KAIVANTOJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAIVANTOJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO"

Transkriptio

1 TYÖNUMERO: LIITE 1 PÖYTYÄN KUNTA Laurilan kt Vaihe 1 1 KADUT 1.1 SÄTILÄNTIE 1 Sätiläntie 1 alkaa Kyröntieltä länteen päin ja päättyy ojaan, joka viettää Tarvasjokeen. Pohjamaa alkaa Kyröntieltä ohuen noin 1,5 metriä paksun savikerroksen alueelta, joka paksunee ojaan päin mentäessä noin 3,6 metriä paksuksi. Savikerroksen alla on moreenia noin 1 metri ennen kallionpintaa. Pohjaveden pinnankorkeutta ei ole mitattu, mutta sen voidaan olettaa olevan kohtuullisen syvällä paksun kuivakuirikerroksen ja ojanpohjan korkeuden perusteella. Savi on pitkälti kuivakuorisavea (oletettavasti laihaa savea), jolla on hyvä kantavuus. Plv 0-57/ 5F Plv 57-loppupaalu/ 6E 1.2 EINONTIE Einontie alkaa Laurilantieltä pohjoisen suuntaan noin Laurilantien pl 220. Einontie kulkee pääosin savisella pohjamaalla, joka kulkee kallioisen alueen reunalla. Alkupaalulla pohjamaa on moreenia, mutta muuttuu nopeasti saviseksi ja Einontien päädyssä savikerroksen paksuus on noin 5 metriä. Plv 0-10/ 5F Plv 10-loppupaalu/ 5E 1.3 TERVAMÄENPOLKU Tervamäenpolku alkaa Laurilantieltä pohjoisen suuntaan noin Laurilantien pl 400. Tervamäenpolku kulkee pääosin moreenipitoisella pohjamaalla. Alkupaalulla pohjamaa on kuivakuorisavea ennen moreenia, mutta muuttuu nopeasti puhtaaksi moreeniksi. Moreenikerroksen paksuus oletettavasti ohenee loppupaalun suuntaan ja kallionpinta on oletettavasti alle 1 metrin syvyydessä maanpinnasta/ maanpinnassa. Sweco Ympäristö Oy 1 (9) PL 88, Helsinki Mäkelininkatu 17 A, Oulu PL 453, Tampere Uudenmaankatu 19 A, Turku etunimi.sukunimi@sweco.fi puh Y-tunnus

2 Plv 0-69/ 5F Plv 69-loppupaalu: 5A 1.4 PELLONMÄENTIE PLV 0-60 Pellonmäentie alkaa Laurilantieltä pohjoisen suuntaan noin Laurilantien pl 620. Pellonmäentie kulkee pääosin moreenipitoisella pohjamaalla. Alkupaalulla pohjamaa on kuivakuorisavea ennen moreenia, mutta muuttuu nopeasti puhtaaksi moreeniksi. Moreenikerroksen paksuus oletettavasti ohenee loppupaalun suuntaan ja kallionpinta on oletettavasti alle 1 metrin syvyydessä maanpinnasta. Plv 0-20/ 5F Plv 20-60/ 5A 1.5 TUOHISAARENTIE Tuohisaarentie alkaa Laurilantieltä pohjoisen suuntaan noin Laurilantien pl 865. Tuohisaarentie kulkee pääosin moreenipitoisella pohjamaalla, jossa on noin yhden metrin paksuinen kasvu/kuivakuorikerros ennen kivistä moreenia. Moreenikerroksen paksuus on arviolta 1-2,5 metriä ennen kallionpintaa. Kallio on loppupaaluilla oletettavasti lähellä maanpintaa. Plv 0-84/ 5F Plv 84-loppupaalu/ 5A 1.6 PELLONMÄENTIE PLV Osuus alkaa Tuohisaarentie loppupaalulta ja loppuu Paltanpellontien alkupaalulle. Koko osuus on moreenipitoisen pohjamaan alueella, jossa kasvukerros/kuivakuorikerros on maksimissaan 1 metrin paksuinen ennen moreeni/kalliota. PLv kallionpinta on oletettavasti suhteellisen lähellä maanpintaa katualueen pohjoispuolella. Plv / 5F Plv / 5A 1.7 PALTANPELLONTIE Paltanpellontie alkaa noin Pellonmäentien pl 220. Paltanpellontie kulkee pääosin savisella pohjamaalla, jossa on paksu kuivakuorikerros ennen kivistä moreenia. Savikerroksen paksuus loppupaalulla on arviolta noin 4,3 metriä paksu. Alkupaaluilla pohjamaa on moreenipitoista, jossa on ohut kasvu-/kuivakuorikerros ennen pohjamoreenia. 2 (9)

3 Plv 0-40/ 5A Plv 40-60/ 5F Plv 60-loppupaalu/ 5E 1.8 PALTANPOLKU PLV 175-LOPPUPAALU Paltanpolku Plv 175-loppupaalu alkaa Paltanpellontien loppupaalulta. Osuus alkaa savisella pohjamaalla, jossa on paksu kuivakuorikerros. Savikerrokset loppuvat nopeasti osuuden noustessa kallioiselle mäelle, jossa on paikoin avokalliota. Plv / 5E Plv 225-loppupaalu/ 5F-5A 1.9 LAURILANTIE PLV Laurilantie alkaa Kyröntieltä lännen suuntaan. Alkuosuus on ohuen kasvukerroksen/ kuivakuoren alueella, jossa moreeni ja kallionpinta ovat suhteellisen lähellä maanpintaa. Laurilantien pohjamaa vaihtelee savisen/ kallioisen ja moreenipitoisen pohjamaan välillä, jossa suuri osa kuljetaan moreenipitoisen ja savipitoisen pohjamaan rajalla ns. peltomaan ja moreenipitoisen metsämaan rajalla. Koska pohjamaa on suurelta osin sivukalteva, mitoitetaan rakennekerrokset sivukaltevassa maastossa pahemman tilanteen mukaan eli erittäin routivan moreenin mukaisesti. Plv 0-110/ 4F Plv / 4A Plv / 4F Plv / 4E Plv / 4F Plv / 4E Plv / 4F Plv / 4E Plv / 4A Plv / 4F 3 (9)

4 2 VESIHUOLTO PERUSTAMINEN 2.1 VAIHE SÄTILÄNTIE 1 Plv 0-57: suodatinkangas N3 + asennusalusta. Tien alituksen jälkeen mahdollisesti louhintaa. Plv 57-loppupaalu: suodatinkangas N3 + asennusalusta EINONTIE Plv 0-10: suodatinkangas N3 + asennusalusta Plv 10-loppupaalu: suodatinkangas N3 + asennusalusta TERVAMÄENPOLKU Plv 0- loppupaalu: suodatinkangas N3 + asennusalusta. Kallionpinta epävarma, mahdollista louhintaa noin pl 50 alkaen. Suhteellisen varmuudella loppupaaluilla louhitaan PELLONMÄENTIE PLV 0-60 Plv 0-55: suodatinkangas N3 + asennusalusta. Oletettavasti koko paaluvälillä vesihuolto perustetaan kalliokanaaliin TUOHISAARENTIE Plv 0- loppupaalu: suodatinkangas N3+ asennusalusta. Tuohisaarentien alussa on jätevesipumppaamo, jonka perustukset joudutaan mahdollisesti louhimaan. Oletettavasti vesihuollon linjaosuudet voidaan perustaa kaivettuun kaivantoon. Loppupaaluilla linjaosuuksia mahdollisesti joudutaan louhimaan PELLONMÄENTIE PLV Plv 0-loppupaalu: suodatinkangas N3 + asennusalusta. Oletettavasti louhitaan plv PALTANPELLONTIE Plv 0-loppupaalu: suodatinkangas N3 + asennusalusta PALTANPOLKU 180-LOPPUPAALU Plv : suodatinkangas N3 + asennusalusta. Plv 240-loppupaalu: suodatinkangas N3 + asennusalusta. Osuudella todennäköisesti vesihuoltokaivannot louhitaan. 4 (9)

5 2.1.9 LAURILANTIE PLV Plv 0-880: suodatinkangas N3 + asennusalusta. Osuudella on oletettavia louhintoja plv Vesihuolto sijoittuu pääasiassa kadun rinteen puoleiselle alueella eli kadun pohjoispuolelle. Moreenin ja saven rajapinnassa vesihuolto perustetaan vaihtelevasti moreenin/ ohuen savikerroksen varaan. 2.2 KAIVANNOT 2.3 VAIHE SÄTILÄNTIE 1 Kaivantojen syvyys on syvimmillään noin 2,8 metriä. Plv Kyröntien alitus-loppupaalu: kaivanto tehdään tukielementein tuetussa kaivannossa kadun poikkisuunnassa ja pituussuunnassa päädystä luiskaamalla 1:2. Kaivu tehdään pääasiassa kaivannon päädystä ja työkoneella (max. 200 kn) ei saa liikkua 2 metriä lähempänä luiskan/ tukielementin yläreunaa. Kaivuumaita ei saa läjittää 4 metriä lähemmäs kaivannon luiskan/tukielmentin yläreunaa EINONTIE Plv 0-loppupaalu: kaivannot voidaan tehdä kaivamalla luiskakaltevuuteen 1:1 nykyisten rakennekerrosten päältä. Kaivantojen syvyys on syvimmillään noin 2,3 metriä nykyisestä maanpinnasta. Kaivu tehdään kaivannon päädystä ja suositeltava toteutustapa on leikata nykyiset rakennekerrokset uusittavaan syvyyteen ennen vesihuoltokaivannon kaivamista. Tällöin kaivannon luiskakaltevuus kaivannon sivuilla voidaan tehdä 2:1, sillä kaivannon syvyys on alle 1,5 metriä TERVAMÄENPOLKU Plv 0- loppupaalu: Kaivannot voidaan kaivaa luiskaltevuudella 1:1 kaivannon päädystä. Pohjamaa muuttuu nopeasti Laurilantietä noustessa moreenipitoiseksi, jossa on oletettavasti isoja kiviä joukossa. Moreenipitoinen pohjamaa on lähtökohtaisesti tiivistä, mutta kaivamisesta johtuva maan löyhtyminen ja tärinä saattavat vaarantaa kaivannon stabiliteettia. Kallionpinta paljastetaan vähintään 0,5 metrin leveydeltä kaivannon sivuilta. Kalliokanaali louhitaan 5:1 kaltevuudella tarvittavaan syvyyteen PELLONMÄENTIE PLV 0-60 Plv 0-55: Pintamaat voidaan kaivaa 2:1 luiskaltevuudella ennen kallionpintaa. Kallionpinta paljastetaan vähintään 0,5 metrin leveydeltä kaivannon sivuilta. Kalliokanaali louhitaan 5:1 kaltevuudella tarvittavaan syvyyteen. 5 (9)

6 2.3.5 TUOHISAARENTIE Plv 0- loppupaalu: Pintamaat kaivetaan rakennettavien rakennekerrosten paksuudelta pois ennen vesihuoltokaivannon tekemistä. Tällöin vesihuoltokaivanto voidaan kaivaa luiskaltevuudella 2:1, kun kaivetaan kaivannon päädystä. Pintamaat läjitetään vähintään 4 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan reunasta PELLONMÄENTIE PLV Vesihuolto on lähes kokonaisuudessaan moreenipitoisen pohjamaan alueella, jossa kallionpinta on lähelle maanpintaa. Vesihuoltokaivannot tehdään luiskaltevuudella 2:1 alle 2 metrin kaivannoissa ja 1:1 yli 2 metrin kaivannoissa. Kaivu kaivannon päädystä ja kaivettavat maamassat läjitetään vähintään 4 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. Kallionpinta paljastetaan vähintään 0,5 metrin leveydeltä kaivannon sivuilta. Kalliokanaali louhitaan 5:1 kaltevuudella tarvittavaan syvyyteen PALTANPELLONTIE Plv 0-30: Vesihuoltokaivanto alkaa moreenipitoisen pohjamaan alueella. Vesihuoltokaivannot tehdään luiskaltevuudella 1:1, kaivu kaivannon päädystä ja kaivettavat maamassat läjitetään vähintään 4 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. Plv 0-loppupaalu: Vesihuoltokaivannot tehdään luiskaltevuudella 2:1, kaivu kaivannon päädystä ja kaivettavat maamassat läjitetään vähintään 4 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. Kaivantojen syvyys syvimmillään noin 2 metriä PALTANPOLKU 175-LOPPUPAALU Plv 180-loppupaalu: Vesihuoltokaivannot tehdään luiskaltevuudella 2:1, kaivu kaivannon päädystä ja kaivettavat maamassat läjitetään vähintään 2 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. kaivantojen syvyys syvimmillään alle 2 metriä. Loppupaaluilla noin paalulta 230 eteenpäin vesihuoltokaivanto on kalliokanaalissa LAURILANTIE PLV Osuudella on oletettavia louhintoja plv sekä Vesihuolto sijoittuu pääasiassa kadun rinteen puoleiselle alueella eli kadun pohjoispuolelle. Moreenin ja saven rajapinnassa vesihuolto perustetaan vaihtelevasti moreenin/ ohuen savikerroksen varaan. Plv 0-288: Vesihuoltokaivannot tehdään luiskaltevuudella 2:1, kaivu kaivannon päädystä ja kaivettavat maamassat läjitetään vähintään 4 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. Kallionpinta paljastetaan vähintään 0,5 metrin leveydeltä kaivannon sivuilta. Kalliokanaali louhitaan 5:1 kaltevuudella tarvittavaan syvyyteen. Plv : Vesihuoltokaivanto on syvimmillään noin 3 metrissä tulevan maanpinnan tasosta. Rakennettavan kadun rakennekerrokset leikataan ennen kaivannon tekemistä. Silloin vesihuoltokaivannon luiskaltevuutena voidaan käyttää 1:1, kaivu kaivannon päädystä. Muutoin 6 (9)

7 plv rakennetaan tukielementein tuetussa kaivannossa. Kaivanto saa olla kerrallaan auki korkeintaan 8 metriä kaivannon kuivatuksen helpottamiseksi. Plv 395-Pumppaamo 2: Vesihuoltokaivanto kulkee pääosin alle 2 metrissä, kun kadun rakennekerrokset leikataan ennen vesihuoltokaivannon tekemistä. Vesihuoltokaivanto voidaan siten tehdä luikiskeltavuudella 2:1 koko paaluvälillä PUMPPAAMO 1 Pumppaamo 1 sijoittuu noin 10 m etäisyydelle Laurilantiestä noin paalulla 290 pellon ja metsän reunaan. Kaivannon tekeminen vaatii pohjaveden alennuksen ennen kaivamista tason maanpinta -1 m alapuolelle. Pohjavedenalennuksesta pitää hyväksyttää suunnitelma kohteen valvojalla/ rakennuttajalla ennen kaivannon tekemistä. Suositeltava tapa on asentaa imuputkia kaivannon reunoille noin 2 metrin etäisyydelle toisistaan, jotka asennetaan lähelle kaivutasoa moreeniin. Pohjaveden pumppausta tehdään myös kaivannosta pintavesien hallinnoimiseksi. Kaivannon syvyys on noin 4 metriä ja sen kaivu tehdään osittain luiskattua ja tukielementtejä hyödyntäen. Tukielementit asennetaan pohjois-etelä suuntaan (pumppaamolta Laurilantielle päin, jotta pumppaamolle tulevat vesihuoltoputket voidaan asentaa samassa kaivannossa. Pintamaat kuoritaan 1 metrin syvyydeltä tukielementtien sivuilta noin 5 metrin etäisyydeltä. Tukielementtien päädyt luiskataan minimissään 1:2 luiskakaltevuuteen ja vältetään liikkumista tukielementtien päädyissä. Kaivu elementtien sisältä tehdään loppuvaiheessa tukielementin sivusta. Elementtien länsipuolelle suositellaan asennettavan työnaikaisesti suodatinkangas N3 ja ohut murskepatja (300 mm) työkoneen liikkumiseksi tukielementin sivulla. Työalusta voidaan liittää huoltopihan tuleviin rakennekerroksiin, kun pumppaamo on asennettu. Pumppaamo perustetaan min. 300 mm paksun murskearinan (#32) sekä 300 mm paksun betonilaatan varaan. Pumppaamo ankkuroidaan betonilaattaan vedennostetta vastaan pumppaamotoimittajan ohjeiden mukaisesti. Kaivuumassat läjitetään vähintään 8 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. Tukielementin sivuilla ei saa liikkua 1 meriä lähempänä työkoneella, eikä luiskatun kaivannon sivulla lähempänä 2 metriä luiskan yläreunaa PUMPPAAMO 2 Pumppaamo 2 sijoittuu Laurilantien noin pl 860, Laurilantien ja Tuohisaarentien risteykseen. Läheisissä kairauksissa kallionpinnan korkeusasema on ollut +69,48. Pumppaamon perustukset pitää louhia tasoon +68,2 laatan ja murskearinan asentamiseksi. Kaivannon tekeminen vaatii pohjaveden alennuksen ennen kaivamista tason maanpinta -1 m alapuolelle. Pohjavedenalennuksesta pitää hyväksyttää suunnitelma kohteen valvojalla/ rakennuttajalla ennen kaivannon tekemistä. Suositeltava tapa on asentaa imuputkia kaivannon reunoille noin 2 metrin etäisyydelle toisistaan, jotka asennetaan lähelle kaivutasoa moreeniin. Pohjaveden pumppausta tehdään myös kaivannosta pintavesien hallinnoimiseksi. Kaivanto voidaan tehdä luiskakaltevuudella 1:2 siten, että pumppaamon pohjoispuolelle tehdään 1 metrin kevennyskaivuu työkonetta varten. Kaivannon luiskat ulottuvat Laurilantien tulevan kevyenliikenteen väylän alueelle ja Laurilantiellä ei saa liikkua työkoneella tai henkilöautolla 2 metriä lähempänä 7 (9)

8 kaivannon luiskan yläreunaa. Työkoneella liikutaan kaivannon reunalla vain pohjoispuolen kevennyskaivuun alueella minimissään 1 metrin etäisyydellä 1:2 luiskan reunaa. Kaivanto pidetään kuivana arinan ja pumppaamon laatan valun aikana. Vaihtoehtoisesti pumppaamon laatta valetaan erikseen ja kiinnitetään pumppaamoon, jotka nostetaan valmiiseen kaivantoon kerralla. Näin vähennetään kaivannon kuivana pidon tarvetta, sillä kaivannon ulottuminen kallioon vaikeuttaa kaivannon kuivattamista. Pumppaamo perustetaan min. 300 mm paksun murskearinan (#32) sekä 300 mm paksun betonilaatan varaan. Pumppaamo ankkuroidaan betonilaattaan vedennostetta vastaan pumppaamotoimittajan ohjeiden mukaisesti. Kaivuumassat läjitetään minimissään 8 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta KYRÖNTIEN ALITUS Kyröntien alituksen aloituskaivanto tehdään Laurilantien puolelle, jossa kallio on lähellä maanpintaa. Pintamaat kuoritaan 2:1 luiskaltevuudella ja kallionpinta paljastetaan min. 500 mm louhittavan kallion sivuilta. Kallio louhitaan 5:1 luiskakaltevuuteen. Alituksen teräksiset suojaputket asennetaan kallioon poraamalla. Tulokaivanto Sätiläntien puolella tehdään 1:1 luiskakaltevuudella ja sivuilla tukielementit. Kaivettavat maamassat läjitetään minimissään 4 metrin etäisyydelle kaivannon luiskan yläreunasta. 2.4 HUOMIOITAVAA Tukielementtejä käytettäessä pitää noudattaa tukielementin valmistajan ohjeita ja suojaetäisyyksiä. Tukielementin tyyppi ja varmuus maanpainetta vastaan pitää olla riittävä tarvittavaan kaivusyvyyteen. Pumppaamon 1 suunnitelmissa tukielementin korkeus on 3 metriä. Tukielementein tuetut osuudet suositellaan tehtävän riittävän lyhyissä osuuksissa (esimerkiksi maksimissaan 8 m), jotta syvät kaivannot olisivat kerrallaan mahdollisimman lyhyen aikaa avoinna. Jos urakoitsija havaitsee maaperässä, olosuhteissa tai suunnitelmissa poikkeavuuksia, jotka vaarantavat turvallisen kaivannon toteutuksen, tulee olla yhteydessä urakan valvojaan ja tehdä vaadittavat toimenpiteet turvallisen kaivannon toteuttamiseksi. Esimerkiksi luiskakaltevuuksien loiventamista, varoetäisyyksien kasvattamista tai kerrallaan auki pidettävän kaivannon pituutta rajoittamalla. Työkoneella ei saa kulkea kaivantojen ylitse, joita ei ole täytetty minimissään yhdellä kerroksella kadun tukikerrosmateriaalia. Alueet, joissa vesihuoltolinjat kulkevat ojassa tai kadun reunassa ei sallita ollenkaan työkoneen ylityksiä. Muuten noudatetaan InfraRYL 2010:tä, työselostusta ja suunnitelmapiirustuksia. 8 (9)

9 Turku, 29. maaliskuuta 2017 Sweco Ympäristö Oy Jouni Marjaniemi Geotekninen suunnittelija, DI 9 (9)

KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO TYÖNUMERO: 60 2816 LIETO, KAIJASEN PELLON VESIHUOLTOLINJAT JA KADUT 1 YLEISTÄ Kaivantojen osalta tässä lausunnossa laaditaan periaateratkaisut

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11294 SKOL jäsen LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS Lepsämäntie 01800 KLAUKKALA POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.12.2011 Liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia: - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Kaapeleiden sijoittaminen jyrkkäluiskaisen tien varressa Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Jyrkkäluiskaisella tiellä kaapelipaikat voidaan täyttää seuraavasti:

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002

Lisätiedot

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 00 Ristipellontie 7, 0090 HESINKI AUEEINEN POHJATUTKIMUS Purolaakso 060 KERAVA . YEISTÄ Toimeksiannon saaneena on Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (geo

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere,

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere, NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakennettavuusselvitys Työ: E26275 Tampere, 11.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 241 4000 Y-tunnus: 0564810-5 www.fmcgroup.fi Toimistot:

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Luonnos 5.11.2014 Viite 1510013691 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 Päivämäärä Luonnos

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot

SUUNNITTELU LAUKKA OY

SUUNNITTELU LAUKKA OY 1 SUUNNITTELU LAUKKA OY POHJATUTKIMUS puh 08 55 2.8.2011 Toripiha 1 85500 Nivala NIVALAN KAUPUNKI KEVYEN LIIKENTEEN SILLAT MALISJOKI KESKUSTASSA NIVALA 1. TEHTÄVÄ 2 2. TUTKIMUKSET. TUTKIMUSTULOKSET. PERUSTAMINEN

Lisätiedot

Pudasjärven koulukeskuksen tiejärjestelyt Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus

Pudasjärven koulukeskuksen tiejärjestelyt Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus 1. Sijainti Suunnittelukohde sijaitsee Pudasjärvellä. Suunnittelutoimeksiantoon sisältyvät: Vt 20 Kuusamontie: -

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie

ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie TYÖSELITYS 3575 14.8.2012 ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 KULLAANMÄENTIE

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: Kiinteistö Oy Federleynkatu 37 Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 5711 4.12.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA Kiinteistö

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ 0 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ KYTÖLÄN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS 24.5.2011 1 TYÖ NRO: 408058 TILAAJA: LAHDEN KAUPUNKI KOHDE: KYTÖLÄN KAAVA-ALUE LAHTI TEHTÄVÄ: RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 3697 SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET 1 2. TUTKIMUSTULOKSET 1 2.1 Rakennuspaikka

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU 1. VESIJOHDON LINJAUS. Linjausvaihtoehto 1. Linjausvaihtoehto 2

VAIHTOEHTOTARKASTELU 1. VESIJOHDON LINJAUS. Linjausvaihtoehto 1. Linjausvaihtoehto 2 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 20601196 Talma - Söderkulla VJ 13.03.2017 / FIMKIT Muutos A 23.03.2018, lisätty vaihtoehto 3 / FIHEPA, FIMKIT 1. VESIJOHDON LINJAUS Linjausvaihtoehdot on esitetty

Lisätiedot

UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY

UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 095 www.uudenmaanpohjatutkimus.fi Ristipellontie 7, 00390 HELSINKI POHJATUTKIMUS - 579-2 Arinakuja 4 KERAVA . YLEISTÄ Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (GEO

Lisätiedot

14341 Sivu- ja niskaojat

14341 Sivu- ja niskaojat InfraRYL, Päivitys 21.11.2017 / SHV 1 14341 Sivu- ja niskaojat Määrämittausohje 1434. 14341.1 Sivu- ja niskaojien materiaalit 14341.2 Sivu- ja niskaojien alusta 14341.3 Sivu- ja niskaojien tekeminen 14341.3.1

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja YIT Rakennus Oy Miikka Kilpinen Asiakirjatyyppi Alustava rakennettavuusselvitys Päivämäärä 12.3.2015 Viite 1510017708 HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA

Lisätiedot

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10108 SKOL jäsen ROUTIONKAAREN ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 08.06.2010 Liitteenä 2 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017

Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017 1 Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Tulos... 8 Lähteet... 8 Kansikuva: Valvonnassa kaivetun maakaapeliojan

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 27.1.2016 Viite 1510022785 RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys 28.9.2015 2 Nurmijärven kunta Nysäkuja- Velhonkaari RAKENNETTAVUUSSELVITYS Sisällysluettelo 1 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSKOHDE 4 2 TUTKIMUKSET

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin

Lisätiedot

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma 1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011

Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 1 Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Sijaintikartta... 3 Kartoitus... 3 Kartat...

Lisätiedot

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.4.2014 120-P23709 Suunnitelmaselostus Ronkainen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 18.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 1 Rakennushankkeen kuvaus:... 1 Suunnittelijat, asiantuntijat:... 1 2.

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 20601196 Talma Söderkulla VJ KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN 23.03.2018 / FIMKIT LIITE 2 Linjausvaihtoehdot on esitetty liitteenä 1 olevalla kartalla 101, MUUTOS A.

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

PKTO-14 PUTKIKAIVANTOJEN TUENTAOHJE

PKTO-14 PUTKIKAIVANTOJEN TUENTAOHJE TEKNINEN KESKUS / GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ PKTO-14 PUTKIKAIVANTOJEN TUENTAOHJE 30.9.2014 1401/GT 2 SISÄTÖ: 1 YEISTÄ 2 OHJEEN KÄYTTÖAUE 3 MITOITUKSEN ÄHTÖKOHAT 4 MITOITUS 5 TYÖTEKNIIKKA IITTEET iite 1 Saven

Lisätiedot

Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli. yit.fi

Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli. yit.fi Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli yit.fi Pasila kesällä 2014 YIT 2 Pasila 28.8.2015 YIT 3 Company presentation Pasila tulevaisuudessa YIT 4 Company presentation Mikä on Tripla?

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,

Lisätiedot

YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ

YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ YLIVIESKA SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ Siltasuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Lea Yläsaari Tarkastanut: 10.4.2017 Pekka Mantere Geosuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Arto Keski-Opas Tarkastanut:

Lisätiedot

HÄMEVAARA. Lisäksi tal.tilaa m2/as. Rak.oik. as.tilaa k-m2. Kaava- Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite. merkintä HÄMEVAARA

HÄMEVAARA. Lisäksi tal.tilaa m2/as. Rak.oik. as.tilaa k-m2. Kaava- Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite. merkintä HÄMEVAARA HÄMEVAARA Kortteli Tontti Lähiosoite HÄMEVAARA Kaava- merkintä Pintaala m2 Rak.oik. as.tilaa k-m2 Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta 11040 1 Vieteritie 2 AO 485 120 30 78 000 11040 2 Vieteritie 4 AO

Lisätiedot

ROVANIEMEN ALUEEN ASEMAKAAVOITUS, POHJANOLOSUHTEIDEN MAAPERÄN SELVI- TYS - VENNIVAARA

ROVANIEMEN ALUEEN ASEMAKAAVOITUS, POHJANOLOSUHTEIDEN MAAPERÄN SELVI- TYS - VENNIVAARA RAPORTTI 1 (5) Rovaniemen kaupunki Kaavoituspäällikkö Tarja Outila Hallituskatu 7, PL 8216 96100 ROVANIEMI ROVANIEMEN ALUEEN ASEMAKAAVOITUS, POHJANOLOSUHTEIDEN MAAPERÄN SELVI- TYS - VENNIVAARA YLEISTÄ

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kuusankosken kaupungin toimeksiannosta olemme tehneet maaperätutkimuksia Kuusankosken Länsikeskustan perustamisolosuhteiden selvittämiseksi.

Kuusankosken kaupungin toimeksiannosta olemme tehneet maaperätutkimuksia Kuusankosken Länsikeskustan perustamisolosuhteiden selvittämiseksi. RAKENNETTAVUUSSELVITYS Kuusankosken länsikeskusta LIITE 14 Tutkimuskohde Kuusankosken kaupungin toimeksiannosta olemme tehneet maaperätutkimuksia Kuusankosken Länsikeskustan perustamisolosuhteiden selvittämiseksi.

Lisätiedot

Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa.

Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa. 1 Tässä luvussa käsitellään rakennuskaivannon kuivanapitoa pumppaamalla suoraan kaivannosta tai pohjavedenpintaa alentamalla. Muilla menetelmillä toteutettava kuivanapito tehdään erillisen suunnitelman

Lisätiedot

Vt3 Mustolan eritasoliittymä, vanhan kaatopaikan kohdalle rakennettavan rampin levityskaistan vakavuus- ja rakennetarkastelu

Vt3 Mustolan eritasoliittymä, vanhan kaatopaikan kohdalle rakennettavan rampin levityskaistan vakavuus- ja rakennetarkastelu Vt3 Mustolan eritasoliittymä, vanhan kaatopaikan kohdalle rakennettavan rampin levityskaistan vakavuus- ja rakennetarkastelu 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. KOHTEEN KUVAUS... 3 3. AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET

Lisätiedot

Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila

Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila 1 Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Sastamalan kaupunki, Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta...

Lisätiedot

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin Kaivantoturvallisuus Jutunaihetta turvavarttiin Työskentely kaivannoissa Suositaan menetelmiä ja koneita, joita käyttämällä kaivannossa ei tarvitse työskennellä, tai työskentelyaika jää mahdollisimman

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN TEKNINEN KESKUS Ritaportin liikenteen ja ympäristön yleissuunnittelu ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN 6.6.2008 Oulun kaupunki Tekninen keskus Ritaportin liikenteen ja ympäristön

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO

LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 31.12.2010 Viite 82132289 LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO KAAVARUNGON

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari. Miten kaivantojen turvallisuus on varmistettava?

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari. Miten kaivantojen turvallisuus on varmistettava? Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari Miten kaivantojen turvallisuus on varmistettava? Lähtökohta? Rakennuskaivanto on välivaihe, jonka kustannukset halutaan minimoida Välivaiheen hinta 2 kuolemantapausta

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

Haka 18:72 rakennettavuusselvitys

Haka 18:72 rakennettavuusselvitys MUONION KUNTA Haka 18:72 rakennettavuusselvitys Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28407P001 Rakennettavuusselvitys 1 (7) N.Lahdenperä, C.Kravvaritis Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 577 Paimio Täyttämispvm 16.12.2016 Kaavan nimi Kauppatien asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE. Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6. Primary heap, lohkot 5 ja 6

TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE. Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6. Primary heap, lohkot 5 ja 6 TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6 Primary heap, lohkot 5 ja 6 2 (4) TERRAFAME OY KAIVOSHANKE Geosuunnitelma; Primary heap, lohkot 5 ja 6 Yleistä Tämä geosuunnitelma

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Pornaisten kunta LASKELMASELOSTUS. Mt 1493 parantaminen Parkkojan koulun kohdalla PROJEKTINRO 5293

Pornaisten kunta LASKELMASELOSTUS. Mt 1493 parantaminen Parkkojan koulun kohdalla PROJEKTINRO 5293 Pornaisten kunta Mt 1493 parantaminen Parkkojan koulun kohdalla LASKELMASELOSTUS Geotekniset laskelmat ja päällysrakenteen mitoitus 22.2.2016 PROJEKTINRO 5293 Sipti Infra Oy Latokartanontie 7A, 00700 Helsinki

Lisätiedot

Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3.

Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3. Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja..0 Espoon kaupunki Tekninen keskus Geotekniikkayksikkö Rakennettavuusluok

Lisätiedot

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys Työnro 170091 Rakennettavuusselvitys 30.10.2017 2 (7) Työnro 170091 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tehdyt tutkimukset... 4 Ympäröivät rakennukset... 4 Pintasuhteet... 4 Pohjasuhteet... 4 Perustaminen...

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10073 SKOL jäsen GUNNARLAN ALUETUTKIMUS Kaivurinkatu 08200 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 01.06.2010 Liitteenä 7 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com 20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija

Lisätiedot

ACO. Linjakuivatus. Asennusohjeet ACO DRAIN

ACO. Linjakuivatus. Asennusohjeet ACO DRAIN ACO Linjakuivatus Asennusohjeet ACO DRAIN Sisältö Käyttöalueet EN 433 -standardin mukaan 3 Symbolit ja kaatotyypit 4 Tärkeitä suunnittelu- ja asennusohjeita Yleiset ja erityiset asennusohjeet 5 ACO DRAIN

Lisätiedot

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,

Lisätiedot

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus 23.3.2012 Ruskatie 1 92140 PATTIJOKI Raahen kaupunki Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahe Raahen kaupunki SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ...

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS IISAMEN KAUPUNKI UIMAHAIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT AUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 26.2.2018 Viite 1539229 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1.EISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601 Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI

Lisätiedot

RAK Computational Geotechnics

RAK Computational Geotechnics Janne Iho Student number 263061 / janne.iho@student.tut.fi Tampere University of Technology Department of Civil Engineering RAK-23526 Computational Geotechnics Year 2017 Course work 2: Settlements Given

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Kuntatekniikka YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 YLEISSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarviot 2 2 MITOITUS

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 9757 KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 31.3.2003 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09)

Lisätiedot