Työ, perhe ja sukupuoliroolit
|
|
- Antti Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Työ, perhe ja sukupuoliroolit Koordinaattorit: Milla Salin, VTT, yliopisto-opettaja, Turun yliopisto Minna Ylikännö, VTT, yliopistonlehtori, Turun yliopisto Työhön, perheeseen ja sukupuolirooleihin liittyvät kysymykset ovat nousseet tärkeään rooliin niin poliittisessa kui sosiaalisen median keskusteluissa. Ajankohtainen teema on esimerkiksi uuden hallituksen ehdotus subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta silloin, kun toinen vanhemmista on kotona perhevapaalla tai työttömänä. Lisäksi työ, perhe ja sukupuoliroolit ovat merkittävässä asemassa puhuttaessa hyvinvointivaltion kehittämisestä ja tehtäessä sosiaalipoliittista tutkimusta. Eurooppalaisessa kontekstissa Suomea pidetään usein maana, jossa työn ja perhe-elämän vastuita jaetaan ainakin jossain määrin tasan naisten ja miesten välillä. Samoin käsitysten naisten ja miesten sukupuolirooleista ajatellaan Suomessa olevan vähemmän traditionaalisia kuin monissa muissa Euroopan maissa. Tästä huolimatta pienten lasten äitien työssäkäynti on Suomessa selvästi harvinaisempaa kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Lisäksi Suomessakin äidit yhä edelleen käyttävät valtaosan perhevapaista, jotka kumpi tahansa vanhemmista voisi käyttää. Yksi suomalaisen yhteiskunnan erityispiirre on lisäksi vahva kokoaikatyön perinne, joka koskee myös äitejä. Osa-aikatyöstä ei ole muodostunut samassa määrin äitien työssäkäynnin muoto, kuten vaikkapa Alankomaissa, Isossa-Britanniassa tai Saksassa. Työn ja hoivan valintoja tehtäessä oleellisia ovat ne institutionaaliset ratkaisut, joilla edistetään naisten työmarkkinoille osallistumista ja joilla samanaikaisesti luodaan aiempaa parempia mahdollisuuksia työn ja perhe-elämän yhteensovittamiselle. Isiä voidaan kannustaa ottamaan osaa kodin töihin ja lasten hoitoon erilaisin taloudellisin kannustimin. Lisäksi vanhempien ja etenkin naisten hoivavastuuta voidaan vähentää tarjoamalla perheille päivähoitopalveluja. Työn ja perhe-elämän vastuiden jakamiseen vaikuttavat instituutioiden ohella kuitenkin myös yhteiskunnassa vallalla olevat sukupuoliroolit. Kulttuurisidonnaiset sukupuoliroolit ovat toisaalta vaikuttamassa yhteiskunnan instituutioiden kehittämiseen ja muuttamiseen, mutta toisaalta instituutioilla voidaan myös muuttaa käsityksiä sukupuolirooleista.
2 2 Työryhmään toivotaan sekä empiirisiä että teoreettisia papereita, joissa käsitellään työhön, perheeseen ja sukupuolirooleihin tai näiden välisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä. Ryhmässä voi esittää valmiiden tutkimusten ohella myös tutkimusten tai projektien suunnitelmia. Lastenhoitojärjestelyt (helsinkiläisissä) lapsiperheissä 2010-luvulla Anita Haataja, Maria Valaste & Miia Saarikallio-Torp (Kelan tutkimusosasto) Yhteystiedot: Pienten lasten hoitojärjestelmä koostuu Suomessa kuntien järjestämisvastuulla olevista päivähoitopalveluista, yksityisen hoidon tuesta ja kuntien palveluseteleistä yksityisten palvelujen maksujen kompensointiin ja alle 3-vuotiaille ja heidän alle kouluikäisille sisaruksilleen maksettavasta kotihoidon tuesta. Lasten kotihoitoon kohdistuvien tukien ja laman seurauksena varhaiskasvatuspalveluja käyttävien alle kouluikäisten lasten osuus putosi 1990-luvulla Suomessa Pohjoismaiden alhaisimmaksi.2000-luvulla varhaiskasvatuksen piirissä olevien alle 3- vuotiaiden ja 3-5-vuotiaiden lasten osuus on hieman noussut (Nososco 2013, 51). Päivähoitopalveluja käyttävistä lapsista saamme kuntatasoisia summa- ja jakaumatietoja vuoden viimeiseltä päivältä, mutta emme saa tietoa esimerkiksi siitä, montako perhettä käyttää päivähoitopalveluja ja miten päivähoito ratkaistaan eri lasten osalta. Varhaiskasvatuspalveluista ei ole yksilötasoista rekisteritietoa, eikä päivähoidon käytöstä tästä syystä pystytä tuottamaan tietoja tilasto- ja tutkimuskäyttöön muutoin kuin otospohjaisten kyselytutkimusten avulla. Tämän esityksen tarkoituksena on taustoittaa tutkimushanketta, joka on samalla pilotti uudenlaisen tiedon tuottamisesta alle kouluikäisten lasten hoitoratkaisuista erityisesti perheiden näkökulmasta. Tutkimushanke toteutetaan yhteistyössä Kelan tutkimusosaston sekä Helsingin kaupungin Varhaiskasvatusviraston ja Tietokeskuksen kanssa. Tarkoituksena on yhdistää Helsingin päivähoito- ja varhaiskasvatuspalvelujen käyttötietoja Kelan etuusrekisteritietoihin sekä Tilastokeskuksen lasten vanhempien sosioekonomista asemaa, koulutustasoa ja ammattia koskevina tietoihin ja muodostaa päivähoitoikäisten lasten perheet useamman vuoden ajalta.
3 3 Tutkimushankkeemme tavoitteena on selvittää, minkälaisia päivähoitoratkaisuja perheissä tehdään eri elämäntilanteissa ja elämäntilanteen muuttuessa. Minkälaisia lastenhoitomalleja perheet valitsevat, kun perheessä on kotona hoidettavia alle 3-vuotiaita ja yli 3-vuotiaita lapsia? Miten lastenhoito järjestetään perheissä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat työttömiä? Keitä joustavan hoitorahan käyttäjät ovat, onko uusi etuus edistänyt vanhempien työllistymistä myös työvoiman ulkopuolelta? Minkälaisia päivähoitoratkaisuja osa-aikayössä olevat ylipäätään tekevät? Mitkä perheisiin liittyvät tekijät selittävät alueellisia eroja lastenhoitoratkaisuissa? Äitien itsekäytännöt ja kotihoidontuki Erika Mäntylä (Itä-Suomen Yliopisto) Yhteystiedot: Tilastollisten tutkimusten perusteella äitien kotihoidontuen käyttö liittyy työmarkkina-asemaan, koulutukseen sekä hoivaihanteisiin. Pisimpään perhevapaalla ovat ne äidit, joiden työmarkkinaasema on heikko tai epävakaa. Kotona olevat ajattelevat myös useammin, että pienten lasten äidin kuuluu olla kotona. Tämän esityksen tarkoituksena on tarkastella tätä kytköstä äitien haastattelupuheesta. Esitys pohjautuu pro gradu aineistolleni, jonka keräsin haastattelemalla kuutta vuotiasta, heikossa työmarkkina-sidoksessa olevaa äitiä. Oletuksena on, että äidit reflektoivat valintojaan heihin kohdistuvien kulttuuristen odotusten kautta. Kun äidit pohtivat haastatteluissa elämäänsä, he rakentavat Foucault`n mukaan itse itseään moraalisena subjektina. Refleksiivinen itsesuhde on Foucault`n mukaan tärkeä subjektoitumisen tapa. Tutkielma kysyy; Millaisia ovat äitien itsekäytännöt? Yhteiskuntapoliittinen ja aikalaisanalyyttinen konteksti sekä hallinnan analyysi muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla pyrin näkemään enemmän kuin mitä tilastotieto aiheesta paljastaa. Äidit aktiivisesti muokkaavat itsekäytännöillä kotiäitiyden omaehtoiseksi ja valituksi ja subjektoituvat lapsen kehityksen turvaajaksi. Kotihoidontukijakson pituudesta rakennetaan
4 4 itsekäytännöissä jopa moraalista käyttäytymissääntöä, joka rakentuu osittain kunnallisen päivähoidon välttämiselle. Kolmen vuoden kotihoidosta voi näin muodostua normatiivinen ihanne, jonka toteutumattomuus voi aiheuttaa jopa kokemuksen epäonnistumisesta. Koska kotihoidontuen järjestelmä antaa mahdollisuuden kotihoitoon, on myös sen hylkääminen valinta, jonka täytyy olla sopusoinnussa äidin itsekäytäntöjen kanssa. Äidit hyväksyvät myös itsensä toteuttamisen tarpeen, mutta itsekäytäntöjen avulla se siirretään myöhempään elämänvaiheeseen. Katse itseen työntekijänä synnyttää äideissä myös huolta, mutta vahvan perheorientaation vuoksi se on vähäistä ja äidit voivat pitää kotihoidonjaksoa myös sitoutumisen näyttönä. Pienten lasten äidit ja osa-aikatyö: politiikan ja käytäntöjen ristiriitoja Minna Salmi & Johanna Lammi-Taskula (THL) Äitien osa-aikatyötä pidetään usein keinona sovittaa yhteen työ ja perhe. Suomessa naiset kuitenkin tekevät osa-aikatyötä paljon harvemmin kuin EU-maissa keskimäärin. Äiditkään eivät kovin usein työskentele osa-aikaisesti lastenhoidon vuoksi. Suomen perhevapaajärjestelmä on pitkään tarjonnut mahdollisuuden yhdistää osa-aikatyö ja osaaikainen perhevapaa, mutta pienten lasten perheissä näitä mahdollisuuksia on käytetty vähän. Sekä edellinen että nykyinen hallitus ovat olleet huolestuneita pienten lasten äitien työllisyysasteesta. Edellinen hallitus halusi nostaa äitien työllisyysastetta kannustamalla heitä osa-aikatyöhön kokoaikaisella perhevapaalla/kotihoidon tuella olemisen sijaan. Vuoden 2014 alusta osittainen hoitoraha alle kolmivuotiaiden lasten vanhemmille uudistettiin joustavaksi hoitorahaksi, joka tarjoaa osa-aikatyössä oleville vanhemmille aiempaa suuremman taloudellisen tuen. Esityksessä analysoimme pienten lasten äitien suhtautumista osa-aikatyöhön. Ovatko he kiinnostuneita osa-aikatyöstä, ja mikä estää heitä sitä tekemästä? Esitys perustuu vuoden 2013 lopussa tehtyyn kyselyyn, johon vastasi 3029 vuonna 2011 lapsen saanutta äitiä. Analyysi
5 5 kohdistuu äiteihin, joilla parivuotias lapsi on perheen kuopus (N=2200). Tarkastelemme äitien osa-aikatyökiinnostuksen yhteyttä heidän koulutus- ja tulotasoonsa, perherakenteeseensa, työmarkkinatilanteeseensa, työantajasektoriinsa sekä nykyisessä tai aiemmassa työssä koettuun epävarmuuteen. Rakenteellisten tekijöiden lisäksi analysoimme sitä miten äitien suhtautuminen äidinhoivan ihanteeseen ja työn merkitykseen elämänalueena heijastuvat heidän kiinnostukseensa osa-aikatyöhön. Analyysimenetelminä käytämme ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Parivuotiaiden kuopusten äideistä 59 % oli ansiotyössä. Runsas viidennes äideistä teki osaaikatyötä, jo töihin palanneista 28 %. Noin kolmannes vielä kotona olevista äideistä suunnitteli osa-aikatyötä. Joka kolmas äiti haluaisi tehdä osa-aikatyötä, mutta ei eri syistä pitänyt sitä mahdollisena. Yleisimmin esteenä olivat perheen talous sekä arvio siitä, että osa-aikatyö ei sovellu omaan työhön. Kysymme myös miten talouskriisi on heijastunut äitien arvioihin: onko koettu työn epävarmuus yhteydessä äitien kiinnostukseen osa-aikatyöhön? Sateenkaarinuorten kokemukset heteronormatiivisesta väkivallasta valta, normit, toimijuus Inka Sirén, inka.siren@nuorisotutkimus.fi Helsingin yliopisto Eri vähemmistöihin kuuluvat nuoret kohtaavat muita nuoria useammin syrjintää, kiusaamista ja häirintää, mutta erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemukset jäävät kuitenkin usein tutkimuksissa pimentoon. Alustuksessa esittelen tekeillä olevaa pro gradu - tutkielmaani, jossa tarkastelen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemuksia heteronormatiivisesta väkivallasta vallan, normien ja toimijuuden näkökulmasta. Tutkimuksen lähtökohtana on, että yksilötason konfliktien lisäksi väkivallan erilaisten muotojen ja niiden rakenteellisten ja ideologisten perustelujen voidaan ajatella heijastavan myös yleisemmin yhteiskunnallisia valtasuhteita, arvoja ja moraalisia erotteluja. Esimerkiksi kulttuurisidonnaiset sukupuolta, seksuaalisuutta ja normaaliutta koskevat normit voivat osaltaan toimia syrjintää ja väkivaltaa oikeuttavina.
6 6 Arjessa heteronormatiivisuus on usein implisiittistä ja siten näkymätöntä, mutta se voi myös ilmetä henkisenä tai raaimmillaan fyysisenä väkivaltana. Tutkimuksen tavoitteena on nuorten heteronormatiivisen väkivallan kokemuksia tarkastelemalla paljastaa ja kuvata niitä yhteiskunnallisia normeja, rakenteita ja risteäviä valtasuhteita, jotka (uudelleen)synnyttävät ja oikeuttavat väkivallan eri muotoja tai muutoin vaikuttavat niiden taustalla. Oletuksena on, että ne ovat nähtävissä niin yksilöiden ja ryhmien kuin erilaisten instituutioidenkin tasolla. Väkivallan taustalla olevien rakenteellisten tekijöiden lisäksi tutkimuksessa nostetaan esiin myös niitä keinoja, joilla nuoret ovat pyrkineet selviytymään kokemastaan väkivallasta. Pelkän väkivallan olemassaolon ja passiivisen uhriaseman toteamisen sijaan tavoitteena on antaa tällöin tilaa myös nuorten oman aktiivisen toimijuuden, vallan ja vastarinnan tunnistamiselle. Tutkimuksen pohjana on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina toteutetun Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen lomakeaineisto, joka on Suomessa ensimmäinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointia laajasti kartoittava tutkimus. Aineiston pohjalta on jo aiemmin kartoitettu sateenkaarinuorten kokemaa väkivaltaa kvantitatiivisesti (Alanko 2014). Tässä tutkielmassa varsinainen käytettävä aineisto koostuu kyselylomakkeen väkivaltaa koskevista avovastauksista, joita tarkastellaan laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Aikaneuvottelut, epätyypilliset työajat ja sukupuoliroolit perheessä: Tarkastelussa perheen aikamaisema Mia Tammelin, Johanna Mykkänen, Eija Sevon, Anna Rönkä & Minna Murtorinne- Lahtinen (Jyväskylän yliopisto) Yhteystiedot: mia.tammelin(at)jyu.fi Epätyypilliset työajat koskettavat merkittävää osuutta työssäkäyvistä perheistä Suomessa ja kansainvälisesti. Työaika, joka sijoittuu iltoihin, öihin, varhaisiin aamuihin ja viikonloppuihin,
7 7 merkitsee perheelle yhteiskunnan yleisestä aikarytmistä eriytynyttä arjen aikatauluttamista. Siten epätyypillisten työaikojen oletetaan lisäävän tarvetta perheen sisäisille aikaneuvotteluille ja koordinoinnille. Tällä on merkitystä myös sukupuolien roolien näkökulmasta. Tutkimuksen taustalla ovat keskenään ristiriitaiset havainnot siitä, että yhtäältä ajan koordinoinnin on havaittu perheissä olevan naisten tehtävä, mutta toisaalta epätyypilliset työajat usein tasaavat sukupuolirooleja perheissä. Tässä tutkimuksessa kysymme muun muassa kenellä on vastuu aikaneuvotteluista? Onko aikaneuvottelu edelleen naisten tehtävä? Tutkimuksen laajana tavoitteena on tarkastella perheen aikaneuvotteluja ja - koordinointia epätyypillisen työajan kontekstissa. Kysymme, mikä on neuvoteltavissa ja miten aikaa koordinoidaan? Liittyykö epätyypilliseen työaikaan mahdollisuus neuvotella työajasta perheen tarpeiden vuoksi? Käytämme Barbara Adamin (1998) aikamaiseman (timescapes) käsitettä, jonka avulla perheen ajan tarkastelu ei keskity pelkästään kellonaikaan, vaan se huomioi myös esimerkiksi ajoituksen, kiireisyyden ja aikataulujen saman- tai eritahtisuuden. Empiirisenä aineistona käytetään vuonna 2013 kerättyä haastatteluaineistoa.
Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit
Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Jenni Kellokumpu Marraskuu 217 Talouspolitiikka Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Tämän keskustelualoitteen
PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA?
PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? Johanna Närvi erikoistutkija, YTT Pikkuparlamentti 30.11.2018 3.12.2018 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mihin perhevapaita tarvitaan? Perhevapaat ja miten äidit ja
Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien
Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2013 1 (8) 875 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HEL 2013-010486 T 03 00 00 Päätös päätti
Vanhempainvapaan joustomalli
Vanhempainvapaan joustomalli Väestöliiton ehdotus perhevapaajärjestelmään Vanhempainvapaan kokonaiskesto: Yhteensä 16 kk. Tämä koostuu: Äidin osuudesta: - ennen lapsen syntymää 1 kk - lapsen syntymän jälkeen
Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos
Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:
Sosiaali- ja terveysministeriölle
Sosiaali- ja terveysministeriölle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä laiksi lastenhoidon tuista (STM062:00/2014) Väestöliitto ry lausuu kunnioittaen seuraavaa: Väestöliitto ei kannata ehdotusta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta
Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä
Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä
VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA
STM:n järjestämä kuulemistilaisuus 4.11.2014 VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA Hallituksen esityksessä laista lasten hoidon tuista ehdotetaan mm. seuraavia muutoksia
Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus
Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Kuntamarkkinat 14.9.2017 12.00-12.45 Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Varhaiskasvatus mitä se on? Varhaiskasvatuslaki 1 :» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan
Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi
Well-being through work Hyvinvointia työstä Perhevapaalta takaisin työelämään Kaisa Kauppinen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, dosentti, Helsingin yliopisto 20.5.2013 Suomalainen perhevapaajärjestelmä
Vanhempien työajat ja lasten kanssa vietetty aika onko 24/7 yhteiskunta uhka vai mahdollisuus lapsiperheille?
Vanhempien työajat ja lasten kanssa vietetty aika onko 24/7 yhteiskunta uhka vai mahdollisuus lapsiperheille? Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Kuinka yleistä on vanhempien
Hyvinvointia työstä! Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä! Perhevapaalta työelämään paluun tukeminen - vertaisryhmätoiminnalla Pia Pulkkinen, tutkija, VTM Salla Toppinen-Tanner, tiimipäällikkö, PsT Synnyttäjät Lapsia syntyy vuosittain noin
Naiset ja miehet Kelan asiakkaina Viekö haikara tasa-arvon?
Naiset ja miehet Kelan asiakkaina Viekö haikara tasa-arvon? Ulla Hämäläinen Kelan tutkimusosasto 5.6.2012 Tässä esityksessä Esittelen lapsen saannin vaikutusta puolisoiden väliseen tulonjakoon perheen
Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi
Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Valtakunnalliset neuvolapäivät, Helsinki 21..214 Johanna Lammi-Taskula 3..214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lammi-Taskula Johanna, Karvonen Sakari
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Mika Kortelainen Tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)
Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea
Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen
HE 60/2016 VP JA LASTEN YKSITYISEN HOIDON TUKI
Annika Juurikko / sosiaali- ja terveyspalveluosasto Olli Retulainen /hallinto- ja suunnitteluosasto 24.5.2016 LAUSUNTO 1(5) HE 60/2016 VP JA LASTEN YKSITYISEN HOIDON TUKI Alla vastauksia sosiaali- ja terveysvaliokunnan
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011)
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti.
Vanhempien koulutus ja lastenhoitoon käytetty aika
Vanhempien koulutus ja lastenhoitoon käytetty aika Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Helsinki, 15.5.214 Anneli Miettinen, Väestöntutkimuslaitos Lapsiperheiden ajankäyttö tutkimushanketta on rahoittanut
Perhepalikat uusiksi
Perhepalikat uusiksi 1. 2. 3. 4. 5. Joustavoittaa perhevapaita Helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista Kannustaa isiä perhevapaille Kohtelee perheitä tasapuolisesti Ei lisää kustannuksia 1. Joustavoittaa
Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus
Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää
Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet
Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Riikka Taavetti facebook.com/hyvinvoivasateenkaarinuori Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimus - 2013: kyselytutkimus ja raportti - yli 2500 vastaajaa, yli
Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen
Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin
Työllisyysaste Pohjoismaissa
BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
Jyväskylän kaupunki Omaishoitajakysely 2014 20.5.2014
Jyväskylän kaupunki 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä
Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys. Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki. Esitys lautakunnalle 25.1.
Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki Esitys lautakunnalle 25.1.2018 Varhaiskasvatuksen kustannusrakenne 2017 Vaka-palvelut yhteensä 33 564
Lastenhoitoratkaisut helsinkiläisissä
Lastenhoitoratkaisut helsinkiläisissä Lastenhoitoratkaisut helsinkiläisissä lapsiperheissä. lapsiperheissä. Tuloksia Tuloksia Hela-hankkeesta Hela-hankkeesta VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUS-SEMINAARI 27.9
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän
VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ
Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400
KESKENERÄINEN, ei jatkettu valmistelua
Aktuaari- ja talouspalveluryhmä 17.12.2017 Alustavia kustannuslaskelmia perhevapaamalleista Oheiset laskelmat ovat vielä alustavia ja tulokset saattavat muuttua merkittävästi mallien yksityiskohtien ja
Äidit työmarkkinoilla kahden kerroksen väkeä?
Äidit työmarkkinoilla kahden kerroksen väkeä? JOHANNA LAMMI-TASKULA Naisten ja äitien palkkatyö on Suomessa ollut osa yhteiskuntaa useamman vuosikymmenen ajan. Raija Julkunen (1994) kutsuu tätä palkkatyösopimukseksi,
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos
Perheen yhteistä aikaa etsimässä Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Viekö työ kaikki mehut: onko vanhemmilla enää nykyisin aikaa lapsilleen? Kouluikäisten yksinolo Ulos
Positiivista puhetta isien perhevapaista. Turku
Positiivista puhetta isien perhevapaista Turku 21.11.2018 Perhevapaalaskelmat 20.11.2018 1 Lähde: Närvi, J. Isä hoitaa vai hoitaako? https://bit.ly/2uvctuh 20.11.2018 2 Esityksen nimi / Esittäjä 20.11.2018
KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY
KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?
Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen
Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella
Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto
VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ
VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ 1072/31/2016 SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400 295708 Kotihoidontuen
Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)
VATT:n lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018: Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja
Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi
Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV
PERHEVAPAAUUDISTUS ILKKA KAUKORANTA SAK:N TASA-ARVOVIIKONLOPPU SOKOS HOTEL VAAKUNA HÄMEENLINNA
PERHEVAPAAUUDISTUS ILKKA KAUKORANTA SAK:N TASA-ARVOVIIKONLOPPU 16.-17.4.2016 SOKOS HOTEL VAAKUNA HÄMEENLINNA UUDET PERHEVAPAAPALIKAT TASA-ARVO OLETUKSENA, MUTTA VANHEMMAT VOIVAT SIIRTÄÄ ETUUKSIA KESKENÄÄN
Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausuntonaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta
Työmarkkinoilta kadonneet
Julkinen BoF Online 6 2014 Työmarkkinoilta kadonneet Seppo Orjasniemi Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun
Työtä eri elämänvaiheissa ja ajankäyttö Äidit ja ikääntyvät
Lehdistötiedote Julkaistavissa 8.1.07 klo.00 Työtä eri elämänvaiheissa ja ajankäyttö Äidit ja ikääntyvät Eurooppalaisten ajankäyttö on samankaltaistumassa, mutta Suomessa pienten lasten vanhemmilla ja
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän
Määräaikainen työ ja perheellistyminen Suomessa Hanna Sutela
Työryhmäkoordinaattorit Minna Ylikännö, Kela, tutkimusosasto minna.ylikanno@kela.fi Milla Salin, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto, sosiaalitieteiden laitos milla.salin@utu.fi Ohjelma Torstai 8.11.2012
Nelivuotiaiden lasten terveys ja hyvinvointi alustavia tuloksia
Nelivuotiaiden lasten terveys ja hyvinvointi alustavia tuloksia Neuvolapäivät.11.2017. Tutkimuspäällikkö Johanna Lammi-Taskula, THL Taustaa THL:n Nelivuotiaiden terveys, hyvinvointi ja palvelut kysely
Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes
Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes Lastensuojelun erillisselvitys projektien esittelyä Käynnistyi 2006 useiden eri toimijoiden yhteistyönä
NEVA Nelivuotiaiden lasten ja heidän perheidensä terveys, hyvinvointi ja palvelut -tiedonkeruu
NEVA Nelivuotiaiden lasten ja heidän perheidensä terveys, hyvinvointi ja palvelut -tiedonkeruu PILOTTITUTKIMUS 2015-2017 7.9.2016 NEVA/ Johanna Hietamäki 1 Tausta CHILDCARE: Tasa-arvon kysymykset lasten
Isän oma vapaa. 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä
Isän oma vapaa 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä Isän hoivaoikeuksien synty 1973 1974 ajatus esille äitiyspäivärahakauden muuttamisesta vanhempainvapaaksi 1974 Lindblomin
Osa-aikatyö ja talous
Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa NIKK:n tietolehtinen Namn på kapitlet 1 NIKK:n tietolehtinen Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa Naiset
12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi
Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta
Perhepalikat uusiksi. SAK:n malli perhevapaiksi
Perhepalikat uusiksi SAK:n malli perhevapaiksi Perhepalikat uusiksi SAK:n malli perhevapaiksi 1. Joustavoittaa perhevapaita 2. Helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista 3. Kannustaa isiä perhevapaille
VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä
VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä Johtaja Jari Rajanen Koulutuspolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen vastuualue
ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ
ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pohdi Mieti, mitä Sinulle tulee mieleen sanoista ISÄ, ISYYS. ISÄ Isä on lapsen miespuolinen vanhempi Isyys voidaan määritellä biologisen, sosiaalisen
Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto
ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto 1 Isän hoivaoikeuksien synty 1973 1974 ajatus esille äitiyspäivärahakauden muuttamisesta vanhempainvapaaksi 1974 Lindblomin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 182
26.10.2016 Sivu 1 / 1 3934/2016 02.05.01 182 Valtuustokysymys kotihoidontuen ja Espoo-lisän vaikutuksista Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753
Yritysvaikutusten arviointi:
Kh 19.10.2015 259 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Sivistyslautakunta 67 08.10.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisän seuranta ajalla 1.10.2002-31.3.2015 SIVIS 67 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä on
Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena
18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta
Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.
Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta
AVAUKSET MITÄ PIENTEN LASTEN VANHEMMAT HALUAVAT PERHEPOLITIIKALTA? MINNA SALMI JOHANNA LAMMI-TASKULA
AVAUKSET MITÄ PIENTEN LASTEN VANHEMMAT HALUAVAT PERHEPOLITIIKALTA? MINNA SALMI JOHANNA LAMMI-TASKULA Stakes tekee sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta tutkimusta perhevapaiden käytöstä. Tutkimuksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat
LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET. Seinäjoki 14.8 2013
LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET Seinäjoki 14.8 2013 OLLI KANGAS TUTKIMUSJOHTAJA / PROFESSORI KELAN TUTKIMUSOSASTO Sosiaalipolitiikan dosentti Turun yliopisto olli.kangas@kela.fi Esityksen rakenne
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
PERHEET 24/7 TUTKIMUKSEN TULOKSIA EPÄTYYPILLINEN TYÖAIKA: Aikaisina aamuina, iltaisin, öisin ja viikonloppuisin tehtävää työtä mukaan lukien vuorotyö
PERHEET 24/7 TUTKIMUKSEN TULOKSIA Perheet 24/7 -tutkimusprojektiin osallistui yhteensä 1294 vanhempaa Suomesta, Iso-Britanniasta ja Hollannista. Tutkimuksessa verrattiin epätyypillisinä aikoina (eli iltaisin,
Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012
Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä
juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä
Sivistyslautakunta 91 17.12.2012 Kunnanhallitus 77 18.03.2013 Valtuustoaloite / Kotihoidontuen kuntalisä 485/00.02.00/2012 379/00.02.00/2012 SLTK 91 17.12.2012 SLTK 28.8.2012 Valmistelija/lisätietoja Juha
Työstä poissaolot - perhevapaat. STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 15.05-15.45 Anja Lahermaa, lakimies, STTK
Työstä poissaolot - perhevapaat STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 15.05-15.45 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Taustaa työstä poissaoloille Työstä poissaoloja voidaan ryhmitellä
Työ, perhe ja tasa-arvo
Työ, perhe ja tasa-arvo Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Helsinki 3.10.2012 Johanna Lammi-Taskula 3.10.2012 1 Esityksen sisältö Taustaa Politiikan painopisteitä ja kestotavoitteita Vanhempainvapaajärjestelmä
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja nuorten hyvinvointi Perhe on nuorten hyvinvoinnin tärkein lähde ja tavat, joilla perhe tuottaa
Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja
Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste
Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta, pöytäkirja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 333. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3934/2016 02.05.01 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 182 26.10.2016 333 Valtuustokysymys kotihoidontuen ja Espoo-lisän vaikutuksista (Kv-asia) Valmistelijat /
HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret
HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten
NURMIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimen toimiala Varhaiskasvatuspalvelut 12.8.2011 1(8)
Varhaiskasvatuspalvelut 12.8.2011 1(8) LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN SEURANTA AJALLA 1.10.2002 31.3.2011 - YHTEENVETO 1. Lähtökohtia Lasten kotihoidon tuen kuntalisää on maksettu Nurmijärven kunnassa
Isät turvallisuuden tekijänä
Isät turvallisuuden tekijänä Mitä on väkivalta Väkivalta on fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön
Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen
Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää
Pienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus
Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Mia Teräsaho & Miina Keski-Petäjä Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa -seminaari 7.3.2017 Nuoret eivät tee valintoja tyhjiössä Sukupuoliroolit
Akavan perhevapaamalli. Tasa-arvoa ja joustavuutta
Akavan perhevapaamalli Tasa-arvoa ja joustavuutta 1 Sisällys Tasa-arvoa ja joustavuutta 3 Akavan malliin kuuluu vanhempainvapaa- ja joustovapaa-osio 5 Vanhempainvapaa-osio 6 Joustovapaa-osio 8 Joustovapaan
Varhaiskasvatus ja opintie mitä me todella tiedämme. Jani Erola
Varhaiskasvatus ja opintie mitä me todella tiedämme Jani Erola Taustaa Suomessa päivähoito-oikeus ollut yksi maailman vahvimmista Päivähoidon käyttö huomattavasti vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa
Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.
Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon
Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.
Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 21
17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat
Paras ja sukupuolten tasa-arvo Onko uudistuksella tasa-arvovaikutuksia?
Paras ja sukupuolten tasa-arvo Onko uudistuksella tasa-arvovaikutuksia? ARTTU-kuntaseminaari, Helsinki 15.12.2011 Sari Pikkala Åbo Akademi & Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi
Toiminnan arvoperiaatteet
Sivu 1/5 1 Yleistä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen arvoperustana on luovuttamaton yleismaailmallinen ihmisarvo ja kaiken elämän arvokkuus itsessään. Yhdistys sitoutuu toiminnassaan yhdenvertaisuuteen,
CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 ( )
CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 (16.12.2016) Ulvila on mukana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa CHILDCAREhankkeessa yhdeksän muun kunnan kanssa. Hanke toteutti