MOREENI - RASTIKANGAS Keskellä Suomen ekosysteemiä
|
|
- Timo Sipilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MOREENI - RASTIKANGAS Keskellä Suomen ekosysteemiä
2 Moreeni-Rastikangas Moreeni-Rastikangas on uuden ajan kasvava yritysalue Hämeenlinnan kaupunkiseudulla, Suomen kasvukäytävän keskipisteessä Tampere-Hämeenlinna-Helsinki akselilla. Alueen kaavoituksesta ja markkinoinnista vastaavat yhteisesti Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta. Suunnitteilla oleva VT3:n eritasoliittymä Hämeenlinna- Janakkala nivoo alueen houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. 2 2
3 Nykytila Moreeni (Hämeenlinna) Alueen nykytila Innovatiivinen teollinen ympäristö, jossa metalli-, logistiikka-, ympäristö- ja energia-alan yritykset voivat keskittyä omaan erikoisalaansa ja ulkoistaa esim. logistiikka- tai toimistopalvelut alueen muille osaajille 50 yritystä ja yli tuhat työpaikkaa Alue 500 hehtaaria Noin m 2 rakennettua tilaa Rakennusvalmiita tontteja ja useita kohteita kaavoitettavana Rastikangas (Janakkala) Kehittyvä yritysalue Helsinki Tamperemoottoritien varrella, Turengin liittymän tuntumassa Soveltuu hyvin tuotanto-, logistiikka- ja varastotoimintaan Alueella 8 yritystä ja n. 340 työpaikkaa: teollisuus, varastointi, rakennustoiminta, moottoriajoneuvojen huolto ja osien vähittäiskauppa, tukkukauppa Suurin toimija Lidlin keskusvarasto Yritystoiminnalle kaavoitettu alue 155 ha 3 3
4 Vahvoja toimijoita, kasvava alue Kierrätysyhtiö Demolite Oy suunnittelee lämpöä tuottavan laitoksen rakentamista alueelle. Laitos tulee hyödyntämään energianaan kyllästettyä puuta. 4 4
5 Rakennusoikeutta yhteensä yli k-m 2 5 5
6 Tunnistettuja kehityksen ajureita KEHITTÄMISEN KIVIJALKA Kestävä kehitys Vähähiilisyys Digitalisaatio Mobiilipalvelut KYSYNTÄLÄHTÖISYYS Muuttuvat tilatarpeet Palveluliiketoiminnan merkityksen kasvu teollisuudessa ja logistiikassa Verkkokauppa Kiertotalous ja sen logistiikka Biotalous UUDISTUMISEN AJUREITA Teollisuus 4.0 Liikenne- ja liikkumispalvelut Robotiikka 3D Työn uudet muodot Uudet liiketoimintaja rahoitusmallit 6 6
7 Vahvuudet ja mahdollisuudet VAHVUUDET Sijainti Helsinki-Tamperekasvukäytävän keskipisteessä Kasvava markkina-alue Liikenneyhteydet VT3, VT10, MT130 Alihankintaverkosto Työvoiman saatavuus Energiavarmuus Osaamis- ja kehittämisympäristö: Hämeenlinnan korkeakoulukeskus välittömässä läheisyydessä Vahvat ankkuriyritykset Monipuolisuus: valmiit ratkaisut tai räätälöinti Tilaa kasvulle: yli kem 2 Hyvä rakennettavuus MAHDOLLISUUDET VT3:n liittymäalueen rakentuminen Energiaomavaraisuus ja kehittyminen +energia-alueeksi Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen kytkeminen alueeseen ja sen kehittämiseen Maaseudun keskellä: tuotantoyksiköt ja luonnonvarat, metsät, vesistöt Suuruuden ekonomia ja synergiset toiminnot 7 7
8 Keskellä Suomen kasvua Suomen kasvukäytävä muodostaa koko maan talouskasvun ja kilpailukyvyn ytimen. SUOMEN KASVUKÄYTÄVÄ Kolmannes väestöstä 50 % Suomen BKT:sta 50 % yritysten liikevaihdosta 40 % työpaikoista 8 8
9 Sijainti Hämeenlinnan kaupunkialueella 9 9
10 Sijainti suhteessa väestökeskittymiin VAIKUTTAA MM. TYÖVOIMAN SAATAVUUTEEN JA TYÖMATKA- SAAVUTETTA- VUUTEEN 1010
11 Sijainti suhteessa työpaikkakeskittymiin 1111
12 Saavutettavuusvyöhykkeet ASUKASMÄÄRÄT SAAVUTETTAVUUSVYÖHYKKEILLÄ Alle 5 km: as. Alle 10 km: as. Alle 20 km: as. TYÖPAIKKAMÄÄRÄT SAAVUTETTAVUUSVYÖHYKKEILLÄ Alle 5 km: tp Alle 10 km: tp Alle 20 km: tp TYÖPAIKKAOMAVARAISUUS 2014 (työpaikat/työlliset) Hämeenlinna 104 % Janakkala 74 % 1212
13 Aluekokonaisuus 1313
14 Näkymä pohjoisen suunnasta 1414
15 Näkymä Moreenin alueelle 1515
16 Näkymä Rastikankaan alueelle 1616
17 Tuleva VT3:n eritasoliittymä 1717
18 Parhaita syitä sijoittua KILPAILUKYKYINEN Sijainnista ylivoimainen kilpailuetu suhteessa kustannuksiin Paras vaihtoehto tilanpuutteesta ja korkeista kustannuksista kärsivälle pääkaupunkiseudulle KESTÄVÄ Riskitön ja tuottava sijoitus yritykselle kasvavalla markkinaalueella Kompakti ja hallittu kokonaisuus, hyvät sisäiset yhteydet Ekologisuus keskeisellä sijalla rakenteissa ja toiminnoissa KESKELLÄ Etelä-Suomen keskeisin yritysalue sijainniltaan ja Saavutettavuudeltaan: Etelä-pohjoinen & poikittaisyhteydet Optimisijainti markkinoihin nähden: Materiaalit Logistiikka Alihankintaverkostot OSAAVA Hämeenlinnan korkeakoulukeskus tuottaa osaamista ja osaajia PLUG IN! Moreeni- Rastikangas on jo nyt toimiva alue! KASVAVA Rakennusalaa yhteensä yli 2 miljoonaa k-m 2 Valinnanvaraa valmiista tonteista muodoltaan ja kooltaan yksilöllisiin tarpeisiin räätälöitäviin 1818
19 Keskellä liikennekäytäviä NOPEAT YHTEYDET Helsinki 1 h Tampere 1 h Turku 2 h Lahti 1 h Lentokentät 1 h Satamat 1 h LOGISTINEN RISTEYS KAIKKIIN ILMANSUUNTIIN VT3 MT130 VT
20 Keskellä kuluttajamarkkinoita SUOMEN VÄESTÖLLINEN KESKIPISTE KAHDEN TUNNIN SÄTEELLÄ ASUU 3/4 SUOMALAISISTA 4,2 miljoonan ihmisen markkinat 2020
21 Keskellä hyvää elämää Asumismahdollisuuksia kaupungissa ja maaseudulla Suurin lähellä vettä sijaitseva kaupunkialue Ympärillä kulttuuria, historiaa ja vapaaajan kohteita Suomen tiilaakso Hyvät julkiset ja kaupalliset palvelut Sujuva joukkoliikenne 2121
22 Lupaukset asiakkaalle SUJUVA KAAVOITUS JA LUPA-ASIAT MUUNTO- JOUSTAVAT ALUEET KOHDEN- NETTUA OSAAMISTA EDULLISET TUOTANNON- TEKIJÄT ASIAT ONNISTUVAT! 2222
23 Tavoitteena synergiahyötyjä yrityksille tarjoava liiketoimintaympäristö TEKNINEN KAUPPA KOKOONPANO- TEOLLISUUS JA VAATIVA VALMISTUS KIERTOTALOUS JA MATERIAALIVIRRAT VIHREÄN ENERGIAN TUOTANTO LOGISTIIKAN PALVELUT JA VARASTOINTI BIOTALOUS JA PUHDAS ELINTARVIKETUOTANTO 2323
Vihdin kunta. Kunnanjohtaja Kimmo Jarva
Vihdin kunta Kunnanjohtaja Kimmo Jarva Vihti lyhyesti 27 628 asukasta (Tilastokeskus 12/2008) kasvua 588 asukasta kasvuvauhti ollut n. 2,2 % vuodessa tietoinen nopea 2-2,5% kasvun strategia n. 43% asukkaista
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely
Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun
ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN
ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016
BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?
BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli
Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta
Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen
Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö
Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Tuusulalla on keskeinen sijainti Tuusula on yksi pääkaupunkiseudun kehyskunnista eli KUUMA-kunnista
MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä
MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä MegaHub Hämeenlinna Liikenneyhteydet E12 (Valtatie 3) Vuosaari 110 km Helsinki 95 km Valtatie 10 Turku 145
Älystä liikettä, liikkeestä kasvua XVI Kaupunkifoorum, Verkatehdas, Hämeenlinna
Älystä liikettä, liikkeestä kasvua XVI Kaupunkifoorum, Verkatehdas, Hämeenlinna 23.-24.9.2014 Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala I Hämeenlinnan kaupunki 29.9.2014 Loistava sijainti keskellä eteläistä Suomea
Elinkeino-ohjelman painoalat
Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin
Megahub 02/2011. Logistiikkakeskukset. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä
Megahub Logistiikkakeskukset Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 02/2011 Joustava + suunnittelu vastuullisesti + johdettu strategisesti + sijoittunut yksilöllisesti + toteutettu MegaHub
Liittyminen laajempaan kontekstiin
Liittyminen laajempaan kontekstiin E-18 Yrityslohja Ympäristösi parhaat tekijät 2 Kartalle näkyviin myös meidän kohdeliittymät Pallukat eivät erotu ihan riittävästi taustakartasta. Lisää kontrastia. 3
Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus
Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:
KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H
KANKAANPÄÄ äly taide hyvinvointi asuvat meillä 13.11.2017 / AA-H Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 SATAKUNTA ON KOMPAKTI KOKONAISUUS JA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Satakunnan osuus Suomen viennistä
Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä
Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea
Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä
Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth
LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )
LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten
Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen
Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY
Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan
Teollisen toiminnan mahdollisuudet Varsinais-Suomessa. Elinvoimainen Vakka-Suomi seminaari Jarkko Heinonen
Teollisen toiminnan mahdollisuudet Varsinais-Suomessa Elinvoimainen Vakka-Suomi seminaari 2.7. Jarkko Heinonen Keskeiset toimintaedellytykset Mitkä alueen toimintaympäristötekijät vaikuttavat yrityksen
JÄRKIVIHREÄSTI FORSSAAN. Ratasmäen ja Kiimassuon yritysalueet
JÄRKIVIHREÄSTI FORSSAAN Ratasmäen ja Kiimassuon yritysalueet Forssa järkivihreän yrittämisen keskus Forssa on 40 000 asukkaan talousalueen keskus yrityselämässä sekä palveluissa. Pitkien teollisten perinteiden
HAXLOG. Kiinteistö 92-75-200-1, Koivukylänväylä, 01350 Vantaa
HAXLOG Kiinteistö 92-75-200-1, Koivukylänväylä, 01350 Vantaa TERVETULOA HAXLOGIIN UUTTA VARASTO- JA TUOTANTOTILAA YRITYKSELLESI JA JUURI SIELLÄ MISSÄ PITÄÄKIN! Haxlog on neljästä varasto- ja tuotanto-
MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Riihimäki Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Jyväskylä
MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi Riihimäki Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Jyväskylä MegaHub Riihimäki Hämeenlinnantie Kinturintie Liikenneyhteydet E12 (Valtatie 3) Vuosaari 77 km Helsinki
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki KAUPUNKIKEHITYSOHJELMA 1 Kaupunkikehitysohjelman lähtökohdat Strateginen
Liiketoimintakatsaus 2007
Liiketoimintakatsaus 27 Matti Alahuhta, pääjohtaja 1 KONE Corporation Sisältö 1. Liiketoimintakatsaus 27 2. Liiketoimintaa ohjaavat megatrendit 3. Visio ja strategia 4. Uudet kehitysohjelmat 5. Näkymät
Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden mahdollisuudet ja seuraukset
Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden mahdollisuudet ja seuraukset VN TEAS hanke 2/2018 12/2019 Elena Ahonen (4Front), Eeva Alho (PTT), Juho Alasalmi (PTT), Laura Ansala (PTT), Veera Holappa (PTT),
HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET
HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET Anne Karlsson johtava yleiskaavasuunnittelija 4.3.2013 HELSINGIN YLEISKAAVA Suunnittelu- ja selvityshankkeet: tarkasteluja eri mittakaavatasolla koko Helsingin
YKKÖSLUOKAN SIJAINTI ENERGIAKESKITTYMÄN YTIMESSÄ
FIN YKKÖSLUOKAN SIJAINTI ENERGIAKESKITTYMÄN YTIMESSÄ NLC Vaasa on moderni logistiikka- ja yritysalue, joka on suunniteltu palvelemaan etenkin Vaasan seudun vienti- ja energiateollisuutta. Sijainti valtateiden
KONEen tilinpäätös tammikuuta 2008 Matti Alahuhta, pääjohtaja. KONE Corporation
KONEen tilinpäätös 2007 25. tammikuuta 2008 Matti Alahuhta, pääjohtaja 1 KONE Corporation Q4 Saatujen tilausten ja liikevoiton voimakas kasvu jatkui 10-12/2007 10-12/2006 Hist. muutos Vert. muutos Saadut
TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.
Verkostoidu Porin seudulla -hanke
Itämeren laaja-alaisin teollisuuspuisto Satamatoimintaa hyödyntävälle Teollisuudelle Kaupalle Logistiikka-alan yrityksille Rakentuu olemassa olevan teollisuuden ja teollisuusklustereiden ympärille Satakunta
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000
Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon
Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävän kehityksen perustana Elinvoimaiset kaupunkikeskukset Vientikuljetukset nopeasti asiakkaalle Energia- ja teollisuusrannikko Varsinais-Suomi
Vaasan seudun viestinnän tavoitteet
Vaasan seudun viestinnän tavoitteet 202020 Vakioidaan Vaasan seudun imago Suomen seutujen kuuden kärkeen Luodaan kansallisesti vahva kuva Vaasan seudusta erityisesti tekniikan alan osaajien työllistäjänä.
Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin
WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset
MITÄ KAIKKI FORSSA TARVITSET
FORSSA KAIKKI MITÄ TARVITSET Onnistuminen on osaamista, kokemusta, perinteitä ja mukautumiskykyä. Kun siihen vielä lisää maantieteellisiä tosiasioita, käytännön faktoja ja hyvien palvelujen tuoman lisäedun,
Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.
Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät
Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne
Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta
Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon
Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE
Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina
Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen
Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo
Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto
Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009
Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla Raportti, Syyskuu 2009 Raportin sisältö 1. Länsi-Uudenmaan logistista asemaa koskevien taustaselvitysten tulokset 2. Ehdotus Länsi-Uudenmaan strategiaksi
Yleiskaavan elinkeinovaraukset
Yleiskaavan elinkeinovaraukset Yleiskaavatyön tausta Rakennemallityössä Yleiskaavan tavoitteet Turku tukee elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tarjoamalla yrityksille ja elinkeinoelämälle riittävästi
HSY Paikkatietoseminaari 10.3.2012
HSY Paikkatietoseminaari 10.3.2012 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Paikkatiedot yritystoiminnan sijoittumisen analyysissä Helsingin seutu on Suomen suurin yritystoiminnan keskittymä 25 % väestöstä
Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys
Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus
Suomen logistinen kilpailukyky
1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti
Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella
Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Antti Rehunen SYKE KAUPAN KESKUSTELUTILAISUUS Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittamisen sidosryhmätilaisuus
HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE
HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE 2016 2040 Hyväksytty Hämeen liiton maakuntahallituksessa 15.2.2016 käytettäväksi maakuntakaavan 2040 mitoituksen lähtökohtana. Päivitetty 2015 väestötietojen osalta 27.4.2016
Kiteen Puhokseen. KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY
SIJ O I T U Kiteen Puhokseen KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY www.keti.fi TEOLLISUUSTILOJA Lastulevytehtaan entiset tilat Puhoksessa: peruslevyhalli, viimeistelyhalli, MEL-halli, tuotevarastohalli, keskusvarasto,
Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos
Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
Vastuullisesti kasvava Lappi
Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän
ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo
ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT VTT Timo Aro @timoaro 26.7.2017 Jokaisen alueen menestyminen tai menestymättömyys perustuu vain ja ainoastaan kasvuun! Alue- ja väestörakenteen ISOT muutostrendit
KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto
KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta
Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia
Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,
1.! " # $ # % " & ' (
1.! $ & ' ( ) * +, SWOT - Joutsa Vahvuudet Heikkoudet Monipuoliset palvelut (erityisesti kaupan alalla) Sijainti E75 / 4-tien varrella Aktiiviset kuntalaiset Laaja yrityspohja, yrittäjyys, kärkiyritykset
Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon
Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon 2 Kasikäytävä on Suomen kansatalouden tukipilari. Se yhdistää kaikki liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä kuljetusmuodot. Toimintaympäristö on vahva
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva
Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö
Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari
Pirkanmaan yritysbarometri I/2019
Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Vaasan seudun tavoitteet 2019
Vaasan seudun tavoitteet 2019 Neljä kivijalkaa Elinkeinoelämän voima Seudullinen saavutettavuus Osaaminen Asuminen ja matkailu Elinkeinoelämän voima 3 EnergyVaasa ja sen kansallisen merkityksen tunnistaminen
Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014.
MAL-sidosryhmäfoorumi 2.10.2015 Kasvukäytävän pohjoinen keskus Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. 1. Varaudumme väestön kasvuun 2. Tiivistämme yhdyskuntarakennetta 3. Kehitämme keskustoja ja
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000
KUOPION TYÖPAIKAT
KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät
Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;
maakuntakartalla kuntatalouden
Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä seminaari Eduskunta 7.11.2013 Kymenlaakson asemointi maakuntakartalla kuntatalouden tila ja kehitysmahdollisuudet Timo Kietäväinen Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja
Kerca on valmis. KERCA - Kerava Cargo Center. - Logistiikkakeskittymä Keravan ja Vantaan rajalla. - Valmiiit, esirakennetut tontit
Kerca on valmis. KERCA - Kerava Cargo Center - Logistiikkakeskittymä Keravan ja Vantaan rajalla - Valmiiit, esirakennetut tontit - Valmis kunnallistekniikka - Valmis palvelukeskittymä - Naapureina mm.
Kuopion työpaikat 2017
Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51
Uutta vetovoimaa bisnekseen.
Magneetti vetää uusia mahdollisuuksia Kurikkaan Kurikan Magneetti on uusi yritysalue ja kaupungin ykköshanke, joka yhdistää keskustan ja kolmostien vilkkaan valtaväylän. Uutta vetovoimaa bisnekseen. WWW.KURIKKA.FI
Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen
Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen Tilannekatsaus 4.6.2018 29.5.2018 Page 1 Prosessi 29.5.2018 Page 2 Kirjallisuuskatsaus Yritysten sijaintiin ja toimintaedellytyksiin vaikuttavia
Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!
Missä Suomi on nyt? Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät Yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa entiseen tapaan, markkinaosuudet pienenevät Talousnäkymä sumea Yritysten rahoituksen saatavuus
KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ
KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti
Yhdistymisselvityksen tavoitteet
Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.
Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit
NOPEAT ITÄRADAT OSANA KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit Timo Aro, MDI Rasmus Aro, MDI Timo
Kuopion työpaikat 2016
Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion
Logistiikkaselvitys 2009
Logistiikkafoorumi Logistiikkaselvitys 2009 Professori Lauri Ojala Tutkija Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulu - Logistiikka Lauri.ojala@tse.fi Tomi.solakivi@tse.fi 1 Logistiikkaselvitys 2009 Liikenne-
Buustia bisnekseen. Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC. Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti
Buustia bisnekseen Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti 21.9.2017 MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa
Väestö lisääntyi 178 asukkaalla
1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen
HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE
MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll
VAASAN SEUDUN LOGISTIIKKA-ALUE
VAASAN SEUDUN LOGISTIIKKA-ALUE POHJOISMAIDEN SUURIN ENERGIATEKNOLOGIAN KESKITTYMÄ TARJOAA YRITYKSELLESI YKKÖSLUOKAN SIJOITTUMISPAIKAN EnergyVaasa ENERGIA-ALAN MOOTTORI Vaasan seudulla on Pohjoismaiden
Biojalostamo Suomen Toimintaympäristössä. Kestävä metsäenergia -seminaari Jerkko Starck
Biojalostamo Suomen Toimintaympäristössä Kestävä metsäenergia -seminaari Jerkko Starck Sisältö GFN yrityksenä Muuttuva toimintaympäristö Biojalostamon edut Mitä on bioöljy? Mikä on biojalostamo? Biojalostamoprosessi
Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto
Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä
Yritysalue Kehien keskellä
Kehä V NURMIJÄRVI Ilvesvuori VANTAA I l v e s v u o r i Yritysalue Kehien keskellä ESPOO Kehä III Kehä I HELSINKI Nurmijärvi on osa laajenevaa Helsingin metropolialuetta Kehä III:n välittömässä läheisyydessä.
Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel
Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU
Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely
Kohti kestävää luonnonvarataloutta Pohjois-Savossa Hankkeet luonnonvarastrategian toteuttajina SAKKY 11.11.2014 Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Jari Mutanen, johtaja,
MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm
MUUTTUVA UUSIMAA Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys Henrik Sandsrtröm 1 UUSIMAA JA ITÄ-UUSIMAA OVAT KOKONAISUUS TIIVIS METROPOLIN YDIN AKTIIVISTEN KAUPUNKIEN VERKOSTO SÄTEETTÄISET
LHJ Oy osakaskuntien seminaari Loimaalla 21.11.2014
Jari Rantala Ajankohtaista marraskuussa 2014 LHJ Oy osakaskuntien seminaari Loimaalla VISIO 2020 +++ Loimaa on sujuvan elämän kotikaupunki ja yrityksille kasvun paikan tarjoava asiointi-ja palvelukeskus
KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA. Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014
KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014 KAUHAVAN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA TULEVAISUUSMALLI Vt 19 ja sen varren sekä profiililtaan erilaisten
Satakunnan maakuntaohjelma
Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen
LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA. Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki
LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki keskeistä muutosvoimaa aluerakenteen ja liikennejärjestelmän osalta PIIKIKKYYS POLARISAATIOKEHITYS
Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)
YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku
Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma
Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.
SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus
SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Seppo Laakso (Kaupunkitutkimus TA) & Paavo Moilanen (Strafica) Yritystoiminnan
Elinkeinotoimen vastuualue
Elinkeinotoimen vastuualue Luottamushenkilökoulutus 6.3.2013 kehittämispäällikkö Satu Sarin p. 044 767 4936 Sisältö o Tehtävät, toimijat ja yhteistyökumppanit o Strategiset tavoitteet: elinkeino-ohjelma
RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT
RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT 2014 Antti Rusanen Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIANKULUTUS...
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava