Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2013
|
|
|
- Anna-Leena Saaristo
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asukastiedote 2 / 2013 Helppo tapa asua Kerrostalossakin voi viljellä 2 Viihtyisä ympäristö on yhteinen juttu 4 Kesäkilpailu 4 Atk-perustaidot tulivat tutuiksi 5 Muutoksia suoraveloitukseen 5 Oulu - todellinen kesäkaupunki 6 Yhteystiedot 8 1
2 Anu Säilynoja ja Annika Hyttinen innostavat ihmisiä kaupunkiviljelyyn koekentällä Välivainiolla. (Kuva: Pekka Kallasaari) Kerrostalossakin voi viljellä Syötäviä kasveja voi viljellä melkein missä vain. Kaupunkiviljelijä pistää sormensa multaan omalla parvekkeella, ikkunalaudalla tai yhdessä naapurien kanssa taloyhtiön pihalla. Laajempaan viljelyyn pääsee vuokraamalla tilkun joutomaata tai kaupungilta viljelypalstan. Hyötykasvien kasvatus on helpointa aloittaa kokeilemalla yrttejä. Niiden kasvatukseen sopii hyvin ikkunalauta. Parvekkeella mahdollisuudet ovat laajemmat. Kaupunkiin soveltuvien viljelytekniikoiden ansioista pienissäkin tiloissa voi kasvaa suuriakin satoja juureksia, vihanneksia ja marjoja. - Monet hyötykasvit innostuvat kasvamaan, kun satoa korjataan jatkuvasti, toteaa Anu Säi- Kaupunkiviljelyä voi harrastaa melkein missä vain. (Kuva: Dodo) lynoja ympäristöjärjestö Dodosta. Hän puhui kaupunkiviljelystä yhdessä kestävän kehityksen keskuksen edustajan Annika Hyttisen kanssa Sivakan asukastoimijoiden tilaisuudessa Anu ja Annika muistuttivat, että viljelyn ei tarvitse olla edes kallista. Hyötykasveja voi kasvattaa kasseissa, koreissa, purkeissa, kattiloissa, säkeissä, pusseissa, ämpäreissä, laatikoissa, laareissa. Tänä keväänä Dodo on perustanut yhdessä Kestävän kehityksen keskuksen kanssa Ouluun kaupunkiviljelyn koekentän Välivainion Sorvarintielle, lähelle Koskilinjojen rakennuksia. Siellä voi kuka tahansa asiasta kiinnostunut käydä tutustumassa ja hankkimassa vinkkejä viljelyyn. Yrttejä ikkunalle Ikkunalaudalla voi ruukuissa viljellä monenlaista maukasta syötävää. Vihanneskrassi ja vehnäoras tuottavat ikkunalla satoa ympäri vuoden. Valkosipuli kasvaa hyvin ruukussa ja tuottaa myös hyvänmakuista vihreää versoa. Kaupasta ostetun ruukkuyrtin tai -salaatin voi istuttaa kotona kukkamultaan. Yrttejä ja taimia saa myös kukkakaupoista ja puutarhoista. Lisäksi ikkunalaudalla voi kokeilla pienten vihannesten, kuten retiisin ja pinaatin, kasvatusta. Parhaiten ikkunalla menestyvät basilika, kirveli, kynteli, laventeli, meirami, mintut, oregano, persilja, rakuuna, tilli ja timjami. Maustekasvit kasvavat hyvin suurehkoissa ruukuissa, jotka ovat läpimitaltaan senttiä. 2
3 Parvekkeelle perunaa Parveke on ikkunalautaa isompi viljelytila ja tilan voi vielä moninkertaistaa ottamalla käyttöön myös seinät ja katon. - Parhaiten viljelyyn sopivat länsi- ja itäparvekkeet. Jos multaa on tarpeeksi vähintään 50 senttiä voi parvekkeella kasvattaa kaikkia viljelykasveja, jopa puita ja pensaita. Jos parvekkeen suunta on etelään, siellä kasvaa hyvin etenkin kurkku, Anu Säilynoja selvittää. Jopa perunanviljely onnistuu parvekkeella. Kierrätetyistä autonrenkaista rakennetussa perunatornissa pottu tuottaa jopa paremman sadon kuin avomaalla. Sitä mukaa kun peruna kasvaa, lisätään renkaiden määrää. Parvekkeen kaiteen ulkopuolen voi vallata kasvutilaksi kasvattamalla siellä köynnöskasveja. Esimerkiksi ruusupapu leviää viljelylaatikosta koko kaiteen peittäväksi matoksi. Parvekkeen katonrajan voi ottaa hyötykäyttöön sijoittamalla sinne amppelimansikkaa ja -tomaattia, jotka kasvavat alas valoon. Valoisa takaseinä on parvekkeen paras kasvupaikka. Sinne kannattaa sijoittaa viljelyhyllykkö tai -tikkaat ja kasvattaa siinä yrttejä ja salaatteja. Valoisassa ja lämpimässä nurkkauksessa viihtyy myös chili. Muutoin koko takaseinän voi peittää köynnöksillä tai jopa seinää pitkin kasvamaan ohjatuilla hedelmäpuilla. Kiinteitä asennuksia parvekkeilla ja kaiteissa on syytä välttää rakenteiden vaurioitumisen estämiseksi. Asennuksia pohdittaessa on syytä olla yhteydessä alueisännöitsijään. Kasvimaa vuokrapalstalle Monipuolisemmasta ja laajemmasta hyötyviljelystä kiinnostuneille Oulun kaupunki vuokraa viljelypalstoja yhdeksi tai useammaksi kesäksi. Kaupunkiviljely kiinnosti yleisöä asukastoimijoiden tilaisuudessa (Kuva: Pekka Kallasaari) Kurkku viihtyy hyvin valoisalla eteläparvekkeella. (Kuva: Dodo/ Kirmo Kivelä) Herneet multaan ja kohta on maukasta on syötävää. (Kuva: Dodo/ Anna Haukka) Oulussa viljelypalstoja on lähes 900 eri puolilla kaupunkia: Ellinsuolla, Hietasaaressa kolmessa paikassa, Hiirosessa, Juuruksessa, Kaakkurissa, Karinkannassa, Kuivasjärvellä, Mustasuolla, Muuraojalla ja Saarelansaaressa. Vuokrasopimukset ovat pääasiassa yksivuotisia. Viiden vuoden sopimuksia tehdään vain Ellinsuon ja Mustasuon alueille. Oulussa palstojen vuokraus uusille viljelijöille oli toukokuussa. Vapaita palstoja voi yhä tiedustella Oulu 10:stä. Palstan hinta on tänä vuonna 16,50 euroa. 3 Ennen kuin aloitat viljelyn, mieti: Miten haluat viljellä? Yhden kesän vai monta vuotta? Mitä pitempi aika, sitä jykevämpi kasvatusalustan rakenteen tulee olla. Toisaalta ikkunalaudallakin voi viljellä pienimuotoisesti monen vuoden ajan. Haluatko viljellä yksin vai kaksin? Parvekkeelle voi tehdä omannäköisen minipuutarhan, pihalle viljelys toteutetaan yhteistyönä. Jos mukana on useampi henkilö, voi esimerkiksi kasteluvuorot jakaa. Yhdessä tekeminen lisää myös yhteisöllisyyttä. Missä haluat viljellä? Ikkunalaudalla, parvekkeella, pihalla vai jossain etempänä? Ota tarvittaessa yhteyttä taloyhtiösi asukastoimikuntaan tai isännöitsijään, tai kaupungin virastoon (Oulussa maataloustoimisto). Mitä tarvitset viljelyyn ja miten hankit tarvikkeet? Voit tehdä viljelyalustan säkistä, astioista, kuormalavoista, laatikoista, autonrenkaista melkein mistä vain. Laarin tekoa varten tarvitset sahan ja poran. Siemeniä, taimia ja multaa saat kaupasta tai toisilta viljelijöiltä. Viljelyä laareissa ja säkeissä Viljelylaarin avulla kaupunkiviljelijä voi saada kasvimaan sellaiseenkin paikkaan, jossa ei ole maaperää. Esimerkiksi kerrostalon sisäpihalle. Pääasia, että laari on paikassa, jossa kasvit saavat päivässä noin kuusi tuntia auringonvaloa ja kasteluvettä on saatavilla lähellä. Viljelylaarin voi rakentaa helposti puutavarasta. Dodolaiset ovat rakentaneet laareja myös eurolavoista, jotka on tiivistetty pahvilla, ja perustaneet vihannestarhoja säkkeihin. Laarin ihannekorkeus on ainakin 50 senttiä. Pohjalle voi halutessaan tehdä salaojituksen sorasta, joka peitetään mansikkakankaalla. Päälle tulee multaa, johon kylvös tehdään samalla tavalla kuin tavalliselle kasvimaalle. LISÄÄ AIHEESTA: palstaviljely
4 Viihtyisä ympäristö on yhteinen juttu Jos pinnoitusta uusitaan asumisen aikana, voi asiakas vaikuttaa esimerkiksi värisävyyn, Rauni kertoo. Jokainen voi vaikuttaa ympäristönsä yleisilmeeseen laittamalla oman parvekkeensa tai pihansa mukavannäköiseksi. Kannustukseksi tähän on Sivakan asukkaille parhaillaan meneillään kesäkilpailu. Asumisviihtyvyys on iso asia, joka on mahdollista saavuttaa pienilläkin asioilla, jos jokainen huolehtii niistä osaltaan. Viihtyvyyden lisäämistä on pohdittu nyt erityisesti asukastoiminnan yhteistyötoimikunnassa. Yhteistyötoimikunnassa nousivat esille varsinkin pihojen yleisilme sekä viihtyisyys asunnoissa. - Tavoitteena on asuinympäristö, jossa on hyvä asua ja hyvä olla. Jokainen asukas voi vaikuttaa siihen osaltaan, sanoo yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Rauni Kauppi. - Roskia ei nakella pihalle. Jos jossain huomaa rikkinäisen lampun, ilmoita siitä heti kiinteistöhuoltoon. Kesällä huolehditaan, että pensaat ovat siistit ja nurmikko leikataan säännöllisesti. Autokatokset ovat kunnossa, roskakatok- Asukastoiminnan yhteistyötoimikunnassa pohdittiin asumisviihtyvyyttä ja sen lisäämistä. (Kuva: Sivakka) set siistejä. Pieniä asioita, jotka näkyvät ulospäin! Asumisen viihtyvyyttä voi itse kukin kohentaa asunnossa itsessään. Samalla kotiin saa lisää kodikkuutta ja asunnossa viihtyy pidempään. - Sivakalla on esimerkiksi tehty päätös maalarinvalkoisesta kaikissa seinäpinnoissa. Nyt suunnitteilla on värikartta, jossa on viisi neutraalia värisävyä tehosteseinäksi. Niistä ihmiset voivat valita mieleisensä sävyn kotiinsa. Lattiamateriaalina Sivakalla on joko laminaatti tai muovimatto. Tervetuloa mukaan suunnittelemaan Oman taloyhtiönsä asukastoimikunnan jäsenenä Rauni Kauppi on ollut aikoinaan mukana tekemässä mm. tervetuliaislehteä talon uusille asukkaille. Lehdessä on kerrottu yleisiä käytännön asioita taloyhtiöstä, missä lähimmät kaupat, missä päiväkoti jne. - Olemme miettineet, voisivatko asukastoimikunnat tehdä alueestaan vastaavanlaista esitettä ja jakaa niitä taloyhtiössä tuleville uusille asukkaille. Mitä muuta asumisviihtyvyyden lisäämiseksi voitaisiin tehdä, siitä yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja toivoo kaikilta vinkkejä ja uusia näkökulmia. Ideoita voi lähettää mm. sähköpostitse osoitteella [email protected]. - Tervetuloa mukaan suunnittelemaan! Meillä asuu monenlaisia ihmisiä, joiden kaikkien ääni olisi mukava saada kuuluviin. Yhdessä voimme tehdä paljon. Kesäkilpailu Sivakan asukkaille Kuvaa mukavia yksityiskohtia tai kauniita kokonaisuuksia parvekkeeltasi tai pihaltasi. Onko sinulla kivan näköisiä kasveja, pihakoristeita, hauskoja sisustusideoita tai jotain muuta, jonka haluat näyttää muille asukkaillemme? Lähetä kuva parvekkeestasi tai pihastasi osoitteeseen [email protected] mennessä ja laita sähköpostin otsikoksi pihakilpailu. Liitä mukaan omat yhteystietosi. Kuvat julkaistaan ilman osoite- tai lähettäjän tietoja Sivakan kotisivuilla ja syyskuun aikana toteutettavan yleisöäänestyksen perusteella parhaat palkitaan! Palkittuihin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Kuvia voidaan jatkossa käyttää Sivakan julkaisuissa tai sähköisissä materiaaleissa. Seuraavassa tiedotteessa lisää asiasta ja äänestysohjeet. 4
5 Huomioithan vuokraa maksaessasi, että vuokranmaksu tulee tehdä Oulun Osuuspankin tilille. Muuta mahdollisesti käyttämäsi muun pankin tilinumero Osuuspankin tiliksi, joka on jatkossa ainoa vuokranmaksuyhteys. Atk-perustaidot tulivat tutuiksi Kevään aikana on Sivakan asukkailla ollut mahdollisuus tutustua tietokoneen ihmeelliseen maa- sitten mukaan aikataulu selviää myöhemmin. ilmaan atk-peruskurssilla. Tietokoneen käytön Mitä enemmän tutustuu, perusasioista lähtenyt opetus eteni hyvin, vaikka monelle kurssilaiselle tietokone oli täysin vie- Kevään atk-koulutukseen osallistui mm. Väinö sitä enemmän kiinnostuu ras ympäristö. Tornberg Kaukovainiolta. Peruskursseja oli tarkoitus järjestää neljä. Osallistujamäärän vuoksi pärjättiin lopulta tyksessä mukana. Minulla on ollut tietokone pit- - Lähdin kurssille, koska halusin pysyä kehi- kolmella kurssilla. Kurssilaiset olivat pääasiassa aikuisväestöä, vanhin osallistuja lähemmäs kein innostusta opiskella niiden käyttöä, hän kään ja liittymä elokuusta lähtien, mutta ei oi- 80-vuotias. Pääopettajana oli kokenut tietokonekouluttaja Matti Svala, apunaan Sivakan IT- Väinö Tornberg lähti Sivakan järjestämälle kertoo. asiantuntija Toni Moilanen. kurssille korkein toivein. Harmi kyllä, hän joutui - Kurssilla lähdettiin liikkeelle alkeista. Opeteltiin hiiren ja nettiselaimen käyttöä. Lopuksi pa- - Mutta parikin tuntia koulutusta on eteen- pian jättämään koulutuksen kesken. neuduttiin Sivakan sähköiseen asiointiin. Katsottiin, miten netissä voi katsoa omia tietojaan, mi- verran perille tietokoneen käytöstä. Mitä enempäin. Yritän opiskella nyt lisää, että pääsisi jonkun ten tehdä vikailmoitus tai tulostaa talokirjaotteita, Toni kertoo. näin uskon. män siihen tutustuu, sitä enemmän kiinnostuu, Alkuun päästyään moni innostui tietokoneen - En ole luovuttanut. Syksyllä menen uudestaan atk-koulutukseen ja ilmoittaudun mukaan käytöstä laajemminkin. - Tuli kysymyksiä, miten käyttää nettipankkia Sivakan kursseille, jos niitä järjestetään. Suosittelen samaa kaikille, nimenomaan vanhemmille ih- ja sähköpostia. Miten ostaa tavaroita netin kautta, Toni Moilanen selvittää. misille. Kurssilaiset toivoivat myös jatkokurssia alkeiden jatkoksi. toja ainakin nettipankissa. Hän uskoo atk-taidois- Väinö Tornberg aikoo käyttää oppimiaan tai- - Sivakalla on suunnitelmissa jatkaa aikuisväestölle kohdennettuja ATK-kursseja. Tervetuloa tietokone tulee kunnolla ta olevan paljon paljon muutakin hyötyä, kunhan tutuksi. Muutoksia suoraveloitukseen Nykyisenkaltaiset suoraveloitukset päättyvät EU-lainsäädännön vuoksi vuoden 2014 alkupuolella. Muutoksen tavoitteena on yhtenäistää ja siten helpottaa maksamista koko 32 maata käsittävällä SEPA-alueella. Suoraveloitusta käyttävät asiakkaamme siirretään automaattisesti seuraaviin korvaaviin palveluihin: e-lasku (verkkopankkiasiakkaat) suoramaksut (asiakkaat, joilla ei ole verkkopankkisopimusta) Suoramaksu toimii lähes samalla tavalla kuin suoraveloitus. Pankit tarjoavat suoramaksumahdollisuutta vain niille asiakkaille, jotka eivät käytä verkkopankkia. Lähetämme nykyisille suoraveloitusasiakkaillemme suoraveloituksen päättymisestä kertovan infokirjeen touko-kesäkuussa. Mikäli asiakas hyväksyy suoraveloituksen muuttamisen e-laskuksi tai suoramaksuksi, hänen ei tarvitse tehdä mitään. Vuokranantaja tekee tarvittavat muutokset suoraan pankin kanssa. Mikäli asiakas ei halua, että nykyinen suoraveloitus muuttuu e-laskuksi tai suoramaksuksi, hänellä on kirjeen saamisen jälkeen kaksi kuukautta aikaa olla yhteydessä pankkiin ja päättää vuokran suoraveloitusvaltakirja. Pankki lähettää tämän jälkeen tiedon suoraveloituksen päättymisestä vuokranantajalle, joka lähettää asiakkaalle vuokran maksamista varten. 5
6 Oulu todellinen kesäkaupunki Oulujokisuisto saarineen on ainutlaatuinen kaupunkikeidas, jota kehtaa esitellä. Oululainen arkkitehti Kaarina Niskala tuntee kotikaupunkinsa jos joku. Hän on tutkinut Oulun rakennus-, kulttuuri- ja henkilöhistoriaa, kirjoittanut siitä lukuisia kirjoja ja työskennellyt vuosikausia matkailuoppaana. Kun hän sanoo Oulun olevan mahtava kesäkaupunki, on se uskottava. - Oulu on todella hieno kesällä. Oulujokisuistoa vastaavaa ei ole missään. Hupisaaret, Pikisaari, Hietasaari ja kaikki kävelymatkan päässä keskustasta, hän perustelee. Kaupungissa vierailevaa hän veisi kulkemaan torilta Pikisaaren kautta Hietasaareen, sieltä joenrantoja pitkin Tuiran kautta patosillalle ja sieltä edelleen Hupisaarille. Pysähdyspaikaksi voisi ottaa vaikkapa Linnansaaren, jonka Tähtitornissa on ollut ulkokahvila yli sata vuotta (vuodesta 1912 lähtien). Tai uudelleen kunnostetun, idyllisen Hannalan huvilan tai Villa Hannalan (nykyinen virallinen nimi Villa Hannala, ennen huvilan nimenä oli Hannala) Toppilansaaressa. Mikä parasta, kesäiset kierrokset Oulussa voi tehdä kävellen tai polkupyörällä. Oulu on todellinen kesäkaupunki, jossa riittää nähtävää ja koettavaa kaikille. Olet sitten oululainen tai Oulussa vieraileva. - Uskon, että myös oululaiset osaisivat nauttia tällaisista tutustumiskierroksista! Uutta Oulua katsomaan Omat kesävieraansa Kaarina Niskala vie aina torille, Nallikariin, Hupisaarille ja Ainolan museoon katsomaan 1930-luvun Oulun pienoismallia, joka on hänen oman työnsä tulos. Pienoismallista löytyy kiinnostavaa tutkittavaa perusoululaisillekin. Moni oululainenkaan ei rekisteröi, että lähin viheralue Oulun keskustassa on Plaanaojan eli Laaniskan vehreät ranta-alueet. - Kaupunginojan varsi on puistojen helminauha, joka menee kaupungin läpi. Hieno alue, josta oululaisten kannattaa nauttia, Kaarina kuvailee. Uuden Oulun myötä mukavaa nähtävää on myös ydinkaupungin ulkopuolella. - Meidän oululaisten kannattaa käydä Koitelinkoskella Kiimingissä. Tutustua vanhoihin, hienoihin kirkkoihin Haukiputaalla, Kiimingissä ja Ylikiimingissä. Vierailla Yli-Iissä kivikautisessa Kierikissä, joka maailman mittakaavassa on jopa vanhempi kuin Egyptin pyramidit (Kierikki vuotta sitten, Egyptin pyramidit vuotta sitten). - Oma toiveeni on lisäksi, että Turkansaareen pääsisi entiseen malliin laivalla jokea pitkin. Jokivarsi on kaunis ja Oulua on mukava katsoa joelta päin. 6
7 Opastettuja kierroksia Oulun historiaan ja nykypäivään pääsee tutustumaan asiantuntevan kerronnan johdattelemana opastetuilla kierroksilla, joita on tänäkin kesänä luvassa säännöllisesti. Kesän aikana Kaarina Niskala on muiden Oulu-oppaiden tavoin vetämässä kaikille avoimia, opastettuja kävelykierroksia ja kiertoajeluja. Kävelykierrokset ovat ilmaisia, onnikka-ajeluista peritään pieni maksu. Oulu-oppaat järjestävät myös opastettavien toiveiden mukaan toteutettuja kierroksia. Minimissään osallistujamäärä voi olla yksi tai kaksi henkilöä, joten rohkeasti vaan ehdottamaan ja tilaamaan mieleistä kierrosta vaikkapa yllätykseksi kesävieraille, Kaarina kannustaa. - Oulussa on paljon kerrottavaa. Vaikka olen ollut oppaana 15 vuotta, en kyllästy aiheeseen. Tutkin koko ajan lisää ja löydän aina uutta kerrottavaa, hän iloitsee. Kaikki vanha kiinnostaa matkailijoita eniten. Historialliset arvot ja uusi rakentaminen on myös mahdollista sovittaa yhteen, Kaarina Niskala toteaa. Kävelykierrokset suosituimpia Yksi suosituimpia opastettuja kierroksia vuodesta toiseen on hautausmaakierros Intiössä. Kaarinan opastettavana on parhaimmillaan ollut toistasataa ihmistä. Opastettuja kävelykierroksia Intiön hautausmaalla on kesällä maanantai-iltaisin. Kierroksilla on aina jokin teema. Esittelyssä saattavat olla oululaiset taiteilijat ja kulttuuripersoonat, kuvernöörit ja tervaporvarit, sotien sankarit tai oululaiset naiset. - Oulujoella on viisi kierrosta (minä opastan niistä kolme), jossa tutustutaan hautausmaahan, pappilaan ja kirkkoon. Kierroksen päätteeksi on kirkossa pieni musiikkihetki. Tälle kesälle olen jo sopinut kolmen kierroksen opastamisesta, Kaarina Niskala lisää. Tilauksesta hän on laatinut mm. sukuseuroille räätälöityjä kävelykierroksia suvun jäsenten haudoille. Kierroksiin liittyy aina tutkimustyötä, jossa hän hankkii tietoja suvun historiasta ja sen merkkihenkilöistä. Kaupungin keskustassa on mahdollisuus osallistua opastetuille kävelykierroksille. Teemat vaihtelevat puistoista ja patsaista kummituksiin. Lisäksi oululaisille ja Oulussa vieraileville on tarjolla opastettuja kiertoajeluja, retkiä linja-autolla Turkansaareen ja myös kanootti-, tervavene- ja kalastusretkiä. Tarkempaa tietoa löydät netistä: Kaarina Niskala Oululainen arkkitehti, tutkija, tietokirjailija ja matkailuopas. Kirjoittanut lukuisia teoksia, joissa useimpien aiheena Oulu ja Oulun historia. Toiminut matkailuoppaana Oulussa vuodesta 1998 lähtien ja Oulun seudun oppaat -yhdistyksen jäsen. Ollut pitkään Oulu-seuran puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Kotiseutuneuvoksen arvo vuonna Rakennustietopalkinto vuonna Oulun Osuuspankin taitaja-stipendi vuonna Oulun Etta vuonna
8 DNA Sivakka laajakaistaan liittyvät käytännön asiat hoitaa DNA. Lisätietoa: DNA Kaupat: Arkistokatu 4, ark. klo 8-17 Torikatu 18, ark. klo 10-18, la klo DNA auttaa mielellään kaikissa palveluihimme liittyvissä asioissa: Tekninen tuki Avoinna: ma-pe klo 8-22, la klo 9-18, su klo Puh (maksullinen 37 snt/min + pvm/mpm, jonotus maksullinen) Sähköposti: [email protected] Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas hankkii päätelaitteen itse ja vastaa sen mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden hankkimisesta. Asiakaspalvelu Avoinna: ma-pe klo 8-18, la klo , su suljettu. Puh Sähköinen yhteydenottokanava: Laajakaistaliittymän käyttäjä vastaa sen oikeellisesta käytöstä. Yhteistyöterveisin DNA Asiakaspalvelu Puhelin KESÄLOMA 2013 SIJAINEN Hirvelä Hanne Arja Jurva Jurva Arja , Hanne Hirvelä Hautamäki Jouni , Hannu Sassali Sassali Hannu , , Jouni Hautamäki Ala-aho Hannu Sointu Lehmusahde Koskinen Heikki Arto Leinonen Leinonen Arto , Heikki Koskinen Lehmusahde Sointu Hannu Ala-aho Lääkkö Marja Teijo Pirkola Pirkola Teijo , Marja Lääkkö Väänänen Juha Jouni Hautamäki Pätsi Heimo , Vesa Liimatta, p Yhteystiedot Sähköinen asiointi: Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan tulostaa talonkirjaotteen tehdä vikailmoituksen tehdä perhetilannemuutoksen tai tehdä muutoksen omiin tietoihisi laittaa viestiä isännöitsijälle ilmoittaa järjestyshäiriöstä tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin voit antaa palautetta voit irtisanoa asuntosi Kotisivujen sähköisiä palveluja tulee lisää kevään 2013 aikana. Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan puhelinpalvelussamme (08) (hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu) Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita: Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: [email protected] Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat: [email protected] Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit, kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja häiriöilmoitusten vastaanotto: [email protected] Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa: [email protected] Käyntiosoite: Sivakka-yhtymä Oy, Myllytullinkatu 4, OULU Asiakaspalvelu on avoinna: ma - ti klo ja ke - pe klo Asiakaspalvelu-Chat Olemme ottaneet käyttöön Asiakaspalvelu-Chatin kotisivuillamme. Asiakaspalvelu-Chat -kuvake on näkyvissä kotisivuillamme, oikeassa yläkulmassa, kun asiakaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä. Sivakan löydät myös Facebookista. TEKSTIT: RIITTA NISKANEN JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI, SIVAKAN ARKISTO ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY PAINO: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO
Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä
23.5.2013 Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä Laskuttajan uudet vaihtoehdot kuluttajalaskutukseen Kotimaisesta suoraveloituksesta luovutaan kaikissa euromaissa Kotimaisesta suoraveloituksesta ollaan
Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2014
Asukastiedote 2 / 2014 Helppo tapa asua Asukastoimijoiden hankinnat helpottuneet 2 Kesäkilpailu Sivakan asukkaille 3 Parvekekukista iloa koko kesäksi 4 Uutta tunnelmaa kotiin 6 Lasten liikennepuistotapahtuma
Satoa ruukusta ja laatikosta
PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään
Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä
Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu
Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot
Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN?
SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? Piia-Noora Kauppi 17.1.2013 1 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens Centralförbund Mitä suoraveloituksen tilalle 2 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens
Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset
Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 [email protected] sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen
HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN
Versio Oikeudet: 31.8.2015 vj huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista
VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
MITEN SUORAVELOITUS KORVATAAN? Tiedotustilaisuus 23.9.2013 Johtaja Päivi Pelkonen
MITEN SUORAVELOITUS KORVATAAN? Tiedotustilaisuus 23.9.2013 Johtaja Päivi Pelkonen 1 PANKIT SUOSITTELEVAT E-LASKUA JA SUORAMAKSUA Pankit suosittelevat suoraveloituksen korvaaviksi palveluiksi e-laskua ja
Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008
1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä
Kansallinen suoraveloitus poistuu tilalle yhtä helppokäyttöinen e-lasku ja suoramaksu. BASWARE E-INVOICING FORUM 29.3.2012 Inkeri Tolvanen
Kansallinen suoraveloitus poistuu tilalle yhtä helppokäyttöinen e-lasku ja suoramaksu BASWARE E-INVOICING FORUM 29.3.2012 Inkeri Tolvanen Sisältö SEPA end-date asetus tilastotietoa suoraveloituksen tilalle
DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille
DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan
Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä
Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä Marttaliitto ry Yrttiruukku parvekkeella ja pihalla Yksi- ja monivuotiset yrtit (monivuotiset kellariin tai maahan talveksi) Aurinkoinen, lämmin paikka. Suojataan
Viinijärven päiväkoti
Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia
Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA
5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen
Kaupunkiviljely ruuan ja yhteisöjen kasvatusta. Petra Jyrkäs, Dodo ry:n Kaupunkiviljelijät
Kaupunkiviljely ruuan ja yhteisöjen kasvatusta Petra Jyrkäs, Dodo ry:n Kaupunkiviljelijät Kaupunkiviljely ei ole uusi ilmiö. Maailmanlaajuisesti noin 15 20% ruoasta tuotetaan kaupungeissa. Maailman väestöstä
PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI
PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä
Suoraveloituksesta e laskuun ja automaattiseen maksamiseen. Nordea 18.05.2010 Erkki Saarelainen
Suoraveloituksesta e laskuun ja automaattiseen maksamiseen Nordea 18.05.2010 Erkki Saarelainen Sisältö > Tausta > Suoraveloituksen korvaava palvelu > Siirtymäsuunnitelma 2 Tausta > Yhtenäisen euromaksualueen
Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat
Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%
Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2012
Asukastiedote 1 / 2012 Helppo tapa asua Yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Rauni Kauppi 2 Sivakalla sujui hyvin 3 Lajittele jätteet huolellisesti 4 Remontti kevyesti 5 Ville Ranta nosteessa 6 Yhteystiedot
AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO
Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY
Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?
Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten
Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset Kiinteistö-KYS Oy
Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset 2019 Osallistujat Kokonaisaineistot Vertailuaineisto: 5 463 vastausta, vastausprosentti 28 % Paras vastausprosentti 37 % - heikoin 20 % Lomakevastauksina 68 % ja nettivastauksina
Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013
Asukastiedote 1 / 2013 Helppo tapa asua Kanta-asiakkuus kannattaa 2 Sivakan www-sivut uudistuvat 4 Tule mukaan maksuttomaan atk-peruskoulutukseen 5 Kevään 2013 asukastoiminta 5 Kummallinen kaappaus 6 Yhteystiedot
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen
Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi
Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8
Asukastiedote 3 / 2011 Helppo tapa asua Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 1 Asukastoiminnan puheenjohtaja Hannu Salonen päivystää toimistossaan
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden!
Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?
Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012
Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Viestintäsuunnitelma/luonnos SEPA-ydinryhmän kokous 25.10.2011/ Kristiina Siikala Kyselytutkimukset verkkolaskun ja e-laskun käytöstä
Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013
Asukastiedote 3 / 2013 Helppo asua tapa Meillä asuu tyytyväisiä ihmisiä 2 Syksyn 2013 asukastoiminta 3 Sivakan kesäkilpailu 4 Enemmän kuin huippufutari Mika Nurmela 6 Turvallista syyspyöräilyä! 7 Yhteystiedot
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota
Kaupunkilaisten oma pelto
Kaupunkilaisten oma pelto ? Lähi- ja luomuruuasta kiinnostunut Tiedät mistä ruokasi tulee Perustetaan ruokaosuuskunta Kerätään yhteinen potti Palkataan puutarhuri ja vuokrataan pelto Sadonkorjuu kerran
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset
ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen
Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2012
Asukastiedote 2 / 2012 Helppo tapa asua Sivakan puheenjohtaja Jorma Kivelä 2 Yhtenäiset ohjeet kodinkoneille 3 Parveke kukkimaan 4 Tupakointi voi tulla kalliiksi 6 Parveke ei ole grillaamispaikka 7 Yhteystiedot
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi
YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ. Verkkokyselyjen tuloksia Kesäkuu 2013
YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ Verkkokyselyjen tuloksia Kesäkuu 2013 1 VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ Finanssialan Keskusliiton ja Elinkeinoelämän Keskusliiton kysely
Vehreää viihtyvyyttä
VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Tarjolla on tilavia yksiöitä, joiden jokainen neliötila on suunniteltu tarkasti asukasta
Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen!
Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! YOUNG PEOPLE FOR YOUNG PEOPLE -hankkeen toiminnan ytimenä on nuorten ideoiden kuuleminen. Minipuutarha-info aloittelevalle kotipuutarhurille on esimerkki nuorten
- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI
Ihanat versot! WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Vihreää voimaa! Versojen kasvatus on vastaus alkuvuoden tarpeisiin: vatsa kaipaa kevyempää sekä terveellisempää
HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.
Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.
Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja
Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla
Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.
Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan
Useimmin kysytyt kysymykset
Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää
Kesätöitä 18 28-vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa
Kesätöitä 18 28-vuotiaille Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa Mikä on Nordjobb? Välittää kesätöitä, asunnon ja kulttuuriohjelmaa Pohjoismaissa Välittänyt yli 21 000 työpaikkaa vuodesta 1985
Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää.
Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Yrityksesi markkinointitoimet ovat nyt hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen työpöydän kautta, myös mobiilisti. Meedion avulla nykyiset ja uudet
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE SISÄLLYS
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on Turun yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa käytettävä verkkooppimisympäristö. Omalta Moodlen kurssialueeltasi löydät
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
Tervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ
Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE
Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä!
Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä! Heli Merivirta Transaction Banking, Cash Management Products 21.9.2012 Suoraveloitukselle löytyy useita korvaavia palveluita Kotimainen suoraveloitus päättyy
dna Laajakaistaopas Vason asukkaille
dna Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt
PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE
AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen
115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi
Kasvata hyötypuutarhassa ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen avulla.
Markkinoinnin automaatio. Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa.
Markkinoinnin automaatio Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Markkinoinnin automaatio on tämän hetken kuumimpia termejä digitaalisessa markkinoinnissa.
Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6
Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä
Solve laskutus ja verkkolaskutus
Solve laskutus Sivu 1 Solve laskutus ja verkkolaskutus Tässä ohjeessa on ohjeet Solven asetusten teosta, aineistojen muodostamisesta ja palautteiden käsittelystä sekä ohjeet suoraveloitettavien asiakkaiden
STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa
STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä
Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa
Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä
Suoraveloitusmuutoksen toteuttaminen Elisa Oyj:ssä. Kati Mikkonen 7.5.2013
Suoraveloitusmuutoksen toteuttaminen Elisa Oyj:ssä Kati Mikkonen 7.5.2013 Sisältö Elisa Oyj laskuttajana Suoraveloitus Elisassa Valmistautuminen suoraveloituksen loppumiseen Suoraveloitusmuunto laskuttajan
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...
Tervetuloa Avoimeen Kuituun!
23.12.2015 1 (6) Tervetuloa Avoimeen Kuituun! Kotisi on kytketty Avoimeen Kuituun ja pääset pian tilaamaan haluamiasi palveluja. Tämä opas kertoo sinulle, miten otat valokuituyhteyden käyttöön ja miten
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta
Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5
CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC
CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin
SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala
SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu
Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta
Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan
- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.
MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on
GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA
GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle
Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.
PARTIOTIEDOTE 6/2013 Aurinkoista lokakuuta! Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. Koulutuskuitit palautetaan
