Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2012
|
|
|
- Kristiina Väänänen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asukastiedote 1 / 2012 Helppo tapa asua Yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Rauni Kauppi 2 Sivakalla sujui hyvin 3 Lajittele jätteet huolellisesti 4 Remontti kevyesti 5 Ville Ranta nosteessa 6 Yhteystiedot 8 1
2 Työn vastapaino Siviilielämässä Raunin perheeseen kuuluvat mies ja kaksi lasta, joista tytär opiskelee rakennusmestariksi ammattikorkeassa Oulussa ja poika sahateollisuuden prosessitekniikkaa Pudasjärvellä. Rauni itse työskentelee psykogeriatrisena sairaanhoitajana Intiön hoivakodissa. - Työni on rankkaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Toiminta Sivakassa on työlle mukava vastapaino ja henkireikä, hän hymyilee. Alun perin Rauni opiskeli kaupallista alaa, kunnes päätyi hoitoalalle. Ensin hän opiskeli lähihoitajaksi, sitten sairaanhoitajaksi työn ohessa. - Olen aina opiskellut jotain. Nyt opiskelussa on ensimmäisen kerran tauko, mutta vastaavasti haastetta tuo asukastoiminnan puheenjohtajuus. Siinäkin täytyy opiskella uutta. Omat haasteensa tuo myös jäsenyys Sivakan hallituksessa. - Jäsenyys hallituksessa on mielenkiintoinen tehtävä. Pidän tärkeänä, että meitä asukkaita on siinä mukana, hän toteaa. Yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Rauni Kauppi: Tervetuloa mukaan asukastoimintaan! Sivakan yhteistyötoimikunnan tuore puheenjohtaja Rauni Kauppi on tarttunut uusiin haasteisiin innostuneena. Asukastoiminta on mielenkiintoista, siinä pystyy oikeasti vaikuttamaan asioihin, hän sanoo. Raunin ensimmäiset viikot uutena puheenjohtajana ovat vierähtäneet asukastoimintaan ja muutenkin asioihin perehtyen. Yhteistyötoimikunnan ensimmäinen kokouskin on pidetty. - Toimintaan ei ole luvassa isoja muutoksia, ainakaan vielä. Haluaisin kuitenkin kehittää toimintaa, tuoda uutta verta ja uusia näkökulmia. Mielekästä yhteistyötä Ei ole mikään ihme, että aktiivinen ja osallistuva Rauni on kohta 20 vuoden ajan osallistunut oman asuintalonsa asukastoimintaan, missä sitten on asunutkin. Viimeiset kahdeksan vuotta Kaupin perheen koti on ollut Svaaninsuolla luhtitalossa, jonka asukastoimikunnassa Rauni on nyt jäsenenä. Välillä hän on ollut sihteerinä, välillä puheenjohtajana. - Olemme järjestäneet asukkaille monenlaista toimintaa ja tehneet isännöitsijän kanssa pihaalueiden katselmuksia. Aina kun eteen on tullut isompia asioita, kuten remontteja, olemme voineet keskustella niistä isännöitsijän kanssa. Rauni on omakohtaisesti kokenut, miten asukastoiminnalla on merkitystä. - Sillä pystyy vaikuttamaan oman ympäristön viihtyvyyteen ja tärkeäksi koettujen asioiden eteenpäin viemiseen. Toimikunnassa pystyy vaikuttamaan aina enemmän kuin yksittäisenä asukkaana, hän toteaa. Osallistumalla vaikutat Rauni Kaupin suurin toive on saada Sivakan asukkaita innostumaan asukastoiminnasta entistä laajemmin joukoin. - Toivon, että kaikki asukkaat osallistuisivat asukastoimikuntansa kokouksiin. Ne ovat hyvä tietolähde oman talon asioihin. Aktiivinen ihminen voi päästä vaikuttamaan ylemmäksikin, jos kiinnostusta piisaa. - Esimerkiksi yhteistyötoimikuntaan pitäisi saada lisää väkeä. Meitä jäseniä on tällä hetkellä kymmenen. Sivakan kokoisessa yhtiössä porukkaa voisi olla enemmänkin, Rauni Kauppi sanoo. Vuonna 2011: Sivakassa oli 90 asukastoimikuntaa. Asukastoiminnan määrärahoja maksettiin 58 asukastoimikunnalle. Järjestettiin seitsemän asukastilaisuutta ja yhteistyötoimikunnan kokousta. (Lukuun ei sisälly yksittäisten kiinteistöjen järjestämät kokoukset, talkoot ja tapahtumat.) 2
3 Ota yhteyttä Yhteistyötoimikunnan puheenjohtajana Rauni päivystää Sivakan toimistolla joka kuukauden toisena tiistaina kello välisenä aikana. Puhelimitse (p ) ja sähköpostitse (rauni. hän on tavoitettavissa milloin tahansa. Raunin tavoitteena on osallistua talotoimikuntien kokouksiin sitä mukaa, kun omaan aikatauluun sopii. - Yhteydenottoja tulee paljon. Ihmiset lähestyvät kaikenlaisissa asumiseen liittyvissä asioissa. Aika usein kyse on siitä, että omassa asunnossa on jokin epäkohta tai talossa on tapahtunut jotain erityistä, josta halutaan keskustella. Asuntojakin minulta kysellään. Rauni toivookin olevansa puheenjohtaja, jota on helppo lähestyä avoimesti. Sivakan asuntojen vuokrausasioita hän ei hoida, mutta yleisen tason asumisen asioissa voi olla yhteydessä. Niin yksittäiset asukkaat kuin taloyhtiöiden asukastoimikunnat. Kevään 2012 asukastoiminta Sivakalla sujui hyvin Sivakka-konsernin vuosi 2011 sujui hyvin haastavasta noissa (pl. palvelutalot) asukkaille maksuton 2 M markkinatilanteesta huolimatta. Konsernin -laajakaistayhteys. taloudellinen tilanne on hyvä, mikä tuo vakautta Toimintavuoden aikana kilpailutettiin myös tuleville vuosille. asunnon kiinteistöhuolto- ja siivouspalvelut Maikkulassa, Vuoden 2011 aikana hoitokulut kasvoivat 9% Iinatissa, Heikkilänkankaalla ja Kaakku- ja pääomakulut 8% edellisvuoteen verrattuna. rissa. Muutaman vuoden kuluessa valtaosassa Hoitokuluista nousivat eniten korjaukset, sähkö-, Sivakka-konsernin kiinteistöistä on omat nimetyt lämpö- ja vesikulut sekä vakuutusmaksut. huoltomiehensä, jotka ovat tämän päivän vastine Vuokrankorotukset pystyttiin pitämään maltillisina, perinteisille talonmiehille. vuokrien noustessa keskimäärin Myös sähköisiä asiointikanavia kehitettiin 2,7%. Korotusprosentit vaihtelivat kiinteistöittäin toimintavuoden aikana ja uusia palveluita tullaan 0 ja 5 prosentin välillä. Kiinteistöjen välisiin korotusprosenttieroihin ottamaan käyttöön kuluvan vuoden aikana. vaikuttivat mm. kiinteistön ikä, rahoitusmuoto sekä korjaustarpeet. Uusia asuntoja Vuoden 2011 vuokratuotoilla pystyttiin kattamaan Toimintavuonna ei valmistunut uusia asuntorautumaan paitsi hoito- ja pääomakulut, myös vakohteita, mutta Ritaharjuun valmistui tammi- tulevien vuosien isompiin korjauksiin kuussa 2012 uusi 34 asunnon rivi- ja luhtitalokohde. sekä lainanlyhennyksiin. Maltilliset vuokrankorotukset jatkuvat edelleen, sillä keskimääräinen Vuoden 2011 aikana jatkettiin Caritas Matriitin vuokrankorotus alkaen on 0,8%. suunnittelua Tuiraan ja aloitettiin Honka- lankodin suunnittelu Pateniemeen, Pikkupietarin Asukkaille etuja pihan suunnittelu Pikisaareen sekä Merikotkan Vuosi 2011 oli asukasetujärjestelmän toinen kokonainen suunnittelu nykyisen Kaukovainion Luhdin tilalle. toimintavuosi. Tuote-etuja toimitettiin Lisäksi aloitettiin Nykäsenkankaan peruskorjauk- pitkään samalla vuokrasopimuksella asuneille sen suunnittelu. Sivakka-konsernin asukkaille yhteensä 521 kappaletta. Keskineliövuokrat (euroa/m 2 /kk): Suosituimpia tuote-etuja olivat sälekaih timet, keraaminen liesi kiertoilmauunilla, astianpesukone Sivakka-konserni 9,03 8,77 8,51 8,06 sekä jääkaappi-pakastin -yhdistelmä. Keskivuokra Oulussa Keväällä 2011 saatiin laajakaistaprojekti valmiiksi (Tilastokeskus) *) 9,72 9,36 9,03 eli nyt on kaikissa Sivakka-konsernin asun- *) tämä luku julkaistaan maaliskuussa Sivakka-yhtymä järjestää TALVITA- PAHTUMAN KOKO PERHEELLE! Lasten hiihtokisa käydään vapaalla tyylillä, mutta perinteinenkin latu löytyy. Tapahtuma järjestetään OULUHALLI:n ympäristössä (Parkkipaikat Raksilan liikunta-alueella) klo ja sarjat/hiihtomatkat (TYTÖT ja POJAT erikseen, syntymävuoden mukaan) ovat seuraavat: 2007 ja 2006 synt. > 200 m 2005, 2004 ja 2003 synt. > 500 m 2002, 2001 ja 2000 synt. > 1 km Ilmoittautuminen mennessä: Sähköpostitse: [email protected] (aihe Sivakka-hiihdot) Tekstiviestillä: Lisää viestiin: osallistujan nimi, syntymävuosi ja sarja (tytöt / pojat) Fi-dit Fi-dit Mar Man man TULE AJOISSA NUMEROIDEN JAKOA VARTEN! Teletappi PAI jakamassa karkkia lapsille! KAIKKI HIIHTOKISAAN OSALLISTUNEET PALKITAAN! MYYNNISSÄ VIRVOKKEITA JA MAKKA- RAA!
4 Lajittele näin Sekajäte, myös muovi > taloyhtiön sekajäteastiaan Biojäte > taloyhtiön biojäteastiaan tai kompostiin Hyötyjäte (paperi, kartonti, metalli, lasi) > ekopisteisiin tai taloyhtiön jäteastioihin Vaaralliset jätteet > vaarallisten jätteiden keräyspisteisiin Sähkölaitteet > Ruskon jätekeskuksen Oivapisteeseen tai luvanvaraisiin vastaanottopaikkoihin Suurikokoiset jätteet, puutarhaja rakennusjätteet, maa-ainekset > Ruskon jätekeskukseen Suuret määrät hyötyjätettä > Ruskon jätekeskuksen Oivapisteeseen Uusi ekovoimalaitos edellyttää kuluttajilta huolellista jätteen lajittelua. Tärkeintä on huolehtia, ettei sekajätteen joukkoon eksy lasia eikä metallia. Eli jätettä, joka ei pala. Lajittele jätteet huolellisesti (Kuva: Oulun Jätehuolto) Laanilan ekovoimalaitos on nyt testausvaiheessa ja täydessä toiminnassa elokuun alussa. Jätteiden lajitteluun uusi laitos ei merkitse suuria muutoksia, mutta entistä huolellisempi on syytä olla. Jos olet tottunut lajittelemaan sekajätteen, biojätteen, lasin, metallin, paperin ja kartongin, jatka samaan malliin. Jos olet vienyt muovijätteen sille tarkoitettuun keräyspisteeseen, voit alkaa pistämään muovit sekajätteeseen. Tai kuten uusi termi kuuluu polttokelpoiseen jätteeseen. - Muovien keräys Oiva- ja ekopisteissä päättyy. Kaikki muovit pannaan polttokelpoiseen jätteeseen. Erityisen tarkkana pitää kuitenkin olla, että mukana ei mene ongelmajätettä kuten metallia tai lasia, jotka eivät pala, summaa Oulun jätehuollon tiedottaja Lea Ansamaa. Tarkat jätteiden käsittelyohjeet voi kerrata keväällä jokaiseen talouteen jaettavasti jäteoppaasta. Moderni ympäristöhanke Laanilan ekovoimalaitos on sekä energia- että ympäristöhanke. Laitoksen myötä Oulu siirtyy jät- teenkäsittelyssä uusien päästötavoitteiden mukaiseen aikaan. Kaatopaikkajätteen vuotuinen määrä putoaa tonnista tonniin. Ilmaston kannalta merkittävintä on biokaasu- eli haitallisten metaanipäästöjen väheneminen 90 prosentilla. Kun muovit voidaan polttaa sekajätteiden joukossa, säästytään myös muovien kuljetuskustannuksilta. Tähän asti muovit on kuljetettu Oulusta Kajaaniin ja Pietarsaareen. Jätteiden käsittelyhintoihin uuteen aikaan siirtyminen ei vaikuta mitenkään. Jätteestä sähköä ja lämpöä Laanilan ekovoimalaitos paitsi vähentää kaatopaikkojen kuormitusta sekä kasvihuonekaasujen pääsyä ilmaan, se tuottaa energiaa ja monipuolistaa Oulun Energian tuotantorakennetta. - Laitoksessa jätteenpoltossa muodostuu lämpöä ja siitä edelleen höyryä, joka johdetaan eteenpäin hyötykäyttöön. Osa siitä käytetään paikanpäällä prosessilämpönä, osa menee sähköntuotantoon ja jonkin verran myös kaukolämpöön, kertoo projektipäällikkö Mikael Tervaskanto Oulun Energiasta. Laitos on mitoitettu tonnin jätemäärälle. Käytännössä kaikki on yhdyskuntajätettä eli kotitalouksissa syntyvää jätettä, jota me kaikki tuotamme keskimäärin kiloa vuodessa. Suunnitelmien mukaan jätettä kerätään poltettavaksi puoleksi Oulun Jätehuollon alueelta ja puoleksi muualta Pohjois- ja Itä-Suomesta. 4
5 ENNEN Tässä kevytremonttikohteessa uusitaan lattiat ja maalataan seinät. Parin viikon kuluttua remontti on valmis ja asunto nykyajan tarpeita vastaavassa kunnossa, esittelee johtava isännöitsijä Jouni Hautamäki. Remontti kevyesti JÄLKEEN Monissa Sivakan asunnoissa on viime ja tämän vuoden aikana toteutettu ensimmäiset niin sanotut keveämmät peruskorjaukset. Muutaman viikon aikana vaihdetaan yleensä lattiat, maalataan seiniä sekä saatetaan uusia keittiökaapistot ja kunnostaa kylpyhuonetta. Asukkaalle kevytremontin halutaan aiheuttavan mahdollisimman vähän haittaa. Jopa niin, että asukkaiden niin halutessa huoneistosta ei tarvitse muuttaa remontin ajaksi ollenkaan pois. - Tähän mennessä kevyet peruskorjaukset on tehty pääosin siten, että asukkaille on tullut keskeytymistä asumiseen. Olemme pystyneet auttamaan väliaikaisen asunnon löytämisessä ja huomioimaan myös alueelliset tarpeet eli yleensä väliaikaisasunto on löytynyt samalta alueelta, toteaa Sivakan johtava isännöitsijä Jouni Hautamäki. Perinteiseen peruskorjaukseen verrattuna kevytremontti toteutetaan nopeammin, jolloin sen kustannuksetkin ovat kevyemmät. Tämä näkyy suoraan myös vuokrissa. Kevyitä peruskorjauksia tullaan tekemään Sivakan asunnoissa yhä enemmän. Kohteena ovat pääasiassa 1990-luvulla rakennetut talot, joissa raskas peruskorjaus ei ole tarpeen, mutta pientä pintaremonttia jo tarvitaan. Korjaustarve harkitaan aina tapauskohtaisesti kiinteistön kunto, sijainti ja rakenteet huomioon ottaen. 5
6 Ville nosteessa Suomen tunnetuimpiin sarjakuva- ja pilapiirtäjiin kuuluva oululainen Ville Ranta on nyt hyvässä nosteessa. Villen pilapiirroksia nähdään monissa lehdissä ja nyt myös televisiossa ja jopa musiikkivideoissa. Sarjakuvapuolella Villellä on tekeillä taas kirja, aiheena on 1800-luvun Oulu. Ville Ranta piirtelee Pikisaaren-asuntonsa työhuoneessa. Paperille syntyy nopeasti Kreikan kriisi -aiheinen pilapiirros, joka on harjoitustyö telkkarin A-studiota varten. - Piirrän poliittisia pilapiirroksia A-studion lähetyksessä tästä lähtien joka toinen keskiviikko, vuorotellen Pertti Jarlan kanssa, Ville selvittää. Vakituista tuloa tuovat pilapiirrokset Kirkko ja kaupunki -lehteen ja tilaustyöt mm. Helsingin Sanomiin. Uransa alussa Ville piirsi paljon kulttuurilehti Kaltioon, kunnes Muhammed -aiheisesta pilapiirroksesta noussut häly sulki Kaltion ovet vuosiksi. - Pilapiirtäjänä minulla on räväkkä maine. Mielestäni näin pitää ollakin, Ville virnistää. - Pilapiirroksilla on oikeasti vaikutusta keskusteluun. Muun Euroopan huikeaan tasoon verrattuna Suomessa pilapiirrokset ovat vielä melko kilttejä, mutta ilmapiiri on sähköistymässä. Vuosien haave toteutumassa Sarjakuvat ovat olleet pitkään Villen harrastus, josta on pikkuhiljaa tullut ammatti. Nyt on työn alla Oulu -aiheinen kaupunkisarjakuvaromaani, joka ilmestyy noin vuoden kuluttua. - Tämä on ollut minulla haaveena vuosikausia. Haluan kuvata Oulua sellaisena kuin se oli 1800-luvulla. Vanhaa vasten näkyy myös nykyisyys jännittävällä tavalla. Ville kertoo kirjan tarinoiden pyörivän muutaman todellisen, vähemmän tunnetun oululaisen henkilöhahmon ympärillä. Historiallista aineistoa tekijä on koonnut 5-6 vuoden ajan. Vastaavan sarjakuvakirjan Ville on tehnyt jo Kajaanista, aiheena Elias Lönnrot. Kirja on käännetty monille kielille ja viime vuonna teos oli Ranskassa ehdolla vuoden parhaaksi sarjakuvakirjaksi. - Suomessa sarjakuvistani ei ole koskaan kirjoitettu yhtä paljon kuin Ranskassa, jossa sarjakuvat ovat erityisen kovassa huudossa. Ville kuitenkin uskoo, että sarjakuvien arvostus on meilläkin nousussa. Sitä ehkä kuvastaa mm. se, että sarjakuvien tekijät ovat viimein alkaneet saada apurahoja. Ville Ranta on saanut mainetta ennen kaikkea rohkeana pilapiirtäjänä, joka ei kaihda arkojakaan aiheita. Ville viihtyy perheineen Pikisaaressa, joka on paitsi historiallinen ja idyllinen saari, myös lähellä keskustaa. - Sarjakuvien tekijän leipä on yhä tiukassa. Meillä ei ole sarjakuville samanlaista viihdeteollisuutta kuin Ranskassa, Yhdysvalloissa tai Japanissa, Ville tuumaa. Asuinympäristöllä suuri merkitys Oululaisuus ja historia näkyvät paitsi Villen työssä, myös hänen kodissaan. Perheen hieman yli 90 neliön asunto on satavuotiaassa hirsitalossa Pikisaaressa. 6
7 Ville koti lämpiää perinteiseen tapaan pönttöuuneilla. Vain tosi kovilla pakkasilla sähköpatterit ovat päällä. - Minulle on erittäin paljon merkitystä sillä, millaisessa ympäristössä asun. Olen aina pyrkinyt asumaan vanhassa talossa, jossa on niin henkeä kuin historiaa. Villestä on mielenkiintoista ajatella esimerkiksi sitä, millaisia perheitä hänen kodissaan on asunut aiemman sadan vuoden aikana. Tai millainen oli lihakauppa, joka on nykyisin hänen työhuoneenaan. - Muutenkin Pikisaari on kenelle tahansa toivottava paikka. Minusta täällä on luonnonrauhaa ja kaunista, mitä Oulu ei ole suinkaan joka kohdasta, hän toteaa. Pikisaaren suurin vetonaula on kuitenkin meren läheisyys. - Kesällä ei muuta tehdäkään kuin uidaan lasten kanssa. Meillä on vanha oma laituri, jonka kaupunki on uhannut purkaa 20 vuotta. Viime syksyn kovassa myrskyssä laituri rikkoontui ja naapurien kanssa olemme pohtineet sen korjaamista talkoilla. Pikisaaressa perinteinen yhteisöllisyys voi onnistuakin. Suurin osa saaren asukkaista on taiteilijoita, jotka ovat tottuneet asumaan tiiviisti ja tuntevat toisensa pitkältä ajalta. - Kaikki ovat tuttuja ja melkein kaikkien luona olen käynytkin, Ville hymyilee. - Pilapiirroksen aihe on aina ajanjohtainen. Tämä on käyttötaidetta, Ville sanoo. 7
8 DNA Sivakka laajakaistaan liittyvät käytännön asiat hoitaa DNA. Lisätietoa: DNA Kaupat: Arkistokatu 4, ark. klo 8-17 Torikatu 18, ark. klo 10-18, la klo DNA auttaa mielellään kaikissa palveluihimme liittyvissä asioissa: Tekninen tuki Avoinna: ma-pe klo 8-22, la klo 9-18, su klo Puh (maksullinen 37 snt/min + pvm/mpm, jonotus maksullinen) Sähköposti: [email protected] Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas hankkii päätelaitteen itse ja vastaa sen mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden hankkimisesta. Asiakaspalvelu Avoinna: ma-pe klo 8-18, la klo , su suljettu. Puh Sähköinen yhteydenottokanava: Laajakaistaliittymän käyttäjä vastaa sen oikeellisesta käytöstä. Yhteistyöterveisin DNA Asiakaspalvelu Yhteystiedot Sähköinen asiointi: Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan tulostaa talonkirjaotteen tehdä vikailmoituksen tehdä perhetilannemuutoksen tai tehdä muutoksen omiin tietoihisi laittaa viestiä isännöitsijälle ilmoittaa järjestyshäiriöstä tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin voit antaa palautetta voit irtisanoa asuntosi Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan puhelinpalvelussamme (08) (hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu) Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita: Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: [email protected] Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat: [email protected] Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit, kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja häiriöilmoitusten vastaanotto: [email protected] Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa: [email protected] Käyntiosoite: Sivakka-yhtymä Oy Myllytullinkatu 4, OULU Asiakaspalvelu on avoinna: ma - ti klo ja ke - pe klo Asiakaspalvelu-Chat Olemme ottaneet käyttöön Asiakaspalvelu-Chatin kotisivuillamme. Asiakaspalvelu-Chat -kuvake on näkyvissä kotisivuillamme, oikeassa yläkulmassa, kun asiakaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä. Sivakan löydät myös Facebookista. TEKSTIT: RIITTA NISKANEN JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY PAINO: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO
Kierrätystä ja hyötykäyttöä
Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon
Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset
Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 [email protected] sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F
Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal
Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2
HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen
HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA
Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä
Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa
Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen
Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi
Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin
Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon
TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan
HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010
HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.
Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue
Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,
Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?
Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Sisältö Yhdyskuntajätteet ja niiden käsittely Kierrätyksestä Jätteenpolton kehitys Suomessa Jätevoimala ja rinnakkaispoltto
Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015
Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan
Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013
Asukastiedote 1 / 2013 Helppo tapa asua Kanta-asiakkuus kannattaa 2 Sivakan www-sivut uudistuvat 4 Tule mukaan maksuttomaan atk-peruskoulutukseen 5 Kevään 2013 asukastoiminta 5 Kummallinen kaappaus 6 Yhteystiedot
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT
Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana
Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Patterit liian kuumalla? Paljonko on kwh? Kulutanko enemmän kuin muut? Mihin pitäisi pyrkiä? Mitä minä siitä hyödyn? Verkkopalvelukonsepti, pääkohderyhmänä
Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8
Asukastiedote 3 / 2011 Helppo tapa asua Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 1 Asukastoiminnan puheenjohtaja Hannu Salonen päivystää toimistossaan
Jätehuolto Etelä-Karjalassa
Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme
Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen
Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,
Ympäristöasiat taloyhtiössä
Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 8.12.2016 8.00 Aamiainen 9.00 Tervetuloa! Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Iida Miettinen ja Virpi Leppälä 10.00 Energiaa nyt ja tulevaisuudessa
Lähienergialiiton kevätkokous
Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén [email protected] 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi
11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:
Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen
Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana
VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista
VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja
Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi
Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,
Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00
Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä
Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012
Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät
60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.
Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla
Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan
Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine
Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa Mika Laine toimitusjohtaja, Suomen Vesiyhdistys, jätevesijaos Envor Group Oy Mädätyksen Rakenne- ja lietetekniikka 15.10.2013 Kokonaisvaltaista kierrätystä Käsittelymäärät
Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013
Asukastiedote 3 / 2013 Helppo asua tapa Meillä asuu tyytyväisiä ihmisiä 2 Syksyn 2013 asukastoiminta 3 Sivakan kesäkilpailu 4 Enemmän kuin huippufutari Mika Nurmela 6 Turvallista syyspyöräilyä! 7 Yhteystiedot
Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti
Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte,
Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013
Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet
Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:
freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä
Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015
Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin
Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero h,k, 53,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero 638219 2h,k, 53,5 m² Kov. 1974 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 28 000,00 Vh. 28 000,00 Ahonpääntie 5. Tässä vaikka loistokoti vanhuuden päiville, tai miksei ensiasunnoksi!
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin
Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys
Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys 2018 9.5.2018 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA TIEDONKERUUTAPA 11.4-9.5.2018 Sähköpostikutsut (596 kpl) + paperi- ja web-lomakekysely (100 kpl). Lisänä
Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.
Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-
Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla
Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla 9.3.2017 Keltakangas Kotkan ja Kouvolan välissä, vieressä vt 15 ja Kymijoki Kymenlaakson Jäte Oy:n omistajat Monipuoliset palvelut
Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019
Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen
Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä
Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Raportit ja
Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ
Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus
Kerrostalo. Joensuu, Keskusta Kohdenumero h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov Energialuokka B Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Joensuu, Keskusta Kohdenumero 599964 3h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov. 2014 Energialuokka B Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Torikatu 33. Tasokas kalustettu huoneisto joko omaan käyttöön tai sijoitukseen!
Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23.
Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero 594915 3h, kt, s (2-3h+kt+s yhtiöjärjestyksen mukaan), 63,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 55 950,00 Vh. 191 400,00 Poukamankatu 23. Juuri valmistuneessa
Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja
Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k, 71,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,31 Vh ,00
Kerrostalo Lapinlahti, keskusta Kohdenumero 635928 3h,k, 71,0 m² Kov. 1972 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 39 070,31 Vh. 49 000,00 Mykkäläntie 5. KAUNIISTI remontoitu kolmio aivan Lapinlahden ydinkeskustasta!
Oulu, Höyhtyä Kohdenumero kpl 39m2 kaksioita, 312,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Oulu, Höyhtyä Kohdenumero 641448 8 kpl 39m2 kaksioita, 312,0 m² Kov. 1961 Energialuokka e-tod. Mh. 195 000,00 Vh. 195 000,00 Hanhitie 22. Sijoittajat hox! Nyt myynnissä monien mahdollisuuksien
Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu
Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa
Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00
Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset Kiinteistö-KYS Oy
Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset 2019 Osallistujat Kokonaisaineistot Vertailuaineisto: 5 463 vastausta, vastausprosentti 28 % Paras vastausprosentti 37 % - heikoin 20 % Lomakevastauksina 68 % ja nettivastauksina
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa
Auttaminen intohimona
Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 639864 4h,k,khh,s, 95,0 m² Kov. 2010 Energialuokka D 2013 Mh. 224 000,00 Vh. 224 000,00 Jynkänmäenkatu 2. Kaunis hyvin pidetty huoneisto suositulta asuinaleelta
Ympäristöasiat taloyhtiössä
Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 30.11.2016 8.45 Tervetuloa! 9.00 Viemärietiketti isännöitsijän näkökulmasta Kouvolan Vesi Oy, Jarno Hujanen 9.30 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte
Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä
Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle
Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN
Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita
t.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481.
t.6 s.102 Lähtökohtana on olemassa oleva vuokrasopimus Mikäli alivuokralaisen ottaminen ei tuota omistajalle kohtuutonta hankaluutta, alivuokralaisen ottaminen on mahdollista. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta
TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA
Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria
velut Kotipal Vetrea
Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,
Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis
Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä
Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana
Kiinteistö Oy Sirkkavuori Asukaskysely 2017 TULOKSET
Kiinteistö Oy Sirkkavuori Asukaskysely 2017 TULOKSET 12.12.2017 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA 30.10.-19.11.2017 TIEDONKERUUTAPA Paperi- ja web-lomakekysely VASTAUSMÄÄRÄ 18 vastausta VASTAUSPROSENTTI
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita
Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):
HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen
279,0 m², 5h+k+rt+kph+...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Julia Jäppinen Puh: 050 301 0027 Kiinteistömaailma, Helsinki-Etelä, KKNeliöt Oy LKV, Kruununhaka Liisankatu 12 00170 Helsinki Puh: 050 300 9985 Prikitiellä, Jollaksen Laajasalon
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00
Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden
Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto
Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Tommi Kukkonen Jäteneuvoja Taloyhtiön jätehuolto Puhas Oy Perustettu 1997, aiempi nimi Joensuun seudun jätehuolto Oy Järjestää omistajakuntiensa lakisääteiset
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!
Mitä tämä vihko sisältää?
Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella
POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN
VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä
10/3/2017 Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä Kuningaskuluttaja yle.fi Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä JULKAISTU 31.01.2017 07:45. Kymmeniä
Eläkeläisvaltuusto 24.3.2016. VTS-kotien asukastoiminta. Asukastoiminnan edistäminen
Eläkeläisvaltuusto 24.3.2016 VTS-kotien asukastoiminta Asukastoiminnan edistäminen 1 Tampereen Vuokratalosäätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on hankkia asuntoja mahdollisimman edullista vuokraa vastaan
18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd
18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.
Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h, k, 60,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,68 Vh ,00
Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 624954 2h, k, 60,0 m² Kov. 1975 Energialuokka D 2013 Mh. 83 459,68 Vh. 111 000,00 Kirsikkatie 1. Hukanhaudalta tilava rivitalokaksio ilman remonttihuolia! Tämä
Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero 574222 2h+kk+s, 54,5 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 154 000,00 Vh. 154 000,00 Joensuuntie 1. Korpilahden uudet kerrostalokodit ovat nyt myynnissä. Turvallinen,
Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela
Hoivakoti kuntoon Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela Palvelutalo Tervaskanto Someron kaupungin 61- paikkainen entinen vanhainkoti,
ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010
ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA-konserni perustettu 1995 13 perustajajärjestöä ASPA-säätiö Fyysiset asumisratkaisut Rakennuttaminen Asumisen palvelujen kehittäminen Tieto- ja osaamiskeskus
Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot
Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,
Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero 566819 2h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 59 700,00 Vh. 199 000,00 Valtakatu 19. Valsa nousee aivan Rovaniemen ytimeen, Valistustalon paikalle.
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1
JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja
Ympäristöasiat taloyhtiössä
Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 16.11.2016 9.00 Tervetuloa! 9.15 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Ilkka Töyrylä ja Virpi Leppälä 10.00 Asiaa energiasta Kymenlaakson Sähkö Oy,
JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO
JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona
