Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2012
|
|
|
- Ville Aho
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asukastiedote 2 / 2012 Helppo tapa asua Sivakan puheenjohtaja Jorma Kivelä 2 Yhtenäiset ohjeet kodinkoneille 3 Parveke kukkimaan 4 Tupakointi voi tulla kalliiksi 6 Parveke ei ole grillaamispaikka 7 Yhteystiedot 8 1
2 Jorma Kivelä Sivakan hallituksen puheenjohtaja vuodesta Pitkän linjan yrittäjä. Oululaisen Jutel Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja. Kansainväliseksi toimijaksi kasvanut Jutel tekee toimituksellisen tuotannon ohjelmistoja radio- ja tv-yhtiöille. Mm. Yleisradiossa on toista tuhatta työasemaa varustettu Jutelin ohjelmistoilla. Yrityksen suurin asiakas on BBC. - Sivakka pyrkii pitämään asunnot ja niiden ympäristön hyvässä kunnossa. Myös tulevaisuudessa, sanoo Sivakka yhtymän hallituksen puheenjohtaja Jorma Kivelä. - Oulussa on hyvin toimivat asuntomarkkinat. Tässä Sivakalla on merkittävä rooli. Lisäksi näyttää siltä, että oululainen asuminen pysyy hyvänä jatkossakin, sanoo Sivakan hallituksen puheenjohtaja Jorma Kivelä. Jorma Kivelä arvioi oululaista asumista tyytyväisin mielin. Etenkin kun Sivakka on omalla, määrätietoisella toiminnallaan ollut ratkaisevasti vaikuttamassa asuntomarkkinoiden nykyiseen tilanteeseen. Kivelän mukaan Oulun asuntotilanne on maan paras. Toimivat vuokra-asuntomarkkinat ovat osaltaan pitäneet myös omistusasuntojen hinnat kohtuullisina. - Lisäksi Oulussa uudisrakennetaan väkilukuun nähden eniten, eikä vain vuokra-asuntoja. Kaupunki on vuosikymmenien ajan harrastanut asumista tukevaa tonttipolitiikkaa. Oululaisen asumisen erikoisuuksiin kuuluvat myös yhdet asumisen markkinat. Toisin kuin esimerkiksi Helsingissä, jossa on erikseen sosiaalisen asumisen vuokramarkkinat. - Meillä Oulussa asuntomarkkinat eivät ole eriytyneet. Sekä ARA-rahoitteinen että vapaarahoitteinen asuminen ovat maan suurista kaupungeista kaikkein edullisimmat, Kivelä toteaa. Valmiina uusiin haasteisiin Sivakassa seurataan aktiivisesti ympäristön muutoksia ja uusia asumisen haasteita. Yhtenä osana Sivakka on yhtä kuin oululainen asuminen tätä on työ energian ja vedenkulutuksen osalta, suunnitelma. Sivakalla ei ole myöskään niin sanottua jossa on saavutettu merkittäviä tuloksia. Tämän korjausvelkaa. Pyrimme pitämään asunnontar- päivän Sivakka on kunnossa ja asemoitunut hyvään jonnan korkealaatuisena nykyisellä reaalivuokran paikkaan, Jorma Kivelä toteaa. tasolla myös tulevaisuudessa. Tämä pitää sisällään - Uusi Oulu tuo asumiseen uusia haasteita luonnollisesti myös normaalin kiertokulun mukaisia siinä mielessä, että se saattaa aiheuttaa sisäistä muutoksia asuntokantaan peruskorjausten, uudisrakennusten muuttoa. Mielestäni eri kuntakeskusten tulee ja purkavien saneerausten muodossa. säilyä vetovoimaisina ja niiden asunnontarjonnan - Asukkaat voivat olla turvallisella ja luottavaipimuksessa monipuolisena. Uuden Oulun yhdistymissosella mielellä. Mitään järisyttäviä muutoksia ei ole on erikseen todettukin, että Oulussa näköpiirissä, Kivelä vakuuttaa. on myös maaseutumaisen asumisen alueita. Juuri nyt Sivakalla ei ole lähdössä uusia vuokratalohankkeita. Uusi toimitusjohtaja haussa Sen sijaan Tuiraan on suunnitteilla Jorma Kivelä kertoo kokeneensa Sivakan hallituk- uusi senioreiden palvelutalo ja muualle pari pienempää sen puheenjohtajuuden mielenkiintoisena ja an- erityisryhmien kohdetta. Erityisryhmien toisana pestinä. Tärkeänä yhteistyökumppanina asuminen onkin yksi Sivakan painopistealueita lähivuosinamassa. on Sivakan toimitusjohtaja, joka on pian vaihtu- Yli 20 vuotta Sivakkaa rakentanut Risto Korpi jää tänä vuonna eläkkeelle. Ei suuria muutoksia - Uudeksi toimitusjohtajaksi on haussa kehittäjä, Sivakan omiin tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu joka jatkaa Sivakan eteenpäin menemistä hallituksen puheenjohtajan mukaan pitää vuokraasunnot sekä Sivakan erinomaisen aseman ja taloudelli- edelleen hyvässä kunnossa, paremmassa sen tilanteen säilyttämistä. Hänen pitää olla hyvä kuin vapailla markkinoilla. kommunikoimaan ja verkottumaan, Jorma Kivelä - Jokaiselle talolle on olemassa kunnossapito- määrittelee. 2
3 Sivakassa on valmisteltu uusia, yhtenäisiä kodinkoneiden käyttöohjeita yhteistyössä kodinkonetoimittajan kanssa. Ohjeet jaetaan asuntoihin parin vuoden aikana määräaikais-katselmuskierrosten yhteydessä. Ohjeet löytää pian myös netistä Sivakan kotisivuilta Yhtenäiset ohjeet kodinkoneille KODINKONEIDEN PUHDISTUS JA HOITO LIESI: - pese uunipellit ja pannut astianpesukoneessa tai käsin käytön jälkeen - puhdista uuni heti käytön jälkeen pyyhkimällä tai kiinnipalanut lika uuninpuhdistusaineella aineen ohjeiden mukaan älä käytä hankausaineita tai -välineitä! - irrota tarvittaessa kannatinritilät, uunin luukku ja lasit käyttöohjeen mukaisesti Keraamiset liedet: - puhdista keraaminen keittotaso jäähtyneenä heti käytön jälkeen pehmeällä siivouspyyhkeellä ja neutraalilla pesuaineella - kuivunut ja kiinnipalanut lika kaapimella ja keraamisen tason puhdistusaineella Valurautaliedet: - puhdista valurautalevyt levyt urien mukaisesti neutraalilla aineella - rasvaa tarvittaessa suolattomalla rasvalla tai liesimustalla (Huoltoliike) LIESITUULETIN (TÄRKEÄÄ PALOTURVALLISUU- DEN JA ILMANVAIHDON VUOKSI): - puhdista liesituulettimen tai -kuvun rasvasuodatin n. 1 kerran kuussa - vaihda, pese käsin altaassa tai astianpesukoneessa rasvasuodatin käyttöohjeen mukaisesti - pyyhi neutraalilla puhdistusaineella tuulettimen muut sisä- ja ulkopinnat - vaihda lamppu tarvittaessa ASTIANPESUKONE: - irrota ja pese koneen pohjalla oleva roskasiivilä 1 kerta / viikko - irrota suihkuvarret ja puhdista tarvittaessa suihkureiät - puhdista neutraalilla puhdistusaineella koneen sivureunat ja ulkopinnat - puhdista tarvittaessa kone tyhjänä sitruunahapolla (3 rkl pesuainesäiliöön) tai kalkinpoistoaineella ohjeiden mukaisesti - ÄLÄ KÄYTÄ HÖYRYPESURIA JA VÄLTÄ VEDEN PÄÄSYÄ NÄYTTÖÖN tai ELEKTRONIIKKAOSIIN KYLMÄLAITTEET: - irrota pistotulppa pistorasiasta ennen puhdistusta! - pyyhi ulkopinnat ja sisäpinnat neutraalilla puhdistusaineella, esim. käsiastianpesuaineella, Fairy - tarvittaessa pesuveteen voi lisätä talousetikkaa hajujen, homeen ja värilian poistamiseksi - tarkista ja puhdista jääkaapin takaseinän vesiuran puhtaus ja poistovesiaukko sulamisveden tulee päästä valumaan aukosta pois - vedä kaappi pois kalusteista / paikaltaan n. 1 kerran vuodessa, imuroi takalauhdutin ja tarkista kompressorin päällä olevan vesiastian puhtaus PAKASTIN: - sulata pakastin tarpeen mukaan (ainakin kun 2-3 cm huuretta tai / ja jäätä seinillä ja hyllyillä) käsin käyttöohjeen mukaisesti - noudata no -frost itsesulattavien pakastimien käyttöohjetta KYTKE VIRTA POIS SULAKKEESTA ENNEN LIEDEN PUHDISTUSTA! IRROTA SULAKE ENNEN UUNIN LAMPUN VAIHTOA, tarkista lampun kanta E14, 25W ja 300C lämmön kestävyys! ÄLÄ KÄYTÄ NAARMUTTAVIA AINEITA JA VÄLINEITÄ, EI HÖYRYPESINTÄ! 3
4 Pohjois-Suomen suurimmassa kauppapuutarhassa, Välivainion Puutarhassa, ovat valikoimat nyt upeimmillaan. Kaikki sesonkituotteet kasvatamme itse, kertoo Virpi Hepo-oja. 4
5 Parveke kukkimaan Värikkäillä kesäkukilla saa parvekkeesta viihtyisän kesähuoneen. Kukkaloistoa voi täydentää hyötykasveilla, jolloin parvekkeelta voi korjata myös maukasta satoa pitkin kesää. Kun yöpakkaset ovat vihdoin väistyneet, voi alkaa taas miettimään: mitähän laittaisin tänä kesänä parvekkeelle. Puutarhat ja kukkamyymälät ovat nyt pullollaan vaihtoehtoja. Muutama perusasia valinnoissa on kuitenkin hyvä muistaa, etteivät rahat mene hukkaan. Ilmansuunta ratkaisee Ensimmäisenä kannattaa ottaa huomioon se mihin suuntaan parveke avautuu, neuvoo Virpi Hepo-oja Välivainion puutarhasta. Paahteisella parvekkeella menestyvät perinteiset pelargoniat, petuniat ja olkikukat sekä melko uusi tulokas, valkoista pikkukukkaa ryöppyävä poutapilvi. Varjoiselle pohjoisparvekkeelle sopivat parhaiten ahkeraliisa, uudenguineanliisa, lumihiutale ja monet muut riippuvakasvuiset kukat. - Paras kasvien kannalta on kuitenkin parveke, joka on ilta- tai aamuauringon suuntaan. Sinne sopivat kaikki niin varjoisen kuin aurinkoisen paikan kukat. Klassikkoja, joita menee eniten joka vuosi, ovat orvokit, begoniat, lobeliat, pelargoniat ja petuniat, Virpi Hepo-oja kertoo. Köynnöksistä pitävä voi kokeilla parvekkeellaan myös köynnöksiä, kuten sinistä kelloköynnöstä tai mustasilmäsusannaa. Molemmat ovat nopeakasvuisia ja peittäviä. Viiniköynnöksestäkin on puutarhurin mukaan kehitelty parvekkeelle sopivia, uusia lajikkeita. Uusia kesäkukkalajikkeita tulee markkinoille vain harvoin. Sen sijaan vanhoista, tutuista kesäkukista löytyy usein uutuuksia värien ja kasvutavan suhteen. Kannattaa siis kierrellä katsomassa valikoimia. Yrttejä kukkien sekaan Samaan ruukkuun tai parvekelaatikkoon neuvoo Virpi Hepo-oja laittamaan useampia eri lajikkeita. Näin kokonaisuudesta tulee paljon eläväisempi kuin yhdellä lajikkeella. Varaudu loma-aikaan Kotoa poissaoloon kesälomalla voi valmistautua valitsemalla parvekekukille altakastelevat ruukut ja parvekelaatikot. Kasvit kannattaa myös istuttaa kunnolliseen kesäkukkamultaan, joka sisältää kastelukiteitä. Ennen lomaa Virpi Hepo-oja neuvoo kastelemaan parvekekukkia kunnolla parin päivän ajan ennen lähtöä ja nostamaan kukat varjoon loman ajaksi. Jos tuttava tai sukulainen käy kastelemassa kukat loman aikana kerran tai kaksi, kasvit pärjäävät hyvin pari viikkoa. - Parvekkeellaan orvokkeja tai petunioita kasvattava voi ennen lomaa myös leikata kasvit reilusti parin sentin korkeuteen. Lomalta palatessa ne ovat taas uudessa kukassa, puutarhuri vinkkaa. Vinkkejä: Orvokit ovat kestosuosikkeja vuodesta toiseen. Parhaiten orvokki kukkii viileässä, liian lämpimässä se ränsistyy helposti. Hortensia vaatii menestyäkseen paljon kastelua. Iloisen väriset begoniat sopivat kaikille parvekkeille. Muutaman vuoden markkinoilla ollut ja heti suosikkikukaksi noussut poutapilvi aloittelee kukintaansa. Se menestyy kuumallakin parvekkeella. - Kukkien sekaan voi istuttaa myös yrttejä, esimerkiksi timjamia. Itse rakennan mielelläni amppelin, jossa on sekä kukka että riippuva yrtti. Mansikoista pitävä voi hankkia amppelimansikan, joka antaa satoa pitkin kesää. Hurjimmat parvekepuutarhurit ovat kokeilleet juurestenkin kasvatusta. Porkkanat ja perunat vaativat syvän multatilan. Sen voi järjestää saaviin tai rakentamalla parvekkeen nurkkaan sopivan laatikon. Kastele ja lannoita Hyvin hoidetut kesäkukat ilahduttavat kukinnallaan koko kesän. Tärkeimpinä perusohjeina puutarhuri mainitsee säännöllisen kastelun ja lannoituksen. Kesäkukat kannattaa kastella kerralla kunnolla ja antaa mullan välillä kuivahtaa. Aluslautaselle mahdollisesti kertyvä vesi kaadetaan pois. Yhtä tärkeää on muistaa kukkien säännöllinen lannoitus. Kesäkukille on oma lannoitteensa, joka varmistaa että kukat jaksavat kukkia koko kesän. Esimerkiksi orvokeista pitää myös muistaa nyppiä pois vanhat kukinnot ja pelargonioita on hyvä siivota aika-ajoin. 5
6 huoneistoon tavallisuudesta poikkeavia kunnossapidon kustannuksia. Jos asunnossa tupakoi vain jonkin verran, asustelee muutenkin siististi ja asiakkuussuhde Sivakan kanssa on pitkä, tupakoinnin aiheuttamat vähäiset vahingot voidaan katsoa kuuluvan normaaliin asunnon kulumiseen. Tällöin Sivakka maksaa remonttikulut. Jopa kustannukset Jos asunnossa polttaa vuosia kuin korsteeni, tupakan savu ja haju ehtivät aiheuttaa paljon vahinkoa. - Lievistä tupakkavaurioista selvitään pelkillä puhdistustoimilla. Pahimmillaan joudumme maalaamaan seinät ja katot, uusimaan lattiat, keittiökalusteet, kodinkoneet ja jopa väliovet ja karmit. Tämä on todella mittava remontti, verrattavissa tulipalotilanteeseen, johtava tekninen isännöitsijä sanoo. Tupakoinnin aiheuttamat remonttikustannukset voivat olla ja enemmänkin, jos remontti pitää ulottaa myös kylpyhuoneeseen. - Kuinka paljon asiakas joutuu maksamaan riippuu vuokrasuhteen pituudesta. Jos vuokrasopimus on ns. vanhakantainen eli tupakoinnista ei ole erikseen mainintaa, seuraamus on kevyempi. Korvattavaa vastuuta tulee aina jonkin verran, Hannu Sassali summaa. Tupakointi voi tulla kalliiksi Huomaavainen kerrostaloasukas ottaa naapurit parvekkeella tapahtuvan tupakoinnin savun leviämistä korvausilman mukana naapuriasuntoihin huomioon eikä tupakoi parvekkeella. Järkevä asukas rajoittaa myös sisällä tupakointia, sillä tupakoinnin asunnolle aiheuttamista vahingoista - Lisäksi asuntojen väliset painevaihtelut mah- ei pysty välttämään kokonaan, hän perustelee. voi rapsahtaa yllättävän suuri lasku. dollistavat myös ilmavuotoja asunnosta toiseen - Tupakointia parvekkeella ei ole erikseen kielletty, eikä sitä lakikaan tässä vaiheessa kiellä. Tu- asunnosta hajuhaitta kulkeutuu naapuriin, jolle se esim. hormiliitosten kautta. Tupakoivan ihmisen pakoinnista on kuitenkin haittoja, muistuttaa Sivakan johtava tekninen isännöitsijä Hannu Sassali. saattaa olla isokin ongelma. - Vanhemmissa kiinteistöissä ilmanvaihto on Tupakoitsija vastuussa haitoista usein toteutettu yhteiskanavajärjestelmällä, jossa Asunnon sisätiloissa tupakointia ei ole varsinaisesti kielletty. Lähtökohtana kuitenkin on, että asuntojen korvausilma otetaan ulkoa, ikkunoiden yhteydessä olevien venttiilien kautta. Tällöin tupakoitsija itse vastaa, jos tupakointi aiheuttaa Pihalle tupakoimaan Lain mukaan sopiva tupakointipaikka kerrostalossa on pihalla ja kohtuullisen kaukana rakennuksesta. Tällöin tupakansavua ei eksy talon korvausilmareiteille. Natsoille on osoitettu paikka mihin laittaa ne. Taloyhtiö voi tarpeen mukaan viedä asiaa eteenpäin ja ohjeistaa itsekin asukkaita. Suomessa on jo erityisiä allergiakerrostalojakin, joissa sisäilmalle on asetettu korkeat tavoitteet. Tällä perusteella tupakointi on kielletty taloissa kokonaan. 6
7 Parveke ei ole grillaamispaikka Vaikka kesä ja grillaus kuuluvat yhteen, kerrostaloasukkaan on syytä malttaa mielensä. Parvekkeella grillaaminen ei ole suositeltavaa missään muodossa, sanoo Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas yksiselitteisesti. Kysymys on ennen kaikkea paloturvallisuudesta, mutta myös grillaamisesta aiheutuvasta käryhaitasta naapureille. Tulipaloriski suuri Grillaatpa sähkö-, hiili- tai nestekaasugrillillä, vahinko voi aina sattua. Jos se sattuu rakennuksen välittömässä läheisyydessä kuten parvekkeella, on palon leviämisvaara suuri. - Parvekkeet on usein lasitettu ja ne ovat yhä enemmän asuintilaa. Parvekkeet on somistettu, niissä saattaa olla verhoja ja palavaa materiaalia oleva lattia. Grillaaminen ja siihen liittyvä vahinkotilanne saattaa aiheuttaa todella suurta vahinkoa, Tomi Honkakunnas muistuttaa. Grillaamista parvekkeella ei ole suoranaisesti kielletty ainakaan vielä, mutta suositeltavaa se ei ole missään tapauksessa. - Kerrostaloihin ollaan lainsäädäntöteitse ajamassa tupakointikieltoa. Tähän liittyy myös grillauksen kieltäminen. - Joka tapauksessa yhteisissä kiinteistöissä olisi hyvä löytää yhteiset pelisäännöt. Toivon, että taloyhtiöt myös omilla järjestyssäännöillään ohjaisivat parvekkeella grillausta ja tupakointia, Honkakunnas toteaa. Mieluummin pihalla Kerrostalossakin voi riskienhallintapäällikön mielestä vallan hyvin harrastaa grillausta, jos taloyhtiö on hankkinut asukkaiden käyttöön yhteisen grillin pihalle. Tai osoittanut turvallisen paikan, jossa asukkaat voivat käyttää omia grillejään. - Tällöin suosittelen, että kaasugrilli on vähintään kahden metrin etäisyydellä rakennuksesta, hiiligrilli vähintään neljän metrin päässä. Aina on myös eduksi, jos grillin alustana on esimerkiksi muutama betonilaatta tai muu palamaton materiaali. Suurimmat vaaratekijät pihagrilleissä ovat kuuma tuhka ja kipinät. Huolellinen sammuttaminen grillauksen jälkeen on tärkeää muistaa. Kuumaa tuhkaa ei saa kipata roskikseen, vaan sille pitäisi olla turvallinen sijoituspaikka. - Ja samalla tavalla kuin ruoanlaittoa, pitäisi grillaustakin valvoa. On grilli millainen tahansa, sitä ei saa jättää oman onnensa nojaan, Honkakunnas täydentää. Erityisen tarkka kannattaa olla kertakäyttögrillien kanssa. Ne ovat ohutta materiaalia ja kuumentuvat todella kuumiksi. Paloaralla alustalla ne ovat erittäin palovaarallisia. Suljetussa tilassa kertakäyttögrilli on riski myös siitä muodostuvan häkän takia. Tomi Honkakunnas muistaa hyvin mm. tapauksen, jossa nuoret olivat käyttäneet kertakäyttögrilliä teltassa ja saaneet häkämyrkytykseen. 7
8 DNA Sivakka laajakaistaan liittyvät käytännön asiat hoitaa DNA. Lisätietoa: DNA Kaupat: Arkistokatu 4, ark. klo 8-17 Torikatu 18, ark. klo 10-18, la klo DNA auttaa mielellään kaikissa palveluihimme liittyvissä asioissa: Tekninen tuki Avoinna: ma-pe klo 8-22, la klo 9-18, su klo Puh (maksullinen 37 snt/min + pvm/mpm, jonotus maksullinen) Sähköposti: [email protected] Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas hankkii päätelaitteen itse ja vastaa sen mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden hankkimisesta. Asiakaspalvelu Avoinna: ma-pe klo 8-18, la klo , su suljettu. Puh Sähköinen yhteydenottokanava: Laajakaistaliittymän käyttäjä vastaa sen oikeellisesta käytöstä. Yhteistyöterveisin DNA Asiakaspalvelu Kesä 2012 Lomalla lomasijainen Jurva Arja Hanne Hirvelä Hautamäki Jouni Hannu Sassali Sassali Hannu Jouni Hautamäki Ala-aho Hannu Sointu Lehmusahde Koskinen Heikki Arto Leinonen Leinonen Arto Heikki Koskinen Lehmusahde Sointu Hannu Ala-aho Lääkkö Marja Teijo Pirkola Pirkola Teijo Marja Lääkkö Pätsi Heimo Vesa Liimatta Yhteystiedot Sähköinen asiointi: Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan tulostaa talonkirjaotteen tehdä vikailmoituksen tehdä perhetilannemuutoksen tai tehdä muutoksen omiin tietoihisi laittaa viestiä isännöitsijälle ilmoittaa järjestyshäiriöstä tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin voit antaa palautetta voit irtisanoa asuntosi Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan puhelinpalvelussamme (08) (hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu) Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita: Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: [email protected] Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat: [email protected] Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit, kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja häiriöilmoitusten vastaanotto: [email protected] Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa: [email protected] Käyntiosoite: Sivakka-yhtymä Oy, Myllytullinkatu 4, OULU Asiakaspalvelu on avoinna: ma - ti klo ja ke - pe klo Asiakaspalvelu-Chat Olemme ottaneet käyttöön Asiakaspalvelu-Chatin kotisivuillamme. Asiakaspalvelu-Chat -kuvake on näkyvissä kotisivuillamme, oikeassa yläkulmassa, kun asiakaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä. Sivakan löydät myös Facebookista. TEKSTIT: RIITTA NISKANEN JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI, KALLE KORKEAKIVI ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY PAINO: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen
Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto
Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen 2.12.2015 vastuunjakotaulukko Tämä taulukko määrittelee asukkaan ja kiinteistön omistajan väliset vastuut asunnon hoidossa. Epäselvissä tilanteissä ota yhteyttä
Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2014
Asukastiedote 2 / 2014 Helppo tapa asua Asukastoimijoiden hankinnat helpottuneet 2 Kesäkilpailu Sivakan asukkaille 3 Parvekekukista iloa koko kesäksi 4 Uutta tunnelmaa kotiin 6 Lasten liikennepuistotapahtuma
PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE
AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
AMPPELITOMAATTI TUMBLER
AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos
ASUMISPAKKI- koulutus Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä tehtävien vastuunjako
ASUMISPAKKI- koulutus Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä tehtävien vastuunjako Vuokralaisen oikeudet Vuokratessaan asunnon vuokralaisella on sekä oikeuksia että velvollisuuksia asunnon suhteen.
AMPPELITOMAATTI TUMBLER
AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos
SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE
SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE Onnittelemme uuden tuotteen valinnasta. Noudata käytössä näitä ohjeita ja säilytä ohjeet aina tuotteen mukana. Huom! 1.Kytke laite maadoitettuun pistorasiaan, jonka
PALOTURVALLISUUTTA KOTONA
TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin
2 Keittiö. Näytesivut. Tilaa otsikkotekstille. Keittiö. Vuokra-asukkaan opas Luku 2 KEITTIÖ 8/2015 [email protected]
2 Keittiö 15 2 Tilaa otsikkotekstille Keittiö Vuokra-asukkaan opas Luku 2 KEITTIÖ 8/2015 [email protected] 16 Vuokrakodin huolto-opas 2.1 Astianpesuallas, hana, vesilukko ja allaskaappi Vuokranantaja
Mitä koulun jälkeen?
Tietoa asumisesta Mitä koulun jälkeen? Yhteishaku Lukio/ammattikoulu/opisto Muutto edessä? Valmistumisen jälkeen työelämän tai jatkoopintojen haasteet Ajankohtaiseksi tulee oman paikan hankinta Asumismuoto
PALOTURVALLISUUTTA KOTONA
TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.
Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.
Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-
KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500
KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 Lue käyttöohje ennen lämmittimen käyttöönottoa Käytä lämmitintä ainoastaan käyttöohjeiden mukaisesti. Muu käyttö voi aiheuttaa tulipalon, sähköiskun
TÄRKEÄT TURVATOIMENPITEET
keraamisen kulhon käyttöohjeet Sisällysluettelo Keraamisen kulhon TURVALLISUUS Tärkeät turvatoimenpiteet...5 keraamisen kulhon käyttö Keraamisen kulhon kiinnittäminen...6 Keraamisen kulhon irrottaminen...7
SCHLOSSER LIESITUULETIN RH15 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE
SCHLOSSER LIESITUULETIN RH15 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE TURVALLISUUS Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen asennusta ja käyttöön ottamista. Asennus on suoritettava pätevän ammattimiehen toimesta. Valmistaja
SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet
SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja
Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset
Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 [email protected] sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen
VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista
VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja
Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä
Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa
Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008
1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä
Tapas- ja Sushi lasikko
Tapas- ja Sushi lasikko Metos VS4, VS6, VS8, VS10 4209540, 4209542, 4209544, 4209546 Asennus- ja käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä käyttöohjeesta 02.01.2012 02.01.2012 METOS Tapas- ja
TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 [email protected]
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
GRANDE. GRANDE sähkögrilli KOKOAMIS- JA KÄYTTÖOHJEET LUE OHEISET LIITTEET HUOLELLISESTI, VAIKKA USKOTKIN TUNTEVASI SÄHKÖGRILLIN JA SEN KÄYTÖN.
GRANDE GRANDE sähkögrilli KOKOAMIS- JA KÄYTTÖOHJEET LUE OHEISET LIITTEET HUOLELLISESTI, VAIKKA USKOTKIN TUNTEVASI SÄHKÖGRILLIN JA SEN KÄYTÖN. TURVALLISUUSOHJEET! TÄRKEITÄ TURVALLISUUSOHJEITA! Kun käytät
YLEINEN TURVALLISUUS KÄYTTÖTURVALLISUUS
KÄYTTÖOHJE PVK-26 TÄRKEÄÄ! Lue tämä käyttöohje ennen asennusta ja käyttöä. Näin vältytään mahdollisilta vahingoilta tai laitteen rikkoutumiselta. Tämän ohjeen asennustyöt saa suorittaa vain ammattitaitoinen
MUISTILISTA MUUTTOSIIVOUKSEEN
MUISTILISTA MUUTTOSIIVOUKSEEN www.moveria.fi. Katso myös www.moveria.se/blogg Valmistelu Tyhjennä koko asunnon huonekalut, muuttolaatikot ja kaikki tavarat, jotka vielä ovat kaapeissa ja laatikoissa. Muista
Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.
Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä
12502 FIN - 2007 AM Käyttöohjeet sähkögrillille 12502 Tutustu huolella tähän käyttöoppaaseen ennenkuin kokoat ja otat käyttöön tämän laadukkaan LANDMANN-grillisi. Käyttöohjeita seuraamalla estät toimintahäiriöiden
Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8
Asukastiedote 3 / 2011 Helppo tapa asua Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 1 Asukastoiminnan puheenjohtaja Hannu Salonen päivystää toimistossaan
Mitä remontteja osakas saa tehdä?
1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa
TUOTEKORTTI JA KÄYTTÖOHJE. Otsonaattori ammattikäyttöön
1. TUOTEKORTTI JA KÄYTTÖOHJE Otsonaattori ammattikäyttöön OZO MINI Ozo Mini on otsonaattori, joka soveltuu hajujen poistamiseen esimerkiksi navettakeittiöistä tai muista tiloista, joissa vaaditaan jatkuvaa
Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN
Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät
TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.
Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä
ASENNUSOHJE. SAFERA Siro IN-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20810 V4.5.0 FIN SIRO IN-LINE
ASENNUSOHJE SAFERA Siro IN-line -liesivahti Virranhallintayksiköt PCU PCU.-U 080 V..0 FIN SIRO IN-LINE SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSET. VALMISTELUT. Valmistelut. Asennus. Asennuksen vianmääritys. Lisävaruste:
004216 FIN 01/05 AM Kokoamis- ja käyttöohjeet kaasugrillille 004216 Tutustu huolella tähän käyttöoppaaseen ennenkuin kokoat ja otat käyttöön tämän laadukkaan LANDMANN-grillisi Käyttöohjeita seuraamalla
Kodin paloturvallisuus
Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa
Yhdistelmäuuni: kuumasavu/bbq/grilli Käyttöohjeet
Yhdistelmäuuni: kuumasavu/bbq/grilli Käyttöohjeet Tekniset tiedot Mitat koottuna (kork. pit. lev.) 2 140 740 640 mm Ritilän mitat (lev. pit.) 500 500 mm Paino (suunnilleen) 105 kg ENSIMMÄINEN KÄYTTÖÖNOTTO
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.
ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.
MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE
1.1.2012 MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE Tekniset muutostyöohjeet 1 Yleistä Tämä ohje on liite Asokotien rakennus- ja asumisaikaisiin muutostyöohjeisiin ja sitä noudatetaan 1.1.2012 lukien asumisoikeuden
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje Tuotteen ominaisuudet 2 tehotasoa 800W/1200W PTC-lämpöelementti Alhainen melutaso Kaksinkertainen ylikuumenemissuoja Kaatumissuoja Irroitettava ilmansuodatin
DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille
DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan
KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI
LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa
Yksinkertaisia ohjeita moninkertaiseen paloturvallisuuteen
Yksinkertaisia ohjeita moninkertaiseen paloturvallisuuteen nopeammin hoitoon ja takaisin töihin www.if.fi Opas palovahinkojen ehkäisyyn ja mitä tehdä, jos sellainen kaikesta huolimatta sattuu. Tärkein
Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen
Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013
Asukastiedote 1 / 2013 Helppo tapa asua Kanta-asiakkuus kannattaa 2 Sivakan www-sivut uudistuvat 4 Tule mukaan maksuttomaan atk-peruskoulutukseen 5 Kevään 2013 asukastoiminta 5 Kummallinen kaappaus 6 Yhteystiedot
Keittiökalusteet. Keittiökalusteet alaovet Luoto LL69 Listavetimellä. Keittiö kalusteet yläovet Luoto LL 68 listavetimellä
AS OY HAKALAHDENKATU 56 Sisustusmateriaalit 17.04.2013 Keittiökalusteet Keittiö kalusteet yläovet Luoto LL 68 listavetimellä Keittiökalusteet alaovet Luoto LL69 Listavetimellä Keittiön taso ja välitila
KÄYTTÖOHJE PÖYTÄUUNI KAHDELLA KEITINALUEELLA
KÄYTTÖOHJE PÖYTÄUUNI KAHDELLA KEITINALUEELLA MALLIN NUMERO EO 7150, EO 7143 Tuote on EU-n direktiivien 2006/95/EC (LVD) ja 2004/108/EC (EMC) mukainen. TEKNISET TIEDOT Virtajännite 220-240V~ 50Hz Teho:
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
Satoa ruukusta ja laatikosta
PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään
Liesituuletin 394-12. Turvallisuusohjeet... 3 Asennus... 4 Käyttöohjeet... 7
Liesituuletin 394-12 Turvallisuusohjeet... 3 Asennus... 4 Käyttöohjeet... 7 TURVALLISUUSOHJEET Lue nämä käyttö- ja asennusohjeet sekä ennen kaikkea niissä olevat turvallisuusohjeet ennen tuotteen asennusta
PUUHIILIUUNI METOS INKA P300, P600, P900
PUUHIILIUUNI METOS INKA P300, P600, P900 Asennus- ja käyttöohjeet (Rev. November 2012) 4149933, 4149936, 4149939 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä...3 2. Laitteen osat ja rakenne...3 2.1. Rakenne...4 3. Asennus...5
KOKOAMIS- JA KÄYTTÖOHJEET Malli: 004211 Pidätämme itsellämme oikeuden teknisiin muutoksiin. 1. Alahylly 1 2. Pyöränpuoleinen jalka 2 3. Jalka 2 4. Pyörä 2 5. Pyöränakseli 1 6. Sivutuki, vasen 1 7. Sivutuki,
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot
Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,
3/2014. Tietoa lukijoista
3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja
Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä
Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan
Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110
Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 B-2170 Merkkivalojen selitys Keltainen merkkivalo (1) Alilämpötilan näyttö Punainen merkkivalo (2) Tyhjän säiliön näyttö STOP MAHDOLLISET VIAT Jos laite ei toimi moitteettomasti,
Uksein kesäkukat. tervetuloa edullisille ja laadukkaille kukkaostoksille!
1 Uksein kesäkukat Hei. Olemme uusi kesäkukkatarha TornioN PIRKKIÖSSÄ. Olemme aloittaneet pienestä ja laajennamme toimintaamme pikkuhiljaa. toimipaikassamme on myös kesäkahvila, vanhassa navetassa. Joka
Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?
Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Uusi asunto-osakeyhtiölaki
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat
PARVEKETUPAKOINTI. Oulu 14.6.2007
PARVEKETUPAKOINTI Oulu 14.6.2007 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja alan asiantuntijaorganisaatio.
Yleistä. Sisään- ja ulosmuuttotarkastus. Muuttajan muistilista. Vuokralaisen velvoitteita
Yleistä Hei! KLIK Asuntovuokraus haluaa toivottaa sinulle onnea uuteen kotiin. Muuttaminen pitää yleisesti sisällään paljon tehtävää sekä monenlaista muistettavaa. Juuri sen takia olemme laatineet sinulle
KÄYTTÖ JA ASENNUSOHJE MAUSTEHYLLYN ALLE ASENNETTAVA ULOSVEDETTÄVÄ LIESITUULETIN AKPO WK-7 LIGHT ECO
KÄYTTÖ JA ASENNUSOHJE MAUSTEHYLLYN ALLE ASENNETTAVA ULOSVEDETTÄVÄ LIESITUULETIN AKPO WK-7 LIGHT ECO Kiitos laadukkaan AKPO -liesituulettimen hankinnasta! Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje tarkasti ennen
Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto
Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöliittoyhteisö 2015 Yksityiset vuokranantajat Taloyhtiöt, KOY:t Vuokrataloyhteisöt Suomen Vuokranantajat
TUPAKOINTIKIELLON HAKUPROSESSI VUOKRATALOYHTIÖN NÄKÖKULMASTA. Asiakkuusjohtaja Mirka Saarholma Lakimies Sanna Mäkilä
TUPAKOINTIKIELLON HAKUPROSESSI VUOKRATALOYHTIÖN NÄKÖKULMASTA Asiakkuusjohtaja Mirka Saarholma Lakimies Sanna Mäkilä Heka ja tupakkalain 79 Helsingin Uutiset 18.3.2017 Aamulehti 18.5.2017 Yle Uutiset 29.9.2017
Viestintä vuokratalossa onnistuuko? Marjut Joensuu, Isännöintiliitto,
Viestintä vuokratalossa onnistuuko? 9.9.2016 Marjut Joensuu, Isännöintiliitto, twitter: @marjutjoensuu Mitä se viestintä oikein on? Vai helpotusta ja säästöjä? Ja parempaa asumista? Hyvä isännöinti kannattaa.
Tynnyrissä on mukavaa! 1
ÖSEL KÄYTTÖOHJE Copyright Ösel Tubs Tynnyrissä on mukavaa! 1 Sisällysluettelo ESITTELY 3 TURVALLISUUS 4 KYLPYTYNNYRIN ASENTAMINEN 5 KYLPYTYNNYRIN LÄMMITTÄMINEN 7 KYLPYTYNNYRIN HUOLTAMINEN 8 Tynnyrissä
VTS-kotien palveluhinnasto 1.5.2016 alkaen
VTS-kotien palveluhinnasto 1.5.2016 alkaen Seinäpinnat Asukas saa materiaalit (maalit, tapetit ja lisätarvikkeet) remontoimattomaan asuntoon x Asukas tekee itse luvan saatuaan ohjeiden mukaan omakustanteinen
Puutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet
Puutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet JOULUTÄHTI avaa joulutähden paketti vasta noin puolentunnin kuluttua sisälle saapumisesta pitää valosta ja lämmöstä, muttei kannata sijoittaa lähelle lämpöpatteria
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Tänään: Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Hyvä viestintä on tärkeä osa taloyhtiön viihtyisyyttä ja
136,0 m², 5h, k, kph,...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella
dna Laajakaistaopas Vason asukkaille
dna Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt
Autoteltta Original 23 m 2 Pystytysohjeet
Autoteltta Original 23 m 2 Pystytysohjeet KUVAUS MALLINRO # 3,7 x 6 x 2,4 m Garage-in-a-Box Original harmaa 62790 SUOSITELLUT TYÖKALUT 11mm + /- 45 cm Lue ohjeet läpi ennen töiden aloittamista. Teltta
Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA
5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät
OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA
MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,
YH Kodit Kaarinan Ritariperho
YH Kodit Kaarinan Ritariperho SISUSTUSMATERIAALIEN VALITSEMINEN Tässä esitteessä esittelemme asunnon hintaan kuuluvia sisustusmateriaaleja, varusteita ja laitteita. Asukkaalla on mahdollisuus valita osa
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos
Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Oulun seudun ympäristötoimen nykyinen toiminta-alue 60 km 35 km 25 km Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos
cleandoctor.fi RugDoctor SteamPro höyrypesurin käyttöohje
1 cleandoctor.fi RugDoctor SteamPro höyrypesurin käyttöohje 1 Pesukoneen kuori kestävää muovia 2 Likavesisäiliö (17) 3 Kantokahvasyvennys 4 Johto 5 Painemittari 6 Pidike likavesisäiliölle 7 Varoitusvalo
Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana
Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Patterit liian kuumalla? Paljonko on kwh? Kulutanko enemmän kuin muut? Mihin pitäisi pyrkiä? Mitä minä siitä hyödyn? Verkkopalvelukonsepti, pääkohderyhmänä
KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2
KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä
Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja
Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä
KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.
KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas
Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely
Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen
TÄRKEÄ OHJE: Pidä nämä ohjeet tallessa ja lue ne huolella ennen kuin alat käyttää tuotetta. SUUNNITELTU AINOASTAAN SEINÄPISTORASIA KÄYTTÖÖN!
Käyttöohje Onnittelumme Handy Heater - pistorasiaan kytkettävän tilalämmittimen ostosta. Tämä johdoton keraaminen tilalämmitin tarjoaa nopeasti ja helposti lämpöä melkein kaikkialle kodissasi. Kytke se
TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin
R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 20 CDH Käyttöohje
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 20 CDH Käyttöohje Tuotteen ominaisuudet 2 tehotasoa 1200W/2000W Hipaisukytkimet 0,5-7,5 tunnin ajastin Pyörimistoiminto (oskillointi) LED-merkkivalo osoittaa valitun toiminnon
Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa
Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa KORJAUS- JA KUNNOSSAPITOVASTUU Asunto-osakeyhtiölaki määrittää yhtiön ja osakkeenomistajan
Sonera ID. huippukätevä sähköinen henkilötodistus omassa matkapuhelimessasi
Sonera ID huippukätevä sähköinen henkilötodistus omassa matkapuhelimessasi 2 Joko sinulla on henkilöllisyystodistus matkapuhelimessasi? Sonera ID -mobiilivarmenne on uudenlainen sähköinen henkilötodistus,
Kotitalouksien sähköpalojen torjunta
Suojeluohje 3/2008 Sisältö 1. Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2. Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 3. Sähköasennusten määräaikaistarkastukset... 1 4. Sähköasennukset... 1 5. Sulakkeen palaminen tai johtosuojan
PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen
PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen LAPSIPERHEESSÄ PESTÄÄN PYYKKIÄ USEIN Esityksestä saat vinkkejä, miten saat vauvan pyykin puhtaaksi voit toimia vastuullisesti ja ekologisesti. HARKITSE Tee
Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013
Asukastiedote 3 / 2013 Helppo asua tapa Meillä asuu tyytyväisiä ihmisiä 2 Syksyn 2013 asukastoiminta 3 Sivakan kesäkilpailu 4 Enemmän kuin huippufutari Mika Nurmela 6 Turvallista syyspyöräilyä! 7 Yhteystiedot
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
FI 10 KÄYTTÖ. 650 mm min.
OHJEET JA SUOSITUKSET Nämä käyttöohjeet koskevat useita tuuletintyyppejä. On mahdollista, että tekstissä on yksityiskohtia, jotka eivät koske valitsemaasi tuuletinta. ASENNUS Valmistaja ei vastaa virheellisestä
