Pöytäkirja. Kuokkalan kirkon yläkerta, Syöttäjänkatu 4, Jyväskylä

Transkriptio

1 Pöytäkirja 4/2017 Piispainkokous Piispainkokous Aika/Tid Paikka/Plats klo 09:00 Kuokkalan kirkon yläkerta, Syöttäjänkatu 4, Jyväskylä Jäsenet Arkkipiispa Kari Mäkinen puheenjohtaja Turun arkkihiippakunta Piispa Samuel Salmi Oulun hiippakunta Piispa Simo Peura Lapuan hiippakunta Piispa Matti Repo Tampereen hiippakunta Piispa Seppo Häkkinen Mikkelin hiippakunta Biskop Björn Vikström Borgå stift Piispa Irja Askola Helsingin hiippakunta Piispa Kaarlo Kalliala Turun arkkihiippakunta Piispa Tapio Luoma Espoon hiippakunta Piispa Jari Jolkkonen Kuopion hiippakunta Kenttäpiispa Pekka Särkiö Kirkkoneuvos Pekka Huokuna Toiminnallisen osaston johtaja Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja Kirkkohallituksen nimeämä lakimies Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen sihteeri Esittelijä Piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Esittelijä Kirkkoneuvos, ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen Esittelijä Muut kutsutut Arkkipiispan teologinen erityisavustaja Arkkipiispan teologinen erityisavustaja Viestintäjohtaja Petri Merenlahti Juha Meriläinen Tuomo Pesonen Professori Eila Helander 9 Johtaja Kimmo Ketola 9 Toimistosihteeri Maria Borg-Karlsson Tiedottajat Viestintäasiantuntija Informatör Tuulikki Terhemaa Åsa Holmvik

2 Pöytäkirja 4/2017 Piispainkokous Sisällysluettelo 1 Istunnon avaus Nimenhuuto Työjärjestys Pöytäkirjan tarkastajat Suositus seurakuntien yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa Piispainkokouksen suositus seurakunnissa toimivista jumalanpalvelusyhteisöistä Kirkollisten toimitusten oppaassa olevan ohjeistuksen tarkentaminen koskien vainajan tuhkauksen jälkeen tapahtuvaa hautaan siunaamista Piispainkokouksen ohjeet muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen Piispainkokouksen päätös muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen Rippikoululaisen osallistuminen rippikouluryhmässään ehtoolliseen myös muuten kuin seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa Selvityksen tekeminen avioliittoon vihkimisestä luopumisesta Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti Ammatillisen koulutuksen raportti Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintasuunnitelma Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintasuunnitelma Kirkkomme yleiskokousedustajat Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa Tiedoksi merkittävät asiat Uskontojen kohtaamisen toimikunta pöytäkirja 1_ Uskontojen kohtaamisen toimikunta muistio 2/ Matkaraportti Pietarin matkasta Matkaraportti Churches Commission for Migrants in Europe -yleiskokous Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous Windhoekissa Kirkon lähetystyön toimikunnan pöytäkirja 2/ Seuraavat istunnot Istunnon päättäminen

3 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ Istunnon avaus Piispainkokouksen istunto Kuokkalan kirkossa Jyväskylässä alkoi tiistaina klo Istunnon aluksi arkkipiispa Kari Mäkinen toimitti aamurukouksen (laudes). Piispa Simo Peura piti avauspuheen. EKUMENIA JA REFORMAATIO Piispainkokouksen avauspuhe Jyväskylässä Simo Peura Monta näkökulmaa reformaatioon Reformaation merkkivuotta on mahdollista lähestyä eri näkökulmista. Voimme keskittyä historialliseen Lutheriin ja hänen teologiseen ajatteluunsa. Tämä on tarpeellista, koska tutkimus on osoittanut, että Lutherin teologia on altis yksipuolistamisille. Myöhemmät aatevirtaukset ovat monta kertaa määrittäneet reformaation ymmärtämistä. Virhetulkinnat voi väistää vain perehtymällä yhä uudestaan reformaattorin omiin teksteihin. Jokaisen papin kannattaisi paneutua Lutherin ajattelun hengelliseen puoleen esimerkiksi lukemalla Kristityn vapaudesta traktaatin (1520), Puheen hyvistä teoista (1521) ja Ison katekismuksen (1529). Viime mainittu oli tarkoitettu papiston teologisen sivistyksen perusteokseksi. Jos siis haluaa ymmärtää Lutheria, häntä on myös luettava. Toinen tapa viettää reformaation merkkivuotta on tarkastella uskonpuhdistuksen vaikutusta yhteiskuntaan. Tällöin lähtökohdaksi voi ottaa kahden regimentin opin. Sen mukaan Jumala toteuttaa tahtoaan maailmassa sekä hengellisen regimentin eli kirkon ja uskon alueen että maallisen esivallan, oikeuslaitoksen, erilaisten virkojen ja yhteiskunnallisten lakien välityksellä. Edelliseen kuuluu evankeliumin synnyttämä hengellinen vapaus; jälkimmäiseen lain ja säädösten aikaansaama pakko ja tarvittaessa rangaistukset. Reformaatio oli myös yhteiskunnallinen uudistusliike. Se näkyi aikanaan monin eri tavoin. Luterilaiset ovat aina mielellään kehittäneet lasten ja nuorten kasvatusta. Yhteisöllinen vastuu köyhistä on osa luterilaista eetosta. Wittenbergissä otettiin jo 1530-luvun alussa käyttöön yhteiset kassat, oman aikansa sosiaaliturva. Luther arvosti työtä, koska sillä voitiin edistää yksilön ja yhteisön hyvinvointia. Hän tähdensi kansan oman kielen ja lukutaidon merkitystä, millä oli myöhemmin tärkeä merkitys kansallisen kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan muotoutumisessa. Hän rohkaisi tuomareita käyttämään harkintaa ja kohtuutta lakeja tulkitessaan. Reformaatio nosti esiin luonnollisen lain merkityksen yksilön ja yhteisön moraalin rakentumisessa. Kun edellä mainittuja esimerkkejä Wittenbergin reformaation yhteiskunnallisesta vaikutuksesta arvioidaan, on samalla muistettava, että niillä kaikilla on viime kädessä uskonelämään liittyvä perustelu. Jos tämä näkökulma unohtuu, reformaation tulkinta ohenee ja irtautuu lähtökohdistaan. Esimerkiksi lasten kasvatuksen tähdentämisessä ei ollut kyse vain kansan sivistämisestä lukutaito opettamalla. Tarkoitus oli, että lasten hengellinen hyvä toteutuu, ts. että he voivat lukea Jumalan sanaa, ymmärtää evankeliumin ja uskoa Kristukseen. Kolmanneksi reformaation merkkivuotta voidaan lähestyä ekumenian näkökulmasta. Vuonna 2017 näin on tapahtunut ensi kertaa 100-vuotismuistojen ketjussa. Kansainvälinen luterilais-katolinen komissio julkaisi viime vuonna asiakirjan nimeltä Vastakkainasettelusta yhteyteen. Luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset viettävät yhdessä reformaation muistoa Juhlan viettäminen yhdessä ei ollut itsestään selvää, vaikka elämme ekumenian aikakautta. Kannamme helposti historian taakkaa. Vaarana

4 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ on, että meistä tulee vaivihkaa protestantteja, jotka mieluummin korostavat katolisesta uskosta erottavia kuin siihen yhdistäviä seikkoja. Edellä mainituista kolmesta näkökulmasta keskityn reformaation ekumeeniseen merkitykseen. Tarkastelen seuraavassa kirkkomme ekumeenisia pyrkimyksiä, kun kumppanina ovat olleet ortodoksit ja roomalaiskatoliset. Usko ja rakkauden tiellä ortodoksien kanssa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon viralliset oppikeskustelut, ns. Sinappi-keskustelut, käynnistyivät Virallisuus tarkoittaa tässä tapauksessa ekumeenista dialogia, joka toteutuu kirkkojen välisenä ja on kirkkojen ylimmän johdon valtuuttama ja hyväksymä. Kansainvälisesti tarkastellen Suomen luterilaisten ja Venäjän ortodoksien oppikeskustelujen sarja on ollut menestyksekäs. Kirkkojen maailmanneuvoston piirissä olen toistuvasti pannut merkille, että kirkkomme yhteyksiä ortodoksisiin kirkkoihin arvostetaan. Suomen sisällä luterilais-ortodoksiset suhteet toimivat varsin hyvin. Venäläiskeskustelut ovat vaikuttaneet myös muiden kirkkojen käymiin neuvotteluihin ja kansainväliseen luterilais-ortodoksiseen dialogiin. Omassa kirkossamme dialogi on innoittanut teologiseen työskentelyyn ja vaikuttanut laajasti kirkkomme itseymmärrykseen ja käytännön teologiseen pohdintaan (Tomi Karttunen). Piispa Juha Pihkala, yksi neuvottelujen konkareista, totesi äskettäin ilmestyneessä kirjassaan, että nämä dialogit ovat olleet poikkeuksellisen hedelmällisiä ja tuottaneet tuloksia, joilla on kirkkomme rajat ylittävää ekumeenista merkitystä (2017, 9). Tällä hän tarkoittaa venäläisdialogin vaikutusta mm. Porvoon sopimukseen, joka on synnyttänyt anglikaanien sekä Pohjolan ja Baltian luterilaisten kirkkojen välille käytännössä näkyvän ykseyden. Pihkalan kirjan nimi Uskon ja rakkauden tie viittaa suomalais-venäläisen dialogin keskeisiin tuloksiin, jotka ajoittuvat 1970-luvulle. Vuoden 1974 keskustelujen teemaksi valittiin Pelastus tänään. [Edellisvuonna Maailman lähetyskonferenssi oli keskustellut kyseisestä aiheesta Bangkokissa, ja se osaltaan vaikutti aiheen valintaan. Kumpikin osapuoli piti Bangkokin asiakirjoja yksipuolisina, elämän ajallisiin ehtoihin suuntautuvina. Pelastus tulkittiin niissä maailman sisäiseksi tapahtumaksi ilman Jumalan lopunajallista pelastustekoa.] Yleisesti tiedettiin, että pelastusoppia kuvatessaan ortodoksit puhuvat jumalallistumisesta ja luterilaiset vanhurskauttamisesta. Näiden on katsottu olevan toisistaan kaukana. Toisaalta oletettiin, että näkemyksillä täytyy olla jokin liittymäkohta, koska kumpikin kirkko on halunnut vaalia varhaisen kristikunnan uskonperintöä. Niinpä Pihkalan mukaan oli käytävä töihin, kaivauduttava syvemmälle kuin oli ollut tapana. Oli työnnettävä syrjään perityt, jatkuvasti toistetut ja kaavamaisiksi kiteytyneet tunnustukselliset tulkinnat, pureuduttava peruslähtökohtiin ja tutkittava asiat itse. Näin tehtiin, Tuomo Mannermaa laitettiin töihin, ja kirkkojen pelastuskäsitysten yhteinen leikkauspiste löytyi. Kun Kristus on läsnä kristityn uskossa, tämä on osallinen jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4). Ajatus löytyy Lutherin laajasta Galatalaiskirjeen kommentaarista vuodelta Tuomo Mannermaan kertoman mukaan tämän ajatuksen lausui ensimmäisenä ääneen Lutherinsa lukenut arkkipiispa Martti Simojoki. Kyseessä oli Simojoen vastaus ortodoksisen osapuolen, muistaakseni arkkipiispa Mihailin kysymykseen, löytyykö teiltä jotain, joka vastaisi ortodoksien jumalallistumis-käsitystä. Seuraavilla neuvottelukierroksilla jatkettiin teeman läpikäymistä. Miten tarina tästä eteni, käy ilmi myöhemmistä dokumenteista. Oppikeskustelujen merkitystä arvioitaessa päällimmäiseksi nousee se, mikä vaikutus keskusteluilla on ollut kirkkomme itseymmärrykseen. Pian huomattiin, että oma luterilainen perintömme osoittautui teologisesti paljon rikkaammaksi ja ekumeenisesti paljon käyttökelpoisemmaksi kuin aluksi luultiin. Luterilaista tulkintaa oli toki tarkistettava ja avarrettava, mutta se oli mahdollista

5 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ omaan traditioon perehtymällä. Tästä seurasi paneutuminen Lutherin teologiaan, jota ryhdyttiin jäsentämään käsiteparilla usko ja rakkaus. Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käytävä kirkkojen välinen opillinen dialogi keskeytyi vuonna Vuoden 2014 neuvottelut peruuntuivat syistä, jotka historiantutkimus aikanaan selvittänee ja joiden laajempi yhteys tällöin avautunee. Merkityksellistä kuitenkin, että oppidialogin sijasta järjestettiin helmikuussa 2016 teologinen konferenssi kristillisestä ihmiskäsityksestä ja avioliitosta. Keskusteluryhmiä johtivat piispa Seppo Häkkinen ja arkkipiispa Amvrosi. Kumpikin osapuoli korosti käytävien keskustelujen merkitystä. Arkkipiispa Amvrosi piti kirkkojen pitkää teologista dialogia varsin menestyksekkäänä. Vaikka viime vuosina oppikeskustelut ovat tulleet vaikeammiksi, hänen vilpitön toiveensa oli, että molemminpuolisella kovalla työllä vaikeudet voidaan voittaa. Kirkkomme venäläisortodoksisten suhteiden kannalta tärkeää on ollut myös Mikkelin ja Oulun hiippakuntien yhteydenpito rajan takana oleviin ortodoksisiin hiippakuntiin ja niiden piispoihin. Mielestäni kirkkomme tulee pyrkiä tavoitteellisesti siihen, että täysi teologinen dialogi VOK:n kanssa jatkuu. Tähän meitä kannustavat myös Saksan evankelisen kirkon (EKD) kokemukset. EKD ja Venäjän ortodoksinen kirkko kävivät diakoniaa koskevat keskustelut vuonna Delegaatioita johtivat EKD:n johtava piispa Heinrich Bedford-Strohm ja metropoliitta Hilarion, VOK:n ulkoasiain osaston johtaja. Saksan ulkomaanpiispa Petra Bosse-Huber luonnehti Münchenin tapaamista uudeksi käänteeksi, jossa konfrontaation sijasta korostui yhteinen. Saksalais-venäläinen dialogi jatkuu marraskuussa 2017 Moskovassa ja sisältää mm. patriarkka Kirillin vastaanoton. Saksalais-venäläisen dialogin merkitys korostuu sitä mukaa kuin poliittinen tilanne Euroopassa pysyy kireänä tai edelleen kiristyy. Kuten tämän piispainkokouksen aineistosta huomataan, kirkkomme edustajat vierailivat kaksi kuukautta sitten Pietarissa neuvottelemassa teologisen dialogin jatkosta piispa Seppo Häkkisen johdolla. Hänen matkaraportistaan käy ilmi, että kumpikin osapuoli toivoo teologisten keskustelujen jatkamista. Mielestäni kirkkomme tulisi määrätietoisesti pyrkiä siihen, että teologiset keskustelut olisivat jatkossakin oppikeskusteluja ja tässä mielessä täyttä teologista dialogia. En myöskään hylkäisi suoralta kädeltä yhteisten teesien laadintaa, vaikka niihin liittyy omat ongelmansa. Teesit ilmaisevat ykseyttä, ja niiden laadinta tekee keskusteluista teologisesti haastavia. Luterilais-katolinen ekumenia etenee kohti näkyvää ykseyttä Luterilaisuuden ekumeeninen paikka kirkkojen kartalla ratkeaa sen mukaan, millaiseksi suhteemme Katoliseen kirkkoon muodostuu. Katolisen nykyarvion mukaan kirkollamme on luterilaisista kirkoista läheisimmät suhteet Katoliseen kirkkoon. Tätä ilmentää selvimmin Pyhän Henrikin muistopäivän vuosittainen vietto Roomassa ja mutkaton keskusteluyhteys Ykseysneuvoston kanssa (PCPCU). Luterilaisten ja katolisten välillä on toistaiseksi vain yksi kirkkoja sitova ekumeeninen asiakirja, Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV, 1997). Kirkkomme osallistui merkittävällä tavalla tämän asiakirjan laatimiseen prosessin alkuvaiheiden jälkeen. Yhteisessä julistuksessa muotoillaan aluksi luterilaisten ja katolilaisten yhteinen näkemys ihmisen pelastumisesta. Yhteisesti todetun valossa osapuolten omat korostukset käyvät sitten ymmärrettäviksi eivätkä sulje tosiaan pois. Omat painotukset voidaan sallia ilman, että yhteinen käsitys murenee. Kun yhteisestä pidetään kiinni, myös reformaation ajan oppituomioilta katoaa kohde. Anateemat eivät enää osu toiseen osapuoleen, kunhan tämä vain pysyy YJV:n raameissa. Yhteinen julistus on osoittautunut merkittäväksi ekumeeniseksi saavutukseksi. Tämän osoittaa, että luterilaisten ja katolilaisten lisäksi monet muutkin tunnustuskunnat ovat sitoutuneet siihen. Siitä on tullut alku ja perusta tiellä, jolla tavoitteena on luterilaisten ja katolisten näkyvä ykseys. Tämä ilmenisi yhteisenä ehtoollisen viettona.

6 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ Asiakirjassa kuitenkin todetaan myös se, että niin vanhurskauttamisopissa kuin joissain muissa opinkohdissa on edelleen avoimia kysymyksiä, kuten esimerkiksi kirkollisesta auktoriteetti eli opetusviran asema, virka ja sakramentit (YJV 43). Tällä hetkellä Luterilaisen maailmanliiton (LML) ja Katolisen kirkon välillä ei ole virallista dialogia, jossa pyrittäisiin vastaamaan edellä mainittuihin kysymyksiin. Sen sijaan työskentely on edennyt paikalliskirkkojen tasolla. Pohjoismaissa käynnistettiin suomalais-ruotsalainen luterilais-katolinen dialogi vuonna 2002 ja sen loppuraportti valmistui Dialogissa keskustelua jatkettiin YJV:n pohjalta. Pyrkimyksenä oli syventää yhteistä käsitystä vanhurskauttamisesta kirkon elämässä ja saavuttaa yhteinen käsitys kirkon olemuksesta ja piispanvirasta. Viime mainitun kohdalla todettiinkin merkittävää lähentymistä, mutta jäljelle jäi myös ongelmia. Ne koskevat erityisesti ordinaatiota, auktoriteettia ja paaviutta. Raportti suositti myös, että Katolinen kirkko soveltaisi nykyistä laajemmin poikkeussääntöjä, joiden perusteella eikatolinen kristitty voi osallistua katoliselle ehtoolliselle. Lopuksi dialogiraportissa nostettiin esiin sisarkirkko-käsite, jonka avulla kirkkojen suhdetta voitaisiin määrittää uudella tavalla. Pohjoismaisella tasolla dialogiyhteistyötä ei ole jatkettu. Tähän vaikuttivat eniten Ruotsin kirkon ja suomalaisten erilaiset odotukset oppikeskusteluja kohtaan. Uuteen vaiheeseen tultiin vuonna 2014, kun ensimmäinen suomalainen luterilais-katolinen dialogi käynnistyi. Se on edennyt ripeästi. Helsingin katolisen hiippakunnan tukena dialogiin ovat osallistuneet msgr. Matthias Türk Ykseysneuvostosta (PCPCU) ja ekumeenisen Johann-Adam-Möhler -instituutin tutkijat Wolfgang Thönissen ja Augustinus Sander. Heistä edellinen toimii myös kansainvälisen luterilaiskatolisen komission asiantuntijana. Suomalaisen dialogin loppuraportti on painovalmis, ja se tullaan luovuttamaan arkkipiispa Kari Mäkiselle reformaatioviikolla 2017 ja paavi Franciscukselle myöhemmin sovittavana ajankohtana. Suomalaisessa dialogissa on keskitytty kolmeen teemaan: kirkkoon, ehtoolliseen ja virkaan. Kyseessä ovat aiheet, joiden keskeisyyden kardinaali Kurt Koch, Ykseysneuvoston puheenjohtaja, totesi vieraillessaan Suomessa huhtikuussa Hänen mukaansa näistä aiheista tulisi laatia YJV:n kaltainen ekumeeninen dokumentti, joka auttaisi etenemistä. Koch piti tällaista julistusta jopa ratkaisevana askeleena kohti näkyvää kirkon ykseyttä. Kochin aloitteeseen on pyritty vastaamaan suomalaisessa dialogissa, samoin USA:n luterilais-katolisissa keskusteluissa. Helmikuussa 2017 Ykseysneuvoston järjestämässä reformaation juhlaseminaarissa Koch viittasi myönteisesti käynnissä olevaan suomalaiseen dialogiin. Nähtäväksi jää, millaisen vastaanoton suomalainen dialogi saa Roomassa, omassa kirkossamme ja Genevessä LML:ssa. Dialogin tuloksia arvioidaan sitten aikanaan. Yleistäen voidaan kuitenkin nyt sanoa, että kirkko-opin ja eukaristian kohdalla ei näyttäisi olevan sellaisia seikkoja, jotka muodostuisivat kirkkojen näkyvän ykseyden ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Vaikeudet liittyvät pappisvirkaan, piispuuteen ja erityisesti Rooman piispan asemaan universaalin kirkon johtajana. Paavin asema suhteessa muihin piispoihin on historian kulun aikana muuttunut. Luterilaisella puolella pappisvirka on avattu naisille, ja siitä emme halua luopua. Nämä näkemyserot eivät aiheudu reformaation ajan teologiasta, vaan sen jälkeen tapahtuneesta kirkollisesta kehityksestä, joka on johtanut kirkkojen loitontumiseen toisistaan aina Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen asti. Mitä tämä kertoo reformaation ja luterilais-katolisen ekumenian suhteesta? Edellä mainitussa dialogissa Lutherin ja muiden Wittenbergin reformaattoreiden teologiaa ei nähdä ekumenian esteenä vaan sen mahdollistajana. Katoliset reformaationtutkijat ovat korostaneet, että opillisesti Luther ja Augsburgin tunnustuksen laatinut Melanchthon pysyivät katolisen uskon sisäpuolella. Korostuksistaan ja kritiikistään huolimatta Wittenbergin reformaattorit eivät edellyttäneet sellaista, mikä ei mahtuisi katolisen uskon rajoihin tai mikä olisi ristiriidassa sen kanssa. Jos edellä todettu pitää paikkansa, joudumme kysymään, miksi luterilais-katolinen ekumenia ei ole edennyt ripeämmin. Onko niin, että me luterilaiset edelleen tulkitsemme reformaation aikaa

7 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ myöhempien, konfessionalististen ja protestanttisten korostusten lävitse? Vastaavasti on kysyttävä, kävikö Katoliselle kirkolle samoin Trenton konsiilin jälkeen. Ja edelleen: onko meille käynyt niin, että olemme etääntyneet tai jopa irtaantuneet reformaation ajan teologisesta perinnöstä? Piispuus on ekumeeninen virka Näitä kysymyksiä kirkossamme pohtii Kirkon ulkoasiainosaston teologisten asiain yksikkö, kirkolliskokouksen perustevaliokunta ja keskushallinnon uudistuksen jälkeen enenevässä määrin myös piispainkokous. Piispuus on ekumeeninen virka. Asia on todettu myös kirkkojärjestyksessä. Sen mukaan piispan tehtävistä ensimmäinen on vaalia kirkon ykseyttä ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa (KJ 18:1 mom 1). Ykseyttä vaalitaan ainakin kahteen suuntaan. Ensinnäkin piispa vaalii ykseyttä oman hiippakuntansa sisällä. Tehtävä on viime vuosina osoittautunut varsin vaativaksi, kun useissa eri kysymyksissä mielipiteet hajoavat. Ajattelen niin, että pelkkää moniäänisyyttä peräänkuuluttamalla tästä ei selvitä. Erilaisia mielipiteitä pitää voida esittää, ja niistä tulee voida keskustella. Tämä ei kuitenkaan saisi merkitä sitä, että kirkolta katoaa yhteinen ääni tai että sen kanta jää hahmottamatta. Toiseksi ykseyttä tulee vaalia ulospäin. Se merkitsee tietoista yhteyksien rakentamista toisiin piispoihin ja hiippakuntiin. Seikka on todettu Porvoon yhteisessä julistuksessa, joka on avartanut käsitystämme piispuuden luonteesta. Julistuksen allekirjoittaneet kirkot tunnustavat, että kaitsentaa tulee harjoittaa henkilökohtaisesti, kollegiaalisesti ja yhteisöllisesti (PYJ 58 a). Näyttää siltä, että menestyksellisen viranhoidon näkökulmasta mikään näistä ei yksinään riitä. Selvää on, että ykseyden vaaliminen ei rajoitu vain omaan kirkkoon. Jokainen piispa on ekumeenisessa virassa. Eri tavoin ja kärsivällisesti on rakennettava yhteyttä toisiin kirkkoihin ja kristillisiin yhteisöihin. Vaikka ekumeeniset pyrkimykset etenevät usein toivottoman hitaasti, niille tuskin on olemassa vaihtoehtoa. Meidänkin kirkkomme tarvitsee toisia kirkkoja mutta on myös rikastunut niiltä saamistaan hengellisistä lahjoista. Näin itse asiassa kävi edellä kuvatuissa venäläisneuvotteluissa. Tarvitsimme ortodokseja, jotka esittivät meille vaikean mutta tarpeellisen ja uskon ydintä koskevan kysymyksen. Tämä kaikki kannustakoon meitä palvelemaan ykseyden virassa kirkon näkyvän ykseyden hyväksi. Herra arkkipiispa, hyvät kollegat. Näillä ajatuksilla toivotan teidät tervetulleeksi tähän Jyväskylässä järjestettävään piispainkokoukseen.

8 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ Nimenhuuto Todettiin läsnä olevat piispainkokouksen jäsenet.

9 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ Työjärjestys Päätösehdotus Päätös Esityslista hyväksytään istunnon työjärjestykseksi. Hyväksyttiin päätösehdotus ja todettiin, että 9 käsitellään keskiviikkona.

10 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 4/ Pöytäkirjan tarkastajat Päätösehdotus Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan piispa Simo Peura ja piispa Matti Repo. Hyväksyttiin päätösehdotus.

11 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Suositus seurakuntien yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa Diaarinumero Esittelijä D/241/ /2016 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Piispainkokous käsitteli piispa Simo Peuran johdolla toimineen työryhmän selvitystä jumalanpalvelusyhteisöistä. Piispainkokous oli asettanut työryhmän selvityksen laatimiseksi jumalanpalvelusyhteisöjen merkityksestä, mahdollisuuksista ja ongelmista kirkossamme. Selvityksen pohjalta tuli joko tehdä esitys säädösmuutoksista tai antaa asiasta suosituksia seurakunnille. Selvitys sisälsi jumalanpalvelusyhteisöjen monimuotoisuuden kuvausta, yhteisöllisyyden arviointia ja asiaan liittyvien teologisten kysymysten tarkastelua. Selvityksen tehnyt työryhmä näki jumalanpalveluselämän monipuolistumisen myönteisenä kehityssuuntana kirkossamme. Työryhmän mielestä seurakuntien ja jumalanpalvelusyhteisöjen välisen yhteistyön kehittämistä tulee jatkaa. Esityksenä oli, että piispainkokous antaisi seurakunnille suosituksen, jonka työryhmä oli laatinut selvityksen pohjalta. Piispainkokous merkitsi selvityksen tiedoksi ja lähetti esityksen suositukseksi jatkovalmisteluun. Piispainkokous käsitteli jatkovalmisteltua esitystä ja katsoi sen tarvitsevan vielä työstämistä tietyiltä osin. Liitteenä on tältä pohjalta valmisteltu esitys seurakuntien yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa. Huomionarvoista on, että kirkolliskokous antoi tulevaisuusvaliokunnan mietinnön käsittelyn yhteydessä kirkkohallitukselle kaikkiaan 17 tehtävää, joista kuudes oli seuraava: Kirkkohallitus parantaa piispainkokouksen kanssa seurakuntien sisällä toimivien jumalanpalvelusyhteisöiden toimintaedellytyksiä. Piispainkokouksen suositus voisi omalta osaltaan vastata tähän tehtäväksiantoon kannustamalla yhteistoiminnan selkiyttämiseen ja yhteistyösopimusten laatimiseen. Mahdollista on harkita muitakin keinoja yhdessä kirkkohallituksen kanssa. Tarvitaanko seurakunnissa esimerkiksi koulutusta jumalanpalvelusyhteisöistä ja niiden toimintaedellytysten parantamisesta? Perustelut Esitykseen sisältyy viisi kohtaa, joita tarkastellaan seuraavaksi yksityiskohtaisesti. 1. Kehotus jumalanpalveluselämän kehittämiseen nousee kirkon itseymmärryksestä. Kirkko on Jumalan sanallaan ja sakramenteillaan kokoama yhteisö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020 sisältää yhtenä painopisteenään jumalanpalvelukset, jotka ovat vieraanvaraisia, saavutettavia ja sopivia kaiken ikäisille. Seurakuntalaiset osallistuvat niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. (Kohtaamisen kirkko, Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 7. Kirkkohallitus 2014, 19). Jumalanpalveluselämän kehittämiseen kannustavat myös

12 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous kokemukset kirkkomme jumalanpalveluselämän uudistamisesta ja havainnot jumalanpalvelusyhteisöjen toiminnasta. 2. Yhteistyö, vuoropuhelu ja luottamuksen rakentaminen ovat seurakunnan yhteyden hyväksi toimimista. Pyrkimys yhteyteen perustuu Jeesuksen rukoukseen (Joh. 17:21). Kirkkojärjestys säätää kirkkoherran velvollisuudesta valvoa seurakunnan alueella tapahtuvaa jumalanpalveluselämää silloinkin, kun kirkkoomme kuuluvalla jumalanpalvelusyhteisöllä on käytössään omat tilat (KJ 6:13 ). 3. Kohdassa todetaan kirkkoherralle kuuluva vastuu jumalanpalveluselämästä. Seurakunnan tehtävänä on huolehtia jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta niin kuin kaikista muistakin kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä (KL 4:1 ). Jumalanpalveluksen toimittamista koskevat määräykset sisältyvät kirkkojärjestykseen ja kirkkokäsikirjaan (KL 4:2 ). Apuneuvona on myös Jumalanpalveluksen opas. Näiden tarjoamia vaihtoehtoisia tapoja muun muassa monimuotoisen, erikielisen ja mukaansa kutsuvan jumalanpalveluselämän toteuttamiselle on syytä hyödyntää runsaasti. Kirkkoherra vastaa siitä, että jumalanpalvelukset toimitetaan myös jumalanpalvelusyhteisöissä kirkon tunnustuksen ja järjestyksen mukaisesti. Kirkon säädöskokoelman (KS 86) nojalla kirkkoherralla on mahdollisuus kutsua yksittäistapauksessa toisen Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi jumalanpalveluksen toimittajaksi, ja hän voi silloin käyttää kirkkomme tai oman kirkkonsa kirkkokäsikirjaa. 4. Kohta perustuu seurakunnan vastuuseen jumalanpalveluselämästä (KL 4:1 ). Naisten pappeus hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna Samalla kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jonka mukaan niillä, jotka vastustavat papinviran avaamista naisille, on edelleen oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan ja nimitetyksi kirkon virkoihin. Kirkkolain muutos astui voimaan vuoden 1988 alusta. Piispainkokous on antanut erilaisista virkanäkemyksistä mietinnön Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus. Piispainkokouksen Selonteko seurakunnille erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi annettiin Piispat ja vanhalla virkakannalla olevat herätysliikkeiden edustajat antoivat asiasta yhteisen tahdonilmaisun. Piispat julkaisivat vuonna 2007 helluntaitervehdyksen Ilon ja rohkeuden Henki, jossa korostettiin karismojen ja armolahjojen merkitystä kokemuksellisen kristillisyyden ilmaisuna. Samalla siinä korostetaan sitä, että myös karismaattisten kokemusten ja ilmiöiden tulee olla ankkuroituneita kirkon yhteiseen uskoon, jotta ne toimisivat rakentavasti kirkon elämässä. Piispainkokous edisti kirkolliskokouksen tehtävänannon mukaisesti kirkkomme sisäistä yhteyttä antamalla piispojen teesit Kutsu yhteyteen.

13 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Yhteistyösopimuksen laatimisen perusteena on yhteistoiminnan selkiyttäminen. Tämän vuoksi yksityiskohtaiseen kirjalliseen sopimukseen tulee sisällyttää jumalanpalveluselämään keskeisesti kuuluvat seikat. Sopimukseen pääseminen edellyttää yhteisiä keskusteluja käytännöllisistä ja teologisista sekä muista tarpeellisiksi koetuista kysymyksistä. Vastuu sopimuksen valmistumisesta kuuluu kirkkoherralle, sillä hänen velvollisuutenaan on valvoa seurakunnan jumalanpalveluselämää (KJ 6:13 ). Tarkoituksenmukaista on, että suositus yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa annetaan seurakunnille ja hiippakunnille mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty. Lisätiedot Anna-Kaisa Inkala, puh Käsittely Asiasta käytiin ensin yleiskeskustelu. Yksityiskohtaisen käsittelyn aikana esittelijä teki muutoksia pohjaesitykseen keskustelun perusteella. Asian käsittely keskeytettiin, ja esittelijä toi 7 tultua käsitellyksi pöydälle uuden pohjaesityksen, jonka yhteydessä annettiin keskustelussa esiin nousseet vaihtoehtoiset muotoilut suosituksen 4. kohdaksi. Uuden pohjaesityksen käsittelyn yhteydessä esittelijä teki myös esittelytekstiin muutoksia, jotta esittelytekstissä esitetyt perustelut vastaisivat suositusta. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä piispa Häkkinen esitti piispa Salmen kannattamana, että 4. kohdan tekstiksi tulisi muotoilu, joka kuului: Seurakunta sopii yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisön kanssa. Seurakunnan ja jumalanpalvelusyhteisön tulee laatia kirjallinen sopimus kirkon päätösten mukaisen jumalanpalveluselämän toteuttamisesta. Esittelijän pohjaesityksenä oli muotoilu, joka kuului: Seurakunta sopii yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisön kanssa. Seurakunnan ja jumalanpalvelusyhteisön tulee laatia kirjallinen sopimus kirkon päätösten mukaisen jumalanpalveluselämän toteuttamisesta. Olennaista on, että ketään ei syrjitä sukupuolen vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi. Asiasta jouduttiin äänestämään. Esittelijän esityksen puolesta äänestivät jaa arkkipiispa Mäkinen, piispat Peura, Repo, Vikström, Askola, Kalliala, Luoma ja Jolkkonen. Vastaesityksen puolesta ei äänestivät piispat Häkkinen ja Salmi. Näin ollen esittelijän esitys tuli hyväksytyksi äänin 8-2. Päätösehdotus Päätös Toimenpiteet Annetaan liitteen mukainen suositus yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa. Hyväksyttiin päätösehdotus. Suositus tiedoksi seurakunnille ja tuomiokapituleille.

14 12 Piispainkokouksen suositus seurakunnissa toimivista jumalanpalvelusyhteisöistä Seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalvelusten pitämisestä sekä kaikista muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä (KL 4:1 ). Kirkkoomme on muodostunut sekä seurakuntien jumalanpalveluselämään että sen rinnalle muita jumalanpalvelusyhteisöjä. Piispainkokouksen asettama työryhmä on laatinut selvityksen ( ) näistä jumalanpalvelusyhteisöistä. Piispainkokous antaa seuraavan suosituksen seurakuntien yhteistyöstä alueellaan toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa: 1. Seurakuntia kannustetaan kehittämään jumalanpalveluselämää yhteisölliseksi, osallistavaksi, kieleltään eläväksi ja vieraanvaraiseksi. Herätysliikkeet, järjestöt ja muut jumalanpalvelusyhteisöt voivat myötävaikuttaa seurakunnan hengellisen elämän rikastumiseen. 2. Seurakuntien tulee käydä avointa vuoropuhelua alueellaan toimivien kirkkomme jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa ja rakentaa keskinäistä luottamusta. Kirkkoherran johdolla tulee pyrkiä siihen, että jumalanpalvelusyhteisöt jäsentyvät osaksi seurakuntien hengellistä elämää. Tämä koskee myös niitä jumalanpalvelusyhteisöjä, joilla on omia kirkkotiloja. 3. Seurakunnalla on vastuu jumalanpalveluselämästä alueellaan. Raamattu kehottaa seurakuntia toimimaan yhteiseksi parhaaksi hyvässä järjestyksessä (1 Kor. 14:26). Koska kirkkoherra on vastuussa seurakunnan jumalanpalveluselämästä, hänen tulee olla tietoinen siitä, ketkä toimittavat jumalanpalveluksia seurakunnan alueella toimivissa jumalanpalvelusyhteisöissä. Jumalanpalveluksen toimittajan tulee olla kirkkomme pappisvirassa. Jumalanpalvelus toimitetaan Kirkkokäsikirjan ja Jumalanpalveluksen oppaan mukaisesti, ja saarnan on oltava tunnustuksen mukainen. Julistus ei saa kohdistua kirkkomme opetusta vastaan. Käsikirja antaa runsaasti mahdollisuuksia monimuotoiseen jumalanpalveluselämään ja sitä tulee hyödyntää. Kirkkoherra voi yksittäistapauksessa kutsua toisen kirkon papin jumalanpalveluksen toimittajaksi. Silloin pappi voi käyttää kirkkomme tai oman kirkkonsa kirkkokäsikirjaa. 4. Seurakunta sopii yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisön kanssa. Seurakunnan ja jumalanpalvelusyhteisön tulee laatia kirjallinen sopimus kirkon päätösten mukaisen jumalanpalveluselämän toteuttamisesta. Olennaista on, että ketään ei syrjitä sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi. 5. Kirkkoherra vastaa sopimuksen valmistelusta yhteistyössä jumalanpalvelusyhteisön kanssa. Piispan ja tuomiokapitulin tehtävä on tukea ja ohjata kirkkoherraa ja seurakuntaa sekä jumalanpalvelusyhteisöä sopimuksen tekemisessä. Seurakuntaneuvosto tai kirkkoneuvosto hyväksyy sopimuksen. Sopimukseen on syytä sisällyttää ainakin seuraavat seikat: jumalanpalvelusyhteisön jäsentyminen osaksi seurakunnan jumalanpalveluselämää, tilojen käyttö, ehtoollisen vietto, seurakunnan työntekijöiden rooli, taloudelliset kysymykset, vastuunjako ja keskinäinen tiedonkulku. Annettu Jyväskylässä 5. päivänä syyskuuta LIITE: Piispainkokous / 5

15 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Kirkollisten toimitusten oppaassa olevan ohjeistuksen tarkentaminen koskien vainajan tuhkauksen jälkeen tapahtuvaa hautaan siunaamista Diaarinumero Esittelijä DKIR/426/ /2017 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Piispa Seppo Häkkinen teki piispainkokoukselle kirkkojärjestyksen 21 luvun 2 :n nojalla aloitteen, että piispainkokous tarkentaa Kirkollisten toimitusten oppaassa olevaa ohjeistusta vainajan tuhkauksen jälkeen tapahtuvasta hautaan siunaamisesta. Kristillisen perinteen mukaan vainaja siunataan hautaan ennen mahdollista tuhkausta. Hauta on lepopaikka ennen ylösnousemusta ja elämän lopullista täyttymystä. Esikuvana on Jeesuksen hautaaminen ja kuolleista nouseminen. Aloitteen mukaan tästä hautaamisen traditiosta on syytä pitää kiinni. Tuhkaukset ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä eteenkin kaupungeissa. Suomen hautaustoiminnan keskusliiton tilaston perusteella vuosi 2016 oli ensimmäinen, jolloin yli puolet vainajista tuhkattiin. Arkkuhautausten vähentymiseen on monta syytä, kuten asenteiden muuttuminen myönteisemmäksi tuhkausta kohtaan. Kehityksen seurauksena omaiset toivovat enenevässä määrin vainajan hautaan siunaamista vasta tuhkauksen jälkeen. He perustelevat pyyntöä erityisesti kustannussyillä sekä käytännön järjestelyillä kuljetusmatkojen pidennyttyä. Piispainkokous on hyväksynyt istunnossaan Kirkollisten toimitusten oppaan, jossa todetaan: Hautaan siunaaminen tapahtuu ennen tuhkausta. Jos painavat syyt puoltavat päinvastaista menettelyä, ei siihen ole estettä. (Sinä olet kanssani. Kirkollisten toimitusten opas. Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2006, 86). Ohjeessa jää epäselväksi, mitä tarkoitetaan painavilla syillä. Piispainkokous on käynyt aloitteesta keskustelun ja pitänyt aiheellisena täydentää Kirkollisten toimitusten oppaassa annettua niukkaa ohjeistusta. Piispainkokous katsoi, että tarkennuksen on syytä olla lyhyt ja sisältää kaksi seuraavaa seikkaa. Ensiksikin painavat syyt liittyvät maantieteellisestä etäisyydestä johtuvaan vainajan kohtuuttoman pitkään kuljetusmatkaan. Tämä voi koskea niin kotimaassa kuin ulkomailla menehtynyttä vainajaa. Kotimaassa vainajaa voidaan joutua kuljettamaan pitkiä matkoja esimerkiksi sen vuoksi, että ruumiinavauksia tehdään yhä harvemmilla paikkakunnilla. Joissakin tapauksissa voi muodostua edestakaisia pitkiä matkoja, kun vainaja kuljetetaan ensin ruumiinavaukseen, sitten hautaan siunaamiseen ja lopulta tuhkattavaksi. Ulkomailla kuolleet tuodaan jo nyt hyvin usein tuhkattuina Suomeen. Toiseksi painavana syynä ovat terveyshaittojen ehkäiseminen, kuten esimerkiksi silloin, kun kyseessä on onnettomuudessa pahoin vaurioitunut tai pitkään kuolleena ollut vainaja. Lisätiedot: Anna-Kaisa Inkala, puh

16 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Käsittely Päätösehdotus Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä muutti esitystään keskustelun perusteella täsmentämällä ilmauksia sekä lisäämällä 1. ponteen alakohdan c) muut painavat tapauskohtaiset syyt. 1. Hyväksytään tarkennus Kirkollisten toimitusten oppaan ohjeeseen tuhkauksen jälkeen tapahtuvasta hautaan siunaamisesta seuraavasti: Painavia syitä ennen siunausta tapahtuvalle tuhkaukselle voivat olla: a. maantieteellisen etäisyyden aiheuttama kohtuuton kuljetusmatka ja b. terveydelliset syyt sekä c. muut painavat tapauskohtaiset syyt. 2. Annetaan ponnen 1 mukainen tarkennus ennen siunausta tapahtuvasta tuhkauksesta. Päätös Toimenpiteet Hyväksyttiin päätösehdotus Ote tuomiokapitulit ja kirkkohallitus.

17 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Piispainkokouksen ohjeet muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen Diaarinumero Esittelijä D/242/ /2016 piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli esitti päivätyllä aloitteellaan piispainkokoukselle, että tämä käsittelisi lisääntynyttä tarvetta ehtoollisvieraanvaraisuuteen sekä toisten kirkkokuntien pappien oikeuteen saarnata seurakunnan jumalanpalveluksissa. Piispainkokous asetti asiaa selvittämään työryhmän, johon nimettiin piispa Kaarlo Kalliala, piispa Matti Repo, asessori Riitta Särkiö ja piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. Työryhmä esitti maaliskuussa 2016 valmistuneessa selvityksessään, että ehtoollisvieraanvaraisuus yksittäisissä tapauksissa voisi olla mahdollista, sikäli kun toisen kirkon jäsen yhtyy kirkkomme jumalanpalveluksessa uskontunnustukseen ja ehtoollisrukoukseen, jonka päätteeksi lausuttu aamen liittää vierailijan luterilaisen kirkon hengelliseen yhteyteen. Selvityksen pohjalta piispainkokous teki kirkolliskokoukselle esityksen Piispainkokouksen esitys 2/2016 kirkolliskokoukselle Muiden kristillisten kirkkojen jäsenten ehtoolliseen osallistumista koskevan säännöksen lisääminen kirkkojärjestyksen 2 lukuun Kirkolliskokous päätti muuttaa kirkkojärjestyksen 2 luvun 11 siten, että siihen lisättiin 3. momentti: Piispainkokous määrää, millä edellytyksillä muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi yksittäistapauksessa osallistua ehtoolliseen. Kirkkojärjestyksen muutos tuli voimaan , joten piispainkokouksen tulee nyt antaa tarkempia ohjeita saamansa oikeuden perusteella siitä, millä edellytyksillä muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi yksittäistapauksessa osallistua ehtoolliseen. Piispainkokous on käsitellyt ohjeiden antamista ja Helsingissä pitämissään istunnoissa. Käsittely Päätösehdotus Päätös Toimenpiteet Esittelijä muutti esitystään käydyn keskustelun perusteella Hyväksytään sisällöllisesti liitteen mukainen päätös muun kristillisen kirkon jäsenen oikeudesta osallistua ehtoolliseen ja pyydetään päätöksestä kirkon laintarkastustoimikunnalta lausunto. Hyväksyttiin päätösehdotus. Lausuntopyyntö laintarkastustoimikunnalle

18 16 Piispainkokouksen päätös muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen Asian tausta Monikulttuuristumisen, ekumeenisten avioliittojen sekä kirkkojen välisten suhteiden kehittymisen myötä messuissa käy yhä useammin muiden kirkkojen jäseniä. Tämän johdosta Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli päätti esittää piispainkokoukselle, että tämä käsittelisi lisääntynyttä tarvetta ehtoollisvieraanvaraisuuteen. Asian valmistelemiseksi piispainkokous asetti työryhmän, johon nimettiin piispa Kaarlo Kalliala, piispa Matti Repo, asessori Riitta Särkiö ja piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. Työryhmän maaliskuussa 2016 valmistuneessa selvityksessä esitettiin, että ehtoollisvieraanvaraisuus voisi olla yksittäisissä tapauksissa mahdollista, sikäli kun toisen kirkon jäsen yhtyy kirkkomme jumalanpalveluksessa uskontunnustukseen ja ehtoollisrukoukseen, jonka päätteeksi lausuttu aamen liittää vierailijan luterilaisen kirkon hengelliseen yhteyteen. Piispainkokous päätti selvityksen perusteella esittää itselleen oikeutta antaa asiasta ohjeita ja lähetti siksi kirkolliskokoukselle esityksensä (2/2016) Muiden kristillisten kirkkojen jäsenten ehtoolliseen osallistumista koskevan säännöksen lisääminen kirkkojärjestyksen 2 lukuun. Perustevaliokunnan mietinnön (1/2016) perusteella kirkolliskokous päätti muuttaa kirkkojärjestyksen 2 luvun 11 siten, että siihen lisättiin 3 momentti: Piispainkokous määrää, millä edellytyksillä muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi yksittäistapauksessa osallistua ehtoolliseen. Muutos tuli voimaan Yleisperustelut Suomen evankelis-luterilainen kirkko on viime vuosikymmeninä käynyt kirkkojen välisiä oppineuvotteluja, joissa pyritään keskinäiseen lähentymiseen. Tavoitteena olevaa kirkkojen välistä yhteyttä kutsutaan toisinaan alttarin ja saarnatuolin yhteydeksi. Viittaus alttariin kertoo, miten ykseyden ymmärretään ilmenevän nimenomaan kokoontumisessa yhteiseen ehtoollispöytään. Saavutetusta kirkollisesta yhteydestä seuraa useimmiten myös muita oikeuksia, mihin viittaa kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 :n 2 momentti: Muun kristillisen kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan muusta toiminnasta, toimia kummina sekä saarnata jumalanpalveluksessa ja avustaa ehtoollisen jakamisessa samoin perustein kuin kirkon jäsenellä, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa asiasta tehdyn sopimuksen. Ekumeenisten sopimusten laatiminen on kuitenkin työläs ja hidas prosessi, eikä sitä kautta voida tosiasiallisesti solmia ehtoollisyhteyden synnyttäviä sopimuksia joka ikisen kirkon kanssa jo kristillisten kirkkojen lukumäärä huomioiden. Siksi monissa kirkoissa (esim. pohjoismaiset luterilaiset kirkot ja anglikaaninen kirkkoyhteisö) harjoitetaan ns. ehtoollisvieraanvaraisuuden käytäntöä, jolla tarkoitetaan muiden kirkkojen yksittäisten jäsenten mahdollisuutta osallistua ehtoolliseen. Käytäntö nähdään teologisesti ennakoivana merkkinä Jumalan valtakunnan eskatologisesta ateriayhteydestä tilanteessa, jossa kirkkojen välinen näkyvä yhteys ei ole vielä toteutunut. Samantapainen mahdollisuus osallistua on myös katolisessa kirkossa, jossa piispa voi sallia luterilaisen osallistuvan ehtoolliseen pastoraalisista syistä ja määrätyin ehdoin. Kirkkojärjestyksen 2 luvun 11 :n 3 momentin perusteella piispainkokous voi antaa ohjeita, millä edellytyksillä muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi yksittäistapauksessa osallistua ehtoolliseen omassa kirkossamme. Piispainkokouksen ohjeet rajautuvat koskemaan niiden kristillisten kirkkojen jäseniä, joiden kanssa kirkollamme ei ole erillistä sopimusta kirkkojen välisestä yhteydestä. LIITE: Piispainkokous / 7

19 17 Oikeus osallistua ehtoolliseen on automaattinen sellaisten kirkkojen jäsenillä, joiden kanssa kirkolliskokous on solminut kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 :n 2 momentissa tarkoitetun sopimuksen. Tällaiset kirkot on lueteltu piispainkokouksen päätöksissä koskien muiden kristillisten kirkkojen pappien edellytyksistä suorittaa kirkollisia toimituksia ( /KS 86; /KS 111). Niihin kuuluvat 1) Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkot, 2) Porvoon kirkkoyhteisön jäsenkirkot, 3) Evangelische Kirche in Deutschland (EKD) -kirkkoyhteisön jäsenkirkot, 4) Skotlannin kirkko (Church of Scotland) ja 5) Suomen metodistikirkko ja Finlands svenska metodistkyrka -kirkko. Lisäksi piispainkokouksen hyväksymät Lasten ja rippikoululaisten ehtoollisella käyntiä koskevat ohjeet määrittelevät, että ehtoolliselle voi myös osallistua muun evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Piispainkokouksen säädös antaa mahdollisuuden toteuttaa yksilöiden kohdalla ehtoollisvieraanvaraisuutta, joka on eri asia kuin kirkkojen välinen ehtoollisyhteys. Säädöksen mukaiset yksittäistapaukset nousevat pastoraalisesta tarpeesta. Ehtoollisvieraanvaraisuus ei näin ollen ole tarkoitettu välineeksi, jonka myötä henkilö liittyisi pysyvästi luterilaisen kirkon sakramentaaliseen yhteyteen ilman kirkon jäsenyyttä. Jos luterilainen messu muodostuu pysyväksi ja pääasialliseksi ehtoollisella käymisen paikaksi, on suotavaa, että tämä johtaa ajan myötä luterilaisen kirkon jäsenyyteen. Yksityiskohtaiset perustelut 1 rajaa ehtoolliselle osallistumisen kristillisten kirkkojen jäseniin, jotka on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja joilla on omassa kirkossaan oikeus osallistua ehtoolliseen. Kristillisen kirkon kriteerinä pidetään ekumeenisessa liikkeessä omaksutun määritelmän mukaisesti sellaisia yhteisöjä, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Ilmaisua yksittäistapauksessa on käsitelty Perustevaliokunnan mietinnössä 1/2016 piispainkokouksen esityksestä 2/2016, jonka mukaan ilmaisu määrittelee osallistumisen perustuvan pastoraaliseen harkintaan ja olevan tapauskohtaista. Kyse ei ole lukumäärän perusteella arvioitavasta osallistumisesta: osallistuminen voi olla toistuvaa esimerkiksi ekumeenisessa avioliitossa tai sellaisten maahanmuuttajien kohdalla, joiden omaa kirkkoa ei toimi kohtuullisella etäisyydellä. Lisäksi perustevaliokunnan mukaan yksittäistapauksiin voidaan sisällyttää myös sellaiset kirkkomme jumalanpalvelukset, joiden toteuttamiseen osallistuu ekumeenisia vieraita. Omassa kirkossaan oikeus ehtoolliseen viittaa muiden perusteiden ohessa siihen, että joillakin kirkoilla on toisin kuin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla nykyään kirkkokuriin liittyvänä toimena ehtoolliselta pidättäminen. Käytännössä ehtoollisen jakajien on hyvin vaikea tietää, jos joltakin on evätty ehtoollisoikeus omassa kirkossaan. Ilmaisu rajaa silti periaatteessa pois sellaisen mahdollisuuden, että ehtoollisyhteydestä muussa kirkossa erotettu kiertäisi kirkkokurillisen toimenpiteen siirtymällä ehtoollisvieraaksi luterilaiseen kirkkoon. Mikäli 2 :n mukainen keskustelu käydään tai messun yhteydessä muuten informoidaan mahdollisuudesta osallistua ehtoolliseen, tällöin voidaan kiinnittää erityistä huomiota henkilön oikeuteen osallistua ehtoolliseen omassa kirkossa. Ilmaisun hyväksyy luterilaisen käsityksen ehtoollisesta Kristuksen todellisen läsnäolon ja syntien anteeksiantamisen ateriana taustalla on piispainkokouksen asettaman työryhmän selvitys ( ), joka toteaa ehtoolliseen osallistumisen minimiedellytyksistä seuraavasti (s. 7): Näin arvioituna toiseen kirkkoon kuuluvan kristityn osallistumisen minimikriteerinä voi pitää sitä, että hän pystyy yhtymään kirkkomme liturgiaan erityisesti ehtoollisosiota edeltävään uskontunnustukseen ja ehtoollisliturgiaan, jossa Jumalanpalveluksen kirjan mukaiset ehtoollisrukoukset päättyvät yhteiseen aameneen. LIITE: Piispainkokous / 7

20 18 Tämä merkitsee, että ulkoisten edellytysten lisäksi (esim. kaste, muun kirkon jäsenyys, oikeus ehtoolliseen omassa kirkossa) ehtoolliselle osallistuvalta edellytetään sisäistä valmiutta rukoilla luterilaisen seurakunnan yhteydessä ja osallistua messuun, jonka ehtoollisteologia seuraa luterilaista oppia reaalipreesensistä eli näin käytännössä tunnustaa oikeaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ehtoollinen. Tämän keskeisinä piirteinä ovat usko Kristuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä sekä ehtoollisen armonvälineluonne (Augsburgin tunnustus, 10. ja 13. artikla). Keskeisenä teologisena kriteerinä voidaan pitää myös ehtoollisliturgiaan liittyvää ekumeenista traditiota, jota kirkkomme jumalanpalveluselämässä seurataan. Messussa on monia ekumeenisia elementtejä, jotka yhdistävät messuun osallistujat jakamattoman kristikunnan perintöön riippumatta heidän taustastaan: ehtoollisosiota ennen lausutaan uskontunnustus, ja eukaristisen rukouksen jälkeen rukoillaan Isä meidän -rukous. On suositeltavaa, että seurakunnassa ja myös messun yhteydessä annetaan ehtoolliseen liittyvää opetusta. Näin perustevaliokunnan lausunto: Tarve [antaa ehtoollista koskevaa opetusta] on ilmeinen varsinkin silloin, kun ennakoitujen ehtoolliselle osallistujien joukossa on ihmisiä, jotka eivät tiedä, mistä luterilaisessa ehtoollisessa on kyse ja mihin he ovat osallistumassa. Tämä on tärkeää myös tällaisten henkilöiden perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Tämä voi tapahtua esimerkiksi jumalanpalveluksen johdantopuheessa, saarnassa, painetussa ohjelmavihkosessa tai kirkossa pysyvästi saatavilla olevassa informaatiolehtisessä. 2 määrää papin huolehtimaan keskustelussa tai muulla tavalla siitä, että ehtoolliselle aikova ymmärtää, mitä ehtoollinen on ja mitä siihen osallistuminen merkitsee. Koska kirkkolain 5 luvun 1 :n 1 momentin perusteella pappisviran erityisiin tehtäviin kuuluu sakramenttien jakaminen, ehtoolliselle osallistumista koskeva ohjaus kuuluu luontevasti papin tehtäviin. Viime kädessä vastuu ehtoollisen sakramentin oikeasta hoitamisesta ja siksi myös ehtoollista koskevasta ohjauksesta kuuluu kirkkojärjestyksen 6 luvun 13 :n 1 momentin perusteella kirkkoherralle. Papin tulee mahdollisuuksien mukaan keskustella ehtoolliselle aikovien kanssa, mitä ehtoollinen on ja mitä siihen osallistuminen merkitsee. Tällöin tulee ottaa huomioon myös se, mitä toisen kirkon jäsenen oma kirkko opettaa osallistumisesta luterilaisen kirkon ehtoolliseen. Kaikkien kirkkojen kohdalla ei kuitenkaan ole ainakaan tiedossa olevaa linjausta osallistumisesta luterilaiseen ehtoolliseen. Piispainkokouksen työryhmän selvitykseen Selvitys muiden kirkkojen jäsenten mahdollisuuksista osallistua ehtoolliseen sekä saarnata Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sisältyy liitteenä arvio ehtoollisvieraanvaraisuuden käytännön ekumeenisista vaikutuksista. Sen perusteella teologiassaan vahvasti sakramentaaliset kirkot (ortodoksinen, katolinen) suhtautuvat kielteisemmin oman kirkkonsa jäsenen osallistumiseen luterilaiseen ehtoolliseen, kun taas vapaan kristillisyyden piirissä suhtautuminen on pääsääntöisesti myönteistä. Päätös Piispainkokouksen päätös muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen LIITE: Piispainkokous / 7

21 19 Piispainkokous on kirkkolain 21 luvun 2 :n kohdan 5b ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 11 :n 3 momentin nojalla päättänyt seuraavaa: 1 Muun kuin kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 :n 2 momentissa tarkoitetun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi osallistua yksittäistapauksessa ehtoolliseen, jos hänellä on omassa kirkossaan oikeus ehtoolliseen ja hän hyväksyy luterilaisen käsityksen ehtoollisesta Kristuksen todellisen läsnäolon ja syntien anteeksiantamisen ateriana. 2 Papin tulee keskustelussa tai muulla tavalla huolehtia siitä, että ehtoolliselle aikova ymmärtää, mitä ehtoollinen on ja mitä siihen osallistuminen merkitsee. Tämä päätös tulee voimaan X päivänä kuuta LIITE: Piispainkokous / 7

22 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Rippikoululaisen osallistuminen rippikouluryhmässään ehtoolliseen myös muuten kuin seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa Diaarinumero Esittelijä DKIR/1431/ /2016 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Kirkolliskokous käsitteli Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuustoesitystä 4/2016 rippikoululaisen osallistumisesta rippikouluryhmässään ehtoolliseen myös muuten kuin seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Käsittelyn yhteydessä kirkolliskokous päätti lähettää esityksen valmisteltavaksi yleisvaliokunnalle, jolle perustevaliokunnan oli annettava lausuntonsa. Perustevaliokunta piti lausunnossaan 1/2017 aloitteen tavoitteita oikeina ja oli sitä mieltä, että ne voidaan toteuttaa täsmentämällä asiaa koskevaa ohjeistusta. Yleisvaliokunta katsoi mietinnössään 1/2017 perustevaliokunnan tavoin, että aloite on tarpeellinen. Yleisvaliokunta esitti, että hiippakuntavaltuustoesitys lähetetään piispainkokoukselle ohjeistuksen laatimiseksi. Kirkolliskokous päätti yleisvaliokunnan esityksen mukaisesti lähettää hiippakuntavaltuustoesityksen piispainkokoukselle ohjeistuksen antamista varten. Hiippakuntavaltuustoesitys Hiippakuntavaltuustoesityksessä ehdotetaan kirkkojärjestyksen muuttamista siten, että rippikoululainen voisi osallistua rippikouluryhmässään ehtoolliseen myös muuten kuin seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Esityksessä viitataan kirkkojärjestykseen, jonka 2 luvun 11 :n mukaan kastettu seurakunnan jäsen, joka osallistuu rippikouluun, voi ehtoollisopetusta saatuaan osallistua ehtoolliseen seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa. Säännöksen ilmaisua yhteinen jumalanpalvelus pidetään ongelmallisena, sillä sen katsotaan torjuvan rippikoululaisten ehtoollisenvietot esimerkiksi leirikeskuksissa. Esityksellä halutaan tukea jumalanpalveluskasvatusta ja missiota opastamalla rippikoululaiset käymään messussa. Konfirmaation asemaa ei esitetä muutettavaksi, sillä rippikoululaisen on jo nykyisin mahdollista saada ehtoollinen ennen konfirmaatiota joko vanhemman tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan aikuisen kanssa. Lapsivaikutusten arvioinnin pohjalta esityksen katsotaan parantavan lasten asemaa kirkossa. Yleisvaliokunnan mietintö Yleisvaliokunnan mietinnössä pidetään perustevaliokunnan lausunnon tavoin hyvänä aloitteen tarkoitusta, että rippikoululaisia opetetaan osallistumaan ehtoolliselle rippikoulun aikana. Tavoitteen todetaan olevan piispainkokouksen hyväksymän uuden rippikoulusuunnitelman 2017 Suuri ihme mukainen. Valiokunta liittyy perustevaliokunnan näkemykseen, että ehtoollista koskeva kirkkojärjestyksen sanamuoto yhteisessä jumalanpalveluksessa ei ole tarkoitettu erityiseksi, rippikoulua koskevaksi rajaukseksi. Kyse on yleisistä, kaikkea ehtoollisenviettoa koskevista periaatteista, joiden mukaan

23 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous ehtoollista vietetään kaikille avoimessa jumalanpalveluksessa ja tuomiokapitulin hyväksymässä paikassa. Näin halutaan estää se, että seurakunnan jumalanpalveluselämästä irtautuisi erillisiä ehtoollisenviettoja. Valiokunta katsoo, että lapsia ja nuoria ei saa asettaa eri asemaan kuin muita seurakuntalaisia. Seurakunnalla on jopa erityinen velvollisuus huolehtia siitä, että lapsilla on mahdollisuus osallistua ehtoolliselle. Valiokunta pitää tärkeänä, että aloitetta käsiteltäessä otetaan huomioon ehtoollisen merkitys kirkon armonvälineenä ja jumalanpalvelus hengellisen elämän keskuksena. Valiokunta yhtyy siinäkin perustevaliokunnan kantaan, että aloite ei vaadi muutoksia kirkkojärjestyksen säännöksiin. Kirkkoherran valvonnassa niihin voidaan tehdä tilapäisiä poikkeuksia. Valiokunta pitää ehtoollisen viettämisen periaatteita selvinä, mutta listaa kuusi käytännön tilannetta, jolloin tarvitaan nykyistä täsmällisempiä ohjeita. Näitä ovat: a. Kuinka rippikoulussa voidaan viettää ehtoollista silloin, kun syrjäiset olosuhteet eivät mahdollista vierailua kirkossa? Vastaavia ongelmia syntyy silloin, kun messun viettäminen ei ole mahdollista vierailupäivänä, täsmällisesti tiedotettuna, tuomiokapitulin hyväksymässä paikassa tai esimerkiksi ulkomailla. b. Kuinka laaja harkintavalta kirkkoherralla on, kun hän antaa yksittäistä rippikoulua koskevia ohjeita ehtoollisen viettämisestä? c. Millä tavoin otetaan huomioon rippikoululaisten omat näkemykset sekä perheitten näkemykset ehtoolliselle osallistumisesta? d. Kuinka toteutetaan se, että rippikoulujen ehtoollisenvietto ei tosiasiassa saa erilaisia ehtoja kuin aikuisten toiminta leiriolosuhteissa tai työntekijöitten kokoontumisissa? e. Kuinka voidaan edistää seurakuntien ja kirkkoherrojen yhteistyötä, jotta ehtoollisen järjestäminen olisi nykyistä yksinkertaisempaa silloin, kun leiri järjestetään toisen seurakunnan alueella? f. Kuinka ehtoolliskasvatusta toteutetaan kristillisten yhdistysten tai säätiöitten rippikouluissa yhteistyössä paikallisen seurakunnan kanssa? Esityksen arviointia Hiippakuntavaltuuston esityksen tarkoituksena on opettaa rippikoululaisia osallistumaan ehtoolliselle rippikoulun aikana. Tavoite on piispainkokouksen hyväksymän uuden rippikoulusuunnitelman 2017 mukainen. Esityksessä viitataan kirkkojärjestyksen 2 luvun 11 :ään, jossa säädetään lasten ja nuorten oikeudesta osallistua ehtoolliselle. Piispainkokous on antanut tarkemman ohjeen säännöksen soveltamisesta. Lasten ja rippikoululaisten ehtoollisella käyntiä koskeva ohje käsittelee pääasiassa ehtoollisenviettoon osallistumisen oikeutta. Ohje ilmaisee, että Lapset eivät saa käydä ehtoollisella itsenäisinä ryhminä. Sen sijaan rippikoululaiset saavat rippikoulun aikana osallistua yksin tai ryhmänä ehtoolliseen yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa.

24 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Piispainkokous on hyväksynyt uudistetun Jumalanpalveluksen oppaan, jonka antama ohjeistus lasten ja nuorten osallistumisesta ehtoolliselle perustuu mainittuun kirkkojärjestyksen säännökseen ja piispainkokouksen antamaan ohjeeseen säännöksen soveltamisesta (Palvelkaa Herraa iloiten, Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009, 75-76). Kirkkojärjestyksessä säädetään lisäksi ehtoollisen viettämisestä jumalanpalveluksessa ja sen paikasta (KJ 2:9 ), jumalanpalveluksen viettämisen yleisistä edellytyksistä (KJ 2:1 ) sekä kristillisen säätiön ja yhdistyksen mahdollisuudesta pitää rippikoulua (KJ 3a ). Säännökset ovat selkeät, eikä niiden muuttamiselle ole tarvetta, kuten yleisvaliokunta ja perustevaliokunta ovat esityksen arvioinneissaan todenneet. Säännökset korostavat, että ehtoollista vietetään kaikille avoimessa, yhteisessä jumalanpalveluksessa ja siihen hyväksytyssä paikassa. Aloite kiinnittää huomiota kuitenkin tärkeään seikkaan nuoret eivät saa joutua rippikoululeirien erilaisissa olosuhteissa tai muissa käytännön tilanteissa eri asemaan ehtoollisen vietossa kuin muut seurakuntalaiset. Leirikeskuksissa tapahtuvien ehtoollisen viettojen arviointi tulee tehdä säännösten pohjalta, kuten muidenkin päiväjumalanpalveluksen ulkopuolella tapahtuvien jumalanpalvelusten kohdalla. Piispainkokouksen aikaisemmin antama ohjeistus lasten ja nuorten ehtoollisella käymisestä ja Jumalanpalveluksen opas eivät koske näitä tilanteita. Käytännön tilanteiden herättämien kysymysten vuoksi ohjeistuksen antaminen on tarpeellista. Ohjeistuksen linjauksia Piispainkokouksen tehtäviin kuuluu kirkkolain 21 luvun 2 :n 5 c kohdan nojalla rippikouluja koskevien ohjeiden antaminen. Ohjeistuksen muodosta ja sisällöstä on syytä käydä lähetekeskustelu. Näkökulmina ohjeistuksen sisältöön voidaan käyttää yleisvaliokunnan mietinnön esille nostamia kysymyksiä. Ne liittyvät ehtoollisen viettämiseen yhteisessä jumalanpalveluksessa, ehtoollisen vieton paikkaan, kirkkoherran tehtäviin, nuorten ja perheiden huomioon ottamiseen, seurakuntien väliseen yhteistyöhön sekä rippikouluja pitävien kristillisten yhdistysten ja säätiöiden yhteistyöhön paikallisen seurakunnan kanssa. Näiden lisäksi on pohdittava mahdollisia muita käytännön tilanteita, jotka kaipaavat tarkempaa ohjeistusta. Samalla on arvioitava, voidaanko kaikkiin tilanteisiin antaa yksityiskohtaisia ja yleispäteviä ohjeita. Lisäksi ohjeiden tulee olla yhteneväisiä Jumalanpalveluksen oppaan linjausten kanssa. Lisätiedot Anna-Kaisa Inkala, puh Päätösehdotus Päätös Käydään asiasta keskustelu jatkovalmistelua varten. Asia lähetettiin jatkovalmisteluun. Toimenpiteet

25 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Selvityksen tekeminen avioliittoon vihkimisestä luopumisesta Diaarinumero Esittelijä DKIR/959/ /2016 piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Avioliittolaki muuttui , minkä jälkeen avioliittoon vihitään myös samaa sukupuolta olevat parit. Kirkossa syntyneen vihkioikeutta muuttuneessa tilanteessa koskevan keskustelun johdosta kirkolliskokousedustaja Risto Tuori teki esityksen Selvityksen tekeminen avioliittoon vihkimisestä luopumisesta (Edustaja-aloite 3/2016), jossa esitettiin lyhyesti, että kirkkohallitus selvittää, onko kirkon aiheellista luopua avioliittoon vihkimisestä, sekä ryhtyy sen johdosta tarvittaviin toimenpiteisiin. Kirkolliskokouksen yleisvaliokunta käsitteli edustaja-aloitetta ja antoi sen pohjalta mietintönsä 3/2016, joka tuli hyväksytyksi äänin Päätösponnen mukaan edustajaaloite 3/2016 lähetetään piispainkokouksen valmisteltavaksi yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa. Piispainkokous käsitteli asiaa istunnossaan ja päätti, että kirkolliskokouksen pyytämä selvitys laaditaan laajana kartoituksena avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille ja siitä, millaisia vaihtoehtoja kirkolla kaiken kaikkiaan on edessään. Samassa yhteydessä piispainkokous päätti pyytää professori Eila Helanderia laatimaan vihkioikeutta koskevan taustaselvityksen mennessä sekä asetti prosessia varten ohjausryhmän, johon nimettiin arkkipiispa Kari Mäkinen (pj.), kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtaja Kimmo Ketola, kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja ja piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen (siht.). Professori Helander saa etuajassa valmiiksi selvityksensä Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille ja luovuttaa sen siksi piispainkokoukselle Jyväskylän istunnon yhteydessä. Puheenjohtaja on kutsunut hänet sekä Kirkon tutkimuskeskusta ohjausryhmässä edustaneen FT, tutkija Kimmo Ketolan istuntoon asiantuntijoina. Käsittely Pykälä otettiin käsittelyyn vasta sen jälkeen, kun oli ensin käsitelty Puheenjohtajan kutsusta keskusteluun ottivat osaa asiantuntijoina professori Eila Helander ja tutkija Kimmo Ketola. Päätösehdotus 1. Merkitään professori Eila Helanderin laatima taustaselvitys saaduksi. 2. Käydään asiasta keskustelu jatkovalmistelua varten. Päätös Merkittiin taustaselvitys saaduksi ja käytiin keskustelu, minkä lisäksi päätettiin jatkaa asian käsittelyä seuraavassa piispainkokouksen istunnossa. Toimenpiteet

26 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous

27 25 SELVITYS SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON VIHKIOIKEUDESTA LUOPUMISESTA JA AVIOLIITTOON VIHKIMISEN MERKITYKSESTÄ KIRKON IDENTITEETILLE Eila Helander 2017 LIITE: Piispainkokous / 9 1

28 26 2 LIITE: Piispainkokous / 9

29 27 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokoukselle, Täten luovutan pyydetyn selvityksen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta, avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille ja siitä, millaisia vaihtoehtoja kirkolla on edessään. Kiitän tuekseni asetettua ohjausryhmää, Kirkon tutkimuskeskusta sekä niitä henkilöitä, jotka asiantuntemuksellaan ovat edesauttaneet selvityksen valmistumista. Turussa syyskuussa 2017 Eila Helander Professori emerita LIITE: Piispainkokous / 9 3

30 28 4 LIITE: Piispainkokous / 9

31 29 TIIVISTELMÄ 1. Evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihkiminen ja näkemykset avioliitosta ovat muuttuneet historian kuluessa. Sekularististen vaatimusten paineessa kirkko on pyrkinyt pitämään kiinni vihkioikeudestaan. Valinnaisena avioliiton solmimisen muotona kirkollisen vihkimisen on katsottu toimineen hyvin palvellen vihittäviä, kirkkoa ja yhteiskuntaa. 2. Vuonna 2016 kirkon jäsenten avioliitoista 57 prosenttia solmittiin kirkollisella vihkimisellä ja 43 prosenttia oli siviilivihkimisiä. Avioliiton siunaus ei ole saavuttanut siviilivihittyjen kirkon jäsenten suosiota. Suurin määrä vihkijöitä on evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsisi tarvetta lisätä siviilivihkijöiden määrää huomattavasti. Muut kirkot ja uskonnolliset yhdyskunnat eivät ole aikeissa luopua vihkioikeudestaan. 3. Teologisten näkemysten ohella kirkkojen suhtautuminen sukupuolineutraaliin avioliittoon on yhteydessä kunkin maan homoseksuaalisuutta koskevaan lainsäädäntöön. Muiden Pohjoismaiden luterilaiset kirkot ovat hyväksyneet sukupuolineutraalin avioliiton. Ekumeenisissa yhteyksissä sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyneet kirkot ovat vähemmistönä. 4. Kirkolla ei ole aihetta luopua vihkioikeudestaan. Suomalaisista 18 prosenttia ja kirkon jäsenistä vain 11 prosenttia kannattaa vihkioikeudesta luopumista. Vihkioikeudesta luopuminen tulee vaikuttamaan rippikouluun osallistuvien ja kastettujen määrän vähenemiseen mikä johtaa kirkon jäsenmäärän laskuun ja ikärakenteen painottumiseen vanhempiin ikäryhmiin. Lisäksi vihkioikeudesta luopuminen ohentaa merkittävästi jäseniään palvelevan kirkon identiteettiä ja sillä on seuraamuksia myös yhteiskunnan tasolla. 5. Vihkioikeuden säilyttämistä puoltavat teologiset perustelut, kirkon itseymmärrys tehtävästään sekä avioliiton solmimisen valinnaisen järjestelmän toimivuus, joka ottaa huomioon yksilön oikeuden valita haluamansa avioliiton solmimistapa. Kirkollisella avioliittoon vihkimisellä on erittäin vahva kannatus sekä kaikkien suomalaisten että kirkon jäsenten keskuudessa. Vihkioikeuden säilyttäminen vahvistaa kirkon identiteettiä evankeliumin julistajana, ihmistä ja yhteiskuntaa palvelevana, uskonto- ja kulttuuriperinnettä ylläpitävänä kirkkona sekä suomalaisen yhteiskunnan keskeisenä vaikuttajana. 6. Selvityksessä käy ilmi, että kaikkiin tehtäväannossa esitettyihin vaihtoehtoihin vihkioikeuden säilyttämisestä ja siviilivihityn avioliitoin siunaamisesta joko nykyisin tai muuttunein edellytyksin liittyy kirkon identiteetin, jäsenrakenteen ja talouden osalta ongelmia sekä ratkaisua vaativia oikeudellisia kysymyksiä. Jatkuvat riidat kirkon sisällä syövät sen voimavaroja keskittyä perustehtäväänsä ja antavat aineksia kirkon ulkopuolelta nousevaan negatiivisen identiteetin määritykseen. LIITE: Piispainkokous / 9 5

32 30 7. Selvityksen tuloksena on kompromissiesitys, jossa kirkko pitäytyy avioliittoon vihkimisessä nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että sen sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli siitä keitä kirkko voi vihkiä avioliittoon ja keiden siviilivihityn avioliiton siunata: a) avioliittoon vihitään mies ja nainen ja vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliitto siunataan, b) avioliittoon voidaan vihkiä samaa sukupuolta oleva pari ja samaa sukupuolta olevan parin avioliitto siunata. 8. Tämän kahteen toimintamalliin perustuvan kompromissin perusrakenteena on, että nykyiseen käytäntöön pitäytyessään kirkko katsoo, että myös samaa sukupuolta olevien kihlakumppaneiden kirkolliselle vihkimiselle ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiselle on teologiset perusteet ja sallii tämän näkemyksen omaaville papeille mahdollisuuden omantuntonsa mukaisesti vihkiä samaa sukupuolta olevan parin ja siunata heidän siviilivihityn avioliittonsa. Kompromississa on mahdollista edetä selvityksessä esitetyllä neljällä tavalla, joissa vaadittavien muutosten dokumentoinnin määrä vaihtelee kirkolliskokouksen päätöksestä aina kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtäviin muutoksiin. LIITE: Piispainkokous / 9 6

33 31 1. JOHDANTO KIRKOLLINEN VIHKIMINEN SUHTEESSA AVIOLIITTOON YHTEISKUNNALLISENA INSTITUUTIONA Avioliiton historia Suomessa Kirkolliselle vihkimiselle esitetyt perustelut Avioliittoon vihkijät Kirkollisesti avioliittoon vihityt ja siunatut avioliitot SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTO JA MUIDEN KIRKKOJEN RATKAISUT Pohjoismaiset luterilaiset kirkot Anglikaaninen kirkko ja muut protestanttiset kirkot Katolinen kirkko ja ortodoksiset kirkot Suomessa toimivat vihkioikeuden omaavat kirkot KIRKON VIHKIOIKEUTTA KOSKEVIEN RATKAISUJEN MAHDOLLISET VAIHTOEHDOT VAIHTOEHTOJEN EDELLYTYKSET JA VAIKUTUKSET Juridiset toimenpiteet Velvoite noudattaa lakia ja järjestystä Omantunnonvapaus Lakeihin, kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtävät muutokset Vaihtoehdot Ratkaisujen merkitys kirkon jäsenille Kirkon jäsenyys Jäsenten näkemykset eri vaihtoehdoista Heijastusvaikutukset kasteen ja rippikoulun asemaan Vaihtoehdot Kirkon teologinen identiteetti Teologisia perusteluita Kirkon missionaarinen ja pastoraalinen vastuu Ekumeeniset yhteydet Vaihtoehdot Kirkon identiteetti suhteessa yhteiskuntaan ja kulttuuriin Kirkko kulttuurisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana Vaihtoehdot Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset Kirkon henkilöstö ja talous Avioliittoon vihittäville koituvat kustannukset LIITE: Piispainkokous / 9 7

34 Kirkon ja valtion suhteet Vaihtoehdot KOOSTE JA VAIHTOEHTOJEN ARVIOINTI LÄHTEET JA KIRJALLISUUS LIITTEET Liite Liite LIITE: Piispainkokous / 9 8

35 33 1. JOHDANTO Maaliskuussa 2017 Suomessa tuli voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, jonka mukaan avioliittoon voidaan vihkiä sekä eri että samaa sukupuolta olevia pareja. Avioliittolain muutos ei vaikuta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimitettaviin kirkollisiin vihkimisiin, jollei kirkolliskokous tee asiaan liittyviä uusia päätöksiä. Avioliittolain muutos on herättänyt keskustelua ja kirkkoon on kohdistettu ristiriitaisia odotuksia. Yhtenä ratkaisuvaihtoehtona tilanteeseen on esitetty kirkon luopumista vihkioikeudestaan. Piispainkokouksen tehtäväksianto 1 Vuonna 2016 kirkolliskokousedustaja Risto Tuori teki kirkolliskokoukselle edustajaaloitteen, että kirkkohallitus selvittää, onko kirkon aiheellista luopua vihkimisestä, sekä ryhtyy sen johdosta tarvittaviin toimenpiteisiin. 2 Kirkolliskokouksen yleisvaliokunta käsitteli edustaja-aloitetta ja sen laatima mietintö hyväksyttiin marraskuussa Mietinnössä todetaan, että selvityksessä tuli arvioida sekä vihkioikeuden säilyttämisen että siitä luopumisen myönteiset ja kielteiset vaikutukset. Päätösponnen mukaisesti edustaja-aloite lähetettiin piispainkokouksen valmisteltavaksi yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa. Perusteluna esitettiin, että kirkon oppia ja kirkollisia toimituksia koskevat asiat kuuluvat piispainkokouksen toimivaltaan. Samalla todettiin, että näin merkittävän asia-kokonaisuuden selvittäminen vaatii kirkkohallituksen eri osastojen asiantuntemusta. Piispainkokous käsitteli asiaa kokouksessaan tammikuussa Se totesi, että kirkkohallituksen kanssa yhdessä tuotettava selvitys voidaan toteuttaa suppeana tai laajana selvityksenä. Suppeassa vaihtoehdossa laadittaisiin ja koottaisiin yhteen kirkkohallituksen asiantuntijoiden voimin vastaukset keskeisimpiin yleisvaliokunnan mietinnössä esitettyihin kysymyksiin. Laajassa vaihtoehdossa piispainkokous ottaisi enemmän vastuuta ja selvitys vihkioikeudesta olisi perinpohjainen kartoitus avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille ja siitä, millaisia vaihtoehtoja kirkolla on edessään. Piispainkokous päätti kokouksessaan a. laatia kirkolliskokouksen pyytämä selvitys avioliiton vihkimisoikeudesta luopumisesta esittelyssä esitellyn laajemman vaihtoehdon mukaisesti, b. tuottaa tätä varten taustaselvitys mennessä, c. kutsua taustaselvityksen tekijäksi professori Eila Helander, d. asettaa taustaselvityksen tekijän tueksi ohjausryhmä, johon nimetään arkkipiispa Kari Mäkinen (pj.), kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtaja 1 Piispainkokouksen ptk 1/ Edustaja-aloite 3/2016. LIITE: Piispainkokous / 9 3

36 34 Kimmo Ketola, kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja ja piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen (siht.). Piispainkokous keskusteli selvityksen sisällöstä. Selvitys voisi käsitellä esimerkiksi kirkollisen vihkimisen merkitystä suhteessa avioliittoon yhteiskunnallisena instituutiona, millaisiin ratkaisuihin muut kirkot ovat päätyneet, eri ratkaisuvaihtoehtoja ja arviointia niiden toteuttamiskelpoisuudesta, vaihtoehtojen juridisia edellytyksiä, merkitystä jäsenille, vaikutusta kirkon identiteettiin, kirkon ja valtion suhteisiin sekä kirkon henkilöstöön ja talouteen. Kirkon vihkioikeutta koskevien ratkaisujen mahdolliset vaihtoehdot piispainkokous linjasi seuraavasti: a. vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin b. vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin c. vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan d. vihkioikeus poistuu ja siunaus nykyisin edellytyksin e. vihkioikeus poistuu ja siunaus muuttunein edellytyksin f. kirkko luopuu avioliiton solmimiseen liittyvistä toimituksista. Selvityksen toteutus ja tausta-aineisto Selvityksen laadinta aloitettiin ja se luovutettiin piispainkokoukselle Ohjausryhmä kokoontui tänä aikana 5 kertaa. Tehtäväanto edellytti varsin laajaa aineistopohjaa. 1) Kirjallinen aineisto Selvityksen laadinnassa olen hyödyntänyt kirkon lainsäädäntöä, käsikirjaa, kirkolliskokouksen pöytäkirjoja, kirkon asettamien komiteoiden mietintöjä, kirkon avioliittoa, rekisteröityä parisuhdetta ja avioliittolakia koskevia selvityksiä, kirkkohallituksen eri osastojen, piispainkokouksen ja työryhmien tuottamaa materiaalia, kirkon ja tilastokeskuksen tuottamia tilastoja, valtion komiteoiden mietintöjä, uskonnollisten yhteisöjen ja valtionhallinnon internet-sivustoja sekä aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Olen tutustunut myös lehtien aihetta käsitteleviin kirjoituksiin. 2) Yhteydenotot Olen ottanut sähköpostitse yhteyttä hiippakuntiin ja maistraatteihin koskien vihkioikeuden omaavien henkilöiden määrää. Ruotsin kirkon tilanteesta olen ollut useaan kertaan yhteydessä professori Cristina Grenholmiin ja Norjan kirkon osalta professori Jan- Olav Henrikseniin. LIITE: Piispainkokous / 9 4

37 35 3) Haastattelut ja havainnointi Valmistelun yhteydessä olen haastatellut seuraavia henkilöitä: arkkipiispa Leo, Suomen ortodoksinen kirkko; piispa Teemu Sippo, Katolinen kirkko Suomessa; kirkkokunnan johtaja Hannu Vuorinen, Suomen vapaakirkko; johtaja Mika Yrjölä ja toiminnan johtaja Esko Matikainen, Suomen helluntaikirkko; yliopistonlehtori Sini Hulmi, Helsingin yliopisto; lainsäädäntöjohtaja Antti T. Leinonen ja lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen, oikeusministeriö; siviilioikeuden professori Urpo Kangas, Helsingin yliopisto; vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola, opetus- ja kulttuuriministeriö; professori Risto Saarinen, Helsingin yliopisto; professori Veli-Pekka Viljanen, Turun yliopisto; dosentti Minna Hietamäki, Helsingin yliopisto ja TT Elina Hellqvist, kirkkohallitus. Kevään 2017 kirkolliskokoukselle oli tehty edustaja-aloite koskien kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi. 3 Koska kyseinen aloite sisältönsä puolesta käsitteli myös tämän tehtäväannon kysymyksiä, pidin tarpeellisena seurata aloitteesta käytyä kirkolliskokouksen lähetekeskustelua ajalla ) Positiopaperit Koska selvityksen kohteena olevassa kysymyksestä on esitetty erilaisia teologisia näkemyksiä, katsoin tärkeäksi pyytää tuekseni ruohonjuuritasolla seurakunnassa eri tehtävissä toimivilta sekä herätys- ja kansalaisliikkeissä profiloituneilta henkilöiltä lyhyttä esitystä siitä, miten he piispainkokouksen linjaamat eri vaihtoehdot teologisesti perustelevat. Seuraavat henkilöt ottivat tehtävän vastaan: TT Timo Junkkaala, viides herätysliike; TT, dosentti Vesa Hirvonen, tulkaa kaikki liike; TT Riitta Särkiö, Launeen seurakunnan kappalainen ja FT Satu Saarinen, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra. 5) Kysely kirkon vihkioikeudesta Suomalaisten suhtautumista evankelis-luterilaisen kirkon oikeuteen vihkiä pariskuntia avioliittoon selvitettiin kyselytutkimuksella. Kyselytutkimuksen toteutti Kirkon tutkimuskeskuksen toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto kerättiin Taloustutkimus Oy:n Internet-paneelin avulla, joka muodostuu yli jäsenestä. Tutkimukseen osallistuneet vastasivat kyselyyn internetissä CAWI-ympäristössä (Computer Aided Web Interview), joka on suojattu käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Kysely toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa Kyselyn kohderyhmä koostui Suomen vuotiaasta väestöstä (pois lukien Ahvenanmaa). Kutsu kyselyyn lähetettiin 4733 henkilölle. Nuoremmista ikäryhmästä tehtiin yliotokset, jotta varmistettaisiin riittävä määrä vastaajia kaikissa ikäryhmissä: vuotiaille tehtiin otokseen 3,6-kertainen ja vuotiaille 1,5-kertainen yliedustus. Kyselyyn vastasi 1282 henkilöä. Vastausprosentiksi tuli näin ollen 27,1 %. Tulosten analysointia varten aineisto painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan sekä uskontokuntaan kuulumisen osalta vuotiasta väestöä edustavaksi. Painotettu 3 Edustaja-aloite 1/2017. LIITE: Piispainkokous / 9 5

38 36 aineisto edustaa :a henkilöä eli Suomen aikuisväestöä. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Analyysimenetelmät on kuvattu liitteessä 1. Selvityksen tarkastelunäkökulma ja rajaukset Tehtäväannossa tuotiin esille tarve saada tietoa eri vaihtoehtojen vaikutuksesta kirkon identiteetille. Koska identiteetti on varsin laaja käsite ja se ymmärretään hieman eri tavoin tieteenalasta riippuen, on paikallaan määrittää näkökulma, josta käsin sitä tässä selvityksessä tarkastelen. 4 Kokemus identiteetistä on subjektiivinen ja se muotoutuu erilaisista aineksista sosiaalisessa kontekstissa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tällaista prosessia käydään myös yhteisöissä koskien sen jäsenten jakamaa identiteettiä. Yhteisön identiteetti perustuu jäsenten keskinäisen samankaltaisuuden kokemukseen suhteessa muunlaisiksi koettuihin, toisten ryhmien jäseniin. Ryhmän identiteettiä ei täten ole olemassa ilman toisia, toisenlaisia ryhmiä. Ryhmien välisiä rajoja voidaan merkitä opin, käytäntöjen ja symbolien kuten esimerkiksi uskontunnustuksen, ruokarajoitteiden tai pukeutumisen avulla. Yhteisön identiteetti on tahdonalainen. Se voi proaktiivisesti tuottaa tai valita ne tekijät, joilla se luo identiteettiään ja jonka avulla se haluaa erottautua muista tai samaistua muihin. Yhteisö voi myös rakentaa identiteettiään reaktiivisesti eri tekijöillä vastineeksi muualta tuleviin ärsykkeisiin. Samoin kuin yksilön ollessa kyseessä, myös yhteisöjen kohdalla muut voivat liittää siihen ominaisuuksia, joita se ei välttämättä miellä tai koe omikseen. Tällöin kyseeseen tulee näiden tarjottujen identiteettien ohittaminen tai torjunta ilman, että niistä tulee yhteisön omaa identiteettiä tuottavia tekijöitä. Seurauksena on kamppailu annettujen ja itse valittujen identiteettiä määrittävien ominaisuuksien välillä. Yhteisön identiteetin muodostuksessa on syytä myös kiinnittää huomiota siihen tapahtuuko se negaation eli emme ole tätä vai positiivisen identiteetin määrityksen kautta eli olemme tätä. Tässä selvityksessä katson kirkon identiteetin rakentuvan sen itseymmärryksestä omasta tehtävästään ja vuorovaikutuksesta sitä ympäröivän todellisuuden kanssa, jossa se toimii. Tarkastelen identiteettiä näistä kahdesta näkökulmasta ja niiden vuorovaikutuksesta käsin: 1) mikä on kirkon oma itseymmärrys selvityksen kohteena olevassa kysymyksessä, 2) millaisia odotuksia ja paineita kirkkoon kohdistuu sukupuolineutraalin avioliiton tiimoilta niin kirkon sisältä kuin sen ulkopuolelta ja 3) miten nämä kaikki tekijät yhdessä vaikuttavat siihen millaisena kirkon identiteetti eri vaihtoehdoissa näyttäytyy. Tehtäväksiannon mukaisesti keskityn kartoittamaan avioliittoon vihkimisen merkitystä kirkon identiteetille ja millaisia vaihtoehtoja kirkolla on edessään mikäli se säilyttää vihkioikeutensa tai luopuu siitä. Tämä rajaa eri näkökulmien tarkastelua. Esimerkiksi käsittelen avioliittoa koskevia teologisia näkemyksiä ja niiden merkitystä kirkon 4 Identiteetistä esim. Hall 1999; Abrams & Hogg (eds.) 1999; Brown & Capozza (eds.) Häkkinen jäsentää tutkimustuloksiaan hyödyntämällä identiteetin käsitettä. Häkkinen LIITE: Piispainkokous / 9

39 37 identiteetille eri vaihtoehdoissa, mutta en pyri esittämään kirkon avioliittoteologiaa. En myöskään luettele yksittäisiä Raamatun jakeita ja tee eksegeettisiä analyyseja avioliittoa koskevista Raamatun teksteistä, sillä aiheesta on saatavilla runsaasti tutkittua tietoa. Samoin kirkon identiteetti ja yhteiskuntasuhteet ovat huomattavasti laajempia kysymyksiä kuin mitä minun on tehtäväksi annon puitteissa aiheellista ja mahdollista tässä selvityksessä käsitellä. Ekumeenisten suhteiden osalta keskityn vain suuriin linjoihin. Käyttämäni lähteet ja kirjallisuus on esitetty lähde- ja kirjallisuusluettelossa. Olen minimoinut viitteet lähinnä suoriin lainauksiin ja kohtiin, jossa tarkka viite antaa lukijalle mahdollisuuden perehtyä kyseessä olevaan asiaan tarkemmin. Johdannon jälkeen luvuissa 2 ja 3 esitän selvitettävän aiheen kontekstin. Luvussa 4 esittelen vihkioikeutta koskevien ratkaisujen mahdolliset vaihtoehdot. Luvussa 5 käsittelen vaihtoehtojen edellytyksiä ja vaikutuksia tehtäväannon määrittämistä näkökulmista käsin. Kunkin alaluvun lopussa esitetään miten kyseisessä luvussa käsitellyt asiat näkyvät eri vaihtoehdoissa. Tämä merkitsee jonkinasteista toistoa, mutta katsoin ratkaisun edut haittoja suuremmiksi. Luvussa 6 kokoan yhteen lukujen annin ja arvioin eri vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuutta. Lähteet ja kirjallisuuden esittelen työn lopussa. Liitteistä löytyvät kyselyaineiston analyysien esittely ja logistisen regressioanalyysin taulukot. LIITE: Piispainkokous / 9 7

40 38 2. KIRKOLLINEN VIHKIMINEN SUHTEESSA AVIOLIITTOON YHTEISKUNNALLISENA INSTITUUTIONA 2.1. Avioliiton historia Suomessa Varhainen avioliittokäytäntö juontaa juurensa Ruotsissa ja Suomessa vanhaan germaaniseen oikeuteen. Avioliitto miellettiin kahden suvun väliseksi kauppasopimukseksi, jossa hallintaoikeus morsiameen siirtyi sulhaselle kihlauksessa, morsiamen luovutuksessa ja parin aloitettua sukupuoliyhteyden. Kristinuskon myötä kirkollisesti siunattu avioliitto alkoi yleistyä 1200-luvulta lähtien. Avioliiton solmiminen säilyi kuitenkin pitkään kaksiosaisena. Oikeudellisesti ratkaisevan vaiheen muodosti kihlaus, jossa morsian uskottiin sulhasen haltuun. Kirkollinen osio käsitti kirkossa käynnin, ehtoolliseen osallistumisen ja liiton siunauksen. Nämä kaksi toimitusta sulautuivat vähitellen yhteen. Kanoninen oikeus painotti roomalaisen oikeuden tavoin, että avioliitto perustuu kahden ihmisen keskinäiseen sopimukseen. Sukupuoliyhteys sinetöi liiton. Puolisoiden tehtävänä oli siittämällä ja synnyttämällä jatkaa Jumalan luomistyötä. Avioliitto ymmärrettiin katolisessa kirkossa sakramentiksi ja siksi purkamattomaksi. Tästä syystä kirkko pyrki varmistamaan, että avioliitto perustui kihlakumppaneiden vapaaseen tahtoon ja avioesteiden avulla kontrolloimaan ihmisten oikeutta solmia avioliitto. Näin toimimalla estettiin, että solmittua liittoa ei myöhemmin voitaisi purkaa. Reformaation myötä oppi avioliitosta sakramenttina hylättiin luterilaisessa kirkossa. Kanoninen oikeus väistyi ja kirkon valta avioliittoasioissa siirtyi maallisille vallanpitäjille ja avioliittoa käsittelevä säännöstö valtion lainsäädännön piiriin. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt kirkon avioliittoon kohdistaman valvonnan päättymistä. Muutos ei tuonut vihkimiskäytäntöihin suuria muutoksia Ruotsi-Suomessa. Yhteiskunnallisessa mielessä kihlaus aloitti edelleen avioliiton. Suomessa Mikael Agricola antoi ohjeita miten kihlaus tulee toimittaa ja toivoi, että papit suorittaisivat kihlaamiset, jotka näin olisivat kirkon kontrollin alaisia. Kihlaus avioliiton alkamisaktina väistyi kuitenkin varsin pian ja avioliittoon vihkimisestä tuli toimitus, jolla valvottiin avioliiton solmimista. Vuoden 1571 kirkkojärjestys edellytti kaikki avioliitot solmittavaksi kirkollisella vihkimisellä, joka teki niistä päteviä. Edelleen oli kuitenkin liittoja, jotka perustuivat vain kihlaukseen ja joita kirkko pyrki suitsimaan ruotuun. Avioelämän ilman vihkimistä aloittanutta paria voitiin sakottaa ennenaikaisesta vuodeyhteydestä. Avioliitto oli kuitenkin pätevä vaikka heitä ei oltu vihitty kirkossa. Koska kirkollinen elämä liittyi kiinteästi valtiovallan hallintaan, aiemmin kaksiosainen avioliiton solmiminen sulautui Ruotsin valtakunnassa yhdeksi kokonaisuudeksi. Vuoden 1734 lain uusittu naimiskaari teki kirkollisen vihkimisen pakolliseksi. Kirkon ja valtion läheistä yhteyttä kuvaa hyvin se, että vuoden 1734 naimiskaareen sisällytettiin lähes kaikki vuoden 1686 kirkkolain avioliittosäädökset. Avioliiton solmiminen sisälsi kolme vaihetta: kihlauksen, avioliittoon kuuluttamisen ja kirkollisen vihkimisen. LIITE: Piispainkokous / 9 8

41 39 Suomen siirryttyä vuona 1809 Venäjän vallan alaisuuteen luterilaisen kirkon ohella myös ortodoksinen kirkko sai oikeuden valvoa avioliiton solmimista. Suomeen muutti luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Venäjältä juutalaisia ja islamia tunnustavia tataareja. Vuonna 1917 ja avioliittolaissa 1929 myönnettiin katoliselle kirkolle, juutalaiselle seurakunnalle Helsingissä, Turussa ja Viipurissa oikeus valvoa avioliiton solmimista. Vuoden 1923 uskonnonvapauslain nojalla rekisteröityneet uskonnolliset yhdyskunnat saivat anomuksesta myös vihkioikeuden. Kihlaus oli suomalaisessa avioliittokäytännössä pitkään oikeudellisesti tärkeä tapahtuma. Kihlauksesta ja sen purkaantumisesta johtuvista velvoitteista säädettiin vuoden 1929 avioliittolaissa. Kihlauksen juridinen merkitys hiipui vähitellen. Vuonna 1988 voimaan tulleessa avioliittolain muutoksessa vain todetaan, että nainen ja mies, jotka ovat sopineet solmivansa avioliiton, ovat kihlautuneet. Maaliskuussa 2017 voimaan tulleessa avioliittolain uudistuksessa puhutaan vain kahdesta henkilöstä. Kihlautuminen on edelleen osa parinmuodostukseen liittyviä tapoja, mutta sen ei välttämättä mielletä edeltävän avioliittoa vaan se voi olla toimenpide, jolla pari haluaa erottaa suhteensa sitä edeltäneistä muista vastaavan kaltaisista suhteista ja kertoa tästä julkisesti muille. Luterilaisissa maissa maallisen oikeuden tehtävänä on ollut ratkaista oliko henkilöiden välillä avioesteitä. Suomessa avioesteitä on purettu vähitellen. Osa avioesteistä on liittynyt esimerkiksi vihittävän säätyyn. Aateliston vallan kasvaessa se alkoi pitää tärkeänä suojata taloudellinen asemansa epäsäätyisiä avioliittoja vastaan. Vuoden 1686 kirkkolaissa kiellettiin pappeja vesileipävankeuden ja karkottamisen uhalla vihkimästä säädyn vastaisesti. Läpi 1800-luvun aatelisprivilegioita purettiin asteittain ja sääty-yhteiskunnan poistuessa 1905 tällaiset säädökset menettivät merkityksensä. Vaikka vuoden 1686 kirkkolaissa tunnustettiin luterilaisen ja muun kristityn avioliitto, pappien tuli kuitenkin varoittaa niistä. Kristityn ja pakanan avioliitot olivat kiellettyjä mikä mainitaan vielä vuonna 1909 painetussa kirkkolakikirjassa. Siviiliavioliiton tullessa voimaan vuoden 1918 alusta tämä avioeste menetti merkityksensä. Ehtoollispakko poistui avioliittoon aikovilta vasta vuonna Tarttuvat taudit ja tietyt sairaudet luokiteltiin pitkään avioesteiksi. Viimeisimmät kumottiin vasta vuoden 1987 avioliittolaissa. 5 Avioesteiden jatkuva purku osoittaa, että valtiovalta ja kirkko ovat pyrkineet näin mahdollistamaan naimisiin menon mahdollisimman monille. Varsinaisina avioesteinä laissa pidetään sellaisia tekijöitä, jotka rajoittavat henkilön itsemääräämisoikeutta. Tällaisia ovat alaikäisyys, vakava kehitysvammaisuus, voimassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde. Tämän lisäksi lähisukulaisuus muodostaa avioesteen. Avioesteet selvitettiin kuulutusten avulla, jotka olivat edellytyksenä avioliiton solmimiselle. Vuoden 1929 avioliittolain mukaan kihlakumppaneiden tuli pyytää kuulutusta sen paikkakunnan kuulutusviranomaiselta, missä nainen oli kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin merkitty. Kuulutukset vähenivät vuosien aikana kolmesta yhteen. 5 Avioesteistä esim. Pullinen LIITE: Piispainkokous / 9 9

42 luvun jälkipuoliskolla kuulutuskäytännöstä luovuttiin ja siirryttiin avioliiton esteiden tutkintaan. Vuonna 1998 säädettiin maistraatin tehtäväksi tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä. Myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on voivat tutkia avioliiton esteet. Kukin avioon aikova pari voi itse päättää kuulutetaanko heidän avioliittoaikeensa kirkossa vai ei. Siviiliavioliitosta on keskusteltu kirkossa aika ajoin. Ranskan vallankumouksesta lähtien siviiliavioliitto tuli mahdolliseksi useassa Euroopan maassa joko pakollisena tai valinnaisena avioliiton solmimisen tapana. 6 Kirkollisen yhtenäisyyden johdosta kirkollinen vihkiminen säilyi Suomessa ainoana mahdollisena avioliiton solmimisen tapana varsin pitkään luvun loppupuolella kirkko ja sen valta-asema yhteiskunnassa joutuivat voimakkaan kritiikin kohteeksi ja vaatimukset muutoksesta olivat osa taistelua omantunnon- ja uskonnonvapauden laajentamiseksi. Yksi esitetyistä muutosvaatimuksista koski valinnaisen siviiliavioliiton mahdollisuutta. Vuonna 1898 kirkolliskokous katsoi, että siviiliavioliitto ei soveltunut luterilaisen kirkon jäsenille. Taustalla oli pelko pakollisesta siviiliavioliitosta. 7 Seuraavan vuosisadan alkuun tultaessa Suomen uskonnollinen kenttä oli muuttunut siinä määrin, että siviiliavioliitolle oli selkeä tarve. Vuonna 1908 Keisarillinen Senaatti oli pyytänyt VI kirkolliskokoukselta lausuntoja sen valmistamista ehdotuksista koskien uskonnonvapauslakia ja lakia avioliittoon menemisestä siviilivirkamiehen edessä. Kirkolliskokouksen keskustelussa siviilivihkimisen tarve kirkkoon kuulumattomille tunnustettiin, mutta sitä pidettiin poikkeuksena vallitsevasta käytännöstä. Ehdotus valinnaisesta avioliittoon vihkimisestä aiheutti kiivaan keskustelun. Kirkolliskokous päätyi valinnaisen siviiliavioliiton kannalle. 8 Eduskunta hyväksyi valinnaisen siviilivihkimisen vuonna 1911, mutta poliittisesta tilanteesta johtuen asetus avioliiton solmimisesta siviiliviranomaisen edessä annettiin vasta marraskuussa 1917 ja astui voimaan seuraavan vuoden alusta. Lain muutos korosti vihittävien omaa valinnan oikeutta päättää millaisen avioliittoon vihkimisen he haluavat. Asetus oli kuitenkin ristiriidassa tuolloin voimassa olleen kirkkolain kanssa, joka määräsi, että kirkon jäsenten avioliitto solmitaan kirkollisella vihkimisellä. Vuonna 1925 tehty kirkkolain muutos poisti tämän ristiriidan ja valinnainen siviilivihkiminen tuli mahdolliseksi myös kirkon jäsenille. Siviilivihkiminen nosti esille kysymyksen siviilivihittyjen avioliittojen siunauksesta. Vuonna 1913 kirkolliskokous ehdotti, että kirkollisen siunauksen tuli olla pakollinen myös niille kirkon jäsenille, jotka olivat solmineet avioliittonsa siviiliviranomaisen edessä. Eduskunta kuitenkin hylkäsi ehdotuksen. Asian käsittelyä jatkettiin sekä VIII (1918) että IX (1923) 6 Avioliiton solmimisen muotona pakollinen siviiliavioliitto on esim. Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä. 7 Kirkolliskokouksen ptk.1898, Kirkolliskokouksen ptk. 1908, 49-61, ; Juva 1976, LIITE: Piispainkokous / 9 10

43 41 kirkolliskokouksessa. Avioliiton siunaus vihkiparin pyynnöstä tuli vuoden 1925 kirkkolakiin 71 :ään: Ne jotka tahtovat mennä kirkolliseen avioliittoon toistensa kanssa, ovat vihkimisellä yhdistettävät, niin kuin käsikirja sanoo. Siviiliviranomaisten edessä solmitut avioliitot ovat, pyydettäessä, siunattava sillä tavoin kuin käsikirjassa määrätään. Vastoin arveluja suurta siirtymää kirkollisesta vihkimisestä siviilivihkimiseen ei kuitenkaan tapahtunut. Siviilivihkimiset olivat 1950-luvun alkuun saakka lähes poikkeuksetta ns. pakollisia siviilivihkimisiä, sillä niitä käyttivät lähinnä ne avioliittoon aikovat, joiden uskontokunta- ja väestörekisteriyhdistelmät sitä ehdottomasti edellyttivät. Enemmistö kansasta solmi avioliittonsa kirkollisella vihkimisellä. Avioliiton solmimisen tavat keskusteluttivat jälleen ja 1970-luvuilla. Keskustelut liittyivät tuolloin niin vasemmiston kuin kulttuuriradikaalien taholta nousseeseen kirkkokritiikkiin ja kirkon ja valtion eroon tähtääviin aloitteisiin, joista yksi oli kirkollisesta vihkioikeudesta luopuminen. Myös useimmat poliittiset puolueet ottivat omissa uskontoja kirkkopoliittisissa ohjelmissaan kantaa joko vallinneen järjestelmän tai pakollisen siviilivihkimisen puolesta luvulta lähtien myös muutamat kirkolliseen vihkimiseen oikeutetut evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet alkoivat valita siviilivihkimisen. Kirkon osakseen saama kritiikki vaikutti osaltaan siihen, että laajennettu piispainkokous asetti vuonna 1966 komitean, jonka tehtäväksi tuli selvittää uskonnonvapauskysymyksiä ja niitä periaatteita, joiden mukaan kirkon ja valtion suhteita mahdollisesti olisi kehitettävä. 9 Komitea otti nimekseen Kirkko ja valtio komitea, mutta se tunnettiin puheenjohtajansa mukaan ns. Kansanahon komiteana. Komitea selvitti vuonna 1970 valmistuneessa mietinnössään myös sekä pakollisen siviilivihkimisen puolesta esitettyjä perusteluja että näkemyksiään valinnaisen järjestelmän eduista. Se totesi, että mikäli kirkon ja valtion tehtävät halutaan selvemmin erottaa toisistaan, periaatteellisia esteitä pakollisen siviilivihkimisjärjestelmän luomiselle ei ole. Pakollinen siviilivihkiminen ei poista kirkolta oikeutta toimittaa jäsentensä avioliiton kirkollinen siunaaminen. Komitea totesi, että kirkollisen vihkimistoimen ja siihen liittyvän yhteiskunnallisen oikeustoimen erottaminen toisistaan saattaisi tarjota kirkolle myös entistä enemmän mahdollisuuksia omien avioliittoa koskevien käsitystensä toteuttamiseen. Komitea päätyi työssään kuitenkin valinnaisen siviilivihkimisen kannalle ja perusteli näkemystään käytännöllisillä näkökohdilla. Sen mukaan kirkollinen vihkiminen täyttää erittäin hyvin yhteiskunnan avioliiton solmimiselle asettamat vaatimukset. Kun kirkollinen vihkiminen on myös Jumalan edessä annettu lupaus, on se monien mielestä pelkkää oikeustointa sitovampi. Komitea myös katsoi, että kirkollisen vihkimisen yleisyys osoittaa, että kansan yleinen mielipide hyväksyy kirkollisen vihkimisen ja odottaa kirkolta tätä palvelusta. Valinnaiset avioliiton solmimismuodot eivät ole liioin himmentäneet kansan oikeudellisia käsityksiä 9 Laajennetun piispainkokouksen ptk. 1966, 9. LIITE: Piispainkokous / 9 11

44 42 avioliitosta. Komitean mukaan niille, jotka haluavat kirkollisen siunauksen liitolleen pakollinen siviilivihkiminen merkitsisi ylimääräistä vaivaa ja lisäkustannuksia. Koska kirkko vielä tuolloin hoiti kansan suuren enemmistön väestökirjanpidon, katsoi komitea, että pakollisen siviiliavioliiton myötä kuulutusten toimeenpano tulisi silloista käytäntöä monimutkaisemmaksi. 10 Kirkollinen avioliittoon vihkiminen nousi esille myös lainsäätäjien keskuudessa. Valtioneuvoston asettama avioliittolakikomitea käsitteli mietinnössään vuonna 1972 varsin laajasti vuoden 1929 avioliittolain vahvistamaa käytäntöä, jonka mukaan kihlakumppanit voivat valintansa mukaan solmia avioliiton joko kirkollisella tai siviilivihkimisellä. Kirkollista vihkimistä oli perusteltu muun muassa sen juhlallisuudella. Komitea piti argumenttia heikkona ja toi julki, että Neuvostoliitossa ja Saksan demokraattisessa tasavallassa, joissa avioliitto solmitaan yksinomaan vain siviiliviranomaisen edessä, vihkimisen ulkonaiseen juhlavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Juhlavuus voidaan saavuttaa myös suomalaisessa siviilivihkimisessä. Komitea korosti, että avioliitto on yksinomaan yhteiskunnallinen instituutio. Se myös esitti, että uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeus voi tuoda esiin ristiriitoja, joita saattaa esiintyä maallisen lainsäädännön ja näiden yhdyskuntien säädösten välillä. Esimerkiksi kirkollisen vihkimisviranomaisen henkilökohtaiset uskonnolliset käsitykset voivat olla ristiriidassa sekä asianomaisen uskonnolliset yhdyskunnan virallisesti hyväksyttyjen periaatteiden että avioliittolain säännösten kanssa. Koska uskonnollisille yhdyskunnille on avioliittolaissa myönnetty oikeus asettaa avioliiton solmimiselle lisäedellytyksiä ja rajoituksia, joita maallinen lainsäädäntö ei tunne, on se merkinnyt, että niille on siirtynyt valta määrätä avioliiton solmimisen ehdoista mikä komitean mielestä tulisi kuulua yksinomaa yhteiskunnan lainsäädäntöelimille. Lisäksi kirkollinen vihkiminen saattaa loukata vihkijän omantunnonvapautta. Komitea päätyi ehdottamaan valinnaisen vihkimisjärjestelmän kumoamista ja että avioliitto on solmittava viranomaisen edessä. 11 Avioliittolakikomitean mietintö herätti vilkasta keskustelua. Mietinnöstä pyydettiin lausunnot kaikkiaan 70 viranomaiselta, kansalaisjärjestöltä ja yhteisöltä. Lausunnoissa pakolliseen siviilivihkimiseen kantaa ottaneista noin 70 prosenttia oli valinnaisen järjestelmän säilyttämisen kannalla. Lausunnossaan oikeusministeriölle kirkolliskokous tukeutui pitkälti Kansanahon komitean näkemyksiin. Kirkolliskokouksen kantana esitettiin, että kansalaisten tulee saada itse valita avioliittonsa solmimisen muoto. Pakollisen siviiliavioliiton katsottiin loukkaavan kansan perinteeseen lujasti juurtuneita kristillisiä elämänarvoja ja tapoja. Avioliittolakikomitean viittaukset Neuvostoliiton ja DDR:n vihkijuhlallisuuksiin aiheuttivat kirkolliskokouksessa vastareaktion. Lausunnossaan kirkko piti tärkeänä, että sen jäseniä ei johdateta sellaiseen avioliiton solmimisen juhlalliseen muotoon, joka on sisällöltään kristinuskon vastainen Kirkko ja valtio 1970, Avioliittolakikomitean mietintö I, Siviilivaliokunnan mietintö 1973, LIITE: Piispainkokous / 9 12

45 43 Valtioneuvoston vuonna 1972 asettama parlamentaarinen Kirkko ja valtio komitea katsoi, että myös siltä edellytettiin kannanmäärittelyä lähinnä avioliiton solmimismuodon osalta. Komitea sai työnsä päätökseen vuonna 1977, ajankohtana, jolloin kovin poliittinen kirkkokritiikki oli jo laantunut. Se arvioi sekä Kansanahon komitean että avioliittolakikomitean esitykset ja totesi, että nykyinen käytäntö, jonka mukaan avioliitto voidaan päättää joko kirkollisella tai siviilivihkimisellä, on syytä säilyttää ennallaan. Kaikki avioliitot rekisteröidään yleiseen väestörekisteriin. Komitea viittasi Kansanahon komitean esittämiin näkökohtiin valinnaisen järjestelmän eduista. Se toi myös esille, että avioliiton yhteiskunnallinen luonne ei sinänsä edellytä yksinomaista siviilivihkimistä. Komitean näkemyksen mukaan valinnainen järjestelmä ottaa laajasti huomioon yksilön oikeuden valita haluamansa avioliiton solmimisen tavan ja se myös turvaa moitteettomasti vihittävien uskonnon- ja omantunnonvapauden toteutumisen. Tämän lisäksi komitea perusteli esitystään sillä, että yksinomaiseen siviilivihkimiseen siirtyminen merkitsisi kirkon jäsenten ilmeisen enemmistön mielipiteen sivuuttamista ja se tulisi myös yhteiskunnalle vallitsevaa järjestelmää kalliimmaksi. 13 Opetusministeriön kirkko ja valtio työryhmä käsitteli oman hallintoalansa osalta Kirkko ja valtio komitean esityksen ja katsoi, että vallinnut järjestely, jonka mukaan avioliitto voitiin solmia joko kirkollisella tai siviilivihkimisellä, oli kansan suuren enemmistön haluama vaihtoehto. Työryhmä ei nähnyt tarvetta muuttaa vallinnutta järjestelyä. Sen sijaan työryhmä otti huomioon kirkkohallituksen lausunnon, jossa se oli esittänyt avioliittolain muuttamista siten, että kirkollinen vihkiminen voitaisiin toimittaa myös niissä tilanteissa, jolloin toinen kihlakumppani on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan ja toinen suomalaisen tai ulkomaisen kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. 14 Edellä esitetystä käy ilmi, että evankelis-luterilainen kirkko on yleensä hyväksynyt valtiovallan esittämät lainmuutokset ja muokannut niiden mukaisesti käsitystään siitä keitä se voi vihkiä. Eronneiden vihkiminen oli kuitenkin kysymys, joka on hiertänyt kirkossa vuosikymmenten ajan. Vuonna 1948 kirkolliskokous torjui lähes yksimielisesti eronneiden vihkimisen. Sen mukaan eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tullut vihkiä kirkollisesti eikä liioin siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan. Vihkiminen ja siunaaminen sallittiin vain, jos pappi katsoi siihen olevan erittäin painavia syitä. 15 Presidentti J.K. Paasikivi ei kuitenkaan vienyt asiaa eduskunnalle, joten kirkolliskokouksen esittämää rajoitusta ei kirkkolakiin tullut. Koska kirkkolakiin ei saatu rajoitusta eronneiden vihkimiselle, papeilla oli paitsi oikeus myös velvollisuus vihkiä kaikki eronneet, jotka täyttivät kirkollisen vihkimisen ehdot. Kirkolliskokouksessa ehdotettiin lukuisia kertoja papeille omantunnonvapautta olla vihkimättä, mutta tällainenkaan kirkkolainmuutos ei saanut taakseen määräenemmistöä. Vihkimisestä kieltäytyneet papit saivat 13 Kirkko ja valtio komitean mietintö 1977, Opetusministeriön kirkko ja valtio työryhmän mietintö 1982, Kirkolliskokouksen ptk. 1948, ; Juva 1976, ; Seppo 2013, LIITE: Piispainkokous / 9 13

46 44 muistutuksen. 16 Vasta vuonna 1978 piispainkokous antoi seuraavan suosituksen: Pappi, joka omantunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, ilmoittakoon vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten asia on hoidettava. Tämä suositus lienee edelleen voimassa. Avioerojen yleistymisen myötä kirkko on tarkentanut ymmärrystään avioliiton purkamattomuudesta ja uuden avioliiton mahdollisuudesta. Mikäli yksittäinen pappi on katsonut omantunnonvapauteen vedoten, että hän ei voi vihkiä eronneita, asia on hoidettu seurakunnan sisäisin järjestelyin. Näkemykset eronneiden vihkimisestä eivät ole jakaneet kirkkoa. Lainsäädännön ohella avoliiton yleistyminen 1970-luvulta lähtien on vaikuttanut avioliiton asemaan kirkossa. Avioliitto solmitaan aiempaa myöhemmin ja enemmistön kohdalla avoliitto edeltää avioliittoa. Kun vuonna 1970 kaikista perheistä 2,3 prosenttia oli avoliittoja, oli vuonna 2016 kaikista perheistä lähes neljäsosa (23,2 %) avoliittoja. Noin 40 prosenttia ensimmäisistä lapsista syntyy avoliittoon. Avoliittojen yleisyydessä on alueellisia eroja. Maakuntatasolla vuonna 2015 lapsiperheistä eniten avoparien perheitä oli Ahvenanmaalla (31 %), Kainuussa (26 %) ja Lapissa (24 %). Maan pienin avopariperheiden osuus oli Keski-Pohjanmaalla (18 %). 17 Vaikka avoliitto on yleisintä nuorten keskuudessa, on se perhemuotona yleistynyt myös vanhemmissa ikäryhmissä. Vallitseva käytäntö ja kirkon näkemykset avioliitosta sukupuolisen kanssakäymisen hyväksyttynä lähtökohtana ja ympäristönä ovat ristiriidassa keskenään. Kirkko on edelleen pyrkinyt ylläpitämään avioliittoa ideaalisena parisuhdemuotona mm. edellyttämällä, että sen työntekijät eivät elä avoliitossa. Miten hyvin tätä on käytännössä valvottu, on vaikea arvioida. Jäsentensä kohdalla kirkko näyttää hiljaisesti hyväksyneen avoliiton yleisyyden samalla kuitenkin toimien avioliiton puolestapuhujana. Viimeisimmät avioliittoa koskevat muutokset liittyvät samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Laki rekisteröidystä parisuhteesta tuli voimaan maaliskuun alusta vuonna Vaikka lainsäätäjä hyväksyi samaa sukupuolta olevien parisuhteet, kysymys jakoi yleistä mielipidettä ja käsityksiä kirkon piirissä. Kirkolliskokoukselle tehtiin kaksi aloitetta, joista ensimmäisessä (3/2002) esitettiin, että kirkolliskokous lisäisi kirkkojärjestykseen säännöksen, joka kieltää parisuhteensa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa rekisteröineen henkilön toimimisen kirkon viranhaltijana tai työntekijänä. Toisessa aloitteessa (4/2002) tavoitteena oli, että parisuhteensa rekisteröineet voisivat saada kirkollisen siunauksen ja että kirkolliskokous antaisi käsikirjavaliokunnalle tehtäväksi valmistella vaihtoehtoisia siunaamiskaavoja näitä tilaisuuksia varten. Vuonna 2003 kirkolliskokous jätti aloitteet raukeamaan, mutta lähetti parisuhteen seurauksia kirkossa koskevan asian piispainkokoukselle siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi. Laajojen selvitysten 18 jälkeen piispainkokous antoi vuonna Pappien virkatoimissaan tekemistä virkavirheistä ja niiden seuraamuksista ks. Nurmiranta Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet. 18 Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet 2009; Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa 2007; Homoseksuaalisuus kristillisessä ihmiskuvassa ja lainsäädännössä LIITE: Piispainkokous / 9 14

47 45 selvityksensä kirkolliskokoukselle, jossa se esitteli vaihtoehtoisia ratkaisuja siihen miten kirkossa tulee menetellä parisuhteen siunaamista koskevassa asiassa. 19 Kirkolliskokous päätyi ratkaisuun, jossa se katsoi, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen oli vastoin kirkon käsitystä parisuhteesta. Samaa sukupuolta olevan parin liittoa ei tule siunata, mutta heidän kanssaan ja puolesta voidaan rukoilla, jolloin se toimituksellisesti liittyy yksityisen elämän piiriin. Kirkolliskokous antoi piispainkokoukselle tehtäväksi laatia ohje vapaamuotoisen rukoushetken järjestämisestä rekisteröidyn parisuhteen solmineiden henkilöiden kanssa ja puolesta. Vuonna 2016 piispainkokous ohjeisti, että sen antamaa pastoraalista ohjetta voi soveltaa myös samaa sukupuolta olevien siviiliavioliiton solmineiden parien kanssa ja heidän puolestaan rukoilemiseen. 20 Vuonna 2013 eduskunnalle tehdyn kansalaisaloitteen seurauksena sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan maaliskuussa Sekä kansalaisaloitteessa että lain valmistelussa tuotiin esille, että uskonnollisilla yhdyskunnilla on jatkossakin oikeus päättää, vihkivätkö ne samaa sukupuolta olevia avioliittoon. 21 Lakimuutoksesta on keskusteltu kirkolliskokouksessa kiivaasti. Lain valmistelun aikana kirkkohallituksen virastokollegio antoi lausunnon, jossa se kirkon avioliitto-opetukseen vedoten ei kannattanut sukupuolineutraalia avioliittolakia. Voimaan tullut sukupuolineutraali avioliittolaki on poikinut kaksi kirkolliskokousaloitetta. Vuonna 2016 kirkolliskokousedustaja Risto Tuori teki edustaja-aloitteen, jossa kirkkohallitusta pyydetään selvittämään onko kirkon aiheellista luopua avioliittoon vihkimisestä ja ryhtymään sen johdosta tarvittaviin toimenpiteisiin. 22 Kevään 2017 kirkolliskokoukselle 22 kirkolliskokousedustajaa Oulun, Lapuan, Kuopion, Tampereen, Mikkelin ja Porvoon hiippakunnasta tekivät edustaja-aloitteen, että kirkolliskokous päättää ryhtyä valmistelemaan tarvittavia muutoksia kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi mahdollisimman pian myös samaa sukupuolta olevia pareja koskevaksi. Perinteisellä tavalla avioliittoon suhtautuville turvataan mahdollisuus olla ja toimia kirkossa tasavertaisesti. 23 Edellä esitetty lyhyt katsaus kertoo, että avioliittoon vihkiminen on ollut evankelisluterilaisessa kirkossa jatkuvan muutoksen alainen. Käsitykset avioliiton luonteesta ovat muuttuneet siten, että kauppasopimuksen ja suvunjatkamisen sijaan avioliiton katsotaan perustuvan ensisijaisesti kahden osapuolen tahdon määrittämään sopimukseen. Puhe perinteisestä avioliittokäsityksestä on tästä syystä ongelmallista ja vaati tarkennuksen minkä avioliiton historian vaiheen perinteestä oikein on kyse. Muutoksiin ovat vaikuttaneet niin maallinen lainsäädäntö kuin vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri ja poliittinen tilanne. Sekularististen vaatimusten paineessa kirkko on pyrkinyt pitämään 19 Parisuhdelain seuraukset kirkossa Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta 2011; Piispainkokouksen selonteko avioliitolain muutoksen johdosta Oikeudellinen selvitys 2016, Edustaja-aloite 3/ Edustaja-aloite 1/2017 LIITE: Piispainkokous / 9 15

48 46 kiinni vihkioikeudestaan. Tätä oikeutta kirkko on puolustanut sen jäsenilleen, kirkolle ja yhteiskunnalle tuomilla eduilla ja tähän se on saanut myös kansan ja valtiovallan tuen. Vaikka kirkon sisällä on ollut myös niitä, jotka ovat kannattaneet vihkioikeudesta luopumista ja kaikille pakollista siviiliavioliittoa, tiettävästi vain kerran Suomen evankelisluterilaisen kirkon historiassa kirkon sisältä on nousut aloite, jossa kirkkohallitusta on pyydetty selvittämään onko kirkon aiheellista luopua vihkioikeudesta Kirkolliselle vihkimiselle esitetyt perustelut Luterilaisen opin mukaan avioliitto ei ole sakramentti, koska sillä ei ole itsessään armoa välittävää luonnetta. Vaikka avioliitto ymmärretään maalliseksi instituutioksi, luterilaisissa tunnustusteksteissä avioliitto esitetään Jumalan asetuksena ja sitä kutsutaan pyhäksi, hengelliseksi säädyksi ja jumalalliseksi instituutioksi. Koska avioliitto mielletään hengelliseksi liitoksi, se näin ollen kuuluu tunnustukselliseen kulttiin ja on kirkollinen asia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittoteologiassa on keskitytty lähinnä avioliiton olemuksen pohdintaan. Itse vihkitoimituksen teologia on jäänyt vähemmälle käsittelylle. Implisiittisesti on oletettu, että kyse on miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Selkeimmin kirkollisen vihkimisen ja siunaamisen teologiset perustelut löytyvät kirkollisten toimitusten teologisista analyyseista. Ihmistä ja yhteisöä palveleva kirkko Itseymmärryksensä mukaan kirkon kutsumus on palvella, auttaa ja tukea yhteisöä ja ihmisiä, joiden keskellä se toimii. Vihkiessään avioliittoon kirkko palvelee sekä jäseniään että yhteiskuntaa. Avioliiton siunaaminen on keskeinen osa kirkollista vihkimistä. Lutherin mukaan kirkon tehtävä on kaunistaa pyhä aviosääty siunauksin ja rukouksin. 24 Siunaus ymmärretään myös evankeliumin julistuksena. Ei vain vihkipari vaan myös läsnä oleva hääväki tarvitsevat siunausta ja esirukousta. Vuonna 2008 ilmestyi Rakkauden lahja, piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Huolimatta siitä, että kirkon jäsenten siviilivihkimisten määrä oli nousussa jo kirjan syntyaikoina, on mielenkiintoista, että puheenvuorossa palvelun osalta käsitellään vain kirkollista vihkimistä. Voitaneen kuitenkin ajatella, että myös siviilivihkimisellä solmitun avioliiton kirkollinen siunaus aktina on ajateltu sisältyvän puheeseen vihkimisestä. Kirkollinen vihkiminen avioliiton tukimuotona Lutherin mukaan kirkollinen seremonia on avioliiton tukimuoto. Reformaattorit katsoivat, että kristillinen usko antaa naisen ja miehen avioliitolle erityisen hengellisen sisällön, joka ylittää lainsäädännön ja luonnolliseen järkeen perustuvan käsityksen avioliitosta. Usko auttaa puolisoita näkemään avioliiton Jumalan asettamana elämän muotona ja pitämään kumppania Jumalan antamana lahjana. Usko auttaa myös kantamaan yhteisen elämän 24 Lutherin Vähä katekismus. Liite: Avioliittoon vihkiminen. LIITE: Piispainkokous / 9 16

49 47 vastoinkäymisiä ja turvautumaan Jumalaan. 25 Tämä tulee esiin myös Rakkauden lahjassa. Kirkollista avioliittoon vihkimistä perustellaan sillä, että kirkko haluaa olla ihmisen rinnalla myös perhe-elämään ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Kun kirkko vihkii avioliittoon ja opettaa juridisesti solmittua liittoa, se haluaa puhua puolisoiden ja erityisesti lasten turvallisuuden puolesta. Edellisessä luvussa esitellyn Kansanahon komitean lausunnossa vuodelta 1970 esitetään, että monet pitävät kirkollista vihkimistä pelkkää oikeustointa sitovampana. 26 Sama perustelu voidaan nähdä myös Rakkauden lahjassa, jossa todetaan, että kirkko tunnustaa sekä kirkollisen että siviilivihkimisen avioliiton juridisena muotona. Kirkollisessa vihkimisessä tulee kuitenkin mukaan myös kaikkea yhteiskunnallisesti sitovaa oikeustointa korkeampi taho, sillä siinä puolisot antavat lupauksensa kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnä ollessa. Piispojen puheenvuorossa tulee välillisesti esille myös näkemys, että kirkollinen vihkiminen toimisi myös eroja ehkäisevästi, kun puolisot vihkimisessä antavat toisilleen elinikäiseksi tarkoitetun lahjan luvatessaan rakastaa toisiaan aina kuolemaan saakka. Kirkollisessa vihkimisessä avioliitolle annetulla siunauksella katsotaan olevan tärkeä merkitys erityisesti silloin, kun puolisoiden tuntema rakkaus joutuu koetteelle. Vihkitoimitus kirkon sanoman välittäjänä Kirkko on nähnyt vihkitoimituksen mahdollisuutena sanomansa välittämiseen vihittäville ja läsnäolijoille. Käsikirjakomiteatyöskentelyssä on kiinnitetty erityistä huomiota toimituksen sisältöön. 27 Vihkikaavan Raamatun teksteineen on katsottu tarjoavan mahdollisuuden myös opetustapahtumaan. Koska kirkko ei voi kontrolloida missä määrin sen vihkimät avioparit elävät kirkon ihanteiden mukaan, vihkitoimituksen kautta kirkolla on mahdollisuus tehdä vihkiparit tietoiseksi kirkon ihanteista ja toivoa, että he ne myös sisäistäisivät ja eläisivät niiden mukaisesti. Näin luetut tekstit voivat toimia ei vain tiedon välittäjänä ja uskon synnyttäjänä vaan myös sisäisen sosiaalisen kontrollin välineenä. Tapakulttuuri, kirkkohäiden juhlavuus ja kristilliset elämänarvot Tapakulttuuri on ollut yksi keskeisiä perusteluja kirkolliselle vihkimiselle. Kuten edellisessä luvussa todettiin, Kansanahon komitean mielestä kirkollisen vihkimisen valinta kertoo syvään juurtuneesta tavasta, jota ei ole syytä rikkoa. Lausunnossaan avioliittolakikomitean mietinnöstä oikeusministeriölle kirkolliskokous totesi vuonna 1973, että pakollinen siviilivihkiminen loukkaisi kansamme perinteeseen lujasti juurtuneita kristillisiä elämänarvoja ja tapoja, joita jatkuvasti noudatetaan ja pidetään arvossa. 28 Valtioneuvoston asettama Kirkko-valtio komitea perusteli kirkollisen avioliittoon 25 Piispainkokouksen selonteko 2016, Kirkko ja valtio 1970, Hytönen Siviilivaliokunnan mietintö 1973,157. LIITE: Piispainkokous / 9 17

50 48 vihkimisen säilymistä myös sillä, että kirkon jäsenten enemmistö vastusti pakollista siviiliavioliittoa. Kirkollista vihkimistä luonnehditaan usein juhlalliseksi ja siviilivihkimistä pelkistetyksi ja karuksi. Uskonnoissa riitit koostuvat symboleista, jotka liittyvät myös kuhunkin kulttuuriseen traditioon. Symbolit välittävät aina tietyn sanoman, joka liittyy sekä perinteeseen että uskontoon. Puhuessaan mahdollisuudesta tehdä myös siviilivihkimisestä juhlallinen valtion asettama avioliittolakikomitea ei aikanaan ottanut huomioon millainen sisältö siihen liittyville symboleille annettaisiin. Kirkollisen vihkimisen valinnan on katsottu kertovan myös vihittävien arvomaailmasta ja suhteesta uskontoon. Edellä mainittu kirkolliskokous perusteli kirkollista vihkimistä sillä, että kristillisessä vihkimisessä puolisot tunnustavat julkisesti, että heidän liittonsa on Jumalan sanan mukainen ja he haluavat pyytää Jumalan siunausta rakkaudelleen, kilvoittelulleen ja syntyvälle perheelleen. Kirkollinen vihkiminen nähtiin siis eräänlaisena puolisoiden tunnustusaktina. Vihkikaavan sanamuotoa tämän seurakunnan läsnä ollessa on katsottu kertovan, että juuri kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä korostuu yhteisöllisyyden merkitys avioliitolle. Läsnä oleva seurakunta ei vain todista liittoa vaan sitä myös kehotetaan tukemaan solmittua liittoa. Kirkon mukana olo ihmisten elämänkaaren eri vaiheissa on saanut kannatusta myös kansalaisilta. Huolimatta jäsenten enemmistön vähemmän aktiivisesta osallistumisesta kirkon toimintaan, kirkon tarjoamat kasuaalitoimitukset, niistä erityisesti kirkollinen vihkiminen, ovat olleet vuosikymmenten ajan tärkeä syy kuulua kirkkoon. Nykypäivänä ei ole pakko tulla papin vihittäväksi ja ne parit, jotka ovat tahtovat kirkollisen vihkimisen, ovat päätyneet tähän ratkaisuun tietoisesti. Poliittiset, juridiset ja taloudelliset perustelut Luvussa 2.1. esitetty katsaus avioliiton historiaan osoittaa, että kirkko on historiansa aikana pyrkinyt valvomaan avioliiton solmimista. Kirkon oman näkemyksen mukaan kirkollinen vihkiminen on täyttänyt vähintään yhtä hyvin kuin siviilivihkiminen myös yhteiskunnan avioliiton solmimiselle asettamat vaatimukset. Kirkon on katsottu suorittavan kansankirkolle luonteenomaista palvelutehtäväänsä, jota on pidetty myös yleisen kansalaismoraalin kannalta arvokkaana. Erilaisten avioliiton solmimistapojen ei ole katsottu himmentäneen kansan oikeudellisia käsityksiä avioliitosta. Poliittiset näkemykset ovat vaikuttaneet siihen miten kirkollisesti solmittuun avioliittoon on suhtauduttu. Valtion ja kirkon eroa painottavat sekularistiset näkemykset korostavat, että avioliitto on juridisesti katsottuna yhteiskunnallinen instituutio. Tämä näkemys oli erityisen voimakas ja 70-lukujen taitteen uusvasemmistolaisessa ideologiassa. Poliittisen ilmapiirin muututtua avioliiton yhteiskunnallisen luonteen ei enää katsottu edellyttävän yksinomaista siviilivihkimistä. Valinnaisen järjestelmän eduksi laskettiin, että se ottaa laajasti huomioon yksilön oikeuden valita haluamansa avioliiton solmimistapa. LIITE: Piispainkokous / 9 18

51 49 Valinnaisen järjestelmän nähtiin myös turvaavan vihittävien uskonnon- ja omantunnonvapauden toteutumisen. Kirkollista avioliittoon vihkimistä on perusteltu myös sillä, että valinnainen järjestelmä on toiminut pitkään varsin kitkattomasti ja joustavasti. Tällä hetkellä sekä valtio että vihittävät hyötyvät taloudellisesti kirkon vihkioikeudesta. Vallitsevista vihkimismuodoista luopuminen ja uuden vihkimisjärjestelmän luominen tulisi yhteiskunnalle selvästi valinnaista järjestelmää kalliimmaksi. Suomen uskonnollisen kentän monimuotoistuminen on otettu huomioon vuonna 2003 voimaan tulleessa uudessa uskonnonvapauslaissa. Siinä tuodaan selkeästi esille uskonnollisten yhdyskuntien oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, jollaiseksi myös avioliittoon vihkimistoimitus mielletään. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ovat hyödyntäneet mahdollisuutta anoa vihkioikeutta. Yhteiskunta ei vain takaa vihittävien uskonnon ja omantunnonvapauden toteutumisen vaan myöntämällä vihkioikeuden se myös tunnustaa uskonnollisten yhdyskuntien suorittamien toimitusten merkityksen jäsentensä elämänkaaren eri vaiheissa. Käytännölliset tekijät Koko maan kattavana instituutiona mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen on mahdollista koko maassa. Papin ja kanttorin palvelut ovat ilmaisia seurakunnan jäsenille. Kirkko on 1900-luvun alusta asti kannattanut valinnaista vihkikäytäntöä ja tarjonnut siviilivihkimisellä avioliittonsa solmineille mahdollisuutta saada avioliitolleen siunaus. Pakollisen siviili-vihkimisen on katsottu aiheuttavan asianosaisille ylimääräistä vaivaa ja lisäkustannuksia, jos yhden toimituksen sijasta olisi osallistuttava kahteen toimitukseen Avioliittoon vihkijät Avioliittolain 17 säätää vihkimisoikeudesta. Sen mukaan kirkollisen vihkimisen saa toimittaa evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi sekä rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa se, jolla on vihkimisoikeudesta annetun lain (571/2008) mukainen vihkimisoikeus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vihkioikeus on pappisvirkaan vihityllä henkilöllä. Vuoden 2016 lopulla kirkossa oli yhteensä 2206 virassa olevaa päätoimista/osa-aikaista tai sivutoimista pappia. Koska osa eläkkeellä olevista papeista toimii pyynnöstä vihkijöinä, myös heidät on syytä ottaa tilastotarkastelussa huomioon. Vuoden 2016 lopulla eläkepappeja oli Pappien hiippakuntakohtainen jakauma käy ilmi seuraavasta taulukosta. LIITE: Piispainkokous / 9 19

52 50 Taulukko 1. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeuden omaavat papit Hiippakunta Virassa olevat papit Eläkepapit Turun arkkihiippakunta Tampereen hiippakunta Oulun hiippakunta Mikkelin hiippakunta Porvoon hiippakunta Kuopion hiippakunta Lapuan hiippakunta Helsingin hiippakunta Espoon hiippakunta Yhteensä Taulukossa eivät näy ne papit, jotka ovat yhdistysten ja muiden tahojen palveluksessa. Pappisliiton tietojen mukaan yhdistysten ja julkisen sektorin palveluksessa on arviolta useita kymmeniä pappia. Näiden tietojen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2017 Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon pappien määrä on lähes 4000 ja koko maan kattavan seurakuntaverkoston vuoksi kirkon jäsenillä on mahdollisuus saada kirkollinen avioliittoon vihkiminen ongelmitta koko maan alueella. Noin 400 seurakunnassa on useita vihkipaikkoina käytettyjä kirkollisia tiloja. Tämän lisäksi pappi voi vihkiä avioliittoon myös muissa kuin kirkon tiloissa. Suomen ortodoksinen kirkko Suomen ortodoksisella kirkolla on kolme hiippakuntaa, joissa vihkioikeuden omaavia pappeja yhteensä 130 (Karjalan hiippakunta 45, Helsingin hiippakunta 71 ja Oulun hiippakunta 14). Uskonnolliset yhdyskunnat Uskonnolliset yhdyskunnat voivat anoa vihkioikeutta nimeämilleen henkilöille. Myönnetty vihkioikeus on henkilökohtainen. Vuonna 2016 yhteensä 54 yhteisöllä oli 838 vihkioikeuden saanutta henkilöä. Tähän ryhmään kuuluu myös kirkkohallituksen ulkoasianosasto, joka on hakenut vihkioikeuden 21 henkilölle. Nämä ovat ulkomailla toimivia Suomen kirkon pappeja, jotka eivät voi vihkiä ulkomailla avioliittoon ilman tätä varten saatua erillistä vihkioikeutta. Kun näitä evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ei oteta lukuun, vuonna 2016 Suomessa oli 53 uskonnollisella yhdyskunnalla 817 vihkioikeuden saanutta henkilöä. Vihkimisoikeuksien lukumäärä vaihtelee yhteisöittäin. Eniten vihkioikeuksia on Suomen Vapaakirkolla (223) 30, Suomen Helluntaikirkolla (146), Jehovan todistajilla (56), Suomen 29 Eläkkeellä olevien määrät elävät koko ajan eläkkeelle siirtymisten vuoksi. 30 Mukana ovat myös eläkkeelle siirtyneet henkilöt, jotka edelleen saattavat toimia vihkijöinä. LIITE: Piispainkokous / 9 20

53 51 Adventtikirkolla (44) ja Katolisella kirkolla Suomessa (40). Muiden yhteisöjen osalta lukumäärät liikkuvat kymmenen molemmin puolin ja 29 yhteisössä oli vain 1-2 vihkijää. Suomen ortodoksinen kirkko, Katolinen kirkko Suomessa sekä Suomen vapaakirkko että Suomen helluntaikirkko edellyttävät, että mikäli avioliittoon vihkiminen suoritetaan heidän toimestaan, vähintään toisen vihittävistä tulee olla kyseisen kirkon jäsen. Ortodoksisen ja katolisen kirkon kohdalla edellytetään, että vihittävistä kyseisiin kirkkoihin kuulumaton on kuitenkin jonkun kristillisen kirkon tai seurakunnan jäsen. Helluntaikirkko puolestaan edellyttää toiselta vihittävistä henkilökohtaista tunnustautumista kristinuskoon, mutta muun kristillisen kirkon tai yhteisön jäsenyyttä ei vaadita. Helluntaikirkossa vaatimus jäsenyydestä on merkinnyt, että mahdollisuus tulla vihityksi helluntaikirkossa on täällä hetkellä suurin syy liittyä tämän kirkon jäseneksi. Vapaakirkon kohdalla kirkon johtaja voi myöntää erityisluvan vihkiä myös muita kuin sen jäseniä mikäli jommallakummalla vihittävistä on läheinen suhde vapaakirkkoon tai vihkiluvan omaavaan pastoriin esimerkiksi sukulaisuuden vuoksi tai että toinen tai molemmat vihittävistä ovat toimineet aktiivisesti vapaakirkon piirissä olematta sen jäseniä. Mikäli molemmat avioliittoon aikovista ovat esimerkiksi luterilaisen kirkon jäseniä, vapaakirkosta ollaan ensin yhteydessä kyseisen vihkiparin seurakuntaan ja jos asiasta sovitaan, vihkiminen voidaan suorittaa vapaakirkon toimesta. Myös muut uskonnolliset yhdyskunnat edellyttänevät, että vähintään toinen vihittävistä kuuluu yhdyskuntaan, jolta vihkimistä pyydetään. Siviilivihkiminen Siviilivihkimisen voi toimittaa maistraatin päällikkö, henkikirjoittaja, maistraatissa toimiva julkinen notaari, käräjäoikeuden laamanni, käräjätuomari ja käräjäviskaali sekä käräjäoikeuden notaari, joka on tuomioistuinharjoittelusta annetun lain (674/2016) nojalla valtuutettu toimittamaan vihkimisiä. Vihkimiseen oikeutetuista kaikilla on myös velvollisuus vihkiä virka-aikana maistraatissa. Resurssisyistä vihkimisiä on pyritty keskittämään tietyille viikonpäiville, mutta pyydettäessä vihkimisen saa yleensä järjestettyä mille arkipäivälle tahansa virka-aikaan maistraatissa. Sen sijaan virka-ajan/virka-paikan ulkopuolisten vihkimisten hoitaminen ei kuulu vihkijöiden virkavelvollisuuksiin vaan vihkijät saavat itse päättää, hoitavatko niitä, kuinka pitkän matkan päässä ja millaisina aikoina. Tällä hetkellä maamme yhdeksän maistraatin 36 toimipisteessä ja Ahvenanmaalla maistraatin tehtäviä hoitavalla Ahvenanmaan valtionvirastossa on yhteensä noin 114 ja 27 käräjäoikeudessa arviolta 31 noin 500 vihkioikeuden omaavaa henkilöä. Maistraatti nimittää vihkijöitä tarpeen mukaan sellaisille alueille, joilla on pulaa vihkijöistä. Yhteisöön kuulumattomille myönnettyjen vihkioikeuksin määrä on kasvanut nopeasti. Vuonna Käräjäoikeuksien nettisivuilla 12 käräjäoikeutta ei ole kertonut henkilökuntansa määrää. Muista käräjäoikeuksista saatujen tietojen perusteella voidaan arvioida yhteenlasketun luvun olevan noin 500 paikkeilla. LIITE: Piispainkokous / 9 21

54 52 heitä oli 14 ja vuonna 2016 vihkioikeuden saaneita oli 25. Kaiken kaikkiaan siviilivihkimisen suorittajia on selvityksen tekohetkellä noin 640. Siviilivihkimisen saatavuuden helppouteen tulevat vaikuttamaan sekä käräjäoikeuksissa ja maistraateissa meneillään olevat muutokset. Vuoden 2018 alusta käräjäoikeuksien ja käräjäoikeuden kanslioiden määrä vähenee nykyisestä. Maistraattien toimipisteverkostoa on tarkoitus supistaa vuoteen 2019 mennessä nykyisestä 36 yksiköstä 25 yksikköön. Muutoksista seuraa muun muassa, että lakkautettujen maistraattien vihkipaikat katoavat. Muutokset tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessa mahdollisesti myös vihkijöiden määrään. Tähän mennessä lakkautettujen maistraattien alueella vihkitoimituksia on siirretty muihin julkisiin tiloihin. Esimerkiksi Vantaalla siviilivihkimisiä on suoritettu vuonna 2016 Vantaan kaupunginmuseossa kaksi kertaa kuukaudessa, perjantaisin parittomina viikkoina. Muutokset tuntuvat erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vaikka tilat vihkitoimitukseen löytyisivätkin toimipisteiden lakkautuspaikkakunnilla, merkitsee se kuitenkin vihkijöille matkustamista virkapaikan ulkopuolelle, josta puolestaan koituvat kustannukset tulevat vihkiparin maksettavaksi. Kuva 1. Eri tahojen vihkioikeuden omaavien henkilöiden määrät Suomessa Ev.-lut. kirkko Ortodoksinen kirkko Uskonnolliset yhdyskunnan Siviilivihkijät Kuva 1 osoittaa, että suurin määrä vihkijöitä on evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Vaikka kaikki sen papit eivät toimisikaan jatkuvasti vihkijöinä, merkitsisi kirkon vihkioikeudesta luopuminen tarvetta lisätä siviilivihkijöiden määrää huomattavasti. Toinen skenaario on, että tulevaisuudessa maistraattien määrä vähenee edelleen tai ne mahdollisesti lakkautetaan kokonaan ja avioliiton vihkiminen muuttuu avioliiton rekisteröimisaktiksi. LIITE: Piispainkokous / 9 22

55 Kirkollisesti avioliittoon vihityt ja siunatut avioliitot Kirkkojärjestyksen mukaan kirkollisesti avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Kirkollinen vihkiminen on mahdollista myös tilanteessa, jossa toinen kihlakumppaneista ei ole kirkon jäsen mikäli hän on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata. 32 Suomessa solmittujen avioliittojen määrä on jatkanut laskuaan lähes tasaisesti luvulla muutamaa vuotta lukuun ottamatta, jolloin määrä kääntyi tilapäisesti hienoiseen nousuun. Vuonna 2016 solmittiin avioliittoa, joista evankelis-luterilaisen kirkon toimesta avioliittoon vihittiin paria. Kirkollisten vihkimisten määrä on laskenut nopeasti 2000-luvulla. Kun vielä vuonna 2000 yli 70 prosenttia kaikista avioliitoista solmittiin kirkollisina vihkimisinä, vuonna 2016 tämä luku on enää 45,7 prosenttia. Vuonna 2016 evankelis-luterilaisen kirkon avioituneista jäsenistä 57,4 prosenttia solmi avioliittonsa kirkollisella vihkimisellä. 33 Kirkollisesti vihittyjen avioliittojen määrän lasku ei selity vain kirkon jäsenmäärän alenemisella. Myös avioon aikovat kirkon jäsenet valitsevat siviilivihkimisen kirkollisen vihkimisen sijaan. Vuonna 2016 kirkon jäsenten solmimista avioliitoista 42,6 prosenttia oli siviilivihkimisiä. Taulukosta 2 käy ilmi, että tämä luku käsittää pareja, joissa molemmat ovat evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä ja niitä, joissa toinen avioon aikovista ei ole sen jäsen. Tilastoista ei ole mahdollisuutta saada selville kuinka moni näistä evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomista on esimerkiksi ortodoksisen kirkon tai muun kirkon/kristillisen yhteisön jäsen ja josta syystä parilla olisi ollut mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen. 34 Merkille pantavaa on, että tilanteessa joissa kihlakumppaneista molemmat kuuluvat evankelis-luterilaiseen kirkkoon siviilivihkimisten määrä on viimeisen neljän vuoden aikana laskenut parilla sadalla. Taulukko 2. Kirkon jäsenten siviilivihkimiset Vuosi Molemmat ev.-lut. kirkon jäseniä Vain toinen ev.-lut. kirkon jäsen KJ 2:18, Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestö 2016; Kirkon tilastollinen vuosikirja. Statistisk årsbok för kyrkan 2015; Seurakuntien väkiluvut Väestömuutokset koko kirkko Ekumeenisen liikkeen kriteerin mukaan kristillisiksi kirkoiksi ja yhteisöiksi katsotaan ne, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Ks Vuonna 2012 kaikki seurakunnat eivät vielä käyttäneet Kirjuria. LIITE: Piispainkokous / 9 23

56 54 Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten kirkollisten vihkimisten määrässä on alueellisia eroja. Vuonna 2016 kirkon jäsenet solmivat eniten kirkollisia avioliittoja Oulun (62,7 %) ja Lapuan (62,9 %) hiippakunnissa ja vähiten Helsingin (52,1 %) ja Espoon (53,5 %) hiippakunnissa. Kuvasta 2 käy ilmi, että vihkimistavasta riippumatta kirkon jäsenten avioliittoon vihkimisten määrä on laskenut joka vuosi. Kirkosta eroaminen on korkeinta juuri avioliitoikäisten nuorten aikuisten keskuudessa, joten kirkon jäsenmäärän lasku selittää, mutta vain osittain, kirkon jäsenten avioliittojen määrän laskua. Toinen selittävä tekijä löytynee avoliiton yleisyydestä. Avioliiton sijaan monet kirkon jäsenet valitsevat avoliiton. Vuonna 2012 kirkon jäsenistä 60 prosenttia solmi kirkollisen avioliiton, neljää vuotta myöhemmin vastaava luku oli 57,4 prosenttia. Avioliiton siunaaminen ei liioin näytä saavuttaneet siviilivihkimiseen päätyneiden kirkon jäsenten suosiota. Lisäksi myös sen suunta on jatkuvassa hienoisessa laskussa. Vuonna 2012 yhdeksän prosenttia ja vuonna 2016 kahdeksan prosenttia siviiliavioliiton solmineista pareista pyysi liitolleen kirkollisen siunauksen. Tosin on arveltu, että osa avioliittojen siunaamisista jää kirjaamatta kirkon jäsenrekisterijärjestelmään ja siunattujen avioliittojen määrä olisi lähes kaksinkertainen. 36 Jopa tämä huomioon ottaen tilastolomakkeen A3 Yleinen seurakuntatyö/2016 mukaan siunattujen siviilivihittyjen avioliittojen määrä nousi vuonna 2016 vain noin 14 prosenttiin. Kuva 2. Kirkon jäsenten avioliittoon vihkimiset ja avioliiton siunaamiset Kirkolliset vihkimiset Siviilivihkimiset Siviili-vihkimisen siunaamiset Huolimatta siitä, että kirkon jäsenten avioliitoista lähes puolet on siviiliavioliittoja, tilanteesta on kirkossa oltu lähinnä huolestuneita. Omilla internet-sivuillaan kirkko kertoo mahdollisuudesta saada siunaus solmitulle liitolle. 37 Kirkko ei ole onnistunut markkinoimaan tälle ryhmälle avioliiton siunausta kirkollisena toimituksena. Mikäli kirkko päättää luopua vihkioikeudestaan, on epärealistista olettaa, että siviiliavioliiton solmineet kirkon jäsenet automaattisesti hakeutuvat saamaan liitolleen kirkollisen siunauksen. Kirkon nelivuotiskertomuksen tietojen mukaan ensimmäinen avioliitto solmitaan useimmiten kirkossa ja toinen ja kolmas liitto maistraatissa. Avioitumisiällä on 36 Haastettu kirkko 2011, LIITE: Piispainkokous / 9 24

57 55 kuitenkin avioitumiskerrasta riippumaton yhteys siihen valitseeko pari kirkollisen vihkimisen vai ei. Mikäli morsian on vuotias pareista lähes kaksi kolmasosaa vihitään kaikkein todennäköisemmin kirkossa, yli 40-vuotiaiden morsianten liitoista alle puolet ja siviilivihkimisellä liittonsa solmivat viidenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevat morsiamet. Syitä kirkollisen avioliittoon vihkimisen tai siviilivihkimisen valintaan Suomessa on tutkittu vähän. Kaksi pro gradu -tutkielmaa tarjoavat kuitenkin suuntaa antavaa tietoa aiheesta. Kirkollisen vihkimisen valintaa perusteltiin perinteellä, tunnelmalla ja mielikuvilla, uskonnolla ja yhteisöllisillä tekijöillä. Suomalainen kulttuuri, henkilön oma historia, suku ja perhe sekä Jumalan siunauksen saaminen ja seurakuntayhteys korostuivat vastauksissa. Siviilivihkimistä ei koettu yhtä juhlalliseksi kuin kirkollista vihkimistä. 38 Ne kirkon jäsenet, joilla oli oikeus kirkolliseen vihkimiseen, valitsivat siviilivihkimisen sen nopeuden, yksinkertaisuuden, helppouden ja käytännön syiden perusteella. Näitä oli esimerkiksi se, että toinen kumppaneista ei kuulunut kirkkoon, henkilö ei ollut käynyt rippikoulua tai pari avioitui ulkomailla. Moni eronneista ja aiemmin kirkollisesti vihityistä päätyi siviilivihkimiseen. Jotkut halusivat avioitua ilman saarnaa, virsiä ja mainintoja Jumalasta ja Jeesuksesta ja heidän mielestään vihkipari itsensä eikä papin tuli olla vihkitoimituksessa pääosassa. Merkille pantavaa on, että mielikuvat kirkollisen vihkimiseen liittyvistä kalliista häistä, suuresta kirkosta ainoana vihkitilana ja kirkon varauksesta johtuvista pitkäntähtäimen suunnitelmista istuvat ihmisten mielissä sitkeässä. Samoin uskottiin, että kirkollisessa vihkimisen todistajat piti tuoda omasta takaa kun maistraatissa sekin hoitui viraston puolesta. Avioliittoon aikovilla ei ollut selkeää kuvaa kirkon käytännöistä ja palveluista. Kirkon informaatio kirkollisen vihkimisen käytännöistä ei näytä tavoittavan asianosaisia. Päätöstä hankkia liitolle siunaus perusteltiin eri tavoin. Siihen liittyi kirkkohäiden kaltaisen tunnelman tavoittelu ja varsinaisen hääjuhlan vietto. Siviilivihkiminen mahdollisti, että siunaus voitiin pyytää kirkon leipäpapin sijaan tutulta muun uskonnollisen yhdyskunnan papilta. Joidenkin mielestä, vaikka päätyivätkin kirkolliseen siunaukseen, Jeesus siunaa avioliiton joka tapauksessa ilman, että siihen tarvittaisiin pappia välikädeksi. 39 Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan epävarmuus siitä millaiseksi tulevat uudet roolit aviosuhteessa muodostuvat tekee häistä tärkeän siirtymäriitin. Mitä nuorempi pari on kyseessä, sitä juhlallisemmat ja suurellisemmat häät järjestetään. Myös se mitä enemmän vanhemmat ja ystävät liittoa tukevat vaikuttaa siihen, että häistä muodostuu suuri juhla. Avoliitossa eläneet ja uudelleen avioituvat järjestävät useimmiten pienimuotoisemman ja vähemmän loisteliaan tilaisuuden, sillä heille avioliitossa ei enää ole kyse siirtymästä parisuhderooliin, josta ei ole aiempaa kokemusta Muona Laine Kalmijn LIITE: Piispainkokous / 9 25

58 56 Vihkikäytännöissä on Hollannin ja Suomen välillä eroja eikä tutkimustuloksia voida suoraan soveltaa Suomen tilanteeseen. Ne antavat kuitenkin näkökulman, joka auttaa ymmärtämään miksi kirkon jäsenet valitsevat siviilivihkimisen. Avioliiton solmimista siviilivihkimisellä kutsutaan yleisesti vihkimiseksi kun taas häät liitetään kirkolliseen vihkimiseen. Häät mielletään juhlalliseksi tilaisuudeksi, jossa sen sosiaalinen ja julkinen puoli korostuvat siviilivihkimiseen liittyvää tilaisuutta enemmän. Suomessa avoliitto on yleinen nuorempien keskuudessa ja naimisiin mennään entistä vanhempina. Vuonna 2010 ensimmäisen kerran avioliiton solmineiden naisten avioitumisen keski-ikä oli 29,7 ja miesten 32,1 vuotta. Vuonna 2016 vastaavat luvut olivat 31,4 ja 33,7 vuotta. Toisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 44,8 ja vastaava miesten keski-ikä 47,6 vuotta. 41 Avioliittoon vihkiminen riittinä, jolla henkilö siirretään statuksesta toiseen, on monien kohdalla menettänyt merkityksensä. Vihkimisestä on tullut rituaali, jonka avulla viestitään itselle, kumppanille ja sosiaaliselle ympäristölle, että juuri tähän suhteeseen halutaan sitoutua. Vaikka häihin halutaan liittää perinteisiä symboleja, rituaalista halutaan tehdä omannäköinen ja kirkollinen vihkiminen saatetaan kokea liiaksi ulkopuolelta sanelluksi seremoniaksi. Koska tämä selvitys liittyy avioliittolain muutokseen sukupuolineutraaliksi, on paikallaan tarkastella myös rekisteröityjä parisuhteita ja arvioida jatkossa mahdollisten solmittavien avioliittojen määrää 42. Taulukko 3 kertoo vuodesta 2006 lähtien vuosittain rekisteröityjen parisuhteiden määrän. 43 Parisuhteiden rekisteröintien määrä on 2010-luvulla pysynyt suhteellisen vakaana. Vuonna 2016 parisuhteensa rekisteröi 97 mies- ja 157 naisparia. Taulukko 3. Rekisteröidyt parisuhteet vuosina Rekisteröidyt parisuhteet Vuoden 2016 alhainen luku selittynee sillä, että rekisteröinnin sijaan parit ovat odottaneet maaliskuussa 2017 voimaan tullutta sukupuolineutraalia avioliittolakia ja mahdollisuutta solmia avioliitto parisuhteen rekisteröinnin sijaan. 41 Ensimmäisten avioliittojen osuus kaikista avioliitoista on edelleen kaksi kolmasosaa. Suhteellinen osuus on pysynyt samalla tasolla koko 2000-luvun alun. Toisia avioliittoja oli 21 prosenttia kaikista solmituista avioliitoista, kolmansia vajaa neljä prosenttia. Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset. 42 Luku Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset. LIITE: Piispainkokous / 9 26

59 57 3. SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTO JA MUIDEN KIRKKOJEN RATKAISUT 3.1 Pohjoismaiset luterilaiset kirkot Samaa sukupuolta olevien avioliiton on hyväksynyt 2000-luvulla 25 maata. 44 Vuonna 2017 Luterilaisen maailmanliiton 145 jäsenkirkosta 20 joko vihkii avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin tai siunaa siviilivihkimisellä solmitun avioliiton/rekisteröidyn parisuhteen kirkollisesti. 45 Yhdessä kirkossa päätös samaa sukupuolta olevien siunaamisesta/vihkimisestä on paikallisseurakunnan harkinnassa. 46 Pastoraalisen rukouksen samaa sukupuolta olevan parin puolesta hyväksyy neljä kirkkoa. 47 Historiallisten syiden ja kirkkojen vahvan kansankirkkoaseman vuoksi on syytä tarkastella Pohjoismaiden tilannetta tarkemmin. Toisin kuin monin paikoin muualla luterilaisessa maailmassa, luterilaisen kirkon enemmistöaseman ja siitä seuranneen kirkollisen yhtenäisyyden vuoksi kirkollisella vihkimisellä on ollut Pohjoismaissa vahva perinne ja asema. Päätös sukupuolineutraalin avioliiton puolesta on ollut muiden Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa pitkä prosessi, jossa eri tavoin ajattelevien on ollut vaikea löytää yhteistä näkemystä. Myös kirkon vihkioikeudesta luopumisesta on keskusteltu, mutta se ei ole johtanut toimenpiteisiin. Ruotsissa vuonna 1994 piispat antoivat ohjeen yksityisestä rukouksesta samaa sukupuolta olevien parien puolesta. Viisi vuotta myöhemmin annettiin ohje julkisesta rukouksesta, vuonna 2005 kirkolliskokous hyväksyi rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen ja vuonna 2009 kirkollisen vihkimisen sukupuolineutraaliin avioliittoon. Papeilla on vuoden 2009 päätöksen mukaan omantunnonvapaus olla vihkimättä vakaumuksensa vastaisesti. Tilanne ei kuitenkaan ole rauhoittunut. Vuoden 2016 keväällä kirkolliskokoukselle tehtiin 44 Argentina 2010, Belgia 2003, Englanti/Wales 2013, Espanja 2005, Etelä- Afrikka 2006, Grönlanti 2015, Hollanti 2000, Islanti 2010, Kanada 2005, Luxemburg 2015, Malta 2017; Mexico 2009 (joissain osavaltioissa), Norja 2009, Portugali 2010, Ranska 2013, Ruotsi 2009, Saksa 2017, Skotlanti 2014, Suomi 2017, Tanska 2012, Uruguay 2013, USA 2015, Uusi Seelanti Avioliittokäsityksensä ja -kaavansa sukupuolineutraaliksi muuttaneet luterilaiset kirkot: Ruotsin kirkko (2009), Islannin evankelis-luterilainen kirkko (2010), Kanadan evankelis-luterilainen kirkko (2011), Tanskan kansankirkko (2012), Norjan kirkko (2016), Hollannin protestanttinen kirkko, Belgian yhdistyneet protestanttiset kirkot, Ranskan yhdistynyt protestanttinen kirkko, Brasilian luterilaisen tunnustuksen kirkko (2011), Evangelical Church of the River Plate. Samaa sukupuolta olevien parien liturgisen siunaamisen hyväksyneet luterilaiset kirkot: Hannoverin evankelis-luterilainen kirkko, Badenin evankelinen kirkko (rinnastuu kirkolliseen vihkimiseen), Evankelis-luterilainen kirkko Pohjois-Saksassa (rinnastuu kirkolliseen vihkimiseen), Evankelinen kirkko Keski-Saksassa, Oldenburgin evankelis-luterilainen kirkko, Schaumburg- Lippen evankelis-luterilainen kirkko, Braunschweigin evankelis-luterilainen kirkko, Italian evankelisluterilainen kirkko, Itävallan Augsburgin tunnustuksen kirkko. 46 Amerikan evankelis-luterilainen kirkko (2009). 47 Suomen evankelis-luterilainen kirkko rukous parin kanssa ja yhdessä (2010), Baijerin evankelis-luterilainen kirkko (ei-julkinen jumalanpalvelus), Saksin evankelis-luterilainen kirkko (ei-julkinen jumalanpalvelus). Saksalaisista jäsenkirkoista Württembergin jäsenkirkko ei hyväksy myöskään ei-julkista jumalanpalvelusta. LIITE: Piispainkokous / 9 27

60 58 aloite papiksi vihittävien kelpoisuusvaatimuksista, jonka mukaan uusien vihittävien pappien tulee sitoutua vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Aiemmin papeiksi vihityiltä ja virassa olevilta tätä ei edellytettäisi vaan heillä olisi edelleen oikeus kieltäytyä. Kirkolliskokous hylkäsi aloitteen ja antoi kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää kysymystä jotta turvataan, että ketään ei Ruotsin kirkossa syrjitä vihkitoimituksen osalta. Selvitys päätyi siihen, että seurakunta ja kirkkoherra eikä yksittäinen pappi ovat vastuussa siitä, että avioliittoon vihkiminen suoritetaan seurakunnassa kaikkien niiden osalta jotka sitä pyytävät. Keskustelu jatkuu siitä mitä vaihtoehtoja on tarjolla jotta voidaan taata, ettei ketään syrjitä kirkollisessa vihkimisessä. Ruotsissa noin yksi 1000:sta asukkaasta elää samaa sukupuolta olevien rekisteröidyssä parisuhteessa/avioliitossa. Tavallisemmin samaa sukupuolta olevien avioliittoja solmitaan kolmessa suurkaupungin läänissä ja Upsalan läänissä. Samaa sukupuolta olevan parin kirkollisen vihkimisen tultua mahdolliseksi Ruotsin kirkossa vuositasolla paria (noin 20 % samaa sukupuolta olevien avioliitoista) on halunnut kirkollisen vihkimisen. Kirkollisen vihkimisen mahdollisuus on merkinnyt, että tilastojen mukaan samaa sukupuolta olevien liittoja ei ole enää siunattu vuosina 2014 ja Islannissa avioliittokäsitys muuttui sukupuolineutraaliksi vuonna Mitään erityistä sääntöä papin mahdollisuuksista kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia ei laadittu sen kummemmin kirkon kuin valtion toimesta. Vuonna 2015 kirkolliskokous päätti, että mitään erityistä säännöstä tästä asiasta ei anneta. Kirkko vihkii samaa sukupuolta olevia. Pappi voi kieltäytyä vihkimästä paria sen vuoksi, että nämä ovat samaa sukupuolta tai muista syistä, jotka koskevat yhtälailla heteroseksuaalia paria. Norjassa laki sukupuolineutraalista avioliitosta hyväksyttiin vuonna Kysymyksestä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä ja siunauksesta keskusteltiin useaan otteeseen kirkolliskokouksessa. Vuonna 2015 kirkolliskokous päätti hyväksyä samaa sukupuolta olevien vihkimisen Norjan kirkossa ja kahta vuotta myöhemmin hyväksyttiin kaava tätä toimitusta varten. Papeilla on oikeus omantunnon syistä olla vihkimättä tai osallistumatta esirukoukseen siviilivihityn parin puolesta. Tanskan kansankirkossa samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen tuli voimaan, kun parlamentti hyväksyi avioliittolain muutoksen sukupuolineutraaliksi vuonna Kirkolla ei ole omaa päätöksentekoelintä vaan parlamentin säätämät lait koskevat myös kirkkoa. Papeilla on kuitenkin omantunnon vapaus olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja. Rovastin/piispan vastuulla on löytää parille vihkijä. 3.2 Anglikaaninen kirkko ja muut protestanttiset kirkot Porvoon sopimuksen vuoksi on paikallaan tarkastella lyhyesti miten anglikaaniset kirkot kysymykseen suhtautuvat. Eriävät näkemykset samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä ja siunaamisesta jakavat anglikaanista yhteisöä (Anglican communion). LIITE: Piispainkokous / 9 28

61 59 Yhteisön 38 provinssista kahdeksan 48 on avoimia samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle ja heidän liittonsa siunaamiselle. Helmikuussa 2017 Church of England käsitteli kysymystä kolmikamarisessa kirkolliskokouksessa. Piispojen laatima kannanotto Marriage and Same Sex Relationships after the Shared Conversations. A Report from the House of Bishops jakoi mielipiteitä. Raportti esitti, että kirkon opetuksen avioliitosta ei tulisi muuttua mutta perään kuulutti samalla tuoretta lähestymistapaa (fresh tone) asiaan liittyvissä kysymyksissä. Piispat yhtä lukuun ottamatta (ilmoitti myöhemmin painaneensa vahingossa väärää nappia) kannattivat esitystään, maallikoista niukka enemmistö oli piispojen esityksen kannalla mutta papisto äänesti sitä vastaan. Piispojen esityksen kaaduttua Canterburyn ja Yorkin arkkipiispat kutsuivat kirjeessään kirkon kaikkia jäseniä rakentamaan kirkkoa yhdessä ja ilmoittivat, että piispat jatkavat kysymyksen käsittelyä ja muotoilevat toukokuun piispainkokoukseen uusia asiaan liittyviä esityksiä. Muiden protestanttisten kirkkojen kohdalla käytännöt vaihtelevat ei vain maittain vaan myös maiden sisällä. Koska monissa kirkoissa seurakunnat ovat seurakuntanäkemyksen mukaisesti itsenäisiä, ovat ne myös vapaita päättämään vihkivätkö samaa sukupuolta olevia ja siunaavatko heidän liittojaan Katolinen kirkko ja ortodoksiset kirkot Avioliitto on katolisessa ja ortodoksisissa kirkoissa sakramentti. Vuonna 2016 Kreetalla pidetty Suuri Pyhä Synodi vahvisti koko ortodoksisen maailman yhteisen avioliittokannan miehen ja naisen vapaaehtoisesta liitosta. Myös katolisessa kirkossa avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Katolinen kirkko ymmärtää ei vain avioliittoon vihkimisen vaan koko avioliiton sakramenttina. Avioliiton perustana on sulhasen ja morsiamen ilmaisema tahto antaa itsensä toisilleen keskinäisesti ja lopullisesti. Avioliiton sakramenttia ei siksi jaa pappi tai diakoni, vaan morsian ja sulhanen jakavat sen toisilleen. Kirkko todistaa ja vahvistaa tällaisen liiton sekä lujittaa sitä rukouksellaan ja siunauksellaan. 3.4 Suomessa toimivat vihkioikeuden omaavat kirkot Selvitystä varten haastateltiin Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leoa, Suomen katolisen kirkon piispa Teemua Sippoa, Suomen vapaakirkon johtaja Hannu Vuorista ja Suomen helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölää ja toiminnanjohtaja Esko Matikaista. Suomen ortodoksinen kirkko pitäytyy ortodoksisen maailman ilmaisemaan avioliittokantaan avioliitosta miehen ja naisen vapaaehtoisena liittona. Historiallisesti avioliitto nähdään myös kirkollisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten symbioosina. Avioliitto on ollut kirkon perinteessä sekoitus kanonisia ja juridisia sitoumuksia. Avioliiton sakramentti on näin ollen myös kulttuurisidonnainen. Maissa, joissa avioliiton sakramentti on myös laillinen vihkiminen, on vihkikaavaan lisätty 48 US, Canada, Scotland, Wales (keskustelun alainen), New Zealand, South India, South Africa, Brazil. LIITE: Piispainkokous / 9 29

62 60 avioparille esitettävät kysymykset. Avioliiton kirkollinen sakramentti on kirkollisesti pätevä myös ilman näitä kysymyksiä. Parisuhteen juridinen rekisteröiminen ja suhteen kirkollinen siunaaminen ovat eri toimituksia. Kirkon siunaama parisuhde on miehen ja naisen välinen avioliitto. Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon tasa-arvoista avioliittoa koskevasta kansalaisaloitteesta antamassa lausunnossa esitettiin arvopohja, josta käsin se aloitetta tarkasteli. Lausunnossa tuotiin esille Raamattu, perimätieto, ortodoksisen kirkon dogmit, kanonit, muut kirkolliset säännöt ja Suomen ortodoksien sidos kirkon opin ja kanonien tulkinnassa muuhun ortodoksiseen maailmaan. Samaisessa lausunnossa todettiin, että ns. tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen voi merkitä ortodoksisen kirkon kannalta sitä, että avioliitto ja kirkollinen vihkiminen erottuvat toisistaan. Tällöin avioliitot voidaan solmia maallisen lain mukaan maistraateissa. Kirkko tarjoaa kirkollisen vihkimisen sitä haluaville heteropareille. Suomen ortodoksinen kirkko ei ole harkinnut vihkioikeudesta luopumisesta. Katolinen kirkko Suomessa noudattaa katolisen kirkon avioliittonäkemystä. Vain katolisessa kirkossa solmittu avioliitto on kanonisen oikeuden mukaan pätevä. Kirkko tunnustaa miehen ja naisen siviilivihkimisellä solmitun avioliiton, mutta katoliseksi avioliitoksi se tulee vasta kun pari vihitään katolisessa kirkossa. Myös katolisen kirkon jäsenten muulla tavalla solmittu liitto voi tulla kanonisen oikeuden mukaan päteväksi, mikäli puolisot allekirjoituksellaan vakuuttavat, että he haluavat katolisen avioliiton. Siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto on juridisesti avioliitto, mutta katoliselle kirkolle ei ole olemassa samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Katolinen kirkko Suomessa ei ole harkinnut vihkioikeudesta luopumista. Suomen vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan avioliittoon vihkiminen suoritetaan vapaakirkon perinteen mukaisesti miehen ja naisen välillä. Vapaakirkon perustelee näkemystään Raamatulla. Tämän hetkinen käytäntö on, että yhdyskuntajärjestyksensä mukaisesti vapaakirkon pastorit voivat vihkiä avioliittoon vain eri sukupuolta olevia. Jotta vapaakirkon pastorit voisivat vihkiä samaa sukupuolta olevia, se edellyttäisi yhdyskuntajärjestyksen muutosta. Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksessä ilmaistu avioliittonäkemys ei liioin anna mahdollisuutta maistraatissa vihityn samaa sukupuolta olevan parin liiton siunaukseen mikäli siunauksessa hyväksytään avioliitto. Vapaakirkossa jäsenet käyttävät kirkkonsa oikeutta vihkiä avioliittoon ja siviilivihittyjen avioliittojen siunaamisia on vähän. Niin kauan kuin Suomen laki mahdollistaa uskonnollisen yhdyskunnan oikeuden vihkiä avioliittoon, vapaakirkko katsoo, että tästä oikeudesta ei ole syytä luopua. Suomen helluntaikirkon kantana on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Yhdyskuntajärjestyksessä ei tästä kuitenkaan ole mainintaa. Myös helluntaikirkko perustelee näkemystään uskollisuudella Raamatun sanalle. Näkemyksen noudattaminen helluntaikirkossa perustuu jäsenten sisäiseen kontrolliin. Avioliitosta annetun opetuksen LIITE: Piispainkokous / 9 30

63 61 katsotaan ohjaavan seurakuntalaisia noudattamaan seurakunnan opettamaa avioliittonäkemystä. Tästä johtuen vaikka siviilivihkimisellä solmittu kahden samaa sukupuolta olevien avioliitto on juridisesti avioliitto, helluntaiseurakunnassa heitä ei pidetä parina eikä heidän liittoaan siunata. Avioliittolain muutoksen johdosta helluntaikirkko ei ole harkinnut vihkioikeudesta luopumista. Kooten voidaan todeta, että edellä esitetty kertoo vain tämän selvityksen tekohetken tilanteen. Muutos kirkkojen näkemyksissä hyväksyä samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen ja heidän solmitun liittonsa siunaaminen on seurannut kyseisten maiden lainsäädännön muutoksia ja on tapahtunut suhteellisen lyhyen ajan sisällä, lähinnä luvulla. On todennäköistä, että kun eri maiden lainsäädäntö tulevaisuudessa muuttuu homoseksuaalisuutta ja homoseksuaaleja kohtaan sallivammaksi, tullee se johtamaan myös muutoksiin näiden maiden kirkkojen näkemyksissä ja käytännöissä. Katolisen kirkon ja ortodoksisten kirkkojen kohdalla, joissa avioliitto on sakramentti, tällaista muutosta ei ole odotettavissa. LIITE: Piispainkokous / 9 31

64 62 4. KIRKON VIHKIOIKEUTTA KOSKEVIEN RATKAISUJEN MAHDOLLISET VAIHTOEHDOT Avioliittolain 16 :ssä säädetty puuttumattomuusperiaate ja uskonnonvapauteen pohjautuva kirkon sisäinen autonomia antavat kirkolle toimivallan määrätä avioliittolaissa säädettyjen ehtojen lisäksi kirkossa noudatettavista avioliiton vihkimisen ehdoista ja muodoista. Selvityksen toimeksiannossa piispainkokous identifioi yhteensä kuusi erilaista mahdollista vaihtoehtoa. A. Kirkko säilyttää vihkioikeutensa Vihkioikeuden säilyttäminen käsittää useita eri toimintamalleja. Niitä tarkastellessa on syytä käsitellä myös avioliiton siunaamiseen liittyvät mahdolliset muutokset. 1. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Samoin kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Piispainkokouksen toimeksiannon jälkeen selvityksen toimintaympäristö on muuttunut. Maaliskuussa voimaan tulleen avioliittolain muutoksen seurauksena osa papeista on ilmaissut teologisiin perusteluihin ja perustuslain uskonnon ja omantunnonvapauteen vedoten voivansa vihkiä samaa sukupuolta olevan kihlaparin ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton riippumatta kirkon opetuksesta, jossa avioliitto nähdään vain miehen ja naisen välisenä liittona. Selvityksen tekohetkellä muutamat papit ovat tiettävästi jo toimineet tämän mukaisesti. Myös jotkut seurakunnat ovat päättäneet, että kaikki seurakunnan tilat, kirkot mukaan lukien, ovat käytettävissä myös samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimistä, siviilivihkimisellä solmitun avioliiton siunaamista tai hääjuhlan viettoa varten. Näistä syistä on paikallaan tämän vaihtoehdon kohdalla ottaa tarkastelun kohteeksi myös muuttunut toimintaympäristö. 2. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Vihkimisen osalta edellisessä vaihtoehdossa A1 esitetty laajempi tarkastelu koskee myös tätä vaihtoehtoa. Siunaamisen osalta tarkastelun kohteeksi tulee mahdollisuus siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunaamisesta kieltäytymiseen. 3. Vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari. Myös avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämän vaihtoehdon kohdalla tarkasteltavaksi tulee myös yksittäisen papin oikeus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia ja siunaamasta heidän siviilivihittyä avioliittoaan. Lisäksi selvityksessä on otettava huomioon se miten seurakunnassa, jossa LIITE: Piispainkokous / 9 32

65 63 pappi kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita heille taataan oikeus tulla vihityiksi. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan 1. Vihkioikeus poistuu, mutta siunaamisen edellytykset pysyvät ennallaan ja kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Tässä tarkastelun kohteeksi tulee ottaa myös muuttunut toimintaympäristö, jossa papit katsovat voivansa A1 esitetyin perustein siunata samaa sukupuolta olevan siviilivihityn parin avioliiton. 2. Vihkioikeus poistuu, mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tässä tarkastelun kohteeksi tulee ottaa myös A 3 esitetty peruste papin mahdollisuudesta kieltäytyä siunaamasta siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliittoa. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimituksista Kirkko ei vihi avioliittoon eikä siunaa solmittuja liittoja. LIITE: Piispainkokous / 9 33

66 64 5. VAIHTOEHTOJEN EDELLYTYKSET JA VAIKUTUKSET 5.1. Juridiset toimenpiteet Maaliskuussa 2017 voimaan tulleen sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksena sekä samaa että eri sukupuolta olevien parien siviilivihityt avioliitot ovat oikeudellisesti päteviä avioliittoja samoin kuten myös kirkollisina vihkimisinä solmitut avioliitot. Riippumatta siitä minkä kannan kirkko sukupuolineutraaliin avioliittolakiin ottaa, se joutuu ottamaan huomioon yhteiskunnallisen ja kirkollisen lainsäädännön säännösten vaikutukset ratkaisuunsa sekä sen millaisia vaikutuksia valitulla kannalla on yhteiskunnallisen ja kirkollisen lainsäädännön säännöksiin. Vihkimisoikeudesta luopumisen oikeudellisia seurauksia arvioitaessa on tärkeää tarkastella niitä myös suhteessa muista ratkaisuvaihtoehdoista koituviin oikeudellisiin seurauksiin. Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti eri ratkaisuvaihtoehtojen oikeudellisia seurauksia Velvoite noudattaa lakia ja järjestystä Vuonna 2016 kirkkohallitus laati kirkolliskokouksen toimeksiannosta oikeudellisen selvityksen avioliittolain muutoksen vaikutuksista kirkolle. 49 Selvityksen yhteenvedossa todetaan: Avioliittolaissa on omaksuttu uskonnonvapauteen pohjautuva periaate olla puuttumatta uskonnollisten yhdyskuntien opillisiin kysymyksiin avioliitosta. Avioliittolain 16 turvaa kirkolle autonomian päättää itse vihkimiskäytännöstään. Sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan lakimuutoksen hyväksymisen yhteydessä ei muutettu tätä kirkolle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille kuuluvaa autonomiaa. Sukupuolineutraalin avioliittolain voimaantulo maaliskuussa 2017 ei luo papille velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia henkilöitä avioliittoon. Papin vihkiessä kirkolliseen avioliittoon hänen velvollisuutenaan on noudattaa avioliittolain lisäksi kirkkolain 4 luvun 2 :ssä ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 :ssä säädettyjä kirkollisen vihkimisen ehtoja ja muotoja. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen tulee toimittaa kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Piispainkokous ja kirkolliskokouksen perustevaliokunta ovat katsoneet, että käsikirjan kysymykset sitovat toimituksen pappia eikä hän voi itsenäisesti muuttaa niiden sanamuotoa. Sen sijaan papilla on harkintavaltaa kaavassa ilmoitetuissa kohdissa, kuten lukukappaleissa, puheessa ja esirukouksessa. Avioliittolain mukaan vihkiminen on pätevä, mikäli vihittäessä on noudatettu avioliittolaissa säädettyjä vihkimisen ehtoja ja muotoa. Avioliittolain puuttumattomuusperiaate merkitsee myös sitä, että kirkon sisäisten 49 Oikeudellinen selvitys avioliiton muutoksen vaikutuksista LIITE: Piispainkokous / 9 34

67 65 säännösten ja määräysten noudattamatta jättäminen ei tee avioliittoa mitättömäksi. Puutteet kirkollisen vihkimisen edellytyksissä tai kirkon itsensä asettamien muotomääräysten noudattamattomuus ei aiheuta seuraamuksia vihittäville. Avioliiton rekisteröimisellä väestötietojärjestelmään ei ole merkitystä avioliiton pätevyyden kannalta. Vastoin pappisvirkansa velvollisuuksia vihkimisen toimittaneen papin menettelyä voidaan tarkastella kirkkolain virkamiesoikeudellisten säännösten näkökulmasta. Lähinnä kyseeseen tulee kirkkolain 5 luvun 3 :n 3 momentin soveltaminen. Määrättävän seuraamuksen tulee olla oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen. Papin virkavelvollisuuksien vastaisen teon moitittavuuden ja siitä seuraavan seuraamuksen arviointi kuuluu tuomiokapitulille. Avioliittolain 16 :n mukaan kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Evankelis-luterilaisen kirkon osalta tätä koskevat säännökset on esitetty kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 :ssä: Kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Vihkimisen toimittaa pappi. Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Kirkkojärjestys ei rajaa kirkollista vihkimistä koskemaan ainoastaan miestä ja naista. Sen sijaan kirkkokäsikirjan vihkikaavoissa puhutaan sulhasesta ja morsiamesta, aviomiehestä ja aviovaimosta. Tähän vedoten piispainkokous on selonteossaan katsonut, että kirkon käsitys avioliitosta on miehen ja naisen välinen liitto. Lainsäädännöllisesti kirkon kanta koskien kirkollisesti avioliittoon vihittävien sukupuolta on siis lähinnä kirkkokäsikirjan varassa. Kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen asiantuntijat katsovat, että tilanne ei ole oikeudellisen sääntelyn näkökulmasta optimaalinen. Kirkkokäsikirjan määräystä vihittävien sukupuolesta voidaan pitää riittävänä vaikkakaan ei täysin tyydyttävänä. Avioliittolain 16 ei suoraan määritä sitä, millä ja millaisilla uskonnollisen yhdyskunnan sisäisillä määräyksillä yhdyskunnan itsensä asettamista lisäedellytyksistä tulisi säätää. Koska kirkkojärjestyksessä on muilta osin säädetty avioliittoon vihkimisen edellytyksistä evankelis-luterilaisessa kirkossa, Professori Veli-Pekka Viljasen mukaan: Tavoitetilana tulisi olla, että kirkollisen vihkimisen edellytykset kävisivät tyhjentävästi ilmi kirkkojärjestyksen asianomaisissa säännöksissä. 50 Koska muistakin avioliittoon liittyvistä kysymyksistä on säädetty kirkkojärjestyksessä, säännös avioliittoon vihkimisestä voisi olla kirkkojärjestyksessä. Toisaalta, jos kirkko haluaa pitää kirkon sisäisen keskustelutilan nykyisenä, asiasta ei kannata mainita kirkkojärjestyksessä. 50 Oikeudellinen selvitys 2016, 7-8, Liite: Professori Viljasen lausunto. LIITE: Piispainkokous / 9 35

68 66 Koska kirkolla on autonomia päättää itse vihkimiskäytännöstään, kirkko voi edelleen niin tahtoessaan pitäytyä vihkimään avioliittoon vain miehen ja naisen. Avioliittolain mukaan papilla on oikeus toimittaa kirkollinen vihkiminen mutta ei velvollisuutta siihen. Papilla on pappisvirkansa perusteella oikeus suorittaa kirkollinen toimitus kaikkialla Suomessa. Seurakunnan palvelussuhteessa olevalla papilla on velvollisuus hoitaa kirkollisia toimituksia, joihin myös avioliittoon vihkiminen kuuluu. Kirkkolaissa (KL 4: 1 ) säädetään seurakunnan tehtäväksi huolehtia kirkollisista toimituksista. Seurakunnan kirkkoherra voi velvoittaa alaisensa papin toimittamaan avioliittoon vihkimisiä seurakunnassa. Muun kuin seurakunnan virassa olevan papin velvollisuudesta toimittaa kirkollinen toimitus ei ole selkeää säännöstä. Vaikka papilla on vihkimisoikeus, maaliskuussa 2017 voimaan tullut sukupuolineutraali avioliittolaki ei tuo papille velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia henkilöitä avioliittoon. 51 Kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen mukaan papilla on vihkijänä velvollisuus noudattaa sekä avioliittolain vihkijälle asettamia velvollisuuksia että kirkkolain 4 luvun 2 :ssä ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 :ssä säädettyjä kirkollisen vihkimisen ehtoja ja muotoja. Tämän lisäksi kirkollinen avioliittoon vihkiminen tulee toimittaa kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Tämän on katsottu merkitsevän, että pappi ei voi vihkitoimituksessa muuttaa käsikirjan esittämien kysymysten sisältöä miehen ja naisen välisestä liitosta sukupuolineutraaliksi liitoksi. Mikäli pappi kuitenkin päättää vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon vastoin kirkon näkemystä, avioliitto on tästä huolimatta pätevä. Kyseeseen voi kuitenkin tulla kirkkolain 5 luvun 3 :n 3 momentin soveltaminen. Sen mukaan papille, joka toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy papille sopimattomalla tavalla, tuomiokapituli voi antaa kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet papinvirasta vähintään yhdeksi tai enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos papin sopimaton käyttäytyminen, laiminlyönti pappisvirassa tai käyttäytyminen muutoin osoittaa hänet sopimattomaksi toimimaan pappina, tuomiokapituli voi määrätä hänet menettämään pappisvirkansa. Jos pappi on virkasuhteessa kirkkoon tai seurakuntaan, voivat lisäksi tulla sovellettavaksi kirkkolain 6 luvun 50 :ssä säädetyt seuraamukset. Sukupuolineutraalin avioliiton tultua voimaan jotkut papit ovat ilmaisseet teologisiin perusteluihin ja uskonnon ja omantunnonvapauteen vedoten voivansa vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia ja siunata samaa sukupuolta olevan siviilivihityn parin avioliiton. Toiminnan oikeutusta on perusteltu myös sillä, että käsikirjaa lukuun ottamatta kirkkolaki ja kirkkojärjestys eivät mainitse mitään siitä, että avioliitossa on kyse miehen ja naisen välisestä liitosta. Näin toimivien pappien kohdalla kirkolla on mahdollisuus vaieta asiasta, esimies voi puuttua asiaan henkilökohtaisella ohjauksella ja huomautuksella tai viime kädessä tuomiokapitulit voivat ryhtyä oma-aloitteisesti tai tehtyjen kanteluiden johdosta kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä ilmaistuihin virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin. Tällöin on mahdollista, että tekojen moitittavuuden arvioinnissa voi hiippakuntien välille syntyä eroja, mikä nostaa esille kysymyksen yhdenmukaisesta kohtelusta kirkossa. 51 Oikeudellinen selvitys 2016, LIITE: Piispainkokous / 9 36

69 67 Professori Urpo Kangas toteaa kirkkohallitukselle antamassa lausunnossaan: Jos kirkolla ei ole selkeää kielteistä kantaa samaa sukupuolta olevien kihlakumppaneiden vihkimiseen, pappi, joka vihkii tällaisen parin avioliittoon, ei voi syyllistyä mihinkään moitittavaan menettelyyn virkatoimessaan. 52 On mahdollista, että virkamiesoikeudelliset toimenpiteet johtavat valitusprosesseihin eri oikeusasteisiin. Tällöin yhteiskunnan oikeusjärjestelmä tulee ratkaisemaan kirkon sisäisiä asioita Omantunnonvapaus Edellä esitetty nostaa esille kysymyksen uskonnon harjoittamiseen liittyvästä uskonnon ja omantunnonvapaudesta. Missä kulkevat omantunnonvapauden rajat? Missä määrin julkisen vallan käyttö rajaa omantunnonvapautta? Omantunnonvapauden voidaan katsoa liittyvän myös kysymykseen kansalaistottelemattomuudesta, jossa moraalisin perustein kieltäydytään noudattamasta epäoikeudenmukaiseksi koettua lakia tai aktiivisesti rikotaan sitä vastaan tavoitteena korjata koettu epäoikeudenmukaisuus. Miten kirkko uskonnonvapauteen liittyvän omantunnonvapauden oikeuden ja laajuuden ymmärtää ja haluaako se sitä rajata ja jos niin niin miten? Kirkkohallituksen oikeudellisessa selvityksessä todetaan, että sukupuolineutraali avioliittolaki ei tuo papille velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia. 53 Mikäli kirkko muuttaa käytäntöään ja päättää heitä vihkiä, herää kysymys onko papeilla myös silloin kirkon autonomian ja perustuslain 54 suoman omantunnonvapauden perusteella oikeus olla vihkimättä vakaumuksensa vastaisesti vai voiko kieltäytymisestä koitua hänelle seuraamuksia? Kirkon nykyisen avioliitto-opetuksen vallitessa, jossa avioliitto on vain miehen ja naisen välinen, joidenkin pappien ilmoitus aikomuksestaan vihkiä samaa sukupuolta olevia herättää kysymään, voiko pappi vedota perustuslain mukaiseen omantunnonvapauteen ja oikeuteen harjoittaa uskontoa ja vihkiä samaa sukupuolta olevia? Molemmissa tilanteissa näyttäisi ensisilmäyksellä olevan kyse kirkon virallisesta linjasta poikkeavasta perustuslain ilmaisemasta omantunnonvapauteen perustuvasta oikeudesta 52 Oikeudellinen selvitys 2016, Liite: Professori Urpo Kankaan lausunto. 53 Avioliittolaissa kirkon ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien sisäinen autonomia on turvattu lain 16 :ssä. Vaikka kyseistä säännöstä ei alkujaan säädetty turvaamaan uskonnollisten yhdyskuntien mahdollisuutta rajoittaa avioliittoon vihkiminen vain eri sukupuolta oleviin pareihin, lähdetään avioliittolain muutoksen esitöissä selvästi siitä, että pykälä sallii myös tällaisen tulkinnan. Perustuslain 11 :n turvaamaan uskonnonvapauteen sisältyvä uskonnollisen yhdyskunnan sisäinen autonomia ja oikeus päättää uskonnon harjoittamiseen liittyvistä kysymyksistä sisältää oikeuden kirkolle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille itse asettaa lisäedellytyksiä avioliittoon vihkimiselle. Nämä lisäedellytykset voivat koskea myös avioliittoon vihkimisen ulottamista ainoastaan eri sukupuolta oleviin pareihin. Perustuslaki jättää asian siten avioliittolain 16 :n tavoin kirkon ja uskonnollisten yhdyskuntien itsensä päätettäväksi. Oikeudellinen selvitys 2016, Ks. myös professori Viljasen liitteenä oleva lausunto. 54 PL 11 : Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. LIITE: Piispainkokous / 9 37

70 68 harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa. On tärkeää kuitenkin pitää mielessä, että pappi ei ole vihkitoimituksessa henkilökohtaisen uskonnonharjoituksen vaan työtehtävän vuoksi. Voidaan katsoa, että pappi on käyttänyt uskonnonvapauttaan ottaessaan vastaan pappisviran, jolloin hän sitoutuu sen tehtäviin ja tuolloin vallitsevaan kirkon opetukseen avioliitto-opetus mukaan lukien. 55 Jos kirkon avioliitto-opetus muuttuu niin, että kirkko päättää vihkii myös samaa sukupuolta olevan kihlaparin ja/tai siunaa siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton, omantunnonvapaus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia ja siunaamasta heidän siviilivihittyä avioliittoaan voisi tiukan tulkinnan mukaan tulla kysymykseen vain niiden pappien osalta, jotka on vihitty virkaansa ennen tuota muutosta. Tuolloin papiksi vihittävän tulisi tehdä omantunnonratkaisunsa ennen pappisvihkimystä eli haluaako hän toimia sellaisen kirkon pappina, jonka näkemys avioliitosta poikkeaa hänen omasta näkemyksestään. Väljemmän tulkinnan mukaan omantunnonvapauteen perustuva mahdollisuus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia ja siunaamasta heidän siviilivihittyä avioliittoaan koskee kaikkia pappeja. Mikäli kirkko päättää, että myös toisenlainen teologinen näkemys avioliitosta on mahdollinen ja sallii tämän näkemyksen omaavalle papille omantunnonvapauden perusteella mahdollisuuden vihkiä samaa sukupuolta oleva kihlapari ja/tai siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto, laajenee myös omantunnonvapauden piiri. Epäselvä tilanne aiheuttaa ongelmatilanteita ja luo epävarmuutta työyhteisöön. Myös kirkon muut työntekijäryhmät ovat alkaneet kysellä keihin kaikkiin kirkon työntekijöihin omantunnonvapauden periaatetta voidaan soveltaa. Esimerkiksi kanttorit ovat pohtineet heille koituvia seuraamuksia, jos he osallistuvat kirkolliskokouksen ja piispojen ohjeistuksen vastaiseen vihkitilaisuuteen. Mikäli kirkko päättää hyväksyä samaa sukupuolta olevan parin vihkimisen ja heidän siviilivihkimisellä solmitun liittonsa siunaamisen, osalle kanttoreista voi vakaumuksensa vuoksi olla vaikeaa tai mahdotonta osallistua samaa sukupuolta olevien vihki- tai siunaustilaisuuteen. 56 Samaa sukupuolta olevien siviilivihkimisellä avioliittonsa solmivien kirkon jäsenten avioliiton esteiden tutkinta voidaan suorittaa myös seurakunnan toimesta. Seurakunnan työntekijät ovat virkavelvollisia suorittamaan avioliiton esteiden tutkinnan riippumatta siitä hyväksyvätkö he samaa sukupuolta olevien avioliiton vai ei. Pohjoismaissa omantunnonvapaus olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia koskee pappeja. Norjassa kirkollisen vihkijän oikeus kieltäytyä omantunnonsyistä vihkimästä samaa sukupuolta olevia on turvattu kirjaamalla se lakiin ja paikallisseurakunta ratkaisee kirkon muiden työntekijöiden osalta omantunnonvapauteen liittyvät kysymykset. 57 Kysymys omantunnonvapaudesta on tulkinnoille ja muutoksille altis. Tästä syystä olisi suotavaa että kirkko määrittelisi tämän oikeuden ja sen keitä se koskee. Tämän 55 KJ luku 5, Papit vetoavat omaantuntoon Entä kanttorit? KotimaaPro Norjan avioliittolaissa oli jo aiemmin maininta vihkijän oikeudesta kieltäytyä vihkimästä eronneita, joten tässä oli kyse listaan tehdystä lisäyksestä. LIITE: Piispainkokous / 9 38

71 69 selvittäminen on tärkeää riippumatta siitä, luopuuko kirkko vihkioikeudestaan vai ei, sillä kysymys omantunnonvapaudesta nousee esille myös siviilivihittyjen parien liiton siunauksen kohdalla. Niin kauan kuin kirkko vihkii avioliittoon vain miehen ja naisen, papin oikeudesta omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä avioliittoon samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon ei kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen mukaan tarvitse säätää erikseen. Sen sijaan tilanteessa, jossa kirkko laajentaa avioliittokäsitystään niin, että myös samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliittonsa kirkollisella vihkimisellä tilannetta on syytä pohtia tarkemmin. Professori Urpo Kangas on kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen asiantuntijalausunnossa esittänyt näkemyksen, että papin oikeudesta kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita tulisi selvyyden vuoksi säätää samassa laissa kuin missä on säädetty papin vihkimisoikeudesta eli avioliittolaissa. Tällöin pappeja ei voitaisi yhteiskunnan silmissä pitää lain rikkojina. Säännöksen tulisi olla luonteeltaan yleisluontoinen ja koskea paitsi evankelis-luterilaista kirkkoa, myös ortodoksista kirkkoa ja kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia. Tällöin eduskunta ratkaisee kysymyksen ja voi sallia papille kieltäytymisoikeuden kihlakumppanien sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Eduskunta voi perusoikeus- ja ihmisoikeuspohdintojen perusteella päätyä harkinnassaan myös toisen suuntaiseen ratkaisuun. 58 Tässä kysymyksessä selvitykseen haastateltujen oikeusoppineiden näkemykset eroavat. Osan mukaan avioliittolakia ei tule avata, sillä valtion tehtävänä ei ole säätää uskonnollisen yhteisön sisäisistä asioista. Aiemmin on jo todettu, että avioliittolain 16 :ssä todetaan, että kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Näin ollen säännös perustuslain uskonnon ja omantunnonvapauteen perustuvasta oikeudesta kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita voidaan ottaa kirkkolakiin. Tämä noudattaisi periaatetta, että lakia koskevasta poikkeuksesta säädetään laintasoisessa säännöksessä. Koska eduskunta joko hyväksyy tai hylkää kirkolliskokouksen lakiehdotuksen, eduskunnassa asiaa tultaisiin mitä todennäköisemmin tarkastelemaan myös syrjinnän kannalta perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Kirkkojärjestys antaa määräyksiä kirkon sisäisistä asioista. Tästä syystä voidaan katsoa, että samoin kuin rippikoulun käyminen on kirkkojärjestyksessä esitetty edellytykseksi kirkolliseen vihkimiseen, myös papin oikeudesta omantunnun syistä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita voidaan säätää kirkkojärjestyksessä. Samanaikaisesti kirkkojärjestyksessä on kuitenkin säädettävä millaisin järjestelyin samaa sukupuolta oleville pareille taataan oikeus tulla vihityksi kirkossa tilanteessa, jossa seurakunnan pappi kieltäytyy heitä vihkimästä. 59 Näiden säätämistä kirkkojärjestyksessä voidaan perustella myös sillä, että selkeästi uskonnollissävytteisten kysymysten paikka 58 Oikeudellinen selvitys 2016, Liite: Professori Urpo Kankaan lausunto. 59 Tanskassa tällaisissa tapauksissa rovastin/piispan vastuulla on löytää parille vihkijä. LIITE: Piispainkokous / 9 39

72 70 on kirkkojärjestyksessä, joiden säätämiseen eduskunnan ei tule osallistua. Kirkkojärjestykseen tehtävät muutokset hyväksyy kirkolliskokous eikä niitä viedä eduskunnan hyväksyttäväksi. Kirkkojärjestyksen normit eivät ole lain säännöksiä, mutta avioliittolain 16 :n mukaan kirkkojärjestyksen säädökset voitaneen katsoa riittäviksi. Riippumatta siitä säilyttääkö kirkko vihkioikeutensa vai luopuuko se siitä, avioliiton siunaukseen liittyy oikeudellisia näkökohtia, jotka tulee ottaa huomioon. Mikäli kirkko hyväksyy siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunauksen, kysymys papin oikeudesta omantunnon syistä kieltäytyä siunaamasta samaa sukupuolta olevan siviilivihityn parin avioliittoa, nousee esille. Avioliiton siunaamisessa on kyse vain kirkon sisäisestä käytännöstä, sillä siunatessaan pappi ei toimi yhteiskunnalta saamalla valtuudella. Ongelmatilanteiden välttämiseksi on syytä harkita tulisiko tästä säätää erikseen. Säännös soveltuu kirkkolakia paremmin kirkkojärjestykseen. Ratkaisua kaipaa myös kysymys omantunnonvapauden suomasta oikeudesta vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto vastoin kirkon vallalla olevaa avioliitto-opetusta. Vaihtoehtoina ovat eriasteiset virkamiesoikeudelliset toimet valituskierroksineen tai todeta, että tässä kysymyksessä kirkossa voi olla myös toisenlainen teologisesti perusteltu toimintamalli ja sallia yksittäisten pappien vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto. Tämä merkitsisi, että vihkijä voisi kussakin tilanteessa muuttaa esimerkiksi piispainkokouksen antaman ohjeen mukaisesti käsikirjan sananmuotoa sukupuolta koskevan maininnan osalta niin, että samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen ja siviilivihkimisellä solmitun avioliiton siunaaminen tulee mahdolliseksi. Tällöin asia hoidetaan jokaisen yksittäisen papin kohdalla piispallisella kaitsennalla. Kuitenkin ilman mitään kirkon dokumentointia siitä, että kirkossa on kaksi käytäntöä, joudutaan ennen pitkää juridisiin ongelmiin. Asian selkiyttämiseksi on syytä harkita millainen dokumentointi olisi riittävä. Vaihtoehdoiksi tulevat päätösponsi tai käsikirjaan laaditaan toinen kaava ja/tai kirkkojärjestyksessä todetaan, että kirkossa on avioliittokysymyksessä kaksi teologisesti perusteltua toimintamallia. Mikäli kirkkojärjestykseen tehdään maininta kahdesta toimintamallista, tulee siinä myös mainita papin oikeus omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita ja millaisin järjestelyin samaa sukupuolta oleville pareille taataan oikeus tulla vihityksi kirkossa tilanteessa, jossa seurakunnan pappi kieltäytyy heitä vihkimästä. Valtion periaate olla puuttumatta kirkon sisäisiin asioihin antaa olettaa, että kirkkojärjestyksen määräykset antavat kyseessä oleville henkilöille riittävän suojan. Miten kirkkojärjestyksen määräyksiin suhtaudutaan mahdollisten riitakysymysten ja oikeustoimien kohdalla, on vaikea arvioida. Kirkkojärjestyksessä oleva omantunnonvapautta koskeva säännös oikeudesta vihkiä tai olla vihkimättä on yleistä päätöspontta selkeämpi ja sitovampi. LIITE: Piispainkokous / 9 40

73 Lakeihin, kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtävät muutokset Vihkioikeuden säilyttäminen joko nykyisin tai muuttunein edellytyksin ei edellytä muutoksia kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, sillä niissä avioliittoon aikovista käytetään neutraalia ilmausta kihlakumppanit. Vain kirkkokäsikirjassa on maininta avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona. Vihkioikeuden säilyminen muuttunein edellytyksin vaatii käsikirjaan tehtäviä muutoksia. Mikäli kirkko katsoo aiheelliseksi selkeyttää kantaansa kirkollisesti avioliittoon vihittävien sukupuolesta, tästä tulee säätää kirkkojärjestyksessä. Sama koskee myös siviilivihityn parin avioliiton kirkollista siunaamista. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee muutostarvetta avioliitolain pykäliin, kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkkokäsikirjaan riippumatta siitä millaisia avioliittoja kirkko päättää siunata. 60 Kirkolliskokouksen valtioneuvostolle tekemä avioliittolain muutosta koskeva esitys voidaan tehdä enemmistöpäätöksellä. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja käsikirjan muutokset edellyttävät kirkolliskokouksen määräenemmistön kannatuksen. Avioliittolaki sisältää kolme pykälää, 10, 14 2 mom, 17 1 mom., joissa evankelisluterilainen kirkko tai sen seurakunnat mainitaan joko esteiden tutkimisen tai vihkimisen toimittajana. Vihkimisoikeudestaan luopuessaan myös avioliiton esteiden tutkiminen siirtyy pois kirkolta ja vihkimisoikeus evankelis-luterilaisen kirkon papilta. Nämä pykälät on muutettava poistamalla niistä maininta evankelis-luterilaisesta kirkosta. Avioliittoasetuksessa annetaan tarkempia säännöksiä esteettömyyden selvittämisestä, siviili-vihkimisen toimittamisesta ja kuuluttamisesta. Evankelis-luterilainen kirkko mainitaan vain asetuksen 16 :n 3 mom, josta tulee, mikäli kirkko luopuu vihkioikeudestaan, poistaa maininta evankelis-luterilaisesta kirkosta. 61 Eri laeissa on useita mainintoja kirkollisesta vihkimisestä tai uskonnollisen yhdyskunnan toimittamasta vihkimisestä. Koska niissä ei evankelis-luterilaista kirkkoa mainita ja niitä sovelletaan myös muihin kuin evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ei niitä ole tarpeen muuttaa. Kirkolliskokouksen tulee tehdä valtioneuvostolle esitys kirkkolain muuttamisesta. 62 Kirkkolaissa on kaksi pykälää, joita tämä muutostarve koskisi ja ne sisältävät kirkonkirjoja ja seurakunnan arkistoja koskevia säädöksi. Kirkkolain 16 luvun 6 :ssä säädetään siitä, mikä seurakunta tai keskusrekisteri saa tallentaa tiedon kirkollisesta vihkimisestä tai avioliiton siunaamisesta. Pykälää on muutettava poistamalla maininta kirkollisesta vihkimisestä. Toinen kohta käsittelee vihkimisestä tehtävää ilmoitusta. Saman luvun 13 :ssä säädetään papin ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälän 2 momentissa todetaan, että 60 Nimilakia ollaan muuttamassa. Jos säännös toteutuu ehdotuksen mukaan, merkitsee vihkioikeudesta luopuminen muutostarvetta myös nimilakiin. Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 21/2017: Nimilainsäädännön uudistaminen. 61 Avioliittoasetus (820/1987), 16 3 mom. 62 KL (1054/1993) 20 luku, 7 2 mom. LIITE: Piispainkokous / 9 41

74 72 avioliittoon vihkimisestä tehtävästä ilmoituksesta säädetään erikseen. Momentti on tarpeeton, jos vihkimisoikeudesta luovutaan. Kirkkojärjestys sisältää useita avioliittoon vihkimistä koskevia pykäliä, jotka vaativat muutosta mikäli vihkioikeudesta luovutaan. Näiden muutosten teko kuuluu kirkolliskokouksen toimivallan piiriin. Ensimmäisen luvun 5 :n 2 momentissa säädetään kirkon jäsenen velvollisuudesta solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla. Jos kirkko luopuu vihkimisoikeudesta, tulee kirkolliskokouksen pohdittavaksi onko maininta vielä tarpeen. Kirkkojärjestyksen 2 luvun avioliittoon vihkimistä koskevat 18 ja 19 on kumottava tarpeettomina. Saman luvun 20 käsittelee avioliiton siunaamista. Mikäli kirkko luopuu vain vihkimisoikeudestaan, pykälästä on poistettava viittaus avioliiton solmimisesta muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä. 25 :n 1 mom viitataan erilliseen sääntelyyn, joka koskee avioliittoon vihkimisestä tehtävää ilmoitusta. Jos vihkimisoikeudesta luovutaan, momentti tulee muuttaa poistamalla kyseinen maininta. Kirkkojärjestyksen 16 luku sisältää kirkonkirjoja ja seurakunnan arkistoja koskevaa sääntelyä. Luvun 1 :ssä säädetään jäsenrekisteriin talletettavista tiedoista. jos kirkollisia vihkimisiä ei toimiteta, maininta vihkimistä koskevasta merkinnästä on tarpeeton. Mikäli kirkko päättää luopua vihkioikeuden lisäksi myös avioliiton siunaamisesta, tulee maininta avioliiton siunaamisesta poistaa kirkkolain 16 luvun 6 :stä ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 20 käy tarpeettomaksi. Sama koskee 16 luvun 1 :n mainintaa avioliiton siunaamista koskevien tietojen tallentamista jäsenrekisteriin. Käsikirjan vihkikaavassa vihittäville esitettävissä kysymyksissä todetaan: Tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi ja Tahdotko ottaa NN:n aviomieheksesi Sanat aviovaimo ja aviomies mainitaan myös sormuslupauksissa. Tämän vuoksi vihkioikeuden säilyminen muuttunein edellytyksin merkitsee, että päädytään joko kahteen tai yhteen kaavaan. Kahden kaavan kohdalla käsikirjan vihkikaava säilyy sellaisenaan ja sen rinnalle laaditaan uusi sukupuolineutraali kaava. Yhden kaavan vaihtoehdossa käsikirjan vihkikaava muutetaan sukupuolineutraaliksi. Riippumatta siitä säilyttääkö kirkko vihkioikeutensa tai luopuuko kirkko siitä, avioliiton siunauksen kaava on syytä ottaa tarkastelun kohteeksi. Siunattavalle parille esitettävissä kysymyksissä ei mainita miestä/aviomiestä eikä naista/aviovaimoa. Sen sijaan vihkitoimitusta käsittelevissä petiitillä painetuissa toimintaohjeissa, jotka koskevat esimerkiksi missä kohden toimitusta siunattava pari voi jos mahdollista polvistua, milloin seurakunta voi seisoa, todetaan pappi kysyy mieheltä ja pappi kysyy naiselta. Kirjaimellisesti tulkittuna samaa sukupuolta olevan parin kohdalla pappi ei kysymystä esittäessään muuta siunauksen kaavaa. Ruotsinkielisessä kaavassa sukupuolta osoittavat pronominit honom ja henne kertovat kuitenkin tekstiin rakennetusta intentiosta. Mikäli avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat niin, että kirkko päättää siunata myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton, edellyttänee se käsikirjaan tehtävää LIITE: Piispainkokous / 9 42

75 73 muutosta niin, että päädytään joko kahteen tai yhteen kaavaan. Kahden kaavan kohdalla käsikirjan avioliiton siunauksen kaava säilyy sellaisenaan ja sen rinnalle laaditaan uusi sukupuolineutraali kaava. Yhden kaavan vaihtoehdossa käsikirjan avioliiton siunauksen kaava muutetaan sukupuolineutraaliksi. Mikäli kirkko päättää luopua kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimenpiteistä tulee kirkkokäsikirjasta poistaa morsiusmessun kaava, kaava avioliittoon vihkimisestä ja avioliiton siunauksesta Vaihtoehdot A. Kirkko säilyttää vihkioikeutensa 1) Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Samoin kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen liiton. Tämä vaihtoehto ei välttämättä aiheuta mitään muutoksia kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan. Mikäli kirkko päättää suhtautua eriasteisin virkamiesoikeudellisin toimenpitein sen virallisen kannan vastaisesti toimiviin pappeihin, jotka vihkivät avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja ja siunaavat heidän siviilivihkimisellä solmitun avioliiton, tilanne voi johtaa oikeusprosesseihin. Oikeusprosessit voivat viedä vuosia ja niitä tullaan ruotimaan julkisuudessa. Kirkolle tilanne tulee olemaan hankala ja sitä vahingoittava. Millaiseen ratkaisuun tuomioistuimet päätyvät on vaikea ennakoida. Tuomioistuinten päätöksistä riippuen lopputuloksena voi olla, että kirkko ei uusien tilanteiden kohdalla reagoi samaa sukupuolta vihkivien pappien toimintaan ja kirkon virallisen linjan rinnalle syntyy vähitellen toinen käytäntö. Toinen vaihtoehto on yrittää ratkaista tilanne kirkon sisällä. Kirkko voi todeta, että kirkon vallitsevan käytännön ohella tässä kysymyksessä kirkossa on myös toisenlainen teologisesti perusteltu toimintamalli ja sallia yksittäisten pappien vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto. Tämä merkitsisi, että vihkijä voisi kussakin tilanteessa muuttaa piispainkokouksen antamien ohjeiden mukaisesti käsikirjan sananmuotoa sukupuolta koskevan maininnan osalta niin, että samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen ja siviilivihkimisellä solmitun avioliiton siunaaminen tulee mahdolliseksi. Pohdittavaksi jää, voidaanko kysymys hoitaa, kuten aikanaan eronneiden vihkimisen kohdalla, piispallisella kaitsennalla ja vaatiiko tämä kirkolliskokouksen määräenemmistön päätöksen. Ilman mitään kirkon dokumentointia siitä, että kirkko hyväksyy, että sen sisällä on vallitsevan käytännön ohella myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli, joudutaan ennen pitkää juridisiin ongelmiin. Asian selkiyttämiseksi on syytä harkita millainen dokumentointi olisi riittävä. Vaihtoehdoiksi tulevat ponsi tai kirkkojärjestyksen toteamus, että kirkolla on avioliittokysymyksessä kaksi teologisesti perusteltua toimintamallia. Mikäli kirkkojärjestykseen tehdään maininta kahdesta toimintamallista, tulee siinä myös mainita LIITE: Piispainkokous / 9 43

76 74 papin oikeus omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita ja millaisin järjestelyin samaa sukupuolta oleville pareille taataan oikeus tulla vihityksi kirkossa tilanteessa, jossa seurakunnan pappi kieltäytyy heitä vihkimästä. Käsikirjan osalta on mahdollista laatia toinen sukupuolineutraali kaava tai todeta käsikirjassa, että vihkijä voi kunkin vihkiparin kohdalla valita sopivan puhuttelumuodon. Sama koskee siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin kirkollista siunausta. Kirkkojärjestyksen ja käsikirjan muutokset vaativat taakseen kirkolliskokouksen määräenemmistön. 2) Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään mies ja nainen. Avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämä vaihtoehto edellyttää muutoksia käsikirjaan avioliiton siunauksen osalta. Käsikirjan kaava avioliiton siunaamisesta säilyy sellaisenaan ja sen rinnalle laaditaan uusi sukupuolineutraali kaava. Kahden kaavan sijaan voidaan laatia yksi sukupuolineutraali kaava, joka koskee kaikkia aviopareja riippumatta heidän sukupuolestaan tai nykyiseen siunauskaavaan lisätään vain maininta, että pappi voi kunkin siunattavan parin kohdalla valita sopivan puhuttelumuodon. Mikäli kirkko niin katsoo, kirkkojärjestykseen voidaan laatia omantunnonvapautta käsittelevä pykälä, jossa säädetään papin oikeudesta omantunnon syistä kieltäytyä siunaamasta siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliittoa. Niiden kirkon avioliitto-opetuksen vastaisesti toimivien pappien osalta, jotka vihkivät avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja, ratkaisuvaihtoehdot ovat samat kuin vaihtoehdossa A1. Käsikirjan ja kirkkojärjestyksen muutokset vaativat taakseen kirkolliskokouksen määräenemmistön. 3) Vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari. Myös avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämä vaihtoehto edellyttää muutoksia käsikirjan vihkikaavaan joko niin, että kaava muutetaan sukupuolineutraaliksi tai päädytään kahteen kaavaan. Tällöin voimassa oleva kaava säilyy sellaisenaan ja sen rinnalle laaditaan uusi sukupuolineutraali kaava. Käsikirjan kaava avioliiton siunaamisesta säilyy sellaisenaan ja sen rinnalle laaditaan uusi sukupuolineutraali kaava tai kaava muutetaan sukupuolineutraaliksi, jolloin se koskee kaikkia aviopareja riippumatta heidän sukupuolestaan. Mikäli kirkko niin katsoo, kirkkolakiin/kirkkojärjestykseen voidaan laatia omantunnonvapautta käsittelevä pykälä, jossa säädetään papin perustuslain suomasta oikeudesta LIITE: Piispainkokous / 9 44

77 75 omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita ja siunaamasta siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliittoa. Samalla tulee myös säätää millaisin järjestelyin samaa sukupuolta oleville pareille taataan oikeus tulla vihityksi kirkossa tilanteessa, jossa seurakunnan pappi kieltäytyy heitä vihkimästä. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja käsikirjan muutokset edellyttävät kirkolliskokouksen määräenemmistön kannatuksen. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan 1) Vihkioikeus poistuu, mutta siunaamisen edellytykset pysyvät ennallaan ja kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Tämä vaihtoehto edellyttää muutoksia avioliitolakiin, kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Tämän lisäksi tulee kirkkokäsikirjasta poistaa morsiusmessun kaava ja kaava avioliittoon vihkimisestä. Kirkolliskokouksen valtioneuvostolle tekemä avioliittolain muutosta koskeva esitys voidaan tehdä enemmistöpäätöksellä. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja käsikirjan muutokset edellyttävät kirkolliskokouksen määräenemmistön kannatuksen. Niiden pappien osalta, jotka siunaavat kirkon avioliiton siunaamista koskevan päätöksen vastaisesti toimintavaihtoehdot ovat samat kuin tilanteessa, jossa kirkko pitäytyy vihkioikeuden säilyttämiseen ja siviilivihityn avioliiton siunaamisen nykyisin edellytyksin (A 1). 2) Vihkioikeus poistuu, mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämä vaihtoehto edellyttää muutoksia avioliitolakiin, kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Tämän lisäksi tulee kirkkokäsikirjasta poistaa morsiusmessun kaava ja kaava avioliittoon vihkimisestä. Käsikirjan kaava avioliiton siunaamisesta säilyy sellaisenaan ja sen rinnalle laaditaan uusi sukupuolineutraali kaava, kaava muutetaan sukupuolineutraaliksi, jolloin se koskee kaikkia aviopareja riippumatta heidän sukupuolestaan tai nykyiseen siunauskaavaan lisätään maininta, että pappi voi kunkin siunattavan parin kohdalla valita sopivan puhuttelumuodon. Mikäli kirkko niin katsoo, kirkkojärjestykseen voidaan laatia omantunnonvapautta käsittelevä pykälä, jossa säädetään papin oikeudesta omantunnon syistä kieltäytyä siunaamasta siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto. Kirkon valtioneuvostolle tekemä avioliittolain muutosta koskeva esitys voidaan tehdä enemmistöpäätöksellä. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja käsikirjan muutokset edellyttävät kirkolliskokouksen määräenemmistön kannatuksen. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimituksista 1. Kirkko ei vihi avioliittoon eikä siunaa solmittuja liittoja LIITE: Piispainkokous / 9 45

78 76 Tämä ratkaisu edellyttää muutoksia avioliittolakiin, kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Lisäksi käsikirjasta tulee poistaa morsiusmessun, avioliittoon vihkimisen ja avioliiton siunaamisen kaavat. Kirkolliskokouksen valtioneuvostolle tekemä avioliittolain muutosta koskeva esitys voidaan tehdä enemmistöpäätöksellä. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja käsikirjan muutokset edellyttävät kirkolliskokouksen määräenemmistön kannatuksen Ratkaisujen merkitys kirkon jäsenille Kirkon jäsenyys Kysymys kirkon jäsenyydestä on keskeinen, kun tarkastellaan kirkon oikeutta vihkiä jäseniään avioliittoon sekä tästä oikeudesta luopumista. Miten kirkko jäsentensä jäsenyyden määrittää ja miten tämä jäsenyys tällä vuosituhannella ilmenee vaikuttavat joko suoraan tai välillisesti tehtäviin valintoihin. Enemmistö suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Sen jäsenmäärä on kuitenkin laskenut tasaisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun vielä 1980-luvulla yli 90 prosenttia suomalaisista oli evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, oli heitä vuonna 2016 noin neljä miljoonaa eli 72 prosenttia koko maan väestöstä. Kuvasta 3 käy ilmi kirkon jäsenten jakautuminen ikäryhmittäin. Kuva 3. Kirkon jäsenten osuus koko väestöstä ikäryhmittäin vuonna 2016 (%) Koko väestöstä Eniten kirkkoon kuuluvia vuonna 2016 oli rippikouluikäisten ja sitä nuorempien keskuudessa ja vanhimmissa yli 70-vuotiaiden ikäryhmissä ja alhaisinta vuotiaiden keskuudessa. Mikäli tämä kehityslinja jatkuu ja nyt vuotiaat eivät tulevaisuudessa liity kirkkoon, tulee kirkon jäsenmäärä putoamaan tulevina vuosikymmeninä huomattavasti. LIITE: Piispainkokous / 9 46

79 77 Kirkkolain mukaan kirkon jäseneksi otetaan kasteessa. Kirkkojärjestyksessä määrätään miten jo kastettu henkilö otetaan kirkon jäseneksi. Kirkko ei voi erottaa jäseniään vaan jäsenyys lakkaa, kun jäsen eroaa kirkosta, liittyy muun uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, hänellä ei ole enää kotikuntaa tai väestökirjanpitokuntaa Suomessa tai kotikuntaa vailla oleva ulkomaalainen jäsen ei enää asu Suomessa. 63 Kirkkojärjestyksen 1 luvun 3 :n mukaan kirkon jäseneksi otetaan: 1) lapsi pyhässä kasteessa; 2) rippikoulun käynyt evankelis-luterilaiseen kirkkoon aikaisemmin kuulunut henkilö, joka ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa; sekä 3) muu säädetyn iän täyttänyt henkilö, joka ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen saa kasteen tai, jos hänet on oikein kastettu, tunnustaa kirkon uskon. Kirkon jäseneksi tulee oikein kastettu lapsi sekä asianomaisen ilmoituksen perusteella toiseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja myös muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva säädetyn iän täyttänyt henkilö, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa tehdyn sopimuksen kirkon jäseneksi tulemisesta. Kirkkojärjestyksen 4 :ssä kerrotaan jäsenen oikeudet ja todetaan: Kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti. Kirkon jäsenelle asetetaan 5 :ssä myös velvoitteita. Hänen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista. Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan. Jäsenyyteen sitoutumisen edellytetään ilmenevän osallistumisena kirkon toimintaan, opin tuntemisena ja sen siirtämisenä seuraavalle sukupolvelle sekä kristillisen tapakulttuurin noudattamisena. Todellisuus antaa kuitenkin toisenlaisen kuvan kirkon jäsenistä. Kirkon jäsenten aktiivinen osallistuminen kirkon toimintaan ja sitoutuminen sen opetukseen ovat vähentyneet erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan jumalanpalvelukseen osallistuminen on hieman noussut edelliseen nelivuotisjaksoon verrattuna, mutta edelleen vain 9 prosenttia osallistuu siihen vähintään kerran kuukaudessa ja 30 prosenttia vähintään kerran vuodessa. Kristinuskon opettamaan Jumalaan ilmaisi uskovansa kolmannes suomalaisista. Myös käsitykset kristillisestä tapakulttuurista ja niiden sitovuudesta ovat muuttuneet. 64 Tästä huolimatta Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu edelleen enemmistö väestöstä. Keväällä 2017 tehdyn kyselyn mukaan 16 prosenttia suomalaisista ilmoittaa, että he eivät missään 63 KL luku 1, 3 ja Osallistuva luterilaisuus LIITE: Piispainkokous / 9 47

80 78 olosuhteissa katso voivansa erota kirkosta ja 37 prosenttia ei ole tullut ajatelleeksi kirkosta eroamista eikä se ollut heille vastaushetkelläkään ajankohtainen asia. Voidaan olettaa, että mikäli mitään dramaattista ei tapahdu, joka johtaisi jäsenkatoon, noin puolet (53 %) suomalaisista tullee tulevaisuudessakin kuulumaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Euroopan uskonnollisuutta käsittelevissä tutkimuksissaan sosiologi Grace Davie kutsuu kirkkojen toimintaan vähemmän sitoutuneiden uskonnollisuutta sijaisuskonnoksi (vicarious religion). Siinä kirkon työntekijät ja pieni ryhmä sen aktiivisia jäseniä ylläpitävät kirkon edustamaa uskoa ja sen rituaaleja. Enemmistö, joka aina ei ymmärrä vähemmistön näkökantoja ja toimia, osoittaa kuitenkin jäsenyydellään hyväksyvänsä ne. Kirkossa kävijät ja kirkon työntekijät toimittavat rituaalit ja ikään kuin uskovat toisten puolesta. Kirkon jumalanpalvelukset ja elämänkaaren eri vaiheisiin liittyvät toimitukset, oppi ja usko ovat täten myös vähemmän aktiivisen enemmistön käytössä, kun tarve niihin heillä aktualisoituu. 65 Millaisena kirkko sekä aktiivisten että vähemmän aktiivisten jäsentensä jäsenyyden näkee, on tärkeä kysymys tarkasteltaessa avioliittoon vihkimisen merkitystä kirkolle. Sosiologi Susan Sundback on tutkinut pohjoismaista kirkon jäsenyyttä vuosituhannen vaihteessa. Hän jakaa kirkon jäsenet kuuteen ryhmään heidän kirkollisen aktiivisuutensa ja emotionaalisen kirkkoon sitoutumisensa perusteella. Ryhmiä ovat 1) sisin seurakunnan ydin, jossa sekä osallistumisaste että emotionaalinen sitoutuminen kirkkoon ja seurakuntaan on vahva, 2) ulompi seurakunnan ydin, joilla toisella sitoutumisen komponenteista on korkea aste ja toisessa keskinkertainen, 3) kirkkoon sympaattisesti suhtautuvat, jotka sekä kirkollisen aktiivisuuden ja emotionaalisen kirkkoon sitoutumisen osalta edustavat keskitasoa, 4) konventionaaliset, joilla osallistumisaste on suhteellisen vahva mutta emotionaalinen sitoutuminen heikkoa, 5) perifeeriset, joilla sitoutuminen on toisen komponentin kohdalla matala ja toisen kohtuullinen ja 6) etääntyneet, joilla sekä osallistumisaste että emotionaalinen sitoutuminen ovat matalia. Sundback toteaa, että mitä lähempänä kirkon toimintaa henkilö on, sitä enemmän hän jakaa myös kirkon näkemykset eri kysymyksissä. Kirkolliset toimitukset ovat jäsenten enemmistölle tärkeä syy kuulua kirkkoon, sillä jäsenyydellä on merkitystä juuri kirkollisten toimitusten tuomien perhetraditioiden kautta myös niille, joilla ei tavallisesti ole tarvetta sielun pelastusta koskeville kirkon palveluille. 66 Vaikka tutkimus on tehty useita vuosia sitten, sen tulokset saavat tukea viimeisimmistä kirkon jäsenyyttä koskevista tilastotiedoista ja tutkimuksista. Kirkolliset toimitukset ovat edelleen suomalaisille tärkeimpiä syitä kuulua kirkkoon. Kevään 2017 kyselyn mukaan 76 prosentille kirkon jäsenistä mahdollisuus kirkkohäihin oli hyvin tai melko tärkeä syy kuulua kirkkoon. Kirkossa herätetty kysymys vihkioikeudesta luopumisesta johtaa kysymään minkä edellä kuvatun ryhmän kastettuja kirkon jäseniä kirkko näkemystensä perusteella mieltää 65 Davie 2000; Sundback LIITE: Piispainkokous / 9 48

81 79 jäsenikseen ja minkä ryhmän jäsenyyttä se haluaa vahvistaa? Piispa Seppo Häkkinen tuo esille kolme käsitystä kirkkoon sitoutumisen merkityksestä, joista jokaisessa nähdään kirkon jäsenyys, sen merkitys ja tehtävät eri tavoin. Kansankirkollinen kirkkokäsitys on avoin. Siinä jäsenyyteen sitoutumisessa korostuu kirkkoon kuuluminen, mutta kirkon toimintaan, muuhun uskonnon harjoitukseen osallistuminen ja sitoutuminen kirkon uskoon ja oppiin jää ohueksi. Pietistinen kirkkokäsitys tekee eron todellisen seurakunnan ja nimikristittyjen välillä. Todelliseen seurakuntaan kuuluvat vain tunnustavat kristityt. Sitoutumisessa korostuu kirkon toimintaan osallistuminen sekä sen uskoon ja oppiin sitoutuminen. Kirkon muodollinen jäsenyys on pietistiselle kirkkokäsitykselle toissijainen asia. Liturgisessa kirkkokäsityksessä painottuvat jumalanpalveluselämä ja armonvälineiden yhteydessä eläminen. Keskeistä tässä näkemyksessä on toiminta ja uskonnon harjoittaminen vaikkakin myös jäsenyys ja oppiin sitoutuminen nähdään tärkeänä. 67 Vaikka typologiat eivät koskaan ole absoluuttisia kuvauksia todellisuudesta vaan niiden välillä esiintyy limittäisyyksiä, antaa Häkkisen esittämä ryhmittely työkaluja tarkastella edellä esitettyä kysymystä kirkon jäsenyydestä. Kansankirkollinen kirkkokäsitys näyttäisi sulkevan sisäänsä kaikki Sundbackin esittämät ryhmät. Pietistisen kirkkokäsityksen omaaville kirkon jäseniksi sopivat ensisijaisesti kirkon ytimeen kuuluvat. Koska toiminnallisuus ja uskonnon harjoittaminen painottuvat voimakkaasti liturgisessa kirkkokäsityksessä ovat ennen kaikkea kirkon ydinryhmäläiset myös tämän näkemyksen omaaville pitkälti kirkon varsinaisia jäseniä. Kirkko on pyrkinyt erilaisilla sen toimintaa ohjaavilla ohjelmilla ja strategioilla vahvistamaan kirkon jäsenyyttä. 68 Kullakin niistä on omat erityiskohteensa ja korostuksensa, mutta Häkkisen mukaan kaikissa painottuu tavalla tai toisella kirkon jäsenyyteen liittyvä kansankirkollinen sitoutuminen. 69 Strategioiden nimet kertovat kirkossa tapahtuneesta muutoksesta: kirkko ei ole vain läsnä suomalaisten elämässä vaan kohtaa ja pyrkii tuomaan yhteen erilaiset ihmiset. 70 Kansankirkkonäkemyksen kannattajille on tärkeää pitää jäseninä kirkon kaikkia kastettuja jäseniä. Tämän jäsenyyden vahvistaminen on kirkon tehtävä. 71 Jäsenyyden vahvistaminen merkitsee uskon herättämistä ja vahvistamista. Kirkolliset toimitukset ovat yksi mahdollisuus vahvistaa toimituksiin osallistuvien jäsenyyttä kirkossa. Mielikuva kirkon näkemyksistä sukupuolivähemmistöistä ja sen kannanotot yhteiskunnan lainsäädännön muutoksiin ovat vaikuttaneet kirkon jäsenmäärän vähenemiseen. Tarkasteltaessa kirkosta eroamista 2000-luvulla, eniten eroajia on ollut vuonna Häkkinen 2010, Kirkon Kasvatustoiminnan kokonaisohjelma (K-ohjelma); Kirkko 2000-prosessi: Läsnäolon kirkko strategia; Meidän kirkko-osallisuuden yhteisö -strategia; Kohtaamisen kirkko -strategia. 69 Tästä tarkemmin ks. Häkkinen 2010, Keskitalo Björkstrand LIITE: Piispainkokous / 9 49

82 80 ( henkeä) ja 2014 ( henkeä). Vuoden 2010 eroamislukujen taustalla oli lokakuussa 2010 Yle TV2:n lähettämä Homo-ilta niminen keskusteluohjelma. Siinä esitetyt näkemykset käynnistivät ennennäkemättömän kirkosta eroamisen aallon. Asiasta käydyssä julkisessa keskustelussa kävi ilmi, että ohjelmassa esitetyt kristillisiksi näkemyksiksi määritetyt kannanotot homoseksuaalisuudesta ja avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä liittona tulkittiin yhden henkilön mielipiteen sijaan koko kirkon näkemyksiksi ja kannanotoksi. Kirkko miellettiin liian suvaitsemattomana seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tällaiseen kirkkoon eivät eroajat halunneet kuulua. Vuoden 2014 korkea eroajien määrä on yhteydessä eduskunnan päätökseen avioliittolain muutoksesta. Kun yhteiskunnasta ei voinut erota, oli kirkko se foorumi, jolla oli mahdollista tuoda julki oma näkemys. Kirkosta erosivat eduskunnan päätökseen pettyneet konservatiivit. Osan arveltiin olleen kuohuksissaan myös joidenkin kirkon johtajien myönteisestä suhtautumisesta sukupuolineutraalia avioliittolakia kohtaan. Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että riippumatta siitä luopuuko kirkko vihkimisoikeudestaan vai ei ja millaisen kannan kirkko sukupuolineutraaliin avioliittoon ottaa, sen ratkaisut saattavat vaikuttaa kirkon jäsenmäärään. Tätä käsitellään tarkemmin luvussa Asiaan liittyvien ristiriitojen jatkuva käsittely mediassa ylläpitää mielikuvaa ristiriitojen repimästä kirkosta mikä eikä liioin tue olemassa olevaa kirkon jäsenyyttä saati houkuta liittymään kirkkoon. Kooten voidaan todeta, että vihkioikeuden säilyttäminen toimii kanavana, jota kautta kirkolla on mahdollisuus saavuttaa myös ne jäsenensä, jotka eivät kuulu seurakunnan ydinjoukkoihin. Näiden kirkon enemmistönä olevien jäsenten kohdalla vihkioikeudesta luopuminen merkitsee, että jäsenyyden mielekkyys vähenee. Pakollinen siviilivihkiminen tulee todennäköisesti heikentämään kirkon jäsenyyteen sitoutumista, sillä monien yhteydet kirkkoon ovat ohuet ja lähinnä juuri elämän käännekohtiin liittyvien toimitusten varassa. Heille avioliiton siunauksen järjestäminen siviilivihkimisen jälkeen edellyttäisi todennäköisesti myös muita kuin vain uskonnollisia motivaatiotekijöitä sekä nykyistä huomattavasti aktiivisempaa yhteydenottoa vihittyihin kirkon ja seurakunnan taholta. Koska seurakunnan ytimessä olevat ovat sitoutuneita kirkon uskoon ja toimintaan, vihkioikeudesta luopuminen ei aiheuttane tämän ryhmän eroa kirkosta. He myös ovat niitä, jotka ovat tietoisia kirkon palveluista ja tulevat todennäköisesti pyytämään kirkkoa siunaamaan siviilivihkimisellä solmimansa avioliiton Jäsenten näkemykset eri vaihtoehdoista Sukupuolineutraalista avioliitosta julkisuudessa käyty keskustelu ja kirkon sisällä olevat erilaiset näkemykset asiasta edellyttävät ajantasaista tutkittua tietoa kirkon jäsenten ja suomalaisten mielipiteistä, jotta kirkko voi hahmottaa sen kontekstin, jossa se tekee ratkaisunsa vihkioikeutensa säilyttämisestä tai siitä luopumisesta. Kirkon päätöksenteon kannalta ei ole yhdentekevää, mitä sen omat jäsenet asiasta ajattelevat. LIITE: Piispainkokous / 9 50

83 81 Suomalaisten näkemykset koskien kirkollista vihkimistä muuttuvat hitaasti. Kun vuonna 2015 Gallup Ecclesiastican mukaan 17 prosenttia kannatti kirkon vihkioikeudesta luopumista, oli vastaava luku kahta vuotta myöhemmin 18 prosenttia. Vuonna 2015 asiaa kysyttiin myös kirkon luottamushenkilöiltä ja työntekijöiltä. Tuolloin kirkon työntekijät (21 %) suhtautuivat suomalaisia (17 %) ja luottamushenkilöitä (13 %) myönteisemmin siihen, että kirkko luopuisi vihkioikeudestaan. Erot eri ryhmien välillä herättävät kysymään olisiko mahdollista, että joidenkin kirkon työntekijöiden kokemukset kirkollisesta vihkimisestä eivät vastaa heidän näkemystään siitä millainen kirkollisen vihkitoimituksen tulisi olla? Keväällä 2017 toteutetun kyselyn tulokset kertovat, että kirkollisella avioliittoon vihkimisellä on edelleen vahva tuki sekä kirkon jäsenten että kaikkien suomalaisten keskuudessa. Kuvasta 4 käy ilmi, että vain alle viidennes (18 %) suomalaista kannatti vihkioikeudesta luopumista. Eniten kannatusta vihkioikeudesta luopuminen sai niiden taholta, jotka eivät kuuluneet mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan (40 %). Kuva 4. Vastaajien kanta väittämään Kirkon tulisi luopua vihkimisoikeudestaan. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat 3% 8% 14% 12% 52% 12% Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat 23% 17% 14% 14% 20% 13% Kaikki suomalaiset 8% 10% 13% 13% 44% 12% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä osittain samaa mieltä ei kumpaakaan osittain eri mieltä täysin eri mieltä en osaa sanoa Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat olivat selkeästi kirkon vihkioikeuden säilyttämisen kannalla. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä vihkioikeudesta luopumista kannatti vain noin joka kymmenes (11 %). Tämä pieni joukko jakaantui lähinnä kahteen ääripäähän: niihin, jotka ilmoittivat, että eivät usko Jumalaan sekä aktiivisiin Raamatun lukijoihin ja seurakunnan toimintaan osallistuviin. 72 Muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien 72 Liite 2. Taulukko 3. LIITE: Piispainkokous / 9 51

84 82 kohdalla ajatus ei liioin saanut kannatusta. 73 Vihkioikeuden säilyttämistä kannatettiin myös suuria kaupunkeja hieman enemmän maaseudulla. Sukupuoli, ikä ja kirkon jäsenyyden perusteet vaikuttivat jossain määrin näkemyseroihin. Kirkollisia toimituksia ja kirkon palvelutyötä korostavat olivat enemmän vihkioikeudesta luopumista vastaan kuin uskoa korostavat jäsenet. On myös tärkeää havaita, että vihkioikeudesta kiinni pitäviä oli erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä, luvuilla syntyneiden keskuudessa. Voidaan todeta, että kirkon jäsenet ovat harvinaisen yksimielisiä kirkon vihkioikeuden säilyttämisen tärkeydestä. Kuvaan 5 on koottu kyselyn vastaukset koskien kirkolliseen avioliittoon vihkimisen merkityksestä suomalaisille. Kuva 5. Kirkolliseen avioliittoon vihkimisen merkitys suomalaisille. On uskonnonvapauden kannalta tärkeää, että avioliiton voi solmia kirkon tai muun uskonnollisen yhdyskunnan keskuudessa. 40% 32% 8% 6% 6% 8% Kirkollinen vihkiminen takaa avioliiton solmimiselle sille kuuluvan arvokkuuden ja juhlavuuden. 36% 26% 11% 10% 14% 3% Pakollinen siviiliavioliitto ennen avioliiton siunaamista kirkossa aiheuttaa vaivaa ja lisäkustannuksia. 24% 25% 13% 10% 10% 17% Avioliitto on ensisijaisesti yhteiskunnallinen instituutio, minkä vuoksi on luonnollista, että se solmitaan siviiliviranomaisten edessä. 16% 21% 20% 22% 12% 9% Kirkolliseen vihkimiseen liittyvä avioliiton siunaus tukee parisuhteen onnistumista. 14% 23% 19% 11% 27% 7% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Ei kumpaakaan Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Uskonnonvapauden toteutumiseksi lähes kolme neljäsosaa (72 %) suomalaisista pitää valinnaista avioliiton solmimismuotoa tärkeänä. Näin ajattelevat erityisesti uskonnollisten yhdyskuntien jäsenet (Ev.-lut. 78 %, Ort. 70 %, Muu 89 %, Ei jäsen 51 %). Syyt evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyteen eivät vaikuta merkittävästi mielipiteeseen. Jäsenistä ne, joille kirkolliset toimitukset ovat tärkeä syy kirkon jäsenyydelle, ovat todennäköisemmin myös tätä mieltä Kyselyssä muiden uskonnollisten yhteisöjen vastaajajoukot olivat sen verran pieniä (ortodokseja 18 ja muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia 29) ja vastaukset hajanaisia, että näihin lukuihin tulee suhtautua varauksella ja siksi niitä ei ole myöskään raportoitu kuvioissa. 74 Liite 2. Taulukko 4. LIITE: Piispainkokous / 9 52

85 83 Mielipiteet jakautuivat koskien väittämää, avioliitto on ensisijaisesti yhteiskunnallinen instituutio, minkä vuoksi on luonnollista, että se solmitaan siviiliviranomaisten edessä. Näkemykseen yhtyi reilu kolmannes (37 %) ja lähes saman verran vastusti sitä (34 %). Ei ole yllätys, että tätä näkemystä kannattavat erityisesti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat (66 %) ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenet (53 %), joilla siviilivihkiminen on ollut tai on edelleen voimassa oleva käytäntö. Sen sijaan evankelisluterilaisen kirkon jäsenistä vain runsas neljännes (27 %) ja ortodoksisen kirkon jäsenistä vajaa kolmannes (31 %) oli näkemyksen kannalla. Tulokset kertovat, että vaikka kirkollinen vihkimistä pidetään tärkeänä, myös siviilivihkimisellä on paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toisin sanoen, tulosten jakautuminen näin voimakkaasti perustelee valinnaisen avioliiton solmimismuodon mahdollisuutta ja oikeutta. Kirkon vihkioikeutta perusteltiin kulttuurisin, uskonnollisin ja taloudellisin syin. Suomalaisista hieman vajaa kaksi kolmannesta (62 %) katsoi, että kirkollinen vihkiminen takaa avioliiton solmimiselle sille kuuluvan arvokkuuden ja juhlavuuden. Voimakkaimmin tätä mieltä olivat uskonnollisten yhdyskuntien jäsenet (ev.-lut. 74 %, ort. 68 %, muu 66 %) kun taas uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomista vain neljännes (26 %) oli tällä kannalla. Myös tässä kysymyksessä ne evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet, joille kirkolliset toimitukset ovat tärkeä syy kirkon jäsenyydelle, ovat muita todennäköisemmin myös tätä mieltä. 75 Suomalaisista runsas kolmannes (37 %) katsoi kirkolliseen vihkimiseen liittyvän avioliiton siunauksen tukevan parisuhteen onnistumista. Kuva 6. havainnollistaa tätä. Kuva 6. Vastaajien kanta väittämään Kirkolliseen vihkimiseen liittyvä avioliiton siunaus tukee parisuhteen onnistumista. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat 17% 28% 20% 11% 17% 7% Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat 4% 6% 15% 12% 56% 8% Kaikki suomalaiset 14% 23% 19% 11% 27% 7% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä osittain samaa mieltä ei kumpaakaan osittain eri mieltä täysin eri mieltä en osaa sanoa 75 Liite 2. Taulukko LIITE: Piispainkokous / 9

86 84 Voimakkaimmin tätä mieltä olivat erityisesti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat vastaajat mikä kertoo, että kirkollisen vihkimisen nähdään eroavan siviilivihkimisestä sen uskonnollisen funktion tuoman lisäarvon vuoksi. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ne, joille kirkon jäsenyydessä korostuvat kirkon usko ja arvot sekä toimitukset ovat muita todennäköisemmin myös tätä mieltä. 76 Sen sijaan yhdyskuntiin kuulumattomista yli kaksi kolmasosaa (68 %) katsoi, että kirkolliseen vihkimiseen liittyvällä siunauksella ei ole mitään merkitystä parisuhteen onnistumiselle. Noin puolet suomalaisista (49 %) katsoi pakollisen siviilivihkimisen ennen avioliiton siunaamista kirkossa aiheuttavan vaivaa ja lisäkustannuksia. Ne, jotka eivät kuuluneet mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja jotka eivät todennäköisesti myöskään pyytäisi avioliiton siunausta, vain 39 prosenttia oli tätä mieltä. Sen sijaan evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä yli puolen (53 %) mielestä tämä vaihtoehto aiheuttaisi sekä vaivaa että lisäkustannuksia. Kysymys kirkollisen avioliittoon vihkimisen edellytyksistä nosti esille eroja vastaajien kesken. Kuva 7 osoittaa reilun kolmanneksen (37 %) suomalaisista kannattavan näkemystä, että kirkon tulisi vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen ja puolet (51 %) vastusti tällaista kirkollisen vihkimisen rajaamista. Kuva 7. Vastaajien kanta väittämään Kirkon tulisi edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat 32% 10% 5% 11% 38% 4% Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat 15% 5% 8% 10% 53% 9% Kaikki suomalaiset 28% 9% 6% 10% 41% 6% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä osittain samaa mieltä ei kumpaakaan osittain eri mieltä täysin eri mieltä en osaa sanoa Näkemysero asiasta on selkeä uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien ja niihin kuuluvien välillä. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomista lähes kaksi kolmasosaa (63%) ei kannattanut kirkollisen vihkimisen rajaamista eri sukupuolta oleviin 76 Liite 2. Taulukko 6. LIITE: Piispainkokous / 9 54

87 85 kihlakumppaneihin. Voimakkaimmin väittämän kanssa samaa mieltä olivat muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten mielipiteet jakautuivat. Kirkollisen avioliittoon vihkimisen rajoittamista vain miehen ja naisen välille kannatti 42 prosenttia ja tätä vastusti 49 prosenttia. Kuva 8 kertoo, että mitä vanhempi vastaaja sitä tiukemmin hän pitäytyy näkemykseen, että kirkon tulisi vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Kuva 8. Eri ikäisten kirkon jäsenten kanta väittämään Kirkon tulisi edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen % 7% 4% 12% 60% 4% % 7% 4% 10% 50% 3% % 10% 4% 12% 41% 2% % 11% 5% 12% 30% 4% % 13% 9% 9% 23% 6% KAIKKI 32% 10% 5% 11% 38% 4% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Ei kumpaakaan Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Iän ohella myös sukupuoli, kirkon jäsenyyden peruste sekä oliko vastaajan ystäväpiirissä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia osoittautuivat mielipiteeseen vaikuttaviksi tekijöiksi. Muualla kuin Helsingissä asuvat, erityisesti miehet ja ne kirkon jäsenet, joille kirkon jäsenyyden määrittelyssä muita tekijöitä merkittävimpinä painottuivat toimitukset ja kirkon usko, ovat todennäköisemmin sitä mieltä, että kirkon tulee vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. 77 Vastaukset olivat lähes käänteiset edelliseen kysymyksen vastauksiin verrattuna, kun tiedusteltiin vastaajien mielipidettä tulisiko kirkon vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia. 77 Liite 2. Taulukko 1. LIITE: Piispainkokous / 9 55

88 86 Kuva 9. Vastaajien kanta väittämään Kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat 40% 14% 6% 9% 27% 4% Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat 50% 13% 7% 5% 15% 10% Kaikki suomalaiset 42% 13% 6% 8% 25% 6% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä osittain samaa mieltä ei kumpaakaan osittain eri mieltä täysin eri mieltä en osaa sanoa Yli puolet (55 %) suomalaisista kannatti samaa sukupuolta olevan parin kirkollista vihkimistä ja kolmannes (33 %) vastusti sitä. Korkeinta kannatus oli uskontokuntiin kuulumattomien keskuudessa (63 %). Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä yli puolet (54 %) kannatti kirkon vihkioikeuden laajentamista samaa sukupuolta oleviin ja reilu kolmannes (36 %) vastusti sitä. Kuvasta 10 käy ilmi mitä nuoremmista kirkon jäsenistä on kyse, sitä yksiselitteisimmin he katsovat, että kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat. Kuva 10. Eri ikäisten kirkon jäsenten kanta väittämään Kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat % 16% 2% 7% 11% 3% % 14% 5% 10% 20% 4% % 13% 6% 7% 26% 3% % 14% 6% 11% 33% 4% % 14% 11% 9% 35% 5% KAIKKI 40% 14% 6% 9% 27% 4% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Ei kumpaakaan Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa LIITE: Piispainkokous / 9 56

89 87 Myös tässä iän lisäksi sukupuoli, asuinpaikka, kirkon jäsenyyden peruste sekä oliko vastaajan tuttavapiirissä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia, osoittautuivat mielipiteeseen tilastollisesti merkitsevästi vaikuttaviksi tekijöiksi. Todennäköisemmin tätä näkemystä tukevat miehiä enemmän naiset, Helsingissä asuvat ja ne, joiden tuttavapiiriin kuuluu homoseksuaaleja ja joiden kirkon jäsenyyttä määrittävät muita tekijöitä enemmän kirkon palvelutyö ja perinteen ylläpito. 78 Verrattaessa tuloksia kahta vuotta aiemmin tehdyn kyselyn tuloksiin voidaan todeta, että suomalaisten mielipiteet avioliittokysymyksessä muuttuvat nopeasti noin 3,5-5 prosentin vuosivauhdilla avioliittokäsitystä laajentavaan suuntaan. 79 Kuvat 8 ja 10 kertovat, että tulevaisuudessa yhä suurempi määrä kirkon jäsenistä katsoo, että kirkollinen avioliittoon vihkimisen tulee ulottaa myös samaa sukupuolta oleviin kihlakumppaneihin. Mielipide-erot sen suhteet keiden avioliittoja kirkko voi siunata eivät jakautuneet yhtä voimakkaasti. Kysyttäessä pitäisikö siviilivihityllä samaa sukupuolta olevalla parilla olla oikeus kirkolliseen siunaukseen siinä tapauksessa, että kirkko edelleen pitäytyy vihkimään vain miehen ja naisen liittoja, näkemykset olivat varsin yhtenäiset riippumatta siitä kuuluiko vastaaja kirkkoon vai ei. Kaikista suomalaisista 63 prosenttia, evankelisluterilaisen kirkon jäsenistä 66 prosenttia ja yhdyskuntiin kuulumattomista 61 prosenttia kannatti siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin liiton siunausta. Sama linja tulee näkyviin myös tilanteessa, jossa kirkko luopuisi vihkioikeudestaan. Avioliiton solmimisen muodosta riippumatta kaksi kolmasosaa kaikista suomalaisista, kirkon jäsenistä ja yhdyskuntiin kuulumattomista vastaajista haluaa suoda avioliiton siunauksen kaikille pareille sukupuolesta riippumatta. Seuraavaksi tarkastellaan miten suomalaiset suhtautuvat heidän omasta näkemyksestään poikkeaviin kirkon ratkaisuihin. 78 Liite 2. Taulukko Vuonna 2015 alle puolet suomalaisista (48 %) katsoi, että kirkon tulisi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja ja tätä vastusti reilu kolmannes (38 %). Kirkon jäsenistä lähes yhtä suuri ryhmä kannatti (45 %) ja vastusti (43 %) tätä näkemystä. Kirkon tutkimuskeskus. Avioliittolain muutos ja kirkko. LIITE: Piispainkokous / 9 57

90 88 Kuva 11. Suomalaisten suhtautuminen kirkon ratkaisuihin, jotka poikkeavat omasta näkemyksestä. 6A. Vastasit edellä, että kirkon tulisi edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Entä jos kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia? 29% 40% 29% 2% 6B. Vastasit edellä, että kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat. Entä jos kirkko 30% 37% 31% 3% 6C. Vastasit edellä, että kirkon tulisi luopua vihkioikeudestaan.entä jos kirkko päättää edelleen 34% 12% 51% 3% 6D. Vastasit edellä, että kirkon tulisi luopua vihkioikeudestaan. Entä jos kirkko alkaa vihkimään 11% 9% 78% 3% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % En halua/haluaisi kuulua kirkkoon, joka toimii näin Pidän päätöstä huonona, mutta se ei vaikuta halukkuuteeni olla jäsen Ratkaisu ei vaikuta kirkkosuhteeseeni mitenkään En osaa sanoa Kuvasta 11 käy ilmi, että riippumatta mitä näkemystä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä vastaaja oli pitänyt tärkeänä, reaktiot oman kannan vastaisiin kirkon ratkaisuihin olivat varsin samanlaisia. Sen välillä päättääkö kirkko vihkiä avioliittoon edelleen miehen ja naisen vai salliiko se kirkollisen vihkimisen myös samaa sukupuolta oleville pareille, ei ole muutamaa prosenttia suurempaa eroa. Oman kannan vastainen päätös vaikuttaisi negatiivisesti kirkon jäsenyyteen alle kolmanneksen kohdalla (6A 29 %, 6B 30 %). Sen sijaan kaksi kolmannesta (6A 69 %, 6B 68 %) katsoo, että vaikka he pitäisivätkin kirkon ratkaisua huonona, se ei kuitenkaan vaikuta heidän jäsenyyteensä ja kirkkosuhteeseensa. Näyttää siltä, että kirkon ratkaisuun tyytymättömien kohdalla vaikutteet radikaaliin ratkaisuun jättää kirkko tulevat kirkon ulkopuolelta. Voimakkaimmin oman mielipiteen vastainen kirkon toiminta herättää reaktioita kahden kirkkoon kuulumattoman ryhmän kohdalla. Miehen ja naisen kirkollista avioliittoa kannattavista muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvista 77 prosenttia ei haluaisi kuulua kirkkoon, joka päätyy vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Yhdyskuntiin kuulumattomista taasen sukupuolineutraalia kirkollista avioliittoa kannattavista 54 prosenttia ei haluaisi kuulua kirkkoon, joka päättää edelleen vihkiä avioliittoon vain miehen ja naisen. Sen sijaan evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten näkemykset olivat huomattavasti lievemmät, jos kirkko toimisi vastoin heidän mielipidettään siitä keitä sen tulisi vihkiä. Vaihtoehdon 6A kohdalla 25 prosenttia ilmaisi, ettei halua/haluaisi kuulua kirkkoon, joka LIITE: Piispainkokous / 9 58

91 89 alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia ja 6B osalta jossa kirkko pitäytyisi vihkimään vain miehen ja naisen vastaava prosenttiosuus oli 20 prosenttia. Kummassakin tapauksessa potentiaaliset kirkon jäsenyydestä luopujat kuuluvat kahteen suhteellisen pieneen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän tyypilliset edustajat ovat nuoria miehiä, jotka kannattavat kirkollista avioliittoon vihkimistä ja joille avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Heillä kirkon jäsenyydessä korostuvat kirkon uskoon liittyvät kysymykset, he ovat aktiivisia Raamatun lukijoita, mutta eivät osallistu seurakunnan toimintaan keskimääräistä suomalaista enemmän. Toiseen ryhmään kuuluu samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä kannattavia, todennäköisemmin korkeasti koulutettuja, suurissa kaupungeissa asuvia naisia, joille kirkon usko ja oppi eivät ole niin merkityksellisiä, mutta jotka osallistuvat aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Miehet ovat eroherkkiä, koska heillä ei välttämättä ole sosiaalista sidettä seurakuntaan. Naisilla taas ei ole yhtä voimakasta sidettä kristilliseen oppiin, mutta heillä on sosiaalisia kytköksiä seurakuntaan, mikä tekee kysymyksestä heille akuutin. Vaikka kirkon jäsenet pitäisivät oman kannan vastaista kirkon päätöstä keitä se vihkii huonona, siitä huolimatta molemmissa tapauksissa kaiken kaikkiaan kolme neljännestä (6A 72 % ja 6B 76 %) katsoo, että kirkon ratkaisut eivät vaikuta heidän jäsenyyteensä ja kirkkosuhteeseensa mitenkään. Koska kaikkien kohdalla vahvaa opillista tai sosiaalista sidettä seurakuntaan ei ole, kirkon päätöksellä ei ole liioin voimakasta vaikutusta heidän jäsenyyteensä. 80 Kuvasta 11 käy ilmi, että suomalaisista ne, jotka kannattivat vihkioikeudesta luopumista reagoivat voimakkaimmin siihen, jos kirkko toimisi vastoin heidän näkemystään ja vihkisi avioliittoon edelleen vain miehen ja naisen kuin siihen, että se vihkisi samaa sukupuolta olevia pareja. Näiden vaihtoehtojen kohdalla kirkon jäsenten näkemykset erosivat toisistaan vain vähän. Vihkioikeudesta luopumista kannattaneita oli vain 11 prosenttia kirkon jäsenistä. Jos kirkko jatkossakin vihkii avioliittoon vain miehen ja naisen, kirkkoon ei haluaisi kuulua 16 prosenttia, ja mikäli se ryhtyy vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, 15 prosenttia ei haluaisi kuulua tällaiseen kirkkoon. Vihkioikeudesta luopumista kannattaneiden kirkon jäsenten kohdalla kirkon ratkaisut, koskivat ne sitten eri tai samaa sukupuolta olevia parien vihkimistä, eivät vaikuttaisi mitenkään heidän jäsenyyteensä ja kirkkosuhteeseensa (6C 76 %, 6D 83 %). Sukupuolineutraalin avioliittolain tultua voimaan niin kirkon sisällä kuin mediassa on keskusteltu siitä miten kirkon, seurakuntien ja yksittäisten pappien tulisi toimia. Esille on noussut kysymys yksittäisen papin mahdollisuudesta vihkiä samaa sukupuolta olevia siinäkin tapauksessa, että kirkon opetus avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä liittona säilyy ennallaan. Samoin on keskusteltu papin oikeudesta kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja tilanteessa, jossa kirkko sallii näiden parien kirkollisen vihkimisen. Näissä keskusteluissa kysymys omantunnonvapaudesta on ollut vahvasti esillä. On myös esitetty näkemys, että kullakin seurakunnalla voisi olla itsenäinen mahdollisuus päättää 80 Liite 2. Taulukko 7 ja 8. LIITE: Piispainkokous / 9 59

92 90 miten se vihkikysymyksessä toimii. Kuvassa 12 on esitetty suomalaisten näkemyksiä siitä, miten kirkon eri tilanteissa tulisi toimia. Kuva 12. Suomalaisten suhtautuminen opin ja käytännön eriävyyteen. Papeilla tulisi olla oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevia siinäkin tapauksessa, että kirkon opetus avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä säilyy ennallaan 42% 14% 6% 10% 22% 7% Papeilla tulisi olla oikeus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja siitäkin huolimatta, että kirkko sallii samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen 32% 22% 6% 14% 19% 7% Kirkon tulisi hyväksyä, että sen sisällä on erilaisia näkemyksiä avioliitosta ja antaa papeille mahdollisuus toimia vihkikysymyksessä omantuntonsa mukaan. 31% 24% 6% 12% 19% 7% Kullakin seurakunnalla tulisi olla itsenäinen mahdollisuus päättää siitä, vihitäänkö samaa sukupuolta olevia vai ei 11% 13% 8% 20% 41% 7% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Ei kumpaakaan Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Suomalaiset näyttäytyvät pragmaattisina ja sallivina toisin ajattelevia kohtaan. Useimmat ajattelevat, että papeille tulisi sallia oikeus toimia vihkikysymyksessä omantuntonsa mukaisesti. On mielenkiintoista, että tilanteessa, jossa kirkon avioliitto-opetus pitäytyy miehen ja naisen väliseen liittoon, tiukimmin yksittäisen papin oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia vastustavat löytyvät muiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenistä (73 %). He myös muita enemmän sallisivat (74 %) papeille oikeuden kirkon kannan vastaisesti kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Sen sijaan tiukimpia suhteessa kieltäytyjiin olivat yhdyskuntiin kuulumattomat, joista vain yli kolmannes (38 %) katsoi tällaisen oikeuden mahdolliseksi. Myös evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä 54 prosenttia katsoo, että papilla tulisi olla oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevia siinäkin tapauksessa, että kirkon opetus avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä säilyy ennallaan. Tälle tukensa antavat ne, jotka korostavat kirkkoa jäseniään palvelevana kirkkona. Tätä ratkaisua vastustaa 34 prosenttia kirkon jäsenistä. Kirkon jäsenistä 59 prosenttia sallisi papeille oikeuden kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja siitä huolimatta, että kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen. Tätä ratkaisua tukevat erityisesti ne, joiden jäsenyydessä painottuvat kirkko uskon ja opin yhteisönä. LIITE: Piispainkokous / 9 60

93 91 Kirkon jäsenistä yli puolet (56 %) ei odota, että kaikilla tulisi kirkossa olla samanlainen näkemys avioliitosta vaan kukin pappi saisi toimia vihkikysymyksessä omantuntonsa mukaan. Kolmannes (33 %) katsoi, että linjan on oltava yksi ja siihen on kaikkien sopeuduttava ja siitä ei sovi poiketa. Tulos kertoo kirkon sisällä olevasta kahdenlaisesta kirkkonäkemyksestä. Jouston raja niin kaikkien suomalaisten kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenillä tulee kuitenkin vastaan koskien yksittäisten seurakuntien mahdollisuutta ratkaista miten vihkikysymyksessä toimitaan. Kirkon jäsenistä 60 prosenttia ei kannata tällaista ratkaisua. Instituution rakenteellisella tasolla kirkon tulee olla yhtenäinen, mutta sen sisällä sallitaan yksittäisille papeille oikeus toimia vakaumuksensa mukaisesti, olipa sitten kyse vihkimisestä tai siitä kieltäytymisestä. Kooten voidaan todeta, että sen kummemmin kaikki suomalaiset kuin evankelisluterilaisen kirkon jäsenet eivät halua kirkon luopuvan vihkioikeudestaan. Riippumatta jäsenyyden syistä, kirkon avioliittoon vihkimisellä on vahva kannatus sekä jäsentensä että kaikkien suomalaisten keskuudessa. Kirkon vihkioikeutta perustellaan kulttuurisilla, uskonnollisilla, käytännöllisillä syillä sekä yksilön uskonnonvapauteen liittyvän valinnan mahdollisuuksilla. Siviilivihkimisen jälkeen toimitettava avioliiton siunaus ei ole vakiinnuttanut asemaansa suomalaisessa kulttuurissa. Mitä nuoremmista ikäluokista on kyse, mitä kaupunkimaisempi elinympäristö, ja mitä enemmän sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä tunnetaan, sitä enemmän vihkioikeutta halutaan laajentaa. Kirkon palvelu- ja auttamisroolia ja kirkon uskoa ja arvoja jäsenyytensä perustana korostavat jäsenet ovat toistensa peilikuvia: edellinen haluaa laajentaa, jälkimmäinen pitäytyä traditioon. Toimituksia korostavat kallistuvat hivenen traditioon pitäytymisen puolelle. Tuloksista voidaan päätellä tulevaisuuden kehityssuuntaa: kaupungistuminen voimistuu, ihmisten tuttavapiiriin kuuluu jatkuvasti enemmän sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä ja vanhemman väestönosan luonnollisen poistuman myötä samaa sukupuolta olevien vihkioikeuteen myönteisesti suhtautuvien jäsenten määrä kasvaa. Kirkollisen vihkimisen kestävä suosio ja nopea muutos valmiudessa hyväksyä kirkollinen avioliittoon vihkiminen myös samaa sukupuolta oleville pareille kertovat, että kysymys ei tule poistumaan päiväjärjestyksestä vaan ratkaisemattomana ristiriita vain syvenee. Vihkikysymys on kirkolle identiteetti- ja itseymmärryskysymys, jonka ratkaisu kertoo kirkkonäkemyksestä ja siitä katsooko kirkko ensisijaisesti traditioon vai ottaako se huomioon myös jäsentensä ajattelussa tapahtuvat muutokset. Riippumatta siitä millaiseen ratkaisuun kirkko päätyy koskien samaa sukupuolta olevien vihkimistä, vain noin viidesosa kirkon jäsenistä miettii halukkuuttaan kuulua kirkkoon, joka toimii vastoin heidän näkemystään. Ihmiset ovat valmiita hyväksymään, että kirkossa on eri tavoin ajattelevia ihmisiä. He haluavat pysyä kirkossa vaikka eivät sen kaikkia ratkaisuja kannatakaan mikä kertonee kysymyksen keitä kirkko voi vihkiä marginaalisuudesta kirkon jäsenyydelle ja ihmisten halusta kuulua avoimeen ja sallivaan kirkkoon. LIITE: Piispainkokous / 9 61

94 Heijastusvaikutukset kasteen ja rippikoulun asemaan Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäsenyyteen liittyy oleellisesti myös velvoite kristillisen perinteen siirtämisestä tulevalle sukupolvelle antamalla kastaa lapsensa ja huolehtimalla heidän kristillisestä kasvatuksestaan. Jäsenkehityksen kannalta on tärkeää, että lapset kastetaan. Kastettujen lasten osuus syntyneistä on vähentynyt kahdessakymmenessä vuodessa 20 prosenttiyksikköä. Syntyvyys on laskenut koko 2010 luvun ajan. Vuonna 2016 syntyneiden määrä oli itsenäisyyden ajan pienin. Kuvasta 13 käy ilmi, että kastettujen lasten määrän lasku on seurannut syntyneiden määrän laskua. Kuva 13. Syntyneet ja kastetut vuosina Syntyneet Kastetut Syntyneet Kastetut Kastettujen lasten suhteellinen osuus syntyneistä lapsista on alentunut viidessä vuodessa viitisen prosenttia. Vuonna 2012 evankelis-luterilaisen kirkon toimesta kastettiin 75,3 prosenttia syntyneistä lapsista vuonna 2016 vastaavan luvun ollessa 69,4 prosenttia. Kirkosta eroamisen ohella myös muut tekijät vaikuttavat siihen, että kirkon jäsenet eivät kastata lapsiaan. Yksi näistä on näkemys, että lapsen tulee saada itse päättää mihin uskonnolliseen yhteisöön hän haluaa liittyä tai olla liittymättä. Vaikka kastettujen lasten määrän laskussa on alueellisia eroja, suunta on lähes kaikissa hiippakunnissa sama. Helsingin hiippakunnan tilanne osoittaa, että muutokset voivat olla nopeita. Tämän selvityksen kannalta tärkeä tutkimustulos on, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen ennustaa sitä, että lapset kastetaan. 81 Viimeisimmät lakimuutokset koskien lasten uskonnollista kasvatusta tulevat mitä todennäköisemmin heijastumaan myös kastettujen lasten määrään. Aiemmin lapsen äiti on voinut viime kädessä päättää alle 1-vuotiaan lapsen liittämisestä uskontokuntaan. Nyt uskonnonvapauslain 3 :n mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Lapsen kastaminen vaatii molempien puolisoiden suostumuksen. Tilanteissa, joissa kirkkoon kuuluvien vanhempien siteet kirkkoon ovat ohuet tai vain 81 Hytönen 2016, 117. LIITE: Piispainkokous / 9 62

95 93 toinen vanhemmista on kirkon jäsen, voi kysymys kasteen ja kirkon jäsenyyden merkityksestä lapselle jäädä vähemmälle huomiolle. Tutkimusten mukaan uskonnollinen kasvatus on vähentynyt kodeissa. Mitä vanhemmasta ikäluokasta on kyse, sitä enemmän he kokevat saaneensa kotona uskonnollista kasvatusta. Näin kokivat vuonna 2011 yli 65-vuotiaista yli puolet (52 %) ja vuotiasta vain joka viides (21 %). 82 Vaikka vanhemmat katsovat, että lasten uskonnollinen kasvatus on kodin ja vanhempien tehtävä näyttää siltä, että enemmistö vanhemmista ei näytä näin toimivan. Lasten ja nuorten uskonnollinen kasvatus on pitkälti ulkoistettu kirkolle. 83 Tämä näkyy erityisesti rippikoulun kohdalla. Riippumatta omasta osallistumisaktiivisuudesta kirkon toimintaan monet vanhemmista katsovat, että nuorille on hyväksi käydä rippikoulu. Tutkimusten mukaan perheen mielipiteellä ja rippikoulu osana perheen traditiota on merkitystä 44 prosentille nuorista osallistua rippikouluun. 84 Kansainvälisessä vertailussa käy ilmi, että rippikoulun asema osana suomalaista nuorisokulttuuria on vahva. Vuonna 2016 valtakunnallinen tavoittavuus rippikouluikäisistä nousi 85,9 prosenttiin edellisvuoden 83,5 prosentista. Vuonna 2016 rippikoululaisia oli , kun heitä vuotta aiemmin oli Ennen viime vuoden käännettä 2010-luvulla rippikoulun kävijämäärä on ollut hienoisesti laskussa. Vaikka rippikoulun suosio perustuu osaksi siihen, että se on osa nuorisokulttuuria, ylivoimaisesti tärkein syy (70 %) nuorilla osallistua rippikouluun on oikeus saada kirkkohäät. 85 Myös mahdollisuus päästä kummiksi on ollut tärkeä syy osallistua rippikouluun (69 % vuonna 2012). Kirkollisilla toimituksilla on vahva merkitys myös rippikoulussa toimiville isosille (88 % vuonna 2013). Niin kauan kuin rippikoulu on edellytyksenä kirkkohäille, tulee se vaikuttamaan nuorten halukkuuteen osallistua rippikouluun. Mikäli kirkko päättää luopua vihkioikeudestaan merkitsee se todennäköisesti huomattavaa laskua rippikouluun osallistuvien määrään. Euroopan protestanttisten kirkkojen kokemus osoittaa, että rippikoulun aseman heiketessä siitä jäävät ensimmäiseksi pois ne nuoret, yleisimmin pojat, joilla on kaikkein ohuin side kirkkoon ja sen uskoon. Tällöin menetetään näiden nuorten osalta rippikoulun aikainen positiivinen asennemuutos kirkkoa ja sen uskoa kohtaan. Samalla nämä nuoret itse menettävät mahdollisuuden rippikoulun tuoman sosiaaliseen, uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen kasvamiseen ja oppimiseen. Kirkko on korostanut kasteen ja kristillisen kasvatuksen keskinäistä yhteyttä. Mikäli rippikouluun osallistumisen määrä laskee, nostaa se esille myös kysymyksen miten kirkko aikoo huolehtia kastettujen jäsentensä kristillisestä kasvatuksesta. 82 Haastettu kirkko 2012, , Helander 2006, Youth, Religion and Confirmation Work 2015, Youth, Religion and Confirmation Work 2015, LIITE: Piispainkokous / 9 63

96 Vaihtoehdot A. Kirkko säilyttää vihkioikeuden Enemmistö suomalaisista ja kirkon jäsenistä haluaa, että kirkko säilyttää vihkioikeutensa. Mahdollisuus kirkkohäihin on jäsenistön enemmistölle tärkeä syys kuulua kirkkoon. Vihkioikeuden säilyttäminen on yksi mahdollisuus kirkolle vahvistaa jäsenyyttä ja olla yhteydessä niihin jäseniinsä, jotka eivät kuulu seurakuntien ydinjoukkoihin. Sillä on myös myönteinen yhteys lasten kastamiseen. Rippikoulun käyminen mahdollistaa avioliiton solmimiseen kirkollisella vihkimisellä ja tällä on suora yhteys nuorten halukkuuteen käydä rippikoulu. Vihkioikeuden säilyttäminen tukee ulospäin suuntautuvan kirkon identiteettiä, jossa jäsenyyden oikeutuksen kynnys on matala. 1. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Samoin kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Kirkon jäsenistä alle puolet kannattaa vihkioikeuden rajaamista vain miehen ja naisen väliseen liittoon. He ovat todennäköisemmin vanhemmista ikäluokista, miehiä naisia hieman enemmän, jotka asuvat pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja joiden ystäväpiirissä on vähän sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Jäsenistä vain yksi kolmannes kannatti siviilivihityn parin avioliiton siunauksen rajaamista miehen ja naisen väliselle liitolle. Nuoret aikuiset suhtautuvat vanhempia ikäluokkia myönteisemmin samaa sukupuolta olevien kirkolliseen vihkimiseen ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiseen. Heille kirkon perinne ja palvelu- ja auttamistyö ovat tärkeitä jäsenyyden syitä ja siksi tämä vaihtoehto koetaan olevan ristiriidassa heidän kirkkokäsityksensä kanssa. He ovat myös se ikäryhmä, joka herkimmin eroaa kirkosta. Koska kirkko edustaa heille tässä kysymyksessä toisenlaista näkemystä, kirkon jäsenkehityksen osalta tämä vaihtoehto ilman joustoja tulee johtamaan kohti ikärakenteeltaan vanhenevaa kirkkoa. Kirkon jäsenistä yli puolet katsoo, että papilla tulisi olla oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevia vaikka kirkon kantana on, että se vihkii avioliittoon vain miehen ja naisen. Riippuen siitä minkä kannan kirkko ottaa pappeihin, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja vastoin kirkon näkemystä avioliitosta vain mielen ja naisen välisenä liittona, jäsenten reaktiot vaihtelevat. Riitojen repimä kirkko ei tue jäsenyyttä ja vielä vähemmän se houkuttelee ihmisiä liittymään kirkkoon. 2. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämän vaihtoehdon osalta pätee sama kuin edellisessä A1 vaihtoehdossa. Kirkon jäsenistä 66 prosenttia olisi valmis siihen, että kirkko siunaa samaa sukupuolta olevan siviilivihityn parin avioliiton. LIITE: Piispainkokous / 9 64

97 95 3. Vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari. Myös avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Kirkon jäsenistä tätä näkemystä kannattaa 54 prosenttia. Näin ajattelevat ovat useimmiten nuoremmista ikäluokista, naisia miehiä hieman enemmän, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla ja joiden ystäväpiirissä on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Edellytykset kirkon ikärakenteen tasapainoisempaan kehitykseen ovat paremmat kuin vaihtoehdoissa A1 ja A2. Näkemystä vastustaa 36 prosenttia. Heille ratkaisu näyttäytyy kielteisenä tradition muutoksena. He ovat todennäköisemmin vanhemmista ikäluokista, miehiä naisia hieman enemmän, jotka asuvat pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja joiden ystäväpiirissä on vähän sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Yli puolet kirkon jäsenistä sallisi papille omantunnon syistä oikeuden kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria ja siunaamasta heidän siviilivihittyä avioliittoaan. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan Kirkon jäsenistä vain hyvin pieni vähemmistö kannattaa vihkioikeudesta luopumista. Vihkioikeudesta luopuminen on vastoin kirkon tähänastista toimintalinjaa olla läsnä suomalaisten elämässä myös heidän elämänkaarensa eri vaiheissa. Pakollinen siviilivihkiminen tulee heikentämään niiden jäsenten sitoutumista kirkkoon, joiden yhteydet kirkkoon ovat monen kohdalla heikot ja elämän käännekohtiin liittyvien toimitusten varassa. Jos kirkollinen vihkiminen on yksi tärkeimmistä syistä kuulua kirkkoon, tämän syyn poistuminen tulee näkymään jäsenluvuissa. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee myös kastettujen lasten ja rippikouluun osallistujien määrän vähenemistä. Tämän seurauksena kirkon jäsenmäärän väheneminen nopeutuu. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee asteittaista siirtymää kohti kirkkonäkemystä, jossa jäsenistö koostuu ensisijaisesti kirkon oppiin ja toimintaan aktiivisesti sitoutuneista jäsenistä. Raja uskovien ja ei-uskovien välillä korostuu ja kynnys kirkon jäsenyyteen tulee korkeammaksi. Siviilivihkimisen jälkeinen avioliiton kirkollinen siunaus ei ole vakiinnuttanut asemaansa suomalaisessa kulttuurissa. 1. Vihkioikeus poistuu, mutta siunaamisen edellytykset pysyvät ennallaan ja kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Tämä ratkaisu vie kirkon jäsenten enemmistöltä mahdollisuuden haluamaansa kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Koska avioliiton siunaus rajoitetaan edelleen miehen ja naisen väliselle avioliitolle, tämä vaihtoehto ei tuo siltä osin muutosta nykytilanteeseen. Edelleen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien on vaikea kokea olevansa tasavertaisia kirkon jäseniä. Ristiriitojen mahdollisuus on läsnä, sillä tämän kannan vastaisesti yksittäiset papit saattavat siunata myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin liiton. LIITE: Piispainkokous / 9 65

98 96 Koska seurakunnan ytimessä olevat ovat sitoutuneita kirkon uskoon ja toimintaan, he ovat niitä, jotka ovat tietoisia kirkon palveluista ja tulevat todennäköisesti pyytämään kirkkoa siunaamaan siviilivihkimisellä solmimansa avioliiton. 2. Vihkioikeus poistuu, mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan avioliiton. Tämä ratkaisu kohtelee kaikkia jäseniään tasapuolisesti seksuaalisesta orientaatiosta ja sukupuolesta riippumatta mutta vie kirkon jäsenten enemmistöltä mahdollisuuden haluamaansa kirkolliseen avioliittoon. Koska seurakunnan ytimessä olevat ovat sitoutuneita kirkon uskoon ja toimintaan, he ovat niitä, jotka ovat tietoisia kirkon palveluista ja tulevat todennäköisesti pyytämään kirkkoa siunaamaan siviilivihkimisellä solmimansa avioliiton. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimituksista Kirkko irrottautuu tähänastisesta toimintalinjastaan eikä halua olla läsnä jäsentensä elämänkaaren tärkeässä tilanteessa Kirkon teologinen identiteetti Teologisia perusteluita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa teologiset erimielisyydet ovat olleet todellisuutta ulkoa päin katsottuna yhtenäisen kirkon sisällä. Erimielisyydet ovat koskeneet ja koskevat edelleen esimerkiksi seurakuntanäkemystä ja kysymystä siitä minkä ryhmän sisällä henkilö pelastuu, mikä on kasteen merkitys ihmisen uudestisyntymisessä ja pelastuksessa, kysymystä eronneiden uudelleen vihkimisestä ja voidaanko nainen vihkiä papiksi. Osan teologisista erimielisyyksistään kirkko on pystynyt ratkaisemaan, osan kanssa kirkon sisällä eri tavoin ajattelevat ovat suostuneet elämään yhdessä. Tähän kontekstiin sijoittuu myös kysymys sukupuolineutraalista avioliitosta ja tuleeko kirkon säilyttää vihkioikeutensa vai luopua siitä. Kirkon voimassa oleva opetus avioliitosta on ilmaistu useissa piispojen, kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen lausunnoissa. 86 Piispainkokous toteaa selvityksessään Parisuhdelain seuraukset kirkossa: Erilaisista painotuksista huolimatta kaikkia kannanottoja yhdistää kaksi teologista perusvakaumusta, jotka koskevat ihmisarvoa ja avioliittoa. Ne voidaan kuvata seuraavasti: 1) Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, ja jokaista on kohdeltava kunnioittavasti ja ihmisarvon mukaisesti. 2) Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut 86 Kooste lausunnoista ks. Parisuhdelain seuraukset kirkossa LIITE: Piispainkokous / 9 66

99 97 avioliiton, joka antaa turvallisimman kasvuympäristön uuden elämän kehittymiselle, puolisoiden yhdyselämälle ja yhteisön hyvinvoinnille. Jo parisuhdelain tultua voimaan vuonna 2002 teologiset näkemyserot samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteen siunauksesta jakoivat kirkkoa. Sukupuolineutraalin avioliittolain myötä kysymys on laajentunut koskemaan samaa sukupuolta olevan parin kirkollista vihkimistä sekä siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunausta. Teologisia perusteluja on esitetty sekä näkemykselle avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä että samaa sukupuolta olevan parin avioliiton puolesta. Linjauksia perustellaan Raamatulla, Lutherin näkemyksillä, kirkon historialla sekä kulttuurisilla että yhteiskunnallisilla näkökohdilla. Molempien näkemysten sisällä esiintyy erilaisia korostuksia. Seuraavassa esitetään kooten kummankin näkemyksen keskeiset teologiset argumentit. a) Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto Raamattu on kristitylle Jumalan sana, jonka katsotaan olevan kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa uskoa ja elämää sitova. Raamatussa on kohtia, joissa kielletään homoseksuaaliset suhteet. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia sukupuolisesta suuntautumisestaan riippumatta. Kaikkia on kohdeltava rakkaudella, mutta avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Seksuaalisuus toteutuu oikein vain heteroseksuaalisessa avioliitossa. Avioliitto nähdään annettuna Jumalan asettamana järjestyksenä. Luomisteologian mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Avioliitossa mies ja nainen täydentävät toisiaan; vasta avioliitossa mies ja nainen ovat kokonainen ihminen. Avioliiton tehtävä on Jumalan luoman inhimillisen elämän jatkaminen olkaa hedelmällisiä ja lisääntykää, mikä ei ole luonnollisella tavalla mahdollista homoseksuaalisessa suhteessa. Avioliitto toteuttaa tehtäväänsä yhteiskuntaa ylläpitävänä instituutiona lisääntymismahdollisuuteen kytkettynä. Syntiinlankeemuksen jälkeisessä tilanteessa yhtenä avioliiton tehtävänä on myös erilaisten seksuaalisten väärinkäytösten estäminen. Luterilaisen teologian tulkinnassa avioliitto nähdään Jumalan asettamana sekä maallisena että hengellisenä säätynä ja kuuluu samanaikaisesti sekä uskon että rakkauden eli etiikan alueeseen. Uskon alueella tämä merkitsee, että käsitys avioliitosta on osa uskonoppia. Rakkauden alueella taasen on kyse kulttuurisidonnaisesta ehdonvallan asiasta. Avioliitto maallisen vallan ja etiikan alueelle kuuluvana tunnustetaan, mutta Lutherin lausumiin tukeutuen avioliitto mielletään kuitenkin ensisijaisesti uskon ja näin ollen opin alueelle kuuluvaksi. LIITE: Piispainkokous / 9 67

100 98 Avioliittokäsityksen laajentaminen koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja poikkeaa kirkkojen vuosisataisesta käytännöstä ja uhkaa vaarantaa kirkon ekumeenisia suhteita. Koska avioliitto perustuu luomisjärjestykseen, sitä ei voida muuttaa vetoamalla sukupuolisuutta koskeviin tieteen tutkimustuloksiin eikä kumota yhteiskunnallisilla tai kirkollisilla päätöksillä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan sitoutunut Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Tämän vuoksi, riippumatta maallisen lainsäädännön muutoksista, kirkko ei voi alkaa vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliittoa. b) Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, mutta myös samaa sukupuolta oleva pari voi solmia avioliiton Raamattu on kristitylle Jumalan sana. Jokainen lukee Raamattua kirkon perinteen ja nykymaailman tulkintaympäristön valossa. Yksittäisten raamatunjakeiden sijaan Raamattua tulee lukea sen keskeisestä pelastussanomasta ja Kristuksesta käsin. Tällöin on kysyttävä mitä Raamatun keskus, sanoma Kristuksesta, merkitsee ihmiskäsitykselle ja ihmisen monimuotoisen seksuaalisuuden ymmärtämiselle. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia sukupuolisesta suuntautumisestaan riippumatta ja yhtä lailla Jumalan kuvaksi luotuja. Avioliitto nähdään annettuna Jumalan asettamana järjestyksenä. Luomiskertomus ei ole ensisijaisesti kertomus avioliiton synnystä vaan kaiken elämän synnystä ja jatkuvasta luomisesta, joka koskee koko luomakuntaa. Raamatussa annettu lisääntymistehtävä ei koske jokaista yksilöä. Nykyaikana myös samaa sukupuolta olevien pariskuntien on mahdollista hankkia lapsia. Luomisesta lähtevä argumentaatio voi perustua sukupuolten välisen eron sijaan myös ihmisten välisen suhteen laadulle. Avioliiton ensisijainen tehtävä ei tällöin ole jälkeläisten tuottaminen, vaan yhteiseen elämään, keskinäiseen huolenpitoon ja parisuhteeseen sitoutuminen. Luterilaisen teologian tulkinnassa avioliitto nähdään Jumalan asettamana sekä maallisena että hengellisenä säätynä. 87 Sakramentaalisen näkemyksen 87 Samaa sukupuolta olevien avioliittoa kannattavat tulkitsevat Lutherin kirjoituksia myös niin, että avioliitto on ensisijaisesti maallisen regimentin asia. Avioliitto, sen solmimisen tapa ja sisältö eivät tällöin ole pelastavan uskon alaan kuuluva asia. Yhteiskunta on se taho, joka ensisijaisesti säätelee avioliittoa. Kristillinen avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen merkitsevät tällöin sen pyytämistä, että Jumala tukisi ja rohkaisisi aviopuolisoita elämään toinen toistaan palvellen ja tukien. Kirkon tehtävänä on tukea ja siunata jokaista ihmistä siinä maallisessa kutsumuksessa, jossa hän elää evankeliumin sanomaa todeksi. Samaa sukupuolta oleville aviopareille tämä kutsumus toteutuu heidän parisuhteessaan, ja siihen myös he tarvitsevat Jumalan siunauksen. LIITE: Piispainkokous / 9 68

101 99 sijaan avioliitto ymmärretään uskon kouluksi, jossa vallitsevat sovitus, armo ja rakkaus ja jota rakkaus hallitsee. Luterilainen teologia antaa mahdollisuuden avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvien käsitysten muuttamiseen, mikäli katsotaan, että kyse on rakkauden alaan liittyvistä vaatimuksista tai inhimillistä alkuperää olevien käsitysten uudelleen arvioinnista. Koska Lutherin mukaan avioliitto perustuu luomiseen, avioliittoa on tulkittava luonnollisen moraalilain ja kultaisen säännön avulla. Tämän vuoksi avioliittoa koskevia konkreettisia oikeudellisia säädöksiä voidaan säädellä ja ne voivat muuttua yhteiskunnan ja kulttuurin muutosten mukana. Tästä osoituksena on mm. eronneiden vihkiminen. Uskolla tarkoitetaan Jumalan pelastavaa evankeliumia, sen sisältöä ja vastaanottamista. Jos avioliitto katsotaan kuuluvaksi ensisijaisesti uskon alaan, tulee voida osoittaa miten avioliitto välittää evankeliumia ja sen lupausta. Kirkon näkemys avioliitosta ei liioin ole ollut staattinen vaan se on muuttunut historian kuluessa. Osa kirkoista on hyväksynyt sukupuolineutraalin avioliiton, joten kirkon ratkaisu sen puolesta ei ole poikkeava ekumeenisissa yhteyksissä. Nykypäivän tieteellisessä keskustelussa tavataan korostaa, että sukupuolessa on kyse dikotomisen mies-nainen jaon lisäksi huomattavasti laajemmasta kirjosta. Suomen evankelis-luterilainen kirkon sitoutuminen kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan Raamattuun ja luterilaisiin tunnustus-kirjoihin ei sulje pois mahdollisuutta sallia avioliittoon vihkiminen myös samaa sukupuolta olevalle parille ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto. Edellä esitetyt erilaiset näkemykset tuovat esille kirkon sisäisen jakautuneisuuden. Molemmissa näkökannoissa korostetaan Raamatun, kirkon tunnustuksen ja tradition merkitystä, mutta niistä tehdyt johtopäätökset eroavat toisistaan. Jotkut katsovat, että kirkolle muodostuu selkeä identiteetti vain silloin, kun uskon ja elämän tulkinnoista vallitsee jonkinasteinen yhdenmukaisuus. Tämä herättää pohtimaan missä määrin ja millaisin edellytyksin on mahdollista päätyä kirkon avioliitto-opetuksen osalta jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen sekä millaiseen seurakunta- ja kirkkonäkemykseen se perustuisi. Tämä on haastavaa niin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä kuin kirkkojen kesken. Norjan luterilaisessa kirkossa, jossa herätysliikkeillä on vankka asema, tunnustetaan, että homofiiliaa koskevat näkemykset eroavat kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja oppineuvoston (lærenemda) sisällä. Yksikään näistä ei kuitenkaan ole halunnut tehdä siitä kirkkoa jakavaa kysymystä. 88 Suomessa piispa Kaarlo Kalliala on esittänyt, että kirkon tulisi etsiä sellaista ratkaisua, joka sopisi symbolisesti ja kulttuurisesti niin monelle kuin 88 Sammen 2013, 76. LIITE: Piispainkokous / 9 69

102 100 mahdollista ennen muita niille, joita asia läheisimmin koskee. Hän päätyy siihen, että pysyvä ratkaisu edellyttää kahden eri avioliittokäsityksen rauhanomaista rinnakkaiseloa yhdessä ja samassa kirkossa. 89 Avioliittokäsitystä koskeva teologinen erimielisyys tulee suhteuttaa muihin kirkon sisällä oleviin erimielisyyksiin. On kysyttävä onko tässä kyseessä erimielisyys, joka tulee kaikin keinoin ratkaista vai voidaanko sen kanssa elää ja jos niin, niin millä edellytyksin. Ratkaisun etsintä edellyttää, että kirkko päättää a) onko avioliitossa kyseessä ensisijaisesti uskonopin vai ehdonvallan alueelle kuuluvasta asiasta ja b) mikäli avioliitto ymmärretään ensisijaisesti uskonopin alueelle kuuluvaksi, minkä asteisesta uskonopin kysymyksestä on kyse, eli onko kyseessä ihmisen pelastukseen liittyvästä opillisesta kysymyksestä vai ei. Augsburgin tunnustuksen 7:n artiklan mukaan: Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne." Toisin sanoen, tehtävä on löytää ne yhteiset nimittäjät, joiden alla eri tavoin ajattelevat voivat elää ja toimia yhdessä. Ratkaisevaa on miten kirkko määrittää sukupuolineutraalin avioliiton aseman ja merkityksen suhteessa omaan perustehtäväänsä. Löytyykö kirkon sisällä eri tavoin ajattelevien keskuudessa luottamusta siihen, että myös omasta kannasta poikkeavan näkemyksen omaavat haluavat toimia kirkon perustehtävän mukaisesti? Tutkimusten mukaan yhteisön jäsenten keskinäinen luottamus vähentää pelkoja mutta ei poista täysin sen mahdollisuutta, että yksittäiset henkilöt ja ryhmät ajaisivat koko yhteisön edun sijaan omaa etuaan. Tilanteissa, joissa yhteinen etu aletaan mieltää myös oman edun mukaiseksi mahdollisuudet yhteisiin päätöksiin ja toimintaan kasvavat. 90 Avioliittokysymyksessä ratkaisua voitaneen etsiä koko kirkon ja eri tavoin ajattelevien ryhmien etujen yhteensovittamisesta. Kysymys eri ratkaisuvaihtoehtojen vaikutuksesta kirkon teologiseen identiteettiin liittyy oleellisesti siihen miten se suhtautuu omaan traditioonsa. Tämän selvityksen luvussa 2.1. todettiin, että kirkon käsitykset avioliiton luonteesta ovat muuttuneet historian kuluessa. Painopiste on siirtynyt kauppasuhteesta ja lisääntymistehtävästä avioon aikovien keskinäiseen rakkauteen ja kiintymykseen. Luterilaisen ymmärryksen mukaan avioliitto rakentuu puolisoiden itsemääräämisoikeuteen perustuvalle omalle tahdolle, konseksulle. Kuten katolisessa teologiassa myös luterilaisen ymmärryksen mukaan pappi ja vihkiminen eivät tee avioliittoa vaan puolisoiden itsensä antaminen toinen toiselleen ja tahdon 89 Kalliala Buchan et all LIITE: Piispainkokous / 9 70

103 101 vakaus. Mikäli avioliittoa ei määrittele kahden sukupuolen lisääntymissuhde vaan kahden ihmisen tahto, itsensä antaminen ja kumppanuus seuraa siitä, että samaa sukupuolta olevien liitto voi määritelmän perusteella olla avioliitto. Nykyinen heteroseksuaalinen ja tasaveroinen aviollinen parisuhde kattaa paljon asioita, kuten ystävyyden, kumppanuuden, ihailun, itsetoteutuksen, jotka aiemmin liitettiin samaa sukupuolta olevien ystävyyssuhteisiin. Perusteet tällaisen, yhä enemmän ystävyysliitoksi kehittyneen avioliiton kieltämiseksi tietyiltä ihmisryhmiltä ovat merkittävästi ohentuneet. 91 Tällöin päätös vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja merkitsee, että kirkon perinnettä ei tarkastella vain irrallisena opillisena kysymyksenä vaan myös suhteessa sitä ympäröivään kontekstiin, jonka kanssa kirkko on aina elänyt vuorovaikutuksessa. Myös kirkon vihkioikeudesta luopuminen merkitsee muutosta kirkon avioliittonäkemyksessä, sillä se siirtää avioliiton selkeästi maallisen vallan piiriin kuuluvaksi toimitukseksi. Tällöin sekularistiset näkemykset kirkon tehtävästä ovat keskiössä. Tämän vaihtoehdon tueksi ei ole liiemmin esitetty teologisia perusteluja. Niissä tukeudutaan lähinnä Lutherin reformaation ajan historiallisesta ja kirkkopoliittisesta tilanteesta johtuvaan näkemykseen avioliitosta yhteiskunnallisena instituutiona. Mikäli kirkko luopuu vihkioikeudestaan, ratkaistavaksi jäisi edelleen kysymys siviilivihityn parin avioliiton siunauksesta. Juuri vihkikaavaan kuuluvan siunauksen on katsottu tekevän kirkollisen vihkimisen. Vihkikaavan kysymykset ovat samat kuin siviilivihkimisessä, paitsi että kirkollisessa vihkimisessä kysymykset esitetään Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa. Käsikirjan mukaan kirkollinen vihkiminen ja avioliiton siunaaminen eroavat vain avioliittoon vihkimisen kohdalla olevien puolisoille esitettävien kysymysten osalta. Mikäli päädytään vain miehen ja naisen avioliiton siunaukseen, on syytä kysyä mitä lisäarvoa vihkioikeudesta luopuminen tuo verrattuna nykyiseen tilanteeseen? Mikäli kirkko päättää, että kaikki parit sukupuolesta riippumatta voidaan siunata, on paikallaan kysyä voitaisiinko heidät myös vihkiä? Kooten voidaan todeta, että kysymys vihkioikeudesta ja sen edellytyksistä tarjoaa kirkolle mahdollisuuden teologisin perusteluin rakentaa identiteettiään useisiin suuntiin. Kirkko voi joko torjua tai sallia sisällään vallalla olevasta näkemyksestä poikkeavat samoista teologista perusteista nousevat käsitykset. Kumpikin ratkaisu muokkaa sekä kirkon identiteettiä että praksista ja viestii samalla erilaisista kirkkonäkemyksistä. Se valitaanko työskentelyn lähtökohdaksi kirkon perustehtävästä vai vastakkainasettelusta käsin rakentuva itseymmärrys ja missä määrin keskinäinen luottamus ja halu löytää ne yhteiset nimittäjät, joiden alla vihkioikeudesta eri tavoin ajattelevat voivat elää ja toimia yhdessä, vaikuttavat siihen millaiseksi kirkon identiteetti muotoutuu. 91 Saarinen 2015, 140. LIITE: Piispainkokous / 9 71

104 Kirkon missionaarinen ja pastoraalinen vastuu Kirkko määrittää omaa identiteettiään kirkollisissa toimituksissa. Vaikka avioliittoon vihkimisessä pappi käyttää vihkijänä maallista virkavaltaa, kyseessä on myös kirkon omasta identiteetistä käsin nouseva toimitus. Kirkollisena toimituksena avioliittoon vihkiminen on siirtymäriitti, joka ei koske vain vihittäviä vaan myös heidän perheitään ja lähipiiriä. Kirkkokäsikirja antaa ohjeita siitä miten kirkolliset toimitukset tulee suorittaa. Käsikirjaa on uudistettu säännöllisin väliajoin. Toimitukset alettiin 1970-luvulta lähtien nähdä aiempaa enemmän papin tavallisen työn sijaan uusina mahdollisuuksina kirkon työssä kohdata sen jäsenet. Toimitusten tavoitteeksi on tullut tuoda kristillinen sanoma muuttuviin olosuhteisiin tavalla, joka ottaa huomioon nykyajan ihmisen ja hänen tarpeensa luvun alussa toimitusten kirjaa uudistettaessa korostettiin, että kasuaalitoimitusten perimmäisenä tarkoituksena on välittää ihmiselle yhteys Jumalaan ja hänen pelastustekoihinsa. Samoin todettiin, että kristillisen kirkon tehtävänä on nähty sen historian alusta asti halu olla mukana ihmisen elämän käännekohdissa ja juhlahetkissä. Myös toimitusten pastoraalinen merkitys tuotiin esille. Vuonna 2002 piispainkokous kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että kirkolliset toimitukset ovat merkittävä osa jumalanpalveluselämää ja koska monelle suomalaiselle ne ovat vuoden aikana usein ainoa jumalanpalveluskäynti, kirkolliset toimitukset ovat jumalanpalveluskasvatuksen kannalta avainasemassa. 92 Vallitsevan näkemyksen mukaan toimituskeskustelut ovat oleellinen osa avioliiton vihki- ja siunaustilaisuutta. Vuonna 2004 käyttöön otetussa toimitusten kirjassa korostetaan toimituskeskustelujen merkitystä. Vihkimisen toimittavan papin tulee keskustella vihittävien kanssa siitä, mitä avioliitto on ja mitä Jumalan siunauksen pyytäminen sille merkitsee. 93 Samanlaista velvoitusta keskustella siunattavan parin kanssa ei kirkkokäsikirjassa esitetä. Tekstissä kuitenkin viitataan siihen, että pappi ja siunattavat sopivat toimituksen paikasta ja kulusta. 94 Toimituksena avioliiton siunaaminen eroaa avioliittoon vihkimisestä lähinnä joidenkin sanamuotojen kohdalla. Sormusrukous ja sormuslupaukset puuttuvat avioliiton siunaamisen kaavasta. Avioliiton siunaus voidaan toimittaa myös silloin, kun kumpikaan ei kuulu kristilliseen kirkkoon. Tällaisten tilanteiden kohdalla tähdennetään, että toimituskeskustelussa on huolehdittava siitä, että asianosaiset ymmärtävät mistä toimituksessa on kyse. 95 Uskontojen kohtaamista varten kirkollisissa toimituksissa on julkaistu piispainkokouksen hyväksymä opaskirja Kohti Pyhää. Uskontojen kohtaaminen kirkollisissa toimituksissa, jossa käsitellään moniuskontoisen avioliiton siunaamista myös silloin, kun toinen puolisoista ei ole kristitty. 92 Hytönen Kirkollisten toimitusten kirja, Kirkollisten toimitusten kirja, Sinä olet kanssani 2006, 80. LIITE: Piispainkokous / 9 72

105 103 Piispainkokouksen hyväksymässä kirkollisten toimitusten oppaassa Sinä olet kanssani, vihkiparin kanssa käytävä toimituskeskustelu jaetaan vihkikeskusteluun ja vihkiharjoitukseen. Oppaassa kerrotaan millaisia aiheita vihkiparin kanssa käytävässä vihkikeskustelussa voidaan ottaa esille: vihkiparin yhteinen menneisyys ja nykyinen elämäntilanne, avioliitto Jumalan asetuksena, avioliiton oikeudelliset edellytykset, kirkollisen vihkimisen merkitys ja käytäntö, parisuhteen hoitaminen ja seurakunnan tuki häiden jälkeen. Opas esittää, että vihkikeskustelu tulisi käydä papin ja vihkiparin välillä ilman ulkopuolisia kuulijoita, mikä korostaa keskustelun henkilökohtaisuutta ja luottamuksellisuutta. Toimituskeskusteluun liitetään myös vihkimiseen liittyvistä käytännön asioista kuten toimituksen paikasta, kaavasta ja musiikista sopiminen. Vihkiharjoituksessa käydään läpi vihkimiseen liittyvät käytännön seikat. Toimituskeskusteluissa ei siis ole kyse vain häiden harjoituksesta vaan ne nähdään selkeästi vihittävien pastoraalisena ja sielunhoidollisena kohtaamisena. Vuonna 2014 kirkkohallitus sai kirkolliskokoukselta tehtäväksi laatia materiaalia, joka liittyy uusperheiden kohtaamiseen avioliittoon vihkimisen yhteydessä ja jossa otetaan huomioon perheen elämäntilanne ja lapset. Tehtävänannon tuloksena syntyneessä Mahdollisimman mutkattomat suhteet, Virikemateriaalia avioliittoon vihkimiseen tai avioliittoon siunaamiseen uusperheessä tuodaan esille, että vihkitoimituksen ja avioliiton siunaamisen tulee antaa avioparille eväitä yhteistä elämää varten. Siinä korostetaan Sinä olet kanssani oppaan ohjeita selkeämmin ja yksityiskohtaisemmin aiheita, joista vihittävien kanssa on hyvä keskustella. Tekstissä tuodaan esille saadun tehtäväannon mukaisesti myös keskustelun aiheiksi uuden liiton vaikutus lapsiin, lasten tunteiden huomioiminen ja yhteisen vanhemmuuden uusperheelle tuomat haasteet. Myös pappia kehotetaan valmentautumaan keskusteluun tutkimalla omia näkemyksiään perheestä ja omaa tapaansa käsitellä pettymyksiä elämässä. Lisäksi virikemateriaalissa tarjotaan myös ideoita lasten huomioimiseksi itse vihkitoimituksessa. Kirkon tuottamissa avioliittoon vihkimistä koskevissa oppaissa toimituskeskustelun sielunhoidollinen ja pastoraalinen luonne korostuu voimakkaammin uudelleen avioituvien ollessa kyseessä kuin ensi kertaa avioituvien kohdalla. Kirkko näkee vihkimisen mahdollisuudeksi tukea avioituvaa paria, kun toinen tai molemmat ovat kokeneet avioeron. Huolimatta siitä, että kirkollisten vihkimisten määrä on laskussa, voidaan arvioida, että vuonna 2016 ne tarjosivat mahdollisuuden keskustella yli henkilön kanssa Jumalan siunauksen merkityksestä ihmisten elämälle ja parisuhteelle. Siviilivihkimiseen ja avioliiton siunaamiseen päätyneiden kohdalla vastaava luku oli Kuinka hyvin todellisuudessa tätä mahdollisuutta on käytetty on vaikea sanoa, mutta kirkon nelivuotiskertomus antaa tähän joitain tietoa. Vuonna 2011 toimituskeskustelu käytiin henkilökohtaisesti tapaamalla ennen avioliittoon vihkimistä tai siunaamista useammassa kuin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Keskusteluja käytiin joka viidennen parin kanssa myös puhelimessa ja joka kymmenennen kanssa sähköisessä mediassa. Alle kahdessa prosentissa vihkimisiä ei järjestetty erillistä toimituskeskustelua. Noin kolme LIITE: Piispainkokous / 9 73

106 104 prosenttia papeista kertoo, että yhteyttä on pidetty vihittyihin ja siunattuihin pareihin myös myöhemmin joko puhelimitse, sähköisen median avulla tai muulla tavalla. Kirkolliseen vihkitoimitukseen liitetty kirkon sielunhoidollinen ja pastoraalinen tehtävä tulee esille myös käsikirjassa vihkitoimituksessa pidettävää puhetta varten annetuissa ehdotuksissa siitä mitä vihkipuheessa voisi käsitellä. Tällaisia aiheita ovat avioliitto Jumalan lahjana ja järjestyksenä, avioliitto puolisoiden kasvun paikkana, perhe yhteiskunnan perussoluna, ilo ja kiitollisuus, rakkaus ja uskollisuus, tunne ja tahto, anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen, sukulaisten ja ystävien tuki. Lisäksi käsikirjassa annetaan kaksi lyhyttä esimerkkipuhetta, joissa kummassakin sielunhoidollinen ja pastoraalinen näkökulma parisuhteeseen on vahvasti esillä. Kirkollisen vihkiminen ja avioliiton siunaaminen tarjoavat kirkolle mahdollisuuden sielunhoidolliseen ja pastoraaliseen kohtaamiseen ei vain vihittävien vaan myös häävieraiden kanssa. Vaikka oppaissa puhe kehotetaan suuntaamaan ensisijaisesti vihittäville, vihkijää kehotetaan ottamaan huomioon myös häävieraat käsittelemällä sukulaisten ja ystävien vihittäville antaman tuen tärkeyttä. Toimituksen eri elementit, musiikki, raamatunlauseet, rukoukset, puhe ja siunaus kohtaavat myös muut tilaisuuteen osallistuvat. Koska vihkitilaisuuteen osallistuu myös ihmisiä, jotka eivät ole kirkon jäseniä ja jotka eivät tunne sen uskoa ja elämää tai eivät koe sitä omakseen, kirkko katsoo, että kirkollinen vihkitoimitus todistaa myös Jumalan rakkaudesta ja kutsuu Kristuksen yhteyteen. Vuonna 2016 kirkollisiin vihkitilaisuuksiin osallistui A3 lomakkeen tietojen mukaan yli henkeä, keskimäärin 90 vierasta tilaisuutta kohden. Avioliiton siunaamiset ovat olleet väkimäärältään pienempiä noin 50 juhlavierasta tilaisuutta kohden mikä merkitsee, että vuositasolla avioliiton siunaustilaisuuksissa kirkko tavoitti noin henkeä. 96 Vuosittain on rekisteröity noin 300 parisuhdetta. Siviilivihkimisenä solmittujen samaa sukupuolta olevien avioliittojen määrä tullee noudattamaan samaa tasoa. Jos oletetaan, että kirkkoon kuulumisprosentti on sama kuin kaikkien suomalaisten kohdalla (72 %) puhumme noin 216 parista. Ruotsissa samaa sukupuolta olevista avioliitoista noin 20 prosenttia solmitaan kirkollisella vihkimisellä. Mikäli vastaava prosenttiosuus olisi Suomessa samaa luokkaa, kirkollisen avioliittoon vihkimisen tai liiton siunaamisen yhteydessä kirkon missionaarinen ja pastoraalinen vastuu ulottuisi vuositasolla noin 43 pariin, eli 86 samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Kirkon perusolemukseen kuuluu evankeliumin julistus, vastuu huolehtia kaikista jäsenistään ja palvella heitä. Vihkioikeudesta luopuminen olisi vastoin viime vuosikymmenien suuntausta kirkossa, jossa korostetaan kirkon tehtävää kohdata jäsenensä heidän elämänsä eri tilanteissa. Laskevasta trendistä huolimatta kirkollisten vihkimisten määrä ja kyselyn tulokset osoittavat, että seurakuntalaiset näkevät yhä kirkon jäsenistään vastuuta kantavana ja heitä palvelevana kirkkona. Kirkon identiteetin kannalta 96 Yleinen seurakuntatyö kirkolliset toimitukset A LIITE: Piispainkokous / 9 74

107 105 on oleellista miten kirkko näkee yhteiskunnan lainsäädännön muutokset. Katsooko se niiden antavan mahdollisuuden ja/tai velvollisuuden kaventaa vai laajentaa kirkon perusolemukseen kuuluvaa tehtäväkenttää Ekumeeniset yhteydet Suomen evankelis-luterilainen kirkko on muihin kirkkoihin yhteyksiä solmiva ja niiden eteen työskentelevä kirkko. Yhteyksiä on ylläpidetty muihin kirkkoihin sekä Suomessa että kaikkialla maailmassa. Kirkon nelivuotiskertomus kaudelta kertoo kirkon monipuolisesta ja kasvavasta ekumeenisesta toiminnasta. Sukupuolineutraalin avioliiton merkityksen kirkkojen sisäiselle ykseydelle ja niiden väliselle yhteydelle on ymmärretty kirkoissa eri tavoin. Suomessa muut kirkot seuraavat kiinnostuneena luterilaisen kirkon ratkaisuja koskien sukupuolineutraalia avioliittoa. Suomen ortodoksinen kirkko ei ole ilmaissut kantaansa siihen miten evankelis-luterilaisen kirkon ratkaisut koskien samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, heidän siviilivihkimisellä solmitun avioliittonsa siunaamista tai vihkioikeudesta luopumista tulisivat vaikuttamaan kirkkojen välisiin suhteisiin. Syksyllä 2014 Venäjän ortodoksinen kirkko keskeytti ainakin väliaikaisesti viralliset oppikeskustelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Yhdeksi syyksi esitettiin luterilaisen kirkon myönteinen suhde homoseksuaalisuuteen. Katolisen kirkon piispan mukaan päätöksessä vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon tai siunata heidän liittonsa ei ole kyse vain muuttuneesta käytännöstä vaan se nähdään katolisessa kirkossa opillisena askeleena. Tällainen päätös tuskin särkee hyviä ekumeenisia suhteita katolisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä, mutta se tullee aiheuttamaan huolta. Vähemmistökirkoille ekumeeniset yhteydet ovat tärkeitä. Suomen vapaakirkko on perinteisesti hyvin yhteistyöhaluinen kirkko, joka katsoo että kristittyjen tulee tehdä yhteistyötä ja olla tässä aktiivisia. Kirkon johtajan mukaan evankelis-luterilaisen kirkon ratkaisut tulevat herättämään keskustelua sekä Suomen vapaakirkon seurakuntalaisten keskuudessa että seurakuntien johtavissa elimissä. On epätodennäköistä, että mahdollinen päätös vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia aiheuttaisi, että yhteydet katkaistaisiin evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Mikäli etäisyyttä otetaan, siihen täytyy olla vankat perusteet, sillä jo nyt näkemykset eroavat monessa kysymyksessä. Vapaakirkon mielestä on kyettävä näkemään ero ydinkysymysten ja muiden kysymysten välillä. Avioliittonäkemyksessä ei ole kyse pelastuskysymyksestä. Ydinkysymykset ovat erikseen ja muiden kysymysten kohdalla on hyväksyttävä, että niissä on eri näkemyksiä. Myös Helluntaikirkossa poikkeamista näkemyksestä, jossa avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ei nähdä pelastuskysymyksenä, sillä pelastus on Jumalan ratkaisuvallassa eikä ihmisten käsissä. Avioliitto mielletään lähinnä moraalialueen kysymykseksi. Molempien kirkkojen johtajien näkemys oli, että mikäli evankelis-luterilainen kirkko päättää vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja tulee se herättämään keskustelua koskien ekumeenisia suhteita, mutta tuskin katkaisisi niitä. Suomen vapaakristillisessä neuvostossa asiasta on jo keskusteltu. LIITE: Piispainkokous / 9 75

108 106 Vapaakirkossa ja helluntaikirkossa evankelis-luterilainen kirkko nähdään kansankirkkona mosaiikkimaisena, jonka sisälle mahtuu erilaisia näkemyksiä. Tilannetta, jossa luterilainen kirkko sallisi yksittäisten pappien omantunnonvapauden perusteella vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja, pidetään toisen asteisena ratkaisuna verrattuna siihen, että kirkko kirkkona päättää vihkiä samaa sukupuolta olevia. Koska kirkon virallinen kanta avioliittoon vihkimiseen ja avioliiton siunaamiseen ei muutu vaan kyse on yksittäisten pappien toiminnasta, ratkaisu herättäisi todennäköisesti keskustelua lähinnä luterilaisen kirkon sisäisestä yhtenäisyydestä. Vihkioikeudesta luopuminen nähdään vapaissa suunnissa lähinnä päätöksenä, jossa luterilainen kirkko välttelee ottamasta kantaa itse asiaan. Kansainvälisellä ekumeenisella kentällä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ratkaisut puoleen tai toiseen eivät horjuttane ekumeenisia yhteyksiä. Sukupuolineutraalin avioliittonäkemyksen kannalle päätyneet pohjoismaiset luterilaiset kirkot ovat kukin läpikäyneet pitkällisen prosessin ja heiltä löytyy mitä todennäköisemmin ymmärrystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ratkaisulle riippumatta siitä mille kannalle kirkko päätyy. Kysymys on myös jakanut luterilaista maailmaa. Enemmistö Aasian, Afrikan ja Itä- Euroopan luterilaisista kirkoista vastustaa, kunkin maan lainsäädännön mukaisesti, homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisia suhteita. Luterilaisen maailmanliiton sisällä homoseksuaalisuuteen suhtautumiseen liittyviä jännitteitä on käsitelty niin kutsutun Emmaus-prosessin puitteissa. Kysymystä ei teologisesti nähdä kirkkoyhteisöä jakavana. Keskusteluyhteys on säilynyt ja jännitteitä on voitu purkaa joidenkin kirkkojen välillä. 97 Niukka enemmistö Porvoon kirkkoyhteisön kirkoista katsoo, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan luterilaiset kirkot ja anglikaaneista Skotlannin episkopaalinen kirkko ovat avoimia samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle ja heidän liittonsa siunaamiselle. Ruotsin päätös vuonna 2009 herätti kirkkoyhteisössä närää. Asiaa käsiteltiin syksyllä 2011 Turussa järjestetyssä Porvoon kirkkoyhteisön avioliitto-konsultaatiossa. 98 Asiasta ei tämän jälkeen ole keskusteltu ainakaan virallisluonteisesti yhteisön sisällä huolimatta Tanskan ja Norjan luterilaisten kirkkojen päätöksestä. Eräänä syynä lienee asian polttavuus Walesin ja Englannin anglikaanisen kirkon sisällä ja globaalilla tasolla rajanvedot Amerikan episkopaaliseen kirkkoon sen ratkaisujen johdosta. Todennäköisesti asiassa on haluttu pitää matalaa profiilia, jotta vältyttäisiin vastaavanlaiselta rajankäynniltä Porvoon kirkkoyhteisön sisällä. Ekumeenisella kentällä kirkon päätös säilyttää vihkioikeus ja vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen ja siunata vain miehen ja naisen siviilivihitty avioliitto vahvistaa sen identiteettiä traditioon pitäytyvänä, muutoksia vastustavana kirkkona. Tällöin toisin ajattelevien taholta kirkko saatetaan liittää vanhoillisina pidettyjen kirkkojen leiriin. Samaa sukupuolta 97 Ks Porvoocommunion LIITE: Piispainkokous / 9

109 107 olevien avioliittoon vihkiminen ja samaa sukupuolta olevan parin siviilivihityn avioliiton siunaaminen puolestaan rakentaa kirkon identiteettiä ajassa elävänä, yhteiskunnan muuttunutta lainsäädäntöä seuraavana kirkkona. Tässä vaihtoehdossa toisin ajattelevien taholta kirkko saatetaan lukea traditiosta luopuneiden, nykyajan muutoksia liikaa myötäilevien kirkkojen leiriin. Kummassakaan joukossa kirkko ei ole yksin. Vihkioikeudesta luopuminen ei vaikuta kirkon ekumeenisiin suhteisiin. Siunatessaan samaa sukupuolta olevan siviilivihityn parin, kirkon katsotaan hyväksyvän sukupuolineutraalin avioliiton ja tällöin siunauksen osalta syntynee samanlaista keskustelua kuin tilanteessa, jossa kirkko päättää vihkiä sekä eri että samaa sukupuolta olevat parit. Mikäli kirkko päättää luopua kaikista avioliittoon liittyvistä toimituksista mitä todennäköisemmin kirkot, tunnustuksesta riippumatta, mieltäisivät tämän poikkeuksellisena ratkaisuna, jossa kirkko luopuu keskeisestä tehtävästään siunata ihmisiä heidän elämänsä keskeisessä käännekohdassa Vaihtoehdot Kooten voidaan todeta, että kirkon teologisen identiteetin kannalta on keskeistä miten ja mistä lähtökohdista käsin kirkko itse haluaa vahvistaa identiteettiään. Teologisen identiteetin kohdalla on tärkeää tiedostaa, että kirkon itsensä korostamaa identiteettiä ei automaattisesti tulkita samalla tavoin kaikkien niiden taholta, joista kirkko koostuu ja joiden keskellä se toimii. Seuraavassa arvioidaan millaisena kirkon teologinen identiteetti näkyy eri vaihtoehtojen kohdalla. A. Kirkko säilyttää vihkioikeutensa Mikäli kirkko säilyttää vihkioikeutensa, joko nykyisin tai muuttunein edellytyksin, tämä vahvistaa kirkon itseymmärrykseen perustuvaa identiteettiä jäseniään eri tavoin palvelevana kirkkona. Vihkioikeus tarjoaa kirkolle mahdollisuuden toteuttaa identiteettiään myös missionaarisena kirkkona niiden ihmisten parissa, jotka eivät tunne kirkon uskoa ja elämää tai eivät koe sitä omakseen. 1. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Samoin kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Kirkon oma identiteetti on teologialtaan traditioon pitäytyvä kirkko. Se kuuluu tällä hetkellä enemmistönä oleviin, sukupuolineutraalia avioliittoa vastustaviin kirkkoihin. Ekumeeniset yhteydet jatkuvat kuten ennenkin. Tämä vaihtoehto merkitsee, että kirkko voi huolehtia missionaarisesta ja pastoraalisesta vastuustaan heteroseksuaalien parien ja näiden läheisten kohdalla. Sillä on mahdollisuus toteuttaa kutsumustaan palvella, auttaa ja tukea heteroseksuaaleja jäseniään riippumatta heidän kirkollisesta aktiivisuudestaan. Koska siunaus on oleellinen osa vihkitoimitusta ja siunaus ymmärretään myös evankeliumin julistuksena, vihkiessään avioliittoon kirkko toteuttaa perustehtäväänsä näiden jäsentensä parissa ja vihkitilaisuudessa monin tavoin LIITE: Piispainkokous / 9 77

110 108 erilaisten ihmisten, todennäköisesti myös kirkkoon kuulumattomien keskuudessa. Tässä vaihtoehdossa kysymys perusoikeuksien, ihmisarvon ja evankeliumin opetuksen välisestä suhteesta tulee olemaan jatkuvasti keskustelun kohteena. Sukupuolisuus ja heteronormatiivisuus nousevat, ei vain kirkollisen vihkimisen vaan myös kirkon symboliseksi merkitsijäksi. Mikäli kirkko hyväksyy, että sen sisällä on kaksi teologisesti perusteltua näkemystä siitä keitä se voi vihkiä avioliittoon ja keiden avioliittoja siunata ja yksittäisille papeille sallitaan omantunnonvapauden perusteella vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto, kirkon missionaarinen ja pastoraalinen vastuu laajenee koskemaan sen kaikkia jäseniä sukupuolesta ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Sukupuolisuuden merkitys kirkon identiteetin määrittäjänä lievittyy. 2. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Kirkon oma identiteetti näyttäytyy teologisesti traditioon pitäytyvänä ja erilaisten näkemysten kanssa tasapainottelevana. Heteronormatiivinen identiteetti lieventyy. Kirkko joutuu siunauksen osalta tekemään myönnytyksiä avoimempaan suuntaan mikä edellyttää teologista työskentelyä kirkollisen vihkimisen ja siunaamisen eroista. Kirkon ratkaisu herättänee keskustelua samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavissa kirkoissa. Ekumeeniset yhteydet jatkuvat kuten ennenkin. Missionaarisen ja pastoraalisen vastuun osalta edellä (A1) todettu pätee myös tämän vaihtoehdon kohdalla. Tässä vaihtoehdossa kirkko laajentaa, tosin rajoitetusti, missionaarisen ja pastoraalisen vastuunsa ja kutsumuksensa palvella, auttaa ja tukea kaikkia jäseniään riippumatta heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan. 3. Vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari. Myös avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliito Kirkko on teologiselta identiteetiltään sekä perinteeseen pitäytyvä että sitä uudistava kirkko. Ratkaisu edellyttää erilaisten teologisten näkemysten rinnakkaiseloa kirkon sisällä. Sukupuolesta ei tule poissulkevasti identiteettiä määrittävää tekijää. Ekumeenisissa yhteyksissä Suomessa enemmistökirkon identiteetin omaava kirkko liittyy kansainvälisellä ekumeenisella kentällä vähemmistönä olevien sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavien kirkkojen joukkoon. Kirkon ratkaisu herättää keskustelua samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavissa kirkoissa, mutta ekumeeniset yhteydet jatkuvat. Tässä vaihtoehdossa kirkon missionaarinen ja pastoraalinen vastuu, mahdollisuus toteuttaa kutsumustaan palvella, auttaa ja tukea laajenee koskemaan kirkon kaikkia jäseniä riippumatta heidän kirkollisesta aktiivisuudestaan ja sukupuolisesta LIITE: Piispainkokous / 9 78

111 109 suuntautumisestaan. Koska siunaus on oleellinen osa vihkitoimitusta ja siunaus ymmärretään myös evankeliumin julistuksena, vihkiessään avioliittoon kirkko toteuttaa perustehtäväänsä jäsentensä parissa erotuksetta ja vihkitilaisuudessa todennäköisesti myös kirkkoon kuulumattomien keskuudessa. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan Vihkioikeudesta luopuminen ja pitäytyminen avioliiton siunaamiseen merkitsevät muutosta kirkon avioliittoteologiaan, luopumista aiemmin hyväksytystä toimintalinjasta, jossa kirkko on korostanut jäsentensä kohtaamista heidän elämänsä eri tilanteissa sekä kirkon missionaarisen ja pastoraalisen identiteetin kaventumista. Avioliitosta tulee enemmän uskonnosta irti oleva instituutio. 1. Vihkioikeus poistuu, mutta siunaamisen edellytykset pysyvät ennallaan ja kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Kirkko muuttaa avioliittoteologiaansa ja omaksuu osittain sekulaarin näkemyksen avioliitosta. Ratkaisu kaipaa tuekseen teologisia perusteluja. Siunauksen rajaaminen vain miehen ja naisen avioliittoon vahvistaa kirkon heteronormatiivista identiteettiä. Ratkaisulla ei ole vaikutusta kirkon ekumeenisiin suhteisiin. Koska siviilivihkiminen tuo avioliiton lainvoimaisuuden, kirkollinen siunaus ei ole pakollinen valtion taholta eikä kirkko liioin vaadi sitä jäseniltään. Kirkon luopuessa vihkioikeudesta sen missionaarinen ja pastoraalinen vastuu, kutsumus- ja julistustehtävä toteutuvat myös avioliiton siunaamisessa, mutta huomattavasti pienemmän joukon kohdalla. Tässä vaihtoehdossa myös vihityn parin sukupuolinen suuntautuminen rajaa keihin kirkko katsoo tämän vastuun ulottuvan ja keitä, ja millä tavoin, se haluaa palvella, auttaa ja tukea. 2. Vihkioikeus poistuu, mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Kirkko muuttaa avioliittoteologiaansa ja omaksuu osittain sekulaarin näkemyksen avioliitosta. Ratkaisu kaipaa tuekseen teologisia perusteluja. Näkemykset sukupuolisuudesta eivät määritä kirkon omaa identiteettiä. Kirkon ratkaisu siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto herättänee keskustelua samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavissa kirkoissa, mutta ekumeeniset yhteydet jatkuvat. Kirkko toteuttaa perustehtäväänsä jäsentensä kohdalla heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan riippumatta. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimenpiteistä 1. Kirkko ei vihi avioliittoon eikä siunaa solmittuja liittoja. LIITE: Piispainkokous / 9 79

112 110 Jos kirkko päättää luopua sekä vihkimisestä että avioliittojen siunaamisesta, kirkko omaksuu täysin sekulaarin näkemyksen avioliitosta ja kieltää osan perustehtävästään. Totaalikieltäytyminen voidaan nähdä kirkon äärimmäisenä päätöksenä välttää ottamasta kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen tai heidän siviilivihityn liittonsa siunaamiseen. Tästä johtuen sukupuolisuus määrittää edelleen kirkon identiteettiä. Ekumeenisissa yhteyksissä kirkko olisi tämän kysymyksen osalta marginaalissa ja ratkaisu tulisi mitä todennäköisemmin herättämään keskustelua Kirkon identiteetti suhteessa yhteiskuntaan ja kulttuuriin Kirkko kulttuurisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana Luterilaisella kirkolla on ollut keskeinen rooli ja asema suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehityksessä. Se on vuosisatojen aikana luonut ja ylläpitänyt suomalaisten arkeen ja juhlaan liittyviä tapoja ja käytäntöjä. Julistuksensa ja opetuksensa kautta kirkko on muovannut myös ihmisten arvomaailmaa, käsitystä työstä, perheestä, oikeasta ja väärästä. Kirkon vaikutuksesta myös suomalainen kulttuuri on osa länsimaista kulttuuripiiriä. Kirkolla on ollut keskeinen rooli paikallishallinnon, koulutuksen ja köyhäinhoidon alueilla. Modernisaation ja sitä seuranneen sekularisaation myötä kirkon asema on muuttunut luvulla voimistunut institutionaalinen eriytyminen merkitsi, että aiemmin kirkon hoitamat tehtävät siirtyivät yhteiskunnan hoidettaviksi. Valtiokirkkoidentiteetti sai väistyä ja kirkko ryhtyi rakentamaan identiteettiään kansankirkkonäkemyksestä käsin. Seuraavalla vuosisadalla myös kirkon ja sen edustaman opin vaikutusvalta ja merkitys niin yhteiskunnan kuin yksilöiden elämässä väheni edelleen. Yhteiskunnan nopeat muutokset ovat aiheuttaneet, että kirkko on joutunut tarkistamaan ymmärrystään omasta asemastaan ja roolistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mielipiteet kirkon asemasta ja roolista yhteiskunnassa ovat vaihdelleet läpi 1900-luvun. Aika ajoin poliittiset puolueet ovat julkaisseet omia kirkkopoliittisia ohjelmiaan, joissa on annettu sekä tunnustusta kirkon merkitykselle yhteiskunnassa ja kansalaisten elämässä että vaadittu selkeää eroa kirkon ja valtion välille. Yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksissa myöskään kirkon oma näkemys asemastaan ja tehtävästään ei ole pysynyt staattisena luvulle tultaessa eri puolilla maailmaa nuoriso alkoi kyseenalaistaa vanhempiensa rakentaman maailmaan arvoja ja tavoitteita. Suomessa nuorison kritiikki kohdistui lähinnä kolmeen aiemmalle sukupolvelle tärkeitä ja keskeisiä arvoja edustaneeseen instituutioon: maanpuolustukseen, perheeseen ja kirkkoon. Kirkko nähtiin vanhoillisuuden ja taantumuksen linnakkeena. Ehkäisypillerin tulo puolestaan vaikutti ihmisten sukupuolikäyttäytymiseen. Ideologisella rintamalla vasemmistolainen uskonnonvastaisuus kohdistui myös kirkon julistamaan sanomaan, jonka se katsoi käyneen tarpeettomaksi tieteen edistykseen uskovan ihmisen elämässä. Tämä ilmeni mm. koulujen uskonnonopetuksen LIITE: Piispainkokous / 9 80

113 111 kyseenalaistamisena. Kirkolle jäi altavastaajan asema, jossa se pyrki välttämään konflikteja ja sopeutumaan yleiseen vallitsevaan tilanteeseen. Seuraavalla vuosikymmenellä kirkon oma näkemys tehtävästään suomalaisessa yhteiskunnassa alkoi muuttua. Se katsoi edelleen ensisijaiseksi tehtäväkseen olla Jumalan sanan edustaja ihmisten keskellä, mutta otti samanaikaisesti aktiivisesti kantaa myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kritiikin kohteena olevasta kirkosta tuli julkiseen keskusteluun osallistuva kirkko. Kehityssuunta ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen. Kritiikki nousi nyt kirkon sisältä: yhteiskunnallisen suuntautumisensa myötä kirkon katsottiin luopuneen evankeliumin julistuksesta ja uskollisuudestaan Raamatun sanalle. Nämä kriitikot näkivät myös kirkon voimistuvat ekumeeniset yhteydet erityisesti katoliseen kirkkoon poikkeamisena opillisesti oikeasta linjasta. Kirkon toimet 1990-luvun lamassa vahvistivat kirkon identiteettiä sosiaalieettistä vastuuta kantavana kirkkona. Sama yhteiskunnallisen osallistumisen linja on kirkon yhteiskunnan heikoimmista vastuuta kantavien linjausten ja pakolaispolitiikan myötä jatkunut luvulla. Kirkon nelivuotiskertomuksista käy ilmi, että myös kansalaisten hyväksyntä on tukenut tätä toiminnan luomaa identiteettiä. Kuva 14 kertoo, että kirkon sosiaalinen toiminta oli keväällä 2017 edelleen tärkeä syy kuulua kirkkoon. Kuva 14. Kuinka tärkeinä pidät seuraavia syitä kuulua kirkkoon omalla kohdallasi? Kirkko auttaa kolmannen maailman ihmisiä 24% 38% 21% 11% 5% Kirkko puolustaa julkisuudessa köyhiä ja syrjäytyneitä 36% 44% 12% 4% 4% Kirkko auttaa vanhuksia ja vammaisia 43% 45% 8% 2% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Hyvin tärkeä Melko tärkeä Melko merkityksetön Täysin merkityksetön En osaa sanoa Samanaikaisesti kirkon sisältä noussut kritiikki kirkon sosiaalista vastuuta esillä pitäviä puheenvuoroja ja toimintaa kohtaan on jatkunut. Tutkimusten mukaan avioliittoa ja perhettä koskevissa kysymyksissä kirkon identiteetti on muuttunut 1970-luvulta lähtien. Tuolloin avioliittolain uudistusprosessissa kirkon rooli lainsäädäntöä ohjailevana instituutiona madaltui lausunnon antajaksi, yhdeksi ääneksi lukuisten muiden lausunnonantajien joukossa. Vuosituhannen vaihteessa mediassa kirkon ääntä on kuultu lähinnä sellaisissa avioliittoa ja perhettä koskevissa kysymyksissä, joissa sen kannan tiedettiin edustavan väestön enemmistön tai julkisuudessa vallitsevasta LIITE: Piispainkokous / 9 81

114 112 kannasta eroavia näkemyksiä. Sosiologi Riitta Jallinoja toteaa kirkon saaneen perheasioissa omintakeisen roolin, jossa se saa edustaa perinteistä, konservatiivista tai taantumuksellista kantaa, jota muut voivat ihmetellä ja kauhistella. Vaikka avioliitto- ja perhekysymyksissä oli kirkon sisällä erilaisia näkemyksiä, jotka olisivat mahdollistaneet myös toisenlaisen identiteetin, kirkko ei ryhtynyt 2000-luvun alkupuolella aktiivisesti luomaan toisenlaista kuvaa itsestään. 99 Avioliitto- ja perhekysymyksissä kirkko näyttää pitkälti sopeutuneen tähän sille annettuun varsin kapeaan identiteettiin, tosin esimerkiksi perheneuvontatyössä on tuotu esille myös toisenlaisia näkemyksiä. Myös nykyinen avioliittoa koskeva keskustelu voidaan nähdä yrityksenä irrottautua tästä roolista. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ja kirkon toiminta niiden keskellä sekä uudistushaluisena että perinteitä ylläpitävänä kirkkona ovat nostaneet pintaan kirkon sisäiset näkemyserot todellisen kirkon tuntomerkeistä ja kirkon asemasta ja roolista yhteiskunnassa. Samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen ja vihkioikeudesta luopuminen sijoittuvat tähän kontekstiin. Niiden kautta ja avulla keskustellaan nyt raamattu- ja kirkkonäkemyksestä. Tällaiset rajanvedot herättävät pohtimaan niiden tarjoaman yksilöidentiteetin lisäksi myös niihin liittyviä laajempia merkityksiä. Missä määrin ne toimivat myös keinoina, joilla pyritään käsittelemään yhteiskunnan muutoksen mukanaan tuomaa epävarmuutta? Nyky-yhteiskuntaa on luonnehdittu näköalattoman epävarmuuden yhteiskunnaksi. Sosiologi Zygmunt Bauman näkee epävarmuuden vahvaksi yksilöllistäväksi voimaksi. Yksilö joutuu jatkuvasti erilaisten valintojen eteen, joihin liittyy riskitekijöitä ja epävarmuus valinnan seurauksista. Epävarmuus ja turvattomuus syntyvät voimattomuuden tunteesta siitä, että emme pysty enää kontrolloimaan elämäämme yksilöinä eikä ryhmänä. Tällaisessa tilanteessa selkeät näkemykset, liittyivätpä ne esimerkiksi nationalismiin tai uskontoon, vapauttavat ihmisen valinnan tuskasta ja luovat illuusion elämän hallinnasta. Ne tarjoavat selitysmallin ja ratkaisut, ei vain hankaliin kysymyksiin ja tilanteisiin, vaan koko elämään. 100 Tilannetta voidaan tarkastella myös arvojen ja yksilön valintojen näkökulmasta. Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta osoittaa, että luterilaisuus ei ole muokannut suomalaista yhteiskuntaa, kansalaisten arvoja ja elämänmuotoa vain menneessä. Sillä on sekularisaation kehityksestä huolimatta edelleen merkittävää kulttuurista ja yhteiskunnallista vaikutusta, vaikka sen kirkollista taustaa ei aina tunnistetakaan. Tämä näkyy myös sukupuolisuutta, avioliittoa ja perhettä koskevissa arvoissa. Avioliittoon ja perheeseen liittyvien arvojen tutkimukset osoittavat, että modernissa yhteiskunnassa arvot voivat säilyä perinteisinä vaikka käytännöt muuttuvat. 101 Käytäntöjen muutos näkyy sukupuolikäyttäytymisessä, parisuhteen muodostuksessa ja 99 Jallinoja 2006, Bauman 1998; 2002; Giddens 1987; Rossi LIITE: Piispainkokous / 9 82

115 113 perherakenteissa. Isän, äidin ja lasten muodostaman ydinperheen lisäksi monimuotoistuvassa yhteiskunnassa esiintyy jo nyt useita perhemalleja ja niiden määrän oletetaan tulevaisuudessa kasvavan. Tämä ei ole kuitenkaan merkinnyt perheen arvostuksen vähenemistä. Perheen merkitys itseisarvollisena tärkeänä yksikkönä on säilynyt samalla kun perhemuodot ja se miten yhteiselämä järjestetään, ovat neuvoteltavia kysymyksiä. Ihmiset voivat tehdä konservatiivisia valintoja, jos ne perustuvat vapaaseen valintaan. 102 Näin modernit ja maailmankatsomukseltaan maalliset ihmiset ylläpitävät omilla valinnoillaan perinteitä. Samalla yksilön valintaa korostava eetos merkitsee muiden omista arvoista tai käytännöistä voimakkaastikin poikkeavien ratkaisujen arvostamista. Seurauksena on, että sallivuus erilaisia valintoja kohtaan yhteiskunnassa lisääntyy. 103 Yhteiskunnan muutokset ja kirkon muuttunut asema yhteiskunnassa ja yksilöiden elämässä merkitsevät, että ihmiset ovat aiempia sukupolvia vapaampia ulkoisista velvoitteista ja voivat valita haluavatko he solmia avioliiton, kenen kanssa ja millaisin menoin. Vaihtoehtoiset elämismallit ja yksilölliset valinnat eivät kuitenkaan merkitse vain vapautta vaan myös riskejä, väärien valintojen mahdollisuutta. Traditiot ylläpitävät jatkuvuutta. Niiden muuttuessa tai hävitessä valinnan tekeminen korostuu. Tällaisessa tilanteessa asiantuntijuuden tarve on ilmeinen. 104 Avioliiton kohdalla kirkko vastaa tähän asiantuntijatarpeeseen riittiensä avulla. Riitit auttavat ihmistä järjestämään elämäänsä. Riittien merkitystä turvaa luovina rituaaleina ei siis ole syytä väheksyä. Kirkkohäitä perustellaan usein niiden juhlavuudella. Vihkitoimitukseen liittyvien symbolien kautta liitytään uskonnolliseen ja kulttuuriseen traditioon. Koska kirkollisella vihkimisellä on vahva perinne suomalaisessa kulttuurissa, se tarjoaa perinteistä, turvallista mallia avioitua. Kirkkohäät koetaan oikeanlaisiksi, vaikka mitä tällä tarkoitetaan, ei aina osatakaan sanoittaa. Kirkollinen vihkiminen nähdään osana suomalaista tapakulttuuria. Jallinoja esittää, että sukupuolikäyttäytymisessä tapahtuneiden muutosten ja avoliiton yleistymisen myötä häiden merkitys siirtymäriittinä on muuttunut: häistä on tullut oikean, suuren rakkauden symboli. 105 Huolimatta siviilivihkimisten määrän kasvusta, avioliiton kirkollinen siunaaminen ei ole saanut suomalaisessa kirkollisessa perinteessä ja suomalaisessa kulttuurissa yhtä vahvaa jalansijaa kuin kirkollinen vihkiminen. Yksilön valintaa korostava yhteiskunta on kirkolle sekä uhka että mahdollisuus. Mikäli kirkko kokee jäsentensä valinnat omaa asemaansa uhkaavana ja pyrkii vahvistamaan valtaansa instituutiona yksilöiden elämässä sanelemalla sallitut ratkaisut se samalla etääntyy jäsenistään. Kirkosta tulee, ei vain arvoiltaan vaan myös käytännöiltään normikäyttäytyjien yhteisö, jossa yksilön päätäntävalta ja sallivuus yhteisön sisällä kaventuvat. Mikäli kirkko uskaltaa luottaa siihen, että sen ylläpitämät arvot ovat 102 Mikkola Perheestä ja arvoista ks. myös Perhe ja avioliitto muutoksessa. 104 Beck Jallinoja LIITE: Piispainkokous / 9 83

116 114 kilpailukykyisiä muiden arvojen kanssa ja sen jäsenet kykeneviä myös kirkon arvomaailman mukaisiin valintoihin, se voi olla jäsenilleen avoin kirkko. Kirkon on tällöin mahdollista olla yhteisö, jossa on tilaa yksilön päätäntävallalle ja erilaisille käytännöille, mutta jonka jäsenet samalla jakavat kirkon arvot ja uskon. Nopeissa yhteiskunnallisissa muutoksissa kirkko on edustanut perinteitä ylläpitävänä instituutiona pysyvyyttä. Edellä todettiin, että ihmisten arvot muuttuvat hitaasti. Vaikka eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain, se ei merkitse, että kaikki kansalaiset kaikkialla Suomessa kannattavat lakia. Kevään 2017 kysely osoittaa, että suurten kaupunkien ja maaseudun väestön näkemysten välillä on eroja. Homoseksuaalisuus ja samaa sukupuolta olevien avioliitto herättää monissa seurakuntalaisissa hämmennystä. Kirkon asettuminen sukupuolineutraalin avioliiton kannalle merkitsee näin ajatteleville, että nyt myös kirkko vie heitä sellaiseen suuntaan, jota he eivät koe omaksi. Onkin syytä olettaa, että tällä hetkellä kirkon sukupuolineutraalia avioliittoa koskevista näkemyksistä käyty keskustelu ei koske vain kirkkoa. Koska keskustelu asiasta ei lain hyväksymisen jälkeen ole paikallaan yhteiskunnan foorumeilla, tarjoaa keskustelu kirkon näkemyksistä kansalaisille mahdollisuuden eriävien mielipiteiden ja näkemysten esille tuomiseen ja asian työstämiseen. Kirkon avioliittokäsityksestä käytävä keskustelu toimii täten myös kansalaisten sopeuttajana yhteiskunnan muutoksiin. Siviilivihkimisten kasvava määrä kirkon jäsenten keskuudessa kertoo kirkkoinstituution aseman heikkenemisestä jäsentensä elämässä ja kirkon avioliitto-opetuksen sijaan avioliitto on alettu mieltää yhä enemmän vain maalliseksi instituutioksi. Jos takana on useiden vuosien avoliitto tai jos avioliitto on toinen tai kolmas, on ymmärrettävää että kirkollisen avioliitoon vihkimisen luonne siirtymäriittinä on heikentynyt. Samanaikaisesti kirkko riitteineen ylläpitää mielikuvaa suomalaisen kulttuurin jatkuvuudesta, johon on mahdollista niin halutessa liittyä. Kirkko voi motivoida vihkioikeudesta luopumista sillä, että se haluaa vähentää kirkon ja papin viranomaisroolia koska ne ovat käymässä tarpeettomaksi. Ratkaisu merkitsee muutosta, ei vain kirkon identiteettiin suomalaisen kulttuurin perinteen ja sen jatkuvuuden ylläpitäjänä, vaan myös sen asemaan yhteiskunnassa. Kirkosta tulee yksi kaikkien muiden uskonnollisten yhdyskuntien joukossa, julkisesta sektorista irrallaan oleva kolmannen sektorin toimija. Kirkon itseymmärrys tehtävästään ei ole historiansa aikana ollut vain myötäillä yhteiskuntaa ja sen ratkaisuja. Samanaikaisesti kirkko on joutunut ratkaisemaan missä määrin ja missä asioissa se on halunnut vahvistaa identiteettiään yhteiskunnan kriitikkona ja omanatuntona. Tämä on tilanne myös kysymyksessä kirkon vihkioikeudesta. Vihkioikeudesta luopuminen sukupuolineutraaliavioliittolain vuoksi voidaan tulkita, ei vain kirkon itsensä vaan myös yhteiskunnan taholta, protestina yhteiskunnan hyväksymää käytäntöä vastaan. Mikäli kirkko päätyy luopumaan vihkioikeudestaan, sen on syytä LIITE: Piispainkokous / 9 84

117 115 miettiä miten päätös muokkaa sen identiteettiä yhteiskunnassa, toisin sanoen keitä ja millaista ajattelua ja maailmankuvaa sen katsotaan protestillaan joko tukevan tai vastustavan. Vihkioikeudesta luopumista on tarkasteltava myös kirkon jäsenten oikeuksien ja uskonnon vapauden näkökulmista käsin. Vaikka kirkollisten vihkimisten määrä on laskussa, vuositasolla edelleen toista kymmentä tuhatta kirkon jäsentä haluaa valita sen avioliittonsa solmimisen tavaksi. Onko vihkioikeudesta luopuminen perusteltu toimenpide sen saavuttamiseksi, että näin vältytään vihkimästä avioliittoon pientä ryhmää samaa sukupuolta olevia pareja, jos samalla viedään määrällisesti moninkertaiselta joukolta kirkon jäseniä heidän haluamansa oikeus kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen? Yhteiskunta on tunnustanut sen uskonnollisen monimuotoisuuden ja halunnut yhdenvertaisuuden vuoksi ottaa huomioon kansankirkkojen ohella myös rekisteröityneet uskonnolliset yhdyskunnat antamalla niille oikeuden vihkiä avioliittoon. Tämä on tukenut yksilöiden oikeutta ja mahdollisuutta valita avioliiton solmimistapa. Se on myös tukenut positiivista tulkintaa uskonnonvapaudesta yksilön oikeutena harjoittaa uskontoa. Kooten voidaan todeta, että kirkon ratkaisut avioliittokysymyksessä voivat luoda sille identiteettiristiriidan. Ihmisten asettaminen sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi eriarvoiseen asemaan on ristiriidassa kirkon sosiaalista vastuuta ja heikomman puolelle asettumista korostavan identiteetin kanssa. Vihkioikeuden säilyttäminen vahvistaa kirkon identiteettiä yksilöjä ja yhteiskuntaa palvelevana sekä uskonto- että kulttuuriperinnettä ylläpitävänä kirkkona. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee muutosta tähän identiteettiin Vaihtoehdot A. Kirkko säilyttää vihkioikeutensa Vihkioikeuden säilyttäminen vahvistaa kirkon identiteettiä ihmisiä ja yhteiskuntaa palvelevana kirkkona ja suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin keskeisenä vaikuttajana. 1. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Samoin kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Kirkon identiteetti perinteisen ja konservatiivisen avioliittonäkemyksen kannattajana vahvistuu. Ratkaisu rakentaa mielikuvaa kirkosta pysyvyyden ylläpitäjänä epävarmassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Samanaikaisesti tämä vaihtoehto voidaan kokea sukupuolivähemmistöjä syrjivänä. Se luo kirkolle identiteettiristiriidan suhteessa sen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja heikomman puolelle asettumista korostavaan identiteettiin. 2. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. LIITE: Piispainkokous / 9 85

118 116 Kirkon identiteetissä korostuu sekä perinteeseen pitäytyminen että varovainen halu elää muuttuvan yhteiskunnan tuomassa uudessa tilanteessa. Samalla syntyy hierarkkinen asetelma kahden kerroksen avioliitoista. Identiteettiristiriitaa ei synny samassa määrin kuin vaihtoehdossa A1. 3. Vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari. Myös avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Kirkko näyttäytyy yhteiskunnan muutoksen huomioon ottavana kirkkona. Ratkaisu on linjassa kirkon yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja heikomman puolelle asettumista korostavan identiteetin kanssa. Vaihtoehto vahvistaa kirkon identiteettiä toimia avoimena eri tavoin ajattelevia ihmisiä tervetulleeksi toivottavana yhteisönä ja saa vastakaikua yhteiskunnan taholta. Samalla ratkaisu haastaa perinteeseen pitäytyvän kirkon identiteettiä. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee osittaista luopumista kansaa palvelevan kirkon identiteetistä. Kirkosta tulee yksi uskonnollinen toimija muiden kolmannen sektorin uskonnollisten yhteisöjen joukossa. 1. Vihkioikeus poistuu, mutta siunaamisen edellytykset pysyvät ennallaan ja kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Kirkko voidaan mieltää niin kirkon ulkoa kuin sen sisältä päin protestiyhteisönä. Ratkaisulla osoitetaan tyytymättömyyttä yhteiskunnan lainsäädäntöä kohtaan. Kirkon identiteetti perinteisen ja konservatiivisen avioliittonäkemyksen kannattajana ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivänä vahvistuu. 2. Vihkioikeus poistuu, mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Kirkko voidaan mieltää niin kirkon ulkoa kuin sen sisältä päin protestiyhteisönä. Ratkaisulla osoitetaan tyytymättömyyttä yhteiskunnan lainsäädäntöä kohtaan. Ratkaisu on linjassa kirkon yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja heikomman puolelle asettumista korostavan identiteetin kanssa. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimituksista 1. Kirkko ei vihi avioliittoon eikä siunaa solmittuja liittoja. Kirkko valitsee avioliiton osalta sekularistisen näkemyksen omasta roolistaan ja asemastaan yhteiskunnassa. Vaihtoehto korostaa kirkon identiteettiä yhteiskunnasta erillään olevana uskonnollisena toimijana. LIITE: Piispainkokous / 9 86

119 Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset Kirkon henkilöstö ja talous Edellisissä luvuissa on käynyt ilmi, että riippumatta siitä minkä vaihtoehdon kannalle kirkko suhteessaan sukupuolineutraaliin avioliittolakiin ja vihkioikeuden säilyttämiseen tai siitä luopumiseen asettuu, ratkaisun vaikutus saattaa olla jäsenmäärän väheneminen. Myös epäselvä ja riitaisa tilanne heijastuu negatiivisesti kirkon julkisuuskuvaan ja mitä todennäköisemmin myös sen jäsenmäärään. Jäsenmäärän laskulla on taloudellisia seurauksia. Nelivuotiskaudella kirkollisverotilitykset kasvoivat jäsenmäärän alenemisesta huolimatta. Ansiotulojen eläkkeiden ja muiden veronalaisten etuuksien euromäärän kasvu tänä kautena yhdessä joidenkin seurakuntien kirkollisveron korotuksen kanssa selittää sen, että kirkollisverotilitykset kasvoivat jäsenmäärän alenemisesta huolimatta. 106 Tulevaisuudessa tilanne tulee olemaan toisenlainen. Jo vuoden 2016 kirkollisverotilitykset vähenivät 1,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. 107 Vuonna 2016 solmitusta kilpailukykysopimuksesta johtuen veronalaisten etuuksien euromääräinen kasvu tulee jatkossa hidastumaan huomattavasti. Kirkon talous ei kestä pitkällä aikavälillä jäsenkatoa ilman vakavia taloudellisia seurauksia. Mikäli kastettujen määrä jatkaa tasaista laskuaan, tulee se merkitsemään jäsenmäärän vähenemistä ilman eropiikkejäkin. Tällaisen jäsenmäärän kadon taloudellisia seurauksia eivät jäljelle jäävien jäsenten kohonneet palkat ja niistä saadut verotulot pysty korjaamaan. Kirkollisen vihkimisen kustannukset katetaan seurakunnan varoista, joista merkittävän osan muodostavat kirkollisverotilitykset. Vihkioikeudesta luopuminen nostaa esille kysymyksen mitä kirkon jäsen saa vastineeksi maksamalleen kirkollisverolle. Vuonna 2015 tehdyn Gallup Ecclesiastican mukaan haluttomuus maksaa kirkollisveroa oli neljänneksi tärkein syy erota kirkosta. Mikäli kokemus kirkon ja seurakunnan jäsenyydestä on heikko, tullee vihkioikeudesta luopuminen lisäämään kirkosta eroajien määrää. Tällä puolestaan on selkeä seurannaisvaikutus myös kirkon taloudelliseen tilanteeseen. Vihkimisen palveluketju työllistää useita kirkon työntekijöitä: kirkkoherranvirastojen kansliahenkilökunta, papisto, kanttorit ja suntiot. Nämä ryhmät ovat suoraan tekemisissä vihkiparien kanssa. Kansliahenkilökuntaa työllistäviä tehtäviä ovat mm. kirkon ja vihkipapin varaus sekä avioliiton esteiden tutkinta. Suntio puolestaan huolehtii, että kirkkotila on avoinna ja kunnossa toimitusta varten ja hänen vastuulla on järjestää se myös käyttökuntoon seuraavia tilaisuuksia varten. Kansliahenkilökunnan toimiin voidaan vihkimistä kohden laskea noin tunti ja suntion työaikaa ainakin saman verran. Papin työaika vihkiparin kanssa koostuu alustavista yhteydenotoista, toimituskeskusteluista, vihkiharjoituksista ja itse vihkitoimituksesta ja mahdollisesta osallistumisesta hääjuhlaan. 106 Erilaistuva kirkko 2016, , 107 Tilinpäätös 2016, 5. LIITE: Piispainkokous / 9 87

120 118 Tämän lisäksi työaikaan on laskettava vihkipuheen ja -toimituksen kulun valmisteluun ja matkoihin käytetty aika. Kanttorit sopivat vihkiparin kanssa musiikista, harjoittelevat musiikin ja soittavat vihkitoimituksessa. Musiikkitoiveet ovat tätä nykyä huomattavasti laajemmat aikaisempiin vuosiin verrattuna ja vaativat kanttorilta aikaa perehtyä toivottuun musiikkiin. Edellä esitetyn kirkkohallituksen suorittaman varovaisen arvion mukaan seurakunnan työntekijöiden työaikaa käytetään yhtä vihkimistä kohden 8-12 tuntia. Kun vihkimisiä vuonna 2016 oli , käytettiin vihkimisiin arviolta työtuntia. Keskimäärin seurakuntaa kohden tämä merkitsee noin tuntia vuodessa. Jos palkansaajan keskimääräiseksi vuosittaiseksi työajaksi lasketaan noin 1600 tuntia, voidaan arvioida, että vuositasolla pelkästään vihkimisiin sitoutuu kirkossa noin henkilötyövuotta. Kirkollisten vihkimisten määrän lasku merkitsee työmäärän pienenemistä kaikkien edellä mainittujen työntekijäryhmien kohdalla. Koska muutos tapahtuu hitaasti, sen seuraukset eivät näy yhtä selkeästi kuin tilanteessa, jossa kirkko päättää luopua vihkioikeudestaan. Sekä vallitseva avioliiton siunauksen vähäinen suosio että jäsenmäärän jatkuva lasku merkitsevät, että siunattujen avioliittojen alhainen määrä ei todennäköisesti tule nousemaan lyhyellä aikavälillä niin nopeasti, että siitä koituva työpanos vastaisi vihkimisten vastaavaa. Mikäli kirkko päättää luopua vihkioikeudesta, taloudellisesta tilanteestaan riippuen seurakunnat voivat joutua arvioimaan työvoimatarvettaan ja päätyä eriasteisiin leikkauksiin Avioliittoon vihittäville koituvat kustannukset Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on ilmainen seurakunnan jäsenille niin toimituksen suorittajan kuin seurakunnan vihkitilojen osalta. Myös kanttorin palvelut ovat ilmaisia. Vihittävän ei tarvitse liioin korvata seurakunnan papille tai kanttorille vihkimisestä aiheutuvia matkakustannuksia tai maksaa heille päivärahaa. Vihkioikeudesta luopuminen tulee merkitsemään kuluja vihittävälle parille. Kulut koostuvat mahdollisista matka- ja maistraatin kuluista. Siviilivihkimisen kohdalla vihkijän virka-aikana ja virkapaikalla suorittama vihkiminen on maksutonta. Vuonna 2017 virkaaikana virkapaikan ulkopuolella suoritettava vihkiminen maksaa 150 euroa. Virka-ajan ulkopuolella suoritettavan siviilivihkimisen hinta on 250 euroa. Siviilivihkimisestä, joka toimitetaan muualla kuin vihkijän toimitiloissa taikka vihkijän toimitiloissa virka-ajan ulkopuolella aiheutuvat matkakustannukset korvataan vihkijälle valtion matkustussäännön mukaan. Päivärahan saamisen edellytysten täyttyessä vihkijälle maksetaan myös päivärahaa. Matkakustannukset jaetaan samana päivänä vihittävien vihkiparien kesken. Jos päivän kaikki virka-ajan ulkopuoliset vihkimiset tapahtuvat virkapaikalla, matka-kustannukset jaetaan vihkiparien kesken tasan. Muussa tapauksessa saman päivän aikana eri paikkakunnilla tapahtuvien vihkimisten matkakustannukset jaetaan matkojen suhteessa. Mahdollisen päivärahan kustannukset jaetaan aina tasan vihkiparien kesken. Mikäli kyseinen virkapaikka on avioliittoon aikovan parin asuinpaikkakunnalla tai sen lähellä, vihkitoimituksesta ei koidu heille matkakustannuksia. LIITE: Piispainkokous / 9 88

121 119 Kuten tämän selvityksen luvussa 2.3. todetaan, tällä hetkellä maantieteellisesti kaikki kansalaiset eivät ole samanvertaisessa asemassa koskien mahdollisuutta kustannusvapaaseen siviilivihkimiseen. Siviilivihkimisen saatavuuteen lähellä asuinpaikkaa tulevat vaikuttamaan jatkossa myös maistraattien toimipisteverkoston supistukset. Pakolliseen siviilivihkimiseen siirtyminen merkitsee, että mikäli vihittävä pari haluaa minimoida vihkimisestä koituvia kustannuksia, mahdollisuudet valita vihkimisen ajankohta ja paikka kaventuvat. Siviilivihkimisestä koituvat mahdolliset kustannukset ja kustannusvapaata vihkiaikaa ja paikkaa koskevat rajoitukset herättävät pohtimaan tuleeko vihkioikeudesta luopuminen vaikuttamaan avioliiton määrän alenemiseen, avioliiton solmimisen myöhentymiseen entisestään ja avoliiton aseman vahvistumiseen. Mikäli katsotaan, että avioliitto muodostaa yhteiskunnan perusyksikön, joka edesauttaa yhteiskunnan vakautta, kirkon on vihkioikeuskysymyksen kohdalla syytä ottaa huomioon myös siihen liittyvät taloudelliset seikat ja niiden seuraukset Kirkon ja valtion suhteet Kirkon irtautuminen valtiosta on tapahtunut asteittain pitkän ajan kuluessa ja lähinnä kirkon omasta aloitteesta. Muutokset ovat pakottaneet kirkkoa määrittämään identiteettiään uusissa tilanteissa. Esimerkiksi kansankirkkoidentiteetin luominen luvun lopulta alkaen on ollut keino, jolla kirkko on löytänyt paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Monikulttuuristuvassa Suomessa kirkkoa on haastettu avartamaan kirkkonäkemystään ja sulkemaan sisäänsä myös muista kansoista tulevia ihmisiä puhumalla kansankirkon sijasta kansojen kirkosta. Kirkon nykyistä yhteiskunnallista asemaa ja kirkko-valtio suhteita voidaan luonnehtia vakaiksi. Verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin poliittisten päättäjien taholta ei tällä vuosituhannella ole noussut aloitteita, joissa kirkon asemaan, toiminta-alueeseen ja sisäisiin ratkaisuihin olisi haluttu puuttua. Kirkon autonomian korostus merkitsee, että kirkon sisäisillä ratkaisuilla ei tule olemaan suoraa vaikutusta kirkon ja valtion suhteisiin. Tällä hetkellä yhteiskunnassa korostetaan monissa asioissa julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Julkisen ja kolmannen sektorin välimaastoon sijoittuvan kirkon merkitys yhteiskunnan kaikenpuolisen hyvinvoinnin rakentajana, ei vähiten diakoniatyönsä ansiosta, on tunnustettu ja arvostettu. Kirkon yhteiskunnalliset kannanotot ja toimet ovat tehneet siitä tasavertaisen toimijan. Sekularisaatioparadigman korostaman institutionaalisen eriytymisen sijaan suunta näyttää olevan kohti kasvavaa julkisen sektorin ja kirkon välistä sopimuksellista yhteistyötä. 108 Vaikka kirkko on etääntynyt poliittisesta päätöksenteosta, yhteiskunnallisissa, ihmisten hyvinvointiin ja päätöksiä ohjaaviin arvoihin liittyvissä kysymyksissä kirkko on ottanut aiempaa 108 Esim. Kallunki LIITE: Piispainkokous / 9 89

122 120 proaktiivisemman roolin suhteessa poliittisiin päättäjiin. Tästä kertoo esimerkiksi kirkon vaikuttamistoiminta EU-asioissa. 109 Selvitystä varten käydyissä keskusteluissa on käynyt ilmi, että valtiovalta ei ole varautunut siihen, että kirkko luopuisi vihkioikeudestaan. Mikäli kirkko näin päättää, lainsäädännön osalta tulisi muutos, jos se on riidaton, viemään aikaa vähintään noin 1 2 vuotta. Jotta riittävä siviilivihkijöiden määrä saataisiin kattamaan koko maan, muutos tulisi merkitsemään valtiolle merkittäviä lisäkustannuksia. Tällä hetkellä valtiontaloudessa ei oletettavasti ole resursseja näin mittaviin taloudellisiin lisäyksiin. Tulevaisuudessa muutoksesta koituneet kustannukset tulisivat todennäköisesti veronmaksajien maksettavaksi. Koska evankelis-luterilainen kirkko on tällä hetkellä uskonnollisista yhdyskunnista suurin vihkijä, tullee mahdollinen vihkioikeudesta luopuminen jouduttamaan koko siviilivihkimisjärjestelmän uudistusta. Mikäli kirkko ei pysty tekemään ratkaisua samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä ja samaa sukupuolta olevan parin siviilivihityn avioliiton siunauksesta on mahdollista, että niihin liittyvien kirkon sisäisten riitakysymysten määrä voi kasvaa ja johtaa eriasteisiin valitusprosesseihin. Kirkon sisäisten riitakysymysten jatkuva käsittely yhteiskunnan tuomioistuimissa ei ole linjassa kirkon autonomiaa korostavan lainsäädännön kanssa. Riitakysymysten käsittely eri oikeusasteissa tulee merkitsemään valtion määräysvallan kasvua kirkon sisäisissä asioissa ja luo mielikuvaa valtiokirkosta. Kirkon kyvyttömyys edetä asiassa voi myös johtaa siihen, että paineet yhteiskunnan taholta saada ratkaisu asiaan kasvavat Vaihtoehdot Seuraavassa esitetään miten taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset näkyvät eri ratkaisuvaihtoehdoissa. A. Kirkko säilyttää vihkioikeutensa 1. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Samoin kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Tämä vaihtoehto ei tuo periaatteessa muutosta kirkon henkilöstöön ja taloudelliseen tilanteeseen. Kirkon päätökseen pettyneet saattavat erota kirkosta, jolla on taloudellisia heijastusvaikutuksia. Kirkon tarjoamat ilmaiset palvelut vähentävät vihittävälle heteroparille vihkimiseen liittyviä kustannuksia. Sillä miten kirkko suhtautuu siihen, että osa papeista vihkii avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia vastoin kirkon virallista linjaa, voi olla useita heijastusvaikutuksia. Jatkuva kysymyksen käsittely sosiaalisessa mediassa ja julkisen sanan palstoilla sekä eriasteiset virkamiesoikeudelliset toimet ja oikeuskäsittelyt voivat johtaa kirkosta 109 Esim. Helander LIITE: Piispainkokous / 9 90

123 121 eroamisiin. Oikeusprosesseista koituu kirkolle myös kustannuksia. Näillä puolestaan on vaikutusta kirkon talouteen ja yhteiskunnalliseen asemaan. Jatkuva riitakysymysten käsittely oikeusistuimissa vähentää kirkon autonomiaa ja vahvistaa valtion valtaa kirkon sisäisissä asioissa ja kuvaa kirkosta valtiokirkkona. Kirkko on yhteiskunnassa osittain marginaalissa, koska sen avioliittonäkemys poikkeaa voimassa olevan avioliittolain linjasta. 2. Vihkioikeus säilyy nykyisin edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään vain mies ja nainen. Avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämä vaihtoehto ei tuone muutosta kirkon henkilöstöön. Vihkimisen osalta ongelmat ovat samat kuin vaihtoehdossa A1. Koska päätös siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto ei saavuta hyväksyntää kaikkien jäsenten keskuudessa, se voi johtaa kirkosta eroamisiin ja sen myötä kirkon taloudellisen tilanteen heikkenemiseen. Kirkon tarjoamat ilmaiset palvelut vähentävät vihittävälle heteroparille vihkimiseen liittyviä kustannuksia. Suhteessa yhteiskuntaan kirkon tämä päätös merkitsee, että sen avioliittonäkemys poikkeaa voimassa olevan avioliittolain linjasta vaikkakin siunauksen osalta lähestyy sitä. 3. Vihkioikeus säilyy muuttunein edellytyksin, jolloin avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari. Myös avioliiton siunaamisen edellytykset muuttuvat siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Tämä vaihtoehto ei tuone muutosta kirkon henkilöstöön. Koska kirkon päätös vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta oleva pari ja siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto ei saavuta hyväksyntää kaikkien jäsenten keskuudessa, se voi johtaa kirkosta eroamisiin ja sen myötä kirkon taloudellisen tilanteen heikkenemiseen. Vihittävän parin kohdalla kirkon tarjoamat ilmaiset palvelut vähentävät vihkimiseen liittyviä kustannuksia sukupuolesta riippumatta. Suhteessa yhteiskuntaan kirkon tämä päätös merkitsisi, että sen avioliittonäkemys on linjassa yhteiskunnallisen lainsäädännön kanssa. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan 1. Vihkioikeus poistuu, mutta siunaamisen edellytykset pysyvät ennallaan ja kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton. Tällä vaihtoehdolla on vaikutusta sekä kirkon henkilöstöresurssien määrän tarpeeseen että mahdollisesti myös kirkon taloudellisen tilanteen heikkenemiseen, kun kirkollista LIITE: Piispainkokous / 9 91

124 122 vihkimistä haluavat mahdollisesti katsovat, että eivät saa vastinetta kirkollisverolleen ja eroavat kirkosta. Muutos voi aiheuttaa vihittävälle parille lisää kustannuksia ja sen taloudelliset seuraamusvaikutukset eivät ole samanlaisia kaikkien avioliiton solmivien parien kohdalla. Pakolliseen siviilivihkimiseen liittyvät kustannukset vähentävät avioliittoon aikovan parin mahdollisuuksia järjestää vihkitoimitus haluamaan aikana ja haluamassaan paikassa. Valtiolle muutos merkitsee taloudellisia kustannuksia. Se myös korostaa kirkon ja valtion eroa ja yhteiskunnan sekularisaatiota. Suhteessa yhteiskuntaan tämä kirkon päätös merkitsee, että sen avioliittonäkemys on osittain linjassa maan lainsäädännön kanssa. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee sekularistisen näkemyksen vahvistumista koskien kirkon ja valtion suhteita. 2. Vihkioikeus poistuu, mutta avioliiton siunaamisen edellytyksiä muutetaan siten, että kirkko siunaa siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton ohella myös siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Myös tällä vaihtoehdolla on vaikutusta sekä kirkon henkilöstöresurssien määrän vähenemiseen että mahdollisesti myös kirkon taloudellisen tilanteen heikkenemiseen. Tässäkin vaihtoehdossa muutos voi aiheuttaa vihittävälle parille lisää kustannuksia ja sen taloudelliset seuraamusvaikutukset eivät ole samanlaisia kaikkien avioliiton solmivien parien kohdalla. Pakolliseen siviilivihkimiseen liittyvät kustannukset vähentävät avioliittoon aikovan parin mahdollisuuksia järjestää vihkitoimitus haluamaan aikana ja haluamassaan paikassa. Valtiolle muutos merkitsee taloudellisia kustannuksia. Vihkioikeudesta luopuminen korostaa kirkon ja valtion eroa ja yhteiskunnan sekularisaatiota. Tämä vaihtoehto on linjassa yhteiskunnallisen avioliittoa koskevan lainsäädännön kanssa. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimituksista 1. Kirkko ei vihi avioliittoon eikä siunaa solmittuja liittoja. Kuten vaihtoehdoissa B1 ja B2 myös tällä vaihtoehdolla on vaikutusta sekä kirkon henkilöstöresurssien määrän vähenemiseen että mahdollisesti myös kirkon taloudellisen tilanteen heikkenemiseen. Myös tässä vaihtoehdossa muutos voi aiheuttaa vihittävälle parille lisää kustannuksia ja sen taloudelliset seuraamusvaikutukset eivät ole samanlaisia kaikkien avioliiton solmivien parien kohdalla. Pakolliseen siviilivihkimiseen liittyvät kustannukset vähentävät avioliittoon aikovan parin mahdollisuuksia järjestää vihkitoimitus haluamaan aikana ja haluamassaan paikassa. LIITE: Piispainkokous / 9 92

125 123 Valtiolle muutos merkitsee taloudellisia kustannuksia. Tässä vaihtoehdossa kirkko hyväksyy avioliiton täysin sekulaarina toimituksena. Se myös korostaa kirkon ja valtion eroa ja yhteiskunnan sekularisaatiota. LIITE: Piispainkokous / 9 93

126 KOOSTE JA VAIHTOEHTOJEN ARVIOINTI Kirkollinen vihkiminen suhteessa avioliittoon yhteiskunnallisena instituutiona Evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihkiminen ja näkemykset avioliitosta ovat muuttuneet historian kuluessa. Muutoksiin ovat vaikuttaneet niin yhteiskunnan lainsäädäntö kuin vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri ja poliittinen tilanne. Sekularististen vaatimusten paineessa kirkko on puolustanut vihkioikeuttaan sen jäsenilleen, kirkolle ja yhteiskunnalle tuomilla eduilla. Tähän se on saanut myös valtiovallan tuen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittoteologiassa avioliiton solmimisen muodon teologiset perustelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Kirkollista vihkimistä perustellaan kirkon itseymmärryksestä nousevana kutsumuksena palvella ihmistä ja yhteisöä, jonka keskellä se toimii. Kirkollinen vihkiminen nähdään avioliiton tukimuotona. Se mielletään oleelliseksi osaksi suomalaisten kannattamaa tapakulttuuria, jossa kirkko on mukana ihmisten elämänkaaren eri vaiheissa ja joka näin tukee vihittävien arvomaailmaa ja suhdetta uskontoon. Valinnaisena avioliiton solmimisen muotona kirkolliselle vihkimiselle on esitetty myös poliittisia, juridisia, taloudellisia ja käytännöllisiä perusteluja. Valinnaisen järjestelmän katsotaan turvaavan vihittävien uskonnon ja omantunnonvapauden toteutumisen ottaessaan huomioon yksilön oikeuden valita haluamansa avioliiton solmimistapa. Valinnaisen järjestelmän on katsottu toimineen hyvin palvellen vihittäviä, kirkkoa ja yhteiskuntaa. Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi sekä rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa se, jolla on vihkimisoikeudesta annetun lain mukainen vihkimisoikeus. Siviilivihkimisen on velvollinen toimittamaan maistraatin ja käräjäoikeuden vihkioikeutetut henkilöt. Tämän lisäksi maistraatti voi myöntää vihkioikeuden tarpeen mukaan yhteisöihin kuulumattomille henkilöille. Suurin määrä vihkijöitä on evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Seurakuntaverkosto tarjoaa mahdollisuuden avioliiton solmimiseen vaivatta koko maassa. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsisi tarvetta lisätä siviilivihkijöiden määrää huomattavasti. Solmittujen avioliittojen määrä on laskenut tasaisesti 2000-luvulla muutamaa vuotta lukuun ottamatta. Avioliiton solmimistavasta riippumatta myös evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten avioliittoon vihkimisten määrä on laskenut joka vuosi. Vuonna 2016 kirkon jäsenten avioliitoista 57 prosenttia solmittiin kirkollisella vihkimisellä ja 43 prosenttia oli siviilivihkimisiä. Avioliiton siunaaminen ei ole saavuttanut suosiota siviilivihittyjen parien keskuudessa. Kyseisenä vuonna vain kahdeksan prosenttia heistä pyysi liitolleen kirkollisen siunauksen. Avoliiton yleisyys ja avioliiton solmimisen myöhentyminen aiheuttavat, että avioliiton merkitys riittinä on muuttunut. Rekisteröityjen parisuhteiden vuosittaisen määrän perusteella voidaan arvioida, että samaa sukupuolta olevia avioliittoja tullaan solmimaan vuositasolla noin 300, joista todennäköisesti vain osalle kirkollinen LIITE: Piispainkokous / 9 94

127 125 vihkiminen olisi ensisijainen avioliiton solmimismuoto ja vain osa siviilivihityistä pyytäisi liitolleen kirkollisen siunauksen. Kirkollisten vihkimisten määrän väheneminen ja avioliiton solmimismuotoon vaikuttavat mahdolliset muutokset voivat aiheuttaa, että kysymys kirkon vihkioikeudesta luopumisesta tulee tulevaisuudessa menettämään merkityksensä. Sukupuolineutraali avioliitto ja muiden kirkkojen ratkaisut Teologisten näkemysten ohella kirkkojen suhtautuminen sukupuolineutraaliin avioliittoon on yhteydessä kunkin maan homoseksuaalisuutta koskevaan lainsäädäntöön. Samaa sukupuolta olevien avioliiton on 2000-luvulla hyväksynyt 25 maata. Suomea lukuun ottamatta muiden Pohjoismaiden luterilaiset kirkot ovat tehneet päätöksen sukupuolineutraalin avioliiton puolesta. Luterilaisessa maailmanliitossa jäsenkirkoista ne, jotka joko vihkivät samaa sukupuolta olevia avioliittoon tai siunaavat solmitun liiton/rekisteröidyn parisuhteen kirkollisesti ovat vähemmistönä. Tilanne on samansuuntainen myös anglikaanisten kirkkojen osalta ja eriävät näkemykset samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä ja siunaamisesta jakavat anglikaanista yhteisöä. Katolisessa ja ortodoksisissa kirkoissa avioliitto on sakramentti ja avioliitto ymmärretään vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Katolinen kirkko Suomessa noudattaa katolisen kirkon avioliittonäkemystä. Suomen ortodoksinen kirkko pitäytyy ortodoksisen maailman ilmaisemaan avioliittonäkemykseen. Suomen vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Helluntaikirkon yhdyskuntajärjestyksessä asiaa ei mainita, mutta myös se katsoo, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Nämä kirkot eivät ole harkinneet vihkioikeudesta luopumista avioliittolain muutoksen vuoksi. Vihkioikeutta koskevien ratkaisujen vaihtoehdot, niiden edellytykset ja vaikutukset Seuraavassa kootaan yhteen selvityksen tulokset. Riippumatta siitä säilyttääkö kirkko vihkioikeutensa vai luopuuko se siitä, kirkon on ratkaistava keiden avioliittoja se siunaa. Vain vaihtoehdossa C, jossa kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimenpiteistä, kirkon ei tarvitse ottaa kantaa siihen keitä se vihkii avioliittoon ja keiden avioliiton se siunaa. A. Kirkko säilyttää vihkioikeutensa ja siunaa siviilivihityn avioliiton Säilyttäessään vihkioikeuden kirkolla on useita toimintavaihtoehtoja. Osa ratkaisuista voi johtaa vastoin kirkon nykyistä vihkikäytäntöä toimivien pappien virkavelvollisuuksien rikkomuksista koituviin seuraamuksiin ja mahdollisiin oikeusprosesseihin. Riippuen siitä mihin vaihtoehtoon kirkko päätyy, se joutuu tekemään erilaisia muutoksia kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan, jotka edellyttävät määräenemmistöpäätöstä. Kirkollisella avioliittoon vihkimisellä on erittäin vahva kannatus sekä kaikkien suomalaisten että kirkon jäsenten keskuudessa eivätkä he halua kirkon luopuvan vihkioikeudestaan. Kirkolliset toimitukset ovat kirkolle mahdollisuus vahvistaa toimituksiin osallistuvien jäsenyyttä kirkossa. Kirkollisella vihkimisellä on suora yhteys nuorten halukkuuteen käydä LIITE: Piispainkokous / 9 95

128 126 rippikoulu. Se on myös yhteydessä siihen missä määrin vanhemmat kastattavat lapsensa. Vihkioikeuden säilyttäminen rakentaa ulospäin suuntautuvan kirkon identiteettiä, jossa jäsenyyden oikeutuksen kynnys on matala. Henkilön kirkkonäkemyksestä riippuen tämä nähdään joko myönteisenä tai kielteisenä kehityksenä. Vihkioikeuden säilyttäminen vahvistaa kirkon teologista itseymmärrystä tehtävästään evankeliumin julistajana ja ihmisiä ja yhteiskuntaa palvelevana kirkkona. Se myös tukee kirkon identiteettiä uskonto- ja kulttuuriperinnettä ylläpitävänä kirkkona sekä suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin keskeisenä vaikuttajana. Oikeus valita kirkollinen tai siviilivihkiminen turvaa vihittävien uskonnon- ja omantunnonvapauden toteutumisen. Vihkioikeuden säilyttäessään sillä mihin vaihtoehtoon kirkko päätyy, on vain vähän vaikutusta kirkon taloudelliseen tilanteeseen. Todennäköisesti suurempi vaikutus on jatkuvalla keskinäisellä riitelyllä, joka ei vahvista jäsenyyttä eikä liioin houkuttele liittymään kirkkoon. Miten kirkko päättää toteuttaa vihkioikeuttaan antaa myös aineksia ulkoapäin tulevalle kirkon identiteetin määrittelylle. Kirkon valitsemasta ratkaisusta riippuen kirkko voi profiloitua yhteiskunnan silmissä pitkälti joko sukupuoli- ja seksuaalikysymyksistä tai perustehtävästään käsin. Kirkon ratkaisusta riippuen se voidaan nähdä kaikkia jäseniään palvelevana yhteisönä, inklusiivisena kirkkona, joka kutsuu kaikkia armollisen Jumalan yhteyteen tai hankalia ratkaisuja välttelevänä, sukupuolivähemmistöjä syrjivänä eksklusiivisena kirkkona. B. Kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja siunaa siviilivihityn avioliiton Vihkioikeudesta luopuessaan kirkolla on kaksi toimintavaihtoehtoa avioliiton siunauksen osalta. Kummankin vaihtoehdon kohdalla kirkolliskokous joutuu esittämään valtioneuvostolle muutoksia avioliittolakiin. Avioliittolain muutosta koskevat esitykset edellyttävät kirkolliskokouksen enemmistöpäätöstä. Lisäksi muutoksia joudutaan tekemään kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan. Kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtävät muutokset edellyttävät määräenemmistöpäätöstä. Kirkkolain muutokset edellyttävät lisäksi eduskunnan hyväksyntää. Kirkon jäsenistä vain pieni vähemmistö kannattaa vihkioikeudesta luopumista. Pakollinen siviilivihkiminen tulee heikentämään niiden jäsenten sitoutumista kirkkoon, joiden yhteydet kirkkoon ovat monen kohdalla heikot ja elämän käännekohtiin liittyvien toimitusten varassa. Siviilivihkimisen jälkeinen avioliiton kirkollinen siunaus ei ole vakiinnuttanut asemaansa suomalaisessa kulttuurissa. Kastettujen lasten ja rippikouluun osallistujien määrä tulee vähenemään. Tämä johtaa jäsenten kristillisen tiedon ohentumiseen, kirkon jäsenmäärän vähenemiseen ja jäsenten ikärakenteen painottumiseen vanhempiin ikäryhmiin. Vihkioikeudesta luopuminen johtaa asteittaiseen siirtymään kohti kirkkonäkemystä, jossa jäsenistö koostuu ensisijaisesti kirkon oppiin ja toimintaan aktiivisesti sitoutuneista jäsenistä ja kynnys kirkon jäsenyyteen tulee LIITE: Piispainkokous / 9 96

129 127 korkeammaksi. Henkilön kirkkonäkemyksestä riippuen tämä nähdään joko myönteisenä tai kielteisenä kehityksenä. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsee muutosta kirkon opetukseen avioliittoon vihkimisestä, kirkon teologisen itseymmärryksen ja sille rakentuvan missionaarisen ja pastoraalisen identiteetin kaventumista ihmisiä etsivänä ja palvelevana kirkkona sekä luopumista aiemmin hyväksytystä toimintalinjasta. Kirkon identiteetti uskonto- että kulttuuriperinnettä ylläpitävänä kirkkona kaventuu. Vihkioikeudesta luopuessaan kirkon ei tarvitse ottaa kantaa siihen keitä papit vihkivät avioliittoon. Päätös vähentää kirkon ja pappien viranomaisroolia. Tämä merkitsee muutosta sekä kirkon asemaan että identiteettiin kulttuurin keskeisenä vaikuttajana: kirkosta tulee yksi uskonnollinen toimija muiden kolmannen sektorin uskonnollisten yhteisöjen joukossa. Tämä vaihtoehto korostaa kirkon ja valtion eroa. Koska ihmiset eivät enää saa vastinetta maksamalleen kirkollisverolle, tilanne tullee johtamaan kirkosta eroamisiin millä taasen on kirkolle ajan myötä myös taloudellisia seurauksia. Vihkioikeudesta luopuminen aiheuttaa kuluja yhteiskunnalle. Vihkioikeudesta luopuminen antaa aineksia myös kirkon ulkopuolelta nousevaan identiteetin määritykseen. Kirkko nähdään hankalia ratkaisuja välttelevänä kirkkona, joka luopuu omista teologisesti perustelluista käytännöistään koska muunlaiset ratkaisut pelottavat. Samanaikaisesti sekulaarin maailmankuvan kannattajien taholta katsotaan, että vihkioikeudesta luopuessaan kirkko ymmärtää muuttuneen asemansa ja roolinsa sekulaarissa yhteiskunnassa. C. Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimenpiteistä Tämän vaihtoehdon kohdalla kirkolliskokous joutuu esittämään valtioneuvostolle muutoksia avioliittolakiin. Avioliittolain muutoksen ehdottaminen edellyttää kirkolliskokouksen enemmistöpäätöstä. Lisäksi muutoksia joudutaan tekemään kirkkolakiin, kirkko-järjestykseen ja käsikirjaan. Kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtävät muutokset edellyttävät määräenemmistöpäätöstä. Kirkon ei tarvitse ottaa lainkaan kantaa avioliittoon vihkimiseen ja siviilivihityn liiton siunaamiseen. Tämä vaihtoehto on vastoin kirkon jäsenten enemmistön näkemystä. Kirkko kohtelee tasapuolisesti kaikkia jäseniään kieltämällä heiltä kaikki avioliiton solmimiseen liittyvät toimenpiteet. Rippikouluun osallistuvien ja kastettujen määrät laskevat. Kirkko kieltää osan perustehtävästään. Vaihtoehto edustaa sekulaaria suhtautumista avioliittoon ja merkitsee kirkon teologisen itseymmärryksen ihmisiä palvelevana kirkkona kaventumista ja luopumista aiemmin hyväksytystä toimintalinjasta. Ekumeenisella rintamalla ratkaisu on poikkeuksellinen. LIITE: Piispainkokous / 9 97

130 128 Tämä vaihtoehto merkitsee muutoksia kirkon henkilöstöön ja taloudelliseen tilanteeseen ja aiheuttaa kuluja myös yhteiskunnalle. Se korostaa sekulaaria yhteiskuntaa, valtion ja kirkon eroa. Kirkko näyttäytyy itseensä käpertyvänä, vaikeita ratkaisuja koskevaan teologiseen työskentelyyn kyvyttömänä ja ratkaisuja välttelevänä kirkkona. Vaihtoehtojen arviointi Arvioinnin lähtökohtana on, että uskon yhteisönä kirkon teologia ohjaa sen päätöksen tekoa ja että teologia elää ja sitä tuotetaan aina empiirisessä kontekstissa. Vihkioikeudesta ei aihetta luopua Selvityksen keskeisenä tuloksena on, että tällä hetkellä kirkolla ei ole aihetta luopua vihkioikeudestaan. Lähinnä välttämistaktiikka ja sekularistiset näkemykset näyttävät ohjaavan vihkioikeudesta luopumista. Tueksi ei ole esitetty liiemmin teologisia perusteluja. Kirkon jäsenten enemmistö on vihkioikeudesta luopumista vastaan. Tämä vaihtoehto ohentaisi merkittävästi jäseniään palvelevan kirkon identiteettiä. Ratkaisu ei koskisi vain kirkkoa vaan aiheuttaisi seuraamuksia myös yhteiskunnan taholla. Lisäksi vihkioikeudesta luopuminen ei ratkaise kysymystä siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunauksesta. Vihkioikeuden säilyttämistä puoltavat kirkon tämänhetkiseen itseymmärrykseen perustuvat teologiset perustelut, jäsenistön tuki ja avioliiton solmimisen valinnaisen järjestelmän toimivuus. Vihkioikeuden säilyttäminen tukee kirkon identiteettiä missionaarisena, pastoraalisena ihmisiä ja yhteiskuntaa palvelevana, uskonto- että kulttuuriperinnettä ylläpitävänä kirkkona ja suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin keskeisenä vaikuttajana. Yhteisymmärrykseen pääsy siitä keitä kirkko voi vihkiä avioliittoon ja keiden avioliittoja se voi siunata, on mahdollista, mutta edellyttää kompromisseja ja keskinäistä luottamusta eri tavoin asiaa tarkastelevilta. Ratkaisussa eri kantoja edustavien tulee saada kokea, että heitä ei pakoteta hyväksymään oman kannan vastaista kantaa, mutta että he samalla antavat tilaa omasta kannasta poikkeavalle näkemykselle. Tällaiseen ratkaisuun kirkon jäsenten enemmistö näyttäisi olevan valmis ja haluaa pysyä kirkossa vaikka ei sen kaikkia ratkaisuja kannattaisikaan. Mikäli kirkko ei pysty ratkaisemaan keitä se vihkii ja siunaa niin, että ratkaisun taakse saadaan eri tavoin kysymyksestä ajattelevat, seurauksena ovat jatkuvat ristiriidat kirkon sisällä. Kirkon mahdollisuudet ja into keskittyä perustehtäväänsä julistaa Jumalan sanaa, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, jakaa sakramentteja, toimia kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi kaventuvat voimien ja resurssien huvetessa riitelyyn. Ristiriidat antavat aineksia kirkon ulkopuolelta nousevaan negatiivisen identiteetin määritykseen. Kirkko profiloituu julkisuudessa enemmän sukupuoli- ja seksuaalinäkemystensä kuin perustehtävänsä kautta. LIITE: Piispainkokous / 9 98

131 129 Vihkioikeuden säilyttämisen vaihtoehdot Seuraavassa arvioidaan vihkioikeuden säilyttämiseen liittyviä vaihtoehtoja. A1 Vihkioikeus nykyisin edellytyksin. Avioliittoon vihitään vain mies ja nainen, kirkko siunaa vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliiton Tämän vaihtoehdon etuna on, että kirkon ei tarvitse muuttaa avioliitto-opetustaan. Haittapuolina ovat kirkon etääntyminen jäsenten enemmistön näkemyksestä, jatkuvat teologisista näkemyksistä ja pappien toimenpiteistä johtuvat ristiriidat, oikeustoimet, asian ruodinta mediassa ja jäsenkato. Pyrkimys virkamiesoikeudellisten seuraamusten avulla pitää yllä yhtenäistä kirkkoa luo identiteetin tiukkarajaisesta heteronormatiivisesta normikirkosta. Tämä vaihtoehto on ristiriidassa kirkon sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja syrjityn ryhmän rinnalle asettuvan identiteetin kanssa. Kirkon perustehtävään keskittyminen kärsii. Edellä esitettyjen haittojen vuoksi, tämän vaihtoehdon valinta tulee kysymykseen vain, jos kirkon on mahdollista päätyä ratkaisuun, jossa se nykyisen näkemyksensä ohella katsoo, että myös toisenlainen teologisesti perusteltu toimintamalli avioliittoon vihkimisestä ja siviilivihityn avioliiton siunaamisesta on mahdollinen ja sallii papeille, joilla on tämä näkemys omantunnonvapauden ja teologisen näkemyksen mukaisesti mahdollisuuden vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia ja siunata heidän siviilivihityn avioliittonsa. Maininta teologisesti perustellusta toimintamallista ja omantunnonvapaudesta dokumentoidaan. Etuna on, että asia saadaan päätökseen tavalla, joka ottaa huomioon kirkon kaikki jäsenet riippumatta heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan. Tälle kahden käytännön ratkaisulle on kirkon jäsenten enemmistön tuki. Kirkkoa repivien riitojen sijaan kirkko pystyy keskittämään voimavaransa perustehtävänsä hoitamiseen. A2 Vihkioikeus nykyisin edellytyksin. Avioliittoon vihitään vain mies ja nainen, kirkko siunaa siviilivihityn parin avioliiton sukupuoleen katsomatta Tässä vaihtoehdossa samaa sukupuolta olevan siviilivihityn parin avioliiton siunaaminen edellyttää muutosta kirkon avioliitto-opetukseen. Ratkaisu koettaneen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen taholta myönnytykseksi mutta ei ratkaisuksi asiaan. Siviilivihityn avioliiton kirkollinen siunaus avioparin sukupuolesta riippumatta saa kirkon jäsenten enemmistön tuen. Samaa sukupuolta olevien avioliiton siunauksen hyväksyntä voi olla miehen ja naisen avioliittoon pitäytyville vaikea, koska siinä de facto hyväksytään kyseinen avioliitto. Tässä vaihtoehdossa on edelleen mahdollista, että omantunnonvapauteen vetoavat papit katsovat tehtäväkseen vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Haittojen osalta tämä vaihtoehto ei eroa edellisestä (A1). Lisäksi kuvaan tulevat mukaan nyt myös ne papit, jotka vakaumuksen ja omantunnon syistä eivät voi siunata siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliittoa ja joiden oikeus kieltäytyä tulee kirjata kirkkojärjestykseen. Tämä vaihtoehto ei tuo pysyvää ratkaisua. LIITE: Piispainkokous / 9 99

132 130 A3 Vihkioikeus muuttunein edellytyksin. Avioliittoon vihitään sekä mies ja nainen että samaa sukupuolta oleva pari, kirkko siunaa siviilivihityn parin avioliiton sukupuoleen katsomatta Tämä vaihtoehto edellyttää, että kirkko laajentaa avioliitto-opetustaan. Etuna on, että kirkko kohtelee kaikkia jäseniään tasavertaisina myös avioliittokysymyksessä. Tämä vaihtoehto on linjassa kirkon sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja syrjityn ryhmän rinnalle asettuvan identiteetin kanssa. Vaihtoehdolla on kirkon jäsenten enemmistön tuki. Tässä vaihtoehdossa tunnustetaan, vaikkakin implisiittisesti, että kirkon sisällä on kaksi teologisesti erilaista avioliittonäkemystä, jos kirkkojärjestykseen kirjataan papin oikeus omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä ja siunaamasta samaa sukupuolta olevia pareja. Mikäli kirkkojärjestyksessä näin säädetään, tulee siinä säätää myös samaa sukupuolta olevan parin oikeudesta tulla kirkollisesti vihityksi. Tällä hetkellä tämä vaihtoehto on vaikea vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon pitäytyville, sillä oikeus kieltäytyä vihkimästä ei välttämättä pidetä heidän taholtaan tarpeeksi vahvana tunnustuksena vain miehen ja naisen väliselle avioliittonäkemykselle. Tilannetta ei helpota, jos kirkko päätyy käsikirjassa yhteen sukupuolineutraaliin vihkikaavaan ja yhteen avioliiton siunaamisen kaavaan. Johtopäätökset Säilyttäessään vihkioikeutensa kirkon, sen jäsenten ja yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että asiasta tehdään päätös. Kirkon tulee päättää a) millaisesta uskon kysymyksestä avioliittoon vihkimisessä ja siunaamisessa on kyse, onko kyse ihmisen pelastukseen liittyvästä asiasta, b) millä perustein ja ehdoin kirkon on mahdollista hyväksyä, että sen sisällä voisi olla kaksi käytäntöä kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä ja siviilivihityn avioliiton siunaamisesta? Tällä hetkellä kirkon sisällä teologiset näkemykset siitä keitä kirkko voi vihkiä ja keiden avioliittoja siunata ovat varsin kaukana toisistaan. Selvityksen tuloksena parhaimmaksi tämänhetkiseksi kompromissiksi osoittautuu vaihtoehto, jossa kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että sen sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli siitä keitä kirkko voi vihkiä avioliittoon ja keiden siviilivihityn avioliiton se voi siunata: a) avioliittoon vihitään mies ja nainen ja vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliitto siunataan b) avioliittoon voidaan vihkiä samaa sukupuolta oleva pari ja siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto siunata. Tällöin kunkin käytännön kannattajat voisivat elää ja toimia saman kirkon sisällä. Selvityksessä esille tullut suomalaisten kunnioitus yksilön vakaumusta kohtaan vaikuttaa siihen, että ihmiset ovat valmiita hyväksymään erilaiset näkemykset myös kirkon sisällä. LIITE: Piispainkokous / 9 100

133 131 Jotta kaikkia seurakuntalaisia kohdellaan samalla tavalla, hiippakunnan tulee huolehtia siitä, että samaa sukupuolta olevan kihlaparin kohdalla vihkijän löytyminen ei jää vain heidän omaksi asiaksi. Selvityksen mukaan tässä kompromississa on mahdollista edetä neljällä tavalla: 1) Kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön mutta katsoo, että myös samaa sukupuolta olevien kihlakumppaneiden kirkolliselle vihkimiselle ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiselle on teologiset perusteet. Kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan ei tehdä mitään muutoksia vaan asia hoidetaan piispallisella kaitsennalla niin, että tämän näkemyksen omaavat papit voivat omantunnonvapauden perusteella vihkiä samaa sukupuolta olevan parin, siunata heidän siviilivihkimisellä solmittu avioliittonsa ja vihkiessään muuttaa piispainkokouksen antamien ohjeiden mukaan vihkikaavan mainintaa sukupuolesta. 110 Tämä ei vaadi suuria muutoksia. 2) Kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön mutta katsoo, että myös samaa sukupuolta olevien kihlakumppaneiden kirkolliselle vihkimiselle ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiselle on teologiset perusteet. Kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan ei tehdä mitään muutoksia vaan asia hoidetaan piispallisella kaitsennalla niin, että tämän näkemyksen omaavat papit voivat omantunnonvapauden perusteella vihkiä samaa sukupuolta olevan parin, siunata heidän siviilivihkimisellä solmittu avioliittonsa ja vihkiessään muuttaa piispainkokouksen antamien ohjeiden mukaan vihkikaavan mainintaa sukupuolesta. 111 Kirkon kanta ja papin omantunnonvapaus vihkiä samaa sukupuolta olevat kihlakumppanit ja siunata heidän siviilivihitty avioliittonsa dokumentoidaan päätösponteen. 3) Asiassa edetään vaiheittain. Kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön mutta katsoo, että myös samaa sukupuolta olevien kihlakumppaneiden kirkolliselle vihkimiselle ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiselle on teologiset perusteet. Kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan ei tehdä mitään muutoksia vaan asia hoidetaan piispallisella kaitsennalla niin, että tämän näkemyksen omaavat papit voivat omantunnonvapauden perusteella vihkiä samaa sukupuolta olevan parin, siunata heidän siviilivihkimisellä solmittu avioliittonsa ja vihkiessään muuttaa piispainkokouksen antamien ohjeiden mukaan vihkikaavan mainintaa sukupuolesta. Kirkon kanta ja papin omantunnonvapaus vihkiä samaa sukupuolta olevat kihlakumppanit ja siunata heidän siviilivihitty avioliittonsa dokumentoidaan päätösponteen. Asiasta päätöksen tekevästä kirkolliskokouksesta seuraava kirkolliskokous vastaanottaa toimikautensa lopulla tilannearvion ja päättää miten asiassa edetään. 4) Kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön mutta katsoo, että myös samaa sukupuolta olevien kihlakumppaneiden kirkolliselle vihkimiselle ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiselle on teologiset perusteet. Kirkkojärjestykseen kirjataan, että kirkolla on kaksi teologisesti perusteltua toimintamallia: a) avioliittoon vihitään mies ja nainen ja vain 110 Ruotsinkielisen käsikirjan osalta tämä koskee myös avioliiton siunauksen kaavaa. 111 Ruotsinkielisen käsikirjan osalta tämä koskee myös avioliiton siunauksen kaavaa. LIITE: Piispainkokous / 9 101

134 132 siviilivihityn miehen ja naisen avioliitto siunataan sekä b) avioliittoon voidaan vihkiä samaa sukupuolta oleva pari ja siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto voidaan siunata. Käsikirjaan laaditaan kaksi vihkikaavaa ja kaksi avioliiton siunauksen kaavaa. Kirkkojärjestyksessä säädetään papin oikeudesta omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kihlakumppaneita ja siunaamasta siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto. Lisäksi säädetään samaa sukupuolta olevan parin oikeudesta tulla kirkollisesti vihityksi ja saada siviilivihitylle avioliitolleen kirkollinen siunaus sekä hiippakunnan velvollisuudesta huolehtia siitä, että vihkijän löytyminen ei jää vain vihittävän samaa sukupuolta olevan parin vastuulle. Ensimmäisen kompromissivaihtoehdon kohdalla ilman minkäänlaista kirkon dokumentointia kahdesta toimintamallista joudutaan helposti oikeudellisiin ongelmiin. Lisäksi tämä ratkaisu ei takaa, etteikö kysymys nousisi jatkossakin kirkolliskokouksen keskusteltavaksi. Toisen kompromissivaihtoehdon kohdalla voidaan todeta, että ponnen sitovuudesta on eriäviä mielipiteitä. Kolmas kompromissivaihtoehto tarjoaa kirkolle aikaa ja mahdollisuuden tarkastella tilannetta saatujen kokemusten pohjalta. Neljännen kompromissivaihtoehdon etuna on, että kirkko kirkkona ottaa selkeästi kantaa kysymykseen eikä asia ole yksittäisten piispojen ja tuomiokapituleiden varassa. Samalla on todettava, että kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtävät muutokset vaativat aikaa ja miten sitä ennen toimitaan, tulee ratkaista. Selvityksessä esiin tulleet seikat puoltavat, että kirkon tulisi pyrkiä selkeään ja kestävään ratkaisuun. Tällöin kompromissivaihtoehto 4 olisi optimaalisin edellyttäen, että ratkaistaan se miten ennen kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan tehtävien muutosten voimaantuloa toimitaan. Nykyisessä tilanteessa, jossa eri näkemykset selvityksen toimeksiannon kohteena ollessa kysymyksessä ovat varsin kaukana toisistaan, kompromissivaihtoehto 2 saattaisi osoittautua toteuttamiskelpoisimmaksi. LIITE: Piispainkokous / 9 102

135 133 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS Abrams, Dominic & Hogg, Michael A. (eds.) Social Identity and Social Cognition. Oxford: Blackwell, Ajankohtainen asia. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy, Arki ja arkki. Arkkipiispa Jukka Paarman juhlakirja. Helsinki: Kirjapaja, Avioliittoasetus (820/1987). Avioliittolaki. I osa ( /411) Avioliiton solmiminen ja purkaminen. Avioliittolakikomitean mietintö I. Komiteanmietintö 1972: A 21, Helsinki Bauman, Zygmunt. Postmodern religion? Religion, Modernity and Postmodernity. Paul Heelas, David Martin & Paul Morris (eds.) Oxford: Blackwell, 1998: Bauman, Zygmunt. Notkea Moderni. Tampere: Vastapaino, Beck, Ulrich. Politiikan uudelleen keksiminen: kohti refleksiivisen modernisaation teoriaa. Nykyajan jäljillä: refleksiivinen modernisaatio. U. Beck, A. Giddens & S. Lash (toim.). Helsinki: Vastapaino, 1995: Björkstrand, Gustav. Framtidens folkkyrka. Herdabrev till Borgå stift. Helsingfors: Fontana media, Brown, Rubert & Capozza, Dora (eds.) Social Identities. Motivational, Emotional and Cultural Influences. Hove and New York: Psychology Press (Sage), Buchan, Nancy R., Brewer, Marilyn B., Gianluca, Grimalda, Wilson, Rick K., Fatas, Enrique and Foddy Margaret. Global Social Identity and Global Cooperation. Psychological Science (6): Davie, Grace. Is Europe an Exceptional Case? The Hedgehog Review. Critical Reflections on Contemporary Culture /1-2: Davie, Grace. Religion in Modern Europe. A Memory Mutates. Oxford: Oxford University Press, Edustaja-aloite kirkolliskokoukselle (1/2017). Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen. Emmausprosessi. Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Forsberg, Juhani, Raunio, Antti & Ruokanen, Miikka. Aloitteen teologisissa perusteluissa on ongelma. Mielipiteet. Kotimaa Forsberg, Juhani, Raunio, Antti & Ruokanen, Miikka. Avioliitolla on luterilaisuudessa luomisteologinen perusta. Mielipiteet. Kotimaa LIITE: Piispainkokous / 9 103

136 134 Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 115. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, Hall, Stuart. Identiteetti. Tampere: Vastapaino, Heikka, Mikko. Uskon koulu avaa tien ulos avioliittoteologian umpikujasta. Mielipiteet. Kotimaa Heikka, Mikko. Mitä Luther ajatteli avioliitosta? Mielipiteet. Kotimaa Helander, Eila (toim.). Muutoksen tulkkina. Kirkot ja uskonnollinen elämä osana yhteiskuntaa. Helsinki: Kirjapaja, Helander, Eila. Finland: Individualistic Religiosity within Tradition. Youth in Europe II. An international empirical Study about Religiosity. Berlin: LIT Verlag, 2006: Helander, Eila. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaikuttamistoiminta ja Euroopan unioni. Teologinen aikakauskirja 2/2017: Hellqvist, Elina & Vähäkangas, Auli. Rekisteröidyn parisuhteen tunnustaminen kirkollisen keskustelun ja asianosaisten näkökulmista. Teologinen aikakauskirja 2/2016: Hiltunen, Kalle. Eronneiden vihkiminen peruste homoliitoille. Mielipiteet. Kotimaa Huokuna, Pekka, Kokkonen, Jarmo & Rehumäki, Pekka. Vihkioikeusselvityksen tiimoilta koskien rippikoulua ja arvio kirkollisiin vihkimisiin ja avioliiton siunaamisiin käytetystä työajasta Hytönen, Maarit. Kristillisen perinteen välittyminen. Ketola, Kimmo, Hytönen, Maarit, Salminen, Veli-Matti, Sohlberg, Jussi & Sorsa, Leena, Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Turkimus kirkosta ja suomalaisista. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 125. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2016: Hytönen, Maarit. Kirkollisten toimitusten teologia. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 91. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, Häkkinen, Seppo. Ihanne ja todellisuus. Jäsenyyteen sitoutuminen Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa 1960-luvulta 2000-luvulle. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 108. Diss. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, Jallinoja, Riitta. Moderni säädyllisyys. Aviosuhteen vapaudet ja sidokset. Helsinki: Gaudeamus, Jallinoja, Riitta. Perheen vastaisku. Familistista käännettä jäljittämässä. Helsinki: Gaudeamus, Juva, Mikko. Kirkon parlamentti. Suomen kirkolliskokouksen historia. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, Kalliala, Kaarlo. Uusi avioliittolaki merkitsee symbolista muutosta. Kolumni. Turun Sanomat LIITE: Piispainkokous / 9 104

137 135 Kallunki, Valdemar. Yhteistyön kolmas polku: palvelurooli kirkon yhteiskunnallisen aseman uudistajana. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 40. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, Kalmijn, Mathijs. Marriage Rituals as Reinforcers of Role Transitions: An Analysis of Weddings in the Netherlands. Journal of Marriage and Family 66 (August 2004), Karhu, Emilia. Omatunto sekä pakottaa uudistuksiin että jarruttaa niitä. Uutisessee. Kotimaa Karttunen, Tomi. Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoon/vihkimiseen Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkoissa Kasvamaan yhdessä. Piispojen puheenvuoro perhe- ja seksuaalietiikan kysymyksistä. Helsinki: Kirjaneliö, Keskitalo, Jukka. Läsnäolosta kohtaamineen. Kimmo Ketola, Maarit Hytönen, Veli-Matti Salminen, Jussi Sohlberg & Leena Sorsa. Erilaistuva kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina : katsaus kirkon työhön. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 47. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Ketola, Kimmo, Hytönen, Maarit, Salminen, Veli-Matti, Sohlberg, Jussi & Sorsa, Leena, Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Tutkimus kirkosta ja suomalaisista. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 125. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2016: Kiiski, Jouko. Rajallinen rakkaus. Suomalaisten teologien käsitykset parisuhteesta. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 97. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, Kirkkoherroista osa aikoo vihkiä lesboja ja homoja. Kaupunki A 14. Helsingin sanomat Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen asettaman työryhmän mietintö. Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto, sarja B 2009:1. Helsinki, Kirkko ja valtio komitean mietintö. Komiteamietintö 1977: 21. Helsinki, Kirkkojärjestys. Kirkkolaki. Kirkollisten toimitusten kirja. Kirkon tulevaisuuskomiteana mietintö. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 47. Kirkko ja toiminta. Helsinki: Kirkkohallitus, Kohti Pyhää. Uskontojen kohtaaminen kirkollisissa toimituksissa. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 2. Kirkko ja toiminta. Helsinki: piispainkokous, ti_pyhää-verkkoversio.pdf LIITE: Piispainkokous / 9 105

138 136 Komulainen, Jyri. Avioliittolain muutos haastaa kirkkoa viemään reformaation loppuun. Kääriäinen, Kimmo, Niemelä, Kati, Ketola, Kimmo. Moderni kirkkokansa. Suomalaisten uskonnollisuus uudella vuosituhannella. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 82. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, Laajennetun piispainkokouksen pöytäkirja. Förstärkta biskopsmötets protokoll Laine, Juhana. Miksi kirkon jäsen valitsee siviilivihkimisen. Kirkkososiologian pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto, Lempiäinen, Pentti. Pyhät toimitukset. Helsinki: Kirjapaja, Lutheran World Federation. The Self-Understanding of the Lutheran Communion. A Study Document. Geneve: The Lutheran World Federation, Lutheran World Federation. Understanding the Gift of Communion. The Quest for a Shared Self-Understanding of the Lutheran Communion. A Reader. Geneve: The Lutheran World Federation, Lutherin Vähä katekismus. Liite: Avioliittoon vihkiminen. Mahdollisimman mutkattomat suhteet. Virikemateriaalia avioliittoon vihkimiseen tai avioliittoon siunaamiseen uusperheessä. Mikkola, Teija. Muuttuvat arvot ja uusi keskiluokka: Tutkimus arvojen mittaamisesta ja monitasoisuudesta. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia no 241. Diss. Helsinki. Helsinki: Sosiologian laitos. Muona, Ulla. Kirkko on kuitenkin se paikka, jossa minä sanon tahdon : nuorten aikuisten syyt valita kirkollinen avioliittoon vihkiminen. Kirkkososiologian pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto, Nurmiranta, Eeva-Kaarina. Pappi tuomiolla: julkisoikeudellinen tutkimus papin opin, virkatoiminnan ja elämän valvonnasta vuosina Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja no 215. Diss. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista. Kirkkohallitus, Kirkkohallituksen kirje 4/2016 kirkolliskokoukselle. Asianro D/134/00.08/ Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 21/2017: Nimilainsäädännön uudistaminen. Opetusministeriön kirkko ja valtio työryhmän mietintö. Komiteanmietintö 1982:47. Helsinki LIITE: Piispainkokous / 9 106

139 137 Papit vetoavat omaantuntoon entä kanttorit? KotimaaPro Parisuhdelain seuraukset kirkossa. Piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle Helsinki: Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto, Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Piispainkokous Perhe ja avioliitto muutoksessa. Hytönen, Maarit (toim.). Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja. Painossa. Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta Porvoocommunion Rakkauden lahja. Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Helsinki: Kirjapaja, Ruokanen, Miikka. Ehdotus ykseyden säilyttämiseksi. Mielipiteet. Kotimaa Saarinen, Risto. Avioliiton esteiden poistaminen on luterilaisuuden pitkä linja. Kanava 8/2010: 4-8. Saarinen, Risto. Oppi luottamuksesta. Helsinki: Gaudeamus, Saarinen, Risto. Oppi rakkaudesta. Helsinki: Gaudeamus, Sammen. Samliv og samlivsordninger i et kirkelig perspektiv. Utredning fra et utvalg oppnevnt av Bispemøtet i Den norske kirke Seppo, Juha. Kirkonmies ja muuttuva maailma. Martti Simojoki I. Helsinki: WSOY, Seurakunta linjasi vihkimiskäytäntöjään. Kaupunki A 19. Helsingin sanomat Sinä olet kanssani. Kirkollisten toimitusten opas. Suomen ev.lut. kirkkohallituksen julkaisuja 2006:4. 2. painos. Kirkkohallitus: Jumalanpalvelus ja musiikkitoimikunta, Siviilivaliokunnan mietintö n:o 14. Lausunto avioliittolakikomitean 21. joulukuuta 1972 päivätystä mietinnöstä (osamietintö I). Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kahdennenkymmenennenensimmäisen varsinaisen kirkolliskokouksen pöytäkirjan liitteet Sundback, Susan. Medlemskap i de lutherska kyrkorna i Norden. Göran Gustafsson & Thorleif Pettersson (red.), Folkkyrkor och religiös pluralism den nordiska religiösa modellen. Stockholm: Verbum, 2000: Suomen Ekumeeninen Neuvosto. LIITE: Piispainkokous / 9 107

140 138 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kuudennen yleisen kirkolliskokouksen pöytäkirjat. Turku: Kirjapaino Polytypos, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kuudennentoista varsinaisen kirkolliskokouksen pöytäkirjat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous. Keskustelupöytäkirja. Syysistuntokausi Kuopio, Suomen neljännen kirkolliskokouksen pöytäkirjat. Turku: Åbo tidningin kirjapaino, Suomen perustuslaki /731. Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet, vuosikatsaus 2015, 4. Maakuntien välillä eroja perhetyypeissä aviopariperhe silti yleisin. Helsinki: Tilastokeskus. Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Tilinpäätös Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirkon keskusrahasto. Kirkkohallitus, Varannan präst vill se könsneutral kyrkolag. Nyheter. Hufvudstadsbladet Vikström, Björn. Monta rakkautta. Seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Helsinki: Kirjapaja, Virtaniemi, Asta. Kirkon vihkimisoikeudesta luopumisen aiheuttamat muutostarpeet säädöksissä. Muistio, kirkkohallitus Yleinen seurakuntatyö, kirkolliset toimitukset A Yleisvaliokunnan mietintö 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015. Uusi avioliittolaki. Asianumero Kirkolliskokous Yli-Opas, Antti. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksestä. Reseptio. Ulkoasiain osaston teologisten asiain tiedotuslehti. 1/2016: Yli-Opas, Antti. Avioliiton teologia Englannin kirkossa ja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 112. Tampere, Haastattelut ja havainnoinnit Hannu Vuorinen, kirkkokunnan johtaja Suomen vapaakirkko Mika Yrjölä, johtaja Suomen helluntaikirkko Esko Matikainen, toiminnan johtaja Suomen helluntaikirkko Sini Hulmi, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto Arkkipiispa Leo, Suomen ortodoksinen kirkko sähköpostihaastattelu Teemu Sippo, piispa Katolinen kirkko Suomessa Antti T. Leinonen, lainsäädäntöjohtaja Oikeusministeriö LIITE: Piispainkokous / 9 108

141 139 Outi Kemppainen, lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö Urpo Kangas, siviilioikeuden professori Helsingin yliopisto Joni Hiitola, vanhempi hallitussihteeri Opetus- ja kulttuuriministeriö Risto Saarinen, ekumeniikan professori Teologinen tiedekunta Helsingin yliopisto Minna Hietamäki, TT, dosentti Helsingin yliopisto Elina Hellqvist, TT kirkkohallitus sähköpostihaastattelu Kirkolliskokouksen yleisistunto, lähetekeskustelun seuranta ajalla edustajaaloitteesta 1/2017 Positiopaperit Timo Junkkaala, TT Vesa Hirvonen, TT, dosentti Riitta Särkiö, TT Satu Saarinen, FT Kysely kirkon vihkioikeudesta Toteutettu Kirkon tutkimuskeskuksen hallussa. LIITE: Piispainkokous / 9 109

142 140 LIITTEET Liite 1. Kysely kirkon vihkioikeudesta: Analyysimenetelmät ja muuttujat Logistiset regressioanalyysit kirkon vihkioikeutta koskevista kysymyksistä Eri taustatekijöiden, uskonnollisuuden ja kirkon jäsenmotivaation vaikutusta kirkon vihkimisoikeutta koskeviin väittämiin tutkittiin logistisella regressioanalyysilla. Se on tilastollinen menetelmä, jossa selitettävä muuttuja on kaksiluokkainen (tai sellaiseksi muunnettu useampiluokkainen muuttuja). Selittävät muuttujat sen sijaan voivat olla joko luokiteltuja tai jatkuvia muuttujia. Analyysi tuottaa kertoimia, jotka kuvaavat sitä, kuinka paljon kussakin selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan, kun kaikkien muiden malliin mukaan otettujen muuttujien vaikutus on vakioitu. Luokiteltujen selittävien muuttujien referenssikategoriana oli oletuksena aina järjestyksessä ensimmäinen kategoria. Analyysiä varten selitettävät muuttujat muutettiin kaksiluokkaisiksi siten, että tarkasteltavana kohdeluokkana oli samaa mieltä oleminen tarkasteltavana olevan väitteen kanssa. Tämä tarkoitti sitä, että Likert-asteikollisissa kysymyksissä vastausvaihtoehdot osittain samaa mieltä ja täysin samaa mieltä saivat uudessa muuttujassa arvon 1 ja muut vaihtoehdot saivat arvon 0. Kysymyksissä 6A 6D, joissa tiedusteltiin vastaajien reaktioita kirkon mahdollisiin toimintamalleihin tulevaisuudessa, kohdemuuttujasta muodostettiin kirkkokriittisyyttä kuvaava dummy-muuttuja. Se sai arvon 1, jos vastaaja oli valinnut vaihtoehdon En halua/haluaisi kuulua kirkkoon, joka toimii näin ; muussa tapauksessa muuttujan arvo oli 0. Logistisen regressioanalyysin tuloksia tulkittiin mallin tuottamien riskikertoimien ja niiden tilastollisen merkitsevyyden perusteella. Riskikertoimet (e B ) kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä, eli niin kutsuttua vetosuhdetta (odds) kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Analyysissä käytetyt taustamuuttujat ja muuttujamuunnokset a) Demografiset muuttujat Analyyseissä käytettiin demografisina taustamuuttujina vastaajan sukupuolta, sukupolvea, koulutustasoa, kotitalouden tulotasoa, asuinpaikkaa sekä uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumista. Vastaajat luokiteltiin syntymävuoden perusteella neljään luokkaan: luvuilla, luvulla, luvuilla ja luvuilla syntyneet. Vastaajien koulutustaso luokiteltiin analyysejä varten kolmeen luokkaan: perusaste, keskiaste ja korkea-aste. Perusasteen suorittaneiden luokkaan sisältyvät peruskoulun lisäksi kansakoulun suorittaneet vastaajat. Keskiasteen suorittaneisiin kuuluvat ammatti-, teknisen- tai kauppakoulun suorittaneet sekä lukion tai opiston suorittaneet henkilöt. Korkea-asteen suorittaneisiin kuuluvat ammattikorkeakoulun sekä yliopiston tai muun korkeakoulun suorittaneet. Kotitalouden tulotason perusteella vastaajat luokiteltiin pienituloisiin, keskituloisiin ja suurituloisiin. Pienituloisten luokassa vastaajan vuositulot ovat alle euroa vuodessa, keskituloisten luokassa euroa vuodessa ja suurituloisten luokassa yli euroa vuodessa. LIITE: Piispainkokous / 9 110

143 141 Asuinpaikka luokiteltiin väkiluvun perusteella neljään eri luokkaan: Helsinki, muu yli asukkaan kaupunki, pieni (alle asukkaan) kaupunki ja muu kunta. Vastaajat luokiteltiin uskonnollisen yhdyskunnan mukaan joko evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluviin, muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluviin tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomiin. b) Kirkon jäsenyyden summamuuttujat Pelkästään evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistöön keskittyvissä analyyseissä käytettiin kolmea kirkon jäsenyyden syistä muodostettua summamuuttujaa. Ne perustuvat faktorianalyysiin, joka tehtiin kysymyksen Kuinka tärkeinä pidät seuraavia syitä kuulua kirkkoon omalla kohdallasi kaikista 19 väittämästä. Pääakselifaktoroinnilla toteutettu analyysi tuotti kolme faktoria. Ensimmäinen faktori painotti kirkon perinnettä, kulttuurihistoriaa ja auttamista sisältäen seitsemän väittämää: Kirkko järjestää lapsille ja nuorille toimintaa, Kirkko auttaa vanhuksia ja vammaisia, Kirkko ylläpitää hautausmaita, Kirkko auttaa kolmannen maailman ihmisiä, Kirkko ylläpitää kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kirkkoja ja kirkkomaita, Kirkko puolustaa julkisuudessa köyhiä ja syrjäytyneitä sekä Kirkko ylläpitää kirkollisten juhlapyhien (joulu, pääsiäinen ym.) kristillistä perinnettä. Muuttujien konsistenssia mittaava Cronbachin alfa-kerroin oli 0,867. Toinen faktori painotti kirkon uskoa ja arvoja sisältäen seitsemän väittämää: Kirkon opettama usko on minulle tärkeä, Mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen, Kirkko vahvistaa uskoani Jumalaan, Kirkko opettaa kristillistä lähimmäisenrakkautta, Kirkko opettaa oikeita elämänarvoja lapsille ja nuorille, Kirkko ylläpitää kristillisiä arvoja sekä Kirkko ylläpitää toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä. Cronbachin alfa sai arvon 0, Kolmas faktori painotti kirkollisia toimituksia ja sisälsi neljä väittämää: Mahdollisuus saada lapselle kristillinen kaste, Mahdollisuus toimia kummina, Mahdollisuus kirkkohäihin ja Mahdollisuus saada kirkollinen hautaan siunaaminen. Cronbachin alfa sai arvon 0,889. Ennen summamuuttujien muodostamista kaikkien muuttujien vastausasteikko käännettiin siten, että vaihtoehto täysin merkityksetön sai arvon 1, vaihtoehto melko merkityksetön sai arvon 2, vaihtoehto melko tärkeä sai arvon 3 ja vaihtoehto hyvin tärkeä sai arvon 4. Vaihtoehto en osaa sanoa jätettiin pois analyyseistä. Summamuuttujat laskettiin keskiarvoina kullekin faktorille latautuneista väittämistä. Näin ollen kaikkien summamuuttujien arvot vaihtelivat välillä 1 4. Jatkuvista summamuuttujista muodostettiin lisäksi kaksiluokkaiset muuttujat, jotta voitaisiin tarkastella ryhminä kirkon jäsenyyden eri syitä painottavia. Tätä varten kirkon perinnettä, kulttuurihistoriaa ja auttamista sekä kirkollisia toimituksia koskevien muuttujien asteikot katkaistiin arvon 3,5 kohdalta ja kirkon uskoa ja arvoja koskeva muuttuja arvon 3 kohdalta. Summamuuttujan arvon ollessa raja-arvoa korkeampi uusi muuttuja sai arvon 1 ja sen ollessa matalampi uusi muuttuja sai arvon 0. Kussakin jäsenkategorioissa kyseistä jäsenyyden syytä tärkeänä (arvo 1) pitäviä oli noin kolmannes vastaajista. 112 Väittämä Kirkko on osa suomalaista elämänmuotoa latautui kaikille kolmelle faktorille ja hieman vahvemmin toiselle faktorille, mutta jätettiin pois, koska se ei sisällöllisesti sopinut tähän ulottuvuuteen. LIITE: Piispainkokous / 9 111

144 142 c) Muut taustamuuttujat Vastaajien uskonnollisuuden indikaattoreina analyyseissä käytettiin kolmea kysymystä, jotka liittyivät Jumalaan uskomiseen, rukousaktiivisuuteen ja Raamatun lukemiseen. Vastaukset kysymykseen Uskotko Jumalan olemassaoloon tiivistettiin kolmeen luokkaan siten, että vaihtoehdot uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan ja uskon Jumalaan, joskin varsin eri tavalla kuin kirkko opettaa muodostivat ensimmäisen luokan Uskon, vaihtoehdot en oikein tiedä, uskonko Jumalaan vai en ja epäilen Jumalan olemassaoloa muodostivat toisen luokan Epäilen ja viimeinen luokka En usko muodostui niistä, jotka olivat valinneet vaihtoehdon en usko Jumalan olemassaoloon. Vaihtoehto en osaa/halua sanoa jätettiin pois analyyseistä. Rukoilemisen ja Raamatun lukemisen aktiivisuutta mittaavat järjestysasteikolliset muuttujat muodostettiin kysymyksistä Kuinka usein rukoilet ja Kuinka usein luet Raamattua. Vastaajien tuli arvioida rukous- ja raamatunlukuaktiivisuuttaan valitsemalla vaihtoehdoista päivittäin, vähintään kerran viikossa, muutaman kerran kuukaudessa, vähintään kerran vuodessa, harvemmin kuin kerran vuodessa tai en lainkaan viime vuosina. Vastausvaihtoehtojen asteikot käännettiin siten, että aktiivisuus lisääntyy muuttujan arvon kasvaessa. Lisäksi analyyseissä käytettiin taustamuuttujana kysymystä Onko sinulla ystäviä, sukulaisia tai läheisiä työtovereita, jotka avoimesti kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin, tai jotka ovat siitä sinulle henkilökohtaisesti kertoneet. Vastausasteikko käännettiin siten, että vaihtoehto Ei yhtään sai arvon 1, vaihtoehto Kyllä, vähintään yksi sai arvon 2 ja vaihtoehto Kyllä, lukuisia sai arvon 3. Vaihtoehto en osaa sanoa jätettiin pois analyyseistä. LIITE: Piispainkokous / 9 112

145 143 Liite 2. Taulukko 1. Logistinen regressioanalyysi perinteisen avioliittokäsityksen kannatusta selittävistä tekijöistä kirkon jäsenten keskuudessa Selitettävä muuttuja: Kirkon tulisi edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Tarkasteltava luokka muodostettiin niistä, jotka olivat valinneet vastausvaihtoehdot täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 2, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,35 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 1, luvulla syntyneet 1,01-1 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 1,32-1 Korkea-aste 1,54-1 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 1,27 Suurituloinen (> e/v) 1,12 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 2,09 Pieni kaupunki 3,33 Maalaiskunta 2,75 Palvelutyötä korostavat 4,70-1 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat 4,54 Toimituksia korostavat 1,47 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,16-1 Ei usko Jumalaan 1,04 Rukousaktiivisuus 1,02 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen 1,21 Seurakunnan toimintaan osallistuminen 1,07 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä 1,11 (Vakiotermi) 1,23 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,353 Luokittelukyky 73,3 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,000 N (painotettu) 2311 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 113

146 144 Taulukko 2. Logistinen regressioanalyysi avioliittokäsityksen laajentamisen kannatusta selittävistä tekijöistä kirkon jäsenten keskuudessa Selitettävä muuttuja: Kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat. Tarkasteltava luokka muodostettiin niistä, jotka olivat valinneet vastausvaihtoehdot täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 2, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,31 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 1, luvulla syntyneet 1,59 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 1,05-1 Korkea-aste 1,23 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 2,08-1 Suurituloinen (> e/v) 1,72-1 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 2,08-1 Pieni kaupunki 2,48-1 Maalaiskunta 2,15-1 Palvelutyötä korostavat 3,52 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat 3,20-1 Toimituksia korostavat 1,35-1 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,17 Ei usko Jumalaan 1,11-1 Rukousaktiivisuus 1,06 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen 1,30-1 Seurakunnan toimintaan osallistuminen 1,06 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä 1,45 (Vakiotermi) 0,41 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,331 Luokittelukyky 71,6 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,214 N (painotettu) 2311 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 114

147 145 Taulukko 3. Logistinen regressioanalyysi avioliittoon vihkimisestä luopumisen kannatusta selittävistä tekijöistä kirkon jäsenten keskuudessa. Selitettävä muuttuja: Kirkon tulisi luopua vihkimisoikeudestaan. Tarkasteltava luokka muodostettiin niistä, jotka olivat valinneet vastausvaihtoehdot täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 1, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,31-1 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 2, luvulla syntyneet 1,39-1 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 1,42-1 Korkea-aste 1,28 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 2,55 Suurituloinen (> e/v) 1,48 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 1,09 Pieni kaupunki 1,50-1 Maalaiskunta 2,48-1 Palvelutyötä korostavat (1-4) 1,51-1 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat (1-4) 1,15-1 Toimituksia korostavat (1-4) 1,52-1 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,14 Ei usko Jumalaan 2,23 Rukousaktiivisuus (1-6) 1,06 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen (1-6) 1,32 Seurakunnan toimintaan osallistuminen (1-6) 1,15 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä (1.3) 1,24 (Vakiotermi) 0,19 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,155 Luokittelukyky 88,1 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,024 N (painotettu) 2311 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 115

148 146 Taulukko 4. Logistinen regressioanalyysi uskonnonvapaudella kirkon vihkioikeutta perustelevista Selitettävä muuttuja: On uskonnonvapauden kannalta tärkeää, että avioliiton voi solmia kirkon tai muun uskonnollisen yhdyskunnan keskuudessa. Tarkasteltava luokka muodostettiin niistä, jotka olivat valinneet vastausvaihtoehdot täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 1, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,40 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 1, luvulla syntyneet 2,69 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 2,27-1 Korkea-aste 2,65-1 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 1,95-1 Suurituloinen (> e/v) 1,59-1 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 1,91 Pieni kaupunki 1,59 Maalaiskunta 2,67 Palvelutyötä korostavat (1-4) 1,13-1 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat (1-4) 1,27 Toimituksia korostavat (1-4) 2,29 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,07 Ei usko Jumalaan 1,15-1 Rukousaktiivisuus (1-6) 1,01 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen (1-6) 1,18-1 Seurakunnan toimintaan osallistuminen (1-6) 1,20 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä (1.3) 1,42 (Vakiotermi) 3,39 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,188 Luokittelukyky 81,8 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,000 N (painotettu) 2311 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 116

149 147 Taulukko 5. Logistinen regressioanalyysi vihkitilaisuuden arvokkuudella ja juhlavuudella kirkon vihkioikeutta perustelevista jäsenistä Selitettävä muuttuja: Kirkollinen vihkiminen takaa avioliiton solmimiselle sille kuuluvan arvokkuuden ja juhlavuuden. Tarkasteltava luokka muodostettiin niistä, jotka olivat valinneet vastausvaihtoehdot täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 1, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,15 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 1, luvulla syntyneet 8,17-1 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 2,28-1 Korkea-aste 1,96-1 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 1,96-1 Suurituloinen (> e/v) 1,83-1 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 1,22-1 Pieni kaupunki 1,39 Maalaiskunta 1,07-1 Palvelutyötä korostavat (1-4) 1,38-1 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat (1-4) 1,04 Toimituksia korostavat (1-4) 5,10 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,27 Ei usko Jumalaan 1,94-1 Rukousaktiivisuus (1-6) 1,07 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen (1-6) 1,06-1 Seurakunnan toimintaan osallistuminen (1-6) 1,07 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä (1.3) 1,11 (Vakiotermi) 2,80-1 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,389 Luokittelukyky 83,5 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,000 N (painotettu) 2311 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 117

150 148 Taulukko 6. Logistinen regressioanalyysi parisuhteen tukemisella vihkioikeutta perustelevista kirkon jäsenistä Selitettävä muuttuja: Kirkolliseen vihkimiseen liittyvä avioliiton siunaus tukee parisuhteen onnistumista. Tarkasteltava luokka muodostettiin niistä, jotka olivat valinneet vastausvaihtoehdot täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 3, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,17 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 1, luvulla syntyneet 2,89-1 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 1,03 Korkea-aste 1,01 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 1,01-1 Suurituloinen (> e/v) 1,05-1 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 1,07 Pieni kaupunki 1,51 Maalaiskunta 1,04 Palvelutyötä korostavat (1-4) 1,02 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat (1-4) 3,46 Toimituksia korostavat (1-4) 1,69 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,55-1 Ei usko Jumalaan 3,95-1 Rukousaktiivisuus (1-6) 1,02-1 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen (1-6) 1,18 Seurakunnan toimintaan osallistuminen (1-6) 1,17-1 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä (1.3) 1,26 (Vakiotermi) 34,12 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,442 Luokittelukyky 76,3 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,000 N (painotettu) 2311 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 118

151 149 Taulukko 7. Logistinen regressioanalyysi perinteisen avioliittokäsityksen kannalla olevista, jotka eivät haluaisi kuulua muunlaiseen kirkkoon Selitettävä muuttuja: Tarkasteltava luokka muodostettu niistä vastaajista, joiden mukaan "kirkon tulisi edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen" ja jotka eivät haluaisi kuulua kirkkoon, mikäli se päättää alkaa vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia pareja. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 3, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 2,32 Sukupolvi luvuilla syntyneet 3, luvuilla syntyneet 6, luvulla syntyneet Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 1,32-1 Korkea-aste 1,13 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 1,39 Suurituloinen (> e/v) 1,14 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 1,81-1 Pieni kaupunki 1,11-1 Maalaiskunta 2,54-1 Palvelutyötä korostavat (1-4) 9,42-1 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat (1-4) 2,42 Toimituksia korostavat (1-4) 1,25 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,10-1 Ei usko Jumalaan 6,58-1 Rukousaktiivisuus (1-6) 1,13 Uskonnollisuus Raamatun lukeminen (1-6) 1,26 Seurakunnan toimintaan osallistuminen (1-6) 1,00 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä (1.3) 1,68 (Vakiotermi) 4,29 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,324 Luokittelukyky 82,3 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,009 N (painotettu) 988 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 119

152 150 Taulukko 8. Logistinen regressioanalyysi laajennetun avioliittokäsityksen kannalla olevista, jotka eivät haluaisi kuulua muunlaiseen kirkkoon Selitettävä muuttuja: Tarkasteltava luokka muodostettu niistä vastaajista, joiden mukaan "kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat" ja jotka eivät haluaisi kuulua kirkkoon, mikäli se päättää vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Selittävät muuttujat Riskiluku (e B ) Sukupuoli Nainen 4, luvuilla syntyneet (vertailuryhmä) 1950-luvulla syntyneet 1,41-1 Sukupolvi luvuilla syntyneet 1, luvuilla syntyneet 1, luvulla syntyneet 1,13-1 Peruaste (vertailuryhmä) Koulutustaso Keskiaste 1,37-1 Korkea-aste 2,14 Pienituloinen (< e/v) (vertailuryhmä) Tulotaso Keskituloinen 4,67 Suurituloinen (> e/v) 6,84 Helsinki (vertailuryhmä) Asuinpaikka Yli as. kaupunki 1,45-1 Pieni kaupunki 4,47-1 Maalaiskunta 6,42-1 Palvelutyötä korostavat (1-4) 1,13-1 Jäsenyyden peruste Uskoa korostavat (1-4) 1,84-1 Toimituksia korostavat (1-4) 1,10-1 Uskoo Jumalaan (vertailuryhmä) Jumalausko Epäilee Jumalan olemassaoloa 1,38 Uskonnollisuus Seksuaali- ja sukupuolivähemmistö jen tunteminen Ei usko Jumalaan 2,97 Rukousaktiivisuus (1-6) 1,22-1 Raamatun lukeminen (1-6) 1,14 Seurakunnan toimintaan osallistuminen (1-6) 1,48 Tuntee seksuaali. ja sukupuolivähemmistöjä (1.3) 1,72 (Vakiotermi) 6,42-1 Selitysaste Nagelkerke R 2 0,403 Luokittelukyky 83,4 % Mallin sopivuus Hosmer & Lemeshow -testin p-arvo 0,041 N (painotettu) 1245 Taulukon lukuohje: Riskiluvut (e B ) ovat vedonlyöntisuhteita, jotka kertovat, kuinka paljon selittävässä muuttujassa tapahtuva yhden yksikön tai luokan muutos kasvattaa riskiä kuulua selitettävän muuttujan kohdeluokkaan. Riskiluku kuvaa siis suhteellista riskiä. Jos riskiluku on 1, se kertoo, että todennäköisyydet ovat 1/1. Jos kerroin on esimerkiksi 3, se tarkoittaa, että riski kasvaa kolminkertaiseksi. Vertailun helpottamiseksi yhtä pienemmät kertoimet on merkitty käänteislukuna (1/x). Toisin sanoen yläindeksillä merkityt luvut kertovat, että muuttuja korreloi negatiivisesti selitettävään muuttujaan ja yhden yksikön kasvu pienentää riskiä kuulua selitettävään luokkaan. Jokainen riskiluku kertoo kyseisen muuttujan itsenäisen selitysvoiman, kun kaikki muut malliin otetut tekijät on otettu huomioon, eli vakioitu. Lihavoidut muuttujat ovat tilastollisesti merkitseviä 95 %:n luottamustasolla. LIITE: Piispainkokous / 9 120

153 LIITE: Piispainkokous / 9

154 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti 2016 Diaarinumero Esittelijä D/344/ /2016 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Kirkkohallitus on lähettänyt Ammatillisen koulutuksen ryhmän (AKR) raportin vuodelta 2016 piispainkokoukselle tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Kirkkohallitus on antanut AKR:n tehtäväksi kirkollisen koulutuksen seuraamisen, ennakoinnin, koordinoinnin ja arvioinnin erityisesti kysymyksissä, jotka liittyvät ammatilliseen perus- ja täydennyskoulutukseen. Kirkkohallituksen koulutuspoliittisen vaikuttamistoiminnan yhteistyöverkostona toimiva AKR laatii vuosittain raportin kirkollisen koulutuksen tilasta ja haasteista osana yhteiskunnan koulutusjärjestelmää. Raporttiin on koottu tärkeimmät huomiot ammatillisen koulutuksen seurannasta ja keskeiset tilastot. Arviota tehdään kirkon työhön kelpoistavasta koulutuksesta, henkilöstön kehittämisestä sekä yhteiskunnan koulutuspoliittisten kehittämishankkeiden vaikutuksista kirkkoon ja koulutuksen järjestämiseen. Raportin alussa arvioidaan vuoden 2016 toimenpiteitä ja esitetään toimintasuunnitelma vuodelle Tämän jälkeen raportissa kuvataan yhteiskunnan koulutuspoliittisia kehittämishankkeita ja niiden vaikutuksia kirkolliseen koulutukseen sekä muun muassa kirkon henkilöstö-, koulutus- ja työllisyyskysymyksiä. Laajassa liiteosassa on kooste Kirkkohallituksen koulutuspoliittisesta vaikuttamistoiminnasta sekä kouluttavilta laitoksilta ja tuomiokapituleilta saadut tilastotiedot. AKR:n vuoden 2016 yhtenä toimenpiteenä oli löytää keinoja vastavalmistuneiden työllistymiseen. Selvitystyössä keskityttiin tarkastelemaan vastavalmistuneiden teologian maistereiden työllistymistä. Naisten ja miesten työllistymisessä ei havaittu olennaisia eroja. Keskeinen kysymys oli, pyritäänkö ensisijaisesti työllistämään työttömät papit vai teologian maisterit. KirkkoHR:n käyttöä rekrytoinnissa pidettiin hyödyllisenä. Tarpeelliseksi nähtiin selvittää, voidaanko KirkkoHR:ää käyttää nykyistä laajemmin rekrytoinnin välineenä niin seurakunnissa kuin hakijoidenkin keskuudessa. Lisäksi pohdittiin vastavalmistuneiden mahdollisuuksia työllistyä pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Ammatillisen koulutuksen toimintasuunnitelma vuodelle 2017 ei sisällä suoria toimenpide-ehdotuksia piispainkokoukselle. Olennaiset ehdotukset koskevat kirkon viranhaltijoilta edellytettävää osaamista ja hallitusohjelmaan perustuvan ammatillisen koulutuksen reformin valmistelun jatkumista sekä koulutusjärjestelmän muutosta, joka siirtää opetusta entistä enemmän työpaikoille käytännön työtehtävien yhteyteen. Piispainkokouksen on syytä kiinnittää erityistä huomiota toimenpideehdotuksista viimeksi mainittuun, sillä se liittyy myös seurakunnissa tapahtuvaan työssäoppimiseen ja harjoitteluun. Ehdotukseen sisältyy kaksi keskeistä tehtävää. Ensiksikin tulee seurata seurakuntatyöpaikkojen valmiuksia toimia työelämän oppimisympäristöinä sekä arvioida tarvittavat kehittämiskohteet ja -toimenpiteet. Toiseksi on selvitettävä työssäoppimisen ja

155 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous harjoittelun kehittämiseksi, miten työssäoppimisjaksojen ja harjoitteluiden toteutumista voidaan edistää eri puolilla Suomea ja erilaisissa seurakunnissa. Vastuutahoina tehtävien toteuttamisessa ovat Kirkon koulutuskeskuksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen kanssa koulutuksen seurantaryhmät mukaan lukien piispainkokouksen asettama Kirkon teologikoulutustoimikunta. Lisätiedot Anna-Kaisa Inkala, puh Päätösehdotus 1. Käydään raportista keskustelu. 2. Merkitään tiedoksi Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti vuodelta Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet

156 154 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN RAPORTTI 2016 Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportissa arvioidaan kirkon virkoihin/tehtäviin kelpoistavaa perus- ja täydennyskoulutusta, henkilöstön kehittämistä sekä yhteiskunnan koulutuspoliittisten kehittämishankkeiden vaikutuksia kirkkoon ja koulutuksen järjestämiseen Kirkkohallitus LIITE: Piispainkokous / 10

157 155 2 LIITE: Piispainkokous / 10

158 156 3 Saatteeksi Kirkkohallituksen Ammatillisen koulutuksen ryhmän (AKR) tehtävänä on: 1. seurata, ennakoida ja arvioida koulutuksen ja tutkintojen sekä kirkon tehtävissä tarvittavan osaamisen tarpeita ja kehitystä, 2. tukea koulutuksen seurantaryhmien toimintaa, 3. edistää yhteistyötä kirkon tehtäviin kouluttavien laitosten ja niiden muodostamien verkostojen kanssa 4. huolehtia koulutuspoliittisen edunvalvonnan organisoimisesta ja 5. toimia rekrytoinnin edistämisen koordinaatioryhmänä. AKR:n vuoden 2016 raporttiin on koottu tärkeimmät havainnot ammatillisen koulutuksen seurannasta ja keskeiset tilastotiedot. Raportissa arvioidaan kirkon virkoihin/tehtäviin kelpoistavaa koulutusta vuoden 2016 tietojen perusteella. Sen sijaan yhteiskunnan koulutuspoliittisten kehittämishankkeiden etenemistä ja niiden vaikutuksia kirkkoon ja koulutuksen järjestämiseen arvioidaan kevääseen 2017 asti. Kirkon koulutuspoliittisen vaikuttamistoiminnan ytimen muodostavat AKR:n ohella kirkon omat koulutuksen seurantaryhmät sekä jäsenyydet useissa keskeisissä ministeriöiden ja OPH:n työryhmissä. Kirkkohallituksessa järjestettiin 2016 sisäinen vaikuttamisvalmennus, johon osallistui myös koulutuspoliittisessa vaikuttamistoiminnassa toimivat asiantuntijat. Koulutuspoliittisia vaikuttamisfoorumeita ei järjestetty. Raportissa arvioidaan vuoden 2016 toimenpiteitä sekä esitetään toimintasuunnitelma vuodelle 2017 (luku 1). Raportissa kuvataan lisäksi: - yhteiskunnan koulutuspoliittisia kehittämishankkeita ja niiden vaikutuksia kirkolliseen koulutukseen (luku 2), - henkilöstön kehittämistä ja rekrytoinnin edistämistä kirkossa (luku 3), - osaamisen ennakointia kirkossa (luku 4) ja - kirkon virkojen/tehtävien perus-, lisä- ja täydennyskoulutuksen tilannetta opiskelijarekrytoinnin, koulutuksen sekä työllisyyden näkökulmista (luku 5). Tiedot perustuvat koulutuksen seurantaryhmien raportteihin ja kouluttavien laitosten antamiin tietoihin (raportin liitteet 5-7). Raportin laaja liiteosa sisältää koosteita Kirkkohallituksen koulutuspoliittisesta vaikuttamistoiminnasta (liitteet 1-4) sekä kouluttavilta laitoksilta ja tuomiokapituleilta saaduista tilastotiedoista. Kirkon tehtäviin ja virkoihin kouluttavat laitokset ovat antaneet tiedot opintoihin hakeutuneista, aloittaneista ja tutkinnon suorittaneista (liite 5), koulutukseen hakeutuneiden lähtöhiippakunnista (liite 6), harjoittelun/työssäoppimisen määristä eri tutkinnoissa ja hiippakunnissa (liite 7). Tuomiokapitulit ovat antaneet tiedot papiksi tai diakonian virkaan vihityistä (liite 8), tuomiokapituleille suoritetuista tutkinnoista ja koulutuksista (liite 9) sekä tuomiokapitulien suuntaa-antavat arviot seurakuntien työvoiman saannista (liite 11). Edellä mainittujen tietojen pitkittäisseuranta löytyy liitteestä 10. Liitteessä 11 on kooste tuomiokapitulien suuntaa-antavat arviot seurakuntien työvoiman saannista vuosina Ammatillisen koulutuksen ryhmään kuuluivat johtaja/vs. kirkkoneuvos Kari Kopperi (pj.), neuvottelupäällikkö Oili Marttila (vpj., varalla työmarkkina-asiamies Katariina Kietäväinen), piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen (varalla piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala), asiantuntija Marja Pesonen, asiantuntija Helena Tuominen sekä koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi (siht.). Työskentelyyn kutsuttiin mukaan myös kirkkomusiikin vs. kouluttaja Katarina Engström. Vuonna 2016 AKR kokoontui 5 kertaa Järvenpäässä Kari Kopperi puheenjohtaja Eeva Salo-Kopperi sihteeri LIITE: Piispainkokous / 10

159 157 4 LIITE: Piispainkokous / 10

160 158 5 Sisällys I Vuoden 2016 toimenpiteiden arviointia ja toimintasuunnitelma vuodelle AKR:n vuoden 2016 toimenpiteiden ja keskeisten tehtävien arviointi... 6 AKR:n toimenpide-ehdotukset ja keskeiset tehtävät vuodelle II Yhteiskunnan koulutuspoliittiset kehittämishankkeet ja niiden vaikutukset kirkolliseen koulutukseen...10 Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeet...10 Rahoitusmallien muutokset...11 Ennakointi...12 Kansallinen tutkintojen viitekehys (NQF)...12 Yliopistokoulutuksen rakenteelliset muutokset ja tutkintojen kehittäminen...13 Elinikäinen oppiminen...13 Kirkon koulutuspoliittiset tavoitteet (ks. myös liite 1)...14 III Henkilöstön kehittäminen ja rekrytoinnin edistäminen...15 Kirkon henkilöstön muutokset vuonna Kirkon työntekijöiltä edellytettävä osaaminen ja kelpoisuusehdot...18 V Kirkon alan koulutusten seuranta...25 Työssäoppiminen ja harjoittelu sivuston valmistuminen...25 Harjoitteluseurakuntamallin mahdollisuudet...25 KiTOS-seminaarien kehittäminen...26 Teologikoulutus...26 Kanttorikoulutus...27 Diakonian koulutus...29 Kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajien koulutus...29 Kirkon nuorisotyönohjaajien koulutus...30 Lastenohjaajien koulutus...31 Lähetyssihteerien koulutus...31 Kirkonpalvelustyön koulutus...32 Liitteet...33 Liite 1 Koulutuspoliittinen vaikuttamistoiminta Kirkkohallituksessa...33 Liite 2 Kirkkohallituksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen antamat koulutuspoliittiset lausunnot ja näkemykset vuonna Liite 3 Kirkon tuki kouluttaville laitoksille (Kiko)...36 Liite 4 Koulutuksen seurantaryhmien jäsenet sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen / Kirkkohallituksen edustajat OKM:n sekä OPH:n asettamissa toimikunnissa Liite 5 Tiedot opiskelijoista ja tutkinnon suorittaneista Liite 6 Hiippakunnat, joista on lähdetty opiskelemaan (opintonsa aloittaneet) Liite 7 Seurakuntaharjoittelu/työssäoppimisjaksojen sijoittuminen hiippakunnittain...42 Liite 8 Papiksi ja diakonian virkaan vihityt Liite 9 Tuomiokapituleille suoritetut tutkinnot sekä orientoitumiskoulutus ja KiTOS Liite 10 Seuranta: Papiksi vihityt ja tuomiokapituleille suoritetut tutkinnot sekä muut koulutukset...45 Liite 11 Tuomiokapitulien suuntaa-antavat arviot seurakuntien työvoiman saannista seurakunnissa LIITE: Piispainkokous / 10

161 159 6 I Vuoden 2016 toimenpiteiden arviointia ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017 AKR:n vuoden 2016 toimenpiteiden ja keskeisten tehtävien arviointi 1. Kirkkohallitus on edellyttänyt virkamiestyönä tehtävää kokonaisselvitystä kirkollisiin virkoihin asetettavista kelpoisuusvaatimuksista Ł Kirkkohallituksen päättämä kokonaisselvitys kirkollisiin virkoihin asetettavista kelpoisuusvaatimuksista ja esitykset virkoihin vaadittavista tutkinnosta tehdään vuoden 2016 aikana. Tiedotetaan kirkkohallituksen päätöksestä seurakunnille, hiippakunnille ja kouluttaville laitoksille (vastuutaho TMO/KiT, yhteistyössä TO/KK ja Piispainkokouksen kanslia) Arviointi Kokonaisselvitys valmistui ja esitys virkoihin vaadittavista tutkinnoista tehtiin kirkkohallitukselle joulukuussa Selvitys tehtiin työmarkkinaosaston vetovastuulla yhteistyössä toiminnallisen osaston kanssa. Kirkkohallitus päätti tietyiltä hengellisen työn viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista kokouksessaan Päätös tulee voimaan syyskuun alusta Sitä sovelletaan viran täyttämismenettelyyn, joka aloitetaan päätöksen voimaan tulon jälkeen. Päätös on julkaistu Kirkon säädöskokoelmassa nro:lla 124. Siitä on tiedotettu KiT:n uutiskirjeessä 1/2017 ja Kirkkohallituksen yleiskirjeessä 7/ Seurakuntien tarve tasapainottaa talouttaan ja säästää henkilöstömenoissaan on ilmeinen myös tulevina vuosina. Taloudellinen epävarmuus heijastuu rekrytointeihin ja myös vastavalmistuneiden mahdollisuuksiin työllistyä kirkkoon. Ł Jatketaan vuonna 2015 käynnistynyttä selvitystyötä, jolla pyritään löytämään keinoja vastavalmistuneiden työllistymiseen (esim. naisten ja miesten rekrytoituminen, työllistymistuen hyödyntäminen, työvoimapankin perustaminen) (Vastuutaho Piispainkokouksen kanslia, yhteistyössä KiT ja KK) Arviointi Selvitystyössä keskityttiin tarkastelemaan vastavalmistuneiden teologien työllistymistä. Naisten ja miesten työllistymisessä ei havaittu olennaisia eroja (ks. liite 10). Keskeinen kysymys oli, halutaanko työllistää ensisijaisesti (vastavalmistuneet) teologian maisterit vai työttömät papit. Asia oli esillä muun muassa kirkon teologikoulutustoimikunnassa ja piispojen neuvottelussa. Työskentelyn perusteella ilmeni tarvetta selvittää mahdollisuutta käyttää KirkkoHR:ää (mm. avointen hakemusten pankkia) laajemmin rekrytoinnissa niin seurakunnassa kuin hakijoiden keskuudessa. Lisäksi pohdittiin mahdollisuutta, että valmistuvat teologit voisivat hyödyntää yhteispohjoismaisia työmarkkinoita esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. 3. Osaamisen ennakoinnin tavoitteena on muodostaa kokonaisnäkemys kirkon koko henkilöstön tulevaisuuden osaamistarpeista sekä tuottaa samalla aihioita työvälineiksi seurakuntien tekemää osaamisen ennakointia varten. Ł Osaamisen ennakoinnissa keskitytään vuosina erityis- ja yhdistelmäosaamisen ennakointiin ja ideoidaan ja testataan uudenlaisia työskentelytapoja. Arviointi Ennakointi vuonna 2016 toteutui yllä mainitun tavoitteen suuntaisesti (ks. ennakoinnista tarkemmin s. 12). 4. Seurakuntien ja kouluttavien laitosten yhteistyö tarjoaa mahdollisuuksia nykyistä laajempaan työelämän tarpeisiin perustuvaan osaamisen kehittämiseen. LIITE: Piispainkokous / 10

162 160 7 Ł Kartoitetaan ensin ( ) korkea-asteen koulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia seurakuntien osaamisen kehittämiseen (esim. avoin AMK opetus, erikoistumiskoulutukset ja muu henkilöstön osaamisen kehittämiseen soveltuva korkeakoulujen koulutustarjonta). Seuraavassa vaiheessa (2017) kartoitetaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistuvan tutkintorakenteen tarjoamia mahdollisuuksia (perus-, ammattija erikoisammattitutkinnot tai niiden tutkinnon osat). Havainnot otetaan huomioon henkilöstökoulutuksen kehittämisessä ja niistä kootaan Sakastissa julkaistava tietopaketti seurakuntien käyttöön. (Vastuutaho: KK; TMO/KiT) Arviointi Yhteiskunnan koulutusjärjestelmään kuuluvat korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset ovat tutkimusperusteisia, ja niiden tarkoituksena on luoda erityisasiantuntijuutta sinne, missä ei ole markkinaehtoisesti toteutettua koulutustarjontaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korkeakouluille avustuksia erikoistumiskoulutusten suunnitteluun ja toimeenpanoon. Kirkollisen ammattikorkeakoulutuksen työseminaarissa helmikuussa 2016 kartoitettiin kirkon työelämän osaamistarpeita korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksiin. Korkeakouluille tarjotaan jatkossa mahdollisuus ilmoittaa kirkon henkilöstölle soveltuvien avoimen yliopisto-opetuksen ja avoimen ammattikorkeakouluopetuksen sekä erikoistumiskoulutusten tarjonta kirkon henkilöstökoulutuskalenterissa. Vuonna 2017 valmistellaan tietopakettia seurakuntien käyttöön ja kartoitetaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistuvan tutkintorakenteen tarjoamia mahdollisuuksia. Ł Jatketaan Sakastin Koulutus-sivuston työssäoppimisen ja harjoittelun ohjaamisen sivujen kehittämistä huomioiden mm. työpaikalla tapahtuvan oppimisen uudistuvat muodot ja käytännöt eräät erityiskysymykset (kirkkoon kuuluminen ja verotuskäytännöt). (Vastuutaho KK, yhteistyössä seurantaryhmät ja KiT) Arviointi Sakastin työssäoppimisen ja harjoittelun ohjaamisen sivujen kehittämistä jatkettiin päivittämällä ohjeistusta kirkkoon kuulumattomien opiskelijoiden mahdollisuudesta suorittaa työssäoppimis- tai harjoittelujakso sekä luomalla lomakepohjia seurakuntien hyödynnettäväksi. Seurakunnan työssäoppijalle / harjoittelijalle tarjoaman tuen (asumisjärjestelyt ja muut etuudet) muotoja ja siihen liittyviä verotukseen liittyviä kysymyksiä on vielä selvitettävä. Ł Selvitetään, miten Mikkelin hiippakunnan alueella (Kaakkois-Suomi) voitaisiin lähivuosina vahvistaa kirkon työhön johtavaa koulutusta ja käynnistää esimerkiksi sairaanhoitaja AMK (diakonissa) ja/tai sosionomi AMK (diakoni) -koulutus. (Vastuutaho: TO, diakoniakoulutuksen seurantaryhmä) Arviointi Itä-Suomen ja etenkin Mikkelin hiippakunnan alueella järjestettävän koulutuksen tarvetta tuotiin esille eri yhteyksissä ja käsiteltiin Kirkon koulutuskeskuksen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Kiko-neuvotteluissa. Asia ei kuitenkaan edennyt vuoden 2016 aikana ja Diakin uudessa strategiassa tavoitteena on keskittää lähiopetus kampusalueille. 5. Kanttorien koulutuksen kehittämishaasteet kohdistuvat sekä perus- ja täydennyskoulutuksen opiskelijarekrytointiin että koulutussisältöjen monipuolisuuteen. Ł Kanttorien opiskelijarekrytointihanke saatetaan valmiiksi vuoden 2016 aikana. (Vastuutahot: TO; KK ja Kirkon jumalanpalvelus ja yhteiskunta yksikkö/kjy) Arviointi Hankkeen viimeistelyä ei pidetty mielekkäänä, sillä kanttorien koulutus on merkittävässä muutoksessa, kun Oulun ammattikorkeakoulu on päättänyt lakkauttaa kanttorikoulutuksensa. Kanttorikoulutuksen rakenteisiin etsitään uutta kokonaisratkaisua, jonka puitteissa pyritään mahdollistamaan sekä ns. C-kanttorien koulutus että A-kanttorien koulutus. Ł Huolehditaan perus-, lisä- ja täydennyskoulutusten sisältöjen kehittämisestä niin, että ne antavat musiikillisten taitojen lisäksi osaamista/taitoja entistä monimuotoisempaan seurakuntalaisten musiikillisen osaamisen käyttöön erityisesti jumalanpalvelusten toteuttamisessa. (Vastuutaho: KK; TO) LIITE: Piispainkokous / 10

163 161 8 Arviointi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on käynnissä opetussuunnitelman uudistustyö, joka todennäköisesti valmistuu Sen kehittämiskohteina ovat erityisesti seurakunnassa tarvittavat erilaiset musiikilliset ja vuorovaikutustaidot sekä jumalanpalvelusmusiikin laaja-alaisuuden ja seurakuntalaisten osallisuuden asettamat osaamishaasteet. Lisä- ja täydennyskoulutusten sisältöjä kehitetään edelleen vastaamaan kanttoreiden koulutustarpeita, johon 2016 alkanut Kanttori musiikin ammattilaisena tutkimushanke tuottaa tietoa. 6. Hallitusohjelmaan perustuvan ammatillisen koulutuksen reformin valmistelun aikataulullisena tavoitteena on, että uudistettu ammatillisen koulutuksen toimintalainsäädäntö sekä uutta rahoitusjärjestelmää koskevat säädökset astuvat voimaan Ł Reformin valmistelussa tuodaan esille työvoiman saatavuuteen, osaamisen ja toiminnan kehittämiseen sekä työelämän muutokseen liittyviä kirkon tarpeita. Ł Reformista informoidaan seurakuntatyönantajia siten, että ne voivat hyödyntää uudistuksen tarjoamia mahdollisuuksia välittömästi sen toimeenpanon alkaessa. (Vastuutaho: TMO/KiT & yhteistyössä KK) Arviointi Joulukuussa 2016 annettiin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lausunnossa KiT piti ammatillisen koulutuksen reformia tarpeellisena ja hyvänä uudistuksena. Siinä esitettiin muun ohella, että reformin edetessä työelämälle viestitään uuden ammatillisen koulutuksen järjestelmän tarjoamista mahdollisuuksista, mutta myös niitä koskevista odotuksista. Lisäksi esitettiin, että reformityön jatkovalmistelussa kuvattaisiin mahdollisimman selkeästi uudistuksen vaikutuksia työelämän näkökulmasta. Siten edistetään lakiesityksen yhden keskeisen peruslähtökohdan, yhteistyön työ- ja elinkeinoelämän kanssa, toteutumista. Myös Kirkkohallitus antoi joulukuussa 2016 OKM:lle yllä mainittuihin lakiesityksiin liittyvän kannanoton, joka laadittiin yhdessä nykyisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon koulutuksen järjestäjien kanssa. Kannanotossa ehdotetaan, ettei nykyisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon koulutuksen järjestäjien määrää lisätä. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon osaaminen siirtyy uuden kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalaksi. Tutkinnon perusteet astuvat voimaan Kannanotossa ehdotetaan, että OKM velvoittaisi nykyisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon koulutuksen järjestäjäverkoston järjestämään uuden perustutkinnon varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan sisällä toteutuvaa opintopolkua, joka tuottaisi kelpoisuuden seurakuntien lastenohjaajan tehtävään. Hallitus antoi esityksen uudeksi laiksi ammatillisesta koulutuksesta eduskunnalle. Uudistuksen kokonaiskuva on vasta annetun esityksen myötä hahmottunut niin, että seurakuntayönantajat hyötyvät uudistuksen täytäntöönpanoa koskevasta informaatiosta. Siihen paneudutaan vuoden 2017 aikana. LIITE: Piispainkokous / 10

164 162 9 AKR:n toimenpide-ehdotukset ja keskeiset tehtävät vuodelle Kirkon viranhaltijoilta edellytettävä osaaminen Ł Seurataan kirkkohallituksen 24. päivänä tammikuuta 2017 tietyiltä hengellisen työn viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista (Kirkon säädöskokoelma nro 124) antaman päätöksen täytäntöönpanoa ja mahdollisten muutostarpeiden kehittymistä. Tarkastellaan kirkkohallituksen 8. päivänä joulukuuta 2015 antamaa päätöstä kanttorin virkaan vaadittavasta tutkinnosta viimeistään sen jälkeen, kun kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kodifiointiesitys on kirkolliskokouksessa käsitelty ja kun on tarkempaa tietoa kanttorikoulutuksen järjestämisestä. Samassa yhteydessä voidaan valmistella päätös sairaalasielunhoitajan virkoihin vaadittavasta tutkinnosta. (Vastuutaho TMO/KiT, yhteistyössä TO/KK) 2. Hallitusohjelmaan perustuvan ammatillisen koulutuksen reformin valmistelu jatkuu. Sen aikataulullisena tavoitteena on, että uudistettu ammatillisen koulutuksen toimintalainsäädäntö sekä uutta rahoitusjärjestelmää koskevat säädökset astuvat voimaan Ł Jatketaan seurakuntatyönantajien tarpeiden esillä pitämistä reformin valmistelussa. Informoidaan yleiskirjeellä seurakuntatyönantajia reformista siten, että ne voivat hyödyntää uudistuksen tarjoamia mahdollisuuksia. Yleiskirjeeseen sisällytetään ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistamisesta johtuvat muutokset varhaiskasvatuksen (lastenohjaaja) sekä kiinteistö- ja kirkonpalvelusalan tehtäviin rekrytoitaessa (Vastuutaho: TMO/KiT & yhteistyössä KK) Ł Ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta on uudistettu osana ammatillisen koulutuksen reformia. Tutkinnot ovat jatkossa nykyistä laaja-alaisempia. Suntion ammattitutkinnon uudistamista varten (OPH) on asettanut seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon perusteiden projektiryhmän. Lapsi- ja perhetyön perustutkintoa uudistetaan kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon perusteiden projektiryhmässä. Molempien ryhmien toimikausi päättyy vuoden 2017 aikana. Osallistutaan ryhmien työskentelyyn ja pyritään varmistamaan, että ne sisältävät kirkon työssä tarvittavan osaamisen. (Vastuutaho: TMO/KiT & yhteistyössä KK) 3. Koulutusjärjestelmän muutoksissa opetusta pyritään siirtämään entistä enemmän työpaikoille käytännön työtehtävien yhteyteen eri koulutusasteilla. Tämä heijastuu myös seurakunnissa tapahtuviin työssäoppimiseen/harjoitteluun. Ł Seurakuntatyöpaikkojen valmiuksia toimia työelämän oppimisympäristöinä on seurattava sekä arvioitava tarvittavat kehittämiskohteet ja toimenpiteet (mm. Kiko-rahoitus Helsingin yliopiston ja Sibelius-Akatemian harjoittelunohjaajien koulutukseen ja yhteistyö kouluttavien laitosten kanssa). (Vastuutaho: KK, koulutuksen seurantaryhmät ja TMO/KiT) Ł Työssäoppimisen ja harjoittelun kehittämiseksi tulee edelleen selvittää, miten työssäoppimisjaksojen ja harjoitteluiden toteutumista voidaan edistää eri puolilla Suomea ja erilaisissa seurakunnissa. (Vastuutaho: KK, koulutuksen seurantaryhmät ja TMO/KiT) LIITE: Piispainkokous / 10

165 II Yhteiskunnan koulutuspoliittiset kehittämishankkeet ja niiden vaikutukset kirkolliseen koulutukseen Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeet Ratkaisujen Suomi hallitusohjelman osaamisen ja koulutuksen kehittämiseen liittyvistä kuudesta kärkihankkeesta Kirkkohallituksen vaikuttamistoiminta on keskittynyt toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformiin. Lisäksi on seurattu opiskelijavalintojen kehittämisen näkökulmasta hanketta, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä työelämään tai jatko-opintoihin. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformissa yhdistetään nykyiset ammatillista koulutusta säätelevät lait sekä uudistetaan koulutuksen rahoitus, ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuodot ja järjestäjärakenne. OKM on järjestänyt työpajoja tai kuulemistilaisuuksia sekä perustanut reformiin liittyen työryhmiä, joissa on mukana Kirkon työmarkkinalaitoksen (KiT) sekä Kirkkohallituksen (KKH) asiantuntijoita (ks. liite 4). Tärkeässä roolissa on Ammatillisen koulutuksen reformin seurantaryhmä, joka keskittyy rahoituksen, ohjauksen, laadunarvioinnin sekä sääntelyn kysymyksiin. Vuoden 2016 aikana seurantaryhmässä annettiin palautetta ja muutosehdotuksia säädösvalmisteluun, jonka tavoitteena on koota toisen asteen ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö yhteen ja päivittää reformin periaatteiden mukaiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen asettamien selvityshenkilöiden ehdotus koulutussopimusmalliksi valmistui huhtikuussa Ehdotuksen lähtökohtana oli, että koulutussopimus kattaisi työpaikoilla tapahtuvan osaamisen hankkimisen muussa kuin oppisopimusmuotoisessa koulutuksessa. Vaikuttamistoiminnassa oli keskeistä seurakuntatyönantajien tarpeiden esillä pitäminen. Huomiota on kiinnitetty työpaikoilla tapahtuvan oppimisen muotojen kehittämiseen (koulutussopimus, oppisopimus), osaamisen hankkimisen ja osoittamisen periaatteisiin sekä järjestämislupien määräytymisperiaatteisiin. Joulukuussa 2016 Kirkon työmarkkinalaitos (KiT) antoi lausunnon OKM:lle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lausunnossa KiT piti ammatillisen koulutuksen reformia tarpeellisena ja hyvänä uudistuksena. Siinä esitettiin muun ohella, että reformin edetessä työelämälle viestitään uuden ammatillisen koulutuksen järjestelmän tarjoamista mahdollisuuksista, mutta myös niitä koskevista odotuksista. Lisäksi esitettiin, että reformityön jatkovalmistelussa kuvattaisiin mahdollisimman selkeästi uudistuksen vaikutuksia työelämän näkökulmasta. Siten edistetään lakiesityksen yhden keskeisen peruslähtökohdan, yhteistyön työ- ja elinkeinoelämän kanssa, toteutumista. Kirkkohallitus antoi joulukuussa 2016 OKM:lle myös yllä mainittuihin lakiesityksiin liittyvän kannanoton, joka laadittiin yhdessä nykyisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon koulutuksen järjestäjien kanssa. Kannanotossa ehdotetaan, ettei nykyisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon koulutuksen järjestäjien määrää lisätä. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon osaaminen siirtyy uuden kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalaksi. Tutkinnon perusteet astuvat voimaan Kannanotossa ehdotetaan, että OKM velvoittaisi nykyisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon koulutuksen järjestäjäverkoston järjestämään uuden perustutkinnon varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan sisällä toteutuvaa opintopolkua, joka tuottaisi kelpoisuuden seurakuntien lastenohjaajan tehtävään. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta on uudistettu osana ammatillisen koulutuksen reformia. OKM:n asettama työelämän ohjausryhmä on keskittynyt kolmeen tavoitteeseen: erillisten tutkintojen määrän vähentämiseen, tutkintojen laaja-alaistamiseen sekä osaamispisteiden käyttöönottamiseen nykyisissä näyttötutkintoina suoritettavissa tutkinnoissa. Ohjausryhmän ehdotus uudeksi toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteeksi valmistui elokuussa 2016, ja sen pohjalta annettiin OKM:n asetus ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta. Se tulee voimaan Tutkintojen määrä vähenee nykyisestä 351 tutkinnosta 164 tutkintoon. Vuoden 2019 alusta lähtien ammatillisia perustutkintoja on 43, ammattitutkintoja 65 ja erikoisammattitutkintoja 56. LIITE: Piispainkokous / 10

166 Uuden tutkintorakenneasetuksen mukaisesti lapsi- ja perhetyön perustutkinnon osaaminen siirtyy osaksi kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa (varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala) sekä suntion ammattitutkinnon osaaminen siirtyy osaksi seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkintoa. OPH on käynnistänyt vuoden 2017 alussa molempien tutkintojen perusteprojektit. Marja Pesonen (KK) toimii puheenjohtajana kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon perusteiden projektiryhmässä sekä Katariina Kietäväinen (KiT) jäsenenä seurakuntaja hautauspalvelualan perusteiden projektiryhmässä. Molempien ryhmien toimikausi päättyy vuoden 2017 aikana. Korkeakoulutuksen opiskelijavalintojen kehittäminen OKM laatii yhdessä korkeakoulujen kanssa alkuvuoden 2017 aikana toimenpideohjelman ylioppilastutkinnon ja ammatillisen toisen asteen tutkintojen hyödyntämisestä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Toimenpideohjelmaa varten on kartoitettu sekä korkeakoulujen että ammatillisen koulutuksen järjestäjien näkemyksiä ammatillisten tutkintotodistusten käyttöön liittyvistä ongelmista korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Lisäksi tulee selvittää muita keinoja, joilla edistetään siirtymistä ammatillisista opinnoista korkeakouluihin. Kokonaisuuteen vaikuttaa myös parhaillaan meneillään oleva ylioppilastutkinnon kehittämistyö. Samanaikaisesti korkeakoulut uudistavat valintakoemenettelyjään tavoitteena vähentää tarpeettomia välivuosia ja aikaistaa korkeakouluopintojen aloitusta. Tavoitteena on myös luopua pitkäkestoisesta pääsykokeisiin valmistautumisesta. Opiskelijavalintojen kehittäminen vaikuttaa hakeutumiseen niiden tutkintojen suorittamiseen, joissa saa kelpoisuuden papiksi, kanttoriksi, diakonian viranhaltijaksi, kirkon nuorisotyönohjaajaksi sekä kirkon varhaiskasvatuksen tehtäviin. Valintamenettelyjen uudistaminen vaikuttaa myös sekä opintoihin että alalle soveltuvuuden arviointiin. Sillä on vaikutusta myös jo palveluksessa olevien toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneiden jatko-opintomahdollisuuksiin korkea-asteella. Rahoitusmallien muutokset OKM antoi uudet asetukset sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä. Molemmissa asetuksissa lisättiin työllistymisen painoarvoa. Sen merkitys korostui edelleen, kun maaliskuussa 2017 valmistui OKM:n työryhmäraportti, jossa ehdotetaan, että työllistymisen rahoitustekijät yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleissa korvattaisiin uusilla, laadullista työllistymistä mittaavilla kriteereillä. Niiden tavoitteena on lisätä koulutuksen relevanssia työelämän kannalta ja edistää korkeakoulutettujen työllistymistä. OKM:ssä on valmisteltu ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön liittyvää rahoitusjärjestelmän muutosta, jossa siirrytään rahoitusmalliin, joka koostuu perus-, suoritus-, vaikuttavuus- sekä strategisesta rahoituksesta. Siitä 50 % olisi opiskelijamäärän mukaan maksettavaa perusrahoitusta. Se takaisi osaltaan, että ammatillista koulutusta on jatkossakin tarjolla kaikilla aloilla ja kaikille opiskelijoille. Rahoituksesta 35 % olisi tutkinnoista ja tutkinnon osista maksettavaa suoritusrahoitusta ja 15 %:n vaikuttavuusrahoitus maksettaisiin opiskelijoiden työllistymisen, jatko-opintoihin siirtymisen sekä opiskelija- ja työelämäpalautteen perusteella. Huhtikuussa annetun hallituksen esityksen mukaan kaikessa ammatillisessa koulutuksessa olisi yksi yhtenäinen rahoitusjärjestelmä, joka kannustaisi vähentämään koulutuksen keskeyttämistä, lisäämään oppimista työpaikoilla, lyhentämään koulutusaikoja ja suuntaamaan koulutusta sellaisille koulutusaloille, joissa on työvoiman tarvetta. Hallitusohjelman mukaisesti tehtyjen koulutussäästöpäätösten jälkeen hallitus lisää sopimassaan julkisen talouden suunnitelmassa vuosille panostusta koulutukseen ja tutkimukseen. Tavoitteena on osaamiseen perustuva kasvu ja pysyminen maailman parhaana koulutusmaana myös tulevaisuudessa. Tulevina vuosina panostetaan lasten ja nuorten hyvinvointiin ja osaamiseen. Huippututkimuksen ja tutkimuksen vaikuttavuuden panostuksia lisätään. Osaamiseen kohdistetaan yhteensä 340 miljoonan lisäpanostus, josta 200 miljoonaa budjettirahoituksena ja 140 miljoonaa koulutuksen ja tutkimuksen pääomituksena. Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tukeen kohdistetaan vuositasolla 15 miljoonaa euroa vuosina 2018 ja Rahoituksella digitalisoidaan ammatillisen koulutuksen toimintaprosesseja reformin tavoitteiden mukaisesti, ehkäistään keskeyttämistä ja syrjäytymistä ja rakennetaan yhdessä työelämän kanssa koulutus- ja työelämäpolkuja koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille ja aikuisille. Lisäksi varaudutaan pääomittamaan ammatillisen LIITE: Piispainkokous / 10

167 koulutuksen oppimisympäristöjä ja -välineitä omistavaa ja ylläpitävää osaamiskeskusta tai muuta yhtiötä yhteensä 80 miljoonalla eurolla. Järjestelmämuutokset ja niukkenevat resurssit haastavat kouluttavia laitoksia toiminnan kehittämiseen, rakenteellisiin muutoksiin ja henkilöstövähennyksiin. Muutokset ovat käynnistäneet oppilaitosfuusioita kirkon työhön kouluttavissa oppilaitoksissa. Lahden diakoniasäätiö (Lahden diakonian instituutti), Oulun diakonissalaitoksen säätiö (Oulun diakoniaopisto) ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö (Helsingin Diakoniaopisto) lakkautuvat ja toiminnot siirtyivät alkaen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle (Suomen Diakoniaopisto). Lapuan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry (Lapuan kristillinen opisto) ja Österbottens Svenska Kristliga Folkhögskolesällskap r.f. (Kredu/Kristliga folkhögskolan i Nykarleby) yhdistyvät alkaen Kirkkopalvelut ry: hyn (Seurakuntaopisto). Koulutusjärjestelmän muutosten myötä lähiopetuksen määrät tullee vähenemään, monimuoto-opiskelu yleistyy ja opetusryhmien koko kasvaa. Opetusta pyritään siirtämään entistä enemmän työpaikoille käytännön työtehtävien yhteyteen. Tämä heijastuu myös seurakunnissa tapahtuviin työssäoppimiseen/harjoitteluun sekä työpaikkojen valmiuksiin toimia työelämän oppimisympäristöinä. Ennakointi Osaamisen ennakointia toteutetaan muun muassa Työvoima, koulutus- ja elinkeinoasiain (TKE) -neuvoston ennakointijaostossa, joka on kolmikantainen työmarkkinaosapuolten, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja OKM:n yhteinen työryhmä. Sen tavoitteena on toimikaudella mm. kehittää valtakunnallista ja alueellista ennakointiyhteistyötä projektiluonteisesta pitkäkestoisemmaksi, vähentää päällekkäistä ennakointityötä sekä hyödyntää samanaikaisesti määrällistä ja laadullista ennakointietoa. OKM uudisti vuoden 2016 aikana koulutustoimikuntajärjestelmän osaamisen ennakointifoorumiksi, joka muodostuu yhdeksästä eri aloja edustavasta ennakointiryhmästä sekä ennakointiprosessia tukevasta ohjausryhmästä. Ennakointiryhmissä ovat edustettuina työnantajat, työntekijät ja yrittäjät, ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja korkeakoulut, opetushenkilöstö, alan tutkimuksen edustajat ja opetushallinto. Ennakointiryhmien jäsenten ja puheenjohtajien nimeämistä valmisteltiin Opetushallituksen (OPH) johtamassa eri tahojen näkemyksiä koonneessa neuvottelussa, joka saatiin päätökseen vasta alkuvuodesta Kirkkotyönantaja sai edustajan Koulutus, kulttuuri ja viestintä ennakointiryhmään (jäsen) ja Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiala ennakointiryhmään (varajäsen). Ennakointiryhmien tehtävissä korostuu aiempaan koulutustoimikuntajärjestelmään verrattuna laaja-alaisempi toimija koulutusalarajat yhdistävä osaamistarpeiden ennakointi, osallistuminen sekä määrälliseen että laadulliseen ennakointiin sekä ammatillisen ja korkeakoulutuksen osaamisjatkumoiden tunnistaminen ja ennakoiminen. OPH:n valtakunnallisessa aikuiskoulutuksen ennakointi projektissa on tavoitteena luoda ennakointimalli aikuisväestön osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoimiseksi sekä ammatillisella toisella asteella että korkea-asteella. Vuoden 2016 aikana projektissa on luotu Dynamo-ennakointimalli, josta on keväällä 2017 käynnissä pilotointi liikenne ja logistiikka-alalla. Uutta on osaamisen laadullisen ja määrällisen ennakoinnin yhdistäminen. Tarkoituksena on, että tulevaa mallia hyödynnetään jatkossa ennakointifoorumin työssä. (KiT:n/KKH:n edustajat em. työryhmissä on lueteltu liitteessä 4). Kansallinen tutkintojen viitekehys (NQF) Kansallinen tutkintojen viitekehys (NQF) perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston suositukseen eurooppalaisesta tutkintojen viitekehyksestä (European Qualifications Framework, EQF) elinikäisen oppimisen edistämiseksi. Eduskunta hyväksyi lain viitekehyksestä Laki sekä sen pohjalta annettu valtioneuvoston asetus tulivat voimaan Viitekehyksellä on tarkoitus parantaa suomalaisen tutkintojärjestelmän selkeyttä sekä lisätä tutkintojen kansallista ja kansainvälistä läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta. Viitekehys tukee tutkintojen tunnustamista ja edistää kansallista ja kansainvälistä liikkuvuutta sekä koulutusyhteistyön ja koulutusviennin edellytyksiä. LIITE: Piispainkokous / 10

168 Viitekehykseen on ensivaiheessa sijoitettu sekä OKM:n että muiden hallinnonalojen lainsäädännössä määritellyt tutkinnot ja oppimäärät. Toisessa vaiheessa viitekehykseen voidaan sijoittaa myös muita laajoja osaamiskokonaisuuksia. Viitekehyksessä tutkinnot, oppimäärät ja muut osaamiskokonaisuudet sijoittuvat kahdeksalle eri vaativuustasolle. Kunkin vaativuustason osalta kuvataan, mitä tutkinnon suorittanut henkilö tietää, ymmärtää ja osaa tehdä oppimisprosessin päätyttyä. KiT ja kirkkohallitus ovat lausunnoissaan (vuosina 2009, 2010 ja 2016) OKM:lle tutkintojen ja muun osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen valmistelun eri vaiheissa nostaneet erityisesti esille viitekehyksen tarpeellisuuden myös muiden kuin tutkintojärjestelmään kuuluvien tutkintojen ja osaamiskokonaisuuksien osalta. Lausunnoissa on toivottu jatkovalmistelun käynnistymistä mahdollisimman pikaisesti sekä Kirkkohallituksen edustajan mukanaoloa siinä. KKH:n edustaja oli eduskunnan sivistysvaliokunnan kuultavana , jota varten laadittiin kirjallinen asiantuntijalausunto. Yliopistokoulutuksen rakenteelliset muutokset ja tutkintojen kehittäminen Viime vuosina teologikoulutukseen on vaikuttanut yliopistojen hallintorakenteiden kehittäminen. Åbo Akademissa teologinen tiedekunta liitettiin vuonna 2015 samaan tiedekuntaan humanististen tieteiden ja psykologian kanssa (Fakulteten för humaniora, psykologi och teologi). Itä-Suomen yliopiston teologinen tiedekunta liitettiin jo aiemmin osaksi filosofista tiedekuntaa Teologian osastoksi, jossa toimii sekä läntisen teologian että itäisen teologian koulutusohjelmat. Suomen ev.-lut. kirkon pappisvirkaan kelpoistava koulutus järjestetään kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehdossa. Vuonna 2016 tehdyn selvityksen mukaan Helsingin yliopistossa teologinen tiedekunta jatkaa edelleen itsenäisenä. Helsingin yliopistossa, Åbo Akademissa ja Itä-Suomen yliopistossa jatkettiin teologian kandidaatin ja maisterin tutkintojen kehittämistä ja työelämärelevanssin vahvistamista. Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa teologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot eriytyvät. Kandidaatin tutkinnosta tulee sekä Helsingissä ja Itä-Suomen yliopistossa alkaen teologinen yleistutkinto. Helsingissä kandidaatin tutkinnossa pakollisten perusopintojen laajuus pienenee ja aineopintojen kasvaa. Niissä lisätään valinnanvapautta ja ne rakentuvat myös teemapohjaisista opintokokonaisuuksista. Kandidaatin tutkintoon tulee 10 op:n laajuiset uudet soveltavat opinnot. Itä-Suomen yliopistossa kandidaatin tutkinnossa aineopintojen tilalla tulee ilmiöpohjaiset Idän ja lännen kohtaaminen ja Kirkko, uskonto ja globaalit haasteet kokonaisuudet. Åbo Akademissa uusi kandidaatintutkinto yleistutkintona otettiin käyttöön jo Pakollisten perusopintojen osuutta on lisätty, aineopinnot ovat yleisteologisella tasolla ja ammatillinen suuntautuminen aloitetaan. Helsingissä ja Itä-Suomen yliopistossa vasta maisterin tutkinto on ammatillisesti suuntautunut. Helsingin uudessa maisterin tutkinnossa soveltavien opintojen laajuus on 15 op, ja niihin sisältyy 7 op:n työelämäjakso. Itä-Suomen yliopistossa soveltavien opinnot (20 op) kuuluvat maisterivaiheeseen. Åbo Akademissa otetaan alkaen käyttöön uusi maisterinkoulutusohjelma, jossa oppiaineita on integroitu yhteen. Elinikäinen oppiminen OKM asetti tammikuussa 2017 työryhmän selvittämään elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita. Sen tehtävänä on mm. arvioida aikaisemman tutkimus- ja arviointitiedon perusteella elinikäisen oppimisen edellytykset ja paikallistaa esteet koulutusjärjestelmässä, valmistella lyhyen ja pitkän aikavälin ehdotukset elinikäisen oppimisen edellytysten parantamiseksi ja aikuisten opiskelupolkujen kehittämiseksi ottaen huomioon sekä tutkintoon johtavan koulutuksen että muun koulutuksen mahdollisuudet sekä ehdottaa kohdennettuja toimenpiteitä heikot perustaidot omaavien ja koulutuksessa aliedustettujen ryhmien osaamisen kehittämiseksi ja täydentämiseksi. Tavoitteena on, että työryhmän tulokset valmistuisivat vuoden 2017 loppuun mennessä. Työryhmän tehtävää tukee kolme ryhmää. Korkeakoulujen tarjoamia elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia pohtivan valmisteluryhmän tulee erityisesti valmistella korkeakoulututkinnon suorittaneiden asiantuntijuuden kehittämistä ja LIITE: Piispainkokous / 10

169 opintopolkujen sujuvoittamista koskevia ehdotuksia. Ammatillisen osaamisen uusintamista pohtiva valmisteluryhmän tulee erityisesti valmistella ehdotuksia, joilla edistetään työuran aikaista osaamisen täydentämistä ja uudistamista työelämän rakenteelliseen muutokseen, muun muassa robotisaatioon, vastaamiseksi. Perustaitojen vahvistamista ja henkilökohtaista kehittymistä pohtivan valmisteluryhmän tulee erityisesti valmistella ehdotuksia, joilla edistetään perustaidoiltaan heikkojen aikuisten osaamista ja koulutuksessa aliedustettujen ryhmien saamista koulutukseen. Lisäksi ryhmän tulee valmistella ehdotuksia, joilla edistetään ei-ammatillisesti suuntautunutta oppimista. Työskentely on vielä kesken, mutta keskeiset teemat ovat jo nousseet esille. Näitä ovat esimerkiksi koulutustarjonnan jäsentyminen yksilön ja työelämän kannalta tarkoituksenmukaisesti, nykyisen koulutuksen kasautuminen, rahoituskysymykset ja julkisen vallan rahoitusvastuu sekä opiskelijoiden että työelämän motivointiin liittyvät haasteet. Yhtenä avainkysymyksenä on pidetty aikuiskoulutuksen resursseja ja niiden oikeaa kohdentumista. Olennainen haaste on myös koulutustarpeiden ennakointi; toimiiko se ja kattaako se myös aikuiskoulutuksen tarpeet. Keskusteluun on myös noussut oppilaitosten ulkopuolella tapahtuvan oppimisen sen hyödyntäminen koulutuksissa. Kouluttavat laitokset eivät nimittäin ole ainoita paikkoja, missä oppimista tapahtuu. Kirkon koulutuspoliittiset tavoitteet (ks. myös liite 1) KKH:n ja KiT:n koulutuspoliittisessa vaikuttamistoiminnassa on pyritty edistämään kirkon mahdollisuuksia hyödyntää henkilöstön kehittämisessä yhteiskunnan koulutusjärjestelmää ja sen tuottamia tutkintoja. Olennaista on, että keskeisten kirkon ammattien tutkinnot sisältyvät koulutusjärjestelmään ja että tutkintoja suoritetaan riittävästi ja niiden tuottama osaaminen on kirkon työn kannalta riittävällä tasolla. Erityistä huomiota on kiinnitetty koulutuksen alueelliseen kattavuuteen sekä työpaikalla tapahtuvan oppimisen tarkoituksenmukaiseen toteutumiseen eri koulutusasteilla. Tärkeää on myös se, että kouluttavilla laitoksilla on kirkon työelämän asiantuntijuutta ja osaamista. Edelliseen tavoitteeseen liittyen on edistetty ratkaisuja, jotka tarjoaisivat seurakuntatyönantajille mahdollisuuden hyödyntää yhteiskunnan koulutusjärjestelmää myös täydennyskoulutuksessa. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin järjestäjärakenteen sekä rahoitus-, ohjaus- ja säätelyjärjestelmien uudistamista on seurattu arvioiden kokonaisuuden rakentumista erityisesti lapsi- ja perhetyön perustutkinnon, suntion ammattitutkinnon näkökulmasta. Arvovaikuttamisen näkökulmasta on edelleen kiinnitetty huomiota opiskelijahyvinvoinnin, ohjauksen sekä koulutuksellisen yhdenvertaisuuden vahvistumiseen. LIITE: Piispainkokous / 10

170 III Henkilöstön kehittäminen ja rekrytoinnin edistäminen Kirkon henkilöstön muutokset vuonna 2016 Henkilöstön määrän lasku jatkui Kirkon henkilöstön lukumäärä kääntyi laskuun vuosikymmenen vaihteessa. Laskeva trendi jatkui vuonna Tilastointiajankohtana 1 kesäkuussa 2016 kirkon henkilöstön lukumäärä oli henkilöä. Vuosityövoimaksi muunnettu henkilöstön määrä oli tuolloin henkilötyövuotta. Kymmenessä vuodessa henkilöstön lukumäärä on vähentynyt 8 ja vuosityövoiman määrä 9 prosenttiyksikköä. Edellisvuoteen verrattuna henkilöstön lukumäärä väheni lähes 3 ja vuosityövoiman määrä n. 2 prosenttiyksikköä. (Kuva 1.) Kuva 1. Kirkon henkilöstö Tehtäväryhmittäin tarkasteltuna henkilöstöä on vähentynyt eniten vuoteen 2007 verrattuna kiinteistö- ja kirkonpalvelustyöntekijöiden (453), varhaiskasvatuksen työntekijöiden (452) ja hallinto- ja toimistotyöntekijöiden (240) sekä seurakuntapapiston (156) tehtäväryhmissä (Kuva 2). Suhteellisesti 10 vuoden aikana suurin vähennys on tapahtunut muiden työntekijöiden tehtäväryhmässä. Tähän ryhmään kuuluu mm. keskushallinnon asiantuntijatyöntekijät. Muiden seurakuntatyöntekijöiden ryhmä 2 on kasvanut 60 %. Kyseiseen ryhmään on siirretty nimikkeitä muista tehtäväryhmistä eli kyse on ns. tilastollisesta siirtymästä. Seurakuntatyön puolella vähennystä on tapahtunut erityisesti varhaiskasvatuksessa. Tämä johtunee meneillään olevasta seurakuntien varhaiskasvatuksen ja kouluikäisten toiminnan murroksesta. Päiväkerhotoimintaa ja iltapäiväkerhotoimintaa vähennetään. Kiinteistötyössä on tapahtunut tehtävien ulkoistamista ja seurakunnat ovat luopuneet tiloistaan, mikä on vähentänyt henkilöstöä. Henkilöstömäärän väheneminen on voitu näissä ryhmissä toteuttaa tavallisesti eläköitymistä hyödyntäen. 1 Kirkon työmarkkinalaitos Muut seurakuntatyöntekijät: mm. hengellisen työn harjoittelijat ja kesätyöntekijät, lähetys- ja pyhäkoulusihteerit LIITE: Piispainkokous / 10

171 Kuva 2. Vakinaisen henkilöstön kehitys tehtäväryhmittäin Naisten osuus kirkon henkilöstöstä on säilynyt samalla tasolla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Se oli 71 % vuonna Papistossa naisten osuus kasvoi prosenttiyksikön verran edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 1991 naisia oli 17 % papeista ja vuonna 2016 jo lähes puolet (46 %). Kirkkoherroista 17 % oli naisia vuonna Pappien osuus koko kirkon henkilöstöstä on 11 %. Henkilöstön keski-ikä nousi Kirkon palveluksessa olevan henkilöstön keski-ikä on noussut viime vuosikymmeninä. Vuonna 2016 vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 50 vuotta ja koko henkilöstön keski-ikä 44 vuotta. Vuodesta 1991 vakinaisen henkilöstön keskiikä on noussut 6 vuotta ja koko henkilöstön 3 vuotta. Vakinaisen henkilöstön korkein keski-ikä oli edellisen vuoden tapaan perheneuvojilla, 53 vuotta. Suurin ikäluokka on edelleen vuotiaat. Työnantaja kannustaa ammatilliseen kehittymiseen Henkilöstön ammatillisen kehittymisen kannalta on ratkaisevaa, tarjoaako työnantaja siihen mahdollisuuden. Kevan Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2016 tutkimuksen mukaan kirkon alan henkilöstöstä 70 prosenttia ilmoitti, että työnantaja kannustaa ammatilliseen kehittymiseen. Seurakuntatyöntekijät arvioivat näin muita aloja useammin (lähes 80 %). Hautausmaa- ja kirkonpalvelutyössä vain runsas puolet ilmoitti näin. (Kuva 3) LIITE: Piispainkokous / 10

172 Kuva 3. Julkisen alan työhyvinvointi 2016: Työnantajani kannustaa ammatilliseen kehittymiseen (Keva) Havainnot Viime vuosien keskeiset kirkon henkilöstöä kuvaavat piirteet pysyivät ennallaan vuonna 2016: henkilöstömäärän väheneminen jatkuu, naisten määrä papistossa kasvaa, työnantaja kannustaa ammatilliseen kehittymiseen. Seurakuntien kykyä henkilöstövoimavarojen strategiseen suunnitteluun on edelleen vahvistettava ja samalla kannustettava niitä tarjoamaan ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksia yhdenvertaisesti eri henkilöstöryhmille. Kirkon työssä hanke ja rekrytoinnin edistäminen Kirkon työssä hankkeessa on tuettu rekrytointimateriaalien kehittämistä ja kirkon ammattien esittelyjä kunkoululoppuu.fi sivustolla sekä tuettu Kasvu kirkon työntekijäksi tutkimuksia. Hankkeen puitteissa on määräraha kirkkomusiikin opiskelijoiden intensiivikurssin järjestelyihin (majoitus ym. kulut) Kirkon koulutuskeskuksessa. Vuonna 2016 käynnissä ollut kanttoriksi.fi sivuston kehittäminen viivästyy kirkkomusiikkikoulutuksen järjestämiseen ja kanttorin viran kelpoisuuspäätöksen päivittämistarpeeseen liittyvistä syistä. Kasvu kirkon työntekijäksi tutkimuskokonaisuudessa vuonna 2016 jatkui lastenohjaajia koskeva kolmivuotinen pitkittäistutkimus sekä käynnistettiin kirkkomusiikin opiskelijoita koskeva tutkimus yhdessä Kirkon koulutuskeskuksen, Kirkon tutkimuskeskuksen ja Sibelius- Akatemian kanssa. Kirkkohallitus on esitellyt kirkon työelämää ja työtä kirkossa erilaisissa opiskelijoille suunnatuissa tapahtumissa. Studia-messuilla Suomen ev.-lut. kirkon osastolla tavoitettiin henkilökohtaisesti 10 % messujen kävijästä. Kävijöillä oli mahdollisuus tehdä kuvatehtävä, jossa yhdistettiin valokuvaseinällä olevat kuvat kirkon ammattien nimikkeisiin. Tämä mahdollisti henkilökohtaisen kontaktin jokaisen lomakkeen täyttäjän kanssa, kun vastausriviä tarkistettiin. Lisäksi pahvisen papin figuurin takana otettiin noin 500 selfietä. Osaston päivystäjinä toimi seurakuntien työntekijöitä ja opiskelijoita. Havainnot Meidän kirkko Tulevaisuuden työpaikka -rekrytointistrategiassa esitettyjen tavoitteiden saavuttaminen on haasteellista nykyisillä resursseilla. Vastuuhenkilöt ovat kiinni muissa tehtävissä, joten mahdollisuudet suunnitelmalliseen rekrytoinnin edistämiseen jäävät vähäisiksi ja usein pistemäisiksi. LIITE: Piispainkokous / 10

173 Kirkon työntekijöiltä edellytettävä osaaminen ja kelpoisuusehdot Kirkkohallitus päätti kokouksessaan tietyiltä hengellisen työn viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista (Kirkon säädöskokoelma nro 124). Päätös tulee voimaan syyskuun alusta Sitä sovelletaan viran täyttämismenettelyyn, joka aloitetaan päätöksen voimaan tulon jälkeen. Päätöksellä asetettiin seurakuntia ja seurakuntayhtymiä sitovasti tutkintoja ja opintoja koskevat vaatimukset seuraaville viran haltijoille: o diakonian virka, diakoniatyötä pääasiallisena tehtävänään tekevä o nuorisotyönohjaaja, nuorisotyötä pääasiallisena tehtävänään tekevä o varhaiskasvatuksen ohjaaja o lähetyksen ja kansainvälisen työn ohjaaja, lähetyssihteeri o perheneuvoja, perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja. Päätöstä sovelletaan otettaessa henkilöä toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Määräaikaiseen virkasuhteeseen henkilö voidaan ottaa tästä päätöksestä riippumatta, jos työnantaja perustellusta syystä niin päättää (KL 6 luvun 14 ). Näin voitaisiin menetellä esimerkiksi silloin, kun viran tehtävien hoitaminen on välttämättömästi järjestettävä eikä kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ole saatavissa. Yleensä kysymys on sijaisuudesta tai avoinna olevan virkasuhteen hoitamisesta. Kelpoisuuspäätös on aikaisempien piispainkokouksen tai kirkkohallituksen päätöksien tapaan nimikesidonnainen varhaiskasvatuksen ohjaajaa, lähetyksen ja kansainvälisen työn ohjaajaa ja lähetyssihteeriä sekä perheneuvojaa ja perheasiain neuvottelukeskuksen johtajaa koskevalta osaltaan. Uutta on, että päätös koskee diakonia- ja nuorisotyön osalta sekä nimeltä mainittuja virkoja (diakonian virka, nuorisotyönohjaaja) että diakonia-/nuorisotyötä pääasiallisena tehtävänään tekevää viran haltijaa. Uutta on myös, että päätöksellä määrätään tutkinnosta ja opinnoista, jotka koskevat lähetyksen ja kansainvälisen työn ohjaajaa perinteisen lähetyssihteerin viran haltijan lisäksi. Tämän nimikkeen lisäämistä on pidetty perusteltuna tehtävien ja toimintaympäristön muutoksen vuoksi. Uutta on lisäksi, että kelpoinen näihin virkoihin on myös soveltuvan korkeakoulututkinnon omaava viranhaltija. Soveltuvalla korkeakoulututkinnolla tarkoitetaan muun muassa teologian maisterin tutkintoja. Päätöksessä määrättävät virkaan valittavalta edellytettävät tutkinnot ja opinnot vastaavat pääosin piispainkokouksen aikaisemmin päätöksissään käyttämiä tutkintoja ja opintoja. Joitakin ilmaisujen päivityksiä on tehty teologisiin, kirkon ja seurakunnan työn sekä asianomaisen viran alaa koskeviin opintoihin (vähintään 90 opintopistettä). Varhaiskasvatuksen ohjaajan virassa vaadittavan tutkinnon opintoihin on lisätty vaatimus lastentarhanopettajan tehtäviin kelpoistavista varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneista opinnoista (vähintään 60 opintopistettä). Perheneuvojan ja perheasiain neuvottelukeskuksen johtajan viran opintoihin on puolestaan lisätty vähintään 60 opintopisteen laajuinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä perheneuvonnan erityiskoulutus tai sitoutuminen sen suorittamiseen. Nämä muutokset ovat lähtökohtaisesti olemassa olevien käytäntöjen mukaisia. Päätöstä on selostettu tarkemmin Kirkkohallituksen yleiskirjeessä 7/2017. Kelpoisuuspäätöstä valmisteltaessa todettiin, että kanttoreita koskeva tuore (joulukuu 2015) kelpoispäätös on lähiaikoina päivitettävä, mutta se voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun kanttorikoulutusta koskevat rakenneratkaisut on tehty. Samalla havaittiin, että piispainkokouksen antama suositus seurakunnan lastenohjaajan tehtävään kelpoistavasta tutkinnosta on vanhentunut. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon osaaminen siirtyy jatkossa osaksi kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa (varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala). Varhaiskasvatuslakiin valmistellaan parhaillaan varhaiskasvatuksen kelpoisuussäädökset. Koska lapsi- ja perhetyön perustutkinto muuttuu nimeltään, laajuudeltaan ja toteutustavaltaan, on suositus päivitettävä ja samalla on arvioitava varhaiskasvatuksen kelpoisuussäädösten vaikutusta suositukseen. Suositusta tarvitaan varmistamaan lastenohjaajien tehtävissä toimivien osaamisen taso, mahdollistamaan seurakuntien yhteistyö yhteiskunnan varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa sekä perustelemaan lastenohjaajien koulutuksen tarve koulutusjärjestelmässä. Kirkon omat säädökset tuntevat vain virkoja koskevat kelpoisuusehdot eikä kirkkohallitus voi tehdä erillistä päätöstä kelpoisuudesta lastenohjaajan tehtävää. Tämän vuoksi valmisteluissa on päädytty ratkaisuun, että asiasta laaditaan suosituksena toimiva kirkkohallituksen yleiskirje, johon sisällytetään ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistamisesta johtuvat muutokset varhaiskasvatuksen (lastenohjaaja) sekä kiinteistö- ja kirkonpalvelusalan tehtäviin rekrytoitaessa. LIITE: Piispainkokous / 10

174 Samassa yhteydessä havaittiin, ettei sairaalapapeille eikä kehitysvammaistyön papeille ole vastaavaa kelpoisuuspäätöstä kuin perheneuvojilla. Kelpoisuuspäätöstä tarvitaan varmistamaan jatkossa sairaalapappien ja kehitysvammaistyön pappien korkeatasoinen osaaminen sairaiden sielunhoidossa ja luomaan edellytykset sairaiden sieluhoitotyön jatkuvuudelle sekä toiminnan kehittämiselle sosiaali- ja terveydenhuollonuudistuksen (Sote) uudistuksessa. Asia oli jo piispainkokouksen käsiteltävänä, mutta sen mukaan sairaalasielunhoitajan tehtävä ei ole säädösten (KL 21: 2, 5, e-kohta) mukainen papinvirka, eikä piispainkokouksella ole päätösvaltaa asiassa. Päätös on tämän vuoksi liitettävä edellä mainittujen kelpoisuuspäätösten valmistelun yhteyteen. Kelpoisuuspäätöksen mukaan sairaalasielunhoitajalta edellytettäisiin sairaalasielunhoidon erityiskoulutusta (60 op) tai sitoutumisesta sen suorittamiseen. Havainnot Kirkkohallituksen kelpoisuuspäätöksen vaikutuksia työnantajan työvoiman tarpeeseen tulee seurata, erityisesti ottaen huomioon Kirkon tulevaisuuskomitean ehdotukset. Kirkkohallituksen 8 päivänä joulukuuta 2015 antamaa päätöstä kanttorin virkaan vaadittavasta tutkinnosta on perusteltua tarkastella viimeistään sen jälkeen, kun kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kodifiointiesitys on kirkolliskokouksessa käsitelty. Päätökseen vaikuttaa myös kanttorikoulutusta koskevat rakenteelliset muutokset, kun suomenkielinen AMK-tasoinen kanttorikoulutus on päättymässä. Samassa yhteydessä on luonteva päättää myös sairaalasielunhoitajan virkoihin vaadittavasta tutkinnosta. Piispainkokous on antanut suosituksen seurakunnan lastenohjaajan tehtävään kelpoistavasta tutkinnosta ( ). Se tulee päivittää, koska tutkinnon nimi, laajuus ja toteutustapa muuttuvat. Päivityksen yhteydessä tulee ottaa huomioon varhaiskasvatuslakiin parhaillaan valmisteltavat varhaiskasvatuksen kelpoisuussäädökset ja niiden vaikutus seurakuntien lastenohjaajan edellytettävään osaamiseen. Käytännössä päivitys tullaan tekemään kirkkohallituksen yleiskirjeellä. LIITE: Piispainkokous / 10

175 Seurakuntien henkilöstön osaamisen kehittäminen Seurakunnat käyttävät monipuolisia henkilöstön osaamisen varmistamisen menetelmiä. Näitä ovat mm. kehityskeskustelut, perehdyttäminen ja työnopastus, lisä- ja täydennyskoulutus sekä työnohjaus. Kirkon henkilöstökoulutuksen lisäksi seurakunnat voivat hankkia osaamista ammatillisena koulutuksena esim. oppisopimusmuotoisena koulutuksena (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen tai niiden tutkinnon osien suorittaminen). Seurakunnat voivat hyödyntää myös korkea-asteen mahdollisuuksia kuten avointa AMK ja yliopisto opetusta, ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja, korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksia ja jatkotutkintoja sekä yhteisöpajoja tai vastaavia. Kirkon koulutuskeskuksen (KK) tehtävänä on koulutustoiminnan lisäksi kirkon henkilöstökoulutuksen kehittäminen ja koordinaatio. KK:lle on annettu toteutusvastuu pastoraalitutkinnon kuudesta opintokokonaisuudesta. Sen lisäksi KK järjestää ja koordinoi kirkon erityiskoulutuksia. Vuosina on ollut käynnissä kirkon erityiskoulutusten kehittäminen, jossa vahvistetaan niiden profiilia osaamisen, toiminnan ja työn kehittämisenä välineinä. Kirkon koulutuskeskuksen toiminnan ohjaavina suunnitteluperiaatteina on, että se järjestää sellaisia koulutuksia, jotka ovat kirkolle strategisesti tärkeitä (esim. kirkon johtamiskoulutukset), johon yhteiskunnan koulutusjärjestelmässä ei ole vastineita tai koulutuksia, jotka ovat korkeatasoisia ja tulevat kirkon itsensä järjestäminä seurakunnille ja kokonaiskirkolle kokonaiskustannuksiltaan edullisiksi. Vuosittain julkaistava Kirkon henkilöstökoulutuskalenteri sisältää KK:n ja KKH:n muiden yksiköiden, hiippakuntien ja muiden kirkon henkilöstökoulutusta tarjoavien tahojen koulutustarjonnan. Koulutusten tarjontaa on selkiytetty viime vuosina ja niiden kokonaismäärä on vähentynyt (kuva 4). Koulutusten toteuttajatahojen määrä on vakiintunut noin 50:een. Elokuussa 2016 julkaistu Kirkon henkilöstökoulutuskalenteri 2017 sisältää 430 koulutusta ja 99 neuvottelupäivää. Kouluttavien laitosten ja järjestöjen osuus koulutustarjonnasta on määrällisesti suurin. Yli puolessa (53 % koulutuksista) tarjoajina ovat kouluttavat laitokset ja järjestöt. Yli neljänneksen osuuden muodostavat alueellisesti toteutuvat, hiippakuntien koulutukset (27 %). Valtakunnallisia KK:n ja KKH:n koulutuksia on tarjonnasta viidennes (n. 20 %). Sakastin Koulutus sivulla Tilauskoulutus-tarjottimella julkaistaan lisäksi näiden tahojen tuottamaa koulutustarjontaa seurakuntien hyödynnettäviksi (26 koulutusta ). Kuva 4. Kirkon henkilöstökoulutuskalenterissa julkaistut koulutukset ja neuvottelupäivät KK kerää vuosittain tiedot koulutuskalenterissa ilmoitettujen koulutusten ja neuvottelupäivien toteutumisesta. Vuonna 2016 toteutuneiden koulutusten ja neuvottelupäivien luku- ja osallistujamäärät kasvoivat edellisvuoteen verrattuna. Toteumatietojen perusteella 313 koulutuksista toteutui (79 % annetuista toteumatiedoista). Osallistujia koulutuksiin oli (57 %) ja neuvottelupäiviin (43 %) eli yhteensä henkilöä. KK:n usein useampijaksoisiin ja kestoltaan pitkiin koulutusprosesseihin osallistui henkilöä (eli 15 % kaikista henkilöstökoulutuksiin osallistuneista). KK:n tehtävänä on mm. pastoraalitutkintojen koulutus, Kirjo IIB/D, C ja Y sekä Kirjo III sekä erityiskoulutukset. Suurin koulutuksiin osallistujaryhmä on papit (2016: 801 eli 69 % KK:n koulutuksista). KK:n koulutuksiin osallistujissa seuraavaksi eniten oli diakoniatyöntekijöitä (96 eli 8 %,) sekä nuorisotyöntekijöitä (72 eli 6 %), kanttoreita (67 eli 6 %), taloudellis-hallinnollista henkilöstöä (59 eli 5 %) ja lapsityöntekijöitä (37 eli 3 %). LIITE: Piispainkokous / 10

176 KKH:n muiden yksiköiden koulutuksiin osallistui 410 henkilöä (eli 5 % kaikista koulutuksiin osallistuneista). Osa koulutuksista on kirkon erityiskoulutuksia (esim. sairaalasielunhoito, perheneuvonta) ja osa usein yksi- tai kaksipäiväistä ajankohtais- tai täydentäviä koulutuksia. KKH:n muiden yksikköjen koulutuksissa suurin osallistujaryhmä oli taloudellis-hallinnollisen alan henkilöstö (45 %) ja seuraavaksi diakoniatyöntekijät (14 %). Hiippakuntien koulutustarjontaan kuuluvat vakiintuneesti ordinaatio- ja orientoitumiskoulutukset, pastoraalitutkinnon kaksi opintokokonaisuutta, Kirjo I ja Kirjo IIA -johtamiskoulutukset sekä muut usein kestoltaan lyhyet koulutukset. Vuonna 2016 hiippakuntien koulutukseen osallistujia yhteensä henkilöä (eli 45 % kaikista koulutuksiin osallistuneista, ei Porvoon tietoja). Kouluttavien laitosten ja järjestöjen koulutukset ovat usein kestoltaan päivän kestäviä ajankohtaiskoulutuksia tai täydentäviä koulutuksia sekä muutamia erityiskoulutusten moduuleja. Koulutuksiin osallistui vuonna 2016 yhteensä henkilöä (eli 35 % kaikista koulutuksiin osallistuneista). Hiippakuntien sekä kouluttavien laitosten ja järjestöjen koulutuksiin osallistujat edustavat laaja-alaisesti kirkon eri ammattiryhmiä. Hiippakuntien koulutuksissa suurin osallistujaryhmä on papit (19 %) ja seuraavaksi diakoniatyöntekijät (12 %) ja kouluttavilla laitoksilla ja järjestöillä lapsityöntekijät (9 %). Useimpien ammattiryhmien välillä ei ole suuria eroja kirkon henkilöstökoulutuksiin ja neuvottelupäiviin osallistumisessa, kun toteumatietoja verrataan tehtäväryhmien suhteelliseen osuuteen (Kuva 5). Tästä poikkeuksen muodostaa papit, joiden osuus henkilöstössä oli %:a ja osuus koulutukseen osallistuneista 28 %:a. Vastaavasti hautaustoimi-, kiinteistö- ja kirkonpalvelutyön sekä keittiö- ja leirikeskusten työntekijöiden osuus oli vain 5 %:a, kun tehtäväryhmän osuus kirkon henkilöstössä oli 41 %:a. Pappien määrää selittää osaltaan työuran alkuun sijoittuva pakollinen pastoraalitutkinto, jonka jälkeen on luonteva jatkaa osaamisen kehittämistä. Seurakunnat hyödyntävät taas talouden ja hallinnon tehtävissä sekä muissa tukipalveluissa toimiville kirkon ulkopuolista koulutustarjontaa. Seurakuntien mahdollisuuksia hyödyntää yhteiskunnan koulutusjärjestelmän koulutustarjontaa halutaan vahvistaa. KKH on tuottamassa informaatiomateriaalia yhteiskunnan koulutusjärjestelmän mahdollisuuksista. Kouluttavat laitokset voivat jatkossa julkaista ammatillisten tutkintojen osien, korkeakoulujen erikoistumiskoulutusten ja avoimen korkeakoulukoulutuksen tietoja vuoden 2018 henkilöstökoulutuskalenterissa. Havainnot Henkilöstökoulutusten ja neuvottelupäivien osallistujamäärät ovat kasvaneet edellisvuodesta. Myös KK:n koulutukset ovat täyttyneet. Kirkon järjestämälle henkilöstökoulutukselle on kysyntää ja se on seurakunnille edullista. Kirkon henkilöstökoulutukseen osallistumisessa ammattiryhmien välillä ei ole merkittäviä eroja lukuun ottamatta pappeja ja hautaustoimi-, kiinteistö- ja kirkonpalvelutyön sekä keittiö- ja leirikeskusten työntekijöitä. Seurakuntien henkilöstön kehittämisen tueksi KKH tuottaa informaatiomateriaalia yhteiskunnan koulutusjärjestelmän mahdollisuuksista. Kuva 5. Koulutuksiin ja neuvottelupäiviin osallistujat ammattiryhmittäin ja henkilöstö tehtäväryhmittäin 2016 LIITE: Piispainkokous / 10

177 Kirkon henkilöstökoulutuksiin ja neuvottelupäiviin osallistujat 2016 ammattiryhmittäin (henkilöstökoulutuskalenterin toteumatiedot, KK) * Lkm % Kirkon henkilöstö tehtäväryhmittäin % 2016 (KiT) Diakoniatyöntekijät % Diakoniatyö 7 % Hautaustoimi-, kiinteistö- ja kirkonpalvelutyö sekä keittiö- ja leirikeskustyöntekijät % Hautausmaatyö, kiinteistö- ja kirkonpalvelustyö 41 % Kanttorit % Kirkkomuusikot 4 % Lapsityöntekijät % Lapsityö 11 % Nuorisotyöntekijät % Nuorisotyö 6 % Papit Seurakuntapapit (sis % sairaalasielunhoidon) 12 % Perhetyöntekijät 40 1 % Perheneuvonta 1 % Tal.-hall. henkilöstö % Halllinto- ja toimistotyö 13 % Lähetyssihteerit % Muut kirkon työntekijät % Muu seurakuntatyö ja muut 7 % Ei kirkon työntekijät % Yhteensä % Yhteensä 100 % *) Ammattiryhmätiedot on ilmoitettu osallistujasta eli 65 %:sesti (osallistujia yht ). % LIITE: Piispainkokous / 10

178 IV Kirkkohallituksen toteuttama henkilöstön osaamistarpeiden ennakointi Kirkon koulutuskeskuksen (KK) ja Kirkon työmarkkinalaitoksen (TMO/KiT) yhteistyönä käynnistämää osaamisen ennakointia jatkettiin. Osaamisen ennakoinnissa testattiin työtapoja, kuinka erityis- ja yhdistelmäosaamisen ennakointia olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa. Lisäksi työstettiin ja sovellettiin erityis- ja yhdistelmäosaamisen määritelmiä kirkon toimintaympäristöön. Kirkon kouluttajafoorumissa marraskuussa 2016 Kirkkohallituksen ja hiippakuntien asiantuntijat työstivät Kirkon nelivuotiskertomuksen ja Tulevaisuuskomitean mietinnön virittäminä, mitä erityisosaamista tai uusia osaamisen yhdistelmiä, nk. yhdistelmäosaamista, seurakunnan eri tehtävissä tarvitaan tulevaisuudessa. Kouluttajafoorumin aineistoista koottiin 20 ilmiötä, tehtävää tai menetelmällistä taitoa, joiden pohjalle erityisosaaminen rakentuu tai yhdistelmäosaaminen muodostuu. Työskentelystä kootussa aineistossa painottuvat substanssiosaamiseen liittyvät erityisosaamisen alueet: uskon sisältö, spiritualiteetti ja jumalanpalvelus, sielunhoito ja terapeuttinen tuki, uskontojen tunteminen ja uskontodialogi sekä johtamiseen liittyvät henkilöstövoimavarat ja niiden kehittäminen ja hallinto- ja sopimusosaaminen. Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen liittyy läheisesti vuorovaikutusosaamiseen, kuten uskon sisällön ilmaisemiseen eri konteksteissa ja eri tavoin ajattelevien välillä, dialogiseen työotteeseen yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen kohtaamisissa, prosessin kannatteluun ja ohjaamiseen sekä seurakuntalaisten ja yhteisöjen kanssa tehtävän toiminnan vahvistamiseen. Seurakuntatyössä tarvitaan lisäksi vahvaa kontekstin lukutaitoa ja toiminnan uudelleen arvioimista kuten muutosherkkyyttä, innovointia ja kokeilua, monimutkaisten asioiden ymmärtämistä ja reflektointia, yhteisöjen ja organisaatioiden välisen (ml. kunnat, laitokset) yhteistoiminnan tunnistamista ja mahdollistamista sekä uusien voimavarojen hyödyntämistä. Yhdistelmäosaamisen vahvistuminen nähtiin tarpeellisena erityisesti kasvatuksen ja diakonian työalojen välillä. Työntekijöiden erityisosaaminen kehittyy työn kehittämisprosessien ja koulutuksiin sisältyvien kehittämistehtävien ja hankkeiden tuella. Tuomiokapitulit tarjoavat konsultatiivista tukea toimintakulttuurien kehittämiseen seurakuntien muutosprosesseissa. Nämä koulutus- ja konsultaatioprosessit räätälöidään paikallisiin olosuhteisiin. Kirkon erityiskoulutukset tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kehittää seurakuntatyötä koulutusprosessien tuella, kun kehittämistehtävien ja -hankkeiden teemat ja aiheet valitaan yhteistyössä koulutukseen osallistujien ja työnantajan kanssa. Kehittämistehtävien ja hankkeiden julkistaminen työyhteisössä tai laajemmin tapahtuu koulutukseen osallistujan ja työnantajan sopimalla tavalla. Kirkon kouluttajafoorumin työskentelyn pohjalta erityis- ja yhdistelmäosaamisen määrittelyjä tarkennettiin. Erityisosaaminen kehittyy ydinosaamisen pohjalle. On tavanomaista, että erityisosaaminen muodostuu, kun vaativa sisältöalue kytkeytyy ns. metataitoihin (mm. paineen- ja epävarmuudensietokyky, yhteistyötaidot, ajattelu- ja tunnetaidot, intuition käyttö). Yhdistelmäosaamisen idealla haetaan kirkon ammattien näkökulmasta liittymäpintoja uusiin osaamisaloihin. Yhdistelmäosaamisella tarkoitetaan osaamista, jossa useimmiten kaksi vaativaa sisältöaluetta kytkeytyvät toisiinsa ja liittyvät yleisiin metataitoihin (geneeriset taidot). Kouluttavia laitoksia pyydettiin AKR:n raporttiin liittyvässä kyselyssä valitsemaan Kouluttajafoorumissa kootuista ilmiöstä, tehtävistä tai menetelmällisistä taidoista tulevaisuuden kannalta enintään viisi keskeistä aluetta. Sisältöalueet painottuvat kasvatukseen, koska vastaajissa oli noin 30 % kasvatuksen alan tutkintoja kouluttavaa laitosta. Tästä huolimatta tulosta kolmesta tulevaisuudessa keskeisimmästä alueesta voidaan pitää perusteltuna (kuva 6): o seurakuntalaisten kanssa tehtävä toiminta (19) o muutosherkkyys, innovointi ja kokeilu (18) o uskontojen tunteminen ja uskontodialogi (14) LIITE: Piispainkokous / 10

179 Kuva 6. Kouluttavien laitosten (n=33) valitsemat tulevaisuuden kannalta keskeiset erityis- ja yhdistelmäosaamisen alueet LIITE: Piispainkokous / 10

180 V Kirkon alan koulutusten seuranta Tutkintoa, joka tuottaa kelpoisuuden kirkon virkaan tai tehtävään, opiskeli opiskelijaa vuonna Opintonsa aloitti opiskelijaa (naisia 82 %, miehiä 18 %), ja tutkinnon suoritti (naisia 83 %, miehiä 17 %, liite 5). Diakin sosiaali- ja terveysalan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, sosionomi (YAMK/ sosiaalialan koulutusohjelma, diakonia ja kristillinen kasvatus) johtavat opinnot alkavat vuorovuosin, minkä vuoksi vuonna 2016 ei ollut uusia aloittavia opiskelijoita. Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa vuonna 2016 suoritti 16 opiskelijaa (2015: 23). Sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (sosionomi YMAK/diakonian ja kristillisen kasvatuksen opinnot) vuonna 2016 suoritti loppuun 14 opiskelijaa, joista 13 oli naisia ja 1 mies (2015:10). Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ovat pääsääntöisesti työelämässä jo koulutukseen tullessaan (hakuehtona 3 vuoden työkokemus). Vuonna 2016 valmistuneista valtaosa oli kirkon palveluksessa. Opintonsa aloittaneista suuri osa, lähes joka viides, oli Helsingin hiippakunnasta (18 %). Seuraavaksi eniten opiskelijoita oli Oulun (14 %) sekä Espoon ja Kuopion hiippakuntien alueilta (13 %). Vähiten opiskelijoita aloitti suomenkielisistä hiippakunnista Mikkelin hiippakunnan alueelta (6 %, liite 6). Vuonna 2016 työssäoppimisen tai seurakuntaharjoittelun suoritti opiskelijaa. Eniten työssäoppijoita ja harjoittelijoita oli Oulun hiippakunnassa 19 % ja seuraavaksi eniten Helsingissä 15 % ja suomenkielisistä hiippakunnista vähiten Turussa (9 %) ja Mikkelissä (7 %) (liite 7). Työssäoppiminen ja harjoittelu sivuston valmistuminen Kirkon verkkopalvelun Sakastin Työssäoppiminen ja harjoittelu -sivustolle valmisteltiin uutta aineistoa, joka julkaistiin 2017 vuoden puolella. Aineisto sisälsi materiaalia seurakuntien käyttöön kirkon erityisvaatimusten huomioon ottamiseen harjoittelussa ja työssäoppimisessa Suomen ev.-lut. kirkossa (henkilötietolomake seurakunnalle työssäoppimis- tai harjoittelujaksoa varten ja vaitiolo- ja salassapitositoumuslomake). Mikäli työssäoppimisen/harjoittelun suorittaminen edellyttää toimimista kirkkojärjestyksen mukaisissa (KJ 2 luku 6 ja 12 ) jumalanpalvelukseen ja ehtoollisen jakamiseen liittyvissä tehtävissä, seurakunta varmistaa etukäteen ennen työssäoppimisen/harjoittelun alkua tutkinnon suorittajan/opiskelijan kirkon jäsenyyden henkilötietolomakkeella. Harjoitteluseurakuntamallin mahdollisuudet Koulutuspoliittisissa ratkaisuissa työelämän roolia halutaan kasvattaa kaikkialla ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa. Samanaikaisesti työelämässä koetaan, että tähän ei ole riittäviä valmiuksia. Tähän on KKH hakenut ratkaisua nk. harjoitteluseurakuntamallilla. Tällä tarkoitetaan pidempiaikaiseen sopimukseen perustuvaa yhteistyötä kouluttavan laitoksen ja seurakunnan välillä. Tarkoitus on, että ohjausvastuuta kantaa koko seurakunta, ei pelkästään nimetty ohjaaja. Mallin hyödyllisyyttä on perusteltu sillä, että se yhtäältä vahvistaa seurakunnan työnantajan roolia ja toisaalta kehittää ohjausta, toiminnan jatkuvuutta ja yhteyttä seurakuntatyön kokonaisuuteen. Samalla se takaa riittävän määrän työssäoppimis- ja harjoittelupaikkoja ja vakautta, kun kouluttavalla laitoksella on vakiintuneet työelämän yhteistyökumppanit, joiden johto on toiminnan jatkuvuuteen sitoutunut. Toiminnan sujuvuus ja tuloksellisuus edellyttävät kouluttavalta laitokselta työssäoppimisesta/harjoittelusta vastaavan opettajan riittävää työpanosta sekä vastaavasti seurakunnilta resurssia työssäoppimisen ja harjoitteluiden toteutuksiin ja koordinaatioon. Kouluttavan laitoksen ja seurakunnan välisellä sopimuksella ja käytännön järjestelyillä huolehditaan opiskelijoita ja ohjausta koskevien edellytysten täyttymisestä. Näitä ovat asumisjärjestelyt, opiskelijan asema työyhteisössä sekä ohjaajien rekrytointi, kouluttaminen, käytettävissä oleva aika ohjaustehtävään ja muu tuki. Kun kouluttava laitos ottaa selkeän roolin ohjaajien perehdyttämisestä ja tuesta, tuetaan ohjaajien motivaatiota ja ohjauksen laatua. LIITE: Piispainkokous / 10

181 Havainnot / Johtopäätökset Työssäoppimisen ja harjoittelun kehittämiseksi tulisi edelleen selvittää, miten työssäoppimisjaksojen ja harjoitteluiden toteutumista voidaan edistää eri puolilla Suomea ja erilaisissa seurakunnissa. KiTOS-seminaarien kehittäminen Vuonna 2016 järjestettiin kaikissa hiippakunnissa seurakuntaharjoittelun yhteyteen sijoitetut Kirkon työhön opiskelevien seminaarit (KiTOS). Niihin kutsuttiin teologian, diakonian, kirkon nuorisotyön ja varhaiskasvatuksen sekä kirkkomusiikin opiskelijoita. Vuonna 2016 osallistujia seminaareissa oli 189 (2015: 188; 2014: 243). Korkeakoulujen opetussuunnitelmamuutoksissa haasteena on ollut mahdollisimman sopivan ajankohdan löytyminen. Pääsääntönä on ollut, että opiskelijat osallistuvat sen alueen KiTOS-seminaariin, jossa ovat olleet harjoittelemassa. Tästä on poikkeuksena Centrian yhteisöpedagogi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja opiskelijat sekä Kuopion Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijat Kuopiossa, jotka osallistuivat paikallisiin seminaareihin Oulussa ja Kuopiossa. Koulutuksen seurantaryhmien yhteisessä työpajassa vuoden 2017 aikana jatketaan seminaarien kehittämistä yhteistyössä hiippakuntien kanssa. Havainnot / Johtopäätökset Koulutuksen seurantaryhmissä jatketaan KiTOS-seminaarien kehittämistä yhteistyössä hiippakuntien kanssa. Teologikoulutus Hakijat ja aloittaneet Teologian maisterin tutkinnon (TM) voi suorittaa Helsingin yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa (ruotsinkielinen koulutus). Hakukelpoisia hakijoita oli yhteensä 980, joista pääosa (92 %) valittiin valintakokeessa. Valintakokeen kautta hakijoita oli Helsingin yliopistoon 723 (kokeessa 355, joista ensisijaisia hakijoita 236), Itä-Suomen yliopistossa 206 (kokeessa 122, joista ensisijaisia hakijoita 65) ja Åbo Akademissa 22. Maisterivalinnassa Helsinkiin oli 23 hakijaa ja 10 valittua, Itä-Suomen yliopistoon 4 hakijaa ja 3 valittua (Åbo Akademin tiedot puuttuvat). Valintakokeeseen osallistuneiden määrä on laskenut siirryttäessä yhteishakujärjestelmään. Vuonna 2014 hakijoita oli ja vuonna Aloituspaikkoja oli yliopistoissa vähemmän kuin aikaisemmin ja opintoihin hyväksyttiin kaikkiaan 290 opiskelijaa (2015: 304), joista valintakokeessa 263, maisterivalinnassa 14 sekä lisäksi Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin 12 ja erillisvalinnassa 1. Helsingin yliopistossa yli puolet valintakokeeseen osallistuneista sai opiskelupaikan. Opintonsa aloitti eri yliopistoissa kaikkiaan 285 opiskelijaa. Kaikista opintonsa aloittaneista Helsingin ja Espoon hiippakuntien alueilta tulevien opiskelijoiden määrä oli edelleen yli puolet (52 %; 2015: 51 %; 2014: 44 %). Koulutus Yhä useamman maisterin tutkinnon suorittajan ammattitavoitteet liittyvät muuhun kuin seurakuntatyöhön. Parantaakseen työllistymistään opiskelijat pyrkivät hankkimaan laaja-alaista osaamista, mikä näkyy erilaisina opintojen yhdistelminä kuten rinnakkaisten soveltavien opintojen tai opettajan- ja pappiskelpoistavien opintojen suorittamisena. Samalla opiskeluaika pitenee. Helsingin yliopiston uusissa tutkintovaatimuksissa kirkon virkaan soveltavat opinnot sisältyvät molempiin tutkintoihin ja teemaopintoja on enemmän. Työssäoppimisjakso pitenee kuuteen viikkoon. Soveltavien opintojen valmentava jakso on tietopainotteinen eikä siinä ole ryhmäopetusta. Muutos tarkoittaa, että ohjaajien työ muuttuu ohjaavampaan suuntaan ja seurakuntatyönantajien tulee varata tähän resursseja. Vastaavasti harjoittelunohjaajien koulutusta tulee kehittää. Itä-Suomen yliopiston tutkintovaatimuksissa kirkon virkaan soveltavat opinnot sisältyvät edelleen maisterin tutkintoon. Kandidaatin tutkinnossa opetussuunnitelmaan suunnitellaan perusopintojen jälkeen uusia ilmiöpohjaisia teemaopintoja. Kirkollisten soveltavien opintojen orientaatiojaksossa on jatkossakin noin 60 tuntia jumalanpalvelustaitojen, uskontokasvatuksen ja sielunhoidon ryhmäohjausta. Itä-Suomen yliopisto kouluttaa vuosittain seurakuntajaksolla tarvittavat harjoittelunohjaajat. Työssäoppimisjakson seurakunnassa suoritti viime vuoden tasolla 138 (2015: 137; 2011: 170) opiskelijaa ja opiskelijoiden määrä hiippakunnittain oli melko tasainen. Helsingin opiskelijoille suunnatussa opiskelijamentoroinnissa on mukana 15 teologian opiskelijaa ( : 0; : 11). Psykologitiimi Päämäärän toteuttamaan papiksi LIITE: Piispainkokous / 10

182 vihittäviltä edellytettävään psykologiseen soveltuvuustutkimukseen osallistui 130 opiskelijaa tai maisteria (2015: 134). Helsingin yliopistossa yli puolet maistereista (52 %) valmistui ev.-lut. kirkon pappisviran kelpoisuudella, Itä-Suomen yliopistossa kelpoisuuden hankki kaksi kolmannesta. Åbo Akademissa kelpoisuuden suorittaa 42 % tutkinnon suorittaneista. Yli puolella kaikista valmistuneista eli 116 teologian maisterilla oli kelpoisuus ev.-lut. kirkon pappisvirkaan. Pappisvirkaan kelpoisista 70 % oli valmistunut Helsingin yliopistosta, 23 % Itä-Suomen yliopistosta ja 7 % Åbo Akademista. Työllisyys Suomen ev.-lut. kirkko on teologien suurin työnantaja. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen palvelukseen sijoittuu lähes puolet teologeista. Kunnat ovat seuraavaksi tärkein työllistäjä. Teologian maisterien työllistyminen kirkkoon kasvoi ja papiksi vihittyjen määrä oli 90 (2015: 85; 2014: 65), mikä vastaa arviota pappisvihkimyksien määrästä. Seurakuntapapistosta naisia on 46 % ja miehiä 54 %. Vihityistä papeista noin puolet (47 %) oli vuotiaita. Yli 41-vuotiaita oli aiempaa vähemmän (20 %, 2015: 28 %). Hiippakuntien näkökulmasta pappistyövoimaa on tarjolla erinomaisesti, mikä näkyy suurina hakijamäärinä ja teologien alkutyöttömyyden kasvuna. Akavan työttömyyskatsausten perusteella työttömien teologien määrä kasvoi elokuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana 8 % ( ). Työttömiä on eniten pappisvihkimystä vailla olevissa teologeissa. Pappisliiton jäsenrekisteritietojen mukaan pappien työttömyysaste oli marraskuussa 2016 työttömänä teologien määrään verrattuna pieni, 4.3 %. Uuteen pastoraalitutkintoon siirtyminen on laskenut tutkinnon suorittaneiden määrää (2016: 62; 2015: 84; 2014: 116), tosin siirtymäkauden jälkeen määrä tulee todennäköisesti kasvamaan. Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittaneiden määrä oli 69 (2015: 77; 2014: 54). Ylempiä pastoraalitutkintoja suoritettiin 15. (Ks. liitteet 4 ja 5). Johtopäätökset Kiinnitetään huomiota KirkkoHR:n käytön laajentamiseen seurakunnissa, jolloin tarjolla oleva teologityövoima ja työantajatarpeet kohtaisivat nykyistä paremmin. HY:n tutkinnonuudistuksen siirtymäaika päättyy vuonna 2020, jolloin on odotettavissa valmistuneiden teologian maisterien määrän kasvu. Kanttorikoulutus Hakijat ja aloittaneet Musiikin maisterin ja kandidaatin tutkinnot voi suorittaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmässä joko Helsingissä tai Kuopiossa. Muusikko AMK/kirkkomuusikko -tutkinnon on vielä voinut suorittaa Oulun ja Tampereen ammattikorkeakouluissa sekä Pietarsaaressa, Yrkeshögskolan Noviassa (ruotsinkielinen opetus). Tampereen ammattikorkeakouluun otettiin sisään viimeiset kirkkomusiikin opiskelijat vuonna Oulun ammattikorkeakoulu päätti lakkauttaa kirkkomuusikkokoulutuksen, joten viimeiset uudet opiskelijat aloittivat opintonsa syksyllä Korkeakoulujen yhteishaku, jossa hakijan pitää määritellä ensisijainen hakukohde on vaikuttanut kirkkomusiikin hakijamääriin erityisesti Oulun AMK:ssa. Kirkkomusiikkikoulutukseen hakeutuvien ikähaitari on suuri. Hakijoissa on useita alan vaihtajia, joista osa aloittaa opintonsa työnsä ohessa. Sibelius-Akatemian hakijamäärä oli 2016: 67, joista ensisijaisia 47 (2015: 69, 2014: 63), ammattikorkeakouluihin haki 18 (2015: 32, 2014: 28). Ruotsinkieliseen kirkkomusiikkikoulutukseen, YH Noviaan, on edelleen hakenut vähän opiskelijoita 2016: 2 (2015: 5, 2014: 5). Sibelius-Akatemiaan hyväksyttiin 24 (2015: 26, 2014: 31) opiskelijaa, joista opintonsa aloitti 24 (2015: 24) ja tutkinnon suoritti 24 (MuM/MuK, ei ilmoitettu, 2015: yhteensä 16, joista MuM 11, MuK 0/ ei ilmoitettu, 2014: 25). Ammattikorkeakouluihin hyväksyttiin 7 (2015: 14, 2014: 15) kirkkomusiikinopiskelijaa, joista opintonsa aloitti 5 (2015: 13, 2014: 41) ja muusikko AMK/kirkkomuusikko -tutkinnon suoritti 12 (2015: 5, 2014: 13). Tutkintoaan suorittaa Tampereen AMK:ssa 11, Oulun AMK:ssa 37, YH Noviassa 8 ja Sibelius-Akatemiassa 163 kirkkomusiikin opiskelijaa. LIITE: Piispainkokous / 10

183 Kanttorikoulutustoimikunta aloitti rekrytointiprojektin (kanttoriksi.fi), joka oli tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2016 lopulla. Suomenkielisen kirkkomusiikkikoulutuksen haastavan tilanteen vuoksi projekti on tällä hetkellä tauolla. Nykyinen kanttorikoulutuksen seurantaryhmä pitää tärkeänä, että rekrytointiprojekti käynnistetään heti, kun kirkkomusiikin koulutuspoluista saadaan selvyyttä. Koulutus Sibelius-Akatemiassa aloitettiin laaja opetussuunnitelmauudistus, jonka oli tarkoitus tulla voimaan syksyllä Uudistus on kuitenkin vielä kesken. Oulun ammattikorkeakoulun päätös lakkauttaa kanttorin virkaan kelpoistava muusikko AMK/kirkkomuusikko koulutus merkitsi sitä, että kyseistä koulutusta ei enää järjestetä suomenkielellä. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Sibelius-Akatemiassa suoritettava musiikin kandidaatin tutkinto on tulevaisuudessa ainoa koulutuspolku, jolla voi saada kelpoisuuden muuta kirkkohallituksen hyväksymää kelpoisuutta edellyttävään kanttorin virkaan. Laajaa yliopistotutkintoa edellyttävään virkaan kelpoistavan tutkinnon suorittamisessa on myös ongelmia, sillä taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on vaikea saada opinto-oikeuksia näin laajaan, käytännössä kahteen MuM-tutkintoon. Kirkkomusiikin opiskelijoiden seurakuntaharjoittelua varten on laadittu vuonna 2013 suositus, joka tuolloin lähetettiin kouluttaviin laitoksiin ja hiippakuntiin. Seurakuntaharjoitteluja ollaan kehittämässä, ja Sibelius-Akatemian opintosuunnitelmauudistus tulee myös vaikuttamaan niiden sisältöihin, suoritusajankohtiin ja laajuuksiin. Kanttoreille annettavaa täydennyskoulutusta toteutettiin vuonna 2012 hyväksytyn Kanttorien täydennyskoulutus Orientoitumiskoulutuksesta erityiskoulutukseen -mietinnön mukaisesti. Kanttoreiden osallistuminen erityisesti hiippakuntien orientoitumiskoulutuksiin on ollut vähäistä. Työn sisältö Jumalanpalveluselämä on edelleen keskiössä kanttorin työssä, mutta seurakuntatyön muotojen uudistuessa on kanttorin rooli kasvattajana, mahdollistajana ja oman alansa moniosaajana noussut uudella tavalla esille. Seurakuntalaisten musiikillisten lahjojen entistä laajamuotoisempi hyödyntäminen vaatii uusia lähestymistapoja niin jumalanpalveluselämän kuin musiikkitoiminnankin saralla. Tähän kaivataan koulutusta ja uusia toimintamalleja. Kanttoreiden osallistuminen oman alansa täydennys- ja lisäkoulutukseen on sangen vähäistä, mutta määrä on kasvussa. Kirkon koulutuskeskuksen koulutuksiin osallistujista kanttoreita oli 67 (2015: 59). Hiippakuntien (ei Porvoo) koulutuksiin osallistui 161 (2015: 56) kanttoria. Seurakuntien musiikkitoiminnan korkean laadun sekä monipuolisuuden takaamiseksi olisi löydettävä oikeat keinot saada kanttorit ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan. Kanttorien virantäyttöprosessit siirtyivät tuomiokapituleista seurakunnille Tämän seurauksena hiippakunnissa ei ole enää ajantasaista tietoa kanttorinviroista; siitä, kuinka paljon niitä on auki tai mahdollisesti lakkautettu tai edes sitä, keitä avoinna olleisiin virkoihin on valittu. Tämä on vaikuttanut viranhaltijoiden tavoitettavuuteen koulutuksista tms. tiedotettaessa. Kirkkohallituksessa valmistui useita kirkon virkoja koskeva kelpoisuustyöskentely vuonna Kanttorin virkaa koskevat kelpoisuusasiat päätettiin jättää myöhemmäksi. Työllisyys Kanttorin virkaan valmistuneiden työllisyystilanne on kokonaisuutena varsin hyvä, tosin hiippakuntien rekrytointiarviot ovat laskusuunnassa. Haasteet ovat olleet pääasiassa paikallisia. Ruotsinkielisten seurakuntien tilannetta on tarkkailtava, erityisesti ottaen huomioon opiskelemaan hakevien vähäinen määrä. Muusikko AMK/kirkkomuusikko -tutkintoon tähtäävän kirkkomusiikkikoulutuksen päättyminen suomenkielellä tulee todennäköisesti vaikuttamaan pätevien viranhakijoiden saamiseen muutaman vuoden kuluttua. Seurakuntaliitosten yhteydessä on jonkin verran muutettu virkatasoja (A-B, B-C), samoin muutamia virkoja on lakkautettu. Kanttorin virkoja on korvattu myös esim. kirkkomuusikon- tai jollakin muulla tehtävänimikkeellä, jolloin tehtävään ei vaadita kanttorin virkaan kelpoistavaa tutkintoa. Johtopäätökset Kirkkomusiikkikoulutuksen kokonaistilanne tulee selkeyttää nopealla aikataululla. Opiskelijarekrytointiin panostaminen on tuottanut tulosta aiempina vuosina, joten siihen tulee edelleen kiinnittää aktiivista huomiota. Koulutusten sisällöissä on kiinnitettävä huomiota monimuotoisen musiikkitoiminnan esiintuomiseen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Lisä- ja täydennyskoulutukseen rekrytointia on kehitettävä, jotta seurakuntien musiikkitoiminnan sisällöllinen monipuolisuus ja laatu voidaan taata. LIITE: Piispainkokous / 10

184 Toimenpide-ehdotukset Koulutuksen järjestäminen työelämän tarpeita vastaavaksi joko AMK-koulutuksen järjestämisellä tai Sibelius- Akatemian musiikin kandidaattikoulutusta kehittämällä. Opiskelijarekrytointihankkeeseen palataan heti, kun koulutuspolkuihin saadaan selvyyttä. Perus-, lisä- ja täydennyskoulutusten sisältöjä kehitetään edelleen niin, että ne antavat musiikillisten taitojen lisäksi osaamista/taitoja entistä monimuotoisempaan seurakuntalaisten musiikillisten lahjojen ja osaamisen käyttöön ottoon erityisesti jumalanpalvelusten toteuttamisessa. Kanttorin identiteettiin liittyvän tutkimushankkeen tuloksia hyödynnetään koulutussuunnittelussa. Diakonian koulutus Hakijat ja aloittaneet Diakonian viran kelpoisuuden voi saada suorittamalla joko sairaanhoitaja AMK/diakonissa tai sosionomi AMK/diakoni -tutkinnon. Diakonia-ammattikorkeakoulu järjestää diakoni- ja diakonissakoulutusta ja Yrkeshögskola Novia diakonikoulutusta. Vuonna 2016 ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 663, joista sosionomi AMK/diakoni -koulutukseen haki 523 ja sairaanhoitaja AMK -diakonissakoulutukseen 110. Koulutukseen hyväksyttiin 151 diakoniopiskelijaa ja 66 diakonissaopiskelijaa. Edellisvuoteen verrattuna hakijoiden määrässä on hienoista laskua, joka on havaittavissa muissakin sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa. Diakonissakoulutuksen aloituspaikat olivat Helsingissä, Oulussa ja Porissa. Opiskelunsa aloittaneista suurin osa oli Turun arkkihiippakunnan, Oulun, Espoon ja Helsingin hiippakuntien alueelta, mikä tukee sitä aiemmin tehtyä havaintoa, että koulutukseen hakeudutaan läheltä korkeakoulua. Koulutus Diakoniakoulutuksen opiskelijamäärä oli yhteensä 492, joista 336 opiskeli sosionomi AMK/diakoniksi ja 156 sairaanhoitaja AMK/diakonissaksi. Opintoihin kuuluva seurakuntaharjoittelun suoritti 89 opiskelijaa ja harjoitteluista 68 prosenttia tehtiin Helsingin ja Oulun hiippakunnan alueella. Kuopion ja Lapuan hiippakunnissa oli kummassakin yksi harjoittelija. Diakonian virkaan kelpoistavan tutkinnon suoritti 115 henkilöä. Sosionomi AMK/diakoniksi valmistui 77 ja sairaanhoitaja AMK/diakonissaksi 35 henkilöä. Ruotsinkielellä tutkinnon oli suorittanut viisi valmistuneista. Miesten osuus valmistuneista oli 10 prosenttia, mikä on yhtäläinen virassa olevien määrän nähden. Vuoden 2016 aikana Kirkkohallitus lähetti Opetus- ja kulttuuriministeriöön Diakin pyytämän kannanoton, jossa perusteltiin sairaanhoitaja AMK -diakonissakoulutuksen työelämätarpeellisuus Suomen ev.-lut. kirkossa. Asia liittyi OKM:n selvitystyöhön, jossa ministeriö selvitti terveysalan ammattitutkintojen rakennetta ja kaksoistutkintojen purkamista. Työllisyys Diakonian virkaa vihittiin vuonna henkilöä, joista 27 (47 %) työllistyi seurakuntaan. Sosiaali- ja terveysalan työllisyystilanne on hyvä ja valmistuneet työllistyvät kirkon lisäksi sosiaali- ja terveysalan sektorille. Hiippakuntien arvion mukaan diakoniaviranhaltijoiden saatavuus seurakuntatyöhön on hyvä. Havainnot ja johtopäätökset Koulutukseen hakeudutaan korkeakoulun läheisyydestä, siksi koulutuksen alueellista tarjontaa tulisi arvioida, jotta työvoimaa olisi riittävästi eri puolella Suomea. Kirkon tulee seurata koulutuspoliittista tilannetta, jotta kirkko voi tulevaisuudessa saada hyvin koulutettua ja osaavaa työvoimaa. Kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajien koulutus Hakijat ja aloittaneet Diakissa toteutuviin sosionomi AMK/kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan opintoihin haku toteutuu vuorovuosin. Vuonna 2016 alkaneeseen koulutukseen oli 122 ensisijaista hakijaa. Koulutuksen aloitti 25 opiskelijaa. Koulutus käynnistyi vuonna 2012, ja siitä on muutamassa vuodessa tullut erittäin vetovoimainen. LIITE: Piispainkokous / 10

185 Koulutus Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa opiskelevia (sosionomi AMK/kirkon varhaiskasvatuksen ohjaaja) oli vuonna 2016 oli yhteensä 38. Tutkinnon suoritti vuonna 2016 yhteensä 4 naista. Tutkinnon suorittaneista aiempaa tutkintoaan täydentäneitä oli 3. Tähän mennessä suurin osa opiskelijoista on ollut koulutustaan päivittäviä, seurakunnan varhaiskasvatuksen piirissä jo työskenteleviä henkilöitä. Yhteensä koulutuksesta on valmistunut 35 sosionomi AMK/kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajaa vuosina Työn sisältö Kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajien työnkuva seurakunnissa on kahdenlainen. Osa toimii lastenohjaajien lähiesimiehenä tai varhaiskasvatuksen johtajina ja osa seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämis- ja koordinaatiotehtävissä. Lapsityönohjaajien virkojen muuttaminen varhaiskasvatuksen ohjaajan viroiksi käynnistyi vuoden 2016aikana. Työllisyys Varhaiskasvatuksen työalan kehittyminen sekä lapsityönohjaajien eläköityminen ovat vaikuttaneet varhaiskasvatuksen tehtävien ja nimikkeiden päivittymiseen. KiT:n tilastojen mukaan vuonna 2016 varhaiskasvatuksen ohjaajia oli 26 ja lapsityönohjaajan nimikkeellä työskenteleviä 122 (2015: 150; 2010: 184). Seurakuntien varhaiskasvatuksen johtotehtävissä 2016 oli lapsityönjohtajia 7 (2010: 4) ja varhaiskasvatuksen johtajia 1. Johtavia varhaiskasvatuksen ohjaajia 1 sekä johtavia lapsityönohjaajia tai toiminnanohjaajia oli 22 sekä varhaiskasvatuksen työalajohtajia 3. Vastaavia lastenohjaajia oli 32 (2010: 26). Johtopäätökset Sosionomi AMK/kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan kelpoisuuteen liittyvästä koulutuksesta on tullut vetovoimainen. Lapsityönohjaajan viran nimien muutos varhaiskasvatuksen ohjaajan viroiksi on alkanut. Kirkon nuorisotyönohjaajien koulutus Hakijat ja aloittaneet Vuonna 2016 kirkon nuorisotyönohjaajan kelpoisuuteen johtavaan tutkintoon oli ensisijaisia hakijoita 181. Se on edellisvuosien tasoa ja vaihtelee sen mukaan, onko ammattikorkeakouluissa alkamassa päiväopetuksen lisäksi monimuotokoulutuksen ryhmiä. Diakin Pieksämäen toimipisteessä ei vuonna 2016 enää alkanut kirkon nuorisotyön ohjaajien koulutusta. Opinnot aloittaneita oli 107. Määrä ei poikkea pitkällä aikavälillä havaitusta vaihtelusta. Vuonna 2016 opiskelunsa aloittavia oli eniten Tampereen, Espoon, Oulun ja Helsingin hiippakuntien alueilta. Vuosina vähiten suomenkielisiä aloittaneita opiskelijoita on ollut Kuopion hiippakunnasta. Koulutus Kirkon nuorisotyönohjaajakelpoisuuden sisältävää tutkintoa suorittavien kokonaismäärä oli yhteensä 369. Se on pitkällä aikavälillä arvioiden normaalitasoa, kokonaismäärä vaihtelee esimerkiksi monimuotototeutuksissa opiskelevien aikuisten määrän mukaan. Tutkinnon suorittaneiden yhteismäärä oli 66 (2015 :79; 2010: 94). Tutkinnon suorittaneiden miesopiskelijoiden prosentuaalinen osuus 29 % on suuruudeltaan edellisvuosien tasoa (2015: 24%; 2014: 29 %; 2009: 24 %). Työllisyys KiT:in tilastojen mukaan kirkon tehtävissä toimivien nuorisotyöntekijöiden kokonaismäärä oli (2015: 1 212; 2007: 1 424) sekä lisäksi kesä- ja kausityössä toimi 121. Nuorisotyöntekijöistä 86 % toimii nuorisotyönohjaajan (943) tai nuorisonohjaajan (78) nimikkeillä. Miesten osuus tutkinnon suorittaneista on vakiintunut hieman alle 30 %:iin. Seurakuntien palveluksessa toimivista nuorisotyöntekijöistä miesten osuus on vakiintunut noin 35 %:iin eli se on hieman korkeampi. Opiskelunsa aloittaneiden miesten osuus on viime vuosina vaihdellut noin %:n välillä. Nuorten, alle 30-vuotiaiden työntekijöiden, osuus on viime vuosien aikana pienentynyt alle 20 %:iin. Nuorten työntekijöiden osuus on kolmen viime vuoden ajan laskenut verrattuna vuosien tasoon, joka oli noin 25 %. Vuosina nuorten työntekijöiden osuus oli noin 33 %. Vuosina kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita on yhteensä Koko kirkon tasolla tämä on ollut riittävä määrä kattamaan avoinna olevien virkojen työvoimatarpeen, mutta rekrytointi- ja työvoimatilanne vaihtelee eri hiippakunnissa. LIITE: Piispainkokous / 10

186 Havainnot Kirkon nuorisotyönohjaajaksi opiskeleville on vielä ollut harjoittelupaikkoja seurakunnissa riittävästi. Ammattikorkeakoulut ovat viime vuosina kehittäneet erilaisia tapoja, joissa seurakunnat toimivat työelämän oppimisympäristöinä. Niistä on tullut hyvää palautetta niin opiskelijoilta kuin seurakunnilta. Lastenohjaajien koulutus Hakijat ja aloittaneet Vuonna 2016 lapsi- ja perhetyön perustutkinnon ensisijaisia hakijoita oli (2015: 2 047). Nämä kaksi vuotta poikkeavat viime vuosien vakiintuneesta tasosta, joka on ollut noin ensisijaista hakijaa. erityisesti aikuisten monimuotokoulutuksesta sekä näyttötutkinnosta kiinnostuneita on paljon. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon opinnot aloittaneita oli 827. Vuonna 2016 aloittaneiden miesopiskelijoiden määrä oli 53 (6 % aloittaneista). Eniten opiskelunsa aloittaneita on Kuopion, Helsingin ja Oulun hiippakuntien alueilta. Eri hiippakuntien alueilta aloittaneiden määrät vaihtelevat vuosittain, mutta pitkän aikavälin tarkastelussa erot tasoittuvat. Koulutus Tutkintoa suorittavia opiskelijoita oli yhteensä (2014: 1 521; 2009: 1 275). Lapsi- ja perhetyön perustutkintoa toteuttivat opetussuunnitelmaperusteisena ja näyttötutkintona 11 koulutuksen järjestäjää, joista 9 oli kansanopistotaustaisia ja 3 ammatillisia oppilaitoksia. Näistä Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby järjestää ruotsinkielistä koulutusta (oppilaitos liittyi Seurakuntaopiston kokonaisuuteen ). Lisäksi Fortbildningscentrum Prakticumilla on näyttötutkinnon järjestämissopimus ja se toteuttaa näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta. Työllisyys Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suoritti vuoden aikana 654 opiskelijaa (2007: 431). Luvussa ovat mukana sekä opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen että näyttötutkinnon suorittaneet. Tutkinto työllistää hyvin. Valtaosa tutkinnon suorittaneista hakeutuu kuntien varhaiskasvatuksen tehtäviin ja yhä pienempi osa seurakuntien lastenohjaajan tehtäviin. Tämä on ollut suunta jo useamman viime vuoden ajan. Tähän vaikuttaa mm. se, että tutkinnon suorittaneiden määrät ovat systemaattisesti kasvaneet viimeisten kymmenen vuoden ajan ja se, että tutkinnosta on tullut arvostettu kuntien varhaiskasvatuksen toisen asteen tutkintoa edellyttävissä tehtävissä. Tutkinnon suorittaneiden miesten osuus on pitkän aikavälin tarkastelussa vakiintunut 4-6 %: iin aloittaneista ja tutkinnon suorittaneista. Lastenohjaajan nimikkeellä työskenteleviä oli 1860 ja tämä lukumäärä on pienentynyt vähitellen jo useamman vuoden ajan, esimerkiksi eläköitymisen vuoksi (2015: 1 999; 2014: 2 024; 2009: 2 338). Vuonna 2016 lastenohjaajista naisia on 98 %. Alle 30-vuotiaita lastenohjaajia oli 10 % (2015: 10 %; 2004: 6,5 %). Yli 55-vuotiaita oli 539 (29 %) (2010: 32 %), mikä ennakoi seuraavien kymmenen vuoden aikana eläköityvien määrää. Havainnot Vuoden 2017 aikana laaditaan uuden kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon perusteet. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon osaaminen muuntuu uudistuneen tutkintorakenteen mukaisesti tämän tutkinnon varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalaksi. Seurakuntien lastenohjaajan osaamistarpeiden siirtyminen osaksi uutta tutkintoa ja sen rakenteita on merkittävä haaste ja mahdollisuus. Ammattireformin sisältämä periaate työssäoppimisen muuttumisesta koulutussopimukseksi tulee vuodesta 2019 alkaen toteutuessaan muuttamaan työpaikalla tapahtuvan oppimisen käytäntöjä seurakunnissa. Lähetyssihteerien koulutus Valmistuneet Kelpoisuuden seurakunnan lähetyssihteerin virkaan (koskee sosionomi AMK, sairaanhoitaja AMK ja yhteisöpedagogi AMK tutkintonimikkeitä) suoritti vuonna henkilöä (vuonna 2015: 48; 2014: 47; 2013: 46; 2012: 58; 2011: 63; 2010: 73; 2009: 68). Koulutus Seurakunnan lähetyssihteerin virkaan koulutetaan Diakissa, Centria AMK:ssa sekä Noviassa. Diakissa ja Centriassa Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kurssi on vapaavalintainen ja Noviassa kaikille pakollinen kurssi. Diakin kurssi toteutetaan nettikurssina. Etäkoulutuskurssiin kuuluu lisäksi kaikille pakollinen koulutuspäivä, jolloin opiskelijat tapaavat kansainvälisen työn hiippakuntasihteereitä sekä seurakunnan lähetyssihteereitä. LIITE: Piispainkokous / 10

187 Työllisyys Sekä lähetyssihteerin virkojen että työsuhteisten lähetyssihteerien määrät ovat seurakunnissa pysyneet lähes samana useamman vuoden ajan. Virkoja oli vuonna (2015: 112, 2014: 110, 2013: 112, 2012: 104) ja työsuhteisten lähetyssihteerien määrä vuonna (2015: 52, 2014: 47, 2013: 45, 2012: 50). Seurakunnissa on lisäksi palkkiotoimisia ja vapaaehtoisia lähetyssihteereitä tai tehtäviä on hoitanut tiimi. Kirkon lähetystyön keskuksessa on laadittu nettikoulutuskurssi seurakuntien vapaaehtoisille lähetyssihteereille hiippakuntien kansainvälisen työn sihteerien käyttöön. Tuomiokapitulien suuntaa-antavat arviot seurakuntien työvoiman saannista vuonna 2016 ovat olleet lähetyssihteereiden kohdalla hyvä kuudessa ja tyydyttävä kahdessa hiippakunnassa. Kirkonpalvelustyön koulutus Hakijat ja aloittaneet Suntion ammattitutkinnon järjestäjiä on 6. Hakijamäärät vaihtelevat alueittain ja vuosittain. Vuonna 2016 aloittaneita oli 117, joista ensisijaisia hakijoita 187 (2015 ensisijaiset hakijoita 159 ja aloittaneita 91. Aloittaneista miehiä oli 39 % (2015: 53 %) ja valmistuneista 61 % (2015: 49 %). Hakijoiden pohjakoulutuksen kirjo on kasvanut. Hakijoissa on suntioita ja muuta kirkon palveluskuntaa, joilta puuttuu tutkinto, muun ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneita, alanvaihtajia, jotka ovat joutuneet työttömiksi ja niitä, jotka hakevat uutta ammattia itselleen muita syistä. Osa alalle hakeutujista on ilman pohjakoulutusta ja työkokemusta suntion tehtävistä. Oppilaitosten mukaan työvoimaviranomaiset ohjaavat opintoihin ilman riittävää tuntemusta suntion työn sisällöstä. Koulutus Suntion ammattitutkinto antaa monipuoliset valmiudet toimia suntiona erilaisissa toimintaympäristöissä Ammattitaito osoitetaan aina käytännön työssä seurakunnissa. Suurin osa ammattitutkinnon suorittajista osallistuu ainakin osin oppilaitosten järjestämään valmistavaan koulutukseen, joka on pääsääntöisesti ns. monimuoto-opiskelua. Kaikissa seurakunnissa ei tehtävien ulkoistamisen (esimerkkinä kiinteistöpalvelut) vuoksi ole mahdollisuuksia niin laaja-alaiseen tehtävärepertuaariin kuin tutkinnon perusteet edellyttävät. Resurssien kiristyminen on heikentänyt työssäoppimispaikkojen ja tutkintotilaisuuksien arvioijien löytämistä. Työssäoppimisen ohjaamiseen ja tutkintotilaisuuksien arviointiin tulisi kiinnittää jatkossa huomiota. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistuksessa suntion ammattitutkinnon osaaminen siirtyy osaksi seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkintoa. Tulevaisuuden kannalta keskeisinä erityis- ja yhdistelmäosaamisen alueina suntiokouluttajat näkevät esim. toiminnan seurakuntalaisten kanssa, kiinteistöhoidon, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan omaisuuden hoidon ja huollon, uskontojen tuntemisen ja dialogin, ihmisten kohtaamisen kriiseissä sekä erilaisten vakaumusten huomioonottamisen. Oppilaitosten mukaan hyvin monen seurakunnan työntekijätilanne on kiristynyt, mikä vaikeuttaa varsinkin oppisopimusopiskelijoiden vastaanottamista sekä kriteerit täyttävien tutkintotilaisuuksien arvioijien löytämistä. Jotkut seurakunnat haluaisivat ottaa oppisopimusopiskelijan, mutta sanovat, ettei siihen ole taloudellisia mahdollisuuksia. Samalla on todettava, että lukuisat seurakunnat hoitavat työssäoppimisen ohjauksen ja tutkintotilaisuuksien järjestelyt esimerkillisesti ja näkevät tehtäväkseen kouluttaa uusia suntioita. Työpaikkaohjaajien ja arvioijien perehdytystä tarvitaan lisää ja sitä tulisi voida suunnitella ja järjestää määrätietoisemmin yhdessä seurakuntien kanssa. Työllisyys Suntion ammattitutkinnon suorittaneet työllistyvät kirkon palvelukseen, pää- tai vähintään sivutoimisesti. Osa työllistyy jo opiskelujensa aikana. Monimuoto-opiskelijat usein jatkavat työtä seurakunnassa. Alanvaihtajat löytävät sijaisuuksia tai tuntisuntion tehtäviä varsinkin suuremmissa kaupungeissa. Suntion ammattitutkinto ei ole ainoa tutkinto, jonka kautta tehtäviin työllistytään. Havainnot Vuoden 2017 aikana laaditaan uuden seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon perusteet. LIITE: Piispainkokous / 10

188 Liitteet Liite 1 Koulutuspoliittinen vaikuttamistoiminta Kirkkohallituksessa Kirkkohallituksen (KKH) koulutuspoliittisen vaikuttamistoimintaan kuuluvat sekä edunvalvonta että yhteiskuntavastuuseen perustuva arvovaikuttaminen. Suomen ev.-lut. kirkon työntekijät saavat peruskoulutuksensa yhteiskunnan koulutusjärjestelmässä. Tämä on kirkon koulutuspoliittisen vaikuttamistoiminnan lähtökohta. Vaikuttamistoiminnan keskeisin tavoite on, että ev.-lut. kirkon ammatteihin johtavat tutkinnot tuottavat riittävästi työntekijöitä ja että tutkintojen tuottama osaaminen vastaa kirkon tarpeita. Kirkon kelpoisuuspäätöksiin sisältyvässä osaamisen määrittelyssä on pidetty tarpeellisena myös sitä, että seurakuntien ja seurakuntayhtymien viroissa ja tehtävissä vaadittava osaaminen on rinnastettavissa kuntien ja muiden palveluntuottajien vastaavissa säännellyissä ammateissa toimivilta edellytettävään osaamiseen. Tärkeää on myös se, että ev.-lut. kirkon virkoihin ja tehtäviin kelpoistavia tutkintoja järjestetään eri puolilla Suomea ja että kouluttavilla laitoksilla on kirkon työelämän edellyttämää asiantuntijuutta ja osaamista. Hallitusohjelmiin kirjatut koulutuspoliittiset tavoitteet ovat käynnistäneet viime vuosina laajoja koulutusjärjestelmään liittyviä uudistuksia. Tunnusomaista uudistuksille on se, että ne pyritään viemään samankaltaisina läpi kaikkien koulutusasteiden varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Toinen koulutuspolitiikassa tapahtunut muutos on, että osaamisperusteisuus ja työelämälähtöisyys ovat vahvistaneet työmarkkinakeskusjärjestöjen roolia, niin että valtaosa keskeisistä uudistuksista valmistellaan valtion opetusviranomaisten (OKM, OPH), kouluttavien laitosten sekä työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisenä työnä. Kirkon työmarkkinalaitoksen (KiT) rooli yhtenä seitsemästä työmarkkinakeskusjärjestöstä on mahdollistanut kirkolle ja kirkkotyönantajalle osallistumisen koulutuspolitiikkaa koskeviin ratkaisuihin vaikuttamiseen osana työmarkkinaosapuolten ns. kaksikantaista tai työmarkkinaosapuolten ja valtiovallan ns. kolmikantaista valmistelua ja edunvalvontaa. Tällöin KiT on yhtäältä edistänyt kirkon koulutuspoliittisia työnantajatarpeita ja näkökulmia ja toisaalta tuonut kirkon keskushallinnon eri toimijoiden yhteistyöverkostoon kehittämistietoa ja näkökulmia kirkon sektorilla seurakuntia palvelevalla tavalla toteutettavaksi. Kolmikantayhteistyön perusteella KiT nimeää edustajat valtion opetusviranomaisten työryhmiin ja toimikuntiin. Edustajat ovat pääasiassa joko KiT:n /TMO:n tai KKH:n toiminnallisen osaston asiantuntijoita. Kirkkohallituksen / KiT:n edustajat OKM:n, OPH:n sekä muiden valtion viranomaisten asettamissa koulutuksen kehittämiseen liittyvissä ryhmissä vuonna 2016 on koottu liitteeseen 4. Kirkkohallituksen koulutuspoliittisessa vaikuttamistoiminnassa on vahvistettu sisäistä virkamiesyhteistyötä ja kehitetty vaikuttamistoiminnan tapoja. Kirkon koulutuspoliittisen vaikuttamistoiminnan toinen keskeinen ulottuvuus perustuu eri alojen koulutusten seurantaryhmien työskentelyyn. Kirkon työhön valmistavaa ammatillista koulutusta arvioivat ja kehittävät Ammatillisen koulutuksen ryhmän (AKR) lisäksi piispainkokouksen asettama teologikoulutustoimikunta sekä Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajan asettamina diakoniakoulutuksen seurantaryhmä, kanttorikoulutuksen seurantaryhmä, kirkon nuorisotyönohjaajien koulutuksen seurantaryhmä, kirkon varhaiskasvatuksen koulutuksen seurantaryhmä, kirkon kansainvälisen työn koulutuksen seurantaryhmä sekä teologian opiskelijoiden soveltuvuustutkimuksen seurantaryhmä. Seurantaryhmien tehtävänä on seurata sekä alansa peruskoulutuksen että täydennyskoulutuksen tarkoituksenmukaisuutta kirkon ja yhteiskunnan tarpeiden näkökulmasta. Seurantaryhmiin on koottu työelämän, alalle kouluttavien laitosten, opiskelijoiden ja kirkon keskushallinnon (erityisesti Kirkon koulutuskeskuksen) asiantuntemusta. Niiden tehtävä on laajentunut eri alojen peruskoulutusten kysymyksistä myös henkilöstökoulutukseen, sillä ammatillisen peruskoulutuksen ja henkilöstökoulutuksen välinen ero on huomattavasti liudentunut. Kirkon koulutuskeskuksen tehtäviin sisältyy koulutuksen koordinaatio, mikä tarkoittaa sekä kirkon henkilöstölle tarjottavan täydennyskoulutuksen koordinaatiota että osallistumista kirkon ammatteihin johtavien tutkintojen ja koulutuksen kehittämiseen. Koordinaatiotehtävää varten kirkkohallitus on asettanut Ammatillisen koulutuksen ryhmän, johon on koottu keskeisten seurantaryhmien, KK:n, KiT:n/TMO:n ja piispainkokouksen asiantuntemusta. AKR:n tehtävänä on (1) seurata, ennakoida ja arvioida koulutuksen ja tutkintojen sekä kirkon tehtävissä tarvittavan osaamisen LIITE: Piispainkokous / 10

189 tarpeita ja kehitystä, (2) tukea koulutuksen seurantaryhmien toimintaa, (3) edistää yhteistyötä kirkon tehtäviin kouluttavien laitosten ja niiden muodostamien verkostojen kanssa, (4) huolehtia koulutuspoliittisen edunvalvonnan organisoimisesta ja (5) toimia rekrytoinnin edistämisen koordinaatioryhmänä. Ammatillisen koulutuksen ryhmä toimii koulutuspoliittisen vaikuttamistoiminnan yhteistyöverkostona, jossa voidaan arvioida ja seurata yhteiskunnan nopeatempoista koulutuspolitiikkaa. Ryhmä tukee Kirkkohallituksen eri osastoilla ja yksiköissä työskentelevien asiantuntijoiden työtä valtion opetusviranomaisten koulutuspoliittisissa työryhmissä ja toimikunnissa. Siinä valmistellaan kirkkohallituksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen lausuntoja ja kannanottoja koulutuspoliittisissa kysymyksissä. Kirkkohallituksen / KiT:n vuonna 2016 antamat koulutuspoliittiset lausunnot ja kirjalliset näkemykset on lueteltu liitteessä 2. Ammatillisen koulutuksen ryhmän rinnalle on koottu Kirkkohallituksen vaikuttamisfoorumi, johon kuuluvat AKR:n jäsenten ohella kaikki koulutuspoliittiseen vaikuttamistoimintaan osallistuvat Kirkkohallituksen asiantuntijat ja kouluttajat. Sen tehtävänä on arvioida laajoja koulutuspoliittisia kokonaisuuksia, huolehtia riittävästä tiedon kulutusta sekä tarvittaessa linjata isoja periaatteellisia kysymyksiä, joita kirkon edustajat pyrkivät edistämään erilaisilla foorumeilla. LIITE: Piispainkokous / 10

190 Liite 2 Kirkkohallituksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen antamat koulutuspoliittiset lausunnot ja näkemykset vuonna 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirkon työmarkkinalaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksestä ( ) Kirkkohallituksen kannanotto liittyen luonnokseen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (seurakuntien lastenohjaajien laadulliset osaamistarpeet ja määrälliset koulutustarpeet) (1683/ /2016) Kirkon työmarkkinalaitoksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan sivistysvaliokunta Kirkkohallituksen kirjallinen asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä (HE 204/2016 vp) (DKIR/1578/ /2016) LIITE: Piispainkokous / 10

191 Liite 3 Kirkon tuki kouluttaville laitoksille (Kiko) Kirkon keskusrahasto tukee vuosittain kouluttavia laitoksia pyrkien edistämään kirkollista koulutusta. Neuvottelut avustuksien myöntämisestä on käyty Kirkon koulutuskeskuksen ja kouluttavien oppilaitosten välillä. Vuonna 2016 kirkon tuki kouluttaville oppilaitoksille oli yhteensä (2015: ja 2014: ), joka on kohdennettu seuraavasti: Kirkollisten alojen oppilaitosten opetusvirkojen ja opetustoimintaa tukevien hankkeiden tukeminen: Helsingin yliopisto, kaupunkiteologian yliopistonlehtori ; Itä-Suomen yliopisto, teologikoulutuksen ohjaajien neuvottelupäivät ; Seurakuntaopisto varhaiskasvatuksen ja perhetyön koulutus, uskonnonopetus ja uskonnonpedagogiikan kehittäminen, ns. Järki-sopimukseen perustuvat koulutukset sekä kansalaisuutta ja osallisuutta vahvistava toiminta Kirkon alan opiskelijoiden hengellisen elämän ja kirkon työntekijöiden ammatillisen identiteetin kehittymisen tukeminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa: Helsingin yliopiston työelämäyhteyksien suunnittelija , Diak opiskelijoiden hengellisen ja kirkollisen identiteetin vahvistaminen , Centria 8 200, YH Novia opiskelijoiden hengellisen ja kirkollisen identiteetin vahvistaminen Kirkon alan opiskelijoihin tai kirkon ammatteihin liittyvä tutkimustoiminta: HY teologisen tutkimustiedon näkyvyyden edistäminen , Diak kirkon alan tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistaminen Kiinteistöinvestoinnit: Lärkkulla-säätiö , Seurakuntaopisto Syksyllä 2016 päätettiin vuoden 2017 tuesta (yhteensä ), joka kohdistuu seuraavasti: Kirkollisten alojen oppilaitosten opetusvirkojen ja opetustoimintaa tukevien hankkeiden tukeminen: Helsingin yliopisto, kaupunkiteologian yliopistonlehtori vuosina , euroa vuodessa; Itä-Suomen yliopisto, soveltavien opintojen työnohjaus- ja identiteettiryhmät 4 000, Seurakuntaopisto varhaiskasvatuksen ja perhetyön koulutus, uskonnonopetus ja uskonnonpedagogiikan kehittäminen, ns. Järki-sopimukseen perustuvat koulutukset (aikuiskasvatus, henkilöstökoulutus, luottamushenkilökoulutus) Kirkon alan opiskelijoiden hengellisen elämän ja kirkon työntekijöiden ammatillisen identiteetin kehittymisen tukeminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa: Helsingin yliopiston työelämäyhteyksien suunnittelija , Diak opiskelijoiden hengellisen ja kirkollisen identiteetin vahvistaminen , Centria 8 000, YH Novia opiskelijoiden hengellisen ja kirkollisen identiteetin vahvistaminen Kirkon alan opiskelijoihin tai kirkon ammatteihin liittyvä tutkimustoiminta: HY teologisen tutkimustiedon näkyvyyden edistäminen , Diak kirkon alan tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistaminen Kiinteistöinvestoinnit: Lärkkulla-säätiö , Seurakuntaopisto LIITE: Piispainkokous / 10

192 Liite 4 Koulutuksen seurantaryhmien jäsenet sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen / Kirkkohallituksen edustajat OKM:n sekä OPH:n asettamissa toimikunnissa Piispainkokouksen asettama koulutuksen seurantaryhmä Teologikoulutustoimikunta Puheenjohtaja: piispa Björn Vikström, Porvoon hiippakunta. Jäsenet: johtaja Kari Kopperi (varapj.) KKH / Kirkon koulutuskeskus, koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi KKH / Kirkon koulutuskeskus, hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, Kuopion tuomiokapituli, teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, piispainkokouksen kanslia, dosentti Auli Vähäkangas, Helsingin yliopisto, professori Gunnar af Hällström asti ja Åbo Akademi ja DT Pekka Lindqvist alkaen, yliopistonlehtori Heikki Salomaa, Itä-Suomen yliopisto, TYT:n edustaja Saimi Kautonen, TSF:n edustaja Laura Serell, FO:n edustaja Tomi Pirskanen. Sihteerinä opintoasiainsuunnittelija Satu Kunnas ja työelämäyhteyksien suunnittelija Timo Åvist alkaen Helsingin yliopisto (varajäsenet suluissa) Puheenjohtaja: piispa Björn Vikström, Porvoo. Jäsenet: johtaja Kari Kopperi (varapj.), koulutussuunnittelija Eeva Salo- Kopperi, KKH / Kirkon koulutuskeskus, hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, KKH / Kuopion tuomiokapituli piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, dosentti Auli Vähäkangas, Helsingin yliopisto, universitetslärare Anni Maria Laato, Åbo Akademi, yliopistonlehtori Heikki Salomaa, Itä-Suomen yliopisto, TYT:n edustaja Lassi Lindberg (varaedustaja Yvonne King), FO:n edustaja Kari Kitunen (varaedustaja Marko Koskelo), TSF:n edustaja Laura Serell (varaedustaja Ilona Silvola), koulutus- ja työvoimapolitiikan asiantuntija Vesa Engström, Suomen kirkon pappisliitto, toiminnanjohtaja Paula Aaltonen, Kirkon alat ry. Sihteerinä työelämäyhteyksien suunnittelija Timo Åvist Helsingin yliopisto. Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajan asettamat koulutuksen seurantaryhmät Alla esiteltyjen lisäksi Kirkon koulutuskeskuksen asettamina toimi teologian opiskelijoiden soveltuvuustutkimuksen seurantaryhmä. Kanttorikoulutuksen seurantaryhmä (varajäsenet suluissa) Kenttäpiispa Pekka Särkiö, puheenjohtaja, kirkkoherra Heikki Pelkonen, Launeen seurakunta, Lahti, varapuheenjohtaja (kirkkoherra Irina Kaukinen, Punkalaitumen seurakunta), johtava kanttori Anna Pulli, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta (vastaava kanttori Juha Mikkonen, Kajaanin seurakunta), johtava kanttori Tuuli Muraja, Sastamalan seurakunta (kanttori Janne Salmenkangas, Harjun seurakunta, Tampere), lehtori Ari Rautakoski, Oulun ammattikorkeakoulu (lektor Dan Lönnqvist, Yrkeshögskolan Novia), lehtori Jorma Hannikainen, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Helsinki (lehtori Seppo Kirkinen, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Kuopio), opiskelija Timo Lepistö, Oulun ammattikorkeakoulu (Juljaana Ruuska, Oulun ammattikorkeakoulu), opiskelija Elina Vitri, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Kuopio (opiskelija Linda Isokangas, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Helsinki), asiantuntija Teija Tuukkanen, KKH/Jumalanpalvelus ja yhteiskunta (johtaja Pekka Rehumäki, KKH/Jumalanpalvelus ja yhteiskunta), hiippakuntasihteeri Hanna Remes, Helsinki (hiippakuntakanttori Anna Pöyhönen, Kuopio), stiftssekreterare Jan Hellberg, Borgå stift (Birgitta Forsman, Åbo svenska församlingen), asiantuntija Annukka Ruusula, Suomen kanttori-urkuriliitto ( puheenjohtaja, kanttori Eero Annala, puheenjohtaja, kanttori Marjukka Andersson), sihteeri kouluttaja Ulla Tuovinen (virkavapaalla ) sijaisena vs. kouluttaja Katarina Engström, KK Diakonian koulutuksen seurantaryhmä (varajäsenet suluissa) Diakonia- ja yhteiskuntatyön sihteeri Katri Valve, puheenjohtaja, Vantaan seurakuntayhtymä (diakoni Saila Musikka, Pielisensuun seurakunta), hiippakuntasihteeri Ulla-Maija Harju (varapuheenjohtaja), Mikkelin hiippakunta (asiantuntija Airi Raitaranta, Tampereen hiippakunta), diakoniajohtaja Otto Savolainen, Seinäjoen seurakunta (diakoniasihteeri Katariina Mylläri, Tampereen seurakuntayhtymä), diakonissa Hannele Häkkinen, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta (diakoni Kristian Pesti, Herttoniemen seurakunta), lehtori Eeva Mertaniemi, Diakonia-ammattikorkeakoulu (yliopettaja Minna Valtonen, Diakonia-ammattikorkeakoulu), lehtori Päivi Thitz, Diakonia-ammattikorkeakoulu (yliopettaja Minna Valtonen, Diakonia-ammattikorkeakoulu), lehtori Henrica Lindholm Yrkeshögskolan Novia, (osastopäällikkö Eva Juslin, Yrkeshögskolan Novia), opiskelija (sairaanhoitaja AMK/diakonissa) Tiina Harju, Diakonia-ammattikorkeakoulu (varajäsen nimetään myöhemmin), opiskelija (sosionomi AMK/diakoni) Eveliina Räisänen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (varajäsen avoin), asiantuntija Titi Gävert, Kirkon diakonia ja sielunhoito (asiantuntija Kari Latvus, Kirkon LIITE: Piispainkokous / 10

193 jumalanpalvelus ja yhteiskunta), hiippakuntasihteeri Irina Lemberg, Borgå Stift (diakonissa Carita Riitakorpi, Matteus församling), asiamies Tiina Laine, Diakoniatyöntekijöiden Liitto (toiminnanjohtaja Riitta Hiedanpää, Diakoniatyöntekijöiden Liitto), asiantuntija Helena Tuominen, Kirkon koulutuskeskus Kirkon nuorisotyönohjaajien koulutuksen seurantaryhmä (varajäsenet suluissa) Asiantuntija Mika Nurmi (puheenjohtaja,) Espoon hiippakunta (varapuheenjohtaja hiippakuntasihteeri Salla Poropudas, Helsingin hiippakunta), nuorisotyön johtaja, Jari Oksanen, Porvoon suomalainen seurakunta (avoin), koulutusasiantuntija Pia Korri, Tampereen seurakuntayhtymä (nuorisotyönohjaaja Jouni Heikinheimo, Oulujoen seurakunta),nuorisotyönohjaaja Hele Ali-Löytty, Akaan seurakunta (erityisnuorisotyönohjaaja Tuula Uusitalo, Kotka-Kymin seurakuntayhtymä), lehtori Sami Ritokoski, Diakonia-ammattikorkeakoulu (yliopettaja Minna Valtonen, Diakoniaammattikorkeakoulu), yliopettaja Vesa Nuorva, Centria-ammattikorkeakoulu ( Jukka Hautala, Centria-ammattikorkeakoulu), lektor Henrica Lindholm, Yrkeshögskolan Novia (avdelningschef Eva Juslin, Yrkeshögskolan Novia ), opiskelija Lauri Lehtinen, Diakonia-ammattikorkeakoulu/opiskelijakunta O'Diako, (opiskelija Henna Weckman, Centria-ammattikorkeakoulu/Copsa), asiantuntija, Sirpa Syrjä, Kirkon kasvatus ja perheasiat, (asiantuntija Katri Vappula Kirkon kasvatus ja perheasiat), ledande sakkunnig Stefan Myrskog, Kirkon ruotsinkielisen työn keskus (sakkunnig Sara Åström, Kirkon ruotsinkielisen työn keskus), johtava nuorisotyönohjaaja Tero Fleminch, Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto ry (KNT) (nuorisotyönohjaaja Tanja Vähäoja, Diakonian ja Nuorisotyön ammattilaiset ry, koulutussuunnittelija Sanna Jattu, Nuorten Keskus (kouluttaja Juha Kinanen, PTK poikien ja tyttöjen keskus) ja sihteeri, asiantuntija Marja Pesonen, KK. Kirkon varhaiskasvatuksen koulutuksen seurantaryhmä (varajäsenet suluissa) Puheenjohtaja hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa, Turun arkkihiippakunta (varapuheenjohtaja hiippakuntasihteeri Mirca Kukkasniemi, Lapuan hiippakunta), lastenohjaaja Katia Rautasuo, Kuusankosken seurakunta (lastenohjaaja Marika Pulkkinen, Roihuvuoren seurakunta), lapsityönohjaaja Anne Ryyppö-Prami, Harjun seurakunta (lapsityönohjaaja Noora Hynynen, Helsingin Mikaelin seurakunta), opettaja Elina Lindelä, Kalajoen kr. opisto (koulutuspäällikkö Marja- Liisa Sabbah, Lahden diakonian Instituutti), lehtori Ritva Väkiparta, Lapuan kr. opisto (lehtori Päivi Hilska, Seurakuntaopisto), lehtori Heli Taskinen, Portaanpään kr. opisto (opettaja Virpi Kaasinen, Kainuun ammattiopisto), lehtori Päivi Sutinen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (yliopettaja Minna Valtonen, Diakonia-ammattikorkeakoulu), opiskelija Elina Arola, Seurakuntaopisto/Lapsi- ja perhetyön perustutkinto (varajäsen avoin, Diakonia-ammattikorkeakoulu/opiskelijakunta O Diako), asiantuntija Raija Ojell, Kirkon kasvatus ja perheasiat (asiantuntija Heljä Petäjä, Kirkon kasvatus ja perheasiat), lektor Gunilla Holmberg, Kristliga folkhögskolan i Nykarleby (sakkunnig Mirva Sandén, Kirkon ruotsinkielisen työn keskus), opetusneuvos Elisa Helin, Opetushallitus (asiantuntija Kirsi Tarkka, Opetushallitus), lastenohjaaja Merja Forsman, Kirkon Lastenohjaajat ry (lastenohjaaja Anne Seino, Kirkon Lastenohjaajat ry), varhaiskasvatuksen ohjaaja Riitta Immonen, Kirkon lapsityönohjaajat ry (varhaiskasvatuksen ohjaaja Eija Viitanen, Kirkon lapsityönohjaajat ry), kouluttaja Johanna Pitkänen, Seurakuntien Lapsityön Keskus (aluesihteeri Maara Kosonen, PTK poikien ja tyttöjen keskus) ja sihteeri, asiantuntija Marja Pesonen, KK. Kirkon kansainvälisen työn koulutuksen seurantaryhmä asti Johtaja Kari Kopperi (puheenjohtaja), KK, seurakuntapastori Tiina Ahonen, Vuosaaren srk, lähetyssihteeri Paula Harju, Joensuun srk, hiippakuntasihteeri (kansainvälinen työ) Jukka Helle, Kuopio, yliopettaja Ulla Siirto, Diakonia-ammattikorkeakoulu, vs. johtaja Jarmo Kokkonen KKH / Kasvatus ja perheasiat, yhteyspäällikkö Jaakko Laasio, Suomen Merimieskirkko, asiantuntija Marja-Liisa Laihia KKH / Jumalanpalvelus ja yhteiskunta, hallintojohtaja Tarja Larmasuo, SLS, työalajohtaja Pentti Marttila, ELK (Kylväjä), hiippakuntasihteeri (kansainvälinen työ), Tomas Ray, Porvoo, seurakuntayhteyksien koordinaattori Nina Silander, Kirkon ulkomaanapu, asiantuntija Kirsti Sirviö (sihteeri) KKH / Kirkon ulkoasiain osasto / Kirkon lähetystyön keskus Johtaja Kari Kopperi (puheenjohtaja), KK, asiantuntija Kirsti Sirviö (sihteeri), KKH / Kirkon ulkoasiain osasto / Kirkon lähetystyön keskus, pastori Tiina Ahonen, Vuosaaren seurakunta, kansainvälisen työn sihteeri Paula Harju, Joensuun seurakunta, hiippakuntasihteeri (kansainvälinen työ) Jukka Helle, Kuopion hiippakunta, asiantuntija, vs. apulaisjohtaja Jarmo Kokkonen, KKH / Kasvatus ja perheasiat, yhteyspäällikkö, merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio, Merimieskirkko, asiantuntija Marja-Liisa Laihia, KKH / Jumalanpalvelus ja yhteiskunta, ulkomaantyön työalajohtaja, koulutuspäällikkö Pentti Marttila, Lähetysyhdistys Kylväjä, kansainvälisen työn sihteeri Tomas Ray, Porvoon hiippakunta, yliopettaja, dosentti Marja Katisko, Diakonia-ammattikorkeakoulu, hallintojohtaja Tarja Larmasuo, Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanavun edustaja avoin. LIITE: Piispainkokous / 10

194 Kirkon työmarkkinalaitoksen / Kirkkohallituksen edustajat OKM:n asettamissa toimikunnissa/työryhmissä Koulutustoimikuntajärjestelmä Koulutustoimikuntajärjestelmän ohjausryhmän jäsen Marja Pesonen; opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan jäsen Eeva Salo-Kopperi, varajäsen Mikko Mäkelä; sosiaalialan koulutustoimikunnan jäsen Helena Tuominen, varajäsen Pekka Tukeva; terveysalan koulutustoimikunnan jäsen Tiina Saarela (ei varajäseniä); musiikki-, teatteri- ja tanssialan koulutustoimikunnan jäsen Teija Tuukkanen, varajäsen Ulla Tuovinen, kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoiminnan jäsen Katariina Kietäväinen, varajäsen Timo Tulisalo. Ennakointifoorumi Ennakointifoorumin ohjausryhmän jäsen Marja Pesonen, Koulutus-, kulttuuri- ja viestintä ennakointiryhmän jäsen Eeva Salo-Kopperi sekä Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointi ennakointiryhmän varajäsen Helena Tuominen. Ammatillisen tutkintorakenteen uudistamista koskeva työelämän ohjausryhmä, jäsen Marja Pesonen Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin seurantaryhmä, jäsen Oili Marttila. Työelämän ohjausryhmä ammatillisen tutkintorakenteen uudistamiseksi jäsen Marja Pesonen Elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita selvittävä työryhmä , jäsen Kari Kopperi. Kirkon työmarkkinalaitoksen / Kirkkohallituksen edustajat OPH:n asettamissa tai nimeämissä toimikunnissa/työryhmissä Tutkintotoimikunnat Lapsi- ja perhetyön tutkintotoimikunta puheenjohtaja Raija Ojell; lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan jäsen Mikko Mäkelä, suntion tutkintotoimikunta jäsenet Harri Henttinen (Vesilahden srk) ja Timo Tulisalo. Seurakunnallisen palvelutyön tutkintotoimikunta jäsenet Harri Henttinen (Vesilahden srk) ja Timo Tulisalo ( asti) ja Katariina Kietäväinen ( alkaen). Valtakunnallisen aikuiskoulutuksen ennakointiprojektin ohjausryhmä jäsen Eeva Salo-Kopperi, varajäsen Marja Pesonen) Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon perusteita valmisteleva työryhmä puheenjohtaja Marja Pesonen Seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon perusteita valmisteleva työryhmä jäsen Katariina Kietäväinen Kirkon edustajat muissa yhteiskunnan koulutus- sekä työ- ja elinkeinopoliittisissa työryhmissä Valtioneuvoston nimeämä työ-, koulutus- ja elinkeinoasiain neuvosto (TKE-neuvosto) toimikaudelle : jäsen Vuokko Piekkala, varajäsen Oili Marttila ja sen työvoima- ja koulutustarpeen ennakointijaosto jäsen Oili Marttila, varajäsen Marja Pesonen sekä työvoimapolittikkajaosto jäsen Kari Ala-Kokkila ( asti), Heta Laurell ( lähtien), varajäsen Oili Marttila. LIITE: Piispainkokous / 10

195 Liite 5 Tiedot opiskelijoista ja tutkinnon suorittaneista Hakijat [1] [2] Hyväksytyt Opintonsa aloittaneet [3] Opisk. kokonaismäärä [4] Tutkinnon suorittaneet Lähetyssihteerin kelpoisuus Tehtävänimike/ tutkintonimike N M % miehiä yht. N M % miehiä yht. aiempaa tutkintoa täydentäneitä Diakonian viranhaltija % % sosionomi AMK % % socionom YH 0 % % sairaanhoitaja AMK % % Kirkon nuorisotyönohjaaja % % sosionomi AMK % % socionom YH % % yhteisöpedagogi AMK % % Kirkon varhaiskasvatuksen % 4 3 ohjaaja sosionomi AMK % % Sosionomi ylempi amktutkinto % % 14 diakonian, kristillisen kasvatuksen ja nuorisotyön % % 14 koulutusohjelma Kanttori % % 30 2 musiikin maisteri % % 18 0 musiikin kandidaatti sis.ylle sis. ylle sis. sis. sis.ylle sis.ylle 0 muusikko AMK % % 11 2 musiker YH % % 1 0 MuT Kirkonpalvelutyö % % 82 suntion ammattitutkinto % % 81 0 yrkesexamen för kyrkvaktmästare % % 1 Lastenohjaaja % % lapsi- ja perhetyön % % perustutkinto grundexamen i barn- och familjearbete % % 26 4 Pappi/lehtori % % TMtutk. yht. 208 TM jolla kelp. pappisvirkaan n = 116 TK+TM tai TM yliopisto (HY) / Helsingin TK+TM tai TM / Itä-Suomen yliopisto (UEF) (läntinen teologia) % % (35/m 46/n) % % (15/m, 12/n) TK+TM tai TM / Åbo % % 19 8 (5/m, 3/n) lisensiaatin tutkinto ** 2 tohtorin tutkinto** Yhteensä % % [1] Ensisijaisten hakijoiden lukumääriin lasketaan nuorten ja aikuiskoulutuksen (sis. oppisopimuskoulutuksen) sekä kevään että syksyn hakujen ensisijaiset hakijat. Noviassa opiskelijat hakevat sosiaalialan koulutusohjelmaan ja mahdollinen kirkollinen suuntautuminen valitaan ensimmäisen lukukauden aikana. Teologikoulutuksessa HY:n ja UEF:in hakijoihin on 2016 alkaen laskettu ns. perushaun (valintakoe TK+TM-tutkintoihin) sekä maisteri- että erillishakujen hakijat. HY:n luvuissa on lisäksi Religious Roots of Europe - sekä Religion, Conflict and Dialogue - maisteriohjelmiiin hyväksytyt ja opintonsa aloittaneet. [2] Hyväksytyt (lukumäärään lasketaan hyväksytyt opiskelijat, joiden opiskelu alkaa vuonna 2016 sisältäen syksyn 2015 ja kevään 2016 haut. [3] Lukumäärään lasketaan vuonna 2016 opintonsa aloittaneet opiskelijat. Lukumäärä sisältää syksyn 2015 haun, jossa opinnot alkaneet keväällä 2016 ja kevään 2016 haun, jossa opinnot alkaneet syksyllä Lukumäärään ei lasketa syksyn 2016 hakua, jossa opinnot alkavat vuonna Näyttötutkintojen valmistavan koulutuksen osalta aloittaneiden tiedot ilmoitetaan koskien vuotta [4] Tutkinnon suorittajien määrään lasketaan nuorten ja aikuisten koulutuksessa opiskelevat sekä eri tavoilla tutkintoa suorittavat tilanteen mukaan ** Jatko-opiskelijoita yhteensä 317 (HY 199, UEF 68, ÅA 50, tohtorin tutkinnon suorittaneista miehiä 6 ja naisia 11 (n=17; 2015: 12 miestä ja 8 naista, n = 20). *** Tutkinto, jolla kelpoisuus papiksi 116 (2015: 116, 2014: 110, 2013: 108), joista miehiä 55 (47 %) (2015: 55, 47 %, 2014: 45, 41 %). LIITE: Piispainkokous / 10

196 Liite 6 Hiippakunnat, joista on lähdetty opiskelemaan (opintonsa aloittaneet) 2016 LIITE: Piispainkokous / 10

197 Liite 7 Seurakuntaharjoittelu/työssäoppimisjaksojen sijoittuminen hiippakunnittain LIITE: Piispainkokous / 10

198 Liite 8 Papiksi ja diakonian virkaan vihityt 2016 Papiksi ja diakonian virkaan vihityt 2016 Papiksi vihittyjä Papiksi vihittyjä/ikä Papiksi vihittyjä, joilla muu tutkinto + TM-tutkinto (120 op) Työssäoppimisjakson hiippakunnassa, jossa vihkimys Seurakuntapapin viroissa oleva papisto (seurakuntapastori, kappalainen, kirkkoherra) Muissa kirkon toimissa/viroissa oleva papisto (seurakuntien/seurakuntayhtymien ja kirkon keskushallinnon selektiivivirat sekä muut hallinto-, johtamis- ja asiantuntijatehtävät) Srkpappeja / kirjoissa oleva alle 63 v. papisto % Diakonian virkaan vihkimys miehiä naisia yhteensä papiksi vihittyjä, joilla vokaatio seurakuntaan v v v v. yli 60 v. yli 41 v. lkm Hiippakunta % Turun arkkihiippakunta % Tampereen hiippakunta % Oulun hiippakunta % Mikkelin hiippakunta % Porvoon hiippakunta % Kuopion hiippakunta % Lapuan hiippakunta % Helsingin hiippakunta % Espoon hiippakunta % Yhteensä % lkm miehiä 38 % 62 % 100 % 83 % 47 % 33 % 16 % 4 % 0 % 20 % 20 % 40 % 54 % 46 % 100 % 49 % 51 % 100 % 47 % miehiä naisia vokaatio yli 60 muu tutkinto + työssäoppimisjakso miehiä naisia seurakunta srk:aan v. -v. v. -v. v. TM suor. hpk:ssa työnantajana naisia yht. miehiä naisia yht. Tuomiokapitulin kirjoissa olevan alle 63 v. papiston lukumäärä diakonian virkaan vihkimys lkm diakonian virkaan vihittyjä (lkm) diakonian virkaan vihittyjä, joilla seurakunta työnantajana LIITE: Piispainkokous / 10

199 Liite 9 Tuomiokapituleille suoritetut tutkinnot sekä orientoitumiskoulutus ja KiTOS Tuomiokapituleille suoritetut tutkinnot sekä orientoitumiskoulutukset ja KiTOS-seminaarit 2016 Pastoraalitutkinto Seurakuntatyön johtamisen tutkinto Ylempi pastoraalitutkinto Orientoitumiskoulutukset Kirkon työhön opiskelevien seminaarit (KiTOS) miehiä naisia yht. miehiä naisia yht. miehiä naisia yht. kanttorit diakonian viranhaltijat kirkon nuorisotyönohjaajat teologit lähetyssihteerit kirkon varhaiskasv. ohjaaja lastenohjaajat suntiot muut yht. diakonian opiskelijat (sosion. AMK, diakoni ja kirkkomusiikin opiskelijat (MuM, muusikko AMK, kirkon nt.ohjaajaopisk. (yhteisöpedagogi kirkon varhaiskasv. ohj.opisk. (sosion. AMK, kirkon teologian opiskelijat (teologian maisteri) lastenohjaajaopisk. (lapsi- ja perhetyön Hiippakunta Turun arkkihiippakunta Tampereen hiippakunta Oulun hiippakunta Mikkelin hiippakunta Porvoon hiippakunta Kuopion hiippakunta Lapuan hiippakunta Helsingin hiippakunta Espoon hiippakunta Yhteensä % 63 % 100 % 42 % 58 % 100 % 60 % 40 % 100 % 19 % 2 % 16 % 0 % 61 % 3 % 0 % 0 % suntion ammattitutkintoa suorittavat muut yht. LIITE: Piispainkokous / 10

200 Liite 10 Seuranta: Papiksi vihityt ja tuomiokapituleille suoritetut tutkinnot sekä muut koulutukset 45 Vuosi/ Osallistujat Papiksi vihittyjä Papiksi vihittyjä miehiä % Papiksi vihittyjä naisia % Papiksi vihityllä toinen tutkinto + TM % Papiksi vihitty yli 41 v % Pastoraalitutkinto Pastoraalitutkinto miehiä % Pastoraali -tutkinto naisia % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % Yhteensä Ka / vuosi Vuosi/ Osallistujat Seurakuntatyön johtamisen tutkinto Seurakuntatyön johtamisen tutkinto miehiä % Seurakuntatyön johtamisen tutkinto naisia % Ylempi pastoraalitutkinto Ylempi pastoraalitutkinto miehiä % Ylempi pastoraalitutkinto naisia % Diakonian virkaan vihkimys % % % 6 40 % % % % % % % % 6 33 % % % % 3 33 % % % % 1 11 % % % % 3 30 % % % % 4 27 % % % % 3 38 % % % % 3 33 % Yhteensä Ka / vuosi Ka Orientoitumiskoulutus KiTOSseminaarit % LIITE: Piispainkokous / 10

201 Liite 11 Tuomiokapitulien suuntaa-antavat arviot seurakuntien työvoiman saannista seurakunnissa Työvoiman saanti seurakunnissa 2016 verrattuna tuomiokapitulien arvioon vuosilta Hpk Vuosi Papisto yleisesti Papisto - seura-kuntapastori Papit - kappalainen Papisto - kirkkoherra Kanttorit yleisesti Kanttorit - muu pk:n hyväksymä tutkinto, muusikko (AMK) Kanttorit - ylempi korkeakoulututkinto Kanttorit / laaja yliopistotutkinto Diakonian viranhaltijat Kirkon nuorisotyönohjaajat Kirkon varhaiskasvastuksen ohjaajat (lapsityönohjaajat) Lastenohjaajat Lähetyssihteerit Muut tehtävät 2016 hyvä erinomainen hyvä hyvä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä vaikea hyvä erinomainen hyvä hyvä Turku Tampere Oulu Mikkeli Porvoo Kuopio Lapua Helsinki Espoo 2015 erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä erinomainen hyvä erinomainen hyvä tyydyttävä tyydyttävä hyvä tyydyttävä tyydyttävä 2014 hyvä hyvä hyvä erinomainen hyvä erinomainen hyvä hyvä hyvä vaikea hyvä erinomainen hyvä hyvä 2016 hyvä erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä 2015 hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä 2014 hyvä erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä 2016 hyvä erinomainen tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä tyydyttävä tyydyttävä hyvä tyydyttävä tyydyttävä 2015 hyvä erinomainen tyydyttävä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä 2014 tyydyttävä erinomainen tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä tyydyttävä vaikea tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä 2016 hyvä erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä 2015 hyvä erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä vaikea tyydyttävä hyvä tyydyttävä hyvä 2014 hyvä erinomainen hyvä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä tyydyttävä hyvä erinomainen hyvä hyvä 2016 hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä 2015 hyvä hyvä tyydyttävä vaikea hyvä tyydyttävä hyvä erinomainen tyydyttävä hyvä hyvä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä 2014 tyydyttävä hyvä hyvä tyydyttävä vaikea vaikea tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä hyvä 2013 hyvä hyvä tyydyttävä vaikea vaikea vaikea vaikea vaikea erinomainen tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä 2016 hyvä erinomainen erinomainen hyvä 2015 erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä 2014 hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä tyydyttävä hyvä erinomainen hyvä tyydyttävä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä 2016 hyvä erinomainen hyvä tyydyttävä hyvä hyvä erinomainen erinomainen hyvä hyvä erinomainen erinomainen hyvä hyvä 2015 hyvä erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä erinomainen erinomainen hyvä hyvä 2014 erinomainen erinomainen hyvä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä tyydyttävä hyvä 2016 erinomainen erinomainen erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä erinomainen erinomainen tyydyttävä hyvä hyvä erinomainen 2015 erinomainen erinomainen erinomainen hyvä hyvä tyydyttävä erinomainen erinomainen erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä 2014 erinomainen erinomainen erinomainen hyvä erinomainen vaikea erinomainen erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä 2016 erinomainen erinomainen erinomainen erinomainen hyvä tyydyttävä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä 2015 erinomainen erinomainen erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä 2014 erinomainen erinomainen hyvä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä hyvä tyydyttävä hyvä tyydyttävä tyydyttävä tyydyttävä hyvä LIITE: Piispainkokous / 10

202 LIITE: Piispainkokous / 10

203 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintasuunnitelma 2018 Diaarinumero Esittelijä DKIR/1564/ /2016 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Kirkon teologikoulutustoimikunnan tulee työjärjestyksen mukaan laatia vuosittain toimintasuunnitelma ja talousarvioesitys toukokuun puoliväliin mennessä. Teologikoulutustoimikunta on hyväksynyt toukokuussa pitämässään kokouksessa toimintasuunnitelman vuodelle 2018 (Liite). Toimintasuunnitelman perustana on piispainkokouksen määrittelemä työjärjestys tavoitteineen. Tulevan vuoden työskentelylle asetetaan seuraavat tavoitteet: 1. Koulutuksen seuranta ja arviointi työelämänäkökulmasta 2. Teologisen alan opiskelijarekrytoinnin ja työllistymisen seuraaminen 3. Opiskelijoiden spiritualiteetin ja kirkollisen identiteetin tukeminen Toimintasuunnitelmassa kiinnitetään huomiota muutoksiin teologisissa tutkinnoissa. Toimikunta seuraa ja arvioi teologisten tutkintojen ja koulutuksen uudistamisen työelämärelevanssia erityisesti kirkon näkökulmasta ja pyrkii yhteistyössä kirkon ammattijärjestöjen kanssa parantamaan valmistuvien teologien (myös A2-linjalaisten) mahdollisuuksia työllistyä koulutusta vastaaviin tehtäviin. Muita korostuksia ovat muun muassa työssäoppimisjaksojen kokonaisuuteen, papin kelpoisuuteen ja opiskelijajärjestöjen toimintaan liittyvät asiat. Lisätiedot Anna-Kaisa Inkala, puh Päätösehdotus Päätös Toimenpiteet Hyväksytään liitteen mukainen kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle Hyväksyttiin toimintasuunnitelma. Ote kirkon teologikoulutustoimikunta.

204 202 KIRKON TEOLOGIKOULUTUSTOIMIKUNTA Toimintasuunnitelma 2018 Kirkon teologikoulutustoimikunnan työskentelyn perustana on piispainkokouksen määrittelemä työjärjestys tavoitteineen. Vuoden 2018 toiminnassa painotetaan seuraavia tavoitteita: 1. Koulutuksen seuranta ja arviointi työelämänäkökulmasta Teologiset tutkinnot ovat muuttumassa huomattavassa määrin. Seurataan teologisten tutkintojen työelämärelevanssia kirkon näkökulmasta toimimalla yhteistyöfoorumina ja linkkinä kouluttavien laitosten ja kirkon välillä. Pyritään moniammatilliseen yhteistyöhön muiden koulutusalojen kanssa ja osallistutaan kirkollisen korkeakoulutuksen työseminaariin Turussa Arvioidaan ja seurataan erityisesti tutkintojen ja koulutuksen uudistamiseen, työssäoppimisjaksojen kokonaisuuteen ja papin kelpoisuuteen liittyviä asioita. 2. Teologisen alan opiskelijarekrytoinnin ja työllistymisen seuraaminen Kehitetään yhteistyötä sekä aktiivista ja jatkuvaa yhteydenpitoa teologeja kouluttavien ja työllistävien tahojen kanssa. Rekrytointitoiminnan tuen kannalta on tärkeää, että teologeja kouluttavat, teologeja työllistävät ja työllistymistä tukevat tahot sekä kokonaiskirkko tekevät yhteistyötä. Pyritään yhteistyössä ammattijärjestöjen kanssa parantamaan valmistuvien teologien (myös A2-linjalaisten) mahdollisuuksia työllistyä koulutusta vastaaviin tehtäviin. 3. Opiskelijoiden spiritualiteetin ja kirkollisen identiteetin tukeminen Varataan toimintakauden talousarvioon määrärahat opiskelijajärjestöjen järjestämän toiminnan tukemiseen Tuetaan piispojen tiedekuntavierailuja, joita opiskelijajärjestöt organisoivat. Arvioidaan työssäoppimisjaksoista ja muista työelämän oppimisympäristöistä saatua palautetta sekä kirkon ja opiskelijoiden yhteyksiin liittyviä hankkeita. LIITE: Piispainkokous / 11

205 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Kirkkomme yleiskokousedustajat Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa Diaarinumero Esittelijä Päätösehdotus DKIR/884/ /2017 kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on päivätyllä kirjeellä pyytänyt kirkkoamme nimeämään kirkkomme yleiskokousedustajat SEN:n kevät- ja syyskokouksiin (20 henkilöä) toimikaudelle Nykyisten edustajien kausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Jäsenkirkkojen edustajat todetaan syyskokouksessa Helsingissä Tieto edustajista pyydettiin toimittamaan 18. elokuuta mennessä, mutta SEN:n toimisto on antanut kirkollemme lisäaikaa syyskuun piispainkokoukseen saakka. Kauden ensimmäinen yleiskokous on kevätkokous, joka pidetään Kristuskirkossa Helsingissä Finlands svenska metodistkyrkan tiloissa Syyskokous pidetään Jyväskylässä Valmistelussa on pidetty lähtökohtana ekumeenisen toiminnan eri osaalueiden tuntemusta, sopivaa vanhojen ja uusien edustajien yhdistelmää, naisten ja miesten tasapuolista edustusta sekä alueellista kattavuutta. Sopivia henkilöitä etsittäessä on otettu huomioon hiippakuntien aiemmin tiedoksi antamat nimet asiantuntijuuden ja osoitetun ekumeenisen kiinnostuksen ohella. Kaikki esityksessä mukana olevat henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Päätösesitys: Piispainkokous valitsee kirkkomme edustajiksi Suomen Ekumeenisen Neuvoston yleiskokouksiin kaudeksi seuraavat henkilöt: Arkkipiispa Kari Mäkinen Piispa Simo Peura Piispa Matti Repo Pastori, v.t. kirkkoherra Päivi Aikasalo TT, pastori Minnamari Helaseppä Pastori Emilia Helavuo Rovasti Leena Huovinen Hiippakuntasihteeri Jukka Jämsén Dosentti, TT Tomi Karttunen Diakonissa, maahanmuuttajatyön koordinaattori Maarit Koskensalo- Tiainen (u) TT Jenni Krapu (u) Pastori Antti Kruus Kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen Pastori Linus Stråhlman (u) Lehtori Eija Peura Kirkkoherra Juha Rintamäki (u) Apulaisjohtaja Juha Rajamäki Tuomiorovasti Ilpo Rannankari Diakoni Luisa Tast Kirkkoherra, asessori Kari Tiirola (u)

206 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Päätös Toimenpiteet Hyväksyttiin päätösehdotus. Ote valituille henkilöille, Suomen Ekumeeniselle Neuvostolle ja Kirkon ulkoasiain osastolle.

207 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 4/ Piispainkokous Tiedoksi merkittävät asiat 1. Uskontojen kohtaamisen toimikunta pöytäkirja 1/2017 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 2. Uskontojen kohtaamisen toimikunta muistio 2/2017 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 3. Matkaraportti Pietarin matkasta Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Päätettiin siirtää raportin käsittely seuraavaan istuntoon. 4. Matkaraportti: Churches Commission for Migrants in Europe -yleiskokous 2017 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 5. Matkaraportti: Luterilaisen maailmaliiton yleiskokous Windhoekissa Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 6. Kirkon lähetystyön toimikunnan pöytäkirja 2/2017 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

208 LIITE: Piispainkokous /

209 LIITE: Piispainkokous /

210 LIITE: Piispainkokous /

211 LIITE: Piispainkokous /

212 LIITE: Piispainkokous /

213 LIITE: Piispainkokous /

214 LIITE: Piispainkokous /

215 LIITE: Piispainkokous /

216 214 MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA RAPORTTI MATKASTA PIETARIIN Pietarissa järjestettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon (VOK) edustajien neuvottelu, jonka tarkoituksena oli arvioida kirkkojemme välisen dialogin etenemistä ja tehdä ehdotus dialogin jatkosta kirkkojen johdolle. Neuvottelun taustalla oli tammikuussa 2017 Moskovassa käyty keskustelu kirkkojemme välisen dialogin etenemisestä (ks. tarkemmin matkaraporttini Moskovan matkasta ). Pietarin Hengellisessä akatemiassa käytyihin neuvotteluihin osallistuivat Venäjän ortodoksisesta kirkosta Pietarhovin arkkipiispa, Pietarin Hengellisen Akatemian rehtori Amvrosi (delegaation johtaja), Moskovan patriarkaatin ulkoasianosaston kristittyjen yhteyden sihteeri, pappismunkki Stefan, raamattututkimuksen osaston vastaava, rovasti Dimitri Jurevits, vararehtori, rovasti Vladimir Hulap ja ulkoasiain osaston sihteeristön työntekijä Jelena Speranskaja. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustajina toimivat piispa Seppo Häkkinen (delegaation johtaja), kirkon ulkoasian osaston johtaja, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen, johtava asiantuntija Tomi Karttunen ja hiippakuntasihteeri Timo Rosqvist. Tulkkina toimi kirkkoherra Vladimir Dorotnij Viipurista. Maanantai 3.7. Maanantaina matkani alkoi klo 7.09 junalla Kouvolaan, jossa vaihdoin Pietariin menevään Allegro-junaan. Kimmo Kääriäinen ja Tomi Karttunen olivat matkustaneet samalla junalla Helsingistä ja Timo Rosqvist nousi junaan Vainikkalasta. Juna saapui Pietariin klo Meitä oli vastassa asemalla venäläisten järjestämä kuljetus, jolla siirryimme Pietarin Hengelliseen akatemiaan. Meille tarjottiin aamiainen huoneessa, jossa aikoinaan ensimmäiset kirkkojemme väliset oppikeskustelut metropoliitta Nikodimin ja arkkipiispa Simojoen johdolla tapahtuivat. Aamiaisen jälkeen siirryimme kokoustilaan, jossa aloitimme neuvottelun klo 12. Neuvottelun alussa arkkipiispa Amvrosi totesi olevansa hyvillään, että vuosi sitten Helsingissä teologisessa konferenssissa käydyt keskustelut olivat hedelmällisiä ja että olette, suomalainen osapuoli, samaa mieltä ja että voimme jatkaa eteenpäin. Käymme lävitse valmistellut puheenvuorot ja keskustelemme enemmän siitä, mistä näyttää olevan tarvetta keskustella. Vastauspuheenvuorossani totesin yhteyksiemme Venäjän ortodoksiseen kirkkoon olleen pitkäaikaisia ja hedelmällisiä. Siksi haluamme jatkaa näitä yhteyksiä. Tänään koolla on näissä yhteyksissä kokeneita henkilöitä. Koko joukko muodostaa hyvän mahdollisuuden rakentaa kirkkojemme välistä yhteyttä. Ehdotettu lähestymistapa näyttää luontevalta. Ensiksi kuultiin Tomi Karttusen esitelmä Luterilainen avioliittoteologia ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetus avioliitosta (esitelmä liitteenä 1). Karttunen käsitteli luterilaista avioliit- LIITE: Piispainkokous / 13

217 215 2 toteologiaa ekumeenisessa kontekstissa ja Suomen luterilaisen kirkon opetusta avioliitosta piispainkokouksen avioliittoselonteon valossa. Arkkipiispa Amvrosi totesi esitelmän muistuttavan siitä, mitä kuultiin vuosi sitten Helsingissä teologisessa konferenssissa. Toiseksi Dimitri Jurevits piti esitelmän, jossa hän analysoi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen avioliittoselontekoa (esitelmä liitteenä 2). Hän kiinnitti huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin, jotka herättivät kysymyksiä venäläisessä ortodoksilukijassa: 1) Alaluvussa Ihmisarvo kuuluu kaikille todetaan: Jokainen ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27) riippumatta iästä, alkuperästä, kielestä, kansalaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Lause synnyttää epäilyä ortodoksisen tradition valossa. Kristinuskossa on esitetty monenlaisia käsityksiä ihmisestä Jumalan kuvana. Itäinen ortodoksinen traditio lähtee siitä, että ensimmäinen ihminen Aadam oli luotu Jumalan kuvaksi, joka vahingoittui syntiinlankeemuksen yhteydessä. Perimme myös ihmisluonnon turmeluksen. Yhden ihmisen kautta tuli synti ja kuolema kaikkiin. Jokaisella meistä on Jumalan kuvan piirteitä, jotka esiintyvät taidoissamme ja mahdollisuuksissamme, myös sen turmeltuminen. Apostoli muistuttaa aiheesta, että huono seura turmelee. Huonot valintamme tuhoavat Jumalan kuvaa meissä. Ei voi ajatella, että seksuaalinen suuntaus ei vaikuta Jumalan kuvaan meissä. Jumalattomat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Rakasta syntistä, mutta vihaa syntiä hänessä. Kirkko kääntyy syntisten luo ja kutsuu heitä luokseen sekä auttaa voittamaan lopullisen kamppailun synnistä. Moraalisen korjauksen idea on läsnä kaikissa apostoli Paavalin kirjeissä. Toimikaa niin kuin valon lapset, niin että hengen hedelmät olisivat läsnä teissä. Älkää osallistuko pimeyden töihin. Tunnustamalla homoseksuaalisuuden synniksi ortodoksinen kirkko kutsuu ihmisiä katumaan. Selonteossa sanotaan: Kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, leskille, eronneille sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Mitä tämä tarkoittaa? Tekstistä syntyy käsitys, että homoseksuaaleissa ei ole kyse vain yksittäisestä katuvasta homoseksuaalista vaan heidän kuulumisestaan tiettyihin yhteisöihin ja vähemmistöihin, joita ei tule syrjiä, vaan hyväksyä heidän elämäntapansa. 2) Selonteossa sanotaan, että kirkon jäsenistä osa katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka he hyväksyvät homoseksuaalit ihmisinä. Toiset näkevät, että homoseksuaalien hyväksyminen kirkossa edellyttää myös heidän parisuhteittensa hyväksymistä. Näin siis luterilaisessa kirkossa on kaksi näkökulmaa siitä, miten tulee suhtautua perinteisestä seksuaalisuudesta poikkeavaan seksuaalisuuteen. Jotkut ovat sitä mieltä, että homoseksuaalista käytäntöä ei voida liittää kristilliseen ihmiskäsitykseen, vaikka hyväksyvätkin homoseksuaalit ihmisinä. Toisten mielestä samaa sukupuolta olevat parit tulee vastaanottaa kirkkoon. Ensimmäinen käsitys on lähellä ortodoksista käsitystä. 3) Alaluvussa Näkökulmia avioliiton historiaan viitataan siihen, että historiallisesti on eri yhteiskunnissa avioliitto saanut erilaisia muotoja. Kristus vahvisti monogaamisen avioliittokäsityksen miehen ja naisen liittona. Raamatun teksteissä suhtaudutaan kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Sen syntinen luonne ei ole edelleenkään muuttunut. Luterilaisen dokumentin tekijät eivät ole nähneet hyväksi esittää kritiikkiä maallisten vallanpitäjien toimia kohtaan. 4) Alaluvussa Luterilaisen reformaation korostuksia avioliitosta esitys luterilaisten tunnustuskirjojen avioliittokäsityksestä yhdistyy Venäjän ortodoksisen kirkon avioliittokäsityksen kanssa. Erotuksena on, että avioliittoa ei pidetä yhtenä sakramenteista. Tästä johtuen Suomen evankelis- LIITE: Piispainkokous / 13

218 216 3 luterilainen kirkko on joutunut suuriin vaikeuksiin. Ortodoksisessa kirkossa pidetään sakramentteina myös sellaisia toimituksia, jotka eivät tuota syntien anteeksiantamista, mutta palvelevat ihmisten pyhittymisessä. Ortodoksisessa kirkossa erotetaan toisaalta avioliiton juridinen puoli, toisaalta hengellis-teologinen merkitys. Avioliitto rekisteröidään ensin valtion viranomaisessa. Kirkollinen vihkimys ei toista maallista toimitusta vaan lisää siihen avioliiton sakramenttina. Kun luterilaisessa kirkossa ei pidetä avioliittoa sakramenttina, on selvää, että maallinen julistus painottuu. Avioliittokäsityksen muuttuminen muualla Euroopassa on asettanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaikeaan tilanteeseen. Koska avioliitto ei ole sakramentti, yhteiskunnan muuttunut käsitys avioliitosta saattaa kirkon vaikeuksiin. 5) Alaluku Näkökohtia samaa sukupuolta olevien avioparien palvelemiseen herättää ortodoksien silmissä kysymyksiä, koska ortodoksisuudessa asiaa käsitellään syntinä, joka edellyttää kirkolta ihmisen ojentamista. Selonteon mukaan Vaikka pappi ei voimassa olevan kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan perusteella voikaan toimittaa avioliittoon vihkimistä tai avioliiton siunaamista, pappi tai seurakunnan muu työntekijä voi sovitussa paikassa rukoilla siviiliavioliiton solmineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tarkoittaako yhteinen rukous homoseksuaalisuutta harjoittavien ojentamista? Ellei näin tapahdu, eikö yhteiselle rukoukselle tule petoksen efekti, mitä ortodoksisessa perinteessä kutsutaan viettelyksi? Kirkko palvelee heitä yhdessä, lukee Raamattua ja laulaa virsiä. Eivätkö nämä parit ole verrattavissa niihin, jotka tulevat sairaalaan saamaan apua ja parannettavaksi? 6) Alaluvussa Eläminen erilaisten avioliittokäsitysten kanssa sanotaan, että kirkko on kaikkia varten. Avioliittolain voimaan astumisen jälkeen on tullut paradoksaalinen tilanne. Vaikka evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäytäntö ei muuttunut, ilmestyy samaa sukupuolta olevia pareja, jotka ovat myös kirkon jäseniä. Kirkko on kaikkia varten. Kyllä, kirkko on kaikkia varten, mutta sen tarkoitus ei ole suurentaa jäsenmäärää niiden kautta, jotka vain tunnustavat Jumalan olemassaolon. Kirkon tarkoitus on kehottaa tekemään parannus, koska Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kirkko on kaikille, mutta tulevatko vain ne, jotka haluavat tehdä parannuksen? 7) Ajatusta homoseksuaalisuuden synnistä vapautumisesta ei nosteta esiin asiakirjan kohdassa. Selonteon mukaan homoseksuaaleja tulee käsitellä perheenä, vaikka heitä ei ole vihitty kirkkojärjestyksen mukaisesti. Onko niin, että avioliittoon voidaan vihkiä vain mies ja nainen, mutta perheen voi muodostaa myös samaa sukupuolta oleva pari? Selonteon mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon palvelijoihin, jotka ovat solmineet avioliiton toisessa kuin kirkon järjestyksessä, tulee suhtautua samoin kuin muihin. Ortodoksilukija ei voi ymmärtää, mistä tässä on kyse ovatko kyseessä ne, jotka tekevät vain teknistä työtä? Miten tämä sopii yhteen kirkon avioliitto-opetuksen kanssa? Monin paikoin asiakirjassa on selkeää luterilaista avioliitto-opetusta, joka on yhtenevä ortodoksisen opetuksen kanssa, mutta paikoin on ajatuksia, jotka pakottavat ortodoksilukijaa esittämään kysymyksiä tai esittämään eriävän mielipiteen. Asiakirjassa on hyvin vahvaa ja yksiselitteistä, myös ortodoksisessa traditiossa hyväksyttävää opetusta avioliitosta, ei vain lasten synnyttämistä varten vaan myös rakkauden kasvamista varten. Asiakirjan kohdat, joihin liittyy kysymyksiä, ovat sidoksissa sen kanssa, että pitäisi tehdä kompromisseja valtiollisen samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksymisen kanssa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko pyrkii selittämään avioliiton raamatullisesti ja suhtautumaan kärsivällisesti kaikkiin nyky-yhteiskunnan ihmisiin. Reformaatioajan opetuksen pohjalta avioliitto ei ole ollut sakramentti. LIITE: Piispainkokous / 13

219 217 4 Jurevitsin esitelmän jälkeen käydyssä keskustelussa kiitin isä Dimitriä hyvästä esitelmästä, perusteellisesta piispainkokouksen selonteon lukemisesta sekä erittäin terävistä kysymyksistä. Vastasin joihinkin hänen esitelmänsä kysymyksiin. Jurevitsin kysymykseen lauseesta Jokainen ihminen on Jumalan kuva totesin, että jokainen ihmisolento on luotu Jumalan kuvaksi. Syntiinlankeemuksessa tuo Jumalan kuva on turmeltunut. Silti kaikesta turmeltuneisuudesta huolimatta ihminen on Jumalan kuva. Tätä ajatusta selonteossa alleviivataan. Siitä ei tule lukea enempää kuin siinä on sanottu. Kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, leskille, eronneille sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Sanoin ymmärtäväni hyvin, että tämän selonteon kohdan voi tulkita tarkoittavan erilaisten perhemuotojen hyväksymistä ja sallimista. Kuitenkin tässäkin selonteosta on luettava vain se, mitä siinä sanotaan. Siinä ei oteta kantaa eri elämäntapojen hyväksyttävyyteen tai niiden huonouteen vaan korostetaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia. Kysymykseen siitä, että Suomen luterilaisessa kirkossa on kaksi suhtautumistapaa homoseksuaaliseen elämäntapaan, totesin kohdan olevan asiantilan kuvausta. Selonteossa todetaan, että kirkossa on kahdella eri tavalla ajattelevia. Kahden erilaisen suhtautumistavan olemassaolo on fakta kirkossamme, mutta se on kokonaan eri asia kuin kirkon virallinen kanta tai opetus. Jurevits kysyi esitelmässään, miksi selonteosta puuttuu kritiikki maallista avioliittokäsitystä kohtaan. Totesin, että tämä on hyvin terävä havainto. Mielestäni tämä olisi pitänyt ottaa huomioon selontekoa laadittaessa. Silti tässäkin haluan korostaa, että selonteon alaluku on historiallista kuvausta eikä niinkään arviointia. Selonteon alalukua Luterilaisen reformaation korostuksia avioliitosta käsitellessään isä Dimitri otti terävällä tavalla kantaa avioliiton sakramentaalisuus-kysymykseen. Totesin, että jos vertaa Suomen luterilaista ja Suomen ortodoksista kirkkoa, jälkimmäinen ei ole joutunut vahvan kritiikin kohteeksi. Yksi syy siihen on se, että ortodoksisessa kirkossa avioliitto on sakramentti. Kuitenkaan ei voida sanoa, että avioliitto olisi luterilaisen käsityksen mukaan vain maallinen asia, kuten Tomi Karttusen esitelmässä erinomaisesti todettiin. Avioliittoon vihkimistä käsitellessään Jurevits erotti esitelmässään juridisen ja hengellisen alueen toisistaan. Totesin, että periaatteessa myös Suomessa on erotettava toisistaan juridinen ja liturginen, jumalanpalvelukseen liittyvä ulottuvuus. Ne vain toteutuvat yhdessä ja samassa kirkollisessa toimituksessa. Pappi on toisaalta kirkon viranhaltija, toisaalta valtion tunnustaman toimituksen hoitaja, jolla on juridisia seuraamuksia. Tässä mielessä hän hoitaa valtion virkamiehelle kuuluvaa tehtävää. Kokonaan eri kysymys on, mikä on kirkollisen avioliittoon vihkimisen tulevaisuus Suomessa, ts. vieläkö kirkolla on vihkimisoikeus. Jurevitsin havaintoon, ettei piispainkokouksen selonteko selvästi sano, onko homoseksuaalisuus syntiä, totesin, ettei koko asiakirjassa käsitellä tätä asiaa. Selonteossa ei oteta kantaa homoseksuaalisuuteen, sen syntisyyteen tai siihen, että se ei olisi syntiä. Syy siihen on, että nykyisessä hyvin jännitteisessä kirkollisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa, tästä olisi hyvin vaikea sanoa yhdessä mitään. Tätä kysymystä on viimeksi kirkossa arvioitu muutama vuosikymmen sitten. Homoseksuaalisuus taipumuksena ei ole syntiä, mutta sen toteuttaminen katsotaan synniksi. Tämän kysymyksen käsittely nykyisessä ilmapiirissä on hyvin vaikeaa Suomessa yhteiskunnallisesti ja kirkollisesti. Kun piispainkokouksen piti etsiä sellainen polku, jona Suomen luterilainen kirkko voi kul- LIITE: Piispainkokous / 13

220 218 5 kea eteenpäin yhtenä kirkkona, helmikuussa 2011 piispainkokous antoi ohjeen parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta rukoilemisesta. Ohjeessa alleviivattiin sielunhoidollista kohtaamista. Sitä ei saa sotkea avioliittoon vihkimiseen tai avioliiton kirkolliseen siunaamiseen. Kyse on hyvin vapaamuotoisesta rukouksesta. Voi kysyä, miksi pitää antaa ohje vapaamuotoisesta rukouksesta. Eikö jokaisen papin velvollisuus ole rukoilla ihmisten puolesta? Kirkolliskokous oli antanut piispainkokoukselle tehtävän antaa ohjeistus uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Siksi päädyttiin tällaiseen vapaamuotoiseen rukoukseen. Ymmärrän hyvin, että kun ohjeistusta tai selontekoa lukee, jää tulkinnanvaraisia kysymyksiä siitä, mitä nämä asiakirjat ja ohjeet oikein tarkoittavat. Eläminen erilaisten avioliittokäsitysten kanssa alaluvussa haluttiin korostaa, että kirkko on kaikkia ihmisiä varten. Totesin, että emme halua ajaa ihmisiä pois kirkon yhteydestä. Vaikka kirkko on avoin kaikille, se ei ole avoin kaikelle. Tästä seuraa se, että avioliitto on oma luomisjärjestyksensä, jota ei voi verrata muuhun perhe-elämään. Kun yhteiskunnan lainsäädäntö muuttui, kirkon oli välttämättä ratkaistava suhteensa samaa sukupuolta oleviin pareihin. Näissä perheissä on myös lapsia. Siksi kirkon oli sanottava jotain tästä uudenlaisesta tilanteesta. Tästä taustasta nousivat tämän luvun ajatukset. Totesin, että varmaan Venäjän ortodoksisen kirkon näkökulmasta on vaikea ymmärtää, että kirkossa on samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka kirkko opettaa toista. Suomalaisen lainsäädännön mukaan perhe-elämän muoto tai seksuaalinen suuntautuneisuus ei voi olla peruste sille, että ihminen irtisanotaan työstään. On hyvä huomata selonteon korostus, että jokaisen kirkon työntekijän tulee opettaa kirkon opetuksen mukaisesti. Ymmärrän hyvin, että tilanne näyttäytyy ristiriitaiselta eikä ole mitenkään looginen. Piispainkokouksen selonteko osoittaa, miten uudenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa kirkko joutuu etsimään tietä, miten se kulkee eteenpäin yhteiskunnan muuttuessa. Klo 14 syötiin lounas, jonka aikana keskusteltiin kirkon asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Lounaan jälkeen jatkettiin valmisteltujen puheenvuorojen pitämistä. Esitelmäni otsikkona oli Ajankohtaista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa (esitelmä liitteenä 3). Käsittelin siinä kirkkomme ajankohtaisia asioita neljän otsikon alla: Kirkko ja valtio suhde, kirkkojenväliset suhteet, kirkon kuulumisia ja reformaation merkkivuosi. Esitelmäni pohjalta nousi esille joitakin kysymyksiä. Mitä tarkoittaa kansalaisaloite? Merkitseekö alttarin ja saarnatuolin yhteys metodistien kanssa sitä, että metodistit voivat käydä luterilaisessa kirkossa ehtoollisella ja päinvastoin? Mitä tarkoittaa rippikoulusuunnitelman uudistaminen? Miten pitkä rippikoulun opetusjakso on? Arkkipiispa Amvrosi oli kiinnostunut venäjänkielisestä oppimateriaalista. Mitä tarkoittaa työskentely teesien kanssa reformaatioviikolla? Seuraavaksi siirryttiin käsittelemään kirkkojemme välisen dialogin jatkoa. Pappismunkki Stefan totesi, että meidän tulee määritellä, voimmeko yhdessä jatkaa, niin että kirkon johto olisi mukana. Meillä oli yksi kysymys kompastuskivenä teologisessa keskustelussa. Me olemme keskustelleet tästä kompastuskivestä ja päätöksistä, jotka kirkot ovat tehneet. Olemme saaneet selkeyttä asiassa, mutta myös kysymyksiä on noussut. On tärkeä päättää, onko periaatteellisesti mahdollista käydä keskustelua. On tullut selkeys joistakin asioista, mutta ei vielä kaikista. Kirkkojemme suhteet jatkuvat teologisten asiain ulkopuolella ja kehittyvät. Piispa Seppo kertoi meille, miten puolentoista vuoden aikana suhteet ovat kehittyneet hiippakuntien ja eri osastojen tasolla. Silloin kun oli tehty päätös, että teologiset neuvottelut keskeytyvät, kirkkomme päätti, että neuvottelut voivat jatkua toisella tasolla. Kun suhteita kehitetään, ne on rakennettava johonkin LIITE: Piispainkokous / 13

221 219 6 struktuuriin. Jos on joitakin kysymyksiä kirkkojen välillä, on vieläkin tärkeämpää, että voimme kehittää suhteita kaikinpuolisesti. Stefanin mukaan on tärkeää, että keskustelua jatketaan. Siksi voitaisiin perustaa työryhmä pohtimaan, miten yhteistyömme jatkuu. Tämä työryhmä voi koordinoida mahdollisuuksien mukaan yhteistyön muotoja ja kehittää suhteita sosiaalityössä ja monilla muilla alueilla, joissa meillä kirkkoina on yhteistä. Mitä tulee näihin Sinappi-neuvotteluihin 1, voimme jatkaa keskustelua niiden jatkumisesta. Jos emme onnistu tänään, voimme jatkaa yhteydenpitoa työryhmässä. Se voisi olla paikka, jossa tutkitaan tilannetta kirkkojemme välillä. Työryhmä toisi meille mahdollisuuden seurata tilanteiden kehitystä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa myös puheena olleessa avioliittokysymyksessä. Voimme jatkaa keskustelua teologisista neuvotteluista myös tänään ja antaa työryhmän jatkaa keskustelua. Myös sosiologisista muutoksista voidaan keskustella teologisissa neuvotteluissa. Pappismunkki Stefanin puheenvuoron jälkeen Jelena Speranskaja piti valmistellun puheenvuoron Sinappi-neuvottelujen aiotuista aiheista (esitelmä liitteenä 4). Aluksi hän kuitenkin esitti, että tämän neuvottelun taustalla oleva piispainkokouksen selonteko ja Tomi Karttusen esitelmä julkaistaisiin venäjäksi internetissä. Näissä papereissa ei ole mitään, mikä kauhistuttaisi ihmisiä. Speranskajan mukaan voimme keskustella sekä teologisista että sosiaalisista teemoista, esimerkiksi paavi Franciscuksen opetus huolenpidosta köyhistä, pidän siitä. Speranskaja kertoi, että opiskelijat perehtyvät viidenkymmenen vuoden aikana käytyihin teologisiin keskusteluihin myös Suomen luterilaisten kanssa. Monesti kirjat ovat ei-analyyttisia. Risto Saarisen kirja Usko ja pyhyys on analyyttinen kirja, jota käytämme ja josta olemme kiitollisia. Vuonna 2002 oppikeskusteluissa oli tarkoitus arvioida neuvottelujen tuloksia, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Tähän teemaan tulisi palata. Tuomo Mannermaan esitelmien pohjalta näimme, että luterilaisuus erottuu muista protestanttisista traditioista painottaessaan Augustinusta ja vanhakirkollista perinnettä. Varhaiskristillistä perinnettä tulisi käsitellä ajan kanssa. Se on läheinen teema ortodokseille. Suomalaiset luterilaiset ovat tässä lähellä ortodokseja. On hyvin tärkeä nähdä, onko varhaiskristillinen perinne edelleen meille yhdessä tärkeä. Martti Simojoki puhui siitä, että vanhurskauttaminen on avain Raamatun kirjoituksiin. Ensimmäiset oppikeskustelut näyttivät kirkkojemme läheisyyden. Onko tämä läheisyys vielä voimassa? Voimme joko aloittaa saman aiheiden katalogin uudestaan tai pitää yhden esitelmän, jossa arvioidaan työtämme vuosien aikana. Aikaisemmin teologiset aiheet valittiin siltä pohjalta, miten niitä oli käsitelty Kirkkojen Maailmanneuvostossa (KMN), esimerkiksi vuonna 1970 eukaristia. Tämä on aika ihmeellistä, koska keskustelut vasta alkoivat ja aihe oli hyvin vaativa. Tämä johtui siitä, että vuonna 1967 KMN teki asiakirjan Pyhä eukaristia. Nämä kahdenväliset oppikeskustelut ovat liittyneet laajempaan keskusteluun. Kirkko: kohti yhteistä näkemystä asiakirja liittyy aikaan, jolloin käsittelimme kirkkoa yhteisönä vuonna Yksikään ortodoksikirkko ei lähettänyt omaa palautettaan Kirkko-asiakirjasta. Tämä ei ole hyvä asenne. KMN kutsui koolle kaikki ortodoksikirkot Kyprokselle Suomen ortodoksinen kirkko antoi hyvin mielenkiintoista ja hyvää palautetta. Käsittelimme tätä teemaa jo vuonna Tämä aihe ei saanut jatkoa. Saarinen kertoi, että ei ollut valmiutta siihen. Viimeinen neuvottelumme 2011 oli ekklesiologinen, mutta mukana oli myös paljon käytännöllistä asiaa. 1 Sinappi-neuvotteluilla tarkoitetaan virallisia oppikeskusteluja, joita on käyty 1970-luvulta lähtien. Nimensä ne ovat saaneet ensimmäisestä oppikeskustelujen paikasta, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kurssikeskus Sinapista. LIITE: Piispainkokous / 13

222 220 7 Pyhyys, pyhitys ja pyhät oli esillä vuonna 1986 Mikkelissä. Professori Osipov oli mukana. Rauhan teema oli myös esillä. Vaikein kysymys tuli pyhyydestä ja hengellisyydestä. Puhuttiin luterilaisesta käsityksestä pappeudesta ja pyhyydestä. Tuomo Mannermaa kirjoitti tästä asiasta. Asialistaan voi liittää hengellisyyden aiheena sekä rukouksen teologian. Siitä voi puhua avoimesti ja oppia paljon. Vuoteen 1990 Sinappi-neuvotteluissa oli kaksi teemaa, teologinen aihe ja rauhanteema. Rauha oli poliittinen aihe. Siihen vaikutti Neuvostoliiton valtio. Puhuttiin paljon poliittisista asioista ja poliittisista tilanteista. Ensimmäisessä oppikeskustelussa aiheena oli Autuaat ovat rauhantekijät. Viidensissä oppikeskusteluissa vuonna 1980 aiheena oli rauhantyö ja sen teologiset perusteet. Rauhan aiheet ovat tärkeitä, vaikka aiemmissa keskusteluissa on esitetty monenlaisia teologisia luterilaisia ja ortodoksisia perusteita. Miten rauhan säilyttämisestä voi olla erilaisia käsityksiä? Ortodoksit ajattelevat, että evankeliumi on tarkoitettu maallisen maailman muuttamiseen. Hyvä sanoma muutti koko luomakunnan. Tässä mielessä evankeliumi, hyvä sanoma, on ortodoksille maailman muuttamista. Luterilaiset tekivät eron lain ja evankeliumin välillä. Siksi he tekevät erilaisia johtopäätöksiä hyvästä sanomasta itsestään. Luterilaiset kirkot ja rauhan työ lain poliittinen käyttö (usus politicus). Se ei perustukaan Vuorisaarnaan vaan kymmeneen käskyyn, jotka koskevat koko maailmaa. Käytämme siis erilaisia traditioita. Tästä voivat johtua ne syyt, miksi emme ymmärrä toisiamme. Meille evankeliumi on sekä hyvä sanoma että normi. Luterilaisilla taas on laki ja evankeliumi. Luterilaisille laki on moraalin perusta, tarkoitettu kaikille, ei vain uskovaisille. Minulla on epäilys, että tätä ei ole ymmärretty. Olemme keskustelleet eri asioista. Siksi rauhantyö on hyvin tärkeä, ehkä tärkeämpi kuin aiemmin. Uusilla perusteilla voimme palata rauhantyöhön. Ei tarvitse asettua kenenkään puolelle vaan puhua siitä, että kristityt ovat sotaa vastaan. Rauha poistui aiheista 1990-luvulla. Keskustelu etääntyi myös teologisista aiheista kokonaan. Joskus tuntui, että aiheet valittiin satunnaisesti. Otettiin aiheet vain vastauksena johonkin konkreettiseen haasteeseen. Esimerkiksi vuonna 1998 puhuttiin kristityn vapaudesta, kirkon vapaudesta ja uskonnonvapaudesta, vuonna 2008 ihmisoikeuksista, kun Venäjän ortodoksinen kirkko teki päätöksen ihmisarvosta. Myös antropologiaa on käsitelty, luterilaista ja ortodoksista käsitystä ihmisen vapaudesta, soteriologiasta ja etiikasta jne. Keskustelun aluksi kiitin Jelena Speranskajaa hyvästä ja kiintoisasta katsauksesta teologisen dialogimme historiaan tähän asti. Pappismunkki Stefan ehdotti, että siirrämme keskustelun pohdinnan suuntaan. Hänen mukaansa tuntuu siltä, että Sinappi-keskustelut tulevat kohta takaisin. Totesin kirkkomme puolesta, että hiippakuntien ja kirkon toiminnan eri osa-alueiden välinen yhteydenpito ja teologinen keskustelu kuuluvat yhteen. Olemme valmiit myös teologisen keskustelun jatkamiseen. Jelena Speranskaja osoitti teologisen keskustelun tärkeyden katsauksessaan. Jos tätä edistää työryhmän perustaminen, se sopii kyllä meille. Arkkipiispa Amvrosi totesi, että mitä tulee hyötyyn, teologiset keskustelut ovat hyvin hyödyllisiä. Niissä näkyy myös kehitystä. Siksi oli hyvä nähdä, mitä kehitystä on tapahtunut viime tapaamisen jälkeen. On ihmisiä, jotka ovat edistäneet kehitystä ja ovat esittäneet näkemyksiään, jotka perustuvat Raamatun ja kristillisen perinteen totuuksiin. Näen, että tarvitsette Venäjän ortodoksien tukea tässä asiassa. On tärkeä käydä lävitse dialogi ja lähteä pois keinotekoisista aiheista, jotka eivät tuo yhteyttä. Patriarkka tekee lopullisen päätöksen jatkosta, mutta itse olen tätä mieltä. LIITE: Piispainkokous / 13

223 221 8 Totesin Amvrosin puheenvuoron jälkeen, että olemme yhdessä sitä mieltä, että teologisia keskusteluja kannattaa jatkaa. Tähän päädyimme myös Helsingin keskusteluissamme, että ne ovat hyödyllisiä. Kumpikin delegaatio käy keskustelua kirkkonsa johdon kanssa jatkosta. Jos tähän tarvitaan erillinen työryhmä, olemme tähän valmiita. Pappismunkki Stefan sanoi yhteenvetona ehdotuksemme olevan, että tänään olemme keskustelleet ja päätyneet siihen, että tästä koolla olevasta ryhmästä voidaan asettaa myös pysyväisluonteinen työryhmä. Vastasin Stefanin ehdotuksen kuulostavan hyvältä, koska tässä joukossa on niin paljon yhteistä kokemusta ja taustaa. Tiedämme, mistä kirkkojemme välisissä suhteissa on kyse. Jos saamme kirkkojen johdolta vihreää valoa teologisten keskustelujen jatkamiselle, olisi tärkeää etsiä mahdollisimman pian myös sopivaa ajankohtaa esimerkiksi vuoden 2018 syksylle. Arkkipiispa Amvrosi toivoi, että me ehdotamme päivämääriä. Hän kysyi, voitaisiinko luopua siitä, että pitää olla yhteinen asiakirja neuvottelujen lopuksi suomeksi ja venäjäksi? Kimmo Kääriäinen sanoi, että monia asioita on vaikea kääntää suomesta venäjäksi ja venäjästä suomeksi. On myös ehdotettu, että teesit olisivat englanniksi. Siinä on omat hyvät puolensa. Mutta siinä on se ongelma, että englanti on ekumeenista englantia ja siitä häviää se tarkkuus, joka saavutetaan käytettäessä omaa kieltä. Jelena Speranskajan mukaan yhteisiä teesejä ei tarvittaisi. Siihen Tomi Karttunen totesi, että tapahtuisi siis muutos samantyyppiseen käytäntöön kuin VOK:n ja EKD:n välisissä neuvotteluissa, jolloin on vain yleinen tiedonanto eikä teesejä. Kimmo Kääriäisen mukaan tämä edistäisi sitä, että neuvotteluista lähtisi aiempaa ymmärrettävämpi viesti siitä, mitä on keskusteltu. Klo söimme päivällisen, jonka jälkeen siirryimme majoittumaan hotelli Moskovaan. Pidimme illalla vielä suomalaisdelegaation kesken lyhyen arviointipalaverin. Tiistai 4.7. Klo 10 tapasimme Suomen Pietarin pääkonsulaatissa hiljakkoin tehtävässään aloittanutta pääkonsuli Anne Lammilaa. Mukana tapaamisessa oli konsulaatista Julia Puhilas. Pääkonsuli oli hyvin kiinnostunut yhteyksistämme Inkerin kirkkoon ja Venäjän ortodoksiseen kirkkoon sekä ylipäänsä Venäjän uskontotilanteesta. Reformaation merkkivuodesta puhuessamme hän ehdotti, että syksyn 2017 aikana pääkonsulaatissa järjestettäisiin reformaatiota käsittelevä studia generalia luento, johon meidän kirkostamme tulisi esitelmöitsijä. Lupasimme edistää mielihyvin asiaa. Pääkonsulaatista siirryimme Pietarin ja Laatokan metropoliittakunnan hiippakuntahallinnon tiloihin, jossa tapasimme protokollapäällikkö Ivan Sudosan. Klo 13 Pietarin ja Laatokan hiippakunnan sosiaalisesta työstä vastaava kirkkoherra Nikolai Brindin tarjosi meille lounaan. Syksyn 2016 onnistunut diakoniaseminaari (ks. tarkemmin matkaraporttini Pietarin matkasta ) saa mitä ilmeisimmin jatkoa loppuvuodesta Lounaan jälkeen siirryimme Suomen asemalle. Juna Pietarista lähti klo ja saapui Vainikkalaan klo Jatkoimme sieltä matkaa Timo Rosqvistin kanssa Mikkeliin, jonne saavuimme vähän ennen klo 19. LIITE: Piispainkokous / 13

224 222 9 Johtopäätöksiä Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käytävässä dialogissa kannattaa pyrkiä takaisin aiemmalle oppikeskustelutasolle. Mahdollisuus siihen on olemassa. Nyt neuvottelussa käytetty termi teologiset keskustelut tarjoaa tulkinnan joko oppikeskusteluihin tai vuoden 2016 teologisen konferenssin tapaisiin keskusteluihin. Meidän kirkollamme on valmius kumpaan vain, Pyhän synodin näkemys ratkaisee VOK:n kannan. Joka tapauksessa dialogi kirkkojemme välillä jatkuu. Kunhan kuulemme patriarkan päätöksen, voidaan ottaa asiassa seuraava askel. Kirkkomme ulkoasian osaston kannattaisi nimetä Pietarin delegaatiomme pysyväisluonteisiksi edustajiksi työryhmään, jonka tehtävänä on koordinoida kirkkojemme välisiä yhteyksiä, välittää ajankohtaisia tietoja ja toimia valmistelevana elimenä neuvotteluja varten. Mikkelissä Seppo Häkkinen LIITE: Piispainkokous / 13

225 LIITE 1 Luterilainen avioliittoteologia ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetus avioliitosta Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, dosentti Auktoriteetin lähteet kirkollista opetusta arvioitaessa Luterilaisuus 1500-luvun läntisen kirkon reformiliikkeenä painotti Raamattua kirkon kaiken opin ylimpänä arviointiperustana, vaikkakaan sitä ei irroteta kirkon traditiosta. Tarkoituksena on siis liittyä jo kirkkoisä Irenaeukseen (n. 130-n. 200) edustamaan vakaumukseen, että Raamattu on lähteiden lähde sekä 400-luvulla eläneen Vincent Lérinumilaisen sääntöön, että opetusta tulee ohjata se, mitä aina, kaikkialla ja kaikki ovat uskoneet (semper, ubique et ab omnibus) kristilliseksi apostoliseksi opiksi. Vaikka uskoa tulee julistaa ymmärrettävästi kunkin ajan ja paikan ihmisille, tulee varoa sellaisia muutoksia, jotka muuttavat apostolisen opin koko luonnetta ja olemusta (aliquid ex alio in aliud). Tulkinnassa tarvitaan kirkkoyhteisön (communio), tradition ja kirkon viran vuorovaikutusta, niin että kirkon ykseys, pyhyys, katolisuus ja apostolisuus voisivat toteutua mahdollisimman täydesti. Tähän kuuluu erottamattomasti ekumeeninen vuorovaikutus osana pyrkimystä kuunnella Pyhän Hengen johdatusta kirkolleen sen etsiessä tietä ja seuratessa Herraansa Jeesusta Kristusta kohti ykseyttä todistuksen ja palvelun vahvistamiseksi, niin että maailma uskoisi (Joh. 17:21). Vuoden 1992 oppikeskusteluissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon kesken tämä todettiin seuraavasti: 2.Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa julkilausuttu apostolinen usko elää kirkon traditiossa, jonka luotettavuus ja arvo ilmenevät Raamatun valossa. 3. Olemme yksimielisiä siitä, että Jeesuksen Kristuksen kirkko on yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Sekä ortodoksinen kirkko että luterilainen kirkko ottavat vastaan apostolisen ilosanoman Jeesuksesta Kristuksesta ja pyrkivät horjumatta seuraamaan sitä. Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Yksimielisyyden ohjeessa todetaan tähän liittyen Raamatusta normin antavana normina (norma normans) kirkon normatiiviselle opetukselle (norma normata): Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava. 2. Koska tosikristillinen oppi on jo ammoin Jumalan sanan perusteella puhtaasti ja terveesti ymmärrettynä tiivistetty lyhyiksi uskonkohdiksi, jotka on suunnattu harhaoppisten väärennöksiä vastaan, me tunnustamme omiksemme kolme yleisesti hyväksyttyä symbolia, nimittäin Apostolisen, Nikaian ja pyhän Athanasioksen uskontunnustuksen. Ne ovat suurenmoisia, ytimekkäitä, kristillisiä, Jumalan sanaan perustuvia uskon tunnustuksia, joissa selkeästi ja vakaasti vastustetaan kaikkia niitä harhaoppeja, jotka niihin aikoihin nostivat päätään kristillisessä kirkossa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolaissa (KL 1:1) on selkeästi määritelty ne periaatteet, joiden pohjalta kirkossamme käsitellään kirkon uskoon ja oppiin liittyviä kysymyksiä. Avioliitto ja sen ymmärtäminen kirkon pyhänä toimituksena liittyy selvästi näihin kysymyksiin. Auktoriteettien hierarkia etenee siten, että kirkossa tunnustettu usko on Raamattuun perustuvaa ja se on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. LIITE: Piispainkokous / 13

226 Kirkkojärjestyksessä vielä täsmennetään (KJ 1:1): Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Avioliiton asemaa luterilaisessa teologiassa on siis tarkasteltava Raamattua ja kristillistä perinnettä tulkitsevan luterilaisen tunnustuksen valossa. Niiden ilmaisemaa totuutta on pyrittävä ymmärtämään yhä syvemmin, niin että samalla voimme yhdessä toisten kristittyjen kanssa edustaa yhä syvemmin Kristuksen oppia Jumalan koko ilmoituksen ja sen syvällisen tutkistelun valossa. Tarkoitus on, että opetus rakentaisi kirkkoa ja sen yksittäisiä uskovia ja heidän perhe-elämäänsä yhteiskunnan ja myös kirkon perusyksikkönä, pikku kirkkona. Avioliiton raamatullinen perusta jo luomisessa Luterilaisissa tunnustuskirjoissa, esimerkkinä Augsburgin tunnustuksen puolustus, todetaan selvästi avioliiton raamatullinen tausta ja perusta: Luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä. Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan.... Samoin kuin siis ihmisen säätämät lait eivät voi muuttaa maan luontoa, ei mikään lupaus eikä ihmisten säätämä laki voi muuttaa ihmisen luontoa ilman että Jumala erityisesti asiaan puuttuu. Toiseksi. Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua. Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota. Kolmanneksi. Paavali sanoo: (1 Kor. 7:2) Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa. Tämä on jo selkeä käsky, ja se koskee kaikkia, jotka eivät ole soveliaita elämään naimattomina. Ja Kristus sanoo selvästi: (Matt. 19:11) Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. uudet säädökset, joita ei ole laadittu kirkolliskokouksissa, kieltävät avioliiton solmimasta ja määräävät jo solmitut liitot purettavaksi. Tässä menetellään avoimesti vastoin Kristuksen käskyä: (Matt. 19:2) Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Luterilainen reformaatio alleviivasi avioliiton perustuvan Jumalan asetukseen (1 Moos. 2:24), jonka Jeesus vahvisti. Kirkkomme piispainkokouksen selonteossa avioliittolain muutoksen johdosta todetaan, että tunnustusteksteissä avioliittoa kutsutaan pyhäksi, hengelliseksi säädyksi ja jumalalliseksi instituutioksi. Avioliiton katsotaan perustuvan luonnonoikeuteen: valtio tai kirkko ei ole luonut avioliittoa, vaan se on olemassa ennen valtiota ja tunnetaan kaikkien kansojen keskuudessa myös kristikunnan ulkopuolella. Sen solmimiseen tarvitaan sekä miehen että naisen vapaa suostumus. LIITE: Piispainkokous / 13

227 Martti Luther kirjoittaa luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Isossa Katekismuksessa, kuudennen käskyn selityksessä: Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala onkin siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä. Lisäksi hän on lahjoittanut aviosäädyn menestykseksi kaiken, mitä maailmassa on, jotta se saisi todella hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan. Vähässä Katekismuksessa Lutherin laatimassa vihkikaavassa reformaattori käyttää perusteluina lukuisia raamatunkohtia avioliittoa käsitellessään. Ensimmäisenä hän viittaa Kristuksen sanoihin: Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön kukaan ihminen erottako. (Matt. 19:6) kohdassa, jossa sormus on annettu liiton merkiksi. Tämä kuvaa sitä, miten liitto tulee Jumalalta ja että avioliiton myötä ihmisen tahto, so. puolisoiden yhteinen tahto liittyy Jumalan tahtoon, jolloin ei enää olla vain inhimillisen häilyväisyyden varassa. Sulhasta ja morsianta koskevaksi Jumalan sanaksi Luther määrittelee Genesiksen alun: ei ole ihmisen hyvä olla yksin (1 Moos. 2). Tämän jälkeen hän tuo Genesiksen lisäksi esiin klassisia Uuden testamentin avioliittotekstejä eli Ef. 5:25-29 ja Ef. 5: Viittaapa hän vielä Sananlaskujen viisauteenkin (San. 18:22). Luomisen ja lunastuksen yhteenkuuluvaisuus sekä avioliiton sakramentaalisuus Miten sitten tulee ymmärtää luterilainen käsitys avioliitosta pyhänä toimituksena? Luterilaisuuden piirissä lähestyttiin sakramentin käsitettä vanhurskauttamisopista käsin ja päädyttiin siihen, että sanan varsinaisessa merkityksessä sakramentteja ovat pääsakramentit eli kaste ja ehtoollinen. Niihin liittyy selkeä Kristuksen Raamatussa antama armonlupaus; niillä on sekä Raamatun sana perustana että aineellinen elementti, johon sana liittyy. Kaste liittää Kristuksen ruumiiseen ja ehtoollinen ravitsee tuota yhteyttä. Muut pyhät toimitukset eivät ole samassa mielessä pelastuksen kannalta välttämättömiä. Ne ovat aina suhteessa kasteeseen ja ehtoolliseen ja tässä mielessä niille alisteisia. Ajatus eukaristiasta pääsakramenttina tulee hyvin esiin myös eukaristisessa ekklesiologiassa, eikä ajatus siten näyttäisi olevan suinkaan vieras ortodoksiselle teologialle. Silti pyhiä salaisuuksia on muitakin kuin kaste ja eukaristia. Luterilaisen käsityksen mukaan myös muut pyhät toimitukset ovat sakramentaalisia eli Jumalan antamia lahjoja kirkolleen, joiden välityksellä Pyhä Henki toimii sanan, rukouksen ja aineellisten elementtien kautta rakentaen Kristuksen kirkkoa lahjoillaan. Augsburgin tunnustuksen puolustus (AC 13) pitää rippiä sakramenttina ja näkee mahdolliseksi ymmärtää sakramenteiksi myös pappisvihkimys ja avioliitto. Konfirmaatio liittyy luterilaisuudessa läheisesti kasteopetukseen ja itsenäiseen ehtoolliselle osallistumiseen. Sairaiden voitelu on jälleen yleistynyt viime vuosikymmeninä myös meidän kirkossamme. Vaikka avioliitto pohjautuu jo luomisteologiaan, ovat myös siihen vaikuttaneet syntiinlankeemus ja sen seuraukset. Niinpä Uusi testamentti tuo avioliittoon Vanhaan testamenttiin nähden uuden näkökulman verratessaan sitä Kristuksen ja hänen kirkkonsa väliseen suhteeseen vaikkakin taustalla oli Vanhan testamentin ajatus Jahven suhteesta Israelin kansaan. Jeesus kehottaa otta- LIITE: Piispainkokous / 13

228 maan avioliiton mysteerin entistä vakavammin Jumalan luomana yhteytenä, joka perustuu jo luomisteologiaan, sekä karttamaan kovasydämisyyttä. Hän liittää rakkauden käskyn ehdottomuuden uuden käskyn myös avioliittoon. Jeesus ottaa vakavasti luomisteologiset ja muut realiteetit sekä myöntää, että avioliitto ei ole kuitenkaan kaikkia varten (Matt. 19:11-12). Avioliitto, kuten muutkin elämänalueet kristillisen uskon valossa, kuuluu näin ollen paitsi luomisen myös lunastuksen yhteyteen. Myös avioliiton kutsumuksessa lankeemuksen jälkeisen maailman ihmiset tarvitsevat Jumalan armon terveeksi tekevää kosketusta ja läsnäoloa. Kristuksen läsnäolo uskossa muovaa kristillistä elämää myös avioliitossa, joka on yksi Jumalan suurista lahjoista ja tarvitsee kukoistaakseen Jumalan Hengen työtä itsensä lahjoittavan rakkauden syntymiseksi ja lujittumiseksi. Luterilainen kirkko ja luterilainen teologia pitää siis avioliittoa pyhänä toimituksena, jolla on raamatullinen perusta ja jossa keskeisiä elementtejä ovat puolisoiden keskinäinen tahto, mutta myös sana, rukous, siunaus ja seurakunnan keskinäinen yhteys. Symbolisesti ihmisten tahdon liittyminen Jumalan tahtoon tulee näkyviin siinä, kun sulhanen antaa vihkisormuksen papille, joka sormusrukoukseen alttarikaiteelle polvistumisen jälkeen ojentaa sormuksen sulhaselle, joka pujottaa sen morsiamen vasemman käden nimettömään sydämen puolelle liiton merkiksi. Avioliittoon vihkimisessä on siis selvästi sakramentaalisia piirteitä myös luterilaisessa teologiassa, vaikka sitä ei sakramentiksi yleisesti kutsutakaan edellä mainitusta sakramenttikäsitteen rajauksesta johtuen. Selvimmin avioliiton ankkuroituminen kirkon pyhiin salaisuuksiin tulee esiin morsiusmessussa, jossa ortodoksisen avioliittoliturgian tavoin nautitaan myös ehtoollinen. Morsiusmessua vietetään kirkossamme kuitenkin vain harvoin, ja avioliittoon vihkiminen on yleensä muodoltaan sanajumalanpalvelus. Kun avioliittoa ei luterilaisuudessa mielletty yhdeksi sakramenteista eikä sitä vietetty kovinkaan usein morsiusmessuna, sen yhteys kirkon sakramentaaliseen elämään oheni varsinkin, kun myös maallistuminen ja individualismin vahvistuminen samaan aikaan eteni. Yhtäältä avioliitto on pyhä ja jumalallinen jo Jumalan luomistekoon pohjaavana asetuksena, johon kirkonkaan ei tule ohi Raamatun sanan puuttua. Toisaalta avioliiton juridiset muodot hoitaa maallinen hallitusvalta. Esimerkiksi Suomessa, jossa kirkolla on vihkioikeus, pappi toimii vihkiessään yhtäältä virkamiehenä, toisaalta hengellisen toimituksen johtajana. Tämä kahtalainen rooli on joskus tuonut epäselvyyttä papin roolista. Kun valtion käsitys avioliitosta ja kirkon käsitys kristillisestä avioliitosta ovat osin erilaiset, on erityistä syytä pitää selkeänä kirkollisen avioliiton erityinen teologinen ja hengellinen merkitys. Esimerkiksi Saksassa tilanne on ollut hieman toinen kuin Pohjoismaissa tai vaikkapa Englannissa, kun papeilla ei ole ollut juridista vihkioikeutta vaan avioliitto on ensin juridisesti solmittu maistraatissa ja sitten siunattu tai vihitty kirkollisesti. Aihepiiriin liittyy luterilaisen kahden hallintavallan - maallisen ja hengellisen regimentin - opin tulkitseminen 1700-luvun valistusfilosofian jälkeisessä maailmassa, jossa ihmisen autonomiaa ei enää ole tulkittu relatiivisena, rajallisena itsemääräämisoikeutena kuten vielä reformaatioaikana 1500-luvulla. Uuden ajan käsitys subjektin absoluuttisesta autonomiasta vaikutti siihen, että maallinen ja hengellinen erotettiin toisistaan jopa dualistisesti. Niinpä ajateltiin, että kirkon ja valtion tehtävät kuuluvat tiukasti omille reviireilleen. Näin itse asiassa heikentyi ajatus kahdesta LIITE: Piispainkokous / 13

229 hallintavallasta Jumalan toiminnan kuvauksena maailmassa niin maallisen kuin hengellisen välityksellä. Tämä dualistinen ajattelumalli oli kohtalokas esimerkiksi natsi-saksassa ja johti osaltaan kristinuskon ideologisoitumiseen, kun maallisen ja hengellisen erottaminen käytännössä johti maallisen valtapiirin dominointiin. Martti Lutherin ajatus kahdesta regimentistä, joilla on erilaiset tehtävänsä ja joissa maallisessa regimentissä hallitaan lailla ja hengellisessä evankeliumilla, perustui oppiin Kristuksen kahdesta luonnosta. Niiden keskinäinen suhdehan määriteltiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa, ei dualistisesti vaan paradoksaalisesti: erottamatta, muuttamatta, jakamatta ja sekoittamatta. Luterilainen teologi Dietrich Bonhoeffer ( ) kuvasikin Ethik-teoksessaan Lutherin alkuperäistä regimenttimallia poleemiseksi ykseydeksi ja alleviivasi sitä, että valtio ja kirkko ovat toisiaan varten, mutta samalla rajaavat toisiaan, niin ettei toinen voi tunkeutua toisen reviirille väärällä tavalla, koska silloin molempien olemus vääristyisi. Vaikka luterilainen ajatus evankeliumin puhtaudesta, eli siitä, että pelastus perustuu pohjimmiltaan Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa, edellyttää distinktiota lain ja evankeliumin sanan välillä, ei lakia ja evankeliumia tule tyystin erottaa toisistaan. Muuten päädytään antinomismiin, lain kieltämiseen. Rakkauden laki koskee kaikkia, ja kristitty on myös maallisessa kutsumuksessaan kristitty, kutsuttu seuraamaan Herraansa eli elämään jumalallista elämää. Kokonaisuudessahan on kyse Jumalan hallintavallasta, eri tavoista ohjata luotuja olemaan toisiaan varten eli elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. Avioliitto - uskon ja rakkauden koulun perusyksikkö, pikku kirkko Luterilaisessa teologiassa avioliitto ei siis ole pelkästään maallinen järjestys vaan raamatulliseen ihmiskuvaan perustuva Jumalan asetus, salaisuus, jota Luther kutsuu Vähässä Katekismuksessa, saksankielistä alkutekstiä sananmukaisesti seuraten, sinun rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, sakramentin (salaisuus) merkinomaiseksi kuvaukseksi. 2 Tämä muotoilu viittaa raamatulliseen juureen eli Efesolaiskirjeen sanaan: 5:32 Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. Kyse on siis siitä, miten miehen ja naisen välinen aviosuhde ja perhe kirkon elämän perusyksikkönä arjessa kytkeytyvät kristillisen elämän peruslähteeseen, niin että mies ja nainen vahvistavat toisiaan aviokutsumuksessa, perheen kutsumuksessa ja seurakunnan jäseninä. Piispainkokouksemme selvitys (s. 6) tähdentää: näkemys, jonka mukaan reformaatio halusi sekularisoida avioliiton tekemällä siitä vain maallisen säädyn, ei anna historiallisesti oikeaa kuvaa luterilaisesta avioliittokäsityksestä. luterilaiset reformaattorit näkivät avioliitossa vahvoja hengellisiä ulottuvuuksia. Parhaimmillaan aviorakkaus voi heijastaa Kristuksen ja seurakunnan suhdetta. Vastaavasti ortodoksista terminologiaa käyttäen voitaneen tässä yhteydessä puhua jumalallistumisesta osana kristityn kutsumusta myös avioliitossa. 2 Traubüchlein: das Sakrament (Geheimnis) Deines lieben Sohnes Jesu Christi und der Kirche, seiner Braut, in ihnen zeichenhaft abgebildet hast Myös esimerkiksi Juhani Forsberg kiinnitti huomiota Suomen ortodoksien kanssa v käydyssä teologisessa dialogissa tämän kohdan sakramentaalisiin piirteisiin. Ks. Forsberg 2011, 93. LIITE: Piispainkokous / 13

230 Avioliitossa Jumalan tahto liittyy ihmisten tahtoon ja Jumalan siunaus, Pyhän Hengen lahjat edistävät avioliiton ja perheen hyvää, yksilön ja yhteisön parasta seurakuntana, kirkkona ja yhteiskuntana. Kyse ei ole liittymisestä vain johonkin vanhentuneeseen yhteiskuntamalliin ja patriarkaaliseen hierarkiaan. Kyse on ennen muuta ja perustavasti miehen ja naisen ja ylipäätään ihmisten asemasta seurakunnan, Kristuksen ruumiin jäseninä. Kirkon ja kristillisen elämän voima on Kristuksen ja seurakunnan välisessä rakkaudessa, jonka päämäärä on ikuisuudessa. Avioliitto on uskon ja rakkauden koulua miehen ja naisen välisessä, luomiseen pohjaavassa erityissuhteessa, jolla on merkitystä hyvän yhteiselämän, ihmiskunnan ylläpidon ja seurakunnan rakentumisen näkökulmasta. 3 Luterilaisessa teologiassa on tapahtunut samansuuntainen kehitys kuin katolisessa kirkossa Vatikaanin II kirkolliskokouksen opetuksessa. Molemmissa kirkoissa kokonaisvaltainen esitys avioliittoteologiasta myös vielä puuttuu. Gaudium et spes asiakirjassa avioliiton eri tarkoitusperiä kuvattaessa on luovuttu perinteisestä opista avioliiton tarkoitusperien hierarkiasta ja esitetty avioliiton muodostavan pikemminkin eri osa-alueiden integraalisen kokonaisuuden. Aviopuolisoiden keskinäinen rakkaus, avoimuus lasten saamiselle ja vastuu lapsesta kuuluvat yhteen. Samalla avioliiton teologinen johtoajatus on liittoteologinen: Jumala on asettanut avioliiton, joka on tarpeen ihmiskunnan ylläpitämiseksi, perheenjäsenten henkilökohtaisen kasvun ja myös iankaikkisen pelastuksen näkökulmasta. Avioliitto ja perhe palvelevat ihmisen ja koko yhteiskunnan inhimillistymistä. Avioliitto on miehen ja naisen liitto, johon kuuluvat henkilökohtainen elämänyhteys ja ehdoton uskollisuus. Jo Vatikaanin II kirkolliskokous oli hyvin tietoinen entistä vaikeammista olosuhteista onnellisen avio- ja perhe-elämän toteuttamiselle nykyaikaisessa yhteiskunnassa ja siitä, että tarvitaan pastoraalisia periaatteita eronneiden ja uudelleen avioituneiden eronneiden kohtaamiseen (vrt. GS 47). 4 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen selvitys (s. 6) tuo esiin uskon merkityksen avioliiton arjessa: kristillinen usko antaa naisen ja miehen avioliitolle erityisen hengellisen sisällön, joka ylittää lainsäädäntöön ja luonnolliseen järkeen perustuvan käsityksen avioliitosta. Reformaattoreiden mukaan usko auttaa näkemään avioliiton Jumalan asettamana elämänmuotona ja pitämään kumppania Jumalan antamana lahjana. Lasten synnyttäminen ja kasvattaminen yhdessä ovat vastausta Jumalan antamaan kutsumustehtävään. Usko auttaa myös kantamaan ristiä: taloudelliset vaikeudet, sairaudet, lapsettomuus tai muut yhteisen elämän vastoinkäymiset johtavat turvautumaan Jumalaan ja pyytämään hänen apuaan. Myös Luther siis kytki miehen ja naisen välisen suhteen Kristuksen ja kirkon välisen suhteen sakramenttiin eli mysteeriin. Juuri tähänhän liittyy myös ortodoksisen ja katolisen teologian ajatus avioliiton sakramentaalisuudesta. Katolisen Katekismuksen mukaan: Koska Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, heidän keskinäisestä rakkaudestaan tulee sen ehdottoman ja horjumattoman rakkauden kuva, jolla Jumala rakastaa ihmistä Kristus on tämän armon lähde. Niin kuin Jumala muinoin kohtasi kansansa rakkautensa ja uskollisuutensa 3 Ks. myös Yli-Opas 2016, Müller 2010, LIITE: Piispainkokous / 13

231 liitossa, samalla tavoin nytkin ihmisten Vapahtaja ja kirkon Ylkä tulee kristittyjä aviopuolisoita vastaan avioliiton sakramentin kautta. 163 Hän pysyy heidän luonaan ja antaa heille voiman ottaa ristinsä ja siten seurata häntä, nousta, jos he ovat langenneet, antaa toisilleen anteeksi, kantaa toistensa kuormia,164 olla toisilleen alamaisia Kristusta totellen (Ef. 5:21) ja rakastaa toisiaan hellällä, hedelmällisellä, yliluonnollisella rakkaudella. Hän antaa heille heidän rakkautensa ja perhe-elämänsä ilossa jo täällä esimakua Karitsan hääjuhlasta. Rovasti Vadim Leonovin esitelmässä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon teologisessa konferenssissa helmikuussa 2016 puolestaan todetaan: Ortodoksisessa teologiassa avioliittoa pidetään usein esikuvana sielun yhdistymisestä Jumalaan. Näin on pyhien isien traditiossa tulkittu Laulujen laulun kirja ja tähän tulokseen tuli apostoli Paavali Efesolaiskirjeessään (5:32). Tässä mielessä ajallisen avioliiton on määrä valmistaa jokaista ihmistä tulevaan liittoon Jumalan kanssa, iankaikkiseen hengelliseen avioliittoon. Niinpä ajallisesta avioliitosta tulee hengellinen tai luonnollisesta yliluonnollinen. 5 Johtopäätöksenä voimme todeta, että luterilainen ja ortodoksinen tai katolinen käsitys avioliiton teologiasta näyttävät olevan varsin lähellä toisiaan terminologisista eroista huolimatta. Keskeisiltä osilta taustalla ovat näet samat raamatulliset ja kristillisen perinteen ydinteemat. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliitto-opetus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisen avioliitto-opetuksen ilmaisemisessa tiivistetysti lainaan seuraavassa piispainkokouksen selontekoa ( ): Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliitto-opetus on seurannut avioliittokäsityksessään reformaatiossa muotoutunutta peruslinjaa. Kirkon opetuksessa ja käytännöissä on tapahtunut muutoksia, esimerkiksi suhtautumisessa avioliiton esteisiin, aviopuolisoiden keskinäiseen asemaan, avioeroon ja eronneiden uudelleen vihkimiseen. Muutoksista huolimatta avioliitto on nähty miehen ja naisen välisenä. Seuraavassa nostetaan esiin muutamin esimerkein, miten kirkko on ilmaissut avioliittokäsitystään. Vuonna 1999 hyväksytyn Katekismuksen mukaan miehen ja naisen välinen seksuaalisuus nähdään osana Jumalan hyvää luomistyötä: Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea. Piispainkokouksen kirkolliskokoukselle laatiman selvityksen Parisuhdelain seuraukset kirkolle (2010, ) johtopäätöksissä todettiin, että ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen klassinen perusta on siinä vakaumuksessa, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuva avioliitto luo turvallisimman kasvuympäristön puolisoiden väliselle seksuaalielämälle ja lasten kehitykselle. Kirkollisessa vihkimisessä avioliiton osapuolina ovat nainen ja mies. Piispainkokous katsoi myös, että avioliiton laajentaminen siten, että kumppanien sukupuolella tai lukumäärällä ei ole merkitystä, 5 Leonov 2016, 29. LIITE: Piispainkokous / 13

232 poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä ja yhteiskunnallisessa lainsäädännössä. Aviokumppaneina nainen ja mies ovat tasavertaisia ja toisiaan täydentäviä. Molempien puolisoiden velvollisuuksiin kuuluvat kunnioitus, sitoutuminen, huolenpito ja aviouskollisuus. Tällainen liitto palvelee parhaiten uuden elämän syntymistä. Sitä tukemalla suojellaan lasten kasvua ja edistetään koko ihmisyhteisön hyvinvointia. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta ilmaisi avioliitto-opetusta korostaen avioliittoa miehen ja naisen välisenä piispainkokouksen selvityksestä antamassaan mietinnössä 4/2010 (s. 5): Perustevaliokunta pitää lähtökohtanaan Raamatussa ja kirkon tunnustuskirjoissa ilmaistua avioliittokäsitystä. Kirkon uskon mukaan avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden miehen ja yhden naisen liitto. Käsitys perustuu Raamatun alkukertomuksille (1. Moos. 1:27-28; 2:18-25) ja Jeesuksen vahvistukselle evankeliumeissa (Matt. 19:4-6; Mark. 10:6-9). Miehen ja naisen välinen avioliitto ja siinä toteutuva rakkaus ovat Raamatussa ja kirkon perinteessä myös Kristuksen ja kirkon välisen rakkaussuhteen kuva (Ef. 5:25-31). Samalla katsotaan, että avioliiton ulkopuoliset suhteet (1. Kor. 6:12-20) ja moniavioisuus (1. Kor. 7:2, 1. Tim. 3:2) ovat ristiriidassa miehen ja naisen välisen aviorakkauden kanssa. Raamattu kutsuu mieheksi ja naiseksi luotua ihmistä Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27): Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 laadittiin tietoisena tuolloin eduskunnassa vireillä olleeseen aloitteeseen avioliittolain laajentamisesta samaa sukupuolta oleviin pareihin (s. 6): Viimeaikaisessa keskustelussa on esitetty ehdotus ns. sukupuolineutraalista avioliittolaista. Perustevaliokunta katsoo, ettei kirkko voi tältä osin muuttaa omaa avioliittokäsitystään, joka kuuluu sen uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan. Tärkeä teologinen periaate on, että jumalanpalveluksen ja kirkollisten toimitusten rukoukset ja muut liturgiset elementit ilmaisevat kirkon yhteistä uskoa. Siksi kirkkokäsikirjan avioliiton solmimista koskevat kaavat heijastavat kirkon avioliittokäsitystä. Vaikka jotkut valinnaisista lukukappaleista ja rukouksista eivät sisällä viittauksia vihittävien sukupuoleen, kaavojen sanavalinnat ja yleinen luonne kuvaavat avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Avioliitto ja ihmisten sielunhoidollinen kohtaaminen Jokainen ihminen tarvitsee ystävyyttä, tukea, jakamista ja huolenpitoa. Luterilainen kirkko painottaa jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Uskostaan käsin kirkko puolustaa ihmisen arvoa ja liittyy ihmisoikeuksiin. Kumppanuuden, rakkauden ja rinnalla kulkemisen tarpeesta, johon voidaan eri tavoin vastata lähimmäisenä tukea antaen, ei muodostu ikään kuin ihmisoikeutta avioliittoon. Eri tavoin ajattelevien tulisi kuitenkin pyrkiä kohtaamaan toisensa kultaisen säännön hengessä toistensa asemaan asettuen ja myötäeläen. Avioliitolla on kirkon uskon ja yleisen luonnonoikeudellisen käsityksen mukaan tietty tehtävänsä elämän kokonaisuudessa, olennaisesti myös ihmiskunnan ylläpitämistä ajatellen. Aihepiiriin liittyy muitakin pastoraalisia kysymyksiä, kuten avioerot, avoliitot ja niihin liittyvät pohdinnat. LIITE: Piispainkokous / 13

233 Erityiskysymyksenä nostetaan tässä esille ainoastaan se, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko on päättänyt pastoraalisesti tukea niitä ihmisiä, jotka ovat solmineet Suomen lainsäädännön tunnustaman samaa sukupuolta olevien avioliiton maistraatissa. Johtoajatuksena on ollut, että yhtäältä avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen, mutta jokaisen ihmisen ihmisarvoa tulee kunnioittaa ja tukea häntä pastoraalisesti eri elämäntilanteissa. Piispainkokous antoi helmikuussa 2011 ohjeen vapaamuotoisesta pastoraalisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Kyse on siis esirukouksesta ja ihmisten kanssa rukoilemisesta heidän elämäntilanteessaan, ei avioliiton siunaamisesta eikä varsinkaan avioliittoon vihkimisestä. Pappi ei voi voimassa olevan kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan mukaan toimittaa avioliittoon vihkimistä tai avioliittoon siunaamista samaa sukupuolta oleville pareille, mutta 2011 annettua pastoraalista ohjetta voidaan soveltaa samaa sukupuolta oleviin, maistraatissa siviiliavioliittoon vihittyihin pareihin. Tilanteeseen voi piispainkokouksen 2016 selonteon mukaan sisältyä raamatuntekstejä, virsiä ja kirkon rukousperinteeseen liittyvää aineistoa. Piispa voi tarvittaessa antaa tarkempia ohjeita tai muulla tavoin ohjeistaa hiippakuntansa pappeja. Kirkkotilan käytössä noudatetaan kirkkojärjestystä, mikä tarkoittaa sitä, että osassa seurakuntia yksityistä vapaamuotoista rukousta samaa sukupuolta olevan parin puolesta ja kanssa ei saa toteuttaa kirkossa, ja osassa seurakuntia kirkkoherra ja/tai kirkkoneuvosto puolestaan on antanut siihen luvan. Kirkkojärjestys toteaa: Uusi kirkko on vihittävä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Kun kirkko on vihitty, sitä saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. Kirkon käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä. Kirkkoherra valvoo kirkon käyttöä. (KJ 14:2) sekä: Jos kirkkoherra ja kirkkoneuvosto ovat eri mieltä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, kirkon, siunauskappelin tai kappelin käyttöä taikka seurakunnan päätettävissä olevia kolehteja koskevasta kysymyksestä, asia on saatettava tuomiokapitulin ratkaistavaksi. (KJ 9:7) Edellä sanotun pohjalta on päätteeksi syytä vielä tähdentää, että luterilainen avioliittoteologia ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käsitys avioliitosta on hyvin lähellä ortodoksista (ja katolista) avioliittoteologiaa, koska yhteisenä pohjana ovat Raamattu sekä kristillisen kirkon perinne idän ja lännen traditioiden eroista huolimatta. Kirkkojemme välisiä suhteita ajatellen on tärkeätä huomata tämä yhteys juuri kirkkojemme virallisen opetuksen ja kannanmuodostuksen pohjalta. Edustamme samoista juurista ammentavaa kristillistä avioliittoteologiaa, vaikka julkisuudessa olevat yksittäiset tapaukset tai yksittäisten viranhaltijoiden näkemykset saattavat antaa toisenlaisen mielikuvan. Kirjallisuus Forsberg, Juhani 2011 The Sacraments and Divine Services, in: Kouvola 1996 & Joensuu The Fifth and Sixth Theological Discussions between the Evangelical Lutheran Church of LIITE: Piispainkokous / 13

234 Finland and the Orthodox Church of Finland. Church Council, Helsinki Documents of the Evangelical Lutheran Church of Finland 12, p Katolisen kirkon Katekismus ( Leonov, Vadim 2016 Ortodoksinen käsitys avioliiton sakramentista teologisia näkökohtia, julkaisussa Reseptio 1/2016, s (sakasti.evl.fi/reseptio) Müller, Gerhard Ludwig 2010 Katholische Dogmatik. Für Studium und Praxis der Theologie. 3. Auflage der Sonderausgabe. Herder. Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ( Unser Glaube. Die Bekenntnisschriften der evangelisch-lutherischen Kirche. GTBSiebenstern. VELKD. Yli-Opas, Antti 2016 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksestä, julkaisussa Reseptio 1/2016, s (sakasti.evl.fi/reseptio) LIITE: Piispainkokous / 13

235 LIITE 2 Asiakirjan analyysi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen selvitys avioliittolain muutoksen johdosta Dimitri Yurevich Suomen eduskunta vahvisti lisäyksen avioliittolakiin, jossa avioliitokäsityksen muotoilussa pidetään parempana ilmaisua kaksi persoonaa, edellisen mies ja nainen sijaan (1:1, 1). Sen jälkeen, kun lisäys astui voimaan , samaa sukupuolta olevat parit saivat mahdollisuuden solmia tällä tavoin ymmärretyn siviiliavioliiton. Koska tällä lailla on valtakunnallinen luonne, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous julkaisi tässä analysoitavan asiakirjan, jossa kirkko esittää oman näkemyksensä tilanteesta ja antoi joitakin käytännöllisiä selvityksiä. Tämän tapaamisen venäläisille osanottajille asiakirjan teksti oli saatavissa vain englanninkielisen käännöksen muodossa, joka sisältää jotakin erityistermejä. Siksi asiakirjan analyysi on varustettu sen sisällön lyhyellä kuvauksella. Osa Ihmisarvo kuuluu kaikille Tässä osassa viitataan siihen, että Luterilaisen kirkon moraaliopetuksen perusteena on ihmisarvo ja lähimmäisrakkaus (s. 1) Myöskin mainitaan, että kysymykset, jotka ovat sidoksissa seksuaalisuuden, perheen ja ihmissuhteiden kanssa syvästi koskettavat ihmisiä ja pystyvät sekä auttamaan että tuomaan vahinkoa elämälle ja että kirkko halua tukea ihmisiä ja julistaa hyvää sanomaa Jumalasta, joka on Pyhä, kaikkien edessä, koska kaikki ovat syntiä tehneet ja tarvitsevat armoa (Room. 3:21-22) (s. 2). Näiden hyvin ajateltujen ajatuksien jälkeen yllättäen tekstissä ilmestyy lause, joka synnyttää hämmennystä Raamatun tulkitsemiseen ortodoksiperinnön näkökulmasta: Jokainen ihmisolento on luotu Jumalan kuvaksi, huolimatta hänen iästään, syntyperästään, kielestään, kansallisuudestaan, uskonnostaan, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perheestä, jossa ihminen kasvoi (s.2). Ehdottomasti, kristillisen kirkon kahden tuhannen vuoden historian aikana on ehdotettu monta erilaista käsitystä termistä Jumalan kuva. Idän ortodoksinen traditio lähtee siitä, että Jumalan kuva, joka oli annettu ensimmäiselle ihmiselle Aatamille - oli olennaisesti turmeltunut syntiinlankemuksen jälkeen. Samoin, kun me perimme esi-isiltämme Jumalan kuvan, samoin me perimme myös ihmisluonnon turmeluksen. Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä sanoo apostoli Paavali (Room. 5:12). Jokaisella meillä on syntymästä saakka sekä Jumalan kuvan piirteet, jotka esiintyvät kyvyissämme ja taidoissamme, että myöskin sen turmeluksen todistukset meissä syntiset taipumukset, paheet ja himot. Siksi tuskinpa voi väittää, että tämä ympäristö, jossa me elämme, nämä ihmiset, jotka ympäröivät meitä, eivät vaikuttaisi Jumalan kuvan kehitykseen, tai päinvastoin eivät edistäisi sen hajoamista meissä. Muuten olisi turha apostolin huuto: Huono seura hyvät tavat turmelee (1. Kor. 15:33). Myös meidän käyttäytymisemme, valintamme hyvän ja pahan välillä joko luo tai tuhoaa LIITE: Piispainkokous / 13

236 Jumalan kuvaa. Siksi ei saa ajatella, että seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuttaisi Jumalan kuvaan ihmisessä. Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät julistaa tuomion sama apostoli (1. Kor. 6:9-10). Toinen lause tästä osasta pitää käsitellä tärkeän eettisen periaatteen valossa, joka on muodostettu idän ortodoksisessa kirkossa ja on lausuttu tällä tavalla: Rakasta syntistä ja vihaa syntiä hänessä. Käytännössä se tarkoittaa, että Kirkko kääntyy syntisten puoleen, kutsuu heitä luoksensa, mutta kutsuu sitä varten, että se voisi antaa heille voimaa taistelussa syntiä vastaan ja apua lopullisessa voitossa synnistä. Sellaista moraalisen muutoksen ideaa ovat täynnä monet apostoli Paavalin kirjeet. Ennen tekin olitte pimeyttä, - kirjoittaa hän -, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin... (Ef. 5:8-11). Ortodoksikirkko, tunnustamalla homoseksuaalisuuden syntinä kutsuu homoseksuaalin tekemään parannusta ja jättämään tällaisen seksuaalisen käytännön. Siksi ortodoksilukijalle kuulostaa dissonanssina seuraava ajatus tässä tarkistetussa asiakirjassa: Kirkossa on huoneet erilaisille perhetyypeille: yksinäisille ihmisille, leskille, eronneille ja myös niille, jotka kuuluvat seksuaali- tai sukupuoliyhteisöihin. (s.2). Synnyttää hämmennystä, että tässä puhe ei olekaan yksityisistä katuvista homoseksuaalista, vaan heidän kuulumisestaan määrättyihin yhteisöihin, mikä tarkoittaa heidän synnillisen seksuaalikäytäntönsä jatkamista. Sen jälkeen osassa oikein mainitaan, että omatunnon vapauden periaate antaa oikeuden jokaiselle kansalaiselle tehdä oma valintansa, ja tämä ei voi olla hänen syrjintänsä syynä yhteiskunnallisessa elämässä (s. 2). Tämä osa päättyy viittauksella siihen, että tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on kaksi näkökulma siihen, miten pitää suhtautua uskovaisiin, jotka edustavat epäperinteistä (epätavallista) seksuaalisuuntautumista: Jotkut Kirkossa ajattelevat, että suhteet samaa sukupuolta olevien kanssa eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka he hyväksyvät homot inhimillisenä persoonana. Toiset taas ajattelevat, että homojen kirkollinen hyväksyminen vaatii myös heidän suhteidensa hyväksymistä (s. 2). Ensimmäinen näkökulma on lähellä ortodoksista traditiota. Osa Näkökulmia avioliiton historiaan Tässä osassa viitettaan siihen, että eri aikoina erilaisissa kulttuureissa on ollut erilaisia avioliiton muotoja. On annettu lyhyt historiallinen katsaus siitä, että Kristus-Vapahtajan ajanjakson ajaksi sekä juutalaisen kansan keskuudessa että roomalaisessa maailmassa kaikkein sopivimpana avioliiton muotona pidettiin monogamiaa (yksiavioisuus), joka olikin asetettu Kristuksen sanalla ja tuli ainoaksi hyväksytyksi avioliiton muodoksi kirkossa ymmärrettynä miehen ja naisen välisenä liitona. (s. 2-3) LIITE: Piispainkokous / 13

237 Luomiskertomuksen perusteella 1. Mooseksen kirjassa (1. Moos. luvut 1-2) asiakirjassa oikeudenmukaisesti korostetaan, että miehen ja naisen välinen seksuaalisuus ymmärretään erottamattomana osana luomisjärjestystä ja kuvaa todellisuuden perusluonteesta. Tärkeä on myös viittaus siihen, että laajassa teologisessa kontekstissa Raamatun tekstit suhtautuvat täysin kielteisesti homoseksuaalisuuteen (s. 3). Sen jälkeen tulee erehdytys siitä, että me emme tiedä, miten paljon tämä ilmiö, jota kutsutaan Raamatussa homoseksuaalisuudeksi, sopii samaa sukupuolta olevien avioliiton nykykäytännölle. Tätä voi pitää oikeana vain osittain, koska nyky-yhteiskunnan elämäntapa erottuu Uuden Testamentin tekstien kirjoitusvaiheesta, mutta tällaisten suhteiden syntinen luonne pysyy muuttumattomana. Sen jälkeen tässä osassa kuvataan nykyinen maallinen (siviili) käsitys avioliitosta, joka keskittyy kahden yksilön keskinäiseen sopusointuun. Muutoksien myötä, jotka koskevat tietoja homoseksuaalisuudesta ja sen hyväksymisestä, syntyi näkökulma, jonka mukaan avioliiton solmivien sukupuoli ei ole tärkeätä vaan sen sijan heidän rakkaussuhteensa, jota avioliiton solmimisen pitää vahvistaa, käsitetään korkeimmassa määrin merkittäväksi (s. 4). Voi vain pahoitella, että kertoessaan näistä katsomuksista asiakirjan tekijät eivät pitäneet sopivana esittää arvostelua (kriitikkiä) tällaisille maallisille asenteille. Osa Avioliittokäsityksen esittäminen luterilaisessa reformaatiossa Tässä osassa tarkasti esitetään avioliitokäsitys Martti Lutherilla ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Perusasioissa tämä näkökulma on samankaltainen ortodoksikirkon tradition kanssa. Lausutaan että avioliitto on Jumalan asettama miehen ja naisen välinen liitto ja sen päämäärä on suhteiden vahvistaminen puolisoiden välillä ja myös uuden elämän syntyminen ja kasvattaminen (s. 5.) Avioliitto ymmärretään kristillisen uskon ja rakkauden kouluksi (s. 5). Esitetään kritiikkiä keskiaikaisia katolisia näkemyksiä vastaan, joiden mukaan luostarikutsumus on korkeampi kuin elämä avioliitossa, mikä johti selibaattikäytäntöön katolisen kirkon pappien keskuudessa (s. 5). Mainitaan, että naimattomuudessa oleminen on mahdollinen, mutta, jos se on Jumalan kutsumus ja vain erityisten hengellisten lahjojen avulla (s. 6). Sen jälkeen esitetään sellainen luterilaisen opin avioliittokäsityksen aspekti, joka toisaalta huomattavasti eroaa ortodoksisesta opista, mutta toisaalta, mahdollisesti, on ollut yhtenä syynä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on joutunut vaikeaan tilanteeseen. Puhe on siitä, että luterilaisessa kirkossa avioliittoa ei hyväksytä Kirkon sakramentiksi, koska kasteeseen ja ehtoolliseen verrattuna se ei voi lahjoittaa syntien anteeksiantamista (s. 6). Samalla mainitaan, että kristillinen usko antaa avioliitolle erityisen hengellisen sisällön (s. 6). Ortodoksinen kirkko käsittelee sakramenttina sellaisia pyhiä toimituksia, joiden kautta välittyy Jumalan armo - ei vain synneistä puhdistamiseksi, vaan myös ihmisen pyhitykseksi ja antaa hänelle voimia toimintaan. Siksi nykyisessä Venäjän ortodoksikirkon pastoraalikäytännössä erotetaan avioliitto toisaalta juridisena toimenpiteenä, toisin sanoen suhteiden rekisteröinti valtion edessä ja niiden julistaminen yhteiskunnan edessä sekä toisaalta avioliitto sakramenttina. Sen LIITE: Piispainkokous / 13

238 kautta välittyy Jumalan armoa puolisoiden perhe-elämän rakentamiseksi ja heidän vahvistamisekseen vaikeuksissa. Koska sadan vuoden aikana Kirkko on Venäjällä toiminut erillään valtiosta, juridisen puhtauden vaalimiseksi kaikki uskovaiset, jotka haluavat solmia kirkollisen avioliiton (saada vihkimisen), ensin ovat velvollisia rekisteröimään avioliittonsa valtiollisissa siviilielimissä. Tällainen kaksitasoisuus täysin havainnollisesti kuvaa kirkon vihkimiskäsitystä nimenomaan sakramenttina, joka ei tee päällekkäistä työtä siviiliseremonian kanssa, vaan se täydentää sen, antaa avioliiton solmivien suhteelle uuden tarkoituksen. Omasta puolesta, hylkäämällä käsityksen avioliitosta sakramenttina, luterilainen kirkko on täysin luonnollisesti ja loogisesti päättänyt, että tässä tapauksessa yhteiskunnallinen julistaminen sulhasen ja morsian perhesuhteisiin astumisesta ja tämän tosiasian juridinen rekisteröiminen voivat täysin olla käsiteltyjä kuten siviililaitoksien tai yleensä yhteiskunnan toimivaltaan kuuluvat asiat. Asiakirjassa esitetään M. Lutherin sitaatti, jossa hän viittaa, että jokaisella maalla on omat tavat... Koska häät ja avioliitto ovat maallisia asioita, ei sovi meille, papeille tai Kirkon palvelijoille, järjestää tai johtaa niitä. Päinvastoin, seuratkoon jokainen kaupunki ja maa oma käytäntöä ja tapaa... Tämän jälkeen saksalainen teologi puhuu, että jos joku halua, että hääseremonia olisi rukouksen kanssa (joko temppelissä tai sen ulkopuolella), silloin Kirkon palvelijat ovat velvollisia tekemään sitä (s. 6). Koska reformaation aikana avioliittoasia oli annettu yhteiskunnan toimivaltaan, silloin avioliittokäsityksen uudella tavalla käsittäminen ontologisella tasolla nyky-yhteiskunnassa kuten Suomessa, niin kuin myös joissakin muissa Euroopan maissa, asetti luterilaisen kirkon vaikeaan tilanteeseen. Syntyi yhteentörmäys Kirkon perinteisen ja yhteiskunnallisen näkökulman välillä. Osa Nykyinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppi avioliitosta Tässä osassa viitataan siihen, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppi seuraa reformaation avioliittokäsityksen periaatteita. Kirkon opetuksessa ja käytännöissä on tapahtunut muutoksia, esimerkiksi suhtautumisessa avioliiton esteisiin, aviopuolisoiden keskinäiseen asemaan, avioeroon ja eronneiden uudelleen vihkimiseen. Muutoksista huolimatta avioliitto on nähty miehen ja naisen välisenä liittona (s. 7). Piispainkokouksen kirkolliskokoukselle laatimassa selvityksessä vuonna 2010 korostetaan, että tämä käsitys perustuu Raamatun opetukseen miehen ja naisen luomisesta ja avioliiton asettamisesta ja että sen hedelmänä on lapsien syntyminen. Toisin sanoen, oikein todetaan, että avioliiton laajentaminen siten, että kumppanien sukupuolella tai lukumäärällä ei ole merkitystä, poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä ja yhteiskunnallisessa lainsäädännössä (s. 7). Tämän suuntaiset ideat (täsmentämisen ja Raamatun teksteihin viittauksien kanssa) sisältyvät myös kirkolliskokouksen perustevaliokunnan antamaan mietintöön vuonna 2010 (s. 8). LIITE: Piispainkokous / 13

239 Luterilaisen kirkon jumalanpalveluskirjat, jotka on tarkoitettu avioliittotoimitukselle, kokonaisuudessa kuvaavat avioliiton miehen ja naisen liittona (s. 8). Avioliittolain lisäys, joka astui voimaan alkaen, asettaa kysymyksen siitä, minkälaisia toimituksia ja missä määrin voi käyttää sama sukupuolta olevien parien suhteen (s. 8). Osa Avioliiton solmiminen Kirkossa Osassa todettaan, että avioliittolain mukaan (pykälä 14) avioliittoon vihkiminen voi olla sekä uskonnollinen, että siviilitoimitus. Solmittaessa avioliitto kirkossa (p. 17) sen voi rekisteröidä luterilaisen tai ortodoksisen kirkon pappi tai muussa yhteisössä, jolla on valtiollinen rekisteröinti (s. 9). Laki (p. 16) antaa uskonnollisille yhteisöille oikeuden määritellä niiden ehdot ja muodot avioliittoon vihkimisen suhteen (s. 9). Tärkeänä pidetään lakivaliokunnan viittausta, että lisäys samaa sukupuolta olevista avioliitoista ei aseta uskonnollisille yhteisöille juridista vaatimusta vaihtaa omaa avioliittokäytäntöään (s.9). Osa Kirkolliset säännöt, jotka koskevat avioliittoon vihkimistä Osassa puhutaan siitä, että jumalanpalveluskirjat Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sisältävät 3 kaavaa avioliittoon vihkimisen suorittamiseksi: 1.) Avioliittoon vihkiminen, 2.) Avioliiton siunaus, 3.) Morsiusmessu. Teologisesta näkökulmasta ensimmäinen ja toinen kaava ilmaisevat yhtä ja samaa asia. Morsiusmessu on vihkitoimitus, joka sisältää ehtoollisen (s.10). Avioliittoon vihkimisen elementtien analyysi näyttää, että kaava on tarkoitettu miehelle ja naiselle. Sama koskee myös Avioliiton siunaamisen kaavaa (s. 10). Lopuksi tehdään tärkeä johtopäätöksen, että mainittuja kaavoja ei saa käyttää sama sukupuolta olevien avioliittojen suhteen. Avioliittolain lisäys ei anna papeille tällaista oikeutta (s.10-11). Osa Menettely samaa sukupuolta olevien avioliittojen suhteen Asiakirjan tämän osan sisältö synnyttää hämmennystä ortodoksilukijan mielessä. Ortodoksikirkossa homoseksuaalisuus ymmärretään paheena, jolloin tarvitaan ihmisen ojentamista hänen saamisekseen järkiinsä Kirkon taholta ja hänen henkilökohtaisia toimenpiteitään taistelussa himoa vastaan. Asiakirjan osassa puhutaan siitä, että helmikuussa 2011 piispainkokous antoi pastoraalisen ohjeen niistä tapauksista, jolloin henkilöt, jotka ovat suhteessa saman sukupuolta olevan kanssa (nyt se koskee jo sama sukupuolta olevien avioliittoa, jotka on rekisteröity siviiliavioliittoon vihkimisen kautta) pyytävät kirkolta rukousta (s.11). Vaikka papilla ei ole oikeutta toimia avioliittoon vihkijänä (niin kuin oli sanottu aikaisemiin), siitä huolimatta pappi tai kirkon työntekijä voivat rukoilla niiden puolesta ja kanssa, jotka elävät siviiliavioliitossa, sovitussa paikassa LIITE: Piispainkokous / 13

240 (s.11). Tilanne, jolloin tällainen rukous voidaan pitää kirkkorakennuksessa, mainitaan erillisessä asiakirjassa, jonka nimi on Kirkkojärjestys. Tällaisen yhteisen rukouksen perustana voi olla raamatuntekstejä, virsiä ja jumalanpalveluksen osia (s.11). Tästä nousee kysymys: edellyttävätkö tällaiset yhteiset rukoukset aikaisemmin mainitun ojentamisen kirkon työntekijöiden puolelta homoseksuaalisuutta harjoittavia kohtaan, jotka ovat solmineet avioliiton siviilivihkimisen kautta, eivät vain julkisesti tunnustaneet oman suhteensa, vaan ovat myös osoittaneet halua jatkaa sitä määrättömän pitkään? Saavatko nämä yhteiset rukoukset aikaan itsepetoksen vaikutuksen (jota idän ortodoksisessa askeettisessa perinnössä kutsutaan viettelykseksi ), jolloin homoseksuaalisuutta harjoittavilla syntyy harhakuva, että kirkko hyväksyy heidän elämäntapansa, jos kirkon palvelija lukee heidän kanssa Raamattua ja laulaa virsiä? Tulevatko samaa sukupuolta olevat parit sairaiden ihmisten kaltaiseksi, jotka tullessaan sairaalaan ruiskeiden ja vaikeiden hoitojen tilalle katsovat parhaaksi puhua hoitavan lääkärin kanssa ei omista sairauksista, vaan jostakin muusta asiasta, saamatta parannusta? Osa Elämä erilaisten avioliittokäsityksien kanssa Loppuosassa todetaan paradoksaalinen tilanne, joka on syntynyt Suomessa jälkeen: Vaikka avioliittoon vihkimisen käytäntö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole muuttunut...ilmestyvät samaa sukupuolta olevat parit, jotka ovat solmineet siviiliavioliiton ja ovat kirkon jäseniä (s.12). Sen jälkeen asiakirjassa tehdään ei täysin teologisessa mielessä määritelty väite: Kirkko on kaikkia varten (s.12). Kirkko, todellisuudessa, kohdistuu kaikille. Mutta tämän kirkon kohdistumisen kaikkia kohtaan tehtävänä ei ole automattinen jäsenmäärän suurentaminen, jotka tunnustavat vain Jumalan olemassaolon. Kirkon kohdistumisella kaikkiin ihmisiin on konkreettinen sisältö. Sen tarkoitus lausutaan sekä Johannes Kastajan suusta, että myös itse Vapahtajan suusta: Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle (Matt.3:2, 4:17). Kirkko - kaikille, mutta sinne pääsevät vain ne, jotka haluavat muuttaa itseä. Mutta tämä ajatus muuttumisesta ja homoseksuaalisuuden paheesta vapauttamisesta luetaan seuraavassa asiakirjan kohdassa: Samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikissa kirkon toiminnan muodoissa, ja heitä pitää käsitellä perheenä siitä tosiasiasta huolimatta, että heidän avioliittoansa ei ole solmittu kirkkojärjestyksen mukaan (s.12). Viimeinen lause on ristiriidassa edellä esitetyn Suomen evankelis-luterilaisen kirkon näkökulman kanssa, jonka mukaan avioliittona voi pitää vain miehen ja naisen välistä liittoa. Tästä johtuu, että avioliiton voivat solmia vain mies ja nainen, mutta perheen voivat muodostaa myös sama sukupuolta olevat henkilöt. Sen jälkeen tarkasti puhutaan niistä henkilöistä kirkon toiminnassa, jotka elävät avioliitossa samaa sukupuolta olevien kanssa: Avioliittolain lisäys tarkoittaa, että on olemassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, virkailijoita ja työntekijöitä, jotka solmivat avioliiton samaa sukupuolta olevien kanssa. Jokaisen näiden kohdalla pitää suhtautua kirkossa tasa-arvoisella kunnioituksella (s.12). Ei ole aivan selvää, minkälaista toimintaa on kätketty tämä virkoja kos- LIITE: Piispainkokous / 13

241 kevan yleisen määräyksen taakse. Voivatko nämä henkilöt olla kristillisen opin julistajia ja Kirkon palvelijoita, vai niitä työntekijöitä, jotka suorittavat vain erilaisia teknillisiä töitä? Eikö ole tässä niille ihmisille huolettomuuden ja itsepetoksen vaara, joista oli kerrottu aikaisemmin tässä tekstissä, kun puhuttiin kirkkorukouksesta sama sukupuolta olevien parien kanssa? Johtopäätös Analysoidussa asiakirjassa on paljon vakuuttavia paikoija, jotka kirkkaasti ja selväpiirteisesti esittävät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppia, joka kokonaisuudessaan on samankaltainen Venäjän ortodoksikirkon opin kanssa. Mutta samanaikaisesti on joitakin asiakirjan ajatuksia ja yllätyksiä, jotka pakottavat ortodoksilukijan esittämään tarkentavia kysymyksiä tai esittämään olevansa eri mieltä. Asiakirjan kiistaton perusetu on vakaumuksellinen ja yksiselitteinen todellisen raamatullisen ja myös idän ortodoksissa perinnössä hyväksytyn avioliitto-opin vahvistaminen miehen ja naisen välisenä liitona, jonka Jumala asetti ei vain lasten synnyttämiseen, vaan myös rakkaudessa kasvamiseen. Tällainen väite johdonmukaisesti ja loogisesti esitetään asiakirjassa käytännöllisellä alueella. Avioliittoon vihkimisen voi toimittaa vain eri sukupuolta olevien kesken. Ne asiakirjan kohdat, joissa tuntuu jonkinlainen sanomatta jättäminen ja keskeneräisyys, joista tulee esiin kompromissitarve valtiollisessa elimessä rekisteröityyn samaa sukupuolta olevien avioliiton muodolliseen tunnustamiseen. Tämä tarve puolestaan lähtee uskonpuhdistuksen ajan uskonopin väitteestä siitä, että avioliitto ei ole kirkon sakramentti. Siksi sen solmiminen kuuluu yhteiskunnan ja valtion toimivallan piiriin. Asiakirja näyttää havainnollisesti, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko pyrkii puolustamaan raamatullisen ja yhteiskristillistä avioliittokäsitystä osoittaen samalla suvaitsevaa (kärsivällistä) suhdetta erilaisia nyky-yhteiskunnan jäseniä kohtaan. LIITE: Piispainkokous / 13

242 LIITE 3 Seppo Häkkinen Ajankohtaista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon dialogin jatkoa koskeva neuvottelu Pietarissa Kirkko ja valtio -suhde - avioliittolainsäädännön muutos voimaan liitännäislakeineen - kansalaisaloite eutanasian sallimisesta jätetty eduskunnalle, joka lähettänyt asian sosiaalija terveysvaliokuntaan, käsittely syksyllä 2017 (kirkot vastustavat aloitetta) - turvapaikanhakijoiden suuri määrä (n ) vuonna 2015 aiheutti vilkkaan keskustelun pakolaisuudesta, valvontaa ja lainsäädäntöä kiristetty, kielteisten turvapaikkapäätösten määrä kasvanut. Kansalaisten suhtautuminen polarisoitunut, kirkon johto käynyt keskusteluja valtiojohdon kanssa turvapaikanhakijoiden ihmisarvoisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta - erittäin laaja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus sekä tähän liittyvä maakuntauudistus koskevat osittain myös kirkon toimintaa - kirkolla edelleen autonomia omissa asioissaan, paineita kirkon ja valtion suhteiden muutokselle ei ole, ainoastaan yksittäisiä puheenvuoroja kuultu avioliittolainsäädännön muutoksen jälkeen Kirkkojenväliset suhteet - hyvä yhteys vallitsee edelleen Suomessa kirkkojen välillä (myös muiden uskontojen kesken, USKOT-foorumi kokoaa eri uskontoja yhteen) - Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välistä dialogia käyty jo yli 25 v, käynnissä yhteinen arviointi siitä, miten jatketaan - vapaiden suuntien (helluntailaisuus, vapaakirkko, metodistit) kanssa käytävissä dialogeissa edetty (metodistien kanssa alttarin ja saarnatuolin yhteys) - kansainvälisissä kirkkoliitoissa Suomen evankelis-luterilainen kirkko aktiivinen - luterilais katolinen dialogikomissio täytti 50 v, Vastakkainasettelusta yhteyteen asiakirja merkittävä saavutus, Lundissa luterilaisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon johto yhteisessä reformaation merkkivuoden avauksessa - LML:n yleiskokous järjestettiin reformaation juhlavuonna 2017 Namibian Windhoekissa - Inkerin ja Suomen luterilaisten kirkkojen neuvottelukunta kokoontui huhtikuussa 2017 Saratovissa, yhteydet jatkuneet hyvinä. Neuvottelukunnan kokouksen yhteydessä tavattiin muun muassa Saratovin ja Volgan metropoliitta Longin - Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon dialogin jatko etsii muotoaan, mutta ilmapiiri Suomessa tällä hetkellä myönteinen ja odottava. Muuten yhteydet jatkuneet tiiviinä ja luontevina (mm. viime kuukausien aikana on tavattu metropoliitta Isidor, metropoliitta Konstantin ja metropoliitta Simon, piispa Antoni osallistui Kirkkopäivien keskustelutilaisuuteen Turussa toukokuussa) Kirkon kuulumisia - hyvät toimintaedellytykset, vaikka huolenaiheita on LIITE: Piispainkokous / 13

243 kirkon jäsenmäärän kehitys koko ajan laskeva (kirkosta eroaminen pysynyt korkealla, nettotappio n / vuosi, kuolleita enemmän kuin kastettuja, nettotappio n / vuosi) > seurakuntien ja hiippakuntien tilanne (ja talous) eriytyvät toisistaan > kastettujen osuus vähentynyt, huolestuttava kehitys > rippikoulun käyneiden määrä kasvanut - avioliittolainsäädännön muutos lukien > kirkon virallinen kanta säilynyt ennallaan > polarisaatio kasvanut kirkon sisällä muun yhteiskunnan tavoin, jakaa kirkkoa > hiippakunnissa erilaista suhtautumista pappeihin, jotka vihkineet samaa sukupuolta olevia, vihkimisiä ollut vain muutamia, kantelut vielä käsiteltävinä > vaikeampi asia kuin naispappeus, ykseys koetteella, kunnioittavan keskustelun malli > piispainkokouksessa selvitys vihkioikeudesta luopumisesta > kirkolliskokouksen käsittelyssä aloite, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien vihkiminen sallittaisiin, mutta se ei olisi papeille pakollinen (tuskin etenee) - Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö, jolta pohjalta kirkolliskokous päätti 17 kirkon tulevaisuuteen liittyvästä asiakohdasta, jotka liittyvät toimintakulttuurin, kehittämistoiminnan ja johtamisen uudistaminen. - virsikirjan lisävihko käyttöön adventtina 2016, 79 uutta suomenkielistä virttä ja ruotsinkielisiä uusia virsiä Rippikoulusuunnitelma 2017 tulee voimaan , siirryttävä viimeistään Helsingin hiippakunnassa piispanvaali elo-syyskuussa, nykyinen piispa jää eläkkeelle , kolme ehdokasta asetettu Reformaation merkkivuosi - merkkivuotta vietetään nimen Armoa 2017! alla. Nimi viittaa armoon käsitteenä, mutta myös pyyntönä ja kehotuksena - merkkivuoden periaatteet ovat paikallisuus, ekumeenisuus ja tulevaisuus sekä liittyminen itsenäisyyden Suomi 100 juhlavuoteen - valtakunnallisia tapahtua avajaiset ja päätösjuhla Turussa, Kirkkopäivät Turussa - erityisiä nostoja ovat helatorstai sekä teesityöskentelyllä käynnistyvä reformaatioviikko , joka huipentuu merkkivuoden päättävään uskonpuhdistuksen muistopäivän sunnuntaihin kouluyhteistyö, materiaalia - Digimarkus -raamatunkäännös - konsertteja, teatteri-, tanssi- ja oopperaesityksiä, näyttelyitä, luentoja ym. paljon ympäri maata, ilmestynyt paljon hyvää kirjallisuutta LIITE: Piispainkokous / 13

244 LIITE 4 Speranskaja Elena S. Mahdollisten teologisten neuvottelujen aihepiireistä Sinappi - dialogien perusteella Meidän dialogimme täyttää 50 vuotta. Voin muistella joitakin yksityiskohtia ja menneiden dialogien aiheita, jotka, mahdollisesti, auttavat meitä valitsemaan teologisten keskustelujen suuntaa tulevaisuudessa, jos ne alkavat uudestaan. Siksi minun puheeni on enimmäkseen teesimuotoinen eikä lopullinen esitelmä. Niin kuin tiedettään, dialogit alkoivat vuodesta 1970, ja 90-luvun alkuun asti ne sisälsivät kaksi aihepiiriä: teologiset kysymykset ja rauhankysymykset, tai niin kuin niitä kutsuvat protestantit, eettisiä kysymyksiä. 1. Teologisen keskustelun aiempien jaksojen arviointi. Yritys arvioida entisiä keskusteluja tehtiin vuonna 2002 Sinappi-XII dialogilla, joka pidettiin Moskovassa. Toisin sanoen 15 vuotta sitten. Huolimatta ilmoitetusta aiheesta entisten dialogien todellista arviointia ei onnistuttu tekemään. Pitää tunnustaa, että meillä Venäjällä tiedettään vain yksi todellinen teologinen analyysi meidän neuvotteluista vuoteen Se on Risto Saarisen kirja Usko ja pyhyys, joka on ilmestynyt venäjän kielellä ja myöskin on laitettu internettiin. Meidän ortodoksisten oppilaitoksien opiskelijat ja aspirantit usein valitsevat oman vuosityön ja diplomityön aiheeksi - dialogi toisten kirkkokuntien kanssa. Mutta valitettavasti nämä työt eivät menee kauemmaksi ja pysähtyvät vain dialogien kuvaukseen ja ei-ortodoksisen näkökulman jonkinlaiseen kritiikkiin. Siksi ensimmäisenä mahdollisista ehdotuksista tulevaisuuteen on edellisten neuvottelujen vakava teologinen arviointi. Tärkeänä sitä pidettään siksi, että, Saarisen sanojen mukaan, alkuvaiheessa neuvottelut olivat suomalaisten teologien vahvan vaikutuksen alla, jotka perustelivat luterilaisuutta apostolisella traditiolla ja pyhien isien teologialla. Muun muassa Tuomo Mannermaa, joka, Saarisen sanojen mukaan, ajatteli, että luterilainen traditio huomattavasti erottuu protestantismin toisista muodoista. Hän korosti Pyhän Augustinuksen roolia vanhan Kirkon opin muodostumisessa. Mannermaa käsitteli kirkkohistoriaa apostolisen tradition kehityksenä, jossa uskon opinkohdat selvästi lähtevät itse Uuden Testamentin olemuksesta ja jossa uskonpuhdistuksen ajatus pitää käsitellä kiinteässä suhteessa varhaiskirkon ja pyhien isien aikakauden kanssa. Venäjän ortodoksikirkon puolelta dialogiin on osallistunut muiden muassa sellainen syvä teologi kuin arkipiispa Mihail Mudjugin (1976), joka hyvin tunsi myös luterilaisen tradition. Niin kuin kirjoittaa Saarinen:... toisen tapaamisen aikana (1976) neuvottelut siirtyivät uuteen vaiheeseen, ja alkoi suurenmoinen lähestyminen pelastuskysymyksessä. Viides neuvottelu (1980) pystyi kehittämään tätä lähestymistä eteenpäin ja tarkasteli suhdetta uskon, rakkauden ja hyvien tekojen välillä Jeesuksen Kristuksen pelastavan uskossa läsnäolon kautta. Silloin jopa poismennyt Moskovan ja koko Venäjän Patriarkka Pimen vuonna 1978 sanoi omassa esitelmässään, että Suomen kirkko osoitti jossakin mielessä läheisyyttä ortodoksisuuteen. LIITE: Piispainkokous / 13

245 Tänä päivänä, monta vuotta sen jälkeen, voimmeko nähdä tällaisen neuvottelumme arvioinnin ajankohtaiseksi? Vai onko nyt kaikki toisin? Ja voittivat suomalaiset teologit, niin kuin Martti Simojoki, joka on puhunut, että kun me puhumme Raamatun ja Uuden Testamentin tulkitsemisen avaimesta, meillä pitää muistaa vanhurskauttamisoppi sellaisena avaimena, jota Raamatun tutkimuksessa käyttävät luterilaiset kristityt. Tämä on se perusavain, jolla me luterilaiset avaamme Raamattua - eivät pyhät isät ja muut Kirkon opettajat...minä pidän vaarallisena koko ajan kääntyä isien ja niiden kirkolliskokouksien puoleen. Ja vaikka kuollut arkkipiispa Martti Simojoki monta vuotta johti Suomen luterilaisten delegaatiota Sinappi-neuvotteluissa, sitä huolimatta suuresta yhteisymmärryksen linjasta ortodoksien kanssa oli pidetty kiinni. Nykypäivän todellisen tilanteen selvittämiseksi pitää joko aloittaa teologisten aiheiden käsittely aivan alusta tai antaa vakava arviointi entisille löydöille sekä luterilaisten että ortodoksien näkökulmasta ja tunnustaa tai hylätä tapahtuneiden neuvottelujen arvo. 2. Ekklesiologian aihe. Aikanaan teologisten teemojen valintaan vaikuttivat teologisten aiheiden käsittelyt Kirkkojen Maailmanneuvoston puitteissa. Muun muassa Bristolin asiakirja vuodelta 1967, jonka nimi oli Pyhä Eukaristia (Ehtoollinen) ; Liman asiakirja vuodelta Nykyaikana me voisimme liittyä monia vuosia kestäneeseen Faith and Order -komission valmisteleman Kirkko: yhteistä näkyä kohti - asiakirjan tuloksista, joka nosti kritiikkiä ortodoksisten kirkkojen puolelta, mikä tuli ilmi KMN:n järjestämässä ortodoksisten kirkkojen tapaamisessa viime vuonna Kyproksessa. Ekklesiologisesta aiheesta keskusteltiin jo Sinappi VI dialogissa vuonna 1983 Leningradissa Kirkon luonne -teemalla. Saarisen mukaan ekklesiologinen teema oli laitettu asialistaan siksi, että 1980-luvun alussa oli sellainen tuntuma, että soteriologisten keskustelujen jälkeen piti tulla jonkinlainen ekklesiologinen keskustelu. Mutta, että voisi keskustella tästä vaikeasta kysymyksestä, kuten ekklesiologia, suomalais-venäläisissä keskusteluissa ei riittänyt sisäistä valmiutta eikä teologista kokemusta. Jossakin määrin ekklesiologinen aihe käsiteltiin viimeisessä neuvottelussa Sinappi XV (2011, Siikaniemi, Suomi) aiheessa Kirkko yhteisönä. Kristillinen identiteetti ja Kirkon jäsenyys. Silloin omassa tervehdyspuheessa tulevalle neuvottelulle Venäjän Ortodoksikirkon Ulkoasianosaston puheenjohtaja Metropoliitta Hilarion kirjoitti: On merkittävää, että pyhät isät ekumeenisten kirkolliskokouksien aikakaudelta eivät muodostaneet erillistä kirkko-oppia - sellainen tarve tuli esiin viimeisellä aikakaudella, jolloin Kirkko törmää nykymaailman ymmärtämättömyyden ja joskus jopa vihamielisen suhtautumisen kanssa Tällä tavalla olisi voitu palata ekklesiologisen teeman todelliseen keskusteluun huomioon ottaen KMN -keskusteluja. 3. Pyhyyden ja hengellisyyden kysymykset Sinappi VII neuvottelussa oli vilkas keskustelu aiheesta Pyhyys, pyhitys ja pyhät. Niin kuin Osipov mainitsi: Kaikista tärkeimmäksi, mutta samalla kaikista vähiten tutkituksi ja teologisesti vaikeasti selitettäväksi tuli kysymys pyhyydestä ja hengellisyydestä. Korostettiin luterilaista oppia yleisestä pappeudesta ja lausuttiin, että ihminen ei voi omistaa pyhyyttä. Keskustelu oli niin ankara, että Osipovia pyydettiin esittämään kirjallisesti ortodoksikirkon mielipide, vaikka hänen henkilökohtainen esitelmänsä koski LIITE: Piispainkokous / 13

246 rauhan teemaa. Voisi palata tämän teeman keskusteluihin. Myös Mannermaa esitti oman näkökulmansa, että voisi ehdottaa asialistaan hengellisyyden ja rukousteologian aiheet, joista voi puhua avoimesti ja paljon oppia toinen toiselta. 4. Rauhan aihepiiri. Oikeudenmukaisuuden ja väkivallan teemat. Kaikki ovat olleet selvillä siitä, että aiempien neuvottelujen rauhanproblematiikka oli suuressa määrin valtiomme, erityisesti Neuvostoliiton, poliittisten näkemyksien sanelemaa. Niin kuin Saarinen kirjoitti: Keskustelujen rauhaa koskevat asiakirjat voivat olla vähemmän politisoituja, mutta aika usein ne ovat ikäviä ja kiinnostamattomia. Menneisyydessä keskusteltiin seuraavista rauhanteemoista: Autuaat ovat rauhantekijät ( Sinappi I ); Oikeudenmukaisuus ja väkivalta ( Sinappi II ); Kristillisten kirkkojen toiminta rauhan puolesta tänään" ( Sinappi III ); Pelastus ja rauhan valtakunta: uskon kohde ja eettinen tehtävä ( Sinappi IV ). Tässä aiheessa oli annettu paljon huomiota Helsingin asiakirjalle ja turvallisuustoimenpiteille koko Euroopassa. Kirkkojen rauhantyön teologiset perusteet ( Sinappi V ); Kirkkojen rauhantoiminnan merkitys nykymaailmassa ( Sinappi VI ); Vuorisaarna ja kirkkojen rauhantyö nykymaailmassa ( Sinappi VI ). Silloin luvulla meidän kirkot ovat seuranneet politiikoita. Nykyaikana kansainvälinen tilanne on jyrkästi muuttunut, jossakin asiassa myöskin terävöitynyt. Ja nyt tuntuu, että on tullut aika vakavasti palata takaisin rauhan puolustamisen aiheeseen. Tätä varten ei tarvitse välittämättä syventyä poliittisen tilanteen mutkikkaaseen rakennelmaan, syyttää tai puolustaa ketään. Pitää selvästi näyttää, että kristillinen rauhantyö vahvasti seisoo Pyhän Raamatun ja pyhien isien teoksien varassa. Sinappi VII (1989, Pyhtitsa, Neuvostoliitto) on kääntynyt ekologian puoleen. Luominen (Uskontunnustuksen I uskonkappale) ; Ihmisen vastuu Jumalan luomakunnasta Molemmat aiheet ovat sisältäneet ekologista ulottuvuutta ja ovat saaneet vaikutteita Kirkkojen Maailmanneuvoston projektista Oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys, joka toi ekumeenisen liikkeen asialistaan ympäristönsuojelemisen kysymykset. Mielenkiintoinen on Saarisen huomautus ekologisen tematiikan suhteen: Koska luomiskysymystä voi pitää sekä teologisena että tärkeänä eettisenä teemana, siksi sen valinta oli loogista. Sillä tavalla ensimmäistä kertaa teologiset ja eettiset keskustelut ovat yhdistyneet yhteen ja samaan ongelmaan. Tällä tavalla, voi arvata, että luterilaiselle osapuolelle rauhan tematiikka ei ollut täysin teologinen, mutta vain eettinen. Saarinen ottaa huomion hyvin tärkeän ajatuksen: Rauhan teema on tärkeä, vaikka edelliset keskustellut tästä aiheesta ovat paljastaneet aihepiiristä erilaisia teologisia mielipideitä luterilaisilla ja ortodokseilla. Muun muassa Kvist ottaa huomion sellaisen tosiasian, että ortodoksinen osapuoli pitää evankeliumia mallina maailman muuttumiselle. Tähän syynä oli evankeliumin muuttava (kirkastamisen) energia (voima): samalla tavalla kuin hapatus hyvä sanoma kirkastaa (muuttaa) koko luomakuntaa. Vuorisaarna ymmärretään ortodoksisessa traditiossa Jumalan järjestyksen ilmaisuna, joka liittyy hyvään sanomaan. Tässä mielessä evankeliumista tulee kaiken kristillisen käyttäytymisen normien lähde. Luterilaiset omasta puolesta ha- LIITE: Piispainkokous / 13

247 luavat tehdä eron lain ja evankeliumin välillä, ja tästä johtuen he eivät tee eettisiä johtopäätöksiä hyvästä sanomasta sellaisenaan. Tämän luterilaisen perussuuntauksen puitteessa kirkkojen rauhantyö saa oman perustelun lain usus politicus (yhteiskunnallisesta käytöstä), käytöstä, joka on suunnattu kaikkiin ihmisiin, ja siksi sen ymmärtämiseen ei tarvitaan evankeliumin valoa. Mielestäni Kvist on perusasioissa oikeassa erilaisten perintöjen käyttämisestä kristillisten normien lähteinä ja niistä tekemiensä todellisten johtopäätöksien analyysissa. Yksi ainoa, mitä tässä voi lisätä, on se, että konkreettiset keskustelut tuskin koskaan tällä tasolla ovat tulleet teoreettisiin päätelmiin. Toisin sanoen, eettisen ajattelun perustaa keskustelujen aikana pitää etsiä konkreettisten suuntausten analyysista, jotka ovat tunnusomaisia jokaiselle traditiolle. Toisin sanoen, ortodoksit ovat omassa kritiikissään nykyprotestantismin eettisiä ajatuksia (suuntauksia) kohtaan aina lähteneet omasta uskonopista, ottamatta huomion protestanttista traditiota. Voi olla, että on tullut aika palata rauhanteeman ja muiden eettisten kysymyksien tutkimiseen syvemmällä tasolla näkökulmien tarkkaan selvittämiseksi? 5. Viimeisten 20 vuoden neuvottelujen aihepiiri ( ) Niin kuin Saarinen kirjoittaa, vielä 80-luvulla oli selvä, että dialogin pitää laajentaa oma aihepiiriä:... on tullut selväksi, että pitää etsiä uusia teitä ja pitää olla yhteistyössä maailman globaalisten muutosten prosessien kanssa. Ja vaikka tämä yhteistyö vuonna 1983 ja 1989 ei tuonutkaan merkittäviä tuloksia, tuskinpa sitä voi välttää. Todellisuudessa dialogin viimeisten 20 vuoden teemojen valintaan vaikuttivat kirkojen ajankohtaiset haasteet sekä kirkkojen välisissä että kansainvälisissä suhteissa. Esimerkiksi Sinappi IX (1992, Järvenpää, Suomi) on kiinnostunut nykymaailman lähetyskysymyksistä (missiosta) ja oli omistettu aiheille: Apostolinen uskontunnustus tänään ; Apostolinen usko Kirkon elämässä ; Apostolisen uskon todistus maailmalle. Dialogia käytiin joidenkin protestanttisten kirkkojen agressiivisesta proselytismistä entisen Neuvostoliiton alueella. Tätä aihetta jatkettiin seuraavissa neuvotteluissa, ottamalla sisältöihin aivan uusi ongelma - nationalismi ja ne vaarat, joita se tuo mukaan. Sinappi X (1995, Kiova, Ukraina) Kirkon missio Kirkon rauhantyö ja nationalismi. Paljon huomiota annettiin proselytismin kitkemiselle ja esitettiin pelkoja uusien nationalististen liikkeiden syntymisestä eri maissa. Jo 90-luvun lopuksi neuvottelut siirtyivät pois teologisesta aihepiiristä. Sinappi XI (1998, Lappeenranta, Suomi) Kirkot, uskonnonvapaus sekä Kirkon ja valtion väliset suhteet. Kosketettiin myös rauhanomaisen rinnakkaiselon aihetta. Suomen kirkon delegaation puheenjohtaja John Vikström antoi seuravan arvioinnin neuvotteluista: Koska tällä kerta meidän keskustelumme aiheeksi oli valittu uskonnonvapauden problematiikka, me käsittelimme kysymystä, joka on tärkeä ei vain meille itselle. Tämän kysymyksen syvempi käsittäminen voi auttaa paitsi meitä myös toisia kirkkoja ja uskontoja ja jopa eiuskovaisia ihmisiä elämään toinen toisensa kanssa ja rakentaa suhdettamme sillä tavalla, että se olisi otollista Jumalalle. LIITE: Piispainkokous / 13

248 Yritys arvioida edellisiä neuvotteluja tehtiin vuonna 2002 Sinappi XII -neuvotteluissa, jotka järjestettiin Moskovassa. Niin kuin jo sanoin, arviointi epäonnistui. Mutta oli hahmoteltu tulevaisuuden suunnitelmia. Tästä minä kerron viimeisessä kohdassa. Vuonna 2005 Sinappi XIII -neuvotteluissa käsiteltiin yhtä aihetta Kristillinen ihmiskäsitys nykyisessä Euroopassa. Pelastus, usko ja nykyinen yhteiskunnallinen todellisuus. Esitelmien ja keskustelujen perusteella delegaatiot ovat laativat teesejä, joissa oli kuvattu yhteinen näkökulma kristilliseen antropologiaan ja muodostettu tärkeät yhteiset kannat sosiaalietiikan puolella, jotka vahvistavat perinteisten kristillisten periaatteiden järkkymättömyyttä, erityisesti perhesuhteissa ja nuorison kasvatuksessa. Tällä hetkellä yhteisten kantojen muodostaminen kristillisen antropologian ja sosiaalietiikan suhteen on hyvin kyseenalaista. Sinappi XIV - neuvottelut kääntyivät ihmisoikeuksien ongelman puoleen maailmanlaajuisen keskustelun ja pyhän synodin samana vuonna 2008 hyväksymän asiakirjan Venäjän ortodoksikirkon opin perusteet ihmisarvosta, vapaudesta ja ihmisoikeuksista johdosta. Neuvottelujen tiivistelmässä oli korostettu kirkkojen teologisten näkökulmien läheisyyttä ihmispersoonan arvokkuuteen ja ihmisoikeuksiin ja myös oikeutta uskonnolliseen kasvatukseen. Viimeinen pidetyistä neuvotteluista oli Sinappi XV -neuvottelu (2011, Siikaniemi, Suomi). Se oli myös hyvin tiukasti sidottu nykyaikaisiin ongelmiin, mutta samalla kosketettiin myös ekklesiologian kysymyksiä, ja sen aiheena oli Kirkko yhteisönä. Kristillinen identiteetti ja kirkon jäsenyys. 6. Dialogin perspektiivit Sinappi XII (2002) näkökulmasta On tärkeätä mainita, että delegaatiot Sinappi - XII osoittivat suurta huomioita muutoksille, jotka olivat tapahtuneet molempien kirkkojen elämässä viimeisinä vuosina. Muutokset koskevat teologiaa, yhteiskunnallista ajattelua, kirkkojenvälistä toimintaa, kirkon ja valtion välisiä suhteita, suhteita kirkon ja yhteiskunnan välillä. Todettiin, että keskeisenä ovat seuraavat kysymykset: uskonopin lähteet, oppi rukouksesta, sosiaalietiikan sisältö ja teologisten neuvottelujen tuloksien omaksuminen (reseptio). Neuvottelujen tiedonannossa oli hahmoteltu laajat suunnitelmat tulevaisuuteen: Yhdessä tulee tutkia kristillisen antropologian aluetta, lukuun ottaen ortodoksisen ja luterilaisen näkökulman ihmistahdon vapaudesta, sen sitoutuminen yhteen pelastussuunnitelman kanssa. Omien uskonnollis-kulttuuristen perintöjen paremmin ymmärtämiseksi pitää yhdessä käsitellä kysymystä pyhän Raamatun, pyhän perimätiedon, Kirkon perinnön uskonopillisesta auktoriteetista ja niiden vaikutuksesta meidän kirkkojen seuraajien uskoon ja elämään. Keskusteluissa pitää laajasti käsitellä myös sosiaalietiikan aluetta, sen suhdetta uskoomme ja elämäämme. Usko ei voi olla vaikuttamatta ihmisen tekoihin ja sitä kautta myös yhteiskuntaan. Tästä johtuen pitää ajatella siitä, miten kristillinen mieli heijastuu kirkkojemme yhteiskunnallisessa toiminnassa. Erityinen huomio pitää antaa sille, millä maailmankatsomuksellisilla ja moraalisilla arvoilla toimii yhdistyvä Eurooppa. LIITE: Piispainkokous / 13

249 Nykyaikaisessa, vauhdikkaasti muuttuvassa kontekstissa meidän, niin kuin aikaisemminkin, pitää jatkaa teologista työtä rauhantyön kysymyksien eteen poliittisista intresseistä riippumatta. Perheen ja bioetiikan kysymykset, ja myös henkilön oikeuksien ja velvollisuuksien suhde, ovat tärkeitä aiheita. Ajatellen, että meidän pitää vakavasti arvioida vuonna 2002 tehtyjä ehdotuksia ja käyttää niitä meidän yhteistyössämme tulevaisuudessa. LIITE: Piispainkokous / 13

250 248 1 Matkaraportti Marja-Liisa Laihia Churches Commission for Migrants in Europe yleiskokous Praha Osallistujat: CCME:n jäsenkirkkojen, -järjestöjen ja neuvostojen edustajat. Jäsenkirkkojen ja neuvostojen määrä on noussut 37:ään. Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa edustivat monikulttuurisen työn asiantuntija Marja-Liisa Laihia ja Barnabe Koko. Suomen ekumeenista neuvostoa edusti pääsihteeri Anna Mari Pöntinen ja Suomen ortodoksista kirkkoa Talvikki Ahonen ja Edom Betre Tadesse. Kokouksen tarkoitus Yleiskokouksessa käsiteltiin CCME:n toimintaa koskevat sääntömääräiset asiat: toimintakertomus v , toimintasuunnitelma sekä valittiin uusi eksekutiivikomitea. Sen puheenjohtajaksi valittiin Pohjoismaiden jäsenkirkkojen edustajana eksekutiivikomiteassa kaksi kautta toiminut Lemma Desta Norjan ekumeenisesta neuvostosta. CCME:n jäseniksi hyväksyttiin kuusi uutta tahoa: Church of Scotland, Churches Together in Wales, United Reformed Church in the United Kingdom, European Methodist Council, Kalunba Social Services Non-Profit Ltd ja Indian Orthodox Church. Suurin osa siis Brittein saarilta. Uudet jäsenet painottivat Brexit-suunnitelmien vastapainoksi entistä läheisempää yhteistyötä Euroopan kirkkojen kanssa. Yleiskokousta edelsi integraatiota käsittelevä teemaseminaari. Kokouksen keskeiset sisällöt 1. Migration Policy Group:n (MPG) edustaja Thomas Huddleston muistutti, että EU-valtioiden kesken on vielä huomattavia eroavuuksia integraation tukemisessa mikä ilmenee MIPEXtutkimuksesta. Integraatioon vaikuttavat perheenyhdistäminen ja turvattu perhe-elämä, pysyvä oleskelulupa, hyvä koulutus, syrjimättömyys, maahanmuuttoa ymmärtävä ja siihen positiivisesti asennoituva yhteiskunta ja ratkaisevasti poliittisten päättäjien positiivinen asennoituminen. 2. Kaikkialla kansalaisyhteiskunnan panos paenneiden ihmisten tukitoimissa on kasvanut voimakkaasti ja tätä liikettä MPG lähtee vahvistamaan ensi syksynä käynnistyvällä European Citizenship Initiative kampanjalla. Miljoonan nimen kokoavat vetoomukset tulee käsitellä EU-organisaatioissa EU-lain mukaan. 3. Poliittisesti kolmen vuoden toimikausi on ollut kaoottista. EU-valtiot eivät ole kyenneet keskinäiseen solidaarisuuteen niin, että turvapaikkapäätösten käsittely olisi nopeutunut. Italia ei selviä jatkuvasti saapuvien uusien tulijoiden hakemusten käsittelystä. Kreikassa on edelleen suuria määriä pakolaisia, jotka oli sovittu siirrettäviksi muihin EU-valtioihin. EU:ssa myönnetään, että pakolaisten lähtömaiden avustaminen on laiminlyöty. Koherentin ja kestävän politiikan tavoittelu törmää kuitenkin solidaarisuudesta kieltäytyvien maiden vastustukseen. Monissa valtioissa perusoikeuksien turvaaminen kaikille on kriisiytynyt. On LIITE: Piispainkokous / 13

251 249 2 tyypillistä, että hallitukset luovat oman todellisuuskäsityksensä poliittisessa kuplassa. Se eroaa turvapaikanhakijoiden parissa työtä tekevien kansalaisten kosketuksesta ihmisten todellisuuteen. Lainsäädännön laaja uudistaminen on paraikaa käynnissä. Rajavalvontavirasto Frontexin budjettia on nostettu valtavasti ja se kertoo turvallisuus- ja solidaarisuusdiskurssin välisestä ristiriidasta. Palautusten monitorointimekanismi viipyy yhä. 4. Jäsenorganisaatiot osoittivat suurta arvostusta pienen järjestön työlle kirkkojen ja kirkollisten järjestöjen työn tukemiseksi, niiden kapasiteetin ja verkostoitumisen mahdollistamiseksi. Talous on kunnossa, vaikka toimintamäärärahat ovat tiukassa. EUhankerahoituksen saaminen heikkenee jatkossa, sillä rahoitusta ohjataan entistä enemmän jäsenvaltioille. 5. Tsekin tasavallassa turvapaikanhakijoiden määrä nousi parin vuoden takaisesta 1500:sta :een. Syyrialaisille ja Ukrainan pakolaisille myönnetään vain toissijaista suojelua. Pakolaiset koetaan pitkälti turvallisuusuhkana, vaikkei sille ole ollut mitään perusteita. Kirkoissa suhtautuminen on positiivisempaa ja ne myös pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan asenteisiin. Tsekin kirkkojen monikulttuurisella työllä on vahva pohja Diakonia-järjestössä, joka on maan toiseksi suurin kansalaisjärjestö. Diakonialla on tukikeskus paperittomille ja toinen ihmiskaupan uhreille. Kirkkojen 250 seurakuntaa ovat tärkeä tukiverkosto ja ne tarjoavat turvaa ja iloa ihmisille. 6. Erityisen merkittävää CCME:n jäsenyys ja jäsenistön keskinäinen solidaarisuus on niille Itä- Euroopan edustajille, jotka työskentelevät kovan poliittisen paineen alla. Esimerkiksi Unkarin reformoitu kirkko on tiukentanut suhtautumistaan maahanmuuttoon. Pakolaistyön uusi keskus on nyt St. Colunba s Scottish Mission. 7. CCME:n tärkeä tavoite ja saavutus on linkittää kirkkoja keskenään, jotta niiden yhteistyö voi vahvistua. Järjestö toivoo entistä vahvempaa panosta kansallisilta ekumeenisilta neuvostoilta. Yhteistyö Euroopan kirkkojen konferenssin kanssa toimii nyt entistä huomattavasti paremmin ja tavoitteena on keskittyä sen syventämiseen. Organisatorista yhteenliittymistä ei tällä hetkellä aktiivisesti tavoitella, mutta kokouksessa päätettiin, että tarvittaessa suhteiden tarkastelua varten voidaan perustaa uusi neuvottelutyöryhmä. Suositus ev. lut. kirkon johdolle Laillisten ja turvallisten maahantuloväylien puuttuminen eurooppalaisesta turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta on aiheuttanut inhimillisesti raskaita tilanteita ja vaikeuttanut kirkkojen ja kansalaisyhteiskunnan tukitoimia. CCME:n johdolla on koottu ne menetelmät, joiden avulla vaikeissa elämäntilanteissa oleville ihmisille voidaan mahdollistaa turvallinen pääsy EU:n alueelle. Tätä mallistoa kutsutaan nimellä Safe Passage. Näitä keinoja ovat perheen yhdistäminen, pakolaisten yksityinen sponsorointi, pakolaiskiintiöiden kasvattaminen, turvapaikkakäsittelyjen siirtäminen ruuhkautuneista Etelä-Euroopan maista pohjoisemmille valtioille, humanitaaristen viisumien mahdollistaminen, viisumipakon väliaikainen poistaminen sotatilassa olevista maista pakenevilta, positiivisten turvapaikkapäätösten keskinäinen tunnustaminen EU-valtioiden ja Schengen-maiden kesken ja kansalaistoimijoiden pelastusoperaatioiden tuntuva lisääminen Välimerellä. LIITE: Piispainkokous / 13

252 250 3 Esitän kirkon johdolle ja piispoille vaikuttamista näiden menetelmien puolesta. Erityisesti pakolaisten yksityinen sponsorointi olisi suuri apu hajonneiden perheenjäsenten yhteen saattamiseksi. Tästä aiheesta järjestetään kirkkojen konferenssi The Role of Churches and Christian Organizations in Community-based Sponsorship Programmes of Refugees in Europe: Challenges, Opportunities and next Steps. Kokouksen aineistoa CCME kokosi yleiskokoukseen jäsenkirkkojen julkilausumia pakolais- ja turvapaikkapolitiikasta vuosilta Kannanotoista on tekeillä raportti. Kokouksen kannanotto on toivon viesti, jossa nostettiin esiin kirkkojen sekä kansalaisyhteiskunnan uusien verkostojen ennennäkemätön aktiivisuus turvapaikanhakijoiden humanitaarisessa avustamisessa ja tukemisessa. toivo_elaa/ LIITE: Piispainkokous / 13

253 251 1 Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous Windhoekissa MATKARAPORTTI Kimmo Kääriäinen, Tomi Karttunen, Risto Jukko, Hanna Lehto Luterilaisen maailmanliiton 12. yleiskokous järjestettiin toukokuuta Windhoekissa Namibiassa. Yleiskokouksen teemana oli Jumalan armon vapauttamat (Liberated by God s Grace). Teemalla liityttiin 500 vuotta sitten käynnistyneen reformaation keskeisiin periaatteisiin. Yleiskokouksen alateemat koskettivat aikamme keskeisiä haasteita: pelastus ei kauppatavaraa, luomakunta ei kauppatavaraa, ihminen ei kauppatavaraa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaatteina olivat arkkipiispa Kari Mäkinen, ympäristöasiantuntija Elina Hienonen (Helsingin seurakuntayhtymä), kansainvälisen diakonian koordinaattori Maija Hyle (Helsingin Diakonissalaitos), kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Jukka Jämsén (Lapuan hiippakunta), piispan erityisavustaja Hanna Lehto (Kuopion hiippakunta), apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola (Suomen Ev.lut. Kansanlähetys) sekä Global Young Reformers Networkin jäsenet pastori Sini-Maaria Kataja (Maskun seurakunta) ja pastori Heikki Repo (Kangasalan seurakunta). Neuvonantajina kokoukseen osallistuivat dosentti Minna Hietamäki, piispa Matti Repo, johtaja Risto Jukko, johtava asiantuntija Tomi Karttunen, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Mika Pajunen ja osastonjohtajan sihteeri Sari Blom-Pirjala. Kirkon viestinnällä oli kokouksessa useita osanottajia, jotka myös hoitivat Luterilaisen maailmanliiton yhteistä viestintää yleiskokouksesta. Kokoukseen osallistui myös edustajia Kirkon Ulkomaanavusta, Suomen Lähetysseurasta ja Medialähetys Sanansaattajista. 1. Yleiskokouksen päätösresoluutiot (Kimmo Kääriäinen) Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous esitti useita julkisia kannanottoja ja päätöslauselmia. Aineisto löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta Julkiset kannanotot on tarkoitettu laajalle yleisölle. Niissä kiinnitetään huomiota erityiseen huolenaiheeseen ja ilmaistaan yleiskokouksen kanta kyseiseen asiaan. Yleiskokouksen delegaateilla oli mahdollisuus luonnostella kannanottoja ja toimittaa ne asiaa valmistelevalle komitealle (Policy and Reference Committee). Julkisia kannanottoja oli kolme ja ne käsittelivät sovintoa Namibian kansanmurhaan liittyen, Venezuelan tilannetta ja Indonesian uskonnonvapaustilannetta. Päätöslauselmat luovat yleistä suuntaa Luterilaisen maailmanliiton toiminnalle. Niiden taustalla olivat yleiskokouksen aiheet, globaali kehitys ja jäsenkirkkojen toimintaympäristöt. Yleiskokouksen delegaateilla oli mahdollisuus esittää päätöslauselmia ja toimittaa ne asiaa valmistelevalle komitealle. Päätöslauselmia oli yhteensä 21, lisäksi kolme päätöslauselmaa lähetettiin neuvostolle jatkovalmisteluun. Useat päätöslauselmat käsittelivät sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta. Neuvoston tehtäväksi tuli valmistella muutosesitys konstituutioon siten, että siinä mainittaisiin myös sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus. Niin ikään neuvoston tehtäväksi annettiin valmistella LIITE: Piispainkokous / 13

254 252 2 ehdotus, jonka mukaan LML:n presidentti ja pääsihteeri olisivat eri sukupuolta. LML:n toimiston tehtäväksi annettiin laatia selvitys siitä, mitä kokemuksia jäsenkirkoilla on naispappeuteen liittyen. Asiaa valmistelevan työryhmän tulee antaa raporttinsa vuonna LML:n toimiston tehtäväksi annettiin jatkaa työtä sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja alueita ja jäsenkirkkoja kehotettiin yhteistyöhön LML:n Women in Church and Society (WICAS) -verkoston kanssa. Sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden esille tuleminen useissa päätöslauselmissa nousee siitä, että naisten asema lukuisissa jäsenkirkoissa on edelleen erittäin huono. Neuvoston tehtäväksi annettiin analysoida LML:n hallintorakennetta ja arvioida nykyisen aluejaon sopivuutta. Arviossa tulee ottaa huomioon kommuunion sisällä tapahtuneet demografiset muutokset. Asiaa koskevan raportin tulee valmistua vuonna Aluejakoa tarkasteltaessa esille nousee mitä ilmeisimmin myös Euroopan sisällä oleva aluejako, joka osittain seuraa rautaesiripun jakolinjoja. Eurooppalaisen esikokouksen vetoomus eurooppalaisen todellisuuden paremmasta huomioon ottamisesta LML:n ohjelmatyössä sekä nuorten esikokouksen painotus kirkkojen hengellisen uudistumisen priorisoimisesta maailmanliiton työssä johtivat pohjoismaalais-saksalaiseen aloitteeseen strategisia prioriteetteja ja kirkon uudistumista koskevasta resoluutiosta. Sen mukaan LML:n tulisi toimia kirkonjohtajien ja synodien keskeisten huolenaiheiden katalysaattorina näiden pyrkimyksissä olla uskollisia evankeliumin esillä pitäjiä muuttuvan ajan keskellä. Strategisia prioriteetteja harkittaessa tulisi luoda tilaa kontekstuaalisille pohdinnoille, vaihdolle ja haasteita kohtaavien kirkkojen keskinäiselle oppimiselle. Muutos johtuu sekularisaatiosta, postsekulaareista trendeistä sekä muista yhteiskunnallisista ja demografisista faktoreista, jotka vaativat teologisen, katekeettisen ja missionaaliseen uudistumiseen suuntautuneen ohjelmatyön priorisoimista. LML:n toimiston tehtäväksi annettiin koordinoida ja mahdollistaa kirkkojen välinen yhteistyö kokonaisvaltaisen mission toteuttamisessa. Teologista koulutusta koskevassa päätöslauselmassa korostettiin teologisen koulutuksen merkitystä kirkon identiteetille ja ykseydelle. LML:n toimiston tehtäväksi annettiin laatia strategia, jonka mukaisesti pääsy teologiseen koulutukseen paranisi. Keinoina voisivat olla stipendit, opettajavaihto ja teologisten oppilaitosten välinen yhteistyö. Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia koskevassa päätöslauselmassa yleiskokous toisti LML:n aiemman kannan siitä, että keskeinen osa konfliktin ratkaisua olisi kahden valtion malli. Uskontojen välisiä suhteita koskevassa päätöslauselmassa yleiskokous ilmaisi tunnustuksensa niille jäsenkirkoille, jotka ovat selkeästi irtisanoutuneet Lutherin kovista ja kauhistuttavista kannanotoista juutalaisia kohtaan. On huomionarvoista, että reformaation merkkivuonna LML irtisanoutuu julkilausuman tasolla tietyistä Lutherin kirjoituksista luterilaisuus on kontekstuaalista myös silloin kun luetaan Lutherin tekstejä. Uskontojen välisiä suhteita koskevassa kannanotossa korostettiin kaikkien ihmisten uskonnonvapautta ja torjuttiin kaikkinainen uskovien vaino riippumatta siitä mitä uskontoa kukin tunnustaa. Niin ikään korostettiin uskontojen välisen yhteistyön merkitystä, jotta voitaisiin rakentaa rauhaa ja tukea oikeudenmukaisuutta syvästi jakautuneessa maailmassa. Uskontojen välisiä suhteita koskeva päätöslauselma sisälsi useita suosituksia jäsenkirkoille: - toimia uskontojen välisissä suhteissa erityisesti seurakuntatasolla LIITE: Piispainkokous / 13

255 osallistua LML:n uskontojen välisiin verkostoihin jakamalla resursseja, hyviä käytänteitä ja teologista osaamista - kehittää yhteistyössä koulutusohjelmia uskontojen lukutaidon parantamiseksi Aasian uskonnonvainoja koskevassa päätöslauselmassa tuotiin esiin useita tilanteita, joissa kristittyjä vastaan on hyökätty. LML:n toimiston tehtäväksi annettiin selvittää näitä tapauksia ja julkaista niitä koskevat tiedot sekä tukea vainojen kohteeksi joutuneita kirkkoja. Pakolaisia koskevassa julkilausumassa tuotiin esiin pakolaismäärien mittasuhteet ja keskeiset syyt sekä ilmaistiin huoli siitä, että jotkin maat ovat pikemminkin rakentaneet muureja kuin osoittaneet vieraanvaraisuutta muukalaisille. Yleiskokous kehotti jäsenkirkkoja mahdollisuuksiensa mukaan puuttumaan pakolaisuuden juurisyihin sekä vaikuttamaan maidensa hallituksiin niin, että ne olisivat valmiita vastaanottamaan turvapaikanhakijoita ja takaamaan heille oikeudenmukaisen kohtelun. Nuorten osallistumista koskevassa päätöslauselmassa korostettiin nuorten osallistumisen merkitystä kirkoille. Yleiskokous kehotti jäsenkirkkoja toimimaan sen puolesta, että nuorten osallistumisessa päätöksentekoon kirkon eri tasoilla käytettäisiin 20 prosentin kiintiötä (samaan tapaan kuin yleiskokousdelegaattien nimittämisessä). Pääsihteerin tehtäväksi tuli pyytää jäsenkirkoilta raportti siitä, miten tässä prosessissa on edetty. Raportti tulee toimittaa seuraavaan yleiskokoukseen mennessä. Ilmastonmuutosta koskevassa päätöslauselmassa LML:a kehotettiin vahvistamaan teologista työskentelyään ilmastonmuutokseen liittyen ja hyödyntämään jäsenkirkkojen osaamista tällä alueella. Jäsenkirkkoja myös kehotettiin liittämään ilmastonmuutosta koskevaa opetusta omaan kasvatustyöhönsä. Samaan aihepiiriin liittyi myös päätöslauselma luomakunnan kaupallistamisesta ja tuotteistamisesta, jossa ilmaistiin huoli luonnonvarojen väärinkäytöstä ja maan käytöstä ainoastaan kaupallisiin tarkoituksiin. Resurssien epäoikeudenmukaista jakautumista koskevassa päätöslauselmassa jäsenkirkkoja kehotettiin toimimaan sen puolesta, että maailman varallisuus jakautuisi oikeudenmukaisemmin. Sosiaaliturvaa ja epäoikeudenmukaisuutta koskevassa julkilausumassa jäsenkirkkoja kehotettiin yhtäältä kehittämään diakoniatyötään, toisaalta vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin niin, että yhteiskunta toimisi oikeudenmukaisesti eikä ketään jätettäisi syrjään. Päätöslauselma toi monin tavoin esiin verotuksen merkityksen toimivan yhteiskunnan ja sosiaaliturvan peruspilarina. Päätöslauselmat Kasvatus ei kauppatavaraa, sunnuntain uudelleen arviointi ja Luterilaisen maailmanliiton nimen muuttaminen lähetettiin neuvostolle jatkovalmistelua varten. Yleiskokous valitsi LML:n uudeksi presidentiksi nigerialainen arkkipiispa Filibus Panti Musan. Yleiskokous valitsi myös uuden neuvoston. Kirkkomme edustajaksi neuvostoon valittiin dosentti Minna Hietamäki. 2. Yleiskokous ja ekumenia (Tomi Karttunen) Sekä LML:n väistyvä presidentti Munib Younan että pääsihteeri Martin Junge pitivät yleiskokoukselle antamissaan raporteissa Lundissa viime lokakuussa järjestettyä luterilaiskatolista reformaation muistamista tärkeänä merkkipaaluna ekumenian tiellä. Lundin LIITE: Piispainkokous / 13

256 254 4 tuomiokirkossa pidetty tilaisuus järjestettiin yhdessä katolisen kirkon ja mikä tärkeintä yhdessä paavi Franciscuksen kanssa, joka LML:n johdon kera johti palveluksen. Reformaation perintöä käsiteltiin ekumeenisesti katumuksen ja kiitoksen näkökulmasta. Yhteinen muistaminen nähtiin voimanlähteenä yhteiselle todistukselle ja palvelulle, mikä innoitti presidentti Younania vetämään myös laajempia kaaria sovinnon ja yhteyden rakentamiseen konfliktien keskellä. Martin Junge painotti reformaation ekumeenisen ja maailmanlaajan muistamisen merkitsevän sitä, ettei ole aika panna syrjään sitä, mitä on ekumeenisesti saavutettu, vaan sen varaan on rakennettava uutta. Juuri tähän ekumeeniset kehotukset yhteisen Kristus-todistuksen vahvistamisesta ja evankeliumin tarjolla pitämisestä osaltaan liittyvät. Näin myös liitytään reformaation ydinsanomaan. Luterilaisuus on samaan aikaan kontekstuaalista ja katolista LML:ssa on viime vuosina työskennelty kirkkoyhteisön itseymmärryksen parissa. Ei riitä, että korostetaan sitä, että seurakunnat, hiippakunnat ja paikalliskirkot ovat autonomisia. Pitää myös pohtia sitä, mitä merkitsee se, että olemme maailmanlaaja yhteisö, ja että työmme vaikuttaa paitsi toisiin luterilaisiin myös toisiin kristittyihin. Martin Junge on aiemmin puhunut kirkkoyhteisön transkontekstuaalisuudesta. Sillä hän tarkoittaa, että vaikka on tärkeä ottaa huomioon kunkin kirkon paikalliset olosuhteet, tulee myös nähdä se, että olemme osa samaa perhettä luterilaisina ja kristittyinä. Tällä kertaa hän ilmaisi tämän kirkko-opillisemmin käsittein: olemme paitsi paikallisia myös katolisia, osa Kristuksen yhtä, pyhää, katolista ja apostolista kirkkoa. Ekumenia rakentaa siltoja ja luo tulevaisuuden näkökulmia Yksittäisten paikalliskirkkojen ja maailmanlaajaa luterilaisten ja yleensä kristittyjen välistä yhteyttä edistää LML:lle tärkeä ekumeeninen toiminta. Se vahvistaa myös luterilaisuuden katolisuutta merkityksessä uskon täyteys ja maailmanlaajuisuus. Junge kiteytti: Jakautumisten fragmentoimassa maailmassa, aikana, jolloin uskon nähdään olevan mutkia matkaan tuova tekijä ihmisten yhteisen elämän näkökulmasta, ekumeeniset prosessimme puhuvat voimakkaasti uskon kauneuden puolesta. Se rakentaa siltoja ihmisten välille, ylittää eroja ja tuo tulevaisuuden näkökulmia. Ekumeeninen toiminta on itse asiassa profeetallista todistusta ottaen huomioon ajat, joiden keskellä olemme. Suomalaisesta näkökulmasta rohkaisevaa oli, että pääsihteeri viittasi hyviin luterilais-katolisen teologisen dialogin resursseihin, joita on valmisteltu Yhdysvalloissa ja Suomessa. Niitä voidaan käyttää jatkettaessa ekumeenisella tiellä profeetallisesti eteenpäin. Hieno ekumeeninen ele oli se, että paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston presidentti kardinaali Kurt Koch johti reformaation juhlamessussa kohdan, jossa kysyttiin seurakunnalta, tunnustavatko he kristillisen uskon sisällön apostolisen uskontunnustuksen välittämässä muodossa. LIITE: Piispainkokous / 13

257 Yleiskokous, Namibia ja lähetys (Risto Jukko) Lähetystä ja Namibiaa ei voi erottaa toisistaan. Maan suurin kristillinen kirkko, Namibian evankelis-luterilainen kirkko (Evangelical Lutheran Church in Namibia), on syntynyt suomalaisen lähetystyön tuloksena. Namibian pohjoisosassa, silloisella Ambomaalla kastettiin 1880-luvulla ensimmäinen paikallinen kristinuskoon kääntynyt namibialainen. Tänä päivänä ELCINissä on yli jäsentä, ja koko maan väestöstä noin 90 % on kristittyjä. Ihmiset muistavat myös Martti Ahtisaaren toiminnan maan itsenäistymiseksi Etelä-Afrikan alaisuudesta Namibialainen piispa Ernst //Gamxamûb muistutti yleiskokouksen avajaistilanteessa tästä lähetykseen liittyvästä menneisyydestä. Hän totesi, että ilman lähetystyötä ja sellaista menneisyyttä tämän päivän Namibia ei voisi ottaa osaa Jumalan lähetykseen (missio Dei). Hän totesi, että olla Jumalan armahtama tarkoittaa sen kysymyksen kohtaamista, mitä on olla armollinen lähimmäiselleen. Yleiskokous, jonka teemana siis oli Liberated by God s Grace, alkoi hämmentävästi. Avajaisistunnossa kysyttiin paikalla olleilta jäsenkirkkojen noin 250 edustajalta Oletko Jumalan armahtama. Vastaus tapahtui sähköisesti, ja 88 % vastanneista ilmoitti Kyllä, 1 % Ei, ja 11 % En tiedä. Jos LML:n jäsenkirkkojen valitsemien edustajien joukosta 12 % ei tiedä, että luterilaiseen identiteettiin kuuluu olla Jumalan armahtama yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, niin kirkoilla on paljon tehtävää evankeliumin julistamisessa ja opettamisessa myös omien jäsentensä parissa. LML:n pääsihteeri Martin Junge käsitteli esityksessään kokonaisvaltaista lähetystä kirkkojen yhteyden näkökulmasta. Koska Jumalan kutsu osallistua lähetykseen on yhä voimassa, kaikkia jäsenkirkkoja tarvitaan mukaan, jotta yhdessä saataisiin aikaiseksi oikea sävel. Kutsu on yhä voimassa, vain sen muodot ovat muuttuneet. Jungen mukaan maailmassa vallitsevat taloudelliset ja poliittiset voimat sekä nopeat muutokset ovat ajaneet LML:n jäsenkirkkoja yhteen, koska ne ovat ymmärtäneet keskinäisen riippuvuutensa lähetyksen kysymyksissä. Näin lähetys ja ykseys ovat luterilaisten kirkkojen peruspilareita. Junge muistutti yleiskokousta myös siitä, että maailman kaksi suurinta luterilaista kirkkoa, jotka molemmat ovat syntyneet lähetystyön tuloksena, ovat Etiopian Mekane Yesus -kirkko ja Tansanian evankelis-luterilainen kirkko. Marraskuussa 2016 pidetyn LML:n Lähetyksen ja kehityksen osaston (DMD) pitämän kansainvälisen lähetyskonsultaation julkilausuma Statement on Mission on yleiskokouksen taustamateriaalikirjan ( Study Book ) liitteenä. Tuossa konsultaatiossa nousi esiin monia jäsenkirkkojen haasteita, ja ensimmäisenä niistä mainitaan luterilainen identiteetti ja teologinen koulutus (sekä englanninkielinen teksti että KLK:n siitä tekemä käännös löytyvät Sakastista sakasti.evl.fi/lahetys). Teologinen koulutus nousi myös yhdeksi keskeiseksi yleiskokouksen aiheeksi. LML:n Lähetyksen ja kehityksen osasto piti yleiskokouksessa työpajan, jossa peilattiin LML:n perustamisen syitä (auttaa hädässä olevia (miljoonia sodan jälkeisessä Euroopassa olevia), tehdä yhteistyötä lähetystyössä (auttaa ns. orpolähetyksiä), tehdä yhteistyötä teologian alalla ja vastata yhdessä ekumeenisiin haasteisiin). Niitä verrattiin DMD:n tavoitteisiin: auttaa kirkkoja näkemään kontekstinsa ja roolinsa Jumalan lähetyksessä, syventää vastuutaan koota, koordinoida ja LIITE: Piispainkokous / 13

258 256 6 mahdollistaa lähetysyhteistyötä ja kirkkojen keskinäistä auttamista, mukaan lukien kumppanuusjärjestöt ja niiden toiminta. Yhdessä työpajassa käytiin myös läpi lähetyksen osuutta LML:n rakenteissa. Asiasta jaettiin kaikille yleiskokouksen osanottajille kirjanen, I am not ashamed of the Gospel: The Lutheran World Federation on Mission Kirja kokoaa kuvien ja dokumenttien avulla LML:n yleiskokousten lausunnot lähetyksestä ja kehityksestä, alkaen Lundista Vain vuonna 2010 Stuttgartin yleiskokous ei jostain syystä antanut lausuntoa lähetyksestä. Pienenä, mutta merkittävänä yksityiskohtana todettakoon, että LML:n lähetyksen ja kehityksen asioita käsittelevä elin oli vuosina nimeltään kirkkojen välisen yhteistyön komitea, (Commission for church cooperation), mutta se muutettiin Curitibassa 1990 nykyiseksi lähetyksen ja kehityksen komiteaksi (Commission for mission and development), koska haluttiin saada sana lähetys(työ) takaisin näkyviin komitean nimeen. Lähetys kuuluu erottamattomasti kirkon identiteettiin. Yleiskokoukselle esitettiin päätöslauselma lähetyksestä ( Resolution on Being Church in Context and its Role in Mission ). Päätöslauselma sisälsi marraskuussa 2016 pidetyn globaalin lähetyskonsultaation keskeisen sisällön sekä päätöksen koskien Geneven keskustoimistoa. Sen tulee ottaa enemmän vastuuta jäsenkirkkojen välisestä yhteistyöstä lähetystyössä. Päätöslauselma hyväksyttiin yleiskokouksen täysistunnossa äänin 99 % (244 ääntä) puolesta ja 0 % vastaan (0 ääntä). Tyhjää äänesti 1 % (2 äänestäjää). Merkittävää on se, että LML:n uudeksi presidentiksi valittiin nigerialainen arkkipiispa Filibus Panti Musa, joka on entinen DMD:n johtaja. Voidaan siis todeta, että lähetys(työ) teki paluun LML:n toiminnan ytimeen, tulemalla näkyväksi yleiskokouksessa. Kirkon sopijajärjestöistä LML:n yleiskokoukseen ottivat osaa Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu ja Medialähetys Sanansaattajat. 4. LML:n talous (Kimmo Kääriäinen) Luterilaisen maailmanliiton talous on kehittynyt suotuisasti edellisen yleiskokouksen jälkeen huolimatta globaaleista taloudellisista haasteista. Vuonna 2010 LML:n tulot olivat 76 miljoonaa euroa, vuonna 2016 jo 151 miljoonaa euroa. Kumulatiiviset tulot vuosilta olivat 779,3 miljoonaa euroa. Tästä summasta käytettiin 11 miljoonaa (2 %) teologiseen, ekumeeniseen, uskontojen väliseen ja vaikuttamistyöhön (Department for Theology and Public Witness). Jäsenkirkkojen toiminnan kehittämiseen käytettiin 55 miljoonaa euroa (7 %, Department for Mission and Development). Humanitaariseen työhön ja kehitysapuun Maailmanpalvelun kautta käytettiin 520 miljoonaa euroa (70 %) ja 143 miljoonaa euroa (19 %) LML:n Augusta Victoria Hospital -toiminnalle Jerusalemissa. Hallintoon ja pääsihteerin toimiston kuluihin käytettiin 17 miljoonaa euroa. Suurin kasvu tarkastelujaksolla oli Maailmanpalvelun toiminnassa, joka saa runsaasti ulkopuolista rahoitusta humanitaariseen työhön ja kehitysyhteistyöhön. Jäsenmaksut määräytyvät oikeudenmukaisuusperiaatteella, jolloin huomioidaan paitsi kirkon jäsenmäärä, myös sen toimintamaan bruttokansantuote. Jäsenmaksuja kertyi vuosina yhteensä 16,8 miljoonaa, mikä vuositasolla tarkoittaa 2,3 2,6 miljoonaa. Kirkkomme osuus tästä LIITE: Piispainkokous / 13

259 257 7 summasta on lähes 10 prosenttia. Yleiskokouksen kokonaiskulut olivat noin kolme miljoonaa euroa, josta kirkkomme osuus oli euroa. Luterilaisen maailmanliiton perustoiminnan rahoitus pohjautuu suurelta osin Euroopan ja Yhdysvaltojen luterilaisten kirkkojen varaan. Luterilaisella maailmanliitolla on lahjoitusrahasto (Endowment Fund). Se on perustettu vuonna 1999 ja sen tarkoitus on toimia puskurirahastona taloudellisesti haasteellisina aikoina. Sen koko vuonna 2016 oli 14,6 miljoonaa Sveitsin frangia (tavoite vuodelle 2017 oli 20 miljoonaa Sveitsin frangia). Kullekin kirkolle on määritelty jäsenmäärän ja varallisuuden mukainen tavoitesumma maksettavaksi. Kirkkomme on maksanut koko osuutensa. 5. Yleiskokousta edeltänyt vierailuohjelma (Pre-assembly visits) (Hanna Lehto) Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen edellä järjestettiin halukkaille tilaisuus osallistua ekskursioille, joilla tutustutaan paikallisiin haasteisiin. Pääteemoina olivat köyhyys ja viljelyalueiden aavikoituminen. Maksimiosallistujamäärä oli 45 henkeä, mutta kun suunnitelmat vaihtelivat matkan lähestyessä moneen kertaan epävarmuustekijöiden lisääntyessä ja hinnan noustessa, siivilöityi seurueeseemme vain 8 sinnikkäintä. Kokoonnuimme valmistelutilaisuuteen Safarihotellilla 4.5 ja tapasimme matkaa valmistelleen Martin Nelumbun ja oppaaamme Isak Maluan, joka toimii pastorina ELCIN:n kirkossa Windhoekissa ja Inopassa vierailimme köyhyysministeriössä (Ministry on Poverty Eradication and Social Welfare). Piispa emeritusprofessori Zefania Kameeta on siellä ministerinä ja muutenkin henkilöstöön kuuluu jonkin verran papistoa. Pääsihteeri Mr. I-Ben N. Nashandi esitteli meille tuoreen ministeriön visiota tehdä namibialaisesta yhteiskunnasta inklusiivinen yhteisö, joka takaa ihmisarvon ja pääsyn sosiaaliturvan piiriin kaikille namibialaisille. 95 % ministeriön budjetista menee avustuksiin. 60 vuotta täyttäneet voivat rekisteröityä eläkejärjestelmän piiriin. Erikoista systeemissä on se, että N$1200 (noin 100 ) avustuksen saamiseen ei vaikuta LIITE: Piispainkokous / 13

260 258 8 tulotaso, ainoastaan ikä. Myös työssäkäyvät ovat siis oikeutettuja avustukseen. Tällä hetkellä tuen piirissä on ikäihmistä. Toisena tuensaajaryhmänä on henkilöä, joilla on alentunut työkyky terveydellisistä syistä. Tämä tuki edellyttää lääkärintodistusta työkykyä vähentävästä tai poistavasta haitasta ja on tervehtymisen tapahtuessa siis määräaikainen. Ministeriö on havainnut, että vanhusten tukeminen tukee koko sukua ja näin myös muita ikäryhmiä. Siirryimme ympäristöministeriöön (Ministry of Environment and Tourism), jossa johtava tutkija fil.tri Jonathan Mutau Kamwi työtovereineen kertoi meille aavikoitumisesta ja kuivuuden tuottamista ongelmista. Namibiassa oli yli viisi vuotta sateetonta aikaa, jolloin pohjavesi ehtyi. Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin taas saatu sateita. Veden käyttöä joudutaan säännöstelemään ja suuri yleiskokous on haaste Windhoekin kaupungin vesitaloudelle. Lähellä asuva maanviljelijä lahjoittaa joka päivä litraa juomavettä kokousosallistujien käyttöön. Ilmastonmuutos koettelee pahiten juuri tällaisia elinkeinojen sateesta riippuvaisia maita, kuten Namibia, joka itse tuottaa vain prosentin verran kasvihuonekaasuista. Siirryimme Katuturan slummialueelle, jossa tutustuimme paikalliseen diakoniatyöhön. Ensin vierailimme saksalaisen lähetyksen pohjalta syntyneen kirkon, ELCRN:n, rahoittamassa Tanidare -keskuksessa, joka antaa koulutusta ja tukea HIV-positiivisille ja AIDS:iin sairastuneille. Keskukseen saapui juuri tullessamme meijerin maitolahjoitus. Seuraavaksi siirryimme Kabilaan Diaconia in the City - projektin kohteeseen, jossa tarjotaan perusopetusta lapsille sekä AIDS-valistusta ja ilmaista testausta kaikenikäisille. Keskuksella käy noin 30 vapaaehtoistyöntekijää, jotka pääosin ovat jalkautuneena slummialueille. Ainoana palkattuna työntekijänä on pastori Gerson Neliwa, joka on aloittanut työskentelyn siellä vuonna Hän on opiskellut USA:ssa ja erikoistunut LIITE: Piispainkokous / 13

261 259 9 yhteiskuntakehittämiseen. Hän raportoi työstään omalle kirkolleen ja lisäksi Helsingin Diakonissalaitokselle, joka rahoittaa osaltaan keskuksen toimintaa. Neliwa työskentelee Windhoekissa ja Pohjois-Namibian Oshakatissa, joka on pitkän kuivuuden jälkeen kärsinyt pahoista tulvista. Tämän, kuten muidenkin diakoniaprojektien, on tarkoitus voimaannuttaa ihmisiä ja antaa heille valmiuksia huolehtia itse itsestään. Gerson Neliwa on iloinen, sillä hän näkee päivittäin työnsä vaikutuksen ympäristön ihmisissä. Opiskelun kautta työllistyneet kannustavat muitakin opiskelemaan. Koulutuksella on suuri merkitys positiiviseen elämänmuutokseen ja Neliwa kokee toivon kynttilöiden loistavan ja opastavan nuoria hyvälle tielle. Sitten vierailimme Ephata (Effata Mark. 7:31 37) -hoitokodissa. Termille mentally challenged persons (henkisesti rajoittuneet/haastetut) ei löydy suomenkielistä vastaavaa, yhtä kattavaa ilmausta. Talon emäntä Regina menetti toisen jalkansa ja työnsä sairaanhoitajana sairastaessaan syöpää. Epätoivoiseen tilanteeseen joutunut nainen halusi kuitenkin hyödyntää sairaanhoitajantaitojaan ja pääsi noin kolmekymmentä vuotta sitten kirkon rahoittamaan perhekotiin, jossa hän hoitaa yhdeksää henkisesti sairasta perheenjäsentään. Kaikki hoidettavat ovat hyvin rajoittuneita toimintakyvyltään ja kohta 70-vuotias Regina mm. pesee heidät kaikki. Ephatan rahoituksesta vastaa The Evangelical Lutheran Church in Namibia (ELCIN-GELC). LIITE: Piispainkokous / 13

262 Regina sanoi: Teidän pitää avata sydämenne näille ihmisille, sillä ette voi koskaan tietää mihin itse päädytte ja otti esimerkiksi professorin, joka hänellä on yhtenä hoidokkina. Ei tarvinnut enää miettiä mihin sijoitan kohteliaisuustuliaisiin varatut rahani. Annoin ne Reginalle. Koko seurueemme oli hyvin vaikuttunut tästä vierailusta. Seuraavana päivänä ajoimme minibussilla maan pohjoisosaan Tsumebin alueelle. Matkaa oli 430 km ja päivä kului matkustaessa. Juuri auringonlaskun aikaan saavuimme Vredelus-farmin alatilalle, jossa tapasimme Saanyhteisön väkeä. Useiden sukupolvien ajan alueella asuneet perheet ovat yleisesti väestörekisterien, koulutuksen ja sosiaaliturvan ulkopuolella. Heidän määränsä ei ole tiedossa muuta kuin paikallisilla tilanhaltijoilla, jos heilläkään. Lapset eivät siis käy koulua. Elinkeinona on karjanhoito, lähinnä vuohien kasvatus ja osa väestä avustaa tilanhoidossa. Siirryimme päätilalle kivistä ja kuoppaista tietä pitkin keskellä hiekkapilveä. Farmilla meitä emännöi rouva Linnea Shaetonhodi, joka toimi myös yleiskokouksen rahastonhoitajana. Tarjolla oli hieno illallinen, mutta itse olin saanut päivällä ruokamyrkytyksen, enkä voinut nauttia tarjoilusta. Aamulla lähdimme avolavakyydissä tutustumaan farmin tiluksiin. Tila oli yli 800 ha laaja ja siellä oli noin 850 nautaa. Aikamoista kyytiä LIITE: Piispainkokous / 13

263 minulle. Loppumatkasta komensivat minut kuskin seuraksi hyttiin. Vain paikoin näimme savannia, jossa karja laidunsi. Pääosin maasto oli piikikkäiden pensaiden valtaamaa. Pensaat ovat haittakasveja, jotka tukahduttavat alleen kaiken muun kasvillisuuden ja valtaavat maita karjankasvatukselta. Olin ajatellut aavikon tarkoittavan hiekkaerämaata, mutta paikallinen aavikoituminen olikin ns. puskittumista. Kasvi oli todella aggressiivisesti leviävä ja jos sen katkaisee tyvestä, kasvaa tilalle entistä rehevämpi pensas. Kaskeaminenkaan ei auta, sillä siemenet säilyvät kuumuudessa ja kaskeaminen päinvastoin antaa pensaille paremmat mahdollisuudet levitä. Karjankasvattajat, kuten Linnea ovat todellisissa vaikeuksissa pensaiden hyökätessä maaalueille. Ainoa toimiva keino pensaiden kurissa pitämiseen tuntuu olevan niiden ohentaminen sellaisiksi, että pohjakasvillisuus savannilla säilyy. Ympäristöministeriön virkailija tuli kanssamme autoilemaan ja piti meille valistusluennon puskittumiseen vastaamisesta, kun saavuimme takaisin farmille. Seuraavana päivänä matkasimme Oniipaan. Tutustuimme Martti Rautasen eli Nakambalen museoon. Nakambale tarkoittaa punottua koria, joka nimi Rautaselle oli tullut hänen käyttämästään olkihatusta. Söimme perinneruokaa, paistettua Ovambo-kanaa, jota tarjoiltiin käsin syötävän mahangu-hirssipuuron ja villipinaatin kanssa. Juomana oli käyttämällä tehtyä pirtelömäistä hirssijuomaa nimeltään Oshikundu. Myöhemmin sinä iltana menimme ELCIN-lähetysasemalle Oniipassa. Tapasimme siellä piispa Nambalan. Yövyimme ja ruokailimme asemalla ajoimme Etoshan luonnonpuiston läpi. Juomapaikoilla pääsimme näkemään norsuja, kirahveja, seeproja ja antilooppeja. Saimme ruokaa luonnonpuiston infokeskukselta, vaikka siellä ei ollutkaan meistä mitään tietoa. Ravintola oli jo sulkenut ovensa, mutta henkilökunta jäi vielä laittamaan meille pientä purtavaa. Matkaa suunnitellut Martin Nelumbu oli jättänyt monet asiat ns. meinaamisen asteelle ja aikataulut ja kohteet poikkesivat jonkin verrankin suunnitellusta. Kellontarkoille saksalaisille, joita seurueessamme oli kuusi, oli tässä joustavuudessa sulattelemista, mutta meillä oli hyvä henki ryhmän kesken ja loppujen lopuksi taisimme kaikki pääosin viihtyä matkalla. Viimeisenä päivänä ajoimme alas Windhoekiin ja menimme ilmoittautumaan yleiskokoukseen. Loppumatkasta LIITE: Piispainkokous / 13