OHJE SEURAKUNNAN VIERASKIELISEN JA EKUMEENISEN TYÖN JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN

Transkriptio

1 OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI OHJE SEURAKUNNAN VIERASKIELISEN JA EKUMEENISEN TYÖN JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN /th

2 SISÄLLYS 1. Aluksi 1 2. Jumalanpalvelukset 2 Saarna 3 Ehtoollinen 3 3. Kirkolliset toimitukset 4 Kaste ja kirkon jäsenyys 4 Avioliittoon vihkiminen 6 Avioliiton kirkollinen siunaaminen 7 Hautaan siunaaminen 8 4. Muun kirkon papin mahdollisuus toimittaa 9 jumalanpalveluksia ja toimituksia 5. Liite: Piispainkokouksen päätös /13 10

3 1 ALUKSI Ekumenialla tarkoitetaan kahden tai useamman kirkon välisiä suhteita koskevia asioita. Sanalla tarkoitetaan myös asennetta, joka korostaa ja toivoo kristittyjen ykseyttä. Oulun hiippakunnalla on merkittävä käytännön ekumenian ja kirkkojen välisen yhteistyön vahvistajan rooli. Hiippakunnassa on vahva sisäinen perinne ja jatkuva vireä kokemus yhteistoiminnasta eri kirkkokuntien kesken. Hiippakunta myös rajautuu kolmeen valtioon: valtaosin luterilaisiin Ruotsiin ja Norjaan sekä valtaosin ortodoksiseen Venäjään. Omat erityiset lisänsä tähän kokonaisuuteen tuovat kasvava maahanmuuttajaväestö sekä hiippakunnan seurakuntien toiminnassa paikoin voimakkaasti näkyvä turistityö. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli kannustaa seurakuntia etsimään mahdollisuuksia paikallisekumeeniseen yhteistyöhön. Hiippakunnan ekumeenisesta työstä ja yhteyksistä on saatavissa tietoa hiippakunnan internet-sivujen osoitteesta: * * Tämä on ohje erityisesti vieraskielisen ja ekumeenisen jumalanpalvelustyön toteuttamiseksi ja kirkollisten toimitusten toimittamiseksi Oulun hiippakunnassa. Ohjeessa pyritään vastaamaan kootusti niin maahanmuuttajatyön, turistityön, kv-työn kuin paikallisen ekumenian parissa esiin tulleisiin kysymyksiin. Materiaalina on Kirkkolain ja -järjestyksen sekä näiden kommentaarin (2008) lisäksi käytetty mm. seuraavia asiakirjoja: Piispainkokouksen suositus siunauskappelien käytöstä ( /4 ) Piispainkokouksen ohje lasten ehtoollisella käyntiä koskien ( /13 ) ( Piispainkokouksen päätös muun kirkon papin mahdollisuudesta suorittaa kirkollisia toimituksia ( /13 ) ( Piispainkokouksen ns. vieraanvaraisuustyöryhmän selvitys (2007) ( Kirkollisten toimitusten opas (hyväksytty piispainkokouksessa ) ( Kirkkoherranviraston hoidon ohje 2008, Kirkon intranet ( On huomattava, että vieraskielinen työ ei aina ole ekumeenista. Samoin ekumeeninen toiminta on usein äidinkielellä tapahtuvaa eli ei-vieraskielistä. Näitä kahta ei siis ole syytä samastaa. Tässä ohjeessa otetaan kuitenkin kantaa kumpaakin, sillä erityisesti kasvavan maahanmuuttajaväestön ja turistityön jumalanpalveluselämän järjestämisen kysymyksissä näkökulmat usein yhdistyvät. Vieraskielisen käytännön työn toteuttamisessa on hyvä huomata, että kirkkohallituksessa (KJM) tuotetaan ja valmistellaan vieraskielistä jumalanpalvelus- ja toimitusaineistoa. Jumalanpalveluselämän kotisivuilla ( on ruotsinkielinen ja englanninkielinen jumalanpalvelus- ja toimitusaineisto sekä venäjänkielistä toimitusaineistoa. Sen lisäksi KJM:stä voi tiedustella saksan-, ranskan- ja espanjankielistä jumalanpalvelusaineistoa. Muunkielisen aineiston hankkimisessa KJM pyrkii avustamaan mahdollisuuksien mukaan. Oman kirkkomme käsikirjojen mukaisia vieraskielisiä toimituksia voi muiden edellytysten täyttyessä vapaasti käyttää tilanteen niin vaatiessa.

4 2 Vieraskieliseen jumalanpalvelustyöhön liittyy erityinen huomioitava seikka. Vaikka Porvoon sopimus liittää oman luterilaisen kirkkomme ja eräät anglikaaniset kirkot hyvin läheiseen yhteyteen ja mm. jäsenyyden ja viran molemminpuoliseen tunnustamiseen, ei oman kirkkomme papeilla ole suoraa oikeutta anglikaanisen jumalanpalvelusjärjestyksen mukaisten toimitusten toimittamiseen. Tätä varten on anottava erikseen ns. PTO-status (Permission to Officiate). Status myönnetään tarveharkintaisesti, oman hiippakunnan piispan suosituksen nojalla. Ennen jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten yksityiskohtaisempaa tarkastelua on myös huomattava, että piispainkokous on päätöksellään ( /13 ) antanut lisäohjeen muun kirkon papin mahdollisuudesta toimittaa jumalanpalveluksia ja toimituksia. Tätä käsitellään aivan tämän ohjeen lopuksi. JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset on pidettävä kirkkokäsikirjan mukaan (KJ 2:1). Joissain tilanteissa on tarve viettää yhteisiä, kirkkokuntien välisiä jumalanpalvelustilanteita. Tällainen voi erityisesti tulla eteen kristittyjen ykseyden rukousviikon, vastuuviikon, yhteisvastuukeräyksen sekä lähetystyön ja kirkkojen välisten ( paikallisekumeenisten ) vierailujen yhteydessä. On havaittu, että käsite ekumeeninen jumalanpalvelus synnyttää paikoin sekaannuksia. Tästä syystä on tehty erottelu tunnustuksellisen yhteisen rukouksen (confessional common prayer) ja tunnustusten välisen yhteisen rukouksen (interconfessional common prayer) kesken. Edellinen (confessional) ilmentää tietyn kirkon vakiintunutta jumalanpalveluselämän käytäntöä ja tunnustusta. Sitä voidaan käyttää niiden kirkkojen yhteisissä jumalanpalveluksissa, jotka jo ovat kommuuniossa keskenään ja joiden suhde toisiinsa on selkeä (esim. Porvoon sopimuksen allekirjoittajat). Tällöin voidaan viettää myös yhteistä ehtoollista. Jälkimmäinen (interconfessional) puolestaan rakennetaan eri traditioiden aineksista. Se saattaa sisältää kirkoille yhteisiä aineksia, mutta ei ole minkään tunnustuskunnan vakiintunut liturgia. Tällöin ei myöskään vietetä ehtoollista, koska eukaristista vieraanvaraisuutta tarjoava kirkko ei ole identifioitavissa. Pohdittaessa ekumeenisesti toteutettuja jumalanpalveluksia on tunnustuksellisuuden säilyttävä vaihtoehto (confessional) linjassa kirkkomme oman jumalanpalveluskäsityksen kanssa. Luterilaisessa, ekumeenisesti toteutetussa jumalanpalveluksessa kristittyjen yhteys voi ilmetä esimerkiksi johdantosanoihin liittyvänä ekumeenisena tervehdyksenä tai Kyrie-rukouksen toteutuksessa, sanaosaan liittyvänä lyhyenä tervehdyksenä tai puheenvuorona taikka yhteiseen esirukoukseen kuuluvana erilaisena rukouspalveluksena. On myös huomattava mm. Isä meidän - rukouksen ekumeeninen sanamuoto, samoin kuin käytettävään uskontunnustukseen (Apostolinen / Nikean-Konstantinopolin) liittyvät teologiset näkökohdat (esim. ortodoksit ja filioque > käytetään apostolista uskontunnustusta). Jumalanpalvelusta tarkastellaan kokonaisuutena painottaen siihen kuuluvaa yhteyden tavoitetta. Ekumeenisesti orientoituneen jumalanpalveluksen toteutusta harkittaessa korostuu kirkkoherran vastuu ja tehtävä kristittyjen yhteyden vaalimisesta. Kirkkokuntien välisiä yhteisiä rukoushetkiä vietettäessä on huomioitava sekä kunkin kirkkokunnan omat teologiset ja liturgiset lähtökohdat että rukoushetken tarjoamat rakentavat mahdollisuudet kunkin kirkkokunnan identiteetilliseen omaleimaisuuteen. Silloin, kun tällaisen rukoushetken yhtenä järjestäjätahona on Suomen ev-lut kirkon seurakunta ja/tai toimittajana ev-lut kirkon pappi, on pidettävä kuitenkin huolta siitä, että rukoushetken kokonaisuus ei ohita kirkon tunnustusta.

5 3 Saarna Saarna on pidettävä kirkkokäsikirjan määräämistä teksteistä ja sen on oltava kirkon tunnustuksen mukainen (KJ 2:4). Saarnan sitominen kirkon tunnustukseen merkitsee saarnan ja viran kiinteää yhteyttä. Seurakunnan papin erityinen tehtävä on julkisen jumalanpalveluksen toimittaminen ja pyhien sakramenttien jakaminen omassa seurakunnassaan. Kirkkojärjestyksen mukaan Päiväjumalanpalvelus on niiden toimitettava, joille papinvirka seurakunnassa on uskottu. Kirkkoherran suostumuksella tai lääninrovastin määräyksestä sen voi toimittaa myös muu pappi. Tällöin muulla papilla tarkoitetaan muuta kuin seurakunnan palveluksessa olevaa, mutta kuitenkin joka tapauksessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia. Tältä pohjalta käy ymmärrettäväksi kirkkojärjestyksen määräys, jonka mukaan myös kirkkoherran yksittäistapauksessa antaman saarnaluvan edellytyksenä on evankelisluterilaisen kirkon jäsenyys (KJ 2:6,3 mom). Siitä, millä edellytyksillä toisen evankelisluterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi yksittäistapauksissa saarnata, ks. tämän ohjeen aivan viimeinen osa. Ehtoollinen Edellä käsitellyt, jumalanpalvelusten toteuttamista koskevat yleiset näkökulmat ohjaavat myös ehtoolliskysymyksen tulkintaa. Kirkkojärjestyksen mukaan Herran pyhää ehtoollista vietetään jumalanpalveluksessa. Samoin ehtoollisen vieton yleinen lähtökohta on, että ehtoollisjumalanpalvelus toimitetaan kirkoksi tai kappeliksi vihityssä tilassa (KJ 2:9). Kirkkojärjestyksen mukaan ehtoolliseen saa osallistua jokainen konfirmoitu kirkon jäsen (2:11,1 mom). Ehtoollinen voidaan kirkkojärjestyksen mukaan kuitenkin antaa myös muulle henkilölle, joka on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen (2:11,3 mom). Piispainkokouksen antama ohje ( /13 ) lasten ja rippikoululaisten ehtoollisella käynnistä toteaa, että KJ 2:11,3 momentin mainitsema muu henkilö tarkoittaa konfirmoimatonta evankelisluterilaisen kirkon jäsentä tai myös muuta kuin evankelisluterilaisen kirkon jäsentä. Piispainkokouksen ohje myös mainitsee, että sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Piispainkokouksen mukaan voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen ymmärtämisestä. Kyse on piispainkokouksen käsityksen mukaan kuitenkin aina KJ 2:11,3 momentin tarkoittamasta erityistilanteesta (sairaus tai hätätila). Piispainkokouksen ohje myös osittain laajentaa kirkkojärjestyksen määräyksiä. Piispainkokouksen ohjeen mukaan ehtoolliselle on oikeus osallistua myös 1) Porvoon julistuksen allekirjoittaneiden kirkkojen jäsenillä sekä 2) muun evankelisluterilaisen kirkon jäsenillä. Ekumeenisiin kohtaamisiin on entistä enemmän liittynyt se, että ehtoollispöytään voi tulla myös muun kuin ao. kirkon tai kirkkoyhteisön jäsen. Hän ei kuitenkaan tällöin ota vastaan ehtoollista, vaan pyytää ehtoollista jakavalta papilta siunauksen. Tämä osoitetaan laittamalla oikea kämmen oman vasemman olkapään päälle sekä painamalla hiukan päätä, ikään kuin valmiina vastaanottamaan siunauksen.

6 4 KIRKOLLISET TOIMITUKSET Vieraskieliset kirkolliset toimitukset, erityisesti avioliittoon vihkimiset ja avioliiton kirkolliset siunaamiset, liittyvät ennen kaikkea Oulun hiippakunnan alueella tehtävään turistityöhön ja kansainvälisten matkailijoiden palvelemiseen. Kirkkojärjestyksen mukaan pappi on velvollinen seurakuntansa alueella suorittamaan kirkollisen toimituksen myös toisen seurakunnan jäsenelle sekä tekemään papillista palvelusta myös muulle kuin evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvalle kristitylle (KJ 2:24,2 mom; KJ 5:9). Kaste ja kirkon jäsenyys Kasteen toimittaa pappi (KJ 2:13) kirkkokäsikirjan mukaisesti (KJ 2:1). Kasteen voi toimittaa myös toisen evankelis-luterilaisen kirkon ja piispainkokouksen päätöksessä ( /13 ) mainitun kirkon pappi (ks. tämän ohjeen viimeinen osa). Kaste liittää paikallisseurakuntaan. Teologisessa mielessä kasteen toimittamisen ensisijainen paikka on kirkko tai kappeli (vrt. muiden kirkkokuntien käytäntö). Myös kasteen toimittamista jumalanpalveluksen yhteydessä on hyvä tilannekohtaisesti harkita ja mahdollisuuksien mukaan suosia. Nämä seikat korostuvat etenkin (varhais)nuorten ja aikuisten kasteen yhteydessä. Muiden kirkkokuntien omaksuma tapa on myös, että kaste toimitetaan kastemaljan äärellä ja sen aikana seurakunta seisoo. Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon tai ns. Porvoon yhteisön jäsenkirkon jäseniä (Kirkkohallituksen yleiskirje 10/2002). Huomionarvoista on, että kummin ei tarvitse olla Suomen kansalainen. Suomessa toimivia luterilaisia kirkkokuntia ovat oman kirkkomme lisäksi Suomen Vapaa Evankelisluterilainen Seurakuntaliitto, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko ja Luterilaisen Sanan Yhdyskunta sekä Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko. Vaadittujen luterilaisten kummien lisäksi voi kummina olla myös muuhun evankelisluterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö (KJ 2:17). Piispainkokouksen mukaan ( ja ) Suomessa toimivista kirkkokunnista evankelis-luterilaisen kirkon kasteen hyväksyvät Suomen ortodoksinen kirkkokunta, Suomen Metodistikirkko, Yksityinen Kreikkalaiskatolinen Kirkollinen Yhdyskunta Viipurissa, Katolinen kirkko Suomessa ja Anglikaaninen kirkko Suomessa. Katolinen kirkko on kuitenkin esittänyt toivomuksen, etteivät sen jäsenet toimisi kummeina muun kirkon yhteydessä. Katolisen kirkon jäsenen tulee itse harkita, tahtooko hän toimia kummina. Suomen Vapaakirkon, helluntaikirkon tai helluntaiseurakunnan jäsen ei voi toimia kirkossamme kummina, sillä nämä eivät hyväksy ev-lut kirkon kastetta. Kasteeseen liittyy myös kysymys kirkon jäsenyydestä. Kirkon jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hän asuu. Tämän mukaan kaste ensisijaisesti johtaa paikallisseurakunnan jäsenyyteen. Niinpä esim. ulkomaalaista, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa, ei kirkkolain mukaan saa kastaa (KL 3:2,2 mom). Kirkkohallituksen yleiskirjeen 7/1994 liitteessä on katsottu, että Suomessa tilapäisesti oleskeleva ulkomaan kansalainen voidaan kastaa vain jos hänet voidaan kasteen jälkeen ottaa kotimaassaan toimivan luterilaisen seurakunnan jäseneksi. Ulkomaan kansalainen voi olla Suomen ev-lut kirkon jäsen, jos hänellä on Kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka Suomessa ja jos oleskelu kestää vähintään vuoden. Kun ulkomaan kansalainen muuttaa pois Suomesta (ja samalla menettää kotikunnan Suomessa), hän menettää kirkkomme jäsenyyden ilman eri ilmoitusta. Palatessaan Suomeen hänet voidaan ottaa seurakunnan jäseneksi vain kirkkoon liittymisen kautta. Sama koskee myös Suomen kansalaisuuden menettänyttä henkilöä. On myös huomattava, että Suomen ev-lut kirkon omien säännösten mukaan (KL 1:3,3 mom) ei ole mahdollista olla samanaikaisesti kahden tai useamman uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. Poikkeuksena tästä Porvoon sopimuksen mukaisesti henkilö voi

7 5 olla samanaikaisesti sekä Suomen ev.-lut. kirkon että anglikaanikirkon jäsen (Englannin, Skotlannin ja Walesin sekä Irlannin anglikaanikirkot). Kirkkojärjestyksen (1:3) mukaan kirkon jäseneksi otetaan 1) lapsi pyhässä kasteessa; 2) rippikoulun käynyt evankelis-luterilaiseen kirkkoon aikaisemmin kuulunut henkilö, joka ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa; sekä 3) muu säädetyn iän täyttänyt henkilö, joka ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen saa kasteen tai, jos hänet on oikein kastettu, tunnustaa kirkon uskon. Henkilö, joka on otettu kirkon jäseneksi 1 momentin 2 tai 3 kohdan mukaisesti, katsotaan rippikoulun käyneeksi ja konfirmoiduksi (KJ 1:3,4 mom). Jos kirkkoherra ei suostu kirkkoon liittymistä koskevaan pyyntöön, hänen on saatettava asia kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston ratkaistavaksi (KJ 1:3,3). Edellä mainittuun kirkon uskon tunnustamiseen liittyy Kirkon yhteyteen ottamisen toimituskaava. Tätä kaavaa on suositeltavaa käyttää silloin, kun kirkkoon liittyy alle 15-vuotias aiemmin kastettu henkilö tai yli 15-vuotias jo konfirmoitu henkilö. Kirkkoon liittymisen yhteydessä toimitettava kaste tai konfirmaatio korvaa tämän kaavan käytön. Kirkon yhteyteen ottamisen toimitus merkitsee KJ 1:3:n yhteydessä mainittua kirkon uskon tunnustamista ja se on siksi luonteva toimittaa kirkossa tai kappelissa. Kaavan johdantosanoja ja rukouksia sovelletaan tällöin tilanteen vaatimusten mukaan. Porvoon sopimus tuo asiakokonaisuuteen oman lisänsä. Kirkkojärjestyksen 1:3,2 momentti toteaa, että kirkon jäseneksi tulee oikein kastettu lapsi sekä asianomaisen ilmoituksen perusteella toiseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja myös muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva säädetyn iän täyttänyt henkilö, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa tehdyn sopimuksen kirkon jäseneksi tulemisesta. Käytännössä tässä yhteydessä oleva maininta muuhun kristilliseen kirkkoon kuuluva tarkoittaa Porvoon sopimuksen allekirjoittajakirkkojen jäseniä. Porvoon sopimuksen allekirjoittajakirkon jäsen katsotaan siis ko. henkilön oman ilmoituksen perusteella jäseneksi otettaessa myös rippikoulun käyneeksi ja konfirmoiduksi. Häneen sovelletaan kirkkojärjestyksen 1:3,2 momenttia. Jäsenyys tällaisessa kirkossa osoitetaan kaste- tai virkatodistuksella tai vastaavalla dokumentilla. Ennen kaikkea pastoraalisista syistä voidaan tällaisessa tapauksessa käyttää Kirkon yhteyteen ottamisen kaavaa. Jäseneksi otettavalle voidaan myös antaa esimerkiksi omakielinen Katekismus (Editalta ja Kirkkohallituksen julkaisumyynnistä tilattavissa mm. ruotsi, englanti, venäjä, kiina, espanja, ranska, arabia, unkari ja latina) sekä antaa mahdollisuus kirkon tunnustusta ja uskoa koskevaan keskusteluun. Porvoon sopimuksen piirissä olevan kristityn ei kuitenkaan tarvitse liittyä evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseneksi, jotta voisi osallistua seurakunnan jumalanpalveluselämään ja toimintaan. KJ 1:4,2 momentin nojalla Porvoon sopimuksen allekirjoittajakirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan muusta toiminnasta, toimia kummina sekä saarnata jumalanpalveluksessa ja avustaa ehtoollisen jakamisessa samoin perustein kuin Suomen ev-lut kirkon jäsenellä. Ilman jäseneksi liittymistä hänellä ei kuitenkaan ole vaalikelpoisuutta, äänioikeutta eikä muitakaan hallinnollisia oikeuksia, jotka edellyttävät kirkkomme jäsenyyttä. Ulkomailla kastetusta lapsesta riittää ulkomailla laadittu kasteilmoitus, jos sen tietosisältö on riittävä. Kirkkoherranvirastossa voidaan tarvittaessa täyttää ulkomailla laaditun todistuksen liitteeksi Suomessa käytössä oleva kasteilmoitus. Vanhempien allekirjoitusta tähän lomakkeeseen ei tarvitse hankkia, vaan riittää, että kirkkoherra tai keskusrekisterin johtaja allekirjoittaa lomakkeen. Kirkkojärjestys huomioi myös tilanteen, jossa toinen tai kumpikaan vanhemmista ei kuulu Suomen ev-lut kirkkoon (KJ 2:15,2 mom). Lapsi voidaan tällöin kastaa ja ottaa kirkon jäsenyyteen ottaen huomioon uskonnonvapauslain säädökset. Uskonnonvapauslain 1:3,2 momentin mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä

8 6 yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos tuomioistuin on päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan kuitenkin tuomioistuimen päätöstä. Uskonnonvapauslain 1:3,3 momentti täsmentää edellä todettua. Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan. Lisätietoja ja ohjeita kasteeseen liittyvistä asiakirjoista ja juridiikasta saa kirkon intranetistä: ( Virkatodistuksen lomakepohja ulkomaan viranomaista varten on niin ikään saatavissa kirkon intranetistä: Lapset ( Vanhemmat ( Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkimisen toimittaa pappi kirkkokäsikirjan mukaisesti (KJ 2:18). Mikäli vihkitoimitus on ajateltu toteutettavan ns. morsiusmessuna, on huomioitava ehtoollisen viettoon liittyvät ekumeeniset ja liturgiset näkökohdat (ks. yllä). Porvoon sopimuksen mukaan luterilaisen kirkon pappi voi toimittaa vihkimisen myös silloin, kun toinen tai molemmat kihlakumppaneista ovat Porvoon sopimuksen allekirjoittaneen uskontokunnan jäseniä. Suomalainen pappi ei saa toimittaa vihkimisiä Suomen ulkopuolella ilman opetusministeriön myöntämää erityislupaa. Tällöinkin vihittävistä ainakin toisen on oltava Suomen kansalainen. Vihkijän on ennen vihkimisen toimittamista varmistauduttava siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on toimitettu myös silloin kun toinen tai kumpikin kihlakumppaneista on ulkomaalainen. Kihlakumppanien on toimitettava vihkijälle todistus toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta. Jos kihlakumppanit eivät kumpikaan ole Suomen kansalaisia eikä kummallakaan ole asuinpaikkaa Suomessa, avioliiton esteet tutkii aina maistraatti. Jos todistuksen antamisesta on kulunut enemmän kuin neljä kuukautta, sen perusteella ei saa toimittaa vihkimistä. Ennen vihkimistä kumpikin kihlakumppani on tarvittaessa velvollinen esittämään vihkijälle selvityksen henkilöllisyydestään (Avioliittolaki 6a ). On huomattava, että Suomessa tapahtuneen esteiden tutkinnan lisäksi toisessa Pohjoismaassa tapahtunut avioliiton esteiden tutkinta oikeuttaa pyytämään vihkimistä myös Suomessa vastaavalla tavalla kuin, jos avioliiton esteet olisi tutkittu Suomessa. Avioliiton esteiden tutkinnasta, avioliittoon vihkimiseen vaadittavista ja siitä annettavista asiakirjoista sekä avioliiton rekisteröimisestä myös tilanteessa, jossa joko toinen tai kumpikin vihittävistä on ulkomaalainen, on erittäin kattava ohje kirkon intranetissä. ( Kirkollinen vihkiminen Suomessa on mahdollinen avioliiton esteiden tutkinnan lisäksi seuraavin edellytyksin: 1) Vihittävistä tulee ainakin toisen olla ev-lut kirkon jäsen joko Suomessa tai ulkomailla. Mikäli henkilö on Suomen ev-lut kirkon jäsen, hänen tulee olla rippikoulun käynyt. Jos hän on Suomen ev-lut kirkon lisäksi ulkomaalaisen ev-lut kirkon jäsen, häneltä ei vaadita rippikoulua. 2) Jos vain toinen kihlakumppani kuuluu Suomen tai ulkomaan ev-lut kirkkoon, on toisen kuitenkin kuuluttava johonkin Suomessa tai ulkomailla toimivaan kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskonnolliseen yhdyskuntaan.

9 7 Henkilön, joka ei kuulu Suomen ev-lut kirkkoon, on esitettävä todistus tai muu näyttö muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskontokuntaan kuulumisesta, mikäli kihlakumppanit pyytävät vihkimistä Suomen ev-lut kirkon papilta. Sen yleensä antaa paikallinen seurakunta ulkomailla, jolloin kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä kastetodistus, sillä se ei ole takeena kirkkoon kuulumisesta. Mikäli ulkomaalaisella on esittää vain kastetodistus, pyydetään häneltä erillinen vakuutus kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan kuulumisesta. Käytännön syistä kyseinen todistus esitetään usein avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä. Avioliittoon vihkimisen toimittavan papin on kuitenkin varmistuttava tämän todistuksen/näytön olemassaolosta. Suomessa toimivia uskontokuntia, joiden jäsenet voidaan vihkiä kirkollisesti, ovat ortodoksisen kirkkokunnan lisäksi Finlands Svenska Adventkyrka Finlands svenska baptistsamfund Finlands Svenska Metodistkyrka Katolinen Kirkko Suomessa Kristillisten Tekojen Kirkko Luterilainen Sanan Yhdyskunta Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta Suomen Adventtikirkko Suomen Anglikaaninen kirkko Suomen baptistiyhdyskunta Suomen Piispallinen Metodistikirkko Suomen Ruotsalainen Adventtikirkko Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko Suomen vapaa ev.lut. seurakuntaliitto Suomen Vapaakirkko Yksityinen kreikkalais-katolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa Myös Suomen helluntaiherätys kuuluu tähän ryhmään, edellyttäen, että helluntaiherätyksen seurakunta voi antaa tarvittavan todistuksen vihittävästä jäsenestään. Helluntaiherätys on myös keväällä 2003 rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Ulkomaisia kristillisiä kirkkoja ovat mm. protestanttiset kirkot (esim. anglikaaninen kirkko, reformoidut kirkot), katolinen kirkko ja ortodoksiset kirkot. Näiden lisäksi on muita ulkomailla toimivia uskontokuntia, joiden osalta on tapaus tapaukselta otettava kantaa siihen, ovatko ne kristillisiä. Vieraskielisiä lomakkeita ulkomaanviranomaisia varten sekä avioliiton esteettömyyden todistamiseksi että avioliittoon vihkimisen toimittamisesta (vihkitodistus) on saatavilla internetistä: ( > parisuhde). Avioliiton kirkollinen siunaaminen Avioliiton siunaamisen kaavaa käytetään silloin, kun aviopuolisot ovat solmineet avioliiton muun kuin evankelis-luterilaisen kirkon käytännön mukaisesti ja haluavat pyytää solmitulle liitolleen Jumalan siunausta (KJ 2:20; 5:9). Avioliiton kirkollinen siunaaminen on hyvin yleinen esimerkiksi katolisissa maissa, joissa vihkiminen suoritetaan maistraatissa ( paperit ) ja varsinaiseksi vihkimiseksi mielletty sakraalitoimitus (avioliiton kirkollinen siunaaminen) toimitetaan tämän jälkeen kirkossa. Pastoraalisista syistä avioliiton kirkolliseen siunaamiseen on yksittäistapauksessa mahdollista liittää sormusrukous. Useimmiten ainakin toinen avioliiton siunausta pyytävistä aviopuolisoista kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon. Avioliiton siunaaminen voidaan toimittaa myös silloin, kun kumpikaan ei kuulu kristilliseen kirkkoon. Tällöin on erityisen olennaista huolehtia siitä, että asianosaiset ymmärtävät

10 8 toimituksen olevan luonteeltaan hengellinen: sen merkitys on ennen kaikkea esirukouksessa ja siunauksessa. Tilannetta, jossa kumpikaan ei ole kristillisen kirkon jäsen, ei koske kirkkojärjestyksen määräys, joka velvoittaa papilliseen palvelukseen muulle kuin evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvalle kristitylle (ks. KJ 5:9). Erityisesti moni- ja eriuskontoisesta kulttuuripiiristä kotoisin olevien (turistien) kohtaamisessa ja mahdollisen avioliiton kirkollisen siunaamisen toimittamisessa on syytä harkita vähintään laajempaa keskustelua ja jopa perehdyttämistä kristilliseen uskoon ja sen merkitykseen ennen siunaamisen toimittamista. Avioliiton kirkolliseen siunaamiseen liittyen on kuitenkin huomattava, että piispainkokous on suosittanut ( /20 ), ettei siviilivihkimisiä tule suorittaa kirkossa tai kappelissa. Näin ollen ei ole mahdollista toimittaa yhdistettyä vihki- ja siunaustoimitusta siten, että kirkossa tai kappelissa samassa yhteydessä suoritettaisiin siviilivihkiminen ja toimitettaisiin avioliiton kirkollinen siunaaminen. Ennen avioliiton kirkollista siunaamista voidaan aviopuolisoilta tarvittaessa pyytää todistusta siitä, että he ovat laillisesti vihittyjä. Avioliiton siunaamisella ei kuitenkaan ole juridista merkitystä. Toimitus on kuitenkin merkittävä seurakunnan toimintatilastoon. Asianosaisille voidaan antaa todistus avioliiton siunaamisesta. Avioliiton siunaaminen voidaan erityisistä syistä toimittaa kahteenkin kertaan oikeudellisen vihkimisen jälkeen. Tällainen käytäntö on yleistymässä kansainvälisten avioliittojen myötä: avioliiton virallinen solmiminen tapahtuu siviiliviranomaisen edessä, avioliiton siunaaminen ensin toisen puolison kotimaassa hänen kirkkonsa järjestyksen mukaan ja sitten toisen puolison kotimaassa tämän kirkon järjestyksen mukaan. Tälle ei periaatteessa ole teologisia eikä juridisia esteitä. Hautaan siunaaminen Seurakunnan jäsen haudataan sen seurakunnan hautausmaahan, jonka jäsen hän kuollessaan oli. Seurakunnan hautausmaahan voidaan haudata myös muun seurakunnan jäsen, jos siihen on erityinen syy ja hän itse on sitä toivonut tai hänen omaisensa sitä tahtovat. Tässä ohjeessa käsillä olevan teeman kannalta on huomattava, että kirkon jäsenen hautaan siunaamisen voi poikkeustapauksessa toimittaa muunkin kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön pappi, mikäli se perustuu vainajan selvästi ilmaisemaan tahtoon ja siitä sovitaan seurakunnan kirkkoherran kanssa (KJ 2:22, 2 mom). Sen määritteleminen, mitä papilla tarkoitetaan eri yhteisöissä, on asianomaisen yhteisön asia. Piispainkokous ( /4 ) on antanut ohjeen siunauskappelien käyttämisestä silloin, kun siunaamista ei toimita Suomen ev-lut kirkon pappi (vrt. edellä oleva poikkeustapaus). Piispainkokous toteaa: Mikäli vainaja ei ole kuulunut maamme kumpaankaan kansankirkkoon, vaan muuhun kristilliseen kirkkokuntaan ja hautaus suoritetaan sen toimesta, on valvottava, että siunaaminen toimitetaan arvokkaasti ja ilman ev.lut. kirkkoa vastaan suunnattuja puheita tai menoja. Myös voidaan päättää, mikäli seurakuntalaisten mielen loukkaantumisen välttämiseksi katsotaan aiheelliseksi, että määrättyjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenten ruumiinsiunaaminen seurakunnan kappelissa evätään. Täysin uskonnottomia ja ei-kristillisten uskontojen mukaisia hautaustoimituksia ei seurakunnan kappelissa ole sallittava. Piispainkokous on myöhemmässä istunnossaan ( /5 ) äänestyksen jälkeen päättänyt, että seurakuntien tulisi, omat olosuhteensa ja mahdollisuutensa huomioon ottaen, pyrkiä siunauskappeleillaan palvelemaan kaikkia, tarvittaessa käsitellen kutakin yksityistapausta erikseen. Päälinjauksena säilyi kuitenkin annettu ohje, johon sisältyy kielto sellaisten toimitusten sallimisesta, jotka ovat uskonnottomia tai ei-kristillisiä (vrt. myös piispainkokouksen suositus /20, ettei siviilivihkimisiä tule suorittaa kirkossa tai kappelissa).

11 9 Edelliseen liittyen on huomattava, että kristillisen hautaan siunaamisen taustalla on kasteteologia. Tämä tulee ilmi mm. kirkolliskokouksen vuonna 1988 asettaman käsikirjakomitean mietinnön perusteluissa (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto, sarja A 2001: 2): Kristilliset hautausmenot saattavat päätökseen kasteessa alkaneen matkan Jumalan luo (transitus; Joh. 13: 1). Hautaan siunaamisen päivä on poisnukkuneen syntymäpäivä (dies natalis), koska tällöin juhlitaan hänen syntymäänsä ikuiseen elämään. Samalla lohdutetaan surevia Raamatun sanoilla sekä kristillisen yhteisön tuella. - - Kastettu kristitty jätetään hautauksessa Jumalan haltuun odottamaan ylösnousemuksen päivää. Ylösnousemususkon tulee näin sävyttää kristillistä hautausta. Oma erityistapauksensa, jossa mahdollisesti tulee sovellettavaksi vieraskielinen toimituksen kaava, on ulkomailla kuolleen (seurakunnan jäsenen) hautaaminen tai tuhkaaminen Suomessa. Jos ulkomailla kuollut henkilö haudataan tai tuhkataan Suomessa, on omaisten käännyttävä lääninhallituksen (lääninlääkärin) puoleen saadakseen suomalaisen kuolintodistuksen ja luvan hautaamiseen. Mikäli ulkomailla kuolleen ruumis toimitetaan tuhkattuna uurnassa kotimaahan, on selvitettävä, onko hautaan siunaaminen jo toimitettu ulkomailla. Mikäli niin on tehty, käytetään Suomessa ensisijaisesti Maahan kätkemisen kaavaa. Lääninhallitus ilmoittaa kuolemasta maistraatille, joka merkitsee kuolintiedon väestötietojärjestelmään. Merkintää väestötietojärjestelmään ei siis tehdä vielä ulkomaisen kuolintodistuksen nojalla. Oulun hiippakunnan joitain osia koskeva erityistapaus on hautaan siunaamisen toimittaminen Ruotsin kirkon jäsenelle. Ruotsin kirkon kirkkojärjestys määrää, että tuomiokapitulin (siis esimerkiksi Luulajan hiippakunnan tuomiokapitulin) täytyy todeta hautaan siunaamisen toimittavan papin kelpoisuus (behörighetsförklara). Seurakunta, joka antaa virkamääräyksen, anoo kelpoisuuden toteamista tuomiokapitulilta. Todistus vihkimyksestä pappisvirkaan täytyy lähettää asiaa käsittelevälle tuomiokapitulille ja tiedoksi seurakunnan kirkkoherralle. MUUN KIRKON PAPIN MAHDOLLISUUS TOIMITTAA JUMALANPALVELUKSIA JA TOIMITUKSIA Piispainkokous määrää antamassaan päätöksessä siitä, millä edellytyksillä toisen evankelisluterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi yksittäistapauksissa suorittaa kirkollisia toimituksia. Tällaisia toimituksia ovat: jumalanpalvelusten kirjan mukaiset jumalanpalvelukset sekä seuraavat kirkollisten toimitusten kirjan mukaiset kirkolliset toimitukset: kaste, konfirmaatio, yksityinen rippi, sairaan luona käynti, avioliiton siunaaminen, rukoushetkiä surussa, maahan kätkeminen ja kodin siunaaminen. Kirkkoja, joiden pappi voi yksittäistapauksissa suorittaa päätöksessä mainitut kirkolliset toimitukset, ovat Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen lisäksi EKD:n jäsenkirkot ja ns. Porvoon yhteisön jäsenkirkot. Hautaan siunaamisen voi poikkeustapauksessa toimittaa myös jonkin muun kuin em. kristillisen kirkon tai yhteisön pappi KJ 2:22,2 momentin nojalla, jos se perustuu vainajan selvästi ilmaisemaan tahtoon ja asiasta on sovittu kirkkoherran kanssa. Piispainkokouksen päätöksen koko teksti on ohessa liitteenä.

12 10 Piispainkokouksen päätös muun kirkon papin mahdollisuudesta suorittaa kirkollisia toimituksia ( /13 ) Piispainkokous on kirkkolain 2 luvun 3 :n 2 momentin ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 27 :n nojalla määrännyt toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön papin edellytyksistä suorittaa kirkollisia toimituksia seuraavasti: 1 Toisen Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi, sen mukaan kuin 2 :ssä määrätään, Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa yksittäistapauksessa toimittaa jumalanpalvelusten kirjan mukaiset jumalanpalvelukset sekä seuraavat kirkollisten toimitusten kirjan mukaiset kirkolliset toimitukset: kaste, konfirmaatio, yksityinen rippi, sairaan luona käynti, avioliiton siunaaminen, rukoushetkiä surussa, maahan kätkeminen ja kodin siunaaminen. Siitä, milloin muukin pappi, joka ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi, voi toimittaa kirkon jäsenen hautaan siunaamisen, on erikseen määrätty kirkkojärjestyksen 2 luvun 22 :n 2 momentissa. 2 Kirkkoja, joiden pappi voi suorittaa 1 :n 1 momentissa tarkoitetut kirkolliset toimitukset, ovat Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen lisäksi EKD:n (Evangelische Kirche in Deutschland) jäsenkirkot sekä Englannin kirkko (Church of England), Skotlannin kirkko (Church of Scotland), Skotlannin episkopaalinen kirkko (Scottish Episcopal Church), Walesin kirkko (Church in Wales) ja Irlannin kirkko (Church of Ireland). Muiden evankelis-luterilaisten kirkkojen ja yhdyskuntien pappien osalta piispa ratkaisee kirkkojärjestyksen 18 luvun 1 :n 1 momentin ja 2 momentin 1 kohdan nojalla, voiko pappi yksittäistapauksissa suorittaa kirkollisen toimituksen. 3 Kirkollisen toimituksen suorittamisesta on sovittava asianomaisen kirkkoherran kanssa. Kirkkoherran tehtävänä on huolehtia, että toimituksen suorittava pappi saa riittävät tiedot toimituksen suorittamiseen liittyvästä Suomen lainsäädännöstä ja muista huomioon otettavista seikoista. 4 Pappi, joka ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi, voi toimittaa tämän päätöksen tarkoittamat kirkolliset toimitukset käyttäen joko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tai oman kirkkonsa käsikirjaa. Päiväjumalanpalvelus on toimitettava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjan mukaan.