SATULA-hanke Lapsi- ja perhepalvelut Omaishoito
|
|
- Juho-Matti Ahola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SATULA-hanke Lapsi- ja perhepalvelut Omaishoito
2 Lape muutosohjelmaa toteuttaa Satakunnassa tulevaisuus lapsissa- SATULA -hanke Kohdistuu kaikkiin neljään kehittämiskokonaisuuteen: 1) Toimintakulttuurin muutos 2) Perhekeskustoimintamallin toteuttaminen 3) Varhaiskasvatus ja koulu lapsen hyvinvoinnin tukena 4) Erityis- ja vaativamman tason palvelut 2
3 YK:n lapsen oikeuksien sopimus, arvot ja velvoitteet YK:n lapsen oikeuksien sopimus, arvot ja velvoitteet Syrjimättömyys Lapsen edun ensisijainen harkinta Oikeus elämään ja kehittymiseen Lapsen näkemyksen kunnioittaminen Alle 18-vuotias on lapsi. YK:n lapsen oikeuksien komitea valvoo lapsen oikeuksien sopimuksen noudattamista. Komitea on antanut Suomelle erilaisia suosituksia, mm. kehottanut Suomea tehostamaan pyrkimyksiään varmistaa, että lapsen edun periaate otetaan asianmukaisesti huomioon kaikissa lainsäädäntö-, hallinto- ja oikeudenkäyntimenettelyissä sekä kaikissa lapsia koskevissa ja lapsiin vaikuttavissa toimintapolitiikoissa, ohjelmissa ja hankkeissa 3
4 Väestön jakautuminen Satakunnassa Alue Asukasmäärä (6/2017) Lapsiperheiden osuus Pohjois-Satakunnan alue % Porin seutu, YTA alue: ,1 % Rauman alue ,4 % Keski-Satakunnan alue ,5, % Eteläisen Satakunnan alue ,4 % 4
5 SATULA-hanke 5
6 6
7 Yhteistyö SATULA-hankkeen, I & O kärkihankkeen ja vammaispalveluiden kanssa Lasten ja nuorten kohdalla keskitytään alle 18 vuotta täyttäneisiin tässä kokonaisuudessa, huomioiden lainsäädännön poikkeukset. Satakunnassa yhdenmukaiset kriteerit ja maksuluokat omaishoidontuelle. 7
8 Äidin kokemuksia erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheen arjesta n. 15 työntekijää toiminut lapsen asioissa kenellä on vetovastuu? äiti yrittää järjestää moniammatillista työryhmää koolle äiti kokee, ettei voi päättää asioista kun yhteistyötahoja on monia joissa vedotaan siihen, että jonkun ammattiryhmän kannalta on jokin asia aiheellista tehdä pompottelua palveluiden välillä; vammaispalvelu ja lastensuojelu palveluntuottajiin on vaikea saada yhteyttä toivoisi kokonaisvaltaista kartoitusta lapsiperheiden palveluohjausta äitiä, isää ja muita sisaruksia ei ole tuettu riittävästi, erikseen tai yhdessä tuki kotiin aika, määrä eivät välttämättä kohtaa perheen tarvetta vanhemmilla huoli lapsista, ovat taustalla koko ajan järjestelmässä- heillä on huoli lapsista- eivät ole hankalia vanhempia- vaan vanhempia 8
9 Vanhemmuuden tuki lapsen hyvinvoinnin edistämisessä Vanhemmuuden tukea tulee korostaa: YK:n lapsen oikeudet velvoittaa julkishallintoa tukemaan lasten vanhempia kasvatus tehtävissään. Miten ammattilainen voi tukea vanhemmuutta paremmin: Huomioida lapsi keskiössä, lapsi edellä ei diagnoosi edellä Miten tuetaan perheitä ohjausta, neuvontaa, rinnallakulkemista perhetyötä tilapäishoitoa ym. Lapset puheeksi- menetelmä omaishoidon kokonaisuuteen? Varhainen tuki perheen tarpeista lähtien Lapsen hyvän kasvun turvaaminen Tuntea lapsen, nuoren ja mahdolliseen vammaansa liittyvät erityispiirteet arjessa 9
10 Moniammatillinen, monialainen ja monitoimijainen arviointi Moniammatillinen liittyy asiantuntijuuteen ja eri ammattilaisten yhteistyöhön erilaiset tiedon ja osaamisen näkökulmat yhdistyvät Monialainen perustana asiakaslähtöisyys: monialaisuutta tarvitaan, kun asiakas tarvitsee samanaikaisesti monenlaista apua Monitoimijainen lapsikeskeisyys, lapsi toimijana - yhdessä lapsen ja muiden toimijoiden kanssa rakennetaan ymmärrystä lapsen kokemasta todellisuudesta asiakkaat ja muut ei-ammattilaiset toimivat yhteistyössä aktiivisina osapuolina Monitoimijainen arviointi: Strukturoitu, eri palveluja yhteen sovittava ja systemaattinen arviointimalli ja yhteinen viitekehys, joka edistää lapsen ja perheen avun ja tuen kokonaisvaltaista kartoittamista perustason lähipalvelujen yhteistyönä tehtävässä tuen, hoidon ja palvelutarpeen arvioinnissa vahvistaa lastensuojelun ja erityispalvelujen piirissä olevien lasten ja perheiden avun ja tuen tarpeen selvittämistä yhteistyönä ja palvelujen sujuvampaa yhteen sovittamista selkiyttää asiakkuuden aikaista jatkuvaa arviointia Lähde: 10
11 Monitoimijaisen arvioinnin lähtökohtia ja tavoitteita Asiakaslähtöisyys Osallisuus Kokonaisvaltaisen tiedon rakentaminen tuen tarjoamisen perustaksi Lapsen ja perheen tuen tarpeiden varhainen tunnistaminen oikein mitoitetun ja ajoitetun tuen tarjoaminen Eri tahojen yhteistyön sekä työn- ja vastuunjaon selkiyttäminen Yhtenäiseen palvelusuunnitelmaan pääseminen Päällekkäisten arviointien vähentäminen eri arvioiden jatkumollisuus Arvioinnin tarkoitus on muodostaa kokonaisnäkemys lapsen ja perheen elämäntilanteesta tuen ja palvelujen tarpeesta sekä asiakkuuden jatkuessa myös palvelujen vaikutuksista Arviointi on jo itsessään lapsille ja perheille tukea Hyvin toteutettuna se auttaa perheitä näkemään oman tilanteensa selkeämmin jokaisen perheenjäsenen näkökulmasta Auttaa löytämään perheen omat ja lähipiirin vahvuudet ja voimavarat Ohjaa tarvittaessa sellaisen avun piiriin, jota perhe tuekseen tarvitsee Mäkelä Jukka: Monialainen ja monitoimijainen arviointi ja avun antaminen - yksi lapsi, yhteinen suunnitelma. Luettavissa: 11
12 12 12 Etunimi Sukunimi
13 Monitoimijaisuuden perusperiaatteita Arvion tekeminen asiakkaan avuksi kuuluu kaikkeen ammatilliseen toimintaan miksi tekisin niin tai näin tai olisin tekemättä mitään Useimmiten arvio tuntuu selvältä ilman toisten osallistumista Toiset kysymykset ovat monimutkaisia, ja yhden osion jättäminen huomiotta voi estää oman hyvän tarkoituksen toteutumisen näitä voi lähestyä hedelmällisesti vain useamman näkökulman kautta aina muiden tietoa ja tuntemusta ei osata hakea Perustason palveluissa arvioinnin tausta-ajatuksena on ensisijaisesti: tarvitaanko tukea, apua ja hoitoa universaaleissa palveluissa: äitiys- ja lastenneuvola, opiskeluhuolto, varhaiskasvatuksen ja koulun tehostettu tuki, nuorisotyö kohdennetuissa palveluissa: perhesosiaalityö Erityispalveluissa ajatukset suunnataan vahvemmin kysymykseen: mitä tukea, apua ja hoitoa tarvitaan mm. erikoissairaanhoito, lastensuojelu, sivistystoimen erityinen tuki, vammaispalvelut Monitoimijaisuuden perusta on kaikilla tasoilla se, että ammattilaiset oppivat luottamaan toisiinsa tuntevat yhteistoiminnan sovitut rakenteet tuntemaan toistensa työtä, käsittelemään keskinäisiä jännitteitään 13
14 Monitoimijaisen arvioinnin toteuttamistapoja 1. Hyödyntämällä ja kokoamalla yhteen jo olemassa olevaa tietoa (esim. matalan kynnyksen seuranta- ja arviointikäynneistä, pyytämällä lapsen tuntevien tahojen näkemyksiä lapsen tilanteesta) 2. Konsultoimalla toisia ammattilaisia 3. Sopimalla muista arvioinneista tai tutkimuksista, jotka täydentävät ja syventävät arvioinnin viitekehyksen osa-alueita ja teemoja ja liittävät nämä tiedot arvioinnin kokonaisuuteen 4. Toteuttamalla arviointi yhdessä työparina esimerkiksi toisen ammattilaisen kanssa tai 5. Toteuttamalla arviointi yhdessä useamman toimijan kanssa ja saman pöydän ääressä tai monitoimijaisessa tiimissä. 14 Etunimi Sukunimi 14
15 Mihin arvioinnin kehittämisellä pyritään? Yksi arviointi, yksi suunnitelma Kokonaisvaltainen tiedon rakentuminen tuen tarjoamisen perustaksi Lapsen ja perheen tuen tarpeiden varhainen tunnistaminen Oikein mitoitetun ja ajoitetun tuen tarjoaminen Asiakaslähtöisyys, osallisuuden toteutuminen Eri tahojen yhteistyön sekä työn- ja vastuunjaon selkiyttäminen Yhtenäinen asiakas-/hoito-/palvelusuunnitelma 15
16 Omaishoidon tuesta päättäessä ja tuen kokonaisuutta suunniteltaessa on päätöksentekoon osallistuvien ammattilaisten tärkeä tunnistaa kunkin omaishoitotilanteen yksilölliset piirteet: 1. Perhenäkökulma -> Palvelujärjestelmän tulisi tunnistaa omaishoitajan ja hoidettavan tilanteiden yhteen kietoutuminen ja sovittaa tukimuodot tähän kokonaisuuteen 2. Arjen näkökulma -> Omaishoito vaatii erityisiä voimavaroja, se on osa perheen jokapäiväistä arkea, johon tukitoimien tulisi luontevasti sulautua 3. Voimavaranäkökulma->Tarvittavan tuen suunnittelussa tulisi arvioida paitsi ongelmia ja avun tarpeita, myös perheen ja lähiverkoston olemassa olevia voimavaroja, toimintatapoja ja selviytymisstrategioita 4. Kulttuurinen näkökulma -> Perheellä ja palvelujärjestelmällä on erilaiset toimintakulttuurit ja siten myös erilaiset odotukset. Palvelujärjestelmän ja ammattilaisten tulisi pyrkiä tunnistamaan näitä eroja ja pohtimaan niiden merkitystä oman toimintansa kannalta 5. Yhteistyön näkökulma -> Omaishoitaja on ammattilaisten yhteistyökumppani 6. Prosessinäkökulma -> Omaishoitotilanne on muuttuva ja edellyttää siten tukijärjestelmän joustavuutta. -> huomioiden lapsi keskiössä Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:30, Omaishoidon tuki Opas kuntien päättäjille ->asiakassuunnitelman / hoitosuunnitelman päivittäminen tulee olla säännöllistä ja tehdä monitoimijaisesti - huomioiden tarvittaessa mm. päihde- ja mielenterveyspalvelut, vammaispalvelut, lastensuojelu ja peruspalvelut yhteisyössä lapsen ja nuoren muun verkoston kanssa varhaiskasvatus ja koulu ->omatyöntekijä tulee olla nimettynä ->omatyöntekijän yhteydenotot säännöllisiksi vähintään puolivuosittain jos ei muuta yhteydenpidon tarvetta ole ollut 16
17 SATULA hanketyöntekijät Projektipäällikkö Henna Kyhä Projektisuunnittelijat Petra Ahonen Mirja Isoviita Jonna Koivuniemi Heli Mäkelä Tiina Tenho Sähköpostit 17 17
18 Kiitos! #lapemuutos stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut Satasote SATULA -hanke 18 Etunimi Sukunimi
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen
Monitoimijainen arviointi. Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita
Monitoimijainen arviointi Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita Kirsti.kumpulainen@uef.fi Lapsi- ja perhepalvelujen -muutosohjelmassa (LAPE) sekä perustason lähipalveluja että lasten
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä
MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS
MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI. Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry.
Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä 13.11.2017 MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry. Mareena Heinonen Asiantuntija VOIKUKKIA-toiminta Kasper Kasvatus-
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen
LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ
LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,
MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari
MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto/kys Monitoimijainen arviointi työryhmän
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä
UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa
PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen
Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015
Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen
KAINUUN PERHEKESKUKSET
KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 15.2.2017 1 15.2.2017 Lapsi- perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tarkoitus Muutosohjelmalla edistetään lasten ja
LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma
LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet
4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN
4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on
Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOKSEN TYÖVÄLINEENÄ LAPE-hanke Etelä-Pohjanmaan Kick off 25.4.2017 Seinäjoki 27.4.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutoshanke (LAPE) Muutos kohti lapsi-
PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa
PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen
Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi
Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun
ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN
ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN Erityislapsen omaishoidon toimintamalli - asiakaslähtöinen kehittäminen Kainuussa asuu n. 74 000 asukasta n. 600
LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä.
LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. Hankejohtaja, ohjausryhmän pj Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro 7.9.2017 Lasten
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL
Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa
Mikä on perhekeskustoimintamalli?
Mikä on perhekeskustoimintamalli? Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Minna Tihinen, muutospäällikkö, YHDESSÄ! ohjelma, Pohjois-Savon liitto Minna Rytkönen, LAPE-muutosagentti,
Lapsiperheiden palvelut
Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun
Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen To klo Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri
Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen To 15.6.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 1.6.2017 Päivän ohjelma 1. Ajatuksia monitoimijaisesta
HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen
HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen 13.2.17/ Porin perusturva /Mari Levonen Asiakasryhmät Henkilökohtaista budjetointia perheellisille aikuisille joilla on jokin kuormittava tekijä(t) elämässä Kuormittavia
Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät
Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion
LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa
LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM
Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA
MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN. - Perhekeskuskortti
MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN - Perhekeskuskortti Etelä-Pohjanmaan lasten ja perheiden palveluiden kehittämishanke 2017 2018 SISÄLTÖ: ALUEEN TAUSTATIEDOT Perhekeskuksen taustatiedot
LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta
LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke
Lapset puheeksi, verkostot suojaksi Kanta-Hämeen LAPE-hanke Kanta-Hämeen LAPE-hankkeen kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos Perhekeskustoimintamalli Erityis-ja vaativan tason palvelujen kehittäminen
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia
Keski-Suomen vammaisstrategia
Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Rovaniemen lapset ja perheet
Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),
Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018
Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Tervetuloa Espoo Asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki 278 000 asukasta Kaupunki muodostuu viidestä nopeasti
Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa
Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI
MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus. Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät Sirkku Rahikkala Virve Hongisto
Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät 30.-31.10.2018 Sirkku Rahikkala Virve Hongisto Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/urn:isbn:978-952-343-126-3 Työn lähtökohta
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke
Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta
1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n
Hanna Hämäläinen
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli
Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea
Loimaan. Perhepalvelut
Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä
Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:
HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen!
HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! 31.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö 2 22.5.2017 LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU
SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,
Vanhemmat lapsen kotina Vanhemmuuden tukeminen peruspalveluissa
Vanhemmat lapsen kotina Vanhemmuuden tukeminen peruspalveluissa Alueellinen koulutus 30.11.2017 Auli Laakso-Santavirta Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Perhepsykoterapeutti (VET) Lasten psykoterapian ja
Yhteiskehittämispäivä LAPSEN PARAS YHDESSÄ ENEMMÄN. Marjo AlataLo ja Anne Kantoluoto
Yhteiskehittämispäivä 13.11.2017 LAPSEN PARAS YHDESSÄ ENEMMÄN 1 16.11.2017 Marjo AlataLo ja Anne Kantoluoto Monitoimijainen arviointi PKS LAPE:n hankesuunnitelmassa Tavoite Lasten, nuorten ja perheiden
Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken
Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia
Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti
Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Miten muutosta lasten ja perheiden palveluissa toteutetaan? Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikainen ja
LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi
LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen
Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita
Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti
LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus
Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen
Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt
Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi
LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025
Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta
Perheiden palvelujen asiakasprosessi. 27.5.2016 Ritva Olsén
Perheiden palvelujen asiakasprosessi 27.5.2016 Ritva Olsén PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen integraatio Yhteinen neuvonnan
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
#lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys
Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari
Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari 16.12.2016 Mari Ahlström Leena Repokari Johanna Hedman Mia Tapiola Integraation edellytykset 1/4 Päättäjien ja johdon sitoutuminen
LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA
2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016
Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami
Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa
Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä
Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on