Kuva 1. Opel Blitz /2/

Transkriptio

1 1 HISTORIA Teksti pohjautuu suurelta osin Kimmo Nylanderin kirjoittamaan artikkeliin, sekä Leena ja Launo Elersin tietoihin /1, 2, 3/. Tammelundin Liikenteen tarina sai alkunsa Tammisalossa (Tammisalosta käytettiin vuoteen 1950-asti, nimeä Tammelund), joka oli osa Helsingin maalaiskuntaa, kun siellä alettiin kaivata omaa bussilinjaa. Tammelundilaiset olivat kyllästyneet kävelemään myllylle, jossa bussit turhan usein olivat jo täysinäisiä sinne saavuttaessa. Vuonna 1944 Tammelundin tiehoitokunta ryhtyi kuitenkin miettimään keinoja linjan saamiseksi. Tiehoitokunta perusti erillisen liikennekomitean, johon tuli kolme jäsentä. Yksi näistä oli Niilo Anttila. Oman kaupunginosa linjan tiimoilta käännyttiin sitten vastaperustetun Helsingin kaupungin Liikennelaitoksen puoleen. HKL oli Helsingin Raitiotie ja Omnibusosakeyhtiön toiminnan jatkaja ja se ajoi useita edeltäjältä periytyneitä linjoja maalaiskuntaan. Tammelundin liikennekomitea pyysi liikennelaitosta perustamaan linjan tai vaihtoehtoisesti myymään kolme pientä omnibusautoa, joilla olisi itse aloitettu liikennöinti. HKL ei halunnut aloittaa liikennettä rengaspulaan ja huonoihin teihin vedoten. Sen sijaan se oli valmis myymään tarvittavat bussit, jos hinnoista päästään sopimukseen. Nyt liikennekomitean puheenjohtaja diplomi-insinööri Niilo Anttila katsoi tilaisuutensa koittaneen. Niilo Anttila osti tarjotut HKL:n bussit itselleen ja sai liikenneluvan Helsingin ja Tammelundin välille 12. elokuuta 1945 Anttila järjesti bussillaan tiehoitokunnalle ja liikennekomitealle koeajon, minkä jälkeen liikennöinti alkoi. HKL:ltä hankituista kolmesta bussista yksi oli 25-paikkainen vuoden 1936-mallinen Oldsmobile Akmo-puuhiilikaasuttimella, toinen Otso-pilkekaasuttimella varustettu Opel Blitz vuodelta paikkaisella korilla ja kolmas bensiinimoottorinen 20-paikkainen vuoden 1934 Volvo.

2 Kuva 1. Opel Blitz /2/ Kaikissa oli Autokorirakenteen valmistama kori. Sodan läpikäytyään ne olivat jälleen palanneet Helsingin Raitiotieyhtiölle ja HKL:lle. Nyt ne olivat sitten Anttilalla. Autot olivat armeijan harmaita ja maalattiin Anttilan vihreä-punaraita-maalaukseen vasta 1950-luvulla. Opel ja Oldsmobile otettiin heti käyttöön, mutta Volvossa oli sen verran paljon laittamista, että se tuli ajoon vasta vuonna Linjan reitti kulki Helsingin keskustasta Kulosaaren sillalle, josta matka jatkui Herttoniemeen ja edelleen nykyiselle Linnanrakentajantielle. Sitten ajettiin Herttoniemen kartanon editse Väylänsuun sillalle ja siitä edelleen nykyistä Tammisalontietä Leppisaarentielle. Kääntöpaikka oli Leppisaarentien ja Pellonpääntien risteyksessä. Anttila aloitti yrityksensä aluksi omissa nimissään, eikä se vielä tässä vaiheessa ollut osakeyhtiö. Alkutaival oli hyvin kivikkoinen ja ristiriitojen sävyttämä. Tammelundissa osa oli nimittäin, sitä mieltä, että bussiyrityksestä pitäisi tehdä Tammelundilaisten kiinteistöomistajien yhtiö ja antaa kaikille tilaisuus osakkeiden merkintään. Niilo Anttilalla taas ei ollut mitään aikomuksia jakaa omistusta bussiyrityksessään. Tiehoitokunta määräsi Anttilalle korkeita maksuja teiden käytöstä. Perusteena oli, että Anttila keräsi bussilipputulot ja oli teiden pääasiallinen käyttäjä ja kuluttaja. Anttilan mielestä oli alun perin sovittu toisenlaisista järjestelyistä, eikä pitänyt korkeita maksuja oikeutettuina. Vuoden 1946 alussa tapahtui sitten suuri alueliitos Tammelund oli nyt osa Helsinkiä. Vuodenvaihteessa Anttila perusti osakeyhtiön, jolle tuli nimeksi Tammelundin Liikenne Oy. Koska Anttila oli alueen autokatsastusmies, nimettiin yhtiön toimitusjohtajaksi Jukka Kuntsi, jolla oli firmasta yksi osake. Vaikka tammelundilaisilla olikin oma bussilinjansa, jatkui Helsinkiin liittymisen jälkeen jälleen keskustelu HKL:stä. Vuosina kaupungin johto suunnittelikin HKL:n linjaa Tammelundiin. Asia sai laajaa kannatusta asukkaiden piirissä, olivathan HKL:n bussitaksat halvempia kuin Anttilan. Kaupungin bussit olivat myös vähän uudempia ja luotettavampia kuin Tammelundin Liikenteen vanhukset. Kaiken lisäksi HKL sai jopa aivan uusia busseja vuodesta 1948.

3 Kuva 2. Vanaja v /2/ Anttilakin hankki 1940-luvun loppupuolella ainoan uuden bussinsa, uusi 29-paikkainen Bedford, jonka korin oli valmistanut autokoriteollisuus. Tämä auto oli käytössä 1960-luvun alkupuolelle saakka ja sitä käytettiin loppuaikoina Shellin ja Gulfin henkilökunta-ajossa välillä Rautatientori- Laajasalon öljysatama. Tammelundin asuinalue sai uuden sisääntuloreitin vuonna Silloin valmistuivat nykyiset Abraham Wetterin tie ja Johan Sederholmin tie. Myös uusi Väylänsuun silta valmistui. Kun vielä kääntöpaikkaa suurennettiin, oltiin varmoja, että HKL aloittaa liikenteen ja Anttilasta päästään eroon. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä vuoden 1947 lopulla kaupungin vastauksessa todettiin, että tien alkupää on edelleen liian huono. Myös autopulaan vedottiin. Lisäksi kääntöpaikkaa pitäisi vieläkin laajentaa. Vuonna 1948 kaupunki sitten ilmoitti, että liikenne aloitetaan. Linja alkaisi liikennöidä numerolla heinäkuuta HKL:n bussipysäkit ilmestyivät Tammelundin päätien varteen. Bussikin ajoi lähtölaituriin määräpäivänä. Se ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle. Kuljettaja ja rahastaja vaihtuivat neljän tunnin välein, mutta auto seisoi paikallaan odottaen lähtökäskyä. Tätä kesti kaksi päivää. Lähtökäskyä ei koskaan tullut, sillä kaupungilta puuttui liikennelupa. Anttila oli hämillään saako hän jatkaa vai ei? Maistraatista hänelle vastattiin, että Anttila ajaa, koska hänellä on lupa. Kaupunki ei ole vielä edes anonut lupaa. Täpärä tilanne oli ohi ja Tammelundin Liikenne jatkoi entiseen tahtiin. Vaikka HKL:n liikenteen aloitukseen Tammelundiin oltiin lähtökäskyä vaille valmiita, raukesi asia jälleen kerran. osa tammelundilaisista ei hellittänyt, vaan keräsi adressin, jossa jälleen vaadittiin kaupungin busseja Anttilan autojen tilalle. HKL ei liikennettä kuitenkaan aloittanut, vaan Tammelundin Liikenne sai jatkaa. Asukkaatkin tottuivat Anttilan liikennöintiin ja hänen busseistaan tuli vähitellen osa tammelundilaista identiteettiä.

4 Aluksi Tammelundin Liikenteen busseihin oltiin melko tyytyväisiä siitäkin huolimatta, että autot olivat huonokuntoisia entisiä HKL:n linja-autoja. Omat bussit ja oma linja olivat kuitenkin tärkeä asia. Eikä sodan jälkeisenä aikana valiteltu turhista. Vähitellen tyytymättömyys alkoi kuitenkin nousta. Tyytymättömyyden syyt olivat kuitenkin vähän erilaiset. Osa vastusti Anttilaa ainakin osittain periaatteellisista syistä yksityisliikennöitsijänä. Muilla närkästyksen pääasiallisena syynä oli Anttilan vuodesta toiseen jatkuva liikennöinti vanhoilla romubusseilla. Anttila oli jatkuvasti epävarma liikenteen jatkumisesta, eikä halunnut investoida kalustoon. Alettiin puhua Anttilan kootuista teoksista moneen kertaan korjatuista ja paikatuista busseista. Eräs bussi on erityismaininnan arvoinen. Se oli aloittanut elämänsä vuonna 1938 HKL:n edeltäjän HRO:lla numerolla 68. Alusta oli Sisu, kori myös Autoteollisuuden valmistetta ja rekisteritunnus A Anttila osti sen vuonna 1948 ja se alkoi liikennöidä Tammisaloon. Rekisterikilpiuudistuksen jälkeen sen uusi tunnus oli AJ-188. Alkuperäiskorilla se ajoi vuoteen 1960 asti. Sitten siihen rakennettiin vielä uusi Helko-kori päälle ja liikennöinti jatkui edelleen vielä 1960-luvun lopulle asti koko ajan samalla AJ-188-rekisteritunnuksella. Tammelundilla oli myös kaasubussi 1950-luvulla. Kyseessä oli Sisu samasta HKL:n sarjasta kuin AJ-188 (nro 69 tai 70). Se oli ollut välillä Sirolan Liikenteellä ja siihen oli vaihdettu Herculeksen tilalle White-moottori. Anttila laittoi auton kulkemaan Kosan-kaasulla. Kaasupullo oli auton takana puskurin päällä. Muutokset autoon suoritti Tammelundin Liikenteen korjaamolla työskennellyt Reino Laakso, joka päätti ansiokkaan yli 40-vuotisen uransa vasta 1990-luvulla ja oli näin ollen myös näkemässä kaasubussien uuden tulemisen Helsingin katukuvaan 1990-luvulla.

5 Kuva 3. Sisu kaasuauto 50-luvulta /2/ Kesällä vuonna 1958 saapui Tammelundiin nuori Lars Elers keskustelemaan ja kyselemään, myisikö Anttila hänelle muutaman auton. Anttila ilmoittikin, että hän voisi myydä koko firman. Niin sitten Niilo Anttila luopui perustamastaan yhtiöstä. Ostaja oli nuori liikennöitsijä Lars Elers, joka tätä ennen oli ajanut kahdella autolla Leppävaaran Liikenteen osakkaana. Nämä autot tulivat nyt Tammisalon liikenteeseen. Molemmat olivat Vanaja-merkkisiä, toinen bulldog Helko korilla vuodelta 1955 ja toinen takatuuppari Lahti-korilla vuodelta Anttilalta Elersille siirtyivät AJ- 188-Sisu, Kosan-Sisu sekä uutena hankittu Bedford. Muut bussit jäivät seisomaan Anttilan tontille. Uusien bussien myötä tilanne hieman helpottui ja matkustajat olivat onnellisia, kun matka sujui mukavammin ja äänettömämmin.

6 Kuva 4. Scania Helko /2/ Lars Elers myös toteutti asukkaiden pitkäaikaisen toiveen siitä, että bussien linjakilvissä lukisi Tammelundin sijasta Tammisalo. Itse yhtiön nimeä ei kuitenkaan muutettu. Tammelundin Liikenteen bussit alkoivat vähitellen uudistua. Itse asiassa kalustotyypissä mentiin äärimmäisyydestä toiseen. Kun Anttilan aikana oli ajettu ikääntyneillä katureilla, tulivat nyt käyttöön uudet täysturistit. Elers nimittäin harjoitti myös melko laajamittaista tilausajoliikennettä ja näillä keikkabusseilla ajettiin usein myös yhtiön ainoata linjaa. Edelleen joukossa oli myös karumpiakin busseja. Elersin kirjavan kaluston valtamerkkejä olivat Scania-Vabis, Mercedes-Benz, Büssing ja MAN ensiksi mainittu merkki kuitenkin selvänä ykkösenä. Alueen varakkuustason noustessa ja yksityisautojen yleistyessä ei busseissa enää ollut sellaista tungosta kuin alkuaikoina. Näin turistibussien käyttö paikallisliikenteessä ei aiheuttanut kohtuuttomia ongelmia. Päinvastoin tammisalolaisilla oli nyt omat hienot bussit, jollaisia ei muuallakaan Helsingissä ollut. Matka sujui ykkösluokassa.

7 Kuva 5. Kalustoa 60-luvulta /2/ Tyytymättömyyden aiheitakin oli. Jo Anttilan aikana tammisalolaiset olivat tuskastuneet tonteilla seisoviin linja-autoihin ja etenkin talvisin niiden kylmäkäynnistyksestä aiheutuviin melu- ja pakokaasuhaittoihin. Samankaltainen meno jatkui Elersinkin aikana. Elers oli itsekin muuttanut Tammisaloon, mutta hänellä ei ollut sen kummempaa varikkoa kuin Anttilan vanha pieni talli. Autoja säilytettiin Anttilalta vuokratuilla mailla sekä kaduilla. Vuonna 1966 yhtiö rakennutti uudet tilat Tattarisuolle. Päävarikon lisäksi oli Herttoniemen teollisuusalueella Sorvaajankadulla kylmä varikko vuosina Linjaliikennekin kasvoi taas väliaikaisesti 1960-luvulla. Tammelund ajoi jonkin aikaa HKL:n laskuun linjaa 43 Rautatientorilta Myllypuron omakotialueelle alkaen. Tätä varten teetettiin Helkolla kaarevilla kattoikkunoilla varustettu 33-paikkainen turisti-volvo B705. Tämä olikin oivallinen auto alueen kapeille kaduille. Lisäksi oli parhaimmillaan seitsemän autoa kalustopulasta kärsineen HKL:n käytössä muillakin linjoilla pääasiassa Itä-Helsingissä.

8 Kuva 6. Helkoja Tammisalon linjalta /2/ Jo aiemmin mainitun öljysataman liikenteen lisäksi yhtiö ajoi muitakin henkilökuntakuljetuksia 1960-luvulla. tammelundin pikkubussi oli myös satunnaisesti mukana Suomenlinnan jäätieliikenteessä luvuilla. Kaukoliikenteessäkin toimittiin. Vuonna 1963 yhtiö sai oston kautta linjan Hki-Nummi-Hyönölä- Leppäkorpi, josta kuitenkin luovuttiin kannattamattomana muutaman vuoden kuluttua. Tammelundin bussit olivat myös lisäkalustona viikonloppuisin Sukulan ja Rajalan pikavuoroilla Helsinki-Jyväskylä. Tätä jatkui aina vuoteen 1985 saakka. Vuonna 1966 kaikki Helsingin esikaupunkibussilinjat liikennöitsijästä riippumatta saivat postinumeroihin perustuvan linjatunnuksen. Tammisalon linja sai numeron 83. Vuonna 1971 siirryttiin täydelliseen yhteistariffiin. Kaikissa Helsingin sisäisen liikenteen busseissa alettiin käyttää HKL:n matkalippuja. Nyt ei siis ainakaan matkalippujen hintaeron tai vaihtomahdollisuuksien takia tarvinnut kenenkään toivoa toista liikennöitsijää.

9 Kuva 7. Polarbussin ensimmäisiä autoja /2/ 60-luvun lopulla talous kasvoi ja firma laajeni, henkilökuntaa oli n. 50 ja busseja yli 60 kappaletta. Vuonna 1973 Tammelundin Liikenne oli toista kertaa tappolistalla, kun kaupunki neuvotteli yhtiön ostosta. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, ja toiminta jatkui. Omat autot olivat tarvinneet hinausautoa heti alusta alkaen, ja niin ensimmäinen hinausauto oli hankittu jo vuonna Tämän palvelun kehittäminen synnytti vuonna 1974 Hinausautokeskus Oy:n, joka palveli myös vieraiden hinaus tarpeita ja josta aikaa myöten kehittyi alansa merkittävimpiä yrityksiä. Vuonna 1974 Elers perusti tilausajoliikennettä varten tytäryhtiön OY Polarbus Ab. Kuva 8. Polarbussin kalustoa 80-luvulta /2/ Liikennöinti yhtiön ainoalla linjalla jatkui entiseen tahtiin vuoteen 1982 saakka. Silloin otettiin Helsingissä käyttöön metro ja linjat Itä-Helsingin asuinalueilta muutettiin liityntälinjoiksi lähimmälle metroasemalle. Oli myös päätetty, että kaikki liityntälinjat tulevat HKL:n hoitoon ja alueella toimiville

10 yksityisille liikennöitsijöille osoitetaan korvaavia linjoja muualta Helsingistä. Näin Tammelundin Liikenne sai lähtöpassit Tammisalosta. Alueen asukkaat vastustivat kiivaasti muutosta. Suuttumus kohdistui pääasiallisesti suoran bussiyhteyden poistumiseen, mutta varmasti osa vastustuksesta liittyi myös oman bussiyhtiön menettämiseen. Korvaukseksi linjasta 83 yhtiö sai vuoroja poikittaislinjalta 52, jota Suomen Turistiauto oli aikaisemmin ajanut yksin. Linja 52 kulki Vanhakaupungista Oulunkylän kautta Munkkiniemeen. Tammelundin bussit liikennöivät nyt täysin uudessa ympäristössä alkaen. Oy Polarbus Ab:n perustaminen ei aluksi merkittävästi vaikuttanut linjan 83 ajokalustoon. Edelleen ajettiin pääasiallisesti busseilla, jotka olivat vähintään puolituristeiksi luokiteltavia. Vähitellen kuitenkin kaluston keski-ikä lähti nousemaan ja turistibussien tilalle alkoi tulla pelkistetympiä kulkuneuvoja. Vuosina 1975/6 hankittiin P.Tyllilä Linja Oy:ltä neljä 1971/72-mallista Sisu Bt-58SP / Wiima 04-bussia. Nämä ajoivat aluksi linjalla alkuperäismallisina ja ainakin joku jopa alkuperäisissä Tyllilän väreissä. Myöhemmin autoihin vaihdettiin Detroit-diesel-moottori ja automaattivaihteisto. Tällainen rakentelu jatkui sitten 1980-luvulla linjalle 52 siirtymisen jälkeen. Yhtiö hankki mm. Sisun jäännösvarastosta kolme alustaa ilman moottoria ja vaihdelaatikkoa ja asensi näistä kahteen Detroit-diesel-moottorin. ja Allison-vaihdelaatikon. Keitos kuorrutettiin sitten Kutter 9-korilla. Kolmas Sisu meni Polarbussin puolelle ja sai Kutter-korin kyydittäväksi Mercedes-Benz-Voith-voimalinjan. Kuva 9. Sisu Bt-58SP /2/ Vielä neljäskin Sisu sai kodin Tammelundilta. Tässä alustassa oli Cummins-moottori ja Camo-kori. (Tämän auton tarina päättyi murheellisesti Pajamäkeläisen kerrostalon seinään vuonna 2000). Kaluston kunnon repsahtaminen oli kuitenkin vain väliaikainen ilmiö. Uuden omistajan myötä alkoivat puhaltaa muutoksen tuulet kun, vuonna 1988 yhtiön johdossa tapahtui sukupolvenvaihdos kun yrityksen osti Launo Elers. 1980/90-luvun vaihteessa teki Tammelundin Liikenne historiaa, kun Suomen ensimmäiset täysmatalalattiabussit saapuivat pääkaupunkiseudun katukuvaan. Auto oli

11 tehtaan Tammelundille lainaama Mercedes-Benz 0405N (KFH-154), koska varsinainen tilattu auto oli myöhässä. Oma bussi saapui marraskuussa 1990 (MFI-292) ja tästä eteenpäin yhtiö hankki lähes pelkästään Mercedes-Benz-matalalattiabusseja. Matalalattiabussien tuleminen on sallinut täysin uusien matkustajakuntien liikkumisen Helsingin joukkoliikenteessä. Pyörätuolilla liikkuvien on äärimmäisen vaivatonta liikkua linja-autossa, jossa lattia on samalla tasolla jalkakäytävän kanssa. Lisäksi myös vanhusten liikkuminen on helpottunut, kun ei tarvitse enää kiivetä korkeita askelmia autoon. Kuva 10. Suomen ensimmäinen täysmatalalattiabussi. /2/ Seuraava vallankumouksellinen tapahtuma oli Suomen ensimmäisten maakaasubussien hankinta vuonna Maakaasusta onkin tullut Tammelundin Liikenteen tavaramerkki yhdessä kaluston korkean laadun kanssa. Uudet bussit olivat edelleen 0405N-tyyppiä, kunnes vuonna 2001 toimitettiin ensimmäiset Mercedes-benz Citaro-maakaasubussit. Uusimmat versiot Citaromaakaasubusseista tarjoavat ympäristöystävällisintä kyytiä Helsingin joukkoliikenteessä.

12 Kuva 11. Yritys toi maakaasubussit ensimmäisenä Suomeen. /2/ Vuoden 1982 syksyllä Tammelundin Liikenteellä oli siis vuoroja linjalla 52. Myöhemmin STA:n tilalle toiseksi liikennöitsijäksi tuli HKL, mutta välillä Tammelund hoiti linjaa yksinkin. Vuonna 1990 yhtiö sai yhden vuoron HKL:n linjalta 23 Rautatientori-Ilmala-Ruskeasuo. Ensimmäinen matalalattiabussi sijoitettiin tähän vuoroon. Vuonna 1993 saatiin toinenkin matalalattiavuoro 23:lta. Liikennesuorite pysyi kuitenkin ennallaan, koska linjalta 52 vähennettiin Tammelundin vuoroja samassa suhteessa. Kun HKL sitten sai lisää matalalattiabusseja, otti liikennelaitos itse hoitaakseen linjan 23 ja Tammelundin ainoana reittinä oli taas luvun lopulla alkoi Helsingin sisäisten linjojen kilpailutus. Ennuste oli, ettei pienillä yhtiöillä ole mitään mahdollisuuksia pärjätä suurten konsernien tarjouksille. Launo Elers oli osannut olla jo kaukaa viisas. Helsingissä oli nimittäin päätetty, että keskustalinjat hoidetaan pääasiallisesti maakaasubusseilla. Elersin päätös hankkia maakaasubusseja osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi pienelle yritykselle selviytyä kilpailussa suurten yritysten kanssa. Toinen hyväksi todettu ratkaisu

13 on ollut erittäin hyvin toiminut yhteistyö HKL:n kanssa nykyinen HelB. Syksyllä 1997 Tammelundin Liikenne tuli taas linjalle 23 neljän maakaasubussin voimin. Vuonna 1998 yhtiö alkoi ajaa alihankintana HKL-Bussiliikenteelle kahta vuoroa linjalla 62 Rautatientori-Pirkkola. Vuonna 2001 linja 52 siirtyi kilpailuvoiton seurauksena Connexille. mutta ei hätää. HKL- Bussiliikenne voitti pääosin maakaasukalustolla ajettavia linjoja. Näistä Linjat 16 Herttoniemi- Kruununhaka-Hernesaari ja 55/A Marian sairaala/hietaniemi-koskela olivat Tammelundin bussien uusi sijoitus kohde. Tarjoukset olivat alunperinkin tehty siten, että osa liikenteestä hoidetaan alihankintana Tammelundin Liikenteen kanssa. Voidaan kaiketi sanoa, että Tammelundin Liikenteen kalustolla oli oma osansa kilpailun ratkeamisessa. Vuonna 2015 Tammelundin Liikenne voitti ensimmäisen isomman tarjouskilpailun ja aloitti linjojen 54, 90/A/N ja 96/N liikennöinnin 18 uudella bussilla. Vuonna 2016 Tammelundin Liikenne osti Transdev Espoon liiketoimiminnan Lauttasaaren linjojen 20, 21/B osalta yhteensä 13 bussia. Vuonna 2018 Tammelundin Liikenne on ainoa jäljellejäänyt, edelleen samalla nimellä toimiva Helsingin sisäisten linjojen vanha yksityisliikennöitsijä Helsingin linjoilla. Tammelundin Liikenne on osakeyhtiö ja ennen kaikkea perheyritys. Yritystä johtaa toimitusjohtaja Launo Elers sekä yrityksessä aktiivisesti toimivat myös vaimo ja lapset perheineen. Yritys toimii Helsingin sisäisen joukkoliikenteen palveluntarjoajana. Yhtiön toimipaikkana on Helsinki. Yrityksessä on n. 100 linjaautonkuljettajaa. Elokuussa 2018 yritys tilasi ensimmäiset kaksi täyssähköbussia VDLtä, joilla aloitetaan liikennöinti syksyllä 2019.