Tontti täynnä tuliaisia maailman rannoilta
|
|
- Pasi Hänninen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Erik Hellgrenin Isoisän talo on nyt Erikin vapaaajan asuntona. Amerikanjalopähkinän latvus varjostaa taloa. Etualalla pilkistää viiniköynnöksen versoja. Tontti täynnä tuliaisia maailman rannoilta Kaukomailta taskun pohjalla tuodut siemenet saivat Erik Hellgrenin puutarhassa elämälleen hyvän alun. Nyt leveiden latvusten alla on eläkepäiviä viettävän merikapteenin mukava kulkea ja muistella menneitä aikoja. teksti Annikki Oikkonen kuvat Hanna Marttinen 12 Kotipuutarha 6/2017 Kotipuutarha 6/
2 Puistomainen mökkipuutarha Inkoossa Asukkaat Erik Hellgren Menestymisvyöhyke Ib Puutarhan koko 2 hehtaaria. Puutarhan ikä Ensimmäiset istutukset tehty 1950-luvulla. Maalaji Entistä multavaa peltomaata, osittain kalliota. Muotoonleikattu metsäkuusi ja kartiotuija suojaavat oleskelunurkkausta. Villiviini kasvaa vapaasti talon eteläseinustalla. Se kehystää somaa sisääntuloa. Amerikanjalopähkinän latvuksen suojaan jäävä tupa näyttää miltei leikkimökiltä, vaikka mökki onkin kaksikerroksinen. Valtavan pihapuun täytyy olla todella vanha, tai sitten kasvumaa sen juuriston ulottuvilla on ylivertainen. Paul Olssonin poika toi siemenet aikoinaan Teksasista oltuaan siellä harjoittelemassa. Istutin taimen tähän vuonna 1957, eli tämä jättiläinen on nyt 60-vuotias, Erik Hellgren muistaa. Muisteltavaa riittää, sillä Erikin tie puutarhaharrastajaksi ei ole kovin tavanomainen. Läheltä piti, ettei ura löytynyt puutarha-alalta. Erikin kiinnostus puutarhurin ammattia kohtaan heräsi jo varhain ja vei nuorukaisen alan opintielle Ruotsiin vain 15-vuotiaana. Tukholman ulkopuolella sijainnut puutarhaoppilaitos tarjosi hyvät puitteet. Kahden vuoden päästä nuorimies palasi takaisin ja hankkiutui töihin Paul Olssonin taimistolle Kauniaisiin. Pesti puutarhatöissä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Erikin isä kuoli ja uudessa tilanteessa nuoren miehen oli punnittava parhaat keinot ansaita tuleva elanto. Myös huoli äidin toimeentulosta ja tilan pidosta painoivat. Apu työllistymiseen löytyi meriltä, sillä höyrylaivan konepäällikkö tarvitsi riuskaa nuorta miestä lämmittäjäksi, ja laivalla tienasi paremmin kuin puutarhatyössä. Pian Erik jo opiskelikin Maarianhaminassa merimiesammattikoulussa ja sen jälkeen Turussa merikapteeniksi. Siitä lähtien vuodet kuluivat rahtilaivoilla maailman meriä seilaten. Vanha ammatti ja rakkaus kasveihin muistutti itsestään eri mantereiden satamakaupungeissa. Taskut täyttyivät eksoottisista Taskut täyttyivät eksoottisista siemenistä. Viiniköynnöksen kattaman pergolan kautta kuljetaan etupihalta puutarhaan. 14 Kotipuutarha 6/2017 Kotipuutarha 6/
3 Erikin suosikit Varjoisa lammikko on kaksi metriä syvä. Karpit ovat eläneet ja talvehtineet siinä jo viisi vuotta, koska lammen vesi virtaa hiljalleen koko ajan. 1 Kaukasiankirahvinkukka (Cephalaria gigantea) kasvaa jopa yli kaksi metriä korkeaksi, mutta se pysyy hyvin pystyssä ja huojuu kevyenä tuulessa toisten perennojen yläpuolella. 2 Harjaneilikka (Dianthus barbatus) kylväytyy itsestään ja säilyy perennojen tavoin kukkamailla, vaikka onkin kaksivuotinen kasvi. Erik suosii harjaneilikoita niiden voimakkaiden värisävyjen vuoksi. Laji saa levitä istutuksiin miten lystää. 3 Punakukkainen allaslumme (Nymphaea Cultorum-Ryhmä) on yksi Erikin silmäteristä. Se on talvehtinut hyvin syvässä piha-altaassa luonnonlumpeiden kanssa. 4 Kookas auringontähti (Telekia speciosa) kerää runsaasti perhosia. Telekia leviää usein liikaakin, mutta Erik on perennojen leviämisen suhteen hyvin salliva. 5 Lehtoängelma (Thalictrum aquilegiifolium) on houkutellut kukkaansa kultakuoriaisen. Kasvi viihtyy parhaiten puolivarjossa, mutta selviää auringossakin, jos kasvualusta on syvämultainen. 6 Kesäkullero (Trollius chinensis) on keskikesän aurinkoinen kukkija. Erik vaalii niitä voimakkaan kullankeltaisen värin vuoksi. 7 Mongolianvaahtera (Acer tataricum subsp. ginnala) on kasvanut puutarhassa 10 metriä korkeaksi monirunkoiseksi puuksi. Siementen aniliininpunaiset lenninsiivet ovat koristeelliset. 8 Erikin puutarhassa kasvaa yli 100 lehtikuusta (Larix). Usean yksilön alkuperä on kaukomailla. Neulasensa talveksi varistava lehtikuusi ei varjosta puutarhassa kesälläkään liiaksi. 9 Erik on jalostanut kaikki puutarhan omenapuut itse. Nuorena opittu taito ei ole unohtunut, vaikka puutarhurin ammatti vaihtui kotipuutarhurin rooliin jo vuosikymmeniä sitten. 16 Kotipuutarha 6/2017 Kotipuutarha 6/
4 Erik on jäsennellyt puutarhaa rakenteiden ja kasviryhmien vuorottelulla. Erik palasi juurilleen kasvituliaisten kanssa. Myös nikkarointi miellyttää miestä. siemenistä ja hedelmistä, joita oli Erikin sanoin välttämätöntä poimia silloin harvoin, kun merikarhu sai kovaa maata jalkojensa alle. Puuvartisia sieltä täältä Puutarha, jonne eri puolilta maailmaa kerätyt kasvituliaiset lopulta päätyivät, oli ollut Erikin isoisän asuttama jo vuodesta Isoisä oli tilalla torpparina ja Erikin isä lunasti kiinteistön itselleen vuonna Erik puolestaan osti tilan 50 vuotta sitten, vuonna Vuosiluvut ja paikkakunnat vilisevät Erikin puheessa edelleen tiheästi, kun hän muistelee nyt kookkaiden kasvien alkuperiä. Tämän lehtikuusen poimin pikkutaimena Mustion hautausmaan ojasta vuonna Tanskasta tuotu mantšurianjalopähkinä voi edelleen hyvin ja Karlsruhesta kotoisin oleva valkopyökki on kasvanut suureksi ja haaroittunut. Ranskan rajalta löytynyt etelänpyökki on sekin selvinnyt hyvin pohjoisen talvista. Punalehtinen hurmevaahtera Faassen s Black ei kärsi täällä ollenkaan härmästä, vaan lehdistö pysyy tumman sävykkäänä koko kesän. Vaahteran lisäksi myös meillä harvoin nähty korkkipuu on Saksan-tuliainen. Männyt ja sokerivaahteran Erik toi Kanadasta. Kaikki minkä saa itse kylvettyä kiinnostaa. Sokerivaahtera on siellä tärkeä vaahterasiirapin tuotantokasvi. Sen sijaan täysin kotimaista alkuperää ovat omenatarhan 40 omenapuuta, jotka Erik on jalostanut itse. Omia lajikkeita on 13. Jalostamalla saa taimia lisättyä edullisesti. Kaikki minkä saa itse kylvettyä kiinnostaa, sillä siten taimet ovat lähes ilmaisia, Erik kiittelee. Kotimaisia ovat myös eräät pihdat ja kasvutavaltaan poikkeavat kapeat kuuset, jotka Erik hankki Kausalassa sijainneen metsäntutkimuslaitoksen toimipaikasta. Kuuset tuovat runsaan lehtipuuston Vihreät saarnivaahteran (Acer negundo) lehdet näkyvät taustan tummaa Faassen s Black -hurmevaahteraa vasten. Alla jättipoimulehti ja viiruhelpi. Ruukussa kasvaa tähkälilja (Phormium tenax). 18 Kotipuutarha 6/2017 Kotipuutarha 6/
5 sekaan suojaavaa varjoa. Puutarhan ylpeytenä Erik esittelee suurilehdykkäisen Dodong -tuurenpihlajan, jonka marjat ovat syötäviä. Lähellä kasvaa toinen pihan komistus, noin 10 metriä korkea mongolianvaahtera, joka yleensä jää oloissamme puolta pienemmäksi. Täällä on vain kolme ilmansuuntaa, sillä kallio ja korkea kuusiaita suojaavat puutarhaa pohjoispuolelta. Kylmyys ei pääse tänne ollenkaan ja kaikki kasvit viihtyvät erinomaisesti, Erik vakuuttaa. Nurmikkopolut kulkevat laajan puutarhan monimuotoisten istutusten lomassa. Syvänteeseen rakennettu viherkattoinen oleskelutila on Erikin lempipaikka. Rakenteet luovat rytmiä Erikin puutarhan vahvuus ovat rakenteet, jotka jäsentävät tiloja kasvien lomassa. Vaihtuvista näkymistä saa nauttia kulkiessaan pitkiä portaita alas kohti peltomaisemaa tai tunnelmallisen viinipergolan hämyisässä vihreässä. Erikin oma lempipaikka on turvekattoinen grillikatos, jossa voi oleskella säällä kuin säällä. Katos sulautuu rinteeseen luolan tavoin ja vanha merikarhu tuntee olonsa kotoisaksi näkymien auetessa matalasta tilasta useampaan eri suuntaan. Erik onkin miettinyt näkymiä huolella, sillä kasvit muodostavat tiiviitä ryhmiä ja niiden väliin jäävät nurmialueet selkeitä kulkuväyliä. Siellä täällä näkyy, että myös kasvikumppaneita hän on tuuminut tarkkaan ennen istuttamista, sillä esimerkiksi tummalehtisiä happomarjoja maustavat purppuranpunakukkaiset liljat ja hienostuneet hopeansävyiset täydennyskasvit. Pitkin kalliorinnettä virtaa eläväinen puro, joka lorisee viihdyttävästi. Puutarhan varjoisalla puolella polskii syvässä lammikossa useita karppeja. Karpit ovat viihtyneet altaassa jo viisi vuotta, sillä allas on paikoitellen jopa kaksi metriä syvä. Kaloilla riittää siten happi hyvin talvellakin ja myös lumpeet viihtyvät lammessa. Tarpeelliset täydentäjät Vaikka puut ja pensaat muodostavat metsäpuutarhan järeän rungon, Erik istuttaa täydennyskasveiksi myös eri aikaan kukkivia perennoja, reheviä köynnöksiä ja värikkäitä kesäkukkia. Puutarhan oleskelupation ruukuissa kukkivat komeat narsissitupakat, pitkänhuiskeat kirahvinkukat ja värikkäät pelargonit. Myös rakuunaa ja muita tuoksuvia yrttejä sekä muhkeita jalohortensioita kasvaa ruukuissa. Puutarhuri minussa herää aina talven taittuessa. Kylvän ja koulin joka vuosi jotain uutta ja talvetan sisällä kaiken minkä pystyn. Kasvien ystävä ei halua laittaa lajeja paremmuusjärjestykseen, mutta puut ovat selvästi olleet Erikille aina tärkeitä. Lehtikuusia kasvaa tilalla yli 100 kappaletta, serbiankuusia likimain yhtä paljon. Komeita hybridihaapoja on niitäkin tullut istutettua ainakin 40, sillä nyt tontin laitamilla metsän reunassa kohoaa kokonainen metsikkö korkeita runkoja lehtevine latvuksineen. Jos jokin suku on ennen muita mainittava, niin se on sitten vaahterat niiden monimuotoisuuden vuoksi, Erik myöntää. 20 Kotipuutarha 6/2017
KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA
KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon
ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS
1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix
PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE
AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.
Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m.
Havupuut Abies concolor III Harmaapihta. Leveä kartiomainen kasvutapa, korkeus 10 20 m. Säännölliset vaakasuorat oksat ja isot siniharmaat, litteät, pehmeät neulaset. Viihtyy aurinkoisella tai osan päivää
Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII
!"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset
ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI
ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI KOULUKATU 2; IISVEDENTIEN JA KOULUKADUN KULMASSA SISÄ-SAVON MIELENTERVEYSSEURA JUHLAVUODEN 2017 TEEMAT: SUOMI100 -ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI (1917-2017): 'YHDESSÄ' SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI
KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa
KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI
LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa
Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia
LUONNONKUKKAVISA Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. Kasvin pallomaiset kukat
Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V
Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin
22 7/2010 Kotipuutarha
1. Taimistollinen Laaja näytepuutarha taimimyymälän yhteydessä on harvinaisuus Suomessa. Porin Taimimoisiosta saa matkaansa paitsi taimia, myös ideoita, neuvoja ja hyvän mielen. 1. Teksti ja kuvat: teija
Istutussuositus. Kuha
Istutussuositus Kuha Kuhan istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon järven koko, veden laatu ja erityisesti järven kuhakannan tila. Lisäksi kuhaistutusten tuloksellisuuden kannalta olisi eduksi,
KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO
Isokukkaiset kärhöt ovat monien mielestä kauneimpia meillä kasvatetuista köynnöksistä. Pelkäämme turhaan kärhöjen talvehtimista, sillä oikein istutettuina ja hoidettuina ne talvehtivat suojaisessa paikassa
Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta!
Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme
- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI
Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE
Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E
Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera
Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia
LUONNONKUKKAVISA Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. Kasvin pallomaiset kukat
Bob käy saunassa. Lomamatka
Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
AMPPELITOMAATTI TUMBLER
AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos
Avoimet tarinat. Puutarhatarinoita
Avoimet tarinat Puutarhatarinoita Puutarhatarinoiden avoimet tarinat on kirjoitettu täydentämällä valmiita tarinarunkoja, jotka on laatinut Tarinakoneen Anne Kalliomäki. Tarinoiden otsikot ovat Muistojen
Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille
Liite 1.6.2009 66. vuosikerta Numero 2 Sivut 8-9 Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Petri Manssila, Maaseudun Tulevaisuus kuvat: Jaakko Martikainen Tutkijat Eeva-Maria Tuhkanen (vas.) ja Sirkka
PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET
Matti Lahtinen 7.3.2013 PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Osa puuvartisista kasveista kukkii vasta toisen vuoden versoille. Esimerkki; jos norjanangervo ja syreeni leikataan lyhyeksi keväällä, ne eivät kuki
VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET
1 (7) VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET KEVÄT HOITO Lannoita puut ja pensaat kevätlannoitteella (Kemiran puutarhan yleislannos 1 dl / pensas (5-10 kg / aari) tai Biolanin lannoiteaineet 20 30 l/ aari) annosteluohjeet
Luontokohteita Evolla Useat retkeilijät tulevat hakemaan Evon luonnosta hiljaisuutta ja rauhaa kiireiseen elämänmenoonsa.
Luontokohteita Evolla Useat retkeilijät tulevat hakemaan Evon luonnosta hiljaisuutta ja rauhaa kiireiseen elämänmenoonsa. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan
Piha kuin romanssi. Pieni rivitalon puutarha on pakattu täyteen rehevää kasvua ja romanttisia vaaleanpunaisia kukkia.
Piha kuin romanssi Pieni rivitalon puutarha on pakattu täyteen rehevää kasvua ja romanttisia vaaleanpunaisia kukkia. teksti: heidi haapalahti, kuvat: teija tuisku 46 1/2012 Kotipuutarha Paavoloiden puutarhan
Ecopulp Taimitassu. Taimitassu sisältää esilannoituksen, n.10 % lannoitetuhkaa sekä booria.
Ecopulp Taimitassu Ecopulp Taimitassu, suojaa tehokkaasti kaikentyyppisiä puuntaimia, pensaita sekä taimikkoja sen ensimmäisinä vuosina. Taimitassu säästää paljon vaivaa, aikaa sekä rahaa. Lisäksi se parantaa
Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011
Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien
Yliopiston puistoalueet
Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila
Puutarha Nikkarit. Pieni pala paratiisia puutarhanikkarit.fi 16,90. Puuliljat! Kotimaiset luomuyrtit. Puistoalppiruusu KEVÄTSANOMAT 2014
Puutarha Nikkarit KEVÄTSANOMAT 2014 Pieni pala paratiisia puutarhanikkarit.fi Uusi myymälä avataan 12.4. Herttoniemeen Abraham Wetterintie 3 Tervetuloa! UUTTA Puuliljat! 10,- Lue lisää s. 2 Kotimaiset
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`
A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista
Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa
Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä
AMPPELITOMAATTI TUMBLER
AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos
KARHU. Jos näet metsässä karhun, a) huuda kovaa. b) juokse lujaa. c) kiipeä puuhun. d) leiki kuollutta.
KARHU karhun, niin a) huuda kovaa. b) juokse lujaa. c) kiipeä puuhun. d) leiki kuollutta. Karhu on Euroopan suurin petoeläin. Suomen kansalliseläin. kaikkiruokainen. Suomen kielessä on monta nimeä karhulle:
HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET
HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET KAUPUNGIN OMISTAMILLE AO-TONTEILLE KORTTELEISSA 86009-86015. Kaupunkisuunnittelu / LTO, MBR 24.2.2009 Raja 24.2.2009 liite 12.1 Alueen yleiskuvaus Alue rajautuu
KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA
JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien
Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka
7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.
Syysrapsia Ruukissa. Miika Hartikainen, MTT Ruukki
Syysrapsia Ruukissa Miika Hartikainen, MTT Ruukki Syysrapsikokeen taustaa Koepaikkana MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema Ruukissa Tarkoitus kokeilla syysrapsin menestymistä tavanomaista viljelyaluettaan
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu (Rosa rugosa) on Koillis-Aasian rannikolta 1900-luvun alussa Suomeen tuotu vieraslaji, joka leviää erityisesti
Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV
Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,
As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1
As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1 Asunto-osakeyhtiö Mäkärän tontin puut kuntoarvioitiin marraskuussa 2014. Kuntoarvioinnissa puista tutkittiin silmämääräisesti puun tyven, rungon ja latvuksen kunto. Lisäksi
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)
Bensowinpuisto HISTORIA
Bensowinpuisto Lampipuiston pinta-ala: 0,2 ha Suunnittelijat: Hämeen ammattikorkeakoulu: Marja Kärki (o.s. Kilpinen) opinnäytetyö 2015 Kauniaisten kaupunki: Emmi Silvennoinen ja Niko Nordström 2015 Valmistumisvuosi:
Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista
Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Kasvupaikan valinta Kirsikkapuulle valitaan pihasta valoisa, kostea ja aurinkoinen paikka. Parhaiten
Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.
Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se
PUUTARHAMARTAN POP UP
PUUTARHAMARTAN POP UP Viikko 14/2016 VUODEN 2016 VIHANNES KUKKIVAT KAALIT Parsakaali (broccoli) Kukkakaalit Valkoisia ja värikkäitä lajikkeita Vihreä kukkakaali (parsakukkakaali) Romanescu KUKKIVAT KAALIT
Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen!
Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! YOUNG PEOPLE FOR YOUNG PEOPLE -hankkeen toiminnan ytimenä on nuorten ideoiden kuuleminen. Minipuutarha-info aloittelevalle kotipuutarhurille on esimerkki nuorten
Epoon asemakaavan luontoselvitys
Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se
Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen
Ötökkäystävällinen kaupunkiluonto Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Oppaaseen on koottu vinkkejä, joilla voit auttaa mm. pölyttäjien ja muiden hyötyhyönteisten elinoloja. Leena Luoto, kuvat Heikki Luoto
Hienon asuinalueen muodostuminen
Hienon asuinalueen muodostuminen Kaikki yhdessä Alueen luonne, yhtenäisyys, yhteinen vaikutelma Luonteva maaston muotoilu maiseman luontaisen muodon mukaan Pihapuuston suhde maisemaan Kukin omalla tontillaan
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen
UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1
Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2012 UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 on kaljuuntuneen, jääpoltteen tai muuten vahingoittuneen nurmikon
Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby
Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby 10.12.2014 SELVITYS LUONTO-OLOISTA JA RAKENNETUSTA YMPÄRISTÖSTÄ Kuva 1. Luontokuviot 10.10.2014 Oy Wixplan Ab 1 Alueen eri luontotyypit Kaavamuutosalue
Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.
Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista
Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä
Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä Marttaliitto ry Yrttiruukku parvekkeella ja pihalla Yksi- ja monivuotiset yrtit (monivuotiset kellariin tai maahan talveksi) Aurinkoinen, lämmin paikka. Suojataan
Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä.
Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen
40VUOTISJUHLARETKEILY
METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN 40VUOTISJUHLARETKEILY PUNKAHARJUN HEINÄKUUN KOKEILUALUEESSA 1 PÄIVÄNÄ 1958 RETKEILY OHJELMA klo 8.30 10.00 Kahviaamiainen T ervehdyssanat 10.00 12.00 Retkeilyä 12.00 13.15 Kenttälounas
KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN
KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina
Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko
Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko Lehtipuut Pihlaja Rauduskoivu Hieskoivu Haapa Harmaaleppä Vaahtera Raita Havupuut Kuusi Mänty Siperianlehtikuusi Kataja Kuvat: Maria E.
Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto
Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt
kasviin, joka tuottaa hedelmää
Puutarhapeli 1 Hanki taimia kullalla ja odota, että ne kasvavat parissa päivässä. Päivän saat vaihtumaan aurinkokelloa klikkaamalla. Puutarhan pitäminen on kuitenkin riskialtista ja öisin kasvit saattavat
Perennat hautausmaalla
Perennat hautausmaalla Kesällä 2012 perustettu vanhojen hautareunakivien rajaama uusi perennapenkki, josta löytyy myös muutama harvinaisuus, esim Cimicifugan lännenkimikin punalehtinen muoto Brunette.
Alppiruusut ja atsaleat
Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja
CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis
Arkkuhautojen hoitohinnat
Arkkuhautojen hoitohinnat Ruohohoito Aika Ruoho ja kesäkukat Aika Haudan 1 kesä 5 kesää 10 kesää 25 kesää Haudan Kukkien 1 kesä 5 kesää 10 kesää leveys leveys lkm 1 56,85 295,55 649,10 2298,05 1 3 104,25
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita
Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle
Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"
Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia
OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU
Devecon Group Oy OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU 1/8 OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Muutosalue ja kohde Oulun Asematalot sijoittuvat pohjoisen alikulun/rautatiesillan
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage
Easy Elegance Ruusut Easy Elegance -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.
Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet
Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2
Taimien istutusohjeet
Taimien istutusohjeet Kärhöjen istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen Kasvualusta: Tasaisen hikevä, runsasravinteinen, kalkittu ja salaojitettu kasvualusta. Kasvin tyvellä maan tulisi olla hiekkapitoista, mikä
OHJEITA METSANVIUELUALLE
~.. OHJEITA METSANVIUELUALLE Paljasjuuriset taimet PIDÄ TAIMET TUOREINA Paakkutaimet......... Pura säkit ja laita taiminiput löysättyinä valeistutukseen varjoisaan ja kosteaan maastokohtaan ei kuitenkaan
Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen. Jouni Partanen
Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen Jouni Partanen Tausta Paakkutaimien 1980-luvulla laaditut keskipituussuositukset perustuvat taimien kasvatustiheyteen
23330 Pensaat ja köynnökset
InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23330 Pensaat ja köynnökset Infra 2015 Määrämittausohje 2333. 23330.1 Pensas- ja köynnösistutusten materiaalit Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston
Täydellinen aurinkosuoja terassille
Täydellinen aurinkosuoja terassille Kaikille on tuttu tilanne, jolloin tulisi nauttia kesästä mutta ainut toiveesi on päästä varjoon. Sateen yllättäessä on taas pakko vetäytyä sisätiloihin. Satoi tai paistoi,
Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.
HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta
Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle
A-betoni, istutusastia TORI Tori on suorakaiteenmuotoinen sileä- tai rouhepintainen istutusastia. Leveys on 400 mm, pituus 1000 mm ja korkeus 400 mm. Paino 220 kg. Tori ja Puisto sarjojen istutusastioita
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset
Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 40 Valtuutettu Leo Straniuksen aloite rakkauden metsän perustamisesta Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle. Muutoksenhaku
Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua?
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua? Tuula Piri & Heli Viiri Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelman loppuseminaari 19.4.2012, Helsinki Juurikääpä
ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU
ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja
PuutarhaNikkarin. PuutarhaNikkarin. PuutarhaNikkarin. PuutarhaNikkarin. PuutarhaNikkarin. PuutarhaNikkarin. PuutarhaNikkarin.
-30% 1 Helmililjan sipulit 1 10 Kerrotut aikaiset TULPPAANIN SIPULIT Peach Blossom 0 1 00 3 Ihanat ikivihreät havupuut! Asteri tai Hopealanka TAIMIA OY Espoonkeskus: Viskaalinkuja 5 Espoonlahti: Espoonlahdenranta
Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell
Hapro Toimintasuunnitelma Teksti ja kuvat: Niina Lindell Työn tarkoitus Hapron toimintasuunnitelma on puolenvuoden viljelysuunnitelma Lapin ammattiopiston puutarhalle. Siihen on koottu kaikki perustiedot
Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014
VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin
PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA
LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND
VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus
1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi Liitetään kaivulupaan VIHERTYÖOHJE NURMIKOT Rakennustyöaikainen suojaus Säilytettävä nurmikko suojataan rakentamalla tukeva aita (korkeus 1,5 m) nurmikkoalueen ympärille,