TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
|
|
- Arttu Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Hailuodon kunta Kunnanjohtajan tervehdys Joulu lähestyy hiljalleen, vaikka ihan vielä ei ole aika rauhoittua joulun viettoon. Kunnassa on vielä edessä talousarvion ja taloussuunnitelman vahvistamien kunnanvaltuustossa. Talous on koko Suomessa tiukkeneva jo neljä vuotta peräkkäin eikä käännettä parempaan ole näkyvissä ainakaan ensivuonna. Myös kunnan mahdollisuus kehittää palveluitaan on entistä vaikeampaa. Vuoden aikana on kuitenkin löydetty yhteinen tahto ja Hailuodon kunnan tavoitteet vuoteen 2025 asti on saatu selvitettyä. Tavoitteiden saavuttaminen ei tule olemaan helppoa. Uskon kuitenkin vahvasti, että tulemme siinä onnistumaan. Yhteistyö kuntalaisten hyväksi on luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa sujunut hyvin ja siitä kiitos kaikille. Haluan toivottaa kaikille tunnelmallista joulunaikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! Tero Karinen Hailuodon kunnanvirasto on suljettuna Hailuodon työpaja on kiinni Paja toivottaa hyvää joulua kaikille yhteistyökumppaneille! Tässä numerossa: Kunnanjohtajan tervehdys Tekninen toimi tiedottaa Perusturvapalvelut tiedottaa Vapaa-aikatoimi tiedottaa Kirjasto tiedottaa Kansalaisopisto tiedottaa Kempeleen jätekuljetus, 4H MLL, Ailasto, MTK-Hailuoto Kuntatiedote ilmestyy joka kuukauden 15. päivä Aineisto toimitetaan viimeistään kuukauden 5. päivä mennessä osoitteeseen: tiedote@hailuoto.fi Hinnasto: A4-sivu 90 1/2-sivua 60 1/4-sivua 40 1/8-sivua 24
2 Sivu 2 TEKNINEN TOIMI TIEDOTTAA TIEDOTE TALVIKUNNOSSAPIDOSTA TIEKUN- NILLE JA -OSAKKAILLE Tiekunnat ja tieosakkaat huolehtivat omalta osaltaan piha- ja yksityisteiden kunnosta. Vastuu pihaja yksityisteiden kunnossapidosta on tiekunnilla ja tieosakkailla. Kunta organisoi yksityis- ja pihateiden talvikunnossapidon palvelutaso-ohjeen mukaisesti talvikaudella , mikäli kunnanvaltuusto myöntää kunnossapitoon määrärahan. Myös talvikausi organisoidaan kunnan toimesta, mikäli määräraha myönnetään ja tarjouksia saadaan kattavasti kaikille alueille. Viimeistään talven jälkeen kunta voi niin päättäessään luopua yksityis- ja pihateiden talvikunnossapidosta, jolloin hoitovastuu jää kokonaisuudessaan tiekunnille ja/tai osakkaille. Piha- ja yksityisteiden on linkouksen kannalta oltava sellaisessa kunnossa, että linkous voidaan urakoitsijan toimesta esteettä sekä ympäristöä (pihapiirit, rakennukset, koneet, laitteet) että kunnossapitokalustoa (puusto ja oksat, tien laatu) vaarantamatta hoitaa. Käytännössä tällä tarkoitetaan mm. aurausviitoituksen oikea-aikaista asentamista sekä tien eri rakennekerrosten oikeaoppista rakentamista ja kunnossapitoa (esim. kulutuskerroksen riittävyys ja sen oikea raekoko, tien talvikunnostus, lumiaitojen asennus). Myöskään puustoa ja oksia ei saa olla liian lähellä tiealueen reunaa. Lingottavan tieuran leveyden tulee olla vähintään 3 metriä tien pinnassa sekä myös 3 metrin korkeudella. Aurausviitoituksella osoitetaan tien leveys niin, ettei tietä aurattaessa tai lingottaessa synny liikennettä vaarantavia ns. yliaurauksia eivätkä tien reunassa mahdollisesti olevat esteet aiheuta vaaraa talvikunnossapidolle. Aurausviitat pystytetään syksyllä sen jälkeen, kun tie on lanattu tai höylätty talvikuntoon, kuitenkin ennen maan jäätymistä. Tiekunnat/-osakkaat asentavat aurausviitat. Urakoitsija voi palvelutaso-ohjeen nojalla jättää linkoamatta tieosuuden, joka ei täytä ohjeen mukaisia vaatimuksia. Huom! Niiden kuntalaisten, joiden tulee päästä työmatkalle aikaisin aamusta, tulee tarvittaessa ilmoittaa tarpeestaan alueensa urakoitsijalle. Tekninen lautakunta on päivittänyt palvelutaso-ohjetta Palvelutaso-ohje kokonaisuudessaan on luettavissa kunnan kotisivuilla osoitteessa tekninen/tieasiat/. Tekniset palvelut Hailuodon kunta Tekninen lautakunta on käsitellyt linkoustarjoukset talvikaudelle Seuraavalla sivulla on lueteltu valitut urakoitsijat ja linkousalueet pääpiirteittäin. Huom! Päätös linkoustarjousten hyväksymisestä on ehdollinen, ja se edellyttää että kunnanvaltuusto myöntää yksityis- ja pihateiden talvikunnossapitoon määrärahan. Muutos: Entinen alue 2 on jaettu kahtia Vääräpäänkujalta alkaen. Päätös kokonaisuudessaan on nähtävillä teknisessä toimistossa ja kunnan kotisivuilla. HUOM! Kaikissa palveluun liittyvissä häiriötilanteissa on ensisijaisesti otettava yhteyttä urakoitsijaan. Linkousurakoitsijat pyrkivät aluksi linkoamaan ne tiet, joiden varrelta lähdetään aikaisin liikkeelle. Asukkaiden tulee itse ilmoittaa urakoitsijalle tästä tarpeesta. Mikäli aamun aikatauluihin tulee muutoksia tai kuntalaisilla on tarve kertaluontoisesti lähteä liikkeelle aikaisemmin kuin normaalisti, tulee siitä hyvissä ajoin ilmoittaa suoraan linkousurakoitsijalle. Myrskyt, konerikot ja sairastumiset voivat hidastaa linkouspalvelua. Tekninen lautakunta
3 Sivu 3 TEKNINEN TOIMI TIEDOTTAA Alue 1: Marjaniemen alue + tori + puolet entisestä alueesta 2 Vääräpäänkujalle saakka. - Pertti Marjaniemi, p varalla Sampo Marjaniemi p ja Heikki Marjaniemi, p Alue 2: Keskikylä, puolet entisestä alueesta 2 Vääräpäänkujalta alkaen. - Risto Kurikka, p varalla Sauli Haapala, p Alue 3: Salmenranta; entinen alue - Eero Rantasuomela, p varalla Jarmo Pihlas, p Alue 4: Santonen ja Ojakylä; entinen alue - Jouni Marjaniemi, p varalla Pertti Tero, p Alue 5: Keskikylän kaavatiet ja kunnan piha-alueet; entinen alue - Touhu-Palvelut Oy / Juha Toppi, p varalla päivystäjä, p
4 Sivu 4 PERUSTURVAPALVELUT TIEDOTTAA TERVEYSKESKUS Hailuodon terveyskeskus ja hammashoitola ovat joulun seudussa suljettuna Joulusulun aikana arkipäivisin virka-aikana (maanantaista torstaihin klo 8-16, perjantaisin ja aattopäivinä klo 8-15) sairaanhoitaja/terveydenhoitaja tekee hoidon tarpeen ja sen ajankohdan arvioinnin puhelimitse numerossa: Virka-ajan ulkopuolella kiireellinen hoito tapahtuu Oulun seudun yhteispäivystyksessä (OYS, sisäänkäynti A1). Soittakaa aina ensin p Numerosta vastaavat kokeneet terveydenhuollon ammattilaiset, jotka antavat ohjeistusta ja neuvontaa. Ambulanssi tilataan numerosta 112. Hammashoitolan päivystys sulun aikana: Särkytapauksissa soittakaa terveyskeskuksen numeroon , josta saatte hoito-ohjeita ja tarvittaessa ohjauksen särkypäivystykseen. Viikonloppuisin ja arkipyhinä Suun terveydenhuollon hammaslääkäripäivystys on Oulussa osoitteessa Aapistie 3, klo Puhelinnumero Päivystyksessä hoidetaan kiireellistä suun terveydenhoitoa tarvitsevia potilaita, joille annetaan ainoastaan asianmukainen ensiapu (lähinnä kivun poisto ja tulehduksen rauhoittaminen). Kaikkia 18 vuotta täyttäneitä asiakkaita laskutetaan päivystyksessä terveyskeskustaksoin. Muina aikoina: Vakavien tapaturmien ensiapu on Oulun seudun yhteispäivystyksessä (OYS, sisäänkäynti A1), puhelinnumero Laboratorionäytteiden otto sulun aikana OYS Avohoitotalon näytteenotto Ajanvaraus arkisin klo 9-13 tai: HOITOON PÄÄSY TERVEYSKESKUKSESSA JA HAMMASHOITOLASSA: Hoitotakuu toteutuu lääkärin vastaanotolla Lääkärille kiireettömissä asioissa pääsee kahdeksan viikon sisällä. Hoitajan vastaanotolle pääsee kiireettömissä asioissa viikon sisällä. Hoidon tarpeen arviointiin pääsee viimeistään seuraavana arkipäivänä. Kiireellisissä asioissa vastaanotolle pääsee virka aikana päivittäin. Hoitotakuu toteutuu hammashuollossa Hammashuollon jonotilanne: hammastarkastukseen hammaslääkärille pääsee 6 kk sisällä, suuhygienistin vastaanotolle 10 viikon sisällä. Akuuttihoito on järjestetty päivittäin. Rauhallista Joulun aikaa! toivottaa terveyskeskuksen, vanhuspalveluiden ja sosiaalitoimen väki
5 Sivu 5 VAPAA-AIKATOIMI TIEDOTTAA Joululomaretki Oulun Superparkkiin tiistaina Kyyti on maksuton, mutta jokainen maksaa sisäänpääsynsä itse ( n. 16,00 ). Alle 7 -vuotiaille täysikäinen huoltaja mukaan. Lähtö Salen edestä klo (10.30 lautta) ja paluu klo lautalla. Sitovat ilmoittautumiset p tai petri. partala@hailuoto.fi pe mennessä. Mukaan mahtuu 45 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Senioreiden kuntosalivuorot ja jumpat : kuntosali: - tiistaisin klo ohjattu SenioriRyhmä 1 - tiistaisin klo ohjattu SenioriRyhmä 2 - perjantaisin klo Seniorimiesten vapaa kuntosalivuoro - sunnuntaisin klo Naisten yleinen kuntosalivuoro jumpat: - torstaisin klo miesten venyttelyjumppa - torstaisin klo naisten kahvakuula- keppijumppa/venyttely Arvoisat kuntosalin ja liikuntahallin käyttäjät. Jos ette jatka liikuntahallin tai kuntosalin käyttöä ja teillä on liikuntahallin avainprikka, voisitteko ystävällisesti palauttaa sen vapaa-aikatoimistoon mahdollisimman pian. Kiitos. villiavain alkamispäivästä lukien; 125 / vuosi, 75 / 6kk liikuntasali: oma liikuntasalivuoro, 1 h/viikko; 65 / vuosi, 45 / 6kk. Tilojen vuokrat: liikuntasali: 20 /h, 100 / puolivrk, 125 /vrk Aito helmi Sali: 20 /h, Aito helmi Sali + keittiö: 30 /h, 100 / puolivrk, 125 /vrk uuden koulun luokkatila: 20 /h, 100 /vrk Vapaita liikuntahalli- ja kuntosalivuoroja voi katsella osoitteessa vapaa-aika/salivuorot/ ja vuorohakemuksia voi tiedustella ja hakea p tai petri.partala@hailuoto.fi Joulukuun Luukku ke klo / pe klo / la klo 19:00-23:00 / ke klo Luukku on suljettu Tammikuun Luukku ti 5.1 klo / pe 8.1 klo / la 9.1. klo 19:00-22:00 / pe klo 19:00-22:00 / la klo 19:00-22:00 Hailuodon vapaa-aikatoimi toivottaa kaikille oikein rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2016! Liikunta- ja kuntosalin käyttövuorot vuodelle 2016 Jos vuorovarauksesi päättyy vuoden loppuun, vuoden 2016 liikuntasalin ja kuntosalin käyttövuorot kannattaa uusia hyvissä ajoin. Jos vuorosi /villiavaimesi on voimassa, uusimista ei tietenkään vielä tarvita. Hinnoittelu: kuntosali: oma kuntosalivuoro, 1 h/ viikko; 75 /vuosi, 40 /6kk tai 15 /kk
6 Sivu 6 KIRJASTO TIEDOTTAA UUTTA KIRJASTOSSA - sarjakuvat, äänikirjat ja isotekstiset kirjat paremmin esillä - Aikuistenosaston uusi hyllyjärjestys helpottaa aiheenmukaisessa kirjanetsinnässä: o ELS: Erä, luonto ja sota o ISH: Ihmissuhteet ja historia o DJK: Dekkarit, jännitys ja kauhu (sekä fantasia ja sci-fi) o NPK: Nykyproosa ja klassikot - llmaiset kirjavaraukset maakuntakirjaston kokoelmista (torinrannan pääkirjastosta, kaupungin sivukirjastoista tai ympäristökuntien 10 muusta kunnankirjastosta (Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pyhäjoki, Siikajoki, Tyrnävä, Utajärvi ja Vihanti) tilattavissa itse tai entiseen tapaan kirjaston kautta luettavaksi Hailuotoon - Ilmoitukset suoraan asiakkaille tekstiviestinä tai sähköpostilla mm. lähestyvästä eräpäivästä - Mobiiliuusinnat - Avoin ja ilmainen Wlan-yhteys - E-kirjat (mm. Long Play -artikkeleita) - Naxos Music Library - Red fox sanakirjapalvelu - Ellibs- e-kirjat - Tietokirjahuoneesta tulee mediahuone videotykin ja äänentoiston avulla. Elokuvanäytökset alkavat tammikuussa pe 8.1. klo 18 koko perheen Yllätyselokuvalla, tulkaa ja ehdottakaa!. Kirjastosta saat lainaksi myös liukuesteet kenkiisi ja tennismailoja. Iso ulkoilmoitustaulu ja säännöllisesti vaihtuvat näyttelyt. Lainaaminen tapahtuu vuoden vaihteen jälkeen vain maakuntakirjaston Outi-kirjastokortilla. Uudet asiakkaat saavat sen ilmaiseksi. Ne, joilla on maakuntakirjaston kirjastokortti esim. Oulunsalosta, mutta se on kadonnut, saavat uuden kortin 3 e:n uusintamaksua vastaan. Hakekaa kirjastosta uuden kirjastojärjestelmän esite. Uudet myöhästymismaskusäännöt alkaen ovat lyhyesti seuraavat: Jos asiakas ei palauta lainoja ajoissa, hänen täytyy maksaa myöhästymismaksu. Myöhästymismaksu maksetaan eräpäivän jälkeen jokaiselta päivältä. Lasten aineistosta ei peritä myöhästymismaksua, paitsi DVD-levyistä, CD-ROM-levyistä, Blu-ray-levyistä ja konsolipeleistä. Hailuodon kirjasto menee kiinni perjantaina klo 20 kahdeksi ja puoleksi viikoksi järjestelmänvaihdoksen vuoksi. Avaamme jälleen pe klo 14. Hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta! Toivottavat kirjaston tontut Kari ja Päivi. Puh Kirjaston alkuvuoden näyttelyt: Tammikuu: HaiArt: Kokeilevan grafiikan työpaja Helmikuu Sinikka Rantalankila (Vaala) YLE TV1, ma klo 20: Pimeä historia Jakso 1: Viimeisellä rannalla Teemu Keskisarja ja Marko Kämäräinen isovihan maailmassa. Vuonna 1714 täällä pakenivat kaikki, jotka kykenivät. Kymmeniä tuhansia suomalaisia otettiin orjiksi. Hailuodossa tapettiin yhtenä yönä satoja pakolaisia. LÄHETYKSET ma Yle TV1 to Yle TV1 ma TV Finland ke Yle TV1 pe TV Finland Kirjasto menee kiinni perjantaina klo 20 kahdeksi ja puoleksi viikoksi järjestelmänvaihdoksen vuoksi. Avaamme jälleen pe klo 14.
7 Sivu 7 HAILUODON KANSALAISOPISTON KURSSITARJONTAA KEVÄÄLLE 2016 Ilmoittautuminen kevään kursseille on alkanut! Ennakkoilmoittautuminen on tärkeää, koska niiden perusteella tehdään päätös kurssin aloittamisesta. Ilmoittautua voi sähköpotilla kansalaisopisto@hailuoto.fi, tekstiviestillä puh tai soittamalla ma klo Opintosetelihinta tarkoittaa halvempaa kurssimaksua eläkeläisille, työttömille ja yli 63 vuotiaille. Opintosetelialennuksen saaminen edellyttää alennukseen oikeuttavan todistuksen esittämistä osastonjohtajalle kahden viikon sisällä kurssin alkamisesta. Osastonjohtaja Leila Ronkainen on tavattavissa kirjastolla maanantaisin klo Hyvinvointi RUOKAA VILLIYRTEISTÄ la , su , HAILUODON KOULUKESKUS, Aira Kurikka Oppitunteja 12, Kurssimaksu 17,00 enintään 12 opiskelijaa Lauantaina käymme läpi yrttien tuntomerkkejä ja poimintatapoja maastossa sekä valmistamme opetuskeittiössä keräämistämme yrteistä kevyen yrttipohjaisen lounaan. Sunnuntaina valmistamme ateriakokonaisuuden sekä kotiin viemiseksi mineraalipitoista villiyrttiviinietikkaa. Moniste ja ruokatarvikemaksu max.9 euroa/hlö. Ruoka-aineallergiat ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä mennessä osastonjohtajalle Majoitus mahdollisuuksia LOGO ART-TAIDETERAPIA pe 17, , HAILUODON KOULUKESKUS, Eeva-Kaisu Achren Oppitunteja 24, Kurssimaksu 35,00 enintään 12 opiskelijaa Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnista. Logoartin tavoitteena on aktivoida ihmisen omat parantavat voimat. Tekniikoina maalaaminen, muotopiirustus ja savimuovailu. Maalauksissa kiinnitetään huomiota väreihin ja muotoihin, valon ja varjon määrään, kohtaamisiin ja rajoihin sekä järjestykseen, kaaokseen ja rytmiin. Tärkeintä ei kuitenkaan ole lopputulos vaan prosessi sekä työskentelytapa, miten maalataan. Käytetään väriympyrän kuutta perusväriä. Värit ovat voimaannuttavia ja eheyttäviä. Logoart on Marianne da Silva Pradon kehittelemä terapiamuoto, joka yhdistää logoterapian ja taideterapian tekniikoita ja periaatteita toisiinsa. Opettaja hankkii tarvittavat materiaalit ja materiaalimaksu 20 peritään erikseen. Ilmoittautuminen mennessä kansalaisopisto@hailuoto.fi RENTOUDU JA AUTA RENTOUTUMAAN la , HAILUODON KOULUKESKUS, Tiina Nurro Oppitunteja 3, Kurssimaksu 8,00 enintään 10 opiskelijaa Tällä kurssilla opit tekemään ystävällesi, perheenjäsenelle tai vaikka työkaverille rentouttavan hieronnan. Niska-hartiahieronta tehdään istuallaan, vaatteiden päältä. Opetellaan myös intialaisenpäähieronnan stressiä poistavia, mieltä rauhoittavia otteita. Kurssin päätteeksi tehdään yhteinen rentoutusharjoitus. Mukaan kurssille tarvitset esim. jumppa-alustan/joogamaton tai viltin sekä kylpypyyhkeen. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle kansalaisopisto@hailuoto.fi
8 Sivu 8 Musiikki MUSIIKKIKURSSI pe , HAILUODON KOULUKESKUS, Esa Jokiranta Oppitunteja 56, Kurssimaksu 55,00 enintään 12 opiskelijaa Musiikkikurssilla saa soiton opetusta yksilöopetuksena, ystävän kanssa pareittain tai pienenä ryhmänä. Instrumenttivaihtoehdot ovat piano (klassinen tai vapaasäestys), kitara (klassinen tai vapaasäestys), ukulele ja mandoliini, sekä bändisoittimet (sähkökitara, sähköbasso, koskettimet, rummut). Opiskelijalla itsellään tulee olla käytettävissä valitsemansa instrumentti. Kurssimaksuun sisältyy seitsemän 30 minuutin mittaista oppituntia. Opetus lapsille pyritään järjestämään viikoittain ja aikuisille joka toinen viikko. Henkilökohtainen oppituntiaika sovitaan suoraan opettajan kanssa. Tiedustelut opettajalta puh: Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle MIESKUORO to , HAILUODON KIRJASTO, Kari Blomster Oppitunteja 30, enintään 30 opiskelijaa Sirkeät Sirkuttajat on pääosin yksiäänisesti laulava mieskuoro. Tervetuloa mukavaan porukkaan laulamaan! Kokoontumiset ja jaksoissa. Hailuodossa tapahtuvien esiintymisten lisäksi alkukesästä harjoitellaan Oulun Päivien vierailua varten sekä trubaduuri Markojuhani Rautavaaran merellistä laulua, joka esitetään Hailuodon musiikkipäivillä elokuussa. Opetusta on 22 oppituntia ja loput 8 oppituntia ovat esiintymisiä. Ensimmäinen kokoontuminen ja ilmoittautuminen to klo 18. Tiedustelut opettaja Kari Blomster puh: (Hailuodon kirjasto). Kielet ENGLANTI 1 ti , HAILUODON KOULUKESKUS, Jaana Pesu Oppitunteja 24, Kurssimaksu 35,00 enintään 15 opiskelijaa Kurssi sopii sinulle, joka aikaisemmin olet hieman tutustunut englanninkielen alkeisiin. Tällä kurssilla opit tärkeää käytännön puhekieltä arkielämän ja matkailun tilanteissa. Oppikirja on korvattu ammattitaitoisen ja kannustavan opettajan laatimilla opetusmonisteilla, Materiaalimaksu 5. Opintosetelihinta 25. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle ENGLANTI 2 ti , HAILUODON KOULUKESKUS, Jaana Pesu Oppitunteja 24, Kurssimaksu 35,00 enintään 15 opiskelijaa Kurssi sopii sinulle, joka hallitset englanninkielen alkeet. Puhuminen ja arkielämään liittyvät keskustelutilanteet ovat keskeisessä asemassa tällä kurssilla. Materiaalimaksu 5. Opintosetelihinta 25. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle Taide-ja taitoaineet KIRJOITTAJAPIIRI to , HAILUODON KOULUKESKUS, Tuula Paltakari-Piekkola ja Tuula Isola Oppitunteja 24, Kurssimaksu 35,00 enintään 12 opiskelijaa Kirjoittajapiirissä kirjoitetaan runoja ja proosaa yhdessä, tehdään luovan kirjoittamisen harjoituksia ja luetaan toisten opiskelijoiden kirjoituksia. Kurssimaksun lisäksi jokainen opiskelija vastaa itse monistus- yms. kuluista. Opintosetelihinta 25. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle KUDONTAA JA MUITA KÄSITYÖ- TEKNIIKOITA ma , HAILUOTO, LOKKI, Luovontie Leila Ronkainen Oppitunteja 30, Kurssimaksu 38,00 enintään 10 opiskelijaa
9 Sivu 9 Kodintekstiilit, sisustuotteet ja asusteet kangaspuissa kutoen, huovuttaen, punoen Suunnitellaan yhdessä kevään ohjelma. Kurssilla myös mahdollista uudistaa vanhaa tai aloittaa uuden kansallispuvun valmistus. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle KORUJA HOPEALANGASTA ma , HAILUODON KOULUKESKUS, Leila Ronkainen Oppitunteja 12, Kurssimaksu 17,00 enintään 10 opiskelijaa Kurssilla opitaan valmistamaan hopealangasta nk. avolenkkiketjua, koruja palmikoimalla, virkkaamalla, ja kutomalla sekä lenkkien juottamista ja muotoilua. Voit ottaa mukaasi reiällisiä lasi- ja kivihelmiä liitettäväksi ketjuihin. Hopealankaa voi ostaa ohjaajalta. Myös muiden metallilankojen käyttö mahdollista. Ilmoittautuminen 4.4. mennessä osastonjohtajalle PUUTYÖ to , HAILUODON KOULUKESKUS, Saara Isola Oppitunteja 39, Kurssimaksu 48,00 enintään 15 opiskelijaa Tule mukaan puutyökurssille! Saat vapaasti valita, teetkö helpompaa vai haastavampaa, rakennatko alusta alkaen itse, vai kunnostatko vanhaa. Nyt puutyökurssilla lisäksi erityinen mahdollisuus saada ohjausta vanhanajan puuhevosen tekoon. Mukavassa porukassa tulee valmista! Ilmoittautumiset mennessä osastonjohtajalle SAIPPUAN JA IHONHOITOTUOTTEIDEN VALMISTUS pe , la , HAILUODON KOULUKESKUS, Marjut Sarkkinen Oppitunteja 10, Kurssimaksu 15,00 enintään 12 opiskelijaa Mitä kaikkea saippua sisältää? Mistä koostuvat ihonhoitoon tarkoitetut tuotteet? Itse valmistamalla tiedämme niiden raaka-ainekoostumuksen. Kokeillaan erilaisia reseptejä ja ohjeita käyttämällä kotikeittiön raaka-aineita. Voit lisätä mukaan myös luontoäidin tarjoamia aineosia. Lisätietoa mukana tuotavista tarvikkeista lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla. Lisäksi opettajalta voi ostaa valmistuksen erityistarvikkeita. Sitovat ilmoittautumiset 9.5. mennessä osastonjohtajalle Liikunta KUNTOJUMPPA ke , HAILUODON LIIKUNTASALI, Minna Maikkola Oppitunteja 16, Kurssimaksu 23,00 enintään 30 opiskelijaa Terveellistä jokamiehen ja -naisen perusjumppaa. Tervetuloa mukaan kohottamaan kuntoa!! Opintosetelihinta 15. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle CIRCUIT-KUNTOPIIRI ke , HAILUODON LIIKUNTASALI, Minna Maikkola Oppitunteja 16, Kurssimaksu 23,00 enintään 30 opiskelijaa Tervetuloa kohottamaan kuntoa kuntopiirissä! Tällä kurssilla edetään omaan tahtiin ja haastetta riittää sekä aloittelijoille, että kovakuntoisille huippuharrastajille. Opintosetelihinta 18. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle JOOGA miehille ja naisille pe , HAILUODON LIIKUNTASALI, Eeva-Kaisu Achrén Oppitunteja 20, Kurssimaksu 28,00 enintään 30 opiskelijaa Kurssilla tehdään joogaharjoituksia, joihin jokainen voi osallistua omista lähtökohdistaan, omaa kehoaan kuunnellen. Osa harjoituksista on fyysisempiä, osa kevyempiä ja jokainen kokoontumiskerta päättyy rentoutumiseen. Myös mieli pyritään rauhoittamaan harjoituksen ajaksi. Osallistujilla ei tarvitse olla ennakkovalmiuksia, eikä ennakkotietoa joogasta. Mukaan kiristämättömät vaatteet ja alusta (matto, pyyhe, huopa tms.) sekä lämmintä vaatetta rentoutumisen ajaksi. Ilmoittautuminen mennessä osastonjohtajalle
10 Sivu 10 Joulumieltä ja pyhärauhaa Joulu siirtää jätekuljetuksiamme normaaleista aikatauluista. Hailuodossa ajamme poikkeuksellisesti perjantaina maanantain jätekuljetukset. Puhtaasti joulumielellä KINKUNSULATUSJUMPPA Keskiviikkoisin klo Hailuodon koulun liikuntasalissa (4 krt) 1,5 tuntia kestävä jumppa sisältää vaudikkaan aerobisen osuuden, lihaskunto-osuuden, sekä huolelliset venyttelyt. Jumpassa voit liikkua omaan tahtiin ja se soveltuu normaalikuntoisille, kaikenikäisille naisille ja miehille. Ohjaajana toimii Henniina Pekkala. Osallistumismaksu 2 / kerta. TÄSSÄ JUMPASSA SULATETAAN JOULUKINKUT KANKUISTA, TERVETULOA MUKAAN! Jumpan järjestää Hailuodon 4H-yhdistys ry. Lisätietoja: nella.nikkila@4h.fi / puh
11 Sivu 11 Hailuodon kunta suosittelee vaihtamaan edulliseen e-laskuun E-lasku on helppo ja monipuolinen tapa maksaa laskut. Saat e-laskun suoraan verkkopankkiisi ja maksat sen sieltä parilla klikkauksella. Tili- tai viitenumeroita ei tarvitse näppäillä. Voit myös automatisoida koko maksun. E-laskun edut: - helpoin tapa maksaa laskut; maksat parilla klikkauksella tai asetat maksun automaattiseksi - virheettömyys; tili- tai viitenumeroja ei tarvitse näppäillä - saapuneet laskut näet heti verkkopankkisi etusivulla - saat ilmoituksen laskun saapumisesta myös sähköpostiin tai tekstiviestillä, jos niin haluat - e-lasku on joustava, voit helposti muuttaa maksutiliä, eräpäivää ja summaa - tietosuoja; ei kadonneita paperilaskuja eikä huolta laskujen hävityksestä - e-laskut arkistoituvat automaattisesti verkkopankkiin - ekologinen, e-laskun hiilijalanjälki on vain 30 % paperilaskuun verrattuna Voit lukea e-laskun käyttöönotosta ja ottaa e-laskun käyttöön omasta verkkopankistasi. MLL:n Hailuodon paikallisyhdistyksen uutta toimintaa Jalkapallokerho 4-10-vuotiaille lapsille alkaa perjantaina klo koulun liikuntasalilla. Kerho kokoontuu seuraavan kerran pe klo Tämän jälkeen päivä on tiistai ja aika klo Kerho on ilmainen. Tervetuloa mukaan tytöt ja pojat! Tervetuloa Ravintola Ailastoon uuden vuoden vastaanottoon! Toivotamme onnea uudelle vuodelle, Sinikka ja Waldek MTK-Hailuoto ry:n 70 v. juhla Hailuodon kirkossa klo 10 jumalanpalvelus, jonka jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla klo alkaen ruokailu ja juhlatilaisuus
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 13.12.2017 ARA myöntää tukia asumisneuvojatoimintaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää vuonna 2018 yhteensä 0,9 miljoonan euron edestä avustuksia asumisneuvojatoimintaan,
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 12/2014 HAILUODON KUNTA 15.12.2014 Terveyskeskus ja hammashoitola tiedottavat Terveyskeskus ja hammashoitola suljettuna 22.12.2014 6.1.2015. (Perusturvalautakunnan päätös
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Lasten ja nuorten joululomatouhut 15.12.2016 Viikko 51: To 22.12. Elokuvailta Luukulla Viikko 52: Ti 27.12. Luukku 17.00-20.00, lasten luukku 15.00-17.00. Ke 28.12. Luukku 17.00-20.00,
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 1/2015 HAILUODON KUNTA 15.1.2015 Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvuonna 2014 omakotirakentaminen Hailuodossa pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla. Lupamäärin mitattuna
LisätiedotPyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 14.11.2017 Hailuodon kunta toivottaa hyvää itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa 6.12.2017 Tässä numerossa: Suomi 100 vuotta -kyläjuhla 2 ELY-keskuksen avustukset 3 Ilmoituksia 4 Kutsu
LisätiedotKurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
LisätiedotHAMMASHOITOLAN JOULU - JA VUODENVAIHDETIEDOTE
NRO 13 15.12.2011 TÄSSÄ NUMEROSSA HAMMASHOITOLAN 1 JOULU- JA VUODENVAIHDE TERVEYSKESKUS 1 TIEDOTTAA TIEKUNNAT 2 JA -OSAKKAAT REITISTÖT 2 TEKNISEN TOIMEN 2 JÄRJESTÄMÄ VANHUSVÄES- TÖN PIHOJEN TALVIKUNNOS-
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 8/2013 HAILUODON KUNTA 15.8.2013 Hailuodon kunta ja markkinatyöryhmä tiedottaa 22. Hailuodon Siikamarkkinat järjestetään 12.- 13.10.2013 Marjaniemessä. Lämpimästi tervetuloa
LisätiedotKallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
LisätiedotHyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
LisätiedotLänsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin
LisätiedotRyhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
LisätiedotOHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotLASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
LisätiedotPäivitetty liikuntakalenteri kevät 2014
Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 8/2015 HAILUODON KUNTA 15.8.2015 Hailuodon tekninen toimi tiedottaa TARJOUSPYYNTÖ HAKETUS, VARAS- TOINTI JA HAKKEEN SIIRROT SEKÄ KUL- JETUKSET 2016-2017 Hailuodon kunnan
LisätiedotMONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi kevät 2018 (päiv ) ma ti ke to pe la su
MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi 2017-2018 25.8.2017 kevät 2018 (päiv. 21.2.2018) klo 9-11 klo 11-15 Ft/Fp klo 13-14 Sb-kerho 6-9 lk klo 15-16.30 kouluviikoilla Kotikumpu klo 15-16
LisätiedotSATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
LisätiedotJaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.
Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on
LisätiedotHyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotHAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme
LisätiedotTYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat
TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
LisätiedotTervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!
Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat
LisätiedotItä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5
LisätiedotUUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
LisätiedotTAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
LisätiedotTervetuloa lukioon. Aloitusinfoa
Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615
LisätiedotH A I L U O D O N K U N T A
T I E D O T E N R O 1 1 / 2 0 1 0 H A I L U O D O N K U N T A T I E D O T U K S E T J A T A P A H T U M A T 1 5. 1 1. 2 0 1 0 T Ä S S Ä N U M E R O S S A : P A L V E L U T A S O - O H J E L I N K O U S
LisätiedotALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013
LisätiedotEURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
LisätiedotTEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
LisätiedotTekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
LisätiedotIsonkyrön perusopetus, kerhotoiminta
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
LisätiedotPieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
LisätiedotMinit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT HAILUODON KUNTA 15.8.2014 Terveyskeskus tiedottaa Työttömäksi jääneillä tai toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa oleville tarjotaan mahdollisuutta tulla terveystarkastukseen.
LisätiedotSENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien
LisätiedotKansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset
Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45
LisätiedotLielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
LisätiedotPIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI
PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI kevät 2018 Pirteyttä päiviin kortti, 1 vuosi 40 Kortti on saanut uuden nimen ja uudistetun ilmeen! Korttia myydään eläkeläisille, mutta ei osa-aikaeläkeläisille.
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles
LisätiedotTAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 Sisältö: Valtuuston kokous 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kesätiedote 2015 1 Pyhännän maa- ja kotitalousseura ry tiedottaa3 Kirjasto tiedottaa 3 Pyhäntä-aiheinen
LisätiedotTaatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
LisätiedotTERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!
TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan
LisätiedotLogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015
LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015 Hyvinvoiva Perhe HYPE -hanke (2014-2017) Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n hallinnoima Rayn rahoittama hanke, joka on mukana
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 11/2014 HAILUODON KUNTA 15.11.2014 Terveyskeskus ja hammashoitola tiedottavat Terveyskeskus ja hammashoitola suljettuna 22.12.2014 6.1.2015. (Perusturvalautakunnan päätös
LisätiedotPOWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
LisätiedotOpettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto
Opettajainkokous 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio 1 Tuntiopettaja on opiston kasvot! Tuntiopettajat tekevät opiston kannalta äärettömän merkittävää työtä. Tuntiopettajien työpanos on sitä, mistä
LisätiedotOHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 11/2013 HAILUODON KUNTA 15.11.2013 Tekninen toimi tiedottaa TALVIKUNNOSSAPIDON PIIRIIN ILMOITTAUTUMINEN Hailuodon kunta linkoaa toistaiseksi veloituksetta ne yksityistiet
LisätiedotMölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla
Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.
LisätiedotPienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
LisätiedotYlöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LisätiedotMITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LisätiedotKOULUIKÄISTEN syksy 2015
Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
LisätiedotTALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA
TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT HAILUODON KUNTA 15.9.2013 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA KUNTALAISET MYYMÄÄN TUOTTEITANNE JA VIIHTYMÄÄN HAILUODON SIIKAMARKKINOILLE! Markkinoilla mukana mm. laulava-kokki Mikko Tapio sekä
LisätiedotTekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
LisätiedotTIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 17.1.2019 Elenia Säävarma rakennuskohde Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi Hailuodon kylän alueella. Työ on alkanut maastosuunnittelulla
LisätiedotTapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
LisätiedotKontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
LisätiedotIsonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
Lisätiedot******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
LisätiedotTAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotPieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
LisätiedotKESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS
KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy
LisätiedotSYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:
Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358
LisätiedotKevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotTAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
LisätiedotNautitaan e-aineistoista
Nautitaan e-aineistoista - Millaisia kirjoja, lehtiä ja äänilevyjä voit käyttää tietokoneella tai tabletilla? http://kirjasto.mikkeli.fi Mikkelin seutukirjasto 7.12.2018 Tervetuloa tietotunnille! Tunnin
LisätiedotSyksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
LisätiedotKivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotTOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
LisätiedotKapauksen juoksuklubin infotilaisuus
Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus 1.9.2016 Juoksuklubin vetäjät Markus Viitaniemi p. 050 511 8342 Esko Hätinen p. 050 358 0821 Pasi Markkanen p. 0500 279 127 Lari Parkkinen p. 050 349 3785 Tero Kuittinen
LisätiedotLinnainmaan koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Lisätiedotklo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa
TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN
LisätiedotVAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus
LisätiedotSEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
LisätiedotSyksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.
Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?
LisätiedotKUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!
KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.
Lisätiedotlapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
LisätiedotTervetuloa. koululaisen vanhemmaksi
Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa
LisätiedotKämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018
Lisätiedot