SUOMALAISEN VAPAAOTTELUN ANATOMIA: Analyysi FFF-tietokannan ottelumerkinnöistä

Transkriptio

1 SUOMALAISEN VAPAAOTTELUN ANATOMIA: Analyysi FFF-tietokannan ottelumerkinnöistä Jukka Sihvonen BJJ Vaasa Elokuu 2013

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Aineiston kuvailua Vapaaottelijan kilpailukausi Ottelumerkintöjen määrä kilpailukausittain Ottelumerkintöjen määrä taso- ja ottelijakohtaisesti: otos Vapaaottelijan fyysiset perusominaisuudet: otos Yleisiä havaintoja ottelutuloksista: otos Otteluiden yksityiskohtainen analyysi: otos Otteluaika-analyysi Luovutusotteiden analyysi Vapaaotteluseurojen analyysi Voittotapojen analysointi seuroittain: otos Tutkimuksen rajoitukset ja loppuyhteenveto Yhteenveto ja johtopäätökset Liitteet... 31

3 KUVALUETTELO Kuva 1. Ottelumerkintöjen määrän jakaantuminen kuukausikohtaisesti Kuva 2. Ottelumerkintöjen määrä kilpailukausittain Kuva 3. Ottelijoiden painojakauma Kuva 4. Vapaaotteluiden kolme yleisintä tulosta otteluluokittain (%) Kuva 5. Kolmen yleisimmän voittotavan suhteelliset osuudet painoluokittain: A- ja B- ottelutasot Kuva 6. Käynnissä olevien ammattilaisotteluiden määrä (pystyakseli) suhteessa otteluaikaan (vaaka-akseli, min) Kuva 7.Käynnissä olevien amatööriotteluiden määrä suhteessa otteluaikaan Kuva 8. Viiden yleisimmän luovutusotteen osuudet kaikista luovutusvoitoista, prosenttiyksikköä Kuva 9. Pitkän ottelijan kohtaaminen lyhyen vastustajan kanssa amatööri- ja ammattilaiskehissä Kuva 10. Ottelijoiden määrä eri seuroissa: otos Kuva 11. Ottelijoiden määrä eri seuroissa: otos Kuva 12. Yhdeksän seurakohtaista ottelutasetta, amatööriottelut Kuva 13. Yleisimmät luovutusotteet painoluokittain, ammattilaiset, prosenttiyksikköä Kuva 14. Yleisimmät luovutusotteet painoluokittain, C-taso, prosenttiyksikköä Kuva 15. Kolmen yleisimmän voittotavan suhteelliset osuudet painoluokittain: C- ottelutaso

4 TAULUKKOLUETTELO Taulukko 1. Ottelumerkintöjen määrä tasokohtaisesti Taulukko 2. Ottelijoiden ottelumerkintöjen määrä yleisimmin ja ääritapauksissa Taulukko 3. Jaottelussa käytetyt painoluokat nimityksineen Taulukko 4. Ottelijoiden paino yleisimmin ja ääritapauksissa Taulukko 5. Ottelijoiden pituus painoluokittain Taulukko 6. Ottelumerkintöjen ristiintaulukointi ottelutasoittain ja ratkaisutavoittain. 13 Taulukko 7. Ottelutuloksien jaottelu pituusedun mukaan Taulukko 8. Keskimääräinen ottelu- ja kokonaisaika ottelutasoittain Taulukko 9. Ottelun keskimääräinen keskeytysaika ottelutasoittain Taulukko 10. Yleisimmät luovutusotteet eräkohtaisesti... 22

5 1. Aineiston kuvailua Finnish Fight Finder ottelijatietokanta on Suomen Vapaaotteluliiton ylläpitämä rekisteri, johon kirjataan liiton alaisuudessa kilpailtujen vapaaotteluiden tulokset. Ottelutuloksia voi hakea tietokannasta ottelijan nimen, hänen edustamansa seuran tai ottelutapahtuman nimen perusteella. Mikäli haku suoritetaan ottelijan nimen perusteella, tulossivun ensimmäinen osio näyttää ottelijan nimen ja hänen edustamansa seuran lisäksi ottelijan painon, pituuden ja syntymäpäivämäärän. Erityisesti syntymäpäivän osalta on kuitenkin huomattavissa paljon puuttuvia havaintoja, jotka on korvattu mielivaltaisella merkinnällä Tästä aineistosta ei voida tehdä ikään perustuvia analyysejä tai johtopäätöksiä. Tulossivun ensimmäinen osio päättyy otteluyhteenvetoon, joka näyttää voittojen, häviöiden ja ratkaisemattomien otteluiden määrän sekä amatööri- että ammattilaistasolla. Koska ottelutulosten toimittaminen Vapaaotteluliitolle on ottelun järjestävän tahon vastuulla, on luultavaa että tietokanta ei sisällä kaikkien liiton alaisuudessa käytyjen otteluiden tuloksia. Tietokanta on siis sinällään vaillinainen, mutta on luultavaa että nämä vaillinaisuudet ovat satunnaisia ja eivätkä siis vääristä tietokantamerkintöjen perusteella vedettävissä olevia johtopäätöksiä. Tulossivun toinen osio sisältää ottelukohtaista tietoa: ottelun päivämäärän, tapahtuman nimen sekä amatööri- tai ammattilaismerkinnän. Ottelun tuloksen ja vastustajan nimen lisäksi on ennenaikaisesti loppuneiden otteluiden osalta merkitty myös keskeytysaika ja -erä sekä voittotapa; yleensä tämä kyseinen merkintä mainitsee luovutukseen johtaneen nivellukon tai kuristuksen nimen. Aineiston hankinnassa on käytetty hyväksi ottelijakohtaista hakua. Tietokannassa jokaiselle ottelijalle on luotu oma sivu, jonka tunnisteena toimii juokseva numerosarja. Aineistoa hankittaessa ladattiin ottelijatunnisteet Tyhjät ottelijasivut poistettaessa raaka-aineiston koko asettuu 1711 ottelijaan. Aineiston jokaisella ottelijalla on ainakin yksi amatööri- tai ammattilaisottelumerkintä. Amatööriottelut, joissa sovelletaan Vapaaotteluliiton C- ja D-sääntöjä, poikkeavat ammattilaisotteluista erien pituuden ja sallittujen tekniikoiden suhteen. Ammattilaisotteluissa, joissa sovelletaan A- ja B-sääntöjä, ovat erien kestot pidempiä ja sallittu tekniikkarepertuaari amatööritasoa laajempi. Näin ollen, seuraavissa analyyseissa on pyritty tarkastelemaan aineistoa kummankin ottelutason näkökulmasta. Yleisemmin, analyysien tarkoituksena on edistää perustutkimusta suomalaisesta vapaaottelusta erityisesti valmennuksellisesta näkökulmasta, sillä kilpaillun vapaaottelun peruspiirteistä on hyvin vähän empiiriseen aineistoon perustuvaa tutkimusta.

6 1.1 Vapaaottelijan kilpailukausi Ensimmäinen analyysi koskee vapaaottelijan kilpailukautta, ja se perustuu ottelijakohtaisten ottelumerkintöjen päivämääriin. Niputettaessa kaikkien ottelumerkintöjen päivämäärät ja jaettaessa ne kuukausikohtaisesti, on havaittavissa seuraavaa. Vapaaottelijan kilpailukausi voidaan jakaa neljään osaan vuodenaikojen mukaisesti. Kuvan 1 perusteella kesäkuukaudet (6. 8.) edustavat ottelumerkintöjen määrien perusteella ylimeno- ja peruskuntokautta, jolloin ei kilpailla lainkaan. Kilpaileminen alkaa suhteellisen aktiivisesti syyskuussa (9.), mutta ottelumerkintöjen määrä laskee noin puoleen siirryttäessä kohti talvikuukausia (12. 2.). Talvikuukausina ottelumerkintöjen määrä pysyttelee suhteellisen matalana, mutta kääntyyt taas nousuun siirryttäessä kohti kevättä. Merkintöjen määrä saavuttaa toisen huippunsa huhti- ja toukukuussa (4. ja 5.). Kuukausikohtaisissa ottelumerkintöjen määrissä on havaittavissa eroja amatööri- ja ammattilaistason välillä. Syyskuun jälkeen amatööriotteluiden määrä laskee selvästi, kun taas ammattilaisotteluiden määrä pysyy koko syksyn suhteellisen korkeana. Syksy onkin ammattilaisottelijoiden aktiivisinta aikaa. Toisaalta, amatööriotteluiden määrä hyppää SM-kisojen aikaan huhti-toukokuussa, kun taas ammattilaisotteluiden määrä kasvaa tuolloin vain vähän. Kuva 1. Ottelumerkintöjen määrän jakaantuminen kuukausikohtaisesti. 1.2 Ottelumerkintöjen määrä kilpailukausittain Seuraavaksi tarkastellaan ottelumerkintöjen määriä kilpailukausittain. Tarkoituksena on vetää johtopäätöksiä kokonaisaineiston kattavuudesta yli ajan, ja näin ollen valita 6

7 jatkoanalyysejä silmällä pitäen suhteellisen muuttumaton ja mahdollisimman tuore otos. Edellisen kappaleen mukaisesti kilpailukausi keskitetään alkavaksi kesäkuussa, jolloin esimerkiksi vuositason 2012 ottelumerkintöjen määrä sisältää ottelumerkinnät kesäkuusta 2012 toukokuuhun Kuvan 2 pylväsdiagrammi esittelee ottelumerkintöjen määrän kilpailukausilta Vuoteen 2004 asti useimmat merkinnät koskevat ammattilaisotteluita, mutta vuosina sekä amatööri- ja ammattilaisotteluiden merkintöjen määrä pysyy korkeana ja tasasuhtaisena. Näin ollen, tulevissa analyyseissä tullaan käyttämään kyseistä otosta, joka on tarkoituksenmukaisen ajankohtainen sekä riittävän laaja. Kuva 2. Ottelumerkintöjen määrä kilpailukausittain. 1.3 Ottelumerkintöjen määrä taso- ja ottelijakohtaisesti: otos Aineiston rajaaminen vuosiin yhdenmukaistaa aineistoa pienentämättä juuri sen kokoa. Otos sisältää amatööri- ja ammattilaisotteluiden merkintöjä taulukon 1 esittämissä määrissä. On huomattava, että jaettaessa taulukon 1 ottelumerkintöjen määrät kahdella, saadaan itse otteluiden määrä. Tämä siksi, että analyyseissa käytetty aineisto koostuu ottelijakohtaisista rekistereistä, joissa yksittäisten otteluiden merkinnät on kirjattu kummakin otteluosapuolen rekisteriin. Taulukon 1 perusteella voidaan sanoa, että ammattilaisvapaaotteluiden (tasot A ja B) määrä vastaa noin neljännestä kaikista otoksen havainnoista ja vastaavasti amatööriotteluiden (tasot C ja D) määrä noin kolmea neljännestä. Taulukko 1 vahvistaa kuvion 2 perusteella vedettävän johtopäätöksen amatöörivapaaottelun suosion kasvusta. Lisäksi, taulukko 1 vahvistaa riittävän otoskoon analyyseissä, joissa verrataan amatöörija ammattilaisvapaaottelun tuloksia toisiinsa. 7

8 Taulukko 1. Ottelumerkintöjen määrä tasokohtaisesti. Taso Määrä Osuus 'A' % 'B' % 'C' % 'D' % Taulukko 2 kertoo ottelumerkintöjen määrän per ottelija. Persentiili 50 % kertoo, että puolella otoksen ottelijoista on vain yksi ottelumerkintä. Tämä luku edustaa myös yleisintä kokonaisottelumäärää per ottelija. Seuraava persentiili (75 %) taas kertoo, että kolmella neljästä ottelijasta on otoksen aikajänteellä maksimissaan kaksi ottelumerkintää. Viimeinen persentiili (90 %) viittaa, että yhdeksällä kymmenestä ottelijasta on maksimissaan kuusi ottelumerkintää. Kaiken kaikkiaan, suomalainen vapaaottelija siis ottelee urallaan varsin vähän. Taulukko 2. Ottelijoiden ottelumerkintöjen määrä yleisimmin ja ääritapauksissa. Persentiilit 50 % 75 % 90 % Määrä 1 kpl 2 kpl 6 kpl 8

9 2. Vapaaottelijan fyysiset perusominaisuudet: otos Vapaaottelijaa koskevat, aineistosta saatavissa olevat fyysiset mittarit ovat paino ja pituus. Seuraavissa analyyseissä ottelijat jaetaan heidän ilmoitetun ottelupainonsa mukaisiin painoluokkiin. Yleisesti painoluokan määrittää luokkakohtainen painoraja, jota vähemmän ottelijan on painettava päästäkseen ottelemaan kyseisessä painoluokassa. Taulukko 3 esittää yleisesti käytetyt painorajat ja painoluokkien nimitykset. Taulukko 3. Jaottelussa käytetyt painoluokat nimityksineen. Painoluokan Painoraja, nimi kg Kärpässarja 56,7 Kääpiösarja 61,2 Höyhensarja 65,8 Kevytsarja 70,3 Välisarja 77,1 Keskisarja 83,9 Kevyt raskassarja 93,0 Raskassarja 120,2 Luokkakohtaiset painorajat ovat kuitenkin vuosien saatossa vaihdelleet; esimerkiksi höyhensarjan ottelijoiden painoluokkamerkinnät vaihtelevat otoksessa kilojen 65, 65,8 ja 66 välillä. Havaittujen painomerkintöjen epätarkkuuksien vuoksi taulukon 3 lukuja ei ole käytetty painorajoina, vaan luokan määrittävinä keskipainoina. Näin ollen, höyhensarja-painoluokka on määritelty analyysissä siten, että luokkaan kuuluvien ottelijoiden keskipaino on 65,8 kiloa. Kuva 3 esittää painoluokkakohtaisten havaintojen määrän keskitettynä taulukon 3 lukujen ympärille. Kuvassa vaaka-akselille palloin merkityt, luokkakohtaiset keskipainot siis vastaavat taulukon 3 lukuja.

10 Kuva 3. Ottelijoiden painojakauma. Kuvasta 3 on nähtävissä, että eniten ottelijoita ottelee kevyt- ja välisarjan painoluokissa. Sen sijaan äärimmäisissä kärpäs- ja raskassarjan painoluokissa käytävät ottelut ovat harvinaisia. Siksi tulevissa analyyseissä, joissa havaintoja verrataan painoluokkien kesken, riittävän otoskoon varmistamiseksi yhdistetään kärpässarja kääpiösarjaan ja raskassarja pudotetaan vertailuista kokonaan. Taulukossa 4 ottelupainoja havainnoidaan yleisimpien ja äärimmäisten havaintojen näkökulmasta. Alimmat persentiilit (10 % sekä 25 %) kertovat, että vain noin joka kymmenes ottelu käydään höyhensarjassa tai sitä pienemmässä painoluokassa. Keskipersentiiliä (50 %) voidaan siis pitää keskimääräisen ottelupainon mittarina. Se käytännössä kertoo, että jos otoksesta valittaisiin satunnaisesti vaikkapa yhdeksän ottelijaa ja asetettaisiin heidät painon mukaiseen suuruusjärjestykseen, painaisi järjestyksessä keskimmäinen ottelija 73 kiloa. Ylemmät persentiilit 75 % ja 90 % kertovat, että kolme neljästä ottelijasta ottelee alle 80-kiloisena ja yksi kymmenestä yli 93-kiloisena. Taulukko 4. Ottelijoiden paino yleisimmin ja ääritapauksissa. Persentiili 10 % 25 % 50 % 75 % 90 % Paino 65,0 kg 65,8 kg 73,0 kg 80,0 kg 93,0 kg Siirryttäessä tutkimaan ottelijoiden pituuksia, on syytä jaotella tulokset painoluokittain, sillä pidemmät ottelijat ottelevat oletettavasti raskaammissa painoluokissa. Taulukko 5 esittää pituudet kyseisin jaotteluin. Taulukossa esitettävän analyysin lähtökohdaksi on otettu ottelija, joka ottelee painoluokassaan kuusi kertaa (vertaa taulukko 2). Taulukko 10

11 pyrkii vastaamaan siihen, kuinka pitkä on painoluokassaan keskimittainen ottelija, ja kuinka pitkiä vastustajia hän tulee urallaan todennäköisesti kohtaamaan. Taulukko 5. Ottelijoiden pituus painoluokittain. Persentiili Luokka 1/6 3/6 5/6 61,2 kg 6 cm 171 cm + 6 cm 65,8 kg 5 cm 174 cm + 5 cm 70,3 kg 3 cm 178 cm + 3 cm 77,1 kg 3 cm 179 cm + 3 cm 83,9 kg 3 cm 181 cm + 3 cm 93,0 kg 5 cm 185 cm + 5 cm Alimmissa eli kääpiö- ja höyhensarjoissa otteleva ottelija (171 ja 174 cm) kohtaa maksimissaan kerran vastustajan, joka on häntä kuusi tai viisi senttiä lyhyempi, mutta tulee todennäköisesti kohtaamaan kerran myös yhtä paljon pidemmän vastustajan. Kevyt-, väli ja keskisarjan ottelija (178, 179 ja 181 cm) kohtaa todennäköisesti kerran häntä kolme senttiä lyhyemmän ja kerran kolme senttiä pidemmän vastustajan. 1 Kevyen raskassarjan ottelija (185 cm) kohtaa kevyimpien painoluokkien tapaan todennäköisesti yhden viisi senttiä lyhemmän sekä yhden viisi senttiä pidemmän vastustajan, muiden vastustajien ollessa ottelijan kanssa yhtä suurin piirtein samanpituisia. Yleisesti ottaen voidaan siis sanoa, että keskipituudet kasvavat siirryttäessä kevyimmistä painoluokista kohti raskaampia. Nyrkkisääntönä voidaan pitää seuraavaa: jos verrataan kahta summittain otoksesta valittua vapaaottelijaa, joista toinen on kymmenen senttiä toista pidempi, voidaan pidemmän ottelijan painavan ottelupainossaan lyhyempää noin yhden kolmasosan enemmän. Suurinta pituuksien 1 Tausta-analyyseissa kevyt-, väli- ja keskisarjan painoluokkien pituuksien suhteen ilmeni havaintojen epänormaalia keskittymistä tasapituuteen 180 cm. Koska ilmiölle ei voi olla fysikaalista selitystä, se luultavimmin johtuu virheellisesti mitatuista tai ilmoitetuista pituuksista. Koska mittausvirhe on luultavasti satunnaista, luokan keskipituudet ovat mitä luultavimmin ilmoitetussa suuruusluokassa. Pituuksien hajonta sen sijaan on todellisuudessa mitattua suurempaa, ja on luultavasti samaa suuruusluokkaa kuin muissa painoluokissa, eli +/- viisi senttiä. 11

12 painoluokkakohtainen hajonta on kevyimmissä painoluokissa sekä kevyessä raskassarjassa. 12

13 3. Yleisiä havaintoja ottelutuloksista: otos Vapaaottelut päättyvät ennenaikaisesti luovutukseen ( Submission ), tyrmäykseen ( KO tai tekninen tyrmäys TKO ) tai sääntöjen vastaisen ottelemisen vuoksi hylkäykseen ( DQ ). Ennenaikaisen päättymisen syytä tarkennetaan esimerkiksi luovutusotteen nimityksellä (esim. Rear naked choke ). Mikäli ottelu ei pääty ennen täyttä otteluaikaa, ottelun voittaja julistetaan tuomaripäätöksellä ( Decision ). Mikäli ottelu on ollut tasaväkinen ja voittajaa ei pystytä julistamaan, ottelu julistetaan ratkaisemattomaksi ( Draw ). Jos vastustaja ei saavu ottelualueelle laisinkaan, paikalle saapunut ottelija julistetaan voittajaksi merkinnällä walk over ( WO ). Taulukko 6 esittää otteluiden ratkaisutapojen määrän otoksessa. Yhteensä merkintöjä löytyy 4062 kappaletta, joka siis vastaa 2031 ottelua. Ylivoimaisesti eniten otteluita päättyy luovutuksiin ja tuomaripäätöksiin. Tyrmäysvoittojen määrä vastaa edellä mainituista noin kolmannesta. Kokonaismäärien tarkastelu jättää kuitenkin huomioitta ratkaisutapojen suuren vaihtelun otteluluokkien välillä. Taulukko 6. Ottelumerkintöjen ristiintaulukointi ottelutasoittain ja ratkaisutavoittain. Taso Submission Decision TKO/KO Draw DQ WO Yhteensä 'A' 'B' 'C' 'D' Yhteensä Tarkastellessa otteluluokkien välisiä eroja otteluiden ratkaisutavoissa, on syytä keskittyä kolmeen yleisimpään: luovutuksiin, tuomaripäätöksiin ja tyrmäysvoittoihin. Kuva 4 esittää nämä yleisimmät ratkaisutavat otteluluokittain. Vertailun helpottamiseksi havaintojen määrät on suhteutettu luokkakohtaisiin kokonaismääriin (taulukko 2 tai taulukko 6 oikea laita); kuvan 4 pystyakseli siis kertoo tietyn ratkaisutavan prosentuaalisen määrän otteluluokan sisällä.

14 Aloitettaessa kuvan 4. tarkastelu tyrmäysvoittojen suhteen, on huomattavissa selvää kasvua siirryttäessä pehmeimmästä D-amatööriluokasta (0 %) kohti kovinta A- ammattilaisluokkaa (35 %). Kasvukäyrää ei selitä D-luokan sääntöjen tyrmäyskielto, sillä tyrmäysvoittojen prosenttiosuus asettuisi luokkien A C havaintojen perusteella D-luokassa myös luonnollisesti nollaan. Kuva 4. Vapaaotteluiden kolme yleisintä tulosta otteluluokittain (%). Tuomaripäätösten määrä on taas suhteellisen alhainen ammattilaisluokkien sisällä (~28 %), mutta kasvaa merkittävästi siirryttäessä amatöörien C- ja D-luokkiin (42 % ja 51 %). Amatööriluokissa ottelun kokonaiskesto on lyhyempi, mikä on amatöörien otteluissaan saavuttaman (oletettavasti alhaisemman) suoritustehon ohella luultavin selitys tuomaripäätösten suhteelliselle yleisyydelle verrattuna ammattilaisluokkiin. Luovutusvoittojen suhteelliset määrät eri otteluluokissa vaihtelevat huomattavan vähän 44 prosenttiyksikön ympärillä. Yleisintä luovutusvoitto on suhteellisesti katsoen ammattilaisten B-luokassa, jossa erän pituus on A-luokan tavoin lukkopainia ja luovutusotteiden asettelua suosivasti viisi minuuttia. Päähavaintona kuitenkin on, että ottelu- ja eräpituuksilla tai ottelijoiden taitotason oletetulla vaihtelulla otteluluokkien välillä ei ole suurta merkitystä luovutusvoittojen suhteellisiin määriin. Otteluiden ratkaisutavat vaihtelevat myös ottelijoiden painojen mukaan. Kuva 5 esittää ammattilaistason (A ja B) kolme yleisintä ratkaisutapaa painoluokittain. Kuvasta voidaan huomata, että tyrmäysvoittojen suhteellinen todennäköisyys kasvaa selvästi ottelijoiden painon kasvaessa, kun vastaavasti tuomaripäätösten suhteellinen osuus raskaimmissa painoluokissa on kevyempiä painoluokkia pienempi. Lisäksi on tiettyjä viitteitä, että välisarjassa voitot luovutusotteilla ovat muita painoluokkia yleisempiä, mutta syy tähän tulokseen on epäselvä. Amatöörien C-tasolla tulokset ovat samankaltaisia. 14

15 Kuva 5. Kolmen yleisimmän voittotavan suhteelliset osuudet painoluokittain: A- ja B-ottelutasot. Painon lisäksi voidaan otteluanalyysi tehdä pituuden suhteen. Taulukko 7 jaottelee aineiston ottelutulokset sen mukaan, kuinka paljon satunnaisesti valittu ottelija on vastustajaansa pidempi. Koska ottelijat kohtaavat toisensa samassa painoluokassa, taulukossa 5 esitelty painon ja pituuden suhde ei vaikuta tuloksiin. Taulukko 7. Ottelutuloksien jaottelu pituusedun mukaan. Tulos cm 5 10 cm 0 5 cm Voitto 56 % 52 % 46 % Tappio 40 % 42 % 46 % Ratkaisematon 4 % 6 % 8 % Taulukon 7 perusteella voidaan todeta, että vastustajaansa senttiä pidempi ottelija voittaisi sadasta ottelusta 56 ja häviäisi 40. Tasapeliin päättyisi vain neljä ottelua sadasta. Vedonlyöntitermein tämä tarkoittaisi, että pitkän ottelijan voiton, tasapelin ja häviön kertoimet tulisivat aineiston perusteella olla 1,79 25,00 2,50. Jos ottelijan pituusetu vastustajaansa nähden olisikin vain viidestä kymmeneen senttiä, olisivat kohtaamiset hieman tasaisempia. Tällöin sadasta ottelusta pidempi voittaisi enää 52 ottelua, kun häviöön päätyisi 42 ottelua. Tasapelien eli ratkaisemattomien otteluiden määrä olisi kuusi. Vastaavat vedonlyöntikertoimet olisivat siis 1,92 14,29 2,38. 15

16 Mikäli pituusetu kutistuisi viiteen senttiin tai sen alle, olisivat ottelijat käytännössä täysin tasaväkisiä: pidempi voittaisi 46 ottelua sadasta, eli yhtä monta kuin häviäisi, ja kahdeksan ottelua päättyisi ratkaisemattomaan (2,17 12,50 2,17). Ratkaisemattomien otteluiden määrä siis kasvaa pituusedun vähetessä, mikä omalta osaltaan tukee pituusedun merkitystä voiton saavuttamisessa. Johtopäätöstä, että vastustajaansa pidempi ottelija on ottelussa etulyöntiasemassa, tukee myös seuraava tausta-analyysissa löydetty havainto: vaativimmalla ammattilaisten A-tasolle valikoituu painoluokkansa keskipituutta pidempiä ottelijoita kolme kertaa enemmän kuin vastaavalla tavalla laskettuna lyhyempiä ottelijoita. Toisin sanoen, pitkillä ottelijoilla on etua ulottuvuudestaan suhteessa lyhyisiin ja keskipituisiin ottelijoihin siinä määrin, että he päätyvät kolme kertaa todennäköisemmin ottelemaan mestaruustasolla. 16

17 4. Otteluiden yksityiskohtainen analyysi: otos Tässä kappaleessa keskitytään otteluiden yksityiskohtaisempaan analyysiin. Tarkoituksena on tarjota kuvaus keskimääräisen ottelun kulusta ja päättymisestä. Ensimmäisenä keskitytään aineiston tarjoamaan tietoon siitä, kuinka kauan vapaaottelut kestävät eri ottelutasoilla. Taulukossa 8 otteluiden kestot ovat ilmoitettu otteluajan ja kokonaisajan suhteen. Kokonaisaika on otteluajan ja erätaukojen yhteenlaskettu kesto. Taulukko 8. Keskimääräinen ottelu- ja kokonaisaika ottelutasoittain. Taso Otteluaika Kokonaisaika (min) (min) A 7:26 8:15 B 5:36 6:04 C 5:58 7:13 D 4:35 5:17 Vapaaottelut kestävät kokonaisuudessaan viidestä kahdeksaan minuuttia, ja itse otteluaika vaihtelee noin neljästä ja puolesta minuutista seitsemään ja puoleen minuuttiin. Tulos on havainnollistava, mutta ei tarjoa erityisiä johtopäätöksiä. Kuitenkin taulukon 8 perusteella valmentaja pystyy määrittämään esimerkiksi ottelunomaisien harjoituksien kokonaiskeston tai kilpailuissa oletetun otteluajankohdan. On kuitenkin huomattava, että keskimääräinen otteluaika ei kerro paljoa itse ottelun kulusta. Valmennuksellisista syistä voidaan olla esimerkiksi kiinnostuneista siitä, kuinka moni ottelu päättyy ensimmäisessä erässä. Näihin seikkoihin kiinnitetään huomioita seuraavassa kappaleessa. 4.1 Otteluaika-analyysi Vapaaottelussa voitto voidaan saavuttaa ennen täyttä otteluaikaa. Tällöin voitto on saavutettu tyypillisesti luovutusotteella tai lyönneillä. Tässä kappaleessa tutkitaan ennenaikaisten voittojen kertymää otteluajan suhteen. Otteluaika-analyysin perusteella voidaan vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Jos esimerkiksi ennenaikaisia voittoja kertyy paljon ensimmäiseen erään, saattaa se viestiä hyvävoimaisuuden lisäksi ottelijoiden

18 taitoeroista. Ottelijoiden tasapuolisuus sekä väsymys taas venyttävät ottelun kestoa myöhempiin eriin, sillä heidän on vaikeampaa nujertaa vastustajansa luovutusotteella tai tyrmäävällä lyönnillä. Otteluaika-analyysin perusteella voidaan myös päätellä sopiva otteluerien määrä, sillä mikäli myöhemmissä erissä ei ottelua päättäviä ratkaisuita nähtäisi laisinkaan, olisi kyseenalaista otella niitä ensinkään. Kuva 6 pyrkii tarjoamaan kuvauksen siitä, kuinka moni satunnaisesti valitusta sadasta ammattilaisottelusta loppuu ennen täyttä otteluaikaa. Kuvan käyrää voidaan tulkita nk. selviytymiskäyränä: käyrän eri kohdat siis kertovat, kuinka moni alkuperäisestä sadasta ottelusta (pystyakseli) on vielä käynnissä tietyllä otteluajalla (vaaka-akseli). Kuvassa pystyviivat merkitsevät erän päätösaikaa, ja rastit täyttä otteluaikaa. Kuva 6. Käynnissä olevien ammattilaisotteluiden määrä (pystyakseli) suhteessa otteluaikaan (vaaka-akseli, min). Ammattilaisten A-tasolla sadasta ottelusta loppuu viisikymmentä ennen toisen erän alkua. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että viisiminuuttisen avauserän joka minuutilla päättyy keskimäärin kymmenen ammattilaisottelua. Jäljelle jäävästä viidestäkymmenestä ottelusta jatkuu kolmanteen erään enää 33. Tästä voidaan laskea, että toisessa erässä otteluita loppuu 17 kappaletta. Toisessa erässä otteluiden loppumistahti ei siis ole niin nopeaa kuin ensimmäisessä erässä, sillä vain noin kolme ottelua loppuu jokaista eräminuuttia kohden. Vain muutama ottelu päättyy lopetukseen kolmannessa erässä, sillä 33 kolmanteen erään jatkuneesta ottelusta tuomaripäätöksille menee 28. Tämä tarkoittaa yhtä lopetusta per eräminuutti, joka on kymmenen kertaa vähemmän kuin ensimmäisessä erässä. Otteluiden matala loppumistahti kolmannessa erässä siis tukee nykyistä päätöstä rajata ottelut kolmieräisiksi, koska ratkaisuita ei myöhemmissä erissä luultavasti nähtäisi. 18

19 Ammattilaisten B-tasolla otteluiden määrä/aika profiili muistuttaa läheisesti A-tasoa, sillä poikkeuksella että ensimmäisessä erässä B-otteluita loppuu hieman A-tasoa useampi. Tämä viitannee siihen, että ottelijoiden väliset kunto- ja taitoerot ovat B- tasolla hieman suurempia kuin A-tasolla, sillä erot ottelukyvykkyyden välillä johtanevat useampiin otteluratkaisuihin jo ensimmäisessä erässä. Siirryttäessä amatööritasolle, kuvasta 7 nähdään että sadasta alkavasta amatööritason ottelusta toiseen erään jatkuu seitsemänkymmentä. Ensimmäisessä erässä loppuu siis kolmekymmentä amatööriottelua sadasta. Amatööriottelun erän ollessa kolmiminuuttinen, tarkoittaa tämä kymmenen ottelun loppumistahtia per eräminuutti. Toiseen erään jatkuvista seitsemästäkymmenestä ottelusta päättyy kyseisessä erässä 16, joten kolmanteen erään (C-tasolla) tai tuomaripäätökseen (D-tasolla) menee 54 ottelua. Toisessa erässä siis otteluiden loppumistahti on viisi per eräminuutti. On huomattavaa, että ensimmäisessä ja toisessa erässä amatööriotteluita siis loppuu per eräminuutti samaan tahtiin kuin ammattilaiskehissä. Amatöörien C-tasolla, jossa ottelut ovat kolmieräisiä, viimeiseen erään jatkuvista 54 ottelusta päättyy kyseisessä erässä 12, ja tuomaripäätöksillä ratkaistaan 42 ottelua. Kolmannessa amatöörierässä päättyy siis noin neljä ottelua per eräminuutti. Kuva 7.Käynnissä olevien amatööriotteluiden määrä suhteessa otteluaikaan. Otteluaika-analyysin lopuksi tutkitaan ennenaikaisten voittojen kertymistä otteluajan suhteen tyrmäyksien ja luovutusvoittojen näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, kertyykö esimerkiksi tyrmäyksiä erityisen paljon ottelun alkujaksoille. Taulukon 8 perusteella voidaan sanoa seuraavaa. Yleisesti ottaen, aineiston sisältämissä otteluissa on tasosta ja erän kestosta riippumatta nähtävissä nk. kolmen minuutin rajapyykki. Kun ottelut ovat nimittäin kestäneet hieman yli kolme minuuttia, ollaan tässä ajassa puolet tyrmäys- ja luovutusvoitoista jo nähty. Loput keskeytysvoitot tullaan 19

20 näkemään jäljellä olevan otteluajan puitteissa, oli ottelun kesto sitten C-tason yhdeksän minuuttia tai A-tason 15 minuuttia. Johtopäätöksenä siis voidaan todeta, että keskeytysvoitot asettuvat tasaisesti kolmen minuutin rajapyykin molemmin puolin, riippumatta keskeytystavasta, ottelutasosta, erän pituudesta ja ottelun kestosta. Taulukko 9. Ottelun keskimääräinen keskeytysaika ottelutasoittain. Taso TKO/KO Submission (min) (min) Ammattilaiset (A ja B) 3:37 3:16 Amatöörit (C) 3:04 2: Luovutusotteiden analyysi Tässä kappaleessa keskitytään luovutusvoittoihin johtaneiden otteiden analyysiin. Tarkoituksena on selvittää, millä luovutusotteilla voitetaan vapaaotteluita. Luovutusotteiden analyysista voidaan vetää suoria valmennuksellisia päätelmiä: mikäli tietty luovutusote osoittautuu erityisen tehokkaaksi, on sitä syytä myös harjoitella seuratasolla enemmän. Luovutusotteiden analyysi tullaan jaottelemaan ottelutasoittain, sillä tietyillä luovutusotteilla saatetaan saavuttaa voittoja amatööritasolla, mutta samat otteet voivat osoittautua tehottomiksi ammattilaistasolla. Kuvasta 8 voidaan nähdä, että tämä oletus pitää paikkansa. Viidestä yleisimmästä voittoon johtaneesta luovutusotteesta suora käsilukko on selvästi paras amatööriotteluissa, mutta sen tehokkuus laskee jyrkästi siirryttäessä ammattilaiskehiin: kun amatööriotteluissa noin joka kolmas luovutusvoitto saavutetaan suoralla käsilukolla, ammattilaiskehissä samalla lukolla voitetaan puolet harvemmin. Ammattilaisotteluissa suoraa käsilukkoa tehokkaampi luovutusote on sen sijaan takakuristus, jolla saavutetaan luovutusvoitto noin kerran kolmesta. Amatööriotteluissa sen sijaan kyseinen kuristus ei ole yhtä yleinen luovutusote. Sen sijaan, jaloilla tehtävä kolmiokuristus on tasaisesti tehokas jokaisella ottelutasolla: voidaan sanoa, että kolmiokuristuksella saavutetaan yksi kuudesta luovutusvoitosta riippumatta onko kyse amatööri- vai ammattilaisottelusta. 20

21 Kuva 8. Viiden yleisimmän luovutusotteen osuudet kaikista luovutusvoitoista, prosenttiyksikköä. Giljotiinikuristus näyttää toimivan suhteellisen hyvin amatööriotteluissa, joissa sillä saavutetaan yksi luovutusvoitto seitsemästä. Sen sijaan, ammattilaisottelijat näyttävät osaavan puolustautua kyseistä kuristusta vastaan, sillä A- ja B-tasoilla giljotiinikuristus johtaa vain alle yhteen luovutukseen kymmenestä. Suurin piirtein yhtä usein voitto saavutetaan käsillä tehdyllä kolmiokuristuksella. On huomattava, että viidellä yleisimmällä luovutusotteella saavutetaan noin 78 prosenttia kaikista luovutusvoitoista. Loput saavutetaan lukuisilla erilaisilla jalka- olkapäälukoilla; näistä luovutusotteista ei kuitenkaan yksikään erotu erityisen tehokkaana. 2 Tiettyjen luovutusotteiden tehokkuus muuttuu eräkohtaisesti. Tämä voidaan todeta taulukosta 10, jossa tutkitaan viiden yleisimmän luovutusotteen suhteellista esiintymistiheyttä otteluiden alku- ja loppuvaiheissa. Esimerkiksi takakuristuksen suhteellinen osuus ottelun lopettavista luovutusotteista on ammattilaisotteluiden ensimmäisessä erässä 40 prosenttia, mutta laskee myöhemmissä erissä 30 prosenttiin. Sitä vastoin, käsin toteutettavan kolmiokuristuksen suhteellinen voitto-osuus kasvaa myöhemmissä erissä huomattavasti. Syy muuttuneisiin prosenttiosuuksiin voi löytyä tiettyjen luovutusotteiden suorittamiseen ja puolustamiseen vaadittavasta fyysisestä ponnistelusta, joka voi olla liikaa myöhemmissä erissä ottelevalle, oletettavasti väsyneelle ottelijalle. Yhtä todennäköinen syy voi liittyä analyysin eräkohtaisiin otoksiin: myöhemmissä erissä ottelevat vain ne, jotka ovat taidoiltaan samantasoisia. Tämän vuoksi on siis hyvin luultavaa, että eri luovutusotteet toimivat ottelun alku- ja loppuvaiheissa. 2 Samaan johtopäätökseen päätyy Lee Aylett, joka analysoi UFC-otteluita vuodesta 2010 tähän päivään. Hänen analyysinsa mukaan yllä mainituilla viidellä luovutusotteella saavutetaan 90 % UFCluovutusvoitoista. 21

22 Taulukko 10. Yleisimmät luovutusotteet eräkohtaisesti. Suora käsilukko Prosenttiyksikköinä Takakuristus Kolmiokuristus Giljotiinikuristus Kolmiok. käsin AB C AB C AB C AB C AB C Erä Erä 2/ Erotus On kuitenkin huomattava, että eräiden luovutusotteiden suhteellinen osuus ei muutu erien välillä. Hyviä esimerkkejä ovat kolmio- ja giljotiinikuristus, joiden prosenttiosuus kaikista eräkohtaisista luovutusvoitoista ei muutu ottelun alku- ja loppuvaiheissa. Nämä luovutusotteet toimivat siis läpi ottelun suhteellisen hyvin. Lisäanalyysina selvitettiin myös luovutusotteiden tehokkuutta eri painoluokissa, jolloin havainnointiin seuraavaa. Ammattilaiskehissä käsillä suoritetun kolmiokuristuksen, ja amatöörikehissä takakuristuksen, tehokkuudet kasvavat selvästi siirryttäessä suurempiin painoluokkiin. Muita systemaattisia eroja luovutusotteiden tehokkuuksissa painoluokkien välillä ei kuitenkaan löydetty. Painon lisäksi luovutusotteiden analyysi voidaan suorittaa ottelijoiden pituuden suhteen. Lähtökohtana on taulukon 7 mukainen ottelija, jolla on senttimetrin pituusetu vastustajaansa nähden. Kun kyseessä on siis pitkän ja lyhyen ottelijan kohtaaminen, kuva 9 pyrkii antamaan kokonaiskuvan siitä, kuinka tällainen ottelu tulee päättymään. Kuva 9 on nelikenttä, jossa ottelun päättymistapa sijoitetaan pystyakselille sen mukaan, onko kyseinen päättymistapa yleisempi amatööri- vai ammattilaisotteluissa, ja vaakaakselille sen mukaan, onko ottelu päättynyt useammin pitkän ottelijan voittoon vai häviöön. Esimerkiksi, jos pitkä ottelija tyrmää lyhyen ottelijan useammin kuin lyhyt pitkän, sijoitetaan tyrmäyksen merkintä ( TKO ) kuvan keskikohdasta oikealle. Lisäksi, jos ammattilaisottelu päättyy tyrmäykseen useammin kuin amatööriottelu, sijoitetaan tyrmäysmerkintä kuvan keskikohdasta ylös. Merkinnän koko kuvaa havaintojen määrää siten, että suurella kirjasinkoolla merkityt ottelujen päättymistavat ovat yleisimpiä, ja niille on siten syytä antaa suurin painoarvo tulosten tulkinnassa. 22

23 Kuva 9. Pitkän ottelijan kohtaaminen lyhyen vastustajan kanssa amatööri- ja ammattilaiskehissä. Kuvasta 9 voidaan nähdä, että suurin osa merkinnöistä sijoittuu kuvan keskikohdasta oikealle. Tämä tarkoittaa, että pitkä ottelija useammin voittaa lyhyen vastustajansa kuin häviää tälle, mikä on myös taulukon 6 johtopäätös. Yleisimmin lyhyen ja pitkän ottelijan ottelu päättyy jommankumman luovutukseen ( SUB ). Näin käy erityisesti amatöörikehissä, sillä kymmenestä luovutusvoitosta seitsemän nähdään amatööriotteluissa ja kolme ammattilaisotteluissa. Luovuttaja on useammin lyhyempi ottelija (60 % luovutuksista) kuin pidempi (40 %) Lyhyen ja pitkän ottelijan kohtaaminen päättyy myös suhteellisen usein tyrmäykseen. Tällöin tyrmääjä on useammin pitkä ottelija (60 %) kuin lyhyt (40 %). Pidemmän ottelijan tyrmäysvoitto nähdään todennäköisemmin ammattilaisottelussa (80 %) kuin amatöörikehissä (20 %). Jos ottelu menee tuomariarvosteluun ( DEC ), tuomarit valitsevat voittajaksi hieman useammin lyhyemmän ottelijan (60 %) kuin pidemmän (40 %). Tuomariratkaisu nähdään hieman useammin amatööri- kuin ammattilaiskehissä (60/40). Kun lyhyen ja pitkän ottelijan kohtaaminen päättyy luovutusvoittoon, on luovutusote yleisimmin takakuristus ( RNC ), suora käsilukko ( AB ), kolmiokuristus ( TR ) tai giljotiinikuristus ( GC ). Näin ollen tehokkaimmat luovutusotteet lyhyen ja pitkän ottelijan kohtaamisessa eivät juuri eroa niistä, jotka ovat todettu tehokkaiksi myös yleisemmällä tasolla (kuva 8). Sen sijaan, kun tutkitaan voittaako tietyllä otteella 23

24 lyhyempi vai pidempi ottelija, voidaan todeta, että takakuristus, kolmiokuristus ja suora käsilukko ovat pikemminkin pidemmän ottelijan aseita. Kun kyseisillä luovutusotteilla on voitettu ottelu, voittaja on nimittäin ollut pidempi ottelija 70, 65 ja 62 prosentissa tapauksista. Lisäksi, pidempi ottelija voittaa suoralla käsilukolla useammin amatöörikehissä (80 %) kuin ammattilaisotteluissa (20 %), ja takakuristuksella yleisemmin ammattilaiskehissä (60 %) kuin amatöörikohtaamisissa (40 %). Lyhyt ottelija sen sijaan voittaa giljotiinikuristuksella useammin kuin pitkä ottelija (70/30). Giljotiinikuristuksella voitetaan useammin amatööriotteluissa (85 %) kuin ammattilaisten kohtaamisissa (15 %). 24

25 5. Vapaaotteluseurojen analyysi Aineistossa jokaisen ottelijan rekisteriin on merkitty hänen viimeisimmässä ottelussaan edustamansa seuran nimi. Aineiston ottelumerkinnät voidaan siis jaotella ja analysoida seuratasolla siinä määrin, kuin ottelijan rekisteriin merkitty nykyseura vastaa hänen rekisteriin merkityissä otteluissaan edustamaa seuraa. Tässä kappaleessa keskitytään vapaaotteluseurojen analyysiin. Tarkoituksena on selvittää, millaisia eroja seurojen koossa tai seuran ottelijoiden otteluaikaisissa tapahtumissa systemaattisia eroja seurojen kesken. Kuva 10 kertoo vapaaottelijoiden määrän kolmessakymmenessä suomalaisessa vapaaotteluseurassa vuosina Kyseisessä pylväsdiagrammissa ottelija on määritelty ammattilaiseksi, jos hänellä on rekisterissään yksikin merkintä ammattilaisotteluista, ja amatööriksi, jos merkintä tai merkintöjä on vain amatöörikohtaamisista. On tärkeää ottaa huomioon, että seurantajakson aikana seurat ovat saattaneet jakautua tai niiden toiminta loppua. Tämä seikka on siis pidettävä mielessä kuvaa 10 tulkitessa. Kuva 10. Ottelijoiden määrä eri seuroissa: otos Kuvan 10 perusteella suomalaiset vapaaotteluseurat on jaettavissa ottelijakannan koon perusteella kolmeen ryhmään. Ottelijarintamaltaan leveimmät viisi seuraa (GB Gym, Espoon Kehähait, MMA Imatra, MMA Lappeenranta, MMA Utti) muodostavat noin kaksi viidesosaa koko maan ottelijakannasta. Keskisuurten seurojen ryhmä kattaa noin viisitoista vapaaotteluseuraa, joiden ottelijat yhteismäärältään muodostaa noin neljäsosan koko maan ottelijakannasta. Kolmannen ryhmän muodostavat pienet seurat,

26 joiden ottelijakanta kokonaisuudessaan sisältää loput eli noin kolmasosan maan ottelijoista. Kuva 10 pyrkii antamaan yleiskäsityksen siitä, kuinka paljon vapaaottelun kilpailutoiminnan käytännön kokemusta eri seuroista löytyy. Vaikka esimerkiksi vuosina otellut henkilö ei olisi enää aktiivinen kilpailija, pystyy hän kokemuksiensa perusteella antamaan vinkkejä otteluhetkeen tai tarjoamaan teknisesti kehittävää sparriharjoittelua. Kuva 11 sen sijaan keskittyy vuosiin ja pyrkii siten välittämään yleiskuvan siitä, kuinka paljon aktiiviottelijoita suomalaisissa vapaaotteluseuroissa on. Vertailu kuvan 10 kanssa johtaa seuraaviin löydöksiin. Ensiksi, kilpailijaryhmältään rikkaissa Itä-Suomen seuroissa (MMA Imatra ja MMA Lappeenranta) on tapahtunut ottelijakatoa, jota on kompensoinut Finnfighters' Gymin ja Shooto Lahden ottelijoiden kasvanut aktiivisuus. Ottelijakantaansa ovat kasvattaneet erityisesti myös KBT Oulu ja RNC Sport Club sekä keskisuurista seuroista Combat Society, Jyväskylän Fight Club, MMA Team 300 ja Fight Factory. Osa seuroista profiloituu selvästi amatöörikilpailuun keskittyviksi. Huomautus seurojen jakaantumisesta ja lakkauttamisista on huomioitava myös kuvassa 11. Kuva 11. Ottelijoiden määrä eri seuroissa: otos Voittotapojen analysointi seuroittain: otos Kuvan 11 yhdeksän ensimmäisen seuran ottelijat kattavat koko maassa otelleista henkilöistä yli puolet, kun kyseessä on suomalaisten seurojen väliset kamppailut. Seuraavaksi tutkitaan, kuinka paljon amatööriotteluita (C- ja D-tasot) 26

27 näiden yhdeksän seuran ottelijat ovat voittaneet ja hävinneet, ja millä tavalla. Analyysissä keskitytään amatööriotteluihin, koska ammattilaisotteluiden määrä seuratasolla on varsin vähäinen, voittojen ja tappioiden suhde vinoutunut, ja vastustajan seura usein ulkomainen. Kaksi viimeistä seikkaa johtavat siihen, että voittojen ja tappioiden kokonaissummat eivät täsmää otoksessa, joka puolestaan saattaa johtaa vääriin johtopäätöksiin. Kuva 12 esittää yhdeksän seurakohtaista ottelutasetta. Voitot ja tappiot on jaoteltu sen mukaan, onko ottelu päättynyt tuomariratkaisuun vai ennenaikaisesti luovutusotteeseen tai tyrmäykseen. Kuva 12. Yhdeksän seurakohtaista ottelutasetta, amatööriottelut Kuvasta 12 voidaan nähdä, että tietyillä seuroilla voittojen määrä on tappioita selvästi suurempi (Finnfighters' Gym ja RNC Sport Club). Eräiden seurojen edustajien otteluissa taas keskeytyksien suhteellinen määrä on suuri, implikoiden riskialtista ottelutyyliä. Sen sijaan, esimerkiksi KBT Oulun edustajien ottelut kestävät usein täyden ajan ja päättyvät siis tuomariratkaisuun. Kun otosta kasvatetaan siten, että sisällytetään analyysiin myös ammattilaisottelut sekä pidennetään seurantajaksoa vuoteen 2005, yleisesti ottaen Espoon Kehähaiden 27

28 voittosaldo kääntyy selkeästi positiiviseksi. Myös Finnfighters' Gymin reilusti positiivinen ottelusaldo pysyy. RNC Sport Club taas nuorena seurana tippuu yhdeksän suurimman joukosta. Yksittäisten ottelijoiden voittojen ja tappioiden epäsuhta saattaa vaikuttaa seurakohtaiseen ottelutaseeseen merkittävästi: erityisesti yksittäisten voitokkaiden ottelijoiden vaikutus on suuri. Tausta-analyysina tehtiin ottelusaldojen vaihtoehtoinen analyysi, jossa seuran ottelijat jaettiin viiteen ryhmään ottelunsaldon (voitot vähennettynä tappioilla) mukaan. Sitten seurat asetettiin järjestykseen sen mukaan, kuinka suuri osuus seuran ottelijoista on erityisen voitokkaita, voitokkaita, keskinkertaisia, jne. Vaihtoehtoisen ottelutaseanalyysin johtopäätökset tukivat kuvan 12 johtopäätöksiä siitä, että Finnfighters' Gym ja RNC Sport Club ovat seuratasolla olleet erityisen voitokkaita. 28

29 6. Tutkimuksen rajoitukset ja loppuyhteenveto Tämän tutkimuksen analyysit perustuvat Finnish Fight Finder -ottelutietokannan tietueisiin. Analyysien luotettavuus riippuu siten yleisesti ottaen kahdesta seikasta. Ensiksikin, missä määrin ottelutietokanta sisältää Suomessa käydyt vapaaottelut eli edustaako tietokanta suomalaista vapaaottelunäyttämöä? Toiseksi, ovatko tietokannan tietueet virheettömiä eli ovatko esimerkiksi ottelutulokset oikein? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus lienee se, että ottelutietokanta sisältää lähes kaikki ottelutulokset. Keskustelut ottelijoiden kanssa osoittavat, että yleisesti ottaen yksi ottelutulos puuttuu ottelijan tietueesta. Tämä puute vaikuttaa summa-arvoihin perustuviin analyyseihin, mutta ei juurikaan suhteellisiin vertailuihin. Esimerkiksi taulukon 2 arvoja ("Ottelijoiden ottelumerkintöjen määrä") on siis syytä korottaa yhdellä todellisten arvojen saavuttamiseksi, kun taas kuvan 8 esittämiin luovutusotteiden suhteellisiin määriin eivät satunnaisesti puuttuvien otteluiden tulokset juuri vaikuta. Puutteita on silti tietyissä tietueissa runsaasti, kuten ottelijoiden syntymäaika- ja pituusmerkinnöissä. Toiseen kysymykseen vastaus on, että tietueiden tiedot ovat ehdollisesti virheettömiä. Satunnaistarkastukset osoittavat, että esimerkiksi ottelutulokset ja voittotavat ovat pääosin oikeita, kun taas ottelijan pituuksissa on noin 2,5 senttimetrin virhemarginaali. Tämä vaikuttaa siten, että taulukon 5 arvoja on korjattava alaviitteen 1 mukaisesti. Tutkimuksen johtopäätöksien pätevyys riippuu aineiston luotettavuuden lisäksi kirjoittajan ymmärryksestä aihetta kohtaan. Väärien tulkintojen mahdollisuutta on pyritty vähentämään lähettämällä tutkimus joukolle vakiintuneita vapaaotteluvaikuttajia, valmentajia ja ottelijoita. Tutkimuksien johtopäätöksiä on sitten korjattu lausuntokierrokselta saatujen kommenttien perusteella. 6.1 Yhteenveto ja johtopäätökset Keskimäärin suomalainen vapaaottelija ottelee urallaan vain muutaman kerran. Ottelu tapahtuu kevyt- tai välisarjassa syyskauden alussa tai kevätkauden lopussa, ja se käydään yli viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä C-luokassa. Tällöin ottelu päättyy todennäköisesti luovutukseen tai tuomaripäätökseen. C-ottelun keskimääräinen kesto erätauot huomioiden on noin seitsemän minuuttia. Ammattilaisotteluissa ja suurissa painoluokissa pystyottelun tärkeys korostuu ja tyrmäysvoittojen suhteellinen määrä kasvaa merkittävästi. Vastaavasti, ammattilaisluokissa otteluita menee tuomaripäätöksille amatööriluokkia merkittävästi

30 vähemmän. Yleisesti ottaen, kun vapaaottelu päättyy ennen täyttä aikaa, näyttää ottelukello keskimäärin noin kolmea minuuttia. Ottelutasosta riippumatta ottelun ensimmäinen erä on keskeytysvoittojen kannalta kriittinen; ensimmäisessä erässä otteluiden keskeytystahti on huima kymmenen prosenttiyksikköä per minuutti. Luovutusotteista yleisimmät ovat amatööritasolla suora käsilukko ja ammattilaistasolla takakuristus. Suora käsilukko ei ole silti yleinen ammattilaistasolla, joka saattaa johtua helpohkosta puolustettavuudesta kyseistä otetta vastaan. Sen sijaan, kolmiokuristus on suhteellisesti ottaen yhtä yleinen amatööri- ja ammattilaistasolla. Pitkän ja lyhyen ottelijan kohdatessa pitkä voittaa useammin, ja yleisimmin luovutusotteella. Luovutusote on suora käsilukko tai takakuristus, riippuen otteluluokasta. Jos pidempi ottelija häviää, on häviö tullut tuomaripäätöksellä tai giljotiinikuristuksen myötä. Yleisesti ottaen, ottelijoiden keskipaino kasvaa pituuteen nähden kolmasosan jokaista kymmentä lisäsenttiä kohden. Suomalaisista vapaaotteluseuroissa on tapahtunut paljon muutoksia tarkastelujakson aikana: aiemmin aktiivisissa seuroissa on tapahtunut ottelijakatoa, ja toisaalta uusia seuroja on perustettu. Seuroista suurimmat eivät voita suhteellisesti useimmin, mutta tietyt seurat järjestelmällisesti voittavat usein. Eräät seurat voittavat useimmin tuomaripäätöksillä, kun toisten seurojen edustajat kokevat suhteellisen paljon keskeytystappioita Tutkimustulokset pyrkivät auttamaan valmennuksellisessa työssä. Kun vapaaottelusalille saapuu aloittelija, pystyy valmentaja jo painon ja pituuden perusteella vetämään johtopäätöksiä harjoitusvastustajien määrän ja valmennusohjelman suhteen. Valmennusohjelmassa on syytä painottaa pysty- ja matto-ottelua ja eri luovutusotteiden harjoittelua tutkimustuloksien antamien puitteiden ohjaamina. Lisäksi fyysinen valmennus on syytä suhteuttaa keskimääräisiin otteluaikoihin ja ottelutahdin eräkohtaisin eroihin. Kilpailun koittaessa ottelutaktiikan voi perustaa tutkimustuloksiin vastustajan seuran heikkouksista ja vahvuuksista. 30

31 Liitteet Kuva 13. Yleisimmät luovutusotteet painoluokittain, ammattilaiset, prosenttiyksikköä. Kuva 14. Yleisimmät luovutusotteet painoluokittain, C-taso, prosenttiyksikköä. 31

32 Kuva 15. Kolmen yleisimmän voittotavan suhteelliset osuudet painoluokittain: C-ottelutaso. 32