HENKILÖSTÖN EDUSTAJIEN PERUSOPINNOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖN EDUSTAJIEN PERUSOPINNOT"

Transkriptio

1 1 (7) HENKILÖSTÖN EDUSTAJIEN PERUSOPINNOT 1. ERTON JÄRJESTÄMÄ KOULUTUS HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdytyskoulutus Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdytyskoulutus on suunnattu ensisijaisesti vasta valituille luottamusmiehille, luottamusvaltuutetuille ja työsuojeluvaltuutetuille. Koulutus soveltuu myös pidempään tehtävissä toimineille henkilöstön edustajalle, joka ei ole saanut koulutusta tehtäväänsä tai haluaa päivittää omaa osaamistaan. Koulutus koostuu kahdesta kahden päivän lähiopetusjaksosta ja etäopiskelusta. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdytyskoulutus I , ja Tavoite ja sisältö: Koulutus antaa osallistujille perusvalmiudet toimia henkilöstön edustajana työpaikalla. Koulutus selkeyttää henkilöstön edustajan tehtäviä, oikeuksia ja velvollisuuksia sekä auttaa häntä toimimaan työpaikallaan käytännön valvontatehtävissä. Koulutuspäivien aikana käsitellään seuraavia teemoja: henkilöstön edustajan rooli ja tehtävät, henkilöstön edustajan tietolähteet, työalainsäädännön keskeinen sisältö ja työsuojelulainsäädännön keskeinen sisältö. Koulutus eriytetään luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille koulutussisällön avulla. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdytyskoulutus II , ja Tavoite ja sisältö: Koulutuksen tavoitteena on syventää henkilöstön edustajien osaamista sekä roolia, tehtäviä ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Koulutuspäivien aikana käsitellään seuraavia teemoja: henkilöstön edustaja työpaikalla valvojasta kehittäjäksi, työehtosopimusten keskeinen sisältö, työhyvinvointi työnantajan ja työntekijän yhteinen asia, työn riskien ja vaarojen arviointi ja työsuojelun toimintaohjelma, paikallinen sopiminen, viestintä- ja neuvottelutaidot henkilöstön edustajan työvälineenä. Koulutus eriytetään luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille koulutussisällön ja erilaisten tehtävien ja esimerkkitapausten avulla. 2. TYÖSUOJELUN PERUSKOULUTUS (AKTIIVI-INSTITUUTTI) Kohderyhmä: Koulutus on tarkoitettu kaikille työsuojelutehtävissä toimiville: työsuojeluvaltuutetuille ja päälliköille, -asiamiehille ja -toimikuntien jäsenille/varajäsenille. Peruskurssi 10/ jakso marraskuu jakso Peruskurssi jakso jakso Peruskurssi jakso jakso Peruskurssi jakso jakso Peruskurssi 7. 1.jakso jakso tammikuu 2012 Tavoite ja sisältö: Kurssilla annetaan opiskelijoille perustiedot työsuojelusta ja sen tavoitteista ja käytännön valmiuksia osallistua yhteistoiminnan ja työsuojelun kehittämiseen omalla työpaikallaan.

2 2 (7) Kurssilla perehdytään työsuojelun ja yhteistoiminnan merkitykseen, päämääriin ja käytännön toteuttamisen keinoihin. Kurssilla tutustutaan työsuojelua koskeviin normistoihin ja sopimuksiin, työsuojelun tietolähteisiin verkossa, työelämän muutosten vaikutuksiin yhteiskunnallisella ja työyhteisöllisellä tasolla sekä työsuojeluorganisaation eri toimijoiden tehtäviin ja vastuualueisiin. Kurssilla tutustutaan myös henkisen työsuojelun sisältöön, työsuojeluasioista tiedottamiseen sekä tuetaan osallistujien omaa hyvinvointia tehtävässä jaksamisen edistämiseksi. Työpaikan turvallisuus kertoo toiminnan laadusta. Ammattitaitoinen työ tuottaa laadukkaista tuotteita ja palveluita ilman tapaturmia ja työperäisiä sairauksia luontoa ja elinympäristöämme säästäen. Yhteiset työpaikat ovat lisääntyneet, kun palveluja ja toimintoja on ulkoistettu. Näin tapahtuu sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Kuka johtaa työtä ja vastaa työturvallisuudesta, kun työpaikalla toimii useampi kuin yksi työnantaja? Koulutetun työsuojelun asiantuntijan, työsuojeluvaltuutetun tai asiamiehen on saatava työpaikallaan muut vakuuttuneiksi työsuojelutyön tärkeydestä työhyvinvoinnille, -turvallisuudelle ja taloudelliselle kannattavuudelle. Työnantajien edustajien mukaan saaminen ja innostaminen tähän työhön on ratkaisevan tärkeää. Kyse on viestinnästä, neuvottelemisesta ja vaikuttamisesta ja siksi työsuojelun peruskurssi luo valmiuksia myös näiden asioiden hallintaan. Peruskursseihin 4 ja 5 sisältyy Työturvallisuuskortti kurssin oppisisältö ja siihen kuuluva tentti. Lisätietoa saat osoitteesta: Grundkurs i arbetarskydd Målgrupp: Kursen är avsedd för arbetarskyddspersonal och medlemmar i samarbets- och utvecklingsgrupper. Mål och innehåll: Deltagaren får elementära uppgifter om arbetarskyddet som en integrerad del av arbetet, lär sig att utveckla arbetsmiljön med de medel som arbetarskyddet ger, i samarbete med övriga medarbetare på arbetsplatsen. Det är också viktigt att deltagaren lär sig att kontinuerligt förbättra och följa upp sina kunskaper i arbetarskydd och att tillämpa den i det egna arbetet. HENKILÖSTÖN EDUSTAJIEN TÄYDENNYSKOULUTUS 2.1. LUOTTAMUSMIESTEN TÄYDENNYSKOULUTUS (AKTIIVI-INSTITUUTTI) Yksityisyyden suoja ja tietoturva (UUSI KURSSI) Tavoite ja sisältö: Kurssilla käydään läpi laki yksityisyyden suojasta työelämässä, keskeisiä kohtia henkilötietolaista sekä laista viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta. Taloustieto yksityisessä yrityksessä (EI VUONNA SOPIMUKSESSA v. 2009) ja Tavoite ja sisältö: Kurssi antaa henkilöstön edustajille kattavat perustiedot yritystaloudesta ja perehdyttää heidät liiketalouden keskeisiin käsitteisiin ja tunnuslukuihin. Kurssilla opitaan myös lukemaan tuloslaskelmaa ja tasetta. Kurssilla keskustellaan hyvästä henkilöstöpolitiikasta, johtamisesta ja henkilöstötilinpäätöksen merkityksestä henkilöstön edustajan työkaluna. Erilaisten casien ja harjoitusten avulla valaistaan opittavia asioita. Kurssilla on aina vieraileva luennoitsija puhumassa ajankohtaisesta aiheesta.

3 3 (7) Epätyyppiset työsuhteet (UUSI KURSSI) ja Tavoite ja sisältö: Kurssilla keskitytään työelämän uusiin ilmiöihin eli epätyypillisimpiin työsuhteisiin. Niitä ovat mm. vuokratyö, ulkopuolisen työvoiman käyttö, etätyö ja vierastyövoima ulkomailta. Nämä työsuhteet tuovat mukanaan haasteita myös henkilöstön edustajille ja siksi heidän on tärkeää tietää, mitä laki sanoo näistä työsuhteista. Lisäksi käsittelemme EU:n vuokratyödirektiiviä ja sen tuomia muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Toisena päivänä keskitytään osa-aikatyön erityispiirteisiin etenkin se yhdistettynä osa-aikaeläkkeeseen, perhevapaisiin tai opiskeluun. Paikalliset neuvottelut neuvottelutaidon peruskurssi ja Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on oppia ymmärtämään neuvottelujen logiikka sekä hioa ja treenata omia neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Kurssilla perehdytään neuvotteluihin valmistautumiseen, neuvottelun pelisääntöihin sekä neuvotteluviestintään. Tärkeä osa kurssista on yhteistoiminnallisuuden korostaminen ja käytäntöön ottaminen. Työmenetelminä ovat lyhyet luennot, pari- sekä ryhmätyöt. Tästä johtuen kurssille otetaan enintään 20 opiskelijaa. Kurssi painottuu käytännön harjoituksiin. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työssä Tavoite ja sisältö: Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannalta tärkeimpien lakien viitoittamana kurssilla keskitytään työelämän kannalta keskeisiin käsitteisiin, mm. mitä on tasapuolinen kohtelu sekä miten ja missä tilanteissa syrjintää voi tapahtua. Kurssilla käydään läpi paljon caseja sekä tehdään harjoituksia. Kurssin vieraileva luennoitsija kertoo kokemuksistaan työskennellä ulkomaalaisena suomalaisessa työyhteisössä. Työelämän lait soveltaen (UUSI KURSSI) Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on oppia käyttämään lakikirjaa luontevasti vähän tuntemattomienkin työelämän lakien osalta. Aluksi tehdään oikeustapausharjoituksia tutuimmista laeista, kuten työsopimuslaki, vuosilomalaki, yhdenvertaisuuslaki jne., minkä jälkeen edetään lakeihin, joita ei käsitellä muilla Aktiivin kursseilla. Kurssi toteutetaan niin, että ensin teoriaosuudessa tutustutaan tietyn lain sisältöön ja sen jälkeen kyseisestä laista on oikeustapaus, joka ratkaistaan lakikirjaa käyttäen. Kurssin osanottajamäärä on rajoitettu ja oikeustapaukset ratkaistaan pareittain. Kurssi edellyttää aktiivista, keskustelevaa ja rentoa otetta oikeustapauksia ratkottaessa. Paikallinen sopiminen yksityisessä yrityksessä ja Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on valmentaa luottamusmiehiä neuvottelemaan paikallisesti/talokohtaisesti sekä epävirallisissa että virallisissa yhteyksissä. Kurssilla käydään läpi asiat, joista voidaan yrityskohtaisesti/paikallisesti sopia. Myös yhteistoimintamenettelyyn perehdytään kurssilla. Kurssilla opiskellaan rakentavaa neuvottelua: neuvotteluihin valmentautumista, viestintää sekä henkilökohtaisia neuvotteluvalmiuksia.

4 4 (7) Yhteistoiminta yksityisessä yrityksessä Tavoite ja sisältö: Kurssin tarkoituksena on valmentaa henkilöstön edustajia toimimaan yhteistyöjärjestelmän eri tasoilla. Kurssilla perehdytään yhteistoimintalain keskeisiin sisältöihin ja perataan hyviä käytäntöjä työpaikoilla. Taustalla on ajatus, että yhteistoiminta voisi olla jokapäiväinen, luonteva toimintatapa, jolla työyhteisön asioita hoidetaan toisaalta henkilöstön hyvinvointia lisäten, toisaalta tuloksellisuutta tavoitellen. Lär dig att förhandla lokala förhandlingar Mål och innehåll: Kursens mål är att ge förtroendemän färdigheter att klara sig såväl i formella som informella förhandlingar. På kursen diskuterar vi förhandlingarnas natur, innehåll och förfarandesätt. Lika viktigt är att förstå, vilket betydelse växelverkan och förhandlarens person är i dessa sammanhang. På kursen bekantar vi oss både i teorin och praktiken, men också tränar personliga färdigheter genom konkreta övningar. Paikallinen sopiminen (jatkokurssi) Tavoite ja sisältö: Kurssilla on tarkoitus syventää paikallisen neuvottelutoiminnan ja neuvottelutaidon osaamista. Esimerkkitapausten valossa kerrataan neuvottelun teoriaa tietoiskuin ja harjoitellaan caseja. Kurssilla kiinnitetään erityistä huomiota kunkin osallistujan omaan viestintä- ja neuvottelutyyliin. Harjoitukset tehdään pari- tai ryhmätöinä ja niistä annetaan henkilökohtaista palautetta. Kurssilla harjoitellaan muun muassa hankalia neuvottelutilanteita sekä kehitetään väittelytaitoa. Työaika- ja vuosilomalain perusteet Tavoite ja sisältö: Kurssilla käydään läpi työaika- ja vuosilomalakien keskeiset kohdat ja käsitteet. Lakien tunteminen on tärkeää, vaikka työpaikalla sovellettaisiin työ- tai virkaehtosopimusta, koska lakeja huonommista ehdoista ei voida sopia. Korkeimpien oikeuksien oikeuskäytännön sekä tunnilla tehtävien oikeustapausharjoitusten avulla opitaan, miten lainkohtia tulkitaan. Kurssiin liittyvä etätehtävä lähetetään osallistujille ennen kurssin alkamista. Reilu Peli 1 - Työvälineitä henkilöstön edustajalle ristiriitatilanteisiin (TJS Opintokeskus) (UUSI KURSSI) ja klo , Helsinki, ja klo , Tampere, ja klo , Oulu ja klo , Helsinki Koulutus on tarkoitettu työsuojeluvaltuutetuille ja luottamusmiehille. Tavoitteena on, että henkilöstön edustaja saa käytännön työvälineitä työpaikan ristiriitatilanteiden selvittämiseen. Lisäksi tavoitteena on löytää henkilöstön edustajalle sopiva rooli osallistua työpaikan kehittämistoimiin, joiden avulla ehkäistään epäasiallista käyttäytymistä. Koulutuksessa harjoitellaan työsuojelun kehittämistä työpaikalla yhdessä koko henkilöstön kanssa. Koulutuksessa tulevat tutuksi myös ulkopuolisten auttajatahojen, kuten työterveyshuollon,

5 5 (7) ammattijärjestöjen ja työsuojeluorganisaatioiden toimintatavat sekä aiheeseen liittyvä lainsäädäntö. Koulutukseen sisältyy välitehtävä TYÖSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUS (AKTIIVI-INSTITUUTTI) Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työpaikalla ja Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on antaa näkökulmia työssä esiintyvään häirintään ja epäasialliseen kohteluun, tähän puuttumisen välineitä sekä valottaa työnantajan ja työntekijän vastuita toimivan työilmapiirin rakentamisessa. Työnantajalla on toiminta- ja tarkkailuvelvoite, mutta häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennalta ehkäiseminen työpaikalla kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Lisäksi kurssilla mietitään henkilöstöedustajan ja esimiehen omia selviytymiskeinoja ja työkyvyn ylläpitämistä hankalissa ja usein kuormittaviksi koetuissa työpaikan ristiriitatilanteissa. Väkivallan uhka työpaikalla ja Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on antaa näkökulmia työssä esiintyvään väkivallan uhkaan tai väkivaltaan työpaikoilla, näihin puuttumisen välineitä sekä valottaa työnantajan ja työntekijän vastuita turvallisen työilmapiirin rakentamisessa. Lisäksi tavoitteena on miettiä henkilöstöedustajan ja esimiehen selviytymiskeinoja sekä työkyvyn ylläpitämistä hankalissa ja usein kuormittaviksi koetuissa työpaikan ristiriitatilanteissa. Kurssilla käsitellään Euroopan Unionin komission määritelmän mukaisesti, mitä työpaikkaväkivallalla tarkoitetaan. Kurssilla kerrotaan, miten väkivaltatilanteita voidaan ehkäistä ennalta ja väkivaltatilanteiden hoitoa. Työntekijöitä voidaan uhkailla tai pahoinpidellä hänen työhönsä liittyvissä oloissa, jolloin hänen turvallisuutensa, terveytensä tai hyvinvointinsa vaarantuu suoraan tai epäsuoraan. Lisäksi kurssilla kerrotaan, millaista apua viranomaiset voivat antaa väkivaltatilanteissa ja miten työpaikan ja viranomaisten yhteistyötä voidaan kehittää. Työhyvinvointi työpaikalla (UUSI KURSSI) ja Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on antaa näkökulmia työhyvinvointiin ja työhyvinvointiohjelman suunnitteluun sekä käytännön toteutukseen. Kurssin tavoitteena on, että kurssille osallistujat saavat käsityksen, mitä on kokonaisvaltainen työhyvinvointi ja miten se käytännössä voidaan saavuttaa työpaikalla. Kurssilla kerrotaan, mistä kokonaisvaltainen työhyvinvointi muodostuu. Käsitellään kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin osa-alueita ja niiden toteuttamista. Lisäksi pohditaan, mitä omilla työpaikoilla on jo tehty työhyvinvoinnin parantamiseksi ja mitä pitäisi vielä tehdä. Kurssilla käsitellään työnantajan vastuuta ja velvollisuutta huolehtia työntekijöidensä hyvinvoinnista työssä sekä pohditaan henkilöstönedustajan ja työntekijän mahdollisuuksia ja vastuuta hyvän työilmapiirin kehittämisessä sekä työhyvinvointiohjelman suunnittelussa, toteuttamisessa ja seurannassa.

6 6 (7) Varhainen puuttuminen ja tuki työyhteisön toimintatavaksi (UUSI KURSSI) ja Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on pohtia ja kehittää sellaisia työyhteisöllisiä toimintamalleja, joiden avulla olisi mahdollista puuttua vajaakuntoisuuteen ja epäedulliseen terveyskäyttäytymiseen aikaisemmin ja tehokkaammin. Kurssin lähestymiskulma ei ole negatiivinen eikä puuttuminen ole itsetarkoitus vaan reitti yksilölliselle ja aikaisin tapahtuvalle tukemiselle. Hyssyttely, salailu ja läpi sormien katsominen ei ole kenenkään etu, vaan ne johtavat lisääntyviin kustannuksiin, syrjäytymiseen ja työkyvyttömyyteen. On uskallettava puuttua tunnettuihin epäedullisen työ- ja terveyskäyttäytymisen muotoihin. Varhainen puuttuminen ja tuki on toteutettava hienotunteisesti, yksilöä ja hänen valintojaan kunnioittaen yhteistyöllä terveydenhuollon ammattilaisten apua käyttäen. Hallittu muutos sopeutumisesta vaikuttamiseen Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on lisätä henkilöstön edustajien osaamista ja keinoja vaikuttaa työelämän muutoksiin. Oikea-aikaisuus, valmiudet perustella ja neuvotella sekä kyky esittää vaihtoehtoja lisäävät uskottavuutta siihen, että henkilöstö tiedostaa muutosprosessien välttämättömyyden. Muutokset työpaikoilla ovat yleisiä. Suurten ikäluokkien eläköityminen kiihtyy. Heidät korvaavat työhön ja työuraan eri tavoilla suhtautuvat, erilaisen koulutustaustan omaavat työntekijät. Kokeneiden ammattilaisten ja työuransa alussa olevien osaamisen ja valmiuksien hyödyntäminen on suuri haaste. Työpaikoilla on mahdollisuus hyödyntää tämä erilaisuuden tuoma rikkaus, mutta asetelma tarjoaa lähtökohdan myös monille työyhteisön ongelmille. Kurssilla lisätään harjoituksien ja esimerkkien avulla osallistujien valmiuksia vaikuttaa muutoksiin kaikkien osapuolten kannalta myönteisellä tavalla. Lisäksi pohditaan, miten toimien työpaikat voivat muuttua moninaisuutta paremmin ymmärtäviksi ja tasa-arvoisemmiksi ja mitä tässä haasteessa onnistuminen edellyttää työsuojelu- ja yhteistoimintaorganisaatioilta. Päihteet puheeksi Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on auttaa opiskelijoita ymmärtämään päihteiden väärinkäytön riskit ja haitat sekä kertoa tavoista, miten päihdeongelmaista voi auttaa ja miksi pitäisi auttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ongelman tultua esille. Kurssilla perehdytään päihdeongelman tunnistamiseen, päihdeongelman puheeksi ottamiseen sekä päihteiden väärinkäytön aiheuttamiin terveyshaittoihin, alkoholin kulutuksen kriteereihin ja alkoholin käyttötapoihin, suurkuluttajan tunnistukseen sekä neuvontaan ja menetelmiin. Kurssilla kerrotaan erilaisista hoitopaikoista ja niihin hakeutumisesta sekä työyhteisön hoitoonohjauksesta. Lisäksi kurssilla kerrotaan työyhteisön hoitoonohjauksesta ja hoitoonohjaussopimuksesta. Eduksi on, jos koulutukseen osallistuu useampi kuin yksi henkilö samasta työpaikasta, -yhteisöstä / tai yhteistoimintaryhmästä.

7 7 (7) Reilu Peli 1 - Työvälineitä henkilöstön edustajalle ristiriitatilanteisiin (UUSI KURSSI) ja klo , Helsinki, ja klo , Tampere, ja klo , Oulu ja klo , Helsinki Koulutus on tarkoitettu työsuojeluvaltuutetuille ja luottamusmiehille. Tavoitteena on, että henkilöstön edustaja saa käytännön työvälineitä työpaikan ristiriitatilanteiden selvittämiseen. Lisäksi tavoitteena on löytää henkilöstön edustajalle sopiva rooli osallistua työpaikan kehittämistoimiin, joiden avulla ehkäistään epäasiallista käyttäytymistä. Koulutuksessa harjoitellaan työsuojelun kehittämistä työpaikalla yhdessä koko henkilöstön kanssa. Koulutuksessa tulevat tutuksi myös ulkopuolisten auttajatahojen, kuten työterveyshuollon, ammattijärjestöjen ja työsuojeluorganisaatioiden toimintatavat sekä aiheeseen liittyvä lainsäädäntö. Koulutukseen sisältyy välitehtävä.

Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2011

Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2011 1 (5) 2011 HENKILÖSTÖN EDUSTAJIEN PERUSOPINNOT JA NEUVOTTELUPÄIVÄT 1. ERTON JÄRJESTÄMÄ KOULUTUS HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdytyskoulutus Luottamusmiesten

Lisätiedot

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2011, sovittu 14.10.2010

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2011, sovittu 14.10.2010 Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2011, sovittu 14.10.2010 Vakuutusväen Liitto ja Finanssialan keskusliitto ovat sopineet vakuutusalan palkalliset koulutukset vuodelle 2011. Palkallisuus määräytyy

Lisätiedot

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Finanssialan Keskusliitto ja Vakuutusväen Liitto ovat sopineet vuoden 2012 palkalliset koulutukset. Oikeus osallistua koulutukseen määräytyy vakuutusalan

Lisätiedot

Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut

Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut Henkilöstöpalvelualan koulutussopimus vuonna 2009 16.12.2008 Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut 1. ERTON peruskoulutus henkilöstön edustajille Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdyttäminen

Lisätiedot

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012 18.11.2011 TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 20.-21.3. Yksityisen sektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus Koulutussopimus 2009

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus Koulutussopimus 2009 Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 1.10.2007 30.4.2010 Koulutussopimus 2009 Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdyttäminen I, 2 pv (09. 10.02.2009, 11. 12.05.2009, 21. 22.09.2009)

Lisätiedot

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013 13.11.2013 Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 1.-2.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 13.-14.11.

Lisätiedot

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 1 (8) JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 Luottamusmieskoulutus Jyty ry 19. 20.1. Kuopio Luottamusmiesten perusopinnot I Jyty ry 26. 27.1. Jyväskylä LM teemakurssi, KVTES maatalousala Jyty ry

Lisätiedot

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10.

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10. 22.10.2012 TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 19.-20.3. Yksityisen sektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos 28.10.2015 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 5.-6.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer

Lisätiedot

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos 26.11.2014 Neuvottelutulos TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 24.-25.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 12.-13.11.

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 5

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 5 Jyty ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus 18.12.2008 1 (8) Jyty 20. 21.1. Tampere LM-teemakurssi, KVTES maatalousala Jyty 22. 23.1. Tampere LM-teemakurssi, neuvottelutaito Jyty

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos 7.11.2016 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2017 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 29.-30.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIEHET JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUT - KOULUTUSTARJONTA 2008

LUOTTAMUSMIEHET JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUT - KOULUTUSTARJONTA 2008 LUOTTAMUSMIEHET JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUT - KOULUTUSTARJONTA 2008 1 ERTOn perehdyttämiskoulutus henkilöstön edustajalle 1.1 Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perehdyttäminen I 11. 12.2. ja 15.

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 6

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 6 18.12.2008 1 (5) Super ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus SuPer ry 19. 23.1.2009 Oulu SuPer ry 9. 13.2.2009 Kuopio SuPer ry 16. 20.3.2009 Tampere SuPer ry 11. 15.5.2009 Helsinki

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT Luottamusmiesten perusopinnot on suunnattu ensisijaisesti vasta valituille luottamusmiehille. Koulutus soveltuu myös pidempään tehtävässä toimineelle luottamusmiehelle, joka

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT Teknologiateollisuus ry Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2015 Tietoalan toimihenkilöt ry Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT Luottamusmiesten perusopinnot on suunnattu

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 19.10.2018 Terveyspalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2019 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 4 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki sopimusalat,

Lisätiedot

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Ammattiyhdistyskoulutukset sosiaalipalvelualalla 2014 Ohessa ovat palkanmaksun piiriin hyväksytyt ammattiyhdistyskurssit, joista on sovittu sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen allekirjoittajajärjestöjen

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 14.11.2018 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 PAIKKA Luottamusmiesten peruskoulutus Neuvottelupäivät KURSSI SuPer 13.-14.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 21.11.2016 tarkistettu ja korjattu Yksityisen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2017 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit,

Lisätiedot

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv Koulutus 2016 VML:n järjestämät koulutukset Puheenjohtajapäivät 2 pv Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät 2 pv Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät

Lisätiedot

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010 YLEISKIRJE A 1/2011 10.1.2011 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010 Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä

Lisätiedot

Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 14.11.2018 Neuvottelutulos Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus Neuvottelupäivät Tehy 4.-6.2. Luottamusmiesten peruskoulutus 1. jakso Tehy 13.-14.5.

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 Koulutusohjelma on suunniteltu niin, että tietyn nimiset koulutukset ovat sisällöllisesti samanlaisia ja siten toisilleen vaihtoehtoisia. Luottamushenkilöiden

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5 Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 7.-9.3. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (4/15) KoHo/Tehy Helsinki 11.-13.1. Luottamusmiesten perusopinnot 1-jakso (1/16) KoHo/Tehy Helsinki 15.-17.2. Luottamusmiesten

Lisätiedot

Tehy ry KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2014 11.11.2013

Tehy ry KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2014 11.11.2013 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 12.-14.2. Luottamusmiesten perusopinnot 1-jakso (1/14) Tehy Helsinki 24.-26.3. Luottamusmiesten perusopinnot 2-jakso (1/14) Tehy Vantaa 22.-24.9. Luottamusmiesten perusopinnot

Lisätiedot

Förtroendemannakurser

Förtroendemannakurser CIRKULÄR A 8/2014 1 (5) 27.11.2015 Till församlingarna Innehåll: Förtroendemannakurser Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan nämnda kurserna som utbildning för förtroendemän

Lisätiedot

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja 1 18.11.2016 Jytyn luottamusmieskoulutus 2017 Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten luottamusmiehille järjestettävä, Sivistystyönantajaliiton palkalliseksi hyväksymä

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

1. Luottamusmieskurssit

1. Luottamusmieskurssit YLEISKIRJE A 1/2010 21.1.2010 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2009 1. Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä

Lisätiedot

Förtroendemannakurser

Förtroendemannakurser CIRKULÄR A2/2014 1 (7) 20.1.2014 Till församlingarna Innehåll: Förtroendemannakurser Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan nämnda kurserna som utbildning för förtroendemän

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos 21.11.2017 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2018 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 20.-21.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 4 1 (5)

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 4 1 (5) KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 4 1 (5) Luottamusmieskoulutus SuPer ry 13. 17.3.2017 Helsinki Luottamusmiestutkinto, 1. opintojakso SuPer ry 13. 17.2.2017 Helsinki Luottamusmiestutkinto, 2. opintojakso SuPer

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 4 1 (5)

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 4 1 (5) KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 4 1 (5) Luottamusmieskoulutus SuPer ry 13. 17.3.2017 Helsinki Luottamusmiestutkinto, 1. opintojakso SuPer ry 13. 17.2.2017 Helsinki Luottamusmiestutkinto, 2. opintojakso SuPer

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 31/2016 liite 5 1 (13)

KT Yleiskirjeen 31/2016 liite 5 1 (13) KT Yleiskirjeen 31/2016 liite 5 1 (13) Luottamusmieskoulutus Vantaa 24. 26.1. Luottamusmiesten perusopinnot, 3. jakso (4/2016) Vantaa 13. 15.2. Luottamusmiesten perusopinnot, 1. jakso (1/2017) Helsinki

Lisätiedot

Förtroendemannakurser 2013

Förtroendemannakurser 2013 CIRKULÄR A 2/2013 1 (6) Bilaga 1 17.1.2013 Förtroendemannakurser 2013 Arrangör Kurs Datum Plats JUKO Luottamusmieskurssi 13.-14.3.2013 Helsinki JUKO Luottamusmieskurssi 21.-22.3.2013 Tampere JUKO/AKI Luottamusmieskurssi

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

1. Förtroendemannakurser

1. Förtroendemannakurser CIRKULÄR A 1/2010 21.1.2010 Till församlingarna Innehåll: 1. Förtroendemannakurser 2. Kyrkans arbetsmarknadsverks cirkulär 2009 1. Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan

Lisätiedot

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka YLEISKIRJE A 8/2014 1 (5) 27.11.2015 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen

Lisätiedot

Förtroendemannakurser

Förtroendemannakurser CIRKULÄR A 6/2016 1 (6) 28.11.2016 Till församlingarna Innehåll: Förtroendemannakurser Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan nämnda kurserna som utbildning för förtroendemän

Lisätiedot

TEHY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

TEHY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 KT 1 TEHY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 Luottamusmieskoulutus Tehy 14.-16.4. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (3/07) Tehy 4.-6.2. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 1-jakso (1/08)

Lisätiedot

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka JHL ry Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi (5 pv)

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka JHL ry Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi (5 pv) YLEISKIRJE A 2/2014 1 (7) 20.1.2014 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) LUOTTAMUSMIES- KOULUTUS 18. 19.1. Kuopio LM-perusopinnot 1 18.1. Kunnan toiminta, talous ja tietosuoja verkkokurssi 15.2. Verkkokurssi 26.

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Aktiivi-Instituutin koulutustarjonta 2014

Aktiivi-Instituutin koulutustarjonta 2014 1 Aktiivi-Instituutin koulutustarjonta 2014 Tarkemmat tiedot: www.aktiivi-instituutti.fi 2 SISÄLTÖ YLEISTIETOA. Opistosta... 4 Ilmoittautumisesta... 4 Tilauskursseista... 4 LUOTTAMUSMIESTEN KOULUTUS...

Lisätiedot

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille YLEISKIRJE A 6/2016 1 (6) 28.11.2016 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen

Lisätiedot

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 26.11.2009 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 2 kpl - Luottamusmieskurssi

Lisätiedot

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 Ota talteen! Runsaasti työelämän kehittämiseen, edunvalvontaan ja erilaisia harrastustoimintaan liittyviä koulutuksia. Ilmoittaudu heti! KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2015

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) LUOTTA- MUSMIES- Jyty ry 18. 19.1. Kuopio LM-perusopinnot 1 Jyty ry 18.1. 15.2. Verkkokurssi Kunnan toiminta, talous ja tietosuoja verkkokurssi

Lisätiedot

AKTIIVI 4 YLEISTIETOA. Opistosta

AKTIIVI 4 YLEISTIETOA. Opistosta AKTIIVI 1 AKTIIVI 2 SISÄLTÖ YLEISTIETOA... 4 Opistosta... 4 Tilauskursseista... 4 LUOTTAMUSMIESTEN KOULUTUS... 5 TSN:n luottamusmieskoulutus... 5 Luottamusmiesten peruskoulutuksen 1. jaksot... 5 Luottamusmiesten

Lisätiedot

1. Luottamusmieskurssit

1. Luottamusmieskurssit YLEISKIRJE A 1/2012 9.1.2012 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2011 1. Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä

Lisätiedot

1. Förtroendemannakurser

1. Förtroendemannakurser CIRKULÄR A 1/2011 10.1.2011 Seurakunnille Sisältää: 1. Förtroendemannakurser 2. Kyrkans arbetsmarknadsverks cirkulär 2010 1. Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan nämnda

Lisätiedot

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite5

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite5 TEHY RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2015 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS V 2015 JÄRJESTÄJÄ PAIKKA AIKA KURSSI Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 12.-14.1. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (5/14)

Lisätiedot

Henkilöstön edustajien perusopinnot ja neuvottelupäivät 2013 Tietotekniikan palveluala. Tietoalan toimihenkilöt ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry

Henkilöstön edustajien perusopinnot ja neuvottelupäivät 2013 Tietotekniikan palveluala. Tietoalan toimihenkilöt ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Henkilöstön edustajien perusopinnot ja neuvottelupäivät 2013 Tietotekniikan palveluala Tietoalan toimihenkilöt ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Sisällysluettelo Henkilöstön edustajien koulutus... 2 LUOTTAMUSMIESTEN

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna JHL Sosiaalialan Työnantajat ry:n 4.11.2011 hyväksymä koulutus Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna 2012 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

1. Luottamusmieskurssit

1. Luottamusmieskurssit YLEISKIRJE A 1/2009 8.1.2009 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2008 1. Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä

Lisätiedot

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 KT 1 JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 Luottamusmieskoulutus Jyty ry 16. 17.1. Seinäjoki Luottamusmiesten perusopinnot I Jyty ry 23. 24.1. Vasa FM grundutbildning I Jyty ry 25.1. Rovaniemi Luottamusmiesten

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2011 Luottamusmiesten peruskurssi (5 pv, 3 pv, 3+2 pv) 1. 24.01. 28.01. Auto- ja Kuljetusalan

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE SUUNNATUT KOULUTUKSET 2015

HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE SUUNNATUT KOULUTUKSET 2015 HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE SUUNNATUT KOULUTUKSET 2015 (luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, yt-edustajat ym.) ESIINTYMIS- JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT 25.2.2015 Oulu. Ilmoittautuminen 28.1. mennessä. 5.11.2015

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006

TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Luottamusmieskoulutus Tehy 18.1.-20.1. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 2-jakso (1/05) Tehy 26.-28.4. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (1/05)

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 23/2006 LIITE 6

KT YLEISKIRJEEN 23/2006 LIITE 6 1 TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2007 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI Luottamusmieskoulutus Tehy 15. 17.1. Vasa Introduktionskurs för förtroendemän TNJ/Aktiivi-Instituutti

Lisätiedot

Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL

Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL 18.11.2016 Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK - SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01. 30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja ohjelmat 2016

Koulutustarjonta ja ohjelmat 2016 Koulutustarjonta ja ohjelmat 2016 AKTIIVI 1 SISÄLLYS YLEISTIETOA... 3 Opistosta... 3 Ilmoittautumisesta... 3 Kurssihinnoista... 3 Tilauskursseista... 3 Luottamusmiesten koulutus... 4 TSN:n luottamusmieskoulutus...

Lisätiedot

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille YLEISKIRJE A 18/2014 1 (6) 19.12.2014 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen

Lisätiedot

28.11.2013 Yleiskirjeen 18/2013 liite 4

28.11.2013 Yleiskirjeen 18/2013 liite 4 Kunta-alan Unioni 13.1. 17.1. JHL-opisto, 24.3. 26.3. JHL-opisto, 2.6. 4.6. JHL-opisto, 25.8. 27.8. JHL-opisto, 8.12. 10.12. JHL-opisto, 27.1. 31.1. JHL-opisto, 3.3. 7.3. JHL-opisto, 7.4. 11.4. JHL-opisto,

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

KUNTA-ALAN UNIONI KVL RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2005

KUNTA-ALAN UNIONI KVL RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2005 1 (5) KUNTA-ALAN UNIONI KVL RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2005 Luottamusmieskoulutus KVL ry 18. 21.1. Kirkkonummi LM-perusopinnot 3.opintojakso KVL ry 9. 10.2. Seinäjoki PJ- ja LM neuvottelupäivät

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010 9.12.2009 1 (13) Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010 Kuntasektorin sopimuskoulutus vuonna 2010 JHL ry Luottamusmieskoulutus 2010 JHL 11. 13.1.2010 Raasepori

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13)

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) EK - SAK -KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2010 Luottamusmiesten peruskurssi (5 päivää ja 3 päivää) 1. 25.01. 29.01. Yleinen 2. 01.02. 05.02. Kemianliitto

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.

Lisätiedot

Kohderyhmänä työnantajan edustajat ja luottamushenkilöstö.

Kohderyhmänä työnantajan edustajat ja luottamushenkilöstö. LIITTOJEN VÄLISESSÄ KOULUTUSTOIMIKUNNASSA HYVÄKSYTYT AY-KURSSIT VUODELLE 2009 Viestintäalan ammattiliiton ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välisessä koulutustoimikunnassa on hyväksytty oheisen liitteen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2017 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 30.01.-03.02. Paperiliitto 2. 30.01.-03.02.

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2017 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017 KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017 TAMMIKUU 26.01. 27.01. Tv- ja radioesiintyminen PAM, SEL (Voionmaan koulutuskeskus, Tampere) 30.01. 03.02. Luottamusmiesten peruskurssi PAPERI 30.01. 03.02. Luottamusmiesten

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011

Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Häirintää ja väkivaltaa työpaikalla koskevan puitesopimus (EU-taso) Sopimuksessa tuomitaan

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot