Nikolai Sinebrychoff maustaan tunnettu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nikolai Sinebrychoff maustaan tunnettu"

Transkriptio

1 SYKSY 2013 TUOTTEET Tekstit: Terttu Niutanen Nikolai Sinebrychoff maustaan tunnettu Sinebrychoffin panimon perustaja Nikolai Sinebrychoff oli 31-vuotias dynaaminen yrittäjä ja visionääri perustaessaan Sinebrychoffin panimon vuonna Esikuvansa tavoin Nikolai-olut katsoo reippaasti tulevaisuuteen ja kirjoittaa jo uutta oluthistoriaa, joka tuo ensi syksynä iloa mielelle ja makua kielelle.

2 Nikolai suomalainen vaalea luomu Nikolai Sinebrychoff Vaalea Lager on luomu- ja täysmallasolut, jonka valmistuksessa käytetään vain vettä, kotimaista luomumallasta ja saksalaista luomuhumalaa. Nikolai Vaalea Lager on maultaan pehmeä ja maukas, suomalaiseen suuhun sopiva. Rungoltaan olut on hiukan kevyempi kuin ennen, mutta täysmaltaisuuden ansiosta kuitenkin reilusti maltainen. Olut on humaloitu arvostetuilla Perle- ja Tettnanghumalalajikkeilla, jotka tuovat makuun tasapainoisen katkeruuden ja raikkaan humalan aromin. Olut maistuu kalaruokien, makkaroiden, possun, ja suo- Oluinen tattirisotto 500 g tatteja kuutioina (voit käyttää myös muita metsäsieniä) 1 iso punasipuli kuutioina 1 dl Nikolai Luomu Lager -olutta 250 g risottoriisiä 50 g voita 8 dl kasvislientä suolaa pippuria 100 g parmesanjuustoa raastettuna Päälle 1 pnt tuoretta rucolaa 100 g härän kylmäsavupaistia tai kinkkua suikaleina pari tuoretta rosmariininoksaa Paista sieniä, kunnes neste häviää. Kuullota sipuli, lisää olut ja kiehauta. Kuullota riisi voissa kattilassa. Lisää sieni-sipuliseos riisikattilaan ja kaada hiljalleen mukaan kuuma kasvisliemi, desi kerrallaan. Mausta suolalla ja pippurilla! Sekoita valmiiseen risottoon parmesanjuusto. Lisää päälle rucola, häränpaistisuikaleet ja rosmariininoksat. Juomasuositus: Nikolai Vaalea Lager Luomu laisten piiraiden sekä grilli-, pata- ja perinneruokien kanssa. Vahva 5,8-prosenttinen Nikolai Sinebrychoff -olut syntyi vuonna Se oli tuolloin Suomen ensimmäinen ja ainoa premium-olut, jota oli aluksi saatavilla vain Uudenmaan läänin Alkoissa ja ravintoloissa. Matkailijat olivat saaneet maistaa uutuutta jo kesällä tax free tölkeistä. FI-EKO-301 Tuotettu Suomessa Jordbruk Finland Alusta loppuun luomua Nikolai Vaalea Lager -täysmallasolut on suomalainen luomu, joka valmistetaan vedestä, luomuohramaltaasta ja luomuhumalasta. Luomuohra on viljelty Etelä-Suomessa ja tulee Sinebrychoffille Viking Maltin mallastamolta Lahdesta. Luomuhumala tulee Saksasta, koska Suomessa ei viljellä luomuhumalaa riittävän suuressa mittakaavassa. Humalan osuus oluen maatalousperäisistä raaka-aineista on kuitenkin vain alle 2 % ja kotimaisuusaste yli 98 %, mikä antaa oikeuden Tuotettu Suomessa -merkintään. Olut valmistetaan Sinebrychoffin panimolla Keravalla. Luomuoluen valmistus edellyttää liittymistä Valviran luomuvalvontajärjestelmään ja omaa Valviran hyväksymää luomusuunnitelmaa. Suunnitelmassa esitetään konkreettiset toimenpiteet, joilla luomuolut pidetään alusta loppuun erillään muusta prosessista panimolla, ja luomuohra jo ennen sitä mallastamolla. Tuotanto- ketjun alkupäätä valvoo Suomessa Evira, loppupäätä alkoholijuomien osalta Valvira, humalan osalta kyseisen maan vastaava viranomainen. Luomuviljely tuottaa vain noin puolet normaalisadosta ja vaatii siis puolet enemmän peltopinta-alaa. Siksi luomuohran hinta nousee lähes kaksinkertaiseksi, samoin luomuoluen raaka-ainekustannukset. Valmistuskustannuksia nostavat myös luomuprosessin vaatimat lisäpesut ja luomuerän erillään pito prosessissa. Suomessa noin joka 10. peltohehtaari kasvattaa mallasohraa. Luomuohran viljelyala vuonna 2012 oli ha ja sato 6,6 milj. kg, vain noin 0,4 % koko mallas- ja rehuohran tuotannosta. Viimeisten 10 vuoden aikana luomuohran viljely on säilynyt suurin piirtein ennallaan, mutta nyt se on kasvamaan päin. Seuraavien viiden vuoden aikana luomumallasohran viljelyalan odotetaan jopa kolminkertaistuvan.

3 Nikolai Vuosiolut 2014 Oak Aged -tyylinen Nikolai Vuosiolut -sarja esittelee joka vuosi uuden mielenkiintoisen kotimaisen premium-oluen, joka on myynnissä yhden vuoden. Sarjan neljäs on Nikolai Vuosiolut 2014, tumma Oak Aged -tyyppinen, joka saa makua aidoista bourbon-tynnyrilastuista. Valmistuksessa käytetyt tummat ja paahdetut erikoismaltaat tuovat olueen paahteisen maltaisen aromin, jonka bourbon-tynnyrilastujen aikaansaama viskimäinen, aavistuksen vaniljamainen aromi pehmentää samettiseksi pyöreydeksi. Olut sopii nautiskeluun ja sen kanssa maistuvat riista, nauta, makkara ja pataruoat. a. Kuluttajapakkaus. Nikolain vaihtuvat Vuosioluet ovat sekä helposti lähestyttäviä että aidosti joukosta erottuvia. Vuosiolut 2013 oli maukas Cascade-ale, Vuosiolut 2012 suodattamaton kellariolut ja Vuosiolut 2011 aromaattinen, humaloitu baijerilaisella Hallertau Hersbrucker -jalohumalalla. Koko tuoteperheen ulkoasu uudistuu ja tölkkikoko muuttuu. Jakelu alkaa Kotimainen luomu- ja täysmallasolut, kausihanaan ravintoloissa. Kotimainen luomu- ja täysmallasolut, kauppoihin tölkissä. Tumma Oak Aged -tyyppinen, joka saa makua aidoista bourbon-tynnyrilastuista. Nikolai Vaalea Lager 5,0 til-% Nikolai Vaalea Lager Nikolai Vuosiolut 2014 Luomuolut Luomuolut Ainesosat: vesi, luomuohramallas, luomuhumala. Ainesosat: vesi, luomuohramallas, luomuhumala. 5,0 til-% 11,9 %Plato 9,5 EBC 21 EBU 11,3 %Plato 9 EBC 19 EBU 190 kj/45 kcal 3,3 g 30 litran astia 180 kj/40 kcal 3,2 g ohra, sokeri, viski, humala. 11,3 %Plato 115 EBC 28 EBU 180 kj/40 kcal 3,2 g Entistä aromikkaampi ja aavistuksen paahteisempi maku, alkoholiprosentti 4,5 > 4,7. Maukas alkoholiton uudessa tölkissä Nikolai Tumma Lager Nikolai t Vaalea Lager ohra, humala. Ainesosat: vesi, ohram sokeri, humala, hapettu estoaine (askorbiinihapp 12,3 %Plato 80 EBC 21 EBU 200 kj/50 kcal 4,1 g 0,0 4,0 % 2 65 kj/ 33 cl tö 6x33 c

4 Nikolai tiesi miten hyvää olutta pannaan Helsingin Punavuoren asukkaat kävivät Viaporin varuskunnassa pyytämässä Nikolai Sinebrychoffia panemaan heillekin olutta. Nuori ja taitava liikemies näki kasvavat markkinat ja tiesi, että kaupankäynti kaupungissa oli arvostetumpaa kuin varuskunnassa. Helsingistä oli tullut vuonna 1812 Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki. Sitä akennettiin edustuskelpoiseksi ja väkiluku kasvoi. Vuosi oli 1819 ja Nikolai Sinebrychoff 31-vuotias, kun hän huusi itselleen yksinoikeuden oluen valmistukseen ja myyntiin Helsingissä ja anoi Hietalahden torin etelänpuoeista korttelia panimonsa rakennuspaikaksi. Rohkeaa yrittäjää odotti menestys. Nikolai näki liiketoiminnassa kaksi menestystekijää: tuotteiden korkean laadun ja kuluttajien palvelun. Nikolain vuonna 1819 perustama panimo on tänään Suomen johava juoma-alan yritys, Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. lut Two Tree Porter Sinebrychoffin panimomestari Tapio Kangas-Heiska ja newyorkilaisen Brooklyn-panimon maailmankuulu panimomestari Garrett Oliver kehittivät oluen, jollaista ei Suomessa ole ennen nähty! Maukas alkoholiton tumma olut uudessa tölkissä. on Nikolai ton Tumma Lager allas, iseno). sokeri, humala, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo). til-% Plato EBC EBU 0,0 til-% 4,9 %Plato 60 EBC 21,5 EBU 5 kcal 3,0 g 1,0 g 0,5 g 70 kj/20 kcal 3,7 g 1,8 g kki ja ölkki Sinebrychoff ja Brooklyn Brewery Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porter 7,2 til-% on maultaan täysin uudentyyppinen olutnautinto, jonka laatulupaus on vahvasti sidoksissa Suomen parhaaksi olueksi 2011 valittuun Sinebrychoff Porteriin. Sen valmistuksessa käytetään newyorkilaisen luomutilan vaahterasiirappia ja suomalaista luomukuusenkerkkää. Two Tree Porter tehdään Sinebrychoffilla. Tuotteen visuaalinen linja ja etiketit syntyvät Brooklynilla. Saatavissa vain rajoitetun ajan Alkosta ja noin 160 anniskeluravintolasta. Jakelu alkaa Ihastuta täyteläisellä Two Tree Porterilla ja suklaisella vaahterasiirappi-browniella! Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa sokeri, siirappi ja pehmeä voi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada sula suklaa taikinan joukkoon koko ajan sekoittaen. Siivilöi taikinaan kuivat aineet ja sekoita. Kaada taikina leivinpaperilla peitettyyn vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Rouhi koristelusuklaa paloiksi ja sulata se pehmeäksi. Lisää halutessasi suklaaseen kuusenkerkkäsiirappia. Kaavi suklaa jäähtyneen brownien päälle ja anna jähmettyä. Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porter vaahterasiirappi, humala, kuusenkerkkäuute, hiiva. maustettu porter 7,2 til-% 17,6 %Plato 280 EBC 42 EBU 280 kj/70 kcal 5,5 g 0,5 g 33 cl pullo Ruokasuositus: nauta, riista, makkarat, pataruoat, juustot, nautiskelu, jälkiruuat Vaahterasiirappi-brownie 200 g maitosuklaata 1,5 dl sokeria 1 dl vaahterasiirappia 200 g pehmeää voita 3 kananmunaa 1 dl jauhoja 1 dl kaakaojauhetta ½ tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria Koristeluun 100 g maitosuklaata (+ 2 rkl kuusenkerkkäsiirappia)

5 Be a Carlsberg Gunner! Mitä olisit valmis tekemään päästäksesi Valioliigan sisäpiiriin? Näytä se meille Facebookissa ja voita reissu Arsenalin VIP-vieraaksi. Carlsberg on Englannin Valioliigan virallinen olut tulevasta kaudesta alkaen. Aikaisempina vuosina Carlsberg on sponsoroinut lukuisia yksittäisiä liigajoukkueita, mutta nyt sponsorointiyhteistyö kattaa virallisesti koko liigan. Liigakumppanuutta juhlistaakseen Carlsberg toteuttaa elo-lokakuussa kuluttajakilpailun Be a Carlsberg Gunner. Voittajille avautuu ainutlaatuinen mahdollisuus päästä loppuvuodesta 2013 jalkapallojoukkue Arsenalin vip-vieraiksi Emirates-stadionille Lontooseen seuraamaan Valioliigan ottelua. Eikä tässä vielä kaikki. Ennen ottelua voittajat pääsevät Arsenalin harjoituskeskukseen tutustumaan pelaajiin ja heidän valmistautumiseensa otteluun. Promootiosta viestitään tv:ssä ja lehdissä. Se näkyy myös Carlsbergin 8 ja 15 tölkin monipakkauksissa. Kauppoihin ja ravintoloihin valmistuu näyttävä esittelyaineisto, jolla kampanjatuotteet erottuvat hyllystä ja kylmäkaapeista. Grimbergen Double nyt myös hanassa Grimbergen Double glukoosisiirappi, kandisokeri, sokeri, väri (sokerikulööri), humalauute. luostarityylinen tumma ale 6,5 til-% 14,7 %Plato 65 EBC 22 EBU 214 kj/51 kcal 0,5 g 3,9 g 30 litran astia Sinebrychoffin House of Beer -hanavalikoimaa täydentää syyskuun alussa luostarityylinen Grimbergen Double -olut. Tummasta ja lämmittävästä oluesta löytyy herkullinen makean toffeen maku ja sen aromissa voi aistia rusinaa, appelsiinia ja kanelia. Olut sopii mainiosti nautiskeltavaksi sellaisenaan ja esimerkiksi liharuokien, makkaran ja kypsytettyjen juustojen kumppaniksi sekä jälkiruoaksi kuivakakkujen kanssa. Grimbergen Double, Blonde ja Blanche ovat myynnissä myös 33 cl pullossa ravintoloissa ja Alkossa.

6 Tsekkiolutta pikkutölkissä Aito ja alkuperäinen tsekkiläinen nyt myös kätevänkokoisena monipakkauksena. Budějovický Budvar Premium Lagerin uusi neljän pikkutölkin monipakkaus tarjoaa tsekkioluiden ystäville mahdollisuuden nauttia suosikkioluttaan pienempänä kerta-annoksena. Tsekkiläiset it ovat suosittuja Suomessa. Budvarin myynti nykyisis- Karhu herää syksyllä 2013 sä puolen litran pulloissa on toiminut erinomaisesti: Vuonna 2012 myynti kasvoi päivittäistavarakaupassa +8 % (Sinebrychoff myyntitilasto). Puolen litran pullokoko säilyy edelleen valikoimassa. Jakelu alkaa Karhu nähdään uudessa mielenkiintoisessa mainoskampanjassa syyskuussa Karhu tulee vahvasti myös myymälöihin, anniskeluun ja verkkoon. Karhuntatit Tarjoa Budvar Premium Lager maukkaan Wallenbergin pihvin kanssa! Wallenberg ja lämmin perunasalaatti 600 g naudan jauhelihaa 1 dl kermaa 4 kananmunan keltuaista 1 dl Budějovický Budvar Premium Lager -olutta 1 dl tuoreita yrttejä (rosmariinia, meiramia, timjamia) suolaa ja pippuria Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi ja muotoile massasta neljä pihviä. Paista väri pihveihin pannulla ja kypsennä loppuun uunissa 180 asteessa noin 10 minuutin ajan. Nauti lämpimän perunasalaatin ja olutkastikkeen kera. Oluinen lämmin perunasalaatti 4 6 keitettyä perunaa 2 rkl pieniä kapriksia puntti persiljaa ja puntti ruohosipulia suolaa ja pippuria Olutkastike 0,5 dl kapristen lientä 2 rkl öljyä ½ dl Budějovický Budvar Premium Lager -olutta ½ dl omenamehua pippuria ja suolaa Sekoita kastikeaineet ja anna vetäytyä kylmässä hetken. Leikkaa perunat neljään osaan ja laita kulhoon. Sekoita kaprikset joukkoon. Silppua sekaan persilja ja ruohosipuli. Kaada kastike perunoiden päälle ja sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lämmitä uunissa hetken aikaa. Budvar maistuu myös grilliruokien, kalan, äyriäisten, makkaran, possun ja kanan kanssa. 200 g tatteja putsattuna ja pienittynä 1 sipuli pienittynä 1 valkosipulinkynsi pienittynä 2 rkl sulatettua voita hiukka hunajaa ½ dl Karhu-olutta suolaa ja mustapippuria Paahda sienistä neste pois kuumalla, kuivalla pannulla. Ota sienet pois pannulta. Kuullota sipulit voissa ja lisää valkosipulit, paahdetut sienet, hunaja ja olut. Paista keskilämmöllä kunnes sienet ovat kypsiä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nauti iltapalaksi leivän päällä maukkaan Karhu-oluen kera. Karhu on Suomen suosituin olutmerkki! Lähde: Millward Brown Brand Tracker 2013

7 Crowmoor kirkkaaseen lasipulloon Syksyllä Crowmoor Extra Dry Apple -omenasiideri nähdään 4,7-prosenttisena uudessa kirkkaassa lasipullossa sekä ravintoloissa että myös päivittäistavarakaupoissa. Testasimme eri pullovaihtoehtoja kuluttajilla (IRO Research 2/2013). Heidän mielestään kirkas lasipullo toi parhaiten esiin juoman raikkaan värin. Sen koettiin sopivan parhaiten myös Crowmoorin brändimielikuvaan. Crowmoor Extra Dry Apple on englantilaistyyppinen, vahvasti omenainen, erittäin kuiva ja hapokas omenasiideri. Siinä maistuu voimakkaasti omena, mutta ei dominoiva tammen maku, kuten useissa englantilaisissa lajitovereissa. Siideri on makeutettu sokerilla. Jakelu alkaa Crowmoor syksyllä 2013 Crowmoor Extra Dry Apple 4,7 % Crowmoor Dry Apple 4,7 % Crowmoor Extra Dry Pear 4,7 % 33 cl lasipullo ja 50 cl tölkki 50 cl tölkki ja 6x 50 cl tölkki Crowmoor on premium-siidereiden markkinajohtaja Suomessa. Crowmoor Extra Dry Apple Ainesosat: Vesi, hedelmäviini, omenamehutiiviste, sokeri, hiilidioksidi, happamuudensäätöaineet (maitohappo ja omenahappo), aromit, säilöntäaineet (kaliumsorbaatti ja natriumdisulfiitti). 170 kj/40 kcal 3,6 g 3,2 g 33 cl lasipullo Ruokasuositus: salaatit, kasvisruoka, grilli, itämainen ruoka, kana, possu. Limenmakuinen lonkero Viime vuonna vientituotteeksi lanseerattua limenmakuista Sinebrychoff-lonkeroa on huhtikuussa alkaen saanut myös Suomesta. Se on myynnissä ravintoloissa ja Alkossa. Sinebrychoff Long Drink Lime 5,5 % on aito suomalainen lonkero, jossa on mukavasti kirpeyttä ja reippaasti jäänraikasta makua. Parhaimmillaan se on kylmänä jäiden kera nautittuna. Sinebrychoff Long Drink Lime 5,5 % Ainesosat: Vesi, sokeri, alkoholi, glukoosisiirappi, hiilidioksidi, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), luontaiset aromit, aromit, sitruuna- ja appelsiinimehutiiviste, säilöntäaine E202, stabilointiaineet E414 ja E445, värit E104 ja E131. 5,5 til-% 65 kcal/280 kj 9,1 g

8 Great Coke taste, zero sugar Coca-Cola zero kirsikkaisena versiona vain rajoitetun ajan. Coca-Cola zero lanseerattiin vuonna 2006 niin näkyvästi, ettei kukaan voinut olla huomaamatta uutta kevytcolaa. Sittemmin Coca-Cola zero on saavuttanut suuren suosion erityisesti hyvän makunsa ja erottuvan mainontansa ansiosta. Tuoteperhe kasvaa hedelmäisellä uutuudella. Coca-Cola zero cherry tuodaan markkinoille rajoitetuksi ajaksi puolen litran ja puolentoista litran pulloissa. Jakelu alkaa Coca-Cola zero cherry Ainesosat: vesi, hiilidioksidi, väri E150d, happamuudensäätöaineet E338, E331, makeutusaineet (aspartaami ja asesulfaami K), luonnolliset aromit (mm. kofeiini), kasvisuutteet. Sisältää makeutusaineita ja fenyylialaniinin lähteen. 1,5 kj/0,5 kcal josta sokeria Ravintokuitu Natrium Pakkaukset 50 cl ja 150 cl kierrätysmuovipullo Uusi pakkauskoko mikseriklassikolle Schweppes Bitter Lemon tulee myyntiin 1,5 litran kierrätysmuovipullossa. Sitruunanmakuisen, hienostuneen katkeran virvoitusjuoman uniikki maku syntyy kiniinin ja sitruunan yhdistelmästä. Schweppes-valikoima sisältää aikuiseen makuun tehtyjä virvoitusjuomia, sekä klassikoita että uusia makuja. Schweppes Bitter Lemon on edelleen myynnissä myös 33 cl tölkissä. Uusi design pienempi tölkki Sinebrychoffin kuiva greippilonkero siirtyy in. Samalla tuoteperheen graafinen ilme päivittyy. Markkinoiden ensimmäinen kuiva lonkero Sinebrychoff Long Drink Dry Grapefruit on nimensä mukaisesti kuiva versio suomalaisten suosimasta greippilonkerosta. Sen raikkaassa ja rapeassa maussa tuntuu lonkeron tuttu puraisu, mutta astetta kuivempana. Jakelu alkaa

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Kevään ja kesän juhlat

Kevään ja kesän juhlat Kevään ja kesän juhlat 2016 Apetit Kreikkalainen salaatti saatavuus HOK, Vbo alue Myyntierä 2,4 kg Tuotteen allergeenit: maito, oliivit saattavat sisältää kivenpalasia, sisältää sulfiittilähteen. Gluteeniton.

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011

Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011 Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011 Järjestäjät: Riina Finnberg Teija Isokallio Nina Kuusela Tässä kohtaa ei vielä tiedetty, millainen ilta olisi edessä? Apujoukot olivat jo hiukan tehneet taustatyötä

Lisätiedot

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013 Hei, Olen Jouko Martikainen. Koulutukseltani olen keittömestari, töitä olen ravintola-alalla tehnyt 35-vuotta. Olen työskennellyt ympäri Suomea erilaisissa ravintoloissa erilaisilla konsepteilla. Villiyrtit

Lisätiedot

JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia, juureksia, valkosipulia, valkoviiniä ja talon leipää

JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia, juureksia, valkosipulia, valkoviiniä ja talon leipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11,40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla ja talon leipää SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9,00 - ja talon leipää JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia,

Lisätiedot

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Makuhetkiä Kankaanpäästä Maalaistuote Vatajan lihatuotteet tuovat ruokapöytään raikkaan makuhetken. Tarjoamme herkullisia lähellä tuotettuja lihatuotteita.

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 111-118 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 LAURAN FITNESS-MUROILLA TERÄSTETTY MANSIKKA-BANAANISMOOTHIE 6 annosta 500 g jäisiä mansikoita 3 banaania 400 g skyriä tai kreikkalaista jogurttia 2 dl appelsiinimehua

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 9-16 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 9. GRILLIVARTAAT KASVISPYÖRYKÖILLÄ JA KESÄKURPITSALLA Ainesosat 1 pkt Hälsans Kök kasvispyöryköitä 250 g kirsikkatomaatteja 1 rkl sitruunamehua 2 rkl tuoretta, hienonnettua

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

gögi Huom! Ohjeet ovat askennaisia Paahdettua gögiimppua ja kymäsavusiakka-smetanaevitettä Gögiimput Tarjoie paahdettuja gögiimppuviipaeita siakkaevitteen kera tai vamista aineksista pieniä akupaavoieipiä.

Lisätiedot

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro

Lisätiedot

- valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää. KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää

- valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää. KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11,80 - valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9,50 - ja talon leipää KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi, keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan

Lisätiedot

Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA

Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA Meri-Lapin Karitsa on pohjoinen karitsanlihatuotevalikoima, jonka liha tuotetaan Pohjois-Suomen lammastiloilla. Maultaan mieto, murea ja vähärasvainen

Lisätiedot

ITALIA. Helppo spagettibolognese. 400g jauhelihaa paprikajauhetta chilijauhetta (cayannepippuria) n.70g tomaattipyreetä 2 dl ruokakermaa

ITALIA. Helppo spagettibolognese. 400g jauhelihaa paprikajauhetta chilijauhetta (cayannepippuria) n.70g tomaattipyreetä 2 dl ruokakermaa ITALIA Helppo spagettibolognese 400g jauhelihaa paprikajauhetta chilijauhetta (cayannepippuria) n.70g tomaattipyreetä 2 dl ruokakermaa Ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Sekoita hetken aikaa ja lisää

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 72-79 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 THAI-SALAATTI JA KATKARAPUVARTAAT 2 annosta, 30 minuuttia Ainekset 50g FITNESS Original -hiutaleita 1 pieni vihreä papaija 2 porkkanaa 1 kourallinen paahdettuja maapähkinöitä

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

Eksootisia makuja Broilerista. Maukas maalaismenu. Kevään aurinkoinen menu. Äideista parhain. Hyvää pääsiäista. Pähkinäista possua

Eksootisia makuja Broilerista. Maukas maalaismenu. Kevään aurinkoinen menu. Äideista parhain. Hyvää pääsiäista. Pähkinäista possua Hyvä hyvän ruuan ystävä! Atrialla on ilo olla mukana kevään aikana Nelosella nähtävässä uudessa ruokaohjelmassa Food Club, jossa ajatuksena on tarjota kotikokeille ideoita ja virikkeitä viikonlopun kiireettömiin

Lisätiedot

Talvi Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2017 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Herkkuja kaamosajan keskelle! TA LVISEN ULKOILUPÄIVÄN JÄLKEEN MAISTUU HY VÄ RUOK A Broiler-aurajuustolasagne... 5

Lisätiedot

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 143-150 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 VIHREÄ SMOOTHIEKULHO (1 annos) kourallinen FITNESS Original -muroja 150 g tuoretta ananasta 2 kiiviä kourallinen tuoretta babypinaattia erilaisia siemeniä (valintasi

Lisätiedot

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta!

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta! Lohipiiraset & muita kalareseptejä Nautitaan kalasta! 1 kalavihkonen.indd 1 4.12.2012 13:18:39 Erämiehen muikkupata 500 g perattuja muikkuja 150 g pekonia 1 2 sipulia lohkoina tai silputtuna vähän suolaa

Lisätiedot

HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI X MUUSI. Herkutellaan hedelmillä. Tuhtia talviruokaa

HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI X MUUSI. Herkutellaan hedelmillä. Tuhtia talviruokaa HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI 11 X MUUSI Herkutellaan hedelmillä Tuhtia talviruokaa yhteishyvä.fi Pekonilihapullat Pestolihapullat Omena-inkiväärilihapullat Chililihapullat 2 YHTEISHYVÄ YHTEISHYVÄ RUOKA

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

HUHTIKUU 2015. Ideoita pääsiäiseksi. Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI. Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA

HUHTIKUU 2015. Ideoita pääsiäiseksi. Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI. Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA HUHTIKUU 2015 Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI Ideoita pääsiäiseksi Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA yhteishyvä.fi Pääsiäisen pääruoat Valmista pyhiksi joko lammaspataa, kalkkunarullaa,

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 1-8 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1. KASVISPYÖRYKÄT PESTOKERMALLA JA RIGATONILLA Ainesosat 1 pkt Hälsans Kök kasvispyöryköitä 300 g rigatoni pastaa Pestokerma 100 g vihreää pestoa 2 dl ruokakermaa Suolaa

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Mallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference

Mallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference Mallasohrakatsaus Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012 Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy Viking Malt 2012 340 000 tn kapasiteetti 3 mallastamoa, SE, FIN ja LIT Pääkonttori

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 96-103 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 TROOPPINEN TUOREPUURO (2 annosta) FITNESS Original -muroja 4 tl chia-siemeniä 2 rkl hunajaa 1 dl mantelimaitoa 1 mango 1 banaani 1 tl pellavansiemeniä 1 sitruuna

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 119-126 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 OMENA-INKIVÄÄRIKOMPOTTI (2 annosta) 20 g FITNESS Original -muroja 2 suurta omenaa 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 20 g jauhoa 20 voita tai margariinia 20

Lisätiedot

HERKULLISTA HEVOSENLIHASTA. Tartu resepteihin ja kokeile! Hevosenliha on maukasta. Voit käyttää sitä naudanlihan tavoin.

HERKULLISTA HEVOSENLIHASTA. Tartu resepteihin ja kokeile! Hevosenliha on maukasta. Voit käyttää sitä naudanlihan tavoin. HERKULLISTA HEVOSENLIHASTA Tartu resepteihin ja kokeile! Hevosenliha on maukasta. Voit käyttää sitä naudanlihan tavoin. 2 3 Hevostournedos 6 kpl 500 g 5 dl 50 g 4 dl 2 dl 50 g 400 g 150 g:n paloja sisäfileetä

Lisätiedot

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi LOKAKUU 2013 Kaalia aterialle 4 makua jauhelihasta Mehevät lämpimäiset Kokataan kanaa Linnapaisti yhteishyvä.fi Kokataan kanaa Välimerellinen kanavuoka 4 broilerin fileepihviä 2 rkl öljyä 1 sitruunan raastettu

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1

Lisätiedot

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptit ovat Lepaan puutarhatalouden opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Sisällys Annan menetetty rakkaus menukokonaisuus

Lisätiedot

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 Kampanja-aika 1.2.-30.4.2010 www.leipurin.com Leipurin Oy PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 KONDISKEVÄT 920248 Leipurin Appelsiini-omenatäyte,

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 57-64 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 MUSTIKKA PARFAIT Ainesosat - 2 dl pakastemustikoita - Ripaus suolaa - Vähän sokeria - Vähän kanelia - 2,5 dl paksua kreikkalaista jogurttia - 2 dl Fitness-muroja

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 127-134 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 SUOLAKEKSEJÄ JA VÄRIKKÄITÄ DIPPEJÄ (4 annosta) 60 g FITNESS Original -muroja 60 g täysjyvävehnäjauhoa 1 rkl unikonsiemeniä 1/4 tl suolaa 1 rkl oliiviöljyä 50 g

Lisätiedot

MARRASKUU 2014 PERUNAA PÖYTÄÄN. Monen maun liharuoat. Lohimedaljongit SUKLAATA PITKOON JA PANNAREIHIN

MARRASKUU 2014 PERUNAA PÖYTÄÄN. Monen maun liharuoat. Lohimedaljongit SUKLAATA PITKOON JA PANNAREIHIN MARRASKUU 2014 PERUNAA PÖYTÄÄN Lohimedaljongit SUKLAATA PITKOON JA PANNAREIHIN Monen maun liharuoat yhteishyvä.fi Ryyditä lihaa reilusti Liharuoat saavat uutta sävyä mausteista. Mehevä lopputulos syntyy,

Lisätiedot

Juhliin suupaloja & buffettitarjoilua

Juhliin suupaloja & buffettitarjoilua TOUKOKUU 2014 Mehevät klassikkoleivät Parsarisotto Juhliin suupaloja & buffettitarjoilua Oliivitietoa yhteishyvä.fi Kakuissa sitruunaa ja appelsiinia Suupaloja juhlapöytään Cocktailpalat ovat kätevää vierastarjottavaa,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 41-48 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ RAIKAS GRANAATTIOMENA-AAMIAINEN Ainesosat - 1 granaattiomena - 1 lasillinen vadelmajogurttia tai -viiliä - 2 rkl FITNESS-muroja Valmistus Laita granaattiomenan siemenet

Lisätiedot

Johdatus aisteihin. Tunti 1

Johdatus aisteihin. Tunti 1 Johdatus aisteihin Tunti 1 MIKÄ ON SAPERE? (tämä vain opettajalle tiedoksi) Sapere on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea Sapere on ravitsemuskasvatusta, jossa ruokaa käsitellään aistien näkökulmasta

Lisätiedot

Vuoden vihannes Kukkivat kaalit: Kukkakaali (Brassica oleracae L. Botrytis-ryhmä) Parsakaali (Brassica oleracea L. Italica-ryhmä)

Vuoden vihannes Kukkivat kaalit: Kukkakaali (Brassica oleracae L. Botrytis-ryhmä) Parsakaali (Brassica oleracea L. Italica-ryhmä) Vuoden vihannes Kukkivat kaalit: Kukkakaali (Brassica oleracae L. Botrytis-ryhmä) Parsakaali (Brassica oleracea L. Italica-ryhmä) Kukkiviin kaaleihin kuuluvat kukka- ja parsakaalit. Kukkakaalia on perinteisesti

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 135-142 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 AFTER EIGHT -SUKLAAFONDANTIT 100 g voita 125 g tummaa suklaata 4 munankeltuaista 4 munanvalkuaista 40 g sokeria 20 g vehnäjauhoja 10 After Eight -levyä Koristelu:

Lisätiedot

Reseptit. Porsaan glaseerattu kylkirivi. Porsaan lapa. Pulled Pork Bun. Kesäkinkku

Reseptit. Porsaan glaseerattu kylkirivi. Porsaan lapa. Pulled Pork Bun. Kesäkinkku Reseptit Porsaan glaseerattu kylkirivi Savusta pintamaustettua kylkiriviä 115 C:n lämmössä ja 35%:n kosteudessa neljä tuntia. Ota talteen valunut neste, keitä sitä hieman kasaan ja lisää BBQ-kastiketta.

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

LOKAKUU 2014 4 X PIIRAKKA. Muhevat. Mausteena valkosipuli. leivonnaiset BROILERIA NOPEASTI JA HITAASTI. Maistuvaa makkarasta

LOKAKUU 2014 4 X PIIRAKKA. Muhevat. Mausteena valkosipuli. leivonnaiset BROILERIA NOPEASTI JA HITAASTI. Maistuvaa makkarasta LOKAKUU 2014 4 X PIIRAKKA Muhevat Mausteena valkosipuli leivonnaiset BROILERIA NOPEASTI JA HITAASTI Maistuvaa makkarasta yhteishyvä.fi Leivo lasten kanssa Pikkuapureiden kanssa leipomisessa tärkeintä on

Lisätiedot

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava 17.2.2016 1 (7) GLÖGIT Alkuperämaa ei määrätty; ilmoitettava Viiniglögi KW160205 viiniglögi täydentävä punaviiniglögi vähittäismyyntihinta enintään 7,99 euroa vähintään 100000 pulloa; pullojen lukumäärä

Lisätiedot

Viisi ruukullista yrttejä

Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Yrtit kasvavat ruukuissa valoisalla ikkunalaudalla, parvekkeella ja puutarhassa. Tuoreet yrtit sopivat kaikenlaisiin ruokiin ja antavat uusia makuelämyksiä.

Lisätiedot

NUORET EHDOKKAAT. Yhteistyöllä vahva liitto. Auto- ja konealojen vaalipiirin ROUHEITA

NUORET EHDOKKAAT. Yhteistyöllä vahva liitto. Auto- ja konealojen vaalipiirin ROUHEITA MUKANA MYÖS ROUHEITA RUOKAOHJEITA! Auto- ja konealojen vaalipiirin NUORET EHDOKKAAT ÄLÄ OLE HILJAA, KÄYTÄ ÄÄNTÄSI! Ennakkoäänestys 2.-16.3. Uurnavaali 25.-27.3. Yhteistyöllä vahva liitto AHONEN JONI ajoneuvoasentaja,

Lisätiedot

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2012

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2012 KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2012 Leipurin Oy Leipomoteollisuusmyynti PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification Kahvileipä

Lisätiedot

Kalaryssäys reseptit 2007

Kalaryssäys reseptit 2007 Kalaryssäys reseptit 2007 Kuharuokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. itävaltalainen Gobelsburger Riesling, uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris ja ranskalainen La Sancive Muscadet Se`vre

Lisätiedot

Pohdi vierustoverin kanssa hetki, mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseen? Katsotko ostamasi tuotteen pakkausmerkintöjä, miksi/miksi et?

Pohdi vierustoverin kanssa hetki, mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseen? Katsotko ostamasi tuotteen pakkausmerkintöjä, miksi/miksi et? Kertaus Mistä saat: B-vitamiinia C-vitamiinia D-vitamiinia E-vitamiinia Magnesium Rauta Kalsium Jodi Seleeni https://www.youtube.com/watch?v=h0myvftie2u PAKKAUSMERKINNÄT POHDI pareittain Pohdi vierustoverin

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM

WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM WAD-518 WAFFLE MAKER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM KÄYTTÖOHJE WAD-518 VOHVELIRAUTA FIN Wilfa WAD-518 -vohvelirauta on vohvelirautasarja,

Lisätiedot

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu Saksassa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

www.europicnic.fi DELICATO

www.europicnic.fi DELICATO www.europicnic.fi DELICATO DELICATO-KAKUT Manteli-toffeekakku 282 Uudet suosikkikakut Delicatolta 5 x 800 g Leikkaamaton, kakusta saadaan noin 12 palaa. Mantelikakku on klassikko, joka tunnetaan Pohjoismaissa

Lisätiedot

RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com

RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Ruokaleipä RUISLEIPÄ SONEXTRA SUSTAINILLA ilman

Lisätiedot