Kesä & Järvelän Taksiasema puh Kärkölä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesä & Järvelän Taksiasema puh 765 1700. Kärkölä"

Transkriptio

1 Kesä & Järvelän Taksiasema puh Kärkölä 2012

2 2 Kesä & Kärkölä 2012 Kuntarakenne, Hevoskylä, lentokenttä ja kunnallisvaalit Kuntarakenne, Hevoskylä, lentokenttä ja kunnallisvaalit Otsikkoasioista huolimatta kesä tulee Kärkölässäkin kaikille. Kärkölän kesä sisältää vanhan tavan mukaan erityisesti Huovilan puistoon painottuvia tapahtumia, joiden toivotaan taas kiinnostavan yli kävijää kuten viime kesänäkin. Maakuntien rajat ylittävää yhteistyötä edustaa Vanajavesikeskuksen näyttely. Vuoden 2013 kesään yritetään saada uudelleen Collinin elämästä kertova kesäteatterinäytelmä, mutta tätä kirjoitettaessa asia on vielä niin alkutekijöissään, että mitään varmaa lupausta asiasta ei voi antaa. Kuntarakenne Alkuvuoden puheenaihe kun- arkipäivän elämässä. Tavoitteena joka tapauksessa on, että nykyiset hyvät palvelut säilyvät kuntarakenneuudistuksesta huolimatta. Hevoskylä Vuoden käynnissä ollut ja huhtikuun lopussa päättynyt Etpähän rahoittama Hevoskylähanke on tuonut Kärkölälle enemmän positiivista julkisuutta kuin mikään muu tähän mennessä toteutettu markkinointitoimenpide. Kiinnostus uudentyyppiseen asumiseen on ollut runsasta. Valmistelevia toimenpiteitä hankkeen rakennustöiden käynnistämiseksi on tehty käynnistyspäätöstä vaille valmiiksi. Käynnistyspäätöksen tekeminen riippuu siitä, saadaanko lopullinen ja pitävä sopi- maakuntaliitto pohtii asiaa myös oman maakuntakaavatyönsä yhteydessä. Mitään konkreettista asian tiimoilla ei sinänsä ole tapahtunut, aikatauluista sen paremmin kuin operatiivisesta toimijastakaan taikka edes siitä, toteutuuko hanke milloinkaan ei ole mitään tietoa. Asian nouseminen muutaman vuoden välein esille osoittaa kuitenkin sen, että tulevaisuudessa todennäköisesti on tarvetta Helsinki- Vantaata täydentävälle lentoasemalle ja näissä spekulaatioissa Marttila nousee aina yhtenä nimenä esiin. Tämä johtuu siitä, että maantiedettä emme pääse pakoon. Riippumatta siitä, mitä Kärkölän kunnassa asiasta päätettäisiinkään tietyt tosiasiat eivät muutu miksikään. Marttilan alue sijaitsee alle tunnin matkan päässä Helsingistä, vi- ovat monellakin tavalla poikkeuksellisen merkittävä tapahtuma, koska seuraava kunnanvaltuusto joutuu todennäköisesti ottamaan kantaa mahdolliseen kuntarakenneuudistukseen. Kuntien toimintaympäristö on muutoinkin muuttunut niin, että Kärkölän kunnassakaan ei ole odotettavissa nykyistä helpompien päätöksien tekemistä vaan uusilta valtuutetuilta tullaan vaatimaan entistä enemmän suurten kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä katsoa pitkälle tulevaisuuteen yli oman taikka seuraavienkin valtuustokausien. Toivoa sopii, ettei vaalitaistelusta muodostu repivää vaan mielumminkin rakentavaa, koska yhteistyökykyä testataan erityisesti seuraavalla vaalikaudella. matkailukarttaan ja katsoa mitä kaikkea tutustumisen arvoista sieltä löytyy. Toivotaan, että myös säiden haltija on otollinen jokaisen suunnittelemille kesäretkille ja lomakaudelle. Hyvää kesää kaikille lukijoille! Seppo Huldén kunnanjohtaja nalliselämässä on ollut valtiovarainministeriön käynnistämä kuntarakenneselvitys, jossa ehdotetaan radikaaleja muutoksia myös Päijät-Hämeen kuntien hallinnolliseen jakoon. Asian etenemisestä ei kenelläkään ole varmaa tietoa, mutta todennäköistä on, että muodossa taikka toisessa kuntarakenneuudistus tulee viimeistään seuraavan valtuustokauden loppupuolella vaikuttamaan myös kärköläläiseen päätöksentekoon. Kokonaan eri asia on, näkyykö kuntarakenneuudistus millään tavoin tavallisen kuntalaisen mus aikaiseksi alueelle tulevasta ratsutalliyrittäjästä. Joka tapauksessa hanke hankkeena on ollut erittäin onnistunut ja vastaavanlaisia teemahankkeita yritetään kehitellä myös tulevina vuosina. Lentokenttä Marttilaan rakennettava lentokenttä on noussut selvityskohteena jälleen esille. Tällä kertaa aloitteentekijänä on ollut Uudenmaan ELY-keskus ja Lahden alueen kehittämisyhtiö LAKES Oy on tehnyt perusselvityksiä. Päijät-Hämeen eressä ovat moottoritie ja rautatie ja mahdollisen lentoaseman paikka sijaitsee harvaan asutulla ja maastollisesti edullisella alueella. On luonnollista, että alueen asukkaat ovat joukolla ryhtyneet vastustamaan hanketta ja sen selvittämistäkin, mutta presidentti J.K.Paasikiveä lainatakseni maantiede on asia, jota emme pääse pakoon missään olosuhteissa. Kunnallisvaalit Ensi lokakuun lopussa käydään kunnallisvaalit. Kunnallisvaalit Kesä kaikilla Juhannuksen jälkeen pahin kunnallinen tohina hiljenee ja kuntalaiset toivon mukaan yrittävät nauttia kauniista Suomen kesästä täysin siemauksin. Kärkölässä on monta katsomisen arvoista paikkaa myös kesällä. Usein käy niin, että oman paikkakunnan nähtävyydet ja tutustumiskohteet jäävät vähemmälle huomiolle ja katseet suunnataan horisontin yli kauemmalla sijaitseviin kohteisiin. Kannattaa kuitenkin tutustua Kärkölän Kesä-Kärkölä 2012 Julkaisija Kärkitie ry vastaava toimittaja Jarkko Juselius puhelin painopaikka Esan Kirjapaino Lahti kannen kuva Hanna Hietala ja Usvaneidot Lehden jutut ja kuvat Jarkko Juselius ja Leena Reiman ellei toisin ole mainittu

3 KESÄISIÄ TAPAHTUMIA 3.6 klo Mansikkakujan kesästartti Kesä & Kärkölä Kärkölässä Mansikkakakkua 350 ensimmäiselle Pionin ja Piirongin 4-vuotissyntymäpäivien ja Mansikkatila Pekkalan TAKE AWAY -pisteen mansikan tilanmyynnin aloittamisen kunniaksi. Samaan aikaan vanhojen- ja harrasteautojen kokoontuminen pihapiirissä, tervetuloa osallistumaan omalla kulkupelillä! Tervetuloa sankoin VEDIC ART NÄYTTELY JA KESÄTAPAHTUMA NESTE OIL RALLY TAAS KÄRKÖLÄSSÄ Torstai 2.8. Lähtö (Paviljonki) Kokoomatauko (Lahden satama) EK 1 Koukunmaa EK 2 Jokimaa EK 3 Mynnilä Huolto A (Paviljonki) 45 min Yötauko (Paviljonki) Kärkölän Kisa-Veikkojen suositut torstairastit jatkuvat läpi kesän. Suunnistamaan pääsee klo Ratoja: helppo 1,5 km, 2, 4 ja 6 km. Paikalla mahdollisuus saada myös opetusta ja ohjausta suunnistamiseen lauantaina 10-20, sunnuntaina Kurssikeskus Tammenportti, Vaahalantie 63, Järvelä Koko perheen tapahtuma. Vedic Art-maalarit luovat omia teoksiaan la ja su Yli kuusivuotiaat lapset voivat kokeilla taiteen tekemistä. Lauantai-iltana musiikkia ja rummutusta klo Kahvila avoinna koko tapahtuman ajan. Lappilan perinteinen maratooni Teuronjoki melonta Retkimelontaa, joka sopii myös ensikertalaisille. (ei alle kouluikäisille). Retkimelonnan 18.9 km:n reitti kulkee kauniiden hämäläismaisemien reunustamaa jokiuomaa pitkin Hämeenkoskelta Kärkölään Onnilankujan laavulle. Matkalla mm. Hankalan Pellavaloukku, Hyväneulan koski Helvetinpuro ja Myllykoski. Maalaismarkkinat kirkonkylässä 1.9 Tarjolla monenmoisia syksyn sadon tuotteita, hevosajelua ja paljon muuta. Järjestää NS Kajastus. Opintien koulu (Kärkölän yläaste ja lukio) täyttää 50 vuotta 1.9 Juhlaohjelmaa klo Opintien koululla.

4 4 Kesä & Kärkölä 2012 LAPPILAN NUKKETAITURI Hanna Hietala rakentaa itse nukkensa ja käsikirjoittaa, ohjaa ja säveltää esityksensä Hanna Hietala on hengästyttävän energinen nukketaiteilija, jonka työhuoneen hyllyt Lappilassa pursuavat erilaisista itsetehdyistä nukeista. Hyllyiltä kurkistelee käsinukkeja, seinille on ripustettu erilaisia marionettinukkeja ja pussukoista löytyy kokonaisia pukuja. Hanna sai keväällä Hämeen Taidetoimikunnan apurahan, jonka myötä tekeillä on uusi esitys. Hannan tytär Melina syöttää strutsille muffinsia ja linnun silmät vilkkuvat kiitollisina. Marionettia ohjaava Hanna kertoo samalla tiestään nukketaitelijaksi. -Lukiolaisena Porvoossa olin sattumalta katsomassa harrastelijanukketeatterin esitystä. Olin aivan haltioissani ja kysyin, että tekevätkö ihmiset ihan oikeasti tämmöistä. Porvoon nukketeatterissa nukkeja rakensi petroskoilainen Boris Gudrjatsev, Hannan mukaan tosi lahjakas nuorimies. -Kävin sitten teatterilla koiran kanssa iltaisin, ja auttelin kun Boris oli rakentamassa nukkeja ja lavasteita. Boris sanoi joskus, että sinä menee Venäjälle ja tästä tulee ammatti. Kohti nukkemaailmaa Hannan mietteissä ei kuitenkaan ollut Venäjä, vaan eläinlääkärin ammatti. Suunnitelmat alkoivat kuitenkin muuttua ja valmistuttuaan lukiosta hän pyrki Teatterikouluun. Pääsykokeiden loppuvaiheissa häntä kuitenkin kehotettiin menemään vielä kotiin kasvamaan, kuten Hanna nauraen kertoo. Lahdesta löytyi kuitenkin sirkuskoulu, jonne Hanna suuntasi. Hän opiskeli akrobatiaa, oppi ajamaan yksipyöräisellä ja puvusti esityksiä. Hannan äidin mielestä yksipyöräisellä ajo ei oikein riittänyt ammattitaidoksi, joten Hanna haki ja hyväksyttiin Savonlinnan opettajakoulutukseen. Veri veti kuitenkin nukketeatterin maailmaan. missä suhteessa aineksia yhdistellään ja saadaan paperimassaa, joka kestää kaiken maailman mekanismeja, niin että nuken silmät liikkuvat ja suu aukeaa. Se on kaikki Viktorin ansiota, Hanna muistelee innostuneena. Silmiään räpyttelevä, suutaan aukova ja kevyesti tanssahteleva marionetti-strutsi näyttää, että Viktorin opit ovat menneet perille ja toimivat. Moniosaaja Hanna Hietala on myös perfektionisti. Hän käsikirjoittaa, ohjaa ja säveltää teatteriesityksensä. Hämeen Taidetoimikunnan myöntämän apurahan turvin tekeillä on uusi esitys, jonka sisältöä Hanna raottaa vain vähän. -Siinä on edesmenneitä ja eläviä muusikoita näköisnukkeina, hän suostuu kertomaan. Hanna on kierrellyt esitystensä kanssa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Viime hän on osallistunut kansainvälisille festivaaleille Itävallassa ja Tanskassa. Taiwaniin tuli kutsu täksi kevääksi, mutta esteen takia Hanna ei päässyt matkaan. Suomessa hän on esiintynyt mm. lastensairaaloissa, vetänyt erilaisia nukketeatterikursseja ja työpajoja ja tehnyt kiertueita omien näytelmiensä kanssa Linnanmäkeä myöten. Tällä hetkellä hänellä on esitysvalmiina kaksi omaa nukketeatterinäytelmää, vähän laajempi Talven taikaa, johon kesälehden kansikuvan Usvaneidotkin kuuluvat, sekä pienimuotoisempi, käsinukeilla toimiva murmelitarina. -Hain Turun Taideakatemiaan ja pääsin nukketeatterilinjalle. Opiskelun toisena vuonna lähdin sitten jo Venäjälle, jonne minun ei koskaan ollut määrä lähteä. Lahti tärkeä Lahden kulttuuritoimi on ollut tärkeä yhteistyökumppani ja Hanna onkin tästä tosi tyytyväinen. Viktorin opit Pietarissa Hanna pääsi nukentekijä Viktor Antonovin oppiin ja ateljeehen. Hannan mukaan juuri Viktor opasti hänet nukenrakentamisen maailmaan. -Hän opetti ihan materiaaleista alkaen nukentekoa. Miten vehnäjauhosta keitetään liisteriä, miten siihen lisätään luujauhoa, -Olen Lahdesssa opettanut, vetänyt kursseja ja vetänyt lasten työpajoja. Osallistun myös Lahden Varjoista valoihin-nukketeatterifestivaalin ideointiin. Festivaalien yhteydessä olen pitänyt useita varjonukketyöpajoja. Olen itse asiassa ollut kulttuuritoimen kanssa festivaalin toinen äiti, sitä ei ollut ennen kuin viisi vuotta sitten muutin Kärkölään. Lisäksi olen osallis-

5 Kesä & Kärkölä tunut muutaman kunnan yhteistyöhankkeeseen, jossa eri alojen taitelijat menevät kouluihin ja näyttävät mitä on tehdä taidetta. Esimerkiksi olen ensin kertonut Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä ja sitten omien nukkejen kanssa esittänyt kohtauksia kirjasta. Molemmat ovat sosiaalisia ja viihtyvät työnsä ja ystäviensä parissa, mutta haluavat sitten palata omaan pesäänsä Lappilaan. Hanna muutti puolisonsa kanssa Lappilaan viisi vuotta sitten. KÄRKÖLÄLÄISTEN TUOTANTOA Lasse Kalervon uusi levy Rakastan elämää. Myynti: Foto-Line ja Kahvila Tähkä. Levyä voi myös tilata suoraan Lasse Kalervolta, puhelin Ritva Kyyriäinen Elämää Karjalan tanhuvilla Henkilöhaastattelujen pohjalta tehty kirja kertoo Karjalassa asuneiden henkilöiden elämäntavoista heidän lapsuutensa ja nuoruutensa ajoilta. Karvakuonot vauhdissa Kissoista kertova kirja sanoin ja kuvin. Tiedustelut Ritva Kyyriäinen puhelin

6 6 Kesä & Kärkölä 2012 Nykyisin suomalaiset ovat valmiita kokeilemaan erilaisia makuja ja hyvinkin eksoottisia ruokia. Etnisiä ravintoloita on syntynyt tuhkatiheään varisinkin kaupunkeihin. Mutta aina ei tarvitse mennä ravintolaan vaan uusia makuja maailmalta voi kokeilla ihan omassa keittiössä, matkustamatta sen kauemmas kun lähimpään ruokakauppaan. Tarjoamme tässä ruokaohjeita kolmesta eri maasta. Kärkölässä asuvat, Thaimaassa syntynyt Jenni Teppola ja Tallinnassa syntynyt Lilja Lankinen valmistavat mieliruokansa. Lisäksi mukana on kreikkalaisten lihapullien ja tzatzkin reseptit. LILJA LANKISEN RUOKAVINKIT Virolaisessa ruoassa on venäläisiä vaikutteita Lilja Lankinen on inkerinsuomalainen, joka muutti miehensä Alexanderin kanssa Tallinnasta Kärkölään vuonna Koskisen Oy:n venäjän kielen tulkiksi. Alun perin tarkoitus oli jäädä vain määräajaksi, mutta lapset aloittivat koulun ja niin perhe juurtui Kärkölään. Perheen lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, mutta vierailevat usein vanhempiensa luona. Lilja toimii edelleen tulkkina. Monella tavoin virolainen keittiö on sukua suomalaiselle keittotaidolle, mutta myös venäläisen perinteen vaikutus näkyy voimakkaammin kuin meillä. Lankisten perheessä on työnjako ruoan laitossa, mies laittaa liharuoat ja Lilja tekee salaatit ja keitot. Liljalta käykin maukkaan salaatin teko kädenkäänteessä. Hän on itse nimennyt salaatin vitamiinisalaatiksi. MAKUJA MAAILMALTA Seljanka on venäläinen, myös Virossa tunnettu keitto. Kalan lisäksi keiton voi tehdä myös lihasta, sienistä, kuten tateista ja herkkusienistä tai makkarasta. Keitto on sakea ja hyvin ravitseva. Kalaseljanka Kalaliemi 1 kalanpää 1 porkkana kuorineen 5 laakerinlehteä 10 mustapippuria 1,5 l vettä 1 rkl suolaa 600 g lohta 4 perunaa 2 porkkanaa 10 oliivia 1 suolakurkku 0,5 dl isohkoja kapriksia 3 rkl vahvaa tomaattipyreetä 1 sipuli persiljaa Keitä kalalientä noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi. Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipuli. Lisää ne liemen joukkoon. Kun perunat ja porkkanat ovat lähes valmiita, lisää viipaloidut oliivit, kuutioitu suolakurkku, tomaattipyree ja kaprikset. Anna keittyä hiljalleen viitisen minuuttia. Lisää lopuksi kalanpalat. Keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Keiton maku vain syvenee seuraavana päivänä. Tarjoile keitto smetanan kera. Liljan vitamiinisalaatti Tuoresalaatti, jossa vitamiinit ovat parhaassa muodossa. 1 porkkana 1 punajuuri 1 valkosipulinkynsi 1 omena hieman sitruunanmehua kevytmajoneesia maun mukaan Raasta kaikki hienoksi raasteeksi ja sekoita hyvin. Lisää majoneesi ja sekoita. Thairuoka on erilaisten makujen sekoitus Hapanimelä possu valmistuu nopeasti Ploenchan Teppolan tekemänä. Itse paistaminen vie kymmenisen minuuttia, kun esivalmistelut on tehty hyvin. Ploenchan, jota kutsutaan suomalaisen suuhun sopivammalla nimellä Jenni, on asunut kymmenen vuotta Suomessa. Miehensä Jarkko Teppolan hän tapasi Thaimaassa. Jenni on viihtynyt hyvin Suomessa ja suomen kielikin sujuu jo kiitettävästi. Tosin Jenni sanoo, että hän ymmärtää paremmin suomea kuin puhuu. Miehensä kanssa hän puhuu suomea ja englantia. Lapsien kanssa hän puhuu thain kieltä. Teppoloilla syödään thai- ja suomalaista ruokaa. Helppoihin thairuokiin löytyvät ainekset paikallisesta ruokakaupasta. Erikoisemmat mausteet ja ainekset haetaan thai-kaupasta Lahdesta. Hapanimelä possu 400 gr porsaansuikaleita 1 tl kasvisöljyä kurkkua valkosipulia, murskattuna chiliä viipaleina 100 gr herkkusieniä 1 tomaatti viipaleina kevätsipuleita 1 tl viinietiikkaa 2 tl tomaattisosetta 2 tll sokeria 1 rkl kalakastike ¼ tl suolaa ½ kuppia kanalientä 1 tl peruna- tai maissijauhoja ¼ tl pippuria Valkosipulia ja chiliä voit lisätä maun mukaan, riippuen siitä kuina tulista haluat ruoasta. Toimi samoin myös muiden mausteiden kanssa. Kuumenna öljy ja hauduta valkosipuli. Lisää possusuikaleet ja keitä niitä 5 minuuttia, jatkuvasti sekoittaen. Sitten lisää kurkku, sienet, tomaatti, kevätsipuli, sipuli, chili, viinietiikka, tomaattisose, sokeri, kalakastike, suola ja puolet kanaliemestä. Sekoita hyvin. Sekoita perunajauho loppuun kanaliemeen ja kaada wok-pannuun ja keitä kunnes kastike paksunee. Nosta hellalta ja lisää pippuri. Koristele korianderin lehdillä. Vinkki: Voit myös esivalmistella possun seuraavasti: Leikkaa liha poikkisyin tikkumaisiksi suikaleiksi ja pane kulhoon. Sekoita joukkoon soijakastike ja omenamehu. Jätä liha maustumaan 10 minuutiksi. Ruokaan voi myös lisätä mm. ananaspaloja ja paprikaa. Kalakastikkeen sijaan voi käyttää myös soijaa. Tarjoa jasmiini- tai basmatiriisin kanssa Thairuoan valmistus Thairuoka tehdään yleensä liedellä tai kaasuliekillä wokissa, pannulla tai höyrykeittimessä. Ruoka valmistetaan yleensä paistamalla tai höyryttämällä. Uuni ei kuulu thaimaalaisen keittiöön. Ruoanvalmistus pohjaa esivalmisteluihin. Samaan ruokaan voidaan yhdistää sekä lihaa että kalaa ja vihanneksia. Nopea kypsentäminen varmistaa ruuan raikkauden ja rapeuden. Lihat, eri vihannekset ja maustetahnat lisätään pannulle kypsymisjärjestyksessä. Vihannesten ei anneta olla pannulla niin kauan, että niistä tulisi löysän pehmeitä. Vihannekset lisätään kypsymisjärjestyksessä, jotta ne säilyttävät värinsä ja makunsa. Thairuoka on perusmakujen, suolaisen, makean, karvaan, tulisen ja happaman sekoitus. Jenni ja perheen kuopus Lauri.

7 Kreikkalaiset lihapullat Kesä & Kärkölä gr jauhelihaa 200 gr tomaattimurskaa 1 dl korppujauhoja 1 sipuli 2 rkl ruokaöljyä 2 kananmunaa 100 gr fetaa 100 gr oliiveja 2 valkosipulinkynttä pippuria, suolaa, oreganoa, rakuunaa Ohje Sekoita korppujauhot tomaattimurskaan ja anna turvota viisi minuuttia. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä. Hienonnetun sipulin ja valkosipulin voi myös pehmentää mikrossa. Laita sipulit kulhoon, päälle öljyä ja minuutiksi mikroon. Murusta feta ja pilko oliivit paloiksi. Sekoita kaikki aineet keskenään ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta sopivan kokoisia pyöryköitä ja paista uunissa 200 asteessa minuuttia. Tzatziki Tzatziki eli kreikkalainen kurkku-jugurttikastike on loistava lisuke ja helppo valmistaa. 5 dl kreikkalaista jogurttia tai luonnonjogurttia 1 kurkku valkosipulia maun mukaan 1 tl viinietiikkaa oliiviöljyä valko- tai mustapippuria, suolaa 1-2 tl sitruunanmehua Raasta kurkut, ripottele hieman suolaa joukkoon ja valuta kostutetulla keittiöliinalla vuoratussa siivilässä. Jos jogurtti on ohutta, valuta se suodatinpaperin läpi. Sekoita kurkku, murskattu tai hienonnettu valkosipuli sekä valutettu jogurtti keskenään. Lisää viinietikka ja sitruuna. Lisää hieman oliiviöljyä joukkoon, mausta musta- tai valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla. Kärkölän kirjasto Järvelässä ei ole koolla pilattu, mutta sekä asiakkaiden että kirjastovirkailijoiden mukaan se on sekä viihtyisä että toimiva. Kirjasto on nykyään Hollolan kirjastotoimen alainen. Järjestely on parantanut Kärkölänkin mahdollisuuksia laajentaa kokoelmiaan. Kirjastolainauksia Kärkölässä tehtiin viime vuonna kokonaista , mikä on kohtalaisen hyvä saavutus noin viidentuhannen kunnalle. asukkaan Kärkölän kirjaston lainaustiskin takana istuu vuorossa oleva kirjastovirkailija Pirkko Saari. Hänen mukaansa kirjastolainat ovat olleet selvässä nousussa. Olemme erittäin tyytyväisiä Hollolan kirjastotoimen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Kokoelmat ovat laajentuneet valtavasti. Saamme sieltä paljon materiaalia, mutta yllättävää kyllä, Hollolakin pyytää välillä meiltä aineistoa, Pirkko Saari sanoo. Kunnan kirjastoa on viime vuosina kohennettu myös sisältäpäin. Kirjat löytyvät entistä helpommin, kun kirjojen lajittelu on uusittu. Uutuushyllyt ovat selkeästi esillä ja dvd-levyjen kokoelma karttuu koko ajan. Pirkko Saaren mukaan aikuisten puolella lainataan eniten jännäreitä, dekkareita ja romantiikkaa ja henkilöhistoriatkin kiinnostavat kuntalaisia. Kirjastosta voi myös tilata kirjoja, ja jos niitä ei omista kokoelmista löydy, kirjastovirkailijat kääntyvät muiden kirjastojen puoleen. Opiskelijoitakin voidaan tukea kaukolainauksella. ihan uutuudesta ole kysymys, Pirkko kertoo. Dvd-levyjen kokoelmaa on kartutettu parin viime vuodan ajan ja niiden lainaus on koko ajan kasvussa, peräti räjähdysmäisesti, Pirkko Saari arvioi. Kirjaston lukusalissa Rainer Nuuttila istuu lukemassa päivän lehtiä. Lehtiä on tarpeeksi eikä minulla ole mitään valittamista. Kirjasto on ihan ok, Rainer toteaa. Jari Mäkinen puolestaan kertoo käyvänsä kirjastossa 2-3 kertaa viikossa. Kirjasto on kovasti kehittynyt viime vuosina ja täältä löytyy luettavaa kaikille ikäryhmille. Valokuvausta harrastava Jari lainaakin mielellään luontoon ja valokuvaukseen liittyviä teoksia. Nuorempaa lainaajapolvea edustava Otto Soininen käy kirjastossa ainakin kerran viikossa. Hänen lempilukemistoon ovat japanilaiset mangat, joita Otto käy sekä lainaamassa että myös tilaamassa. Myös videot kiinnostavat häntä. Ihan hyvä kirjasto, Otto arvioi. Kirjaston tilat ovat ahtaat ja vähän sokkeloisetkin, mutta aina voi kääntyä kirjastovirkailijoiden puoleen. -Tervetuloa ja yritämme parhaamme mukaan palvella lainaajia, Pirkko Saari vielä viestittää. PIENI MUTTA HYVÄ KIRJASTO- LAINAT KASVANEET Yllä vasemmalla: Jari Mäkinen on tyytyväinen kirjaston palveluihin. Yllä: Kirjastovirkailija Pirkko Saari päätteensä ääressä. Alla: Kirjastosali Dvd-hyllystä on tullut lainaajien keskuudessa yhä suositumpi. -Nykyään netissä on hyvät palvelut. Pystymme paikallistamaan halutun kirjan eli jos vaikka Lahdesta ei löydy, niin saadaan kirja vaikka Rovaniemeltä. Varastokirjasto Kuopiossa on nopea toimittaja, jos ei

8 8 Kesä & Kärkölä 2012 KESÄ-KÄRKÖLÄN PERINTEINEN KESÄ-GALLUP seijan pikku huovila Jutta Ylönen ja Leisku. Mikä on parasta kesässä? Lämmin sää ja uiminen ja saa olla ulkona. Kasvatan kasvihuoneessa chiliä, kurkkuja ja tomaatteja. Mikä on paras kesäruoka? Grillimakkara ja salaatti ja juomana appelsiinimehu. Kari Liikonen ja ja Senja 1,2 vuotta. Mikä on parasta kesässä? Loma, jäätelö ja auringonpaiste. Yhdessäolo perheen kanssa ja grillailu. Mikä on paras kesäruoka? Kaikki ruoka, mitä grillissä voi tehdä. Lihat ja makkarat hyvän salaatin kanssa ja ehdottomasti uudet perunat. Riitta Reiman ja Lili Halme, 2 vuotta ja Niko Halme 3 vuotta. Mikä on parasta kesässä? Lämpö, mansikat, jäätelö sekä mökkeily. Kesän lämpö herättää ihmiset eloon. Paras kesäruoka? Grillattu kana ja salaatti sekä jäätelö ja vesimeloni. Niko tykkää grillimakkaroista ja jäätelöstä. Seija Anttosen kodin vieressä oleva alue oli pelkkää pajukkoa, kunnes yhtenä keväänä Seija kyllästyi katselemaan rumasti katkennutta pajua ja päätti kaataa sen. Siitä kunnan puistoksi kaavoittaman alueen raivaaminen alkoi. Nyt on menneillään seitsemäs vuosi. Alue on vähitellen muuttunut kukoistavaksi puistoksi. Seija Anttonen on raivannut kaiken käsin, istuttanut pensaita, puita ja kukkia. Hän kutsui pitkään puistoa terapiapuistoksi, kunnes eräs toimittaja totesi, että tämähän on kuin Pikku Huovila. Seija Anttonen ei tarkalleen tiedä, kuinka monta kukkalajiketta tai puuta puistossa on. Suurin osa on saatu lahjoituksina. Kesällä Seijan tapaa melkoisella varmuudella hoitamassa kukkia, leikkaamassa nurmikkoa tai muuten vain ihailemassa kättensä töitä. Ohikulkijat juttelevat mielellään hänen kanssaan. Marjo Riitta Kervinen Mikä on parasta kesässä? Saa istua laiturin nokassa ja voi olla ulkona vaikka koko yön ja kuunnella lintuja. Mikä on paras kesäruoka? Rakastan salaatteja eri muodoissa. Olen kasvissyöjä ja kokeilen erilaisia salaatteja oman pääni mukaan. Kirsti Titti Vanhanen Mikä parasta kesässä? Kesän parasta antia on luonto. Tykkään pyöräillä ja täältä kirkolta pääsee kuntakeskukseen ja esimerkiksi Hollolan kirkolle mukavasti pyöräillen. Paras kesäruoka? Grillattu kana, mutta tykkään syödä Tähkässä, joka on kirkonkyläläisten olohuone. Pasi Hakala Mikä on parasta kesässä? Parasta kesässä ovat lämpö, lomat ja kaverit. Paras kesäruoka? Paras kesäruoka on grillattu, hyvä liha. Lihan suhteen en ole kranttu, kunhan se on hyvää, eikä mitään jauhelihaa. Monet kärköläläiset tuovat vieraansa ihailemaan kukoistavaa puistoa. Varsinaista puistosuunnitelmaa Seijalla ei ole. - Kaikki on inspiraatiota. On hauska seurata joka vuosi kukkien kasvua ja keväisin tarkkailla, miten kukat ovat selvinneet talvesta. Tämä pitää mielen virkeänä. Talvisin Seija käy keramiikkakursseilla. Silloin hän tekee patsaita ja kukkaruukkuja Pikku Huovilaan. Seija Anttonen Pikku Huovilassaan..

9 Kesä & Kärkölä ARKKITEHTI SAPATTIVAPAALLA Rakennusarkkitehti Kari Korvenranta määrittelee itsensä paikallisesti suurkuntalaiseksi ja laajemmin eurooppalaiseksi. Hän asuu Lahdessa, perheen maatila on Hämeenkoskella ja työpaikka Järvelässä, missä Korvenrannan Puusepäntehdas on toiminut liki sata vuotta. Tällä hetkellä Kari pitää sapattivuotta, mikä mahdollistaa laajan kiertelyn Euroopassa. Korvenrannan Puusepäntehdas on perheyritys, joka työllistää parikymmentä henkeä. Yritys on perustettu 1919, joten satavuotisjuhlat häämöttävät edessä vielä tällä vuosikymmenellä. Johdossa on nyt perheyrityksen kolmas sukupolvi ja neljäs on tuloillaan. Kari vastaa kiinteistöistä ja osallistuu suunniteluun. Sisarussarjasta Arto on toimitusjohtaja, Jyrki, Jarkko ja Petri ovat tuotantoinsinöörejä. Pirjo puolestaan opettaa liiketaloustiedettä Lahden ammattikorkeakoulussa. Tehdas on koko toimintansa ajan sijainnut Järvelässä. Puulaakso Puusepäntehtaan tiloista voivat muutkin vuokrata itselleen toimitilaa. Tällä hetkellä niissä toimiikin saman alan yksityisyrittäjä sekä Tenwood. Lisäksi entinen vuokralainen Faktawood on ostanut naapurikiinteistön. Kari nimittääkin neljän puutuotealan yrityksen rypästä Puulaaksoksi. Kielitaito tarpeen Korvenrannan tuotevalikoimaan kuuluvat erilaiset puutuoteteollisuuden komponentit sekä toimistokalusteet. Puusepäntehdas määritteleekin itsensä huonekalu- ja puutuoteteollisuuden alihankkijaksi, jonka asiakkaita ovat mm. Koskisen Oy, Martela, Avarte ja Metos. Tehtaan koneet ovat Italiasta ja Saksasta. Ainakin maallikon yllättää Karin kertoma tieto, jonka mukaan Italia on Euroopan puusepänteollisuuden selkeä ykkösmaa. Puusepäntehtaan tuotteista liki puolet lähtee vientiin. Vaikka Korvenranta ei itse suoraan vie tuotantoaan ulkomaille, lähtee komponenttitavaraa vientiin asiakasyritysten kautta. Ulkomaiset loppuasiakkaat ovatkin jatkuvassa yhteydessä Järvelään. -Tässä täytyy lähettää kiitokset Kärkölän lukion opettajille kieltenopetuksesta. Esimerkiksi saksankielestä on ollut hyötyä kaikille meille Korvenrannan veljeksille ja siitä suuri ansio kuuluu Sinikka Wendorfille, joka osasi opettaa käytännön kielitaitoa, Kari Korvenranta kiittelee. Sinikka Wendorf viettää eläkepäiviään kirkonkylässä, jonne ansaitut kiitokset varmasti kiirivät. Sapattivuosi Euroopassa Kari Korvenranta pitää tällä hetkellä sapattivuotta ja käytännössä asuu nyt Saksassa. Hänellä on omien sanojensa mukaan kämpät Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa. Ne eivät kuitenkaan ole omistusasuntoja, kuten Kari kiireesti lisää. -Ihan sen takia otin sapattivuoden, että minulla on niin paljon tuttuja Euroopassa, että kerrankin ehdin käydä tapailemassa heitä, eikä tarvitse hotelleissa asua, Kari heittää. Hän on vankkumaton eurooppalainen, jonka mielestä kansainvälistymiselle ei ole vaihtoehtoja. -Luin juuri EU-tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisten mielestä parasta täällä on vapaa liikkuminen ja sitten suurin ongelma on maahanmuutto, Kari ironisoi. Tosiasia on se että maailma pienenee ja kansainvälistyy, se on tyly totuus. Hänen mukaansa koulutus onkin tärkein omaisuus, jos Kärkölästä halajaa maailmalle. Suomalaisella maaseudulla asuminen ei Karin mielestä ole mikään este kansainvälistymiselle. -Maaseudun ja kaupunkien erot Euroopassa ovat suurempia kuin valtioiden väliset erot. Maiden väliset erot eivät enää ole se juttu, vaan erot syntyvät alakulttuureista. Saksalaisen ja itävaltalaisen maalaisen kanssa on hyvin paljon yhteistä. Paikallisuus kunniassa Kari Korvenranta on mainio esimerkki siitä, kuinka kansainvälisyys ja paikallisuus voivat kulkea käsi kädessä. Hän on Hollolan Nuorisoseuran puheenjohtaja ja Kärkölä-Seuran varapuheenjohtaja ja vielä Kärkölän Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja. Hollolan Nuorisoseuran suurin vuosittainen satsaus on Hollo ja Marttafestivaali, Kärkölä-Seura puolestaan mm. ylläpitää Kärkölän kotiseutumuseota. Kari kertoo olevansa kovasti kiinnostunut paikallishistoriasta ja tällä kiinnostuksella on kansainväliset juurensa. -Saksassa kierrellessä kiinnitti huomiota yritysten ylpeily omalla historiallaan ja isältäpojalle mentaliteetillaan. Siellä oli monessa yrityksessä kyltti, että on toimittu jo siitä ja siitä vuodesta lähtien. Meillähän on joskus vähän kyselty, että ettekö te sadassa vuodessa ole päässeet tuon pidemmälle, Kari naurahtaa. Paikallista on myös se, että Kari entisöi perheensä kanssa Hämeenkosken maatilaa vuoden 1953 asuun. Tilan päärakennus on rakennettu tuona vuonna. Se tehtiin keskuslämmitystä ja kalusteita myöten täysin moderniksi, eikä taloa ole sen jälkeen ole remontoitu. Lähtökohta entisöinnille on siis loistava. TEITÄ PALVELEE RAUTIA RAUTIA KOTIPIHA-MYYMÄLÄ NESTE JAKELUASEMA KAHVILA-RAVINTOLA KOTIPIZZA VEIKKAUSPISTE JÄRVELÄN RAUTA KY Peltotie 2, Järvelä, p. (03) , fax (03) Rautakauppa ja puutarhamyymälä ma-to 8-17, pe 8-18, la Neste-asema ja Kotipizza 8-21 Kesä-Kärkölän suklaamousse 200 g taloussuklaata 50 g voita tai margariinia 2 keltuaista 2 rkl konjakkia halutessasi 2 valkuaista 3 dl kuohukermaa Paloittele suklaa ja voi kattilaan. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes se sulaa. Nosta kattila pois liedeltä. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Lisää keltuaiset suklaaseokseen yksitellen voimakkaasti vatkaten. Mausta seos halutessasi konjakilla ja anna jäähtyä. Voit halutessasi puristaa muutaman lusikallisen appelsiinin mehua mukaan. Vatkaa kerma ja valkuaiset erikseen vaahdoksi. Sekoita vaahdot varovaisesti suklaaseokseen. Jaa vaahto annosmaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin.

10 10 Kesä & Kärkölä 2012

11 Kesä & Kärkölä 2012 Hollolan Tilkkukillan näyttely Kohtaamisia on kesän ajan näytillä Huovilan ladossa. Puistossa on myös kasvimyyntiä. Lajikkeet ovat puiston omia kasveja. Kuvassa Huovilan puutarhuri Jukka Koponen. Teatteri Pensas ja Shakespearen Kesäyön uni 25.6 ja päälle tanssit. Hiidenmäen metsäpolku sijaitsee Kärkölässä Huovilan puiston takaisella mäellä. Metsäpolussa on kahdeksan rastia ja sen kokonaispituus on noin 1,2 kilometriä. Hiidenmäen korkeuserojen takia reitillä on nousuja, mutta suurin osa reitistä kulkee valmiilla poluilla. Hiidenmäen päällä on huvimaja, jossa voi syödä eväitä ja ihailla maisemaa Kärkölän kirkolle päin. Polku on merkitty maastoon punakärkisin paaluin ja punaisin maalimerkinnöin puiden rungoissa. 11 Kärkölän kotiseutumuseolla on useita mielenkiintoisia rakennuksia ja paljon esineistöä. Kotiseutumuseo sijaitsee Huovilan puiston kupeessa, joten siihen on helppo tutustua puistovierailun yhteydessä. Puiston vierailijoita palvelee myös kotiseutumuseon kahvila (alla). Alla: Seppo Isokangas, viime vuoden Kärkölän Kärnäpää, vetää yh- Alla: Anja Suomi on Huovilan osaava ja monipuolinen opas. teislaulua puistossa.

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro

Lisätiedot

Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA

Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA Viikon ainekset VIIKKO 39 LIHA JA KALA 350 g maalaiskanan jauhelihaa 1 pss katkarapuja

Lisätiedot

Kalaryssäys reseptit 2007

Kalaryssäys reseptit 2007 Kalaryssäys reseptit 2007 Kuharuokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. itävaltalainen Gobelsburger Riesling, uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris ja ranskalainen La Sancive Muscadet Se`vre

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

ITALIA. Helppo spagettibolognese. 400g jauhelihaa paprikajauhetta chilijauhetta (cayannepippuria) n.70g tomaattipyreetä 2 dl ruokakermaa

ITALIA. Helppo spagettibolognese. 400g jauhelihaa paprikajauhetta chilijauhetta (cayannepippuria) n.70g tomaattipyreetä 2 dl ruokakermaa ITALIA Helppo spagettibolognese 400g jauhelihaa paprikajauhetta chilijauhetta (cayannepippuria) n.70g tomaattipyreetä 2 dl ruokakermaa Ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Sekoita hetken aikaa ja lisää

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Ryssäystiimin kalanyytit

Ryssäystiimin kalanyytit Kalaryssäys reseptit 2006 Ryssäystiimin kalanyytit Lohta Tilliä Ruohosipulia Suolaa Sipulia Paprikaa Herkkusieniä Foliota ja leivinpaperia Mausta lohisuikaleet suolalla, ruohosipulilla, tillillä. Suikaloi

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA

Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA Meri-Lapin Karitsa on pohjoinen karitsanlihatuotevalikoima, jonka liha tuotetaan Pohjois-Suomen lammastiloilla. Maultaan mieto, murea ja vähärasvainen

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

gögi Huom! Ohjeet ovat askennaisia Paahdettua gögiimppua ja kymäsavusiakka-smetanaevitettä Gögiimput Tarjoie paahdettuja gögiimppuviipaeita siakkaevitteen kera tai vamista aineksista pieniä akupaavoieipiä.

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 80-87 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 LAURAN BANAANIOHUKAISIA, GLUTEENITTOMIA MUROJA JA MUSTIKOITA 6 annosta 3 banaania 6 munaa 40 g murskattuja gluteenittomia muroja 200 g mustikoita 1 tl vaniljajauhetta

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun... 4. Nyt vehkeillään...108. Kotiseudun kasveja ja eläimiä..16. Opin ottamaan vastuuta...124. Kartta tutuksi...

Tervetuloa kouluun... 4. Nyt vehkeillään...108. Kotiseudun kasveja ja eläimiä..16. Opin ottamaan vastuuta...124. Kartta tutuksi... Tervetuloa kouluun... 4 1. Kouluvuosi alkaa...6 2. Hyvä yhteishenki on kaikkien vastuulla...8 3. Liikenne on yhteispeliä...10 4. Polkupyörä on ajoneuvo...12 Kotiseudun kasveja ja eläimiä..16 5. Maitohorsma

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 57-64 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 MUSTIKKA PARFAIT Ainesosat - 2 dl pakastemustikoita - Ripaus suolaa - Vähän sokeria - Vähän kanelia - 2,5 dl paksua kreikkalaista jogurttia - 2 dl Fitness-muroja

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta!

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta! Lohipiiraset & muita kalareseptejä Nautitaan kalasta! 1 kalavihkonen.indd 1 4.12.2012 13:18:39 Erämiehen muikkupata 500 g perattuja muikkuja 150 g pekonia 1 2 sipulia lohkoina tai silputtuna vähän suolaa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Sivu 1/5 Kotimaa 24.10.2015 klo 17:38 päivitetty 24.10.2015 klo 17:39 Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Vaikka Nukketeatteri tunnetaankin paremmin ulkomailla, on sen historia Suomessakin yli

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Pieni pääsiäisruokakirjanen

Pieni pääsiäisruokakirjanen Lisää pääsiäis- ja muita ruokaohjeita keittokirjoistani http://www.satokangas.fi/keittio 2014 Pieni pääsiäisruokakirjanen Reija Satokangas Sisällysluettelo Alkuun tai lisäksi... 2 Villiriisisalaatti...

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 72-79 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 THAI-SALAATTI JA KATKARAPUVARTAAT 2 annosta, 30 minuuttia Ainekset 50g FITNESS Original -hiutaleita 1 pieni vihreä papaija 2 porkkanaa 1 kourallinen paahdettuja maapähkinöitä

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

JAKSO MITEN MATKA ALKAA?

JAKSO MITEN MATKA ALKAA? Otavan asiakaspalvelu Puh. 0800 17117 asiakaspalvelu@otava.fi Tilaukset Kirjavälitys Oy Puh. 010 345 1520 Faksi 010 345 1454 kvtilaus@kirjavalitys.fi 1. painos 2015 Kati Aavikko, Satu Arjanne, Sanna Halivaara

Lisätiedot

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013 Hei, Olen Jouko Martikainen. Koulutukseltani olen keittömestari, töitä olen ravintola-alalla tehnyt 35-vuotta. Olen työskennellyt ympäri Suomea erilaisissa ravintoloissa erilaisilla konsepteilla. Villiyrtit

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 41-48 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ RAIKAS GRANAATTIOMENA-AAMIAINEN Ainesosat - 1 granaattiomena - 1 lasillinen vadelmajogurttia tai -viiliä - 2 rkl FITNESS-muroja Valmistus Laita granaattiomenan siemenet

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptit ovat Lepaan puutarhatalouden opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Sisällys Annan menetetty rakkaus menukokonaisuus

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 119-126 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 OMENA-INKIVÄÄRIKOMPOTTI (2 annosta) 20 g FITNESS Original -muroja 2 suurta omenaa 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 20 g jauhoa 20 voita tai margariinia 20

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011

Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011 Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011 Järjestäjät: Riina Finnberg Teija Isokallio Nina Kuusela Tässä kohtaa ei vielä tiedetty, millainen ilta olisi edessä? Apujoukot olivat jo hiukan tehneet taustatyötä

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot