Eduskuntavaalit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskuntavaalit 18.3.2007"

Transkriptio

1 Eduskuntavaalit Ennakkoäänestys

2 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Vuoden 2007 eduskuntavaalit järjestetään Ne ovat eduskunnan 100-vuotisjuhlavaalit. Eduskunnan tehtävät Suomen perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle. Koska kaikki eivät kuitenkaan voi päättää kaikesta, valitsemme eduskunnan tekemään päätöksiä puolestamme. Eduskunta säätää lait, joiden mukaan yhteiskunta toimii. Eduskunnan tehtäviin kuuluu myös päättää valtion talousarviosta. Eduskunta valitsee pääministerin. Suomen kansalaiset valitsevat eduskuntavaaleissa 200 kansanedustajaa. Eduskuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Kuka saa äänestää? Eduskuntavaaleissa voi äänestää jokainen Suomen kansalainen, joka on täyttänyt 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä Jos Sinä olet äänioikeutettu eduskuntavaaleissa, saat postissa ilmoituskortin. Ilmoituskortissa on Sinun nimesi, vaalipäivä ja ennakkoäänestysaika sekä tieto äänestyspaikastasi vaalipäivänä. Ilmoituskortin mukana saat myös luettelon ennakkoäänestyspaikoista, jotka ovat oman vaalipiirisi alueella. Ketä voit äänestää? Eduskuntaan pyrkii paljon enemmän henkilöitä kuin sinne voidaan valita. Eduskuntaan pyrkiviä kutsutaan ehdokkaiksi. Suomi on jaettu 15 vaalipiiriin. Jokaisessa vaalipiirissä on omat ehdokkaat. Voit äänestää vain sellaista henkilöä, joka on ehdokkaana omassa vaalipiirissäsi. Vaalipiirisi ilmoitetaan ilmoituskortissa. Tietoa ehdokkaista saat esimerkiksi lehdistä, televisiosta tai Internetistä. Voit myös tutustua ehdokkaiden vaalimainoksiin, joita on muun muassa kadunvarsilla. Saatat saada vaalimainoksia myös kotiisi postitse. Jokaisella ehdokkaalla on oma ehdokasnumeronsa. Oman vaalipiirisi ehdokkaiden numerot löytyvät muun muassa äänestyspaikoilta. Numerot näkyvät yleensä myös ehdokkaiden vaalimainoksissa. Vaalisalaisuus Suomessa äänioikeuteen kuuluu vaalisalaisuus. Se tarkoittaa, että teet merkinnän äänestyslippuun äänestyskopissa. Siten kukaan ei näe, ketä äänestät. Sinun ei myöskään tarvitse kertoa kenellekään, ketä ehdokasta äänestät. Äänestäminen on myös vapaaehtoista. Jokainen päättää itse, haluaako äänestää.

3 Vaalipäivä Vaalipäivä on sunnuntai Äänestyspaikat ovat avoinna kello Voit äänestää vaalipäivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty ilmoituskorttiisi. Ulkomailla äänestäminen Ulkomailla asuvat tai muutoin ulkomailla oleskelevat Suomen kansalaiset voivat äänestää Suomen edustustoissa. Ulkomailla ennakkoäänestysaika on Äänestyspaikalla Sinua odottaa vaalivirkailija. Hän tarkistaa henkilöllisyytesi. Sen jälkeen hän antaa Sinulle äänestyslipun. Näin äänestät 1 3 Ota äänestyspaikalle ehdottomasti mukaan henkilöllisyystodistus. Myös ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan. Mene täyttämään äänestyslippu äänestyskoppiin. Kirjoita äänestyslippuun selvästi sen ehdokkaan numero, jota äänestät. Jos et muista numeroa, tarkista se luettelosta, joka on äänestyskopin seinällä. Älä kirjoita äänestyslippuun mitään muuta.

4 4 6 Taita äänestyslippu keskeltä niin, että kukaan ei voi nähdä numeroa. Lippuun on merkitty kohta, mistä se taitetaan. Pudota äänestyslippu vaaliuurnaan. 5 7 Mene uudelleen virkailijan luo. Hän leimaa äänestyslippusi leimasimella. Näin olet äänestänyt ja voit poistua äänestyspaikalta.

5 Ennakkoäänestys Jos et voi tai halua äänestää vaalipäivänä, voit äänestää ennakkoon. Ennakkoon voit äänestää esimerkiksi kunnan virastoissa ja postikonttoreissa. Voit äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa, myös vieraalla paikkakunnalla. Ennakkoäänestysaika on Näin äänestät ennakkoon Ennakkoäänestyspaikassa vaalivirkailija tarkistaa ensiksi henkilöllisyytesi ja sen, ettet ole jo äänestänyt. Sen jälkeen hän antaa Sinulle äänestyslipun. Mene täyttämään lippu äänestyskoppiin. Kirjoita äänestyslippuun selvästi sen ehdokkaan numero, jota äänestät. Jos et muista numeroa, tarkista se oman vaalipiirisi ehdokasluettelosta. Älä kirjoita äänestyslippuun mitään muuta kuin numero. Taita äänestyslippu keskeltä niin, että kukaan ei voi nähdä numeroa. Lippuun on merkitty kohta, mistä se taitetaan. Mene vaalivirkailijan luokse. Vaalivirkailija leimaa äänestyslippusi ja antaa Sinulle ruskean vaalikuoren. Laita äänestyslippu kuoreen ja liima kuori kiinni. Tarkista, että kuori on huolellisesti suljettu. Sen jälkeen vaalivirkailija pyytää Sinua allekirjoittamaan lomakkeen. Allekirjoitus on vakuutus siitä, että olet itse täyttänyt äänestyslipun ja sulkenut sen leimattuna kuoreen. Lopuksi vaalivirkailija sulkee vaalikuoren ja allekirjoittamasi lomakkeen keltaiseen lähetekuoreen ja lähettää sen keskusvaalilautakunnalle. Keneltä saat apua? Vaalivirkailijat neuvovat ja auttavat Sinua kaikissa tilanteissa. Jos olet epävarma, pyydä heiltä apua. Vaalipäivänä äänestyspaikalla on myös vaaliavustajia. Jos et itse pysty täyttämään äänestyslippua, voit pyytää vaaliavustajan avuksesi äänestyskoppiin. Vaaliavustajana voi toimia myös joku sellainen ihminen, jonka olet itse valinnut, esimerkiksi joku omainen. Vaaliavustaja ei saa kertoa kenellekään, ketä äänestit. Kotiäänestys Jos olet vaikeasti vammautunut tai pitkäaikaisesti sairas, voit äänestää ennakkoon myös kotonasi. Vaalivirkailija tulee silloin kotiisi. Jos haluat äänestää kotona, ilmoita siitä puhelimella tai lomakkeella keskusvaalilautakunnalle. Lautakunnan puhelinnumeron löydät ilmoituskortistasi. Ilmoitus kotiäänestyksestä on tehtävä kello 16 mennessä. Jos olet hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa, voit äänestää siellä.

6 Lisää tietoa Internetistä: Oikeusministeriö Eduskunta Julkishallinnon verkkopalvelut: aiheet/laki_ja_oikeusturva/vaalit_ja_vaikuttaminen/index.html Papunetin selkosivut Vaalipäivä on sunnuntai Esitteen tilaukset: Esitettä voi tilata ilmaiseksi rajoitetusti osoitteesta Selkokeskus, Viljatie 4 A, Helsinki, puhelin (09) , sähköposti: Esite löytyy myös Internetistä osoitteesta Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna kello 9-20.

7 Lisätietoa vaaleista Oikeusministeriö Selkokeskus

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite KUNTAVAALIT 2017 Ennakkoäänestys 29.3. 4.4.2017 Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017 Selkoesite Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää? Suomi jakautuu kuntiin, joilla on itsehallinto. Kunnat päättävät monista

Lisätiedot

Kunnallisvaalit. Ennakkoäänestys 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012. Selkoesite

Kunnallisvaalit. Ennakkoäänestys 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012. Selkoesite Kunnallisvaalit 2012 Ennakkoäänestys 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012 Selkoesite Kunnallisvaalit 2012 Ennakkoäänestys Suomessa 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012 Suomi jakautuu

Lisätiedot

Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014

Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014 Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014 1 Euroopan unionin jäsenmaiden lippuja. Sisällys Euroopan unioni eli EU 3 Mitä EU-jäsenyys merkitsee Suomelle? 4 Mitä EU-jäsenyys merkitsee suomalaisille?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 29 28.10.2014 303 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 29 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Keskusvaalilautakunta 23.05.2014 Aika Perjantai 23.05.2014 klo 19:05-19:18 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 15.11.2016 Sivu 1 / 1 4161/2016 00.00.00.01 14 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2017 kuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön kirje kunnanhallituksille 28.8.2006 dnro OM 14/51/2006

Viite: Oikeusministeriön kirje kunnanhallituksille 28.8.2006 dnro OM 14/51/2006 5.10.2006 2095/330/2006 KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA Viite: Oikeusministeriön kirje kunnanhallituksille 28.8.2006 dnro OM 14/51/2006 Asia: ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKKAREKISTERIN TIETOJEN SAATTAMINEN VASTAAMAAN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vaalipiiri. 680 Raisio. Keskusta-pohjoinen. s. 1/2. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta

Varsinais-Suomen vaalipiiri. 680 Raisio. Keskusta-pohjoinen. s. 1/2. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta 001 Keskusta-pohjoinen s. 1/2 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61

Lisätiedot

Hämeen vaalipiiri. 694 Riihimäki. Kansalaisopisto. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta. s. 1/2.

Hämeen vaalipiiri. 694 Riihimäki. Kansalaisopisto. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta. s. 1/2. 001 Kansalaisopisto s. 1/2 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Suomen vaalijärjestelmä

Suomen vaalijärjestelmä Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 62/2010 Suomen vaalijärjestelmä Yleisesitys 62/2010 Suomen vaalijärjestelmä Yleisesitys Oikeusministeriö, Helsinki 2010 2.8.2010 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys ulkomailla. Oikeusministeriö

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys ulkomailla. Oikeusministeriö 6 EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys ulkomailla Oikeusministeriö 19.12.2014 OM 36/51/2014 VAALIOHJEET VUONNA 2015 TOIMITETTAVIA EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Hämeen vaalipiiri. 694 Riihimäki. Kansalaisopisto. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/2. Äänestysalueen nimi.

Hämeen vaalipiiri. 694 Riihimäki. Kansalaisopisto. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/2. Äänestysalueen nimi. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/2 001 Kansalaisopisto 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45

Lisätiedot

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan:

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan: 18.6.2009 OM 32/51/2009 Liljendalin kunnanhallitus Loviisan kaupunginhallitus Pernajan kunnanhallitus Ruotsinpyhtään kunnanhallitus LOVIISAN KUNNALLISVAALIT 25.10.2009 Valtioneuvoston 23.4.2009 antaman

Lisätiedot

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA 20.1.2015 Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille Vaalitoimikunnan kokoonpano Keskusvaalilautakunta ilmoittaa kunnioittavasti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Kotiäänestys. Oikeusministeriö

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Kotiäänestys. Oikeusministeriö 5 EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET Kotiäänestys Oikeusministeriö 19.12.2014 OM 36/51/2014 VAALIOHJEET VUONNA 2015 TOIMITETTAVIA EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998) 10 :n

Lisätiedot

15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 17 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 17 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen Puumala Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Aika 31.03.2017, klo 18:21-19:16 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015.

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015. HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA KOTIÄÄNESTYKSEN VAALITOIMITSIJALLE Yleistä kotiäänestyksestä Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015. Kotiäänestys on tarkoitettu

Lisätiedot

VUODEN 2006 PRESIDENTINVAALI: Yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ym.

VUODEN 2006 PRESIDENTINVAALI: Yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ym. 10.5.2005 OM 6/51/2005 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaa) VUODEN 2006 PRESIDENTINVAALI: Yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ym. Oikeusministeriö kiittää kuntia hyvin suoritetuista vuoden 2004 europarlamentti-

Lisätiedot

Uudet säännöt kunnanvaltuuston ja maakunnanvaltuuston vaaleissa 2003

Uudet säännöt kunnanvaltuuston ja maakunnanvaltuuston vaaleissa 2003 Uudet säännöt kunnanvaltuuston ja maakunnanvaltuuston vaaleissa 2003 Tärkeää vaalitietoa uudet säännöt siitä, miten äänestät vaalipäivänä uudet säännöt ennakkoäänestyksestä uudet säännöt siitä, miten voit

Lisätiedot

2(8) 2. Kuntajaon muutosten vaikutukset vuoden 2008 kunnallisvaalien toimittamiseen

2(8) 2. Kuntajaon muutosten vaikutukset vuoden 2008 kunnallisvaalien toimittamiseen 7.3.2008 OM 4/51/2008 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaa) VUODEN 2008 KUNNALLISVAALIT JA KAINUUN MAAKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym. 1. Muutoksia lainsäädännössä Kunnallisvaalit ja Kainuun

Lisätiedot

Yleisohje uurnavaaleihin Täydentämään äänestys- ja vaaliohjeita

Yleisohje uurnavaaleihin Täydentämään äänestys- ja vaaliohjeita Yleisohje uurnavaaleihin Täydentämään äänestys- ja vaaliohjeita ÄÄNESTYSTOIMIKUNTA Sääntöjen mukaan ammattiosastot ovat nimenneet äänestystoimikunnat. Liiton vaalijärjestyksen mukaan äänestystoimikuntaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) Khs 2011-207 Kansanäänestyksen järjestämistä koskevat periaatteet ja menettelytavat Kaupunginhallitus päätti käynnistää

Lisätiedot

Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä.

Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. KANSALAISEN OIKEUDET (opettajan tukiaineisto) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. Suomessa asuvat ulkomaalaiset

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys laitoksessa. Oikeusministeriö

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys laitoksessa. Oikeusministeriö 3 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys laitoksessa Oikeusministeriö OM 25/51/2013 VAALIOHJEET VUONNA 2014 TOIMITETTAVIA EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain

Lisätiedot

TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15. Suomen vaalijärjestelmä

TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15. Suomen vaalijärjestelmä TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15 Suomen vaalijärjestelmä OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15 Suomen vaalijärjestelmä Arto Jääskeläinen OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2002 ISSN 1458-6436 ISBN 952-466-055-5

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta päätti viime kokouksessa vuoden 2015 eduskuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti:

Keskusvaalilautakunta päätti viime kokouksessa vuoden 2015 eduskuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 39 17.04.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely 488/00.00.00.01/2014 Keskusvaalilautakunta 39 Keskusvaalilautakunta päätti viime kokouksessa vuoden

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 496/2013 Laki. vaalilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 496/2013 Laki. vaalilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2013 496/2013 Laki vaalilain muuttamisesta Annettu Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vaalilain

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta päätti vuoden 2017 kuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti:

Keskusvaalilautakunta päätti vuoden 2017 kuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 52 07.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 52 Keskusvaalilautakunta päätti 15.2.2017 19 vuoden

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN 2001-2006. 5. Tietotekniikan avulla tapahtuvasta äänestyksestä

VAALIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN 2001-2006. 5. Tietotekniikan avulla tapahtuvasta äänestyksestä OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO Vaaliyksikkö 24.3.2000 Arto Jääskeläinen VAALIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN 2001-2006 Tässä muistiossa esitetään joitakin näkökohtia ja toimintamalleja siitä, miten ja mihin suuntaan

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys ulkomailla. Oikeusministeriö

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys ulkomailla. Oikeusministeriö 6 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys ulkomailla Oikeusministeriö OM 25/51/2013 VAALIOHJEET VUONNA 2014 TOIMITETTAVIA EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011

Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 LIITE 1 Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13.1 ja 13.3 Huhtikuu 2010 Valtuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Sähköinen äänestys kunnallisvaaleissa 2008

Sähköinen äänestys kunnallisvaaleissa 2008 Oikeusministeriö Sähköinen äänestys kunnallisvaaleissa 2008 Tiedotustilaisuus 8.2.2008 Sähköinen äänestys 2008 1 Sähköinen äänestys 2008 2 Sähköinen äänestys 2008 3 Miksi sähköinen äänestys äänestys? Vanhanen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan vaalilakia muutettavaksi. Päätöksenteko kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista siirretään valtioneuvostolta kunnille.

Lisätiedot

PIENI KUNNALLISVAALIOPAS

PIENI KUNNALLISVAALIOPAS PIENI KUNNALLISVAALIOPAS 2012 Vaikuttaminen Vuosi 2012 on Suomen CP-liiton vaikuttamisen teemavuosi. Vuonna 2012 pidetään myös Kunnallisvaalit joten meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa! Tästä pienestä

Lisätiedot

SELVITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN ÄÄNESTYSMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN

SELVITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN ÄÄNESTYSMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN SELVITYS Dnro Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Ylitarkastaja Heini Huotarinen 14.2.2014 3/021/2014 VAMMAISTEN HENKILÖIDEN ÄÄNESTYSMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN 1 Johdanto Suomen ensimmäisen

Lisätiedot

VUODEN 2012 PRESID.ENTINV AALI: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä i1moittaminen, vaali materiaali. ym.

VUODEN 2012 PRESID.ENTINV AALI: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä i1moittaminen, vaali materiaali. ym. OIKEUSMINISTERIÖ 17.6.2011 OM 31/51/2011 Kunnanhallituksille (pl, Ahvenanmaan maakunnan kunnat) VUODEN 2012 PRESID.ENTINV AALI: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä i1moittaminen, vaali materiaali.

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTA TYÖPAIKALLA Palvelualojen työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marras-joulukuun aikana. Työsuojelun yhteistoiminnasta

Lisätiedot

VAALIOHJEET KUNTAVAALIT 2017 KUNTAVAALIT Ennakkoäänestys: Suomessa Ulkomailla Kotiäänestys SUOMI SUOMI

VAALIOHJEET KUNTAVAALIT 2017 KUNTAVAALIT Ennakkoäänestys: Suomessa Ulkomailla Kotiäänestys SUOMI SUOMI 9.4.2017 Ennakkoäänestys: Suomessa 29.3. 4.4.2017 Ulkomailla 29.3. 1.4.2017 4505 C SUOMI SUOMI KUNTAVAALIT 2017 5 KUNTAVAALIT 2017 VAALIOHJEET Kotiäänestys 19.12.2016 OM 20/51/2016 VAALIOHJEET VUONNA 2017

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2012

Presidentinvaalit 2012 Vaalit 2012 Presidentinvaalit 2012 II vaali, vahvistettu tulos Vahvistettu tulos: Sauli Niinistö valittiin presidentiksi 2012 Presidentinvaalin toisella kierroksella Sauli Niinistö voitti selvästi vastaehdokkaansa

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta 39 26.11.2008

Keskusvaalilautakunta 39 26.11.2008 anonlisäveroineen 3904 euroa." Mainittakoon, että oikeudenkäyntikulua koskevan konauksen laskun saajaksi on merkitty Vihdin, Kauniaisten ja Karkkilan kunnat. Valituksen perusteet ovat tiivistettynä seuraavia:

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Oikeusministeriö

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Oikeusministeriö 4 EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa Oikeusministeriö 19.12.2014 OM 36/51/2014 VAALIOHJEET VUONNA 2015 TOIMITETTAVIA EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4.

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4. REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 6/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Perjantai 7.4.2017 klo 12-13:26 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Lehto Juhani, j Paalavuo Jarkko,

Lisätiedot

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA xx.xx.2017 Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille Vaalitoimikunnan kokoonpano Keskusvaalilautakunta ilmoittaa kunnioittavasti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto

kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä 9.4.2017 Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Huhtikuussa Suomen kuntiin valitaan jälleen vaaleilla iso joukko valtuutettuja,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vaalilakiin tehtäisiin muutokset, jotka mahdollistaisivat sähköisen äänestyksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008 VAALITIEDOTE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008 Vaalijohtosäännössä määrätyn lisäksi vaalilautakunta tiedottaa, että yliopiston hallituksen, neuvostojen ja laitosneuvostojen vaalit 1.8.2008

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 1 (6) 1 Ohjesääntö 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus 4 Vaalilautakunta Tämä

Lisätiedot

Uudenmaan vaalipiiri. 018 Askola. Keskinen. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4. Äänestysalueen nimi.

Uudenmaan vaalipiiri. 018 Askola. Keskinen. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4. Äänestysalueen nimi. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4 001 Keskinen 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 880. Laki. vaalilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 880. Laki. vaalilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2006 N:o 880 884 SISÄLLYS N:o Sivu 880 Laki vaalilain muuttamisesta... 2501 881 Tasavallan presidentin asetus Euroopan maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuonna 2009 hyväksytty vaalijärjestys. Hallintosäännön 2015 muutokset huomioitu.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuonna 2009 hyväksytty vaalijärjestys. Hallintosäännön 2015 muutokset huomioitu. Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Säännöstön soveltaminen 2 Vaalien järjestämisajankohta 2. luku Keskusvaalilautakunta 3 Keskusvaalilautakunnan tehtävät 4 Äänestysalueet ja äänestyspaikat 5 Vaalilautakunnat

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA 20.1.2015 VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT YLEISTÄ VAALEISTA Vaalilautakunta Vaalipäivän äänestyksestä huolehtii äänestyspaikalla kunnanhallituksen asettama vaalilautakunta.

Lisätiedot

HE 14/2006 vp. ottaminen tapahtuisi vaiheittain ja riippuisi oikeusministeriön erillisestä päätöksestä.

HE 14/2006 vp. ottaminen tapahtuisi vaiheittain ja riippuisi oikeusministeriön erillisestä päätöksestä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vaalilakiin tehtäisiin muutokset, jotka mahdollistaisivat sähköisen äänestyksen

Lisätiedot

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE 313/2014 3 Vaalipiirin nimi ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ JA VARAMIEHESTÄ Eduskuntavaalit Vaalipäivä Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Henkilötunnus Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki rikosrekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995

SISÄLLYS. N:o Laki rikosrekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1639 1653 SISÄLLYS N:o Sivu 1639 Laki rikosrekisterilain muuttamisesta... 3703 1640 Laki rikoslain 48 luvun 4 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Kunnan keskusvaalilautakunnan tehtävät. Oikeusministeriö

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Kunnan keskusvaalilautakunnan tehtävät. Oikeusministeriö 1 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 VAALIOHJEET Kunnan keskusvaalilautakunnan tehtävät Oikeusministeriö OM 25/51/2013 VAALIOHJEET VUONNA 2014 TOIMITETTAVIA EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa 9.4.2017 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13 1 ja 3 Huhtikuu 2016 Valtuusto Äänestysaluejaon

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä 1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Jäsenet: Vahtera, Helle, puheenjohtaja on Kallio, Sinikka. Kinnala, Aaro Laiho-Virtanen, Lilja Laivo, Olli Laivoranta, Jorma

Jäsenet: Vahtera, Helle, puheenjohtaja on Kallio, Sinikka. Kinnala, Aaro Laiho-Virtanen, Lilja Laivo, Olli Laivoranta, Jorma Vaalilautakunta 7.11.2014 sivu ( 1 / 7) VAALILAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4/2014 Aika: Perjantai 7.11.2014 klo 16.00-21.30 Paikka: Uudenkaupungin srk-keskus, Koulukatu 6. Jäsenet: Vahtera,

Lisätiedot

VAALIOHJEET VUONNA 2017 TOIMITETTAVIA KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALIOHJEET VUONNA 2017 TOIMITETTAVIA KUNTAVAALEJA VARTEN 9.4.2017 Ennakkoäänestys: Suomessa 29.3. 4.4.2017 Ulkomailla 29.3. 1.4.2017 2583 C SUOMI SUOMI KUNTAVAALIT 2017 3 KUNTAVAALIT 2017 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys laitoksessa 19.12.2016 OM 20/51/2016 VAALIOHJEET

Lisätiedot

VUODEN 2004 KUNNALLISVAALIT: Yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ym. 2. Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kunnallisvaaleihin

VUODEN 2004 KUNNALLISVAALIT: Yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ym. 2. Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kunnallisvaaleihin 15.6.2004 OM 22/51/2004 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaa) Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaa) VUODEN 2004 KUNNALLISVAALIT: Yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ym. Oikeusministeriö kiittää kuntia

Lisätiedot

Helsingin vaalipiiri. 091 Helsinki. Kruununhaka A 001A. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta. s.

Helsingin vaalipiiri. 091 Helsinki. Kruununhaka A 001A. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta. s. 001A Kruununhaka A s. 1/3 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Oikeusministeriö

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Ennakkoäänestys kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Oikeusministeriö 4 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa Oikeusministeriö OM 25/51/2013 VAALIOHJEET VUONNA 2014 TOIMITETTAVIA EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA 20.1.2017 VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT YLEISTÄ VAALEISTA Vaalilautakunta Vaalipäivän äänestyksestä huolehtii äänestyspaikalla kunnanhallituksen asettama vaalilautakunta.

Lisätiedot

28.8.2006 OM 14/51/2006. VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym.

28.8.2006 OM 14/51/2006. VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym. 28.8.2006 OM 14/51/2006 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaa) VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym. Oikeusministeriö kiittää kuntia hyvin suoritetusta vuoden 2006 presidentinvaalista.

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 30.10.2015 15/0267/1 Peitelty päätös Diaarinumero 00653/15/1101 00693/15/1101 00694/15/1101 00695/15/1101 1 (8) Asia Valtiollisia vaaleja koskeva valitus

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Vaalilautakunnan tehtävät. Oikeusministeriö

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Vaalilautakunnan tehtävät. Oikeusministeriö 2 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 VAALIOHJEET Vaalilautakunnan tehtävät Oikeusministeriö OM 25/51/2013 VAALIOHJEET VUONNA 2014 TOIMITETTAVIA EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

VAALIOHJEET KUNTAVAALIT 2017 KUNTAVAALIT Ennakkoäänestys: Suomessa Ulkomailla Ennakkoäänestys ulkomailla

VAALIOHJEET KUNTAVAALIT 2017 KUNTAVAALIT Ennakkoäänestys: Suomessa Ulkomailla Ennakkoäänestys ulkomailla 9.4.2017 Ennakkoäänestys: Suomessa 29.3. 4.4.2017 Ulkomailla 29.3. 1.4.2017 576 C SUOMI SUOMI KUNTAVAALIT 2017 6 KUNTAVAALIT 2017 VAALIOHJEET Ennakkoäänestys ulkomailla 19.12.2016 OM 20/51/2016 VAALIOHJEET

Lisätiedot

Keskustan jäsenäänestyssääntö Keskustan puoluevaltuuskunta

Keskustan jäsenäänestyssääntö Keskustan puoluevaltuuskunta Keskustan jäsenäänestyssääntö Keskustan puoluevaltuuskunta 29.11.2009 SUOMEN KESKUSTA R.P:N JÄSENÄÄNESTYSSÄÄNTÖ EDUSKUNTAVAALEISSA Hyväksytty 22.9.1974, muutettu 23.11.1975, 23.4.1977, 24.6.1980, 19.6.1982,

Lisätiedot

VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5)

VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesääntö

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 I LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä

Lisätiedot

Poissaolevat jäsenet Jakka Juha äänestänyt ennakkoon Kuusisto Annikki äänestänyt ennakkoon. ei äänestänyt ennakkoon

Poissaolevat jäsenet Jakka Juha äänestänyt ennakkoon Kuusisto Annikki äänestänyt ennakkoon. ei äänestänyt ennakkoon Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 9.2.2016 klo 17.30 18.40 Läsnäolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Hacklin Seija Hautio Kaisa Huitu Outi Hynnälä Kirsi Jokela

Lisätiedot

Ennakkotieto: Kokoomus säilytti asemansa suurimpana puolueena, Perussuomalaiset lisäsivät kannatustaan eniten kunnallisvaaleissa 2012

Ennakkotieto: Kokoomus säilytti asemansa suurimpana puolueena, Perussuomalaiset lisäsivät kannatustaan eniten kunnallisvaaleissa 2012 Vaalit 2012 Kunnallisvaalit 2012 Ennakkotieto Ennakkotieto: Kokoomus säilytti asemansa suurimpana puolueena, Perussuomalaiset lisäsivät kannatustaan eniten kunnallisvaaleissa 2012 Kokoomus säilytti viime

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 19.4.2015 Koulutuspäivä kuntien keskusvaalilautakunnille

Eduskuntavaalit 19.4.2015 Koulutuspäivä kuntien keskusvaalilautakunnille Eduskuntavaalit 19.4.2015 Koulutuspäivä kuntien keskusvaalilautakunnille Oikeusministeriön vaalikoulutus helmikuu 2015 1 Tilaisuuden ohjelma 9.30 Avaus 9.45 Keskusvaalilautakunnan tehtävät eduskuntavaaleissa

Lisätiedot

Akaan nuorisovaltuustovaalit 2006

Akaan nuorisovaltuustovaalit 2006 Akaan nuorisovaltuustovaalit 2006 Prosessikuvaus vaaleista ja tulostenjulkistamistilaisuudesta NUORISOLAKI Nuorisolain 8 :n mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista

Lisätiedot

metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Edunvalvonta on joukkuelaji metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT 18.3. 12.4.2016 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallin vaalit Tähän tietopakettiin on koottu

Lisätiedot

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön.

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön. Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut 14.2.2006 tämän vaalijohtosäännön. LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yliopiston hallitus on yliopistolain (645/97), yliopistoasetuksen

Lisätiedot

Äänestysalueiden vähentäminen

Äänestysalueiden vähentäminen Äänestysalueiden vähentäminen Kh 16 Kurikan kaupungissa on yhteensä kahdeksantoista äänestysaluetta. 25.1.2010 Vaalilain 8 :n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen.

Lisätiedot

Kokousaika 17.04.2015 kello 18:00-21:15

Kokousaika 17.04.2015 kello 18:00-21:15 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 17.04.2015 kello 18:00-21:15 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 21 Ennakkoäänestysasiakirjojen

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5)

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5) Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5) 1 Vaalijärjestys Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaaleissa noudatetaan opiskelijakunnan sääntöjen lisäksi tämän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2011 1 (7) 915 Yleiset ennakkoäänestyspaikat Helsingissä presidentinvaalissa 2012 Pöydälle 10.10.2011 HEL 2011-005402 T 00 00 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä Itella

Lisätiedot

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT OIKEUSMINISTERIÖ Yleinen osasto / vaaliyksikkö 8.2.2002 OM 1/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 16.3.2003.

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Vaaliohje 2015 EK, AKAVA, SAK, STTK Työsuojelun yhteistoiminta Työsuojelun yhteistoiminta työpaikoilla perustuu lainsäädäntöön ja työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 31.3.2017 HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1. Maakuntavaalit

Lisätiedot

9.12.2008 OM 84-88/92/2008

9.12.2008 OM 84-88/92/2008 LAUSUNTO 9.12.2008 OM 84-88/92/2008 Helsingin hallinto-oikeus lähetteenne 17.11.2008 nrot 17062-17066/08 SÄHKÖINEN ÄÄNESTYS 1. Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Helsingin hallinto-oikeudelle on

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016. Keskusvaalilautakunta

Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016. Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 30 07.04.2017 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016 Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 30 Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaa

Lisätiedot

HE 105/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 105/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vaalilakia muutettavaksi siten, että vaalipiirijakoa koskeva sääntely saatetaan vastaamaan

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Vaaliohje 2011 EK, AKAVA, SAK, STTK Työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marrasjoulukuun aikana. Vaaleissa valittujen edustajien toimikausi

Lisätiedot