PIENI KUNNALLISVAALIOPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIENI KUNNALLISVAALIOPAS"

Transkriptio

1 PIENI KUNNALLISVAALIOPAS 2012

2 Vaikuttaminen Vuosi 2012 on Suomen CP-liiton vaikuttamisen teemavuosi. Vuonna 2012 pidetään myös Kunnallisvaalit joten meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa! Tästä pienestä Kunnallisvaalioppaasta löydät tietoa kunnallisvaaleista sekä Suomen CP-liiton esittämiä teemoja Kunnallisvaaleihin. Yleistä Kunnallisvaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Valittavien valtuutettujen lukumäärä riippuu kunnan asukasmäärästä (vaalivuoden toukokuun lopun tilanne). Kunnallisvaalit toimitetaan joka neljäs vuosi lokakuun neljäntenä sunnuntaina. Kunnallisvaaleissa voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana. Kunnallisvaalien varsinainen äänestyspäivä on tänä vuonna sunnuntaina Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa ja ulkomailla Äänioikeus kunnallisvaaleissa Äänioikeutettu on jokainen asianomaisessa kunnassa asuva Suomen kansalainen, Islannin ja Norjan kansalainen, EU:n muun jäsen valtion kansalainen, muun valtion kansalainen, joka on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti kaksi vuotta (laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää), joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Äänioikeus kunnallisvaaleissa on sidottu asianomaisessa kunnassa asumiseen. Siten esimerkiksi pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset (ulkosuomalaiset) eivät ole äänioikeutettuja kunnallisvaaleissa, vaikka ovatkin Suomen kansalaisia. Kunnallisvaalien äänioikeutta ei voi menettää muutoin kuin muuttamalla pysyvästi ulkomaille.

3 Kotiäänestys Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Tällöin hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan. Mikäli äänioikeutettu voi mennä äänestyspaikalle tai ennakkoäänestyspaikalle kuljetuspalveluita ja äänestysavustajaa hyväksikäyttäen, kotiäänestystä ei järjestetä. Äänestäjän on ilmoitettava oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle siitä, että hän haluaa äänestää kotonaan. Ilmoitus voidaan tehdä joko puhelimitse tai kirjallisesti. Kirjallisen tai puhelimitse tehdyn ilmoituksen tulee olla perillä kunnan keskusvaalilautakunnassa viimeistään tiistaina kello 16 mennessä. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö. Keskusvaalilautakunnan puhelinnumero ja osoite löytyvät äänestäjälle postitse saapuneesta ilmoituskortista. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään. Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana eli Äänestäjälle ilmoitetaan etukäteen kahden tunnin tarkkuudella se ajankohta, jolloin vaalitoimitsija saapuu äänestäjän luo toimittamaan äänestyksen. Kotiäänestyksessä on oltava läsnä äänestäjän ja vaalitoimitsijan lisäksi äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 täyttänyt henkilö. Äänestäjällä on oikeus käyttää äänestystoimituksessa avustajaa. Äänestäjän avustaminen Jos äänestäjän kyky tehdä äänestysmerkintä on oleellisesti heikentynyt, hän saa käyttää apunaan avustajaa. Avustaja voi olla joko vaalivirkailija tai äänestäjän itsensä valitsema henkilö. Vaalipäivän äänestyksessä äänestyspaikoilla on erityiset vaaliavustajat. Sen lisäksi äänestäjä saa käyttää apunaan myös vaalilautakunnan jäsentä, jos se ei viivytä vaalitoimitusta.

4 Ennakkoäänestyksessä äänestäjiä avustavat vaalitoimitsijat ja laitosäänestyksessä vaalitoimikunnan jäsenet. Äänestäjällä on kuitenkin aina oikeus käyttää apunaan myös itse valitsemaansa henkilöä, esimerkiksi lähiomaistaan. Äänestäjän valitsemana avustajana ei kuitenkaan saa olla vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö. Avustaja on velvollinen tunnollisesti täyttämään sen, mitä äänestäjä osoittaa ja pitämään salassa äänestystoimituksessa saamansa tiedot. Avustaja ei missään tapauksessa saa suositella äänestäjälle, ketä ehdokasta tämän olisi äänestettävä. Äänestysohjeet selkokielellä Vaaleissa äänestämisestä on tehty ensimmäiset selkokieliset videot. Selkovaalivideoilla kerrotaan perusohjeet äänestämisestä kuntavaaleissa. Selkovaalivideoita pääset katsomaan osoitteessa: Lähde:

5 Kunnallisvaaliteemat Kunnalliset luottamushenkilöt tekevät haastavaa ja vastuullista työtä kunnan ja kuntalaisten tulevaisuuden turvaamiseksi. Päätöksenteon tueksi kunnalliset luottamushenkilöt tarvitsevat tietoa kuntalaisten arjen sujumisesta ja haasteista. Suomen CP-liitto on kerännyt yhteen muutamia kunnallisvaaliteemoja, joiden pohjalta äänestäjä voi pohtia vammaisille henkilöille tärkeiden asioiden toteutumista omassa kunnassaan. Kunnallisvaaliteemoja voit hyödyntää oman päätöksenteon tukena tutkiessasi oman kuntasi kunnallisvaaliehdokkaita. Teemat voivat auttaa sinua myös kysymysten asettelussa tavatessasi kunnallisvaaliehdokkaita. Teemoja kunnallisvaaleihin: 1. Vammaisten henkilöiden ja heidän omaistensa kuuleminen ja osallisuus kunnalliseen suunnitteluun, valmisteluun ja päätöksen tekoon o paikallisyhdistysten toiminnan turvaaminen, vammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä osallisuuden turvaaminen o vammaisneuvoston aseman turvaaminen ja vammaisneuvoston rooli kunnassa yli hallintorajojen asiantuntijuus suunnitelmien ja päätösten vaikutuksista vammaisten ihmisten elämään 2. Vammaisia ihmisiä ja heidän perheitään koskevien sosiaalipalvelujen järjestäminen muuttuvassa kuntarakenteessa ja kuntayhteistyössä o palvelujen saavutettavuus, läheisyys (miten suurkunnissa tai kuntayhteistyörakenteissa kaukana kuntakeskuksesta asuvien vammaisten ihmisten ja perheiden on mahdollisuus käyttää palveluja, tavata työntekijöitä jne. > palvelujen hajauttaminen, työntekijöiden jalkauttaminen) o yksilölliseen tarpeeseen perustuva harkinta kuntien yhteistoimintaalueilla palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnittelu > resurssit ja asiantuntijuus

6 3. Terveydenhuoltolain toteutuminen ja terveydenhuollon järjestäminen kunnissa uuden terveydenhuoltolain mukaisesti o Kelan kuntoutuksen ulkopuolella olevien vammaisten henkilöiden kuntoutuksen järjestäminen o riittävä asiantuntemus CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten ihmisten kuntoutuksen suunnitteluun perusterveydenhuollossa o perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnjako > erityisosaamisen ja asiantuntijuuden saaminen, konsultointi jne. vammaisten henkilöiden osalta o apuvälinehuollon järjestäminen kunnassa, palvelujen saatavuus ja saavutettavuus, asiantuntijuus o hoitotarvikkeet > hoitotarvikkeiden saatavuus, kriteerit, maksuttomuus 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun varmistaminen, asiakkaan asema neuvonta ja ohjaus o palvelujen järjestäminen ja hankinta palvelujen kilpailuttaminen tulee järjestää niin, että tuotetut palvelut vastaavat asiakkaan tarpeisiin ja asiakkaan maksamat kustannukset tulee säilyä kohtuullisina palveluja tulee järjestää yksilöllisen tarpeen mukaan sosiaalipalvelujen hankinta muin menettelyin kuin kilpailutuksella kuntoutus- ja apuvälinepalvelujen yksilöllisen tarpeen toteutuminen miten kunta varmistaa palvelun laadun ja yksilöllisen tarpeen mukaisen palvelun toteutumisen ostamalla hankituissa palveluissa (yksityisen palveluntuottajan tuottamissa palveluissa) Kuntaliitokset ja uudet yhteistoiminta-alueet ovat aiheuttaneet sen, että kuntalaisen on voi olla vaikeaa selvittää, kenelle kuuluu hänen tarvitsemansa palvelun järjestäminen. Tiettyä palvelua ei saakaan enää omasta kunnasta, vaan se tuotetaan toisessa kunnassa tai ostopalveluna yksityisesti. Monien sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta kunta voi järjestää palvelut omana toimintana tai yksityisen tahon järjestämänä tai asiakas voi ostaa palvelun tai kunnan järjestämää palvelua täydentävän palvelun suoraan yksityiseltä tai hän on saanut palvelun hankkimiseen palvelusetelin. Näissä tilanteissa asiakkaan on mahdoton tietää keneen hänen tulee ottaa yhteyttä, jos hänen saamansa palvelu ei vastaa sitä mitä sen pitäisi olla. Asiakkaan asema on erilainen riippuen siitä kuka palvelun järjestää ja kuka rahoittaa. Se miten palvelu on järjestetty vaikuttaa myös siihen miten päätöksistä tai palvelusta voi valittaa ja millainen asiakkaan saama oikeussuoja

7 on. Miten kunnissa toteutetaan neuvontaa ja ohjausta sekä tuetaan niitä vammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään, joiden on vaikea tehdä valintoja monimutkaisessa järjestelmässä. 5. Perusopetus o miten kunta turvaa vammaisille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet koulunkäyntiin, miten tuetaan inkluusion toteutumista ja kaikkien mahdollisuutta yhteiseen kouluun tarvittavien tukipalvelujen kuten avustajien, puhevammaisten tulkkauksen, kuljetusten jne. järjestäminen lähikoulujen esteettömyys aamu- ja iltapäivätoiminta myös vammaisille koululaisille aamu- ja iltapäivän avustaminen eri ikäisille vammaisille koululaisille Koulutuksellinen tasa-arvo nähdään usein suomalaisen hyvinvoinnin kulmakivenä. Koulutus vahvistaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta sekä ehkäisee syrjäytymistä. Yhtenä koulutuspolitiikan ohjenuorana on luvun alkupuolelta lähtien ollut lähikouluperiaate. Perusopetuksen jälkeen jokaisella nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus kouluttautua ja valmistua ammattiin tai suorittaa tutkinto. Hyvistä tavoitteista huolimatta vammaisten lasten ja nuorten perusopetuksen järjestämisessä on ongelmia ja esim. opetukseen osallistumiseksi tarvittavat palvelut ja tukitoimet eivät toteudu riittävän hyvin. Vammaisen lapsen ja nuoren perusopetus on järjestettävä lähikoulussa ja luontaisessa opetusryhmässä aina, kun se on mahdollista ja oppilaan edun mukaista. Tarvittaessa vammaisella oppilaalla tulee olla oikeus myös erityiskouluun tai luokkaan, jos se on hänen etunsa mukaista. Vammaisen oppilaan ja opiskelijan tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien tosiasiallinen saatavuus on varmistettava. Perusopetuksessa on taattava oppilaan tarvitsemien apuvälineiden, koulunkäyntiavustajan, koulukuljetusten ja muiden perusopetuslaissa säädettyjen tukitoimien toteutuminen oppilaan ja opettajan tarpeen mukaan. Toisella asteella, korkea-asteella ja aikuiskoulutuksessa opiskelijan tulee saada apuvälineet, henkilökohtainen apu, kuljetuspalvelut, tulkkauspalvelu ym. opiskelujen kannalta välttämätön tuki. Tieto- ja viestintäteknologiaa käytettäessä on huolehdittava sen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Oppimisympäristöiltä ym. verkkopalveluilta on

8 vaadittava esteettömyyttä, jotta kaikki opiskelijat voivat käyttää niitä yhdenvertaisesti. 6. Kunnan palvelujen saavutettavuus (sekä fyysinen esteettömyys että kaikkien kuntalaisten saavutettavissa oleva tieto ja informaatio sekä asenteellisten esteiden poistaminen) o liikuntatoimi o nuorisotoimi o kulttuuritoimi jne. o kaavoitus ja esteetön rakentaminen / esteiden poisto Lisätietoja: palvelupäällikkö Ilona Toljamo, puh , sähköposti ilona.toljamo@cp-liitto.fi Malmin kauppatie 26, Helsinki Puh , fax gsm ilona.toljamo@cp-liitto.fi

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite KUNTAVAALIT 2017 Ennakkoäänestys 29.3. 4.4.2017 Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017 Selkoesite Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää? Suomi jakautuu kuntiin, joilla on itsehallinto. Kunnat päättävät monista

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

8 Kotiäänestys. 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona

8 Kotiäänestys. 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona 8 Kotiäänestys Sisällys 8 Kotiäänestys... 34 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona... 34 8.2 Kotiäänestysmahdollisuudesta tiedottaminen ennakkoon... 35 8.3 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen... 35 8.4 Kotiäänestyksen

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto

kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä 9.4.2017 Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Huhtikuussa Suomen kuntiin valitaan jälleen vaaleilla iso joukko valtuutettuja,

Lisätiedot

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

16 Pöytäkirjan tarkastajat

16 Pöytäkirjan tarkastajat JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnallisvaalit. Ennakkoäänestys 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012. Selkoesite

Kunnallisvaalit. Ennakkoäänestys 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012. Selkoesite Kunnallisvaalit 2012 Ennakkoäänestys 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012 Selkoesite Kunnallisvaalit 2012 Ennakkoäänestys Suomessa 17. 23.10.2012 Vaalipäivä sunnuntai 28.10.2012 Suomi jakautuu

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan:

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan: 18.6.2009 OM 32/51/2009 Liljendalin kunnanhallitus Loviisan kaupunginhallitus Pernajan kunnanhallitus Ruotsinpyhtään kunnanhallitus LOVIISAN KUNNALLISVAALIT 25.10.2009 Valtioneuvoston 23.4.2009 antaman

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Keskusvaalilautakunta 23.05.2014 Aika Perjantai 23.05.2014 klo 19:05-19:18 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello Keskusvaalilautakunta 5.2.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina 5.2.2019 kello 19.00 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) Khs 2011-207 Kansanäänestyksen järjestämistä koskevat periaatteet ja menettelytavat Kaupunginhallitus päätti käynnistää

Lisätiedot

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015.

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015. HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA KOTIÄÄNESTYKSEN VAALITOIMITSIJALLE Yleistä kotiäänestyksestä Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015. Kotiäänestys on tarkoitettu

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello Keskusvaalilautakunta 27.11.2017 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina 27.11.2017 kello 18.30 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018

Lisätiedot

SELVITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN ÄÄNESTYSMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN

SELVITYS VAMMAISTEN HENKILÖIDEN ÄÄNESTYSMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN SELVITYS Dnro Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Ylitarkastaja Heini Huotarinen 14.2.2014 3/021/2014 VAMMAISTEN HENKILÖIDEN ÄÄNESTYSMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN 1 Johdanto Suomen ensimmäisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (5) 1262 Esitys oikeusministeriölle ja valtiovarainministeriölle kunnallisia kansanäänestyksiä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi HEL 2013-014381 T 03 00 00 Päätös

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 20.11.2018 Minna Sillanpää Porvoo 10.10.2017 Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Lisätiedot

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo KEL, 18:00, Esityslista 1-3 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1-1 Esityslistan hyväksyminen... 2 11 Vuonna 2019 järjestettävien vaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Kaarinassa...

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina kello 19.00

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina kello 19.00 Keskusvaalilautakunta 22.3.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina 22.3.2019 kello 19.00 Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Merja Heikkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4.

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4. REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 5/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 5.4.2017 klo 12-13:13 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Lehto Juhani, j Paalavuo

Lisätiedot

Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014

Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014 Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014 1 Euroopan unionin jäsenmaiden lippuja. Sisällys Euroopan unioni eli EU 3 Mitä EU-jäsenyys merkitsee Suomelle? 4 Mitä EU-jäsenyys merkitsee suomalaisille?

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita

Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita Perusopetuksen iltapäivä, Jyväskylä 28.9.2016 Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry 1 Tukiliiton neuvontapalvelut

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

*Keskusvaalilautakunta *Keskusvaalilautakunta Kuntavaalit 2017/ Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 608/031/2016

*Keskusvaalilautakunta *Keskusvaalilautakunta Kuntavaalit 2017/ Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 608/031/2016 *Keskusvaalilautakunta 7 17.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 28 07.04.2017 Kuntavaalit 2017/ Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 608/031/2016 *Keskusvaalilautakunta 17.01.2017 7 Keskusvaalilautakuntaan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2019 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2019 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 25.04.2019 Aika 25.04.2019 klo 17:00-17:45 Paikka Kaupungin virastotalo, 4. kerros kokoushuone 427 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

21 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 23 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

21 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 23 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen Puumala Pöytäkirja 6/2017 1 (10) Aika 07.04.2017, klo 18:59-19:22 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön. Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö

Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön. Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 13.10.2016 Sanna Ahola 1 Periaatteita henkilökohtaisessa avussa ja muussa yksilölliseen

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3. Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,

Lisätiedot

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA xx.xx.2017 Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille Vaalitoimikunnan kokoonpano Keskusvaalilautakunta ilmoittaa kunnioittavasti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki

Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki Kuntavaalit 2017 Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Lakiklinikka 14.9.2016 Riitta Myllymäki Valtuutettujen lukumäärä Valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto (kuntalain 16 :n antaman harkintavallan rajoissa).

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

18 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 20 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

18 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 20 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen Puumala Pöytäkirja 5/2017 1 (10) Aika 04.04.2017, klo 17:59-18:53 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa 9.4.2017 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13 1 ja 3 Huhtikuu 2016 Valtuusto Äänestysaluejaon

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Johanna Korkeamäki, VTM, tutkija, Kuntoutussäätiö 3.2.2014 1 Oppimisvaikeuksien yleisyys eri koulutusasteilla Itseraportoituja vaikeuksia koulunkäynnissä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 4 Asianro 7071/00.00.00.01/2017 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen presidentinvaalissa 2018 Ennakkoäänestyksen ajankohta ja äänestystä koskevat säännökset Presidentinvaalin

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla. Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 17:00-17:33 Paikka Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko Henry Kettumäki Jukka Janhunen Heli Hiltunen Heikki

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista 133/210

Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista 133/210 Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista 133/210 Tämän lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Määritelmä Tulkkaus ja etätulkkaus

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 AIKA 16.11.2017 klo 18:00 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 55 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS

K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N OIKEUS APUVÄLINEISIIN Kuulovammaisen lapsen ja nuoren yksilöllisiin apuvälineisiin panostaminen on investointi sujuvaan opiskelupolkuun ja tulevaisuuden työhön.

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Keskusvaalilautakunta 17.04.2015 Aika Perjantai 17.04.2015 klo 19:03-19:20 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 / 5. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Viite: vireille tullut asia

PÄÄTÖS 1 / 5. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Viite: vireille tullut asia n n l n l P,. l.... l..... r.. C EDUSKUNNAN PÄÄTÖS 1 / 5 OIKEUSASIAMIES Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI 17.11.2017 EOAK/2439/2017 t 7 0 - C o. Viite: 10.4.2017 vireille tullut asia ASIA: Ennakkoäänestyksen

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 2/2018 Aika PERJANTAI klo 19.15-21.20 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Perjantaina 26.1.2017 Lautakuntien kokoushuone Nro 2/2018 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Invalidiliitto ry Järjestöpäivät Kuntavaalit Sote-uudistus

Invalidiliitto ry Järjestöpäivät Kuntavaalit Sote-uudistus Invalidiliitto ry Järjestöpäivät 4.2.2017 Kuntavaalit Sote-uudistus Laura Andersson, yhteiskuntasuhdejohtaja Elina Akaan-Penttilä, lakimies Keijo Kaskiaho, liittohallituksen 2. vpj, sote-johtoryhmän pj

Lisätiedot

2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ASIKKALAN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika 17.9.2018 klo 16.30 Paikka Asikkalan seurakunta, Sirkkusentie 1, Iltarusko Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Pekka Niskanen jäsen

Lisätiedot

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Sivu 1/5 Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä tilanteesta ja mahdollisesta uusien palveluiden

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys. Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys. Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa Demokratiatyöryhmä 10.12.2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kuntalaisten kuuleminen - vaihtoehdot

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintojen kehittämisestä vuodelle 2019

Lapuan kaupungin lausunto Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintojen kehittämisestä vuodelle 2019 1 Lapuan kaupunki Lausunto Kaupunginhallitus 3.9.2018 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Eskoontie 47 60280 Seinäjoki kirjaamo@eskoo.fi Viite: Perussopimuksen 13 :n mukaiset esitykset Lapuan kaupungin

Lisätiedot

Ennakkoäänestys seurakuntavaaleissa aloitetaan tiistaina ja se jatkuu saman viikon lauantaihin (KVJ 2:24,1)

Ennakkoäänestys seurakuntavaaleissa aloitetaan tiistaina ja se jatkuu saman viikon lauantaihin (KVJ 2:24,1) 7 Yleinen ennakkoäänestys Sisällys 7 Yleinen ennakkoäänestys... 27 7.1 Ennakkoäänestyksen aika... 27 7.2 Oikeus äänestää ennakkoäänestyspaikalla... 28 7.3 Ennakkoäänestyksestä tiedottaminen... 28 7.4 Ennakkoäänestyksen

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta päätti vuoden 2017 kuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti:

Keskusvaalilautakunta päätti vuoden 2017 kuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 52 07.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 52 Keskusvaalilautakunta päätti 15.2.2017 19 vuoden

Lisätiedot