Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä."

Transkriptio

1 KANSALAISEN OIKEUDET (opettajan tukiaineisto) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. Suomessa asuvat ulkomaalaiset saavat tehdä samoja asioita kuin suomalaiset. Joskus voi olla pieni ero, kun esimerkiksi haluaa Suomessa tehdä työtä. 1. Kaikilla ihmisillä on samat oikeudet. Laki on samanlainen miehelle ja naiselle, eri uskonnoille, rikkaalle ja köyhälle jne. Laki on sama kaikille ihmisille. 2. Kaikilla ihmisillä on oikeus elää rauhassa ja olla vapaa. Ihmisillä on oikeus siihen, että rahat ja tavarat ovat turvassa. 3. Suomessa on sananvapaus. Jokainen saa sanoa, mitä ajattelee. 4. Ihmiset voivat järjestää kokouksen, jos haluavat. Ihmiset voivat mennä esimerkiksi kadulle ja torille ja sanoa, mitä ajattelevat. 5. Suomessa on uskonnonvapaus. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus valita uskonto. Ihminen voi olla esimerkiksi kristitty tai muslimi. Jos ei halua, ei tarvitse valita mitään uskontoa. 6. Kaikki ihmiset voivat liikkua vapaasti Suomessa. Ihmiset voivat itse valita, missä he asuvat ja liikkuvat. Ihmiset voivat myös lähteä ulkomaille ja tulla takaisin.

2 7. Kaikilla ihmisillä on kotirauha. Se tarkoittaa, että ihminen ei voi mennä toisen ihmisen kotiin ja häiritä kotirauhaa. Ihmisten kirjeitä ei saa lukea ja puheluita ei saa kuunnella. 8. Jokaisella ihmisellä on oikeus opiskella peruskoulussa. Peruskoulu ei maksa mitään. 9. Suomen viralliset kielet ovat suomen kieli ja ruotsin kieli. Ihmisillä on oikeus puhua suomea tai ruotsia esimerkiksi sosiaalivirastossa, työvoimatoimistossa ja poliisilaitoksella. 10. Jokaisella on oikeus mennä työhön ja saada siitä rahaa. Valtion täytyy huolehtia siitä, että kaikilla on työtä. 11. Kaikilla ihmisillä on oikeus perusasioihin, esimerkiksi ruokaan ja asuntoon, vaikka ihminen on työtön, sairas tai vanha. Kaikilla ihmisillä on oikeus mennä hoitoon, jos on sairas. Kaikista lapsista täytyy aina huolehtia. 12. Kaikki yli 18-vuotiaat ihmiset saavat äänestää vaaleissa. Vaaleja on esimerkiksi presidentinvaali ja kunnallisvaalit. 18- vuotias ulkomaalainen, joka asuu vakituisesti Suomessa, voi äänestää kunnallisvaaleissa. Lähde:

3 KANSALAISEN VELVOLLISUUDET (opettajan tukiaineisto) Kaikilla suomalaisilla ja ulkomaalaisilla on velvollisuuksia. Ulkomaalaisilla on samat velvollisuudet kuin suomalaisilla, mutta heillä ei ole asevelvollisuutta. Asevelvollisuus tarkoittaa, että ulkomaalaisten ei tarvitse mennä Suomessa armeijaan Ihmisten täytyy tehdä niin kuin laki sanoo. Kaikkien 7 16-vuotiaiden lasten täytyy mennä peruskouluun. Kansalaisten täytyy maksaa rahaa valtiolle. Rahan nimi on vero. Isän ja äidin täytyy huolehtia, että lapsilla on ruokaa, asunto ja turvallinen elämä. Kaikkien ihmisten täytyy auttaa, jos joku tarvitsee apua. Sinun täytyy auttaa, jos esimerkiksi tapahtuu onnettomuus. Asevelvollisuus on kaikilla vuotiailla suomalaisilla miehillä. Miehet ovat armeijassa päivää. Jos mies ei halua mennä armeijaan, hän voi hakea siviilipalvelukseen. Siviilipalveluksessa miehet ovat 395 päivää. Siviilipalveluksessa miehet tekevät työtä esimerkiksi sairaalassa tai koulussa. Alle 30-vuotiaan ulkomaalaisen täytyy mennä armeijaan, jos hän saa Suomen kansalaisuuden. Jos hän oli armeijassa omassa lähtömaassaan, hänen ei tarvitse mennä armeijaan Suomessa. Naiset voivat hakea armeijaan, jos he haluavat. Naisilla ei ole asevelvollisuutta. Suomen kansalaisilla täytyy olla sukunimi ja 1 3 etunimeä. Lähde:

4 KANSALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Keskusteluharjoitus. Opiskelijat katsovat kuvia kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista. Ryhmässä keskustellaan esimerkiksi seuraavista asioista: Mitä tarkoittaa symboli? Millaisia symboleja on uskonnoilla? Mitä tarkoittaa laki? Mikä on perustuslaki? Mitä tarkoittavat oikeus ja velvollisuus? Millaisia oikeuksia kuvassa 1 on? Millaisia velvollisuuksia kuvassa 2 on? Mitä muita oikeuksia ja velvollisuuksia Suomessa asuvilla on? Onko opiskelijan kotimaassa samanlaisia oikeuksia ja velvollisuuksia?

5 SYMBOLIT Mitä uskontoa symbolit tarkoittavat?

6 SYMBOLIT (Opettajan mallivastaukset) Mitä uskontoa symbolit tarkoittavat? Hindulaisuus Buddhalaisuus Islam Kungfutselaisuus / Taolaisuus Juutalaisuus Kristinusko Shintolaisuus

7 VEROTUS Mitkä näistä toimivat verorahoilla? Alleviivaa sopivat sanat. kirjasto terveysasema kauppa pankki sosiaalitoimisto Kela poliisi apteekki peruskoulu päiväkoti neuvola eläintarha uimahalli bussi sairaala teatteri museo televisio uimahalli parturi kioski kirkko ravintola kahvila pesula posti työvoimatoimisto taksi

8 VERONMAKSAJA Kuka maksaa veroja? Alleviivaa sopivat sanat. työntekijä lapsi eläkeläinen sairas opiskelija kotiäiti työtön presidentti

9 ASIOIMINEN JA PALVELUT Kuka hoitaa tätä asiaa? Valitse oikea vaihtoehto alla olevista. Vaihtoehdot: sosiaalitoimisto, terveysasema, lääkäriasema, vakuutusyhtiö, pankki, poliisi, työvoimatoimisto, verovirasto asumistuki terveystarkastus oleskelulupa kotivakuutus asuntolaina verokortti työmarkkinatuki työllistyminen kielikurssi ajokortti asunnon vaihto vanhempainraha passi

10 LAPSET SUOMESSA Opettaja lukee väittämiä. Onko oikein vai väärin? Suomessa: 1. Kaikkien lasten täytyy käydä koulua. 2. Alle kolmivuotiaat lapset eivät voi mennä päiväkotiin. 3. Lasta saa tukistaa. 4. Lapset aloittavat koulun 6-vuotiaina. 5. Alle 14-vuotias ei saa käydä työssä. 6. Lapsia kuolee paljon. 7. Lasta ei saa lyödä. 8. Kaikilla lapsilla on ruokaa. 9. Lapsen voi myydä. 10. Kaikilla lapsilla on nimi ja kansalaisuus. 11. Pieni lapsi voi olla yksin kotona. 12. Suomessa ei ole lapsisotilaita.

11 SIVIILISÄÄTY 1. Tunnetko siviilisäädyt? Naimisissa Naimaton Avoliitossa Eronnut Leski 2. Valitse oikea vaihtoehto A. Avioliitossa tarkoittaa samaa kuin a) avoliitossa b) naimisissa c leski B. Suomessa naimisiin voi mennä a) 16-vuotiaana b) 18-vuotiaana c) 21-vuotiaana C. Leski on a) mies b) nainen c) mies tai nainen D. Avioeron voi ottaa a) vain mies b) vain nainen c) mies tai nainen E. Naimisiin voi mennä a) vain kirkossa b) vain maistraatissa c) kirkossa tai maistraatissa

12 VAALIT 1. Kirjoita kuvaan seuraavat sanat: äänestäjä vaalivirkailija äänestyskoppi äänestyslippu vaaliuurna 2. Mitä nämä sanat tarkoittavat? Keskustele ryhmässä DEMOKRATIA!" DIKTATUURI 3. Mitä nämä ovat? Keskustele ryhmässä Eduskuntavaalit Presidentinvaali Kunnallisvaalit Europarlamenttivaalit Kirkollisvaalit

13 KESKUSTELUHARJOITUS VAALEISTA Tiedätkö vastauksen seuraaviin kysymyksiin? Keskustele ryhmässä opettajan johdolla. 1. Minkä ikäisenä voi äänestää vaaleissa Suomessa? 2. Kuka voi äänestää Suomessa? 3. Kuinka usein on presidentinvaali? 4. Kuinka usein ovat eduskuntavaalit? 5. Kuinka usein ovat kunnallisvaalit? 6. Kuinka usein ovat europarlamenttivaalit? 7. Kuinka usein ovat kirkollisvaalit? 8. Missä voi äänestää? 9. Ketä voi äänestää?

14 VAALIEN HARJOITTELU Toiminnallinen harjoitus vaaleista. Opiskelijat tutustuvat vaaliteemaan ja sen jälkeen luokassa järjestetään vaali, jossa valitaan uusi presidentti Suomelle kuvitteellisista ehdokkaista. Jokainen opiskelija askartelee vaalimainoksen, johan leikataan lehdestä ihmisen kuva. Kyseinen hahmo on ehdokas. Ehdokkaalle annetaan numero. Mainokset kiinnitetään luokan seinälle. Jokainen opiskelija esittelee oman luomansa ehdokkaan; mikä hänen nimensä on, onko hän mies vai nainen, kuinka vanha hän on, missä hän asuu jne. Vaalia varten luokkaan kehitellään äänestyskoppi ja vaaliuurna, tehdään ehdokasluettelo, äänestysliput ja vaaliluettelo sekä hankitaan leimasin. Vaalipäivänä opettaja voi toimia vaalivirkailijana, joka tarkastaa äänestäjien henkilöllisyyden, antaa äänestysliput ja äänestyksen jälkeen leimaa ne. Opettaja voi vaalien jälkeen toimia myös ääntenlaskijana. Tulos julkaistaan. Vaalien jälkeen kerrataan vielä tärkeimmät sanat: vaali, ehdokas, ehdokasluettelo, vaalimainos, äänestyskoppi, äänestyslippu, vaalivirkailija, vaaliluettelo, vaaliuurna, äänestää, ääni ja tulos.

15 KUVA 1 1A 1B 1C 1D 1E 1F

16 KUVA 1A

17 KUVA 1B

18 KUVA 1C

19 KUVA 1D

20 KUVA 1E

21 KUVA 1F

22 KUVA 2 2A 2B 2C 2E 2D 2F

23 KUVA 2A

24 KUVA 2B

25 KUVA 2C

26 KUVA 2D

27 KUVA 2E

28 KUVA 2F

Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä.

Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. KANSALAISEN OIKEUDET Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. Suomessa asuvat ulkomaalaiset saavat tehdä samoja

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite KUNTAVAALIT 2017 Ennakkoäänestys 29.3. 4.4.2017 Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017 Selkoesite Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää? Suomi jakautuu kuntiin, joilla on itsehallinto. Kunnat päättävät monista

Lisätiedot

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_REK 1 EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskeluoikeuden rekisteröintiä Koskee myös Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisia (UlkL

Lisätiedot

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus.

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus. HAMINAN KAUPUNKI SOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Vastaanotettu Sibeliuskatu 36 B 49400 HAMINA Neuvonta p. 749 3031 Henkilö- Hakijan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus tiedot ja asuminen Puolison sukunimi

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri: minä ja perhe. Ihminen ja

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa 2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2263 Eduskuntavaalit 2007: pienet vaalipiirit Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP +

+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

+ + Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden

+ + Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden KAN_7 1 *1229901* KANSALAISUUSILMOITUS; ENTINEN SUOMEN KANSALAINEN Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden Jos haluat hakea Suomen

Lisätiedot

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa SUOMI Tervetuloa Suomeen Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa Muutto Suomeen? Miten pääsen alkuun? Hoida nämä asiat, kun olet muuttanut Suomeen. 2 Asunto Hanki itsellesi asunto. Et voi rekisteröidä

Lisätiedot

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake KAUPUNGIN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ TUTKIMUSLOMAKE 1. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1) mies 2) nainen 2. Ikäni on vuotta

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS Nuorisovaalit on demokratiakasvatuksen työkalu ja suurin demokratiatapahtuma peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ympäri Suomen. Nuorisovaalit järjestetään aina

Lisätiedot

+ + Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden

+ + Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden KAN_7 1 *1229901* KANSALAISUUSILMOITUS; ENTINEN SUOMEN KANSALAINEN Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu sinulle entinen Suomen kansalainen, joka olet menettänyt Suomen kansalaisuuden Jos haluat hakea Suomen

Lisätiedot

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE 313/2014 3 Vaalipiirin nimi ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ JA VARAMIEHESTÄ Eduskuntavaalit Vaalipäivä Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Henkilötunnus Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

(Lähde ABC ensiaskeleet rauhankasvatukseen: http://abc.rauhankasvatus.fi/?q=node/76)

(Lähde ABC ensiaskeleet rauhankasvatukseen: http://abc.rauhankasvatus.fi/?q=node/76) Askel eteenpäin! (Lähde ABC ensiaskeleet rauhankasvatukseen: http://abc.rauhankasvatus.fi/?q=node/76) Teema: syrjintä, rasismi, yleiset ihmisoikeudet Kesto: 60 min. Osallistujamäärä: 10 + Ikäsuositus:

Lisätiedot

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI TIETOSIVU SUOMEN KANSALAISUUSLAKI Suomen nykyinen kansalaisuuslaki tuli voimaan syyskuussa vuonna 2011. Lain keskeisimpiä tavoitteita on edistää Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA Vastaa kysymyksiin valitsemalla/rengastamalla sinulle sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Jos vastauksellesi ei ole riittävästi tilaa, niin voit jatkaa kääntöpuolelle.

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

+ + Haen uutta määräaikaista oleskelulupaa perhesiteen perusteella ja annan tässä tarkoituksessa seuraavat tiedot hakemuksen käsittelyä varten:

+ + Haen uutta määräaikaista oleskelulupaa perhesiteen perusteella ja annan tässä tarkoituksessa seuraavat tiedot hakemuksen käsittelyä varten: OLE_JATKO_PS 1 *1289901* JATKOLUPAHAKEMUS; OLESKELULUPA PERHESITEEN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jolle on myönnetty määräaikainen oleskelulupa perhesiteen perusteella.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu: ma - pe klo Nykyinen osoite Postinumero ja paikka Puhelin kotiin. Arvo tai ammatti Työnantaja Alkaen Puhelin toimeen

Asiakaspalvelu: ma - pe klo Nykyinen osoite Postinumero ja paikka Puhelin kotiin. Arvo tai ammatti Työnantaja Alkaen Puhelin toimeen 1 Esterinkatu 10, 55100 IMATRA Mitra Imatran Puh Rakennuttaja 05 235 Oy2822 Virastokatu 2, Fax 55100 05 Imatra 235 2844 p. 05 235 2822 HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja entiset nimet (painokirjaimin) Asiakaspalvelu:

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Ihmiset voivat elää monenlaisissa liitoissa. Tässä saat tietoa neljästä eri liitosta ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Avoliitto Kun kaksi ihmistä

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Väestö 2016 Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä väheni vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2015 aikana 7 921 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014

Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014 Euroopan unioni ja europarlamenttivaalit 2014 1 Euroopan unionin jäsenmaiden lippuja. Sisällys Euroopan unioni eli EU 3 Mitä EU-jäsenyys merkitsee Suomelle? 4 Mitä EU-jäsenyys merkitsee suomalaisille?

Lisätiedot

Turvakotien asiakkaat

Turvakotien asiakkaat Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS

KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS 1 (5) Hakemuksen saapumispäivä / / Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään erityisillä perusteilla, mikäli asiakas terveydellisistä syistä johtuen ei

Lisätiedot

Uudet säännöt kunnanvaltuuston ja maakunnanvaltuuston vaaleissa 2003

Uudet säännöt kunnanvaltuuston ja maakunnanvaltuuston vaaleissa 2003 Uudet säännöt kunnanvaltuuston ja maakunnanvaltuuston vaaleissa 2003 Tärkeää vaalitietoa uudet säännöt siitä, miten äänestät vaalipäivänä uudet säännöt ennakkoäänestyksestä uudet säännöt siitä, miten voit

Lisätiedot

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan toimeentulotukipäätöksen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 14.5.2019 Lähde: https://tulospalvelu.vaalit.fi/epv-2019/fi/ehd_listat_kokomaa.htm, tiedot poimittu 26.4.2019 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA OLE_JATKO_A 1 *1269901* JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jolle on myönnetty jatkuva määräaikainen oleskelulupa

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Yhdessä vai erillään?

Yhdessä vai erillään? Yhdessä vai erillään? Parisuhteet elämänkulun ja Ikihyvä-hankkeen kymmenvuotisseurannan näkökulmasta Tiina Koskimäki Lahden Tutkijapraktikum, Palmenia, Helsingin yliopisto Lahden Tiedepäivä 27.11.2012

Lisätiedot

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP +

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP + OLE_PH4 1 *1319901* OLESKELULUPAHAKEMUS LAPSELLE Tällä lomakkeella haetaan alle 18-vuotiaalle lapselle ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan hakemisen tarkoituksena on,

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 6-vuotiaat (est. 3.62.000 henkeä,

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI

PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI Hakemus ajalle TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut/jätetty / 1 Osoite Sukunimi ja etunimet Avio / avopuolison suku ja etunimet Kotona

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA OLE_JATKO_A 1 *1269901* JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jolle on myönnetty jatkuva määräaikainen oleskelulupa

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha

Lisätiedot

Sukupuolesta ei tietoa Lapset Tytöt Pojat. Yhteensä Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Sukupuolesta ei tietoa Lapset Tytöt Pojat. Yhteensä Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia? Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016 Turvakotien asiakkaat Naiset Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia? 512 22 1 175 488 1 198 Turvakodin asumispäivät

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA -TUTKIMUS Haastattelu- ja tutkimuspalvelut Syyskuu 2006 SUOMI EUROOPASSA -TUTKIMUS 2006 KORTTI 1 0 En ollenkaan 1 Alle ½ tuntia 2 ½ - 1 tuntia 3 Yli tunnin, mutta korkeintaan 1 ½ tuntia 4 Yli 1 ½ tuntia, mutta korkeintaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi Väestöliitto 1. Luku Suomen laki, parisuhde ja seksuaalisuus Väestöliitto Sanasto: LAKI JA PARISUHDE Parisuhde Avoliitto Tasa-arvo Seksuaalioikeudet Vaitiolovelvollisuus

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Kävijäprofiili 12 Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

Asuinliittoaineiston suunnittelu. Tutkijatapaaminen 6.10.2014

Asuinliittoaineiston suunnittelu. Tutkijatapaaminen 6.10.2014 Asuinliittoaineiston suunnittelu Tutkijatapaaminen 6.10.2014 Asuinliitot valmisaineistomoduuliksi Tehdään valmiista tilastoaineistosta (tietovarasto) Toteutetaan ensi vuonna Tietolähteenä pääasiassa Perhetilasto

Lisätiedot

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 1) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Kansalaisten teemavuoden taustalla Vuosi Euroopan parlamentin vaaleihin 20 vuotta EU-kansalaisuuden luomisesta (Maastricht)

Lisätiedot

Uskontojen maailmassa

Uskontojen maailmassa Uskontojen maailmassa Pelikortit varhaiskasvatukseen JOHDANTO 2 Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 29 28.10.2014 303 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

VIRANOMAISET, joiden palveluista maahanmuuttajan pitää tietää

VIRANOMAISET, joiden palveluista maahanmuuttajan pitää tietää VIRANOMAISET, joiden palveluista maahanmuuttajan pitää tietää Pikku-koto kurssi MAISTRAATTI Suomeen rekisteröinti Jos asut vakinaisesti (vähintään vuoden) Suomessa, sinun täytyy rekisteröidä itsesi Suomessa

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5)

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5) Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5) 1 Vaalijärjestys Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaaleissa noudatetaan opiskelijakunnan sääntöjen lisäksi tämän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vaalipiiri. 680 Raisio. Keskusta-pohjoinen. s. 1/2. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta

Varsinais-Suomen vaalipiiri. 680 Raisio. Keskusta-pohjoinen. s. 1/2. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta 001 Keskusta-pohjoinen s. 1/2 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61

Lisätiedot

1 Alue ja ympäristö 8. 1.1 Tuusulan kunnan suunnittelualuejako 8. 1.2 Tuusulan kunnan alue 9. 1.3 Tuusulan ystävyyskunnat 9.

1 Alue ja ympäristö 8. 1.1 Tuusulan kunnan suunnittelualuejako 8. 1.2 Tuusulan kunnan alue 9. 1.3 Tuusulan ystävyyskunnat 9. Sisällysluettelo 1 Alue ja ympäristö 8 1.1 Tuusulan kunnan suunnittelualuejako 8 1.2 Tuusulan kunnan alue 9 1.3 Tuusulan ystävyyskunnat 9 2 Väestö 10 2.1 Tuusulan väkiluku 1.1.1900 2011 10 2.2 Väkiluvun

Lisätiedot

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA Eduskuntavaalit 2007 Presidentinvaali parlamenttivaalit Kunnallisvaalit Ehdokkaan täydellinen nimi Pentti Juhani Oinonen Puolue / valitsijayhdistys Perussuomalaiset

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003 Yhteenveto Pääsy mediaan, eli mahdollisuus nähdä taksimainontaa riippuu selkeästi vastaajien asuinpaikasta, iästä sekä ammattiryhmästä Suurin mahdollisuus

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL HELSINKI Dnro 339/1/99

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL HELSINKI Dnro 339/1/99 VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 310 00171 HELSINKI 7.11.2000 Dnro 339/1/99 ASIA Kantelu äänestämisestä 1 KANTELUKIRJOITUS Oikeuskanslerinvirastoon on 7.4.1999 saapunut A:n kirjoitus,

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 29 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si

Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si Kiinan tärkeimmät uskonnot: niiden historia, nykytila ja uskontojen välinen dialogi Paulos Huang 13.9.2011klo 10-12, 12, Helsinki pauloshuang@yahoo.com Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla

Lisätiedot

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista MAUSTE-hanke 2015-2016 Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista Haastattelun tarkoitus Saada tietoa maahanmuuttajien seksuaaliterveydestä,seksuaaliohjauksen ja neuvonnan tarpeista,

Lisätiedot

ZA6652. Flash Eurobarometer 430 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6652. Flash Eurobarometer 430 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA66 Flash Eurobarometer 0 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL0 European Union CitizenshipFIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D

Lisätiedot

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kyselyt 1992, 1999, 2005 ja 2010

Sosiaali- ja terveysalan kyselyt 1992, 1999, 2005 ja 2010 Tutkimukseen osallistuneiden määrä toimintasektoreittain na 1992, 1999, 2005 ja 2010 03:38 Friday, February 04, 2011 1 Toimintasektori 1992 1999 2005 2010 sosiaalipalvelut 96 110 143 137 yleinen sosiaalityö

Lisätiedot

Kolarin palvelutalo / Palvelukoti Tanna / Ikääntyneiden perhehoitokoti. Naimaton Avioliitossa Eronnut Leski Avoliitossa Asuu erillään

Kolarin palvelutalo / Palvelukoti Tanna / Ikääntyneiden perhehoitokoti. Naimaton Avioliitossa Eronnut Leski Avoliitossa Asuu erillään 1 Palveluasuntohakemus Kolarin palvelutalo / Palvelukoti Tanna / Ikääntyneiden perhehoitokoti Asukasvalinnan tekijä täyttää: Hakemuksen saapumispäivä Vastaanottajan allekirjoitus Valitaan: Kolarin palvelutalo

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Suomenkuvalehti.fi ja Suomen Kuvalehti

Kävijäprofiili 2012. Suomenkuvalehti.fi ja Suomen Kuvalehti Kävijäprofiili 0 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 0. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 1 6-vuotiaat (est. 3.6.000 henkeä, 6.8 vastaajaa)

Lisätiedot