Opiskelijavalinnan kehittäminen valintojen järjestämisen näkökulmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijavalinnan kehittäminen valintojen järjestämisen näkökulmasta"

Transkriptio

1 Opiskelijavalinnan kehittäminen valintojen järjestämisen näkökulmasta Milla Vaisto-Oinonen Ryhmäpäällikkö/ TKK, Opiskelijarekrytointi ja valinnat OPM-seminaari Page 1

2 Taustaa esitykselle Korkeakoulujen opiskelijavalintatyöryhmä on kokoontunut tähän mennessä 4 kertaa. Puheenjohtajana Hannu Sirén (OPM), amk-sektorin sihteerinä Anne Koskela (sijaisena Riikka Asikainen, Savonia-amk) ja yliopistosektorin sihteerinä Milla Vaisto- Oinonen (TKK) Valintojen järjestämistä koskevaa suosituskohtaa ei vielä ole perusteellisesti keskusteltu läpi työryhmässä ja seminaarin keskusteluista toivotaan näkemyksiä ja näkökulmia jatkokäsittelyyn. Page 2

3 Valintojen järjestäminen, suositus 14 Korkeakoulut järjestävät opiskelijavalinnan siten, ettei valintaan valmistautuminen edellytä valmennuskurssien käymistä. Korkeakoulut pohtivat yhdessä erilaisia alakohtaisia ratkaisuja, esimerkiksi valintakokeiden sisältöjen vaihtelevuutta. Valintakokeet perustuvat ensisijaisesti menettelyihin, jotka mittaavat hakijan motivaatiota, sitoutuneisuutta ja soveltuvuutta. Page 3

4 Valintojen järjestäminen, suositus 14 - kommentti Suosituksen taustalla tutkittua tietoa pääsykokeiden alueellisesti epätasa-arvoistavasta vaikutuksesta valmennuskursseja runsaasti tarjolla lähes yksinomaan pääkaupunkiseudulla Pääsykokeiden muodolla ja niiden sisällön vaihtumisella on vaikutusta valmennuskurssien järjestämiseen jos pääsykokeen sisältö vaihtuu vuosittain tai jos pääsykokeeseen ei voi valmistautua kirjoja lukemalla, on myös valmennuskurssia vaikea järjestää Toisaalta hakijaa voidaan valmentaa myös aineistokoetta varten. Valintakokeen muodon ja sisällön jatkuva vaihtuminen voi myös olla osittain ristiriidassa valintaperusteiden pysyvyyttä koskevan periaatteen kanssa. Valmennuskursseihin liittyvä problematiikka korostuu tietyillä aloilla. Page 4

5 Valintojen järjestäminen, suositus 14 - kommentti Alakohtainen valintayhteistyö yo-sektorilla v Ala Mukana olevat yliopistot Aloitus Biologia HY, JY, JoY, OY, TY v Kauppatieteellinen ala Luokanopettajat (VAKAVAhanke) HSE, TSE, JoY, KuY, LTY, OY, TaY, VY v HY, JoY, JY, LY, OY, TaY, TY v (pilotti 2006) Tekniikan ala (DIA) TKK, TTY, LTY, OY, ÅA, VY, TY v Sosiaalityö JY, LY, TaY (myös Pori), TY v Sosiologia JY, Ly, TaY (myös Pori), TY v Tietojenkäsittelytiede HY, JoY, JY, KuY, TaY, TY v Varhaiskasvatus (VAKAVAhanke) HY, JY, TaY, OY, TY v (pilotti 2006) Page 5

6 Valintojen järjestäminen, suositus 14 - kommentti Suositus valintakokeiden perustumisesta ensisijaisesti menettelyihin, jotka mittaavat hakijan motivaatiota, sitoutuneisuutta ja soveltuvuutta on haastava, sillä eri valintatavoilla on omat hyvät ja huonot puolensa ja joskus lopputulos on sama valintatavasta riippumatta. Valintakokeiden järjestämisen tapaan vaikuttavat saatavilla olevat resurssit ja koulutusalan sisäänotto se, mikä toimii pienen sisäänoton ohjelmissa ei välttämättä päde massa-aloilla Opiskelijavalinnan riittävä resurssointi tärkeää, sillä maisterivaiheen valintojen myötä työtä on tullut lisää joillakin aloilla on lähes aina joku hakukierros menossa. Page 6

7 Valintojen järjestäminen, suositus 14 kommentti Onko pääsykokeen muodolla merkitystä? TKK osallistuu DIA-yhteisvalintaan, jossa kaikilla samat pääsykokeet vuosittain paikan jättää vastaanottamatta keskimäärin 10 % hakijoista. TKK:n informaatioverkostot omana valintanaan (aineisto- ja soveltuvuuskoe) yhteisvalinnan ulkopuolella kaikki paikat otetaan täyteen (35), mutta vain varasijalistan avulla (9) paikan jättää vastaanottamatta yli 25 % hakijoista Maisterivaiheessa paperivalinta paikan jättää kotimaisista hakijoista vastaanottamatta 11% valituista Page 7 Tutkinto ohjelma DIA-yhteisvalinta, hyväksytyt DIA-yhteisvalinta, paikan vastaanottaneet ARK AUT BIO ENE EST GMA KEM KON KTA MTE MAR PUU RRT TFM TIK TLT TUO YYT Yhteensä

8 Valintojen järjestäminen, suositus 15 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan erillisiä valintoja lukuunottamatta valtakunnallisessa yhteishaussa. Sähköiset hakujärjestelmät yhdistetään. Hakijoilla on näin paremmat mahdollisuudet hahmottaa koko koulutustarjonta ja preferoida hakukohteita. Page 8

9 Valintojen järjestäminen, suositus 15 - kommentti Suosituksen taustalla ajatus yksinkertaistaa koulutukseen hakeutumista hakijan näkökulmasta. Yliopistojen palautetta YSHJ:sta kerätään parhaillaan. Hakijan kannalta ongelmallista on hakukohteiden suuri määrä ja vertailtavuuden vaikeus. Hakujärjestelmien yhdistäminen vaatii onnistuakseen mittavia toimenpiteitä koulutustarjonnan yksinkertaistamiseen (esim. DIAyhteisvalinnassa tänä vuonna 53 eri hakukohdetta) Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hakemisen yhdistäminen voi pitkällä tähtäimellä tuoda kustannussäästöjä. Hakijat näyttäisivät kuitenkin jo nyt hahmottavan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaiset profiilit, sillä vain viidesosa hakijoista hakee ja vielä harvempi tulee hyväksyttyä molemmille sektoreille. Page 9

10 Valintojen järjestäminen, suositus 16 Yliopistojen yhteishakua kehitetään paremmin yliopistoja palvelevaksi siten, että hakija joutuu merkitsemään hakutoiveensa järjestykseen ja siten, että järjestelmä määrittää kunkin yliopiston päättämien valintaperusteiden avulla hakijoiden paremmuusjärjestyksen. Valintapäätökset jäävät edelleen kunkin yliopiston vastuulle. Page 10

11 Valintojen järjestäminen, suositus 16 kommentti Taustalla ajatus hakujärjestelmän tehostamisesta ja valintaperusteiden yksinkertaistamisesta (ja yhdenmukaistamisesta) yliopistosektorilla. Suosituksen toteuttaminen vaatii yliopistoilta valintaperusteiden rankkaa läpikäyntiä, alakohtaisen yhteistyön huomattavaa lisäämistä sekä hakukohteiden määrän vähentämistä kannatettava, mutta yliopistoille osittain tuskalliseksi koettu asia. Hakijoiden paremmuusjärjestykseen asettaminen vaatii aukottoman järjestelmän, sillä yhdelläkin virheellä on lukuisia kerrannaisvaikutuksia sijoittumisajossa. Jonotusoikeuden miettiminen uudelleen Opiskelijat ottaa yliopisto ja opiskelijavalinnan perusteista päättää yliopisto myös uuden yliopistolain mukaan (Yliopistolaki /558, 36 ) Page 11

12 Valintojen järjestäminen, suositus 17 Valintajärjestelmän kehittäminen perustuu tutkimus- ja seurantatietoon ja opiskelijavalintoja tarkastellaan osana opetuksen ja opintojen kehittämistä. Page 12

13 Valintojen järjestäminen, suositus 17 - kommentti Ajatuksena erittäin kannatettava. Tutkimus- ja seurantatietoa opiskelijavalinnasta tulee kerätä säännöllisesti ja systemaattisesti. Tiedon tulee myös olla kaikkien ulottuvilla. Eurooppalaisten valintajärjestelmien ymmärrys tärkeää parhaiden käytäntöjen hahmottaminen ja käyttöönotto Opiskelijavalinta osana opetuksen ja opintojen kehittämistä Millä haku-/ valintajärjestelmällä löydetään parhaat osaajat? Käytetäänkö hakijan ohjaamiseen liian vähän, tarpeeksi vai liikaa resursseja suhteutettuna opiskelijan ohjaamiseen käytettäviin resursseihin? Page 13

14 Valintojen järjestäminen, suositus 16 ja 17 - Eurooppalainen näkökulma Eurybase-tietojen mukaan (Key Data on Higher Education in Europe 2007) opiskelijavalintaa rajoitetaan kiintiöillä lähes jokaisessa EU-maassa. Kansallisella tasolla valinnasta päätetään viidessä maassa (Kreikka, Espanja, Kypros, Portugali ja Turkki). Korkeakoulutasolla valinnasta päätetään noin kolmasosassa EU-maita. Muutamissa maissa (Suomi, Ruotsi, Slovenia) käytetään alakohtaisten kiintiöiden lisäksi myös korkeakoulukohtaisia kiintiöitä. Vapaa pääsy opiskelupaikkoihin on käytössä ainoastaan Belgiassa, Hollannissa, Maltalla ja Islannissa. Suositusta 16 muistuttava hakujärjestelmä on käytössä Irlannissa ja Isossa- Britanniassa sekä Norjassa ja Ruotsissa. Page 14

15 Levels of authority involved in limiting places or selecting students for the first cycle of higher education, 2005/06 (Key Data on Higher Education in Europe) Page 15

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 7.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen valinnoissa: tilastoja Miksi opiskelijavalintoja

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 3.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta Ilmari Hyvönen 21.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön

Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön Johanna Moisio, HT, opetusneuvos Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 Faktoja korkeakoulujen opiskelijavalinnoista

Lisätiedot

Opiskelijavalinnat yliopistoissa Hannele Niemi

Opiskelijavalinnat yliopistoissa Hannele Niemi Opiskelijavalinnat yliopistoissa 21.09.2009 Hannele Niemi A. Koulutusvalintoja tukevat tietopalvelut, ohjaus ja neuvonta Suomalaisessa yhteiskunnassa lukion päättävä on itsenäinen. - Muuttaa pois kotoa,

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto n koulutustarjonta ja valintaperusteet Sisällys 1. Opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 2. Hakukohteet kevään 2020 yhteishaussa 3. Kevään 2020 aikataulu 4. Ota yhteyttä! 2 Opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Oulun yliopiston koulutustarjonta n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa

Lisätiedot

OKM Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen -seminaari

OKM Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen -seminaari OKM Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen -seminaari Kommenttipuheenvuoro Opiskelijapalveluiden päällikkö HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu KSHJ-valmistelu keväästä 2011 syksyyn 2013 Keväällä 2011

Lisätiedot

VALINTAINFO LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO OPINTO-OHJAUS 7.12.2015

VALINTAINFO LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO OPINTO-OHJAUS 7.12.2015 VALINTAINFO LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO OPINTO-OHJAUS 7.12.2015 SUOMEN KOULUTUS- JÄRJESTELMÄ VAIHTOEHTOJA LUKION JÄLKEEN Yliopistot Ammattikorkeakoulut Toisen asteen ammatillinen koulutus Oppisopimus Armeija/siviilipalvelus

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Opopatio 13.10.2017 Ilmari Hyvönen Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän KSHJ:n ja Opintopolku.fi palvelun käyttö ja kehittäminen

Korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän KSHJ:n ja Opintopolku.fi palvelun käyttö ja kehittäminen Korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän KSHJ:n ja palvelun käyttö ja kehittäminen Seminaari 26.10.2015 Merja Väistö Erityisasiantuntija Sisältö Katsaus taaksepäin: vuoden 2015 yhteishaut Uutena opintopolkuun

Lisätiedot

Todistusvalinta 2020 Avoin keskustelutilaisuus Opiskelijavalintojen uudistamishanke

Todistusvalinta 2020 Avoin keskustelutilaisuus Opiskelijavalintojen uudistamishanke Todistusvalinta 2020 Avoin keskustelutilaisuus 2.2.2018 Käytössä on Presemo-alusta kysymysten ja kommenttien esittämiseen http://presemo.helsinki.fi/opiskelijavalinnat/ Jos esität paikan päällä kysymyksen,

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet 2017-2020 IH 22.8.2017 Taustaa Tulossopimuksissa sovittu, että pitkäkestoista valmentautumisesta edellyttävistä pääsykokeista luovutaan 2018

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Ammatillinen koulutus ja korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillinen koulutus ja korkeakoulujen opiskelijavalinnat 9.5.2017 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Yleistä opiskelijavalinnoista Opiskelijavalinnoista yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä

Lisätiedot

Yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuuden kehittäminen. Ilmari Hyvönen 26.10.2015

Yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuuden kehittäminen. Ilmari Hyvönen 26.10.2015 Yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuuden kehittäminen Ilmari Hyvönen 26.10.2015 Nykytilan säädösperustaa Yhteishausta laissa (Yliopistolaki, Ammattikorkeakoululaki) Ensimmäisen ja toisen syklin valinnat

Lisätiedot

Korkeakoulujen valintojen uudistukset

Korkeakoulujen valintojen uudistukset Korkeakoulujen valintojen uudistukset Riku Hanhinen 10.11. Opintopolku ja muut oppijan palvelut -tilaisuus Johdanto Mikä muuttuu 2018? Mikä muuttuu 2019? Mikä muuttuu 2020? Mistä löydän lisätietoa? 2 Alatunnisteteksti

Lisätiedot

LAUSUNTO Dnro 485/00.07.00/2011 30.5.2011

LAUSUNTO Dnro 485/00.07.00/2011 30.5.2011 1 (8) Aalto-yliopiston ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan lausunto Korkeakoulujen sähköistä hakujärjestelmää (KSHJ) koskevasta Opetushallituksen esitutkimuksesta Opetushallitus on pyytänyt (16.5.2011)korkeakouluilta

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINNAT. Liiketalouden kehittämispäivät 10.11.2010

OPISKELIJAVALINNAT. Liiketalouden kehittämispäivät 10.11.2010 OPISKELIJAVALINNAT Liiketalouden kehittämispäivät 10.11.2010 Opiskelijavalinnat 1. Valintaperusteet 2011 ja 2012 2. Valintakokeet 3. Tulevaisuuden näkymiä 2 Valintaperusteet 2011 ja 2012 Avoimen amk:n

Lisätiedot

Aalto-yliopiston valinnat. Riku Hanhinen Koordinaattori Ulkoisten asiakkaiden palvelutiimi

Aalto-yliopiston valinnat. Riku Hanhinen Koordinaattori Ulkoisten asiakkaiden palvelutiimi Aalto-yliopiston valinnat Riku Hanhinen Koordinaattori Ulkoisten asiakkaiden palvelutiimi riku.hanhinen@aalto.fi 02944 29213 Ajankohtaista 2 Ensikertalaiskiintiöt Kauppatieteellinen ala Kauppatieteellisen

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous 25.10.2017 1 Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIA LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN. Vanhempainilta abien huoltajille Opinto-ohjaaja Nanna Oinonen

MAHDOLLISUUKSIA LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN. Vanhempainilta abien huoltajille Opinto-ohjaaja Nanna Oinonen MAHDOLLISUUKSIA LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN Vanhempainilta abien huoltajille 7.11.2017 Opinto-ohjaaja Nanna Oinonen ABIEN OPINTO-OHJAUS Jatko-opintovaihtoehtoihin tutustuminen Koe kampus (yliopistovaihtoehdot)

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi

Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014 Joni Penkari, Opetushallitus Esityksen sisältö Korkeakouluhaku 2014, mikä ja miksi? Mikä muuttuu, mikä ei Keskeisiä kysymyksiä? Mitä tarkoittaa tiedotukselle? 2 Korkeakoulujen

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

OPISKELIJAKSI HELSINGIN YLIOPISTOON

OPISKELIJAKSI HELSINGIN YLIOPISTOON OPISKELIJAKSI HELSINGIN YLIOPISTOON YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI 2.11.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 06/11/2018 1 Presentation Name / Firstname Lastname 06/11/2018 2 YHTEISHAKU 2019 20.3.-3.4.

Lisätiedot

Opiskelijavalinnat TILASTOJA 2017

Opiskelijavalinnat TILASTOJA 2017 Opiskelijavalinnat TILASTOJA 2017 Opiskelijavalinnat 2017 PÄÄVALINTA: PÄÄSYKOEVALINTA, OPINTO-OIKEUS KANDI+MAISTERI MAISTERIVAIHEEN VALINNAT: Monikieliset maisteriohjelmat (talvihaku) Kotimaiskieliset

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan tilannekatsaus

Opiskelijavalinnan tilannekatsaus Opiskelijavalinnan tilannekatsaus Itä-Suomen yliopiston opiskelijavalinta 2018 Itä-Suomen yliopiston abi-päivät, 13.11.2017 Kuopio ja 17.11.2017 Joensuu Missä mennään? - opiskelijavalintojen uudistaminen

Lisätiedot

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Infotilaisuus opinto-ohjaajille 30.8.2019 Marko Borodavkin & Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke Jatkokoulutukseen hakeutuminen Paimion lukion vanhempainilta ke 31.10.2018 Ohjausta jatko-opintoihin Opotunneilla ja infoissa Henkilökohtaisessa ohjauksessa Erilaisissa tapahtumissa: Turun korkeakoulujen

Lisätiedot

Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset?

Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset? Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset? Sirpa Moitus Projektisuunnittelija, KKA Teknillinen korkeakoulu 21.9.2009 Yliopistojen opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC

Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi Yhteistyöryhmä 2.9.2014 Ossi Raatikainen, CSC Sisältö Johdanto Mikä muuttuu, mikä ei? Kuinka kokonaisuutta hallitaan Sidoshankkeita Ryhmien nykytila Painopisteet

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä?

Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä? UEF Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä? Hyödynnä kevään 2019 valintayhteistyön mahdollisuuksia ja hae Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuksiin

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Opiskelijavalintauudistus: hallitusohjelma, KESU, I vaihe Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin

Lisätiedot

HAMK. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viite: Lausuntopyyntö OKM/68/010/2011 (4.11.2011) Yleistä

HAMK. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viite: Lausuntopyyntö OKM/68/010/2011 (4.11.2011) Yleistä Lausunto 1 (5) 01.1 2.2011 168/00.01.02/2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: Lausuntopyyntö OKM/68/010/2011 (4.11.2011) N LAUSUNTO KORKEAKOULUJEN OPISKELIJAVALINTOJA KOSKE V AAN HALLITUKSEN ESITYKSEEN

Lisätiedot

Centria-ammattikorkeakoulu

Centria-ammattikorkeakoulu Yhteishaku 2017 Opiskelukaupungit Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska 16 koulutusta päivätoteutuksena 10 koulutusta monimuotototeutuksena Ammattikorkeakoulussa opiskelet teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa.

Lisätiedot

Yhteishaun sujuvuus ja toteuttaminen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset I

Yhteishaun sujuvuus ja toteuttaminen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset I 2.12.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmä 1/6 Yhteishaun sujuvuus ja toteuttaminen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset I Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen eteneminen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen eteneminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen eteneminen 12.9.2012 Ilmari Hyvönen Aiheita Uudistuksen vaiheet Lainsäädäntötyön eteneminen Tietojärjestelmähankkeen eteneminen Uudistuksen toisen vaiheen

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen. Sari Pulkkinen

Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen. Sari Pulkkinen Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen Sari Pulkkinen 29.9.2011 Vuonna 2010 kevään ylioppilastutkinnossa hyväksyttiin 28 795 kokelasta yliopistoihin

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla?

Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla? Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla? 7.5.2013 infotilaisuus Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Nykytila: Ammattikorkeakoulut Yhteishaun haut (yhden korkeakoulupaikan

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019. Opinto-ohjaajan puheenvuoro

Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019. Opinto-ohjaajan puheenvuoro Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019 Opinto-ohjaajan puheenvuoro KOULUTUSRAKENNE SUOMESSA: YLIOPISTOT AMMATTIKORKEAKOULUT JATKOTUTKINNOT tohtori, lisensiaatti YLEMMÄT KORKEAKOULU- TUTKINNOT (2-3 v.)

Lisätiedot

1 (11) 29.3.2016/EO, MVO

1 (11) 29.3.2016/EO, MVO 1 (11) 29.3.2016/EO, MVO Aalto-yliopiston tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijavalinnan yleiset valintaperusteet ja valintojen kehittämistä koskevat linjaukset vuodelle 2017 1 Tutkintoon johtavan

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen viime vuosina

Opiskelijavalintojen kehittäminen viime vuosina 1. Korkeakoulutukseen hakeutuminen, toisen asteen ja korkeaasteen nivelvaihe Työryhmässä paneudutaan erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen nivelvaiheeseen, opinto-ohjaukseen, toisen asteen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku. Opintopolku.fi

Korkeakoulujen yhteishaku. Opintopolku.fi Korkeakoulujen yhteishaku Miksi korkeakouluhaku uudistuu? Pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää Pyritään saamaan korkeakoulutukseen entistä enemmän aidosti uusia opiskelijoita Pyritään

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015 Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015 Minea Wilo-Tanninen Opetushallitus Kevään 2015 haun aikataulut Yhteishaun koulutustarjonta julkaistaan 31.10.2014 Hakuaika I 7.1.-27.1.2015 klo 15 Hakuaika II 17.3.-9.4.2015

Lisätiedot

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Vaasa 9.5.2017 Riikka Vanhanen, FINNIPS-verkoston koordinaattori Aiheet Haku

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 6 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta Opinto-ohjaajan puheenvuoro

Abiturienttien vanhempainilta Opinto-ohjaajan puheenvuoro Abiturienttien vanhempainilta 23.1.2017 Opinto-ohjaajan puheenvuoro https://www.youtube.com/watch?v=vgek5ti0vks KOULUTUSRAKENNE SUOMESSA: YLIOPISTOT AMMATTIKORKEAKOULUT JATKOTUTKINNOT tohtori, lisensiaatti

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

Millä aloilla tarvitaan tulevaisuuden osaajia?

Millä aloilla tarvitaan tulevaisuuden osaajia? Millä aloilla tarvitaan tulevaisuuden osaajia? Koulutustarpeen näkymistä Suomessa ja hakeutumisesta tekniikan ja kauppatieteiden alalle 9.11.2016 / LUT Miia Vanhainen, Markkinointipäällikkö (/Koulutuspalveluiden

Lisätiedot

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle Sisältö Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen Heli Kurikka Tutkija 1. Taustaa 2. Yliopistojen ryhmittely 3. Valmistuneiden alueellisen sijoittumisen piirteitä eri yliopistoista eri aloilta

Lisätiedot

Minne ja miten lukion jälkeen? Syksy 2017 Jyväskylän Lyseon lukio

Minne ja miten lukion jälkeen? Syksy 2017 Jyväskylän Lyseon lukio Minne ja miten lukion jälkeen? Syksy 2017 Jyväskylän Lyseon lukio Koulutusjärjestelmä Suomessa Kuva: Tabletkoulu Lähde: Tabletkoulu Korkeakoulujen tarjonta, esim. JKL Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kulttuuriala

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Mikä on uusi Opintopolku ja miten korkeakouluun hakeutuminen uudistuu? Joni Penkari, Opetushallitus Opintopolku.

Opintopolku.fi. Mikä on uusi Opintopolku ja miten korkeakouluun hakeutuminen uudistuu? Joni Penkari, Opetushallitus Opintopolku. Mikä on uusi Opintopolku ja miten korkeakouluun hakeutuminen uudistuu? Joni Penkari, Opetushallitus 8.10.2013 Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi- ja perusopetukseen

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen. Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Opintopolku.fi

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen. Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Opintopolku.fi Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? 2 15.10.2013 Alatunnisteteksti Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? 3 15.10.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista Aalto-yliopistosta

Ajankohtaista Aalto-yliopistosta Ajankohtaista Aalto-yliopistosta Oposeminaari 6.11.2015 Paula Nuorteva hakukoordinaattori Hakijapalvelut, Aalto-yliopisto paula.nuorteva@aalto.fi 050 410 7811 1 Ensikertalaiskiintiöt: - Tekniikan ala:

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja tavoitteen hahmottelua OKM/KTPO 22.12.2015 Aiheita Nykytilan

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKEMYKSET 27.02.2008 - Helsinki Timo Luopajärvi Kehittämissuunnitelman taustat Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

OPO-INFO 14.11.2014. Sirkku Mäntyniemi

OPO-INFO 14.11.2014. Sirkku Mäntyniemi OPO-INFO 14.11.2014 Sirkku Mäntyniemi Hakeminen Kaksi hakuaikaa: 7.1.-27.1.2015 (englanninkieliset amk-tutkinnot) 17.3. 9.4.2015(suomenkieliset amk-tutkinnot ja englanninkieliset master-ohjelmat) Kalvosarjan

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Esitys TAMKin Opo-infossa 11.10.2017 Taustaa Sipilän hallitusohjelman tavoitteena opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen uudistaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset syksyltä 2009 Opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VALTIONEUVOSTON ASETUS KORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSTA. 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VALTIONEUVOSTON ASETUS KORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSTA. 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 18.12.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS KORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistolain (558/2009) 36 a :n 1 momentin (xxx/2018) ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat murroksessa Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ABI-päivät

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat murroksessa Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ABI-päivät Korkeakoulujen opiskelijavalinnat murroksessa Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ABI-päivät 1.-2.11.2017 Miksi opiskelijavalintaa uudistetaan? Vuosittain yli 1300 erilaista pääsykoetta Yliopistoissa ja

Lisätiedot

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Riitta Pyykkö Helsinki 15.3.2011 Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistus mitä jäi kesken? Arviointi ja sen kohteet Arvioinnin toteuttaminen mukana

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä

Lisätiedot

Miksi osa opiskelupaikoista varataan henkilöille, joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai tutkintoa korkeakoulussa?

Miksi osa opiskelupaikoista varataan henkilöille, joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai tutkintoa korkeakoulussa? VASTAUKSIA USEIN ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN KORKEAKOULUJEN OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISESTA Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo

OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo OPINTO-OHJAUS LUKIOSSA OPO1 (sis.tvt-taidot, RO-tuokiot, YO-infot yms.) OPO2 kurssi (Suomalainen koulutusjärjestelmä,

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 Toimenpiteet Opetus- ja kulttuuriministeriö ja korkeakoulut sopivat Valmiina valintoihin I ja II raporttien 1 sekä niihin saatujen

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013

Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen kevään 2014 yhteishaku Korkeakoulujen kevään 2014 yhteishaut Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kevään

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Opiskelijavalinta ja opiskelu Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Missä voi opiskella diplomi insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

Korkeakouluhaun muutokset 2014

Korkeakouluhaun muutokset 2014 Korkeakouluhaun muutokset 2014 16.9.2013 Joni Penkari, Opetushallitus Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut nykytilassa Hakeutujan palvelut Yliopistojen erillishaut AMK:t Ylempi AMK YLIOPISTOT

Lisätiedot

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä. 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä

Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä. 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä Kandipalaute: mitä se on? Suomalainen opiskelijapalautekysely CHE Quest:in pohjalta Varsinaisia

Lisätiedot

Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012

Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012 Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012 Aiheita Valtioneuvoston linjaukset Käsitteet Miten toinen vaihe toteutettaisiin Miten iso osuus valituista

Lisätiedot

KOULUTUSALOJEN % -OSUUKSIA KOULUTUSALOISTA YHTEENSÄ 2001

KOULUTUSALOJEN % -OSUUKSIA KOULUTUSALOISTA YHTEENSÄ 2001 KOULUTUSALAT KOULUTUSALOJEN % -OSUUKSIA KOULUTUSALOISTA YHTEENSÄ 2001 Uudet Kaikki Alemmat Ylemmät Lis. Tri Muut tutkinnot Opettajat Muu Yhteensä lkm 20 651 162 785 2 461 11 581 695 1 203 734 7 559 20

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki

Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ KOTA-AMKOTA -seminaari 26.10.2011 Antti Mäki Korkeakoulujen tietojen yhteismitallisuus ja yhteentoimivuus tietojärjestelmien välillä

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaun asiakaspalveluryhmä (Aspa III) Loppuraportti

Korkeakoulujen yhteishaun asiakaspalveluryhmä (Aspa III) Loppuraportti Korkeakoulujen yhteishaun asiakaspalveluryhmä (Aspa III) Loppuraportti Korkeakoulujen opintohallinnon verkostotapaaminen 12.3.2014 Tuija Pasanen & Janne Santala Lähtökohta Valmistautuminen hakuun Hakeutuminen

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018 2. hakuaika 14.3.-28.3.2018 klo 15.00 Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Yksi yhteishaku, yksi hakulomake max. kuusi hakukohdetta Hakukohteet

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Valmiina valintoihin Ylioppilastutkinnon parempi hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Johanna Moisio

Valmiina valintoihin Ylioppilastutkinnon parempi hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Johanna Moisio Valmiina valintoihin Ylioppilastutkinnon parempi hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa Johanna Moisio 1.12.2016 1 Hallitusohjelman toteutus Pääministeri Sipilän hallituksen kärkihankkeen,

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot