LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ PERUSOPETUKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ PERUSOPETUKSESSA"

Transkriptio

1 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ PERUSOPETUKSESSA Keuruun kaupungin varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen yhteinen lääkehoitosuunnitelma perustuu lääkelakiin ja sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetushallituksen ohjeistuksiin. Tämän suunnitelman perustana toimii opas: Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa (STM 2005:32). Suunnitelmaa noudatetaan päivähoidossa, esiopetuksessa, perusopetuksessa sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Suunnitelma liitetään osaksi yksikön turvallisuussuunnitelmaa. Tämän suunnitelman ohjeistusten avulla kukin toimintayksikkö suunnittelee lääkehoidon kannalta tarpeelliset toimenpiteet yksittäisen lapsen tarpeen mukaan. Päiväkodeissa, (ryhmä)perhepäivähoidossa, kouluissa ja koululaisille järjestettävässä aamu- ja iltapäivätoiminnassa lasten lääkehoitoa toteutetaan erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisen koulutuksen saaneiden työntekijöiden toimesta. Toimintaympäristöjä, joissa lääkehoitoa toteuttavat muut kuin terveydenhuollon koulutuksen saaneet henkilöt, kutsutaan Turvallinen lääkehoito -oppaassa lääkehoidon epätyypillisiksi alueiksi. Lääkehoitoon peruskoulutukseltaan kouluttamaton henkilö voi osallistua luonnollista tietä (suu, nenä, silmät, korvat, peräaukko) annettavan ja ihon alle pistettävän lääkehoidon toteuttamiseen yksittäistapauksissa tai yksilökohtaisen suunnitelman ja tarvittavan lisäkoulutuksen jälkeen. 1. Yksiköissä toteutettavan lääkehoidon vaativuustaso ja laajuus Päivähoidossa, koulussa ja aamu- ja iltapäivätoiminnassa annettava lääkehoito on luonteeltaan satunnaista ja/tai oireen mukaista lääkehoitoa. Lasten ja koululaisten lääkehoidon toteuttaminen ei ole yksiköiden ja koulujen päivittäistä toimintaa. Lääkehoito pyritään pääsääntöisesti järjestämään siten, ettei hoito- tai koulupäivän aikana tarvita lääkitystä. Lapsen ja oppilaan lääkehoidon päävastuu on aina huoltajilla. Olemassa on myös poikkeustapauksia, joissa lapsen tai oppilaan turvallisuuden kannalta on kuitenkin syytä huolehtia lääkehoidosta myös päivähoidossa, koulussa ja/tai aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Lääkehoidon toteuttaminen perustuu aina yksilölliseen lääkehoitosuunnitelmaan, joka tehdään yhteistyössä huoltajien, terveydenhuollon ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Vastuu laadinnasta on terveydenhoitajalla. laaditaan aina, kun on kyseessä pysyvä lääkitys, jota lapsi/oppilas tarvitsee hoito- tai koulupäivän aikana. Lapsen siirtyessä kouluun, kouluterveydenhuolto tekee lapselle kouluuntulotarkastuksen, jonka yhteydessä koululääkäri, terveydenhoitaja sekä huoltajat laativat lapselle

2 lääkehoitosuunnitelman. Suunnitelmasta tiedotetaan oppilaan opetuksesta vastaavia opettajia sovitulla tavalla. Myöhemmin ilmenevissä tapauksissa kouluterveydenhuolto kutsuu lääkehoitosuunnitelman laatimista koskevan palaverin koolle ja vastaa oppilaan lääkehoitosuunnitelman laatimisesta yhdessä huoltajien kanssa. Suunnitelma tarkastetaan aina lukuvuoden alkaessa, jos muutoksia lääkehoitoon ei sitä ennen ole tullut. Lapsen/oppilaan lääkehoitosuunnitelma päivitetään kuitenkin aina välittömästi, jos huoltajat ilmoittavat lääkityksen muutoksista. Päivähoitopäivän aikana sattuvissa akuuteissa tilanteissa, joissa lapsi/oppilas sairastuu kesken hoitopäivän (päänsärky, kuume tms.) otetaan yhteyttä vanhempiin, jotta lapsi haetaan tarvittaessa kotiin. Päiväkodin henkilökunnalla ei ole oikeutta antaa särkylääkkeitä tai muita käsikauppalääkkeitä lapsille. Koulupäivän tai iltapäivätoiminnan aikana sattuvissa akuuteissa tilanteissa otetaan yhteyttä terveydenhoitajaa, joka voi antaa oppilaalle tarvittaessa särkylääkkeen. Koulun muulla henkilökunnalla tai iltapäivätoiminnan henkilökunnalla ei ole oikeutta särkylääkkeiden ja käsikauppalääkkeiden antamiseen. Mikäli terveydenhoitaja ei ole paikalla, otetaan yhteyttä oppilaan huoltajaan, joka voi tarvittaessa hakea oppilaan kotiin. Hoito- tai koulupäivän aikana ilmaantuvien pienten naarmujen ja haavojen hoidossa noudatetaan normaaleja haavanhoito-ohjeita: haavat puhdistetaan vedellä tai ensiapukaapissa säilytettävällä puhdistusaineella ja suojataan laastarilla. Isommat haavat ja ruhjeet hoidatetaan ensiavussa. 2. Yksiköissä toteutettava lääkehoito Lääkehoitoa annetaan hoito- ja koulupäivän aikana vain lapselle/oppilaalle laadittavan yksilöllisen lääkehoitosuunnitelman mukaan seuraavissa tapauksissa: 1. Välitöntä hoitoa vaativat a. anafylaksian (äkillinen, allerginen, shokkityyppinen reaktio) hoito b. insuliinishokin hoito c. kouristuksen (kuumekouritukset, epilepsia) hoito 2. Pitkäaikaissairauden ylläpitohoito a. astma-ahdistuksen hoito, avaava lääkitys b. insuliinihoito diabeteksessa (erillinen lupa insuliinipistosten antamista varten) Lisäksi lapselle/oppilaalle voidaan antaa pitkäaikaissairauden (esim. astma) vaatimaa ylläpitolääkitystä tai kuuriluonteista lääkitystä (esim. antibioottihoito), mikäli lapsen lääkehoitoa ei pitkän hoitojakson takia saada muutoin järjestettyä. Tällaisen lääkityksen osalta laaditaan kirjalliset ohjeet kuuriluontoisen lääkehoidon suunnitelmaan. Lapsen/oppilaan ikä ja toimintakyky huomioon ottaen myös lapsi/oppilas voi itse olla mukana suunnitelman tekemisessä. Koululainen osaa usein jo ottaa itse lääkkeensä, jolloin henkilökunnan tehtävänä on antaa oppilaalle huoltajan toimittama lääkeannos ja valvoa, että oppilas ottaa lääkkeensä. Henkilökunta myös seuraa lapsen tilannetta.

3 Henkilökunta antaa lääkkeen huoltajan toimittamien ohjeiden/ lääkehoitosuunnitelman mukaisesti ellei oppilas pysty lääkkeen ottamista riittävällä varmuudella itse huolehtimaan. Vuoropäivähoidossa ja koulun ulkopuolisessa opetuksessa, esim. leirikoulussa, voidaan lisäksi antaa lapsen/oppilaan pitkäaikaissairauden vaatimaa ylläpitolääkitystä (esim. antibioottihoito) tai äkillisesti sairastuneen oppilaan kuume- ja särkylääkitystä ennakkoon laaditun suunnitelman ja sopimusten mukaisesti. Yksiköissä sovitaan seuraavista käytännöistä: - lääkehoidon tai riittävän reagointivalmiuden vaatima informointi - lääkkeen antamiseen liittyvä koulutus ja lääkeannosteluluvan myöntäminen - menettelytavat riskitilanteissa, toimintaympäristön ulkopuolella tapahtuvassa toiminnassa esim. retket, leirikoulut ja liikuntatunnit - menettelytavat poikkeustilanteissa annettavassa särky- ja kuumelääkityksessä - yksilökohtaisen lääkehoidon suunnitelman laatiminen 3. Lääkehoitoon liittyvät toimijat ja tehtävät Yksikön johtaja (päiväkodin esimies/rehtori) vastaa tämän suunnitelman jalkauttamisesta oman yksikkönsä toimintaan sekä siitä, että yksikössä on käytettävissä riittävä tieto ja asiantuntemus, ja että tietoja käsitellään ammatillisesti ja huolehditaan siitä, että tieto ei kulkeudu ulkopuolisille. Lisäksi yksikön johtaja huolehtii siitä, että kunkin lapsen/oppilaan hoidon, kasvatuksen ja opetuksen järjestämisen kannalta oleellinen tieto siirtyy lapsen/oppilaan kanssa työskenteleville. Yksikön johtaja myös informoi huoltajia tämän suunnitelman sisällöstä. Huoltajan tehtävänä on vastata siitä, että lapsen/oppilaan lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös lapsen/oppilaan yksilöllisen lääkkeen toimittamisesta ja tarvittaessa tiedon siirtämisestä eri toimijoiden välillä. Huoltajat tuovat aina lapsen/oppilaan omat henkilökohtaiset apuvälineet lääkkeen antoa varten. Huoltaja toimittaa lapsen/oppilaan lääkkeet alkuperäispakkauksessa. Pakkauksessa on oltava näkyvillä lapsen nimi, lääkkeen nimi, lääkkeen vahvuus, säilytyspaikka, aika, jolloin lääke annetaan, miten lääke annetaan, lääkemääräys ja tarvittaessa pitkäaikaisen lääkkeen reseptin kopio. Mikäli lapsen lääkehoidon tilanne muuttuu, on huoltajan välittömästi ilmoitettava siitä päivähoitopaikkaan/aamu- ja iltapäivätoimintaan/ kouluun. Samalla on myös lääkehoitosuunnitelma päivitettävä vastaamaan muuttunutta tilannetta. Kouluterveydenhuolto ja lastenneuvola vastaavat käytettävissään olevan tiedon puitteissa siitä, että yksittäisen lapsen lääkehoitosuunnitelman laatimisen tarve tulee päivähoitopaikan, koulun tai aamu- ja iltapäivähoitopaikan tietoon. Kouluterveydenhuolto ja lastenneuvola vastaavat lääkehoidon toteuttamisen vaatimasta osaamisen varmistamisesta ja lääkehoitoluvan myöntämisestä. Erikoissairaanhoito voi myös tarvittaessa osallistua ko. tehtäviin.

4 Pitkäaikaislääkkeiden antoajat kuitataan/merkitään lapsen mukana kulkevaan lääkevihkoon. Työyksikössä merkitään aina kaikki annetut lääkkeet ns. lääkeseurantavihkoon. Vihkosta pitää löytyä aina seuraavat tiedot: - Kenelle lääke on annettu - Mitä lääkettä on annettu - Milloin lääke on annettu - Minkä verran lääkettä on annettu - Kuka lääkkeen on antanut - Mahdolliset oireet/oireiden seuranta Kaikki lapsen/oppilaan lääkehoitoon osallistuvat tahot toimivat yhteistyössä huoltajien kanssa. Lääkkeen antaja vastaa siitä, että hän toimii tehdyn suunnitelman mukaisesti. Kukin yksikön työntekijä vastaa hätätilanteessa ensiaputoimenpiteistä (ns. hätäensiavusta), muutoin lapset/oppilaat toimitetaan saamaan hoitoa ensiapuun. 4. Yksilökohtainen lääkehoitosuunnitelma Lapsi/oppilaskohtaisen lääkehoidon tarpeen arvioi ja suunnittelee lasta hoitava taho, jota voidaan tarvittaessa käyttää asiantuntijana. tehdään yhteistyössä lapsen huoltajan kanssa. Suunnitelman laadinnasta vastaa terveydenhoitaja. Suunnitelmaa laadittaessa pohditaan lapsen lääkehoidon ja terveydentilan seurannan tarpeet ja millä laajuudella ja toimenpiteillä näihin tarpeisiin pystytään vastaamaan. Lapsen lääkehoidon suunnitelma laaditaan seuraavissa tilanteissa: - lapsen tiedetään tarvitsevan välitöntä lääkehoitoa tietyissä tilanteissa (esim. anafylaktisen sokin vaara, kouristukset) - lapsella on pitkäaikaissairaus, johon hän tarvitsee säännöllistä ulkopuolisen antamaa lääkehoitoa päivähoito- tai koulupäivän aikana tai aamu- ja iltapäivätoiminnassa - lapsella on sairaus, jonka lääkehoidon vaikutuksia on seurattava päivän aikana. Yksilölliseen lääkehoitosuunnitelmaan kirjataan: - mistä sairaudesta tai oireesta on kyse - milloin lääkehoitoa tarvitaan - keiden on tarpeen tietää tästä suunnitelmasta - missä ja miten lääke säilytetään - miten lääke annetaan - mikä on lääkkeen annostus - kuka lääkkeen antaa - mitä muita toimenpiteitä kuin lääkkeen antamista tilanne edellyttää sairasauton kutsuminen ilmoittaminen vanhemmille mitä oireita seurataan muita lääkkeen antamiseen liittyviä toimenpiteitä (esim. verensokerin mittaaminen) - milloin lääkkeen antamisesta informoidaan huoltajia tai hoitavaa tahoa

5 - millaista osaamista tarvitaan, kuka kouluttaa, ketä koulutetaan - miten varmistetaan lääkkeen antajien riittävä osaaminen - lääkkeen tai käytetyn välineen hävittäminen. 5. n arviointi ja päivitys Keuruun kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma otetaan virallisesti käyttöön xx. xx alkaen. arvioidaan ja päivitetään varhaiskasvatuksen johtoryhmässä sekä rehtorien kokouksessa tarpeen mukaisesti. Liitteet: 1. Yleisimmät lääkehoitoa vaativat tilanteet 2. lomake

6 Liite 1. Yleisimmät lääkehoitoa vaativat tilanteet Anafylaksia Ampiaisen ja mehiläisen pistot sekä ruoka-aineet (esim. pähkinät, kala, kiivi-hedelmä) voivat aiheuttaa äkillisiä allergiaoireita, jotka tavallisesti asettuvat itsestään. Voimakkaat ja nopeasti pahenevat reaktiot voivat kuitenkin uhata henkeä, ja potilas tarvitsee välittömästi käsivarren tai reiden lihakseen (ei ihon alle) pistettävää adrenaliinia, jotta uhkaava sokki vältetään. Tilan tunnistaa voimakkaasta ihoreaktiosta, kasvojen punoituksesta, pulssin tihentymisestä ja huonovointisuudesta. Hengitys saattaa vinkua ja kiihtyä, ääni käheytyy ja tuntuu vatsakipuja. Anafylaktinen reaktio Jos tiedetään lapsella olevan vaara saada anafylaktinen reaktio, siihen varaudutaan seuraavasti: - lapsen kanssa toimiville annetaan ohjaus, miten menetellään anafylaksia tilanteessa - terveydenhoitaja (kouluterveydenhoitaja, päivähoidon nimetty terveydenhoitaja) näyttää Anafylaksia -videon ja opastaa henkilökunnan anafylaksian hoitoon käytettävän adrenaliinia sisältävän Epipen -kynän käyttöön - koulutukseen osallistuneet saavat terveydenhoitajan työparina toimivan lääkärin allekirjoittaman luvan lääkehoidon toteuttamiseen. Diabetes Diabeetikkolapsen hoito on yksilöllistä. Diabeteksen hoidosta vastaa erikoissairaanhoito, Keski-Suomen keskussairaalan lastentautien yksikkö. Hoitava taho suunnittelee vanhempien kanssa ja yhteistyössä lapsen päivähoitopaikan, koulun ja kouluterveydenhuollon kanssa diabeteksen hoidon edellyttämät toimenpiteet ja huomioitavat seikat päivähoidossa ja koulussa. Lasten kuntoutusohjaaja on yleensä yhdyshenkilönä. Erikoissairaanhoito huolehtii yleensä tarvittavan lääkehoidon ohjauksen antamisesta sekä osaamisen varmistamisesta yhteistyössä vanhempien ja tarvittaessa lastenneuvolan tai kouluterveydenhuollon kanssa. Erikoissairaanhoito huolehtii lääkehoidon toteuttamiseen liittyvän luvan antamisesta. Henkilökuntaa varten yksiköissä tulee olla asiaan kuuluvat Diabetesliiton julkaisut: Diabetes leikki-ikäisellä Opas päivähoitoon, Diabetes kouluikäisellä - opas kouluille. Lasten kuumekouristukset Kuumekouristuksia esiintyy arviolta viidellä lapsella sadasta, tavallisimmin 1 2 vuoden iässä. Vaikka kuumekouristus muistuttaa epileptistä kohtausta, kyseessä ei ole epilepsia. Kuumekouristuskohtaus hoidetaan diatsepaami -peräruiskeella. Lasten epilepsia Lasten epilepsian hoidosta vastaa erikoissairaanhoito, joka yhdessä vanhempien kanssa

7 arvioi koulussa ja päivähoidossa tarvittavat toimenpiteet ja valmiudet. Lapselle laadittavassa yksilöllisessä suunnitelmassa huomioidaan mahdollisesti tarvittava kouristuskohtauksen välitön hoito. Lapsella käytössä olevan lääkkeen käytön ohjaa (osaamisen varmistaa) terveydenhoitaja yhteistyössä huoltajien kanssa. Liite 2 YKSILÖLLINEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös lapsen/nuoren yksilöllisen lääkkeen toimittamisesta ja tiedon siirtämisestä tarvittaessa toiseen kuntaan tai muulle koulutuksen järjestäjälle. Kaikki lapsen/nuoren lääkehoitoon osallistuvat tahot toimivat yhteistyössä huoltajien kanssa. laaditaan aina, kun on kyseessä pysyvä lääkitys, jota lapsi/oppilas tarvitsee hoito- tai koulupäivän aikana. Suunnitelma päivitetään riittävän usein, vähintään lukuvuosittain ja aina kun lääkehoidossa tapahtuu muutoksia. Päivähoidossa ja perusopetuksessa annetaan vain lääkärin lapselle/nuorelle määräämiä reseptilääkkeitä. Lääkkeen on aina oltava alkuperäispakkauksessa ja siitä on käytävä ilmi annostus. PERUSTIEDOT Lapsen/nuoren nimi Henkilötunnus Koulu/päivähoitopaikka Huoltaja Huoltaja Puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin Puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin TIEDOT LÄÄKKEISTÄ JA LÄÄKEHOIDOSTA Lääke 1 Lääkkeen nimi Sairaus, johon lääkettä käytetään Annostus Lääkkeenantotapa Lääkkeen säilytys Lääkkeen viimeinen käyttöpäivämäärä Lääke 2 Lääkkeen nimi Sairaus, johon lääkettä käytetään Annostus Lääkkeenantotapa Lääkkeen säilytys Lääkkeen viimeinen käyttöpäivämäärä Lääke 3 Lääkkeen nimi Sairaus, johon lääkettä käytetään Annostus Lääkkeenantotapa Lääkkeen säilytys Lääkkeen viimeinen käyttöpäivämäärä

8 Lääke 4 Lääkkeen nimi Sairaus, johon lääkettä käytetään Annostus Lääkkeenantotapa Lääkkeen säilytys Lääkkeen viimeinen käyttöpäivämäärä LÄÄKEHOITOON PEREHDYTTÄMINEN Lapsen/nuoren lääkehoitoon perehdyttämisestä vastaa Hoitavan tahon yhteystiedot Menetelmät poikkeustilanteissa (esim. retket, liikuntatunnit, leirikoulut, vuorohoito): Lääkehoidosta tiedotetaan seuraaville henkilöille Lääkkeenantajana toimii LÄÄKEHOITOON LIITTYVÄT TOIMENPITEET JA PEREHDYTYS Lääkehoitoa tarvitaan seuraavissa tilanteissa: Perehdytetty (nimi/päivämäärä) Seurataan seuraavia oireita: Lääkehoidossa tarvitaan lisäksi seuraavia toimenpiteitä (esim. verensokerin seuranta): Huoltajiin ollaan yhteydessä seuraavissa tilanteissa: Terveydenhoitajaan tai lasta/nuorta hoitavaan tahoon ollaan yhteydessä seuraavissa tilanteissa: Ambulanssi kutsutaan paikalle seuraavissa tilanteissa:

9 Muuta lapsen hoitoon, lääkehoitoon tai lääkkeeseen liittyvää (mm. lääkkeen tai käytetyn välineen hävittäminen: Tämä lääkehoitosuunnitelma on laadittu yhteistyössä huoltajien kanssa. a laatimassa olleet henkilöt Keuruulla / 20 Huoltajien allekirjoitukset Keuruulla / 20 Huoltajan allekirjoitus Huoltajan allekirjoitus Rehtori/ päivähoidon esimies on nähnyt suunnitelman / 20 allekirjoitus Suunnitelma on jaettu tiedoksi seuraaville tahoille:

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Kauniaisten kaupunki 6.4.2010 Sosiaali- ja terveystoimi Varhaiskasvatus ja esiopetus LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on Sosiaali- ja

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 23.10.2007 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on Sosiaali-

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on Sosiaali

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Suonenjoen kaupunki Koulutoimi / Varhaiskasvatus LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Lääkehoitosuunnitelma perustuu Lääkelakiin ja Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

A) LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA KAUPUNGIN TAI KUNNAN JÄRJESTÄ- MÄSSÄ VARHAISKASVATUKSESSA, PERUSOPETUKSESSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

A) LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA KAUPUNGIN TAI KUNNAN JÄRJESTÄ- MÄSSÄ VARHAISKASVATUKSESSA, PERUSOPETUKSESSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA A) LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA KAUPUNGIN TAI KUNNAN JÄRJESTÄ- MÄSSÄ VARHAISKASVATUKSESSA, PERUSOPETUKSESSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on THL:n vuonna 2015 julkaisema

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma 2015 Peruspalvelukuntayhtymä Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Työryhmä: Pirjo Jääskelä Päivi Liuska Kaisa-Leena Mäki Sanna Vaahtera Maija Vähäsöyrinki

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma SIIKALATVAN KUNTA Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Koonnut: Varhaiskasvatusjohtaja Ulla-Maija Hepo-oja Kiertävä lähihoitaja Sanna Äijälä 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Yksiköissä toteutettava lääkehoito...

Lisätiedot

Lääkehoitoa tarvitseva lapsi. Sari Salomaa-Niemi

Lääkehoitoa tarvitseva lapsi. Sari Salomaa-Niemi Lääkehoitoa tarvitseva lapsi Sari Salomaa-Niemi 23.4.2015 Ohjeistusta Pitkäaikaissairaiden lasten lääkehoidon turvallinen toteuttaminen lasten päivähoidossa (STM, Kuntainfo 5/2012) http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderid=207651

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Suunnitelman perustana ja lähteinä on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön 2005 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito,

Lisätiedot

PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki

PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palvelukeskus ja Koulupalvelukeskus 4.5.2011 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA,

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Suunnitelman perustana ja lähteinä ovat olleet Sosiaali- ja terveysministeriön 2007 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito, Valtakunnallinen opas lääkehoidon

Lisätiedot

ESIKOULUN, PERUSOPETUKSEN SEKÄ ÄÄMU- JÄ ILTÄPÄ IVÄ TOIMINNÄN LÄ Ä KEHOITOSUUNNITELMÄ. Lovisalayout

ESIKOULUN, PERUSOPETUKSEN SEKÄ ÄÄMU- JÄ ILTÄPÄ IVÄ TOIMINNÄN LÄ Ä KEHOITOSUUNNITELMÄ. Lovisalayout ESIKOULUN, PERUSOPETUKSEN SEKÄ ÄÄMU- JÄ ILTÄPÄ IVÄ TOIMINNÄN LÄ Ä KEHOITOSUUNNITELMÄ Lovisalayout SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 3 2. LÄÄKEHOIDON OSAAMISEN VARMISTAMINEN JA YLLÄPITÄMINEN... 3 3. LÄÄKKEEN ANTAMINEN

Lisätiedot

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi 15.12.2009 1 (5) Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön opas Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta

Lisätiedot

Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa

Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa 18.11.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 07.10.2014 Ylihoitaja Marjo Orava ja lastenneuvolan laaturyhmä 2 (8) Sisällysluettelo sivu 1. Lääkehoidon sisältö ja toimintatavat...

Lisätiedot

Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa

Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle saadaan

Lisätiedot

KUNTAKOHTAINEN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA. 14.8.2013 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

KUNTAKOHTAINEN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA. 14.8.2013 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä KUNTAKOHTAINEN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 14.8.2013 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 Suunnitelman perustana on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema opas Turvallinen

Lisätiedot

KITTILÄN PÄIVÄHOIDON LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 19.11.2013

KITTILÄN PÄIVÄHOIDON LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 19.11.2013 KITTILÄN PÄIVÄHOIDON LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 19.11.2013 1 Sisällysluettelo 1. Lupakäytännöt päivähoidossa... 3 2. Lapsen lääkehoidon suunnitelma... 4 2.1 Lääkehoidon sisältö ja toimintatavat... 4 2.2 Lääkkeiden

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ohje työyksikköjen lääkehoitosuunnitelmaa

Uudenkaupungin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ohje työyksikköjen lääkehoitosuunnitelmaa VARHAISKASVATUKSESSA 2.4.2013 päivähoidon johtaja Kirsi Häkkinen Hyväksytty liitteineen (1-4) 9.4.2013 va vastaava ylilääkäri Sanna Maula, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Suunnitelman perustana

Lisätiedot

Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa

Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VARHAISKASVATUKSESSA Lääkehoitosuunnitelman perustana on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän laatima Turvallinen lääkehoito-opas (STM 2005:32) ja sen pohjalta

Lisätiedot

Esim. astmaan liittyvä hengenahdistus diabetes, lasten kohdalla toteutuu monipistoshoito epilepsia allergialääkkeet

Esim. astmaan liittyvä hengenahdistus diabetes, lasten kohdalla toteutuu monipistoshoito epilepsia allergialääkkeet LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Suunnitelman perustana ja lähteinä on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön 2007 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito, Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta Sosiaali-

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PYHTÄÄLLÄ

VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PYHTÄÄLLÄ 1 VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PYHTÄÄLLÄ Sari Törönen Markus Holzhäuser Mari Peltola 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS VARHAISKASVATUKSESSA 3 3. LÄÄKEHOIDON SISÄLTÖ

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN, ESIOPETUKSEN JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN, ESIOPETUKSEN JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN, ESIOPETUKSEN JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Päivitetty toukokuussa 2019 yhdessä Ylä-Savon SOTE:n terveysneuvonnan kanssa Lääkehoidon sisältö ja vaativuustaso

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA

LIEKSAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA LIEKSAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Päivitetty 31.8.2016 Lieksan kaupungin varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman ovat laatineet Karelia Ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat

Lisätiedot

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lääkehoito vanhuspalveluissa 8.11.2017 Turku Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lounais-Suomen aluehallintovirasto 8.11.2017 1 Lääkehoidon toteuttaminen Toteutetaan erityyppisissä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 2014-2016 LEMPÄÄLÄN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Ensin mitataan verensokeri ja sitten laitetaan insuliini Enni 5v. Päivitetty 24.11.2015 LEMPÄÄLÄN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

SAIRAAN LAPSEN HOITO KOULUPÄIVÄN AIKANA. Johdanto

SAIRAAN LAPSEN HOITO KOULUPÄIVÄN AIKANA. Johdanto SAIRAAN LAPSEN HOITO KOULUPÄIVÄN AIKANA Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle saadaan mahdollisimman turvallinen ja sujuva koulunkäynti hänen

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus

Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus Toimintayksikkö: Toimintayksikön esimies: Päiväys / 20 Suunnitelma tarkistetaan seuraavan kerran: / / 20 OHJEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KUHMON KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

OHJ JEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA

OHJ JEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA Kajaanin kaupunki Varhaiskasvatus OHJEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA Laatijat: : Marja-Riitta Komulainen Hannelee Mustonen Sari vonn Zansen Sisällys Johdanto

Lisätiedot

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Mikkelin kaupunki Huhtikuu 2018, voimassa 1.5.2018 alkaen Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Varhaiskasvatuspalvelujen kuvaus... 3 3 Lääkehoidon toteuttaminen varhaiskasvatuksessa...

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Lääkehoitosuunnitelma Mikkelin varhaiskasvatuksessa

Lääkehoitosuunnitelma Mikkelin varhaiskasvatuksessa Lääkehoitosuunnitelma Mikkelin varhaiskasvatuksessa Sisällysluettelo JOHDANTO... 2 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA MIKKELIN VARHAISKASVATUKSESSA... 3 1. Lääkehoitosuunnitelma varhaiskasvatuksessa... 3 Varhaiskasvatuspalvelun

Lisätiedot

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne.

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. Luottamuksellinen KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Kotikunta Äidin nimi huoltaja Isän nimi huoltaja Huoltaja,

Lisätiedot

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka.

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka. 2- LUOKKALAISTEN UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA 2014-2015 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kymmenen tuntia. Opetus tapahtuu mahdollisuuksien

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSKOULUSSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSKOULUSSA KEITELEEN KUNTA Sivistys- ja terveystoimi Varhaiskasvatus ja koulu LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSKOULUSSA Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat,

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan opetustoimen. pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon. toteuttaminen koulupäivän aikana

Pyhäjoen kunnan opetustoimen. pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon. toteuttaminen koulupäivän aikana Pyhäjoen kunnan opetustoimen pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana Hyväksynyt: Raahessa 28.6.2013 Ritva Kanervo Avohoidon ylilääkäri Johdanto Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.5.2017 Liite 2 44 Varhaiskasvatuspalvelut Luottamuksellinen Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsi: Päiväkoti/perhepäivähoito: 2 Perustiedot perheestä Perheeseen kuuluvat

Lisätiedot

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINNASSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINNASSA Sivistys- ja kulttuuripalveluiden lääkehoidon suunnitelma koskee varhaiskasvatusta, perusopetusta, lukio-opetusta ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus

Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus Toimintayksikkö: Toimintayksikön esimies: Päiväys / 20 Suunnitelma tarkistetaan seuraavan kerran: / / 20 OHJEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KUHMON KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Lääkehoidon toteuttaminen. TPA Tampere: Lääkehoidon toteuttaminen

Lääkehoidon toteuttaminen. TPA Tampere: Lääkehoidon toteuttaminen Lääkehoidon toteuttaminen 1 Perustieto Lääkehoito sosiaalialan yksiköissä Lääkehoidon vastuut Lääkkeiden jako Lääkehoidon kirjaaminen Erityistilanteet Syventävä tieto Lääkehoidon suunnitelma ja perehdyttäminen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA

LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA 1(15) LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Laatijat: Marja-Riitta Komulainen Hannele Mustonen Sari von Zansen 2013 2(15) Sisällys Johdanto......... 3 1. Lapsen lääkehoidon

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

Lääkehoito kotihoidossa ( )

Lääkehoito kotihoidossa ( ) Lääkehoito kotihoidossa (28.8.2018) Lääkehoidon toteutus Lääkehoidon toteuttaminen perustuu lääkehoitosuunnitelmaan, joka kattaa yksikön lääkehoidon kokonaisuuden suunnittelun ja toteutuksen sekä lääkehoidossa

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

LIITE 1. (O ph, 20 13) LIITE 2/1. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, KALAJOKI p (0)

LIITE 1. (O ph, 20 13) LIITE 2/1. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, KALAJOKI p (0) 1 LIITE 1 (O ph, 20 13) LIITE 2/1 2 LIITE 2/2 PEDAGOGINEN ASIANTUNTIJARYHMÄ: ENNEN PALAVERIA: LUOKANOPETTAJA/ AINEENOPETTAJA LAATII TARVITTAESSA YHTEISTYÖSSÄ MUIDEN OPPILASTA OPETTAVIEN OPETTAJIEN KANSSA

Lisätiedot

Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito

Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Opas lääkehoitosuunnitelman tekemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa 18.2.2016 Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito/ Ritva Inkinen 1 Tämän esityksen sisältö

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUS- JA VALVONTA-ASIAKIRJA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUS- JA VALVONTA-ASIAKIRJA TAMPEREEN KAUPUNKI Sivu 1 (6) Hyvinvoinnin palvelualue Valvonta- ja ohjaustiimi KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUS- JA VALVONTA-ASIAKIRJA PALVELUNTUOTTAJA: nimi: y-tunnus: ryhmän nimi: osoite:

Lisätiedot

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Mitä on anafylaksia? Allergiaoireet voivat vaihdella eri henkilöiden tai tapausten kesken. Allergiat ovat hyvin tavallisia joidenkin tutkimusten mukaan jopa yhdellä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA

LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Päivitetty 13.9.2016 1(13) LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Laatijat: Marja-Riitta Komulainen Hannele Mustonen Sari von Zansen Päivitetty 13.9.2016

Lisätiedot

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa Keihäslahden esiopetuksen ja Kurun PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Ryhmät: Vanamot (Keihäslahti) Naavat (Kurun päiväkoti) 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin.

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin. Hyvä huoltaja Jokaiselle esiopetuksessa olevalle lapselle laaditaan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma yhdessä huoltajan kanssa. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti. Kun lapsi vaihtaa

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Lääkehoidon toteuttaminen

Lääkehoidon toteuttaminen Lääkehoidon toteuttaminen Vanhustenhuollon alueelliset tilaisuudet syksy 2019 Anna-Maija Liedenpohja Ylitarkastaja Mervi Tiri Ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Kouluvuoden teemana on edelleen turvallinen kouluyhteisö, joka sisältää niin hyvät tavat kuin fyysisen turvallisuuden. Juha Alaraatikka vs.

Kouluvuoden teemana on edelleen turvallinen kouluyhteisö, joka sisältää niin hyvät tavat kuin fyysisen turvallisuuden. Juha Alaraatikka vs. Syystervehdys! Syksy on kohta jo loppupuolella ja koulukiireet ovat jo rutiinia. Syksy alkoi todella vauhdikkaasti tempaisten minut yllättäen rehtorin tehtäviin. Kiirettä on pitänyt ja siksi pahoittelenkin,

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Allergiaruokavaliot. Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy

Allergiaruokavaliot. Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy Allergiaruokavaliot Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy Allergia-ohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa mitään ei vältetä varmuuden vuoksi vältön tarve pitää osoittaa ja sitä

Lisätiedot

Myllärin koulu

Myllärin koulu Myllärin koulu 2017-2018 Syystervehdys! Niin on koulunkäynti aloitettu ja iloisin mielin kiidämme jo kohti Joulua. Voi miksi tämä aika menee niin nopeasti, vai olenko minä hidastunut. Kiireen keskellä

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) KUNTA / KUNTAYHTYMÄ: PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto

Lisätiedot

Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit alkaen Päivitetty

Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit alkaen Päivitetty Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit 1.1.2017 alkaen Päivitetty 7.8.2017 Asiakkaan reseptit pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kun asiakas saa

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys Kansalliset toimintamallit Sähköinen lääkemääräys 16.11.2015 Sähköinen resepti kotihoidossa ja palveluasumisessa Sähköisen lääkemääräyksen käytännöt kotihoidossa ja palveluasumisessa Kotihoidossa ja palveluasumisessa

Lisätiedot

Salon kaupungin perusopetuksen. Pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana

Salon kaupungin perusopetuksen. Pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana Salon kaupungin perusopetuksen Pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana Hyväksytty opetuslautakunnassa 20.12.2011 129 2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 3 2. Lainsäädäntö....4

Lisätiedot

Asiakaslähtöisempää kotihoitoa kehittämässä

Asiakaslähtöisempää kotihoitoa kehittämässä Asiakaslähtöisempää kotihoitoa kehittämässä 12.6.2017 1 Mistä lähdimme Kunnassa on kolme taajamaa, missä kotihoito toimii Toiminnassa on ollut eroavaisuuksia eri alueiden välillä Käytännön tasolla yhteistyö

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI DIABETESTA sairastavan lapsen koulupäivän aikaisesta hoidosta

TOIMINTAMALLI DIABETESTA sairastavan lapsen koulupäivän aikaisesta hoidosta TOIMINTAMALLI DIABETESTA sairastavan lapsen koulupäivän aikaisesta hoidosta Eesti Laste ja Noorte Diabeedi Ühing 5.11.2010 Riitta Koivuneva Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Suomen Diabetesliitto

Lisätiedot

Lääkehoitosuunnitelmat ajan tasalle

Lääkehoitosuunnitelmat ajan tasalle Lääkehoitosuunnitelmat ajan tasalle Paula Timonen Proviisori LHKA Tohtorikoulutettava Pro dosis Oy paula.timonen@prodosis.fi Tausta Merkittävä osa kaiken annetun hoidon haitoista liittyy lääkitykseen Lääkehoitosuunnitelma

Lisätiedot

EPILEPSIAKOHTAUKSEN. ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta

EPILEPSIAKOHTAUKSEN. ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta EPILEPSIAKOHTAUKSEN ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta EPILEPSIAKOHTAUKSEN ENSIAPU Epilepsiakohtaus on oire, joka haittaa ihmisen tavanomaista toimintakykyä. Epileptinen kohtaus on

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ 1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma

Lisätiedot