VENE-opintomatka Pohjois-Savo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VENE-opintomatka Pohjois-Savo 6-8.7.2010"

Transkriptio

1 MATKAKERTOMUS VENE-opintomatka Pohjois-Savo Maitoaho Ay, Kiuruvesi Ensimmäinen kohde oli Kiuvedellä Maitoaho Ay, jossa on kolme osakasta: Kämäräinen Jarno tj., Kemppainen Hannu ja Kämäräinen Matti. Lisäksi töissä on kaksi muuta henkilöä. Yhdessä työvuorossa on neljä henkeä, paitsi viikonloppuisin kolme. Omistajat tekevät 7 päivää työtä ja sen jälkeen 2 päivää vapaata. Kuukausittain he tekevät ottoja tililtä ja vuoden lopussa työtunnit lasketaan ja sen mukaan voidaan maksaa lisää. Peltoa on yhtiön käytössä n. 239 ha sekä osakastiloilla tämän lisäksi n. 20 ha. Säilörehun tekee pääosin urakoitsija ajosilppurilla laakasiiloihin. Ulkoistettu on myös kiven keruu, ruiskutus ja lietteen levitys sekä kyntö osittain. Lehmiä on 165 kpl kahdessa osastossa, hiehoja 50 kpl ja vasikoita n 30 kpl. Vasikat siirtyvät n 3-4 kk:n iässä Hannun tilalle tai sopimuskasvattajalle kasvatettaviksi ja siemennettäviksi. Tällä hetkellä sopimuskasvattajalla (Virpi Piippo) on n. 60 eläintä. Hiehot siirretään 2-3 kk ennen poikimista yhteisnavettaan. Lehmien ape (rv. 17 %) tehdään 35 kg maitotuotokselle. EKM maitotuotos oli kg v Seosrehu sisältää säilörehua, tuoreviljaa, ohrarehua, rypsiä ja kivennäisiä. Hiehoille ja ummessa oleville kokoviljasäilörehua, olkea, säilörehua ja viljaa. Vasikoille 8 l/täysmaitoa. Siemennykset tehdään yli 70 päivää poikimisesta. Tiineys tarkastetaan ultrassa 4 viikon kuluttua. Eläinlääkäri käy tilalla kahden viikon välein. 2x12 takalypsyasema pyritty automatisoimaan mahdollisimman pitkälle. Varsinaisten lypsytoimintojen lisäksi siihen on liitetty maidon lämpötilan ja sähkönjohtavuuden mittaus (solun seuranta), aktiivisuusmittaus (kiimanseuranta), automaattinen erottelu ja ajolaite kokoomatilassa. Lypsynopeus on n. 70 lehmää tunnissa. Pesuineen aikaa kuluu n. 2,5 tuntia/lypsy. Meijerimaitoa tuli v kg.

2 Yhteisnavetta on koettu hyväksi ratkaisuksi. Vapaa-aikaa on ollut enemmän ja työnjaossa on voitu erikoistua ja lisätä ammattitaitoa, vaikkakin kaikki pystyvät tekemään perustyöt. Asko Juntunen, Vieremä Tilalla on töissä kolme henkeä. Isäntä, puoliso ja oppisopimusharjoittelija. Peltoala on 141 ha ja pellot ovat pääosin lähellä. Säilörehuala 59 ha ja kokoviljalla (herne-kaura) 9 ha. Lehmiä 80. Jalostuksessa käytetään ostoalkioita ja seksattua siementä. Siemennetään itse. Navetta rakennettu v Ruokinta appeella maton kautta. 1 robotti ja ohjattu liikenne. Appeessa on säilörehua, murskeviljaa ja rypsiä. Robotilta täysrehua (max. 6 kg) ja energialiuosta. Hiehojen appeessa kokoviljaa ja olkea. Vasikat saavat automaatilta maitojauhejuomaa. V meijeriin meni kg maitoa, tavoite yli kg. Muita tavoitteita suurempi lohkokoko ja eläinaineksen kehittäminen.

3 Mty Minna Rajakangas ja Marko Trast, Vieremä

4 Tilalla on n. 150 lehmää. Työvoimana mm. naapuria, oppisopimuksessa olevaa ja virolaista. Uusin navetta on 4-rivinen pihatto aperuokinta maton kautta. Ape suunnitellaan 25 kg tuotokselle ja roboteilta lehmät saavat täysrehua max. 7 kg. Vanhassa parsinavetassa pidetään huonompia ja sarvellisia lehmiä. Pääosin Ay-lehmiä ja tuottavat n kg. Siemennetään Semexin sonneilla. Koska rehualaa vähän, nurmet täydennys kylvetään timoteilla (8 kg). Nurmilajeina ruokonatatimotei, joka korjataan kolmesti pyöröpaaleihin. Tällä hetkellä vielä omaa konekantaa, joten rehun tekoa ei ole ulkoistettu. Lietteen siirto on ulkoistettu. MTY Antti Huovinen, Vieremä

5 270 ha josta 115 säilörehulla. Nurmien ikä vaihtelee. Huonompia eli pieniä ja kaukaisia lohkoja pidetään nurmikierrossa pidempään ja ne paalataan, ehkä vain kerran vuodessa. Niistä tehdään yleensä kuivaa heinää vasikoille tai yleisesti korsisempaa rehua ummessa oleville ja hiehoille. Paremmat lohkot kerätään noukinvaunulla laakasiiloihin. Lannoitus on yleisesti tn lietettä + salpietaria maksimit. Liete levitetään multaavalla Vredolla mieluiten keväällä keliolosuhteet huomioon ottaen. Itsellä on niittokalusto, paalain ja käärin. Noukinvaunut ja poljinkalusto siilolle tulevat urakoitsijalta. Ay 2/3 holstein 1/3. Siemen ostetaan Fabalta (VG) ja suunnitelma tehdään heidän kanssaan. Muutamia alkioita ostetaan vuosittain ja omiakin on huuhdeltu. Tavoitteena on kestävä ja pitkäikäinen karja. Ei yritetä maksimoida keskituotosta vaan elinikäistuotos. Poistoja tehdään kaikkien syiden takia, mutta karjakoon kasvaessa valikointia ei ole voinut toistaiseksi juurikaan harrastaa. Nyt n. 145 lehmää. Parsinavetta luvulta. Nykyinen navetta jossa lypsyasema v ja uusin vuodelta. Parsinavetassa on talvisin hiehoja. Kesän ne ovat pihalla luvun navetta on aikansa luomus koneellisella ilmanvaihdolla. Siinä on keskeltä ajettava ruokintapöytä ja sinne mahtuu noin 130 lypsävää. Lypsyasema 2x10. Uusin navetta on ns. poikima/vasikkanavetta. Tilaa reilulle 60:lle lehmälle ja samalle määrälle vasikoita. Vastasyntyneille omat yhdisteltävät boxit. Verhoseinät ja visiiriruokinta. Lehmät ja vasikat ovat kestokuivitetuissa karsinoissa ja ruokintapöydän vierellä on vielä lantakäytävä jossa kulkee raappa. Navetan, tehtyjen maansiirtotöiden, lietesäiliön (2500m3) ja kuivalantalan toteutuneet kustannukset noin 700 t + verot. Hinattava apevaunu. Lypsäville laitetaan säilörehun lisäksi kivennäiset, vilja ja rypsi. Mikäli säilörehun laatu ei riitä lisätään kuivaa heinää, pehkua tai jotain ostettua rehujaetta kuten leikettä tai ohrarehua. Vilja nostetaan murskattuna vaunuun pienkuormaajalla ja rypsi tulee ruuvilla peltitornista. Keskituotos noin 8900 tällä hetkellä. Kate/ lehmä tässä kokoluokassa maan parhaimmistoa (ProAgria paras 5%). Uusimman navetan ansiosta keskituotos on hieman noussut, koska ennen rakentamista vanha navetta kävi liian ahtaaksi. Eläinten terveys on ollut hyvä uuden navetan aikana. Yleensä soluluku n , nyt kuumilla noussut :een. Tulevaisuudessa lehmämäärä voi nousta lehmään, mikäli rakennetaan uusi navetta.

6 Nordkalk Oy:n Mikko Jylhä kertoi illalla kalkituksen merkityksestä sekä tarjosi päivällisen MTT Maaninka Päivän aluksi Melican Jouni Rantala kertoi lehmien kivennäisruokinnan uusista tuotteista. MTT-Maaninkaa esitteli Elina Juutinen. Kokeita on menossa mm. navettateknologiaan ja nurmen korjuuseen liittyen (KARPE-hanke). Maaningan toimipaikalla on käytössään n. 115 ha maatalousmaata ja noin 70 lehmän lypsykarja. Tutustuimme biokaasureaktoriin, jossa lietteen ja kasvimassan avulla tuotetaan energiaa sekä kävimme uudessa tutkimusnavetassa. Auvo Sairanen kertoi nurmen korjuuaikakokeista. Joillekin voi sopia esim. malli jossa ensimmäinen rehusato korjataan myöhemmin, jolloin saadaan enemmän ka- ja ry-satoa.

7 Yara Suomi Siilinjärvi Yara Suomi Oy:n Siilinjärven tehtaalla ja kaivoksella työskentelee n. 300 henkeä. Siilinjärvellä toimii Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos. Lannoitteiden Typpi ja Kalium tuodaan Venäjältä. Kuulimme luentoja lannoituksesta ja tuotteista sekä kävimme tutustumassa louhokseen. Iltaohjelmana oli viinitilaristely, jossa isäntänä toimi Melican Jouni Rantala Kolmannen matkapäivän aamupäivän perehdymme maatilarakentamiseen Lujabetonin tehtaalla Siilinjärvellä Pekka Mönkkösen johdolla. Lujabetoni on perheyhtiö, joka on Suomen suurin maatalouselementtien valmistaja. Tehtaalla valmistetaan mm. navetan seinäelementtejä, ritilöitä ja lietealtaiden sekä rehusiilojen elementtejä. Lujabetoni on saanut Euroopan ensimmäisen CEmerkinnän ritilöilleen. Lujabetoni myy suoraan omia tuotteitaan tehtaalta sekä toimii yhteistyössä rakennustarviketoimittajien, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden kanssa. Pekka Mönkkösen mukaan suunnittelussa kannattaa hyödyntää laite- ja tavarantoimittajien asiantuntemusta sekä suosia kotimaista teknologiaa ja osaamista ja CE-merkittyjä tuotteita. Maksaa ei kannata puutteellisista pohjatutkimuksista, kahdesta päällekkäisestä kantavasta rungosta, kopioinnista, verohallinnon ohjeet ylittävistä matkakuluista, palveluesittelyistä ja ylihintaisesta konsultoinnista. Suunnittelussa ja konsultoinnissa olisi hyvä, jos viimeinen erä maksetaan vasta kun rakennus on valmis ja suunnitelma on toiminut. Käytännössä tämä voi olla hankalaa. Palvelusopimukset eivät saisi olla niin sitovia, että niistä ei pääse eroon, mikäli palvelu ei olekaan halutunlaista. Vertailut kannattaa teetättää ulkopuolisella ja riippumattomalla asiantuntijalla, esim. runkorakenteiden vertailua ei kannata tilata sellaiselta asiantuntijalta, jolla on oma intressi tietyntyyppisen rungon suunnitteluun tai toimittamiseen. Vierailun lopuksi kävimme myös tutustumassa betonielementtien valmistukseen tehtaalla. Matka sujui hyvin ja palaute oli positiivista. Opiskeluintoa löytyi ja uusiin koulutuksiin ja pienryhmiin ilmoittauduttiin innolla paluumatkalla.

Tuotosseurannan tulokset 2014. Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto

Tuotosseurannan tulokset 2014. Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tuotosseurannan tulokset 2014 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tuotosseuranta 2014 6 180 karjaa: 73 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -4,8%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 5,4 % ed. vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tulosseminaari 5.4.2016 Tuotosseurannan raakadata rikastuu tiedoksi Asiakas Tiedon käsittely Laskenta Tilastot, tutkimus,

Lisätiedot

Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa

Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan 4.9.2014 ProAgria maito valmennus ProAgria Kainuu/kotieläinasiantuntijat: Eila, Jaana, Voitto, Minna ja Helena Tilastoja Kainuusta: Tuotosseurantatilat

Lisätiedot

Kokemuksia maidontuotannosta kotoisia tuotantopanoksia hyödyntäen

Kokemuksia maidontuotannosta kotoisia tuotantopanoksia hyödyntäen Kokemuksia maidontuotannosta kotoisia tuotantopanoksia hyödyntäen Vesa Tikka maidontuottaja Kurikka Seinäjoki 1.2.2018 1.2.2018 Tikka V. Kokemuksia kotoisista 1 Peltoa 850 ha ja sopimusviljelynä 250 ha

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 ProAgria Maito tulosseminaari 2017 9:45 Tuotosseuranta-tilojen tuotokset vuodelta 2016, johtava

Lisätiedot

Tuotosseurannan tulokset 2013

Tuotosseurannan tulokset 2013 Tuotosseurannan tulokset 2013 ProTuotos 2013 6 489 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -5,5%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 6,3 % ed. vuoteen verrattuna 228 954 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän

Lisätiedot

Tankit täyteen Hämeessä, Nupit Kaakkoon ja Lehmänmaitoa Uudeltamaalta hankkeiden opintomatka 3. 4.11.2009

Tankit täyteen Hämeessä, Nupit Kaakkoon ja Lehmänmaitoa Uudeltamaalta hankkeiden opintomatka 3. 4.11.2009 Tankit täyteen Hämeessä, Nupit Kaakkoon ja Lehmänmaitoa Uudeltamaalta hankkeiden opintomatka 3. 4.11.2009 Retkellä tutustuimme sekä parsinavetoihin että pihattoihin. Kohteet olivat myös hyvin eri kokoisia

Lisätiedot

Miltä näytti ruokinta v ProAgria-tietojen valossa? Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

Miltä näytti ruokinta v ProAgria-tietojen valossa? Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Miltä näytti ruokinta v. 2014 ProAgria-tietojen valossa? Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 15.4.2015 Tarjolla tänään: Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2014 ja erot edellisvuoteen? Tuotostietoja

Lisätiedot

KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS

KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS 1. Vähän tilan historiasta ja menneisyydestä 2. Kehityksen ja rakentamisen vaiheita menneestä nykypäivään 3. Valitut ratkaisut ja niiden

Lisätiedot

Ruokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn

Ruokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn Ruokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn Tuija Huhtamäki & knit Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talviseminaari 8.1.2016 Mikä on tärkein säilörehun laatutekijä? D-arvo Kuiva-ainepitoisuus Arvosana Syönti-indeksi

Lisätiedot

Aperehuruokinnan periaatteet

Aperehuruokinnan periaatteet Aperehuruokinnan periaatteet Lehmien kaikki rehut sekoitetaan keskenään Seosta annetaan vapaasti Lehmä säätelee itse syöntiään tuotostasoaan vastaavaksi Ummessa olevien ja hiehojen ruokintaa pitää rajoittaa

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017 Kuva: Sanna Nokka Tuotosseuranta 2017 5028 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen - 7%. 218 498 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän vähennys verrattuna edelliseen

Lisätiedot

Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti

Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti Matkaraportti Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti 10.4.2013 Matkalle lähdettiin Taipaleen Pasin täydellä pikkubussilla 17 hengen voimin. Mukana oli 15 maidontuottajaa, Jari Korva Pohjolan Maidolta ja Timo

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Sanna.nokka@proagria.fi p. 040 167 6363 Vuosi 2018 oli Tuotosseurannan 120. toimintavuosi Suomessa Lypsykarjan

Lisätiedot

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi Vasikka alle 3 kk Kolmena ensimmäisenä kuukautena lehmävasikkaa voidaan ruokkia täysin

Lisätiedot

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin 2.4.2014 Opintomatkalle startattiin Kannuksesta Koivukartanosta M. Rauman linja-autolla klo 9.00. Seinäjoella Agrimarket tarjosi ruuan ja sen jälkeen kuultiin

Lisätiedot

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2018 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 19.3.2019 Ruokintapöydällä tänään Millaisilla rehuilla maitoa tuotettiin vuonna 2018 ja erot edellisvuoteen? Säilörehun

Lisätiedot

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Kaisa Kuoppala, Timo Lötjönen, Essi Saarinen, Arto Huuskonen, Marketta Rinne MTT Edistystä luomutuotantoon -hanke Kuvat: MTT/Kaisa Kuoppala MTT Kokoviljasäilörehu

Lisätiedot

VENE JA 3M HANKKEIDEN KESÄRETKI OKRA NÄYTTELYYN JA NAVETTAKOHTEISIIN 3.-5.7.2012

VENE JA 3M HANKKEIDEN KESÄRETKI OKRA NÄYTTELYYN JA NAVETTAKOHTEISIIN 3.-5.7.2012 VENE JA 3M HANKKEIDEN KESÄRETKI OKRA NÄYTTELYYN JA NAVETTAKOHTEISIIN 3.-5.7.2012 VENE- ja 3M-hanke järjestivät yhteisen opintomatkan Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maidontuottajille 3.-5.7.2012. Matkalle

Lisätiedot

Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään!

Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Huippuosaaja Sari Jussila ProAgria Etelä-Suomi Ikuinen unelma, paljon maitoa, edullisesti ja kestävät lehmät? Säilörehulla menetettyä

Lisätiedot

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000

Lisätiedot

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2017 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 27.3.2018 Ruokintapöydällä tänään ProAgrian ruokintapalvelujen peitto Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2016 ja

Lisätiedot

Seosrehuruokinnan taloudenhallinta. Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous

Seosrehuruokinnan taloudenhallinta. Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Seosrehuruokinnan taloudenhallinta Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Tavoite täydellisestä, helposta ja nopeasta seosrehuruokinnasta? Mitä vaaditaan että seosrehuruokinta toimii?

Lisätiedot

Onnistunut umpikausi pohjustaa hyvän lypsykauden

Onnistunut umpikausi pohjustaa hyvän lypsykauden 6.9.2013 Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja lypsylehmien ruokinta, terveys ja hyvinvointi p. 040 3012431, minna.norismaa@proagria.fi (Kuvat M.Norismaa ellei

Lisätiedot

ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki

ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki Yhteistä työsarkaa Maitomäärän pysyminen ja tasaisuus Navettainvestointien onnistuminen Uudiseläimet, ruokinta, kokonaisuuden johtaminen Nurmiviljelyn

Lisätiedot

Maississa mahdollisuus

Maississa mahdollisuus Maississa mahdollisuus Tarmo Ilola, Maatalousyhtymä Ilola, Reisjärvi Anna-Riitta Leinonen ProAgria Keski-Pohjanmaa 10.9.2018 Kannus Maissin viljely Ilolan tilalla Miksi maissia? kaikkea pitää kokeilla

Lisätiedot

NurmiArtturi-hankkeen onnistumisia ja oikeita toimenpiteitä

NurmiArtturi-hankkeen onnistumisia ja oikeita toimenpiteitä NurmiArtturi-hankkeen onnistumisia ja oikeita toimenpiteitä Pohjois-Suomen Nurmitoimikunnan talviseminaari 9.1 10.1.2014 Sari Vallinhovi Erityisasiantuntija, nurmiviljely NurmiArtturi-hanke/ hankevetäjä

Lisätiedot

Ruokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen. Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

Ruokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen. Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Ruokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Esityksen sisältö: Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2013 ja erot edellisvuoteen? Ruokinnan eroja tilakoko-

Lisätiedot

Kustannukset kohdallaan mihin on varaa?

Kustannukset kohdallaan mihin on varaa? Kustannukset kohdallaan mihin on varaa? Tuomo Rissanen Valion Navettaseminaari 10-11.2.2016 Vt. Toimitusjohtaja, ProAgria Pohjois-Savo tuomo.rissanen@proagria.fi 0405638749 Case, 130 lehmän navetan investoinnin

Lisätiedot

Ruokinnan teemavuosi

Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Lisää maitoeuroja Halutaan säilyttää hyvä maitomäärä ja sen tasaisuus Rehukustannukset kohoavat, mutta maidon hinta on hyvällä tasolla hyvä maitotuotos kannattaa

Lisätiedot

Rehukustannusten hallinta on taitolaji. ProAgria Etelä-Suomi Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous

Rehukustannusten hallinta on taitolaji. ProAgria Etelä-Suomi Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Rehukustannusten hallinta on taitolaji ProAgria Etelä-Suomi Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Mistä muodostuvat turhat rehukustannukset? Pilaantuneesta rehusta Maittamattomasta rehusta

Lisätiedot

Kevät 2016 vaatii paljon ruokinnalta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti

Kevät 2016 vaatii paljon ruokinnalta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti Kevät 2016 vaatii paljon ruokinnalta Poikkeuksellinen kesä tuotti poikkeukselliset rehut Lähde: ProAgria Rehulato: 19 222 säilörehuanalyysiä 1.8.2015-8.2.2016 Säilörehussa vähemmän valkuaista Nurmi-sr

Lisätiedot

Kaikki meni eikä piisannutkaan

Kaikki meni eikä piisannutkaan NurmiArtturi -hanke Säilörehun kustannuksien vaikutus ruokintaan NurmiArtturi-tiloilla 5.12.2013 Kaikki meni eikä piisannutkaan 2 1 Joskus rehun tarjonta ylitti syöntikyvyn 3 Hävikit varastossa 4 2 Hävikit

Lisätiedot

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 Lietelannan käytön strategiat ja täydennys Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 x 1000 ha Nurmiala maakunnittain v. 2011 100 Nurmiala (x 1000 ha) 90 80 70 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2015 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 5.4.2016 Tarjolla tänään: Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2015 ja erot edellisvuoteen? Poikkeuksellisen kesä

Lisätiedot

Raisioagro, Merja Holma JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN

Raisioagro, Merja Holma JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN Raisioagro, Merja Holma 21.11.2014 JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN Kaikki Saksan tilat eivät kasvata liikevaihtoaan lehmämäärää lisäämällä. Diers-Hofin tilalla on 300 lehmää, joiden maidosta kolmannes

Lisätiedot

Umpilehmän ruokinta. Huomiota vaativa aika! Lehmän tärkeimmät tuotantovaiheet 17.10.2012

Umpilehmän ruokinta. Huomiota vaativa aika! Lehmän tärkeimmät tuotantovaiheet 17.10.2012 Umpilehmän ruokinta Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Minna.norismaa@proagria.fi p. 040 3012 431 Ei kannata tehdä ongelmia mikäli niitä ei ole, mutta on hyvä tiedostaa mistä ongelmia voi muodostua.

Lisätiedot

Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään?

Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään? Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään? Terveydenhuoltoeläinlääkäri Virpi Kurkela ProAgria Oulu Navettainvestoinnin Tavoite Toimiva, tuottava tila Vähemmän työtä/eläin Enemmän laadukasta

Lisätiedot

HERNEKÖ SUOMEN MAISSI?

HERNEKÖ SUOMEN MAISSI? HERNEKÖ SUOMEN MAISSI? HERNE LYPSYLEHMIEN RUOKINNASSA Tohtorikoulutettava Laura Puhakka Pro Agria Maitovalmennus 4.9.2014 TÄSSÄ ESITYKSESSÄ HERNE REHUKASVINA KUIVATTU HERNEEN SIEMEN HERNE KOKOVILJASÄILÖREHUNA

Lisätiedot

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2016 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 Ruokintapöydällä tänään ProAgrian ruokintapalvelujen peitto Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2016 ja

Lisätiedot

FARMI 2020-opintomatka 26.-28.3.2014 Nokia Edeniin

FARMI 2020-opintomatka 26.-28.3.2014 Nokia Edeniin FARMI 2020-opintomatka 26.-28.3.2014 Nokia Edeniin 26.3.2014 Opintomatkalle startattiin Kannuksesta Koivukartanosta Ahon linja-autolla klo 9.00. Kuljettajana toimi Timo Salmela. Lisää osanottajia tuli

Lisätiedot

VENE Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä koulutushanke. MATKARAPORTTI: VENE-hankkeen opintomatka KESÄRETKI 6. 8.7.2011

VENE Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä koulutushanke. MATKARAPORTTI: VENE-hankkeen opintomatka KESÄRETKI 6. 8.7.2011 6.7.2011 VENE Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä koulutushanke Vene-hankkeen kesän opintomatka starttasi Oulun korkeudelta ja linja-auton kyytiin poimittiin matkalaisia tasaisesti niin Pohjois- kuin

Lisätiedot

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Kaisa Kuoppala, Timo Lötjönen, Essi Saarinen, Arto Huuskonen, Marketta Rinne MTT Asiantuntijaluentopäivä Mustialassa 27.9.2013 Esityksen kuvat: MTT/Kaisa

Lisätiedot

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus 5.9.2019 Virpi Seppänen, Kalle Leino Miksi eläinten terveyttä /hedelmällisyyttä hoidetaan? Eläin ei saa kärsiä. Ihmisiin ei saa tarttua tauteja. Maidon laatu

Lisätiedot

- Enemmän tuottoa ruokinnalla

- Enemmän tuottoa ruokinnalla KarjaKompassilla suunta maitotiloille - Enemmän tuottoa ruokinnalla Nurmiseminaari 2012 KarjaKompassi menu Minne päin KarjaKompassi näyttää? Miten KarjaKompassi tehostaa säilörehun hyödyntämistä? Mitä

Lisätiedot

Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka 9.11.2011

Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka 9.11.2011 Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka 9.11.2011 Tilan yleisesittely Peltoa 590 ha+250 ha sopimusviljelynä Lehmiä 350 kpl, 200 hiehoa Työvoimaa

Lisätiedot

Nurmen massan ja säilörehusadon mittaaminen (KARPE hanke) Auvo Sairanen NurmiArtturi 23.11.2011, Seinäjoki

Nurmen massan ja säilörehusadon mittaaminen (KARPE hanke) Auvo Sairanen NurmiArtturi 23.11.2011, Seinäjoki Nurmen massan ja säilörehusadon mittaaminen (KARPE hanke) Auvo Sairanen NurmiArtturi 23.11.2011, Seinäjoki Sadonmittauksen merkitys Ruokinnansuunnittelu perustuu tietoon säilörehun varastomäärästä ja laadusta

Lisätiedot

Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy

Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Lean pilottihanke 2014-2015 Valion alkutuotanto kokoonkutsuja Suomen Yrittäjäopisto järjesti Seinäjoella kolme kokoontumista+opintomatka Tanskaan pienryhmät+oma

Lisätiedot

Yhteisnavetan perustaminen KoneAgria 2016

Yhteisnavetan perustaminen KoneAgria 2016 Yhteisnavetan perustaminen KoneAgria 2016 ProAgria Pohjois-Savo ry, Juhani Paavilainen Verkostoitumisen = yhteistyön tasot 1. Ei yhteistyötä (vaihdantaa lukuun ottamatta) 2. Ostetaan palveluja alihankintaperiaatteella

Lisätiedot

Taloudenhallinta navettainvestoinnissa. Vesa Lapatto Savitaipale

Taloudenhallinta navettainvestoinnissa. Vesa Lapatto Savitaipale Taloudenhallinta navettainvestoinnissa Vesa Lapatto Savitaipale Mäkelän tila Yrittäjät Nina ja Vesa Lapatto Työntekijöitä 2 Pojat Juho ja Joonas Peltoa 118 ha Metsää 56 ha Lehmiä 170 nuorkarjaa 160 Lähtökohta

Lisätiedot

MTK Rokua Ilkka Mustonen puh Yara Suomi Oy

MTK Rokua Ilkka Mustonen puh Yara Suomi Oy MTK Rokua 8.10.2018 Ilkka Mustonen puh. 0500-387724 Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Yara Suomessa Katsaus erilaisiin kasvukausiin ja lannoituksen merkitys YaraVita lehtilannoitus My Yara työkalut ja

Lisätiedot

KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS

KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS Juha Kantoniemi Valion navettaseminaari 8-9.2.2012 Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 1. Vähän tilan historiasta ja menneisyydestä

Lisätiedot

Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta

Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2015 Syötekeskus 2015 Mietteitä

Lisätiedot

Maitovalmennus 2016 Onko lehmä tiine

Maitovalmennus 2016 Onko lehmä tiine Maitovalmennus 2016 Onko lehmä tiine Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Huippuosaaja, ruokinta, terveys ja hyvinvointi CowSignals master p. 040 3012431, minna.norismaa@proagria.fi Poikimaväli 365-380

Lisätiedot

Tuloksia NurmiArtturista. Anne Anttila ProAgria ja Lea Puumala TTS Säilörehuseminaari Maitoyrittäjät Seinäjoki

Tuloksia NurmiArtturista. Anne Anttila ProAgria ja Lea Puumala TTS Säilörehuseminaari Maitoyrittäjät Seinäjoki Tuloksia NurmiArtturista Anne Anttila ProAgria ja Lea Puumala TTS Säilörehuseminaari Maitoyrittäjät Seinäjoki 12.12.2013 NurmiArtturi-hanke Kuinka suuri ja mistä johtuva on säilörehun hävikin määrä Etelä-Pohjanmaalla?

Lisätiedot

COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA

COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA Tiina ja Marko Roumio Tilavierailu 06/2010 Anne-Mari Malvisto, Juha Kuula ja Mika Turunen 15.5.2012 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kilpailukykyä maidontuotantoon

Lisätiedot

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Valion navettaseminaari 9.2.2017 Arto Karila talouden ja johtamisen erityisasiantuntija ProAgria Etelä-Savo VOIT KIRJOITTAA TÄHN TÄRKEÄN ASIAN HANKKEESTA Valion

Lisätiedot

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Ruokinta ja hedelmällisyys 08.10.2014 1 Lehmä tiinehtyy, jos sen kohtu on terve sekä sen ruokinta, energiatasapaino ja terveys ovat kunnossa. Sen jälkeen

Lisätiedot

Palkokasvit lypsylehmien rehuna

Palkokasvit lypsylehmien rehuna Palkokasvit lypsylehmien rehuna Härkäpapu ja sinilupiini väkirehuna Härkäpapu+vilja säilörehuna Kaisa Kuoppala MTT Maitovalmennus 4.9.2014 MTT Lehmäkoe MTT 2013 (Kuoppala ym. 2014 alustavia tuloksia) Sinilupiinia

Lisätiedot

Kokoviljan viljely ja käyttö lypsylehmillä

Kokoviljan viljely ja käyttö lypsylehmillä Kokoviljan viljely ja käyttö lypsylehmillä EuroMaito webinaari 7.6.2017 Auvo Sairanen, Luke Maaninka Kokovilja EDUT HAASTEET Hyvä suojakasvi nurmelle Tehostaa lietteen ravinteiden käyttöä Kertakorjuu laskee

Lisätiedot

MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA -

MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA - 2.2.2017 MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA - HUOMIO TYÖN TEHOKKUUTEEN JO NAVETTASUUNNITTELUSSA Kehittämisneuvoja OSK ItäMaito 1 2.2.2017 HUIPPUOSAAJA. MILLÄ EVÄILLÄ..? 2 Valtakunnallinen huippuosaaja Navetan

Lisätiedot

Ohran viljely 5,5 ha 3800 kg/ha Käyttö karjan rehuksi omalla tilalla 860 kg ka, 11 MJ/kg ka

Ohran viljely 5,5 ha 3800 kg/ha Käyttö karjan rehuksi omalla tilalla 860 kg ka, 11 MJ/kg ka MALLILAN MAITOTILA Lehmiä 33 Peltopinta-ala 45ha Säilörehua, laidunta ja ohraa Ohran viljely 5,5 ha 3800 kg/ha Käyttö karjan rehuksi omalla tilalla 860 kg ka, 11 MJ/kg ka Tuotantopanokset ohralle/v.: Kylvösiementä

Lisätiedot

Oman tilan energiankulutus mistä se muodostuu?

Oman tilan energiankulutus mistä se muodostuu? Kohti energiaomavaraista maatilaa Oman tilan energiankulutus mistä se muodostuu? Hannu Mikkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos Hannun Mikkola 25.11.2013 1 Maatilan energiankulutus Asuminen

Lisätiedot

Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset

Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset Timo Lötjönen, MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi Pellervo Kässi MTT Jokioinen Esityksen sisältö: - korjuu-, kuljetus- ja varastointiketjut - ketjujen

Lisätiedot

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016 Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila Taustatietoa Hiehohotellitoimintaa vuodesta 2011 Asiakkaana 10 tilaa Tällä hetkellä 450 hiehoa Vasikat tulevat 3kk:n iässä

Lisätiedot

Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla. Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010

Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla. Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010 Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010 Luomumaitoa Muuruvedeltä 2 10.8.2010 M.Pentikäinen Luomumaitoa Muuruvedeltä

Lisätiedot

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta TTS-Manager työajankäyttölaskelma Naudanlihan tuotanto (versiolla 2017) Palauta lomake paikallisyksikköösi. Laskelma Laskelman tekijä Laskelman päivämäärä Tilan nimi Yrittäjät 1. 2. 3. 4. 5. Naudanlihan

Lisätiedot

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta TTS-Manager työajankäyttölaskelma Naudanlihan tuotanto (versiolla 2017) Palauta lomake paikallisyksikköösi. Laskelma Laskelman tekijä Laskelman päivämäärä Tilan nimi Yrittäjät 1. 2. 3. 4. 5. Naudanlihan

Lisätiedot

Maissirehu lehmien ruokinnassa. ProAgria Pohjois-Savo, Jouni Rantala

Maissirehu lehmien ruokinnassa. ProAgria Pohjois-Savo, Jouni Rantala Maissirehu lehmien ruokinnassa ProAgria Pohjois-Savo, Jouni Rantala 043 825 2684 Miksi tämä kiinnostaa? 1. Kehittyvät tilat haluavat testata uusia asioita 2. Mahtava satopotentiaali 3. Kaiken työn ulkoistaminen

Lisätiedot

Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu. Mustiala Heikki Ikävalko

Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu. Mustiala Heikki Ikävalko Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu Mustiala Heikki Ikävalko Lypsykarjatilan seosruokintamuodot Seosruokinta Suomessa pohjautuu kahteen menetelmään Täydennetty seosruokinta (PMR) Seosruokinta (TMR)

Lisätiedot

Nurmesta uroiksi. 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmesta uroiksi. 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmesta uroiksi 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala Enemmän satoa samalla rahalla Tiedätkö nurmiesi satotason? Oletko siihen tyytyväinen? Tiedätkö säilörehusi tuotantokustannuksen?

Lisätiedot

Säilörehunurmet kg ka

Säilörehunurmet kg ka Säilörehunurmet 2015 10 000 kg ka Case: ProAgria Länsi-Suomen nurmiryhmät 51/75 nurmitilaa/10 korkeimman satotason maitotilaa Anu Ellä, huippuosaaja ProAgria Länsi-Suomi Säilörehun kustannuskehitys 2011-2014,

Lisätiedot

Valkuaiskasvien viljely näkyy peltojen kunnossa ja maidontuotannon tuloksessa. Huippuosaaja Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi

Valkuaiskasvien viljely näkyy peltojen kunnossa ja maidontuotannon tuloksessa. Huippuosaaja Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi Valkuaiskasvien viljely näkyy peltojen kunnossa ja maidontuotannon tuloksessa Huippuosaaja Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi Milloin maatilalla tuotanto toimii hyvin? Kun lehmä voi hyvin se tuottaa

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

ProTuotos-karjojen rehustus vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto

ProTuotos-karjojen rehustus vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto ProTuotos-karjojen rehustus vuonna 2011 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Esillä tänään: Mitä kuuluu KarjaKompassille? Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2011 ja erot edellisvuoteen? Ruokinnan

Lisätiedot

Automaattilypsy-navetan toiminnallisuus -hankkeen kysely

Automaattilypsy-navetan toiminnallisuus -hankkeen kysely Automaattilypsy-navetan toiminnallisuus -hankkeen kysely Automaattilypsy 1. Milloin automaattilypsy on aloitettu tilallanne? kkvvvv 2. Minkä merkkinen lypsyrobotti teillä on? DeLaval VMS Lely RDS 3. Lypsyrobottien/

Lisätiedot

Älä työnnä rehua SEKOITA SE UUDELLEEN

Älä työnnä rehua SEKOITA SE UUDELLEEN Älä työnnä rehua SEKOITA SE UUDELLEEN DeLaval OptiDuo ÄLÄ PELKÄSTÄÄN TYÖNNÄ REHUA Kun rehua siirretään säännöllisesti takaisin ruokintapöydälle, lehmät pääsevät rehuun paremmin käsiksi, mutta se ei merkitse

Lisätiedot

Taloudellinen menestyminen luo perustan vastuullisuudelle

Taloudellinen menestyminen luo perustan vastuullisuudelle Taloudellinen menestyminen luo perustan vastuullisuudelle Tuottavuutta tuotantopanoksia lisäämällä vai kuluja karsimalla? - mikä ratkaisee parhaan vaihtoehdon? Tuomo Rissanen ProAgria Maito-valmennus 6.9.2017

Lisätiedot

Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen

Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa Mikko J. Korhonen Potentiaalisimmat valkuaiskasvit? Puna-apila Sinimailanen Rypsi Härkäpapu Herne Seoskasvustot Puituna tai säilörehuna Nurmi vs. apilasäilörehu

Lisätiedot

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I Jeanne Wormuth CY Heifer Farm Yleistä Jeannen taustaa Agway aloitti hiehojen kasvatustoiminnan joulukuussa 1998 Tilat 4000 hiehon sopimuskasvatukseen CY Farms

Lisätiedot

Miljoona litraa yksillä harteilla

Miljoona litraa yksillä harteilla Miljoona litraa yksillä harteilla Tero Kanala Kehittämisneuvoja ProAgria ryhmä maito huippuosaaja koulutettava Osuuskunta ItäMaito Miksi näin? 2020 57 lypsävää/tila (Suomen Gallup Elintarviketieto Maitotilojen

Lisätiedot

Pohjalaisen maidontuottajan mietteitä Savonlinnan seudulta Sari Saari-Muhonen Mikkeli

Pohjalaisen maidontuottajan mietteitä Savonlinnan seudulta Sari Saari-Muhonen Mikkeli Pohjalaisen maidontuottajan mietteitä Savonlinnan seudulta Sari Saari-Muhonen Mikkeli 7.6.2018 Iskolan (= Muholan ) Tila 1711 Tilan pihapiiriä Isäntäväki Sari ja Jari Miika, Joona ja Matias Tilan kehitys:

Lisätiedot

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Esityksen sisältö: 1. Johdanto (mm. uusi luomutuki) 2. Luomun kannattavuus tilastojen

Lisätiedot

Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena

Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena ProAgria MaitoValmennus 7.9.2016 Anu Rossi, Eveliina Turpeinen ja Joakim Pitkälä ProAgria Pohjois-Savo Take home - message Kannattava liiketoiminta

Lisätiedot

MaitoManagement 2020

MaitoManagement 2020 MaitoManagement 2020 Hiehoprosessin tehostaminen Tavoitteena on tuottaa maitoa taloudellisesti ja tehokkaasti tilakokonaisuus huomioiden. Maidontuotannon tehokkuutta seurataan mm. seuraavilla mittareilla:

Lisätiedot

Laidunruokinnan käytännön toteuttaminen

Laidunruokinnan käytännön toteuttaminen Laidunruokinnan käytännön toteuttaminen Auvo Sairanen, MTT Maaninka Savonia AMK, Iisalmi 27.3.2012 2.4.2012 1 LAIDUN 1. Koetaan vaikeaksi 2. Arviointia 3. Laitumesta ei välttämättä analyysitarvetta 4.

Lisätiedot

HIEHOKASVATUKSEN ROOLI MAITOTILAYRITYKSESSÄ. Tarja Paatero Certified CowSignals trainer ProAgria Oulu

HIEHOKASVATUKSEN ROOLI MAITOTILAYRITYKSESSÄ. Tarja Paatero Certified CowSignals trainer  ProAgria Oulu HIEHOKASVATUKSEN ROOLI MAITOTILAYRITYKSESSÄ Tarja Paatero Certified CowSignals trainer www.cowsignals.com ProAgria Oulu 1 Hiehokasvatuksen tavoite Tuottaa terve ja runsasmaitoinen lypsylehmä vähin kustannuksin.

Lisätiedot

Miten koostaa lypsättävä karkearehuvaltainen ape?

Miten koostaa lypsättävä karkearehuvaltainen ape? Miten koostaa lypsättävä karkearehuvaltainen ape? Essi Tarsia Luomukotieläintuotannon asiantuntija ProAgria Etelä-Pohjanmaa OSMO-hankkeen seminaari 2.2.2018 Miten tuottaa maitoa ja naudanlihaa pienemmillä

Lisätiedot

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen Mustialan kokemukset v 2018 Jukka Korhonen Mustiala Peltoa 185 ha Lehmiä 75 + uudistus Luomu pellot siirtymävaihe 2018 Luomu kotieläimet marraskuu 2019 Muutos tutkimuksen kohteena Peltolinnustokartoitus

Lisätiedot

Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous

Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous Timo Lötjönen, MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi google haku: mtt ruukki InnoTietoa! - hanke Esityksen rakenne: - Johdanto - Logistiikan ratkaisumahdollisuudet

Lisätiedot

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kanada, Ontario Minna Norismaa Valtakunnallinen huippuosaaja lehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala, Joensuu minna.norismaa(at)proagria.fi,

Lisätiedot

Peltoviljely Muuruveden koulutilalla

Peltoviljely Muuruveden koulutilalla Peltoviljely Muuruveden koulutilalla Yleistietoja tilasta Tilan kokonaispinta-ala on 151.43 ha, josta omaa peltoa on 70.52 ha metsää 66.01 ha tie- kitu- jouto- ja tonttimaata sekä luonnonlaidunta yhteensä

Lisätiedot

Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri

Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Kustannusten alentaminen Eläinten uudistus Hedelmällisyys Ruokinnan tehokkuus Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Pitkän aikavälin suunnittelu nurmentuotannossa ProAgria Maito -valmennus 5.9.2013. Matti Ryhänen Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Pitkän aikavälin suunnittelu nurmentuotannossa ProAgria Maito -valmennus 5.9.2013. Matti Ryhänen Seinäjoen ammattikorkeakoulu Pitkän aikavälin suunnittelu nurmentuotannossa ProAgria Maito -valmennus 5.9.2013 Matti Ryhänen Seinäjoen ammattikorkeakoulu Suunnittelu-ja päätöksentekokehikko Maidontuottaja tekee kolmenlaisia päätöksiä:

Lisätiedot

Hiehoterveiset Wisconsinista. Antti Juntunen Faba Palvelu

Hiehoterveiset Wisconsinista. Antti Juntunen Faba Palvelu Hiehoterveiset Wisconsinista Antti Juntunen Faba Palvelu Hiehologistiikka tilojen välillä Lypsykarjatilat pääosin ulkoistaneet uudistushiehojen kasvatuksen -sopimuskasvatusta -yksikkökoot suuria tilakoko

Lisätiedot

Investoineiden tilojen kannattavuus - Tarkastelussa maitotilat. Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa

Investoineiden tilojen kannattavuus - Tarkastelussa maitotilat. Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa Investoineiden tilojen kannattavuus - Tarkastelussa maitotilat Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa Heikki Ojala, talousagronomi Talousjohtamisen eritysasiantuntija ProAgria Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

RUOKINTA JA EPIGENETIIKKA EPIGENETIIKKA JA RUOKINTA EPIGENETIIKKA GEENIEN SÄÄTELY - TERVEYS EPIGENEETTINEN OHJELMOINTI

RUOKINTA JA EPIGENETIIKKA EPIGENETIIKKA JA RUOKINTA EPIGENETIIKKA GEENIEN SÄÄTELY - TERVEYS EPIGENEETTINEN OHJELMOINTI RUOKINTA JA EPIGENETIIKKA EPIGENETIIKKA JA RUOKINTA Tuotospotentiaali on noussut Eri tuotos- ja kehitysvaiheiden oikea ruokinta pitää geenien säätelyn tavoitteen mukaisella uralla Poikimisen aika on riski

Lisätiedot

Nurmipalkokasvit, nurmen kolmas niitto ja maissisäilörehu

Nurmipalkokasvit, nurmen kolmas niitto ja maissisäilörehu Nurmipalkokasvit, nurmen kolmas niitto ja maissisäilörehu Auvo Sairanen Nurmi euroiksi - tutkittua tietoa nurmesta, naudasta ja taloudesta Iisalmi 9.4.2019. Syysniiton rehuarvo 3-niiton strategialla sulavin

Lisätiedot