Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta"

Transkriptio

1 Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2015 Syötekeskus 2015

2 Mietteitä

3 Mietteitä Maidontuotanto on pitkäjänteinen tuotannonlaji. Takana on useita hyviä maitovuosia ja nyt edessä vaikeampi ajanjakso. Vahvuuksiin keskittymällä tämäkin markkinatilanne tullaan selättämään. Ruokaa tarvitaan maailmassa ja pidemmällä tähtäimellä ruoan kysyntä kasvaa. Matkalle mahtuu kuitenkin aina nousuja ja laskuja. Omaan osaamiseen ja toiminnan suunnitteluun kannattaa panostaa aina ja erityisesti vaikeina aikoina, kollegoiden kanssa kannattaa keskustella ja sparrata sekä käydä koulutuksissa voimavarojen mukaan. Osaamisella ja toimintaa kehittämällä menestytään aina.

4 Pohjan tähti

5 Vuosi 2014 on ollut litroilla hyvä - Maitomäärä litraa - Maitomäärä litraa - Maitomäärä litraa - Maitomäärä litraa maitovuosi Osuuskunta Pohjolan Maidon Maidontuotannon toteutuneet litrat 2014 ja % Maitolitrat 2013 Maitolitrat % +4% +3% Viikko 5

6 Uudet navetat 2014 Uusia navetoita n 20 kpl (hinnat e/parsipaikka) - uudessa navetassa keskimäärä 87 parsipaikkaa - tilan lähtötaso 35 parsipaikka - rakennetuissa navetoissa uusia parsipaikkoja (100 tilaa lopettaa, keskimäärin 17 lehmäpaikkaa, poistuma n 1700 parsipaikkaa)

7 Säilörehutuotannon taloudesta Hyvä satotaso Sopiva korjuumenetelmä, koneketju ja korjuuaika Ei rehuhävikkiä MITTARIT Sadon mittaaminen ja tuotantokustannusten laskeminen = kakg/ha ja snt/kakg Maitotuotoksen ja rehun kulutuksen seuranta = l/lehmä/pv ja l/kakg maitoa Valio Oy 7

8 Kehittävän tilan Artturi -analyysi strategia Kesällä Korjuuaika- tai raaka-ainenäytettä, 2-6 kpl Syksyllä Näyte jokaisesta rehuvarastosta, 4-5 kpl Koko ruokintakausi, kpl Näyte kerran kuukaudessa Yhteensä kpl/v

9 Maitomäärä/säilörehun D-arvo Joulukuu Marraskuu Lokakuu Syyskuu Elokuu Heinäkuu Kesäkuu Toukokuu Huhtikuu Maaliskuu Helmikuu Tammikuu D arvo rehunäytteessä

10 Pohjolan Maidon korjuu- ja raakaainenäytteet kpl Kesä 2011 Kesä 2012 Kesä 2013 Kesä 2014 Sarja1

11 Artturi analyysit maksuttomia vuodelle 2015 Rehuanalyysit Säilörehuanalyysit, korjuuaika- ja raakaaineanalyysit ovat maksuttomia. Perustelut kustannustehokkaassa maidontuotannossa, edullisen ruokinnan pohjana on laadukas säilörehu. Osuuskunta haluaa tukea tuottajia maidontuotannon kustannusten alentamiseksi.

12 Säilörehunäytteet Kattavuus

13 Termisen kevään ja kesän alku 2014 Termisen kevään aikana vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä. Termisen kesän aikana vuorokauden keskilämpötila pysyttelee +10 asteen yläpuolella - Kevät ajoissa -Kylmä ja sateinen kesäkuu, juhannuksena jopa lunta -Lämmin heinäkuu, paikallisia sateita -Lämmin syksy Valio Oy Alkutuotanto 13

14 Kesän 2014 sadon D-arvo Kainuu/Keski- Pohjanmaa/Lappi/Pohjois-Pohjanmaa/Suomi Kevät 2014 Kesä 2014 Syksy Kainuu Keski-P Pohjois-P Lappi Koko Suomi

15 D-arvo D-ARVO Kevät 2014 Kesä 2014 Kevät 2013 Kesä 2013 Kevät 2012 Kesä 2012 Kevät 2011 Kesä 2011 Kainuu Keski-P Pohjois-P Lappi Valio Oy

16 Säilörehujen D-arvon jakauma 1., 2. ja 3. sadon säilörehuissa koko Suomi Valio Oy

17 Säilörehun laatu rehulajeittain (koko maan tuloksia) Analyysi Nurmisäilörehu Apilapitoinen sr Palkokasvi-kokovilja Sinimailaspitoinen Kokoviljasr Vihantavilja Kaikki yhteensä Kuiva-aine, g/kg ph 4,3 4,3 4,2 4,5 4,3 4 4 Maito- ja muurahaishappo, g/kg ka Haihtuvat rasvahapot, g/kg ka Ammoniakkityppi, g/kg N Jäännössokeri, g/kg ka Raakavalkuainen, g/kg ka D-arvo, g/kg ka Kuitu (NDF), g/kg ka indf g/kg ka Tuhka g/kg ka 67,7 73,0 72,7 82,7 68, Syönti-indeksi Laatuarvosana 8,0 8,0 8,0 7,4 8,0 8 8 Lkm, kpl Valio Oy Alkutuotanto 17

18 Tilojen kommentteja 2. sadon sulavuus huono, syötetään 3.sadon kanssa 1. sato märkää, D-arvo alhaalla (660), maitoa ei lähtenyt 2. sato kuiva, D-arvo 691 ja valkuainen 180, maitoa irronnut kuten ennenkin muisteli 2013 kesä hyvää 2. satoa 1. sato märkää, ei niin paljon maitoa kuin toive on ollut 2. sato on syötössä hernekauraseos on ollut kokoviljana, karkearehusta 1/5, positiiviset kokemukset Valio Oy Alkutuotanto 18

19 Rehun rv Raakavalkuainen Kevät 2014 Kesä 2014 Kevät 2013 Kesä 2013 Kevät 2012 Kesä 2012 Kevät 2011 Kesä 2011 Kainuu Keski-P Pohjois-P Lappi

20 Valio Oy Säilörehun laatu

21 TILACASE NYKYTILANNE Lehmien kierto robotilla on heikko Maidon solupitoisuus on koholla Päivämaito ei ole tavoitteesta huolimatta parantunut Artturi analyysissä käymistulokset ovat korkealla Rehusiilossa kesällä ongelmia, siilorehu löysää Siilorehun painatus kesän aikana ei ole ollut riittävä ESTEET Ei ole seurattu aiemmin riittävällä tarkkuudella säilörehun laatua Lypsykierrossa paneuduttu paljon muihin ongelmiin Laakasiilossa pintarehuongelmat on hyväksytty Panostettu jopa liikaa rehunteon tehoon SEURAAVAT ASKELEET Ensikesään valmistautuminen Selvitetään onko vuokrattavissa painavampi rehupainatus traktori (vuokralle?) Mahdollisuus pyöräkoneen vuokraukseen kuskeineen TAVOITETILA Rehun käyminen tasaisemmaksi Siilon säilörehu tasalaatuisempaa Valio Oy MITTARI Tasalaatuisempi säilörehu Parempi Parempi lehmien kierto robotilla Parempi Parempi päivämaito Alhaisempi maidon soluluku Alhaisempi maidon soluluku 21

22 Säilöntälaadun merkitys automaattilypsyhanke L. Puumala Valio Oy 22

23 Valio Oy Kalsium Cag/kg ka säilörehu sadossa maakunnittain ,5 4 4,5 5 5, Kainuu Kainuu 3 3,5 4 4,5 5 5, Keski-P Keski-P Pohjois-P Pohjois-P 3 3,5 4 4,5 5 5, Lappi Lappi

24 Valio Oy Fosfori P g/kg ka säilörehu sadossa maakunnittain ,2 2,4 2,6 2,8 3 3,2 3, Kainuu Kainuu 2 2,2 2,4 2,6 2,8 3 3,2 3, Keski-P Keski-P 2,0 2,2 2,4 2,6 2,8 3,0 3,2 3, Pohjois-P Pohjois-P 2 2,2 2,4 2,6 2,8 3 3,2 3, Lappi Lappi

25 Valio Oy Kalium K g/kg ka säilörehu sadossa maakunnittain Kainuu Kainuu Keski-P Keski-P Pohjois-P Pohjois-P Lappi Lappi

26 Kiitos 26

Hyödyllinen puna-apila

Hyödyllinen puna-apila Hyödyllinen puna-apila Kaisa Kuoppala MTT Kotieläintuotannon tutkimus Valkuaiskasvien viljely- ja ruokintaosaamisen kehittäminen - tulevaisuustyöpaja Mustialassa 19.11.2013 Keinoja paremman valkuaisomavaraisuuden

Lisätiedot

Säilörehut rahaksi. Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä

Säilörehut rahaksi. Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä Säilörehut rahaksi Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä Valtakunnallinen huippuasiantuntija, nurmi ja pienryhmätoiminta; Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi Valtakunnallinen nurmen

Lisätiedot

Rehuanalyysiesimerkkejä

Rehuanalyysiesimerkkejä Rehuanalyysiesimerkkejä Rehun laatu on monen tekijän summa! Vaikka korjuuajan ajoitus onnistuu täydellisesti, myös säilöntään on syytä keskittyä. Virhekäymiset lisäävät säilönnästä johtuvaa hävikkiä ja

Lisätiedot

Artturi hyödyntää tutkimuksen tulokset

Artturi hyödyntää tutkimuksen tulokset Artturi hyödyntää tutkimuksen tulokset Mikko J. Korhonen Valio alkutuotanto Valio Oy 3.4.2012 Alkutuotanto 1 Artturi analysoi Nurmen raaka-ainenäytteet Nurmen korjuuaikanäytteet Nurmisäilörehut Heinät

Lisätiedot

Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa. Jarmo Uusitalo

Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa. Jarmo Uusitalo Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa Jarmo Uusitalo Herne-viljasäilörehu seosrehun raaka-aineena - lisää kuiva-aineen syöntiä yli 2 kg verrattuna yksinomaan nurmirehua karkearehuna käytettäessä - palkokasvit

Lisätiedot

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 Lietelannan käytön strategiat ja täydennys Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 x 1000 ha Nurmiala maakunnittain v. 2011 100 Nurmiala (x 1000 ha) 90 80 70 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen seminaari 20-21.2.2013 Leppävirta Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Antti Ilomäki Ilomäen tila Jämsä 20.2.2013 Tausta Palkokasvien viljelyä

Lisätiedot

Sari Kajava, Annu Palmio

Sari Kajava, Annu Palmio Lypsylehmän kuidun tarve Sari Kajava, Annu Palmio Kestävä karjatalous (KESTO) hanke Loppuseminaari 16.12.2014 Johdanto Maidontuotannon tehostaminen: Enemmän väkirehua, vähemmän karkearehua Paljon energiaa,

Lisätiedot

Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus.

Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus. Märehtijä Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus Pötsin ph Ruokinta Väkevyys Arja Korhonen Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä Tutkimus tehty MTT Maaningan tutkimuskoeasemalla

Lisätiedot

HERNEKÖ SUOMEN MAISSI?

HERNEKÖ SUOMEN MAISSI? HERNEKÖ SUOMEN MAISSI? HERNE LYPSYLEHMIEN RUOKINNASSA Tohtorikoulutettava Laura Puhakka Pro Agria Maitovalmennus 4.9.2014 TÄSSÄ ESITYKSESSÄ HERNE REHUKASVINA KUIVATTU HERNEEN SIEMEN HERNE KOKOVILJASÄILÖREHUNA

Lisätiedot

Sinimailanen lypsylehmien ruokinnassa

Sinimailanen lypsylehmien ruokinnassa Sinimailanen lypsylehmien ruokinnassa 5.9.2013 Seija Jaakkola Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos Laura Nyholm, Mikko Korhonen Valio Oy Sinimailanen (Medicago sativa L.) The Queen of forage

Lisätiedot

Nurmesta uroiksi. 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmesta uroiksi. 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmesta uroiksi 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala Enemmän satoa samalla rahalla Tiedätkö nurmiesi satotason? Oletko siihen tyytyväinen? Tiedätkö säilörehusi tuotantokustannuksen?

Lisätiedot

Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna

Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna Tohtorikoulutettava ProAgria Maitovalmennus 4.9.2015 Scandic Park Helsinki 1 Puhetta mikrolevistä Mitä ne ovat? Miksi mikrolevistä pitäisi olla kiinnostunut? Tutkiiko

Lisätiedot

Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen

Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa Mikko J. Korhonen Potentiaalisimmat valkuaiskasvit? Puna-apila Sinimailanen Rypsi Härkäpapu Herne Seoskasvustot Puituna tai säilörehuna Nurmi vs. apilasäilörehu

Lisätiedot

Minna Tanner, ProAgria Kainuu

Minna Tanner, ProAgria Kainuu Rehuyksiköstä Megajouleen Minna Tanner, ProAgria Kainuu Rehuarvojen päivitykset 1.9.2010 Megajoule (MJ) korvasi rehuyksikön (Ry) rehuenergian yksikkönä (märehtijöillä ja hevosilla) Lypsylehmien energian

Lisätiedot

Härkäpapu ja sinilupiini lypsylehmien valkuaisrehuina

Härkäpapu ja sinilupiini lypsylehmien valkuaisrehuina Härkäpapu ja sinilupiini lypsylehmien valkuaisrehuina Raisio Oyj:n Tutkimussäätiön TUTKIJAKOULUN SATOA SEMINAARI 21.4.2015 Tohtorikoulutettava Laura Puhakka www.helsinki.fi/yliopisto 29.4.2015 1 Tässä

Lisätiedot

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Sisältö Kannattavan luomumaidontuotannon perusedellytykset luomulypsykarjatilalla Peltoviljelyn suunnittelu Herneen ja härkäpavun

Lisätiedot

Säilörehun korjuuaikastrategiat Skandinaavinen näkökulma?

Säilörehun korjuuaikastrategiat Skandinaavinen näkökulma? Säilörehun korjuuaikastrategiat Skandinaavinen näkökulma? Korjuuaikastrategiakokeiden tuloksia KARPE-hanke (MTT Maaninka ja MTT Ruukki) SLU (Röbäcksdalen ja Riddersberg) Kirsi Pakarinen MTT Maaninka 13.1.2012

Lisätiedot

Nurmisäilörehun korjuuajan merkitys ruokinnansuunnittelussa

Nurmisäilörehun korjuuajan merkitys ruokinnansuunnittelussa Nurmisäilörehun korjuuajan merkitys ruokinnansuunnittelussa Auvo Sairanen 1) ja Marketta Rinne 2) 1) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Halolantie 31A, 71750 Maaninka, etunimi.sukunimi(at)mtt.fi

Lisätiedot

Innovatiivisia rehukasveja nautakarjatiloille

Innovatiivisia rehukasveja nautakarjatiloille Innovatiivisia rehukasveja nautakarjatiloille Essi Saarinen, Perttu Virkajärvi, Arto Huuskonen, Maarit Hyrkäs, Markku Niskanen, Maiju Pesonen ja Raija Suomela MTT Miksi vilja ja nurmi eivät riitä? Viljelykierron

Lisätiedot

SÄILÖREHUN VILJELY -INFO

SÄILÖREHUN VILJELY -INFO PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt SÄILÖREHUN VILJELY -INFO Säilörehun riskitekijöitä poron ruokinnassa Apukassa 16.8.2012 Veikko Maijala 2 Porotalous

Lisätiedot

Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia ruokintakokeesta

Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia ruokintakokeesta PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia ruokintakokeesta Sodankylässä 27.9.2012 Veikko Maijala Porotalous on

Lisätiedot

Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014

Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 19.12.2014 1 Tausta: poikimisen jälkeinen energiatase Ummessaolevan lehmän energiantarve noin 90 MJ

Lisätiedot

Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu. Mustiala Heikki Ikävalko

Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu. Mustiala Heikki Ikävalko Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu Mustiala Heikki Ikävalko Lypsykarjatilan seosruokintamuodot Seosruokinta Suomessa pohjautuu kahteen menetelmään Täydennetty seosruokinta (PMR) Seosruokinta (TMR)

Lisätiedot

Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012

Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 26.1.2011 Valio Luomu on lanseerattu vuonna 1993 Lähes 20 vuotta luomua Valiolta Valio on tarjonnut kuluttajille luomuvaihtoehtoja jo vuodesta 1993 alkaen Tuotevalikoimaa

Lisätiedot

Tehokas nurmituotanto Pohojosessa Osa 2 Raija Suomela MTT Ruukki. Raija Suomela

Tehokas nurmituotanto Pohojosessa Osa 2 Raija Suomela MTT Ruukki. Raija Suomela Tehokas nurmituotanto Pohojosessa Osa 2 Raija Suomela MTT Ruukki Raija Suomela Sadolla ja laadulla ON väliä -reseptejä onnistumiseen- Mestariksi Suomen merkittävimmässä tuotantokentässä Timotei! Tuotannon

Lisätiedot

Härkäpapusäilörehu lypsylehmien ruokinnassa

Härkäpapusäilörehu lypsylehmien ruokinnassa Härkäpapusäilörehu lypsylehmien ruokinnassa Annu Palmio 1, Auvo Sairanen 1, Kaisa Kuoppala 2 Marketta Rinne 2 1 Luonnonvarakeskus, Vihreä teknologia, Halolantie 31 A, 71750 Maaninka, etunimi.sukunimi@luke.fi

Lisätiedot

Nurmen sato ja rehuarvo kolmella reservikaliumpitoisuudeltaan erilaisella maalajilla Lietelannan ja väkilannoitteen vaikutus

Nurmen sato ja rehuarvo kolmella reservikaliumpitoisuudeltaan erilaisella maalajilla Lietelannan ja väkilannoitteen vaikutus Nurmen sato ja rehuarvo kolmella reservikaliumpitoisuudeltaan erilaisella maalajilla Lietelannan ja väkilannoitteen vaikutus Sanna Kykkänen, Perttu Virkajärvi, Maarit Hyrkäs, Arto Pehkonen, Tiina Hyvärinen,

Lisätiedot

Nurmen lannoitusohjelmat

Nurmen lannoitusohjelmat Laadukas nurmi hevostalouden perusta - Näin onnistut Yaran resepteillä Minna Toivakka, MMM Kehityspäällikkö Yara Suomi Nurmen lannoitusohjelmat Minna Toivakka Celebration Hoss Nurmen merkitys hevostaloudelle

Lisätiedot

Nurmikokeiden havaintoja 2013

Nurmikokeiden havaintoja 2013 Nurmikokeiden havaintoja 2013 Raija Suomela Raija Suomela Täydennyskylvöt 16.5.2013 Raija Suomela Uusia nurmikokeita Timotein, nurminadan ja puna-apilan viralliset lajikekokeet Naturcom -lajiketestaus

Lisätiedot

Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen

Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen hygieeninen laatu Säilörehun säilönnällinen ja ruokinnallinen

Lisätiedot

Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin. ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi

Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin. ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi Lähde: Maataloustilastot Lähde: Minna Toivakka Yara Suomi - Tiheysongelma: liian harvat

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000

Lisätiedot

Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä

Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä Timo Lötjönen MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi google haku: mtt ruukki Miksi palkokasveja tai valkuaiskasveja kannattaisi

Lisätiedot

Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta.

Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta. Toimivia ruokintaratkaisuja Krono-rehuilla Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta. Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top, Krono 135 Top ja Huippu-Krossi

Lisätiedot

Palkokasvit lypsylehmien rehuna

Palkokasvit lypsylehmien rehuna Palkokasvit lypsylehmien rehuna Härkäpapu ja sinilupiini väkirehuna Härkäpapu+vilja säilörehuna Kaisa Kuoppala MTT Maitovalmennus 4.9.2014 MTT Lehmäkoe MTT 2013 (Kuoppala ym. 2014 alustavia tuloksia) Sinilupiinia

Lisätiedot

Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa

Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan 4.9.2014 ProAgria maito valmennus ProAgria Kainuu/kotieläinasiantuntijat: Eila, Jaana, Voitto, Minna ja Helena Tilastoja Kainuusta: Tuotosseurantatilat

Lisätiedot

Rehuopas. isompi maitotili

Rehuopas. isompi maitotili Rehuopas Tutkitusti isompi maitotili RaisioAgro Benemilk rehuopas Uusi innovaatio tuottajan ja lehmien hyödyksi Raisioagron uudet Benemilk -rehut nostavat maitotuotosta ja kohentavat pitoisuuksia parantamalla

Lisätiedot

Nurmista huippusatoja -esimerkkejä ja ideoita

Nurmista huippusatoja -esimerkkejä ja ideoita Nurmista huippusatoja -esimerkkejä ja ideoita Pohjois-Suomen nurmipäivät 8.1.2015 Nurmituotannon valtakunnallinen asiantuntija Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi Nurmituotanto on kokonaisuus MÄÄRÄ Nurmiseos

Lisätiedot

Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä. Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus

Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä. Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus 12.11.2013 Sika on laarista kotoisin Sika saa viljasta tavanomaisilla ruokinnoilla Noin 80 %

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Pitkän aikavälin suunnittelu nurmentuotannossa ProAgria Maito -valmennus 5.9.2013. Matti Ryhänen Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Pitkän aikavälin suunnittelu nurmentuotannossa ProAgria Maito -valmennus 5.9.2013. Matti Ryhänen Seinäjoen ammattikorkeakoulu Pitkän aikavälin suunnittelu nurmentuotannossa ProAgria Maito -valmennus 5.9.2013 Matti Ryhänen Seinäjoen ammattikorkeakoulu Suunnittelu-ja päätöksentekokehikko Maidontuottaja tekee kolmenlaisia päätöksiä:

Lisätiedot

Herne lisää lehmien maitotuotosta

Herne lisää lehmien maitotuotosta Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 6 Herne lisää lehmien maitotuotosta Seppo Ahvenjärvi, Aila Vanhatalo ja Seija Jaakkola, MTT Märehtijät saavat herneestä hyvin valkuaistäydennystä silloin, kun

Lisätiedot

KARKEAREHUANALYYSIEN KÄYTTÖ HEVOSTEN RUOKINNAN SUUNNITTELUSSA

KARKEAREHUANALYYSIEN KÄYTTÖ HEVOSTEN RUOKINNAN SUUNNITTELUSSA KARKEAREHUANALYYSIEN KÄYTTÖ HEVOSTEN RUOKINNAN SUUNNITTELUSSA Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Mustiala, työn hyväksymispäivä Oma Allekirjoituksesi Riikka Uotila OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

MTT Ajankohtaiset kuulumiset, mm. uudet valkuaiskasvit

MTT Ajankohtaiset kuulumiset, mm. uudet valkuaiskasvit POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2014 MTT Ajankohtaiset kuulumiset, mm. uudet valkuaiskasvit Erkki Joki-Tokola MTT Ruukki Ajankohtaista 1 MTT Agrifood Research Finland 1/16/2014 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle

Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle Marika Laurila, Arto Huuskonen ja Sirkka Luoma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Tutkimusasemantie

Lisätiedot

Vältä rikkakasvien aiheuttamat haitat lehmälle

Vältä rikkakasvien aiheuttamat haitat lehmälle Vältä rikkakasvien aiheuttamat haitat lehmälle Rikkakasvit laskevat satotasoa, koska ne vievät tilaa varsinaiselta viljelykasvilta. Esimerkiksi voikukalla on rehevä kasvusto ja se varjostaa hyötykasveja

Lisätiedot

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen

Lisätiedot

Tilastotietoa 2014 AJANKOHTAISTA MAITOMARKKINOILTA 23.3.2015. OSUUSKUNTA POHJOLAN MAITO 2014 Lypsylehmät Suomessa 4/2013 MAIDONTUOTANTO MAAILMALLA

Tilastotietoa 2014 AJANKOHTAISTA MAITOMARKKINOILTA 23.3.2015. OSUUSKUNTA POHJOLAN MAITO 2014 Lypsylehmät Suomessa 4/2013 MAIDONTUOTANTO MAAILMALLA OSUUSKUNTA POHJOLAN MAITO 214 Lypsylehmät Suomessa 4/213 AJANKOHTAISTA MAITOMARKKINOILTA 23.3.215 Marko Puhto Pohjolan Maito Liikevaihto 247,2 miljoonaa euroa Maidonlähettäjiä 175 Kerätty maitomäärä 511,2

Lisätiedot

Säilörehun korjuuketjut ja strategiat kustannuspuntariin. Juha Kilpeläinen Karelia ammattikorkeakoulu Oy

Säilörehun korjuuketjut ja strategiat kustannuspuntariin. Juha Kilpeläinen Karelia ammattikorkeakoulu Oy Säilörehun korjuuketjut ja strategiat kustannuspuntariin Juha Kilpeläinen Karelia ammattikorkeakoulu Oy Esimerkkitilan säilörehun tuotantokustannus 30 ha säilörehua, tarkkuussilppuriketju 3 traktorilla,

Lisätiedot

Sikojen Rehutaulukko 2014. Soile Kyntäjä MTT Kotieläintuotannon tutkimus Viikki 15.5.2014

Sikojen Rehutaulukko 2014. Soile Kyntäjä MTT Kotieläintuotannon tutkimus Viikki 15.5.2014 Sikojen Rehutaulukko 2014 Soile Kyntäjä MTT Kotieläintuotannon tutkimus Viikki 15.5.2014 20.5.2014 Uusi sikojen rehutaulukko netissä 15.5.2014 Käyttöperiaatteet netissä samanlaiset kuin aikaisemmin Voit

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Sikojen uusi energia- ja valkuaisarvojärjestelmä

Sikojen uusi energia- ja valkuaisarvojärjestelmä Sikojen uusi energia- ja valkuaisarvojärjestelmä Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus Rehuarvoseminaari Helsinki 15.5.2014 20.5.2014 Nykyisessä sikojen energia-arvojärjestelmässä puutteita

Lisätiedot

Eri viljalajikkeiden satoisuus ja rehuarvo kokoviljasäilörehuksi korjattuna

Eri viljalajikkeiden satoisuus ja rehuarvo kokoviljasäilörehuksi korjattuna Eri viljalajikkeiden satoisuus ja rehuarvo kokoviljasäilörehuksi korjattuna Sanna Kykkänen 1), Maarit Hyrkäs 1), Raija Suomela 2), Essi Saarinen 2), Perttu Virkajärvi 1) ja Arto Huuskonen 2) 1) Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ. Hinnoittelurakenteen muutoksen esimerkkejä kiinteistöissä. www.jyvaskylanenergia.fi

KAUKOLÄMPÖ. Hinnoittelurakenteen muutoksen esimerkkejä kiinteistöissä. www.jyvaskylanenergia.fi KAUKOLÄMPÖ Hinnoittelurakenteen muutoksen esimerkkejä kiinteistöissä 2015 www.jyvaskylanenergia.fi Neljä esimerkkiä hinnoittelun muutoksesta Esimerkki 1 : Teollisuuskiinteistö Esimerkki 2: Kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Tankki täyteen kiitos!

Tankki täyteen kiitos! Tankki täyteen kiitos! Tutkitusti enemmän maitoa aidolla Pötsitehosteella Mainio-Krossi ja Aimo-Krossi -täysrehut Oiva-Krono Top ja Puhti-Krossi Top -puolitiivisteet Tehosta rehun reittiä valkuaispitoiseksi

Lisätiedot

Seosrehun tärkkelyspitoisuuden vaikutus lehmien liikkumisaktiivisuuteen ja maitotuotokseen automaattilypsynavetassa

Seosrehun tärkkelyspitoisuuden vaikutus lehmien liikkumisaktiivisuuteen ja maitotuotokseen automaattilypsynavetassa Seosrehun tärkkelyspitoisuuden vaikutus lehmien liikkumisaktiivisuuteen ja maitotuotokseen automaattilypsynavetassa Seija Jaakkola, Tuomo Kokkonen, Marjo Toivonen ja Lea Puumala 2 ) Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Umpilehmän ruokinta. Huomiota vaativa aika! Lehmän tärkeimmät tuotantovaiheet 17.10.2012

Umpilehmän ruokinta. Huomiota vaativa aika! Lehmän tärkeimmät tuotantovaiheet 17.10.2012 Umpilehmän ruokinta Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Minna.norismaa@proagria.fi p. 040 3012 431 Ei kannata tehdä ongelmia mikäli niitä ei ole, mutta on hyvä tiedostaa mistä ongelmia voi muodostua.

Lisätiedot

Menestyvän tilan ruokintaratkaisut! Suomen Rehun laaja rehuvalikoima takaa tuotannon menestyksen

Menestyvän tilan ruokintaratkaisut! Suomen Rehun laaja rehuvalikoima takaa tuotannon menestyksen Menestyvän tilan ruokintaratkaisut! Suomen Rehun laaja rehuvalikoima takaa tuotannon menestyksen 1 Suomen Rehun laadukas rehuvalikoima vastaa jokaisen tilan tarpeisiin Suomen Rehun nautarehuvalikoima perustuu

Lisätiedot

Tutkimustuloksia NURMESTA 2013

Tutkimustuloksia NURMESTA 2013 Tutkimustuloksia NURMESTA 2013 Raija Suomela Raija Suomela Nurmesta Satoa Nurmituotannon kustannustehokkuus määrää maidon- ja lihantuotannon kannattavuutta Rehukustannus yleensä suurin muuttuva kustannus,

Lisätiedot

Valkuaiskasvit maitotilalla - Herne, rypsi ja härkäpapu nautojen rehustuksessa Osa 3

Valkuaiskasvit maitotilalla - Herne, rypsi ja härkäpapu nautojen rehustuksessa Osa 3 Valkuaiskasvit maitotilalla - Herne, rypsi ja härkäpapu nautojen rehustuksessa Osa 3 Arja Seppälä MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Kotieläintuotannon tutkimus, Jokioinen 23.3.2010 Puna-apilapitoinen

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

Raisioagro. Nurmiopas 2014

Raisioagro. Nurmiopas 2014 Raisioagro Nurmiopas 2014 Valitse seokset niittostrategian mukaan Raisioagron nurmisiemenseokset ovat korkealaatuisen ja runsaan sadon tuottajia. Tilalla tehdään jo kylvövaiheessa valinnat sopivasta korjuustrategiasta.

Lisätiedot

Vieläkö sitä säilörehua tutkitaan?

Vieläkö sitä säilörehua tutkitaan? Vieläkö sitä säilörehua tutkitaan? Menneisyyden helmet tulevaisuuden timantit 28.11.2014 Arja Seppälä, Sari Kajava, Kaisa Kuoppala, Päivi Mäntysaari, Annu Palmio, Marketta Rinne & Auvo Sairanen ja Terttu

Lisätiedot

Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit auttavat lypsylehmien ruokinnan suunnittelussa

Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit auttavat lypsylehmien ruokinnan suunnittelussa Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit auttavat lypsylehmien ruokinnan suunnittelussa Marketta Rinne 1), Pekka Huhtanen 1, 2) ja Juha Nousiainen 3) 1) MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen,

Lisätiedot

Säilöntähaasteiden hallinta

Säilöntähaasteiden hallinta Säilöntähaasteiden hallinta Mitä rehunsäilönnän aikana tapahtuu? Mitä haasteita uudet kasvit tuovat mukanaan? Mitä apua on säilöntäaineista? 3.11.2014 Vanhempi tutkija Arja Seppälä MTT Kotieläintuotannon

Lisätiedot

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Ruokinta ja hedelmällisyys 08.10.2014 1 Lehmä tiinehtyy, jos sen kohtu on terve sekä sen ruokinta, energiatasapaino ja terveys ovat kunnossa. Sen jälkeen

Lisätiedot

Energian kulutuksen seuranta lypsykarjatilat

Energian kulutuksen seuranta lypsykarjatilat Ainutlaatuinen Energiaseminaari Hämeenlinna Maaseudun energia-akatemia Energian kulutuksen seuranta lypsykarjatilat Strategisia valintoja Operatiivisia toimenpiteitä Energiatehokkuuden parantaminen Lypsykarjatilojen

Lisätiedot

+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi

+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi +1,5 litraa lypsylehmää kohden päivässä MAITOVAKUUTUS Lue lisää suomenrehu.fi MaitoPro-konseptilla kohti tulosta Suomen Rehu on kehittänyt uuden ruokintakonseptin takaamaan tehokkaamman maidontuotannon

Lisätiedot

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012*

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012* Palkansaajien työmatkatapaturmat 28-212 (aiemman analyysin päivitys) 16.1.213 TVL/AH Analyysin aineistona on kaikki palkansaajille lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvatut työmatkatapaturmat. Vapaaehtoisesti

Lisätiedot

NURMEN KEHITYSASTE JA KORJUUAJAN MÄÄRITTÄMINEN

NURMEN KEHITYSASTE JA KORJUUAJAN MÄÄRITTÄMINEN NURMEN KEHITYSASTE JA KORJUUAJAN MÄÄRITTÄMINEN Kirsi Jokela / Rovaniemen ammattikorkeakoulu PORUTAKU-Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt hanke Nurmikasvien kehittyminen

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

III. Onnistunut täydennys ruokintaan KRONO KRONO KRONO KRONO. Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan

III. Onnistunut täydennys ruokintaan KRONO KRONO KRONO KRONO. Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan KRONO I KRONO II KRONO III KRONO IV Onnistunut täydennys ruokintaan Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top ja Krono 135 Top -puolitiivisteet

Lisätiedot

- Enemmän tuottoa ruokinnalla

- Enemmän tuottoa ruokinnalla KarjaKompassilla suunta maitotiloille - Enemmän tuottoa ruokinnalla Nurmiseminaari 2012 KarjaKompassi menu Minne päin KarjaKompassi näyttää? Miten KarjaKompassi tehostaa säilörehun hyödyntämistä? Mitä

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

Maitovalmennus 4.9.2014. Mikä merkitys valkuaisrehuilla maidon arvoketjussa? Juha Nousiainen Valio Oy

Maitovalmennus 4.9.2014. Mikä merkitys valkuaisrehuilla maidon arvoketjussa? Juha Nousiainen Valio Oy Maitovalmennus 4.9.2014 Mikä merkitys valkuaisrehuilla maidon arvoketjussa? Juha Nousiainen Valio Oy Maitotilan (ja lehmän) tuotannollinen näkökulma optimiruokintaan (maitotuotto miinus rehukustannus)

Lisätiedot

Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset

Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset Luonnonlaitumet viljellyt peltolaitumet - luonnonheinän energiamäärä

Lisätiedot

Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla?

Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla? Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla? Maatalouden tulevaisuusseminaari Farmi 2020 ja Vene hankkeet Kälviä 4.10.2011 Perttu Pyykkönen Teemat Miten viljelijä voi reagoida ja mihin itse voi vaikuttaa:

Lisätiedot

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

TEHOA OMAVARAISEEN VALKUAISTUOTANTOON seminaarin avaus Esko Poutiainen emeritusprofessori Uusikaupunki 16.2.2011 Kuopio 21.2.2011

TEHOA OMAVARAISEEN VALKUAISTUOTANTOON seminaarin avaus Esko Poutiainen emeritusprofessori Uusikaupunki 16.2.2011 Kuopio 21.2.2011 TEHOA OMAVARAISEEN VALKUAISTUOTANTOON seminaarin Esko Poutiainen emeritusprofessori Uusikaupunki 16.2.2011 Kuopio 21.2.2011 Maailman nälkäkartta 2 Maapallon väestön sijoittuminen 3 Nälkäisten määrä ei

Lisätiedot

Rehumaissin viljelyohjeet

Rehumaissin viljelyohjeet Rehumaissin viljelyohjeet MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä. Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen Activate

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo

Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Ajankohtaista maitosektorilta 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Tilanne maitomarkkinoilla Loppuvuodesta 2014 markkinanäkymä oli erittäin synkkä Tammi- ja helmikuun myönteinen kehitys EU:n maitotuotemarkkinoilla

Lisätiedot

Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka 9.11.2011

Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka 9.11.2011 Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka 9.11.2011 Tilan yleisesittely Peltoa 590 ha+250 ha sopimusviljelynä Lehmiä 350 kpl, 200 hiehoa Työvoimaa

Lisätiedot

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kanada, Ontario Minna Norismaa Valtakunnallinen huippuosaaja lehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala, Joensuu minna.norismaa(at)proagria.fi,

Lisätiedot

Monipuolinen kotovarainen ruokinta palkokasveja nurmissa, kokoviljasäilörehussa ja väkirehussa hyödyntäen

Monipuolinen kotovarainen ruokinta palkokasveja nurmissa, kokoviljasäilörehussa ja väkirehussa hyödyntäen Monipuolinen kotovarainen ruokinta palkokasveja nurmissa, kokoviljasäilörehussa ja väkirehussa hyödyntäen Jyväskylä 29.3.2010 Prof. Marketta Rinne MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Kotieläintuotannon

Lisätiedot

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Maidontuotannon kokonaisvaltainen laatu Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 6/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti

Lisätiedot

COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA

COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA Tiina ja Marko Roumio Tilavierailu 06/2010 Anne-Mari Malvisto, Juha Kuula ja Mika Turunen 15.5.2012 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kilpailukykyä maidontuotantoon

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

Maatalouden energiankulutus 12.11. 2014 KOTKANTIE 1 MIKKO POSIO

Maatalouden energiankulutus 12.11. 2014 KOTKANTIE 1 MIKKO POSIO Maatalouden energiankulutus 12.11. 2014 KOTKANTIE 1 MIKKO POSIO Mitä on energia? Energia on voiman, kappaleen tai systeemin kyky tehdä työtä Energian summa on aina vakio, energiaa ei häviä eikä synny Energian

Lisätiedot

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Kari Jokinen, Erikoistutkija, MMT ja MTT:n Poveri-tiimiläiset Risto Tahvonen, Liisa Särkkä, Timo Kaukoranta Kasvihuoneviljelyn merkitys

Lisätiedot

Mitä rehuanalyysit kertovat?

Mitä rehuanalyysit kertovat? Mitä rehuanalyysit kertovat? Ypäjä, Hevosopisto 23.10.2014 Etelä-Suomen Laatuheinärenkaan syystapaaminen Prof. Marketta Rinne MTT Kotieläintuotannon tutkimus www.mtt.fi Rehuanalyysiä tarvitaan ruokinnan

Lisätiedot

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin Tampere 26.5.211 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 27.5.211 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.21 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm. 7 3. Osk. ItäMaito

Lisätiedot

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien

Lisätiedot

Nurmen satopotentiaalista tuottavuutta

Nurmen satopotentiaalista tuottavuutta Nurmen satopotentiaalista tuottavuutta Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi ja Panu Korhonen, Maaninka Raija Suomela, Ruukki (14.3.2016 Oamk) 5.4.2016 Liminka 6.4.2016 Toholampi 1 5.4.2016 Liminka Esityksen

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot