Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen
|
|
- Markus Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen
2 Onnittelut Vuoden Nuorelle Konsultille Jussi Vaisteelle (kuvassa keskellä) ja muille finalisteille Anna-Leena Raijille ja Mikko Harmaselle!
3 Suunnittelu ja konsultointi on kansainvälistä asiantuntijaliiketoimintaa SKOL-yritykset työllistävät yli ihmistä Suomessa Valtaosalla yliopisto- tai AMKtasoinen tutkinto Tekninen koulutus vielä yleisin koulutustausta SKOL-yrityksissä on paljon myös kauppatieteiden, taiteiden, sosiologian, teollisen muotoilun, psykologian, viestinnän, opetuksen, juridiikan, maantieteen, lääketieteen asiantuntijoita... Viennin osuus SKOL-yritysten Suomen liikevaihdosta on noin viidennes Kolmasosa työntekijöistä työskentelee kansainvälisissä yrityksissä, joiden pääkonttori on Suomen ulkopuolella
4 SKOL-yritysten kolme päätoimialaa Teollisuuden suunnittelussa ja konsultoinnissa toimii vajaat 40 % SKOL-yritysten henkilöstöstä Talonrakennusalan suunnittelua ja konsultointia tekee reilut 30 % Liikenne-, yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelua ja - konsultointia tekee noin 30 %
5 SKOL-yritysten ja henkilöstön määrän kehitys
6 Henkilöstömäärän kehitys Sektori Henkilöstömuutos syksystä 2013 % Henkilöstömuutos vuodessa % Ennuste syksyyn 2014 % Talonrakennus +6,3 +11,0 +1,4 Teollisuus +1,9 +3,0-3,8 Yhdyskunta +0,3 +0,3-1,2 Kaikki +2,8 +4,6-1,3
7 Epävarmuus markkinoilla ei hellitä
8 Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in BKT:n kasvu 2014 / GDP growth in 2014, % Pohjois-Amerikka North America Kasvu keskimäärin / Average growth: +3,6 % Länsi-Eurooppa Western Europe Japani Japan Kiina China Intia India Muu Aasia Rest of Asia Venäjä / Russia Muu it. Eurooppa / Rest of Eastern Europe Brasilia / Brazil Meksiko / Mexico Muu Lat. Am. / Rest of Latin America Lähi-itä ja Afrikka Middle East, Africa Pylvään leveys kuvaa osuutta (ostovoimapariteetilla korjatusta) maailman bkt:stä vuonna 2013, % / The width of the bar indicates the share (purchasing power parity adjusted) of world GDP in 2013, % Lähde/Source: IMF (April 2014) r:/kvtalous/jpkv80bf.ppt /jp
9 Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 vientiosuuksin World Economic Growth Forecasts in 2014 with the Export Shares BKT:n kasvu 2014 / GDP growth in 2014, % Pohjois-Amerikka North America Kasvu keskimäärin / Average growth: +1,6 % Länsi-Eurooppa Western Europe Japani Japan Kiina China Intia India Muu Aasia Rest of Asia Muu it. Eurooppa / Rest of Eastern Europe Venäjä / Russia Brasilia / Brazil Meksiko / Mexico Muu Lat. Am. / Rest of Latin America Lähi-itä ja Afrikka Middle East, Africa Pylvään leveys kuvaa osuutta teknologiateollisuuden Suomen viennistä vuonna 2013, % / The width of the bar indicates the export share of technology industry from Finland in 2013, % Lähde/Source: IMF (April 2014), Tullihallitus / Board of Customs r:/kvtalous/jpkv80bf.ppt /jp
10 Suomen rakennusalan tuotanto eurooppalaisessa vertailussa Lähde: Rabobank, huhtikuu
11 Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa Value of New Orders in the Consulting Engineering in Finland Milj. euroa, käyvin hinnoin / Million euros, at current prices Muutos / Change: I,2014 / I,2013 I,2014 / IV,2013 Vientiin / Export: -11 % -9 % Kotimaahan / Domestic: +11 % +5 % Yhteensä / Combined: +8 % +3 % Yhteensä / Combined Vientiin / Export Kotimaahan / Domestic Lähde/Source: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu 2014 / The Federation of Finnish Technology Industries order book survey s respondent companies, latest information January-March
12 Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa Value of Order Books in the Consulting Engineering in Finland Milj. euroa, käyvin hinnoin / Million euros, at current prices Yhteensä / Combined Vientiin / Export Kotimaahan / Domestic Muutos / Change: / / Vientiin / Export: -1 % -3 % Kotimaahan / Domestic: +18 % +10 % Yhteensä / Combined: +15 % +8 % Lähde/Source: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto / The Federation of Finnish Technology Industries order book survey s respondent companies, latest information
13 Jäsenyritysten tilauskannan muutokset sektoreittain % Sektori Muutos edelliseen vuosineljännekseen % Muutos vuoden takaiseen % Talonrakennus +2,7 +4 Teollisuus +5,7 +8,2 Yhdyskunta ,2
14 Jäsenyritysten tilauskannan muutokset, kotimaa ja vienti, % Kotimaa Vienti Sektori Muutos edelliseen vuosineljännekseen % Muutos vuoden takaiseen % Muutos edelliseen vuosineljännekseen % Muutos vuoden takaiseen % Talonrakennus +1,0 +0,7 +46,1 +188,6 Teollisuus +9,6 +15,9-8,4-15,5 Yhdyskunta +12,9 +13,4 +3,5 +7,3
15 Jäsenyritysten uusien tilausten muutokset sektoreittain, % Sektori Muutos edelliseen vuosineljännekseen % Muutos vuoden takaiseen % Talonrakennus +8,2 +15,0 Teollisuus -3,2 +6,5 Yhdyskunta +6,7 +5,7
16 Jäsenyritysten uusien tilausten muutokset, kotimaa ja vienti, % Kotimaa Vienti Sektori Muutos edelliseen vuosineljännekseen % Muutos vuoden takaiseen % Muutos edelliseen vuosineljännekseen % Muutos vuoden takaiseen % Talonrakennus +11,4 +13,4-17,7 +92,0 Teollisuus +3,2 +15,1-35,6-33,4 Yhdyskunta -3,6-1,7 +87,3 +50,2
17 Viennin osuus tilauskannasta sektoreittain, % Sektori I/2014 I/2013 Talonrakennus 4,4 1,6 Teollisuus 18,9 24,2 Yhdyskunta 21,5 22,5 Kaikki 16,9 19,5
18 Suhdannenäkymien saldoluku sektoreittain, huhtikuu 2014 Sektori Positiiviset näkymät % Negatiiviset näkymät % Saldoluku Talonrakennus Teollisuus Yhdyskunta Kaikki
19 SKOL-yritysten laskutus 2013, miljoonaa euroa
20 Kokonaislaskutus sektoreittain indeksikorjattuna 2013 hinnoin
21 Kotimaan laskutus sektoreittain indeksikorjattuna 2013 hinnoin
22 Suunnitteluvienti sektoreittain
23 Suunnitteluvienti alueittain
24 SKOLin jäsenyritysten käyttökate , %
25 SKOLin jäsenyritysten tilikauden tulos , %
26 JÄSENYRITYSTEN JA YRITYSRYHMIEN SUURUUS KOKONAISLASKUTUKSEN PERUSTEELLA 2013 (miljoonaa euroa, vastanneet) Yht. 13 (Yht. 12) Kotimaa Vienti 1. Pöyry Finland Oy 152,4 (163,9) 125,3 27,1 Sweco Finland -group 150,3 (149,2) 128,7 21,6 2. Ramboll Finland Oy 117,6 (109,1) 110,6 6,9 3. Neste Jacobs Oy 89,9 (67,0) 77,0 12,9 4. Etteplan Design Center Oy 75,3 (79,0) 75,3 N/A 5. Sweco Rakennetekniikka/FMC Group 64,7 (60,3) 57,5 7,2 6. Elomatic Oy 51,5 (44,9) 26,8 24,7 7. Citec Oy Ab 51,2 (51,7) 17,2 34,0 8. FCG Finnish Consulting Group Oy 51,1 (49,7) 39,4 11,7 9. SWECO Industry Oy 46,9 (41,3) 33,0 13,9 10. Sito -konserni 43,3 (37,2) 43,0 0,3 11. Granlund Oy (konserni) 42,8 (35,9) 41,2 1,6 12. A-Insinöörit Oy 41,2 (36,5) 40,9 0,3 13. Rejlers Oy 31,8 (33,0) 24,6 7,2 14. Deltamarin Oy 31,7 (25,4) 1,6 30,1 15. ÅF-Consult Oy 31,5 (20,1) 10,2 21,3 16. WSP Finland Oy 31,3 (30,3) 25,4 5,9 17. Vahanen International Konserni 30,5 (30,5) 30,1 0,4 18. DEKRA Industrial Oy 25,2 (28,3) 24,4 0,9 19. Wise Group Finland Oy 21,3 (15,2) 21,3 0,1 20. SWECO PM Oy 16,1 (12,6) 16,0 0,1
27
28 Vuoden toistaiseksi isoin kauppa muuttaa suuruusjärjestystä
29 Kannattavimmat toimistot Lähde: Rakennuslehti
30 Uudet yhteistoimintamallit ovat tulleet pysyvästi rakennusalalle Liikennevirasto kumppaneineen on toteuttamassa kahta allianssiurakkaa, Tampereen rantatunnelia ja Lielahti- Kokemäki-rataa. Helsingin yliopisto on myös toteuttamassa kiinteistöhankkeita allianssimenettelyllä. Senaatti on kehittänyt oman kärkihankeallianssin isojen hankkeiden toteutukseen. Visonin fasilitoimana on käynnistetty yli kymmenen tilaajan yhteishanke integroitujen projektintoteutusmallien kehittämiseksi eri tyyppisiin hankkeisiin. Liikennevirasto on käynnistämässä uutta kaksivaiheista allianssia, jossa ensimmäisessä vaiheessa valitaan suunnittelijat ja toisessa vaiheessa toteuttajat.
31 Miksi yhteistyö kannattaa? Yhteistyömalleissa kaikki osapuolet tekevät töitä yhteisen päämäärän eteen Riskit jaetaan, samoin innovaatioiden tuotot Esille nouseviin ongelmiin on löydettävä nopeasti tehokkaat ratkaisut Riitoja ei synny eikä syyllisiä etsitä Toimintatapa auttaa pysymään kustannusarviossa, parantamaan tuottavuutta ja laatua sekä vähentämään hukkaa ja virheitä Työskentely on kaikille osapuolille kannustavaa ja mielekästä Toiminta perustuu avoimuuteen ja luottamukseen Innovaatioiden avulla parannetaan koko rakennusalan tuottavuutta ja kannattavuutta, ja tuotetaan enemmän arvoa sijoitetulle rahalle
32 Kaikki alkaa suunnittelusta - maapallon kestävä tulevaisuus on suunnittelijoiden työpöydällä Suunnittelijat parantavat energiatehokkuutta, luovat toimivaa elinympäristöä, kehittävät uusia tuotteita, materiaaleja, prosesseja ja tuotantomenetelmiä, suunnittelevat tulevaisuuden liikennejärjestelmää ja energiantuotantoa, ratkaisevat jätehuollon ongelmia, hyödyntävät digitalisaatiota, kehittävät uusia tapoja toimia, muotoilevat tuotteita ja palveluja... Uudet teknologiat, innovaatiot ja parhaat käytännöt syntyvät useimmiten yhteistyössä osapuolten kesken Uuden luominen ja kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää panostamista tutkimukseen ja kehitykseen
33 KIITOS!
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari 6.5.2014 Matti Mannonen
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari 6.5.2014 Matti Mannonen SKOL-yritysten ja henkilöstön määrän kehitys Henkilöstömäärän kehitys 2013-2014 Sektori Henkilöstömuutos
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21
Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in 2014
Maailmantalouden kasvuennusteet 214 World Economic Growth Forecasts in 214 1 BKT:n kasvu 214 / GDP growth in 214, % 9 8 Kiina China 7 6 5 4 3 2 1 Pohjois-Amerikka North America Kasvu keskimäärin / Average
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014 SKOL-yritysten henkilöstömäärän kehitys 2013-2014 Henkilöstömuutos keväästä 2014 Henkilöstömuutos vuodessa Ennuste kevääseen 2015 Talonrakennus
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e Breakdown of World Economic Growth in 211e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 211 / GDP growth in 211, % Kasvu keskimäärin / Average growth: +4,4 % Pohjois-Amerikka
Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015
Russia Brazil Rest of Eastern Europe Mexico Rest of Latin Am. Middle East and Africa Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 215 GDP growth in 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 North America Average
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %
Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
LASKUTUSTILASTO 2012. Miljoonaa euroa. Ennuste. Indeksikorjattu. Kotimainen. Ulkomainen
LASKUTUSTILASTO 2012 Miljoonaa euroa 1 600 Ennuste 1 400 1 200 1 000 Indeksikorjattu 800 600 400 Kotimainen 200 Ulkomainen 0 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07
Julkinen velka / bkt, Public debt / GDP, % e 12e. Kreikka/Greece. Italia/Italy.
Julkinen velka kasvaa ennätysvauhtia, Suomessa saavutetaan pian 199-luvun korkein taso Public Debt Increasing at Record Speed, Finland Soon Back at 199s Peak Level Julkinen velka / bkt, Public debt / GDP,
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Viimeinen havainto lokakuu 211 / Last observation October 211. Lähde/Source: Markit, Eurostat Euroalueen
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline 1 5-5 -1-15 -2-25 -3-35 -4 USA:n ostopäälliköiden indeksi, oik.ast. / Purchasing managers index in the USA, right scale EU-maiden
Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa
Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Industry Production and Value of New Orders Continue to Shrink in the Eurozone Teollisuuden ostopäällikköindeksi / Manufacturing
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea
Economic situation and outlook
Economic situation and outlook 3th July 29 Graphs Yritysten kiinteät investoinnit Business Investment 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29e 21e Ranska/France USA Japani/Japan
Lähde / Source: Macrobond
Teollisuustuotanto Yhdysvalloissa kasvanut vahvasti, Suomessa tuotanto jäänyt matalalle tasolle Strong Growth in US Industrial Production, Finnish Production Volumes Remain Low Lähde / Source: Macrobond
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella Eurozone Manufacturing and Services Sector Purchasing Managers Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / 5 = no
Teollisuuden kehitystä ennakoivia indikaattoreita USAssa ja Euroalueella Future Industrial Trend Indicators in the USA and Euro Area 12
Teollisuuden kehitystä ennakoivia indikaattoreita USAssa ja Euroalueella Future Industrial Trend Indicators in the USA and Euro Area 12 5 Euroalueen teollisuuden luottamusindeksi, vas.ast. / Industrial
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year
Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 14 2,1=1 135 13 125 12 115 11 15 1 95 Suomi / Finland EU27-maat / EU 25- countries USA Japani / Japan 9 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi,
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta
Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry
Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Suunnittelu ja konsultointi on kansainvälistä asiantuntijaliiketoimintaa SKOLin 200 jäsenyritystä työllistävät Suomessa yli 16 000 ihmistä Valtaosalla yliopisto-
The Federation of Finnish Technology Industries. Special Tools and Machining Group Dr Veli Matti Kuisma ISTMA Europe, Wiesbaden
The Federation of Finnish Technology Industries Special Tools and Machining Group Dr Veli Matti Kuisma ISTMA Europe, Wiesbaden 28.11. 29.11.2011 The Technology Industry the Most Important Sector in Finland
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal
Teollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries.
Teollisuustuotanto Industrial Production 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 27,1=1 27 28 29 21 Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet maat / Advanced countries Suomi/Finland Viimeinen
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari 5.5.2014 Matti Mannonen
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari 5.5.2014 Matti Mannonen Onnittelut Vuoden Nuorelle Konsultille Max Levanderille (Ramboll) ja muille finalisteille Katariina
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustieto 2.5.2017 Matti Mannonen 1 Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit Onnittelut Villelle ja muille finalisteille Joona Tuikalle
Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,
Integroidut projektintoteutusmallit Suunnittelu- ja konsultointialan näkemykset Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry
Integroidut projektintoteutusmallit Suunnittelu- ja konsultointialan näkemykset Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Suunnittelun vaatimukset lisääntyvät jatkuvasti Yhdyskuntarakenteen tiivistyminen
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen
Suomi nousuun tietotyön avulla! ELIT-iltapäivän avaus Jorma Turunen
Suomi nousuun tietotyön avulla! ELIT-iltapäivän avaus Jorma Turunen 11.2.2013 Miksi tarvitaan uusia ideoita? Tuottavuuskehitys* teknologiateollisuudessa Productivity* Development in Finnish Technology
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari 3.5.2016 Matti Mannonen Onnittelut Vuoden Nuorelle Konsultille Anne Jokirannalle (Optiplan) ja muille finalisteille Mikael
Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander
Alihankinta ja kansainvälistyminen KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia, Nokia
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
KiVi, Kainuu 10.11.2009. Rolf Geier aluepäällikkö
KiVi, Kainuu 10.11.2009 Rolf Geier aluepäällikkö 2 Avainlukuja 2008 Henkilöstö Henkilöstön määrä 353, Suomessa 95 ja vientikeskuksissa 258 Verkosto 60 toimistoa 44 maassa Toimeksiantoja n. 1400 yritystoimeksiantoa
Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries
Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25
Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013
Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat
Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?
Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa? 14.4.2016/Pertti Lemettinen Esitelmäni sisältö: Kuka olen, mistä tulen. Mitä koneenrakennus- ja metallituoteteollisuudessa on tapahtunut?
Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa
Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa
Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu
Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry
Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo 13.10.2016 Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry Suunnitteluala on osa Teknologiateollisuutta Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR
1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Asiantuntija Lasse Ala-Kojola 21.8.2008 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle. Matti Spolander 11.4.2013
Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle Matti Spolander 11.4.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 30.7.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin
Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille
9.5.2012 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys
Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie
Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän
Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011
Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011 Avaussanat, Jukka Viitasaari Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia,
Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu 10 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 10 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät SHY, Turun paikallisosasto 60 v. Juhlaseminaari 7.11.2013 Teppo Virta, 7.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen
Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen Tammikuu 2015 27.01.20151 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus
muutos *) %-yks. % 2016
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Further information on the Technology Industry
Further information on the Technology Industry Changes in the Production Structure Production structure in Finland and the US 9% Share of GDP 8% 7% 6% 5% 4% 3% 2% 1% % 186 187 188 189 19 191 192 193 194
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015)
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
LASKUTUSTILASTO 2013. Miljoonaa euroa. Ennuste. Indeksikorjattu. Kotimainen. Vienti
LASKUTUSTILASTO 2013 Miljoonaa euroa 1 800 1 600 Ennuste 1 400 1 200 1 000 Indeksikorjattu 800 600 Kotimainen 400 200 Vienti 0 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06
Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto toukokuu 10 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation May 10 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology
LASKUTUSTILASTO 2014. Miljoonaa euroa. 1 800 Ennuste. 1 000 Indeksikorjattu. Kotimainen. 200 Vienti
LASKUTUSTILASTO 2014 Miljoonaa euroa 1 800 Ennuste 1 600 1 400 1 200 1 000 Indeksikorjattu 800 Kotimainen 600 400 200 Vienti 0 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
UUDISTUVA. teknologia-suomi. Teknologiateollisuus lyhyesti
UUDISTUVA teknologia-suomi Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiayritykset työllistävät
Teknologiateollisuuden näkymiä. Juha Ylä-Jääski
Teknologiateollisuuden näkymiä Juha Ylä-Jääski Teknologiateollisuuden päätoimialat Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Metallien jalostus Teknologiateollisuus Suurin teollisuudenala
*) %-yks. % 2018*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät
Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät 28.1.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
SUHDANNEKATSAUS 1/2012
SUHDANNEKATSAUS 1/2 SKOLIN JÄSENYRITYSTEN HENKILÖSTÖ 1989...213 16 14 Ennuste 1 8 6 4 2 89 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 13 SUUNNITTELU- JA KONSULTTITOIMISTOJEN LIITTO SKOL RY Eteläranta