PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ"

Transkriptio

1 PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ Kuva Arto Iwendorff Riina Rahkila, projektipäällikkö, ProAgria Oulu ry/vyyhti II -hanke

2 Lähde: Iijoen vesistövisio, s. 5

3 Kuva Arto Iwendorff PAIKALLISEN TOIMINNAN MERKITYS VESISTÖVISIOSSA Iijoen vesistövisio on hyvä ohjenuora tulevalle, koko Iijokialueella tehtävälle työlle Vision toteuttaminen vaatii yhteistyötä, pitkäjänteisyyttä ja resursseja Keskeistä on löytää toimenpiteille sitoutuneet toteuttajat Toteuttajina toimivat sekä alueen kunnat ja muut alueella toimivat organisaatiot että paikalliset toimijat Hyvin alkanutta yhteistyötä tulee syventää ja laajentaa

4 JA TOIMENPIDEOHJELMASSA Kuva Arto Iwendorff alueen laajuus asettaa omat haasteensa visiotyön aikana on koottu laaja ideapankki vision tavoitteita tukevista kehittämishankkeista: toimenpideohjelmaan poimittu isoja kokonaisuuksia ja hankkeita, joissa myös paikallistoimijoilla oma osansa lisäksi tarvitaan myös paljon pieniä, paikallisia toimenpiteitä (eikä unohdeta jo toteutettuja ja käynnissä olevia)

5 Kuva Arto Iwendorff vaelluskalojen luonnonkierron palauttaminen ja veden laadun parantamiseen tähtäävät toimenpiteet luovat pohjan Iijoen arvon ja vetovoiman nostamiselle, elinkeinoelämän piristymiselle sekä virkistyskäytölle ja asumisviihtyvyydelle. Iijoen vesistövisio

6 VYYHTI II hanke tukee paikallista kunnostajaa Rakennettu maakunnallinen vesienhoidon VYYHTI verkosto, jonka toiminnalla tuetaan paikallisia kunnostustoimijoita Kunnostusyhdyshenkilötoiminnalla lisätään paikallisten toimijoiden välistä yhteistyötä ja verkostoitumista Hankkeessa kehitetty VYYHTI kunnostajan karttapalvelu toimii paikallisen kunnostajan työkaluna Pilottialuesuunnittelulla ja metsäomistajien pienryhmätoiminnalla kehitetty erilaisia paikallistason yhteistyömalleja

7 Kuva Arto Iwendorff Mikä on paikallisen aktiivisuuden määrä ja tuen tarve? Neuvontakohteet VYYHTI II / Pohjois-Pohjanmaa

8

9 VYYHTI II KOHTEITA IIJOEN VESISTÖALUEELLA Pilottisuunnittelualue: Vuotunkijärvi (Kuusamo) Eritasoisia neuvontakohteita mm.: Kurjenjoki Tyräjärvi Halajärvi Nauruanoja Panumajärvi ja Panumaoja Siuruanjoki Livojoki

10

11

12 ERINOMAISTA PAIKALLISTOIMINTAA: PANUMAJÄRVI RY Perustettu 1996, Tehnyt pitkäjänteistä työtä Panumajärven kunnostamiseksi yhteistyössä paikallisen osakaskunnan kanssa Selvitykset järven tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä Vesikasvillisuuden niittoa, kalakantojen hoitoa Valuma-alueen kunnostustoimet: KEMERA rahoituksella toteutetut kosteikot metsätalousvaltaisilta alueilta tuleville laskuojille Panumaojan kunnostus Toiminnassa mukana sekä vakituiset että vapaa-ajan asukkaat Hyödynnetty Leader rahoitusmahdollisuuksia (Oulun Seudun Leader ry), mukana rahoituksessa myös mm. Vapo ja Metsähallitus

13

14 MAAN- JA METSÄOMISTAJILLA MYÖS TÄRKEÄ ROOLI Erilaisten rahoitusmahdollisuuksien hyödyntäminen KEMERA luonnonhoitohankkeet metsätalouden vesiensuojelun edistämisessä Ei-tuotannollisten investointien tuki ja ympäristösopimukset maisemallisesti arvokkailla kohteilla ja perinnebiotoopeilla Käytöstä poistuneiden turvetuotantoalueiden mahdollisuudet vesiensuojelukohteina (kosteikot yms.) Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun edistäminen, riistanäkökulmat, tulvasuojelu, luonnon monimuotoisuus -> kosteikoilla ja maisemakohteilla mahdollisuuksia myös virkistyskäyttökohteina

15

16 MITEN VISIOTYÖ KÄYTÄNTÖÖN? Aktivoidaan uusia toimijoita ja tuetaan heidän toimintaansa, mm. Paikallisia toimijoita ja maanomistajia Kuntia ja yritystoimijoita Nostetaan hyviä esimerkkejä Muistetaan yhteinen päämäärä Hyödynnetään hankerahoituksia Pilottialuesuunnittelua Kuusamon Vuotunkijärvellä, kuva Kalle Hellström (2017).

17 RESURSSEJA NEUVONTAAN JA PAIKALLISTOIMIJOILLE Paikallistoimijoiden neuvonnalle ja tuelle on jatkuva tarve ja tähän työhön tarvitaan resursseja Iijoen vesistöalueen asioiden edistämiseen oma toimija, koordinaattori tms. Muistettava, että paikallistoimijoiden resurssit ovat rajalliset. Tarvitaan: yksinkertaisia rahoituskanavia ennakkorahoitusta tai puskurirahoitusta (kuntien rooli) resursseja ja apua hankkeiden valmisteluun

18 KIITOS!

VYYHTI II HANKKEEN TULOKSIA JA TULEVAA

VYYHTI II HANKKEEN TULOKSIA JA TULEVAA Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II HANKKEEN TULOKSIA JA TULEVAA Riina Rahkila, projektipäällikkö, ProAgria Oulu ry VYYHTI II hankkeen tuloksia Rakennettu maakunnallinen vesienhoidon VYYHTI verkosto, jonka toiminnalla

Lisätiedot

VYYHTI II pähkinänkuoressa

VYYHTI II pähkinänkuoressa VYYHTI II hanke Hanketta toteuttavat: Riina Rahkila, Maarit Satomaa ja Kalle Hellström / Oulun maa- ja kotitalousnaiset Heikki Tahkola ja Jarmo Tuukkanen/ Oulun Kalatalouskeskus Kyllikki Maaranto ja Irmeli

Lisätiedot

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen Kuva Arto Iwendorff VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen 8.11.2018 Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoija ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio

Lisätiedot

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN Kuva Arto Iwendorff HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN Riina Rahkila, projektipäällikkö, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu ry MIKSI TEHOA VESIENHOITOON? Kuva Arto Iwendorff Hyvä

Lisätiedot

Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen

Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto VYYHTI II -hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen Verkostoitumisen edistäminen

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Kuva Arto Lehto Paikallisissa kunnostushankkeissa tarvitaan Yhteinen tahtotila

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan. Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan. Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke Vesistö on valumaalueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön tilaan Vaikutuksen suuruus ja merkittävyys

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 5.4.2016 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa,

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( )

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( ) Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI (2012-2014) Yleishyödyllinen kehittämishanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueella Hanketta

Lisätiedot

Vesistöt kuntoon. Kiertotalouden kärkihankkeilla 2017!

Vesistöt kuntoon. Kiertotalouden kärkihankkeilla 2017! Vesistöt kuntoon Kiertotalouden kärkihankkeilla 2017! Riina Rahkila Projektipäällikkö VYYHTI II -hanke ProAgria Oulu ry Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 02.02.2017 Kuva Arto Lehto VERKOSTOITUMISHANKKEET

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke LIITE 5 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoja ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio 689 522 Osatoteuttajat

Lisätiedot

VYYHTI II -hankkeen Aloitustilaisuus. Maarit Satomaa ProAgria Oulu

VYYHTI II -hankkeen Aloitustilaisuus. Maarit Satomaa ProAgria Oulu VYYHTI II -hankkeen Aloitustilaisuus Maarit Satomaa ProAgria Oulu 05.04.2016 Hae VYYHTI II pilottialueeksi tule mukaan luomaan vesienhoidon verkostoa ja hyviä käytäntöjä Pilottialuehaku 2016 - Koko valuma-aluetta

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? VYYHTI hankkeen kokemuksia sekä välittäjäorganisaatiosuositukset Pohjois Pohjanmaalle

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? VYYHTI hankkeen kokemuksia sekä välittäjäorganisaatiosuositukset Pohjois Pohjanmaalle Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? VYYHTI hankkeen kokemuksia sekä välittäjäorganisaatiosuositukset Pohjois Pohjanmaalle Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Kuusamo 13.1.2014 Projektipäällikkö Riina Rahkila / ProAgria Oulu Vesistö on valuma-alueensa alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön

Lisätiedot

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Hankkeen suunnittelu Suunniteluvaiheessa: Laaditaan VESKU-hankkeen hankesuunnitelma Etsitään hankkeelle päätoimijaehdokkaita Etsitään yhteistyökumppanit Määritellään

Lisätiedot

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( )

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( ) VYYHTI verkosto 1 (5) 29.11.2018 KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA (2019 2020) 1. VYYHTI verkoston kuvaus VYYHTI - verkosto on laaja-alainen vesien- ja merenhoidon toimijoiden verkosto Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä Kalle Hellström 22.2.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue - vesienhoitosuunnitelma

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesienhoidon vapaaehtoinen järjestäytyminen Pohjois Pohjanmaalla seminaari 4.2.2014 VYYHTI hanke Hanke toteutetaan v.

Lisätiedot

Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry

Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry Aili Jussila Panumajärvi ry 5.4.2016 Kuvat Toivo Miettinen ja Aili Jussila Panumajärvi Pudasjärven neljänneksi suurin järvi Pinta-ala 527 ha Keskisyvyys

Lisätiedot

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta Maatalous, metsätalous, kunnostukset 1 Maatalouden toimenpiteet Ympäristösitoumuksia 89 % peltoalasta hieman laskua edellisestä

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset 19.09.2017 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Piipsjärvi VYYHTI II hankkeen pilottialueena VESISTÖT

Lisätiedot

Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella. Kalajoki Laura Liuska

Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella. Kalajoki Laura Liuska Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella Kalajoki 20.11.2017 Laura Liuska Kalajoen tavoitetila vuoteen 2030 Tavoitteet Kalajoen tilan parantamiseksi Hyvä ekologinen tila Virkistyskäytön parantaminen

Lisätiedot

Iijoen otva. Oulu, Mirko Laakkonen

Iijoen otva. Oulu, Mirko Laakkonen Iijoen otva Oulu, 13.6.2018 Mirko Laakkonen Perustietoja projektista Kesto: 15.10.2015-14.10.2018 Budjetti: 917 332 e Hallinnoija: Pohjois-Pohjanmaan liitto Projektipäällikkö: Mirko Laakkonen Osatoteuttaja:

Lisätiedot

Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset. Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, Laura Liuska

Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset. Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, Laura Liuska Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, 20.11.2017 Laura Liuska Kalajoen vesienhoitoryhmä Monialainen neuvottelukunta Kuntien yhteistyösopimus

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Hanke toteutetaan Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella maakuntien välisenä yhteistyöhankkeena. Hanketyyppi: yleishyödyllinen

Lisätiedot

IIJOEN VESISTÖVISIO 2030

IIJOEN VESISTÖVISIO 2030 IIJOEN VESISTÖVISIO 2030 1 Vision taustaa Toivoisimme, että Iijoki löytää tulevaisuudessakin paikkansa kuntalaisten sydämissä. Iin lukiolaisten esittämä toive Iijoki Foorumissa 2017 Iijoki on koko Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

IIJOEN VESISTÖVISIO 2030

IIJOEN VESISTÖVISIO 2030 IIJOEN VESISTÖVISIO 2030 1 Vision taustaa Toivoisimme, että Iijoki löytää tulevaisuudessakin paikkansa kuntalaisten sydämissä. Iin lukiolaisten esittämä toive Iijoki Foorumissa 2017 Iijoki on koko Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon

Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Kalle Hellström ProAgria Oulu/Maa ja kotitalousnaiset VYYHTI:n loppuseminaari, POHTO 25.11.2014 Kuva: Kalle Hellström Perinnebiotoopit

Lisätiedot

Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta

Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta Antton Keto, SYKE Vesistökunnostusverkoston Vuosiseminaari 7.6.2016, Lappeenranta Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää

Lisätiedot

Vauhtia vesienhoitoon -hanke

Vauhtia vesienhoitoon -hanke 22.11.2017 Vauhtia vesienhoitoon -hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Täyden palvelun osaaja Ympäristötutkimusten ja analytiikan ammattilainen

Lisätiedot

Vesien kunnostus ja käyttö

Vesien kunnostus ja käyttö Vesien kunnostus ja käyttö Vesien- ja merenhoidon palauteseminaari Eeva-Kaarina Aaltonen, toiminnanjohtaja 29.1.2015, Härmän Kylpylä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Asiantuntija- ja yhteistyöorganisaatio

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Mitä Otvassa saavutettiin? Iijoki Foorumi, Kierikkikeskus,

Mitä Otvassa saavutettiin? Iijoki Foorumi, Kierikkikeskus, Iijoen otva Mitä Otvassa saavutettiin? Iijoki Foorumi, Kierikkikeskus, 19.9.2018 Mirko Laakkonen Perustietoja projektista Kesto: 15.10.2015-14.10.2018 Budjetti: 917 332 e Hallinnoija: Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Jokijärvi Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Olavi Kammonen Tästä kaikki alkoi v.2016 Jokijärvi Iijoki Koviojärvi Tyräjärvi Tieto lisää tuskaa. Koko mökin ranta oli täynnä

Lisätiedot

Loppuraportti Panumajärven ja -ojan kunnostushanke 10110

Loppuraportti Panumajärven ja -ojan kunnostushanke 10110 Loppuraportti Panumajärven ja -ojan kunnostushanke 10110 Aikataulu 1.7.2015-30.6.2017 jatkoaika 31.05.2018 Panumajärvi ry Y-tunnus: 2693786-2 PUDASJÄRVI Yhteenveto hankkeesta Panumajärven ja -ojan kunnostuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta

Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta VYYHTI työpaja Taivalkoskella 10.4.2014 Kalle Hellström ProAgria Oulu/maa ja kotitalousnaiset Kuva: Aili Jussila Arvokkaiden maisema alueiden päivitysinventointi

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

VYYHTI II. Paikallisen kunnostajan karttapalvelu

VYYHTI II. Paikallisen kunnostajan karttapalvelu VYYHTI II Paikallisen kunnostajan karttapalvelu Matti Joukola & Ismo Lahtinen Suomen ympäristökeskus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu 12.6.2018 Kuva: Saara Pönkkö VESISTÖN KUNNOSTUS - TUUMASTA

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ

KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ 1 (5) KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ Hankkeen tavoitteet Hanke on osa Liminkaojan valuma-alueen kunnostusta, jonka tavoitteena on vesiensuojelun parantaminen ja metsäojitustoiminnan

Lisätiedot

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vihdin vesistöpäivä 10.11.2018 Vesiensuojelu & odotukset Valtakunnallinen ohjaus Kunnan rooli Strategia ja visio vesienhoitoon

Lisätiedot

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu Ryhmätyöt Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu 1 Suunnittelussa ELYn apuna oli alatyöryhmiä Toimenpiteiden toteutus yhteinen asia, useita vastuutahoja miten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen tila Iijoen vesistöalueella

Pintavesien ekologinen tila Iijoen vesistöalueella Pintavesien ekologinen tila Iijoen vesistöalueella Vesienhoidon tavoitteena vesien hyvä tila 16.5.2017 I luokittelu 2008 (2000-2007) II luokittelu 2013 (2006-2012) III luokittelu 2020 (2013-2017) - rannikkovedet

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 23.10.2013 Järviruoko rantojen haitasta liiketoiminnaksi? -työpaja 1 Painopisteet vesistökunnostuksissa:

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaariin 26.1.2012 klo 10.00-16.30 SYKE Hannele Nyroos Ympäristöministeriö Vesien ekologinen tila ja tavoitetilat

Lisätiedot

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä ERITYISYMPÄRISTÖTUKIEN KUSTANNUSLASKENTAA Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE Oulussa 26.-27.1.2011 Kuvat:

Lisätiedot

Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategia

Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategia Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategia Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostuksen neuvottelupäivät 9.11.2016 Kuva: Katri Sarres Esityksen sisältö Taustaa Strategian päämäärät ja toimenpiteet Toteuttaminen

Lisätiedot

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA Clean Watersin tarina alkaa Vapo Oy:n turvetuotannosta, jonka myötä on suunniteltu ja toteutettu suuri määrä vesienkäsittelyratkaisuja: noin 1000 laskeutusallasta

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Kemera -työryhmän kuuleminen Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Kemera -työryhmän kuuleminen Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus k JULKISET PALVELUT Kemera -työryhmän kuuleminen 4.12.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Luonnonhoito ja Kemera 2015 Kuulemisen sisältö Luonnonhoidon tarpeet, keinot

Lisätiedot

Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050

Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050 Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050 Pirkanmaan ELY-keskus Anne Mäkynen, vesitalousasiantuntija 19.9.2018 Vesivision taustaa MMM esittänyt Suomeen kolmea vesistövisiokohdetta:

Lisätiedot

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Satavesi 10 vuotta ohjelmakokous 2012 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 22.11.2012 Satakunta yksi Suomen 19 maakunnasta monia kansallisesti ja jopa

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Vesienhoidon alueellinen koordinointi

Vesienhoidon alueellinen koordinointi Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi Vesienhoidon alueellinen koordinointi Miksi se kannattaa? Mitä alueellinen vesienhoito on? Tässä toimintamallissa

Lisätiedot

VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla

VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla Varsinais-Suomen ELY-keskus, VELHO-hanke Sanna Tikander 1.3.2011 1 VELHO Vesien- ja luonnonhoidon

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet Sarsalanaukon Musta-aukon rantaaluesuunnittelun yleisötilaisuus 21.8.12 Saaren kartano, Mietoinen Terhi Ajosenpää projektikoordinaattori VELHO-hanke Varsinais-Suomen

Lisätiedot

ristöjen hoito - Vesilinnut

ristöjen hoito - Vesilinnut Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri

Lisätiedot

Asetuksista/ hanketoiminta

Asetuksista/ hanketoiminta Leader 2014-2020 Asetuksista/ hanketoiminta Kehittämishankkeet Koulutus, tiedonvälitys, selvitykset, suunnitelmat Palveluiden kehittäminen Kylien kehittäminen, maisemien ja kulttuuri- ja luonnonperinnön

Lisätiedot

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014 Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin Ympäristöakatemia 201 1 Energiateollisuus ry energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen järjestö edustaa kattavasti yrityksiä, jotka harjoittavat

Lisätiedot

Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille

Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille Lisätiedot ja esityksen kuvat: Maarit Satomaa, YmpäristöAgro-hanke, ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset, maarit.satomaa@maajakotitalousnaiset.fi,

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö Kitka-Muha-hankkeen seminaari 16.12.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija KEMERA-rahoituksen oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Kemera-rahoitus vesiensuojelun toteuttamisessa Kosteikkoseminaari , Liminka

Kemera-rahoitus vesiensuojelun toteuttamisessa Kosteikkoseminaari , Liminka Kemera-rahoitus vesiensuojelun toteuttamisessa Kosteikkoseminaari 13.2.2017, Liminka Irmeli Ruokanen Kemeran oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015) 4 (rahoituksen saajat), 21 (luonnonhoitohanketyypit,

Lisätiedot

Vesienhoidon toimeenpano Lapin yksityismetsissä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Rovaniemi

Vesienhoidon toimeenpano Lapin yksityismetsissä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Rovaniemi Vesienhoidon toimeenpano Lapin yksityismetsissä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Rovaniemi Irmeli Ruokanen Kemijoen/Tornionjoen vesienhoitoalueen metsätalouden vesienhoidon toimenpiteet

Lisätiedot

Toimenpideohjelma Iijoen vesisto visioon

Toimenpideohjelma Iijoen vesisto visioon Toimenpideohjelma Iijoen vesisto visioon 1.8.2018 Toimenpideohjelman tausta Iijoen otva -hankkeessa Iijoelle on laadittu vuoteen 2030 ulottuva Viiden V:n vesistövisio. Käsillä oleva toimenpideohjelma täydentää

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa

Lisätiedot

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vauhtia vesienhoitoon järvi-ilta , Tampere

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vauhtia vesienhoitoon järvi-ilta , Tampere ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vauhtia vesienhoitoon järvi-ilta 21.11.2017, Tampere Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Sami Moilanen / Vesiyksikkö

Lisätiedot

Vesiensuojelulliset ja riistanhoidolliset kosteikot metsästyksen näkökulmasta

Vesiensuojelulliset ja riistanhoidolliset kosteikot metsästyksen näkökulmasta Vesiensuojelulliset ja riistanhoidolliset kosteikot metsästyksen näkökulmasta 23.10.2013 Joensuun Tiedepuisto Reijo Kotilainen 29.10.2013 Suomen riistakeskus 1 Hyvä vesilintukosteikko 50 % avovettä 50

Lisätiedot

Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli

Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli Iktyonomi Velimatti Leinonen, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kuva: Hasse Härkönen Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa. Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5.

Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa. Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5. Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5.2018 Esityksen sisältö Hankkeen perustiedot Hankkeen tarve ja tausta Hankkeen

Lisätiedot

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vedet kuntoon ja ravinteet kiertoon hankerahoitusseminaari 1.2.

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vedet kuntoon ja ravinteet kiertoon hankerahoitusseminaari 1.2. ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vedet kuntoon ja ravinteet kiertoon hankerahoitusseminaari 1.2.2017, Tampere Vesitalousasiantuntija Sami Moilanen, Pirkanmaan

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet Eurajoen Luvian ranta-aluesuunnittelun yleisötilaisuus 3.4.2014 Eurajoki Terhi Ajosenpää projektikoordinaattori VELHO-hanke Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)

Lisätiedot

Hankkeen toteutusaika

Hankkeen toteutusaika Hankkeen toteutusaika 1.2.2018-31.12.2020 Ohjelma: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Ohjelman toimenpide: 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Ohjelman alatoimenpide: Kulttuuri- ja luonnonperintö,

Lisätiedot

Hankkeen toteutusaika

Hankkeen toteutusaika Hankkeen toteutusaika 1.2.2018-31.12.2020 Ohjelma: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Ohjelman toimenpide: 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Ohjelman alatoimenpide: Kulttuuri- ja luonnonperintö,

Lisätiedot

Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008

Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008 Tuovi Vaaranta 23.10.13 Tiedepuistolla Onkamojärvien kunnostukset Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008 Onkamojärvien veden laatu on puhuttanut alueen asukkaita jo vuosikymmeniä. Vuosi vuodelta levät

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Kosteikkopäivä Saarijärvellä 25.4.2013 Pia Högmander & Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä?

Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Ympäristösopimukset Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Keski-Suomen ELY-keskus/Merja Lehtinen P.0295 024570 1 16.2.2018 Merja Lehtinen/Keski-suomen ELY-keskus 2 Laitinen Riitta

Lisätiedot

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Teemu Ulvi, SYKE Kitka-MuHa loppuseminaari 17.2.2015 Miksi Kitkajärvien hoidon ja kunnostuksen toimintamallia alettiin hankkeessa kehittää? Järvien eri osa-alueilla

Lisätiedot

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma Ramsar kosteikkotoimintaohjelma 2016-2020 Ramsar -kosteikkotoimintaohjelman valmistelu Tavoitteena kansainvälisen Ramsarin sopimuksen toimeenpanon eli kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön edistäminen

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoitusmahdollisuuksia Vesistökunnostusrahoja YM:n kunnostusavustukset. ELY jakaa. Jatkuva haku, pieniä summia 50% omarahoitusosuudella

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Oulu 25.2.2015 Sivu 1 26.2.2015 Toiminnan visio Kainuun maaseutu tarjoaa turvallisen, toimivan, viihtyisän

Lisätiedot

Väppi

Väppi Vähähiilinen Lappi Väppi 1.8.2018-31.12.2020 Tanja Lepistö Taustaa: Hiilineutraalit kunnat -hanke Hiilineutraalit kunnat (HINKU) hanke antaa hankkeelle hyvän lähtökohdan niin verkoston kuin osapuolten

Lisätiedot

Maatalousluonnon aarreaitat

Maatalousluonnon aarreaitat Maatalousluonnon aarreaitat YMPÄRISTÖKUISKAAJA Oulu WWF Suomi, Elina Erkkilä WWF:n maatalouden ympäristönsuojelutyö pähkinänkuoressa Ympäristöystävällisin viljelijä- kilpailu Ympäristökuiskaaja koulutushanke

Lisätiedot

YHDISTYKSET MAISEMAN- JA VESIENHOITOTÖISSÄ. Juha Siekkinen Kempeleen-Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistys ry.

YHDISTYKSET MAISEMAN- JA VESIENHOITOTÖISSÄ. Juha Siekkinen Kempeleen-Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistys ry. YHDISTYKSET MAISEMAN- JA VESIENHOITOTÖISSÄ Juha Siekkinen Kempeleen-Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistys ry. 1 MIKSI YKSITYISIÄ IHMISIÄ JA YHDISTYKSIÄ TARVITAAN KOSTEIKKOLUONNON EDISTÄMISEKSI? Aikoinaan:

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta.

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Hankehaku esimerkkinä Susineva Jalasjärven Susinevan vesiensuojelun

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, 5.9.2017 Rahaa on. Sinun hankkeesi rahoitus: Järvi, joki, merenlahti, peltolohko Ympäristöministeriön kärkihankerahoitus

Lisätiedot

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot