Vieroitusvalmisteet tupakoinnin lopettamisen apuna. Heidi Andersén Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vieroitusvalmisteet tupakoinnin lopettamisen apuna. Heidi Andersén Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri"

Transkriptio

1 Vieroitusvalmisteet tupakoinnin lopettamisen apuna Heidi Andersén Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri

2 Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana Sidonnaisuuden laatu Saanut ky:lta apurahan Omistan ky:n osakkeita Saanut ky:lta palkkaa/palkkion Suunnitellut koulutustilaisuuden ja saanut ky:lta palkkion Osallistunut kongressiin ky:n osittain tai kokonaan maksamana Osallistunut ky:n hallintoelinten toimintaan Olen työsuhteessa (ky:een) Yritykset Vastaanottanut muuta tukea

3 Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet tupakoitaessa Anne Pietinalho Espoo

4 Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini, dopamiini, norepinefriini ja serotoniini) moduloiva fysiologisesti vaikuttava nautintoaine, joka ensikertaa käytettäessä kiinnittyy asetylkolinreseptoreihin Imeytyy parhaiten keuhkoista suun limakalvoilta mutta ei imeydy mahasta Ei aiheuta syöpää Aiheuttaa riippuvuutta!

5 Nikotiinireseptorit (äidillä ja lapsella) Nikotiinireseptorit kehittyvät tupakoinnin myötä Ne sijaitseva useimmiten aivojen palkitsemiskeskuksessa keskiaivojen ventraalinen tegmentum (VT) (=mesolimbinen alue) accumbens tumake kognitiivisten toimintojen keskuksessa aivokuoren etuosa tyviganglio (nucleus ceruleus)

6 Aivokuoren etuosa: kognitiiviset toiminnot, oppiminen Dopaminerginen (Dopamiini) Kolinerginen (Asetyylikoliini) Adrenoerginen (Norepinefriini) Serotoninerginen (Seotoniini) Dopaminerginen rata Tiheästi nachr Accumbens tumake tarkkaavaisuus, palkitseminen mesolimbic area Keskiaivojen ventraalinen tegmentum (VT) aktiviteetti, palkitseminen Espoo

7 Nikotiiniriippuvuus ja - metabolia Riippuvuus syntyy vähästä Jopa vain 2 savuketta per viikko riittää Nuoret alttiimpia Tytöt alttiimpia Nikotiinin hajoaminen tapahtuu maksassa CYP2A6-entsyymin vaikutuksesta Entsyymi muodostuu alleeliparista (kahdesta geenistä) On löydetty ainakin 16 erilaista alleelia Entsyymin aktiivisuus riippuu sen rakenteesta

8 Nikotiinin käytön psykologiset vaikutukset VÄLITTÄJÄAINE VAIKUTUKSET Asetylkoliini Dopamiini Norepinefriini Serotoniini Kognitiiviset toiminnot (muisti) Hyvänolontunne, kognitiiviset toiminnot, tarkkaavaisuus Kogntiiviset toiminnot, vireystila, ruokahalun hillintä Stressinsietokyky, anksiolyyttiset vaikutukset

9 Nikotiinini kummalliset vaikutukset Jo yksi nikotiini-inhalaatio voi johtaa mesolimbisen systeemin herkistymiseen joko heavy- tai light smoker Nikotiini kertainhalaatio Krooninen nikotiinin käyttö Neuromodulaatio Adaptaatio Anksiolyysi Depressio

10 Tupakkaan jää helpoimmin koukkuun Tuoreista aloittaneista jää koukkuun: tupakoijista 32% heroiinista 23% kokaiinista 17% alkoholista 15% LT Taru Mäkikyrö, luento

11 Nuorten aivot ja addiktiomuisti - aivot oppivat varhain kemialliset oikotiet mielihyvän tunteeseen Kaikkien keskushermostoon vaikuttavien päihteiden (tupakka mukaan lukien) varhainen käyttö saattaa lisätä muiden päihteiden myöhempää käyttöriskiä heikentää nk. tilamuistia ongelmaratkaisukyky estää IGF-1-hormonia murrosikä viivästyy psykososiaalinen haitta Alkoholin sekä tupakan varhainen käyttö estävät elämälle tärkeiden aivoalueiden kehittymisen persoonallisuus suunnitelmallisuus stressin sieto impulssien kontrollointi Juha Kemppinen

12 Varhain aloitettu päihteiden käyttö vs. myöhempi päihdeongelma % <14- vuotiaana 21- vuotiaana 25- vuotiaana Päihdeongelma myöhemmällä iällä Nuoret aivot ja addiktiomuisti 2004

13 Vieroitusoireet Ärtymys Keskittymisvaikeudet Masennus Unihäiriöt Ummetus Ahdistuneisuus Päänsärky pahoinvointi Huimaus

14 Nikotiiniriippuvuus - tupakoinnin kirjaaminen (ICD-10) Krooninen sairaus, joka täyttää kemiallisen riippuvuuden kriteerit: F17.1 Haitallinen käyttö, tupakka F17.20 Tupakan käytön aiheuttama riip F17.3 Vieroitusoireet, tupakka Muu tupakoinnin kirjaaminen: Z50.8 Tupakasta vieroitushoito Z72.0 Tupakan käyttö

15 Tupakkariippuvuus Tupakan nikotiini aiheuttaa merkittävää fyysistä riippuvuutta yli 1/2:lle tupakkaa käyttävistä Lisäksi tupakointia selittävät merkittävästi sosiaaliset & psyykkiset tekijät TAPARIIPPUVUUS

16 Lapsen nikotiiniriippuvuuden kehittyminen Synnynnäinen nikotiiniriippuvuus Oppiminen

17 Päivittäin tupakoivien lasten osuus vanhempien tupakoinnin mukaan: Nuorten terveystutkimus/ Stakes 2007 Vanhempien tupakointitavat vs. lasten tupakointi: eivät koskaan tupakoineet 4% eivät tupakoi, toinen/ molemmat lopettaneet 8% vain isä tupakoi 11% vain äiti tupakoi 14% molemmat tupakoivat 22%

18 Yhden savukkeen akuutit terveys vaikutukset värekarvatoiminta 20 min:ksi sepelvaltimovirtaus 30 valtimopaine 30 pulssi 30 ääreissuonten supistus 30 lisämunuaistoiminta tunneiksi hyytymistekijäaktivoituminen tunneiksi immuunivaste tunneiksi häkäpitoisuus 10 tunniksi

19 Tupakka haittaa koko elimistössä Sairastuvuus 2-kertaiseksi Maku- ja hajuaisti Hengityksen paha haju Ihon kunto Hiusten kunto Keltaiset hampaat Lääkevaikutus muuttuu Vaihdevuodet aikaistuvat Osteoporoosi Suorituskyky Hämäränäkö

20 Infektioalttius lisääntyy tupakoitaessa Infektiot lisääntyvät: pneumokokki-infektiot meningokokki-infektiot tuberkuloosi-infektiot influenssainfektiot lasten korvatulehdukset flunssat Mitä enemmän tupakoi, sen suurempi sairastumisriski

21 Akuutit sydäntapahtumat: Hyperkoagulaativinen tila Sydämen työmäärä Häkävaikutus Koronaarisuonten supistuminen Katekoliaineiden vapautuminen Ateroskleroosivaikutus: Lipidivaikutus Endoteelin muutokset Tupakansavun aiheuttama oksidatiivinen vaurio Neutrofiilien aktivaatio Muuttunut tromboositaipumus Fibrinogeenitaso ja veren viskositeetti Benovitz ym 1997 JACC

22 Tupakointi nostaa tyyppi II diabesriskiä 2,5 x Diabetes Diabetes lisää jo yksinäänkin sydän- ja verisuonikomplikaatioiden riskiä Tupakointi lisää insuliiniresistenssiä diabeetikon sokeritasapaino huononee riskit Tupakointi vaikuttaa haitallisesti munuaiskeräsen rakenteeseen ja toimintaan (J Am Soc Nephrol 2002; 13: 2730)

23 Tupakka ja syöpä karsinogeenia tunnistettu, mm: bentso(a)pyreeni, nitrosoamiinit, hiilivedyt terva NNK (nitrosamine 4-(methylnitrosamino)-1-(3-pyridyl)-1-butanone) initiaatio voimakas promoottori nuorten kehittyvät keuhkot

24 Tupakansavun vaikutus astman syntyyn ja tasapainoon äidin tupakointi raskauden aikana vahingoittaa lapsen keuhkorakkuloiden ja keuhkotoiminnan kehitystä aktiivinen ja passiivinen tupakointi hidastaa sekuntikapasiteetin kasvua ja pienten hengitysteiden kehitystä maksimaalinen keuhkofunktio jää normaalia huonommaksi tupakansavu lisää hengitysteiden läpäisevyyttä allergeenien pääsy hengitysteistä immuunijärjestelmään IgE-välitteinen herkistyminen keuhkoputkien hyperreaktiivisuus aktiivinen ja passiivinen elämän aikana tapahtuva tupakansavulle altistuminen lisää astman todennäköisyyttä astman tasapaino huononee tupakoivalla astmaatikolla erityisen suuri keuhkoahtaumatautiriski Nurmes

25 COPD ja tupakointi Tärkein yksittäinen syy keuhkoahtaumatautiin on tupakointi Mitä runsaampaa on altistuminen tupakansavulle, sitä suurempi on COPD:n vaara Yli 20 vuotta tupakoineista 1/3 on keuhkoahtaumatauti Yli 40 vuotta tupakoineista 2/3 on keuhkoahtaumatauti N. 10% keuhkoahtaumatautipotilaista ei ole itse tupakoinut Keuhkoahtaumataudin yleisyys korreloi suoraan väestön tupakointitapoihin parinkymmenen vuoden viiveellä Keuhkoahtaumataudin esiintyvyys nousee nopeasti 40- ikävuoden jälkeen Duodecim. Käypä hoito suositus, keuhkoahtaumatauti 2009 Kotaniemi J. Väitöskirja 2006

26

27 Myös nuuska on haitallinen ei savua mutta voimakkaampi riippuvuus 2500 haitallista ainetta lähes 40 syöpävaarallista ainetta pulssi ja verenpaine rytmihäiriövaara suorituskyky haavojen paraneminen suusyövän vaara suun limakalvo- ja ienmuutokset gi-kanavan sairaudet raskauskomplikaatiot kohdunkaulasyöpä

28 Tupakointi ja raskauden ehkäisy >35 v ehkäisytablettien käyttäjillä tupakointi on suurin yksittäinen verisuonisairauksien riskitekijä Sydäninfarktiriski Annosvastesuhde Myös nuorilla (<30v.) tupakoivilla naisilla Sydäninfarktiriski Jos tupakointi + e-pillerit + migreeni, aivohalvaus-riski Jos runsas tupakointi + migreeni, aivohalvausriski Espoo

29 Muisti, tarkkaavaisuus, masennus, ahdistushäiriö, ADHD Muisti, oppiminen Tarkkaavaisuus Depressio, ahdistus ADHD, uhmakkuus Ei parane, jopa huononee. Myös passiivi altistuminen huonontaa. Tunne tarkkaavaisuuden paranemisesta liittyy vieroitusoireiden poistumiseen tupakoitaessa Tuntemattomat tekijät altistavat sekä tupakoinnille että depressiolle/ahdistuneisuudelle Varhainen tupakoinnin aloittaminen todennäköistyy Vaikeampi riippuvuus Tupakointi saattaa lievittää ADHD-oireita Suom Lääkäril 2006; 61:

30 Tupakoinnin vaikutus naisen hedelmällisyyteen Viivästyttää raskautta Naisen tupakointi lisää lapsettomuusriskiä 35% Yli askin tupakoivien naisten fertiliteetti on n. 1/2 eitupakoivien fertiliteetistä Munarakkuloiden kypsyminen hidastuu

31 Tupakoinnin vaikutus istukkaan Alkuraskauden ongelmat: Munatorviraskauden riski x 2.5 (tupakointi tulisi lopettaa 2-3 kk ennen raskautta) Alkuraskauden keskenmenoriski x2 Very early pregnant loss lisääntyy Ongelmat raskauden jatkuessa: Eteisistukkariski x2 (tupakointi tulisi lopettaa jo 3 kk ennen raskautta) Raskaudenaikainen verenvuotoriski lisääntyy Ablaatioriski lisääntyy Istukka kalkkeutuu ja lohkoittuu Istukassa tavattu kromosomimuutoksia

32 Tupakoinnin vaikutus raskausaikana: sikiövaikutukset Nikotiini: hypoksiaa toimii hermomyrkkynä Häkä (CO) hypoksiaa Syanidi toimii solumyrkkynä KESKUSHERMOSTO- VAURIORISKI! Syanidi muuttuu tiosyanaatiksi kuluttaa B12-vitamiinia ja aminohappoja Äidin ja sikiön sinkki -ja C-vitamiinivarastot alenevat Syanidi, kadmium ja lyijy toimivat solumyrkkynä KASVUHÄIRIÖ!

33 Äidin raskausajan tupakoinnin pitkäaikaisvaikutukset lapseen Keskosuus 80% vaikeasti alipainoisista vauvoista Vastasyntyneiden kuolleisuusriski 20-35% (kätkytkuolemariski) Lapset ovat vielä vuotiaina 1-2 cm lyhyempiä Kognitiiviset toiminnot Yliaktiivisia Puheen kehitys hidastuu Mielenterveysongelmat Hengitystiesairauksien riski Pienemmät keuhkot Leukemiariski

34 Äidin tupakointi raskauden aikana vs. lasten älykkyys Tutkittiin kööpenhaminalaisten syntyneiden poikien (3044 ) kohortti armeijassa: Jos äiti tupakoi >20 savuketta/pv, poikien älykkyysosamäärä 6.2 yksikköä keskimääräistä alempi Annosvaste selkeä Erityisesti loppuraskauden tupakointi ja lapsen älykkyys negatiivisessa riippuvuussuhteessa Pediatric and Perinatal Epidemiology 2005; 19: 4-11

35 Äidin raskaudenaikainen tupakointi ja lapsen mielenterveys vv syntyneitä lapsia, seuranta ad Tupakoivien äitien lapsilla enemmän psykiatrisia avohoitokäyntejä (OR 1,55-1,87) ja sairaalahoitoja (OR 1,65-1,91) Tupakoivien äitien lapsilla enemmän riippuvuus- ja käytöshäiriöitä Annosriippuvuus: >10 savuketta tupakoineiden äitien lapsilla enemmän psykiatrisia häiriöitä ja hoitoja kuin <10 savuketta polttaneilla Runsaasti tupakoivien ryhmässä lasten kuolleisuus suurempi (OR 1,69) Ekblad M et al. Arch Gen Psychiatry 2010;67:841-9

36 Tupakointi ja imetys Maidon määrä vähenee Lapsi imee huonommin Maidon maku huonompi (nikotiini) Nikotiinipitoisuus on maidossa x3 seerumipitoisuuteen verrattuna Jos pystyy olemaan tupakoimatta 2.5 t ennen imetystä, laskee maidon nikotiinipitoisuus 1/4:aan

37 Äidin passiivin tupakansavualtistumisen vaikutus raskauteen Lisää alkuraskauden keskenmenoja Lasten paino alhaisempi Huom! Savukkeen kärjestä tuleva sivuvirta sisältää enemmän myrkkyjä kuin päävirran savu!!

38 Myös nuorten suonet ovat vaarassa: Turkulainen STRIP tutkimus N=494 Kotiniinimittaukset 6x 8-13 vuotiaille Altistuminen Vähäinen n=160 Keskimääräinen n=171 Korkea n=163 Tupakansavualtistus ja carotisvaltimon intiman paksuus: Matala: mm Keskimääräinen Korkea (P<0.001) ja aortan intiman paksuus: Matala Keskimääräinen Korkea (P=0.008) Kallio K et al Circ Cardiovasc Qual Outcomes Mar 2.

39 Äidin tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina! Kun äiti lopettaa 3 kk ennen raskautta ei mitään vaikutuksia raskauteen heti raskauden käynnistyttyä vain vähäiset vaikutukset raskauteen, ei vaurioita sikiötä raskauden aikana jonkin verran vaikutusta raskauteen ja vähän sikiöön heti raskauden päätyttyä imetys onnistuu, ei mallioppimista myöhemmin mallioppiminen lapsen terveys äidin terveys

40 Tupakoinnin lopettaminen ja raskaus Raskaus on vahva motiivi tupakoinnin lopettamiseen, mutta ei riittävä 15% äideistä tupakoi raskauden aikana 60%:lla lopettaminen jää raskaudenaikaiseksi tupakkalakoksi

41 Lopettamisen välittömät hyödyt 8 t:ssa CO ja nikotiini puolittuvat ja O2 normalisoituu 24 t häkä häviää 48 t:ssa nikotiini poistuu verestä ja haju ja makuaisti palautuvat 72 t:ssa hengitys helpottuu

42 Lopettamisen välittömät hyödyt 2-12 vk:ssa verenkierto paranee ja liikkuminen helpottuu 3-9 kk:ssa hengenahdistus lievittyy (keuhkojen toiminta n %) 2-5 v:ssa sydänkohtausvaara puolittuu 10v:ssa keuhkosyöpäriski puolittuu ja sydänkohtausriski normalisoituu

43 Lopettamiseen vaikuttaa Muutosvalmius Nikotiiniriippuvuus Espoo

44 Fagerströmin nikotiiniriippuvuustesti ja riippuvuuden luokittelu (2 kysymyksen) Kysymys 1. Kuinka pian herättyäsi poltat ensimmäisen savukkeen? 2. Kuinka monta savuketta poltat päivittäin? Pisteet yhteensä alle 6 min yli 60 alle yli 30 Pisteet Tulkinta: 0-1=vähäinen riippuvuus, 2=kohtalainen riippuvuus, 3=vahva riippuvuus, 4-6=hyvin vahva riippuvuus

45 Käypä hoito suositus: tavoite Kaikkialla terveydenhuollossa tunnettava asiakkaiden tupakointitavat kehotettava tupakasta luopumiseen iästä riippumatta suositeltava korvaushoitoa ohjattava jatkohoitoon KH-suositus 2012

46 Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus pelkkä lopettamiskehotus lyhyt keskustelu tai mini-interventio 6 K:n mallia käyttäen Lääkehoito nikotiinikorvaushoito reseptilääkkeet bupropioni (Zyban R 150mgx2) nortriptyliini (Noritren R mg) varenikliini (Champix R 1mg x 2) Ryhmäohjaus Puhelinneuvonta Tekstiviestit ja internetohjaus Kysy Kartoita Kirjaa Kehota Kannusta Kontrolloi

47 Ei näyttöä Akupunktio Hypnoosi julkisen terveydenhuollon ei tule järjestää näitä hoitoja

48 Nikotiinikorvaushoito Korvaushoidossa veren nikotiinipitoisuus pitää saada sellaiseksi, ettei henkilö kärsi vieroitusoireista Vaikutus vieroitusoireisiin kiistaton Muu tuki hyödyllistä Voimakkaimmin riippuvaiset hyötyvät eniten Haitan vähentämistä Käyttöohjetta seurattava tarkasti Korvausvalmistetta käytettävä riittävän paljon ja riittävän kauan annosta laskien

49 Nikotiinipitoisuus plasmassa 14 ng/ml Savuke Purukumi 4 mg Purukumi 2 mg Tabletti 2 mg Inhalaattori Laastari Minuutti Ref: Balfour D.J. And Fagerström K.O.; Pharmacol Ther 1996, 72:1-30. Data on file.

50 Nikotiinikorvaushoito riippuvuuden mukaan Kaikille yksilöllisesti valittu vieroitusohjaus 0-1p vieroitusohjaus 1-2p purukumi (2mg) inhalaattori tabletti 3-6p purukumi (4mg) 2 tablettia joillekin inhalaattori tai/ja laastari ( 15mg/16h tai 21mg/24h)) Espoo

51 Nikotiinikorvaushoidon erityiskysymyksiä nuoret raskaana olevat ja imettävät sydänsairaat ennen leikkausta koukkuun jääminen kallista Espoo

52 Raskaus nikotiinikorvaushoito aina turvallisempaa kuin tupakointi nikotiinikorvaushoidon tehoa ei tunneta raskauden aikana nikotiini metaboloituu raskauden aikana nopeammin, kotiniin puoliintumisaika on 9 h (vs. 17 h ei-raskaana olevilla) sikiön kasvu ei ole riippuvainen nikotiinista NICE ja Suomen KH -suositus: nikotiinikorvaushoitoa voi käyttää ellei muulla ohjauksella päästä tupakoimattomuuteen NICE: National Institute for Clinical Exellence

53 Tupakoinnin lopettaminen ennen leikkausta välttämätöntä Tupakoinnin lopettamista vähintään 3-6 viikkoa ennen leikkausta tulee suositella. Tupakoinnin lopettaminen viimeistään 3-6 viikkoa ennen leikkausta vähentää postoperatiivisia komplikaatioita (B). Lyhyemmän tupakoimattomuuden hyödystä ei ole näyttöä. Runsas tupakointi lisää leikkauksenjälkeisiä hengitysongelmia (A) ja heikentää haavan paranemista (A). Leikkausta edeltävä arviointi, KH suositus. Duodecim 2008

54 nortriptyliini Hintavertailu n. 0,23 /vrk nikotiinikorvaushoito bupropioni-kuuri varenikliini-kuuri tupakka-aski n. 1,6 /vrk n. 2,8 /vrk n. 3,2 /vrk n. 5 /vrk

55 Zyban R (bupropion) Epäspesifi masennuslääke Vaikutus: heikko noradrenerginen ja dopaminenerginen takaisin oton estäjä vaikutuksen mekanismi tuntematon Annostelu: 1. vk 150 mg x 1 3 kk 150 mg x 2 Tavalliset sivuvaikutukset: Nukahtamisvaikeus, päänsärky, suun kuivuus, unihäiriöt, pahoinvointi Epätavalliset Yliherkkyys, kutina, vapina, neuropsykiatriset vaikutukset, verenpaineen kohoaminen, rintakipu, maku- ja näköhäiriöt, seksuaalisuushäiriöt Kontraindikaatiot: Kouristus - tai tajuttomuuskohtaukset, bulimia tai anoreksia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, monoamiiniinhibiittorien käyttö 2 vk:n sisällä, <18 v, raskaus ja imetys Interaktiot: mm. masennus- ja eräät psykoosilääkkeet, betasalpaajat ja rytmihäiriölääkkeet

56 Champix R (varenikliini) Vaikutukset keskushermostoon: sitoutuu a4b2-nikotiinireseptoriin voimakkaasti stimuloi osittain dopamiinin vapautumista (agonistivaikutus) estää samalla nikotiinin mesolimbista dopamiinirataa (antagonistivaikutus) Annostelu: päivät 1-3: 0.5 mg tabl x 1 päivät 4-7: 0.5 mg tabl x 2 viikot 2-12: 1mg tabl x 2 Vaikutukset tupakoijaan: vähentää vieroitusoireita vähentää tupakanhimoa vähentää tupakkariippuvuutta vahvistavia vaikutuksia Haittavaikutukset; >10%lla esiintyy pahoinvointia päänsärkyä unettomuutta poikkeavia unia painon nousu keskimäärin 3 kg (kuten lumelääkkeelläkin)

57 Noritren (nortriptyliini) Vieroitus ei ole lääkkeen indikaatio, vaikka valmisteen teho on osoitettu Annos 75mg-100mg vrk:ssa 12 viikon ajan Rytmihäiriövaara, tarkista lääkelista ja EKG Suun kuivuminen ja väsyminen tavanomaisia sivuvaikutuksia

58 Tutkimustietoa lääkkeiden tehoista NRT korkealla kiinteällä annoksella Eri NRT muotojen yhdistäminen Laastari-esihoito (2 vk ennen lopettamista mg/pv) Bupropionin ja nortriptylliinin yhdistäminen NRT:aan lisää sivuvaikutuksia mutta Vareniklinin ja matala-annos NRT:n yhdistäminen ei lisää tehoa lisää tehoa lisää tehoa ei lisää tehoa saattaa lisätä tehoa Ajatellaan, että NRT kiinnittyy eri nikotiinireseptoreihin kuin varenikliini

59 Vieroitusmuoto OR LV Lopetti (hoidetut) (%) Lopetti (verrokit) (%) NNT Yksilöllinen tuki (vanha) Ryhmäohjaus 1, ,5 5,8 21 Puhelinohjaus (vanha) Tekstiviestit ja internet yhteensä Lääkärin antama neuvonta Oma-apumateriaali , , ,95 8, , ,3 9 4,9 30 4,7 47 Purukumi Laastari 1.66 Kielenalustabletit 2.00 Inhalaattori 1, , ,81 15,8 9, ,1 8, ,67 17,1 9,1 12 Bupropioni 1, , ,2 13 Nortriptyliini , ,9 10 Varenikliini 2,31 2,01-2,66 24,4 10,7 7 Lähde KH-suositus

60 Pysyvät lopettamistulokset (12 kk) eri menetelmillä 35 % D D+N 0 1 Ei mitään 2 Ky 3 Ky + Ke 4 5 Ky + Ke + Kirj + Seu + NRT 6 Paras mahd. hoito

61 Motivoiva keskustelu Mikä saisi sinut lopettamaan tupakoinnin? (motivaatio) Miten pystyt lopettamaan tupakoinnin? (toimintatavat, joihin on valmis) Mikä aikaisemmilla kerroilla on mennyt pieleen? (virhe, omasta virheestä oppiminen) Miten toimia tupakan himon iskiessä? (toimintamalli havaittuihin ongelmatilanteisiin)

62 Kuolleisuus / 1000 henkilövuotta Tupakoinnin lopettaminen kannattaa Lopettaneet Lakkoilevat Tupakoivat Sydänsairaudet Keuhkosyöpä Hengitysvajaus Anthonisen et al. Ann Int Med 2005

63 Tupakoinnin lopetus Tarvitaan oma halu ja päätös lopettaa, jotta voi onnistua Kolme tehokasta vieroitusvalmistetta käytettävänä, hintaa vähemmän kuin tupakka-askilla Lisää liikuntaa tupakoinnin lopettamisvaiheessa, pienennä ruokaannoksia, jotta paino ei nouse lopettaessa

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

Tupakoinnin vähentämisen keinot

Tupakoinnin vähentämisen keinot Tupakoinnin vähentämisen keinot Anne Pietinalho, LKT, keuhkosairauksien dosentti Asiantuntijalääkäri, Filha ry Johtava lääkäri, Raaseporin tk Tupakoinnin ehkäisy/vähentäminen mikä vaikuttaa? Laki Aloittamisen

Lisätiedot

Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Käypä Hoito suositus: Tavoite Kaikkialla terveydenhuollossa tunnettava

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakansavusta kulkeutuu

Lisätiedot

Lopettamista tukeva lääke- ja nikotiinikorvaushoito

Lopettamista tukeva lääke- ja nikotiinikorvaushoito Lopettamista tukeva lääke- ja nikotiinikorvaushoito Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Käypä Hoito suositus: Tavoite Kaikkialla terveydenhuollossa

Lisätiedot

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakansavusta kulkeutuu keuhkoihin erilaisia yhdisteitä 500mg/savuke

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset)

Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset) Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset) Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus - oireyhtymä

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus

Lisätiedot

Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus

Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tavoitteet Käypä hoito suositus 19.1.2012 Tehostaa

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus ja sen seuraukset

Tupakkariippuvuus ja sen seuraukset Tupakkariippuvuus ja sen seuraukset Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus - oireyhtymä

Lisätiedot

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakansavusta kulkeutuu

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus ensimmäinen terveyshaitta Muut (fyysiset) terveyshaitat

Lisätiedot

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakansavusta kulkeutuu keuhkoihin erilaisia yhdisteitä 500mg/savuke

Lisätiedot

TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI

TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMINEN Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS: Tupakointi, nikotiiniriippuvuus ja vieroitushoidot Tupakan

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus

Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin Tupakkariippuvuus Fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta sisältävä oireyhtymä (F17, ICD-10) Tarkoitetaan

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa

Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus

Lisätiedot

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky. Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen

Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen Tupakoimattomana leikkaukseen koulutus Satakunnan sairaanhoitopiiri Pori, 19.3.2018 Patrick Sandström Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

Olisiko aika tehdä niin, että

Olisiko aika tehdä niin, että Olisiko aika tehdä niin, että Tupakoinnin näkyvyyden vähentäminen keskussairaalan tiloissa Tupakointitila(t) keskussairaalakiinteistön ulkopuolelle? Tupakoijille tupakasta vieroitus sairaalahoidossa osana

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN

TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN Eija Mantila astmahoitaja Tupakasta irti ryhmäohjaaja KOTKAN KAUPUNKI Karhulan terveysasema Sidonnaisuudet: Etelä-Kymenlaakson allergia- ja astmayhdistys ry Tupakanpolton

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu

Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu Hanne Munter Hengitysliitto ry / Stumppi hanne.munter@hengitysliitto.fi OTA-ohjauskartta Nikotiinikorvaushoito Nikotiinikorvaushoitotuotteita käytettäessä

Lisätiedot

HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA?

HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? Tässä joitakin asioita, jotka sinun tulisi tietää Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus: kylmät tosiasiat Tupakointi aiheuttaa edelleen Suomessa 4300 kuolemaa vuosittain,

Lisätiedot

LOPETTAJAN TUKENA- KEINOJA KÄYTÄNTÖÖN. Tiina Merivuori Keuhkosairauksien el Hämeenlinna 6.10.2011

LOPETTAJAN TUKENA- KEINOJA KÄYTÄNTÖÖN. Tiina Merivuori Keuhkosairauksien el Hämeenlinna 6.10.2011 LOPETTAJAN TUKENA- KEINOJA KÄYTÄNTÖÖN Tiina Merivuori Keuhkosairauksien el Hämeenlinna Tupakointi haitta vai nautinto? Tupakoijille tupakointi ei ole pelkästään terveyden vaarantamista, vaan tupakoijat

Lisätiedot

HIV-potilas ja tupakointi

HIV-potilas ja tupakointi HIV-potilas ja tupakointi Virve Javanainen Sairaanhoitaja/Astmahoitaja 01.02.2018 Iho /allergia sairaala Tupakkalaki Tupakkalaki laadittiin Suomessa v.1976: Yleiset säännökset 1 Lain tavoite Tämän lain

Lisätiedot

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen 1 LÄÄKKEET JOITA KÄYTETÄÄN TUPAKASTA VIEROITUKSEEN Nikotiinipurukumi Nikotiinipurukumi antaa aktiivista tukea ja auttaa lopettamaan tupakan

Lisätiedot

TUPAKOIVAN ASIAKKAAN TUKEMINEN JA RIIPPUVUUDEN HOITO

TUPAKOIVAN ASIAKKAAN TUKEMINEN JA RIIPPUVUUDEN HOITO TUPAKOIVAN ASIAKKAAN TUKEMINEN JA RIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 3.3.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Tupakoinnin puheeksi ottaminen Vieroittaja viekö tupakointiin

Lisätiedot

TUPAKKARIIPPUVUUDEN HOITO

TUPAKKARIIPPUVUUDEN HOITO TUPAKKARIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 28.1.2015 Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el, Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT, Asiantuntijalääkäri,

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden lääkehoito. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuuden lääkehoito. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuuden lääkehoito 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuuden lääkehoito nikotiinikorvaustuotteet reseptilääkkeet varenikliini

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus ja aivot. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto

Tupakkariippuvuus ja aivot. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Tupakkariippuvuus ja aivot Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Sidonnaisuudet Viranomaistahot: ei sidonnaisuuksia Lääketeollisuus: ei sidonnaisuuksia Tupakka Nicotiana

Lisätiedot

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi TUPAKASTA VIEROITUS Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi Vieroittaja viekö tupakointiin puuttuminen liikaa aikaa? - kuuluuko minun puuttua

Lisätiedot

nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet Tyyppi D: Olet lopettanut tupakoinnin lähiaikoina.

nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet Tyyppi D: Olet lopettanut tupakoinnin lähiaikoina. Tupakka-koukussako? Testaa, minkälainen tupakoitsija olet Tyyppi A: Et harkitse lopettamista, se on sinulle suuri nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet kenties yrittänyt t kerran

Lisätiedot

Tupakasta vieroitus. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka

Tupakasta vieroitus. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka Tupakasta vieroitus Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka 30.11.2018 paivi.gronroos@tyks.fi Muistin virkistämiseksi: tupakka sisältää 5000 myrkyllistä ainetta, joista 63 syöpää

Lisätiedot

Lopettajan tukena - keinoja tupakasta vieroitukseen. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Kajaani 10.10.2013

Lopettajan tukena - keinoja tupakasta vieroitukseen. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Kajaani 10.10.2013 Lopettajan tukena - keinoja tupakasta vieroitukseen Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Kajaani 10.10.2013 Suomalaisten tupakointi 1950-2011 (15-64v) 80 70 60 50 40 30 Miehet Naiset 20 10 0

Lisätiedot

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen tuoteopas Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen NICORETTE -tuoteperheestä löydät juuri sinulle sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen! Muista aloittaessasi nikotiinikorvaushoidon, parannat onnistumisen

Lisätiedot

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Lääkärin rooli tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa Pfizer lounassymposium Lääkäripäivät 2015 Klas Winell LT, EL, Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus

Lisätiedot

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ TUPAKOINTI JA NIKOTIINIRIIPPUVUUS: KYLMÄT TOSIASIAT tupakointi aiheuttaa maailmassa yli 5 miljoonaa kuolemaa vuosittain:

Lisätiedot

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Faktoja tupakan vaarallisuudesta Tupakan savu sisältää noin 4000 kemikaalia, joista 50 aiheuttaa syöpää. 50% tupakoitsijoista kuolee

Lisätiedot

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi Raskaana olevista naisista alkuraskaudessa

Lisätiedot

Miten kuljet kouluun?

Miten kuljet kouluun? Miten kuljet kouluun? Autolla. Voisitko tulla muulla tavalla? Kävellen tai pyörällä. Miten vietät välitunnit? Seisoskelen. Mikä saisi sinut liikkumaan? Leikin ja pelaan. Mistä pidät eniten? Mitä teet koulupäivän

Lisätiedot

Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke

Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke Tupakasta vieroitustyön ja savuttomuuden edistäminen alueen terveydenhuollon toimipisteissä Kannustaa ja tukea tupakoitsijoita tupakoinnin lopettamiseen

Lisätiedot

NIKOTIINIKORVAUS- HOITO. Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 3.2.2015

NIKOTIINIKORVAUS- HOITO. Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 3.2.2015 NIKOTIINIKORVAUS- HOITO Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 3.2.2015 Nikotiiniriippuvuustesti Kuinka pian heräämisen jälkeen tupakoit ensimmäisen kerran? 5 min. kuluessa

Lisätiedot

Tupakka ja tapariippuvuus

Tupakka ja tapariippuvuus Tupakka ja tapariippuvuus Tupakointi aiheuttaa fyysisen riippuvuuden lisäksi myös psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta. Tupakointia pidetään tapariippuvuutena. Tupakan erilaiset vaikutukset toimivat

Lisätiedot

MITÄ NIKOTIINIRIIPPUVUUS ON? Tellervo Korhonen, FT, Dosentti Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Hjelt instituutti

MITÄ NIKOTIINIRIIPPUVUUS ON? Tellervo Korhonen, FT, Dosentti Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Hjelt instituutti MITÄ NIKOTIINIRIIPPUVUUS ON? Tellervo Korhonen, FT, Dosentti Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Hjelt instituutti SIDONNAISUUDET: Asiantuntijalausuntoja nikotiiniriippuvuudesta lääkeyhtiölle vuosina

Lisätiedot

TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala

TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala TUPAKKA Terveystieto Anne Partala Miksi tupakoidaan? Mikä saa aloittamaan tupakoinnin? Aloittaminen ei yleensä ole harkittua vaan tupakointiin ajaudutaan satunnaisten kokeilujen kautta. Tupakkaan syntyykin

Lisätiedot

Tupakka. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit. Tupakka Published on Päihdelinkki.fi (https://www.paihdelinkki.fi)

Tupakka. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit. Tupakka Published on Päihdelinkki.fi (https://www.paihdelinkki.fi) Tupakka Mitä se on? Tupakka on stimulantteihin luokiteltu päihde. [1] Sitä valmistetaan kuivattamalla tupakkakasvien sukuun (nicotiana) kuuluvien kasvien lehtiä. Yleisin tupakkatuote on tupakka, jota poltetaan

Lisätiedot

15 Tupakka. s

15 Tupakka. s 15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon osuus tupakasta vieroitukseen Pohjois-Satakunnassa. Terveydenhoitaja/savuttomuushoitaja Posa Leena Peltomaa

Perusterveydenhuollon osuus tupakasta vieroitukseen Pohjois-Satakunnassa. Terveydenhoitaja/savuttomuushoitaja Posa Leena Peltomaa Perusterveydenhuollon osuus tupakasta vieroitukseen Pohjois-Satakunnassa Terveydenhoitaja/savuttomuushoitaja Posa Leena Peltomaa Tupakalle? Kyllä vai Ei? Lopputulos muuttuu vasta kun toiminta muuttuu.

Lisätiedot

Näin nujerrat tupakan.

Näin nujerrat tupakan. Näin nujerrat tupakan. 1 Opas onnistuneeseen lopettamiseen. 2 3 Nicorette tuplaa mahdollisuutesi onnistua. Onneksi olkoon, olet lopettamassa tupakointia. Se on yksi elämäsi parhaista päätöksistä! Varaudu

Lisätiedot

Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla

Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla Lue aina lääkepakkauksen mukana tuleva pakkausseloste. Lisätietoja haittavaikutusilmoituksen tekemisestä on osoitteessa https://www.terveydentukena.fi/eroontupakasta

Lisätiedot

TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO

TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 21.4.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Kommentaattorina Lisa Salonen terveydenedistämisen yhdyshenkilö Turun hyvinvointitoimiala

Lisätiedot

Tupakasta vieroitus. 14.11.08 Lilja-Marita Kiviaho, terveydenhoitaja

Tupakasta vieroitus. 14.11.08 Lilja-Marita Kiviaho, terveydenhoitaja Tupakasta vieroitus 1 Savuton Helsinki Laajapohjainen työryhmä laati vuoteen 2015 ulottuvan Savuton Helsinki ohjelman Helsinki julistautui 1.1.2007 savuttomaksi kaupungiksi Ensimmäisenä toimenpiteenä perustettiin

Lisätiedot

POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU Tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden tunnistaminen tupakasta vieroituksen edistäminen

POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU Tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden tunnistaminen tupakasta vieroituksen edistäminen POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU Tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden tunnistaminen tupakasta vieroituksen edistäminen Potilas osastolla/poliklinikalla Lähetteen käsittely, ajanvaraus ja kirje potilaalle Tupakkariippuvuus

Lisätiedot

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU Keskustele hetki Mikä jäätelö, karkki tms. on sinun mielestäsi hyvää? Voiko jäätelöstä tai karkista tulla riippuvaiseksi? Miksi? Miksi ei? MITÄ RIIPPUVUUKSIA TEILLÄ ON? Riippuvuus

Lisätiedot

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Oulu 20.5 2013

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Oulu 20.5 2013 Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja Filha/Kristiina Salovaara Oulu 20.5 2013 Muutoksen vaiheet Esiharkintavaihe (haluttomuus) Harkintavaihe (ambivalentti)

Lisätiedot

Diabetes ja tupakka- ja nikotiinituotteet

Diabetes ja tupakka- ja nikotiinituotteet Diabetes ja tupakka- ja nikotiinituotteet Reetta-Maija Luhta Kehittämissuunnittelija, terveydenhoitaja Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 11-12.4.2019

Lisätiedot

Nuuskatupakka vahingoittaa elimistöä

Nuuskatupakka vahingoittaa elimistöä Nuuskatupakka vahingoittaa elimistöä dos, el Kristiina Patja Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen terveyskeskus Tupakka, nikotiini ja media Kenen sanoja valitsemme? Haitallinen - vähemmän haitallinen haitaton?

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus. Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara

Tupakkariippuvuus. Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara Tupakkariippuvuus Oulu 20.5 2013 Filha / Kristiina Salovaara Tupakkariippuvuus Neurobiologia Psyyke- Kognitio-uskomukset Addiktio- nikotiinin säätely elimistössä Ehdollistunut mielihyväoppiminen Automatioitunut

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus ja lopettamista tukeva lääkehoito. 20.3.2014 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus

Tupakkariippuvuus ja lopettamista tukeva lääkehoito. 20.3.2014 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Tupakkariippuvuus ja lopettamista tukeva lääkehoito 20.3.2014 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Miksi terveydenhuollon tulee olla aktiivinen tupakasta vieroituksessa?

Lisätiedot

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa

Lisätiedot

Irti tupakasta. Suomen Apteekkariliitto 2009

Irti tupakasta. Suomen Apteekkariliitto 2009 Irti tupakasta 21 Suomen Apteekkariliitto 2009 2 Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina Tupakoinnin lopettaminen alkaa päätöksestä. Mitä paremmin tunnet omat tupakointitapasi ja -tarpeesi ja mitä enemmän

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU - Tupakointitottumusten kartoittaminen ja nikotiiniriippuvaisen potilaan hoitomalli

POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU - Tupakointitottumusten kartoittaminen ja nikotiiniriippuvaisen potilaan hoitomalli POTILAAN SAVUTTOMUUDEN POLKU - Tupakointitottumusten kartoittaminen ja nikotiiniriippuvaisen potilaan hoitomalli Potilas osastolla/poliklinikalla Savuton leikkaus Etelä- Pohjanmaalla Hoitosuositus Kysy,

Lisätiedot

Päivitettyä tietoa tupakasta. Keuhkoahtaumatautia sairastavan hyvä hoito Patrick Sandström Kajaani,

Päivitettyä tietoa tupakasta. Keuhkoahtaumatautia sairastavan hyvä hoito Patrick Sandström Kajaani, Päivitettyä tietoa tupakasta Keuhkoahtaumatautia sairastavan hyvä hoito Patrick Sandström Kajaani, 25.9.2017 Ketkä tupakoivat Suomessa? Sosioekonominen asema Mielenterveyspotilaat ja -kuntoutujat, työttömät,

Lisätiedot

Mitä Pohjoismaissa on tehty raskausajan tupakoinnin vähentämiseksi?

Mitä Pohjoismaissa on tehty raskausajan tupakoinnin vähentämiseksi? + Mitä Pohjoismaissa on tehty raskausajan tupakoinnin vähentämiseksi? Mikael Ekblad LT, erikoistuva lääkäri Kliininen opettaja, Yleislääketiede, Turun yliopisto Harjavallan terveyskeskus, KSTHKY (virkavapaalla)

Lisätiedot

L6 - PREVENT KURSSI ELINTAVAT TEEMAPÄIVÄ. Tupakasta vierotus Potilastapaus. Lehtori Tellervo Korhonen

L6 - PREVENT KURSSI ELINTAVAT TEEMAPÄIVÄ. Tupakasta vierotus Potilastapaus. Lehtori Tellervo Korhonen L6 - PREVENT KURSSI ELINTAVAT TEEMAPÄIVÄ Tupakasta vierotus Potilastapaus Lehtori Tellervo Korhonen E-mail: tellervo.korhonen@helsinki.fi SIDONNAISUUDET: Dosentti Tellervo Korhonen on antanut asiantuntijalausuntoja

Lisätiedot

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Savuttomuuden polku. Liisa Puirava 27.04.2012. Taustaa

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Savuttomuuden polku. Liisa Puirava 27.04.2012. Taustaa NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Savuttomuuden polku Liisa Puirava 27.04.2012 Northern Ostrobothnia Hospital District Taustaa Syyskuussa 2011 käynnistettiin kehittämistyö savuttomuuden edistämiseksi

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Keinoja tupakasta vieroitukseen Jokilaakson alueella th Virpi Raivonen 1

Keinoja tupakasta vieroitukseen Jokilaakson alueella th Virpi Raivonen 1 Keinoja tupakasta vieroitukseen Jokilaakson alueella 15.9.2011 th Virpi Raivonen 1 Nikotiiniriippuvuuden hoito Jämsän seudulla tupakoimattomuutta ohjaa savuton työryhmä eli prosessiryhmä - prossesikuvio(efficassa).

Lisätiedot

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro!

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Su(u)n vuoro! Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Tupakkatuotteet vahingoittavat koko elimistöä. Tupakointi aiheuttaa useita sairauksia sekä vaikeuttaa monien sairauksien hoitoa ja heikentää

Lisätiedot

Mites se tupakointi? Perheen tupakoimattomuuden tukeminen. Kristiina Patja KTL

Mites se tupakointi? Perheen tupakoimattomuuden tukeminen. Kristiina Patja KTL Mites se tupakointi? Perheen tupakoimattomuuden tukeminen Kristiina Patja KTL www.ktl.fi Aiheet Mitä on tupakka? Kehikko: Mikä on perhe? Lapsen oikeudet Lapsen elinkaari ja tupakka Raskausajan tupakointi

Lisätiedot

Filha/Kristiina Salovaara

Filha/Kristiina Salovaara Asiakkaan kohtaaminenmotivaatio ja vuorovaikutus Filha/Kristiina Salovaara 1 Sisältö Muutoksen vaiheet Motivoiva keskustelu ja kommunikaatio Motivaatio ja muutosvastarinta Työkaluja tupakoinnin lopettamisen

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettaminen Tupakoinnin lopettaminen Miksi kannattaa lopettaa? Suurin osa tupakoitsijoista haluaa lopettaa. Tupakoitsijoista lähes 80 prosenttia on yrittänyt lopettaa tupakoinnin jo monesti. Miksi lopettaminen kannattaa?

Lisätiedot

Mitä uutta Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito Käypä hoito suosituksessa?

Mitä uutta Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito Käypä hoito suosituksessa? Mitä uutta Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito Käypä hoito suosituksessa? Patrick Sandström Terveyden edistämisen seminaari Seinäjoki 6.3.2019 Työtä keuhkoterveyden hyväksi jo 110 vuotta

Lisätiedot

NAISTEN TAUDIT EPIDEMIOLOGIA

NAISTEN TAUDIT EPIDEMIOLOGIA NAISTEN TAUDIT Naisten tupakointi on lisääntynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Naisten altistuminen ympäristön tupakansavulle on vähentynyt Suomessa, mutta edelleen useat naiset toimivat ammateissa,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010 Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä

Lisätiedot

Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku

Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku Päihdeilmiö-rastirata Tehtävien purku Rasti 1. Totta vai tarua päihteistä 1. Yli 90 % tupakoivista aikuisista on aloittanut tupakoinnin alaikäisenä. Totta. Lähes kaikki nykyisin tupakoivat aikuiset ovat

Lisätiedot

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Kuopio 20.3 2014

Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja. Filha/Kristiina Salovaara Kuopio 20.3 2014 Motivaatio, vuorovaikutus ja työkaluja Filha/Kristiina Salovaara Kuopio 20.3 2014 Tupakkariippuvuus Neurobiologia Psyyke- Kognitio-uskomukset Addiktio- nikotiinin säätely elimistössä Ehdollistunut mielihyväoppiminen

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettaminen Tupakoinnin lopettaminen Miksi kannattaa lopettaa? Suurin osa tupakoitsijoista haluaa lopettaa. Tupakoitsijoista lähes 80 prosenttia on yrittänyt lopettaa tupakoinnin jo useampaan otteeseen. Miksi lopettaminen

Lisätiedot

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Tupakastavieroitusklinikoiden verkosto koko maahan? 4.4.2017 Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1526/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1526/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) 40 Asianro 1526/06.00.00/2018 Valtuustoaloite / Kuopion neuvoloissa häkämittarit käyttöön raskauden seurannassa Kokoomuksen valtuustoryhmä ja allekirjoittaneet

Lisätiedot

MITEN MOTIVOIN ASIAKASTA LOPETTAMAAN TUPAKOINNIN? OUTI SEPPÄLÄ

MITEN MOTIVOIN ASIAKASTA LOPETTAMAAN TUPAKOINNIN? OUTI SEPPÄLÄ MITEN MOTIVOIN ASIAKASTA LOPETTAMAAN TUPAKOINNIN? OUTI SEPPÄLÄ 230119 Tämä kuva, tekijä Tuntematon tekijä, käyttöoikeus: CC BY-NC-ND 1 OUTI SEPPÄLÄ KOULUTUS JA SIDONNAISUUDET LL 1984 HY, YEL 1998 HY Psykoterapeutti

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit

Lisätiedot

Työpaja tai oppitunti: Vieroitusmenetelmät

Työpaja tai oppitunti: Vieroitusmenetelmät Tavoite Tavoitteena on kerrata tai oppia tupakoinnin vieroitushoitomenetelmistä, vieroitushoitotuotteista ja niiden käytöstä. Tavoitteena on oppia ohjaamaan asiakasta, oikean tuotteen valintaa ja em. tuotteiden

Lisätiedot

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista

Lisätiedot

Tule, kuule ja osallistu

Tule, kuule ja osallistu Tule, kuule ja osallistu Tupakka arka asia? Kestääkö kanttisi miettiä tupakointiasi? Sari Rantanen Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Perusterveydenhuollon yksikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 25.01.2017

Lisätiedot

Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot

Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot Kari Raaska, LT Psykiatrian ja kliinisen farmakologian el Ylilääkäri HySHA:n psykiatrian ty Biomedicum 2014-12-2 Tupakointi ja lääkeinteraktiot

Lisätiedot

Hengitysliitto Heli ry:n opas. Tupakka ja terveys

Hengitysliitto Heli ry:n opas. Tupakka ja terveys Hengitysliitto Heli ry:n opas Tupakka ja terveys Tupakan historiaa 2 Tupakointi juontaa juurensa intiaanikulttuurista noin parin vuosituhannen takaa. Tupakkaa poltettiin aluksi symbolisena välineenä heimoyhteyden,

Lisätiedot

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN Jorma Hannukainen Thorax-verisuonikirurgian erikoislääkäri,eläkkeellä 19.3.2018 HESARI 5/2016 Olemme nyt Satakunnan sairaanhoitopiirissä samalla asialla. Tahtotilamme :tupakoimatta

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Rööki- teorian alkeet Tupakkariippuvuus ja sen hoito, ilman kuvia

Rööki- teorian alkeet Tupakkariippuvuus ja sen hoito, ilman kuvia Rööki- teorian alkeet Tupakkariippuvuus ja sen hoito, ilman kuvia Dos, el Kristiina Patja Käypä hoito toimitus KTL Sisältö Miksi tupakointi kiinnostaa yhteiskuntaa? Miksi tupakoidaan? Mitä tupakoinnin

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Suomalaisten tupakointi 1950-2014 (15-64v) 80 70 60 50 40

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman

Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman 1 Muutoksen vaiheet Esiharkintavaihe (haluttomuus) Harkintavaihe (ambivalentti)

Lisätiedot

Tupakoinnin puheeksiotto. Suun terveydenhuollon ammattilaisten on syytä omalta osaltaan puuttua sekä tupakointiin että alkoholin riskikäyttöön

Tupakoinnin puheeksiotto. Suun terveydenhuollon ammattilaisten on syytä omalta osaltaan puuttua sekä tupakointiin että alkoholin riskikäyttöön Tupakoinnin puheeksiotto Suun terveydenhuollon ammattilaisten on syytä omalta osaltaan puuttua sekä tupakointiin että alkoholin riskikäyttöön Käypä hoito-suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja

Lisätiedot