ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2007 2009"

Transkriptio

1 ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA Englannin kieli oppiaineena tarkoittaa opetusta ja tutkimusta, jonka kohteena on englantilaisen kielialueen kieli ja kulttuuri. Jyväskylän yliopistossa englannin kielen opetus ja tutkimus painottuu seuraaville alueille: nykyenglannin rakenteet ja käyttö, kielen oppiminen ja opetus, kielenkäyttö ja diskurssi sekä kielen suhde yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille hyvät edellytykset suuntautua englannin kielen opettajan ammattiin tai muihin kielen ja viestinnän asiantuntijan tehtäviin. Opinnot kehittävät näissä tehtävissä tarvittavia valmiuksia. Näistä keskeisiä ovat viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä monipuoliset tiedot kielen rakenteista ja käytöstä, kielen oppimisesta ja opettamisesta, kielen käytöstä teksteissä ja vuorovaikutuksessa sekä kielen merkityksestä yksilön ja yhteisöjen kannalta. Opintojen perustana ovat akateemisen työskentelyn perusvalmiudet: itsenäinen ja tavoitteellinen tiedonhankinta, tiedon kriittinen käsittely ja ongelman ratkaisu sekä kirjalliset ja suulliset viestintätaidot. Opetusohjelma sisältää kielitieteellisiä opintoja, kielitaito- ja viestintäopintoja sekä opintokokonaisuuksia kielentutkimuksen eri alueilta. Kaikille yhteisten perusopintojen tavoitteena on antaa perustiedot keskeisiltä alueilta sekä kehittää työskentelyn perusvalmiuksia. Aine- ja syventävissä opinnoissa voi suuntautua valitsemilleen alueille ja koota ohjelmaan erilaisia kokonaisuuksia kielen rakenteiden ja käytön, kielen oppimisen ja opettamisen, kielen ja diskurssin sekä kielen ja kulttuurin opinnoista. Valmistuneista suurin osa sijoittuu englannin opettajiksi peruskouluun, lukioihin, ammatillisiin oppilaitoksiin sekä aikuiskoulutukseen ja korkeakouluihin. Valmistuneita työskentelee myös asiantuntijoina yrityksissä ja organisaatioissa esimerkiksi sisällöntuottajan, lokalisoijan tai teknisen kirjoittajan tehtävissä sekä tutkijoina, kouluttajina, kielikonsultteina ja toimittajina. ENGLANNIN KIELEN OPINTOJEN RAKENNE Englannin kielen opinnot koostuvat perusopinnoista (30 opintopistettä), aineopinnoista (pääaineopiskelijat 50 opintopistettä, sivuaineopiskelijat 3intopistettä) ja syventävistä opinnoista (pääaineopiskelijat 80 opintopistettä, sivuaineopiskelijat 60 opintopistettä). Opintokokonaisuudet koostuvat 5 6 moduulista: perusopinnot moduuleista 1 5 sekä aine- ja syventävät opinnot moduuleista 1 6: Moduuli 1: Viestintä Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen Moduuli 4: Kielenkäyttö ja diskurssi 1

2 Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri Moduuli 6: Tutkimus Englannin kielen pääaineopiskelijat valitsevat aine- ja syventävissä opinnoissa suuntautumisvaihtoehdokseen joko kielen oppimisen ja opettamisen (moduuli 3), kielen ja diskurssin (moduuli 4) tai kielen ja kulttuurin (moduuli 5). Kaikille kielten opiskelijoille yhteinen opintojen rakenne ja yhteiset opintojaksot: ks. kielten laitoksen yhteinen opetussuunnitelma. Opintokokonaisuuksien rakenne: PERUSOPINNOT Pää- ja sivuaineopiskelijat: 30 opintopistettä. MODUULI 1: Viestintä 8 op EKIP101 Phonetics and Pronunciation EKIP102 Academic Writing 4 op EKIP103 Practical Grammar MODUUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö 7 op KLSP101, EKIP202 ja KLSP103 Näkökulmia kieleen EKIP204 Exploring Grammar 1 MODUULI 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 3 op EKIP301 Opi oppimaan vieraita kieliä EKIP302 Pääaineopiskelijat: Tuutorointi ja HOPS 1 op Sivuaineopiskelijat: HOPS 1 op MODUULI 4: Kieli ja diskurssi EKIP401 Texts and Literacy 3 op EKIP403 Introduction to Literary Studies MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri 7 op EKIP501 Culture and Society Tutorial EKIP502 British and American History 2

3 AINEOPINNOT Pääaineopiskelijat: 50 opintopistettä, sivuaineopiskelijat: 3intopistettä. Aineopinnoissa pääaineopiskelijat valitsevat suuntautumisvaihtoehdokseen Kielen oppimisen ja opettamisen (englannin opettajat), Kielen ja diskurssin tai Kielen ja kulttuurin (muut englannin asiantuntijat). Englannin opettajat (englannin opettajankoulutukseen suoravalitut, 50 op): MODUULI 1: Viestintä EKIA106 Kirjallisen viestinnän kurssi 3 op EKIA156 Suullisen viestinnän kurssi MODUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö Valinnainen opintojakso MODUULI 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 10 op EKIA301 Language Learning and Teaching tai KLSA120 Johdatus kielen oppimisen ja opettamisen tutkimukseen 3 op ja itseopiskelupaketti MODUULI 4: Kieli ja diskurssi Valinnainen opintojakso MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri Valinnainen opintojakso MODUULI 6: Tutkimus 1 EKIA650 Proseminaari ja kandidaatin tutkielma Valinnainen opintojakso Valinnainen opintojakso moduuleista 2 5, Valinnaisista opintojaksoista 5 10 op suoritetaan itseopiskeluna. 3

4 Englannin kielen asiantuntijat (suuntautumisvaihtoehto kielenkäyttö ja diskurssi tai kieli ja kulttuuri, 50 op): MODUULI 1: Viestintä EKIA106 Kirjallisen viestinnän kurssi 3 op EKIA156 Suullisen viestinnän kurssi MODUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö Valinnainen opintojakso MODUULI 4: Kielenkäyttö ja diskurssi KLS301 ja EKIA406 Introduction to Discourse Studies MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri EKIA505 Johdantokurssi tai EKIA501 Modern Cultural History MODUULI 6: Tutkimus 1 EKIA650 Proseminaari ja kandidaatin tutkielma Valinnaisia opintojaksoja moduuleista 2 5, 1, joista vähintään omasta suuntautumisvaihtoehdosta (4 tai 5). Valinnaisista opintojaksoista 5 10 op suoritetaan itseopiskeluna. Englannin sivuaineopiskelijat (3): MODUULI 1: Viestintä EKIA106 Kirjallisen viestinnän kurssi 3 op EKIA156 Suullisen viestinnän kurssi MODUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö Valinnainen opintojakso MODUULI 4: Kielenkäyttö ja diskurssi Valinnainen opintojakso MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri Valinnainen opintojakso Valinnaisia opintojaksoja moduuleista 2 5, 1. 4

5 Valinnaisista opintojaksoista 5 10 op suoritetaan itseopiskeluna. SYVENTÄVÄT OPINNOT Pääaineopiskelijat (80 op): MODUULI 1: Viestintä EKIS107 Kirjallisen viestinnän kurssi 3 op EKIS157 Suullisen viestinnän kurssi Aineopinnoissa valitun suuntautumisvaihtoehdon mukaan yhdestä seuraavista moduuleista: MODUULI 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 1 Valinnaisia opintojaksoja MODUULI 4: Kielenkäyttö ja diskurssi 1 Valinnaisia opintojaksoja MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri 1 Valinnaisia opintojaksoja MODUULI 6: Tutkimus 4 EKIS650 Pro gradu -seminaari Pro gradu -tutkielma 40 op Valinnaisia opintojaksoja moduuleista 2 6, 1 Valinnaisista opintojaksoista 5 1 suoritetaan itseopiskeluna (moduulit 2 5). Vähintään 20 op suoritetaan englannin kielen opintojaksoina (EKIS---). Sivuaineopiskelijat (60 op): MODUULI 1: Viestintä EKIS107 Valinnaisia opintojaksoja moduuleista op 5 MODUULI 6: Tutkimus 2 Pro gradu -seminaari

6 Kirjallisen viestinnän kurssi 3 op EKIS157 Suullisen viestinnän kurssi Sivututkielma 20 op Valinnaisista opintojaksoista 5 1 suoritetaan itseopiskeluna (moduulit 2 5). Vähintään 20 op suoritetaan englannin kielen opintojaksoina (EKIS---). Jos sivuaineopiskelija suorittaa vain ns. muut syventävät opinnot (40 op, ei sivututkielmaa), pro gradu -seminaarin sijasta suoritetaan valinnainen opintojakso moduuleista 2 6. Opintojaksojen kuvaukset: PERUSOPINNOT Moduuli 1: Viestintä 8 op Viestintäopintojen tavoitteena on kieli- ja viestintätaitojen kehittäminen. Opinnoissa kehitetään sekä yleisiä että akateemisen viestinnän taitoja. Hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on opinnoissa menestymisen ja tutkinnon suorittamisen keskeinen edellytys. Opetusohjelmaan sisältyvien kielitaito-opintojen lisäksi on tärkeää että jokainen opiskelija jatkuvasti kehittää kielitaitoaan myös itsenäisesti. EKIP101 PHONETICS AND PRONUNCIATION Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssi on johdatus fonetiikan peruskäsitteisiin. Kielistudioharjoituksissa keskitytään tunnistamaan suomen ja englannin foneettisten järjestelmien eroista johtuvat ääntämisongelmat ja korjaamaan oman ääntämyksen puutteet. Opiskelutapa: luennot ja kielistudioharjoitukset. Arviointi: jatkuva arviointi ja koe. Kirjallisuus: Michael Peacock, English Pronunciation. EKIP102 ACADEMIC WRITING 4 op Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssi johdattaa asiatekstien ja akateemisten tekstien kirjoittamiseen. Kurssilla käytetään prosessikirjoittamisen periaatteita: kirjoittaminen nähdään jatkuvana prosessina, jossa teksti rakennetaan palautteen ja uudelleen kirjoittamisen kautta arvioitavaan muotoon. Työskentely perustuu tavoitteiden asettamiseen, vertaispalautteen antamiseen sekä omien tavoitteiden ja työskentelyn arviointiin. Opiskelutapa: ryhmätapaamiset, vertaisarviointi, itsearviointi ja portfolio. Arviointi: osallistuminen opetukseen, vaaditut tehtävät ja portfolioarviointi. 6

7 EKIP103 PRACTICAL GRAMMAR Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoite on vahvistaa ja laajentaa opiskelijoiden englannin kielen kieliopin tuntemusta ja parantaa heidän kirjallisen ja suullisen kielitaitonsa oikeakielisyyttä. Kurssilla kerrataan ongelmallisiksi koettuja peruskielioppirakenteita ja perehdytään myös vaativampiin kielioppirakenteisiin. Opiskelutapa: luennot ja harjoitukset. Arviointi: harjoitukset ja tentti. Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö 7 op KLSP001, EKIP202 ja KLSP003 NÄKÖKULMIA KIELEEN 1. KLSP001 Johdatusta kieleen ja sen tutkimukseen Kohderyhmä: kaikki kielten opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Opintojakso toimii johdatuksena kielitieteellisiin opintoihin. Tavoitteena on luoda kuva kielentutkimuksen moniulotteisuudesta sekä hahmottaa kielentutkimuksen eri osa-alueita ja kysymyksenasetteluja. Arviointi: hyväksytty-hylätty. 2. EKIP202 Introduction to Language Study Kohderyhmä: englannin kielen pääaineopiskelijat ja ne sivuaineopiskelijat, jotka eivät ole suorittaneet vastaavaa kurssia muuhun kieliaineeseen. Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on perehdyttää opiskelijoita kielentutkimuksen keskeisiin lähtökohtiin, käsitteisiin ja menetelmiin ja antaa perusvalmiuksia englannin kielen muotojen, rakenteiden ja merkitysten analyysiin. Keskeisiä kurssilla käsiteltäviä aiheita ovat englannin kieli ilmiönä ja kielitieteellisen tutkimuksen kohteena ja kielen foneettisen, fonologisen, morfologisen, semanttisen ja pragmaattisen analyysin lähestymistavat. Opiskelutapa: luento tai pienryhmät. Arviointi: kotitentti. 3. KLSP003 Soveltavan kielentutkimuksen näkökulmia Kohderyhmä: kaikki kielten opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija soveltavan kielentutkimuksen ongelmanasetteluihin ja antaa opiskelijalle valmiudet pohtia monipuolisesti kielen suhdetta yksilöön, yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan. Opintojaksolla käsiteltävät teemat jakautuvat kielten laitoksen tutkimuksen painopistealueiden mukaan 1) kielen oppimiseen ja opettamiseen 2) kieleen ja diskurssiin sekä 3) kieleen ja kulttuuriin. Opiskelutapa: Kurssi koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisellä (Johdatusta kieleen ja sen tutkimukseen) ja kolmannella (Soveltavan kielentutkimuksen näkökulmia) järjestetään yhteiset luennot kaikille kielten laitoksen ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Yhteisiin luentoihin liittyy oheislukemista ja -tehtäviä. Suositus ajoituksesta: 1. opintovuosi. EKIP204 EXPLORING GRAMMAR 1 7

8 Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijoille yleiskatsaus englannin kielen syntaktisesta rakenteesta ja esitellä kielen analyysissa tarpeellisia kieliopin peruskäsitteitä. Kurssilla keskitytään englannin kielen rakenteelliseen analyysiin, mutta tavoitteena on tarkastella myös kielen rakenteen ja merkityksen suhdetta. Tarkoituksena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään syvällisemmin englannin kielioppia ja osoittaa, että kieltä voi analysoida useilla eri toisiinsa liittyvillä ja toisistaan riippuvilla tasoilla (sana, lause, lauseke ja virke). Kielen analyysissa lähdetään liikkeelle yksinkertaisista lause- ja virketason ilmiöistä ja edetään vähitellen laajempien tekstien analyysin. Opiskelutapa: luento, harjoitukset ja analyysitehtävät ryhmissä. Arviointi: aktiivinen osallistuminen ja kotitentti. Kirjallisuus: Exploring Grammar -kurssimateriaali. Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 3 op Perusopinnoissa keskitytään kielen oppimiseen ja opettamiseen kielenoppijan näkökulmasta. EKIP301 OPI OPPIMAAN VIERAITA KIELIÄ Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssi on peruskurssi kielitietoisuuteen ja se antaa valmiuksia oppia oppimaan vieraita kieliä (mikä on nyt asetettu tärkeäksi tavoitteeksi kieltenopetukselle mm. Eurooppalaisessa viitekehyksessä) kieli- ja kulttuuritaitojen ohella. Kurssin tavoitteena on innostaa opiskelijat pohtimaan kielenoppimisen eri puolia sekä omien kokemusten että alan uusimman tutkimustiedon avulla. Käsittelemme aiheita konkreettisesti ja suomalaisen oppijan (ja opettajan) arkeen sitoen ja ennakoiden koulumaailmassa lähivuosina tapahtuvia muutoksia. Opiskelutapa: alustukset, aktiivinen tuntityöskentely, vaiheistetut tehtävät, oppimistehtävät. Arviointi: kurssityö ja oppimistehtävät. EKIP302 TUUTOROINTI JA HOPS 1 op Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kyse on opettajatuutoroinnista eli ryhmätapaamisista jonkun oppiaineen opettajan kanssa. Tavoitteena on auttaa opiskelijaa osana ryhmää omaksumaan akateemisen opiskelun taitoja, tutustumaan yliopiston ja oman oppiaineensa käytänteisiin sekä suunnittelemaan opintojaan ja tutkintonsa rakennetta. Ryhmässä voidaan keskustella opintoihin, urasuunnitelmiin ja uuteen elämänvaiheeseen liittyvistä aiheista muiden ja opettajan kanssa. Ryhmään voidaan kutsua myös asiantuntijavieraita. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen ryhmät tapaavat esim. kerran lukukaudessa tai - vuodessa. Tuutoroinnissa aloitetaan ohjatusti myös HOPSin eli opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen. HOPS auttaa opintojen suunnittelussa ja hallinnassa sekä ohjaa opiskelijaa opinnoissa hänen omien tavoitteidensa mukaisesti. Se on itsetuntemuksen ja työskentelytapojen kehittämisen apuväline. HOPS antaa välineitä 8

9 pidemmän tähtäyksen suunnittelulle, aina työelämään asti. Samalla se on joustava: vahvuudet ja varsinkin tavoitteet voivat opintojen aikana muuttua. HOPSia tuleekin päivittää aika ajoin opintojen aikana. Opiskelutapa: ryhmätapaamiset n. kerran kuukaudessa lukukausien aikana ja mahdollisuus kahdenkeskisiin tapaamisiin tuutorin kanssa kerran lukukaudessa, jolloin voidaan tarkemmin keskustella opiskelijan henkilökohtaisista kysymyksistä. Suoritustapa: tuutorointi on tarkoitettu pääaineopiskelijoille; HOPSin laativat myös kaikki sivuaineopiskelijat. Moduuli 4: Kielenkäyttö ja diskurssi Tämän moduulin kurssien tavoitteena on antaa opiskelijoille perustietoja tekstin-, diskurssin- ja kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteistä ja analyysimenetelmistä. Opinnot kehittävät opiskelijoiden tietoisuutta niistä kielellisistä ja rakenteellisista keinoista, joita erityyppisissä diskursseissa hyödynnetään. Opintoja voi hyödyntää sekä tekstien analyysissä että asia- ja kaunokirjallisten tekstien kirjoittamis- ja lukemistehtävissä. EKIP401 TEXTS AND LITERACY 3 op Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat tekstin- ja diskurssintutkimuksen peruskäsitteisiin analysoimalla erilaisia tekstejä ja tuottamalla tekstejä erilaisiin tarkoituksiin. Tarkoituksena on myös kehittää kriittistä lukemista sekä kykyä tunnistaa ja analysoida erilaisia tapoja tuottaa ja välittää merkityksiä multimodaalisten tekstien avulla. Kurssilla tarkastellaan eri konteksteissa tuotettuja tekstejä (esim. arkielämä, työelämä, koulutus, uudet mediat) ja analysoidaan niiden välittämiä merkityksiä ja niiden vaikutuksia kohdeyleisöön ja yhteiskuntaan. Opiskelutapa: luennot, tekstien analyysitehtäviä ja tuottamista ryhmissä. Arviointi: aktiivinen osallistuminen ja kurssityö. EKIP403 INTRODUCTION TO LITERARY STUDIES Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssilla perehdytään joihinkin keskeisiin kaunokirjallisuuden analyysitapoihin. Opiskelijat oppivat erittelemään kriittisesti kaunokirjallisten tekstien sisältöä ja muotoa sekä tunnistamaan muodon ja merkityksen suhteita. Opiskelumuodot: luennot, tuntityöskentely ja kotitehtävät. Arviointi: tentti. Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri 7 op Kulttuuriopinnoissa perehdytään englanninkielisten maiden yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä tutustutaan kulttuurintutkimuksen kysymyksiin ja ilmiöihin. Tavoitteena on kehittää englanninkielisten alueiden historiallisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tuntemusta kielen kulttuurisen ja yhteiskunnallisen taustan ymmärtämiseksi. EKIP501 CULTURE AND SOCIETY TUTORIAL 9

10 Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssin tarkoitus on rohkaista opiskelijoita kriittiseen lukemiseen, kehittää heidän suullista kielitaitoaan ja samalla laajentaa heidän tietojaan englanninkielisestä maailmasta. Tunneilla analysoidaan neljää teosta ja keskustellaan niistä; teokset kuvaavat neljää eri englanninkielistä kulttuuria. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Opiskelijat lukevat kulloinkin käsiteltävän kirjan etukäteen. Vuoden mittaan opiskelijat osallistuvat pienryhmä- ja ryhmäkeskusteluihin sekä pitävät suullisen esityksen kirjasta tai siinä käsitellystä kulttuurista. Opiskelutapa: ryhmätyöskentely. Arviointi: aktiivinen osallistuminen tuntityöskentelyyn ja loppuraportti. Kirjallisuus: kukin opettaja ilmoittaa omissa ryhmissään käytettävät kirjat vuosittain kurssioppaassa. EKIP502 BRITISH AND AMERICAN HISTORY Kohderyhmä: ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssilla käsitellään Englannin ja Yhdysvaltojen historian kehityssuunnat viime vuosisatoina brittiläisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan nykyluonteen ymmärtämiseksi. Opiskelutapa: luennot. Arviointi: tentti. Kirjallisuus: opetusmoniste British and American History ja taustakirjallisuutta luennoitsijan ohjeiden mukaisesti. AINEOPINNOT Pääaineopiskelijat 50 opintopistettä, sivuaineopiskelijat 3intopistettä. Aineopinnoissa pääaineopiskelija valitsee suuntautumisvaihtoehdokseen joko kielen oppimisen ja opettamisen (moduuli 3), kielen ja diskurssin (moduuli 4) tai kielen ja kulttuurin (moduuli 5). Aineopintojen rakenne, ks. taulukot yllä. Opintojaksojen kuvaukset: Moduuleissa 1 5 kurssitarjonta vaihtelee vuosittain. Kunakin vuonna tarjottavien kurssien kuvaukset julkaistaan oppiaineen verkkosivuilla ja Korpissa. Moduulien 2 intojaksoista suoritetaan 5 10 op itseopiskeluna. Tarkat tiedot itseopiskelumahdollisuuksista julkaistaan vuosittain kurssioppaassa (esim. kirjatentit tai työssä oppiminen / työharjoittelu). Moduuli 1: Viestintä EKIA106 KIRJALLINEN VIESTINTÄ 3 op 10

11 EKIA156 SUULLINEN VIESTINTÄ Opiskelija suorittaa viestintämoduulista yhden kirjallisen viestinnän ja yhden suullisen viestinnän kurssin (yht. ). Tavoite ja sisältö: Viestintäopintojen tavoitteena on kehittää edelleen suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja. Painopisteenä on akateemisten ja työelämässä tarvittavien taitojen kehittäminen. Opiskelutapa: viikoittaiset ryhmätapaamiset. Arviointi: jatkuva arviointi, oppimispäiväkirja ja/tai kirjallinen tai suullinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: Oral Communication, Oral Communication for Teachers, Written Communication, Academic Writing: Step 2, Comparative Skills A, Creative Writing. Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö EKIA2-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Tavoite ja sisältö: Moduulin opintojen tavoitteena on syventää tietoa englannin kielen rakenteista ja käytöstä sekä antaa valmiuksia kieliopillisten ongelmien käsittelyyn ja analyysiin. Opinnot tarjoavat välineitä kielen rakenteiden ja merkitysten analyysiin sekä kehittävät analyysitaitoja, joita voi hyödyntää kielentutkimuksen eri alueilla. Opinnoissa perehdytään englannin kielen rakenteisiin ja merkityksiin, keskustellaan kieliopillisen kuvauksen perusteista, tarkastellaan kieliopillisia ilmiöitä eri näkökulmista sekä pohditaan kieliopillisia ongelmia kielen käytön ja opettamisen näkökulmasta. Opintotapat: luennot ja ryhmätyöskentely, oppimistehtävät, kirjalliset analyysitehtävät. Arviointi: kirjalliset tehtävät. Esimerkkejä kursseista: Exploring Grammar 2, Pedagogical Grammar. Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen Ne pääaineopiskelijat, joiden suuntautumisvaihtoehto on Kielen oppiminen ja opettaminen, suorittavat johdantokurssina joko Language Learning and Teaching tai Johdatusta kielen oppimisen tutkimukseen ja vähintään yhden valinnaisen opintojakson tästä moduulista. Johdantokurssi suoritetaan aineopintojen alkuvaiheessa. EKIA301 LANGUAGE LEARNING AND TEACHING Tavoite ja sisältö: Kurssilla perehdytään vieraan kielen oppimisen ja opettamisen peruskysymyksiin (ja tutkimukseen) ja myös kielitaidon arviointiin niin pitkälle kuin mahdollista Suomen koulumaailman näkökulmasta kurssikirjan ja sovellusharjoitusten avulla. Opiskelutapa: lukemista, harjoituksia, pari- ja ryhmätöitä, luentoja. Arviointi: kurssityö, aktiivinen osallistuminen tunneilla ja itsearviointi Kurssikirja: Keith Johnson, An introduction to foreign language learning and teaching. tai 11

12 KLSA120 JOHDATUS KIELEN OPPIMISEN JA OPETTAMISEN TUTKIMUKSEEN (kurssi 3 op ja itseopiskelupaketti ) Kohderyhmä: kurssi on suunnattu kaikille kielten laitoksen opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita kielen oppimisesta ja opettamisesta toisena tai vieraana kielenä. Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää erilaisia toisen/vieraan kielen oppimiseen vaikuttavia tekijöitä ja tuntee alan tutkimuksen keskeisimmät suuntaukset ja käsitteet. Kurssilla perehdytään myös keskeisimpiin vieraan kielen opettamisen kysymyksiin ja luodaan katsaus kielenopetuksen eri menetelmiin. Tavoitteena on myös kielitaidon arvioinnin peruskäsitteiden tuntemus. Kurssi tähtää siihen, että opiskelija ymmärtää alueen keskeisiä tutkimuskysymyksiä ja tutkimuksen menetelmiä siten, että osaa lukea alan tutkimuskirjallisuutta ja myöhemmin hyödyntää tietoa omassa kandidaatin- ja pro gradu -tutkielmassaan. Opiskelutapa: Luennot, ryhmätyöt, kotitehtävät ja oheislukemista. Kurssi laajennetaan 5 op:n suuruiseksi itseopiskelupaketin avulla. EKIA3-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Tavoite ja sisältö: Opinnoissa keskitytään kielen oppimiseen ja opettamiseen aineenopettajan näkökulmasta. Tarkoitus on perehtyä kielen oppimisen (ja opetuksen) keskeisiin ilmiöihin ja ongelmiin, teorioihin ja menetelmiin. Moduuli antaa valmiuksia aihetta koskevan tutkimuksen tekemiseen ja opettajan käytännön työhön (mm. opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin). Opiskelutapa: vaihtelee kurssista toiseen (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät, verkkokeskustelu). Arviointi: arviointitavat vaihtelevat eri kursseilla (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit). Esimerkkejä kursseista: What is a Word, Teoriaa ja käytäntöä opettajan työhön, Yleiseurooppalainen viitekehys ja eurooppalainen kielisalkku, Kaksikielisyys, Kielitaidon arviointi, Kieliteknologia. Moduuli 4: Kielenkäyttö ja diskurssi Ne pääaineopiskelijat, jotka valitsevat suuntautumisvaihtoehdokseen joko Kielenkäyttö ja diskurssi tai Kielen ja kulttuurin, suorittavat kummankin moduulin (4 ja 5) johdantokurssin aineopintojen alkuvaiheessa (Introduction to Discourse Studies ja Modern Cultural History) ja lisäksi vähintään yhden valinnaisen opintojakson valitsemastaan suuntautumisvaihtoehdosta. KLSA301 ja EKIA406 INTRODUCTION TO DISCOURSE STUDIES Opintojaksossa on kaksi osaa: Johdatus diskurssintutkimukseen ja Working with Discourse. Kohderyhmä: englannin kielen pääaineopiskelijat, joiden suuntautumisvaihtoehto on Kielenkäyttö ja diskurssi tai Kieli ja kulttuuri. Muut englannin opiskelijat voivat suorittaa kurssin valinnaisena opintojaksona. 12

13 KLSA301 Johdatus diskurssintutkimukseen 3 op Kohderyhmä: kaikki aineopintoja suorittavat kielten opiskelijat, jotka valitsevat laitoksen suuntautumisvaihtoehdon kielenkäyttö ja diskurssi. Tavoite ja sisältö: Kurssi johdattelee diskurssintutkimuksen perusajatuksiin. Lähtökohtana on kielenkäytön tarkastelu tekstuaalisena, diskursiivisena ja sosiaalisena toimintana erilaisissa vuorovaikutuksellisissa, institutionaalisissa ja yhteiskunnallisissa tilanteissa. Kurssilla tutustutaan diskurssintutkimuksen kenttään, sen peruskäsitteisiin ja tapoihin tarkastella kielenkäyttöä. Kurssin aikana perehdytään erilaisiin diskurssintutkimuksen suuntauksiin, muun muassa kriittiseen diskurssianalyysiin, genretutkimukseen, keskustelunanalyysiin sekä monikielisyyden, identiteettien ja multimodaalisuuden tutkimukseen, ja harjoitellaan erilaisia tapoja analysoida kielenkäyttöä kontekstissaan. Opiskelutapa: Kurssi koostuu luennoista, oheislukemistosta, analyysiharjoituksista ja kotitentistä. EKIA406 Working with Discourse Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoite on syventää Johdatus diskurssintutkimukseen -kurssilla opittuja peruskäsitteitä ja soveltaa niitä englanninkielisten tekstien ja puheen analyysiin. Opiskelutapa: harjoitukset. EKIA4-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Tavoite ja sisältö: Opinnoissa perehdytään puhutun diskurssin ja erityyppisten asia- ja kaunokirjallisten tekstien erityispiirteisiin. Tärkeä tavoite on lisätä opiskelijoiden tietoja tekstien, puheen ja vuorovaikutuksen sekä tekstitaitotutkimuksen käsitteistä ja menetelmistä ja ohjata heitä soveltamaan näitä käsitteitä ja menetelmiä eri tyyppisten diskurssien analyysiin. Opiskelutapa: Vaihtelee eri kursseilla (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät). Arviointi: arviointitavat vaihtelevat eri kursseilla (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit). Esimerkkejä kursseista: Introduction to Text Analysis, Tekninen viestintä, American Novels, Introduction to the Romantics, Literary Texts proosa ja Literary Texts runous. Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri (kukin kurssi ) Ne pääaineopiskelijat, jotka valitsevat suuntautumisvaihtoehdokseen joko Kielenkäytön ja diskurssin tai Kielen ja kulttuurin, suorittavat kummankin moduulin (4 ja 5) johdantokurssin aineopintojen alkuvaiheessa (Introduction to Discourse Studies ja Johdantokurssi tai Modern Cultural History) ja lisäksi vähintään yhden valinnaisen opintojakson valitsemastaan suuntautumisvaihtoehdosta. EKIA505 JOHDANTOKURSSI tai EKIA501 MODERN CULTURAL HISTORY 13

14 Kohderyhmä: Englannin kielen pääaineopiskelijat, joiden suuntautumisvaihtoehto on Kielenkäyttö ja diskurssi tai Kieli ja kulttuuri. Muut englannin opiskelijat voivat suorittaa kurssin valinnaisena opintojaksona. Tavoite ja sisältö: Kurssilla tarkastellaan länsimaisen kulttuurihistorian kehityslinjoja luvulta nykyaikaan. Eräs kurssin pääteemoista on tiedon käsite: miten tieto muodostuu (tai miten ajattelemme sen muodostuvan). Kurssilla myös verrataan keskenään länsimaisia ja muiden kulttuurien käsityksiä. Opiskelutapa: luennot ja kirjallisuus. Arviointi: tentti. Kirjallisuus: moniste Modern Cultural History ja muu kirjallisuus ohjeiden mukaisesti. EKIA5-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Tavoite ja sisältö: Moduulin opinnot tarjoavat mahdollisuuden syventyä kulttuurintutkimuksen kysymyksiin ja tarkastella kielen merkitystä yksilön, yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta eri teoreettisista näkökulmista. Opiskelutapa: itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely viikoittaisissa tapaamisissa, luennot ja harjoitukset/tehtävät tai luennot. Arviointi: kirjalliset tehtävät, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit, esseet tai kirjallinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: Irish History, A Century of Social Change, Education and Society, The Story of English. Moduuli 6: Tutkimus (1, vain pääaineopiskelijoille) Opinnoissa tutustutaan tutkimuksen teon perusteisiin. Metodiopinnoissa tutustutaan tutkimusalueisiin ja -menetelmiin, proseminaarissa perehdytään tutkimusongelman rajaamiseen ja käsittelyyn, tutkimusmenetelmien valintaan ja soveltamiseen sekä tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. EKIA650 PROSEMINAARI Proseminaari koostuu kaikkien kielten yhteisestä osuudesta (Tutkielman laatimisen perusteet) ja oppiainekohtaisesta seminaarityöskentelystä. Kandidaatintutkielma tehdään proseminaarissa. 1. KLSA077 Tutkielman laatimisen perusteet Kohderyhmä: kaikki kielten pääaineopiskelijat. Tavoite ja sisältö: Kurssilla tutustutaan tutkimusprosessin eri vaiheisiin ja tutkielman laatimiseen: aiheen valintaan ja aineistoihin, aineiston keruuseen ja analyysiin sekä tutkielmatekstin rakentamiseen. Kurssi esittelee tutkimusprosessia erilaisten käytännön esimerkkien kautta. Opiskelutapa: Proseminaari alkaa kielten laitoksen yhteisellä kurssilla tutkielman laatimisen perusteista. Kurssi kestää yhden periodin, ja osallistujat kirjoittavat siitä kokoavan loppuraportin, joka palautetaan oman proseminaariryhmän ohjaajalle. Kurssin jälkeen proseminaari jatkuu oppiainekohtaisissa proseminaariryhmissä. 14

15 Suositus ajoituksesta: 2. tai 3. opiskeluvuosi. 2. EKIA650 Proseminaari Kohderyhmä: englannin kielen pääaineopiskelijat. Ajoitus: 3. opintovuosi. Edeltävät opinnot: perusopinnot ja vähintään kaksi aineopintojen valinnaista opintojaksoa proseminaarin aihealueelta. Tavoite ja sisältö: Proseminaarin tarkoituksena on tutustua tutkimusprosessin eri vaiheisiin, laatia tutkimussuunnitelma, tehdä pienimuotoinen empiirinen tutkimus ja tuottaa tutkimusraportti (= kandidaatintutkielma) ja siten valmentaa opiskelijoita pro gradu - tutkielman tekemiseen. Tutkimusprosessin edetessä tutustutaan tiedonhankintaan ja lähdekirjallisuuden käyttöön, aiheen rajaamiseen, tutkimuskysymyksen muotoiluun, aineiston keräämiseen, analysointiin ja tutkimusraportin kirjoittamiseen. Kandidaatintutkielma laaditaan prosessikirjoittamisen periaatteita noudattaen. Proseminaarin aihe on suhteellisen vapaa, mutta sen täytyy liittyä oppiaineen suuntautumisvaihtoehtoihin (kielen oppiminen ja opettaminen, kielenkäyttö ja diskurssi, kieli ja kulttuuri). Opiskelutapa: ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely, henkilökohtainen ohjaus, 2 lk. Arviointi: tutkimussuunnitelma ja kandidaatintutkielma. SYVENTÄVÄT OPINNOT Syventävissä opinnoissa pääaineopiskelijan suuntautumisvaihtoehto on aineopinnoissa tehdyn valinnan mukaisesti joko Kielen oppiminen ja opettaminen (moduuli 3), Kielenkäyttö ja diskurssi (moduuli 4) tai Kieli ja kulttuuri (moduuli 5). Syventävien opintojen rakenne, ks. taulukot yllä. Kurssitarjonta vaihtelee vuosittain. Kunakin vuonna tarjottavien kurssien kuvaukset julkaistaan oppiaineen verkkosivuilla ja Korpissa. Tiedot itseopiskelumahdollisuuksista julkaistaan vuosittain kurssioppaassa ja oppiaineen verkkosivuilla (esim. kirjatentit tai työssä oppiminen / työharjoittelu). Moduuli 1: Viestintä EKIS107 KIRJALLINEN VIESTINTÄ 3 op EKIS157 SUULLINEN VIESTINTÄ Opiskelija suorittaa viestintämoduulista yhden kirjallisen viestinnän ja yhden suullisen viestinnän kurssin (yht. ). Tavoite ja sisältö: Viestintäopintojen tavoitteena on kehittää edelleen suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja. Painopisteenä on akateemisten ja työelämässä tarvittavien taitojen kehittäminen. Opiskelutapa: viikoittaiset ryhmätapaamiset. 15

16 Arviointi: jatkuva arviointi, oppimispäiväkirja ja/tai kirjallinen/suullinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: Comparative Skills B, English for Professional Life, Oral Communication. Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö EKIS2-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Tavoite ja sisältö: Moduulin opintojen tavoitteena on syventää tietoa englannin kielen rakenteista ja käytöstä sekä antaa valmiuksia kieliopillisten ongelmien käsittelyyn ja analyysiin. Opinnot tarjoavat välineitä kielen rakenteiden ja merkitysten analyysiin sekä kehittävät analyysitaitoja, joita voi hyödyntää eri kielen tutkimuksen alueilla. Opinnoissa perehdytään englannin kielen rakenteisiin ja merkityksiin, keskustellaan kieliopillisen kuvauksen perusteista, tarkastellaan kieliopillisia ilmiöitä eri näkökulmista sekä pohditaan kieliopillisia ongelmia kielen käytön ja opettamisen näkökulmasta. Opintomuodot: luennot ja ryhmätyöskentely, oppimistehtävät, kirjalliset analyysitehtävät. Arviointi: kirjalliset tehtävät. Esimerkkejä kursseista: Grammar in Discourse ja Sociolinguistics. Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen EKIS3-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Kielen oppiminen ja opettaminen -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 1. Kohderyhmä: Opettajan ammattiin kouluttautuvat. Tavoite ja sisältö: Opinnoissa keskitytään kielen oppimiseen ja opettamiseen aineenopettajan näkökulmasta. Tarkoitus on laajentaa tai syventää ymmärrystä kielen oppimisen (ja opetuksen) keskeisistä ilmiöistä ja ongelmista sekä tietämystä teorioista ja menetelmistä. Moduuli antaa lisää valmiuksia aihetta koskevan tutkimuksen tekemiseen ja opettajan käytännön työhön (mm. opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin). Opiskelutapa: Vaihtelee eri kursseilla (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät, verkkokeskustelu). Arviointi: Arviointitavat vaihtelevat eri kursseilla (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit). Esimerkkejä kursseista: Teaching Language through Texts, Teaching and Learning Vocabulary, Toisen kielen oppiminen, Teoriaa ja käytäntöä opettajan työhön, Yleiseurooppalainen viitekehys ja eurooppalainen kielisalkku, Kaksikielisyys, Kielitaidon arviointi ja Kieliteknologia. Moduuli 4: Kielenkäyttö ja diskurssi EKIS4-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi 16

17 Kielenkäyttö ja diskurssi -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 1. Kohderyhmä: Opinnot on tarkoitettu ensisijaisesti niille opiskelijoille, jotka eivät osallistu opettajankoulutukseen vaan tavoittelevat kieliasiantuntijan tehtäviä erilaisissa yrityksissä ja muissa organisaatioissa esimerkiksi sisällöntuottajina, kielenhuoltajina, tiedottajina, lokalisoijina tai teknisinä kirjoittajina. Tavoite ja sisältö: Kokonaisuus tarjoaa teoreettiseen ja tutkimustietoon perustuvia näkökulmia niihin tehtäviin, joita kirjoitetuilla ja puhutuilla teksteillä ja vuorovaikutuksella on eri konteksteissa. Se tarjoaa välineitä ja valmiuksia analysoida ja ymmärtää niitä sekä taitoja toimia erilaisissa kieli- ja tekstiympäristöissä. Sisällöllisesti opinnoissa painottuu diskurssin tutkimus laveasti ymmärrettynä: tekstien, puheen, vuorovaikutuksen, kirjoittamisen, lukemisen ja viestinnän tutkimus. Näitä keskeisiä opintoja tukevat kielentutkimuksen erityisalueiden kurssit, kirjallisuuden ja kulttuurin opinnot ja erilaiset käytännön valmiuksia harjoittavat kielitaito- ja viestintäkurssit. Opiskelutapa: vaihtelee eri kursseilla (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät). Arviointi: arviointitavat vaihtelevat (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit). Esimerkkejä kursseista: Analysing New Media Texts, The Study of Talk and Interaction, Pragmatics, Kriittinen diskurssianalyysi, Tekninen kirjoittaminen, Shakespeare ja T.S. Eliot. Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri EKIS5-- VALINNAISET OPINTOJAKSOT kukin kurssi Kieli ja kulttuuri -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 1. Tavoite ja sisältö: Moduulin opinnot tarjoavat mahdollisuuden syventyä kulttuurintutkimuksen kysymyksiin ja tarkastella kielen merkitystä yksilön, yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta eri teoreettisista näkökulmista. Opiskelutapa: itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely viikoittaisissa tapaamisissa, luennot ja harjoitukset/tehtävät tai luennot. Arviointi: Kirjalliset tehtävät, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit, esseet tai kirjallinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: English as a Global Language, English Society through Drama, Irish History, Shakespeare, Kaksikielisyys ja Kieli ja identiteetti. Moduuli 6: Tutkimus (pääaineopiskelijat 4, sivuaineopiskelijat 2) EKIS650 PRO GRADU -SEMINAARI Kohderyhmä: Seminaari on pakollinen pääaineopiskelijoille ja niille sivuaineopiskelijoille, jotka tekevät tutkielman. 17

18 Tavoite ja sisältö: Seminaarin tarkoitus on tukea pro gradu -tutkielman suunnittelua ja edistymistä. Tavoitteena on ohjata tutkielman tekoa työn eri vaiheissa ja antaa välineitä tavoitteiden ja tutkimusongelman rajaamiseen, menetelmien valintaan ja soveltamiseen sekä tutkielman kirjoittamiseen. Seminaariin osallistutaan siihen saakka, kunnes pro gradu -tutkielma on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että se valmistuu ohjaajan kanssa sovitun suunnitelman mukaisesti. Seminaarityöskentelyyn osallistutaan kuitenkin vähintään yhden lukukauden ajan. Opiskelutapa: ryhmätapaamiset, itsenäinen työskentely, henkilökohtainen ohjaus. Arviointi: aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn, tutkimussuunnitelma, 3 4 lukua tai ohjaajan kanssa sovittava määrä tutkielmatekstiä. EKIS699 PRO GRADU -TUTKIELMA (pääaineopiskelijat 40 op, sivuaineopiskelijoiden sivututkielma 20 op) Pro gradun tarkoitus on kehittää valmiuksia itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittelyyn ja kriittiseen arviointiin sekä uuden tiedon tuottamiseen ja soveltamiseen (tutkimuksen perusvalmiudet). Tutkielman tavoitteena on kehittää kykyä hahmottaa ja käsitellä valittu tutkimusongelma tai tehtävä, hyödyntää siihen soveltuvia käsitteitä ja menetelmiä tehtävän ratkaisemiseksi ja tuottaa itsenäisesti laadittu kirjallinen raportti, jossa myös arvioidaan työn merkitystä ja antia. Tutkielma kirjoitetaan itsenäisesti tai parin kanssa. Tutkielma voi olla tyypiltään (1) tutkimusraportti, jossa kuvataan valitun tutkimustehtävän toteuttaminen, (2) kirjallisiin (ja muihin, esim. www) lähteisiin perustuva kriittinen arvio ja tiivistelmä, jossa kartoitetaan jonkin tieteenalan tutkimusta tai tiettyyn kysymykseen tai ongelmaan liittyvää tutkimusta tai (3) kriittinen, teoreettisesti perusteltu tutkimus jonkin ammatillisen tehtävän toteuttamisesta (esim. opetus- tai koulutusaineiston suunnittelu (ja kokeilu), käännöstyön toteuttaminen, ammatillisten tekstien tuottaminen ja arviointi, työtilanteiden ja -käytänteiden tutkimus ja kehittäminen tai toiminta- tai interventiotutkimus). Tarkempaa tietoa tutkielmista kurssioppaassa (Course Guide) ja oppiaineen verkkosivuilla. Opintojaksojen ja -kokonaisuuksien arviointi: Arvioinnissa käytetään Jyväskylän yliopiston yleisiä arviointimenetelmiä, ellei kurssikuvauksessa toisin mainita. Perusopintojen viestintäkursseista tulee saada vähintään hyviä tietoja vastaava arvosana, jotta opintokokonaisuuden arvosanaksi voi tulla hyvät tai erinomaiset tiedot. Opintojaksojen opintoviikot Ne opiskelijat, jotka haluavat jatkaa tutkinnon suorittamista poistuvan tutkintojärjestelmän mukaisesti, saavat opintojaksoista opintoviikkoja seuraavasti: 1 op = 1 ov = 2 ov 18

19 3 op = 2 ov = 3 ov 1 = 10 ov (proseminaari ja kandidaatin tutkielma). Yleiset ohjeet Yksityiskohtaiset tiedot vuosittain tarjottavista kursseista ilmenevät ohjelmasta (Programme) ja kurssikuvauksista (Course Descriptions) oppiaineen verkkosivuilta. Tietoja itseopiskelumahdollisuuksista on kurssioppaassa (Course Guide) ja oppiaineen verkkosivuilla. Opetussuunnitelmaan sisältyvät kuulustelut ja uusintatentit pidetään joko oppiaineen omina tenttipäivinä tai humanistisen tiedekunnan tenttipäivinä. Tenttipäivät (exam timetable) ilmoitetaan lukukausittain oppiaineen ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla. 19

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2005-2007 Englannin kieli oppiaineena tarkoittaa opetusta ja tutkimusta, jonka kohteena on englantilaisen kielialueen kieli ja kulttuuri. Jyväskylän yliopistossa englannin

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012 ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012 Oppiaineessa annettava opetus perustuu opetussuunnitelmaan. Se on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, miten ja mitä opiskellaan. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012 Oppiaineessa annettava opetus perustuu opetussuunnitelmaan. Se on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, miten ja mitä opiskellaan. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI

UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli Ti 4.9.2018 JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opetus työskentelytavat ryhmäkoot läsnäolo opiskelukaverit ja ryhmäytyminen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI ENGLISH UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ DEPARTMENT OF LANGUAGE AND COMMUNICATION STUDIES KIELI- JA VIESTINTÄTIETEIDEN LAITOS

ENGLANNIN KIELI ENGLISH UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ DEPARTMENT OF LANGUAGE AND COMMUNICATION STUDIES KIELI- JA VIESTINTÄTIETEIDEN LAITOS ENGLANNIN KIELI ENGLISH UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ DEPARTMENT OF LANGUAGE AND COMMUNICATION STUDIES KIELI- JA VIESTINTÄTIETEIDEN LAITOS Tervetuloa Jyväskylän yliopistoon Onnittelut: opinto-oikeus englannin

Lisätiedot

OPINTOSUORITUSOTE. Opinto-oikeudet: Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot: Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, opintosuoritukset:

OPINTOSUORITUSOTE. Opinto-oikeudet: Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot: Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, opintosuoritukset: Sivu 1 / 6 Sukunimi: Mäkelä Etunimet: Jenni Emilia Kirjoilletulo yliopistoon: 1.9.2009 Opiskelijanumero: 1002113350 Syntymäaika: 9.1.1990 Opinto-oikeudet: Opinto-oikeuden tyyppi: Perustutkinto-opiskeluoikeus

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI ENGLISH

ENGLANNIN KIELI ENGLISH ENGLANNIN KIELI ENGLISH University of Jyväskylä Department of Languages Kielten laitos Tervetuloa Jyväskylän yliopistoon! Onnittelut: opinto-oikeus englannin kieleen Tervetuloa opiskelemaan kielten laitokselle

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Lyhenteet P = pakollinen (obligatorisk) VV = vapaasti valittava (fritt valbar) Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot pääaineittain Kandidaattiopinnot Pääaine englanti,

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan venäjän asiantuntijoiksi

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 405177 Kielioppi (RRA101) 6 op 405178 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot 249 Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opintojen työmäärä 1 op vastaa n. 27 tunnin työpanosta, johon sisältyvät sekä kontaktiopetuksen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT

ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT 1 KIELIOPINNOT KIELIOPINNOT... 1 ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT... 2 X-5 Vieras kieli englanti (5 op)... 2 X-6 Vieras kieli saksa (5 op)... 5 X-7 Toinen kotimainen kieli ruotsi (3 op)... 6 X-0 Toinen

Lisätiedot

2 Opintojen kesto ja laajuus

2 Opintojen kesto ja laajuus Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (epävirallinen, lyhennetty suomennos) Alkuperäiset saksankieliset tutkintovaatimukset on julkaistu Wienin yliopiston ilmoituslehdessä (Mitteilungsblatt

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJOILLE,

FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJOILLE, FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJOILLE, 80 op FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT SIVUAINEOPISKELIJOILLE, 60 op Tavoitteet: Itsenäinen perehtyminen foneettiseen tutkimukseen Edellytykset: Esitiedot:

Lisätiedot

Mitoitussuositus. Opetussuunnitelmien suunnitteluun

Mitoitussuositus. Opetussuunnitelmien suunnitteluun Mitoitussuositus Opetussuunnitelmien suunnitteluun Mitoitussuositus Opetussuunnitelmien suunnitteluun Päätöspäivämäärä 01.06.2012 Opintojen mitoitus ja oppiminen Aika on oppimisen välttämätön edellytys

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi 2017 2018 Tässä opetusohjelmassa on opetustiedot niistä opinnoista, jotka on merkitty alla

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista:

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Opiskelijakyselyn tulosten yhteenveto Kehitysehdotuksien puintia Vapaamuotoista keskustelua (kysymyksiä, vastauksia, neuvoja, murheita) Kiva, että olet tullut

Lisätiedot

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto. 1. vuosi. 1. periodi 2. periodi 3. periodi 4.

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto. 1. vuosi. 1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto 1. vuosi JOVP1 Johdatus viestintään ja JOVP2 Vuorovaikutuksen JOVP3 Viestinnän etiikka ja JOVP4 Mediahistoria ja mediaan 5 op perusteet 5 op oikeus 5 op

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

DILAPORT. Digital Language Portfolio. -Kielisalkkutyöskentelyn sovellus verkkoon. AMKpäivät. Kotka

DILAPORT. Digital Language Portfolio. -Kielisalkkutyöskentelyn sovellus verkkoon. AMKpäivät. Kotka DILAPORT Digital Language Portfolio -Kielisalkkutyöskentelyn sovellus verkkoon Minna Scheinin, Turun ammattikorkeakoulu Teemat kielisalkkutyöskentelystä pedagogisia lähtökohtia kielisalkkutyöskentelyn

Lisätiedot

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet Opintojaksot Perusopinnot 25 op 687600P Johdatus taidehistoriaan 5 op 687601P Taidehistorian peruskurssi 13 op 687602P Kotimaan ekskursio 3 op 687603P Valinnaiset opinnot 4 op Aineopinnot 35 op 687604A

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009)

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009) Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 402087 Kielioppi (RRA101) 5 op 402088 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille ti 29.4.2014 klo 16.00 sali L209 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20

Lisätiedot

Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1

Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1 Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1 Kulttuurienvälinen viestintä Maailma pienenee, viestintäteknologia otetaan käyttöön ja matkailu lisääntyy. Yritykset ja yhteisöt suuntaavat toimintaansa yhä globaalimmin.

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 27.4.2017 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot