ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA Englannin kieli oppiaineena tarkoittaa opetusta ja tutkimusta, jonka kohteena on englantilaisen kielialueen kieli ja kulttuuri. Jyväskylän yliopistossa englannin kielen opetus ja tutkimus painottuu seuraaville alueille: nykyenglannin rakenteet ja käyttö, kielen oppiminen ja opetus, diskurssit ja tekstitaidot sekä kielen suhde yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille hyvät edellytykset suuntautua englannin kielen opettajan ammattiin tai muihin kielen ja viestinnän asiantuntijan tehtäviin. Opinnot kehittävät näissä tehtävissä tarvittavia valmiuksia. Näistä keskeisiä ovat viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä monipuoliset tiedot kielen rakenteista ja käytöstä, kielen oppimisesta ja opettamisesta, kielen käytöstä teksteissä ja vuorovaikutuksessa sekä kielen merkityksestä yksilön ja yhteisöjen kannalta. Opintojen perustana ovat akateemisen työskentelyn perusvalmiudet: itsenäinen ja tavoitteellinen tiedonhankinta, tiedon kriittinen käsittely ja ongelman ratkaisu sekä kirjalliset ja suulliset viestintätaidot. Opetusohjelma sisältää kielitieteellisiä opintoja, kielitaito- ja viestintäopintoja sekä opintokokonaisuuksia kielentutkimuksen eri alueilta. Kaikille yhteisten perusopintojen tavoitteena on antaa perustiedot keskeisiltä alueilta sekä kehittää työskentelyn perusvalmiuksia. Aine- ja syventävissä opinnoissa voi suuntautua valitsemilleen alueille ja koota ohjelmaan erilaisia kokonaisuuksia kielen rakenteiden ja käytön, kielen oppimisen ja opetuksen, diskurssin tutkimuksen sekä kielen ja kulttuurin opinnoista. Valmistuneista suurin osa sijoittuu englannin opettajiksi peruskouluun, lukioihin, ammatillisiin oppilaitoksiin sekä aikuiskoulutukseen ja korkeakouluihin. Valmistuneita työskentelee myös asiantuntijatehtävissä yrityksissä ja organisaatioissa (esim. sisällöntuottajan, lokalisoijan tai teknisen kirjoittajan tehtävät) sekä tutkijoina, kouluttajina, kielikonsultteina ja toimittajina. Yleiset ohjeet Yksityiskohtaiset tiedot kaikista kursseista ilmenevät kurssioppaasta (Course Guide) ja oppiaineen verkkosivuilta. Lukuvuoden aikana uudet tiedot ilmoitetaan ilmoitustaululla ja verkkosivuilla. Osa valinnaisista opintojaksoista suoritetaan itsenäisesti. Tietoja itseopiskelumahdollisuuksista on kurssioppaassa ja oppiaineen verkkosivuilla ( Opetussuunnitelmaan sisältyvät kuulustelut ja uusintatentit pidetään joko oppiaineen omina tenttipäivinä tai humanistisen tiedekunnan tenttipäivinä. Tenttipäivät ilmoitetaan lukukausittain oppiaineen ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla. 1

2 ENGLANNIN KIELEN OPINTOKOKONAISUUDET Englannin kielen opinnot jakaantuvat perusopintoihin (30 opintopistettä), aineopintoihin (pääaineopiskelijat 50 opintopistettä, sivuaineopiskelijat 3intopistettä) ja syventäviin opintoihin (pääaineopiskelijat 80 opintopistettä, josta pro gradu -tutkielma 40 opintopistettä; sivuaineopiskelijat 40 opintopistettä ja vapaaehtoinen sivututkielma 20 opintopistettä). PERUSOPINNOT 30 opintopistettä Moduuli 1: Viestintä (4 op) Phonetics and Pronunciation (1 op) Academic Writing (3 op) Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö (8 op) Näkökulmia kieleen () Exploring Grammar 1 (3 op) Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen (3 op) Opi oppimaan vieraita kieliä (2 op) Tuutorointi ja HOPS (1 op) Moduuli 4: Diskurssit ja tekstitaidot (6 op) Texts and Literacy (3 op) Introduction to Critical Analysis (3 op) Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri (9 op) Culture and Society Tutorials (6 op) British and American History (3 op) MODUULI 1: Viestintä 4 op Phonetics and Pronunciation 1 op Academic Writing 3 op MODUUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö 8 op Näkökulmia kieleen Exploring Grammar 1 3 op MODUULI 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 3 op Opi oppimaan vieraita kieliä 2 op Tuutorointi ja HOPS 1 op MODUULI 4: Diskurssit ja tekstitaidot 6 op Texts and Literacy 3 op Introduction to Critical Analysis 3 op MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri 9 op Culture and Society Tutorials 6 op British and American History 3 op 2

3 Opintojaksojen kuvaukset: Moduuli 1: EKIP100 Viestintä 4 op Viestintäopintojen tavoitteena on kieli- ja viestintätaitojen kehittäminen. Opinnoissa kehitetään sekä yleisiä että akateemisen viestinnän taitoja. Hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on opinnoissa menestymisen ja tutkinnon suorittamisen keskeinen edellytys. Opetusohjelmaan sisältyvien kielitaito-opintojen lisäksi on tärkeää että jokainen opiskelija jatkuvasti kehittää kielitaitoaan myös itsenäisesti. EKIP101 PHONETICS AND PRONUNCIATION 1 op Tavoite ja sisältö: Kurssi on lyhyt johdatus fonetiikan peruskäsitteisiin. Kielistudioharjoituksissa keskitytään tunnistamaan suomen ja englannin foneettisten järjestelmien eroista johtuvat ääntämisongelmat ja korjaamaan oman ääntämyksen puutteet. Opiskelutapa: Kielistudiokurssi. Arviointi: Jatkuva arviointi ja hyväksytty koe. Kirjallisuus: Michael Peacock, English Pronunciation. EKIP102 WRITING SKILLS 3 op Tavoite ja sisältö: Kurssi johdattaa asiatekstien ja akateemisten tekstien kirjoittamiseen. Kurssilla käytetään prosessikirjoittamisen periaatteita: kirjoittaminen nähdään jatkuvana prosessina, jossa teksti rakennetaan palautteen ja uudelleen kirjoittamisen kautta arvioitavaan muotoon. Työskentely perustuu tavoitteiden asettamiseen, vertaispalautteen antamiseen sekä omien tavoitteiden ja työskentelyn arviointiin. Opiskelutapa: Ryhmätapaamiset, vertaisarviointi, itsearviointi, portfolio. Arviointi: Osallistuminen opetukseen, vaaditut tehtävät ja portfolioarviointi. Moduuli 2: EKIP200 Kielen rakenteet ja käyttö 8 op KLS0P01, EKIP202, KLS0P03 NÄKÖKULMIA KIELEEN Kohderyhmä: Ensimmäisen vuoden pääaineopiskelijat ja ne sivuaineopiskelijat, joiden pääaine ei ole jokin toinen kieli. Ne sivuaineopiskelijat, jotka suorittavat kurssin pääaineeseensa, saavat samalla suorituksen myös englannin kieleen. I Johdatusta kieleen ja sen tutkimukseen (kaikille kielten opiskelijoille yhteinen) Tavoite ja sisältö: Johdanto-osuudessa hankitaan kielten opiskeluun ja kieliasiantuntijuuteen johdattelevaa kieltä ja kieliä koskevaa perustietoa. Jakso antaa yleistietoa maailman kielistä, käsittelee kielen määritelmiä ja esittelee eri näkökulmia kieleen tutkimuksen kohteena. Opiskelutapa: Johdantojakso koostuu kahdesta 4 tunnin kokoontumisesta. Näillä kerroilla työskennellään luennoitsijoiden alustusten, pohdiskelutehtävien, ryhmätöiden ja keskustelujen avulla, syyskuussa. Arviointi: Tentti. 3

4 II Introduction to Language Study Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on perehdyttää opiskelijoita kielentutkimuksen keskeisiin lähtökohtiin, käsitteisiin ja menetelmiin ja antaa perusvalmiuksia englannin kielen muotojen, rakenteiden ja merkitysten analyysiin. Keskeisiä kurssilla käsiteltäviä aiheita ovat englannin kieli ilmiönä ja kielitieteellisen tutkimuksen kohteena ja kielen foneettisen, fonologisen, morfologisen, semanttisen ja pragmaattisen analyysin lähestymistavat. Opiskelutapa: Luento tai pienryhmät. Arviointi: Kotitentti. Kirjallisuus: George Yule (1996), The Study of Language. III Soveltavan kielentutkimuksen näkökulmia (kaikille yhteinen osuus) Tavoite ja sisältö: Kolmannen osuuden tavoitteena on tutustua kielentutkimuksen näkökulmiin erityisesti soveltavan kielentutkimuksen alueiden kautta. Kurssilla käsitellään seuraavia teemoja: kieli ja yhteiskunta, kieli ja identiteetti, tekstien ja diskurssien tutkimus, äidinkielen omaksuminen ja oppiminen, toisen ja vieraan kielen oppiminen ja opettaminen. Opiskelutapa: Luennoitsijoiden alustukset, ryhmätyöt, lukeminen ja keskustelut, kevätlukukausi. Arviointi: Aktiivinen osallistuminen ja sovellustehtävät. EKIP204 EXPLORING GRAMMAR 1 3 op Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijoille yleiskatsaus englannin kielen syntaktisesta rakenteesta ja esitellä kielen analyysissa tarpeellisia kieliopin peruskäsitteitä. Kurssilla keskitytään englannin kielen rakenteelliseen analyysiin, mutta tavoitteena on tarkastella myös kielen rakenteen ja merkityksen suhdetta. Tarkoituksena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään syvällisemmin englannin kielioppia ja osoittaa, että kieltä voi analysoida useilla eri toisiinsa liittyvillä ja toisistaan riippuvilla tasoilla (sana, lause, lauseke ja virke). Kielen analyysissa lähdetään liikkeelle yksinkertaisista lause- ja virketason ilmiöistä ja edetään vähitellen laajempien tekstien analyysin. Opiskelutapa: Luento, harjoitukset ja analyysitehtävät ryhmissä. Arviointi: Aktiivinen osallistuminen ja kotitentti. Kirjallisuus: Exploring Grammar -kurssimateriaali. Moduuli 3: EKIP300 Kielen oppiminen ja opettaminen 3 op Perusopinnoissa keskitytään kielen oppimiseen ja opettamiseen kielenoppijan näkökulmasta. EKIP301 OPI OPPIMAAN VIERAITA KIELIÄ 2 op Tavoite ja sisältö: Kurssi on peruskurssi kielitietoisuuteen ja se antaa valmiuksia oppia oppimaan vieraita kieliä (mikä on nyt asetettu tärkeäksi tavoitteeksi kieltenopetukselle mm. Eurooppalaisessa viitekehyksessä) kieli- ja kulttuuritaitojen ohella. Kurssin 4

5 tavoitteena on innostaa opiskelijat pohtimaan kielenoppimisen eri puolia sekä omien kokemusten että alan uusimman tutkimustiedon avulla. Käsittelemme aiheita konkreettisesti ja suomalaisen oppijan (ja opettajan) arkeen sitoen ja ennakoiden koulumaailmassa lähivuosina tapahtuvia muutoksia. Opiskelutapa: Alustukset, aktiivinen tuntityöskentely, vaiheistetut tehtävät, oppimistehtävät. Arviointi: Kurssityö ja oppimistehtävät. EKIP302 TUUTOROINTI JA HOPS 1 op Tavoite ja sisältö: Kyse on opettajatuutoroinnista eli ryhmätapaamisista jonkun oppiaineen opettajan kanssa. Tavoitteena on auttaa opiskelijaa osana ryhmää omaksumaan akateemisen opiskelun taitoja, tutustumaan yliopiston ja oman oppiaineensa käytänteisiin sekä suunnittelemaan opintojaan ja tutkintonsa rakennetta. Ryhmässä voidaan keskustella opintoihin, urasuunnitelmiin ja uuteen elämänvaiheeseen liittyvistä aiheista muiden ja opettajan kanssa. Ryhmään voidaan kutsua myös asiantuntijavieraita. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen ryhmät tapaavat esim. kerran lukukaudessa tai - vuodessa. Tuutoroinnissa aloitetaan ohjatusti myös HOPSin eli opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen. HOPS auttaa opintojen suunnittelussa ja hallinnassa sekä ohjaa opiskelijaa opinnoissa hänen omien tavoitteidensa mukaisesti. Se on itsetuntemuksen ja työskentelytapojen kehittämisen apuväline. HOPS antaa välineitä pidemmän tähtäyksen suunnittelulle, aina työelämään asti. Samalla se on joustava: vahvuudet ja varsinkin tavoitteet voivat opintojen aikana muuttua. HOPSia tuleekin päivittää aika ajoin opintojen aikana. Opiskelutapa: Ryhmätapaamiset n. kerran kuukaudessa lukukausien aikana ja mahdollisuus kahdenkeskisiin tapaamisiin tuutorin kanssa kerran lukukaudessa, jolloin voidaan tarkemmin keskustella opiskelijan henkilökohtaisista kysymyksistä. Suoritustapa: Tuutorointi on tarkoitettu lähinnä pääaineopiskelijoille; HOPSin laativat myös kaikki 1. vuoden sivuaineopiskelijat. Moduuli 4: EKIP400 Diskurssit ja tekstitaidot 6 op Tämän moduulin kurssien tavoitteena on antaa opiskelijoille perustietoja tekstin-, diskurssintutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteistä ja analyysimenetelmistä. Opinnot kehittävät opiskelijoiden tietoisuutta niistä kielellisistä ja rakenteellisista keinoista, joita erityyppisissä diskursseissa hyödynnetään. Opintoja voi hyödyntää sekä tekstien analyysissä että asia- ja kaunokirjallisten tekstien kirjoittamis- ja lukemistehtävissä. EKIP401 TEXTS AND LITERACY 3 op Tavoite ja sisältö: Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat tekstin- ja diskurssintutkimuksen peruskäsitteisiin analysoimalla erilaisia tekstejä ja tuottamalla tekstejä erilaisiin 5

6 tarkoituksiin. Tarkoituksena on myös kehittää kriittistä lukemista sekä kykyä tunnistaa ja analysoida erilaisia tapoja tuottaa ja välittää merkityksiä multimodaalisten tekstien avulla. Kurssilla tarkastellaan eri konteksteissa tuotettuja tekstejä (esim. arkielämä, työelämä, koulutus, uudet mediat) ja analysoidaan niiden välittämiä merkityksiä ja niiden vaikutuksia kohdeyleisöön ja yhteiskuntaan. Opiskelutapa: Luennot, tekstien analyysitehtäviä ja tuottamista ryhmissä. Arviointi: Aktiivinen osallistuminen ja kurssityö. EKIP402 INTRODUCTION TO CRITICAL ANALYSIS 3 op Tavoite ja sisältö: Kurssilla perehdytään joihinkin keskeisiin kaunokirjallisuuden analyysitapoihin. Opiskelijat oppivat erittelemään kriittisesti kaunokirjallisten tekstien sisältöä ja muotoa sekä tunnistamaan muodon ja merkityksen suhteita. Opiskelumuodot: Luennot, tuntityöskentely ja kotitehtävät. Arviointi: Tentti. Kirjallisuus: Peck and Coyle, Practical Criticism; David Lodge, The Art of Fiction. Moduuli 5: EKIP500 Kieli ja kulttuuri 9 op Kulttuuriopinnoissa perehdytään englanninkielisten maiden yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä tutustutaan kulttuurintutkimuksen kysymyksiin ja ilmiöihin. Tavoitteena on kehittää englanninkielisten alueiden historiallisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tuntemusta kielen kulttuurisen ja yhteiskunnallisen taustan ymmärtämiseksi. EKIP501 CULTURE AND SOCIETY TUTORIALS 6 op Tavoite ja sisältö: Kurssin tarkoitus on rohkaista opiskelijoita kriittiseen lukemiseen, kehittää heidän suullista kielitaitoaan ja samalla laajentaa heidän tietojaan englanninkielisestä maailmasta. Tunneilla analysoidaan neljää teosta ja keskustellaan niistä; teokset kuvaavat neljää eri englanninkielistä kulttuuria. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Opiskelijat lukevat kulloinkin käsiteltävän kirjan etukäteen. Vuoden mittaan opiskelijat osallistuvat pienryhmä- ja ryhmäkeskusteluihin sekä pitävät suullisen esityksen kirjasta tai siinä käsitellystä kulttuurista. Opiskelutapa: Ryhmätyöskentely. Arviointi: Aktiivinen osallistuminen tuntityöskentelyyn ja loppuraportti. Kirjallisuus: Kukin opettaja ilmoittaa omissa ryhmissään käytettävät kirjat vuosittain kurssioppaassa. EKIP502 BRITISH AND AMERICAN HISTORY 3 op Tavoite ja sisältö: Kurssilla käsitellään Englannin ja Yhdysvaltojen historian kehityssuunnat viime vuosisatoina brittiläisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan nykyluonteen ymmärtämiseksi. Opiskelutapa: Luennot. 6

7 Arviointi: Tentti. Kirjallisuus: Opetusmoniste British and American History ja taustakirjallisuutta luennoitsijan ohjeiden mukaisesti. AINEOPINNOT Pääaineopiskelijat 50 opintopistettä, sivuaineopiskelijat 3intopistettä. Aineopinnoissa pääaineopiskelija voi suuntautua kielen oppimiseen ja opettamiseen, diskursseihin ja tekstitaitoihin tai kieleen ja kulttuuriin. Moduuli 1: Viestintä () Kirjallinen viestintä (3 op) Suullinen viestintä (2 op) Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen Moduuli 4: Diskurssit ja tekstitaidot Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri Moduuleista 1-5 valittavien opintojen määrä esitetään alla taulukoissa. Valinnaisiin opintojaksoihin voi sisällyttää viestintäkursseja. Aineopintojen tulee sisältää 5-10 opintopistettä itseopiskeluna suoritettuja opintojaksoja. Moduuli 6: Tutkimus (1; vain pääaineopiskelijat) Metodiopinnot Proseminaari Kandidaatintutkielma Englannin opettajat (englannin opettajankoulutukseen suoravalitut, 50 op): MODUULI 1: Viestintä MODUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö MODUULI 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 10 op MODUULI 4: Diskurssit ja tekstitaidot MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri MODUULI 6: Tutkimus 1 MODUULIT 1-5: Valinnaisia opintojaksoja 7

8 Englannin kielen asiantuntijat (diskurssit ja tekstitaidot, 50 op): MODUULI 1: Viestintä MODUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö MODUULI 4: Diskurssit ja tekstitaidot 10 op MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri MODUULI 6: Tutkimus 1 MODUULIT 1-5: Valinnaisia opintojaksoja 10 op Englannin kielen asiantuntijat (kieli ja kulttuuri, 50 op): MODUULI 1: Viestintä MODUULI 2: Kielen rakenteet ja käyttö MODUULI 4: Diskurssit ja tekstitaidot MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri 10 op MODUULI 6: Tutkimus 1 MODUULIT 1-5: Valinnaisia opintojaksoja 10 op Englannin sivuaineopiskelijat (3): MODUULI 1: Viestintä 5-10 op MODUULIT 2-5: Valinnaisia opintojaksoja vähintään kolmesta eri moduulista op Opintojaksojen kuvaukset: Moduuleissa 1-5 kurssitarjonta vaihtelee vuosittain. Kunakin vuonna tarjottavien kurssien kuvaukset julkaistaan englannin kielen kurssioppaassa (Course Guide) ja Korpissa. Moduulien 1 - intojaksoista suoritetaan 5-10 op itseopiskeluna. Tarkat tiedot itseopiskelumahdollisuuksista julkaistaan vuosittain kurssioppaassa (esim. kirjatentit, opintoryhmät, työssä oppiminen / työharjoittelu). 8

9 Moduulien 1-5 kursseja voi suorittaa myös vaihto-opiskelussa ulkomaisessa yliopistossa. Moduuli 1: EKIA100 Viestintä (kirjallinen viestintä 3 op, suullinen viestintä 2 op) Opiskelija suorittaa viestintämoduulista vähintään yhden kirjallisen viestinnän ja yhden suullisen viestinnän kurssin (yht. ). Valinnaisiin opintojaksoihin voi lisäksi valita viestintäkursseja. Tavoite ja sisältö: Viestintäopintojen tavoitteena on kehittää edelleen suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja. Painopisteenä on akateemisten ja työelämässä tarvittavien taitojen kehittäminen. Opiskelutapa: Viikoittaiset ryhmätapaamiset tai kieliharjoittelu. Arviointi: Jatkuva arviointi, oppimispäiväkirja ja/tai kirjallinen/suullinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: Oral Communication, Oral Communication for Teachers, Written Communication, Comparative Skills A, Technical Writing, Creative Writing ja kieliharjoittelu englanninkielisessä maassa. Moduuli 2: EKIA200 Kielen rakenteet ja käyttö (kukin kurssi ) Tavoite ja sisältö: Moduulin opintojen tavoitteena on syventää tietoa englannin kielen rakenteista ja käytöstä sekä antaa valmiuksia kieliopillisten ongelmien käsittelyyn ja analyysiin. Opinnot tarjoavat välineitä kielen rakenteiden ja merkitysten analyysiin sekä kehittävät analyysitaitoja, joita voi hyödyntää kielentutkimuksen eri alueilla. Opinnoissa perehdytään englannin kielen rakenteisiin ja merkityksiin, keskustellaan kieliopillisen kuvauksen perusteista, tarkastellaan kieliopillisia ilmiöitä eri näkökulmista sekä pohditaan kieliopillisia ongelmia kielen käytön ja opettamisen näkökulmasta. Opintotapat: Luennot ja ryhmätyöskentely, oppimistehtävät, kirjalliset analyysitehtävät. Arviointi: Kirjalliset tehtävät. Esimerkkejä kursseista: Exploring Grammar 2, Pedagogical Grammar ja The Story of English. Moduuli 3: EKIA300 Kielen oppiminen ja opettaminen (kukin kurssi ) Moduulin kurssit on tarkoitettu ensisijaisesti englannin opettajankoulutukseen suoravalinnan kautta valituille. He suorittavat moduulista vähintään 10 op. Tavoite ja sisältö: Opinnoissa keskitytään kielen oppimiseen ja opettamiseen aineenopettajan näkökulmasta. Tarkoitus on perehtyä kielen oppimisen (ja opetuksen) keskeisiin ilmiöihin ja ongelmiin, teorioihin ja menetelmiin. Moduuli antaa valmiuksia aihetta koskevan tutkimuksen tekemiseen ja opettajan käytännön työhön (mm. opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin). Opiskelutapa: Vaihtelee kurssista toiseen (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät, verkkokeskustelu). 9

10 Arviointi: Arviointitavat vaihtelevat kurssista toiseen (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit). Esimerkkejä kursseista: Language Learning and Teaching, Classroom Practices, Pedagogical Grammar, Teoriaa ja käytäntöä opettajan työhön, Yleiseurooppalainen viitekehys ja eurooppalainen kielisalkku, Kaksikielisyys, Kielitaidon arviointi ja Kieliteknologia. Moduuli 4: EKIA400 Diskurssit ja tekstitaidot (kukin kurssi ) Diskurssit ja tekstitaidot -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 10 op. Tavoite ja sisältö: Opinnoissa perehdytään puhutun diskurssin ja erityyppisten asia- ja kaunokirjallisten tekstien erityispiirteisiin. Tärkeä tavoite on lisätä opiskelijoiden tietoja tekstien, puheen ja vuorovaikutuksen sekä tekstitaitotutkimuksen käsitteistä ja menetelmistä ja ohjata heitä soveltamaan näitä käsitteitä ja menetelmiä eri tyyppisten diskurssien analyysiin. Opiskelutapa: Vaihtelee eri kursseilla (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät). Arviointi: Arviointitavat vaihtelevat eri kursseilla (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit). Esimerkkejä kursseista: Introduction to Discourse Analysis, Introduction to Text Analysis, Tekninen viestintä, American Novels, Introduction to the Romantics, Literary Texts proosa ja Literary Texts runous. Moduuli 5: EKIA500 Kieli ja kulttuuri (kukin kurssi ) Kieli ja kulttuuri -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 10 op. Tavoite ja sisältö: Moduulin opinnot tarjoavat mahdollisuuden syventyä kulttuurintutkimuksen kysymyksiin ja tarkastella kielen merkitystä yksilön, yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta eri teoreettisista näkökulmista. Opiskelutapa: itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely viikoittaisissa tapaamisissa, luennot ja harjoitukset/tehtävät tai luennot. Arviointi: Kirjalliset tehtävät, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit, esseet tai kirjallinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: Modern Cultural History, Irish History, A Century of Social Change, Education and Society, The Story of English. Moduuli 6: EKIA600 Tutkimus (1, vain pääaineopiskelijoille) Opinnoissa tutustutaan tutkimuksen teon perusteisiin. Metodiopinnoissa tutustutaan tutkimusalueisiin ja -menetelmiin, proseminaarissa perehdytään tutkimusongelman rajaamiseen ja käsittelyyn, tutkimusmenetelmien valintaan ja soveltamiseen sekä tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. 10

11 EKIA650 PROSEMINAARI Proseminaari koostuu kaikkien kielten yhteisistä metodiopinnoista ja oppiainekohtaisesta seminaarityöskentelystä. Kandidaatintutkielma tehdään proseminaarissa. Kohderyhmä: Englannin kielen pääaineopiskelijat. Ajoitus: 3. opintovuosi. Edeltävät opinnot: Perusopinnot, aineopintojen valinnaisia kursseja proseminaarin aihealueelta. Tavoite ja sisältö: Proseminaarin tarkoituksena on tutustua tutkimusprosessin eri vaiheisiin, laatia tutkimussuunnitelma, tehdä pienimuotoinen empiirinen tutkimus ja tuottaa tutkimusraportti (= kandidaatintutkielma) ja siten valmentaa opiskelijoita pro gradu - tutkielman tekemiseen. Tutkimusprosessin edetessä tutustutaan tiedonhankintaan ja lähdekirjallisuuden käyttöön, aiheen rajaamiseen, tutkimuskysymyksen muotoiluun, aineiston keräämiseen, analysointiin ja tutkimusraportin kirjoittamiseen. Kandidaatintutkielma laaditaan prosessikirjoittamisen periaatteita noudattaen. Proseminaarin aihe on suhteellisen vapaa, mutta sen täytyy liittyä oppiaineen suuntautumisvaihtoehtoihin (kielen oppiminen ja opettaminen, diskurssit ja tekstitaidot, kieli ja kulttuuri). Opiskelutapa: Ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely, henkilökohtainen ohjaus, 2 lk. Arviointi: Tutkimussuunnitelma ja kandidaatintutkielma. SYVENTÄVÄT OPINNOT Pääaineopiskelijat 80 opintopistettä, sivuaineopiskelijat opintopistettä. Syventävissä opinnoissa pääaineopiskelija voi suuntautua kielen oppimiseen ja opettamiseen, diskursseihin ja tekstitaitoihin tai kieleen ja kulttuuriin. Moduuli 1: Viestintä (intopistettä) Kirjallinen viestintä (3 op) Suullinen viestintä (2 op) Moduuli 2: Kielen rakenteet ja käyttö Moduuli 3: Kielen oppiminen ja opettaminen Moduuli 4: Diskurssit ja tekstitaidot Moduuli 5: Kieli ja kulttuuri Moduuleista 1-6 valittavien valinnaisten opintojaksojen määrä esitetään alla taulukoissa. Valinnaiset opintojaksot voivat sisältää viestintäkursseja. Syventävien opintojen tulee sisältää 5-1intopistettä itseopiskeluna suoritettuja opintojaksoja. Syventävistä opinnoista vähintään 20 opintopistettä tulee valita englannin kielen opintojaksoista (koodit EKIS---). Moduuli 6: Tutkimus (pääaineopiskelijat 4intopistettä; sivuaineopiskelijoille vapaaehtoinen 2) Pro gradu -seminaari (). Pro gradu -tutkielma tai sivututkielma (pääaineopiskelijat 40 op, sivuaineopiskelijat 20 op). 11

12 Pääaineopiskelijat (80 op): MODUULI 1: Viestintä Suuntautumisvaihtoehdon mukaan yhdestä moduulista: MODUULI 3: Kielen oppiminen ja opettaminen 1 MODUULI 4: Diskurssit ja tekstitaidot 1 MODUULI 5: Kieli ja kulttuuri 1 MODUULI 6: Tutkimus 4 Pro gradu -seminaari Pro gradu -tutkielma 40 op MODUULIT 1-6: Valinnaisia opintojaksoja 1 Sivuaineopiskelijat (40 op moduuleista 1-5 tai 60 op moduuleista 1-6): MODUULI 1: Viestintä 5-10 op MODUULIT 2-6: Valinnaisia opintojaksoja vähintään kahdesta eri moduulista 25-3 MODUULI 6: Tutkimus 2 (vapaaehtoinen) Pro gradu -seminaari Sivututkielma 20 op Opintojaksojen kuvaukset: Moduuleissa 1-6 kurssitarjonta vaihtelee vuosittain. Kunakin vuonna tarjottavien kurssien kuvaukset julkaistaan englannin kielen kurssioppaassa (Course Guide) ja Korpissa. 12

13 Moduulien 1 - intojaksoista suoritetaan itseopiskeluna 5-1. Tarkat tiedot itseopiskelumahdollisuuksista julkaistaan vuosittain kurssioppaassa (esim. kirjatentit, opintoryhmät, työssäoppiminen). Moduulien 1-5 kursseja voi suorittaa myös vaihto-opiskelussa ulkomaisissa yliopistoissa. Moduuli 1: EKIS100 Viestintä (kirjallinen viestintä 3 op, suullinen viestintä 2 op) Opiskelija suorittaa viestintämoduulista yhden kirjallisen viestinnän ja yhden suullisen viestinnän kurssin (yht. ). Valinnaisiin opintojaksoihin voi lisäksi valita viestintäkursseja. Tavoite ja sisältö: Viestintäopintojen tavoitteena on kehittää edelleen suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja. Painopisteenä on akateemisten ja työelämässä tarvittavien taitojen kehittäminen. Opiskelutapa: Viikoittaiset ryhmätapaamiset tai kieliharjoittelu. Arviointi: Jatkuva arviointi, oppimispäiväkirja ja/tai kirjallinen/suullinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: Tutoring Writing, Comparative Skills B, Technical Writing, Pronunciation for Teachers, English for Professional Life ja kieliharjoittelu englanninkielisessä maassa. Moduuli 2: EKIS200 Kielen rakenteet ja käyttö (kukin kurssi ) Tavoite ja sisältö: Moduulin opintojen tavoitteena on syventää tietoa englannin kielen rakenteista ja käytöstä sekä antaa valmiuksia kieliopillisten ongelmien käsittelyyn ja analyysiin. Opinnot tarjoavat välineitä kielen rakenteiden ja merkitysten analyysiin sekä kehittävät analyysitaitoja, joita voi hyödyntää eri kielen tutkimuksen alueilla. Opinnoissa perehdytään englannin kielen rakenteisiin ja merkityksiin, keskustellaan kieliopillisen kuvauksen perusteista, tarkastellaan kieliopillisia ilmiöitä eri näkökulmista sekä pohditaan kieliopillisia ongelmia kielen käytön ja opettamisen näkökulmasta. Opintomuodot: Luennot ja ryhmätyöskentely, oppimistehtävät, kirjalliset analyysitehtävät. Arviointi: Kirjalliset tehtävät. Esimerkkejä kursseista: Grammar in Discourse ja Pedagogical Grammar. Moduuli 3: EKIS300 Kielen oppiminen ja opettaminen (kukin kurssi ) Kielen oppiminen ja opettaminen -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 1. Kohderyhmä: Opettajan ammattiin kouluttautuvat. Tavoite ja sisältö: Opinnoissa keskitytään kielen oppimiseen ja opettamiseen aineenopettajan näkökulmasta. Tarkoitus on laajentaa tai syventää ymmärrystä kielen oppimisen (ja opetuksen) keskeisistä ilmiöistä ja ongelmista sekä tietämystä teorioista ja 13

14 menetelmistä. Moduuli antaa lisää valmiuksia aihetta koskevan tutkimuksen tekemiseen ja opettajan käytännön työhön (mm. opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin). Opiskelutapa: Vaihtelee kurssista toiseen (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät, verkkokeskustelu). Arviointi: Arviointitavat vaihtelevat kurssista toiseen (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit). Esimerkkejä kursseista: Toisen kielen oppiminen, Teaching Language through Texts, Classroom Practices, Pedagogical Grammar, Teoriaa ja käytäntöä opettajan työhön, Yleiseurooppalainen viitekehys ja eurooppalainen kielisalkku, Kaksikielisyys, Kielitaidon arviointi ja Kieliteknologia. Moduuli 4: EKIS400 Diskurssit ja tekstitaidot (kukin kurssi ) Diskurssit ja tekstitaidot -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 1. Kohderyhmä: Opinnot on tarkoitettu ensisijaisesti niille opiskelijoille, jotka eivät osallistu opettajankoulutukseen vaan tavoittelevat kieliasiantuntijan tehtäviä erilaisissa yrityksissä ja muissa organisaatioissa esimerkiksi sisällöntuottajina, kielenhuoltajina, tiedottajina, lokalisoijina tai teknisinä kirjoittajina. Tavoite ja sisältö: Kokonaisuus tarjoaa teoreettiseen ja tutkimustietoon perustuvia näkökulmia niihin tehtäviin, joita kirjoitetuilla ja puhutuilla teksteillä ja vuorovaikutuksella on eri konteksteissa. Se tarjoaa välineitä ja valmiuksia analysoida ja ymmärtää niitä sekä taitoja toimia erilaisissa kieli- ja tekstiympäristöissä. Sisällöllisesti opinnoissa painottuu diskurssin tutkimus laveasti ymmärrettynä: tekstien, puheen, vuorovaikutuksen, kirjoittamisen, lukemisen ja viestinnän tutkimus. Näitä keskeisiä opintoja tukevat kielentutkimuksen erityisalueiden kurssit, kirjallisuuden ja kulttuurin opinnot ja erilaiset käytännön valmiuksia harjoittavat kielitaito- ja viestintäkurssit. Opiskelutapa: Vaihtelee eri kursseilla (mm. luennot, itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely, harjoitukset/tehtävät). Arviointi: Arviointitavat vaihtelevat (esim. tentti, kirjallinen työ, pienimuotoiset tutkimusprojektit). Esimerkkejä kursseista: Analysing New Media Texts, The Study of Talk and Interaction, Pragmatics, Kriittinen diskurssianalyysi, Tekninen kirjoittaminen, Shakespeare ja T.S. Eliot. Moduuli 5: EKIS500 Kieli ja kulttuuri (kukin kurssi ) Kieli ja kulttuuri -suuntautumisvaihtoehdon valinneet pääaineopiskelijat suorittavat moduulista vähintään 1. Tavoite ja sisältö: Moduulin opinnot tarjoavat mahdollisuuden syventyä kulttuurintutkimuksen kysymyksiin ja tarkastella kielen merkitystä yksilön, yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta eri teoreettisista näkökulmista. 14

15 Opiskelutapa: itsenäinen tai pari/ryhmätyöskentely viikoittaisissa tapaamisissa, luennot ja harjoitukset/tehtävät tai luennot. Arviointi: Kirjalliset tehtävät, pienimuotoiset tutkimusprojektit, posterit, esseet tai kirjallinen loppukoe. Esimerkkejä kursseista: English as a Global Language, English Society through Drama, Modern Cultural History, Irish History, Shakespeare, Kaksikielisyys ja Kieli ja identiteetti. Moduuli 6: EKIS600 Tutkimus pääaineopiskelijat 4, sivuaineopiskelijat 2 (sivuaineopiskelijoille vapaaehtoinen) EKIS650 PRO GRADU -SEMINAARI Kohderyhmä: Seminaari on pakollinen pääaineopiskelijoille ja niille sivuaineopiskelijoille, jotka tekevät tutkielman. Tavoite ja sisältö: Seminaarin tarkoitus on tukea pro gradu -tutkielman suunnittelua ja edistymistä. Tavoitteena on ohjata tutkielman tekoa työn eri vaiheissa ja antaa välineitä tavoitteiden ja tutkimusongelman rajaamiseen, menetelmien valintaan ja soveltamiseen sekä tutkielman kirjoittamiseen. Seminaariin osallistutaan siihen saakka, kunnes pro gradu -tutkielma on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että se valmistuu ohjaajan kanssa sovitun suunnitelman mukaisesti. Seminaarityöskentelyyn osallistutaan kuitenkin vähintään yhden lukukauden ajan. Opiskelutapa: Ryhmätapaamiset, itsenäinen työskentely, henkilökohtainen ohjaus. Arviointi: Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn, tutkimussuunnitelma, 3-4 lukua tai ohjaajan kanssa sovittava määrä tutkielmatekstiä. EKIS699 PRO GRADU -TUTKIELMA (pääaineopiskelijat 40 op, sivuaineopiskelijoiden sivututkielma 20 op) Pro gradun tarkoitus on kehittää valmiuksia itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittelyyn ja kriittiseen arviointiin sekä uuden tiedon tuottamiseen ja soveltamiseen (tutkimuksen perusvalmiudet). Tutkielman tavoitteena on kehittää kykyä hahmottaa ja käsitellä valittu tutkimusongelma tai tehtävä, hyödyntää siihen soveltuvia käsitteitä ja menetelmiä tehtävän ratkaisemiseksi ja tuottaa itsenäisesti laadittu kirjallinen raportti, jossa myös arvioidaan työn merkitystä ja antia. Tutkielma kirjoitetaan itsenäisesti tai parin kanssa. Tutkielma voi olla tyypiltään (1) tutkimusraportti, jossa kuvataan valitun tutkimustehtävän toteuttaminen, (2) kirjallisiin (ja muihin, esim. www) lähteisiin perustuva kriittinen arvio ja tiivistelmä, jossa kartoitetaan jonkin tieteenalan tutkimusta tai tiettyyn kysymykseen tai ongelmaan liittyvää tutkimusta tai (3) kriittinen, teoreettisesti perusteltu tutkimus jonkin ammatillisen tehtävän toteuttamisesta (esim. opetus- tai koulutusaineiston suunnittelu (ja kokeilu), käännöstyön toteuttaminen, ammatillisten tekstien tuottaminen ja arviointi, työtilanteiden ja -käytänteiden tutkimus ja kehittäminen tai toiminta- tai interventiotutkimus). Tarkempaa tietoa tutkielmista kurssioppaassa (Course Guide) ja oppiaineen verkkosivuilla. 15

16 Opintojaksojen ja -kokonaisuuksien arviointi: Arvioinnissa käytetään Jyväskylän yliopiston yleisiä arviointimenetelmiä, ellei kurssikuvauksessa toisin mainita. Perusopintojen viestintäkursseista tulee saada vähintään hyviä tietoja vastaava arvosana, jotta opintokokonaisuuden arvosanaksi voi tulla hyvät tai erinomaiset tiedot. Opintojaksojen opintoviikot Ne opiskelijat, jotka haluavat jatkaa tutkinnon suorittamista poistuvan tutkintojärjestelmän mukaisesti, saavat opintojaksoista opintoviikkoja seuraavasti: 1 op = 1 ov 2 op = 2 ov 3 op = 2 ov = 3 ov 1 = 10 ov (metodiopinnot, proseminaari ja kandidaatin tutkielma). 16

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2007 2009

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2007 2009 ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2007 2009 Englannin kieli oppiaineena tarkoittaa opetusta ja tutkimusta, jonka kohteena on englantilaisen kielialueen kieli ja kulttuuri. Jyväskylän yliopistossa englannin

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012 ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012 Oppiaineessa annettava opetus perustuu opetussuunnitelmaan. Se on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, miten ja mitä opiskellaan. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI

UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli Ti 4.9.2018 JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opetus työskentelytavat ryhmäkoot läsnäolo opiskelukaverit ja ryhmäytyminen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA

ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA ENGLANNIN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2009 2012 Oppiaineessa annettava opetus perustuu opetussuunnitelmaan. Se on opettajille ja opiskelijoille tarkoitettu ohjeisto siitä, miten ja mitä opiskellaan. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI ENGLISH UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ DEPARTMENT OF LANGUAGE AND COMMUNICATION STUDIES KIELI- JA VIESTINTÄTIETEIDEN LAITOS

ENGLANNIN KIELI ENGLISH UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ DEPARTMENT OF LANGUAGE AND COMMUNICATION STUDIES KIELI- JA VIESTINTÄTIETEIDEN LAITOS ENGLANNIN KIELI ENGLISH UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ DEPARTMENT OF LANGUAGE AND COMMUNICATION STUDIES KIELI- JA VIESTINTÄTIETEIDEN LAITOS Tervetuloa Jyväskylän yliopistoon Onnittelut: opinto-oikeus englannin

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

OPINTOSUORITUSOTE. Opinto-oikeudet: Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot: Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, opintosuoritukset:

OPINTOSUORITUSOTE. Opinto-oikeudet: Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot: Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, opintosuoritukset: Sivu 1 / 6 Sukunimi: Mäkelä Etunimet: Jenni Emilia Kirjoilletulo yliopistoon: 1.9.2009 Opiskelijanumero: 1002113350 Syntymäaika: 9.1.1990 Opinto-oikeudet: Opinto-oikeuden tyyppi: Perustutkinto-opiskeluoikeus

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI ENGLISH

ENGLANNIN KIELI ENGLISH ENGLANNIN KIELI ENGLISH University of Jyväskylä Department of Languages Kielten laitos Tervetuloa Jyväskylän yliopistoon! Onnittelut: opinto-oikeus englannin kieleen Tervetuloa opiskelemaan kielten laitokselle

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 405177 Kielioppi (RRA101) 6 op 405178 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan venäjän asiantuntijoiksi

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Lyhenteet P = pakollinen (obligatorisk) VV = vapaasti valittava (fritt valbar) Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot pääaineittain Kandidaattiopinnot Pääaine englanti,

Lisätiedot

ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT

ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT 1 KIELIOPINNOT KIELIOPINNOT... 1 ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT... 2 X-5 Vieras kieli englanti (5 op)... 2 X-6 Vieras kieli saksa (5 op)... 5 X-7 Toinen kotimainen kieli ruotsi (3 op)... 6 X-0 Toinen

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi 2017 2018 Tässä opetusohjelmassa on opetustiedot niistä opinnoista, jotka on merkitty alla

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot 249 Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJOILLE,

FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJOILLE, FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJOILLE, 80 op FONETIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT SIVUAINEOPISKELIJOILLE, 60 op Tavoitteet: Itsenäinen perehtyminen foneettiseen tutkimukseen Edellytykset: Esitiedot:

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA

HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opintojen työmäärä 1 op vastaa n. 27 tunnin työpanosta, johon sisältyvät sekä kontaktiopetuksen

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

Mitoitussuositus. Opetussuunnitelmien suunnitteluun

Mitoitussuositus. Opetussuunnitelmien suunnitteluun Mitoitussuositus Opetussuunnitelmien suunnitteluun Mitoitussuositus Opetussuunnitelmien suunnitteluun Päätöspäivämäärä 01.06.2012 Opintojen mitoitus ja oppiminen Aika on oppimisen välttämätön edellytys

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI ENGLISH

ENGLANNIN KIELI ENGLISH ENGLANNIN KIELI ENGLISH University of Jyväskylä Department of Languages Kielten laitos Tervetuloa Jyväskylän yliopistoon Onnittelut: opinto-oikeus englannin kieleen Tervetuloa opiskelemaan kielten laitokselle

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2017-2018 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista:

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Opiskelijakyselyn tulosten yhteenveto Kehitysehdotuksien puintia Vapaamuotoista keskustelua (kysymyksiä, vastauksia, neuvoja, murheita) Kiva, että olet tullut

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot