Tulevatko mangrovemetsät
|
|
- Eero Nieminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tulevatko mangrovemetsät takaisin? LOURDES ANTONYSAMY, TAMIL NADU, INTIA. Vadakku Ammapattinamin kylä Tamil Nadussa Etelä-Intiassa pelastui vuoden 2004 tsunamilta mangrovemetsiensä ansiosta. Muinaiset tamilit varoittivat jo kaksi tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua, että jos vuorista ja metsästä ei pidetä huolta, Tamil Nadusta tulee autiomaa. Nyt varoitukset ovat nopeasti käymässä toteen, yksi merkki on mangrovemetsien katoaminen yli 1100 kilometrin matkalta rannikolta. Metsäkeskusteluissa rannikoiden mangrovet ovat usein jääneet vuoristojen ja tasaisen maan metsien varjoon, eikä niiden suojeluun ole kiinnitetty samalla tavalla huomiota. Vuoden 2004 tsunami, nosti mangrovemetsät keskusteluun aivan uudella tavalla ja vähitellen mangrovemetsiä on alettu arvostaa. Mutta mangrovet eivät vain suojele myrskyiltä ja tsunameilta, ne myös pitävät suolaisen veden poissa rannan maaperästä, estävät pohjaveden muuttumista suolaiseksi ja tasoittavat alueen ilmastoa. Lisäksi ne ovat tärkeitä rannikon kalojen ja muiden eläinten kannalta. Tamil Nadun osavaltion ja Puducherryn alueen rannat ja varsinkin jokien suistoalueet olivat aiemmin täynnä mangrovemetsiä. Mangrove on tiheää puiden ja pensaiden kasvillisuutta, joka tarjoaa kodin lukuisille kaloille, ravuille, vesilinnuille ja muille eläimille. Mangrove tyynnyttää armottoman meren aallot, ja siksi sitä nimitetään kauniisti alayathiksi. Sana on tamilia ja tarkoittaa aaltojen rauhoittamista. Sitomalla tehokkaasti maata mangrove ehkäisee rantojen eroosiota. Nykyisin enää Tamil Nadun Pitchavaramin ja Muthupetin alueilla on laajoja mangrovemetsiä, lisäksi Puducherryn Karaikalissa on jäljellä pienehkö alue. 51
2 Mangrovepuut pysäyttävät meren vaaralliset suuret aallot ennen rantaa. Pienkalastajille mangrovemetsiköt tarjoavat kalarikkaita apajia. Monet kalat ja äyriäiset lisääntyvät puiden lomassa.
3 Rantojen valloitus Maatalouden vihreän vallankumouksen vastinpari vesistöissä on sininen vallankumous, se tarkoittaa tehostettua kalastusta ja kalankasvatusta. Kumpaakin vallankumousta on perusteltu ruoan tarpeella. Mutta kumousten hyödyt jakautuvat epätasaisesti. Eniten voittoja ovat keränneet suuret yritykset ja varakkaammat viljelijät tai kalastajat, mutta luonnonvaroista riippuvaiset omavaraiset paikallisyhteisöt ovat joutuneet ongelmiin. Näin on ollut myös Intiassa ja Tamil Nadussa. Varsinkin katkaravun teollinen viljely tuhoaa rannikkojen mangrovemetsiä ja paikallisia pieniä kalastajayhteisöjä. Sininen vallankumous loi myös uutta teollisen mittakaavan kalastusta kuten troolari- ja syvänmerenkalastuksen. Taloudellisista hyödyistä osingoille päässeet kiinnittävät huomiota vain isoihin kalasaaliisiin sen sijaan, että huolehtisivat kalojen kutualueista ja rantoja suojelevista ekosysteemeistä kuten magrovemetsistä. Yrityksistä on tullut luonnonvarojen hyväksikäyttäjiä ja saastuttajia. Perinteiset kalastajakylät ovat saaneet kuoliniskun ja ahtaalle joutuneet yhteisöt ovat myös ajautuneet kiistelemään keskenään. Rannikkoekologian suojelussa kalastajayhteisöjen roolia ei ole pidetty tärkeänä. Myöskään mangrovemetsien tärkeyttä ei ole tarpeeksi korostettu. Kalakantojen suojelemiseksi on annettu vain yksi keino: kalastukseen on määrätty 45 päivän tauko, jonka aikana kalakantojen on määrä lisääntyä. Jäljellä olevat mangrovemetsät vähenevät nopeasti. Syynä ovat metsien hakkaaminen katkarapuviljelmien tieltä ja viljelmien jätevedet, kemian- ja muun teollisuuden saasteet, kaupunkien jätevedet, karjan laiduntaminen, mangrovepuiden hakkaaminen polttoaineeksi sekä paikallisten asukkaiden vähäinen ympäristötietämys. Monien Sininen vallankumous esitteli kalastajille ja ulkomaalaisille yrityksille teollisen kalastuksen ja kalankasvatuksen. tekijöiden summana rannat ovat liettyneet, vuorovesien virtaukset heikentyneet, maaperän suolaisuus ja ph-arvot nousseet näin ollen mangroveille ei tahdo löytyä suotuisia kasvuolosuhteita. Kuluneiden 20 vuoden aikana mangrovet ovat kadonneet todella nopeasti, koska niitä on kaadettu eläinten rehuksi ja polttopuuksi, sanoo kalastaja Sekar Punnakayalin ja Keezhavaiparin rannikon kalastajayhteisöstä. Noin 250 hehtaaria mangrovekosteikkoa on huvennut 25 viime vuoden aikana, kertovat kalastajat Newton ja Gunrathinam Keezhavaiparin kalastajayhteisöstä Tällä hetkellä mangrovea on vain lahtien pohjukoissa. Yksi harvoista jäljellä olevista on Pitchavaramin mangrovemetsä ja se on suuressa vaarassa. Vellaraun suisto Pitchavaramissa on tullut paitsi katkaraputeollisuuden myös kaupunkien jätteiden kaatopaikka. Kalastaja Kalimuthu sanoo, että katkaraputeollisuuden jätteet ovat heikentäneet luonnon rapukantoja ja jokiin lasketut kunnallisjätteet lisänneet ahdinkoa. Joesta ja mangrovemetsistä riippuvaiset kalastajat kärsivät nyt. Pitchavaramia on mainostettu turistikohteena ja elokuvien kuvausalueena. Entisen charmin sijasta maastossa näkyy muovipulloja ja muuta turistien jätettä. Monilla alueilla kemianteollisuus laskee jätevesiään jokeen, mikä on värjännyt koko joen suistoalueen punaiseksi ja myös ulompana oleva meri näyttää punaiselta. Toinen surullinen esimerkki on Pulicatin laguuni, joka on Intian toiseksi suurin murtovesilaguuni. Alue on ollut kuuluisa luontonsa monimuotoisuudesta. Sen 60 kilometrin rantaviiva on osaksi 53
4 Tamil Nadun ja osaksi Andra Pradeshin puolella. Järven ympärillä on paljon kyliä, joiden asukkaat eivät ennen menneet kalaan merelle, vaan heidän järveltä saamansa runsas saalis oli riittävä. Mangrovekosteikot ovat taanneet rannikon kalastajille toimeentulon ja asukkaille suojan meren aalloilta. Nyt Pulicatin ympärillä olevat kehityshankkeet kuten lämpövoimalat, Chennain kaupungin ja kemiantehtaiden jätteet ovat pilanneet ratkaisevasti alueen ympäristöä. Pulicat on tamilia ja tarkoittaa metsiä, jotka kantavat juurellisia hedelmiä mangroveja. Valitettavasti mangrovea ei kuitenkaan näy kuin harvoissa paikoissa. Vanha mies yhdestä järvenrannan kylästä arvioi, ettei nykyinen sukupolvi tiedä nimen Pulicat merkitystä, eivätkä he tiedä, että mangrovea on ollutkaan. Tuticorinin alueella suolateollisuus on vallannut matalikkoja, joilla on aiemmin kasvanut ti- Mangrovekosteikkojen tärkeyteen ollaan vasta heräämässä. 54
5 heästi mangovea. Suolan käsittelyssä käytetyt kemikaalit ovat saastuttaneet rannat. Käsitys muuttuu Mutta eivät paikalliset asukkaatkaan ole syyttömiä. Eteläisessä Tamil Nadussa, Pudukkottain rannikkoalueella kalastajat sanovat, että Kanna Kadu (paikallinen tamilinkielinen nimi mangrovelle) kasvoi rannikolla ennen tiheästi, mutta sitä on hakattu polttopuuksi. Tivatessa, onko tämä oikein, kalastajat vastaavat, etteihän nyt omaa kättäkään voi polttaa ruoan valmistamiseksi. Ihmiset eivät usein koe mangrovemetsiä tärkeiksi eivätkä muista niistä saatuja hyötyjä, ennen kuin suuri osa niistä on jo tuhottu. Metsän merkitys ymmärretään vasta, kun sen suojaava vaikutus nähdään omin silmin. Vadakku Ammapattinamin kylä pelastui vuoden 2004 tsunamilta mangrovemetsien ansiosta. Uudenlainen asenne kuuluu kyläläisten puheesta selvästi. Suojelemme metsää kaikin keinoin, koska se pelasti henkemme, sanoo kalastaja Ramasamy. Keezhavaiparin kylästä kotoisin olevat naiset Pachiyammal ja Mariyammal kertovat, että Mannarinlahdella koralliriutat ympäröivät 21 korallisaarta, joita mangrovet suojaavat. Saarten ja mantereen välissä on laajalti merilevää ja kaloja. Mangrovemetsien ja koralliriuttojen muodostama alue ovat luonnon taimitarha, jossa kaikki kasvaa ja leviää ympäriinsä merelle, Pachiyammal sanoo. Joillain alueilla mangrovemetsiä yritetään istuttaa takaisin. Asialla ovat hallituksen metsäosaston lisäksi useat kansalaisjärjestöt. Suomesta Siemenpuu-säätiö on tukenut noin 20 hehtaarin istuttamista Tuticorinin alueella. Kan- Suolan käsittelyssä käytetään kemikaaleja. Ne ovat saastuttaneet rannat. niyakumarissa mangrovemetsää on puolestaan istutettu 25 hehtaaria ja Mannarin alueella 50. Paikalliset yhteisöt on otettu mukaan istutuksiin, ja tämä on lisännyt alueilla tietoisuutta metsien tärkeydestä. Ympäristötieteilijä tohtori Santhanakumar kertoo, että uudelleen kasvaviin istutettuihin mangrovemetsiin on tulla muuttolintuja, muun muassa pelikaaneja ja haikaroita, samoin katkarapuja ja rapuja. 55
6 Suojelemme metsää kaikin keinoin, koska se pelasti henkemme.
7 57
TANAN SUISTON TAISTELUKENTTÄ
TANAN SUISTON TAISTELUKENTTÄ JOAN OTENGO Kenya Wetlands Forum, Kenia Tanajoen suisto Keniassa on monien harvinaisten eläinlajien koti ja paikallisten yhteisöjen elannon lähde. Runsaat vesivarannot houkuttelevat
LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ
LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,
Määritelmiä. Enjustess-hankkeen sidosryhmäseminaari 3.10.2013
Määritelmiä Enjustess-hankkeen sidosryhmäseminaari 3.10.2013 Sinirakenne lähdetään liikkeelle viherrakenteesta tai vihreästä infrastruktuurista, johon sinirakenne kuuluu tärkeänä osana 2 Vihreä Infrastruktuuri
MAA ILMASTA YANN ARTHUS-BERTRAND OPPIMATERIAALI: TEHTÄVÄT
MAA ILMASTA YANN ARTHUS-BERTRAND OPPIMATERIAALI: TEHTÄVÄT I LUONNONYMPÄRISTÖT II LUONNONVARAT 1) MAKEA VESI 2) MAAPERÄ 3) METSÄ 4) MERET JA VALTAMERET III IHMISET IV ILMASTONMUUTOS JA LUONNONKATASTROFIT
IHMISTOIMINNAN JA SUOJELUN VAIKUTUKSET SUOMEN JA RUOTSIN VÄLISEEN SAARISTOON
IHMISTOIMINNAN JA SUOJELUN VAIKUTUKSET SUOMEN JA RUOTSIN VÄLISEEN SAARISTOON MITÄ MIELTÄ OLET? Helsingin yliopisto, Göteborg University, Suomen Ympäristökeskus, Coastal Research and Planning Institute,
Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä
Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki
Kokemäenjoen vesistöalue v mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema
Kokemäenjoen vesistöalue v. 2050 mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Mitä vesistöalue meille merkitsee ja tarjoaa? Maiseman ja asuinympäristön,
ristöjen hoito - Vesilinnut
Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät
Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa
Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä
Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä Markku Pursiainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Haitalliset vieraslajit Suomessa Toimittajaseminaari Säätytalo, Snellmanninkatu 9-11, Helsinki Sisävesien
Istutussuositus. Kuha
Istutussuositus Kuha Kuhan istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon järven koko, veden laatu ja erityisesti järven kuhakannan tila. Lisäksi kuhaistutusten tuloksellisuuden kannalta olisi eduksi,
Aitouden merkityksestä virkistyskalastajien kalastuskokemuksille. Timo Haapasalo, UEF
Aitouden merkityksestä virkistyskalastajien kalastuskokemuksille Timo Haapasalo, UEF Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustalla Autenttisuuden politiikat kalakannan luontaisuuden merkitys ihmisen luontosuhteelle
Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat
Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Ari Leskelä ja Teuvo Niva RKTL Onko meillä uhanalaisia siikakantoja? Siika on yleisimpiä kalalajejamme ja hyvin monimuotoinen samassa vesistössä voi elää useita
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
Rantojen kasvillisuus
Rantojen kasvillisuus KALVOSARJA 3 Rantaniittyjen kasvillisuus Murtoveden alavat merenrantaniityt kuuluvat alkuperäisiin rannikon kasvillisuusmuotoihin. Merenrantaniittyjen muodostumiseen ja laajuuteen
Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto
N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze
Päijänne Brändiksi. Kooste verkkokyselyn tuloksista.
Päijänne Brändiksi Kooste verkkokyselyn tuloksista www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/paijannebrandiksi Tausta Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä ajalla 25.6. 9.11.2018 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa
Suomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007
Kestävä kehitys Suomen (tavara)liikenne 22.8.2007 Veli Himanen Pöyry Infra Oy Sisältö 1 Mitä on kestävä kehitys 2 Maapallon ja ihmiskunnan esihistoria 3 Imaston nykyinen muutos 4 Moderni maailma 5 Mihin
Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi
Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.
VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group
VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 13. heinäkuuta 2001 ALUSTAVA LAUSUNTOLUONNOS ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan
Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?
Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus 25.3.2015 Kalliolan koulu 26.3.2015 Paimelan koulu Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi
Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2.
Joet ja kunnostus Joen määritelmä Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta vedet kerääntyvät samaan vesistöön. Jokiekosysteemin
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä
Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.
Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa
Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän Tunturihotelli ry Jouko Ojanperä 1 Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslainsäädännössä on perinteisesti
Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti
Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen
LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT
LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki
RAKKAUS USKO TOIVO. - ihmiseltä ihmiselle
RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle LUTERILAINEN MAAILMANLIITTO Maailmanpalvelu Mauritanian maaohjelma - Monenkeskistä yhteistyötä, jossa ohjelman toteuttamiseen LML:n kautta osallistuvat Suomen Lähetysseuran
Ryhmä 5. Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op
Ryhmä 5 Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op Perustiedot Ajankohta: kevätlukukausi, muiden moduulien jälkeen Korvaa: YMPP123 YMPP105 (biologia, avoin yliopisto) Koordinoi: YMP Keskeisin oppiaines.ideointia.
HÄRKÄPAPU. Opetusmateriaali. Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri)
HÄRKÄPAPU Opetusmateriaali Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri) MIKÄ IHMEEN HÄRKÄPAPU? Palkokasvi, jota viljeltiin jo ennen ajanlaskun alkua ruoaksi Välimeren alueella
KARJAANJOEN VESISTÖN KALATALOUDEN HISTORIASTA
KARJAANJOEN VESISTÖN KALATALOUDEN HISTORIASTA Esa Lehtinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Esa Lehtinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Esa Lehtinen Virtavesien hoitoyhdistys ry KALASTUKSEN VARHAISISTA VAIHEISTA
Sähkökoekalastukset vuonna 2016
Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo- ja syyskuussa Koealoja yhteensä
istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.
M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja
Biodiversiteetti. Biodiversiteetin tasot
Biodiversiteetti Johdatus biologian opetukseen-opetusmateriaali Ronja Hyppölä, Petteri Saarela, Matias Järvinen Biodiversiteetin tasot Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus tarkoittaa elollisen luonnon
kielipassi Moduuli 1
kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.
SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA
Illalla pääni kun tyynyyn pistin väsyneet kädet rinnalle ristin pyysin Herralta isolta ett suojelisi myrskytuulen vihoilta samalla vielä, aivan kuin salaa pyysin ett saisin sopivasti kalaa ei niin paljon
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen
RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS
CAT HOLLOWAY / WWF-CANON TROY MAYNE Tulkaa mukaan! LUNAZUL SURF SCHOOL CHRISTOFFER BOSTRÖM / WWF TERICA / FLICKR RAKKAUDESTA MEREEN WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta Mitä yhteistä
Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL
Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Siian merkitys Suomessa Siian tarjonta Suomessa 2010: 3 329 tn Tärkeä kala ammatti- ja vapaa-ajan kalastajille,
Sähkökoekalastukset vuonna 2017
Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elokuussa Koealoja yhteensä 10 kappaletta
ÖLJYN VAIKUTUKSET LUONTOON. Öljyntorjunnan peruskurssi WWF, 15.10.2015 Jouni Jaakkola
ÖLJYN VAIKUTUKSET LUONTOON Öljyntorjunnan peruskurssi WWF, 15.10.2015 Jouni Jaakkola ÖLJY LUONNOSSA Öljy vaikuttaa luontoon monin eri tavoin sekä pinnan alla että rannoilla. Öljyn koostumus vaikuttaa sen
Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry
Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito
ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...
MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE?
MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? Metsät - Rannat - Suot Millä tavoin uusi maakuntakaava hyväksytyksi tultuaan vaikuttaa rantarakentamiseen, metsänhoitoon tai suoalueen omistukseen? Luonnosvaiheessa
ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016
ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen
Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho
Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kalastuslakityöryhmän keskeisiä lähtökohtia: Miten turvata kalavarojen hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuudessa? Miten
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt
Mitä tarkoitetaan ekosysteemipalveluilla? Anne Tolvanen Metla / Oulun yliopisto
Mitä tarkoitetaan ekosysteemipalveluilla? Anne Tolvanen Metla / Oulun yliopisto Miksi ekosysteemipalvelukeskustelu on käynnistynyt? Maailmanlaajuiset muutokset Väestö kasvaa Energiantarve lisääntyy Luonnonvarat
Kalankasvatuksen avomeritekniikka
Kalankasvatuksen avomeritekniikka KESTÄVÄ VESIVILJELY JA KALAKANTOJEN MONIPUOLINEN HOITO JA HYÖDYNTÄMINEN 27.10.2011 Savonlinna Markus Kankainen ja Jouni Vielma Kalankasvatuksen avomeritekniikka Mikä avomeritekniikka
SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN?
SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? Markku Ahonen EU INVESTOI KESTÄVÄÄN KALATALOUTEEN Kalavesien hoidon periaate: Mitä enemmän istutetaan, sitä enemmän saalista. Siianpoikasten massatuotanto luonnonravintolammikoissa
Vieraslajit hallintaan
Maa- ja metsätalousvaliokunta Eduskunta 12.11.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta sekä luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta (HE 82/2015
KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ
YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset
MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SISÄLTÖ VIRTAAMA Mikä se on ja miten se lasketaan? Virtaamien vaihteleminen Minimivirtaamat luonnon
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu (Rosa rugosa) on Koillis-Aasian rannikolta 1900-luvun alussa Suomeen tuotu vieraslaji, joka leviää erityisesti
Kolmen helmen joet hanke
Hämeenkyrön kunta, Nokian kaupunki, Ylöjärven kaupunki Kolmen helmen joet hanke Virtavesi-inventointi ja kunnostussuunnitelma Rapujen istutuksen riskianalyysi 3.2.2017 Page 1 Rapujen istutuksen riskianalyysi
Bob käy saunassa. Lomamatka
Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry aluesihteeri, Teemu Tuovinen 14.11.2013 Uhanalaiset
Maankohoaminen saaristossa
Maankohoaminen saaristossa KALVOSARJA 4 1) Ylempi ilmakuva esittää rantaviivaa 1940 luvun loppupuolelta läheltä Siiponjoen suistoa. Maankohoaminen ja joen mereen kuljettama irtain maaaines siirtää rantaviivaa
Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä?
Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Atso Romakkaniemi tutkija Luonnonvarakeskus Kuva: Miska Haapsalo Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (rajajokisopimus
Harjoitusten 2 ratkaisut
Harjoitusten 2 ratkaisut Taloustieteen perusteet 31A00110 Tea Lönnroth tea.lonnroth(at)aalto.fi Teach a parrot the terms 'supply and demand' and you've got an economist. Thomas Carlyle 2 Tehtävä 1 Tarkastellaan
ZA4735. Flash Eurobarometer 219 (Biodiversity) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4735 Flash Eurobarometer 219 (Biodiversity) Country Specific Questionnaire Finland Flash Eurobarometer on biodiversity Flash 219 questionnaire Q1. Oletteko tietoinen ilmaisusta biologinen monimuotoisuus?
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ
YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain
Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi
Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot
Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?
Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö
Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa?
Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Lähikalastusseminaari 10.11.2016 Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Vesijärvi -Vesijärvi on luontaisesti kirkasvetinen
Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho
Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.
ZA5223. Flash Eurobarometer 290 (Attitudes of Europeans Towards the Issue of Biodiversity, wave 2) Country Specific Questionnaire Finland
ZA5223 Flash Eurobarometer 290 (Attitudes of Europeans Towards the Issue of Biodiversity, wave 2) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 290 BIODIVERSITY Q1. Oletteko koskaan kuullut ilmaisua biologinen
Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen
Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto
HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS
HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on
Painolastivedet hallintaan
Ympäristövaliokunta Eduskunta 8.12.2015 HE 122/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alusten painolastivesien käsittelyä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sen lainsäädännön
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net
Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran
Ilmastonmuutoksen vaikutukset biodiversiteettiin Suomessa
Ilmastonmuutoksen vaikutukset biodiversiteettiin Suomessa FINADAPT 18.3.2008 Anna Tikka Johanna Kiiski Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksessa selvitettiin ilmastonmuutoksen mahdollisia vaikutuksia Suomen
Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja
Ravintoketjut Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan
LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA
LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA Ypäjä 30.5.2013 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ProAgria Keskukset Hevostallit lisääntyvät Hevostalleja 16 000 kpl Hevosia 76 000, lisääntyy 1 500 hevosta
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa
Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta
Kodin vaaralliset jätteet talteen Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ongelmajäte on nyt vaarallinen jäte Uudessa jätelaissa otetaan käyttöön
Puutarhakalusteita tropiikista?
Puutarhakalusteita tropiikista? Tietoa kuluttajille Suomen luonnonsuojeluliitto ry Oletko aikeissa ostaa uudet puutarhakalusteet, ja viehättäkö sinua tummasta puusta tehdyt aurinkotuolit, joita mainoslehtiset
Miten hallita muutoksia vesiympäristöissä?
Miten hallita muutoksia vesiympäristöissä? Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus AQVI CONPAT ECA TEAQUILA WAPEAT Pohjaveden rooli (AQVI) Pohjavedestä riippuvaiset ekosysteemit pitävät yllä
Norjalaiset katkaravut. Pandalus borealis
Norjalaiset katkaravut Pandalus borealis Norjalainen aarre Puhdas kylmä merivesi ja Pohjoisen jäämeren hyinen ilmasto tuottavat maailman parhaat katkaravut. Herkkuja luonnosta Norjalaiset katkaravut elävät
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net
Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla
Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla? Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Palautusistutuksia valtion
Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä
Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen
Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...
TEKOJA HAAVOITTUVAN LUONNON PUOLESTA. > www.luontoliitto.fi
TEKOJA HAAVOITTUVAN LUONNON PUOLESTA > www.luontoliitto.fi on lasten ja nuorten oma järjestö, joka suojelee metsiä ja niiden eliöitä, rehevöitynyttä Itämerta, muuttuvaa ilmastoa, ahtaalle joutuneita suurpetoja
Dialogi 1 Luonto ja ympäristö
Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä
KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR)
KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) Verkostoitunut kalatalouden kehitystyö Kalavarojen elinvoimaisuuden parantaminen Kalavesien kunnostukset & kalojen lisääntyminen
Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä
Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä Anne Tuomivaara projektikoordinaattori Lapin yliopiston Arktinen keskus Lappari-hanke Esityksen aiheet: Salzburgin
KESTÄVÄ KEHITYS IHMISEN VALINNAT JA VASTUU
Eettiset valinnat AL Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan "Jumala loi ihmisen kuvakseen". Raamatussa kerrotaan, että kaikki elämä on saanut alkunsa Jumalasta, ja Jumala pitää yllä luomaansa elämää. Ihminen
Maaperäeliöt viljelijän tukena
Maaperäeliöt viljelijän tukena Millaista elämää mullassa on? Jari Haimi Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jyväskylän yliopisto 19.4.2017 Maaperän monimuotoisuus 2 Maaperä on eliöille moniulotteinen mosaiikki
13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko
Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja
Maatalouden muodot. = Ilmastoltaan samanlaisille alueille on kehittynyt samanlaista maataloutta. Jako kahteen:
Maatalouden muodot = Ilmastoltaan samanlaisille alueille on kehittynyt samanlaista maataloutta. Jako kahteen: 1. Intensiivinen maatalous: Suuriin hehtaarisatoihin yltävä voimaperäinen maatalous. Tyypillistä
Eräitä kansainvälisiä
Eräitä kansainvälisiä ympäristöhankkeiden rahoituslähteitä Johannes Moisio Etelä-Karjalan liitto Kuva: Arto Hämäläinen Coca-Cola säätiön tuet myönnetään vuoden mittaan perustuen * yhtiön prioriteetteihin
Suojellaan yhdessä meriämme!
Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta
Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke
Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta: