KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1"

Transkriptio

1 KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

2 Suunnitteluvarauksen perusteet Kuopion vanhan raviradan alueelle on rakennettavissa kiinteistöyhtiön hallitsema kiinteistökonsepti, jolla aikaansaadaan pitkäkestoista ja esimerkillistä kehitystä niin kaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin iloksi. Tavoitteena tulee olla ainutlaatuinen maamerkki Kuopiolle - niin ekologian kuin ekonomiankin kannalta. Hankkeeseen haetaan Kuopion kaupungin myötämielisyyttä, ei niinkään yhteiskunnan rahoitusta. Tavoitteena on toteuttaa merkittävä määrä liikunnan, hyvinvoinnin, matkailun, tapahtumien ja asumisen palveluja. Investoinnin suuruusluokka n. 200 milj

3 Kaupungin kanssa yhdessä selvitettäviä asioita varauksen aikana Keskuskentän nykyisten katsomorakenteiden omistus ja laajennustarpeet, omistus ja hallinnointi Rakennusoikeuden hinnan määrittäminen Rakennusoikeuden määrä ja käyttötarkoitus Pysäköinnin ja infran toteutus sekä kustannukset Hankkeen vaiheistus ja rakentamisvelvoitteet Kaupungin vastuut ja velvoitteet

4 Kuopion uusi maamerkki Kuopio Pohjois-Savon maakuntakeskus asukasta ja kasvaa Kuopion keskuskentän historiallinen alue, (vanha ravirata 1906), nykyisin Kuopion toisen ykköslajin eli jalkapallon pyhättönä. Hieno, mutta vajaasti kehitetty alue keskellä Kuopiota Tavoitteena kansainvälisen tason ylittävä, urheilun ja hyvinvoinnin sekä elämästä naattimisen keskus uusille ja vanhoille kuopiolaisille, kasvavalle matkailija- ja konferenssivieraskunnalle: Hotelli ja konferenssitiloja, edistyksellisiä liikuntatiloja, huippuluokan terveys- ja hyvinvointipalveluita, lasten liikuntamaailma, maakunnan paras lääkärikeskus, apteekki ja muita vähittäiskaupan tiloja, sekä asuntoja myös seniorasuntoja Maailmanluokan arkkitehtuuri yhdistettynä 2020-luvun smart building teknologiaan

5 Ihmisille, joille aktiivinen elämä on tärkeätä. Ihmisistä on tulossa terveellä tavalla itsekkäitä. Sen paremmin kotia kuin matkakohdetta ei haluta eikä enää tarvitse valita sen paremmin lasten, aikuisten, työpaikan, parkkipaikkojen kuin haluttujen palvelujen saatavuuden ehdoilla Kuopion uusi maamerkki on maankuulu asuin- ja vierailupaikka ihmisille, joille liikunta, urheilu, harrastaminen ja hyvinvointi on keskeinen osa elämää. Asuinpaikkana kaunis näkymä vesistölle ja luontoon keskellä Kuopiota. Kiinteistön yhteydessä omat autopaikat, eksklusiiviset liikuntapalvelut, terveys- ja hyvinvointipalvelut sekä arjen keskeiset palvelut, kuten lähikauppa. Matkailijalle liikuntaan erikoistunut ja palveluorientoitunut hotelli erinomaisine palveluineen, niin perhe- kuin kokousvieraita ajatellen.

6 Kaivattuja palveluja ihmisille, joille liikunta on tärkeä osa elämää luvun digitalisoitu asumisen konsepti, jossa asukas/hotelliasiakas voi varata itselleen kaikki palvelut, mm: fitness/pallopelit kenttä & valmennus/peliseuraa urheilulääkärin/fysikaalisen hoidon vastaanotto myös iltaisin Kuopion urheilutarjonnan peliliput, kuljetukset (Kalpa, KuPS jne) pyörien ja suksien vuokraus & huolto, reittikartat, kuljetukset lasten leikki&liikuntamaailma

7 Vaikuttavuus rakentamisen aikana

8 Vaikuttavuus toiminnan aikana Rakentamisen aikainen vaikuttavuus: - Verotulot kunta 11,6 M/ - Verotulot valtio 33,5 M/ henkilötyövuotta Toiminnan aikainen vaikuttavuus: - Verotulot kunta 1,5 M / vuosi - Verotulot valtio 14,8 M / vuosi työpaikkaa

9 Viitteellinen tilaohjelma Stadionin laajennus pax Päivittäistavara ja muut liiketilat Urheilun ja hyvinvoinnin liiketilat Lääkärikeskus Liikuntatilat m2 Hotelli-, messu- ja konferenssitilat Kahvila- ja ravintolatilat Toimistot m2 Päiväkoti Palvelu- ja senioritalot m2 Asunnot m2 Pysäköinti m2 YHTEENSÄ m2

10 Viitteellinen Asemapiirustus 1 Olemassa oleva katsomo 2 Uusi katsomo 3 Pysäköintialue 4 Henkilökunnan pysäkointi 5 Pysäköintialue 6 Huolto- ja lastausalue 7 Senioritalon terassi 8 Ravintoloiden terassi 9 Päiväkodin piha 10 Nurmikko Sisäänkäynnit A Pääsisäänkäynnti B Huoltosisäänkäynti C Käynti parkkihalliin

11 Leikkaus Leikkaus pohjois-etelä Leikkaus itälänsi

12 Keskuskenttä 2020

Kuopion Presidentinkadun ympäristö

Kuopion Presidentinkadun ympäristö Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Viistoilmakuvasovitus 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Havainnekuva, 1/2000 001 Kuopion Presidentinkadun

Lisätiedot

Areena. Lehdistötilaisuus

Areena. Lehdistötilaisuus Areena Lehdistötilaisuus 26.10.2015 Kestävää hyvinvointia ja vetovoimaa Areenan tehtävänä on tukea ja vahvistaa alueen hyvinvointia, elinvoimaisuutta ja osaamista. Korkeakoulujen rooliin kuuluu oman vaikutusalueensa

Lisätiedot

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU

Lisätiedot

28.5.2015 YLEISESITE

28.5.2015 YLEISESITE 28.5.2015 YLEISESITE Wasa Station tapahtumakeskus sijainti Kehitettävä linja-autoaseman tontti Vaasan kauppatori Rautatieasema 100 m 400 m Vaasan tori Kehitettävä tontti Asuntokehitysalueita Visio ilmakuva

Lisätiedot

Puurakentamista asukkaiden ehdoilla

Puurakentamista asukkaiden ehdoilla Luonnollisesti lähellä palveluita KarelianKotilot Oy Puurakentamista asukkaiden ehdoilla Puurakentamisen RoadShow 21.3.2012 1 Sisältö KarelianKotilot Oy - visio, tavoitteet Hyvinvointikeskus KotKontu -

Lisätiedot

VAIHE B A I/II A III

VAIHE B A I/II A III ILMAKUVAUPOTUS ILMAKUVAUPOTUS -MUUT TORNIT ajo p-talo VAIHE B S I B E L I U K S E N K A T U XXV M A N N I L A N T I E V E N N Y S O L D A N I N R A I T T I II A I/II - I XXIII 9 200 A IV S I B E L I U

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma VITAPOLIS Alue- ja hankekehityssuunnitelma Vitapolis Uudenlainen palveleva asuinalue Vitapolis on ainutlaatuinen palvelu- ja asumisympäristö Muuramessa lähellä Jyväskylää, jossa yhdistyvät kaikki elämälle

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +53.90 TEHTAANKATU +50.40 +50.90 HUOLTO +49.80 +51.60 LUMEN- PUDOTUS PAIKKARINKATU III +65.5 AJOLUISKA PYSÄKÖINTI- TASOLTA +62.0 +56.00 HUOLTO +54.80 IV KÄVELY-YHTEYS YHT. 21 AP +55.00 HUOLTO SÄÄSTÖPANKIN

Lisätiedot

EKOLOGISEN ASUMISEN EDISTÄMINEN KAUPUNKISUUNNITTELUN KEINOIN

EKOLOGISEN ASUMISEN EDISTÄMINEN KAUPUNKISUUNNITTELUN KEINOIN EKOLOGISEN ASUMISEN EDISTÄMINEN KAUPUNKISUUNNITTELUN KEINOIN aluerakenne liikenneratkaisut rakennusten ekologia käytön ekologia AUTOTIHEYS (henkilöautoja / 1000 asukasta) 550 220 JÄTKÄSAARI ASUKKAITA >

Lisätiedot

Tulevaisuus raiteilla Asemanseudut Otto Lehtipuu

Tulevaisuus raiteilla Asemanseudut Otto Lehtipuu Tulevaisuus raiteilla Asemanseudut 2017 Otto Lehtipuu 7.6.2017 Tavoitteena kasvattaa matkustajamääriä Helmikuussa 2016 alensimme hintoja 25 % Lisää suoria ja nopeampia yhteyksiä Parempaa henkilökohtaista

Lisätiedot

KIVENLAHDEN METROKESKUS

KIVENLAHDEN METROKESKUS KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 MAININGIN KOULU OHJELMA 17.30 TILAISUUDEN

Lisätiedot

rautatie (melunlähde, fyysinen kulkueste) sähkölaitos sähköpylväät

rautatie (melunlähde, fyysinen kulkueste) sähkölaitos sähköpylväät ITIKAN KOLMIO / L2 1 2 3 2 1 9 6 7 vilkas autoliikenne vs. kapea kävelykatu risteyskohta: parempi liittymä kävelijöille? viheralue / näkäeste + leveä tiejakso 3 8 4 4 5 6 epäselvä kulkliittymä sähköpylväät

Lisätiedot

Uusi asuinalue, näkymät Vanhankaupunginlahdelle ja pitkälle Suomenlinnaan yli kaupungin.

Uusi asuinalue, näkymät Vanhankaupunginlahdelle ja pitkälle Suomenlinnaan yli kaupungin. Viikki Hämeentie Lahdenväylä Arabianranta Viikintie Vanhakaupunki Vanhankaupunginkoski Uusi asuinalue, näkymät Vanhankaupunginlahdelle ja pitkälle Suomenlinnaan yli kaupungin. Vanhankaupunginselkä Helsingin

Lisätiedot

KERA Tulevaisuuspyörä

KERA Tulevaisuuspyörä KERA Tulevaisuuspyörä Työpaja 11.6.2013 Valtuustotalo Kimmo Rönkä Movense Oy TYÖPAJA: TULEVAISUUSPYÖRÄ ryhmien teemat 1. Houkutteleva korttelikaupunki ja käveltävä ympäristö (kirjurit: Ritva Helminen-Halkola,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTA TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VIITESUUNNITELMA 14.5.2012 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY

JÄRVENPÄÄN KESKUSTA TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VIITESUUNNITELMA 14.5.2012 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VTESUUNNITELMA SIJAINTIKUVA 40.0 41 40 M601 135-15 ar 59 12 44 15 39.8 56 40.4 3 40.5 57 V A Kyläkuja 49 18 Kulkuyhteysrasite 35 58 34 Kulkuyhteysrasite 1:1631

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus Suurhankeinfo 1/2016 Timo Jääskeläinen 28.1.2016 SRV lyhyesti Tarjoaa kokonaisvaltaisia rakennetun ympäristön ratkaisuja Toimii SRV Mallilla - Innovatiivinen hankekehitys

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

TAMMELAN JALKAPALLOSTADION AINEISTO KAAVAEHDOTUSTA VARTEN

TAMMELAN JALKAPALLOSTADION AINEISTO KAAVAEHDOTUSTA VARTEN TAMMELAN JALKAPALLOSTADION AINEISTO KAAVAEHDOTUSTA VARTEN 6.11.2015 TAMMELAN JALKAPALLOSTADION / LIITTYY ASEMAKAAVAAN NRO 8570 L NÄKYMÄ ILMARINKADULTA 6.11.2015 A R K K I T E H T I T O I M I S T O J K

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Sisältö 1 Kaupan nykytila 2 Väestö, ostovoima ja liiketilan laskennallinen lisätarve 3 Kaupan kehittämishankkeet

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Dioriitti

Asunto Oy Helsingin Dioriitti Asunto Oy Helsingin Dioriitti Kotisi Helsingin yllä. RISTIRETKELÄISTENKATU 16, 00580 HELSINKI TAITEILIJAN NÄKEMYS Taiteilijan näkemys Taiteilijan näkemys Viikinmäessä asut Helsingin katolla, kurkotat pilviin.

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

Havainnekuva, stadionilta HATTUTEMPPU. Tammelan jalkapallostadion - arkkitehtuurin ideakilpailu 1/10

Havainnekuva, stadionilta HATTUTEMPPU. Tammelan jalkapallostadion - arkkitehtuurin ideakilpailu 1/10 Havainnekuva, stadionilta 1/10 STADIONIN SISÄÄNKÄYNNIT: SAATTO YLEISÖ VIP LEHDISTÖ HUOLTO PYSÄKÖINTIHALLI Kaavio, liikenne, pysäköinti, huolto ja saatto 1 : 12 000 Havainnekuva, ilmakuva TAMMELAN STADIONKORTTELI

Lisätiedot

Kaupallisten palveluiden verkosto

Kaupallisten palveluiden verkosto Kaupallisten palveluiden verkosto Keski-Suomi 2005 Pohjois-Savo 2006 Kaksi kaupallisen palveluverkon tutkimusta Sekä Keski-Suomen että Pohjois-Savon tutkimukset on tehnyt Tuomas Santasalo. 2005 ja 2006

Lisätiedot

Asukaskysely helmi-maaliskuussa 2016 SVEITSI-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN TULEVAISUUS

Asukaskysely helmi-maaliskuussa 2016 SVEITSI-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN TULEVAISUUS Asukaskysely helmi-maaliskuussa 2016 SVEITSI-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN TULEVAISUUS Taustatiedot vastaajista Ikäni, N = 296 0 5 10 15 20 25 30 49 % 51 % alle 18-vuotias 19-25 26-35 36-45 46-55 56-65 66-75 yli

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet

Lisätiedot

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020 IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti

Lisätiedot

COR GROUP OY CORONARIA OY OULUN RAKENNUSTEHO OY ARKK. TOIMISTO SEPPO VALJUS OY

COR GROUP OY CORONARIA OY OULUN RAKENNUSTEHO OY ARKK. TOIMISTO SEPPO VALJUS OY Lipporanta Oulu, Health City Mikä Lipporanta on? - oululaiselle - yrityksille ja muille sidosryhmille Lipporanta hankkeen tavoitteet Lipporannan asumisen arvoja Hankeaikataulu Hanketiedot Hankekumppanit

Lisätiedot

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5. Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.2015 Keurusselän luoteisrannan aluekehittämissuunnitelma Invest in Keuruu

Lisätiedot

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki KANKAAN Jyväskylän ALUEEN Kankaan KEHITTÄMINEN alueen ideakilpailu Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki Puurakentamisen roadshow 14.3.2012 JYVÄSKYLÄN KANGAS Jyväskylän keskusta-alueen

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015

Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015 Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa M Saari 2 Matinkylä Maankäyttö metroaseman ympäristössä tehostuu. Matinkylä ja Olari kasvavat yhteen ja Matinkylästä kasvaa vahva kaupunkikeskus, jossa

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat Porvoon-Loviisan seudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Yöpymiset ja matkat...

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden logistiikkakeskus EslogC - tulevaisuusverstas

Tulevaisuuden logistiikkakeskus EslogC - tulevaisuusverstas Tulevaisuuden logistiikkakeskus EslogC - tulevaisuusverstas 26.3.2010 Erkki Aalto Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tulevaisuuden logistiikkakeskus Haasteita konsepti joustavuus, ketteryys

Lisätiedot

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Tausta Health City Finland Oy, osa Cor Group -konsernia (1989 ) Työntekijöitä koko konsernissa noin 1000 Toimitusjohtaja Jari-Pekka Kelhä, OTK, 43 v. Makrotrendit

Lisätiedot

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä Oulun Tutkijantie 7 8 9 Teknologiakylän ytimessä Tutkijantie 8 Toimitilaa Oulun ihmeen syntysijoilla Menestystarinoiden Teknologiakylä Oulun Linnanmaan Teknologiakylä oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman aluetaloustutkimus. Oxford Research Oy Lokakuu 2014 Lopuraportti

Kotkan Kantasataman aluetaloustutkimus. Oxford Research Oy Lokakuu 2014 Lopuraportti Kotkan Kantasataman aluetaloustutkimus Oxford Research Oy Lokakuu 2014 Lopuraportti Tiivistelmä Kotkan kantasataman investointihankkeen aluetaloudelliset vaikututukset on selvitetty Pohjoismainen konsulttiyritys

Lisätiedot

KAAVARUNKO Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy

KAAVARUNKO Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy 7 1 0 J Y V Ä S K Y L Ä N K A N G A S KAAVARUNKO 5.10.2012 Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy TEKIJÄT Kaavarunkoraportin laatimiseen on osallistunut seuraava työryhmä: Jyväskylän kaupunki: Hankejohtaja

Lisätiedot

Kankaan alueen ICT-esiselvitys. Kari Aho Magister Solutions Oy Miska Sulander Cynetkey Oy

Kankaan alueen ICT-esiselvitys. Kari Aho Magister Solutions Oy Miska Sulander Cynetkey Oy Kankaan alueen ICT-esiselvitys Kari Aho Magister Solutions Oy Miska Sulander Cynetkey Oy Sisältö Tausta Kangas vetovoimainen edelläkävijä ICT-ratkaisut tukemassa tavoitteita Pääsy Internetiin Sovellukset

Lisätiedot

LSK BUSINESS PARK OY: MASTER PLAN

LSK BUSINESS PARK OY: MASTER PLAN LSK BUSINESS PARK OY: MASTER PLAN 26.3.2015 Lentokoulutuskeskus, tapahtumat, matkailu ja majoitus, ilmailuteollisuus, muu teollisuus, bioenergia ja muut kehittyvät energiamuodot Visio 2020 Ortoilmakuva

Lisätiedot

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä Forssa 14.6.2010 Esityksen sisältö: Hevosharrastuksen merkitys Kunnalle Harrastajille/perheille Hevosyritys

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ

HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ Täynnä elämää täyttä elämää Koti - yhteisö - kaupunki Elämisen laatu on kiinni myös ympäristöstä Yhdistetään eri ikäpolvia Yhdistetään uutta ja vanhaa Investoidaan

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen TYHY-TAVOITTEET 2012-2017 Mukava arki ja hyvä työilmapiiri Työyhteisön osaamisen johtaminen Liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä Työhyvinvoinnin varmistaminen Henkilökunnan

Lisätiedot

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Ehdotuksessa on päädytty noudattamaan 1930-luvulla laaditun funkiskaavan puoliavoimen korttelirakenteen periaatteita. Suunnitelma perustuu kahteen kuusikerroksiseen

Lisätiedot

OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY

OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA 27.3.2013 OLYMPIAPUISTO Mäntymäen alueen kehittämisen lähtökohtana on urheilun ja liikunnan monipuolisten toimintamahdollisuuksien vahvistaminen alueella.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1 Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012 21.2.2014 Page 1 Tulokset Etelä-Pohjanmaan välitön ja arvonlisäveroton matkailutulo yhteensä 353 miljoonaa euroa Välitön työllisyysvaikutus noin

Lisätiedot

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen Matkailutulon triplaus Kemin kaupungin ja YIT:n yhteistyö SARIUS Palvelut 600 m Keskussairaala Kirkko Koulut, oppilaitokset Päiväkoti Kulttuurikeskus Kauppatori Terveyspysäkki

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Alueiden ennakointiseminaari 14.3.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke Ikääntyvät mukaan tulevaisuustyöhön! Vuosi

Lisätiedot

Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta

Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Luontoliikunnasta terveys- ja hyvinvointipalveluja, osa II Palveluiden hinnoittelu ja kannattavuus Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus 28.3.2014 Terveyttä

Lisätiedot

PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, PARITALO 2 4-6h+avok+s+2kph+3 terassia, 372 m, 1 580 000 Vastaava välittäjä Tiina Kantola Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 044 0111066 tiina@bolkv.fi Edustavuutta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS

NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS Toukokuu 2008 NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO 1 (5) NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

LIITE 1 KORTTELISUUNNITELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT" Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta

LIITE 1 KORTTELISUUNNITELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 PINNIN PIHAT Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta LTE 1 KORTTELSUUNNTELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PNNN PHAT" 26.06.2017 Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta Tammelan puistokatu Tammelantori Pinninkatu Vellamonkatu Tammelankatu Murtokatu

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

BERTTA Karakallio tontinkäyttöluonnos Samu Virkki, arkkitehti SAFA. Nykytilanne Leikki. Tatartie vr. Leikki. Ormrotsvägen pumppaamo

BERTTA Karakallio tontinkäyttöluonnos Samu Virkki, arkkitehti SAFA. Nykytilanne Leikki. Tatartie vr. Leikki. Ormrotsvägen pumppaamo Lämpökeskus III III Poutahaukankuja Kenttä Fiskgjusvägen Kenttä Stenfalkstigen III päiväkoti Karamäen leikki leikki Tatartie vr Ormrotsvägen pumppaamo II Pallokenttä Grobladsvägen IV ar ar ar ar vr vr

Lisätiedot

Kouvolan elinvoimakäänne miten se tehdään

Kouvolan elinvoimakäänne miten se tehdään Khej 27.4.2016 liite numero 3 asia 5 Kouvolan elinvoimakäänne miten se tehdään Eero Holstila, janne a 11.4.2016 Khej 27.4.2016 liite numero 3 asia 5 Mitä on elinvoima? Uuden kunnan ydintehtävä Elinkeinopolitiikan

Lisätiedot

LIIKUNTAHINNASTO 2014

LIIKUNTAHINNASTO 2014 LIIKUNTAHINNASTO 2014 Liikuntapaikkojen hinnat 1.1.2014 alkaen Tarkennettu hinnasto 9.4.2014 Yleiset ehdot 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat nokialaisia rekisteröityneitä urheilu-

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå YRITYSTEN KILPAILUKYKY: LUONNOS PAINOPISTEALUEISTA

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå YRITYSTEN KILPAILUKYKY: LUONNOS PAINOPISTEALUEISTA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå YRITYSTEN KILPAILUKYKY: LUONNOS PAINOPISTEALUEISTA Luonnos strategisista päämääristä Hyvinvoinnin näkökulma Yritysten kilpailukyvyn kehittäminen Ehdotukset strategisiksi

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä.

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Wood City Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Puun moderni paluu Wood City on näyttävä nyky- ja puuarkkitehtuurin taidonnäyte ja

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelujaosto pyysi lausuntoa seuraavilta rakennusliikkeiltä, jotka kaikki jättivät lausuntonsa. Lausunnot

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko. Maakuntavertailua

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko. Maakuntavertailua Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko Maakuntavertailua KESKI-SUOMEN LIITTO POHJOIS-SAVON LIITTO 25.10.2006 TUOMAS SANTASALO Ky Väestön vuosimuutos Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa vuoteen

Lisätiedot

TAMPERE KEHITTYY. Pormestari Lauri Lyly

TAMPERE KEHITTYY. Pormestari Lauri Lyly TAMPERE KEHITTYY Pormestari Lauri Lyly 20.9.2017 1 20.9.2017 20.9.2017 2 Viiden Tähden Keskusta RAKENTAMINEN JA ARKKITEHTUURI 7 20.9.2017 Viiden Tähden Keskusta URBAANIT ULKOTILAT JA KAUPUNKIVIHREÄ

Lisätiedot

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke Sivu 1 7.11.2012 Anne Laitinen Yleistä hankkeesta Hevoset ja yhteiskunta rajapintoja hanke 15.3.2012 31.12.2014 Toteuttaja Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry

Lisätiedot

LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot. 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset

LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot. 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot 1. ryhmä 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus - palvelut lähemmäksi vihtijärveläisiä -

Lisätiedot

Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013

Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013 Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto M Saari Matinkylän keskuksen kehittäminen keskeisiä asioita Metron tulo vahvistaa Ison Omenan ja Metrokeskuksen muodostamaa kaupallista keskusta Matinkylä-Olarin

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KIPPARI. Suolakivenkatu 11, 00810 Helsinki MODERNIA MERELLISTÄ KAUPUNKIASUMISTA.

ASUNTO OY HELSINGIN KIPPARI. Suolakivenkatu 11, 00810 Helsinki MODERNIA MERELLISTÄ KAUPUNKIASUMISTA. ASUNTO OY HELSINGIN KIPPARI Suolakivenkatu 11, 00810 Helsinki 081112 MODERNIA MERELLISTÄ KAUPUNKIASUMISTA. MERI EDESSÄSI Eastend on merellinen pientaloalue, joka sijaitsee aivan Herttoniemenrannan kärjessä,

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren

Lisätiedot

Oulu kyselyn tulokset

Oulu kyselyn tulokset Oulu 2026 -kyselyn tulokset Oulu 2026 -kysely 18.9. 1.10.2017 Kyselyyn vastasi hiukan yli 2000 oululaista. Kyselyyn vastattiin kampanjasivulla osoitteessa oujees.oulu.com. Kiitos kaikille vastaajille!

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma. Veli-Pekka Tanhuanpää

Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma. Veli-Pekka Tanhuanpää Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma Veli-Pekka Tanhuanpää 08.10.2015 Spondan pysäköintitilat 16 pysäköintiyksikköä/laitosta, joista 9 kpl yli 200 ap Pysäköintiä 98 eri kohteessa Hallinnoituja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot