TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS"

Transkriptio

1 TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS työpaikkaohjaaja oppimisen ja kehittymisen edistäjänä

2 Tervetuloa sparraamaan! Parhaimmillaan molemmat hyötyvät mentoroinnista. Paras kiitos mentorille on työssään motivoitunut opiskelija. Onnittelut päätöksestäsi lähteä tukemaan työpaikkaohjattavasi ammattillista kehittymistä! Työpaikkaohjaajan roolisi on tärkeä, sillä tehtävänäsi on tukea ja kannustaa tutkinnon suorittajaa tutkintoon valmistavan koulutuksen ja tutkinnon suorittamisen matkan varrella. Tässä ainutlaatuisessa prosessissa, joka pääosin perustuu työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen ja sen ohjaamiseen, pääset parhaimmillaan kehittämään myös itseäsi, työyhteisöäsi ja -organisaatiotasi. Tämä ohjeistus on tarkoitettu tueksi työpaikkaohjaajan tehtävässäsi. Ohjeistuksen avulla saat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Lisää työkaluja tukea tehtävässäsi toimimiseen saat Rastorin työpaikkaohjaajakoulutuksesta, sähköisistä materiaaleista sekä Rastorin yhteyshenkilöltäsi. Rastor Oy Työpaikkaohjaajan oppaassa käytetyt lainaukset ovat otettu Rastor Oy:n eri tutkintojen työpaikkaohjaajille/mentoreille ja ohjattaville teetetystä kyselystä keväällä 2011.

3 1 Työpaikkaohjaajan rooli Mentorin tulee olla rohkaiseva opiskelijaa kohtaan ja hänen tulee osata löytää opiskelijalle opiskeluun sopivat työtehtävät. Opiskelijan pitää olla aloitteellinen ja kertoa koska tarvitsee tukea ja mihin. Työpaikkaohjaaja on työnantajan nimeämä henkilö, joka tukee, ohjaa ja koordinoi opiskelijan työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Työpaikkaohjaaja on ohjattavan esimies tai muu kokenut ammattilainen, jolla on hyvä kyseisen toimialan ja organisaation tuntemus. Opiskelijan motivaation ja sitoutumisen lisäksi myös työpaikkaohjaajan motivaatiolla ja sitoutumisella tehtäväänsä on keskeinen merkitys työssä tapahtuvan oppimisen onnistumisen näkökulmasta. Työpaikkaohjauksen tarve on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat muun muassa koulutuksen tavoite, työpaikan työtehtävät sekä opiskelijan aikaisempi koulutus ja työkokemus. Työtehtävässä vähän aikaa toimineen henkilön ohjaus on erilaista verrattuna pitkään työtä tehneen henkilön ohjaukseen. Opiskelijan työpaikalla tapahtuvan oppimisen tarpeita määritellään kouluttajan, työpaikkaohjaajan ja opiskelijan kanssa yhdessä ennen työpaikalla tapahtuvan oppimisen aloittamista. Oman ohjattavan lisäksi työpaikkaohjaajan on hyvä keskustella oppimisen käytännöistä, kuten ajankäytöstä ja resursseista oman esimiehensä ja muun työyhteisön kanssa, jotta oppimiselle luodaan avoin ilmapiiri ja parhaimmat mahdollisuudet onnistua käytännössä. Työpaikkaohjaaja voi toimia esimerkiksi seuraavanlaisissa rooleissa: mielekkäiden oppimistilanteiden organisoija oppimiselle myönteisen ilmapiirin luoja työhön perehdyttäjä tutor työkaverin antama ohjaus ja kannustus mentor osaavan, kokeneen henkilön antama tuki ja ohjaus ammatillinen esikuva

4 2 Työpaikkaohjaajan tehtävät Hyvä työpaikkaohjaus on säännöllistä, kannustavaa ja käytännön tilanteissa tukea antavaa. Molemminpuolisen tiedonkulun mahdollisimman selkeä toimiminen ja perustellusti pelisääntöjen luominen on tärkeää. Työpaikkaohjaajalle ei ole mahdollista tarjota yksityiskohtaista, yleispätevää mallia tehtävässä toimimiseen, sillä ohjaajan ja ohjattavan välinen suhde muodostuu aina vuorovaikutuksessa ja jokainen suhde on ainutlaatuinen. Työpaikkaohjaajan tehtävät vaihtelevat sen mukaan, missä vaiheessa koulutusta opiskelija on. Seuraavasta koulutusprosessin etenemisen mukaan luokitellusta tehtävälistasta saa vinkkejä, jotka auttavat työpaikkaohjauksen suunnittelussa: Ennen koulutuksen alkamista: opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekoon osallistuminen työpaikkaohjaukseen tarvittavien resurssien suunnittelu ja varmistaminen koulutuksen sisältöön ja tutkinnon perusteisiin (ammattitaitovaatimukset, arvioinnin kohteet ja kriteerit) perehtyminen työpaikkaohjaajan roolin omaksuminen koko työyhteisön sitouttaminen opiskelijan ohjaamiseen omalta osaltaan Koulutuksen alussa: keskustelu ohjattavan kanssa koulutukseen liittyvistä (koulutusohjelman/tutkinnon/opiskelijan/työpaikkaorganisaation) tavoitteista ja odotuksista sopiminen ohjattavan kanssa ohjaajan ja ohjattavan keskinäisen työskentelyn tavoitteista ja toimintatavoista; selkeiden ja realististen tavoitteiden asettaminen yhdessä, yhteisistä työskentelytavoista ja aikataulusta sopiminen opiskelijan olemassa olevan osaamisen kartoittaminen, työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitelman ja aikataulujen laatiminen työpaikalla tapahtuvan oppimisen tiedottaminen työyhteisössä ja mahdollisen ohjausvastuun jakaminen ja opiskelijan perehdyttämisen vastuista sopiminen palaute- ja arviointikeskusteluista sopiminen ohjattavan kanssa keskeisten käsitteiden (mm. työssä tapahtuva oppiminen, valmistava koulutus, tutkintotilaisuus, henkilökohtaistaminen) merkityksen selvittäminen opiskelijan auttaminen tarvittaessa tutkintosuoritusten suunnittelussa Koulutuksen aikana: opiskelijan työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaaminen, motivointi, tukeminen, palautteen antaminen ja kehittämisehdotusten tekeminen varaamalla tarpeeksi aikaa keskustelulle, ymmärtämiselle ja oivaltamiselle työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitelman toteutumisen seuranta ja suunnitelman päivitys yhdessä opiskelijan kanssa

5 tutkintosuoritusten mahdollistaminen varmistamalla, että tietopuolinen opetus ja työpaikalla tapahtuva oppiminen tukevat toisiaan erilaisuuden ja erilaisten oppimistyylien huomioon ottaminen ohjauksessa säännölliset arviointi- ja palautekeskustelut koulutusta ja ohjausta koskien: kuinka alussa asetettujen tavoitteiden toteuttamisessa on onnistuttu? palautteen vastaanottaminen omasta ohjaustyöstä väliarvioinnit (oppisopimus) yhteydenpito oppilaitokseen tarvittaessa opiskelijan uuden osaamisen hyödyntäminen työyhteisössä Koulutuksen jälkeen: työpaikalla tapahtuneen oppimisen arviointi (oppisopimus) palautekeskustelu ohjattavan kanssa ohjaussuhteen toimivuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta palautteen vastaanottaminen omasta ohjaustyöstä opiskelijan uuden osaamisen hyödyntäminen työyhteisössä 2.1. Työpaikkaohjauksen prosessi Alla esitetyssä mallissa on osasia tutkintoon johtavalla polulla, jotka vaikuttavat työpaikkaohjaajan tehtäviin ja ajankäyttöön.

6 3 Työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnittelu, seuranta ja arviointi Opiskelijan innokkuus opiskeluissa on kaiken A ja O, sen jälkeen on helppo ohjata ja ohjeistaa. Molemminpuolinen avoimuus ja palautteen antaminen on tärkeää. Ohjaaja neuvoo ja opastaa ja antaa opiskelijalle työrauhan asioiden prosessointiin. 3.1 Työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnittelu Työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitelma on osa opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Tavoitteena on, että suunnitelman laatimiseen osallistuvat sekä opiskelija, työpaikkaohjaaja että oppilaitoksen edustaja. Tavoitteena on pohtia, miten opiskelijan ammattitaitoa ja osaamista voidaan kehittää työpaikalla tutkinnon perusteissa kuvatun ammattitaidon saavuttamiseksi. Tärkeää on, että opiskelija saa soveltaa teoriatietoja ja oppimistehtäviä käytännön työssään. Suunnitelma tarkentuu ja muokkautuu matkan varrella ja siihen on hyvä palata ohjauskeskustelujen yhteydessä. Työpaikkaohjaajan tehtävänä on osallistua työssä tapahtuvan oppimisen käytännön järjestelyihin, kuten ideoida tutustumiskäyntejä organisaation sisällä tai laatia itsenäisiä työpaikkaan liittyviä tiedonhakutehtäviä. Myös työpaikalla jo olemassa olevia perehdytyksen käytäntöjä on hyvä hyödyntää oppimisprosessin tukena, kuten esimerkiksi perehdytyksen muistilistoja. Esimerkkejä työ- ja kehittämistehtävistä: uudet, kehittävät työtehtävät; vanhojen tehtävien tekeminen uudella tavalla työkierto sijaisuudet, toisen työhön perehtyminen erilaisiin kehittämisprojekteihin osallistuminen ongelmatilanteiden ratkaiseminen oppimispäiväkirjan pitäminen erilaisiin kirjallisiin aineistoihin tai dokumentteihin perehtyminen kilpailija- tai markkina-analyysit asiakirjojen ja suunnitelmien laadinta tutustumiskäynnit muihin yksiköihin tai asiakasorganisaatioihin benchmarking

7 Alla on esimerkki Rastorissa käytössä olevasta henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmapohjasta. Kohtaan työpaikalla tapahtuva oppiminen tulee merkitä ne työ- ja kehittämistehtävät, joiden osalta opiskelija kehittää osaamista omassa työssään. Kohtaan valmistava koulutus tulee merkitä ne kokonaisuudet, joiden osalta opiskelija kehittää ammattitaitoaan valmistavan koulutuksen avulla (koulutuspäivän/-jakson nimi). Ammattitaitovaatimus Arvioinnin kohteet ja kriteerit Arvio omasta osaamisesta 3 Osaan hyvin 2 Osaan jonkin verran 1 En osaa Työpaikalla tapahtuva oppiminen (työ-, kehittämis- ym. tehtävät) Valmistava koulutus (koulutuspäivän nimi) MYYNNIN AMMATTITUTKINTO / Valinnainen tutkinnon osa: Telemarkkinointikeskuksessa toimiminen Ammattitaitovaatimus: Tutkinnon osan suorittaja osaa toimia asiakaspalvelutehtävissä. Asiakaspalvelun hoitaminen Vuorovaikutustilanteiden hoitaminen Kirjallisen viestinnän hoitaminen Työpaikalla tapahtuvan oppimisen seuranta Työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan opiskelujen aikana. Suunnitelmaa voidaan tarvittaessa päivittää ja muuttaa oppimistavoitteiden mukaisesti. On tärkeää asettaa työpaikalla tapahtuvalle oppimiselle selkeät, realistiset tavoitteet, joiden toteutumista seurataan halutulla tavalla ohjaajan ja ohjattavan yhdessä sopimin, säännöllisin väliajoin. Työpaikkaohjaaja ja ohjattava sopivat keskenään heille parhaiten sopivan ohjaustavan ja -rytmin. On hyvä sopia etukäteen säännölliset keskusteluajat, vaikka ohjaus ja palautteen antaminen tapahtuu usein myös työtehtävien lomassa. Ohjauksen ja tuen tarpeen määrään vaikuttavat ohjattavan tarpeet ja lähtökohdat. Rastorin koulutuksissa työpaikkaohjaajina ja ohjattavina toimineet ovat kertoneet, että yhteisissä ohjaustapaamisissa tehdään muun muassa seuraavia konkreettisia toimenpiteitä: ohjaussuhteen tavoitteiden määrittely ohjaustapaamisten aikatauluttaminen osaamisen ja kehittymistarpeiden arviointi henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan täydentäminen (HOPS)

8 työhönsoveltamistehtävistä keskusteleminen ohjaussuhteesta keskusteleminen molemminpuolinen palautteen antaminen tutkintosuoritusten suunnittelu työpaikalla tapahtuvien kehittämistehtävien tai niihin osallistumisen suunnittelu 3.2 Työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi Työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi on tärkeä osa oppisopimuskoulutusta. Arvioinnin avulla seurataan työssä tapahtuvan oppimisen oppimistavoitteiden saavuttamista ja opiskelijan ammatillista kehittymistä. Arvioinnin tavoitteena on antaa ohjattavalle kannustavaa, ohjaavaa ja kehittävää palautetta. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista koskevan arviointikeskustelun onnistumisen takaamiseksi sekä ohjaajan että opiskelijan kannattaa valmistautua keskusteluun. Opiskelija voi päivittää henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa ja tuoda mukaan keskusteluun esimerkiksi tutkintosuorituksiin liittyvää materiaalia, tutkinnon perusteet ja valmistavan koulutuksen aikataulun. Arviointiin voivat osallistua myös muut työyhteisön jäsenet, joiden kanssa opiskelija on toiminut ja tehnyt työtä. Paras oppimistulos saavutetaan, kun koko työyhteisö tukee opiskelijan oppimista ja arviointia. Arvioinnin tehtävät: tukea opiskelijan oppimista ohjata, kannustaa ja motivoida kehittää itsearviointitaitoja vahvistaa myönteistä minäkuvaa ja ammatillista kasvua tuottaa tietoa osaamisen tasosta opiskelijalle itselleen, työnantajalle ja oppilaitokselle antaa palautetta työssä oppimisen edistymisestä (Hätönen 1999)

9 4 Työpaikalla tapahtuvan oppimisen yksilöllisyys Hyvässä työpaikkaohjauksessa pitää ottaa huomioon mentoroitavan taustat ja tilanne, myös elämäntilanne. Opiskelijan yksilölliset oppimis- ja tiedonhankintatavat vaikuttavat työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitelman toteutukseen ja palautteen antamiseen. Jokaisella oppijalla on oma yksilöllinen oppimistyylinsä: yksi oppii parhaiten näkemällä ja pitää kirjallisista ohjeista, toinen oppii kuuntelemalla ja haluaa suullista opastusta. Kolmas puolestaan oppii tekemällä ja kokeilemalla. Opiskelijalla voi olla myös erilainen lähestymistapa opittavaan asiaan: toinen tarkastelee aluksi mieluummin yksityiskohtia ja oppii kokonaisuuden niiden kautta, toinen taas tarvitsee ensin yleiskuvan koko asiasta ja mieltää yksityiskohtia vasta kokonaiskuvan hahmottumisen jälkeen. Ohjattavan yksilöllisen oppimistyylin ja lähestymistavan huomioiminen on haaste työpaikkaohjaajalle ja myös tästä on hyvä keskustella ohjattavan kanssa alkaessa suunnittelemaan työssä tapahtuvaa oppimista. Työssä tapahtuvaa oppimista tukevista ja edistävistä sekä sitä mahdollisesti haittaavista tekijöistä (ongelmat, oppimisen esteet) on hyvä keskustella avoimesti, jotta työssä tapahtuva oppiminen toimisi kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman hyvin. 5 Työpaikkaohjauksen edistäviä ja haastavia tekijöitä Hyvä oppimissuhde on molemmin puolin miellyttävä ja kehittävä tilanne, jossa molemmat oppii ja kehittyy ja sitä kautta yritys saa lisää ammattitaitoa ja tuottavuutta. Rastorin koulutuksissa työpaikkaohjaajina ja ohjattavina toimineet ovat kertoneet muun muassa seuraavien seikkojen toimivan työpaikkaohjausta edistävinä tekijöinä ja listanneet myös asioita, jotka aiheuttavat haasteita työpaikkaohjaukselle. Näitä seikkoja on hyvä pohtia työpaikkaohjausta suunnitellessa ja ottaa huomioon, että kaikki kohtaavat haasteita työpaikkaohjaajan tehtävässään. Haasteisiin on hyvä varautua ja keskustella niistä esimerkiksi omassa työyhteisössä, Rastorin edustajien tai muiden työpaikkaohjaajina toimivien kanssa niiden selättämiseksi. Voit ottaa myös yhteyttä Rastorin työpaikkaohjaajien omaan tukihenkilöön (mentor@rastor.fi). Työpaikkaohjausta edistäviä tekijöitä: tiivis yhteydenpito ja hyvä keskusteluyhteys opiskelijan ja työpaikkaohjaajan välillä opiskelijan oma-aloitteellisuus, kyky pyytää palautetta ja ohjausta ohjaajan ja ohjattavan yhteisymmärrys koulutuksen tavoitteista ohjaaja ja ohjattavat työskentelevät samassa työpaikassa, joustava yhteistyö työpaikkaohjaajan antamat konkreettiset ohjeet ja luottamus ohjaajan ja ohjattavan välillä työpaikkaohjaajan mukana olo koulutuspäivällä työpaikkaohjaajien koulutukseen osallistuminen Rastorilla ja muu Rastorilta saatu tuki

10 Haasteita aiheuttavia tekijöitä työpaikkaohjauksessa: yhteisen ajan löytäminen ja aikataulujen yhteensovittaminen, kiire yhteisten päämäärien ja tavoitteiden epämääräisyys työpaikkaohjaajan puutteelliset tiedot ohjattavan työtehtävistä yhteisten tapaamisten vähäinen määrä ohjaaja ja ohjattava työskentelevät eri työpaikoilla / yksiköissä ohjattavan epäaktiivisuus palautteen antaminen ohjattavalle ja tämän motivointi oman roolin löytäminen työpaikkaohjaajana 6 Työpaikalla tapahtuvan oppimisen hyödyntäminen työorganisaatiossa Hyvä työpaikkaohjaus on opiskelijaa tukevaa toimintaa, joka kuitenkin ohjaa opiskelijaa yrityksen asettamien tavoitteiden täyttämiseen. Usein työpaikoilla ajatellaan, että työpaikkaohjaaja ohjaa opiskelijaa yksin. Työpaikkaohjaajan rooli olisi kuitenkin hyvä nähdä koordinaattorina, joka huolehtii, että ohjattava saa tarvitsemansa ohjauksen. Parhaimmillaan koko työyhteisö osallistuu ohjaukseen. Silloin, kun työpaikka on hyvä oppimisympäristö, kehittävä ote ulottuu koko läpi koko organisaation. Aikuiselle opiskelijalle työpaikalla tapahtuva oppiminen on joustava ja käytännönläheinen tapa opiskella. Opiskelijalla on mahdollisuus soveltaa koulutuksessa oppimiaan tietojaan käytäntöön sekä laajentamaan osaamistaan. Pitkään organisaatiossa työtä tehnyt henkilö saa vaihtelua ja piristystä omiin toimintatapoihinsa ja menetelmiinsä. Erilaisten kehittämishankkeiden kautta hän pääsee osallistumaan oman organisaationsa kehittämiseen ja samalla organisaatio voi hyödyntää opiskelijan uutta osaamista. Usein koulutuksista ja perehdyttämisestä jää organisaatioon uutta materiaalia ja tietoa, jota kannattaa jakaa ja hyödyntää organisaatiossa myös muille. 7 Yhteenvetoa työpaikkaohjaajana toimimisesta Saa jakaa omia kokemuksia ja opettaa. Eihän kukaan ole itse täydellisyys ja ohjattavalla voi myös olla hyviä visioita, mitä voi toteuttaa. Vinkkejä työpaikkaohjaajana toimimiseen: keskustele ohjattavasi kanssa siitä, mitkä asiat ovat juuri teille tärkeitä tässä ohjaussuhteessa pura ohjaus käytännön toiminnaksi yhdessä ohjattavasi kanssa suunnitelma siitä, miten työssä tapahtuva oppiminen ja siihen liittyvä ohjaus tullaan rakentamaan ja toteuttamaan ota huomioon käytettävissä olevat resurssit aika, raha, henkilökemiat, motivaatio ohjaamiseen

11 selvitä itsellesi mitä hyötyjä saat ohjaamisesta motivaatio ohjata rakenna itse oma ohjaustapasi voit pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: millainen minä olen ohjaajana, miten minä ohjaan, miksi minä ohjaan näin? mieti mitä tiedät ja ajattelet aikuisen oppimisesta mitkä asiat vaikuttavat aikuisen oppimiseen, opiskeluun ja ammatilliseen kehittymiseen? sekä ohjaajan että ohjattavan motivaatio ja sitoutuminen on onnistumisen kannalta tärkeää muista, että opiskelija vastaa oppimisesta, ohjaaja vastaa ohjaamisesta Paras mentorointi muistuttaa hyvää urheiluvalmennusta. Asetetaan selkeitä tavoitteita ja annetaan neuvoja miten niihin päästään. Laaditaan tehtäviä. Mentorin tärkeä rooli on kuunnella, antaa henkistä tukea ja sparrausta. Hyödyllistä lisätietoa Verkko-oppimisympäristö Optima, lisämateriaalia työpaikkaohjaajan tueksi käyttäjätunnus: työpaikkaohjaaja salasana: rastor Käytännön apua työpaikkaohjaukseen henkilökohtaisesti Ilmoittautuminen työpaikkaohjaajakoulutukseen, henkilökunnan yhteystiedot Opetushallitus Lisätietoja tutkinnoista ja niiden sisällöistä Työpaikkaohjaajan työkirja Minä työpaikkaohjaajana (PDF) Työpaikkaohjaajan verkkokoulutus Tietoa ja kokemuksia oppisopimuskoulutuksesta Tietoa työsuhteeseen liittyvistä velvollisuuksista, oikeuksista ja palkoista Tietoa työlainsäädännöstä

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit

Lisätiedot

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI Oppisopimustoimisto Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063 Koulutussuunnittelija Janne Autioniemi 0400-475 611, 014-5192 232 Koulutussuunnittelija Maarit

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla OPPISOPIMUS Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla Palaute jokapäiväisessä työssä Työssä oppimisen arviointi - työpaikkakouluttaja Tutkinnon suorittaminen Aikuisilla tutkintotilaisuudet Nuorilla

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Parasta Palvelua. Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen

Parasta Palvelua. Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen Parasta Palvelua Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen Oppisopimus Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden suorittaa lyhyemmätkin työjaksot koulutussopimuksella tai oppisopimuksella

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi?

TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi? Sinustako TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi? Mitä työnantajan on hyvä tietää työpaikkakouluttajan tehtävästä oppisopimuskoulutuksessa? Mitä nuoren työpaikkakouluttajan valinnassa tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön Seija Eskola Julkaisun tarkoitus Tämä materiaali on tarkoitettu

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto)

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) OPPILAITOSKOHTAISET LISÄKYSYMYKSET AIPAL NÄYTTÖTUTKINTOJEN PALAUTEJÄRJESTELMÄ TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) 1. TAUSTAKYSYMYKSET (valtakunnalliset)

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaamista

Yhteistyöllä osaamista Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Työpaikalla tapahtuva oppiminen* on osa työyhteisöjen

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi 1 Jyväskylän oppisopimuskeskus HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA SUUNNITTELU OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN

Lisätiedot

Kouluttajan ja tutkintojen järjestäjän vastuu tutkintojen laadusta. Veikko Ollila

Kouluttajan ja tutkintojen järjestäjän vastuu tutkintojen laadusta. Veikko Ollila Kouluttajan ja tutkintojen järjestäjän vastuu tutkintojen laadusta Tehtävä? Mikä on ammatillisen aikuiskoulutuksen tehtävä nykyisessä yhteiskunnassamme? Entä näyttötutkintojen tehtävä? Yhteiskunta sekä

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 Päivi Kalliokoski, projektipäällikkö paivi.kalliokoski@omnia.fi Haasteet - lähtötilanne Työpaikalla tapahtuva koulutus

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen opiskelun eri vaiheissa, CASE- yhteenveto

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen opiskelun eri vaiheissa, CASE- yhteenveto Työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen opiskelun eri vaiheissa, CASE- yhteenveto HAKEUTUMISVAIHE Työpaikan etsintä ja sen valinta Opiskelijan soveltuvuuden arviointi Yhteydenotot työpaikkoihin (s-posti,

Lisätiedot

Ohjauksen vastuut ja ohjausjärjestelyt tutkintotavoitteisessa koulutuksessa

Ohjauksen vastuut ja ohjausjärjestelyt tutkintotavoitteisessa koulutuksessa Ohjauksen vastuut ja järjestelyt tutkintotavoitteisessa koulutuksessa Mitä on? Ohjauksen tavoitteet Ohjauksen toteutus Ohjaus on tutkinnon suorittajan opastamista ja auttamista tutkinnon suorittamiseen.

Lisätiedot

26.4.2012. HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012

26.4.2012. HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012 HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012 Oppisopimusopiskelija voi saavuttaa mahdollisimman hyvin tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja selviytyä työtehtävistään oppimisvaikeuksistaan tai

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

* * * * * *-merkistä tavoitteisiin ja sisältöön *-merkistä tehtäviin. Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h

* * * * * *-merkistä tavoitteisiin ja sisältöön *-merkistä tehtäviin. Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h Verkkostartti 2 x 1,5 h Verkkotyöskenteltyöskenteltyöskentely Verkko- Verkko- 1. 2. 3. Lähipäivä Lähipäivä Lähipäivä * 25 h * 21 h

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

VAL211 OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

VAL211 OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Rovaniemen koulutuskuntayhtymä koulutuksen osa Osaamis- n itsetuntemus Hyväksymismerkinnät 1 (6) ryhmä- tai vertaisarviointia. n itsearviointi selvittää fyysisiä, sosiaalisia ja psyykkisiä edellytyksiään

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti LIIKETALOUDEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄ 2.2.2016 Heljä Hätönen / Educa-Projektit Oy Osaaminen koostuu yksilön luontaisista kyvyistä, ominaisuuksista,

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Luokka Ydinprosessit Prosessin tarkoitus Valmistavan koulutuksen järjestäminen tutkinnon suorittajan ja työelämän tarpeisiin Prosessin

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN

MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN ARVIOIDA, Tero Hotanen, Turun Aikuiskoulutuskeskus 1. Hakeutumisvaihe verkossa 2. Valmistavan koulutuksen arviointi ja ohjaaminen tutkintotilaisuuteen 3. Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja Opetussairaala Seinäjoen keskussairaala toimii opetussairaalana eri alojen opiskelijoille

Lisätiedot

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Veijo Turpeinen, KT 2.2.2017 1 Tutkimus työpaikkaohjaajien työstä Työyhteisö Koulutustausta Yhteys ja tehtävä Työpaikkaohjaajakoulutus oppilaitokseen

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot