Omaishoitajat ja Läheiset Liiton viestintäohje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omaishoitajat ja Läheiset Liiton viestintäohje 2011-2015"

Transkriptio

1 Omaishoitajat ja Läheiset Liiton viestintäohje Viestinnän nykytila Yleistä Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton viestinnän linjaukset määritellään vuosittain toimintasuunnitelmassa. Liiton viestinnän kohderyhminä ovat ns. jäsenet, omaishoitoperheet, suuri yleisö, päättäjät (sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla), liiton paikallisyhdistykset, sidosryhmät, kansainväliset toimijat, oma henkilöstö sekä erilaisiin kampanjoihin ja hankkeisiin osallistujat. Liitossa on pyritty lisäämään viestinnän interaktiivisuutta. Päävastuu liiton viestinnästä ja liittotason asioista on toiminnanjohtajalla. Tiedotuskoordinaattori vastaa kampanjaviestinnästä, internet -sivujen toiminnasta sekä erikseen sovittavista muista tiedotus- ja viestintätehtävistä. Aluetyön ja kouluttamis- ja kehittämisosaston vastuualueina on tiedottaa omien sektoriensa asioista. Käsitteiden määrittelyä Viestintä on kaksisuuntainen prosessi, johon kuuluu sekä informaation tuottamista että sen vastaanottamista. Viestintä on keskustelua ja kuuntelemista. Tiedottaminen on yksisuuntaista, yleensä oma-aloitteista informaation jakelua. Näin tiedottaminen on eräs viestinnän osa-alue. Viestintästrategia muodostuu niistä määrittelyistä, valinnoista ja tavoitteista, joita soveltamalla ja toteuttamalla organisaatio menestyy nyt ja tulevaisuudessa hyödyntämällä viestintäresurssiaan mahdollisimman hyvin. Viestintästrategiassa päähuomio on tulevaisuudessa. Viestinnän strategisia tavoitteita Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton viestinnässä noudatetaan eettistä arvopohjaa joka on sama kuin liiton kokonaisstrategiassa. Strategiasuunnitelmalla pyritään kertomaan, miten liiton viestintää kehitetään ja toteutetaan valitulla strategisella kaudella. Suunnitelmassa pyritään kertomaan, mitkä ovat liiton keskeiset ydinviestit, pohditaan painopistealueita ja teemoja sekä viestinnän organisointia ja vastuita. Muuttuvassa toimintaympäristössä ja teknologian kehittyessä viestinnän strategisia linjauksia tarkistetaan tarpeen mukaan. Viestinnän arvot ovat samat kuin yleisessä strategiassa.

2 Toimintaa ohjaavat arvot Avoimuus Avoimuudella tarkoitetaan, että liiton toiminta on totuudenmukaista. Liitto toimii vuorovaikutteisesti sekä suuntautuu toiminnassaan ulospäin. Toiminta on perusteltua ja siinä pyritään tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Vastuullisuus Vastuullisuudella tarkoitetaan, että perustehtävä ohjaa kaikkea toimintaa. Toiminta on asiantuntevaa, vaikuttavaa ja suunnitelmallista sekä omat rajat tuntevaa. Herkkyys Herkkyydellä tarkoitetaan, että liitto toimii ajan hermolla, ennakoiden muutoksia ja niiden seurauksia. Toiminnassa huomioidaan kentän viestit ja reagoidaan niihin. Toiminta on joustavaa, inhimillistä ja ihmisläheistä. Kumppanuus Kumppanuudella tarkoitetaan, että liitto toimii yhteistyössä, verkostoituen ja vastavuoroisesti. Toiminnassa arvostetaan monen tasoista ja monialaista asiantuntemusta, jaetaan ja välitetään omaishoitoon liittyvää tietoa. Liiton viestintä on selkeää ja johdonmukaista. Nykyajalle on tyypillistä informaation liiallinen saatavuus ja tarjonta. Liiton viestinnässä vältetään yliviestintää jotta viestinnän taso pysyy vähintään kohtalaisena. Esimerkiksi yksittäisiin yleisönosastokirjoituksiin ei vastata kuin poikkeustapauksissa. Tavoitteena on kuulla mahdollisimman paljon kentän (paikallisyhdistykset, omaishoitoperheet, yhteistyökumppanit yms) ääntä (esimerkiksi tuotettaessa uutta materiaalia). Materiaalituotannossa huomioidaan kuitenkin budjettisidonnaisuus eli sitoutuminen toimintasuunnitelmaan. Liitto voi olla mukana yhteistyökumppaneiden laajemmissa viestintäkokonaisuuksissa (esimerkiksi Ray:n, OK opintokeskuksen, Key:n, Selkokeskuksen jne ohjelmissa). Liiton kaikessa viestinnässä pyritään tukeman omaishoitajan omanarvontuntoa, asiantuntijuutta, toimijuutta sekä ns. hiljaisen tiedon eteenpäin viemistä Viestinnän resurssit, vastuut ja keinot Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry käyttää viestinnässään useita eri välineitä. Lähellä -lehti Lähellä -lehti on ilmestynyt vuodesta Lehden painos on kappaletta per lehti. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Noin puolet lehdestä menee henkilöjäsenille ja vajaa puolet julkisen jaon mukaan perusturvatoimistoihin, sairaaloihin, KELAN:n toimistoihiin, seurakuntiin yms. Lehti ei ole irtonumeromyynnissä. Internet -sivuilla on arkisto josta lehdet ovat myös luettavissa ja tulostettavissa.

3 Lähellä -lehti on liiton viestinnän pääkanava. Vastuu on päätoimittajalla ja hänen tukenaan on toimitusneuvosto. Käytännön toteuttamisesta painoyhteyksineen vastaa tiedotuskoordinaattori. Lehden teema vaihtelee numeroittain. Lehden painopistealueina ovat omaishoitoasian esilläpito julkisessa keskustelussa, tiedon välittäminen, omaishoitajan tietoisuuden lisääminen yms. Lehden ilmoitusmyynnin, painatuksen ja taiton kilpailutus tehdään kolmen vuoden välein. Lehden tiedotukselliset painopistealueet määrittelee liitto. Lähellä -lehti on valtakunnallisen tiedotuksen kanava. Lehden konsepti tarkistetaan vuosittain. Kauden aikana tehdään kerran lukijatutkimus. Oppaat, kirjat ja muut painotuotteet Palveluopas julkaistaan vuosittain. Painos on Palveluopas postitetaan samoihin osoitteisiin kuin Lähellä -lehtikin. Palveluopasta jaetaan lähellä -lehden tapaan myös erilaisilla messuilla, kursseilla yms. Kauden aikana tarkistetaan painosta, julkaisumuotoa (siirrytäänkö pelkkään sähköiseen julkaisuun?) ja yhteistyötahoja. Palveluoppaan painatus, taitto ja ilmoitusmyynti kilpailutetaan tarvittaessa. Loma- ja kuntoutusopas ilmestyy kerran vuodessa ja painos on kappaletta. Opas jaetaan jäsenistölle ja paikallisyhdistyksille ja se on tulostettavissa myös internet -sivuilta.kauden aikana tarkistetaan painosta, julkaisumuotoa ja yhteistyötahoja. Oppaan painatus, taitto ja ilmoitusmyynti kilpailutetaan tarvittaessa. Muut kirjat ja muut painotuotteet Kauden aikana liiton omina tuotteina ilmestyy mm. antologia omaishoitajien kirjoituksista, erilaisia raportteja ja toimintasuunnitelmassa erikseen mainittuja painotuotteita. Tieto- ja oppikirjoja tuotettaessa harkitaan aina yhteistyökumppaneita kustannusyhtiöistä. Mediatuotteet ja yhteydet Medioissa esiintymisen päävastuu on toiminnanjohtajalla ja puheenjohtajalla, sektorikohtaisesti voidaan sopia asiantuntijaesiintymisistä. Tieto paikallisista esiintymisistä tuodaan aina toiminnanjohtajan tietoon. Kun liitolta pyydetään eri medioihin haastatteluita, juttuja yms, valitaan edustaja aina tapauskohtaisesti. Liitto pyrkii aktiivisesti tuomaan paikallisyhdistysten asiantuntijuutta median käyttöön. Kaudella voidaan tarvittaessa tehdä yhteistuotantona eri toimijoiden kanssa esimerkiksi opetus- tai koulutus -dvdelokuvia tms opetusmateriaalia. Yhdistystiedotteet, kunta- ja seurakuntatiedotteet yms Kaudella paikallisyhdistyksiä, kuntia, seurakuntia ja yhteistyökumppaneita pidetään ajan tasalla liiton linjauksista ja tapahtumista julkaisemalla vuosittain: Kuusi yhdistystiedotetta jotka postitetaan paikallisyhdistyksiin (puheenjohtaja tai toimisto). Ne toimitetaan myös sähköisesti. Internet -sivujen arkistossa ovat myös yhdistystiedotteet.

4 Päävastuu on toiminnanjohtajalla. Kaksi Viisaria eli liiton aluetyön tiedotetta. Ne postitetaan sähköisesti liiton paikallisyhdistyksille. Internet -sivujen arkistossa ovat myös Viisarit. Päävastuu on järjestöpäälliköllä. Kaksi kunta- ja seurakuntatiedotetta. Ne postitetaan pelkästään sähköisesti seurakuntiin ympäri maata. Myös nämä tiedotteet ovat internet -sivujen arkistossa. Päävastuu on tiedotuskoordinaattorilla. Lehdistötiedotteet, lausunnot ja kannanotot Lehdistötiedotteilla, lausunnoilla ja kannanotoilla liiton kanta tuodaan esille esimerkiksi lainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä tai liiton tärkeiksi katsomissa asioissa. Erilaisten tapahtumien tiedotus tehdään lehdistötiedotteilla. Päävastuu on toiminnanjohtajalla. Sektorikohtaisesta tiedottamisesta vastaa kukin sektori. Alueelta/paikallistasolta/projekteista nousevat viestinnällisesti (valtakunnallisesti) merkittävät asiat (esimerkiksi omaishoidon tilanteet kunnissa yms) tuodaan toiminnanjohtajan tietoon. Liiton hallitus ottaa näihin asioihin tarvittaessa kantaa ennen julkista tiedottamista. Lehdistötiedotteita tehdään tarpeen mukaan ympäri vuoden. Ne välitetään ensisijaisesti sähköisesti keskeisille medioille (stt, valtakunnalliset ja aluelehdet, radio, tv yms) sekä paikallisyhdistyksille. Tapauskohtaisesti lehdistötiedotteet ovat luettavissa myös internet -sivuilta. Lausuntoja, kannanottoja yms tehdään tarpeen mukaan joko liiton aloitteesta tai eri päättäjien pyynnöistä. Internet -sivut Sosiaalisen median merkityksen kasvua seurataan ja tarvittaessa uusia keinoja (esimerkiksi Facebook, Twitter yms) otetaan käyttöön kauden aikana. Internet -sivuja päivitetään ja kehitetään vastaamaan suuren yleisön, sidosryhmien, yhdistysten ja omaishoitoperheiden tarpeita. Internet -sivuilla oleva tieto on oikeaa ja ajankohtaista. Liiton linjaukset ja kannanotot ovat sivuilla selkeästi esillä. Omaishoitoa käsitellään sivuilla laaja-alaisesti, materiaalipankkia päivitetään jatkuvasti, lahjoitusten mahdollisuus tuodaan paremmin esille, tuotemyyntiosiota selkeytetään jne. Päivitysvastuuta tarkennetaan kauden aikana, päävastuu on tiedotuskoordinaattorilla. Sivuja arvioi säännöllisesti liiton sisäinen erikseen nimetty työryhmä. Henkilökunnalle järjestetään tarvittaessa lisäkoulutusta Internet -sivut päivitettiin ja palveluntarjoajaa vaihdettiin vuodenvaihteessa ja kehitystyö on vielä kesken. Sisäinen viestintä Sisäinen viestintä kohdistuu henkilökuntaan ja hallitukseen ja on kaksisuuntaista.

5 Toimistokokouksia pyritään pitämään Helsingin toimistossa joka toinen keskiviikko. Koko henkilökunta saa kokouksista muistion sähköpostitse. Pitkät tiimit pidetään 3-4 kertaa vuodessa ensisijaisesti Helsingin toimistolla. Niihin osallistuu koko henkilökunta. Sektorikohtaisia tiimejä järjestetään tarpeen mukaan eri puolilla Suomea (usein myös pitkien tiimien yhteydessä). Sähköpostiviestintä on aktiivista ja vuorovaikutteista liiton työntekijöiden kesken. Portaali on ollut hyödyllinen tiedonvälittäjä henkilökunnan keskuudessa (väliaikaisesti pois käytöstä). Portaali otetaan uudelleen käyttöön ja sitä kehitetään vuorovaikutteisemmaksi. Tutkitaan ja mahdollisesti lisätään sosiaalisen median käyttöä (esim twitter). Sisäisenä kalenterina käytetään toistaiseksi Microsoftin Outlook sähköpostiohjelman kalenteria. Vuosiohjelmaan (tapahtumakalenteri) kerätään kaikki vuoden määräajat, tiedotteiden ilmestymispäivämäärät, lomat, kuntoutuskurssit, puhelinpäivystykset yms henkilökunnalle, hallitukselle ja paikallisyhdistyksille tiedoksi. Hallituksen ja henkilökunnan yhteisiä tapaamisia sekä johtoryhmän ja hallituksen yhteisiä tapaamisia järjestetään säännöllisesti. Toiminnanjohtaja vastaa siitä, että valmisteilla olevat asiat tulevat riittävän ajoissa asianomaisten henkilöiden tietoon. Johtoryhmän esityslistat ja muistiot lähetetään sähköpostitse koko henkilökunnalle. Hallituksen kokousten pöytäkirjat sekä muut kaikkia koskevat muistiot tiedotetaan kaikille (esimerkiksi uudessa portaalissa) soveltuvin osin. Sisäistä tiedonkulkua arvioidaan ja kehitetään muun muassa työyhteisön kehittämishankkeessa (toteutetaan OK -opintokeskuksen kanssa) Kampanjat ja hankkeet Toimintasuunnitelmissa päätettäviin kampanjoihin sovitaan vastuuhenkilöt erikseen. Tiedotuskoordinaattorilla on vastuu kampanjatiedotuksesta. Projekteista tehdään erilliset viestintäsuunnitelmat. Sponsorisopimusten tulee sopia eettisesti liiton linjauksiin. Sopimukset pyritään tekemään pitkäkestoisiksi. Kansainvälinen tiedotus Kansainvöinen tiedotus tapahtuu pääasiassa internet -sivujen kautta ja yhteistyössä Eurocarers:n kanssa. Kansainvälisen tiedotuksen osalta yhteistyötä tehdään Suomen omaishoidon verkoston kanssa. Liitto pyrkii tiedottamaan suomalaisille europarlamentaarikoille omaishoidon

6 kysymyksistä. Liitto tekee yhteistyötä ja vastaa tiedotuksen kysymyksiin EU:n elimiltä tulleiden pyyntöjen mukaisesti. Kaudella pyritään laatimaan laajennettu esite liiton toiminnasta tavoitteista ja omaishoidosta englanniksi. Päävastuu on toiminnanjohtajalla. Käytännön toteutuksesta vastaa liiton kansainvälisten asioiden yhteyshenkilö. Ohjeistus Strategiset ohjeistukset (brändi) Kauden alussa (2012 loppuun mennessä) linjataan liiton ulkoisen viestinnän ilmiasu ja yhteinen graafinen ohjeisto (esimerkiksi logon ja nimen käyttö) jota pyritään noudattamaan huomioimalla myös yhteistyökumppaneiden tekniikan vaatimukset. Kauden aikana kaikessa liiton viestinnässä (sähköposteista painotuotteisiin) näkyy liiton yhtenäinen ilme. Erillisen ohjeistuksen laativat toiminnanjohtaja ja tiedotuskoordinaattori. Markkinointiviestinnässä hyödynnetään liiton ja paikallisyhdistysten käyttöön opinnäytetyönä tehtyä opasta. Viestinnän ja tiedotuksen arviointi Viestinnän ja tiedotuksen arviointia tehdään muun muassa Lähellä -lehden lukijatutkimuksen, henkilökuntakyselyiden ja hallituksen työskentelyn sisäisen arvioinnin avulla. Kauden aikana tehdään arviointitutkimus viestinnän ja tiedotuksen vaikutuksesta paikallisyhdistyksiin ja sidosryhmiin.

Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton viestintäohje 2011-2015

Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton viestintäohje 2011-2015 Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton viestintäohje 2011-2015 Viestinnän nykytila Yleistä Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton viestinnän linjaukset määritellään vuosittain toimintasuunnitelmassa. Liiton viestinnän

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Nivalan kaupungin viestintäohje. Karikumpu Nivalan kaupunki. Hyväksytty:

Nivalan kaupungin viestintäohje. Karikumpu Nivalan kaupunki. Hyväksytty: 2012 Nivalan kaupungin viestintäohje Karikumpu Nivalan kaupunki Hyväksytty: Sisältö 1. Lainsäädäntö määrittelee tiedotustoiminnan lähtökohdat... 3 2. Tiedottamisen vastuut oltava selkeät... 3 Kaupungin

Lisätiedot

Tullin verotustehtävien siirtäminen Verohallintoon (VETO-hanke) Viestintäsuunnitelma alkaen

Tullin verotustehtävien siirtäminen Verohallintoon (VETO-hanke) Viestintäsuunnitelma alkaen Viestintäsuunnitelma alkaen 17.2.2017 12.1.2017 SISÄLTÖ TAUSTAA... 3 1 TAVOITTEET... 3 2 PERIAATTEET... 3 3 SISÄINEN VIESTINTÄ... 3 3.1 Kanavat... 4 3.2 Työnjako... 4 4 ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄVIESTINTÄ...

Lisätiedot

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Viestintästrategian rooli Opiskelijakunta OSAKOssa viestintä ymmärretään osaksi kaikkea opiskelijakunnan toimintaa. OSAKO viestii erityisesti rekrytoidakseen

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Johdanto yrityksen viestintään. Päivi Maijanen-Kyläheiko

Johdanto yrityksen viestintään. Päivi Maijanen-Kyläheiko Johdanto yrityksen viestintään Päivi Maijanen-Kyläheiko Viestinnän strateginen merkitys! Mitä viestintä on? Viestintä on vuorovaikutusta, merkitysten välittämistä ja tulkitsemista. Merkitys syntyy vasta

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen,

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen, Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen, 3.2.2018 Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme? M1 Kaarinan Pojat ry Miten me viestimme? Isännän Ääni -seminaari Pori 29.1.2016 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Esityksen sisältö Seuran esittely Viestintäsuunnitelma ja sen luominen

Lisätiedot

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet VIESTINTÄ- STRATEGIA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Johdanto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia määrittelee, millaista JYYn viestinnän tulee olla, jotta se tukee ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma Maaliskuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet Viestit

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelma JÄMSÄ KUHMOINEN KUNTARAKENNESELVITYS Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Jämsä-Kuhmoinen kuntarakenneselvitykseen liittyvää

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma

SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma 1 (5) SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma 1 Yleistä SosKanta-hankkeessa viestitään sekä organisaation sisällä että ulkoisesti. THL vastaa Kansa-hankkeen ja Kanta-palveluiden käyttöönoton kansallisesta

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle!

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! Pirkanmaa 2019 Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! Esivalmistelun viestintäsuunnitelma Hyväksytty johtoryhmässä 13.10.2016 (Tämä suunnitelma ei sisällä mahdollisesti

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Viestintästrategia vuosille

Viestintästrategia vuosille Hyväksytty valtuuston kokouksessa 22.11.2018 Viestintästrategia vuosille 2019 2022 1. Johdanto Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto muodostavat yhdessä Kirkon

Lisätiedot

Viherympäristöliitto ry Viestintästrategia

Viherympäristöliitto ry Viestintästrategia Viherympäristöliitto ry Viestintästrategia Viherympäristöliiton viestintästrategian lähtökohtina ovat liiton strategiassa määritellyt perustehtävät, tavoitteet ja visio. Viestintä on johdonmukaista, aktiivista,

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5 VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...

Lisätiedot

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Viestintäryhmä Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Valmisteluajan viestintä. POPmaakunta

Valmisteluajan viestintä. POPmaakunta Valmisteluajan viestintä Valtakunnalliset viestinnän periaatteet Maakuntahallinnosta tulee antaa selkeä kuvaus, mikä muuttuu ja miksi. Valmistelun ja toimeenpanon oltava mahdollisimman avointa Asioista

Lisätiedot

Making safety fun -viestintäsuunnitelma

Making safety fun -viestintäsuunnitelma Making safety fun -viestintäsuunnitelma 10.12.2018 suunnittelukokous Bonavassa: Tuija Lönnrot, Katja Salmi, Ahti Niskanen, Tommi Ahlberg. Poissa Veikko Nissilä. Turvallisuusryhmän viestintä tuija.lonnrot@bonava.com;

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 johtoryhmä 12.5.2015 YT-ryhmä 5.6.2015 johtokunta 18.6.2015 yhtymäkokous 2.12.2015 Sisältö 1. Tausta 2 2. Terveydenhuollon kuntayhtymän viestintää ohjaavat säädökset

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Viestinnän työkalut ja Best practices

Viestinnän työkalut ja Best practices Viestinnän työkalut ja Best practices ISYY:n ainejärjestökoulutus 11.2. Joensuu klo 13 15 (E102) 12.2. Kuopio klo 15 17 (S32) Esittelykierros - Mistä ainejärjestöstä/kerhosta tulet? Missä tehtävässä/roolissa

Lisätiedot

Outokummun kaupunki VIESTINTÄSUUNNITELMA. Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma

Outokummun kaupunki VIESTINTÄSUUNNITELMA. Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma Kaupunginhallitus XX.XX.2017, Tulee voimaan XX.XX.2017 1 Sisällys 1 Kaupunkiviestinnän lähtökohdat... 3 2 Kaupunkiviestinnän periaatteet... 3 2.1 Miksi kaupunki

Lisätiedot

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 22.11.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tilaliikelaitoksen strategia... 2 3. Viestinnän pääpainopisteet... 2 4. Viestinnän tavoitteet... 2 5. Kriisiviestintä...

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen FC WILD viestintäsuunnitelma 12.04.2015 Tapio Keränen Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän mittarit Tulevat

Lisätiedot

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu 1. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu valmistelee toimeksiannon. määrittää seuraavan kauden tarjonnan. Valitaan kehitysaiheet lle työstettäväksi. Yhteys n yhteyshenkilöön. Ollaan

Lisätiedot

Kampanjan 2014 viestintäsuunnitelma. Katri Kalliomäki Hätäkeskus ja Pia Puustelli 112-hanke (Yksi elämä) Päivitetty 10.10.

Kampanjan 2014 viestintäsuunnitelma. Katri Kalliomäki Hätäkeskus ja Pia Puustelli 112-hanke (Yksi elämä) Päivitetty 10.10. Kampanjan 2014 viestintäsuunnitelma Katri Kalliomäki Hätäkeskus ja Pia Puustelli 112-hanke (Yksi elämä) Päivitetty 10.10. 11.2.2014 Tapahtumajärjestäjien ohjaus AS-loppukilpailu Kansalaistarinat Infografiikka,

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma 31.1.2013 Viestintävaliokunta Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän

Lisätiedot

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton ja yhdistyksien sääntöjen tarkastelua / Aluetyö AlueAvaimet: 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Yhtymähallitus 13.12.2013 Liite 156

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia 1. Johdanto 1.1. Ohjeen tarkoitus Viestintästrategiassa kuvataan ja määritellään Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän tavoitteet. Viestinnän tehtävänä

Lisätiedot

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu 1. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu valmistelee toimeksiannon. määrittää seuraavan kauden tarjonnan. Valitaan kehitysaiheet lle työstettäväksi. Yhteys n yhteyshenkilöön. Ollaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA ARVO hankkeen tiedottaminen tukee hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Tiedottamisen lähtökohtana on läpinäkyvyys. Hankkeeseen liittyvän tiedotuksen tavoitteena on: edesauttaa hankkeen toteutumista lisätä

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän. viestintästrategia

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän. viestintästrategia Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän viestintästrategia 2 (6) Sisällys 1 Viestinnän lähtökohdat ja tehtävät... 3 2 Viestinnän visio... 3 3 Viestinnän missio... 3 4 Viestinnän toimintaperiaatteet... 3 5 Viestinnässä

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan.

Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan. Epilepsialiitto ry Johtosääntö (1.2.2017 alkaen) YLEISTÄ 1 Sääntöhierarkia Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan. Liiton toiminnassa noudatetaan

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma 1 Viestintäsuunnitelma Sisältö Kenelle viestimme... 3 Miten viestimme... 3 Mikä on viestintämme tavoite... 4 Viestinnän tavoitteet viestintäkanavittain... 4 Viestintäkanavat ja vastuuhenkilöt... 5 Kriisiviestintä...

Lisätiedot

Tullin tietopalvelu - yhteinen vastuu oikean tiedon antamisesta

Tullin tietopalvelu - yhteinen vastuu oikean tiedon antamisesta Tullin tietopalvelu - yhteinen vastuu oikean tiedon antamisesta Johtaminen tänään. Viestintä ja tietopalvelu tullikuvan muovaajina. Miten minä tiiminvetäjänä ja esimiehenä edistän tietovälineiden aktiivista

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Viestinnän linjaukset

Viestinnän linjaukset Tehty 02/2013, päivitetty 9/2014 Viestinnän linjaukset Työelämä 2020 -hankkeen visio on, että Suomessa on Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Hankkeen tehtävä on muodostaa yhteistyöverkostoja toimijoiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

PIENTALON HUOLTOKONSEPTI

PIENTALON HUOLTOKONSEPTI Pientalon huoltokonsepti joka kodin talonpitojärjestelmä PIENTALON HUOLTOKONSEPTI Vaiheistettu työsuunnitelma 2011 Pentti Heikkurinen PIENTALON HUOLTOKONSEPTI - joka kodin talonpitojärjestelmä Vaiheistettu

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Hyväksytty edustajiston kokouksessa 25.10.2017 Viestintästrategia 1. Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy) ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

Lähellä-lehden kirjoittajaohje

Lähellä-lehden kirjoittajaohje Lähellä-lehden kirjoittajaohje Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa vaikuttamisja tukijärjestö. Liitto on perustettu vuonna 1991 ja se on valtakunnallinen ja

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Esisuunnitelmavaihe 10.2.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet 3. Viestinnän arvot 4. Viestinnän vastuut 5.

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma Etelä- Savossa

Maakuntauudistuksen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma Etelä- Savossa Maakuntauudistuksen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma Etelä- Savossa Sote- ja maakuntauudistus on yksi Suomen historian suurimmista hallinnon ja toimintatapojen uudistuksista. Muutos koskettaa Etelä-Savossa

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018

ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018 ELINVOIMAPALVELUT 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen Toimintakulttuuri Organisaatiota johdetaan tehokkaasti, organisaation toiminta on tuloksellista ja toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 15.11.2006 306 SIMON KUNNAN VIESTINNÄN OHJEET

Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 15.11.2006 306 SIMON KUNNAN VIESTINNÄN OHJEET Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 15.11.2006 306 SIMON KUNNAN VIESTINNÄN OHJEET Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Viestinnän tehtävä 3 3. Simon kunnan viestinnän periaatteet 3 4. Ulkoinen viestintä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote Viestintästrategia- ja suunnitelma Viestinnän lähtökohdat Tilanne: epätietoisuus sote-uudistuksen etenemisestä, päätöksenteon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Uudistuksen organisaatio Laaja ohjausryhmä Henkilöstö ryhmä Talous ryhmä Työvaliokunta Kunnallisasiain työryhmä Konsernipalvelut Tilahallinto ryhmä Tietohallinto

Lisätiedot