PoPSTer Viestintäsuunnitelma

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PoPSTer Viestintäsuunnitelma"

Transkriptio

1 PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi poliittinen ohjausryhmä Suunnitelman päivitys Johanna, Kirsi, Mirka hallinnollinen ohjausryhmä

2 PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon ja aluehallinnon uudistus on suurimpia hallinnon ja toimintatapojen uudistuksia, mitä Suomessa on tehty. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja muita alueellisia tehtäviä siirtyy maakuntien pohjalle muodostettaville itsehallintoalueille eli maakunnille Hallituksen esityksen mukaisesti tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluja johdetaan yhtenä kokonaisuutena, palvelut yhdistetään asiakkaan näkökulmasta sujuvaksi hoito- ja palveluketjuksi peruspalveluista erityispalveluihin saakka. Näin saadaan aikaan vaikuttavampia palveluja vähemmillä kustannuksilla. PoPSTer-hankeessa luodaan mallit ja toimintatavat, miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudessa palvelurakenteessa voidaan toteuttaa palveluintegraatio ja eheät palveluketjut nykyisen Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella huomioiden alueen erityispiirteet ja valmisteilla oleva lainsäädäntö. Hanke varmistaa kokonaan uuden sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation (järjestäminen ja tuottaminen) toiminnan aloittamisen vuoden 2020 alusta mahdollisimman tehokkaasti asiakaslähtöisyyden pohjalta. Hankkeen toteutusaika oli alun perin Hankkeen kestoa jatkettiin myöhemmin saakka. Rahoitus koostuu EAKR- ja valtion rahoituksesta sekä kuntien rahoitusosuuksista. Hankkeeseen on kutsuttu asiantuntija ryhmä, joka jatkaa työskentelyä pääasiassa vuoden 2017 loppuun saakka. Hankkeen alussa luotiin Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon valmistelulle strategia. Strategiatyöhön kuuluu sitä tukevan viestinnän suunnittelu. Viestinnällä pyritään saamaan hankkeen viiteryhmät innostumaan hankkeesta ja kertomaan hankkeen tuloksista sekä levittämään parhaita käytäntöjä ja näin myös lisätä hanketoiminnan näkyvyyttä. Viestintä ja tiedotus ovat EU:n rakennerahastohankkeen onnistumisen edellytys ja oikeuttavat julkisen rahoituksen. Kaikkien rakennerahastoista rahoitusta saavien hankkeiden on noudatettava komission asettamia velvoitteita mm. logoista, tunnuksista sekä asiakirja- ja verkkomateriaalin pohjista. Viestintäohje rakennerahastohankkeille on tämän viestintäsuunnitelman liitteenä (Liite 1 tai linkki). 2

3 PoPSTer-hankkeella on oma logo ja graafinen ohjeistus (Liite 2). Viestintää suunniteltaessa määritellään, miten viestintä parhaalla mahdollisella tavalla auttaa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Viestintäsuunnitelma antaa ohjeistusta päivittäisviestintään ja viestinnän kehittämiseen. Viestintä vaatii aina suunnitelmallisen määrittelyn: kenelle viesti on suunnattu, miksi ja mikä on ydinviesti mikä halutaan saada läpi vastaanottavalle taholle. 2. Viestinnän tavoitteet ja tehtävät Viestinnän yleisinä arvoina voidaan pitää vuorovaikutteisuutta, aloitteellisuutta, avoimuutta, selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. PoPSTer-hankkeen viestinnässä noudatetaan julkisuuslakia. Vuoropuhelussa sidosryhmien kanssa vahvistetaan osallisuutta ja siinä vältetään ammattikielen käyttöä. Viestinnän tulee myös olla monikanavaista. Viestintä on koko PoPSTer-henkilöstön yhteinen ja vastuutettu tehtävä. Tavoitteena on, että viestitetty tieto on oikeaa, kohderyhmille ymmärrettävää ja että viestintä kaikkineen on yhtenäistä ja perusteltua sekä oikea-aikaista. Viestinnän tavoitteet tukevat hankkeen tavoitteita. PoPSTer-hankkeen sisäisen viestinnän tulee myös noudattaa näitä periaatteita. Olemassa olevan tiedon on oltava kaikkien saatavilla ja yhteisellä sähköisellä alustalla (mm. Pohjois-Pohjanmaan liiton intranet) kommentoitavana ja työstettävänä. Onnistunut sisäinen viestintä on ulkoisen viestinnän edellytys. Nyrkkisääntönä voidaan pitää: kaikki, minkä ei ole pakko olla sisäistä viestintää, voi olla myös ulkoista viestintää. 3. Viestinnän tärkeimmät yhteistyö- ja kohderyhmät (sidosryhmät) Alueen asukkaat, kansalaiset Rahoittaja: Euroopan aluekehitysrahasto, Pohjois-Pohjanmaan Liitto, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hallinnollinen ohjausryhmä Pohjois-Pohjanmaan kunnat Ohjausryhmä Johtoryhmä Kuntien valtuustot ja hallitukset / poliittiset päättäjät Sote-organisaatiot ja henkilöstöt Pohjois-Pohjanmaan sote-organisaatiot Henkilöstöryhmät ja työyhteisöt Ammattijärjestöt 3

4 Kansalliset tahot Ministeriöt Kuntaliitto Muut maakunnat Elinkeinoelämä Yrittäjäjärjestöt Oulun kauppakamari tmv. yrityksiä edustavat tahot Järjestöt Soste Järjestöjen neuvottelukunnat Media Tiedotusvälineet Toimittajat Muut tahot Aluehallintovirasto KELA THL Sitra Perusterveydenhuollon yksikkö (sairaanhoitopiirissä) Työterveyslaitos Koulutus- ja tutkimusorganisaatiot 4. Viestinnän suunnittelu ja organisointi Viestintävastuut: Hankkeen tiedottamista johtaa hankkeen sisällöllinen vastuuhenkilö yhdessä maakuntauudistusta ohjaavien tahojen kanssa. Hankkeen hallinnollinen ohjausryhmä hyväksyy tiedottamisen yleiset ohjeet ja periaatteet. Hankkeen sisällöllinen vastuuhenkilö huolehtii sidosryhmäsuhteista ja tiedottamisesta. PoPSTer-henkilöstö vastaa tiedottamisesta ja sen aikatauluttamisesta. Projektipäällikkö koordinoi ja kehittää sekä toteuttaa viestintää yhdessä viestintäassistentin kanssa. Viestintää ja sen teknistä ympäristöä hallitaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan liiton tiedotuspäällikön ja tietohallinnon kanssa. Kuntien ja kuntayhtymien sote-johtajat (sote-ryhmä), hankkeen työryhmien puheenjohtajat ja työryhmiin osallistujat vastaavat osaltaan PoPSTer-hanketta koskevan tiedon eteenpäin välittämisestä organisaatioissaan. Jatkossa sote-uudistusta koskeva viestintä on osa maakuntauudistuksen viestinnän kokonaisuutta. 4

5 Viestinnän kanavat ja keinot: Power Point -esityspohjat, asiakirjapohjat ja muu yleisilme www-sivut intranet Pohjois-Pohjanmaan liiton intranet-ympäristössä sosiaalisen median kanavat: Facebook ja Twitter uutiskirje tiedote raportointi juliste yleiset tilaisuudet, kuntakierrokset kohdennetut infot (henkilöstö, kunnat ja muut yhteisöt) mediatilaisuudet sidosryhmien tapaamiset ja tilaisuudet blogi? Viestinnän teemat ja aikataulutus: Jatkuva viestintä sosiaalisen median ja hankkeen internet-sivujen ajankohtaista-osion kautta; päivitys ja materiaalin linkitys joustavasti. Säännölliset uutiskirjeet hankkeen toteuttajatahoille hankkeen etenemisen seuraamiseksi. Tiedotteet medialle erityisistä tapahtumista ja hankkeen etenemisestä. Rahoittajalle raportoidaan hankkeen toteutumisesta maksatushakemusten yhteydessä ja aina tarvittaessa. Kohdennettuja infoja ja tilaisuuksia järjestetään hankkeen edetessä. 5. Viestinnän seuraaminen ja arviointi PoPSTer-henkilöstö seuraa ja arvioi viestinnän toteutumista ja suunnitelman päivittämistarvetta säännöllisesti. Viestinnän onnistumisesta raportoidaan hallinnolliselle ohjausryhmälle. Keskeisiä arvioitavia asioita: Viestintää koskeva palaute, sen vastaanotto ja käsittely/analysointi Sosiaalisen median (Facebook ja Twitter) käyttö viestinnän välineenä Medianäkyvyyden seuranta 5

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus. Viestintäsuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus. Viestintäsuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Tämä on Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen toimeenpanon viestintäsuunnitelma. Viestintäsuunnitelma on tehty viestintäammattilaisten, mukana

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Pidentynyt esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Pidentynyt esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Pidentynyt esisuunnitelmavaihe Valmistelutoimielin 18.10.2017 Päivitys 4.10.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Esisuunnitelmavaihe 10.2.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet 3. Viestinnän arvot 4. Viestinnän vastuut 5.

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle!

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! Pirkanmaa 2019 Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! Esivalmistelun viestintäsuunnitelma Hyväksytty johtoryhmässä 13.10.2016 (Tämä suunnitelma ei sisällä mahdollisesti

Lisätiedot

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen Viestintä ja tiedotus hankkeessa 1 Viestintäsuunnitelma Monissa hankkeissa on tarpeen tehdä myös erillinen viestintä- ja tiedotussuunnitelma. Tiedotussuunnitelma tukee ja konkretisoi hankkeen toteutusta

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma Etelä- Savossa

Maakuntauudistuksen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma Etelä- Savossa Maakuntauudistuksen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma Etelä- Savossa Sote- ja maakuntauudistus on yksi Suomen historian suurimmista hallinnon ja toimintatapojen uudistuksista. Muutos koskettaa Etelä-Savossa

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki

VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki 28.9.2012 Sivu 2 / 7 Sisältö 1 Projektin perustiedot 3 2 Tavoitteet ja pääviestit 3 3 Kohderyhmät 4 3.1 Sisäiset kohderyhmät

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme. Viestintäsuunnitelma 2018

Uusi Päijät-Häme. Viestintäsuunnitelma 2018 Uusi Päijät-Häme Viestintäsuunnitelma 2018 Avoin muutosviestintä antaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten tehtävät voidaan jatkossa hoitaa paremmin ja samalla kertoo siitä suunnasta, mihin ollaan menossa.

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille Euroopan unionin rakennerahastojen ohjelmakausi 2007-2013 Tämä ohje on päivitetty komission asetuksen 846/2009 sisältämillä muutoksilla 1.3.2010 Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille EU-rahoitus velvoittaa

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote Viestintästrategia- ja suunnitelma Viestinnän lähtökohdat Tilanne: epätietoisuus sote-uudistuksen etenemisestä, päätöksenteon

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma

SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma 1 (5) SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma 1 Yleistä SosKanta-hankkeessa viestitään sekä organisaation sisällä että ulkoisesti. THL vastaa Kansa-hankkeen ja Kanta-palveluiden käyttöönoton kansallisesta

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

PALKON SIDOSRYHMÄTAPAAMINEN Sari Koskinen ja Reima Palonen

PALKON SIDOSRYHMÄTAPAAMINEN Sari Koskinen ja Reima Palonen PALKON SIDOSRYHMÄTAPAAMINEN 29.9.2016 Sari Koskinen ja Reima Palonen 12.10.2016 1 Eri näkökulmia Sidosryhmistä Esityksen sisältö Deliberatiivisesta demokratiasta PALKOn prosessista otakantaa.fi -palvelu

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

POP muutoksen tuki hanke

POP muutoksen tuki hanke POP muutoksen tuki hanke 21.12.2017 Hankkeen lähtökohdat, tavoitteet ja tehtävät Maakunta- ja sote-uudistus on laajimpia hallinnon ja toimintatapojen uudistuksia, mitä Suomessa on tehty ja se koskettaa

Lisätiedot

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu

Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen infotilaisuus Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Leena Pimperi-Koivisto, asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Anu Vuorinen, asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun

Lisätiedot

Seutuhallitus vastaa kuntayhtymän viestinnästä ja tiedottamisesta. Seutuhallitus hyväksyy viestintäperiaatteet.

Seutuhallitus vastaa kuntayhtymän viestinnästä ja tiedottamisesta. Seutuhallitus hyväksyy viestintäperiaatteet. Viestintäperiaatteet 1. Viestinnän tavoitteet 2. Seutuviestinnän kokonaisuus 3. Perusviestit 4. Viestinnän vastuut ja roolit 5. Kohderyhmät 6. Tapa puhua 7. Viestinnän kanavat 8. Häiriötilanteen viestintä

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti INNOAGENTTI koulutus I-tason agentit Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone 13.6.2017 Hanna Lahti Kahvit ja kastettavaa tarjolla Tervetuloa Klo 14-14.30 / Hanna Lahti Arvokas tieto hanke Mikä on Aktiivisen

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Viestintä. Inka Kanerva

Viestintä. Inka Kanerva Viestintä Inka Kanerva 17.1.2018 Luomme rohkeasti maailman turvallisimman palvelumaakunnan Ensisijaiset viestimme: 1. Turvallinen siirtymä henkilöstölle ja maakunnan asukkaille. 2. Rohkea uudistuminen,

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.-4.2.2015 Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi Sote-uudistuksen toimeenpano Organisoituminen kunnissa ja valtiolla ministeriöön on asetettu

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelma JÄMSÄ KUHMOINEN KUNTARAKENNESELVITYS Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Jämsä-Kuhmoinen kuntarakenneselvitykseen liittyvää

Lisätiedot

PoPSTer. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa

PoPSTer. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa PoPSTer Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa 2 Selvityshenkilö: Hannu Leskinen Projektipäällikkö: Kirsi Paasovaara Asiantuntijat: Sirkka-Liisa Olli, Johanna Kiiskilä,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja

Lisätiedot

Sote-uudistuksen muutosviestintä

Sote-uudistuksen muutosviestintä Sote-uudistuksen muutosviestintä Eriikka Koistinen 6.9.2016 STM 6.9.2016 1 Sote- ja maakuntauudistuksen viestinnän tavoitteet kertoa aktiivisesti, avoimesti ja ymmärrettävästi uudistuksen kokonaiskuvasta,

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää INNOAGENTTI koulutus Seinäjoella 27.3.2017 Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää Tervetuloa Kahvit ja kastettavaa tarjolla Klo14-14.45 / Hanna Päivän avaus ja lyhyt esittäytymiskierros

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Raatihuone 14.11.2017 www.omahäme.fi Ohjelma 14.11.2017 Klo 16.30 Kahvit Klo 17 Ajankohtaista Kanta-Hämeessä Auli Anttila, projektiasiantuntija Klo 17.15 Oma Hämeen valmistelun

Lisätiedot

Tullin verotustehtävien siirtäminen Verohallintoon (VETO-hanke) Viestintäsuunnitelma alkaen

Tullin verotustehtävien siirtäminen Verohallintoon (VETO-hanke) Viestintäsuunnitelma alkaen Viestintäsuunnitelma alkaen 17.2.2017 12.1.2017 SISÄLTÖ TAUSTAA... 3 1 TAVOITTEET... 3 2 PERIAATTEET... 3 3 SISÄINEN VIESTINTÄ... 3 3.1 Kanavat... 4 3.2 Työnjako... 4 4 ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄVIESTINTÄ...

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Liikenne- ja viestintäministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Särkijärvi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY

PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY D I F F E R O O Y 28.6.2010 Työpaketti 1 SUUNNITTELU, ORGANISOINTI JA

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA ARVO hankkeen tiedottaminen tukee hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Tiedottamisen lähtökohtana on läpinäkyvyys. Hankkeeseen liittyvän tiedotuksen tavoitteena on: edesauttaa hankkeen toteutumista lisätä

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä?

Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä? Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä? Maija Valta Lapin Sote-Savotta hanke Lapin Liito Lapin liiton Sote-Savotta -hanke

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 9.10.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU ETELÄ-SAVOSSA Laaja ohjausryhmä Henkilöst öryhmä Konsernipalvelut Tilahallinto

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

CASE: Pirkanmaan SOMA-viestinnän valmistelu

CASE: Pirkanmaan SOMA-viestinnän valmistelu CASE: Pirkanmaan SOMA-viestinnän valmistelu Kirsti Kivilinna, Pirkanmaan liitto 20.4.2017 20.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Me kaikki mukana muutoksessa 22 000 työntekijää, Pirkanmaan 509 356 asukasta,

Lisätiedot

ALUEELLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISOHJE

ALUEELLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISOHJE ALUEELLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISOHJE 2 Versionhallinta Versio Tehnyt Hyväksynyt 0.1 Pia Järvinen- Hiekkanen Pvm Muutoksen lyhyt kuvaus 2.2.2010 Peruspohja käyttöönottajaraadille kommentoitavaksi.

Lisätiedot

Nivalan kaupungin viestintäohje. Karikumpu Nivalan kaupunki. Hyväksytty:

Nivalan kaupungin viestintäohje. Karikumpu Nivalan kaupunki. Hyväksytty: 2012 Nivalan kaupungin viestintäohje Karikumpu Nivalan kaupunki Hyväksytty: Sisältö 1. Lainsäädäntö määrittelee tiedotustoiminnan lähtökohdat... 3 2. Tiedottamisen vastuut oltava selkeät... 3 Kaupungin

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke kuuluu hallituksen rakenteellisiin uudistuksiin, eli reformeihin

Tulevaisuuden kunta -hanke kuuluu hallituksen rakenteellisiin uudistuksiin, eli reformeihin 1(5) Viestintäsuunnitelmaluonnos huhtikuu 2016 4.4.2016 Tulevaisuuden kunta -hanke kuuluu hallituksen rakenteellisiin uudistuksiin, eli reformeihin Valtiovarainministeriön vetovastuulla olevan hankkeen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Viestintäryhmä Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Loviisa2010 kuntaliitosprosessin viestintäsuunnitelma

Loviisa2010 kuntaliitosprosessin viestintäsuunnitelma Loviisa2010 kuntaliitosprosessin viestintäsuunnitelma Käsitelty: viestintäryhmässä 3.9.2008 ja 22.9.2008 valmisteluryhmässä 23.9.2008 väliaikaisessa järjestelytoimikunnassa 30.9.2008 Viestinnän yleinen

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Outokummun kaupunki VIESTINTÄSUUNNITELMA. Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma

Outokummun kaupunki VIESTINTÄSUUNNITELMA. Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma Kaupunginhallitus XX.XX.2017, Tulee voimaan XX.XX.2017 1 Sisällys 1 Kaupunkiviestinnän lähtökohdat... 3 2 Kaupunkiviestinnän periaatteet... 3 2.1 Miksi kaupunki

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Kriisiviestintäohjeen päivitys

Kriisiviestintäohjeen päivitys INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Kriisiviestintäohjeen päivitys Suunnittelija (viestintä, maakuntauudistus) Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Edellytykset hyvin toimivalle kriisiviestinnälle

Lisätiedot

Viestintä Helsingin ympäristökeskuksessa

Viestintä Helsingin ympäristökeskuksessa Viestintä Helsingin ympäristökeskuksessa Ympäristöterveydenhuollon koulutuspäivät, Kotka 17. 18.5.2016 Johanna Joutsiniemi Helsingin kaupungin ympäristökeskus Kuva: Pertti Nisonen Ympäristökeskus on yksi

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Yhtymähallitus 13.12.2013 Liite 156

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle?

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti 26.4.2016 28.4.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasta kuunnellen

kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasta kuunnellen VIESTINTÄSUUNNITELMA 1. Kaste-ohjelma ja sen tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma Kaste on sosiaali- ja terveysministeriön pääohjelma. Sen avulla johdetaan ja uudistetaan

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelussa

Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelussa 1(5) Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelussa 1) Asukaslähtöisyys on osallisuutta. Itsehallinto-alueen asukkaat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen omistajia. Asukaslähtöisyydessä

Lisätiedot