Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun taso LIFE-Luonto -projektissa

Transkriptio

1 Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun taso LIFE-Luonto -projektissa (RM) Ilmari Valovirta Pekka Tuulenvire Vili Englund Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo Helsinki 2003

2

3 Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun taso LIFE-Luonto -projektissa

4 LIFE-Luonto -projekti, Jokihelmisimpukkaa sisältävien jokiekosysteemien entisöinti: Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Länsi-Suomen ympäristökeskus Pirkanmaan ympäristökeskus Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö Hämeenkyrön kunta Suomen WWF Euroopan Unionin LIFE-Luonto -rahasto on tukenut hanketta. Graafiset kuvat: Markku Bussman, Esa Lammi, Jukka Pekkala Kartat: Pekka Tuulenvire, Pekka Routasuo Valokuvat: Ilmari Valovirta, Risto Majanen Taitto: reaktori.net ISBN: Painotyö: Edita Prima Oy, Helsinki, 2003 Julkaisussa on EU:n Luontodirektiivin 6 artiklan lainaukset esitetty sinisellä reunapalkilla. Vihreällä reunapalkilla on korostettu LIFE-Luonto -projektin suojelullisesti tärkeinä pitämiä innovatiivisia tuloksia. Riskien hallintaan liittyviä esimerkkejä on otettu myös LIFE-Luonto -projektien ulkopuolelta. 4

5 Sisällysluettelo 1. Natura verkosto ja LIFE- Luonto -ohjelma 7 2. LIFE-Luonto -projekti LIFE-Luonto -projektin tavoitteet LIFE-Luonto -projektin kohteet LIFE-Luonto -projektin partnereiden tehtäväkuvaukset Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojeluun tähtäävät toimet Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera l.) Jokihelmisimpukan biologia Jokihelmisimpukan elinkierron ekologiset vaatimukset ja joen luonnontilaisuus Jokihelmisimpukan elinympäristö Jokiekosysteemi Jatkumot Jokihabitaatti Makrohabitaatti Mesohabitaatti Mikrohabitaatti (elinolosuhteet) Dynaaminen muutostila Virtausolosuhteet Pinta- ja pohjavirtaus Viipymä Joen veden määrä ja laatu Virtaama Jokijakso Suomen jokihelmisimpukkakannan suojelun taso ja suojelutoimenpiteet Jokiuoman suojelu- ja entisöintitoimet Jokiekosysteemin suojelu- ja entisöintitoimien hyödyt Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun tasoon vaikuttavia haitta- ja riskitekijöitä Jatkumo Veden määrä ja laatu Luonnontilaiset ja osittain luonnontilaiset joet ja purot Valuma-alueen ojitus Kalataloudellisten kunnostustoimien riskit LIFE-Luonto -projektissa Luonnontilaiset ja osittain luonnontilaiset (seminatural) alueet Termistö Kalataloudelliset kunnostustoimet Viranomaistoiminta Biologinen tietotaso Asiantuntijavastuu Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun tulevaisuus Natura verkoston alueella Kansainvälisyys LIFE-Luonto -projektit Ympäministeriön suojelukanta Luontodirektiivin liitteen II lajien suojelu 49 5

6 6

7 1. Natura verkosto ja LIFE-Luonto -ohjelma Euroopan Unionin keskeisin luonnonsuojelutavoite on osoittaa erityisten suojelutoimien alueita yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen Natura verkoston aikaansaamiseksi. Verkosto sisältää EU:n keskeisiä luonnonsuojelukohteita, joissa osaltaan toteutetaan Luontodirektiivejä. Näillä toimilla pyritään ylläpitämään ja parantamaan yhteisön tärkeänä pitämien lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelun tasoa. Käytännön ympäristösuojelun tukena EU:lla on oma LIFE -rahasto. Sen avulla on maassamme toteutettu 36 Natura verkostoon liittyvää projektia vuosina Yksi näistä projekteista on vuonna 1997 aloitettu ja vuoteen 2002 kestänyt Jokihelmisimpukkaa sisältävien joki-ekosysteemien entisöinti (Restoration of fluvial ecosystems containing pearl mussels). Euroopan komissio valitsi keväällä 2000 tämän Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoiman LIFE-Luonto -projektin yhdeksi komission Success story:ksi aktiivisen ympäristön suojelun alalta. Projektin tarkoituksena oli jokihelmisimpukkaa sisältävien, Natura ohjelmaan kuuluvan kolmen arvokkaan jokiekosysteemin entisöinti. Projektin aikana tärkeimmäksi päämääräksi osoittautui uhanalaisen jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelu. Projektin tärkein tulos oli innovatiivisesti löytää ja ymmärtää joen jokihabitaattien toiminnalliset edellytykset ja jokihelmisimpukan merkitys jokiluonnon luonnontilaisuuden huippuindikaattorina. Tämän tuloksen avulla oli mahdollista huomata ja eliminoida riskejä, jotka olisivat alentaneet sekä luontotyypin, että siinä elävän jokihelmisimpukan suotuisan suojelun tasoa. Lisäksi projektissa tuli esille haittoja, jotka ovat jo alentaneet kohdejokien jokiluonnon tilaa merkittävästi. Natura verkosto. Yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason saattamiseksi ennalleen tai sen säilyttämiseksi on tarpeen osoittaa erityisten suojelutoimien alueita yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston aikaansaamiseksi määritellyn aikataulun mukaisesti (Luontodirektiivin johdanto-osan kuudes kappale). 7

8 2. LIFE-Luonto -projekti LIFE-Luonto -projektit pyrkivät luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien, luontaisten elinympäristöjen ja populaatioiden ylläpitämiseen suotuisalla suojelun tasolla, tai palauttamiseen tälle tasolle. Käytännössä LIFE-Luonto -projektien on edistettävä yhteisön Luontodirektiivin toimeenpanoa, sekä erityisesti Natura verkoston perustamista ja täydentämistä. Tämän vuoksi rahoituksessa suositaan ensisijaisesti edellä mainitun direktiivin mukaan suojeltavia luontotyyppejä ja lajeja LIFE-Luonto -projektin tavoitteet Euroopan Unionin Habitaattikomitea myönsi rahoituksen ( ) LIFE- Luonto -projektille (B4-3200/97/293) Jokihelmisimpukkaa sisältävien jokiekosysteemien entisöinti. Projektin tarkoituksena oli jokihelmisimpukkaa sisältävien, Natura ohjelmaan kuuluvan, kolmen arvokkaan jokiekosysteemin (luontoarvoltaan yli 25 milj. ) entisöinti ja suojelu, sekä riskien eliminointi. Toimenpiteillä pyrittiin turvaamaan kohdealueilla elävän, Luontodirektiivin liitteen II lajin, jokihelmisimpukan elinmahdollisuudet ja sille soveltuva jokiluonto. Projektista saatua tietoa tullaan käyttämään informaatiomateriaalina tuleville, vastaavanlaisille jokiprojekteille niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Projektin tavoitteet olivat: jokihelmisimpukan suojelu ja riskien eliminointi (Luontodirektiivin liitteen II laji) jokiekosysteemin jokihabitaattien suojelu ja riskien eliminointi (Luontodirektiivin liitteen I luontotyyppi) jokiekosysteemin jokihabitaattien entisöinti jokihelmisimpukan väli-isäntänä toimivan taimenen lisääntymisen ja elinympäristön turvaaminen jokihelmisimpukan ja jokihabitaattien suojeluun liittyvien eturistiriitojen sovittaminen tulosten esittäminen käytännön suojelutyöstä suuntaviivojen luominen jokihelmisimpukan ja jokihabitaattien suotuisan suojelutason saavuttamiseksi Suomessa ja Euroopassa. Natura alueiden suojelutoimet. Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin (Luontodirektiivi, 6 artikla 2 kohta) LIFE-Luonto -projektin kohteet LIFE-Luonto -projektin suojelu- ja entisöintitoimet kohdentuivat kolmeen jokeen ja niissä oleviin jokihelmisimpukka- ja taimenkantoihin. Korvuanjoki (Natura koodi: FI ) on Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkosken kunnassa sijaitseva Metsäkylän Natura-alueen joki. Voimakkaasti uittoa varten perattu Korvuanjoki oli vielä 1900-luvun alkuvuosikymmenillä helmestyksestään tun- 8

9 Kuva 1. Taivalkosken kunnassa sijaitseva Korvuanjoki syystalven auringon ollessa korkeimmillaan (IV). 9

10 nettu jokihelmisimpukkajoki. Vastaavankokoisiin jokiin verrattuna Korvuanjoen noin 4,5 km pituisella Natura-alueen jokiosalla voidaan arvioida olleen 1900-luvun alussa noin jokihelmisimpukkaa. Alueella on luonnontilaisia metsäalueita, joiden vanhan metsän lajisto on erittäin edustava. Alue onkin tärkeä keski- ja pohjoisboreaalisia piirteitä sisältävä metsiensuojelualue. Ruonanjoki (Natura koodi: FI ) on eteläisen Suomen yksi tärkeimmistä jokiluonnon suojelukohteista. Se on ainoa Etelä-Suomessa ( 65 N) oleva joki, jossa Luontodirektiivin liitteen II laji, jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera L.), pystyy vielä lisääntymään. Koskinen ja lähteinen Ruonanjoki alkaa Karhejärvestä ja laskee Lavajärveen. Suurelta osin luonnontilaisen Natura-alueen pituus on noin 10 km. Natura-alueella olevan jokihelmisimpukkakannan luontoarvo (konfiskaatioarvo) on yli 15 milj.. Pinsiö-Matalusjoki (Natura koodi: FI ) on eteläisen Suomen yksi tärkeimmistä jokiluonnon suojelukohteista, jossa elää Luontodirektiivissä oleva liitteen II laji, jokihelmisimpukka. Pinsiö-Matalusjoen Natura-alueen pituus on noin 13 km. Pieni joki saa alkunsa Pinsiön harjusta purkautuvasta pohjavedestä. Joki virtaa suurelta osin maanviljelysalueiden halki ja siksi sitä ja sen sivu-uomia on perattu useaan otteeseen maatalouden tulvasuojelun nimissä. Tampereen kaupunki aloitti vedenoton Pinsiönharjun lähteestä 1970-luvulla, jolloin joen veden määrä ja laatu heikentyivät oleellisesti. Joessa elävät jokihelmisimpukat eivät ole pystyneet merkittävästi lisääntymään viime vuosikymmeninä ja siksi jokihelmisimpukkakanta on voimakkaasti taantunut. Olemassa olevaa kantaa on jäljellä enää joen alajuoksun perkaamattomalla, tulvasuojelulta säästyneellä, noin 2 km pituisella, koskisella jokijaksolla. Natura-alueella olevan jokihelmisimpukkakannan luontoarvo (konfiskaatioarvo) on yli 10 milj.. Korvuanjoki Ruonanjoki Pinsiö-Matalusjoki Kuva 2. LIFE-Luonto -projektin kohdejoet (PR). Kuva 3. Korvuanjoen korpimaisemaa. Natura-alueella on joen leveys n. 20 m (IV). 10

11 Kuva 4. Jäätynyttä Ruonanjoen Hyyrynkoskea aliveden aikana (IV). Kuva 5. Ruonanjoen Koivistonkoski kevättulvassa (RM). 11

12 2.3. LIFE-Luonto -projektin partnereiden tehtäväkuvaukset Helsingin yliopisto toimi LIFE-Luonto -projektissa olevien kuuden partnerin pää - koordinaattorina. Se kartoitti biosukeltajien avulla jokihelmisimpukkakantojen levinneisyyden ja tilan projektijoissa sekä toimi projektin aikaisena jokihelmisimpuk ka kantojen suojelun vastuu- ja asiantunti ja tahona pyrkien eliminoimaan jokihelmisimpukan suotuisan suojelun tasoa heikentäviä toimenpiteitä (riskejä). Helsingin yliopisto pyrki myös lisäämään jokiluonnon kokonaisvaltaista ymmärtämistä sekä luomaan uusia suuntaviivoja suojelu- ja entisöintityöhön. Helsingin yliopisto myös koordinoi projektin dokumentointia, informaatiota, budjetointia ja hoiti yhteydet EU:n komissioon ja sitä avustavaan Ecosystemsiin sekä alan asiantuntijoihin eri puolille Eurooppaa. Pirkanmaan ympäristökeskuksen tehtävänä oli toteuttaa Pinsiö-Matalusjokeen ja Ruonanjokeen kohdistuvat toimenpiteet, kuten joen käyttösuunnitelma, uoman entisöinti, virtaaman ja veden laadun seuranta, luonnonsuojelu, joen lähiympäristön hoito, intressien yhteensovittaminen, tulosten dokumentointi sekä yhdessä Hämeen T&E-keskuksen kalatalousyksikön kanssa kalastoon ja kalankasvatukseen liittyvät toimenpiteet. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen tehtävänä oli toteuttaa jokihelmisimpukan lisääntymiseen liittyvän viljelymenetelmän testaaminen ja Korvuanjokeen istutettavien taimenen poikasten infektoiminen jokihelmisimpukan glokidiotoukilla. Länsi-Suomen ympäristökeskus selvitti myös vesisammalmenetelmän soveltuvuutta veden laadun seurantaan Korvuanjoen entisöintitöiden aikana. Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikön tehtävänä oli yhdessä Pirkanmaan ympäristökeskuksen kanssa osallistua Ruonanjoen ja Pinsiö-Matalusjoen kalataloudelliseen suunnitteluun sekä Pirkanmaan kohdejokien taimenkantojen geneettisen alkuperän selvittämiseen ja tarvittaessa kalankasvatuksen järjestämiseen. Hämeenkyrön kunta edusti projektissa paikallista tahoa. Kunta osallistui Ruonanjoen ja Pinsiö-Matalusjoen, virkistys- ja harrastuskäytön suunnitteluun, joen lähiympäristön hoitoon, luonnonsuojelusta tiedottamiseen, intressien yhteensovittamiseen (vesistökuormittajien selvitys ja neuvonta) ja dokumentointiin mm. valokuvaamalla Pirkanmaan projektialueita. Suomen WWF:n vastuualueena oli seminaarien valmistelutyö ja järjestelyt, suojeluasioiden dokumentoinnissa avustaminen, tiedon levityksen suunnitteluun osallistuminen ja viestintäosaaminen mm. lehdistötiedottamisessa. Kuvat 6. Pinsiö-Matalusjoen luonnontilaista jokialuetta (IV). 12

13 Kuva 7. Pinsiö-Matalusjoen Leipävuoren kosken koskenalus jäätyneenä. Jokialueen n jokihelmisimpukasta (1983) oli jäljellä alle 200 v (IV). 13

14 3. Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojeluun tähtäävät toimet Natura-alueiden säädökset, EU:n Luontodirektiivi (92/43/ETY) ja Vesipuitedirektiivi yhdessä Suomen luonnonsuojelulain, Vesilain ja Ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (EP- NDir 2001/42/EY) kanssa edellyttävät uudenlaista, laaja-alaista ekologista, biologista ja fysikaalista tietoa luonnontilaisista ja osittain luonnontilaisista jokiekosysteemeistä. Jokiluonnon suojelun ja entisöinnin on pohjauduttava niin eliöiden vuorovaikutussuhteiden, fysiologisten ja ekologisten elinpaikkavaatimusten, kuin jokihabitaattien virtauksellisten vuorovaikutussuhteiden ja valuma-alueelta uomaan tulevan veden laatuun ja määrään vaikuttavien tekijöiden huomioon ottamiseen. Uusi direktiivit huomioiva lainsäädäntö painottaa ympäristövaikutusten arviointia, luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelua ja seurannan merkitystä. Nämä huomioon ottaen jokiluonnon suojelun tasoa voidaan parantaa tai ainakin pitää nykyisellä tasolla maassamme. LIFE-Luonto -projekti osoitti, että jokihelmisimpukan suojelemiseksi on joen valuma- ja reuna- alueeseen kiinnitettävä yhtä paljon huomioita kuin itse jokiuoman suojelutoimenpiteisiin. Jokihelmisimpukan suojelun tason saavuttamiseksi tulee LIFE-Luonto -projektin tulosten perusteella tehdä seuraavat käytännön suojelutoimet: Jokiekosysteemin yleisinventointi, mm. alueen historian selvitys, alueelta dokumentoidut tutkimustiedot sekä joen valuma-alueen ja joki-uoman yleisinventointi Jokiuoman ja sen eläin- ja kasvilajien inventointi, mm. suojeltavat lajit ja niiden levinneisyys ja tila, jokihabitaatit ja niiden tila Joen valuma- ja reuna-alueen inventointi, mm. valuma-alueen luonnontilaisuus ja ihmistoiminnan vaikutukset Riskianalyysi eli yhteenveto ja analyysi saaduista tuloksista - mitä haittoja ja riskejä on olemassa jokihelmisimpukan ja luontotyypin suotuisan suojelun tasolle. Suunnitelma jokiekosysteemin suojelu- ja entisöintitoimista, joilla saavutetaan luontotyypin ja siinä elävän suojeltavan lajin vaatima suotuisan suojelun taso. Inventointien ja riskianalyysien tarkoitus on minimoida jokiympäristöön ja sen eliöstöön kohdistuvat riskit ja määrittää tarvittavat suojelu- ja entisöintitoimet. Esimerkiksi LIFE-Luonto -projektin yhteydessä jokihelmisimpukan asiantuntijaryhmä inventoi jokihelmi-simpukkaa sisältävät Ruonanjoen ja Pinsiö-Matalusjoen 5 x 5 m ruutujen tarkkuudella yhteensä noin 10 km matkalta. Tämä on tarkin näin laaja-alainen jokiluonnon inventointi Euroopassa. Uhanalaisten lajien suojelutyö jakautuu kahteen tasoon, joista kansallinen suojelutyö kohdistuu pääasiassa Ympäristöministeriön julkaiseman Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan 14

15 Kuva 8. Osa Ruonanjoen jokihelmisimpukan inventointikartasta, johon on simpukkamäärien lisäksi merkitty joukko ympäristötekijöitä, sekä jokialueen toimenpide-ehdotukset (PT). 15

16 mietinnön lajeihin. Kansainvälinen suojelutyö kohdistuu Euroopan laajuisesti uhanalaisiin lajeihin, ns. direktiivilajeihin. Osaltaan on kysymys samoista lajeista, kuten jokihelmisimpukan kohdalla. Toimiva kansainvälinen suojelutyö vaatii hyvät yhteydet eri tutkimuslaitoksiin ja Euroopan tasolla uhanalaisten lajien suojelua koordinoiviin elimiin. Luontodirektiivin mukaan LIFE-Luonto -projektin alueilla tarvittavien suojelutoimien on vastattava liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia. Siksi jäsenvaltioiden on määriteltävä suojelutoimet niin, että ne ovat oikeassa suhteessa luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin (6 artikla 1 kohta). Kuva 9. Luonnontiteellisem keskusmuseon ja Suomen WWF:n yhteinen jokihelmisimpukkatyöryhmä on 25 vuoden aikana tutkinut sukeltamalla metrin levyistä sukelluskaistaa yli 2000 kilometriä. 16

17 Kuva 10. Korvuanjoen matalat virtajaksot voitiin tutkia pintasukeltamalla. 17

18 4. Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera L.) 4.1. Jokihelmisimpukan biologia Jokihelmisimpukka eli raakku kasvaa maamme muihin suursimpukoihin verrattuna hitaasti. Sukukypsyyden se saavuttaa vasta vuotiaana ja noin 7 10 cm pituisena. Jokihelmisimpukka jatkaa kasvuaan Etelä-Suomessa yli 80-vuotiaaksi ja Pohjois-Suomessa yli 120-vuotiaaksi, eli laji on eläinkuntamme pitkäikäisin. Jokihelmisimpukat ovat yksineuvoisia. Koiras laskee kesällä siittiönsä veteen, josta ne joutuvat alavirrassa olevan naarassimpukan kiduslehtien väliin hengitysveden mu- kana. Yhdellä emo-simpukalla on 0,5 1 milj. munasolua, joista hedelmöityksen jälkeen kehittyy pienen simpukan näköisiä glokidio-toukkia. Jotta simpukan toukat voisivat jatkaa kehitystään, niiden on päästävä loisimaan taimenen tai lohen kiduksiin. Syyskesällä emosimpukka vapauttaa valmiiksi kehittyneet glokidio-toukkansa veteen. Toukilla on aikaa alle kaksi viikkoa löytää oikea väli-isäntä, jonka kiduksissa ne loisivat talven yli. Seuraavana keväänä nuoret jokihelmisimpukat irtaantuvat kalan kiduksista ja putoavat joen pohjaan. Mikäli taimen on pikkusimpukoiden irtaantuessa sattunut olemaan simpukalle soveltuvassa jokihabitaatissa, kaivautuvat pikku simpukat 2 3 vuodeksi huokoiseen ja runsashappiseen joen pohjaan. Sen sijaan esimerkiksi liejutai mutapohjalle pudotessaan nuoret simpukat tuhoutuvat. Sattuman osuus onkin suuri jokihelmisimpukan elämänkierrossa. Jokihelmisimpukka on sopeutunut jokiuoman luontaisiin veden määrän ja laadun vaihteluihin sekä morfologisesti että fysiologisesti. Sen paksu kalkkikuori kestää hyvin mekaanista rasitusta. Paksu kuori suojaa myös kuivumiselta. Hyväkuntoisen simpukan kaivautuessa kosteaan soraan, auringolta suojaisessa jokiuomassa, se voi selviytyä joelle luontaisista alivesikausista osittaisen anaerobisen aineenvaihdunnan avulla. Kuva 11. Jokihelmisimpukkakannan tila ja levinneisyys Suomessa vuonna 2002 (IV). 18

19 Jokihelmisimpukan elinkierto Loisimisvaihe talvella taimenen kiduksissa Glokidiotoukat vedessä syksyllä Glokidiotoukat emosimpukan kiduslehdillä Lisääntymisikäiset simpukat kesällä Keväällä irtoava pikkusimpukka Lisääntymiskykyinen vuotiaana Pohjan pintaan noussut nuori simpukka Pikkusimpukka pohjaan kaivautuneena 2 3 vuotta Kuva 12 (MB). Jokihelmisimpukka vaatii elinkierron eri vaiheissa mm.: lisääntymiseen liittyvää evolutiivista synkroniaa geneettisesti joen alkuperäisen, väli-isäntänä toimivan taimen- tai lohikannan kanssa (glokidio-vaihe) neutraalia vettä (ph 6 7) viileää ja hapekasta vettä (usein lähdepitoista) jokihabitaateille luontaisen dynaamisen muutostilan aikaansaamaa ekologisesti vanhaa, mutta luontaisesti uusiutuvaa, huokoista pohjaa (pohjaan kaivautunut pikkusimpukka) jokihabitaateille luontaisia virtausolosuhteita (esim. luontainen pohjavirtaus) joen virtausenergeettistä ja biologista jatkumoa tiheydeltään riittävää populaatiota lisääntyäkseen. 19

20 4.2. Jokihelmisimpukan elinkierron ekologiset vaatimukset ja joen luonnontilaisuus Eri eläimet ja kasvit ovat luonnonvalinnan kautta sopeutuneet erilaisiin elinympäristöihin. Erityisesti joet ovat ympäristönä hyvin vaihtelevia ja siksi niissä on erikoistuneillekin lajeille soveltuvia elinympäristöjä. Toisaalta joet eroavat toisistaan mm. maantieteellisesti, geologisesti, hydrologisesti ja ekologisesti, mikä omalta osaltaan vaikuttaa lajien esiintymiseen. Jokihelmisimpukan elinympäristövaatimukset ovat poikkeuksellisen tiukat, varsinkin sen toukka- ja nuoruusvaiheessa. Siksi kaikki joet eivät ole sopivia, eivätkä edes mahdollisia jokihelmisimpukan elinympäristöksi. Koska jokihelmisimpukalla on hyvin poikkeuksellinen elinkierto ja sen elinkierron olemassaoloon monitahoisesti vaadit tavat elinympäristötekijät, niin lisääntymään pystyvä jokihelmisimpukkakanta ilmentää erityisen hyvin (huippuindikaattori) ekologisesti pitkään tasapainotilassa säilynyttä luonnontilaista tai osittain luonnontilaista (seminatural) jokiluontoa. Samalla lisääntymiskyvytön jokihelmisimpukkakanta ilmentää joen luonnontilaisuuden muuttuneisuutta ja suojelutason merkittävää alentumista. Lisääntyvän jokihelmisimpukkakannan voidaan katsoa ilmentävän luonnontilaista tai osittain luonnontilaista, ekologisesti pitkään säilynyttä: synkroniaa lisääntyvän väli-isäntäkalan (taimen/lohi) kanssa jokiuomaa ja -pohjaa sekä virtausolosuhteita (jokihabitaatit, virtausenergeettinen jatkumo) veden laatua ja määrää (valuma-alue) biologista jatkumoa (lajien välinen vuorovaikutussuhde, ravinto). Kuva 13. Jokihelmisimpukka elää pystyasennossa osaksi joen pohjaan kaivautuneena (IV). 20

21 Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera L.) ELINKIERTO glokidiotoukka vedessä loisimisvaihe väli-isäntäkalassa pikkusimpukka pohjaan kaivautuneena pohjan pintaan noussut nuori simpukka lisääntymisikäinen simpukka LEVINNEISYYS- HISTORIA evoluutio genetiikka biologia ELINYMPÄRISTÖ jokiekosysteemi jatkumot (bio- ja virtausenergeettinen) jokiuoma jokihabitaatit makrohabitaatit mesohabitaatit mikrohabitaatit (dynaaminen) valuma-alue veden laatu veden määrä jokijakso eliöstö ravinto väli-isäntäkala geologia topografia klimatologia hydrologia Kuva 14. Jokihelmisimpukalla on hyvin poikkeuksellinen elinkierto, elinympäristö ja levinneisyyshistoria (MB). 21

22 5. Jokihelmisimpukan elinympäristö Jotta jokialueita voidaan suojella tai entisöidä aiheuttamatta riskiä jokihelmisimpukan ja luontotyypin suotuisan suojelun tasolle, on ymmärrettävä jokihelmisimpukan elinkierron ekologiset erityisvaatimukset, tunnistettava jokihabitaatit sekä ymmärrettävä niiden toiminnalliset edellytykset. Tässä luvussa on esitelty projektin asiantuntijaryhmän tutkimustulosten mukaisia jokihelmisimpukan elinkiertoon vaikuttavia tär keimpiä elinympäristötekijöitä jokiekosysteemissä Jokiekosysteemi Jokihelmisimpukan elinympäristönä oleva jokiekosysteemi on jatkuvassa hitaasti muuttuvassa luontaisessa tasapainotilassa joen valuma-alueen, uoman morfologian sekä veden määrän ja laadun suhteen. Jokiekosysteemin eläimet ja kasvit ovat luonnonvalinnan kautta sopeutuneet erilaisiin elinympäristöihin Jatkumot Joen jokihabitaatit ovat joko suoraan tai välillisesti vuorovaikutussuhteessa toisiinsa ja muodostavat siten eri jokihabitaatteja yhdistävän virtausenergeettisen ja biologisen jatkumon Jokihabitaatti Jokiuoma jakautuu uoman muodon, pohjaprofiilin ja virtausolosuhteiden vaihteluiden mukaan viiteen erilaiseen jokihabitaattiin, jotka ovat LIFE-Luonto -projektista saatujen tulosten perusteella: Koski Virta Niva Virtasuvanto Suvanto Makrohabitaatti Jokihabitaatin pohjan kaltevuuden ja/tai virtausolosuhteiden oleellinen muutos jakaa jokihabitaatin kolmeen erilaiseen makrohabitaattiin: Koski koskenluusua koski koskenalus Virta virranluusua virta virranalus Niva nivanalku niva nivanalus Virtasuvanto virtasuvannonalku virtasuvanto virtasuvannonloppu Suvanto suvannonalku suvanto (järvi, lampi) suvannonloppu. 22

23 Kuva 15. Ruonanjoen luonnontilaista, kuohuavaa Kominkoskea (RM). 23

24 Mesohabitaatti Mesohabitaatit muodostuvat makrohabitaatin pohja-aineksesta ja uoman reuna-alueesta. Mesohabitaatteja ovat mm. kalliopohja, kivet, sora ja rungot sekä reuna-alueen kasvillisuus, puut ja pensaat. Makrohabitaatin kaltevuudella, virtausolosuhteilla ja maaperällä on suora vaikutus millaiseksi uoman muoto ja pohja voivat muotoutua mm. joen meanderit, pohjan painaumat ja kuhmurat. Lisäksi tekijöillä on vaikutus siihen, miten pohja-aines esim. kivet, kivikot ja soraikot voivat makrohabitaatin alueelle sijoittua ja muotoutua dynaamisen muutostilan mukaisesti Mikrohabitaatti (elinolosuhteet) Jokihabitaattien dynaaminen muutostila ja virtausolosuhteet sekä joen luontaiset veden määrän ja laadun vaihtelut luovat mikrohabitaateille luontaiset elinolosuhteet, johon tietyt eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet. Mikrohabitaatin koko-, kesto- ja laatuvaatimukset vaihtelevat eri eliölajien välillä. Myös saman lajin sisällä voi mikrohabitaatin erityisvaatimukset vaihdella. Esimerkiksi jokiluonnon luonnontilaisuuden huippuindikaattorina olevan jokihelmisimpukan elinkierron eri vaiheet edellyttävät mikrohabitaatilta osittain erilaisia ominaisuuksia (ks. 4.1.) Dynaaminen muutostila Luonnontilaisen jokiekosysteemin jokiuoma on jatkuvassa hitaassa ja tasapainoisessa muutostilassa, jota jokihabitaattien luontaiset virtausolosuhteiden vaihtelut pitävät yllä. Muutos kohdistuu uoman ja pohjan muotoon sekä pohjaainekseen. Muutosta ilmentävät: kuluminen kulkeutuminen lajittuminen kasautuminen. Kuva 16. Pinsiö-Matalusjoki, Leipävuorenkosken kivinen, soranen ja matala koskenalus (IV). 24

25 Kuva 17. Pinsiö-Matalusjoessa olevat pulterit muodostavat osan nivan mesohabitaateista (IV). Dynaaminen muutostila näkyy Suomessa laajassa mittakaavassa mm. luonnontilaisilla rajajoilla, kuten Tenojoella ja Tornio-Muoniojoella. Näillä joilla jou dutaan 25 vuoden välein tekemään rajankäynnin tarkistukset jokien syväväylän muutosten takia Virtausolosuhteet Jokiuoman muodon, pohjaprofiilin ja pohja-aineksen vaihtelut luovat kullekin jokihabitaatille luontaiset virtausolosuhteet (jota ilmentää viipymä), jotka koostuvat: veden määrästä virtausnopeudesta (pinta- ja pohjavirtaus) virtauksen pyörteisyydestä Yleisesti jokien tai purojen kunnostustoimenpiteinä tehty veden määrän säätely (virtaama) ja veden korkeuden määrittäminen jollekin tietylle tasolle, esimerkiksi pohjapatojen tai -kynnysten avulla, estää ja muuttaa joen jokihabitaattien luontaisia virtausolosuhteita ja sitä kautta eri jokihabitaateille luontaisesti sopeutuneiden eliöiden, esim. jokihelmisimpukan, elinolosuhteita (ks. kohta 4.1). Joki on luonnontilainen, vaikka aliveden aikana osa jokihabitaateista (esim. koski) olisi lähes kuivana. Tietyt eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet joelle luontaisiin elinolosuhteiden vaihteluihin. Esimerkiksi LIFE-Luonto -projektin Ruonanjoen jokihelmisimpukkakanta oli säilynyt ennallaan mm. pitkäkestoisesta vuoden 1999 kesän alivesikaudesta huolimatta Pinta- ja pohjavirtaus Kullekin jokihabitaatille luontaiset pinta- ja pohjavirtaukset ovat useiden virtavesissä elävien eliöiden elinehto. Etenkin pohjavirtaus on erityisen tärkeä mm. jokihelmisimpukan nuoruusvaiheelle ja taimenen mädille, jotka kehittyvät pohjan huokostilassa. Jotta jokihabitaatille ominainen pohjavirtaus muodostuisi ja säilyisi, tulee jokihabitaatin olla omien dynaamisten toimintaedellytystensä (esim. luontai- 25

26 Kuva 18. Ruonanjoen Koivistonkoski, jokipenkan luontainen kuluminen (IV). nen pohjaprofiili) lisäksi luontaisessa virtausenergeettisessä vuorovaikutussuhteessa (jatkumo) muiden jokihabitaattien kanssa Viipymä Jokiekosysteemin valuma-alueella, joessa ja sen eri jokihabitaateissa on niille ominainen veden viipymä. Viipymä kuvaa veden viipymisaikaa sen virratessa tietyn jokihabitaatin läpi tai veden viipymisaikaa esim. valuma-alueella olevalla suolla. Viipymän merkitys jokiluonnolle eri jokihabitaateissa tulee näkyviin mm.: veden virtausolosuhteissa (esim. pinta- ja pohjavirtaus) veden lämpötilassa (lämpötilakerrostuneisuus) veden ravinnepitoisuudessa veden kiintoaineen laskeutumisessa veden kemiassa veden happipitoisuudessa veden määrän tasauksessa eläinten ja kasvien määrissä ja lajisuhteissa, mukaan lukien planktoneliöt Joen veden määrä ja laatu Joen luontainen veden määrä muut tuu uomassa jatkuvasti. Tämä johtuu pääosin valuma-alueen pinta- ja pohjaveden määrän sekä jokihabitaattien ja niiden pohjaprofiilien ja pohja-ainesten vaihteluista. Myös joen luontainen veden laatu muuttuu uomassa jatkuvasti. Tämä johtuu pääosin valuma-alueen ja sen maaperän sekä jokihabitaattien ja niiden maaperien vaihteluista Virtaama Joen suhteellinen veden määrän vaihtelu (virtaama) kuvaa yleisesti joen koossa tapahtuvia muutoksia, kuten joen latvaosan ja jokisuun välisiä vaihteluita, valuma-aluevaihteluita ja vuodenaikais- 26

27 27 Kuva 19. Ruonanjoen Kylmäkosken könkään alaosaa alivesikauden aikana (kohta 5.5.) (IV).

28 vaihteluita. Virtaama, jota on käytetty jokikunnostuksen luvansaantiperusteena, ei kuvaa jokihabitaattitason saati makrohabitaattitason virtausolosuhteita, jotka luovat ne elinolosuhteet, joihin tietyt eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet. Sen sijaan virtaama soveltuu valumaalueelta uomaan luontaisesti tulevan veden määrän vaihteluiden seurantaan. Näin sen avulla voidaan ilmentää valuma-alueella tapahtuvia luonnottomia veden määrän vaihteluihin vaikuttavia haitta- tai riskitekijöitä esim. vedenottoa ja ojituksia Jokijakso Joki voi jakautua jokihabitaateissa olevien lajien luontaisten leviämisesteiden (esim. putous, köngäs, jokijärvi) seurauksena jokijaksoihin. Näiden esteiden myötä voi joessa elävien lajien leviäminen luontaisesti vaikeutua tai estyä. Tämä voi mahdollistaa pitkällä aikavälillä jokijaksolle ominaisten, usein leviämistavoiltaan ja elinympäristöltään vaativien, lajien säilymisen (refugiot). Tästä on esimerkkinä LIFE-Luonto -projektin Ruonanjoessa oleva, lisääntyvä jokihelmisimpukkapopulaatio Kylmäkosken ja Koivistonkosken könkäiden välillä. Jokialueet, joissa on toistuvasti viipymältään samankaltaisia jokihabitaatteja muodostavat jokijaksoja. Jokijaksoilla, joilla on lyhyt viipymä, virtausolosuhteiden vaihtelut ja sen mukaiset dynaamiset muutostilat ovat nopeampia, kuin jokijaksoissa, joissa on pitkä viipymä. Nämä luovat jokijaksoille ominaiset elinolosuhteet, jotka sallivat tai rajoittavat eliöiden esiintymistä jokijaksoa laajemmalla jokialueella. Esimerkiksi Ruonanjoen keskiosan koskinen jokijakso Koivistonkoski-Kominkoski luo hyvät elinolosuhteet jokihelmisimpukalle. Joki voidaan jakaa myös valumaalueen maaperän ja jokihabitaattien vaihteluiden seurauksena veden laadultaan (mm. lähdevesipitoinen, suovesipitoinen, järvivesipitoinen) tai pohjan laadultaan (mm. moreenipitoinen, savipitoinen, humuspitoinen) erilaisiin jokijaksoihin. Nämä luovat omalta osaltaan jokijaksoille luontaiset elinolosuhteet (mikrohabitaatit), jotka sallivat tai rajoittavat eliöiden esiintymistä. 28

29 6. Suomen jokihelmisimpukkakannan suojelun taso ja suojelutoimenpiteet Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristönä olevan luontotyypin suojelun tasoa tulee tarkastella kokonaisuutena joen valumaalueen, uoman ja siinä elävien eliöiden kannalta. Tällöin voidaan arvioida suojelun tasoa heikentäviä haittoja tai riskejä sekä kohdentaa ja toteuttaa tarvittavat suojelu- ja /tai entisöintitoimenpiteet mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Vaikka Luontodirektiivissä ei määritellä ekologisia vaatimuksia, 6 artiklan 1 kohdan tarkoitus ja sisältö osoittavat, että näihin kuuluvat kaikki luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason varmistamisen kannalta tarpeelliset elottomat ja elolliset ekologiset tekijät, mukaan lukien luontotyyppien ja lajien suhde ympäristöön mm. ilmaan, veteen ja maaperään. Näiden vaatimusten tulee perustua tieteellisesti tutkittuun tietoon, ja niiden määritteleminen on mahdollista vain tapauskohtaisesti liitteessä I lueteltujen luontotyyppien, liitteessä II olevien lajien sekä kyseessä olevien alueiden mukaisesti. Tällainen tieto on ratkaisevan tärkeä, jotta suunniteltavat suojelutoimet ottaisivat huomioon mahdollisimman kokonaisvaltaisesti uhanalaisen eliön esim. jokihelmisimpukan ekologiset vaatimukset luvun alussa lasketaan maassamme olleen parisataa jokihelmisimpukkajokea. Suomessa jokihelmisimpukka rauhoitettiin vuonna Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon ja Suomen WWF:n yhteisen jokihelmisimpukkatyöryhmän tutkimuksissa lajia on löytynyt noin 50:stä joesta. Näistä joista vain 13 sisältyy tällä hetkellä Natura verkostoon. Oulun eteläpuolella on vain kahdeksan jokihelmisimpukkajokea, joista vain yhdessä laji pystyy lisääntymään. Jokihelmisimpukka on vähentynyt tai hävinnyt lähes kaikista maamme suurista joista, jonka seurauksena jokihelmisimpukoiden kokonaismäärä on erittäin merkittävästi vähentynyt. Yhtenä esimerkkinä on tähän LIFE-Luonto -projektiin kuuluva Korvuanjoki, jossa arvioidun jokihelmisimpukan sijaan löytyi tarkan inventoinnin yhteydessä vuosina enää vain muutama sata yksilöä 25 kilometrin jokijaksolta. Yhtenä merkittävänä syynä kannan tuhoutumiseen on ollut metsätalouden uittoperkauksen voimakas haittavaikutus jokiuoman jokihabitaatteihin. Pääosa jokihelmisimpukkajoista sijaitsee Lapin läänissä. Jokihelmisimpukan esiintymisen potentiaalisuuden perusteella tulisi Lapin läänin alueella aina tehdä LIFE-Luonto -projektin jokihelmisimpukan asiantuntijatahon mukaiset käytännön suojelutoimet ennen jokiuoman luontaisiin veden määrän ja laadun vaihteluihin, jokiuoman pohjaan ja joen geneettisesti alkuperäiseen taimen- tai lohikantaan (esim. joelle geneettisesti vieraiden kalakantojen istutus) vaikuttavia hankesuunnitelmia. Erityisesti UKK-puiston Natura-alueella oleva Luttojoki sivujokineen on merkittävä jokihelmisimpukkajoki Euroopan mittakaavassakin. Suomen arvioitu jokihelmisimpukkamäärä on tällä hetkellä noin 3 29

30 miljoonaa yksilöä, joista yli 90 % elää Lapin läänin alueella. Uusia kantoja löytyy enää pääasiassa vain pienistä joista ja puroista, kuten Siika- Juujoesta vuonna 1998 (Kemijärvi). Niinpä vuonna 2001 löytyneen suuren Simojoen (197 km) ja sen sivujokien jokihelmisimpukkakanta saattaa olla hyvin merkittävä. Myös Ounasjoen vesistöalue on Länsi- Lapin jokihelmisimpukkakannan osalta merkittävä, koska sen sivujoista on löytynyt merkittäviä lisääntyviä jokihelmisimpukkapopulaatioita. Siika-Juujoen jokihelmisimpukkakannan luontoarvo on vähintään 64 milj. sekä asiantuntijataholta tutkimuksellisesti inventoimattoman Simojoen ja sen sivujokien luontoarvo saattaa olla moninkertainen. Näillä kahdella Lapin läänin joella on käynnissä Lapin ympäristökeskuksen kalataloudelliset kunnostushankkeet, jotka vaarantavat jokihelmisimpukan suotuisan suojelun tasoa maassamme. Mikäli Simojoen Natura-alueelle ja Siika-Juujoen alueelle suunnitellussa kalataloudellisessa kunnostushankkeissa otetaan huomioon LIFE-Luonto -projektin mukaiset jokihelmisimpukan suojelutoimet (kohta 3) olisi hanke yhteneväinen Luontodirektiivin tarkoituksen ja sisällön edellyttämän suotuisan suojelun tason kanssa ja vältettäisiin näihin jokihelmisimpukkakantoihin tällä hetkellä kohdistuva tietoinen riski. Suojelulla tarkoitetaan Luontodirektiivissä toimenpidekokonaisuutta, jota luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvikantojen suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen e ja i kohdan merkityksessä edellyttää (1 artiklan a kohta). Lajin suojelun tasolla tarkoitetaan eri tekijöiden yhteisvaikutusta, joka voi vaikuttaa lajin kantojen levinneisyyteen Kuva 20. Lapin läänin Simojoella on annettu lupa Raakunsuon turvetuotantoalueen tekemiseen ilman jokialueen jokihelmisimpukkainventointia. V turvetuotantoalueen yläpuolelta löytyi pistosukelluksella (200 m) noin 1000 jokihelmisimpukan lisääntyvä populaatio. Kuvassa turvetuotantoalueen alapuolista Simojokea (IV). 30

31 Kuva 21. Miksi luonnontilaisella tai osittain luonnontilaisella joella tai purolla ei ole luontoarvoa, jos siitä ei ole tietoja tai siitä ei tutkimuksissa löydy uhanalaista suojeltavaa lajia, esimerkiksi jokihelmisimpukkaa? (IV). ja lukuisuuteen pitkällä aikavälillä 2 artiklassa tarkoitetulla alueella. Lajin suojelun taso on suotuisa, kun kyseisen lajin kannan kehittymistä koskevat tiedot osoittavat, että tämä laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana, lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa, lajin kantojen pitkäaikaiseksi säilymiseksi on ja tulee todennäköisesti olemaan riittävän laaja elinympäristö (Luontodirektiivi, 1 artikla i kohta). Luontotyypin suojelun tasolla tarkoitetaan eri tekijöiden yhteisvaikutusta, joka koskee luontotyyppiä ja sillä luonteenomaisia lajeja ja joka voi vaikuttaa alueen luontaiseen levinneisyyteen, rakenteeseen ja toimintoihin pitkällä aikavälillä sekä sille luonteenomaisten lajien eloonjäämistä pitkällä aikavälillä. Luontotyypin suojelun taso katsotaan suotuisaksi jos: sen luontainen levinneisyys sekä alueet, joilla sitä esiintyy tällä alueella, ovat vakaita tai laajenemassa ja erityinen rakenne ja erityiset toiminnot, jotka ovat tarpeen sen säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä, ovat olemassa ja säilyvät todennäköisesti ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa ja alueelle luonteenomaisten lajien suojelun taso on suotuisa i kohdassa tarkoitetulla tavalla (Luontodirektiivi, 1 artikla kohta e) Jokiuoman suojelu- ja entisöintitoimet LIFE-Luonto -projektilla suojeltiin jokihelmisimpukkakantoja sekä luonnontilaisia ja osittain luonnontilaisia jokialueita. Jotta jokialueita voidaan suojella tai entisöidä aiheuttamatta riskiä jokihelmisimpukan ja luontotyypin suotuisan suojelun tasolle, on ymmärrettävä jokihelmisimpukan elinkierron ekologiset erityisvaatimukset, tunnis- 31

32 tettava jokihabitaatit sekä ymmärrettävä niiden toiminnalliset edellytykset. LIFE-Luonto -projektissa olevat Ruonanjoki ja Pinsiö-Matalusjoki ovat veden määrältään pieniä jokia. Siksi jokien valuma-alueella, reuna-alueella ja uomassa tehdyt toimenpiteet vaikuttavat nopeasti ja voimakkaasti uomassa olevaan veden määrään, laatuun ja jokihabitaattien virtausolosuhteisiin ja siten mm. jokihelmisimpukan elinolosuhteisiin. Jotta entisöitävien jokihabitaattien palautumista ja merkitystä joen luontaiselle eliöstölle voidaan edesauttaa, on jokihabitaateille luontaista virtausolosuhteiden mukaista, pohjaa muokkaavaa dynaamista muutostilaa; kulumista, kulkeutumista, lajittumista ja kasautumista tuettava. Kuva 22. Jokihelmisimpukan esiintymisen perusteella suojeltu Ruonanjoki (RM). Jokihabitaatille luontaisten virtausolosuhteiden ja sen mukaisen dynaamisen muutostilan palautuminen edellyttää jokihabitaatin luontaisten kaltevuusmuutosten mukaisen pohjaprofiilin säilyttämistä entisöintitöiden yhteydessä. Virtausolosuhteilla tarkoitetaan jokihabitaatille luontaisia, jatkuvasti muuttuvia veden määrän, virtausnopeuden (pinta- ja pohjavirtaus) ja virtauksen pyörteisyyden vaihteluita. Jokihabitaatin uoman ja pohjan muoto painauma- ja kuhmura-alueineen syntyvät virtausolosuhteiden vaihteluiden mukaisen, pitkäaikaisen eroosion seurauksena, jossa myös makro- ja mikroeliöstö edustaa pitkän aikajakson aikana kehittynyttä eliöyhteisöä. Näin ollen kullekin jokihabitaatille luontainen uoman ja pohjan muoto tulee joen entisöintitöiden yhteydessä suojella (ekologisesti vanha pohja). Jos joen uomasta on perkauksen yhteydessä poistettu lähinnä vain kivet, on jokihabi- 32

33 taatin vanhan pohjan profiili säilynyt. Sen sijaan jos jokiuoman pohjaa on ruopattu tai räjäytetty, tuhoaa se kohdaltaan jokihabitaatin ekologisesti vanhan pohjan ja profiilin, eikä sitä voida enää palauttaa. Tällainen tilanne on esimerkiksi LIFE-Luonto projektin Pinsiö-Matalusjoella, jossa maataloudellisina tulvasuojelutoimina on laajalti ruopattu ja räjäytetty joen pohjaa. Entisöitäessä perattua jokihabitaattia luontaisen pohjavirtauksen sallivilla kiviahtaumilla, annetaan jokihabitaatille mahdollisuus luonnontilaistua virtausolosuhteiltaan ja elinolosuhteiltaan pitkällä aikavälillä. Luontaisen pohjavirtauksen palautuminen on useiden joessa elävien eliöiden (mm. jokihelmisimpukan ja taimenen) elinehto. Koska jokihabitaatit ovat vuorovaikutussuhteessa, tulee suojelutoimenpiteinä arvioida entisöintitoimenpiteiden vaikutus niin kohteen ylä- kuin alapuolisiin jokihabitaatteihin. Jos entisöinnin arvioitu hyöty on pienempi kuin jokihabitaattiin ja sen eliöstöön kohdistuvat riskit, jätetään entisöintitoimet tekemättä! Suojelutoimina tulee myös suojella jokiuoman reuna-aluetta ja tulvatasannetta, esim. jokiuomaa suojaavaa puustoa. Suojapuustolla on suuri merkitys jokialueen ekologiselle tasapainolle, koska se mm. varjostaa jokialuetta vähentäen alueen vuorokautista lämpötilanvaihtelua sekä antaa suojaa ja ravintoa jokialueen eläimistölle. Siksi entisöintitoimien yhteydessä tulee joen reuna-alueelle istuttaa tarvittaessa uomaa suojaavaa puustoa ja muuta kasvillisuutta, joiden tulee olla alueella luontaisesti esiintyviä lajeja. Entisöinti pyrkii siis suojelemaan olemassa olevia luonnontilaistumiselle tärkeitä tekijöitä sekä auttamaan ja nopeuttamaan luonnontilaistumisen kehitystä Jokiekosysteemin suojelu- ja entisöintitoimien hyödyt LIFE-Luonto -projektissa esille tuoduilla suojelu- ja entisöintitoimenpiteillä voidaan turvata Luontodirektiivin liitteen I luontotyyppi sekä siinä elävän liitteen II lajin, jokihelmisimpukan elinmahdollisuudet. Suojelutoimenpiteet suojelevat ensisijaisesti: luonnontilaiset ja osittain luonnontilaiset (seminatural) joet, jokijaksot tai jokialueet sekä jokien valuma- ja reunaalueet jokihelmisimpukkakannan ja muiden joessa luontaisesti esiintyvien eliöiden olemassaolon, esimerkiksi suojelemalla kalojen luontaiset vaellusesteet (mm. könkäät) sekä estämällä joelle geneettisesti vieraiden kalakantojen istutukset. Entisöintitoimenpiteet edesauttavat mm: jokihabitaateille luontaisten virtausolosuhteiden palautumista, josta hyötyvät pohjan huokostilassa ja pohjalla elävät eläimet, kuten jokihelmisimpukka ja erityisesti sen nuoruusvaiheet sekä väli-isäntäkalan mäti. joen virtausenergeettisen ja biologisen jatkumon palautumista joelle luontaisen dynaamisen muutostilan palautumista (kuluminen, kulkeutuminen, lajittuminen ja kasautuminen) palauttamaan joen luontaisia virtaamavaihteluita esim. vähentämällä ylitulvia jokihabitaateille luontaisten eläin- ja kasvilajien palautumista pitkällä aikavälillä mm. taimenen nuoruusvaiheelle tärkeiden, hidasvirtaisempien ja matalampien jokiuoman alueiden palautumista joen reuna-alueen puuston ja muun kasvillisuuden palautumista joen uoman ja reuna-alueen mikroilmaston palautumista, joka on edellytys tiettyjen eläin- ja kasvilajien esiintymiselle 33

34 Kuva 23. Joen reuna-alueen uomaa varjostavaa ja suojaavaa puustoa Ruonanjoella (IV). 34

35 joelle luontaisen veden määrän ja laadun palautumista. LIFE-Luonto -projektin riskianalyysien perusteella luovuttiin suojelutoimina useista Pirkanmaan ympäristökeskuksen suunnittelemista joen kunnostustoimista niin Ruonanjoella kuin Pinsiö- Matalusjoella. Kunnostuksista aiheutuva riski jokihelmisimpukalle ja sen elinympäristölle olisi ollut moninkertainen (jokihelmisimpukan luontoarvo 589 ) verrattuna kalataloudelliseen hyötyyn. 35

36 7. Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun tasoon vaikuttavia haitta- ja riskitekijöitä Yleisenä kannanottona luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohta korostaa, ettei muilla kuin suojelullisilla arviointipe rusteilla, ei esimerkiksi taloudellisilla näkökohdilla, voida syrjäyttää direktiivin ensisijaisesti suojeltavien luontotyyppien ja/tai lajien ekologisia perusteita. Joen ja sen valuma-alueen luonnontilaisuutta muuttavia ja jokihelmisimpukan suojelun tasoon kohdistuvia taloudellisia haitta- ja riskitekijöitä ovat mm. voimatalouden patorakenteet, turvetuotanto, teollisuuden ja asutuksen jätevedet, maa- ja metsätalouden toimet, kuten ojitukset ja ruoppaukset sekä kalatalouden kunnostustoimet, kuten pohjapadot, -kynnykset ja altaat. Näistä tekijöistä seuraa mm. joen: jokihabitaattien muutoksia virtaamavaihteluiden muutoksia virtausenergeettisen ja biologisen jatkumon katkeamista pohjan sedimentaation lisääntymistä pohjan huokostilan hapettomuutta veden lämpötilan muutoksia veden ravinnepitoisuuden lisääntymistä luontaisten, muutoksille herkimpien eläin- ja kasvilajien taantumista ja häviämistä veden käyttöasteen alentumista virkistyskäytön alentumista Näiden haittojen seurauksena muuttuu mm. pohjan huokostilassa ja pohjalla elävien eläinten elinympäristö. Luonnontilaisen jokiluonnon huippuindikaattorina toimiva jokihelmisimpukka ja erityisesti sen nuoruusvaiheet ovat herkkiä tällaisille muutoksille. Myös sorapohjille kuteva taimen, joka on välttämätön jokihelmisimpukan väli-isäntänä, kärsii tällaisista ihmisen aiheuttamista ympäristömuutoksista. Jatkuessaan haitalliset muutokset saavat aikaan kullekin jokihabitaatille luontaisten, muutoksille herkimpien eläin- ja kasvilajien taantumisen ja häviämisen Jatkumo Esimerkiksi voimalaitoksen pato katkaisee joelle luontaisen virtausenergeettisen ja biologisen jatkumon ja lisää siten koko vesistössä tai sen osissa elävien eliölajien kantojen taantumis- tai häviämisriskiä. Jatkumoiden katkeamisen seurauksena mm. jokihelmisimpukan väli-isäntänä olevan taimenen tai lohen luontainen vaellus estyy, joka vaikuttaa jokihelmisimpukan lisääntymiseen ja siten koko kannan taantumiseen ja häviämiseen pitkällä aikavälillä. Myös padot vähentävät jokihelmisimpukalle ja taimenelle luontaisesti sopivia elinalueita Veden määrä ja laatu LIFE-Luonto -projektin Ruonanjoki ja Pinsiö-Matalusjoki ovat veden määrältään pieniä jokia. Siksi niiden valumaalueella, reuna-alueella ja uomassa tehdyt toimenpiteet, esim. vedenotto, ojitukset, hakkuut ja padot, vaikuttavat nopeasti ja voimakkaasti uomassa luontaisesti olevaan veden määrään ja laatuun sekä jokihabitaattien virtausolosuhteisiin ja siten eliöiden elinolosuhteisiin. 36

37 Ruonanjoki, rauta µg/l Väärälän silta (ympyrä) Pulli (kolmio) Lamminiemen silta (neliö) Tuomisen saha (ympyrä) Jokela (kolmio) Pinsiönlähteen mittapato (neliö) Pinsiö-Matalusjoki, rauta µg/l Kuva 24. Raudan pitoisuudet kolmella näytepaikalla Ruonanjoessa (lisääntyvä jokihelmi simpukkakanta) ja Pinsiö- Matalusjoessa (jokihelmisimpukkakanta ei lisäänny) vuosina Jokihelmisimpukan glokidio-toukan kriittinen raudan sietoraja on noin 1500 µg/l (EL). Direktiivin 6 artiklan mukaan Naturaalueiden suojelussa tulee ottaa huomioon myös sosiaaliset, ekonomiset ja kulttuuriset näkökannat, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa Natura-aluetta perustettaessa määriteltyjen luonnonsuojelullisten päämäärien kanssa. LIFE-Luonto -projektissa olevan Pinsiö- Matalusjoen tämän hetken yksi suurimmista luontotyypin ja siinä elävän jokihelmisimpukan haittatekijöistä on Tampereen kaupungin vedenotto Pinsiönharjun lähteestä, josta joki saa alkunsa. Tällä toimenpiteellä kaupunki vähentää merkittävästi Pinsiö-Matalusjoen luontaista veden määrää. 37

38 Tästä on ollut seurauksena esimerkiksi jokihelmisimpukoiden talviaikaisia kuolemia jokiuoman jäädyttyä pohjaa myöten. Lisäksi lähdevedenotto vaikuttaa haitallisesti joelle luontaiseen puhtaan veden määrään, heikentäen siten entisestään jokihelmisimpukoiden elinmahdollisuuksia (ks. kuva 25) Luonnontilaiset ja osittain luonnontilaiset joet ja purot Luonnontilaiset joet ja purot ovat Suomessa vähentyneet merkittävästi ihmistoiminnan seurauksena. Vaikka jokia on taloudellisten näkökohtien takia muutettu voimakkaasti, on niihin kuitenkin voinut jäädä vaihtelevan kokoisia luonnontilaisia tai osittain luonnontilaisia jokijaksoja tai jokialueita. Samoin kuin lisääntyvä jokihelmisimpukkakanta ilmentää luonnontilaista jokiluontoa se ilmentää myös pitkään säilynyttä tai luonnontilaistumisprosessissa ollutta (50 70 vuotta) osittain luonnontilaista jokiluontoa (seminatural, 1 artikla b kohta). Tästä on hyvänä esimerkkinä LIFE-Luonto -projektin Ruonanjoen Koivistonkosken alue, jossa 1900-luvun alussa oli toimiva mylly ja saha ja tällä hetkellä alueella on lisääntyvä jokihelmisimpukkapopulaatio. Toinen esimerkki osittain luonnontilaisesta jokiluonnosta on Pudasjärven Kouvanjoen sivupurosta Jukuanojasta, josta jokihelmisimpukkatyöryhmä löysi vuonna 2000 useamman tuhannen jokihelmisimpukan lisääntyvän populaation. Metsätaloudellisten ojitusten seurauksena puron alaosan pohja oli peittynyt noin 40 vuotta sitten hiekalla hävittäen alueella aiemmin olleen runsaan jokihelmisimpukkapopulaation. Puron yläosalla säilynyt lisääntyvä jokihelmisimpukkapopulaatio mahdollistaa kuitenkin pitkällä aikavälillä populaation levittäytymisen joen alaosan entiselle elinalueelle, mikäli tämän hetkinen luonnontilaistumisprosessi saa jatkua ilman uusia haittatekijöitä. Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan lähtökohtana on ennaltaehkäisyn periaate. Sen mukaisesti ei ole hyväksyttävää, että toimenpiteiden toteuttamista odotetaan, kunnes heikentymistä tai häiriötä tapahtuu. Jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan kaikki tarvittavat suojelutoimenpiteet, joita niiden voidaan kohtuullisesti odottaakin toteuttavan sen varmistamiseksi, että merkittävää heikentymistä tai merkittäviä häiriöitä ei tapahdu. Tätä artiklaa sovelletaan myös toimintoihin, jotka eivät välttämättä edellytä ennalta annettua hyväksyntää, kuten maa-, metsä- ja kalatalouteen, joten sen soveltamisala on laajempi kuin 6 artiklan 3 kohta ja 4 kohta, joihin kuuluvat vain virallista hyväksyntää edellyttävät suunnitelmat ja hankkeet. Kuva 25. Pinsiönlähteen mittapadolla seurataan nykyään automaattisesti Pinsiö-Matalusjokeen pumpattavan lähdeveden määrää (IV). 38

39 Kuva 26. Yläosaltaan luonnontilainen Jukuanoja kätkee sisäänsä lisääntyvän jokihelmisimpukkakannan (IV). 39

40 7.4. Valuma-alueen ojitus Suomen ja Ruotsin suo- ja kosteikkometsien pinta-ala on samansuuruinen, noin 10 milj. ha ja Virossa noin 1 milj. ha. Suomessa tuhottiin vuotta sitten lukematon määrä salomaidenkin luonnontilaisia jokia ja puroja mm. ojittamalla niiden valuma-alueet. Nyt sama suonenisku on taas käynnissä, sillä suo- ja kosteikkometsät ja niiden osittain umpeutuneet ojitukset vaativat metsätalouden periaatteiden mukaisia kunnostusojituksia. Joen valuma- ja reuna-alueella tehtävien esim. turvetuotannon sekä maa- ja metsätaloustoimien, kuten suo-, metsä-, ja pelto-ojitusten haittavaikutukset tulee tapauskohtaisesti ensin arvioida luontodirektiivin ja vesipuitedirektiivin mukaisesti. Vesipuitedirektiivin ja Luontodirektiivin mukaisesti. Tällöin hanke voi pitää yllä esim. Luontodirektiivin liitteen I luontotyypin ja/tai liitteessä II olevan jokihelmisimpukan suotuisaa suojelun tasoa. Näin vältetään jokihelmisimpukkakantaan tällä hetkellä kohdistuva riski. LIFE-Luonto -projekti osoitti, että jokihelmisimpukan suojelemiseksi on joen valuma- ja reuna- alueeseen kiinnitettävä yhtä paljon huomioita, kuin itse jokiuoman suojelutoimenpiteisiin. Luontodirektiivin mukaan LIFE-Luonto -projektin alueilla tarvittavien suojelutoimien on vastattava liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia. Siksi jäsenvaltioiden on määriteltävä suojelutoimet niin, että ne ovat oikeassa suhteessa luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin (6 artikla 1 kohta). Kuva 27. Suomen suo- ja kosteikkometsien ojituspinta-ala on ollut moninkertainen verrattuna Ruotsin samanaikaisiin ojitusmääriin (Mukaillen: Hallanaro, E.-L., Pylvänäinen, M. & From, S., 2002: Pohjois-Euroopan Luonto). Suomi Ruotsi Viro -- 40

41 Kuva 28. Ruonanjoen Koivistonkosken köngäs, jonka loiventaminen kalataloudellisin perustein oli yksi projektin ongelmakohdista (IV). 41

42 Kuva 29. Livojoen (jokihelmisimpukkajoki) valuma-alueella olevan sivupuron Hillinojan suoalueen ojitus (IV). Kuva 30. Livojoen Hillinojan suoalueen ojituksen haittoja on yritetty vähentää selkeytysaltaalla (IV). Kiintoaineen kertyminen selkeytysaltaaseen Kuva 31. Ojituksen seurauksena liikkeelle lähtevää kiintoainetta jää selkeytysaltaaseen ensimmäisenä vuotena n. 15 %, toisena n. 10 % ja kolmantena n. 0 % (Joensuu, S. et al. 1999). Jokihelmisimpukan kriittinen kiintoaineen sietoraja on n. 25 mg/l (IV). 42

43 Kuva 32. Luonnontilainen puro Pudasjärvellä (IV). Kuva 33. Ojittaminen ja puuston kaataminen on tuhonnut luonnontilaisen Raakkupuron Pudasjärven alueella (IV). Kuva 34. Kouvanjoen sivupuro on toiminut suo-ojitusten purku-uomana, sillä seurauksella, että tulva-aikana hienojakoinen maaperä on sortunut ja kiintoaines kulkeutunut pääuomaan (IV). 43

44 8. Kalataloudellisten kunnostustoimien riskit LIFE-Luonto -projektissa 8.1. Luonnontilaiset ja osittain luonnontilaiset (seminatural) alueet Ympäristöministeriö otti tässä LIFE- Luonto -projektissa ennakkotapauk sel - lisesti sen kannan, että jokihelmi simpukkaa sisältävät Pirkanmaan Ruonanjoen ja Pinsiö-Matalusjoen luonnontilaiset alueet oli suojeltava. Ministeriö katsoi, että näille alueille suunnitellut Pirkanmaan ympäristökeskuksen kunnostustoimet muuttavat jokihelmisimpukan elinympäristöä siten, että jokihelmisimpukkakanta heikentyy merkittävästi. Samoin kuin lisääntyvä jokihelmisimpukkakanta ilmentää luonnontilaista jokiluontoa, se ilmentää myös pitkään säilynyttä tai luonnontilaistumisprosessissa ollutta (50 70 vuotta) osittain luonnontilaista jokiluontoa (Luontodirektiivi 1 artikla b kohta, seminatural), joka edellyttää direktiivin mukaan samanlaisia suojelutoimia kuin luonnontilainen jokialue Termistö LIFE-Luonto -projektin tulosten perusteella tuli esille, että aikaisemmin synonyymeinä pidetyt joen kalataloudelliset kunnostustoimenpiteet ja jokihelmisimpukan suojeluun liittyvät entisöintitoimenpiteet ovat joen ekosysteemin suojelun kannalta usein vas takkaisia. Kalataloudellisilla kunnostustoimilla pyritään esim. parantamaan jopa luonnontilaiset jokialueet paremmin taimenen elinympäristöä vastaaviksi. Sitä vastoin LIFE-Luonto -projektin asiantuntijaryhmän entisöintitoimet huomioivat ensisijaisesti luonnontilaisen ja osittain luonnontilaisen jokiluonnon suojelun sekä luonnontilaisuuden palautumisen toiminnalliset edellytykset. Lisäksi kansalliset viranomaiset pyrkivät eri hanketermejä käyttämällä toteuttamaan osittain samoja jokien kunnostustoimia kuin kalataloudellisessa kunnostuksessakin. Esimerkiksi jokien ekologinen kunnostaminen ja joen luonnonmukainen rakentaminen eivät toimina täytä sen enempää jokihelmisimpukan tai sen elinympäristön suojeluun vaadittavia suojelukriteereitä. Vaikka Luontodirektiivissä ei määritellä ekologisia vaatimuksia, 6 artiklan 1 kohdan tarkoitus ja sisältö osoittavat, että näihin kuuluvat kaikki luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason varmistamisen kannalta tarpeelliset elottomat ja elolliset ekologiset tekijät, mukaan lukien luontotyyppien ja lajien suhde ympäristöön mm. ilmaan, veteen ja maaperään. Näiden vaatimusten tulee perustua tieteellisesti tutkittuun tietoon, ja niiden määritteleminen on mahdollista vain tapauskohtaisesti liitteessä I lueteltujen luontotyyppien, liitteessä II olevien lajien sekä kyseessä olevien alueiden mukaisesti. Tällainen tieto on ratkaisevan tärkeä, jotta suunniteltavat suojelutoimet ottaisivat huomioon mahdollisimman kokonaisvaltaisesti uhanalaisen eliön esim. jokihelmisimpukan ekologiset vaatimukset. 44

45 Kuvat 35 (IV) ja 36 (JP). Yläkuvassa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen Korvuanjoen Kuurnakoskeen rakentama pohjakynnys ja sen seurauksena syntynyt yläpuolinen allas. Pohjakynnykset muuttavat joki - habitaatin luontaista pohjaprofiilia ja estävät sitä kautta luontaisten virtausolosuhteiden ja eliöiden elinolosuhteiden palautumisen. Kuvassa 38 on Korvuanjoen Kuurnakosken ja Vattunivan välinen pituusleikkausprofiili, jossa uoman korkeuspiikit osoittavat pohjakynnysten paikat. 45

46 8.3. Kalataloudelliset kunnostustoimet Jokihelmisimpukan elinympäristön suojelussa tai entisöinnissä ei voida käyttää jokiuoman kalataloudellisessa kunnostuksessa käytettyjä rakenteita, koska ne muuttavat joen jokihabitaateille luontaisia virtausolosuhteita useine seurannaisvaikutuksineen. Siksi kunnostus aiheuttaa aina riskin joen luontaisen eläimistön ja kasviston elinympäristön säilymiselle tai palautumiselle, eikä kunnostusta voida sellaisenaan hyödyntää jokiekosysteemin suojelussa tai entisöinnissä. Kalataloudellisessa kunnostuksessa käytettyjä rakenteita tai toimenpiteitä ovat mm: pohjapadot pohjakynnykset ja -kohoumat altaat suisteet ja kiviheitokkeet kaivetut kalojen talvehtimiskuopat (tuhoavat ekologisesti vanhaa joen pohjaa) ylisorastukset (tukahduttavat joen ekologisesti vanhassa pohjassa ja huokostilassa elävien eläinten elinympäristöä palopeitevaikutus ) kalojen luontaisten vaellusesteiden ohittaminen ohitusuomin (könkäät) kalojen luontaisten vaellusesteiden loiventaminen (könkäät) joelle geneettisesti vieraiden kalakantojen ja/tai -lajien istutukset. Jos joen valuma-alueella tai sen reuna-alueella on vaikutettu jokiuoman luontaiseen veden määrään tai laatuun, esimerkiksi vedenoton tai ojitusten seurauksena, ei tällaisia muutoksia voida korvata jokiuomaan tehdyin rakentein. Jokiuomassa olevaa veden määrää ei voida keinotekoisesti lisätä pohjapadolla tai -kynnyksillä muuttamatta joen jokihabitaattien luontaisia virtausolosuhteita. Joen luontaiseen veden määrään ja laatuun haitallisesti vaikuttaviin tekijöihin, tulee siis puuttua jo joen valuma- ja reuna-alueelle kohdistetuilla toimenpiteillä. Kalataloudellisina kunnostustoimina tehdyt kalojen luontaisten vaellusesteiden ohittamiset tai loiventamiset lisäävät könkäiden yläpuolisille alueille geneettisesti isoloituneiden eliöiden taantumis- tai häviämisriskiä (esim. predaatio, lajien välinen kilpailu, taudit). Sama riski syntyy jos joelle istutetaan geneettisesti vieraita kalakantoja Viranomaistoiminta Tässä LIFE-Luonto -projektissa jokihelmisimpukan asiantuntija- ja vastuuasemassa olleen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon antamat arviot ja suojelutoimet jokihelmisimpukkaan kohdistuvista riskeistä ohitettiin merkittäviltä osin Länsi- Suomen ympäristölupaviranomaisen lupapäätöksissä ( ) hankkeen Pirkanmaan kohdejoilla. Tämä osoittaa, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten biologinen tietotaso ei tällä hetkellä täytä Luontodirektiivin liitteen II lajin jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suotuisan suojelun tason säilymiselle tai palautumiselle tärkeitä Luontodirektiivin suojelukriteereitä. Länsi-Suomen ympäristölupaviranomaisen lupapäätösten ratkaisu perustui siihen, että hankkeiden luonnonsuojelullista puhevaltaa käyttävät vain ympäristöministeriö ja alueelliset ympäristökeskukset, joiden vastuulla jokihelmisimpukan suojelun taso on ollut. Vuonna 1955 rauhoitetun lajin elinympäristöön (jokiluontoon) kohdistuvat taloudelliset paineet ovat olleet voimakkaat, ja suojelusta vastaavien kansallisten viranomaisten tietämys niin suppea, että pitkälle erikoistuneen jokihelmisimpukan suojelun taso maassamme on jatkuvasti heikentynyt Biologinen tietotaso Esimerkiksi tässä LIFE-Luonto -projektissa Helsingin yliopiston jokihelmisimpukan asiantuntijaryhmä joutui tekemään erilli set suojelu- ja entisöintisuunnitel- 46

47 mat ( ) eliminoidakseen Pirkanmaan ympäristökeskuksen kunnostussuunnitelmista aiheutuvat riskit jokihelmisimpukalle ja sen elinympäristölle. Seuraavana on esimerkki, miten suojelusta vastaavan kansallisen viranomaisen toimintatavat muodostavat riskin jokihelmisimpukan suojelulle: Jokihelmisimpukan asiantuntijaryhmä totesi suojelu- ja entisöintisuunnitelmassaan mm. Pinsiö-Matalusjoen kohteen 5 osalta, että Pirkanmaan ympäristökeskuksen sekä Hämeen TE-keskuksen kalataloudellisessa kunnostussuunnitelmassa ( ) olevasta sahan padon ohitusuomasta, sahan varastoalueen läpi (kuva 37), aiheutuu alueen maaperästä johtuva arvaamaton riski. Tästä syntyvä haitta vaikuttaisi joen veden laatuun ja siten jokihelmisimpukoiden suotuisan suojelun tasoon. Tämän riskitekijän lähivaikutusalueella (n. 250 m) on 3800 jokihelmisimpukkaa, joiden luontoarvo on n. 2,2 milj.. Lisäksi asiantuntijaryhmä totesi, että ohitusuoman tekeminen kalannousun perusteella oli tarpeeton, sillä patoalueen ohittaa luontainen sivu-uoma. Pinsiö-Matalusjoen kohdealueella tehtiin katselmus Länsi-Suomen ympäristölupaviraston toimesta. Huomioimatta LIFE-Luoto -projektin asiantuntijaryhmän lausunnossa esiintuotuja riskejä Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan Pirkanmaan ympäristökeskuksen kunnostussuunnitelmalle mm. tämän kohteen ohitusuoman osalta ilman poikkeuksia. Päätöksessä todettiin, että Luvassa tarkoitetut työt ja toimenpiteet ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisin osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan. Lisäksi päätöksen mukaan Pirkanmaan ympäristökeskus sai luvan töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Kuva 37. Pinsiö-Matalusjoen reuna-alueella olevan sahan varastoalue (kohde 5) (IV). 47

48 Länsi-Suomen ympäristölupaviranomaisen lupapäätöksiä seuranneissa neuvotteluissa LIFE-Luonto -projektin asiantuntijaryhmä vaati kuitenkin EU:n komission tuella Pirkanmaan ympäristökeskusta selvittämään sahan varastoalueen maaperän myrkyllisyyden. Alueen maaperästä löytyi ympäristömyrkyiksi luokiteltavia aineita mm. arseenia ja kromia, joiden pitoisuudet ylittivät niistä annetut ohje- ja raja-arvot, mikä olisi edellyttänyt maaperän kunnostustoimenpiteitä. Kohteen 5 alueella ei tehty mitään toimenpiteitä. Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan lähtökohtana on ennaltaehkäisyn periaate. Sen mukaisesti ei ole hyväksyttävää, että toimenpiteiden toteuttamista odotetaan, kunnes heikentymistä tai häiriötä tapahtuu. Jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan kaikki tarvittavat suojelutoimenpiteet, joita niiden voidaan kohtuullisesti odottaakin toteuttavan sen varmistamiseksi, että merkittävää heikentymistä tai merkittäviä häiriöitä ei tapahdu. Tätä artiklaa sovelletaan myös toimintoihin, jotka eivät välttämättä edellytä ennalta annettua hyväksyntää, kuten maa-, metsä- ja kalatalouteen, joten sen soveltamisala on laajempi kuin 6 artiklan 3 kohta ja 4 kohta, joihin kuuluvat vain virallista hyväksyntää edellyttävät suunnitelmat ja hankkeet Asiantuntijavastuu LIFE-Luonto -projektihankkeen hakijana toiminut Pirkanmaan ympäristökeskus otti asiantuntijavastuun jokihelmisimpukasta ja sen elinympäristöstä mm. rakentamalla uoman ja jokihelmisimpukka-alueen päälle huoltotien Pinsiö-Matalusjoella (kohde 8). Tämä vaikutti monin tavoin haitallisesti Luontodirektiivin liitteen I luontotyypin ja liitteen II jokihelmisimpukan suojelun tasoon ja suojelusta syntyvään kuvaan Natura verkostoon kuuluvalla Kuva 38. LIFE-Luonto -projektihankkeen hakijana toiminut Pirkanmaan ympäristökeskus otti asian - tuntijavastuun jokihelmisimpukasta ja sen elinympäristöstä mm. rakentamalla uoman päälle huoltotien Pinsiö-Matalusjoella, vaikka toimenpidettä ei mainittu missään suunnitelmissa (kohde 8) (IV). 48

49 LIFE-Luonto -alueella. Tässä esimerkissä: Hankkeen hakijan Pirkanmaan ympäristökeskuksen huoltotien rakentaminen sekä muu jokialueen kunnostaminen oli vastoin Helsingin yliopiston ja EU:n välistä LIFE-Luonto -projektista tehtyä sopimusta, jossa Helsingin yliopiston tuli toimia hankkeen jokihelmisimpukan suojelun asiantuntija- ja vastuutahona. Huoltotien rakentamisesta ja jokialueen muusta kunnostamisesta (ei entisöimisestä) aiheutuva riski kohdistuu ennen kaikkea sen alapuolisella jokialueella, yli 500 m matkalla (yleinen turvaraja), olevaan vuonna 1999 inventoituun laskennallisesti jokihelmisimpukkaa käsittävään populaatioon, jonka luontoarvo on 7,3 milj.. Huoltotien rakentaminen ja muut jokialueelle tehdyt kunnostustoimenpiteet tuhosivat jokialueen luontaisen makrohabitaatin (koskenluusua) sekä esti sen luonnontilaistumisen edellytykset, jolloin syntyi tietoinen haitta sekä jokihelmisimpukan että luontotyypin suotuisan suojelun tason säilymiselle. Missään suunnitelmissa, sopimuspapereissa tai keskusteluissa projektin pääkoordinaattorin kanssa ei tullut esille tällaisen huoltotien rakentamisen tarvetta, eikä sitä, että jokialueelle tuodaan vierasta maa-ainesta 12 autokuormallista: 5 moreenia, 5 kiveä, 1 seulanpääkiveä ja 1 multaa. Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä ei mainittu mitään huoltotiestä eikä maa-aineksen tuonnista. Pirkanmaan ympäristökeskuksen tulkinnan mukaan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätös antoi kuitenkin mahdollisuuden tällaisiin toimenpiteisiin, jotka olivat massiivisimmat, mitä projektissa tehtiin Pirkanmaan jokien jokihelmisimpukka-alueilla, saati 500 m turvarajan sisäpuolella. Kunnostustoimenpiteistä reklamoinnin jälkeen Pirkanmaan ympäristökeskus lupasi projektin pääkoordinaattorille poistaa huoltotien. Kuitenkin ympäristökeskus jätti talon sisäisen katselmuksen jälkeen tien poistamisen tekemättä, katsoen sen tarpeettomaksi toimenpiteeksi. Lisäksi Pirkanmaan ympäristökeskus haki tekemilleen toimenpiteille hyväksyntää jokivarren asukkailta, joiden ei voida ajatella toimivan jokihelmisimpukkaa sisältävän jokiekosysteemin suojelun ja entisöinnin asiantuntijoina. On olemassa riski, että huoltotie rakennettiin 25 jokihelmisimpukan päälle, jotka oli inventoitu jokialueelta v On olemassa riski, että kohteen jokialueelta alkava luonnontilainen sivu-uoma menettää kunnostustoimenpiteiden jälkeen merkitystään joen jokihelmisimpukkakannan uutena lisääntymisalueena. Yhdessä nämä kohdissa 7 ja 8 esille tuodut riski- ja haittatekijät aiheuttavat jokihelmisimpukan luontoarvona mitattuna merkittävän luonnonsuojelun tasoa alentavan tekijän. Esimerkiksi LIFE-Luonto -projektissa Jokihelmisimpukkaa sisältävien jokiekosysteemien entisöinti olevien pienten Pinsiö-Matalusjoen sekä Ruonanjoen jokihelmisimpukoiden luontoarvo noin 12 km matkalla on yhteensä yli 25 milj.. 49

50 9. Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristön suojelun tulevaisuus Natura verkoston alueella Suomessa jokihelmisimpukka rauhoitettiin vuonna Vuonna 1978 valitsi Suomen WWF jokihelmisimpukan erityiseksi suojelukohteekseen. Tätä varten perustettiin jokihelmisimpukkatyöryhmä, joka Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon ohjaamana ja WWF:n tukemana ryhtyi tutkimaan maamme jokihelmisimpukkakantoja ja niiden elinympäristövaatimuksia sekä kehittämään jokihelmisimpukan suojelua. Kuluneiden 25 vuoden aikana ovat työryhmän biosukeltajat tutkineet yli 2000 km noin metrin levyistä vedenalaista sukelluskaistaa eri puolilla Suomea. Jokihelmisimpukkatyöryhmän tutkimuksissa lajia on löytynyt noin 50 joesta. Näistä joista vain 13 sisältyy tällä hetkellä Natura verkostoon Kansainvälisyys Jokihelmisimpukkatyöryhmällä on edustus kansainvälisen nilviäisjärjestön (Unitas Malacologica) jokihelmisimpukan tutkimusta koordinoivassa asiantuntijaryhmässä ja Euroopan neuvoston Bernin suojelusopimukseen kuuluvien uhanalaisten selkärangattomien eläinten asiantuntijaryhmässä, jonka tehtävänä on mm. yhdenmukaistaa joki helmisimpukan kansainvälisiä suojelusään nöksiä. Lisäksi työryhmällä on edustus uhan alaisten selkärangattomien eläinten levinneisyyden kartoitukseen ja ekologisen informaation keräämiseen keskittyvässä European Invertebrate Survey -järjestössä. Jokihelmisimpukkaprojekti kuuluu Suomen WWF:n lähialueiden suojeluprojektien pii riin ja työryhmän tietotaitoa ja modernia välineistöä onkin käytetty Venäjän Karjalassa, Virossa, Latviassa sekä Norjassa, Saksassa ja Irlannissa Life-luonto -projektit Helsingin yliopisto toimi LIFE-Luonto -projektissa olevien kuuden partnerin pääkoordinaattorina. Se kartoitti biosukeltajien avulla jokihelmisimpukkakantojen levinneisyyden ja tilan projektijoissa sekä toimi projektinaikaisena jokihelmisimpukkakantojen suojelun vastuu- ja asiantuntijatahona pyrkien eliminoimaan jokihelmisimpukan suotuisan suojelun tasoa hei kentäviä toimenpiteitä (riskejä). Esimerkiksi Pirkanmaan kohdejoille yleisten kalataloudellisten periaatteiden mukaisesti tehtyjä kunnostussuunnitelmia ei jokihelmisimpukkaan ja sen elinympäristöön kohdistuvien riskien takia (ks. kohta 8) voitu toteuttaa kuin osittain. Helsingin yliopiston asiantuntijatyöryhmä joutui tekemään uudet jokihelmisimpukkakantojen suojeluun painottuvat jokien suojelu- ja entisöintisuunnitelmat. LIFE-Luonto -projektin yhtenä tärkeänä tavoitteena on pyrkiä lisäämään tietoa luonnosta ja sen toimintamekanismeista sekä lisäämään ymmärrystä luonnonsuojelun välttämättömyydestä ja toimintamalleista virtavesien ja siinä elävien jokihelmisimpukoiden osalta. Tavoitteena on tuottaa sellaista tietoa ja kokemusta, joita myös muut EU -maat ja jäsenehdokasmaat voivat hyödyntää. Esimerkiksi kohdassa 8 esitetyt suojelusta vastaavan kansallisen viranomaisen toimet, eivät voi toimia LIFE-Luonto -projektin mallina jokihelmisimpukkaa sisältävän jokiekosysteemin suojelu- ja entisöintityöstä. Jokihelmisimpukkaa sisältävien virta- 50

51 Kuva 39. Kansainvälinen jokihelmisimpukkakonferenssi Saksassa vuonna 2000 (IV). vesien suojelun taso on ollut pääosin ympäristökeskusten ylläpidettävänä. Tämä on ollut kovin ristiriitaista, koska ympäristökeskusten taloudellinen tulos virtavesistä syntyy paljolti jokien erilaisesta rakentamisesta (esim. kalataloudellinen kunnostus, tulvasuojelu), jolle suojelu on lähes vastakkaista toimintaa. Luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan säännökset muodostavat kehittyvän järjestelmän, jossa vahvistetaan olosuhteet, jossa kielteisesti vaikuttavat suunnitelmat ja hankkeet voidaan hyväksyä tai jättää hyväksymättä Ympäministeriön suojelukanta Ympäristöministeriö otti tässä LIFE- Luonto -projektissa ennakkotapauk sellisesti sen periaatteellisen kannan, että jokihelmi simpukkaa sisältävät Pirkanmaan Ruonanjoen ja Pinsiö-Matalusjoen luonnontilaiset alueet oli suojeltava. Ministeriö katsoi, että näille alueille suunnitellut Pirkanmaan ympäristökeskuksen kunnostustoimet muuttavat jokihelmisimpukan elinympäristöä siten, että jokihelmisimpukkakanta heikentyy merkittävästi. Tämä kannanotto, joka sisälsi riskin olemassaolon arvioinnin, on myös Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan mukainen (ks. kohta 7.3, direktiivi). Samoin kuin lisääntyvä jokihelmisimpukkakanta ilmentää luonnontilaista jokiluontoa se ilmentää myös pitkään säilynyttä tai luonnontilaistumisprosessissa ollutta (50 70 vuotta) osittain luonnontilaista jokiluontoa (Luontodirektiivi 1 artikla b kohta, seminatural), joka edellyttää direktiivin mukaan samanlaisia suojelutoimia kuin luonnontilainen jokialue. Käytäntöön otettuna direktiivit ja ympäristöministeriön päätös parantavat merkittävästi luonnontilaisuuden huippuindikaattorina toimivan jokihelmisimpukan suojelua maassamme Luontodirektiivin liitteen II lajien suojelu Luontodirektiivin liitteen II määrittelemien lajien, esim. jokihelmisimpukan 51