s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi"

Transkriptio

1 TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Valtuuston päätökset KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo strategia s. 2 nro 1 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. 1.3 Strategian toteuttaminen lähivuosina s. 2 nro 2 Pekka Säynätjoki, ryhmäehdotus Kappaleeseen lisätään viimeisin versio/näkemys väestönkasvusta vuosina Siitä tulee selvitä vuotuinen kehitys riittävällä tarkkuudella (kokonaiskasvu, kasvu/kasvualue jne.). Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään kuitenkin siten, että talousarvioon ja taloussuunnitelmaan liitetään taulukko väestönkasvusta vuosina

2 2 (38) KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA HALLINTOKESKUS Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 25 nro 3 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Sitovien tavoitteiden toteutumisen selkeä parantaminen Toimenpide: Seuranta puolivuosittain ja sektorikohtainen esittely valtuustolle Mittari: Toteutuminen annetussa aikataulussa Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Sitovien tavoitteiden toteutumista tullaan kuitenkin selkiyttämään tulosseurantaraporteissa ja s. 25 nro 4 Juhani Rantala, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Korkosuojaussopimuksen tekeminen Toimenpide: Korkosuojaussopimuksen tekeminen vaihtuvakorkoisen lainakannan osalta maaliskuun 2011 loppuun mennessä markkinatilanne huomioiden

3 3 (38) Mittari: Korkosuojaussopimus tehty Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Korkosuojausperiaatteet otetaan keväällä 2011 kunnanhallituksen käsiteltäviksi. Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 24 nro 5 Johan Isaksson, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: ICT-palvelu Toimenpide: Kunnan ekstranetpalvelujen tarjoaminen luottamushenkilöille Aikataulu: Tavoiteltu hyöty: Kunnan ekstranetin kautta luottamushenkilöt pääsevät tutustumaan ajankohtaiseen talousseurantaan, kaava-aineistoon sekä muuhun luottamustehtävän kannalta olennaiseen aineistoon. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

4 4 (38) s. 25 nro 6 Johan Isaksson, ryhmäehdotus Uusi strateginen tavoite Strateginen painopistealue: Kaksikieliset palvelut Toimenpide: Kielipoliittisen ohjelman laatiminen Aikataulu: 2011 Tavoiteltu hyöty: Kielipoliittinen ohjelma hyväksytään valtuustossa ja sitä noudatetaan kunnan kaikissa tulosyksiköissä. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään kuitenkin siten, että kielipoliittinen ohjelma laaditaan osana palvelustrategiaa ja sen aikataulu on KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS Toiminta-ajatus s. 26 nro 7 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi virke: Sipoon kunta näkee saariston suurena mahdollisuutena imagolleen ja yrittäjyydelle ja selvittää saariston kehittämismahdollisuuksia. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään siten, että teksti liitetään uutena kappaleena lukuun Strategiset tavoitteet vuosiksi

5 5 (38) Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 27 nro 8 Johan Isaksson, ryhmäehdotus Neljännen kappaleen kolmas virke Raakamaan hankinnassa käytetään kaikkia maapoliittisessa ohjelmassa esitettyjä keinoja, myös lunastuksiin varaudutaan. muutetaan muotoon: Raakamaan hankinnassa käytetään maapoliittisessa ohjelmassa esitettyjä keinoja. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. s. 27 nro 9 Pekka Säynätjoki, ryhmäehdotus Talousarvion liitteeksi lisätään kaavoitusohjelman mukainen raportti teoreettisesta väestönkasvusta vuoteen Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

6 6 (38) s. 28 nro 10 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: Joukkoliikenne Toimenpide: Myös pysäköinti- ja polkupyöräpaikkojen määrän ja sijainnin huomioiminen joukkoliikennestrategiassa. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 29 nro 11 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Kylien kaavoittaminen nopeammassa tahdissa Toimenpide: Määrärahan korottaminen eurolla kylien kaavoittamista varten Mittari: Kahden kyläkaavan valmistuminen vuosittain Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Kylät kaavoitetaan hyväksytyn kaavoitusohjelman mukaisesti. Clara Lindqvist ehdotti, että sitovan tavoitteen asemesta lisätään vuosien strategisiin tavoitteisiin, että vuosittain valmistuu kaksi kyläkaavaa vuodesta 2012 alkaen. Bengt Wiik kannatti Lindqvistin ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestet-

7 7 (38) tävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Clara Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 18 "jaa"-ääntä ja 25 "ei"-ääntä, liite 3. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä Clara Lindqvistin ehdotuksen. s. 29 nro 12 Hanne Aho Eva Kuntsin ja Juhani Rantalan kannattamina ehdotti uutta sitovaa tavoitetta: Asemakaavoituksen nopeutuminen Toimenpide: Lisähenkilöstön palkkaaminen Kehitys- ja kaavoituskeskukseen Mittari: Väestönkasvun nopeutuminen Kehitys- ja kaavoituskeskuksen määrärahaa korotetaan eurolla. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Asemakaavoja laaditaan hyväksytyn kaavoitusohjelman mukaisesti. Eva Kuntsi toisti Hanne Ahon ehdotuksen. Juhani Rantala kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Eva Kuntsin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Lindqvist K.) ja 4 "ei"-ääntä (Kuntsi, Seppänen, Rantala ja Rintala). Kaksi jäsentä (Lindqvist C. ja Saarnio) pidättyi äänestämästä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 4 4 kahden äänestäessä tyhjää ja puheenjohtajan äänen ratkaistessa päättänyt hyväksyä Eva Kuntsin ehdotuksen. Kaj Lindqvist ehdotti, ettei valtuusto hyväksy kunnanhallituksen ehdotusta. Bengt Wiik kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kaj Lindqvistin ehdotusta kannattavat ää-

8 8 (38) nestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 28 "jaa"-ääntä ja 15 "ei"-ääntä, liite 4. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. s. 29 nro 13 Pentti Sittnikow, ryhmäehdotus Sitovan tavoitteen Kumppanuuksien edistäminen täydentäminen Toimenpide: Kumppanuuksien edistäminen voimakkaasti rakennustoimiin, jolloin kunnan taloudelliset edellytykset taataan. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään kuitenkin siten, että teksti kumppanuuksien edistämisestä kaikessa kunnallisessa toiminnassa liitetään talousarvion ja taloussuunnitelman yleiseen osaan, lukuun 1.3. s. 30 nro 14 Caspar Berntzen Juhani Rantalan kannattamana ehdotti uutta sitovaa tavoitetta: Sekä nykyiset että tulevat yrittäjät huomioivan elinkeinostrategian luominen Toimenpide: Selkeän ja aikataulutetun elinkeinostrategian laatiminen Mittari: Aikataulu ja konkreettiset toimenpiteet Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Elinkeinostrategia, jonka laatiminen sisältyy vuoden 2010 talousarvioon sitovana tavoitteena, valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä.

9 9 (38) Tunnusluvut s. 30, 43, 45, 59, 68 nro 15 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Monista tunnuslukutaulukoista puuttuvat yksiköt (esim., kpl, asiakkaita) kirjataan. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Ensi vuoden talousarviota laadittaessa kiinnitetään huomiota siihen, että kaikkiin tunnuslukutaulukoihin merkitään yksiköt. Puheenjohtajan ehdotuksesta valtuusto päätti yksimielisesti, että talousarviokirjan kaikkiin tunnuslukutaulukoihin merkitään yksiköt. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA YLEISTÄ Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina s. 33 nro 16 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Uusi luetelmaviiva lisätään: - Palvelusetelilain luomat mahdollisuudet Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

10 10 (38) Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 33 nro 17 Eva Autio, ryhmäehdotus Uusi strateginen tavoite Strateginen painopistealue: Moniammatillisen yhteistyön edistäminen Toimenpide: Palvelutuotannon prosessien kuvaaminen yhteistyössä Sivistysosaston kanssa. Prosessimaiseen työskentelytapaan siirtyminen. Tavoiteltu hyöty: Prosessien kuvaamisen kautta yhteistyön lisääntyminen Sivistysosaston ja muiden hallintokuntien kanssa sekä myös oman osaston sisällä. Toimenpide Moniammatillinen ja poikkihallinnollinen työskentely poistetaan kolmannesta strategisesta tavoitteesta. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Hallintokuntien välistä yhteistyötä tullaan korostamaan prosessiorganisaatioon siirtymisen yhteydessä. s. 33 nro 18 Eva Autio, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: Ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja puuttuminen Toimenpide: Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Aikataulu: 2011 Tavoiteltu hyöty: Hyvinvointisuunnitelma on hyväksytty ja ohjaa toimintaa

11 11 (38) Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on laadittu ja se käsitellään valtuustossa vuoden 2011 alkupuolella. s. 33 nro 19 Eva Autio, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: Asiakaslähtöisyys Aikataulu: 2011 Tavoiteltu hyöty: Sähköisen asioinnin lisääntyminen Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Sähköisen asioinnin lisääntyminen sisältyy alkuperäiseen tekstiin (Palvelujen ja hoidon saatavuuden ja jatkuvuuden paraneminen). TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 36 nro 20 Eva Autio, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Nuorten päihteiden käytön väheneminen

12 12 (38) Toimenpide: Kouluterveyskysely sekä muu ennalta ehkäisevä päihdetyö Mittari: Tutkitun ikäluokan päihteiden käytön väheneminen 2 % edelliseen kyselyyn verrattuna. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Ennalta ehkäisevä päihdetyö ei ole ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävä. Eva Autio toisti ehdotuksensa. Monika Zakowski kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Eva Aution ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 14 "jaa"-ääntä ja 26 "ei"-ääntä, kaksi valtuutettua pidättyi äänestämästä, liite 5. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin kahden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Eva Aution ehdotuksen. s. 36 nro 21 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Palvelustrategian laatiminen Toimenpide: Palvelustrategia laaditaan. Mittari: Palvelustrategia valmis Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään kuitenkin siten, että teksti palvelustrategian laatimisesta lisätään talousarvion ja taloussuunnitelman yleiseen osaan, lukuun 1.3.

13 13 (38) Henkilöstömuutokset s. 37 nro 22 Eva Kuntsi, ryhmäehdotus Palkataan terveydenhoitaja (50 % kouluterveydenhuolto + 50 % lastenneuvola). Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta priorisoi toimintaansa talousarviomäärärahansa puitteissa. Eva Kuntsi toisti ehdotuksensa. Sini-Pilvi Saarnio kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Eva Kuntsin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 7 "jaa"-ääntä (Seppänen, Blomberg, Wiik, Lindqvist K., Rantala, Rintala ja Lindqvist C.) ja 2 "ei"-ääntä (Kuntsi ja Saarnio). Yksi jäsen (Sundbäck) pidättyi äänestämästä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 7 2 yhden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Eva Kuntsi toisti ehdotuksensa. Sini-Pilvi Saarnio kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Eva Kuntsin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 28 "jaa"-ääntä ja 14 "ei"-ääntä, yksi valtuutettu pidättyi äänestämästä, liite 6. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin yhden äänestäessä tyhjää

14 14 (38) päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. VANHUSTYÖ Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina s. 38 nro 23 Hans Blomberg, ryhmäehdotus Ensimmäisen luetelmaviivan kohdalla oleva teksti korvataan seuraavalla tekstillä: Vuosia jatkuneen ja syksyllä 2010 pahentuneen ylipaikkatilanteen korjaaminen: Vuoden 2011 aikana kunnan vanhainkotirakennuksen saneerauksen II vaiheen valmistuttua otetaan käyttöön 16 uutta tehostetun palveluasumisen paikkaa ja lisäksi hankitaan 5 10 ostopalvelupaikkaa. Ostopalveluja varten määrärahaa korotetaan eurolla. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta priorisoi toimintaansa talousarviomäärärahansa puitteissa. Hans Blomberg toisti ehdotuksensa. Bengt Wiik kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Hans Blombergin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Seppänen, Lindqvist C., Rantala ja Kuntsi) ja 4 "ei"-ääntä (Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Lindqvist K.). Kaksi jäsentä (Saarnio ja Rintala) pidättyi äänestämästä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 4 4 kahden äänestäessä tyhjää ja puheenjohtajan äänen ratkaistessa päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Hans Blomberg toisti ehdotuksensa. Bengt Wiik kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Hans Blombergin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 21 "jaa"-ääntä ja 21 "ei"-ääntä, yksi valtuutettu pidät-

15 15 (38) tyi äänestämästä, liite 7. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin yhden äänestäessä tyhjää ja puheenjohtajan äänen ratkaistessa päättänyt hyväksyä Hans Blombergin ehdotuksen. Lyhenteet s.39 nro 24 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Talousarviokirjassa käytettäviä lyhenteitä (esim. RAI, CAF, MMSE, CERAD) tulee selittää. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. SIVISTYSVALIOKUNTA YLEISTÄ Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina s. 49 nro 25 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Uusi kappale: Lisäksi Sivistysosasto valmistautuu ns. elämänkaarimallin mukaiseen prosessiorganisaatioon siirtymiseen. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

16 16 (38) Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 49 nro 26 Eva Autio, ryhmäehdotus Lisäys strategisen tavoitteen kohtaan Tavoiteltu hyöty Strateginen painopistealue: Lasten ja nuorten eheän tasapainoisen kasvun tukeminen Tavoiteltu hyöty: Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ohjaa toimintaa. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on laadittu ja se käsitellään valtuustossa vuoden 2011 alkupuolella. s. 49 nro 27 Johanna Saxén, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen strategisen painopistealueen ja tavoitellun hyödyn muuttaminen Strateginen painopistealue: Päivähoito- ja koulutuspalveluiden ja muiden palveluiden järjestäminen kasvualueilla keskitetysti ja pienemmissä yksiköissä alueellisesti Tavoiteltu hyöty: Synergiaetujen löytäminen, kiinteistöjen hyötykäyttöasteen nouseminen, tasapainoinen talous.

17 17 (38) Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. VARHAISKASVATUSPALVELUT Tunnusluvut s. 52 nro 28 Eva Autio, ryhmäehdotus Lisäys määrätavoitteisiin: Avoin varhaiskasvatus Kävijöitä/vuosi Lapsia Aikuisia Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Valiokunta saa itse päättää seurattavista määrätavoitteista.

18 18 (38) KOULUTUSPALVELUT Toiminta-ajatus s. 53 nro 29 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Viimeinen virke muutetaan muotoon: Toimintaa tarjotaan sekä keskeisesti sijaitsevilla alueilla että haja-asutusalueella ja pyritään siten vaikuttamaan monipuolisen yhdyskunnan rakentamiseen. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään kuitenkin siten, että teksti muutetaan muotoon: Toimintaa tarjotaan sekä keskeisesti sijaitsevilla alueilla että kylissä ja pyritään siten vaikuttamaan monipuolisen yhdyskunnan rakentamiseen. Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina s. 53 nro 30 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Poistetaan kappaleen kaksi viimeistä virkettä: Vuonna 2011 oppilasmäärät ovat jo kasvussa. Koulutuksen palvelutarpeet kasvavat. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

19 19 (38) Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 54 nro 31 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Sivun 54 kahdeksas kappale muutetaan muotoon: Selvitetään perusteellisesti, onko mahdollista perustaa suomenkielisiä kyläkouluja ruotsinkielisten kyläkoulujen yhteyteen. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Alkuperäinen teksti on tässä vaiheessa realistisempi. Bengt Wiik toisti Monika Zakowskin ehdotuksen. Clara Lindqvist kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Bengt Wiikin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Kuntsi, Saarnio, Rantala ja Rintala) ja 6 "ei"-ääntä (Wiik, Blomberg, Sundbäck, Lindqvist K., Seppänen ja Lindqvist C.). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6 4 päättänyt hyväksyä Bengt Wiikin ehdotuksen. s. 54 nro 32 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen tavoitellun hyödyn muuttaminen Strateginen painopistealue: Lasten ja nuorten eheän tasapainoisen kasvun tukeminen Tavoiteltu hyöty: Koulutusjaostot hyväksyvät koulujen kehittämissuunnitelmat keväällä 2011.

20 20 (38) Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Sen sijaan lisätään seuraava teksti: Sivistysvaliokunta hyväksyy koulujen kehittämissuunnitelmat keväällä 2011 kuultuaan koulutusjaostoja. Kaj Lindqvist toisti Camilla Weckströmin ehdotuksen. Bengt Wiik kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kaj Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä (Seppänen, Rantala, Rintala, Saarnio ja Kuntsi) ja 5 "ei"-ääntä (Lindqvist K., Wiik, Blomberg, Sundbäck ja Lindqvist C.). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 5 5 puheenjohtajan äänen ratkaistessa päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Camilla Weckström toisti ehdotuksensa. Monika Zakowski kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Camilla Weckströmin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 21 "jaa"-ääntä ja 21 "ei"-ääntä, yksi valtuutettu ei osallistunut äänestykseen, liite 8. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin puheenjohtajan äänen ratkaistessa päättänyt hyväksyä Camilla Weckströmin ehdotuksen. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 55 nro 33 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Lisäys sitovan tavoitteen mittariin Sitova tavoite: Pedagogista laatua parannetaan. Mittari: Perusopetukseen on laadittu yhtenäinen laadun arviointijärjestelmä ja molemmat koulutusjaostot ovat hyväksyneet sen.

21 21 (38) Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Laadun arviointijärjestelmän tulee hyväksyä sivistysvaliokunta. Camilla Weckström toisti ehdotuksensa. Ehdotus ei saanut kannatusta. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. s. 56 nro 34 Eva Kuntsi Hanne Ahon kannattamana Lisäys sitovan tavoitteen toimenpiteeseen Sitova tavoite: Koulukuljetuksia kehitetään ja koulumatkojen turvallisuutta lisätään. Toimenpide: Sipoon koulujen työjärjestykset suunnitellaan niin, että suositeltu odotusaika ei ylittäisi 30 minuuttia ja koulukuljetukset toimivat oppituntien päättymisen jälkeen. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Merkittiin pöytäkirjaan, että Monika Hämäläinen ja Linda Karhinen poistuivat kokouksesta. Karhisen tilalle saapui Juha Salo.

22 22 (38) s. 56 nro 34 b Anna Hyrske Clara Lindqvistin ja Pekka Säynätjoen kannattamina ehdotti uutta sitovaa tavoitetta: Nuorten päihteiden käyttö vähenee. Toimenpide: Ennalta ehkäisevää päihdetyötä tehdään yhteistyössä Sosiaalija terveysosaston kanssa. Mittari: Tutkitun ikäluokan päihteiden käyttö vähenee 2 % edelliseen kyselyyn verrattuna. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Anna Hyrskeen ehdotuksen. LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 58 nro 35 Monika Zakowski Camilla Weckströmin kannattamana Uusi strateginen tavoite Strateginen painopistealue: Sipoonlahden koulu avataan suuremmassa määrin kansalaisopiston ja vapaa-ajantoimintojen käyttöön. Toimenpide: Kansalaisopisto käyttää Sipoonlahden koulun tiloja. Tavoiteltu hyöty: Nuoriso- ja kansalaisopistotilojen järjestäminen Söderkullasta. Etelä-Sipoon nuorille ja muille asukkaille tarjottavien palveluiden parantaminen. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Sivistysvaliokunta voi päättää koulutilojen käytöstä. Bengt Wiik ehdotti, että esittelijän ehdotus hyväksytään ja lisäperusteluna esitetään, että kansalaisopisto käyttää jo koulun tiloja. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Bengt Wiikin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 2 "jaa"-ääntä (Seppänen ja Rantala) ja 6 "ei"-ääntä (Wiik, Blomberg, Sundbäck, Lindqvist K., Lindqvist C. ja Rintala). Kaksi jäsentä (Kuntsi ja Saarnio) pidättyi äänestämästä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6 2 kahden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Bengt Wiikin ehdotuksen.

23 23 (38) Monika Zakowski toisti ehdotuksensa. Camilla Weckström kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston on äänestyksellä ratkaistava, hyväksytäänkö kunnanhallituksen alkuperäinen ehdotus vai Zakowskin ehdotus. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Monika Zakowskin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 36 "jaa"-ääntä ja 4 "ei"-ääntä, kaksi valtuutettua pidättyi äänestämästä, liite 9. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 36 4 kahden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen alkuperäisen ehdotuksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Anne Pircklén saapui Monika Hämäläisen tilalle. s. 59 nro 36 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi strateginen tavoite. Strateginen painopistealue: Uimarannan rakentaminen meren ääreen Toimenpide: Takvedaholmenin kiinteistö myydään ja mantereelle meren rannalle rakennetaan uimaranta. Tavoiteltu hyöty: Sipoo saa vihdoinkin meriuimarannan mantereen puolelle. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Parhaillaan selvitetään meriuimarannan rakentamista Eriksnäsiin. Clara Lindqvist toisti ehdotuksensa. Sini-Pilvi Saarnio kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Clara Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä ei annettu yhtään "jaa"-ääntä ja annettiin 10 "ei"- ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 10 0 päättänyt hyväksyä Clara Lindqvistin ehdotuksen.

24 24 (38) Sini-Pilvi Saarnio ehdotti, että toimenpide muutetaan muotoon: Myydään esimerkiksi Takvedaholmenin kiinteistö, jotta voitaisiin rahoittaa uimarannan hankinta mantereen puolelta meren rannalta. Bengt Wiik kannatti Saarnion ehdotusta. Monika Zakowski ehdotti toimenpiteen muuttamista muotoon: Kunta myy jonkin kiinteistön rahoittaakseen mantereen puolelta meren rannalta hankittavan uimarannan. Johan Isaksson kannatti Zakowskin ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen ehdotuksen lisäksi oli tehty kaksi muuta ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: Ensin asetetaan vastakkain Sini-Pilvi Saarnion ja Monika Zakowskin ehdotukset. Sen jälkeen voittanut ehdotus asetetaan vastakkain kunnanhallituksen ehdotuksen kanssa. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestys 1 Puheenjohtaja ehdotti, että Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Monika Zakowskin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 16 "jaa"-ääntä ja 27 "ei"-ääntä, liite 10. Äänestys 2 Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Monika Zakowskin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 11 "jaa"-ääntä ja 32 "ei"-ääntä, liite 11. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli edellä mainittujen äänestysten jälkeen päättänyt hyväksyä Monika Zakowskin ehdotuksen. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 59 nro 37 Hanne Aho, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Söderkullan monitoimitalon suunnittelu alkaa. Toimenpide: Söderkullan monitoimitalon suunnittelu aloitetaan yhdessä Kulttuuripalveluiden ja kansalaisopiston sekä käyttäjien kanssa. Mittari: Söderkullan monitoimitalon suunnittelu on aloitettu.

25 25 (38) Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Tunnusluvut s. 59 nro 38 Eva Autio, ryhmäehdotus Lisäys määrätavoitteisiin: Etsivä nuorisotyö Asiakkaiden määrä Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Valiokunta ja jaostot saavat itse päättää seurattavista määrätavoitteista. KULTTUURIPALVELUT Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 61 nro 39 Johanna Hallikainen, ryhmäehdotus Muutettu strateginen painopistealue: Sipoon matkailua kehitetään. Toimenpide: Yhdessä elinkeinopäällikön kanssa tehdään suunnitelma kokonaisvaltaisesta matkailun kehittämisestä koko kunta ja saaristo huomioon ottaen.

26 26 (38) Mittari: Suunnitelma valmis ja toiminta käynnissä Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään siten, että matkailun kehittäminen on osa kunnan elinkeinostrategiaa. s. 61 nro 40 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Lisäys strategisen tavoitteen toimenpiteeseen Strateginen painopistealue: Saaristomatkailua kehitetään. Toimenpide: Koko matkailu, saaristomatkailu mukaan lukien, siirretään Kehitys- ja kaavoituskeskuksen alaisuuteen. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Nykyiset henkilöstöresurssit (0,5 henkilötyövuotta) siirretään Kehitys- ja kaavoituskeskukseen.

27 27 (38) TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖVALIOKUNTA TALOUS JA HALLINTO Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 68 nro 41 Hanne Aho, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Sipoon kunnalla on ajantasainen, kasvustrategiaan pohjautuva asuntopoliittinen ohjelma. Toimenpide: Asuntopoliittisen ohjelman päivittäminen Mittari: Asuntopoliittinen ohjelma päivitetty. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Uusi asuntopoliittinen ohjelma valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. YMPÄRISTÖNSUOJELU Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 71 nro 42 Clara Lindqvist Juhani Rantalan kannattamana Strategisen tavoitteen toimenpiteen muuttaminen Strateginen painopistealue: Ympäristökasvatus Toimenpide: Ympäristökasvattajaa ei palkata. Sen sijaan ympäristökasvatuksessa käytetään kolmannen sektorin palveluja. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Kolmannen sektorin palveluja käytetään jo nyt ympäristökasvatuksessa. Clara Lindqvist toisti ehdotuksensa. Juhani Rantala kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestet-

28 28 (38) tävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Clara Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 1 "jaa"-ääni (Saarnio) ja 9 "ei"-ääntä (Lindqvist C., Seppänen, Rantala, Rintala, Kuntsi, Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Lindqvist K.). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 9 1 päättänyt hyväksyä Clara Lindqvistin ehdotuksen. Sini-Pilvi Saarnio ehdotti, ettei kunnanhallituksen ehdotusta hyväksytä, koska ympäristökasvattajan palkkaaminen on tärkeää. Ehdotus ei saanut kannatusta. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 71 nro 43 Ari Tamminen, ryhmäehdotus Sitovan tavoitteen toimenpiteen ja mittarin muuttaminen Sitova tavoite: Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Toimenpide: Laaditaan lista niistä Sipoon kunnan alueista, joilla voidaan soveltaa normaalia vaatimustasoa lievempiä jäteveden käsittelyvaatimuksia. Mittari: Lista on valmis ja julkaistu kunnan kotisivuilla Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään kuitenkin siten, että toimenpide muutetaan muotoon: Laaditaan lista niistä Sipoon kunnan alueista, joilla voidaan mahdollisesti soveltaa normaalia vaatimustasoa lievempiä jäteveden käsittelyvaatimuksia.

29 29 (38) KATU- JA VIHERALUEET Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina s. 72 nro 44 Clara Lindqvist Rainer Bomanin kannattamana Uusi kappale: Selvitetään uuden laiturin rakentamista Gumbostrandin yhteyslaiturin yhteyteen. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 72 nro 45 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen muuttaminen Strateginen painopistealue: Paikoitusalueen rakentaminen tai kunnostaminen Kalkkirannan ja Gumbostrandin laiturialueiden luo Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Sen sijaan lisätään seuraava teksti: Selvitetään paikoitusalueen rakentamista Kalkkirannan ja Gumbostrandin laiturialueiden luo. Clara Lindqvist toisti ehdotuksensa. Hans Blomberg kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Clara Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä ei annettu yhtään "jaa"-ääntä ja annettiin 10 "ei"- ääntä.

30 30 (38) Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 10 0 päättänyt hyväksyä Clara Lindqvistin ehdotuksen. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 72 nro 46 Ari Tamminen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Laaditaan prioriteettilista kevyen liikenteen runkoväylistä. Toimenpide: Kevyen liikenteen runkoväylien rakentamisen sisällyttäminen kunnan investointisuunnitelmaan Mittari: Lista on valmis ja ensimmäisen runkolinjan rakentamisesta on tehty päätös. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Vastaava selvitys on jo tekeillä. TOIMITILAT Strategiset tavoitteet vuosiksi s. 75 nro 47 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen toimenpiteen muuttaminen Strateginen painopistealue: Toimitilakannan kehittäminen vastaamaan palveluverkkojen tarvetta

31 31 (38) Toimenpide: Toimitilakannan suunnitteleminen mahdollisimman monikäyttöiseksi ja olemassa olevaa toimitilakannan hyödyntäminen mahdollisimman tehokkaasti Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 75 nro 48 Eva Kuntsi, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Söderkullan kartanon ulkoilmanäyttämön katsomon korjaaminen Toimenpide: Suunnitelman tekeminen Mittari: Katsomo valmis Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Asiaa selvitetään Söderkullan kartanon käytöstä tehtävän kokonaisselvityksen yhteydessä. Eva Kuntsi toisti ehdotuksensa. Koko SDP:n valtuustoryhmä kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Eva Kuntsin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 29 "jaa"-ääntä ja 14 "ei"-ääntä, liite 12.

32 32 (38) Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. TULOSLASKELMAOSA VUODEN 2011 TULOSLASKELMA Sitovat tavoitteet vuodeksi 2011 s. 79 nro 49 Kaj Lindqvist, ryhmäehdotus Sitovan tavoitteen tavoitetason muuttaminen Tavoitetaso: Vuosikateprosentti on vähintään 120. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Lisäksi valtuusto päätti korottaa vuoden 2011 yhteisöverotuloja eurolla, mikä vastaa niitä käyttökustannusten lisäyksiä, jotka valtuusto on hyväksynyt talousarviokäsittelyn aikana. INVESTOINTIOSA Investointiosaan uusi luokka s. 87 nro 50 Johanna Hallikainen, ryhmäehdotus Uusinvestoinnin ja perusparannuksen rinnalle lisätään uusi luokka: vuosikorjaus. Uusinvestointi kokonaan uusi hankinta Perusparannus hankinta nostaa laatua Vuosikorjaus pitää paikat kunnossa, laatu pysyy samana

33 33 (38) Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Talousarvion käyttötalousosaan kuuluvista vuosikorjauksista laaditaan suunnitelma. UUSINVESTOINNIT s liite 1 nro 51 Eva Autio, ryhmäehdotus Uudisrakennukset-luvun muuttaminen Nikkilän terveysaseman laajennuksen hankesuunnitelmaa muutetaan. Uudessa muutetussa suunnitelmassa huomioidaan koko kunnan prosessiorganisaation tarpeet sekä päivitetyt väestönkasvutiedot. Määräraha vuodelle 2011: 3 milj. euroa Määräraha vuodelle 2012: 3 milj. euroa Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. On kokonaistaloudellisesti edullista ja tarkoituksenmukaista toteuttaa hanke alkuperäisten suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Eero Seppänen toisti Eva Aution ehdotuksen kuitenkin siten, että Nikkilän terveysaseman laajennuksen hankesuunnitelmaa sekä ensikertaisen kalustamisen suunnitelmaa muutetaan. Juhani Rantala kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Eero Seppäsen ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Lindqvist K.) ja 3 "ei"-ääntä (Seppänen, Rantala ja Rintala). Kolme jäsentä (Lindqvist C., Kuntsi ja Saarnio) pidättyi äänestämästä.

34 34 (38) Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 4 3 kolmen äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Juhani Rantala ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että Nikkilän terveysaseman laajennuksen ja peruskorjauksen hankesuunnitelma valmistellaan uudelleen siltä pohjalta, että ensin rakennetaan uudet tilat (4 500 m 2 ). Tämän jälkeen puretaan nykyiset avohoidon tilat ja niiden tilalle rakennetaan uudet tilat, jotka ovat nykyisiä tiloja puolta pienemmät. Hanketta varten varataan talousarvioon ja taloussuunnitelmaan yhteensä 15 milj. euron määrärahat seuraavasti: Talousarvio milj. euroa Taloussuunnitelma milj. euroa Taloussuunnitelma milj. euroa Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Juhani Rantalan ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 21 "jaa"-ääntä ja 22 "ei"-ääntä, liite 13. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä Juhani Rantalan ehdotuksen. PERUSPARANNUKSET s liite 2 nro 52 Pekka Säynätjoki, ryhmäehdotus Rakennukset-luvun muuttaminen Söderkullan koulukeskuksen peruskorjaustyöt aloitetaan vuonna 2011 ja ne valmistuvat vuonna 2012, eli yhtä vuotta aikaisemmin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kunnanhallitus esittää, ettei ehdotusta hyväksytä. Hankkeen käynnistämiseen vuonna 2011 ei ole taloudellisia resursseja. Sini-Pilvi Saarnio toisti Pekka Säynätjoen ehdotuksen. Eva Kuntsi kannatti ehdotusta.

35 35 (38) Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Sini-Pilvi Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 6 "jaa"-ääntä (Wiik, Blomberg, Sundbäck, Lindqvist K., Seppänen ja Lindqvist C.) ja 4 "ei"-ääntä (Saarnio, Kuntsi, Rantala ja Rintala). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6 4 päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Pekka Säynätjoki toisti valtuustoryhmänsä ehdotuksen. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Pekka Säynätjoen ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 25 "jaa"-ääntä ja 17 "ei"-ääntä, yksi valtuutettu pidättyi äänestämästä, liite 14. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin yhden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. s liite 2 nro 53 Kaj Lindqvist Bengt Wiikin kannattamana Nikkilän terveysaseman lisärakennuksen mitoitusta selvitettäessä tulee huomioida ja selvittää sen vaikutus muihin perusparannuksiin/uusinvestointeihin (esim. hallintorakennuksen määrärahan tarve, Nikkilän terveysaseman perusparannuksen aikataulu ja Söderkullan koulukeskuksen perusparannuksen aikataulu). Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Kaj Lindqvist ehdotti, että Itäisen Jokipuiston rakennusten 31 ja 29 peruskorjauksen määrärahat vuosiksi 2012 ja 2013 poistetaan. Hans Blomberg kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestet-

36 36 (38) tävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kaj Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä (Seppänen, Lindqvist C., Rantala, Saarnio ja Kuntsi) ja 5 "ei"-ääntä (Lindqvist K., Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Rintala). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 5 5 puheenjohtajan äänen ratkaistessa päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Puheenjohtaja ehdotti, että valtuusto päättää yksimielisesti selvittää, miten Nikkilän terveysaseman lisärakennus vaikuttaa muiden, esim. hallintorakennuksen, perusparannusten/uusinvestointien tarpeeseen. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston tulee ottaa kantaa siihen, tuleeko hallintorakennuksen/juhlatalon peruskorjausmäärärahat säilyttää vai ei. Kaj Lindqvist toisti kunnanhallituksen käsittelyn yhteydessä tekemänsä ehdotuksen Itäisen Jokipuiston rakennusten 31 ja 29 peruskorjauksen vuosien 2012 ja 2013 määrärahojen poistamisesta. Bengt Wiik kannatti Lindqvistin ehdotusta. Eero Seppänen ehdotti, ettei määrärahoja poisteta. Juhani Rantala kannatti Seppäsen ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: Eero Seppäsen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kaj Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 23 "jaa"-ääntä ja 19 "ei"-ääntä, yksi valtuutettu pidättyi äänestämästä, liite 15. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin yhden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Eero Seppäsen ehdotuksen olla poistamatta määrärahoja.

37 37 (38) OSAKKEET JA OSUUDET s. 93 nro 54 Clara Lindqvist Caspar Bentzenin kannattamana Osakkeet ja osuudet -luku otetaan uudelleen talousarvioon alkuperäisen esityksen mukaisesti. Tähän budjetoidaan osuudet kuntayhtymien pääomaosuuksia varten: vuonna euroa, vuonna euroa ja vuonna euroa. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. RAHOITUSOSA VUODEN 2011 RAHOITUSLASKELMA s. 97 nro 55 Kaj Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Laina asukasta kohden on alle euroa per Tavoitetaso: Investoinnit sopeutetaan tavoitteeseen. Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. Investointimäärärahoihin tehtyjen muutosten johdosta valtuusto päätti vähentää

38 38 (38) vuoden 2011 pitkäaikaisten lainojen ottoon tarkoitetuista määrärahoista 2,5 milj. euroa ja vuoden 2013 määrärahoista 1,6 milj. euroa.

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA 2011 2013 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 1.11.2010 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo 2025 -strategia s. 2 nro 1 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400. TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen

Lisätiedot

Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist

Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist Valtuusto 133 30.11.2009 Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien 2010-2012 taloussuunnitelma 202/02.01.00/2009 KH 271 Kunnanhallitus 2.11.2009 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist Kunnanjohtajan ehdotus

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. TALOUSARVIO 2012 TALOUSSUUNNITELMA 2012 2014 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 7.11.2011 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Kunnanhallituksen ehdotukset 22.11.2011 KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA

Lisätiedot

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400. TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Kunnanhallituksen ehdotus 27.11.2012 YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 9.11.2015 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.2 SIPOO 2025 -STRATEGIA s. 3 nro 1 Elinkeinoelämää koskevan kappaleen

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Tämän lisäksi haetaan vielä vähintään noin 5 miljoonan euron vuotuisia pysyviä tehostamistoimia.

Tämän lisäksi haetaan vielä vähintään noin 5 miljoonan euron vuotuisia pysyviä tehostamistoimia. TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 10.11.2014 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA 3.3 MENOPERUSTEET s. 6 Tekninen korjaus Seuraavat virkkeet poistetaan: Operaatio

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Valtuusto 85 14.12.2015 Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 431/05.11.00/2013 SOSTEVLK 83 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 18.11.2013 Valmistelija:Sosiaali-

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Strategiakauden kasvutavoitteet (kasvu n. 4 5 % ) oikaistaan vastaamaan reaaliperustaa, joka on 3 4 %.

Strategiakauden kasvutavoitteet (kasvu n. 4 5 % ) oikaistaan vastaamaan reaaliperustaa, joka on 3 4 %. TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 8.11.2016 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS s. 1 nro 1 Timo Rope, Sami Virpiön kannattamana Neljännen

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen. TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 8.11.2016 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS s. 1 nro 1 Timo Rope, Sami Virpiön kannattamana

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma 1 Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma Kouluverkko-ohjausryhmän kannanotto 13.12.2010 LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti

Lisätiedot

SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka,

SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, Valtuusto 19 31.01.2011 Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma 1009/00.00.05/2010 SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta 12.4.2010 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka@sipoo.fi

Lisätiedot

Tilastotietoja Sipoosta

Tilastotietoja Sipoosta Tilastotietoja Sipoosta Esite on laadittu Sipoon kunnan kehittämis- ja kaavoituskeskuksessa 2.8.2010. Lähteet: Tilastokeskus (taulukot),työ- ja elinkeinoministeriö (työvoima), Maanmittauslaitos (kunnan

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Valtuusto 19 27.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 KUNNAN HALLINTO Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 Ruotsalainen Kansanpuolue 16 4 Kansallinen Kokoomus 9 3 Yhteinen Sipoomme 7 2 Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 5 1 Vihreä liitto

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Elinkeinoneuvonnan järjestäminen Sipoon kunnassa / Ordnande av näringslivsrådgivning i Sibbo kommun

Elinkeinoneuvonnan järjestäminen Sipoon kunnassa / Ordnande av näringslivsrådgivning i Sibbo kommun Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 277 28.09.2010 Elinkeinoneuvonnan järjestäminen Sipoon kunnassa / Ordnande av näringslivsrådgivning i Sibbo kommun 1378/00.02.00/2010 KH 277 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely Kunnanhallitus 309 11.12.2017 Kunnanhallitus 14 22.01.2018 Kunnanvaltuusto 9 29.01.2018 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelman käsittely Khall 11.12.2017 309 Vs. taloussihteeri

Lisätiedot

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi Valtuusto 4 09.09.2013 4 Sipoon vammaispoliittinen ohjelma 2013-2016 577/05.04.00/2012 SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.10.2012 Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 229 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (osittain pöydälle 7.12.2016) Valtuusto päättää vuoden 2017 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 11.12.2017 Talousarvion 2018 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 15 06.03.2017 63 14.03.2017 Lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Utlåtande

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu

10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 10 16.01.2012 Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.12.2015 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 171 Vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain pöydälle 2.12.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88

6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88 6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 26$9826,.$76$86 7$00,±(/2.88 72,0,$/$ VASTUUALUE: 6,9,67

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Valtuusto 43 23.05.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Valt 43 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden verkko. Tasapainotusohjelmassa

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 9.11.2015 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.2 SIPOO 2025 -STRATEGIA s. 3 nro 1 Timo Rope, ryhmäesitys Elinkeinoelämää

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.11.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lahti Tapani,

Lisätiedot