SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka,"

Transkriptio

1 Valtuusto Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma 1009/ /2010 SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, Vuoden 2009 Sipoon kunnan talousarviossa oli sekä varhaiskasvatus- että koulutuspalvelut tulosyksiköillä sitovana tavoitteena tehdä yhteistyönä päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 saakka. Suunnitelman luonnos valmistui marraskuussa 2009 ja esiteltiin luottamushenkilöille Suunnitelmaluonnoksessa linjattiin alustavasti periaatteita, joita voidaan tarvittaessa hyödyntää jatkotyöskentelyssä. Valtuusto päätti joulukuussa 2009 talousarviossaan, että se teettää selvityksen Sipoon kouluverkosta. Valtuusto asetti Koulutuspalveluille sitovan tavoitteen vuodelle 2010 seuraavasti: - Perusteellinen ja laajamittainen kouluverkkoselvitys tehdään siten, että valtuusto voi päättää linjauksista huhtikuun 2010 loppuun mennessä Edellämainitun sitovan tavoitteen tavoitetasoksi/seurantatavaksi valtuusto asetti: - Kouluverkkoselvityksen perusteella valtuusto päättää tarvittavista toimenpiteistä ja linjauksista huomioiden myös väestönkasvuennusteet ja synergiat muihin sivistystoimen vastuualueiden kehitystarpeisiin (kuten päiväkodit, esikoulut ja koulujen iltapäivätoiminta) Kunnanhallitus asetti selvitystyötä ohjaamaan kouluverkkoselvitysohjausryhmän, jossa olivat edustettuina kaikki valtuustoryhmät. Lisäksi työryhmän kokouksissa olivat läsnä opetustoimen johtavat virkamiehet. Audiator -Kehittämispalvelut valittiin suorittamaan palveluverkon selvitystehtävää ja samalla päätettiin myös teettää Tilakonsultit Oy:llä kartoitus koulurakennusten kunnosta sekä kunnostustarpeesta. Selvityksen yhteydessä on haastateltu kunnan virkamiehiä, kunnanhallituksen, sivistysvaliokunnan ja jaostojen puheenjohtajat sekä työntekijäjärjestöjen luottamusmiehiä. Lisäksi selvitystyötä esiteltiin ja luottamushenkilöitä kuultiin valtuuston iltakoulussa sekä jaostojen ja sivistysvaliokunnan infoissa. Vanhempia ja henkilökuntaa kuultiin tiukan aikataulun takia edustuksellisesti siten, että vanhempainyhdistyksistä kutsuttiin 1 edustaja/yhdistys keskustelu- ja kuulemistilaisuuteen.

2 Selvitystyö valmistui , jolloin työtä ohjannut kouluverkkoselvitysohjausryhmä otti vastaan konsulttien kokoaman materiaalin. Kyseinen selvitys sisältää vaihtoehtoisia malleja kouluverkon kehittämiseksi Sipoon kasvustrategian mukaisesti. Kouluverkkoselvitysohjausryhmä on vastannut selvityksen tekemisestä, jonka jälkeen kunnan sivistystoimen eri luottamushenkilöt käsittelevät valmisteltuja ehdotuksia. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti kunnanhallitus valmistelee kokouksessaan asiaa valtuustolle, joka päättää kouluverkon linjauksista kokouksessaan. Sivistysvaliokunnan neljä eri jaostoa käsittelevät kouluverkkoselvitystä kokouksissaan ja antavat lausuntonsa. Sivistysvaliokunnan kunnanhallitukselle antama lausunto perustuu näihin jaostojen lausuntoihin. Koska kouluverkkoselvityksen käsittely- ja valmisteluaikataulu on ollut tiukka, on jaostojen esittelijät kutsuttu kokoukseen kertomaan jaostojen antamista lausunnoista. Kaikkien jaostojen antamat lausunnot lähetetään valiokunnan varsinaisille jäsenille sähköpostitse niiden valmistuttua. Sivistysjohtajan ehdotus Sivistysvaliokunta antaa lausuntonaan kouluverkkoselvityksestä kunnanhallitukselle kaikkien neljän jaoston lausunnot sekä omana lausuntonaan seuraavaa: Jo vuonna 1869 perustettiin Sipooseen ensimmäinen koulu, jossa opiskeli 38 ruotsinkielistä tyttöä. Vuonna 1877 aloitti Kyrkoby skola aluksi poikien kouluna. Sipoo on ollut 1900-luvun vaihteeseen saakka täysin ruotsinkielinen, mutta Martinkylässä oli pieni suomenkielinen vähemmistö, ja jo vuonna 1906 tarvittiin sinne ensimmäinen suomenkielinen koulu. Reilun sadan vuoden aikana on tilanne muuttunut väestön osalta niin, että nyt enemmistönä on suomenkielinen väestö, joka on pystynyt vuosien aikana keskittämään koulunsa kasvualueille ja tekemään ne riittävän suuriksi. Monet ruotsinkieliset kyläkoulut ovat pieniä ja toimitilakartoituksen mukaan myös huonokuntoisia. Niiden korjaaminen nykypäivän vaatimukset täyttäviksi rakennuksiksi on arvioitava hyvin tarkkaan. Kouluverkkoselvitys on laaja ja siinä tuodaan esille monia tärkeitä asioita, jotka tulee ottaa huomioon päätettäessä kouluverkkokysymyksistä. Sivistysosastolla on valmisteltu v.2008 strategisia painopistealueita, joista yksi on päivähoito-, koulutus- ja muiden sivistyspalveluiden järjestäminen kasvualueilla keskitetysti niin, että kyseiset kiinteistöt toimisivat alueellisina toimintakeskuksina. Koulurakennusten tulisi olla monikäyttöisiä, tehokkaita, viihtyisiä, esteettisiä ja pedagogisesti järkeviä. Kirjasto-, kulttuuri- ja mediapalveluiden tulee olla oppilaiden käytettävissä. Kouluissa tulisi olla liikuntasalit ja myös muut tarvittavat erityistilat. Päivähoito-, liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalveluiden järjestäminen kouluissa lisää tehokuutta, monikäyttöisyyttä ja palvelutason paranemista asiakkaan näkökulmasta.

3 Kansalaisopisto voisi toimia kouluilla iltaisin ja viikonloppuisin. Isoilla kouluilla toimisi koulukirjastot. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa mahdollistuu yhteisten tilojen myötä. Samoin päivähoidon yhteistyö koulutoimen kanssa (esim. esiopetus) olisi helppo toteuttaa, jos toimittaisiin samoissa tiloissa tai fyysisesti lähellä toisia. Pienissä ja suurissa kouluissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Pätevien opettajien rekrytointi on ollut ongelmallista erityisopetukseen ja kyläkouluille, joista raportti toi esille m.m. seuraavia huonoja puolia: Pienessä koulussa voi joutua muodostamaan hankalia yhdysluokkia, koska eri luokka-asteilla on niin erilaiset oppilasmäärät. Pienet koulut ovat tutkimuksen mukaan yleisesti ottaen selvästi kalliimpia isoihin kouluihin verrattuna (raportti sivu 27). Kuljetusoppilaita on jo nyt Sipoossa 40 %. Kouluverkkokysymyksessä perusteena tulee olla yhdenvertaisuus, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus kaikkia oppilaita kohtaan. Kaikille oppilaille tulee pyrkiä takaamaan tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen perusopetukseen. Nykyinen kouluverkon hajanaisuus asettaa haasteita erityispalveluiden ja oppilashuollon järjestämiselle. Opetuksen laatu rakentuu resursseista, henkilöstöstä ja ympäröivästä yhteisöstä. Koulukiinteistöjen korjauskustannukset ja uusinvestointien kustannukset tulisi olla selvillä kouluverkosta päätettäessä. Uusissa rakennuksissa on korkeat tilakustannukset aluksi, joka on hyvä muistaa uusinvestointeja tehtäessä. Kaksikielisyys on käännettävä positiiviseksi voimavaraksi ja kilpailueduksi ja kasvustrategiaan tulee sitoutua. Samassa koulukiinteistössä voi toimia sekä suomen- että ruotsinkielinen koulu, joista Sipoossa on jo hyviä kokemuksia. Luokkakoosta on puhuttu paljon myös Sipoossa. Tutkimusten mukaan luokkakoon vaikutus oppimistulosten paranemiseen on todella pieni (raportti sivu 27). Tämä on hyvä muistaa rakennettaessa uusia kouluja. Perusluokkatilojen tulee olla riittävän suuria ja muunneltavissa olevia esim. siirrettävin väliseinin, jotta ryhmäkokoja voidaan joustavasti muuttaa tarpeen mukaan. Kouluverkkoselvityksessä on esitetty kolme vaihtoehtoista mallia A, B ja C. Mallien C ja B:n yhdistelmä on toteuttamiskelpoisin. Parhain malli olisi sellainen, jossa uudet koulut olisivat joko alakouluja (luokat 0-6) tai yhtenäisiä peruskouluja (luokat 0-9), joissa olisi myös muut sivistyksen tarvitsemat tilat. Yleisin yhtenäinen peruskoulu olisi 2-4 -sarjainen. Osassa kuntaa voisi olla ns. korttelikouluja, joissa olisi luokka-asteet 0-4 sekä päiväkoti. Näissä korttelikouluissa voisi toimia myös pieniä toisenkielisiä kouluyksiköitä. Olemassa olevat koulut korjattaisiin tai laajennettaisiin mahdollisuuksien mukaan n. 150 oppilaan kouluiksi, mikäli oppilaita olisi tarpeeksi. Samalla tiloihin rakennettaisiin mahdolliset muut tarvittavat erityistilat, esim. liikuntasalit. Alle 150 oppilaan huonokuntoisista kouluista luovutaan,

4 kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä Lisäksi valiokunta esittää vastauksena valtuuston perjantaina pidetyssä keskustelutilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin seuraavaa: -Valtuusto voi päättää koulujen lakkauttamisesta ja päätös voidaan panna toimeen. -Kuntaliiton suositusten mukaan kuntalaisten kuulemistilaisuus tulisi järjestää ennen päätöstä. Tällaisessa asiassa annetaan hyvin harvoin toimenpidekieltoa. -Kamreeri Sture Lindqvistin antaman selvityksen mukaan tämän vuoden valtio-osuuspäätöksen mukaan kunta saa, kun laskennalliset kustannukset lasketaan, yksikköhinnan korotukseksi 261,89 jokaista kunnassa 6-15 v. kirjoilla olevaa "lasta" kohti sen takia että Sipoo on kaksikielinen kunta (=kaksikielisyyskorotus). Lisäys tästä on (=2 705 lasta x yksikköhinta). Sen lisäksi saamme yksikköhinnan korotukseksi 277,96 samalla periaatteella koska meillä on ruotsinkielistä perusopetusta (=ruotsinkielisyyskorotus). Tämä lisäys on Eli yhteensä Kunta saa myös vieraskielisyyskorotuksena Laskentatapa on sama ja yksikköhinnan korotus 15,01. Bo Melander ehdotti, että teksti "Alle 150 oppilaan huonokuntoisista kouluista luovutaan, kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä" muutetaan seuraavalla tavalla: "Huonokuntoisista kouluista luovutaan, kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä." Johan Isaksson kannatti Melanderin ehdotusta Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, ts. esittelijän ehdotus ja Bo Melanderin kannatettu ehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Melanderin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Menettely hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Paunonen, Hallikainen, Kuussaari, Säynätjoki) ja 5 "ei"-ääntä (Melander, Isaksson, Weckström, Virtanen, Takalo). Puheenjohtaja totesi, että sivistysvaliokunta äänestyksen jälkeen, äänin 4-5 päätti, että Bo Melanderin ehdottama teksti: Huonokuntoisista kouluista luovutaan, kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä on osana sivistysvaliokunnan lausuntoa (toiseksi viimeisen kappaleen viimeinen lause). Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin äänestyksen jälkeen kuitenkin niin, että toiseksi viimeisen kappaleen viimeinen lause kuuluu: "Huonokuntoisista kouluista luovutaan, kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä".

5 KH 119 Kunnanhallitus Valmistelija: Kehitysjohtaja Mikko Aho, mikko.aho (at) sipoo.fi Kehitysjohtajan ehdotus Kunnanhallitus merkitsee kouluverkkoselvityksen ja siitä annetut lausunnot tiedoksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kouluverkkoa kehitetään kouluverkkoselvityksen ja siitä annettujen lausuntojen pohjalta siten, että jatkotyö perustuu selvityksen mukaisen B- ja C-mallin yhdistelmään. Valtuusto käy asiasta lähetekeskustelun. Sivistysosasto valmistelee aikataulutetun toimenpideohjelman siten, että valtuusto voi sen hyväksyä viimeistään keväällä Heikki Vestman ehdotti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kouluverkkoa kehitetään syksystä 2010 kouluverkkoselvityksen ja siitä annettujen lausuntojen perusteella siten, että kouluverkon rakennemalliksi valitaan C (korttelikoulumalli) opetuksen laadun ja kilpailukyvyn turvaamiseksi sekä joustavan tilankäytön mahdollistamiseksi. Alle 150 oppilaan kouluista luovutaan asteittain. Oppilaat ovat sijoitettavissa uusiin tai olemassa oleviin tiloihin ja opetusryhmiin, kun ne ovat nykyisiä tiloja laadukkaammat. Tämän laatukriteerin perusteella syksyllä 2010 kouluverkkoon valmistellaan valtuuston sitovan tavoitteen mukaisesti muutoksia: - Gesterby skolan oppilaat sijoitetaan Söderkulla skolaan - Södra Paipis skolan oppilaat sijoitetaan Kyrkoby skolaan ja Norra Paipis skolaan. Jatkotoimenpiteitä varten Sivistysosasto valmistelee aikataulutetun toimenpideohjelman syyskuun 2010 loppuun mennessä. Juhani Rantala kannatti Vestmanin ehdotusta. Kehitysjohtajan muutettu ehdotus Kunnanhallitus merkitsee kouluverkkoselvityksen ja siitä annetut lausunnot tiedoksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kouluverkkoa kehitetään kouluverkkoselvityksen ja siitä annettujen lausuntojen pohjalta siten, että jatkotyö perustuu selvityksen mukaisen B- ja C-mallin yhdistelmään. Valtuusto käy asiasta lähetekeskustelun. Sivistysosasto valmistelee aikataulutetun toimenpideohjelman siten, että valtuusto voi sen hyväksyä viimeistään keväällä 2011.

6 Valmistellaan mahdollisuutta sulkea Gesterby skola syksystä 2010 kuulemalla asianomaisia osapuolia ennen valtuustokäsittelyä. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kehitysjohtajan muutettua ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Heikki Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 6 "jaa"-ääntä (Seppänen, Lindqvist C., Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Lindqvist K.) ja 5 "ei"-ääntä (Vestman, Rintala, Rantala, Kuntsi ja Saarnio). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä kehitysjohtajan muutetun ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 6-5 hyväksyä kehitysjohtajan muutetun ehdotuksen. Heikki Vestman ilmoitti eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. KV 38 Valtuusto Puheenjohtajan ehdotuksesta valtuusto päätti hyväksyä asian käsittelyn osalta seuraavan menettelyn: Sivistysosasto esittelee yleistä taustaa ja selostaa asian valmistelua ja Gesterby skolan lakkauttamista käsitelleen keskustelu- ja tiedotustilaisuuden kulkua - valtuustoryhmien puheenvuorot - yksityiskohtainen käsittely. Sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka esitteli yleistä taustaa ja selosti asian valmistelua. Vs. opetusjohtaja Hannu Ollikainen selosti Gesterby skolan lakkauttamista käsitelleen keskustelu- ja tiedotustilaisuuden kulkua. Valtuustoryhmien puheenvuorot: RKP:n valtuustoryhmä, puheenjohtaja Bengt Wiik, liite 2 Kokoomuksen valtuustoryhmä, puheenjohtaja Pekka Säynätjoki, liite 3 Yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä, puheenjohtaja Caspar Berntzen, liite 4 SDP:n valtuustoryhmä, puheenjohtaja Hanne Aho, liite 5 Vihreiden valtuustoryhmä, puheenjohtaja Sini-Pilvi Saarnio, liite 6 Perussuomalaisten valtuustoryhmä, puheenjohtaja Jari Hursti, liite 7 Keskustan valtuustoryhmä, puheenjohtaja Eva Autio, liite 8. Yksityiskohtainen käsittely

7 Valtuusto kävi asiasta keskustelua. Monika Zakowski (r.) vastusti ehdotusta Gesterby skolan lakkauttamisesta ja esitti tahdonilmaisunaan seuraavaa, liite 9. Camilla Weckström, (r.) vastusti ehdotusta Gesterby skolan lakkauttamisesta ja esitti tahdonilmaisunaan seuraavaa, liite 10. Bengt Wiik ehdotti RKP:n valtuustoryhmän puolesta, että valtuusto päättää - merkitä kouluverkkoselvityksen ja siitä annetut lausunnot tiedoksi - että kouluverkkoa kehitetään kouluverkkoselvityksen ja siitä annettujen lausuntojen pohjalta siten, että jatkotyö perustuu B- ja C-mallin yhdistelmään. - että Sivistysosasto valmistelee aikataulutetun toimenpideohjelman siten, että valtuusto voi sen hyväksyä viimeistään lokakuun 2010 loppuun mennessä. Caspar Berntzen esitti seuraavan ehdotuksen Yhteisen Sipoomme puolesta: "Kouluverkon kehittämisen perusteena tulee olla yhdenvertaisuus, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus kaikkia oppilaita kohtaan. Kaikille oppilaille tulee pyrkiä takaamaan tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen perusopetukseen. Valtuusto tekee linjauksen kouluverkkotyöryhmän suunnitelman pohjalta lokakuun 2010 loppuun mennessä. Valitaan B- ja C- mallin yhdistelmä. Uudet koulut olisivat joko alakouluja (luokat 0-6) tai yhtenäisiä peruskouluja (luokat 0-9), joissa olisi myös muut sivistyksen tarvitsemat tilat. Yleisin yhtenäinen peruskoulu olisi 2-4-sarjainen. Osassa kuntaa voisi olla ns. kortteli- tai lähikouluja, joissa olisi luokka-asteet 0-6 sekä päiväkoti. Näissä korttelikouluissa voisi toimia myös toisenkielisiä kouluyksiköitä. Olemassa olevat koulut korjattaisiin ja laajennettaisiin mahdollisuuksien mukaan n. 150 oppilaan kouluiksi, mikäli oppilaita olisi tarpeeksi. Samalla tiloihin rakennettaisiin mahdolliset muut tarvittavat erityistilat, esim. liikuntasalit. Huonokuntoisista kouluista voidaan luopua kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä. Ohjausryhmä tukee normaalia sivistysosaston valmistelua. Nyt päätetään, että Gesterby skola lakkautetaan ja vanhemmat saavat päättää siirretäänkö oppilaat Kyrkoby skolaan tai Söderkulla skolaan." Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen ehdotuksen lisäksi oli tehty kaksi kannatettua ehdotusta, ts. Bengt Wiikin ehdotus ja Caspar Berntzenin ehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti, että ensin asetetaan vastakkain Wiikin ehdotus ja

8 Berntzenin ehdotus, jonka jälkeen voittanut ehdotus asetetaan vastakkain kunnanhallituksen ehdotuksen kanssa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestys 1 Puheenjohtaja ehdotti, että Wiikin ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Berntzenin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 16 "jaa"-ääntä ja 27 "ei"-ääntä, liite 11. Äänestys 2 Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Berntzenin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 16 "jaa"-ääntä ja 27 "ei"-ääntä, liite 12. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli yllä mainittujen äänestysten jälkeen päättänyt hyväksyä Caspar Berntzenin ehdotuksen. Päätös Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen seuraavaa: Kouluverkon kehittämisen perusteena tulee olla yhdenvertaisuus, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus kaikkia oppilaita kohtaan. Kaikille oppilaille tulee pyrkiä takaamaan tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen perusopetukseen. Valtuusto tekee linjauksen kouluverkkotyöryhmän suunnitelman pohjalta lokakuun 2010 loppuun mennessä. Valitaan B- ja C- mallin yhdistelmä. Uudet koulut olisivat joko alakouluja (luokat 0-6) tai yhtenäisiä peruskouluja (luokat 0-9), joissa olisi myös muut sivistyksen tarvitsemat tilat. Yleisin yhtenäinen peruskoulu olisi 2-4-sarjainen. Osassa kuntaa voisi olla ns. kortteli- tai lähikouluja, joissa olisi luokka-asteet 0-6 sekä päiväkoti. Näissä korttelikouluissa voisi toimia myös toisenkielisiä kouluyksiköitä. Olemassa olevat koulut korjattaisiin ja laajennettaisiin mahdollisuuksien mukaan n. 150 oppilaan kouluiksi, mikäli oppilaita olisi tarpeeksi. Samalla tiloihin rakennettaisiin mahdolliset muut tarvittavat erityistilat, esim. liikuntasalit. Huonokuntoisista kouluista voidaan luopua, kun hyväkuntoisia korvaavia tiloja on käytettävissä. Ohjausryhmä tukee normaalia Sivistysosaston valmistelua. Päätettiin, että Gesterby skola lakkautetaan ja vanhemmat saavat päättää, siirretäänkö oppilaat Kyrkoby skolaan vai Söderkulla skolaan. Kaj Lindqvist ilmoitti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Hän katsoo, että ruotsinkieliseltä koulutusjaostolta tulisi pyytää lausunto ennen kuin päätetään Gesterby skolan lakkauttamisesta.

9 Camilla Weckström ilmoitti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä viitaten aikaisemmin esittämäänsä tahdonilmaisuun, liite 10. SIVVLK 96 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki. hiipakka(at)sipoo.fi ja liikuntatoimenjohtaja Tom Sundbäck, tom.sundback(at)sipoo.fi Sivistysosaston johtoryhmä on valmistellut palveluverkkosuunnitelman valtuuston tekemän päätöksen pohjalta. Sivistysvaliokunnalla ja sen jaostoilla oli palveluverkosta seminaari Luottamushenkilöille järjestettiin palveluverkkoinfo Palveluverkkosuunnitelma on ollut viikolla 40 käsiteltävänä kaikissa sivistysvaliokunnan neljässä jaostossa. Jaostojen lausunnot annetaan sivistysvaliokunnalle tiedoksi niiden kokousten jälkeen ja käsitellään tämän asian liitteenä. Sivistysvaliokunta antaa palveluverkosta oman lausuntonsa. Sipoon kunnan kasvustrategia asettaa Sivistysosaston palveluverkon suuren investointipaineen alle. Palveluverkkosuunnitelman tavoitteena on kasvun turvaaminen. Se vastaa kysymykseen, miten Sipoon Sivistysosasto varautuu Sipoo strategian mukaisesti voimakkaaseen väestökasvuun. Sipoon strategian mukaisesti on varauduttava noin asukkaaseen vuoteen mennessä. Kasvuun liittyvät luvut ovat tämänhetkisiä arvioita siitä, miten kasvu voisi toteutua. Luvut tarkentuvat ja muuttuvat vuosien varrella, mutta ne pitävät paikkansa jollakin aikavälillä. Palveluverkkossuunnitelma päivitetään vähintään kerran vuodessa, ja tuodaan sivistysvaliokunnalle tiedoksi. Palveluverkkosuunnitelma sisältää mm. seuraavia asioita: - Sivistysosaston palveluiden nykytilakuvaukset - sivistyspalveluiden kehittämislinjaukset - tulevien vuosien investointien suunnittelua ja yhteyttä kasvuun uusien asuinalueiden avaamisen myötä seuraavien 20 vuoden aikana - Sipoon kunnan tulevaisuuden palvelurakenteet: konkreettiset palveluverkkosuunnitelmat vuosille Palveluverkkosuunnitelma antaa suuntaviivoja, miten kasvun haasteisiin voidaan vastata. Palveluverkossa esitetyt linjaukset ja kehityksen kärjet sekä konkreettiset palveluverkkoesitykset ovat tulevaisuudessa jatkovalmistelun pohjana. Itse konkreettisista palveluverkkokysymyksistä päätetään vuosittain valtuuston talousarviokäsittelyssä. Palveluverkkosuunnitelma sisältää joitakin henkilöstöpoliittisia linjauksia, mutta niihin ei oteta tässä käsittelyssä kantaa, vaan niitä käsitellään Sipoon kunnassa kokonaisuutena erikseen. Päivähoitojaoston lausunnossa todetaan, ettei se ole ehdottanut suunnitelmaan mitään linjamuutoksia. Ainoat lisäykset olisivat: Yhdeksi kehittämisen kärjeksi esitetään varhaiskasvatuspalveluiden oikea-aikaisuus. Palveluverkon kehityslinjoihin kohtaan 5 tulisi

10 tarkennus, jonka mukaan yksityisen palvelun ja kunnan oman toiminnan suhde linjataan vuoden 2011 aikana. Uutena kohtana 7 "Kansainvälisyys huomioidaan esimerkiksi yhteistyössä yksityisten päivähoidon palveluntuottajien kanssa". Lisäksi jaosto toivoo, että pitkällä aikavälillä toteutetaan lisää erikokoisia yksiköitä eri painotuksilla ympäri kuntaa työmatkaliikenteen läheisyyteen ja koulujen yhteyteen, asuinalueiden suulle. Vapaa-ajanjaoston lausunnossa todetaan, että vuosien suunnitelma koulujen ja päiväkotien uusista tiloista on liian raskas suhteessa tarkastelujakson väestönkasvuun. Lisäksi sivun 37 listassa ei tarvitsisi esittää vuosilukuja välttämättä muille hankkeille kuin jo aikataulutetuille Leppätien koulun ja Päiväkoti Miilin hankkeille. Lisäksi jaosto pitää hyvin tärkeänä osaamiskeskusten suunnittelua vapaa-ajankäyttö vahvasti huomioiden, mutta haluaa muistuttaa, että kaikilta osin toimintaa ei ole mielekästä sijoittaa osaamiskeskuksiin. Näin ollen Kulttuuripalvelut ja Liikunta- ja nuorisopalvelut tarvitsevat myös tulevaisuudessa erillisiä uusia tiloja. Esimerkkinä voidaan mainita Söderkullaan tulevat pysyvät nuorisotilat yhteistyössä Kulttuuripalveluiden kanssa. Lisäksi jaosto esittää sivulle 32 seuraavaa lisäystä: Söderkullaan keskeiselle paikalle tulee rakentaa tai vuokrata monipuoliset, tarkoituksenmukaiset ja riittävän tilavat (noin 700 m²) pysyvät nuorisotilat mahdollisesti kulttuuri- ja kansalaisopistotilojen yhteyteen vuoteen 2015 mennessä. Nikkilässä tulee varautua Nuorkan laajennukseen tai vaihtoehtoisesti nuorisotilojen siirtämiseen Kuntalaan Kulttuurikäytävä-hankkeen toteuttamisen yhteydessä. Lisäksi jaosto katsoo, että sivulla 35 kappaleeseen Etelä-Sipoon kulttuuripalvelut tulisi virkkeen "Siihen mennessä tulee ratkaista.." jälkeen lisätä seuraava virke: Osa kansalaisopiston ja taidekoulun toiminnasta voisi toimia Söderkullan kartanossa. Suomenkielinen koulutusjaosto on hyväksynyt opetusjohtajan ehdotuksen, joka oli yhdenmukainen palveluverkkosuunnitelman kanssa, ja päättänyt antaa sivistysvaliokunnalle ja valtuustolle tiedoksi ehdotuksen mukaisen, suomenkielisen koulutusjaoston hyväksymän Koulutuspalveluiden vision sekä perusarvot ja toimintatavat toiminnan suuntaa-antaviksi lähtökohdiksi sekä kehittämistyön strategisiksi suuntaviivoiksi palveluverkkosuunnitelmassa esitetyt kehittämisen "kärjet", koulujen kehittämistoiminnan painopistealueet ja palveluverkon kehityslinjat. Lisäksi koulutusjaosto huomauttaa, että se on kokouksessaan ottanut kantaa palveluverkkosuunnitelmaan vain suomenkielisiä lapsia koskevilta osin. Vaihtoehtoisista investointisuunnitelmista suomenkielinen koulutusjaosto lausuu seuraavaa: Sipoon koulukeskusta koskevista vaihtoehdoista jaosto näkee vaihtoehdon 1 erinomaisena, mutta haluaa odottaa vaihtoehtojen kustannusselvitystä ennen kuin lopullisia päätöksiä tehdään. Salpar skolaa koskevista vaihtoehdoista koulutusjaosto huomauttaa vaihtoehdon 2 olevan suomenkielisille lapsille epäedullinen. Huoltajille suunnatun kyselyn tulokset viittaavat siihen, ettei suomenkielisillä huoltajilla ole halukkuutta sijoittaa lapsiaan kyläkouluun, mikäli tarjolla on ajanmukainen ja

11 pedagogisesti toimiva vaihtoehto, eli tässä tapauksessa Sipoonlahden koulu. Muilta osin jaosto hyväksyi opetusjohtajan ehdotuksen kouluverkkosuunnitelmaksi. Ruotsinkielinen koulutusjaosto antaa seuraavan lausunnon Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelmasta: 1. Linjaukset, jotka toivomme valtuuston hyväksyvän: Ruotsinkielinen koulutusjaosto voi hyväksyä perusarvot ja toimintakulttuurin toiminnan suuntaa-antaviksi lähtökohdiksi seuraavin täsmennyksin ja lisäyksin: Katsomme, että esiopetuksen tulisi hallinnollisesti tai täysin fyysisesti olla samoissa tiloissa lapsen/oppilaan yksikkö on kustannustehokas ja pedagogisesti toimiva. 2. Ruotsinkielinen koulutusjaosto antaa seuraavan lausunnon Pohjoisesta alueesta ja ruotsinkielisestä kouluverkosta: Nykyistä ruotsinkielistä kouluverkkoa kehitetään siten, että nykyisistä vuosiluokkien 1-6-kouluista tulee vuosiluokkien 0-4-kouluja ja nykyinen Kungsvägens skola peruskorjataan ja laajennetaan vuosiluokkien 5-9-kouluksi. Olemme edelleen sitä mieltä, että koulukiinteistöihin on panostettava. Tämän mallin mukaan Kyrkoby skolan laajennusta voidaan lykätä tulevaisuuteen. 3. Ruotsinkielinen koulutusjaosto antaa seuraavan lausunnon Eteläisestä alueesta ja ruotsinkielisestä kouluverkosta: Nykyistä ruotsinkielistä kouluverkkoa kehitetään siten, että nykyisistä vuosiluokkien 1-6-kouluista tulee vuosiluokkien 0-4-kouluja ja nykyinen Söderkullan koulukeskus peruskorjataan ja laajennetaan vuosiluokkien 0-9-kouluksi. Olemme edelleen sitä mieltä, että koulukiinteistöihin on panostettava. Tämän rakenteen mukaan voimme tarjota kielikylpyopetusta myös Etelä-Sipoossa Liikuntatoimenjohtajan ehdotus Sivistysvaliokunta merkitsee palveluverkkosuunnitelman ja siitä annetut neljän jaostonsa lausunnot tiedoksi. Valiokunta päättää omalta osaltaan hyväksyä ja esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi palveluverkkosuunnitelmassa esitetyt yksikköjen kehittämisen "kärjet", kehittämistoiminnan painopistealueet ja palveluverkkojen kehityslinjat. Investointien osalta valiokunta päättää esittää, että Leppätien koulun uuden osan rakentaminen puretun osan tilalle ja päiväkoti Miilin uudisrakentaminen toteutetaan suunnitelman mukaisesti vuoden 2011 loppuun mennessä. Kasvuennusteet huomioiden valiokunta pitää tärkeänä, että Söderkullan koulukeskus peruskorjataan ensisijaisesti ottamaan lähivuosina vastaan suomenkielisten vuosiluokkien 0-2 tai 0-3 tai jopa 0-4 kasvavan oppilasmäärän. Samoin valiokunta pitää tärkeänä, että Hansaksen päiväkodin laajennus tapahtuisi vuonna 2012, jotta Länsi-Taasjärven alueella olevista Sudenhännän

12 vuokratiloista voidaan luopua. Sipoon koulukeskuksen vaatimista toimenpiteistä päätetään selvityksen valmistuttua. Valiokunta pitää myös mahdollisena ehdotusta, että Söderkullaan perustetaan ruotsinkielisiä Etelä-Sipoon oppilaita varten yhtenäiskoulu. Viime vuosien oppilasmäärien muutokset ja kahden seuraavan vuoden asukasmäärän ennustettu kasvu osoittavat, että seuraavan kolmen vuoden aikana ei edellä mainittujen hankkeiden lisäksi tarvita muita lisätiloja opetustoimintaa varten. Täten ei myöskään vastaavana aikana voida osoittaa kyläkoululaisille ajanmukaisempia uusia tiloja. Poikkeuksena tietenkin Mårtensby skolan toiminta, joka vaikeutuu sen johdosta, että Keravan kaupunki alkaa antaa ruotsinkielisille alakoulun oppilailleen opetusta oman kuntansa alueella ensi lukuvuoden alusta. Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että valtuusto tekee pitkän aikavälin päätöksen niistä linjauksista, joiden perusteella vuosittain suunnitellaan koulu- ja palveluverkkoa kasvun mukaan. Päätös Esittelijän muutettu ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KH 342 Kunnanhallitus Valmistelija: vt. talous- ja hallintojohtaja Susanna Taipale-Vuorinen, susanna.taipale-vuorinen(at)sipoo.fi Valtuuston asettama ohjausryhmä on tehnyt seuraavan kannanoton Sipoon kunnan Sivistysosaston palveluverkosta. Ohjausryhmän varsinaisesta kannanotosta on poistettu vuosiluvut (liite 1): - Tulevaisuuden palveluverkko ja -tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti. Puolustamisen sijaan katsotaan eteenpäin ja rakennetaan koko sivistysosaston palveluverkko siten, että toimintaedellytykset turvataan, varmistetaan ja kehitetään suomenkielisten että ruotsinkielisten palveluiden osalta. Yhteistyötä kieliryhmien välillä vahvistetaan siten, että synergiaedut rakenteellisissa ratkaisuissa on tärkeä ja oleellinen lähtökohta. Pedagogisesti yhteistyötä syvennetään siten, että ammatillinen yhteistyö on luonnollinen osa Sipoon Koulutuspalveluiden jokapäiväistä toimintaa. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa Sipoosta vahva osaamiskunta, jossa on hyödynnetty molempien kieliryhmien vahvuudet osana yhteistä, vahvaa toimintakulttuuria, joka takaa kaikille sipoolaisille lapsille ja nuorille äidinkielistä riippumatta laadukkaat ja samanarvoiset palvelut. Kouluverkko-ohjausryhmä katsoo, että valtuusto voi hyväksyä koulutuspalveluiden vision, perusarvot ja toimintatavat toiminnan suuntaa-antaviksi lähtökohdiksi sekä kehittämisen "kärjet" (7), koulujen kehittämistoiminnan painopistealueet (5), palveluverkon kehittämislinjat (10) strategisiksi suuntaviivoiksi."

13 Visio on: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisella Sipoosta suomen halutuin. Perusarvot ovat: oikeudenmukainen, tasa-arvoinen - kaksikielinen, ammattimainen, kehittämisorientoitunut. Toimintatavat ovat: avoin, läpinäkyvä, huomioiva, innostunut - innostava. Kehittämisen "kärjet": 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittäminen 2. Yleisen, tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen 3. Toiminnallinen kaksikielisyys 4. Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö 5. Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen opetuksessa 6. Turvallinen oppimisympäristö sekä oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen 7. Koulutuksen ja toiminnan arviointi. Kehittämistoiminnan painopistealueet - pohjana koulukohtaisille kehittämissuunnitelmille : 1. Mahdollisuus varhaiseen puuttumiseen 2. Innovatiiviset ja luovat oppimisympäristöt 3. Opetus- ja työmuotojen monipuolistaminen 4. Oppilaiden erilaisten lahjakkuuksien huomioiminen 5. Työskentelyrauha ja kodin ja koulun välinen yhteistyö. Koulutuspalveluiden palveluverkon kehityslinjat: 1. Laadukas perusopetus ja aamu- ja iltapäivätoiminta 2. Lakisääteiset oppilashuoltopalvelut ja kolmivaiheisen tuen toteuttaminen 3. Opetushenkilöstön pedagoginen osaaminen 4. Asianmukaiset opetustilat ja varusteet sekä koulun koko 5. Yhtenäinen oppimispolku / yhtenäinen perusopetus 6. Koulujen kunnostustarve arvioidaan taloudellisesti ja toiminnallisesti 7. Osaamiskeskukset, joissa moniammatillinen tapa toimia 8. Hyvä suunnittelu takaa turvallisen ja laadukkaan toiminnan liikenneyhteyksien, maankäytön ja tilasuunnittelun kautta 9. Kielikylpyopetus 10. Toisen asteen koulutus. "Kouluverkko-ohjausryhmä painottaa, että osaamiskeskukset rakennetaan siten, että matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalvelut sijoittuvat sekä palvelun tuottamisen että tilojen suhteen osaamiskeskuksiin ajatuksella "palvelun tarjoajat siellä missä palvelun tarvitsijat". Kouluverkko-ohjausryhmä huomauttaa, että lapsi ei kulje palvelun luokse vaan palvelu on lapsen luona." Kouluverkko-ohjausryhmä katsoo, että edellä mainittujen linjausten pohjalta ja kehittämistoiminnan mahdollistamiseksi opetustoimen palveluverkko muodostuisi liitteen 1 s mukaiseksi.

14 Tulevaisuuden palveluverkossa suomenkielinen kouluverkko ja ruotsinkielinen kouluverkko tulevat olemaan erilaiset. Erilaiset koulut mahdollisia, mutta toimivat kouluratkaisut - lähtökohtana oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. - Laadukas - Oikeudenmukainen - Kustannustehokas - Saavutettava Vt. talous- ja hallintojohtajan ehdotus Kunnanhallitus - päättää merkitä Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelman (liite 2) tiedoksi - toteaa, että ohjausryhmän kannanotto ilman vuosilukuja (liite 1) toimii suuntaa antavana lähtökohtana jatkotyöskentelylle - päättää, että palveluverkkosuunnitelmaa täydennetään kunnan muiden palveluiden osalta - päättää lähettää palveluverkkosuunnitelman valtuustolle käsiteltäväksi. Päätös Asia siirrettiin seuraavaan kokoukseen. KH 361 Kunnanhallitus Vt. talous- ja hallintojohtajan ehdotus Kunnanhallitus - päättää merkitä Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelman (liite 2) tiedoksi - toteaa, että ohjausryhmän kannanotto ilman vuosilukuja (liite 1) toimii suuntaa antavana lähtökohtana jatkotyöskentelylle - päättää, että palveluverkkosuunnitelmaa täydennetään kunnan muiden palveluiden osalta - päättää lähettää palveluverkkosuunnitelman valtuustolle käsiteltäväksi. Puheenjohtaja ehdotti, että asia palautetaan jatkovalmisteluun. Bengt Wiik kannatti puheenjohtajan ehdotusta. Heikki Vestman vastusti asian palauttamista ja ehdotti, että asian käsittelyä jatketaan. Eva Kuntsi kannatti Vestmanin ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: puheenjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Heikki Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksi-

15 mielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 6 "jaa"-ääntä (Seppänen, Lindqvist C., Wiik, Blomberg, Sundbäck ja Lindqvist K.) ja 5 "ei"-ääntä (Vestman, Rantala, Rintala, Saarnio ja Kuntsi). Päätös Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen asian palauttamisesta jatkovalmisteluun. KH 4 Kunnanhallitus Ohjausryhmä on täsmentänyt kannanottoaan kouluverkkosuunnitelmaan liitteen 1 mukaisesti. Kehitysjohtajan ehdotus Kunnanhallitus - toteaa, että Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma (liite 2) on osa koko kunnan palveluverkkoa ja että koko palveluverkon kattavat suunnitelmat on laadittava - merkitsee Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelman (liite 2) tiedoksi ja antaa suunnitelman valtuustolle tiedoksi - esittää valtuustolle, että ohjausryhmän kannanotto (liite 1) hyväksytään suuntaa antavana kouluverkon jatkosuunnittelulle kuitenkin siten, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin otetaan kantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkosuunnitelman valmistuttua. Clara Lindqvist ehdotti, että ohjausryhmän kannanottoa täydennetään seuraavalla virkkeellä: Selvitetään, onko mahdollista perustaa suomenkielisiä kyläkouluja ruotsinkielisten kyläkoulujen yhteyteen. Virke lisätään sivulle 3 uutena kappaleena otsikon "Opetustoimen palveluverkon kehitys tulevina vuosina" alle. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Clara Lindqvistin ehdotuksen. Clara Lindqvist ehdotti, että kannanottoa muutetaan Salpar skolan ja Gumbostrands skolan vuosiluokkien 0-4 oppilasmäärän osalta 50:stä 40:een. Bengt Wiik kannatti Clara Lindqvistin ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Clara Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä (Rantala, Rintala,

16 KV 19 Valtuusto Vestman, Saarnio ja Kuntsi) ja 6 "ei"-ääntä (Lindqvist C. Seppänen, Wiik, Blomberg, Sundbäck ja Lindqvist K.). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä Clara Lindqvistin ehdotuksen. Kaj Lindqvist ehdotti, että kannanottoa muutetaan Borgby skolan, Mårtensby skolan ja Södra Paipis skolan osalta seuraavasti: Borgby skola, Mårtensby skola ja Södra Paipis skola muutetaan vuosiluokkien 0-4 kouluiksi. Kun asianmukaiset tilat Kungsvägens skolassa ovat käytettävissä, vuosiluokat 5-6 siirtyvät edellä mainituista kouluista sinne. Tämän jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: 1) Koulut säilyvät vuosiluokkien 0-4 kouluina, mikäli oppilasmäärä on yli 40. 2) Vuosiluokkien 0-4 toiminta siirretään Nikkilän kartano III:n alueen kouluun, kun se valmistuu. Bengt Wiik kannatti Kaj Lindqvistin ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kaj Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä (Rantala, Rintala, Vestman, Saarnio ja Kuntsi) ja 6 "ei"-ääntä (Lindqvist C. Seppänen, Wiik, Blomberg, Sundbäck ja Lindqvist K.). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä Kaj Lindqvistin ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus - totesi, että Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma (liite 2) on osa koko kunnan palveluverkkoa ja että koko palveluverkon kattavat suunnitelmat on laadittava - merkitsi Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelman (liite 2) tiedoksi ja päätti antaa suunnitelman valtuustolle tiedoksi - päätti edellä mainittujen äänestysten jälkeen esittää valtuustolle, että oheinen kannanotto (liite 3) hyväksytään suuntaa antavana kouluverkon jatkosuunnittelulle kuitenkin siten, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin otetaan kantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkosuunnitelman valmistuttua. Pekka Säynätjoki ehdotti Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta, että valtuusto päättää hyväksyä kouluverkko-ohjausryhmän kannanoton ja että valtuusto lisäksi päättää ottaa erikseen kantaa muihin kouluhankkeisiin ja toiminnan lakkauttamiseen.

17 Bengt Wiik kannatti Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän puolesta kunnanhallituksen ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Pekka Säynätjoen ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin 27 "jaa"-ääntä ja 16 "ei"-ääntä, liite 4. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Päätös Valtuusto totesi yksimielisesti, että Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma (liite 2) on osa koko kunnan palveluverkkoa ja että koko palveluverkon kattavat suunnitelmat on laadittava. Valtuusto merkitsi yksimielisesti Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelman (liite 2) tiedoksi. Valtuusto päätti äänin hyväksyä kunnanhallituksen kannanoton (liite 3) suuntaa antavana kouluverkon jatkosuunnittelulle kuitenkin siten, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin otetaan kantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkosuunnitelman valmistuttua. Liitteet 2-4/

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma 1 Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma Kouluverkko-ohjausryhmän kannanotto 13.12.2010 LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Sivistysosaston palveluverkko / Bildningsavdelningens servicenät

Sivistysosaston palveluverkko / Bildningsavdelningens servicenät Valtuusto 38 26.04.2010 Sivistysvaliokunta/ 96 13.10.2010 Bildningsutskottet Sivistysosaston palveluverkko / Bildningsavdelningens servicenät 1009/00.00.05/2010 SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta 12.4.2010 Valmistelija:

Lisätiedot

Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma / Plan för servicenätet för bildningsavdelningen i Sibbo kommun

Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma / Plan för servicenätet för bildningsavdelningen i Sibbo kommun Valtuusto 38 26.04.2010 Sivistysvaliokunta/ 96 13.10.2010 Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 342 16.11.2010 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 361 30.11.2010 Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma

Lisätiedot

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja 6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..2 Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto Jari Alasmäki opetusjohtaja $/8.6, tehtävänantona /$$-$6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..26(/9,7

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist

Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist Valtuusto 133 30.11.2009 Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien 2010-2012 taloussuunnitelma 202/02.01.00/2009 KH 271 Kunnanhallitus 2.11.2009 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist Kunnanjohtajan ehdotus

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

6LSRRQNXQQDQVHOYLW\NVHWNRXOXWXVSDOYHOXLGHQSDOYHOXYHUNRVWDVHNlNRXOXWLORMHQ WHNQLVHVWlNXQQRVWD

6LSRRQNXQQDQVHOYLW\NVHWNRXOXWXVSDOYHOXLGHQSDOYHOXYHUNRVWDVHNlNRXOXWLORMHQ WHNQLVHVWlNXQQRVWD 6LSRRQNXQQDQVHOYLW\NVHWNRXOXWXVSDOYHOXLGHQSDOYHOXYHUNRVWDVHNlNRXOXWLORMHQ WHNQLVHVWlNXQQRVWD KOULJAOS 31 Suomenkielinen koulutusjaosto 8.4.2010 Valmistelija/Beredare: Opetusjohtaja Jari Alasmäki, jari

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Esitys sivistystoimen palveluverkkosuunnitelmaksi Sipoon kunta

Esitys sivistystoimen palveluverkkosuunnitelmaksi Sipoon kunta Esitys sivistystoimen palveluverkkosuunnitelmaksi 2015-2025 Sipoon kunta 1. Johdanto 1. Palveluverkkoselvityksen tavoitteet Mitä Tuottaa palveluverkkosuunnitelmat ja ehdotukset tarvittavista investoinneista

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:

Lisätiedot

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA 2011 2013 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 1.11.2010 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Valtuuston päätökset 29.11.2010 KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo 2025 -strategia s. 2 nro

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015

Lisätiedot

KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014

KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 LUKKARIN KOULU LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan laadukkaasti niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88

6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88 6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 26$9826,.$76$86 7$00,±(/2.88 72,0,$/$ VASTUUALUE: 6,9,67

Lisätiedot

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400. TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen

Lisätiedot

KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 SIPOONJOEN KOULU

KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 SIPOONJOEN KOULU KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 SIPOONJOEN KOULU LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan laadukkaasti niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen

Lisätiedot

Nikkilän Sydämen laajennuksen, vaihe 2, hankesuunnitelman hyväksyminen

Nikkilän Sydämen laajennuksen, vaihe 2, hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto 141 07.11.2016 Nikkilän Sydämen laajennuksen, vaihe 2, hankesuunnitelman hyväksyminen 1653/10.03.02/2016 TEKVLK 111 Tekninen valiokunta 11.10.2016 Valmistelija: rakennuttajainsinööri Jukka Haakana,

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA 2011 2013 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 1.11.2010 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo 2025 -strategia s. 2 nro 1 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi

Lisätiedot

KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014

KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 LEPPÄTIEN KOULU Koulutuspalveluiden VISION, PERUSARVOT JA TOIMINTATAVAT toiminnan suuntaa-antavina lähtökohtina SEKÄ KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin. Teknisen johtajan ajankohtaisasiat

Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin. Teknisen johtajan ajankohtaisasiat Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin Teknisen johtajan ajankohtaisasiat Sipoon suunnittelua ohjaavia strategisia periaatteita 1. Palveluverkko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Valtuusto 19 27.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi Valtuusto 4 09.09.2013 4 Sipoon vammaispoliittinen ohjelma 2013-2016 577/05.04.00/2012 SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.10.2012 Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään. TALOUSARVIO 2012 TALOUSSUUNNITELMA 2012 2014 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 7.11.2011 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Kunnanhallituksen ehdotukset 22.11.2011 KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Johtokunnan kokous Pöytäkirja Paikka: Isonnevantien toimipisteen kokoushuone Aika: 18.03.2008 klo 18.00 Läsnä Kimmo Kuisma, puheenjohtaja Henry Koskinen, varapuheenjohtaja Maria Niva Anneli Väisänen Kari

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset

Kuntalaiskyselyn tulokset n tulokset Pia Setälä Lasten ja nuorten palveluiden johtaja 5.1.2018 1. Asun Salossa (rastita missä kuntakeskuksessa) Yhteensä 540 vastaajaa 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 32,4% 41,9% 20% 10% 0% 2,8%

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely

Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Hyvä vastaaja, Tämä kysely tarkoituksena on kerätä tietoa päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen valmisteluun sekä päätöksentekoon. Voit halutessasi vastata

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja MAUNULAN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 18.00-19.52 Paikka: Jäsenet Maunulan ala-asteen koulu, opettajainhuone Valkama Meri, puheenjohtaja Kalliomäki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitykseen perustuvat Tuhkakylän koulua koskevat toimenpiteet

Kouluverkkoselvitykseen perustuvat Tuhkakylän koulua koskevat toimenpiteet Sivistystoimen lautakunta 84 08.11.2007 Kunnanhallitus 4 09.01.2008 Kunnanhallitus 28 22.01.2008 Kunnanvaltuusto 5 29.01.2008 Kunnanhallitus 266 08.12.2009 Kunnanvaltuusto 104 21.12.2009 Kouluverkkoselvitykseen

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot