Kauppojen aukiolon laajentamisen työllisyysvaikutukset 1

Transkriptio

1 Heikki Taimio Erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitos Kauppojen aukiolon laajentamisen työllisyysvaikutukset 1 Tiivistelmä: Selvityksessä luodaan katsaus vähittäiskaupan aukioloaikoihin Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa sekä aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksia käsitelleisiin tutkimuksiin, erityisesti työllisyysvaikutusten osalta. Kansainvälisten teoreettisten ja empiiristen tutkimusten valossa aukioloaikojen pidentäminen lisää myynnin volyymia, etenkin suurmyymälöissä. Vaikutukset hintoihin ja työllisyyteen ovat teoreettisesti epäselviä, mutta useimmat empiiriset tutkimukset viittaavat siihen, että ne ovat positiivisia, varsinkin työllisyyden suhteen. Myös vaikutukset kaupan alan myymälä- ja työvoimarakenteeseen voivat olla huomattavia. Alan suomalaisten erityispiirteiden takia nämä tulokset eivät kuitenkaan välttämättä päde täällä, eikä asiaa ole toistaiseksi tutkittu suomalaisella aineistolla. 1. Johdanto Vähittäiskaupan aukioloaikojen pidentäminen on ollut Suomessa jatkuvan selvittelyn ja kiistelyn aihe. Voimassa olevan, vuonna 2001 säädetyn aukiololain vaikutuksia seurataan, ja sen muutoksista on tehty useita ehdotuksia ja selvityksiä (mm. Kaupan työryhmä 2005; Kinnunen ja Saarinen 2005; Valtioneuvoston selonteko 2006, Kaupan ja kilpailun työryhmä 2007; Minkkinen 2007; Nurmela 2007). Aukioloaikojen mahdollisesta laajentamisesta on haluttu tehdä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, mutta tällä hetkellä yksimielisyys vallitsee ainoastaan tavoitteesta selkiyttää aukioloaikoja. Eri eturyhmillä ja viranomaisilla on ollut vastakkaisia näkemyksiä kauppojen aukioloaikojen laajentamisesta. Suuret kaupparyhmittymät, kuluttajat sekä kuluttaja- ja kilpailuviranomaiset ovat puoltaneet aukiolon vapauttamista, mutta yrittäjävetoiset kaupat, erikoiskaupat, alan työntekijät ja heidän etujärjestönsä ovat vastustaneet aukiolon laajentamista ja jopa esittäneet sen rajoittamista nykyisestä. Laajemman aukiolon ulottamista suurmyymälöihin on myös vastustettu kestävän kehityksen ja palveluiden saatavuuden turvaamisen nimissä. Erilaisten näkemysten ja kantojen takana ovat luonnollisesti käsitykset kaupan aukioloaikojen vapauttamisen vaikutuksista tosiasiallisiin aukioloaikoihin, alan kilpailutilanteeseen, myymälärakenteeseen, myynnin volyymiin, hintatasoon, tuottavuuteen, työllisyyteen sekä työaikoihin ja muihin työehtoihin. Suomalaista tutkimusta näistä vaikutuksista on kuitenkin hyvin vähän, joten eri osapuolten käsitykset varmaankin nojautuvat mahdollisten käytännön kokemusten ohella myös kansainvälisiin tutkimustuloksiin. Tässä selvityksessä luodaan katsaus kauppojen aukioloaikoja käsitelleisiin koti- ja ulkomaisiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Pääpaino on tuoreemmilla julkaisuilla kuin mitä sisältyy aiempiin Kajalon (1991, 1996, 2000) laatimiin kirjallisuuskatsauksiin. Selvitys keskittyy kauppojen aukiolon laajentamisen työllisyysvaikutuksiin. Tässä yhteydessä on luonnollisesti huomioitava muitakin vaikutuk- 1 Kiitän suuresta avusta Jenni Kellokumpua aineiston läpikäynnissä ja Reija Liljaa aiheen empiirisen tutkittavuuden arvioinnissa. 1

2 sia, mutta niitä arvioidaan ainoastaan siltä kannalta, miten ne tuntuvat alan työllisyydessä. Selvitys käsittelee sekä teoreettisia että empiirisiä tuloksia aihetta käsitelleistä tutkimuksista. Goosin (2005) arvion mukaan ekonomistien keskuudessa on kasvava konsensus, että kauppojen aukiolon vapauttaminen luo työpaikkoja. Työllisyysvaikutuksista on kuitenkin varsin niukalti kansainvälistä tieteellistä tutkimustietoa, suomalaiseen aineistoon perustuvaa ei lainkaan. Valtioneuvoston selonteko (2006) toteaa, ettei kaupan aukioloaikojen laajentamisen työllisyysvaikutuksia Suomessa ole kyetty selvittämään, mutta sunnuntaiaukiolon vapauttamisella tuskin olisi myöskään merkittäviä työllisyysvaikutuksia. Nyt esitettävän selvityksen lopussa arvioidaan, mitä kansainväliset tutkimustulokset saattaisivat merkitä Suomen kannalta ja kuinka työllisyysvaikutuksia voitaisiin meillä tutkia tarkemmin. 2. Kauppojen aukiolo meillä ja muualla Suomessa on aina säännelty lailla kauppojen aukioloa, ja erityisesti niiden sunnuntaiaukioloa on rajoitettu luvun lopulta lähtien aukioloa on kuitenkin vapautettu asteittain. Tuolloin se sallittiin arki-iltaisin klo 20 saakka. Vuonna 1989 vapautettiin haja-asutusalueilla sijaitsevien myymälöiden, myymäläautojen ja eräiden muiden liikkeiden aukioloajat. Vuodesta 1994 lähtien on sallittu sunnuntaiaukiolo joulukuussa ja kuutena muuna sunnuntaina sekä liikkeiden avaaminen arkisin kello 7. Keväällä 1997 kaupoille sallittiin aukiolo maanantaista perjantaihin kello 21:een asti sekä sunnuntaisin kesä-, heinä- ja elokuussa kello Kesäkuukausien lisäksi sisäministeriölle annettiin valta päättää viisi sunnuntaita, jolloin kaupat voivat olla auki. Lääninhallitus saattaa antaa poikkeusluvan pitää kauppa auki muinakin kuin edellä mainittuina aikoina voimaan astuneen lain mukaan pääsääntöisesti kaupat saavat olla auki arkisin klo 7-21 ja lauantaisin klo Kioskit, huoltoasemat, autokaupat ja haja-asutusalueiden kaupat saavat olla avoinna vapaasti. Pienet, enintään 400 m²:n päivittäistavaramyymälät saavat olla auki kaikkina sunnuntaipäivinä lukuun ottamatta laissa mainittuja juhlapäiviä. Touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa sekä marras- ja joulukuussa vähittäiskaupat saavat olla auki sunnuntaisin klo lukuun ottamatta laissa mainittuja juhlapäiviä. Ahvenanmaalla maakuntapäivät päättävät kauppojen aukiolosta, joka on nykyään vapaata. Keskustelu kauppojen aukiolon laajentamisesta jatkuu. Eduskunta torjui täysistunnon äänestyksessä sunnuntaiaukiolon laajentamisen. Sääntelystä olisi luopunut 38 kansanedustajaa, mutta 128 halusi pitää tilanteen nykyisellään. Vastakkain äänestyksessä olivat talousvaliokunnan mietintö (TaVM 17/2006) ja kahden kokoomuksen kansanedustajan vastalause, jossa esitettiin sunnuntaiaukiolon vapauttamista. Talousvaliokunnan mietintö nojautui valtioneuvoston selontekoon vähittäiskaupan rakenteesta, muutoksista ja kauppaa koskevista erityiskysymyksistä (VNS 3/2006). Se ja seuraavana vuonna raporttinsa jättänyt ympäristöministeriön nimeämä Kaupan ja kilpailun työryhmä (2007) eivät esittänet varsinaisia muutoksia aukioloon, ainoastaan niiden selkiyttämistä. Sama tavoite sisältyy pääministeri Vanhasen II hallituksen ohjelmaan. Myös muualla maailmassa kauppojen aukioloa on säädelty jo pitkään 2. Nykyään useissa maissa vallitsee vielä Suomen tapaan erinäisiä rajoituksia, mutta muutostrendi on ollut vapaampaan suuntaan. EU-maiden vapaimmat aukioloajat löytyvät Ruotsista, jossa laki täysin vapaasta aukiolosta vakinaistettiin 12 vuoden koeajan jälkeen vuonna Myös Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Portugalissa ja uusista jäsenmaista esimerkiksi Virossa aukioloajat ovat nykyään lähestulkoon vapaat. 2 Ensimmäisiä tällaisia säädöksiä annettiin Saksassa jo vuonna 1281 ja Englannissa vuonna

3 Ranskassa arkiaukiolo on vapaata, mutta sunnuntaisin on lukuisia rajoituksia. Norjassa ja Tanskassa aukiolo on vapaata maanantaista lauantaihin, mutta sunnuntaisin nämä maat suosivat Suomen tapaan pieniä myymälöitä ja rajoittavat suurten myymälöiden aukiolon vain muutamaan sunnuntaihin vuodessa. Saksassa pidennettiin ilta-aukioloa vuonna 1996, ja vuonna 2006 annettiin päätösvalta aukioloajoista osavaltioille. Tästä seurasi paljon vaihtelua, mutta yleistä sunnuntaiaukioloa ei vielä ole missään. Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa ja Italiassa paikallishallinto voi ratkaista sunnuntaiaukioloajat. Tämäkin on johtanut vaihteleviin käytäntöihin niin maiden sisällä kuin niiden välilläkin. Vuonna 1996 Alankomaissa vapautettiin ilta-aukiolo ja sunnuntaiaukiolokin 12 kertaa vuodessa. Eräät turistien suosimat kaupungit sallivat vapaan sunnuntaiaukiolon. Belgiassa kaupat ovat auki vain harvoina sunnuntaina, lähinnä turismipaikoissa. Espanjassa toteutettiin aukioloaikojen vapautus jo luvulla, mutta sittemmin joitakin rajoituksia on tullut takaisin. Itävallassa kaupat ovat pääsääntöisesti sunnuntait kiinni, mutta vähitellen tähän on tullut poikkeuksia. Useat Yhdysvaltain, Kanadan ja Australian osavaltiot ovat vapauttaneet aukioloaikoja, mutta monissa niistä vallitsee edelleen rajoituksia sunnuntaisin. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on yhä muutamia paikkakuntakohtaisiakin rajoituksia. Uusi Seelanti vapautti aukioloajat täysin vuonna 1989, mutta maaseudulla kaupat eivät ole sunnuntaisin auki. 3. Miksi kauppojen aukioloa on rajoitettu? Kauppojen aukioloaikojen eroja maiden ja alueiden välillä voivat selittää monet tekijät. Vanhastaan uskonnolliset syyt ovat olleet tärkeimpiä, ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan joissakin maissa niillä on edelleen merkitystä, samoin kuin erilaisia uskontoryhmittymiä edustavilla poliittisilla puolueilla (Price ja Yandle 1987; Dijkgraaf ja Gradus 2004; Burda ja Weil 2005). Kristityt ovat halunneet rajoittaa nimenomaan sunnuntaiaukioloa, mutta toisissa uskontokunnissa rajoituksia on haluttu kohdistaa muihinkin aikoihin. Esimerkiksi ortodoksijuutalaisissa yhteisöissä on kielletty perjantaiillan ja lauantain aukiolot. Suomessa ei enää viime aikoina ole vedottu uskonnollisiin syihin kauppojen aukiolon rajoituksille. Nykyään voimassa olevan aukiololain perusteluissa 3 päällimmäisenä julkilausuttuna tavoitteena oli kauppapalveluiden saatavuuden turvaaminen parantamalla lähikaupan kilpailutilannetta ja kannattavuutta. Taustalla näytti olevan huoli kaupan keskittymisestä suurmyymälöihin asutuskeskusten ulkopuolelle, mikäli aukioloaikoja vapautettaisiin vielä enemmän. Samat tavoitteet korostuivat Kaupan ja kilpailun työryhmän (2007) raportissa, joka viittasi myös Kansalliseen kestävän kehityksen strategiaan (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006), jossa halutaan välttää yhdyskuntarakenteen hajautumista, säilyttää keskustojen elinvoima, vähentää liikennetarvetta ja liikenteestä aiheutuvia haittoja sekä turvata palvelujen saatavuus. On tietenkin mahdollista, että vapaammista aukioloajoista seuraisi vähittäiskaupan keskittyminen suurmyymälöihin, jotka yleensä sijaitsevat suurten asutuskeskusten ulkopuolella. Tämän seuraukset olisivat ristiriidassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Voidaan kuitenkin kysyä, onko kaupan aukioloaikojen rajoittaminen paras mahdollinen keino edistää nimenomaan näitä tavoitteita. Vaihtoehtoisia, todennäköisesti tehokkaampia keinoja ohjata myymälöiden sijoittumista ja kokoa olisivat kaavoitus ja kiinteistövero. 3 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vähittäiskaupan aukioloajoista ja elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain 3 :n 23 kohdan kumoamisesta (HE 49/2000). 3

4 Kaupan ja kilpailun työryhmä (2007) toteaa nykyisen aukiololain onnistuneen tavoitteessaan parantaa lähikaupan kannattavuutta ja kilpailuasemaa suhteessa suuriin myymälöihin ja kioskeihin. Työryhmä painottaa, että pienten myymälöiden lukumäärä ja myyntiosuus kasvoivat aukiololain voimaan tulon jälkeen ensi kertaa vuosikymmeniin. Työryhmän huolena onkin, että nykyisestä pieniä myymälöitä suosivasta sunnuntaiaukiolosta luopuminen saattaisi katkaista kuluttajien kannalta myönteisen lähipalvelujen kehityksen. Väestön ikääntyminen tulee lähivuosina lisäämään merkittävästi lähipalvelujen tarvetta. Toisaalta Kaupan ja kilpailun työryhmä (2007) toteaa sunnuntaiaukioloa koskevien säännösten vääristävän kilpailua antamalla kilpailuedun myyntialaltaan enintään 400 m²:n myymälöille. Työryhmä huomauttaakin pinta-alarajan jo vaikuttaneen myymälärakenteeseen: isojen ( m²) valintamyymälöiden asema on vahvistunut ja pienten ( m²) supermarkettien heikentynyt. Kaupan ja kilpailun työryhmä pitää nykyisiä aukioloaikoja pienmyymälöitä ja siten lähipalvelujen säilymistä tukevana. Nykyisiä aukioloja työryhmä pitää perusteltuina myös yrittäjävetoisten erikoiskauppojen toimintaedellytysten turvaamiseksi. Toisaalta työryhmä toteaa vähittäiskaupan kilpailun edistämisen puoltavan aukioloaikojen laajentamista. OECD (2003) arvioi suorasanaisesti, että Suomessa aukioloaikojen sääntelyn tosiasiallisena tavoitteena on ollut rajoittaa kilpailua ja suojella tiettyjen kauppiasryhmien asemaa ja voittoja. Toinen tärkeä selitys kauppojen aukiolon rajoittamiselle onkin juuri eturyhmien painostus ja suosiminen. Usein on haluttu suojella (pien)yrityksiä, joilla olisi heikommat mahdollisuudet pidentää aukioloaikojaan. Joissakin maissa rajoitetaan vain kauppaketjujen ja/tai isojen myymälöiden aukioloa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa erivapauksia on annettu pienille sekatavarakaupoille ja varsinkin sellaisille, jotka eivät työllistä ketään omistajaperheen ulkopuolista työntekijää. Suomessa kauppojen aukiolon laajentamista on voimakkaimmin kannattanut Päivittäistavarakauppa ry, jonka jäseninä ovat mm. suuret kaupparyhmittymät. 4 Lähes kaikki suurmyymälät kuuluvat niille. Järjestön mielestä aukiolon vapauttaminen parantaisi kaupan asiakaspalvelua, poistaisi nykyisten rajoitusten kilpailulliset eriarvoisuudet, lisäisi kokonaismyyntiä, tehostaisi kiinteistöjen käyttöä ja lisäisi kaupan työllisyyttä. Muille kaupan alan toimijoille aukioloaikojen laajentaminen ei tunnu kovin houkuttelevalta. Valtioneuvoston (2006) selonteon mukaan erikoiskaupoille sunnuntaiaukiolo ei ole ollut kannattavaa muulloin kuin joulunalusviikkoina. Myynti ei ole lisääntynyt vaan siirtynyt muilta päiviltä sunnuntaille. Ammattitaitoisen henkilökunnan aiheuttamat sunnuntaikustannukset ovat korkeat, ja niitä on voitu välttää vain pienissä liikkeissä yrittäjäperheen omin voimin. Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan kaupan alan yrittäjistä 72 % haluaa pitää nykyiset rajoitukset tai tiukentaa niitä. Vain 28 % toivoo rajoitusten poistamista kokonaan. Pienten kauppojen etujärjestöjen lisäksi kaupan alan ammattiliitot ovat yleensä vastustaneet aukioloaikojen vapauttamista. Ammattiliittojen kanta on heijastellut myymälähenkilökunnan vastustusta aukioloaikojen pidentämiselle, mikä on tullut esille monissa maissa tehdyissä tutkimuksissa. Wolterin (2001) mukaan kaupan alan sisäpiiriläiset (vakinainen henkilökunta) haluavat rajoittaa aukioloa, koska sen vapauttaminen heikentäisi heidän työolojaan. Sveitsissä tehdyn kyselytutkimuksen mukaan sisäpiiriläiset todellakin vastustivat muita enemmän aukioloaikojen pidentämistä ja olivat myös haluttomampia työskentelemään myöhään illalla ja sunnuntaisin. Kirbyn (1992) Englannissa tekemän kyselyn mukaan kaupan työntekijöistä 51 % ei ollut valmis työskentelemään lainkaan sunnuntaisin ja 21 % vain harvoin. Työntekijöiden suuri enemmistö piti sunnuntaityöskentelyä 4 Päivittäistavarakaupan kannanottoja aukiolokysymykseen löytyy järjestön kotisivuilta 4

5 haitallisena lastenhoidon sekä pari- ja ystävyyssuhteiden kannalta. Freathy ja Sparks (1993) totesivat Englannista kootun haastatteluaineiston perusteella, että sunnuntaiaukioloa kyllä kannatettiin taloudellisista syistä, mutta siellä huomattavan suuri osa sunnuntaityöntekijöistä oli nuoria ja hyvin lyhyttä (alle 10 tunnin) viikottaista työaikaa tekeviä. Suomessakin on kartoitettu useina vuosina myymälähenkilöstön mielipiteitä aukioloajoista (esim. Kinnunen ja Saarinen 2005; Kaupan työryhmä 2005, 88 89; Valtioneuvosto 2006, 45 46). Sunnuntaiaukiolon hyväksyminen on jonkin verran lisääntynyt, lähinnä taloudellisista syistä, mutta iltaaukioloon suhtaudutaan kielteisemmin erityisesti turvattomuuden ja hankalien kulkuyhteyksien takia. Perheelliset vastustavat jyrkästi sunnuntaiaukiolon laajentamista koko vuodeksi. Tuoreimmassa, Nurmelan (2007) PAMin jäsenille marraskuussa 2007 tekemässä kyselyssä 57 % pitäisi aukioloajat nykyisellään, 30 % rajoittaisi niitä nykyisestä ja 12 %:n mielestä ne voisivat olla täysin vapaat. Tärkein syy sunnuntaiaukiolon kannatukseen oli taloudellinen hyöty, seuraavaksi asioiden hoidon helpottuminen arkipäivänä. Valmius työskennellä sunnuntaina näyttää hieman kasvaneen viime aikoina. Kolmantena keskeisenä tekijänä naisten työvoimaosuuden on havaittu olevan yhteydessä kauppojen aukioloaikojen rajoittamiseen. Pilat (1997) väittää, että naisten työvoimaosuuden nousu lisää joustavampien työaikojen kysyntää. Tällöin voidaan kuitenkin epäillä, merkitseekö ilta- ja sunnuntaityöskentelyyn velvoittaminen suurempaa työaikojen joustavuutta. Price ja Yandle (1987) saivat USA:n osavaltioiden aineistolla tulokseksi, että naisten työvoimaosuuden nousu vähentää todennäköisyyttä rajoittaa aukioloa. On myös väitetty toisin päin, että aukioloaikojen pidentäminen kohottaa naisten työvoimaosuutta, koska osa-aikatyötä on enemmän tarjolla (Burda ja Weil 2005). Jacobsen ja Kooreman (2005) havaitsivat Alankomaiden kauppojen aukioloaikojen laajentamisen paitsi muuttaneen ostosten tekohetkiä myös lisänneen ostoksiin käytettyä aikaa. Thum ja Weichenrieder (1997) väittävät, että yhden palkansaajan perheet suosivat rajoituksia, koska ne pitävät hinnat alhaisina ja näillä perheillä on paljon aikaa tehdä ostoksia arkena ja päivällä. 5 Sen sijaan kahden palkansaajan perheet haluaisivat vapauttaa aukioloaikoja ajankäyttösyistä, mikä näyttäisi olevan yhdenmukaista em. tulosten kanssa, että naisten työvoimaosuuden nousu lisää kannatusta aukioloaikojen pidentämiselle. Thumin ja Weichenriederin mukaan kyse on kuitenkin myös naisten työvoimaosuuden ja aukioloaikojen vuorovaikutuksesta. Aukioloaikojen vapauttamisen kannatuksen kasvu vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, jonka ratkaisu vaikuttaa takaisin naisten työvoimaosuuteen ja työaikaan. Kauppojen laajempaa aukioloa tavataan erityisesti turistien suosimilla alueilla, ja yleensäkin sen katsotaan monesti olevan kuluttajien etujen mukaista, ts. parantavan heidän hyvinvointiaan (esim. Pilat 1997; Boylaud ja Nicoletti 2001; OECD 2003). Suomessa sunnuntaiaukiolon kannatus on viime aikoina kasvanut kuluttajien keskuudessa (Kaupan työryhmä 2005, 90; Valtioneuvosto 2006, 46 47), ja sekä kuluttaja- että kilpailuviranomaiset kannattavat vapaata aukioloa. Kauppiaiden, myymälähenkilöstön ja kuluttaja-asiakkaiden näkökulmat kohtaavat monimutkaisella tavalla kauppojen aukiolokysymyksessä. Vaikka aukioloaikojen vapauttaminen olisikin mahdollista ja useimpien asiakkaiden toiveiden mukaista, ei se välttämättä johtaisi kauppojen tosiasialliseen laajempaan aukioloon. Kosfeld (2002) viittaa Saksan kokemukseen, että jotkut kauppiaat palasivat entisiin aukioloaikoihin niiden vapauttamisen jälkeen. Syynä oli se, että tietyt kustannusrakenteet eivät salli aukioloaikojen koordinointia asiakkaiden tarpeiden kanssa. 5 Tässä ei liene tarkoitettu yksinhuoltajaperheitä. 5

6 Rajoittaako Suomen nykyinen lainsäädäntö todellisuudessa kauppojen aukioloa? Väitöskirjassaan Kajalo (2002, ) tarkasteli vapauttamisen vaikutuksia vuoden 1997 aukiolouudistuksen jälkeen. Kajalo käytti aineistoa, joka oli muodostettu tekemällä puhelinkysely 500 vähittäiskaupan kauppiaalle ja myymäläpäällikölle. Lisäksi Kajalo haastatteli kahdeksaa vähittäiskaupan ketjujohtajaa. Laajennetut aukioloajat yleistyivät nopeasti, mutta kokemukset vaihtelivat suuresti kauppojen keskuudessa. Kaikki ketjujohtajat katsoivat sunnuntaiaukiolon laajenevan ympärivuotiseksi, mikäli laki sen vain sallisi. Täydellinen aukiolojen sääntelemättömyys johtaisi ketjujohtajien mukaan myös ilta-aukiolon pidentymiseen tunnilla tai parilla ja sunnuntaiaukiolon seuraavan arkiaukiolon pituutta. Yöaukioloon ketjujohtajat eivät uskoneet kuin yksittäisissä myymälöissä. Suomessa näyttäisi siis olevan selvää tilaa kauppojen aukiolon pitenemiselle. Ferris (1990) on korostanut, että kauppojen aukioloajat ovat tyypillinen kollektiivinen hyödyke, koska myymälöissä ei ole käytännössä poissulkemisen mahdollisuutta. Tällöin voi syntyä markkinoiden epäonnistuminen: aukioloaikojen pidentämisen aiheuttamat kustannukset lankeavat (hintojen kautta) kaikille ja varsinkin niille, jotka asuvat lähellä myymälää ja voivat ajoittaa ostoksensa normaaleihin aikoihin. Toisaalta hyödyt koituvat enimmäkseen niille, jotka asuvat kauempana ja painottavat ostoksiaan uusiin aikoihin, iltoihin ja viikonloppuihin. Jos jälkimmäisten hyödyt eivät ylitä edellisten kustannuksia, niin markkinat epäonnistuvat. Ferrisin mukaan tämä on todennäköistä, koska houkutellakseen lisää asiakkaita myymälät kohdistavat huomionsa marginaaliasiakkaisiin, kun taas hyvinvointijohtopäätökset tehdään keskimääräisen asiakkaan mukaan. 6 Periaatteessa kauppiaat voisivat tehdä sopimuksen aukioloajoista, mutta se olisi liian hankalaa ja kallista lukuun ottamatta kauppakeskuksia. 7 Tehokkaampi ratkaisu on lainsäädäntö, joka määrittelee aukioloaikojen omistusoikeuden. Kuluttajista pieni osa kuuluu itse kaupan myymälähenkilöstöön. Heidän käyttäytymisensä on tärkeää kaupan alan työvoiman tarjonnan kannalta. Burda ja Weil (2005) yhdistävät kuluttajakäyttäytymisen työn tarjontaan, kun kauppojen aukioloa pidennetään. He erottavat oman (solitary) ja yhteisen (common) vapaa-ajan. Yhteisestä vapaa-ajasta koituu positiivisia ulkoisvaikutuksia kuten mahdollisuuksia tehdä jotakin yhdessä oman perheen jäsenten, ystävien ja yleensä muiden ihmisten kanssa. Kaupan aukioloaikojen rajoittaminen tekee tästä ulkoisvaikutuksesta nauttimisen helpommaksi tämän alan työntekijöiden keskuudessa. Toisaalta samanaikaisesta vapaa-ajan viettämisestä voi aiheutua myös negatiivisia ulkoisvaikutuksia esimerkiksi ruuhkautumisen muodossa. Erityisesti palvelualoille on ominaista se, että kun jotkut tekevät töitä, niin toiset samalla kuluttavat eli viettävät vapaa-aikaa. Kaupan aukioloaikojen pidentäminen merkitsee sitä, että kaupan työntekijöiden on entistä useammin työskenneltävä sellaisina aikoina, joina heidän läheisensä, ystävänsä ja yleensä muiden ihmisten tapana on viettää vapaa-aikaa. Intuitiivisesti on helppo mieltää Burdan ja Weilin (2005) formaalin mallin tulos, että jos myymälähenkilöstölle oma ja yhteinen vapaa-aika ovat komplementteja (toisiaan täydentäviä), niin kauppojen aukiolon pidentäminen johtaa yhteisen vapaa-ajan vähenemiseen ja siihen, että kuluttajat vähentävät omaa vapaa-aikaansa korvatakseen ainakin osan yhteisen vapaa-ajan menetyksestä. Jos taas oma ja yhteinen vapaa-aika ovat substituutteja (toisiaan korvaavia), niin yhteisen vapaa-ajan vähe- 6 Ferris (1991) väittää, että aukioloaikojen rajoitukset ovat perusteltuja, jos ne muodostuisivat muuten liian pitkiksi sen takia, että marginaalikuluttajat preferoivat pitempiä aukioloaikoja kuin keskivertokuluttajat. Ferrisin mallissa laajemmat aukioloajat ja lyhyemmät kauppamatkat ovat substituutteja. 7 Suomessa jotkut kauppakeskukset edellyttävät yhtenäisiä aukioloaikoja kaikilta liiketilojensa vuokraajilta. Monet erikoiskaupat eivät kuitenkaan katso voivansa toimia kannattavasti, jos niiltä edellytetään yhtä pitkiä aukioloaikoja kuin on suurmyymälöillä. Toisaalta jos suurmyymälät katsovat hyötyvänsä erikoisliikkeiden pitkästä aukiolosta, niin niiden kannattaisi subventoida tätä. Yksinkertaisinta olisi huomioida kyseinen tarve liiketilojen vuokrissa. 6

7 neminen johtaa oman vapaa-ajan lisääntymiseen. Lisäksi jos oma ja yhteinen vapaa-aika ovat läheisiä substituutteja ja yhteinen vapaa-aika on hyvin arvokasta kuluttajille, niin työtunnit vähenevät. Burda ja Weil (2005) selittävät, että aukioloaikojen rajoitukset ovat keino pyrkiä korjaamaan koordinaatio-ongelma, joka liittyy yhteiseen vapaa-aikaan, kun tämä ei ole markkinoilla kaupattava hyödyke. Tämä heijastelee Ingenen (1986) mainitsemaa ay-liikkeen yleistä perustelua, että sunnuntaiaukiolon kieltäminen edistää perhesiteitä antamalla vähittäiskaupan työntekijöiden ja asiakkaiden viettää aikaa läheistensä ja ystäviensä kanssa. Sunnuntaiaukiolon rajoituksilla on kaksi välitöntä vaikutusta Ingenen (1986) mukaan. Ensinnäkin ne pienentävät kuluttajien kokemaa ns. temporaalista hyötyä pakottamalla jotkut ostot tapahtumaan epäoptimaaliseen aikaan: ilmeisesti työssäkäyvät naiset ja sinkut kokevat eniten hyödyn menetystä. Lisäksi hyödyn menetys on suurin niiden hyödykkeiden kohdalla (esimerkiksi huonekalut), jotka yleensä ostetaan yhdessä kuin niiden hyödykkeiden (esimerkiksi itsehoitotarvikkeet), jotka yleensä ostetaan yksin. Toiseksi sunnuntaiaukiolon rajoitukset alentavat kauppiaiden kokonaiskustannuksia, koska ei synny kustannuksia myymälän pitämisestä avoinna yksi päivä pitempään. 8 Edellä todettiin, että Kajalon (2002) haastattelututkimuksen mukaan Suomessa kaupan aukioloaikojen vapauttaminen johtaisi niiden tosiasialliseen pitenemiseen. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että aukioloaikojen vapauttaminen johtaisi niiden pitenemiseen tai kuluttajille optimaaliseen pituuteen. Sekä Wenzelin (2007) että Shyn ja Stenbackan (2006, 2007) malleissa aukioloaikojen vapaa tarjonta on liian alhainen sosiaalisen optimin kannalta. Syy on se, että yksityiset kauppiaat eivät sisäistä niitä kustannuksia, joita aiheutuu sellaisille yksittäisille kuluttajille, jotka eivät syystä tai toisesta voi käydä kaupassa itselleen parhaaseen aikaan. Tällöin sosiaalisesti hyödyllinen sääntely ei suinkaan rajoittaisi aukioloaikoja vaan määräisi minimiaukioloajat. Tässä sosiaalisen optimin arvioinnissa sivuutetaan kuitenkin ne kustannukset, joita koituu kaupan työntekijöille, jotka joutuisivat työskentelemään itselleen epämukavina aikoina. Aukioloaikojen rajoittaminen ei ole ainoa mahdollinen markkinaratkaisu. Jos näet otetaan huomioon mahdollisuus, että aukioloaikojen pidentäminen houkuttelee enemmän ostajia, niin hinta voi nousta ja tehdä pitemmät aukioloajat kannattaviksi. Monopoli voi vaikuttaa hintaan, ja Clemenzin (1994) teoreettisessa mallissa monopoli pitääkin myymälän auki pitempään kuin on sosiaalisesti optimaalista. Näin ei kuitenkaan välttämättä käy. Kilpailullisilla markkinoilla aukioloajat ovat lyhyempiä. 9 Kaupan työryhmän (2005) arviossa suuri osa kuluttajista piti sunnuntaiaukiolon laajentamista kokovuotiseksi melko tärkeänä. Tästä huolimatta työryhmä ei usko uudistuksen lisäävän kuluttajien ostamista merkittävästi: Ostomahdollisuuksia on tänä päivänäkin olemassa niin runsaasti, että sunnuntaimyynnin vapauttaminen olisi pitkällä tähtäimellä pois muiden päivien myyntivolyymista. Syyskuussa 2007 tehdyn kyselyn mukaan (Minkkinen 2007) yli puolet suomalaisista (56 %) piti sunnuntaiaukioloa erittäin tai melko tarpeellisena. Tulos oli sama kuin vuonna Sunnuntaiaukiolon laajentaminen ympärivuotiseksi sai aikaisempaa enemmän kannatusta. Elintarvikemyymälöiden sunnuntaiaukiolon laajentamista ympärivuotiseksi kannatti 51 prosenttia, kun kannattajia vuonna 2006 oli 46 prosenttia. Kaikkien vähittäiskaupan myymälöiden sunnuntaiaukiolon laajentamisen kannatus oli sekin noussut. Aukiolon kannalla oli 47 prosenttia vastaajista ja sitä vastaan 50 prosenttia. Vuonna 2006 vastaavat prosenttiosuudet olivat 41 ja Clemenz (1994) viittaa saksalaiseen ja itävaltalaiseen lakiperusteluun, jolla aukioloaikojen rajoittaminen nähdään tarpeelliseksi estämään taloudellisesti perusteettoman pitkät aukioloajat. 9 Ns. kilpailutettavilla (contestable) markkinoilla saattaa toimia harvoja tai vain yksi myyjä (monopoli), mutta pelkkä uhka kilpailijan ilmaantumisesta pitää hinnat kurissa. Tämä saattaa vaikuttaa myös aukioloaikoihin. 7

8 Kauppojen aukiolon työllisyysvaikutukset riippuvat toki myös monesta muusta tekijästä kuin kotitalouksien työntarjontapäätöksistä. On syytä katsoa mm. vaikutuksia myyntiin, myymälärakenteeseen ja tuottavuuteen. Boylaud ja Nicoletti (2001) mainitsevat yhteenvedossaan, että hyödyt tulevat pääsääntöisesti skaalatuottojen mahdollistamasta kustannustehokkuudesta suurissa myymälöissä (mikä osittain kumoutuu kustannusten nousulla pienissä myymälöissä), tuotevalikoiman laajennuksesta sekä tuote- ja työntekijämarkkinoiden kustannusten laskusta (liittyen uusien myymälöiden syntyyn ja työntekijöiden neuvotteluvoiman heikkenemiseen osa-aikaisen työllisyyden kasvun johdosta). Työllisyysvaikutukset on osoitettu olevan merkittäviä vertailemalla työllisyyskehitystä yhdessä maassa ennen ja jälkeen sääntelyn (esim. Alankomaissa) sekä aukioloaikojen suhteen liberaalien ja konservatiivisten maiden välillä. 3. Aukioloaikojen pidentämisen vaikutuksia 3.1. Kynnysvaikutus Miten vähittäiskaupan aukioloaikojen pidentäminen vaikuttaa tämän alan työllisyyteen? Ehkä kaikkein yksinkertaisin vastaus olisi, ettei se vaikuta mitenkään, koska ei ole mitään syytä olettaa kaupan myynnin muuttuvan - se vain jakaantuu pitemmälle aukioloajalle. Koska työvoimatarve on tiiviissä yhteydessä myynnin volyymiin, ei työllisyyskään muutu. Vastaväitteenä on esitetty, että työvoimatarve on yhteydessä myynnin ohella myös aukioloaikoihin, koska kaikkina aikoina tarvitaan ainakin yksi työntekijä valvomaan myymälää ns. kynnystyövoimavaikutus (esim. Nooteboom 1983; Gradus 1996; Skuterud 2005). Näin ollen aukioloajan pidentäminen lisää työvoiman tarvetta, vaikka myynti ei muuttuisikaan. Isoissa myymälöissä kynnystyövoimaa tarvitaan enemmän kuin yhden henkilön verran. Nämä väitteet ovat sovitettavissa yhteen, jos voidaan ratkaista se, madaltaako aukioloajan pidentäminen entisiä ruuhkahuippuja ja missä määrin tämän seurauksena on mahdollista siirtää työvoimaa ruuhka-ajoista niihin aikoihin, joihin aukioloa on pidennetty. Jos tämä onnistuu täydellisesti, niin työvoimatarve ei muutu lainkaan. Gradus (1996) ja Skuterud (2005) eivät ota tätä mahdollisuutta huomioon. Nooteboom (1983) viittaa myös aikaisempiin laajoihin empiirisiin tutkimuksiin, joissa on osoitettu, että aukioloaikojen pidentäminen johtaa kynnystyöpanoksen kasvuun, prosentuaalisesti yhtä paljon. Tästä seuraa kustannusten nousu ja työn tuottavuuden aleneminen. Vaikutus pieniin myymälöihin on prosentuaalisesti suurempi kuin isoihin myymälöihin Vaikutus kustannuksiin, kilpailuun ja hintoihin Kauppojen aukiolon laajentamisen työllisyysvaikutukset riippuvat oleellisesti siitä, miten käy myymälöiden kustannuksille ja hinnoille. Tässä yhteydessä kilpailutilanteen muotoutumisella on myös suuri merkitys. Kauppojen aukiolon pidentämisen vaikutukset hintatasoon voidaankin jakaa kustannus- ja kilpailuvaikutuksiin (Ingemarsson ja Skedinger 1992). Joidenkin kyselytutkimusten mukaan kuluttajien keskuudessa on ollut vallalla käsitys, että aukioloaikojen laajentaminen nostaisi hintoja. Thum ja Weichenrieder (1997) kertovat saksalaisten ja sveitsiläisten kuluttajien vastustuksesta, koska he pelkäsivät hintojen nousevan. Myös Burda ja Weil 8

9 (2005) viittaavat Italiassa, Saksassa ja Sveitsissä tehtyihin kyselytutkimuksiin, joissa kuluttajat ovat pelänneet, että aukioloaikojen vapauttaminen johtaisi hintojen nousuun. Yllä mainittu kynnysvaikutus on yksi mahdollinen syy kustannusten ja hintojen nousuun (Nooteboom 1983; Pilat 1997). Sikäli kuin kauppiaat voivat vaikuttaa hintoihin, niin nousseita kokonaiskustannuksista voi seurata hintojen nousua ja sitä kautta myynnin laskua. Vaikutus kustannuksiin ja hintatasoon on kuitenkin teoriassa epäselvä, koska se riippuu myös pääoman käyttöasteen noususta, joka alentaa kustannuksia. Kapasiteettikustannukset ovat lyhyellä aikavälillä kiinteitä, mutta pitemmän päälle niitä voidaan alentaa, koska huippuaikojen tasoittuminen vähentää kapasiteetin tarvetta. Myös työvoiman käytön uusi jakaantuminen (ruuhkien pienentyessä, pitemmälle ajalle ja helpommin osa-aikatyöntekijöitä hyödyntäen) on omiaan alentamaan kustannuksia ja hintoja. Ajan mittaan kustannuksia alentavat tekijät saattavat suosia isoja myymälöitä, mikä johtaa kilpailun heikkenemiseen ja sitä kautta hintojen nousuun. Toisaalta kilpailu voi kiristyä, kun pitemmät aukioloajat lisäävät kuluttajien käytössä olevaa etsintäaikaa. He voivat käyttää enemmän aikaa kaupoissa kiertämiseen ja hintojen vertailuun, joten he voivat ostokäyttäytymisellään painostaa kauppoja alentamaan hintojaan kohti matalinta tasoa. Näin ollen myös kilpailuvaikutus hintoihin on teoreettisesti epäselvä. Useissa teoreettisissa tutkimuksissa on johdettu tulos, että aukioloaikojen vapauttaminen nostaa hintoja. Esimerkiksi Kay ja Morris (1987), Ingene (1986) ja Ferris (1990) pitävät mahdollisena, että kilpailu johtaa aukiolon pidentämiseen kalliisiin aikoihin kuten iltoihin ja sunnuntaipäiviin, mikä kohottaa kustannuksia ja hintoja. Tämä riippuu keskeisesti kustannus- ja markkinarakenteesta sekä siitä, miten paljon kuluttajat preferoivat sunnuntaikaupankäyntiä. Wenzelin (2007) mallissa aukioloaikojen vapauttamisen seurauksena pitkällä aikavälillä vähittäiskaupan keskittyneisyys kasvaa, mikä johtaa hintojen nousuun. Inderstin ja Irmenin (2005) teoreettinen tutkimus käsittelee aukioloaikojen vapauttamisen vaikutuksia hintoihin ja voittoihin epätäydellisen kilpailun tilanteessa, jolloin markkinoilla on ainoastaan kaksi kauppaa (duopoli). He osoittavat, että aukioloaikojen vapauttaminen saattaa nostaa hintoja. Myös De Meza (1984) osoittaa, että epätäydellisen kilpailun vallitessa aukioloaikojen säätely voi itse asiassa synnyttää enemmän kilpailua ja alentaa hintoja - siis aukioloaikojen vapauttaminen saattaa nostaa hintoja. Nooteboom (1983) puolustaa voimakkaasti näkemystä, että aukioloaikojen piteneminen on haitaksi pienille myymälöille. Ferris (1991) sekä Morrison ja Newman (1983) esittävät myös empiiristä evidenssiä, että pienet myymälät hyötyvät säätelystä. Heidän tuloksensa liikkeiden lukumäärän suhteen eivät sen sijaan ole yksiselitteisiä. Tullockin (1975) mukaan sunnuntaiaukiolon kieltäminen kohottaa ensin monopolivoittoja, mutta sitten kauppojen määrä kasvaa ja voitot palaavat normaaleiksi. Moorhousen (1984) empiirinen tutkimus osoitti kuitenkin, että USA:ssa niissä osavaltioissa, joissa on tiukemmat aukiolosäännökset, myymälöitä on vähemmän ja isojen myymälöiden osuus on pienempi. Tanguay et al. (1995) ovat huomauttaneet, että vähittäiskaupan hyödykkeen hinnalla on itse asiassa kaksi komponenttia: varsinainen hinta ja ostoksiin käytetty aika. Aukioloaikojen vapauttaminen lyhentää keskimääräistä ostoksiin tarvittavaa aikaa. Ostoksiin käytettävä matka-aika on pienille (lähi)myymälöille lyhyempi kuin keskimäärin kauempana sijaitseville suurille myymälöille, mutta hyödykkeiden hinnat ovat keskimäärin matalampia isoissa myymälöissä. Aukioloaikojen vapauttaminen mahdollistaa sen, että jotkut kuluttajat siirtyvät pienistä myymälöistä isoihin, mikä nostaa isojen myymälöiden hintoja ja alentaa pienten myymälöiden hintoja. Pieni empiirinen malli vahvisti vaikutuksen isoille myymälöille. Tanguay et al. (1995) tekivät kyselyn pikkukauppiaiden keskuu- 9

10 dessa Quebecin sillä alueella, jolla he tutkivat isojen myymälöiden hintoja vuonna 1990 tapahtuneen aukioloaikojen vapautuksen (keskiviikkoillat ja sunnuntai) jälkeen. Useimmat pikkukauppiaat olivat kokeneet myyntinsä heikkenevän, ja suuri osa heistä oli reagoinut tähän hinnanalennuksilla. Lisäksi useat myymälät alueella olivat lopettaneet. Morrison ja Newman (1983) puolestaan tarkastelevat asiaa kuluttajien näkökulmasta. He olettavat, että kuluttajat pyrkivät minimoimaan ostostensa teosta aiheutuvat kokonaiskustannukset, jotka koostuvat ostettujen tuotteiden hinnoista, matkakustannuksista ja ajanmenetyksestä. Morrisonin ja Newmanin malli olettaa, että pienet kaupat sijaitsevat lähempänä kuluttajia kuin suuret kaupat, jolloin matkakustannukset pieniin kauppoihin ovat pienemmät kuin suuriin kauppoihin. Toisaalta pienten kauppojen hintataso on korkeampi kuin suurten. Siten kuluttajan ostosten määrä vaikuttaa kaupan valintaan: mitä suurempi ostosten määrä sitä kannattavampaa on matkustaa kauemmas suuriin kauppoihin. Kauemmas matkustaminen on kuitenkin kuluttajalle sopivinta ilta-aikana. Näin Morrison ja Newman päätyvät oletukseensa, että ilta-aukiolon salliminen olisi nimenomaan suurten kauppojen edun mukaista. Scheele (1999) kertoo kuitenkin IFO-instituutin Saksassa tekemästä laajasta kyselystä, jossa kuluttajista vain puolet hyödynsi ilta- ja lauantai-iltapäiväaukioloaikoja, ja he preferoivat noina aikoina pienempiä kauppoja keskustassa. Tanguayn et al. (1995) empiiriset tulokset Kanadan aukioloaikojen vapauttamisen vaikutuksista vuonna 1990 viittasivat siihen, että isoissa kaupoissa hinnat nousivat ja ne ylläpitivät laajoja aukioloaikoja. Isojen myymälöiden hintojen nousun takana näytti olleen kysynnän kasvu eikä niinkään kustannusten nousu. Alankomaista on saatu hieman evidenssiä siitä, että sunnuntaiaukiolon salliminen nostaa hintoja, koska työvoimakustannukset ovat korkeammat (Dijkgraaf ja Gradus 2004). Kayn ja Morrisin (1987) esittämä empiirinen evidenssi Isosta-Britanniasta osoitti kuitenkin, ettei näin käynyt, vaan aukioloaikojen vapauttaminen johti kustannusten ja hintojen alenemiseen. Myös aukioloaikojen vapauttamisen kustannuksia alentavia vaikutuksia on tarkasteltu useissa tutkimuksissa. Vaikka aukiolon pidentäminen nostaa kustannuksia, koska iltojen ja pyhien työvoimakustannukset ovat korkeammat, kaupat voivat palkata nuoria ja osa-aikaisia, joiden palkat ovat alempia (Bernardt 1997). Freathyn ja Sparksin (1993) tekemän kyselytutkimuksen mukaan juuri Isossa-Britanniassa näin on tehtykin huomattavassa määrin. Tanguay et al. (1995) viittaavat Quebecissa haastattelemiinsa ruokakaupan johtajiin, joiden mukaan aukioloaikojen vapauttamisen ansiosta voitiin siirtää työvoimaa muilta viikonpäiviltä sunnuntaille ja rekrytoida osa-aikaisesti työskenteleviä opiskelijoita matalammilla palkoilla. Nämä johtajat olivat jopa sitä mieltä, että tulisi kalliimmaksi sulkea sunnuntaisin. Se alentaa pääomakuluja ja varastointikustannuksia. Ruotsalaisessa empiirisessä tutkimuksessa (SOU 1991) 10 %:n laajennus aukioloaikoihin alensi hintoja 0,3 % Myyntivaikutus Aukioloaikojen vapautus voi muuttaa kokonaiskysyntää ja kauppojen myyntiä joko sen aiheuttaman hintojen muutoksen seurauksena tai siten, että laajemmat aukioloaikojat ja/tai tungoksen väheneminen houkuttelee lisää asiakkaita. Lisämyynti voisi tulla sitä kautta, että asiakkaat lisäävät kulutustaan tai korvaavat muuta kulutustaan (esimerkiksi ravitsemusliikkeissä) kauppaostoksilla tai kun pidemmät aukioloajat houkuttelevat turisteja ja rajaseuduilla naapurimaista tulevia asiakkaita. Luonnollisesti jo pelkkä aukioloajan pidentäminen voi lisätä myyntiä, mutta vaikutus suurenee, jos samalla hinnat alenevat. Ingenen (1986) empiirisessä tutkimuksessa USA:n aineistolla aukioloaikojen rajoittaminen ei vaikuttanut vähittäiskaupan kokonaismyyntiin, mutta se vaikutti myynnin rakenteeseen. Se vaikutti 10

11 positiivisesti etenkin vaate- ja huonekalukauppaan sekä negatiivisesti tavaratalo- ja sekatavarakauppaan. Ruotsalaisessa empiirisessä tutkimuksessa (SOU 1991) 10 %:n laajennus aukioloaikoihin johti 0,5 %:n lisäykseen myynnissä. Bernardt (1997) esitteli Alankomaille laadittua empiiristä mallia, jossa aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen substituutio muiden palvelujen suhteen (esimerkiksi ruokakauppa vs. pikaruokapaikat) tuotti pienen lisäyksen vähittäiskaupan myynnissä. Mallissa lyhyen aikavälin työllisyyden lisäys oli 1,8 %. Isoilla myymälöillä lisäys oli suurin (3,1 %), mutta myös pienet myymälät saavuttivat vähäisen (0,6 %) lisäyksen. Lyhyellä aikavälillä uudet aukioloajat saattavat lisätä kulutusta enemmän kuin keskipitkällä aikavälillä. Isot liikkeet hyötyvät enemmän keskipitkällä aikavälillä, joten työllisyyskin kasvaa niissä enemmän. Nooteboom (1983) on osoittanut, että myynnin ja työtuntien välillä on lineaarinen yhteys silloin, kun aukioloaika, palvelupisteiden määrä, tuotevalikoima ja palvelutaso pysyvät samoina. Tämä on myös vahvistettu monissa empiirisissä tutkimuksissa. Johtaako myynnin kasvu myös työllisyyden kasvuun? Myynnin kasvu voi johtaa työvoiman kysynnän kasvuun vähittäismyynnin tuotantofunktion kautta. Vaikutus riippuu paitsi siitä, kuinka paljon sunnuntaiaukiolo lisää myyntiä, myös siitä, kuinka paljon työpanos reagoi myynnin kasvuun sekä työllisyyden ja työtuntien rajatuotoksista. Skuterud (2005) on osoittanut yksinkertaisessa kustannusten minimointitehtävässä, että jos tuotantofunktio on multiplikatiivisesti separoituva työllisyyden ja työtuntien suhteen 10, niin ainoastaan työllisyys riippuu myynnistä. Näin ollen myymälöiden optimaaliset keskimääräiset viikkotyötunnit ovat vakio kuten hänen käyttämässään Kanadan tilastoaineistossa näyttääkin olevan Tuottavuusvaikutus Kauppojen myynnin ja työpanoksen välistä suhdetta kutsutaan usein kaupan alan työn tuottavuudeksi. 11 Aukioloaikojen rajoittaminen merkitsee säätelyä, jonka on yleensä katsottu vaikuttavan haitallisesti kaupan alan työn tuottavuuteen ja sen kasvuun. Sääntely voi vähentää kaupan myyntiä ja/tai suosia pienmyymälöitä, jotka ovat tuottavuuden kannalta liian pieniä (Nooteboom 1983; Pohjola 2007). Olettakaamme tuotantofunktio normaaliin tapaan sellaiseksi, että työn rajatuotos on vähenevä, so. työpanoksen peräkkäiset yhtä suuret lisäykset (vast. vähennykset) johtavat yhä pienempiin myynnin lisäyksiin (vast. yhä suurempiin myynnin laskuihin). Tällöin jos aukioloaikojen pidentäminen tasoittaa ruuhkahuippuja, niin seurauksena on negatiivinen tuottavuusvaikutus (Thurik 1984; Gradus 1996). Ruuhkahuippujen korkea työn tuottavuus häviää, ja matalamman myynnin aikojen alhainen työn tuottavuus valtaa alaa. Annetulla myyntimäärällä työpanoksen kysyntä on silloin suurempi. 12 Ruotsalaisessa empiirisessä tutkimuksessa (SOU 1991) aukioloaikojen laajennus johti työllisyyden ja myynnin välisen suhteen alenemiseen, mikä on vastoin em. negatiivista tuottavuusvaikutusta.. 10 Tuotantofunktiossa myynti riippuu (mm.) kokonaistyöpanoksesta, mutta multiplikatiivinen separoituvuus tarkoittaa sitä, että kerrotaan keskenään työllisyyden funktio ja keskimääräisen työajan funktio, ja työllisyys ja työaika eivät vaikuta toisiinsa. Yksinkertaisimmillaan formaalisti m = f(n)g(a), missä m = myynti, n = työllisyys ja a = keskimääräinen työaika sekä f ja g ovat funktioita. 11 Tässä ei ole tarkkaan ottaen kyse oikeasta tuottavuudesta, joka olisi kaupan arvonlisäyksen ja työpanoksen välinen suhde. 12 Myynnin volyymi ei kuitenkaan välttämättä ole annettu. Jos aukiolon laajentaminen johtaa kustannusten ja hintojen nousuun, niin myynti vähenee. 11

12 Sunnuntaiaukiolo tehostaa myymälätilojen ja muun pääoman käyttöä, ja on mahdollista, että optimaalinen myymäläkoko pienenee, kun ruuhka-ajat helpottavat. Jos nämä kustannussäästöt ylittävät sunnuntaiaukiolon kustannuslisäyksen, niin kauppiaat kokevat kannattavaksi lisätä sunnuntaiaukioloa, vaikka heidän tulonsa eivät kasvaisikaan. Sunnuntaiaukiolosta pidättymiseen voi myös liittyä riski menettää liian paljon asiakkaita muille kauppiaille. Burdan ja Weilin (2005) mallissa tämä johtaa siinä mielessä tuhoisaan kilpailuun kauppiaiden kesken, että he pitävät myymälänsä auki liian pitkään, mikä alentaa tuottavuutta ja nostaa hintoja. 4. Työllisyysvaikutukset empiirisiä tutkimustuloksia Vaikka kauppojen aukiolorajoitusten lieventämisen työllisyysvaikutuksista ei Suomessa ole tehty varsinaista tieteellistä tutkimusta, on niistä esitetty joitakin arvioita. Ensimmäiset selvitykset ovat vuodelta Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön tuolloin teettämän arvion mukaan aukioloaikojen vapauttamisen nettovaikutus olisi uutta työpaikkaa kokoaikaisina työntekijöinä laskettuna (Kotisalo ja Mäkinen 1996). Arvio perustui kuitenkin hyvin suppeisiin kuluttajien, kauppiaiden ja asiantuntijoiden haastatteluihin. Lehtosen (1996) arvio uusien työpaikkojen määrästä ( ) oli samaa suuruusluokkaa, mutta samalla kaupan rakennemuutoksen myötä katoaisi vanhaa työpaikkaa. Tämä arvio ei perustunut edes haastatteluaineistoon. Kajalo (1991) tarkasteli aukiolojen sääntelystä luopumisen vaikutuksia vertailumenetelmällä. Hän pohjasi tarkastelunsa pitkälti Ruotsissa vapaista aukioloajoista saatuihin kokemuksiin. Hän totesi, että myös vertailumenetelmään liittyvät omat ongelmansa. Ajassa tapahtuneen muutoksen selvittämisessä ennen-jälkeen-vertailulla suurin ongelma on muiden muutosten erottaminen aukiolojen vapauttamisen aiheuttamista muutoksista. Esimerkkinä tällaisista muista vähittäiskauppaan vaikuttaneista muutoksista sekä Ruotsissa että Suomessa Kajalo mainitsi kaupungistumisen, elintason nousun ja itsepalvelun lisääntymisen. Rinnakkaisvertailussa verrattiin keskenään kahta aluetta, joissa vain toisessa on aukiolorajoituksia. Ruotsissa aukioloaikojen sääntelystä luovuttiin käytännössä kokonaan 1970-luvulla. Sääntelystä luopumisen jälkeen erikoistavarakaupan viikkoaukiolomäärät Ruotsissa ovat säilyneet lähes ennallaan, vaikka sunnuntaiaukiolo onkin yleistynyt. Sen sijaan päivittäistavarakaupan viikkoaukiolo on hieman lisääntynyt uudentyyppisten palvelu- eli convenience store-päivittäistavaramyymälöiden synnyn myötä. Ne ovat edellyttäneet laajempia aukioloaikoja, lähinnä sunnuntaiaukioloa, myös vanhoilta myymälätyypeiltä. Helsingin ja Tukholman tavaratalojen viikkoaukioloaikoja vertailemalla Kajalo (1991) havaitsi vapaista aukioloajoista huolimatta viikkoaukioloajan olevan itse asiassa lyhyempi Tukholmassa kuin Helsingissä. Kajalon tulkinnan mukaan aukioloaikojen sääntelyssä etenkään erikoistavarakaupan osalta ei näytä olevan kyse viikkoaukiolon vähentämisestä vaan aukioloaikojen ohjaamisesta tiettyihin ajankohtiin. Kajalo pohtikin, selviävätkö tukholmalaiset tavaratalot vähemmällä viikkoaukiololla saadessaan sijoittaa aukiolonsa asiakkaiden kannalta parhaisiin ajankohtiin. Tarkastelemalla sunnuntaina auki olleiden päivittäistavaramyymälöiden myynnin, asiakasmäärien ja tehtyjen työtuntien osuutta eri viikonpäivinä Ruotsissa syksyllä 1989 Kajalo (1991) totesi sunnuntaiaukioloa käytettävän Ruotsissa harkitusti: myynnin ja asiakasmäärien tulee olla riittävän suurta ja työvoiman käytön riittävän pientä sunnuntaisin. 12

13 Kajalo (1991, ) arvioi aukiolorajoitusten (tai niiden poistamisen) vaikutukset vähittäiskaupan liikevaihtoon ja myyntiin vähäisiksi. Arvio ei nojautunut hänen omaan empiiriseen tutkimukseensa. Perusteluna hän käytti turismiin liittyvän ostamisen olevan vähittäiskaupan kannattavuuden kannalta marginaalista. Kajalo ei myöskään uskonut aukioloja todennäköisimmin pidentävien päivittäistavarakauppojen pystyvän kasvattamaan päivittäistavaroiden myyntiä kovinkaan paljoa. Lisäksi Kajalo uskoi muusta kulutuksesta (esim. ulkomaanmatkat) että säästämisestä odotettavissa olevan siirtymän vähittäiskaupan kulutuksen olevan vähäisen. Kansainvälisiä empiirisiä tutkimustuloksia kaupan aukioloaikojen laajentamisesta on varsin niukalti. Pääosin ne viittaavat myynnin ja työllisyyden vähäiseen lisääntymiseen. Hyvä esimerkki on Australian Tuottavuuskomitea (Productivity Commission 1999, 258), joka arvioi käytössään olleiden empiiristen selvitysten perusteella, että kaupan myynti ja työllisyys ovat lisääntyneet aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen. 13 Esimerkiksi Victorian osavaltiossa myynti oli kasvanut 0,6 % ja työllisyys 2 %. Ruotsalainen komiteamietintö (SOU 1991) sisältää poikkileikkaustutkimuksen, jossa ei voida huomioida kilpailuvaikutuksia eli kaupan alan rakenne on vakio. Aineisto kerättiin päivittäistavarakaupasta kahden viikon aikana vuoden 1989 lokakuussa. Ruotsissa 1972 tapahtuneen aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen keskimääräiset aukioloajat nousivat 1970-luvun alun 53 tunnista 63 tuntiin vuonna Hypermarketit ja tavaratalot laajensivat aukioloaan keskimäärin kuudella tunnilla ja supermarketit keskimäärin kymmenellä tunnilla, kun aukiolo vaate- ja huonekalukaupoissa muuttui vain vähän. Vuonna 1989 useimmat (80 %) tavaratalot ja hypermarketit olivat avoinna sunnuntaisin. Supermarketeista sunnuntaisin avoinna oli 54 %. Liikevaihto kasvoi Ruotsissa viidellä prosentilla aukioloaikojen vapauttamisen vaikutuksesta. Hinnat laskivat 0,6 %, ja voitot 3,6 %. Työllisyys kasvoi 1,5 %. Tämän seurauksena tuottavuus (liikevaihto/työntekijä) kasvoi merkittävästi. Laajentuneet aukioloajat ja samanaikainen tuottavuuden kasvu eivät viittaa viikkoaukiolon pidennyksen ja sunnuntaiaukiolon nostaneen hintoja. Päinvastoin, aukioloaikojen laajennus asetti laskupainetta kuluttajahinnoille. Toinen merkittävä sääntelystä luopumisen seuraus Ruotsissa oli vähittäiskaupan rakennemuutos luvun puolivälistä supermarkettien, tavaratalojen ja hypermarkettien lukumäärä pienentyi noin myymälästä myymälään. Hypermarkettien ja suurien supermarkettien markkinaosuus kasvoi voimakkaasti aukiolojen vapautuksen seurauksena. Pienet ja keskisuuret supermarketit (ja tavaratalot) olivat aukioloaikojen vapauttamisen suurimpia häviäjiä markkinaosuuksilla mitattuna. Convenience-store -tyyppiset palvelumyymälät ja huoltamoiden yhteydessä sijaitsevat myymälät olivat markkinatulokkaita vapautuksen seurauksena. Vertailevalle empiiriselle tutkimukselle on saatavissa sopivaa aineistoa Yhdysvaltain osavaltioista, joissa on yhtäältä vapautettu kauppojen aukioloaikoja ja toisaalta yhä merkittäviä eroja niiden suhteen. Burda ja Weil (2005) käyttivät Yhdysvaltain osavaltioiden aineistoa vuosilta Tut- 13 Nämä vaikutukset riippuvat luonnollisesti siitä, millaisista aukioloajoista lähdettiin liikkeelle ja kuinka pitkälle niiden laajentaminen sallittiin. Tässä yhteydessä ei käydä läpi tällaisia yksityiskohtia, joten esitettävä yhteenveto on vain suuntaa antava. 14 Tutkimus hyödynsi kahta eri aineistoa. Regional Economic Accounts sisältää osavaltioista vuosihavainnot koko- ja osa-aikatyöllisistä, heidän ansiotuloistaan, sektoreittaiset nimelliset ja reaaliset arvonlisäykset ym. Erityisesti tämä aineisto oli saatavana vähittäiskaupalle, ja sen perusteella muodostettiin paneeliaineisto 50 osavaltiolle. US Current Population Survey (CPS) ajalta kullekin osavaltiolle ja vuodelle sisältää muuttujat vähittäiskaupan työllisyys, osaaikatyöntekijöiden osuus, tavarataloissa ja postimyynnissä työskentelevien osuus sekä nimellinen tuntipalkka. Tämän 13

14 kimuksessa ei voitu ottaa huomioon kaikkia pieniä muutoksia lainsäädännössä, joten siinä käytettiin kahdeksaa eri dummy-muuttujaa - esimerkiksi kunakin vuonna merkittiin, oliko aukiololainsäädäntö, tiukkaa, keskivahvaa vai lievää. Burdan ja Weilin (2005) empiiriset tulokset viittaavat siihen, että aukioloaikojen rajoittaminen vähentää ruoka-, vaate- ja sekatavarakaupan työllisyyttä, mutta huonekalukaupassa ei näy vaikutusta. Eri osavaltioissa kaupan aukioloaikojen säätelyyn voivat vaikuttaa erilaiset tekijät. Kun otettiin huomioon tällainen säätelyn endogeenisuus instrumenttimuuttujien avulla 15, niin säätelyn työllisyysvaikutus oli merkitsevä ja voimakkaan negatiivinen, mutta palkka- ja hintavaikutukset eivät sitä olleet. 16 Tuottavuusvaikutus oli negatiivinen. Aukioloaikojen rajoittamiseen liittyy lyhyemmät työajat, joten niiden vapauttamisen voidaan odottaa johtavan osa-aikatyön vähenemiseen. Myös Kanadan provinssit tarjoavat sopivaa vertailuaineistoa aukioloaikojen laajentamisen vaikutusten tutkimiseksi. Skuterud (2005) keräsi niistä tiedot sunnuntaiaukiolon vapauttamisista vuosilta ja käytti näihin liittyviä dummymuuttujia identifioimaan työllisyysvaikutukset. Yhtenä ongelmana tässä oli, ettei kauppojen tosiasiallinen sunnuntaiaukiolon laajeneminen tapahtunut välttämättä samaan aikaan kuin säädösten muutokset. Toinen ongelma oli, etteivät sunnuntaiaukiolon rajoitukset olleet koskaan koskeneet kaikentyyppisiä myymälöitä. Kolmanneksi jo ennen vapautusta rajoituksista oli luistettu monissa provinsseissa. Näistä syistä voi syntyä mittausvirhettä, ja tutkimuksessa saadut estimaatit saattavat aliarvioida todellisia työllisyysvaikutuksia. Niinpä Skuterud rajasi estimoinnit sellaisiin provinsseihin, joissa tapahtui tosiasiallista aukioloaikojen laajentumista niiden vapauttamisen yhteydessä. Kuitenkin koska ei ole saatavilla tietoja päivittäisistä aukioloajoista, ei ole selvää, missä provinsseissa tapahtui aukioloaikojen laajentumista niinpä tosiasiallista laajentumista testattiin ekonometrisellä mallilla. Skuterud (2005) käytti ensin yksinkertaista mallia 17 arvioimaan sunnuntaiaukiolon sallimisen vaikutuksia työtunteihin ja työllisyyteen Kanadan aineistolla. Kontrolliryhmässä ei ollut toisin kuin olisi toivottavaa niitä provinsseja, joissa sunnuntaiaukioloa ei oltu avattu, vaan loput palvelusektorista. 18 Työllisyysvaikutukset olivat selvästi positiivisia. Vaikutukset työtunteihin olivat positiivisia lukuun ottamatta sellaista rajattua aineistoa, joka sisältää tavaratalomyynnin pl. elintarvikkeet, kulkuneuvot ja alkoholimyymälät ja jossa työtuntivaikutusta ei ollut lainkaan. 19 Työllisyysvaikutukset olivat pienehköt mutta siinä määrin suuremmat kuin työtuntivaikutukset, että sunnuntaiaukiolon avaamisen aiheuttama työvoimatarve tyydytettiin selvästi enemmän lisätyövoimalla kuin tunneilla. Esimerkiksi koko Kanadan vähittäiskaupan kattavassa aineistossa sunnuntaiaukiolon työllisyysvaikutus oli 4,3 %. Kyseessä on ilmeisesti alaraja näille vaikutuksille, koska estimointi rajattiin vain niihin kolmeen provinssiin, joissa sunnuntaiaukiolo oli vapautettu koko vuodeksi. Tämä estimointi on kuitenkin kyseenalainen, koska kaupan ja muun palvelusektorin työllisyys oli voinut kehittyä eri suuntiin muistakin syistä kuin kaupan aukiolon vapauttamisen takia. aineiston perusteella oli mahdollista estimoida aukiolorajoitusten vaikutuksia (ns. redusoidun muodon) malleilla, joissa yksittäinen havainto oli yksilö. 15 Burda ja Weil (2005) ottivat huomioon aukiolosäätelyn endogeenisuuden sellaisilla instrumenttimuuttujilla kuin demokraattien kannatus, uskonnollisuus ym.. Tämäntyyppisiä muuttujia olisi vaikea käyttää Suomessa, koska meillä ei esiinny merkittävää aukioloaikojen alueellista vaihtelua em. syistä. 16 On mahdollista, että säätely alentaa vähittäiskaupan laatua ja pitää siten hintoja alhaisina, mutta mittaukset eivät ota tätä huomioon. 17 Kyseessä oli ns. difference-in-differences-estimaattori. Toisin kuin Burda ja Weil (2005) Skuterud ei katsonut tarpeelliseksi käyttää instrumenttimuuttujia ottaakseen huomioon säätelyn endogeenisuuden. Hänen mielestään säätelyn purkaminen on tapahtunut äkisti, kun taas uskonnolliset ym. trendit ovat vaikuttaneet vähitellen ja hitaasti, ja ne voidaan ottaa huomioon trendimuuttujalla. 18 Tässä asetelmassa on ongelmana se, että kulutusrakenne muuttuu muistakin syistä kuin kaupan aukiolon vapauttamisen takia. 19 Tässä aineistossa kontrolliryhmään kuuluivat myös muut vähittäiskaupan alat. 14

15 Skuterud (2005) muotoili lisäksi dynaamisen mallin kolmelle Kanadan provinssille, joissa aukiolotunnit kasvoivat merkitsevästi sunnuntaiaukiolon sallimisen jälkeen. Niissä myynnin kasvu oli 1-3 %:n luokkaa. Myyntivaikutus työllisyyteen oli 1-2 %, enemmän isoissa tavarataloissa kuin pienemmissä kaupoissa. Skuterud arveli, että tämä johtui isojen kauppojen suuremmasta myyntipotentiaalista. Myynnin kasvun selittää ilmeisimmin turismi ja vapaa-ajan kysyntä. Toinen mahdollinen selitys on, että vähittäismyyntihinnat nousivat ja nostivat vähäisemmässä määrin kulutushintaindeksiä, jota käytetään deflatoimaan nimellinen myyntidata. Skuterudilla (2005) ei ollut käytettävissä alueellista aineistoa vähittäiskaupan hinnoista. Niinpä hän estimoi erikseen hintojen nousun, joka osoittautui olevan luokkaa 1-4 % eri tuoteryhmissä, mutta hän ei silti voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että myös myynnin volyymi kasvoi. Arvio on samansuuntainen kuin niillä, jotka ovat saaneet empiiriseksi tulokseksi hintojen nousun luokkaa 3-5 % (Tanguay et al. 1995; Burda ja Weil 2005). 20 Näin ollen Kanadan aineistolla estimoitu myynnin kasvu heijastaisi vain hintojen nousua. Tällöin myyntivaikutuksen työllisyyteen pitäisi olla nolla. Skuterud ei kuitenkaan voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että sekä myynti että työllisyys olisivat kasvaneet. Kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttamisen kynnys- ja tuottavuusvaikutukset olivat Skuterudin (2005) tutkimuksessa odottamattoman suuret, mutta ne oli huonosti identifioitu. Kaiken kaikkiaan kynnysvaikutus oli suurin ja kumosi negatiivisen tuottavuusvaikutuksen. Yhdistämällä nämä vaikutukset saatiin mielekkäämpiä tuloksia, ja kaiken kaikkiaan työllisyyden lisäys pitkällä aikavälillä oli aineistosta riippuen 4-12 %, siis huomattavan suuri. Vuonna 1996 Alankomaissa kauppojen ilta-aukioloaikaa pidennettiin klo 22:een, mutta sunnuntaiaukiolo pysyi rajoitettuna: paikallishallinto voi sallia enintään 12 vuotuista aukioloa pyhinä (52 kertaa joillakin turistialueilla). Bernardt (1997) raportoi Alankomaiden Central Planning Bureaussa kehitetystä mallista, jossa oletettiin kauppojen olevan auki keskimäärin 2,5 tuntia viikossa kauemmin ja tarkasteltiin ensin lyhyen aikavälin vaikutuksia. Kynnysvaikutus lisää työllisyyttä ja alentaa tuottavuutta. Isoissa myymälöissä kynnystyövoimaa voidaan vähentää, jos asiakashuiput tasoittuvat. Toisaalta koska isot myymälät lisäävät myyntiään enemmän ja niissä työn tuottavuus on korkeampi, niin tätä kautta keskimääräinen työn tuottavuus nousee. Työllisyys lisääntyi kaikkiaan 1,8 %, eniten isoissa myymälöissä. 21 Myynnin volyymin ja hintojen nousu oli vähäistä. Keskipitkällä aikavälillä työvoiman ja kapasiteetin käytön oletettiin olevan joustavampaa ja myynnin lisäyksen hieman pienempi. Samalla aukioloaikojen oletettiin pitenevän 5 tuntia, mikä alentaisi työn tuottavuutta ja paisuttaisi työllisyysvaikutuksen 2,4 prosenttiin. Isoissa myymälöissä vaikutus olisi entistäkin suurempi verrattuna pieniin myymälöihin. Samalla kustannusten ja hintojen nousu jäisi maltillisemmaksi. Alankomaissa tehdyssä kyselytutkimuksessa aukioloaikojen vapauttamiseen reagoivat eniten isot kaupat, etenkin elintarvikesektorilla mutta myös puutarha-, rakennustarvike- ja huonekalukaupassa. Sunnuntaiaukioloa ei hyödynnetty yhtä laajasti, paitsi joissakin isommissa kaupungeissa ja kaupunkien ulkopuolella olevissa isoissa ei-elintarvikekaupoissa. Lisäksi alkoi syntyä pienkauppoja (mm. huoltoasemille), jotka hyödynsivät uusia aukioloaikoja laajasti. Myös Gradusin (1996) tutkimuksessa Alankomaiden aineistolla työllisyysvaikutukset olivat selvästi positiivisia. 20 Tätä vastoin Kayn ja Morrisin (1987) empiirinen malli antoi tulokseksi laskevat hinnat. Myös Ruotsissa hinnat laskivat hieman (SOU 1991). 21 Työllisyyden lisäyksen painottuminen isoihin myymälöihin tuntuu sikäli yllättävältä, että yleensä katsotaan myynnin työntekijää kohti olevan paljon suurempi isoissa kuin pienissä myymälöissä (esim. LTT 1997). Tällöin kuitenkin on muistettava, että toisaalta isoissa myymälöissä kynnysvaikutus työllisyyteen voi olla huomattavasti suurempi kuin pienissä myymälöissä. 15

16 Goos (2005) havaitsi Yhdysvaltain aineistosta, että sunnuntaiaukiolon kieltävissä osavaltioissa säädellyt alat olivat pienempiä ja työllisyys siis pienempi. Pienemmyys koski eniten rakennustarvike-, puutarha- ja huonekalukauppoja sekä myös vaatekauppoja. Tulokset viittasivat myös siihen, että kuluttajat siirsivät menojaan säädellyiltä aloilta vapautetuille aloille. Goosin saamat työllisyysvaikutukset olivat 3,5 6,0 %, kun vaikutuksia muille aloille ei otettu huomioon. Vaikutukset olivat kuitenkin samaa luokkaa, vaikka ne otettaisiinkin huomioon. Kauppojen aukiolon vapauttamisen vaikutukset myyntiin ovat yleensä olleet positiivisia, mutta joissakin aikaisemmissa tutkimuksissa (esim. Ingene 1986; Jaffer ja Morris 1986; McNiel ja Yu 1989) ne ovat olleet hyvin vähäisiä. Myös työllisyysvaikutukset ovat olleet positiivisia lähes kaikissa tutkimuksissa. Poikkeuksena tästä on kuitenkin mainittava englantilaiset simulaatiomalliin perustuvat tutkimukset (esim. Kay et al. 1984; Jaffer ja Morris 1986), joissa myymälöiden tehokkuuden kasvu oli niin suurta, että työvoiman tarve väheni. Scheelen (1999) viittaamassa Jacobsenin ja Hilfin (1999) kyselytutkimuksessa 22 Saksan 1996 vapautusten vaikutuksista työllisyys aleni selvästi niissä liikkeissä, jotka laajenivat aukioloaikoja, mutta samalla ylityöt lisääntyivät. Työllisyyden kokonaislisäys voi riippua siitä, miten aukioloaikojen vapauttaminen vaikuttaa erilaisiin myymälöihin. Pienet myymälät ovat tyypillisesti työvoimavaltaisempia kuin suuret myymälät. Skuterudin (2005) Kanadan aineistolla saamien tulosten mukaan aukiolon laajentamisen seurauksena sekatavarakaupoissa työllisyyden ja työtuntien lisäys oli suurempi kuin erikoiskaupoissa. Yhtenä mahdollisena selityksenä tähän Skuterudin mukaan on, että pienissä erikoiskaupoissa omistajat ja managerit tekevät sunnuntaivuoroja sen sijaan, että työntekijöiden työaikaa kasvatettaisiin tai palkattaisiin uusia työntekijöitä. 23 Skuterudin (2005) tutkimuksessa keskimääräisten viikoittaisten työtuntien pysyvä lisäys oli 2-4 %. Tämän täytyi merkitä sitä, että vanhat tai uudet työntekijät lisäsivät viikoittaista työaikaansa tehdäkseen sunnuntaivuoroja. 24 Jos sunnuntaityöt olisi teetetty osa-aikaisilla työntekijöillä, niin keskimääräiset viikoittaiset työtunnit olisivat vähentyneet. Työllisyys- ja työtuntivaikutukset olivat suurempia isoissa myymälöissä. Pienemmissä kaupoissa ilmeisesti omistajat tekivät paljon sunnuntaityötä. OECD (2003) arvioi, että aukioloaikojen vapauttaminen usein lisää työllisyyttä, joskin osaamisen ja työtilanteiden suhteen voi tapahtua muutoksia. Yksi keskeisempiä kysymyksiä aukioloaikojen vapauttamisessa onkin sen vaikutus osa-aikaisten työntekijöiden määrään ja heidän osuuteensa kaupan työvoimasta. Kajalon (1991) mukaan eri kauppatyypit ja kaupan eri alat pystyvät hyödyntämään osa-aikaisten käyttöä eri tavoin. Esimerkkinä hän mainitsi Alkon myymälät, joiden aukiolo oli erittäin säädeltyä, mutta osa-aikaisuusaste vähittäiskaupan toimialoista korkein. Osa-aikaisten työntekijöiden aiheuttamat kustannukset voivat olla pienempiä, mikä selittää heidän käyttönsä lisääntymistä (Houseman 1998). Suomessa aukioloaikojen laajentaminen näyttääkin lisänneen osa-aikaisten käyttöä kaupan alalla (Kauhanen 2003, 89), vaikka jo Jaakonaho (1988) arvioi, että osa-aikaisten osuus tavaratalo- ja päivittäistavarakaupassa oli lähes maksimissaan. Sen sijaan erikoistavarakaupassa oli hänen mukaansa vielä mahdollisuuksia osa-aikaisuuden lisäämiselle. Jaakonaho perusti arvionsa 22 Tätä tutkimusta ei näytä olevan enää saatavissa ainakaan Internetin kautta. 23 Hernesniemi (1990) päätteli, että vapaat aukioloajat parantaisivat yrittäjävetoisten myymälöiden kilpailukykyä, koska palkkakustannusten vuoksi yrittäjät työskentelisivät itse epämukavina aikoina. Kajalon (2002, 175) haastattelututkimuksessa tuli ilmi sama asia, ja lisäksi se, että monet myymälät rajoittavat henkilöstön työtehtävät minimiin kalleimpina ilta- ja sunnuntaitunteina. Freathy ja Sparks (1993), Tanguay et al. (1995) ja Bernardt (1997) ovat viitanneet siihen, että kaupat käyttävät sunnuntaisin paljon osa-aikaista opiskelijatyövoimaa, jonka palkkakustannukset ovat keskimääräistä alhaisemmat. 24 Sitä vastoin Upton (1986) havaitsi, että Skotlannissa käytettiin vain sunnuntaisin työskentelevää henkilökuntaa, jolloin keskimääräiset työtunnit jäivät alhaisemmiksi. 16

17 periaatteelle, että osa-aikaisten työntekijöiden osuudelle on tietty yläraja, koska heitä ohjaamaan myymälöissä tarvitaan aina myös kokoaikaisia työntekijöitä. Kajalo (1991) muistutti, että osa-aikatyöntekijöiden osuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät (mm. kaupan rakennekehitys ja rationalisointipyrkimykset, toimipaikkakoon kasvu, hintataso ja työvoiman tarjonta) kuin aukioloajat. Siksi aukioloaikojen vapauttamisen ja osa-aikaisuuden yleistymisen välisen yhteyden arvioiminen on erittäin hankalaa. Esimerkiksi Ruotsissa 1980-luvulla kauppojen aukioloajat laajenivat huomattavasti, mutta osa-aikatyöntekijöiden osuus vähittäiskaupan työvoimasta ei kasvanut, vaan päinvastoin laski. Englantilaiseen simulaatiomalliin (Kay et al. 1984) perustunut arvio vapaiden aukioloaikojen vaikutuksesta työllisyyteen oli puolestaan se, että pitkän ajan kuluessa osa-aikatyö olisi yleistynyt kokoaikatyön kustannuksella. 5. Johtopäätökset ja empiirisen tutkimuksen edellytykset Kauppojen aukioloaikojen pidentämisen vaikutukset myynnin volyymiin näyttävät kansainvälisten tutkimusten valossa sekä teoreettisesti että empiirisesti positiivisilta, ja tämä vaikutus on voimakkain suurmyymälöissä. Vaikutukset hintoihin ja työllisyyteen ovat teoreettisesti epäselviä, mutta useimmat empiiriset tutkimukset viittaavat siihen, että ne ovat positiivisia, varsinkin työllisyyden osalta. Kaikkein tuoreimmissa ja perusteellisimmissa tutkimuksissa Yhdysvaltain ja Kanadan aineistoilla (Burda ja Weil 2005; Skuterud 2005) työllisyysvaikutukset olivat melko voimakkaita. Ei ole kuitenkaan selvää, miten pitkälle suomalaisessa keskustelussa voidaan nojautua ulkomaisiin tutkimustuloksiin. Tässä ei ole kysymys vain siitä, että ulkomaiset(kin) tutkijat ovat joutuneet käyttämään osin karkeita malleja ja tilastoaineistoja. Kaupan alan tilanne mm. kilpailun ja työvoimakustannusten rakenteen osalta on meillä siinä määrin erilainen, että suoria yleistyksiä täkäläisiin oloihin on vaikea tehdä. Yhtenä tärkeänä esimerkkinä epävarmuustekijöistä mainittakoon se, että useimmissa ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu sunnuntaiaukiolon sallimisen johtaneen osa-aikaisen ja heikommin palkatun henkilöstön käyttöön, mutta missä määrin näin kävisi meillä, jos sunnuntaiaukiolo sallittaisiin ympäri vuoden? Saihan toisaalta Skuterud (2005) Kanadan aineistolla johtopäätökseksi, että sunnuntaiaukiolon vapautuminen pidensi vakinaisen henkilökunnan viikkotyöaikaa. Harkittaessa vähittäiskaupan aukioloaikojen laajentamista olisi sovitettava yhteen vastakkaisia etuja. Erityisesti olisi huomioitava se, että osa kaupoista (etenkin erikoisliikkeistä) ei katso laajentamista itselleen kannattavaksi, ja että osa henkilöstöstä ei halua työskennellä sunnuntaisin eikä ehkä iltaisinkaan kovin myöhään. Rahalliset korvaukset eivät välttämättä riitä. Velvoittamista sunnuntaiaukioloon ja työskentelyyn voitaisiin välttää. Vaikutuksia kaupan alan rakenteeseen, kilpailuun ja laajemmin kestävään kehitykseen voidaan ohjata muulla tavoin kuin rajoittamalla aukioloaikoja. Edellä on jo tullut esille, että kaupan aukioloaikojen laajennusten työllisyysvaikutusten empiirinen tutkimus on haastavaa. Se on erityisen haastavaa siitä syystä, että tavanomaisten empiiristen aineistojen avulla on erittäin vaikea identifioida aukiolojen vaikutusta muista kaupan työllisyyteen vaikuttavista tekijöistä. Arvioitaessa aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksia tämä identifiointiongelma on taloustieteellisessä kirjallisuudessa pyritty ottamaan huomioon muodostamalla ns. ennenjälkeen-tutkimusasetelmia, ts. on verrattu tilannetta ennen uudistusta tilanteeseen uudistuksen jälkeen. Myöskään tällainen asetelma ei ole täysin riippumaton muiden tekijöiden vaikutuksista, mutta se on kuitenkin paras mahdollinen tapa pyrkiä arvioimaan puhtaita uudistusvaikutuksia. Toki on muitakin perinteisempiä tapoja arvioida aukioloaikojen vaikutuksia työllisyyteen, mutta ne eivät yhtä suoraan kerro siitä, mitä aukioloaikojen laajentaminen vaikuttaisi työllisyyteen. 17

18 Kansainvälisessä tutkimuksessa tämä ennen-jälkeen-asetelma on muodostettu joko vertaamalla työllisyysvaikutuksia yli ajan ennen ja jälkeen uudistuksen tai vertaamalla kauppoja alueilla, joilla uudistus on toteutettu kauppoihin alueilla, joissa sitä ei ole vielä toteutettu. Kummassakin tavassa on omat etunsa ja ongelmansa, jotka liittyvät ennen kaikkea muiden mahdollisten vaikuttavien tekijöiden kuin pelkän aukiolon kontrolloimiseen tässä vertailuasetelmassa. Suomessa kaupan aukiolon muutosten vaikutuksia ei ole tutkittu käyttämällä kansainvälisessä tutkimuksessa yleistynyttä vertailuasetelmaa. Kajalo (2002) on vuoden 1997 aukiolouudistusta arvioidessaan pohjannut analyysinsä puhelinhaastatteluihin eikä hyödyntänyt taloustieteellisessä kirjallisuudessa käytettyjä edustaviin tilastoaineistoihin pohjautuvia analyysejä uudistuksen arvioinnissa. Vuosien 1994, 1997 ja 2001 uudistusten keskeistä sisältöä ja niiden tilastollista seurantaa tulisikin selvittää tarkemmin ja arvioida, voisivatko ne tarjota mahdollisuuden tehdä tarkempia analyysejä kaupan aukiolon laajentamisen työllisyysvaikutuksista myös Suomessa. Tämä työ tulisi olemaan sangen haastavaa. Kirjallisuus Bernardt, Y. (1997), Economic Effects of Liberalizing Shop Opening Hours in the Netherlands, CPB Report 97/4. Boylaud, O. & Nicoletti, G. (2001), Regulatory Reform in Retail Distribution, OECD Economic Studies No. 32, 2001/I Brooker, R.J. & King, G.H. (1997), Open All Hours: The Economic Consequences of Deregulated Shopping Hours, Paper presented to the Productivity Commission Industry Economics Conference 1997 Making Competitive Markets, Melbourne Business School, University of Melbourne. Burda, M. & Weil, P. (2005), Blue Laws, Mimeo. Clemenz, G. (1990), Non-sequential Consumer Search and the Consequences of a Deregulation of Trading Hours, European Economic Review, 34, Clemenz, G. (1994), Competition via Shopping Hours: a Case for Regulation?, Journal of Institutional and Theoretical Economics, 150, Dawson, J.A. (1985), The Costs and Returns of Sunday Trading, University of Stirling, Department of Business Studies, Working Paper Dijkgraaf, E. & Gradus, R.H.J.M. (2004), Explaining Sunday Shop Policies, Erasmus University Rotterdam, OCFEB Research Memorandum (2007) De Economist, 155,

19 Dijkgraaf, E. & Gradus, R.H.J.M. (2006), Deregulating Sunday Shop Policies, Erasmus University Rotterdam, Tinbergen Institute Discussion Paper TI /3. Ferris, J.S. (1990), Time, Space, and Shopping: The Regulation of Shopping Hours, Journal of Law, Economics, and Organization, 6, Ferris, J.S. (1991) On the Economics of Regulated Early Closing Hours: Some Evidence from Canada, Applied Economics, 23, Freathy, P. & Sparks, L. (1993), Sunday Working in the Retail Trade, International Journal of Retail and Distribution Management, Vol. 21, No. 7, pp Goos, M. (2005), Sinking the Blues: the Impact of Shop Closing Hours on Labor and Product Markets, London School of Economics, Centre for Economic Performance, Discussion Paper No Gradus, R. (1996), The Economic Effects of Extending Shop Opening Hours, Journal of Economics, 64, Haskel, J. & Kersley, B. & Martin, C. (1997), Labour Market Flexibility and Employment Adjustment: Micro Evidence from UK Establishments, Oxford Economic Papers, 49, Hernesniemi, H. (1990), Arvioita kaupan tulevaisuudesta, raportti Liiekalan ammattiliitto ry:lle. Houseman, S. (1998), Why Employers Use Flexible Staffing Arrangements: Evidence from an Establishment Survey, Upjohn Institute Staff Working Paper No Ingemarsson, M. & Skedinger, P. (1992), Bör affärstiderna regleras? Ekonomisk Debatt, 20:8, Ingene, C. (1986), The Effect of Blue Laws on Consumer Expenditures at Retail, Journal of Macromarketing, 6, Inderst, R. & Irmen, A. (2005), Shopping Hours and Price Competition, European Economic Review, 49, Jaakonaho, K. (1988), Kaupan työvoimatutkimus, Keski-Suomen Taloudellisen Tutkimuskeskuksen julkaisuja No. 91. Jacobsen, H. & Hilf, E. (1999), Beschäftigung und Arbeitsbedingungen im Einzelhandel vor dem Hintergrund neuer Öffnungszeiten. Gutachten im Auftrag des Bundesministeriums für Arbeit und Sozialordnung, Dortmund: SFS Beiträge aus der Forschung. Jacobsen, J.P. & Kooreman, P. (2005), Timing Constraints and the Allocation of Time: The Effects of Changing Shopping Hours Regulations in The Netherlands, European Economic Review, 49,

20 Jaffer, S.M. & Morris, C.N. (1986), The Economic Effects of Sunday Trading, teoksessa Pellegrini, L. & Reddy, S.K. (Eds.), The Distributive Trades: An International Perspective, Milan: Franco Angeli. Kajalo, S. (1991), Vähittäiskaupan aukioloaikakysymys. Kajalo, S. (1996), Vähittäiskaupan aukioloaikojen vapauttamisen työllisyysvaikutukset. Kajalo, S. (1999), Laajempien aukiolomahdollisuuksien käyttö päivittäistavarakaupassa. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 2/1999. Edita Oy. Helsinki. Kajalo, S. (2000), Kauppojen aukioloajan sääntelyn tutkimus Suomessa - Yhteenveto 1990-luvulla tehdyistä tutkimuksista. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 5/2000. Edita Oy. Helsinki. Kajalo, S. (2001), Use of More Flexible Opening Hours in Finland after the Deregulation of Paper presented and published in the proceedings of the 11th International Conference on Research in the Distributive Trades, Tilburg, the Netherlands, June 27-29, Kajalo, S. (2002), Deregulation of Trading Hours of Stores in Finland: A Historical Perspective, In C. Clarke-Hill & B. Davies (Eds.), Conference proceedings of the 7th international conference on retailing and commercial distribution, University of Gloucestershire, July 2002 (pp ). Kajalo, S. (2002), Deregulation of Retail Hours in Finland: Historical and Empirical Perspectives. Helsinki School of Economics, Acta Universitatis Oeconomicae Helsingiensis, Publication A-210, Helsinki: Helsinki School of Economics. Kajalo, S. (2003), Impact of Deregulation of Trading Hours on Grocery Store Retailing, teoksessa Geursen, G. & Kennedy, R. (Eds.): Celebration of Ehrenberg and Bass: Marketing Discoveries, Knowledge and Contribution. Proceedings (CD) of the ANZMAC 2003 Conference, 1-3 December, Adelaide, Australia, pp Kauhanen, M. (2003), Osa-aikatyö palvelualoilla, Palkansaajien tutkimuslaitos, Tutkimuksia 88. Kaupan ja kilpailun työryhmä (2007), Kaupan ja kilpailun työryhmän raportti, Ympäristöministeriön raportteja 26/ Kaupan työryhmä (2005), Kaupan työryhmän mietintö, KTM Julkaisuja 17/ Kay, J.A. & Morris, C.N. (1987), The Economic Efficiency of Sunday Trading Restrictions, Journal of Industrial Economics, 36(2), Kay, J.A. & Morris, C.N. & Jaffer, S.M. & Meadowcroft, S.A. (1984), The Regulation of Retail Trading Hours, Institute of Fiscal Studies, Report Series