Ympäristöliiketoiminta 2010 Täyttöohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöliiketoiminta 2010 Täyttöohjeet"

Transkriptio

1 Ympäristöliiketoiminta 2010 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet, tekniikat ja tarjoamanne palvelut. Lomakkeen tietojen ollessa lopulliset, laittakaa merkintä lomakkeen lopussa olevaan Tiedot lopulliset - ruutuun ja painakaa Tallenna -painiketta. Tallennettaessa tiedot siirtyvät Tilastokeskukseen. Voitte tallentaa sähköiselle lomakkeelle täyttämänne tiedot halutessanne Tallenna -painikkeella, vaikka tiedot eivät olisikaan vielä lopulliset. Tällöin voitte palata lomakkeeseen myöhemmin. Yrityksen tiedot Täyttäkää yrityksenne ja yhteyshenkilönne yhteystiedot. Jos sähköisen lomakkeen esitäytetyissä tiedoissa on virheitä, korjatkaa ne ystävällisesti vanhan tiedon päälle. Harmailla riveillä olevat tiedot korjataan kyselyn lopussa olevaan Lisätietoja -kenttään. Perustiedot Merkitkää tähän Kyllä, mikäli yrityksellänne oli ympäristöliiketoiminnaksi luokiteltavaa tuotantoa vuonna Arvioikaa ympäristöliiketoiminnan osuus prosentteina yrityksenne liikevaihdosta. Kuvailkaa tuotantoanne omin sanoin ja merkitkää ympäristöliiketoiminnan tuotannon aloitusvuosi. Mikäli yrityksellänne ei ollut ympäristöliiketoiminnan tuotantoa vuonna 2010, vastatkaa Ei ja siirtykää sähköisen kyselylomakkeen loppuun, merkitkää Tiedot lopulliset ja painakaa Tallenna -painiketta, jolloin tiedot lähtevät Tilastokeskukseen. Tuotanto Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet, tekniikat ja tarjoamanne palvelut. Ympäristöliiketoiminnan tuotanto merkitään taulukkoon tuoteluokittain. Varastot lasketaan myös mukaan, jos ne on myyty kirjanpidon mukaan vuonna Osamaksukaupan myyntitulot merkitään myös tähän mikäli tuote (tuote, tekniikka, palvelu) on luovutettu asiakkaalle vuonna Koko myyntitulo kirjataan silloin tälle vuodelle.

2 2 Esimerkkivastaus: Tuoteluokka Tuotantolaji Myynti kotimaahan, euroa (ilman veroja) 05 Maaperän sekä pohja- ja pintavesien suojelu ja puhdistus 12 Energiantuotanto uusiutuvista energialähteistä 12 Energiantuotanto uusiutuvista energialähteistä Vienti EU-maihin, euroa (ilman veroja) Vienti EU-maiden ulkopuolelle, euroa (ilman veroja) 1 Tuote Tekniikka Palvelu Yhteensä Tuoteluokka Tuoteluokkia on 17 kappaletta. Kyselyyn vastataan tieto vain niistä tuoteluokista, jotka liittyvät yrityksenne tuotantoon. Tuoteluokat 1 10 liittyvät pääosin ympäristön pilaantumisen estämiseen. Vastaavasti luokat liittyvät pääosin luonnonvarojen säästämiseen ja niiden käytön hallintaan. Valitkaa tässä, mihin tuoteluokkaan/tuoteluokkiin yrityksenne tuotanto liittyy. Jos tietty tuote (tuote, tekniikka tai palvelu) liittyy useampaan tuoteluokkaan, se merkitään sen tuoteluokan alle johon se pääasiallisesti kuuluu. Mikäli useampi tuote liittyy samaan tuoteluokkaan, ne merkitään yhteenlaskettuina yhdelle riville. Sähköisellä lomakkeella painamalla Tuoteluokka -otsikon alapuolella olevaa "Lisää uusi rivi" -painiketta saatte näytölle uuden rivin. Kun haluatte poistaa kokonaisen rivin, laittakaa merkki sen rivin perässä olevaan ruutuun ja painakaa "Poista valitut rivit" -painiketta. Paperilomakkeella tuoteluokat merkitään taulukkoon vain niiden numeroilla (01-17). Tuoteluokkien kuvaukset: 01 Ulkoilman ja ilmastonsuojelu kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä (Kasvihuonekaasut: CO2, CH4, N2O, HFC- ja PFC -yhdisteet, SF6) Kaatopaikka- (mm. metaani) ja kasvihuonekaasujen vähentäminen, käsittely, mittaus ja seuranta. Esimerkiksi ohjelmistot, koneet, tarvikkeet, laitteet ja menetelmät päästöjen vähentämiseen ja mittaamiseen. Lisäksi edellä mainittujen tuotteiden asennus ja huolto. Luokkaan kuuluvat lisäksi esimerkiksi kasvihuonekaasuihin liittyvät suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut. 02 Ulkoilman- ja ilmastonsuojelu muilla keinoin kuin kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä (NOx, SOx, CO, VOC, CFC, hiukkaset) Teollisuuden savukaasujen (tai muiden kuin kasvihuonekaasujen) vähentäminen ja käsittely.

3 3 Kaikki sellainen ulkoilman ja ilmastonsuojeluun liittyvä tuotanto (tuote, tekniikka tai palvelu), joka ei kuulu luokkaan 01, eli ei liity suoraan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Esimerkiksi painepesu tai korkeapainesumutus ilmanlaadun parantamiseksi, biokaasukaivojen tai muiden ilmanpuhdistuslaitteiden tai menetelmien valmistus, sekä alaan liittyvät suunnittelu ja asiantuntijapalvelut. 03 Jätevesien käsittely (kiintoaine, BOD/ COD, N, P, metallit, mikrobit) Jätevesien ja lietteiden kuljetus, käsittely ja käsittelyyn liittyvät prosessimuutokset. Jätevesihuoltoon liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto ja muut palvelut (esim. viemärit, lietekaivot, sakokaivot, septitankit, säiliöt, EI: jätevesilaitosten rakentaminen). Jätevesien määrän vähentämiseen liittyvä toiminta, mittaus, seuranta, ohjaus ja neuvonta. Jäähdytysvesien käsittely. Biohajoavat shampoot, pesuaineet ja muut kemikaalit. 04 Jätehuolto (tavalliset jätteet ja ongelmajätteet) Jätehuolto (jätteiden keräys, kuljetus, lajittelu, käsittely, välisijoitus, loppusijoitus, loppusijoituspaikkojen kunnostus). Jätteiden kierrätys ja kompostointi (jätteestä jalostettu uusioraaka-aine menee luokkaan 15). Jätteenpoltto (jätteenpoltto energiaksi menee luokkaan 12). Matala-radioaktiivisen jätteen keräys, kuljetus ja käsittely. Jätteiden synnyn ehkäisy, jäteneuvonta ja -ohjaus, jätehallinto (esim. tuottajayhteisöjen toiminta). Jätehuoltoon liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, asennus, huolto (esim. roskapussit, jätesäkit, astiat, säiliöt, tankit, murskaimet, tiivistäjät, paalaajat, kompostorit). 05 Maaperän sekä pohja- ja pintavesien suojelu ja puhdistus Pilaavan aineen imeytymisen ja leviämisen ehkäisy. Pilaantuneen maa-aineksen ja maaperän puhdistaminen ja pilaantuneisuuden selvittäminen. Pilaantuneen pinta- tai pohjaveden puhdistaminen (suoranaiset vesistökunnostukset menee luokkaan 07). Maaperän ja vesistöjen mittaus- ja seurantapalvelut. Edellä mainittuihin tarkoituksiin valmistetut laitteet, koneet ja tarvikkeet, sekä niiden asennus ja huolto. Esimerkiksi jätevesien käsittelyjärjestelmät, veden ja maaperän pilaantumisen arvioinnissa käytettävät mittalaitteet ja kemialliset analyysit, pohjaveden suojaamiseen tarkoitetut eristeet ja öljynkeräystarvikkeet. 06 Melun ja tärinän torjunta (poislukien työsuojelu) Melun ja tärinän ehkäisy, eristys ja kuulosuojaus. Muut melun ja tärinän torjuntaan liittyvät toimet, mittaus, seuranta.

4 4 Melun ja tärinän torjuntaan liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, materiaalit, rakenteet, asennus, huolto (esim. äänieristeet, kuulosuojaimet, meluvallit, akustiikka- ja tärinäselvitykset). 07 Luonnon monimuotoisuuden ja maiseman suojelu Eläin- ja kasvilajien suojelutoimet (esim. uhanalaisten lajien palauttaminen luontoon). Eläin- ja kasvilajien elinympäristöjen suojelu ja ennallistaminen. Luonnonmukaisten maisemien suojelu ja ennallistaminen, sekä luonnonsuojelualueiden hoito. Vesistöjen kunnostus (pilaantuneiden vesistöjen puhdistus menee luokkaan 05). Luonnon monimuotoisuuden ja maiseman suojeluun tarkoitetut koneet, tarvikkeet, rakenteet ja tekniikat, asennus ja huolto. Esimerkiksi ympäristön säästämiseen tähtäävät toimenpideselvitykset, ympäristövaikutusten arvioinnit ja vastaavat asiantuntijapalvelut. 08 Säteilyltä suojaaminen Ympäristön suojaaminen säteilyltä radioaktiivisen jätteen käsittelyssä ja kuljetuksessa (poislukien työsuojelu ja ydinvoimalat; matala-radioaktiivinen jäte menee luokkaan 04). Radonin mittaus, radonin poisto/vähentämistoimet. Tähän luokkaan liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto. 09 Ympäristönsuojeluun liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta Ympäristönsuojeluun liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta (eli kaikki luokkiin liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta merkitään tähän luokkaan). 10 Muut ympäristönsuojeluun liittyvät toimenpiteet Ympäristönsuojeluun ja -hygieniaan liittyvät laboratoriopalvelut. Ympäristönsuojeluun liittyvä työpaikkakoulutus ja -harjoittelu. Ympäristönsuojeluun liittyvät tieto- ja viestintäjärjestelmät. YVA, ympäristöohjelmat, ympäristöjärjestelmät, auditoinnit, konsultoinnit. Muut ympäristönsuojeluun liittyvät toimet, jotka eivät sisälly luokkiin Vesivarojen hallinta Vedensäästöön liittyvät prosessimuutokset, vedenhukan ja vesivuotojen vähentäminen (EI: itse vesihuolto ja vesilaitosten normaali toiminta). Vedensäästöön ja tehokkaaseen käyttöön liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto. Kuivakäymälöiden rakentaminen (esim. bajamajat, huussit, biokäymälät, tarvikkeet). 12 Energiantuotanto uusiutuvista energialähteistä Biopolttoaineiden tuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. ruokohelpi, pelletit, briketit, puupohjaiset polttoliemet, polttohake, energiapuukourat, hakkurit, pelletintekokoneet, hakkuutähdepaalaimet, EI: turvepohjaiset polttoaineet). Bioenergian tuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (bioenergia, jätteenpoltto energiaksi, kattilat, maatalouden bio-

5 5 kaasulaitokset, varaavat takat, pellettipolttimet, ym. biopoltinjärjestelmät ja komponentit). Tuulivoimatuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. jalustat, turbiinit). Maalämmön talteenotto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. maalämpöputket, pumput, poraus). Aurinkoenergian talteenotto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. paneelit). Vesivoimatuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. turbiinit). Muihin uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto. 13 Lämmön/ energian tehokas käyttö Uusiutumattomien energialähteiden 1 käytön vähentäminen lämmön ja energian tuotannossa. Lämmön ja energian tuotantoon ja siirtoon liittyvän hävikin vähentäminen (esim. lämmöneristeet, tuuleneristeet, LVI-eristeet, ym. rakennuseristeet, asennus). Lämmön ja energian säästötoimet (esim. kolminkertaiset ikkunat, matalaenergiarakentamiseen liittyvät komponentit, rakennustekniset parannustoimenpiteet, lämpöpumput, lämmön takaisinottolaitteet, asennus). Muut lämmön ja energian tehokkaaseen käyttöön liittyvät toimet, mittaus, seuranta. 14 Fossiilisten energialähteiden käytön vähentäminen energiahuollon ulkopuolisilla aloilla Uusiutumattomien energialähteiden käytön vähentäminen energiahuollon ulkopuolisilla aloilla (esim. muovien, kemikaalien, kumin tuotannossa, biohajoavat muovit, uusiomateriaaleista valmistetut muovit). 15 Uusiutumattomien luonnonvarojen hallinta Uusiutumattomien luonnonvarojen 2 käytön tehostaminen, käytön vähentäminen tai korvaaminen uusiutuvilla luonnonvaroilla. Hävikin vähentäminen tuotannossa ja käytössä. Uusioraaka-aineiden tuotanto (esim. romusta uusiometalleja). Uusioraaka-aineiden ja kierrätysmateriaalien käytön lisääminen tuotannossa. 16 Luonnonvarojen hallintaan liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta Luonnonvarojen hallintaan liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta (eli kaikki luokkiin liittyvä tutkimus ja kehittämistoiminta merkitään tähän luokkaan) 17 Muut luonnonvarojen hallintaan liittyvät toimenpiteet Luonnonvarojen hallintaan liittyvä mittaus, seuranta ja laboratoriopalvelut. Luonnonvarojen hallintaan liittyvät tieto- ja viestintäjärjestelmät. Muut luonnonvarojen hallintaan liittyvät toimet, jotka eivät sisälly luokkiin Uusiutumattomia energialähteitä ovat: öljy, hiili, turve, maakaasu 2 Uusiutumattomia luonnonvaroja ovat esimerkiksi fossiiliset polttoaineet, mineraalit ja kiviaines

6 6 Tuotantolaji Valitkaa tässä sarakkeessa, mitä tuotantolajia kyseisen tuoteluokan (lueteltu edellä) tuotanto edustaa. Tuotantolaji on joko tuote, tekniikka tai palvelu. Jos tuotantonne samassa tuoteluokassa edustaa useaa eri tuotantolajia, kullekin niistä tehdään oma rivinsä (ks. esimerkkivastaus kohdassa Tuotanto ). Paperilomakkeella tuotantolajit merkitään taulukkoon joko numerolla (1-3) tai sanalla (tuote, tekniikka tai palvelu). 1 Tuotteella tarkoitetaan fyysistä hyödykettä (kesto- tai kertakäyttöhyödyke). Tuote on tietyn yrityksen lopputuote (voi myös olla toiselle yritykselle alihankintakomponentti), jolla on ympäristön pilaantumista estävä tai luonnonvaroja säästävä tarkoitus. Poisluettuja ovat tällaisen tuotteen asentaminen ja huolto, jotka lasketaan tässä kyselyssä palveluiksi. 2 Tekniikalla tarkoitetaan sitä tietotaitoa, joka liittyy teknisiin prosessien ja tuotteiden valmistamiseen. Tähän voi sisältyä teknologiaa, välineitä, keinoja, menetelmiä, järjestelmiä, atk-sovelluksia ja niin edelleen, joilla on ympäristön pilaantumista estävä tai luonnonvaroja säästävä tarkoitus. Poisluettuja ovat tällaisen tekniikan asentaminen ja huolto, jotka lasketaan tässä kyselyssä palveluiksi. 3 Palvelulla tarkoitetaan toimintaa, joka liittyy ympäristöliiketoiminnan tuotteen tai tekniikan suunnitteluun, asentamiseen, käyttöönoton opastukseen ja huoltoon. Se voi myös olla toimintaa, joka liittyy ympäristöliiketoiminnan suunnitteluun, koulutukseen, opastukseen, tiedottamiseen ja tiedonhallintaan. Myös konsultointi ja ympäristövaikutusten arviointi lasketaan palveluiksi. Myynti kotimaahan Merkitkää tähän vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan kotimaan myynnistä saatu tulo euroissa, ilman veroja (ilman arvonlisäveroja ja muita välittömästi myynnin määrään perustuvia veroja sekä ilman myönnettyjä alennuksia). Myös varastojen myynti merkitään tähän, siltä osin kuin ne on kirjattu myydyiksi vuonna Myös osamaksukaupan myynti merkitään tähän mikäli tuote (tuote, tekniikka, palvelu) on luovutettu asiakkaalle vuonna Koko osamaksun myyntitulo kirjataan silloin tälle vuodelle. Sähköisellä lomakkeella sarakkeen luvut lasketaan automaattisesti yhteen Yhteensä -riville. Paperilomakkeella Teidän tulee itse laskea sarakkeen luvut yhteen Yhteensä -riville. Vienti (EU-maihin ja Vienti EU-maiden ulkopuolelle) Tässä kyselyssä viennillä tarkoitetaan myyntiä ulkomaisille talousyksiköille (l. yrityksille). Kysymys koskee siis ulkomaan myynnistä saatuja tuloja (=myyntiarvo). Vientiä on se, kun kotimaisten ja ulkomaisten talousyksiköiden välillä tapahtuu muutos omistuksessa (liittyipä siihen sitten vastaavaa fyysistä tavaroiden liikkumista rajojen yli tai ei). Esimerkiksi palveluiden vienti koostuu kaikista palveluista, joita kotimaiset talousyksiköt tarjoavat ulkomaisille talousyksiköille. Vaikka enimmäkseen tavarat myös fyysisesti liikkuvat rajan yli, fyysinen liikkuminen ei ole välttämätön eikä riittävä edellytys viennille. Kysymys on nimenomaan omistussuhteen muuttumisesta kotimaisen ja ulkomaisen talousyksikön välillä. Merkitkää tähän vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan viennistä (=myyntiarvo) saatu tulo euroissa, ilman veroja (ilman arvonlisäveroja ja muita välittömästi myynnin määrään perustuvia veroja sekä ilman myönnettyjä alennuksia). Myös varastojen myynti merkitään tähän, siltä osin kuin ne on kirjattu myydyiksi

7 7 vuonna Myös osamaksukaupan myynti merkitään tähän mikäli tuote (tuote, tekniikka, palvelu) on luovutettu asiakkaalle vuonna Koko osamaksun myyntitulo kirjataan silloin tälle vuodelle. Sähköisellä lomakkeella sarakkeen luvut lasketaan automaattisesti yhteen Yhteensä -riville. Paperilomakkeella Teidän tulee itse laskea sarakkeen luvut yhteen Yhteensä -riville. EU-maat: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro, Yhdistynyt Kuningaskunta (=Iso-Britannia). Investoinnit Merkitkää tähän yrityksenne investoinnit kotimaan ympäristöliiketoimintaan vuonna 2010 euroina, ilman veroja (ilman arvonlisäveroja ja muita välittömästi myynnin määrään perustuvia veroja sekä ilman myönnettyjä alennuksia). Kysely koskee kiinteitä bruttoinvestointeja, eli uusia ja korvausinvestointeja käyttöomaisuuteen. Investoinneista syntyvä menoerä merkitään sille vuodelle, mille se on yrityksenne kirjanpidossa kirjattu. Tässä kyselyssä kysytään vuoden 2010 kirjanpidon mukaisia investointeja. Lisätietoja Merkitkää tähän lisätietoja ja kommentteja yrityksenne yhteystietoihin, ympäristöliiketoimintaan tai tähän kyselyyn liittyen. Tietojen tallentaminen Voitte tallentaa sähköiselle lomakkeelle täyttämänne tiedot halutessanne Tallenna -painikkeella, vaikka tiedot eivät olisikaan vielä lopulliset. Tällöin voitte palata lomakkeeseen myöhemmin. Lomakkeen tietojen ollessa lopulliset, laittakaa merkintä lomakkeen lopussa olevaan Tiedot lopulliset - ruutuun ja painakaa Tallenna -painiketta. Tallennettaessa tiedot siirtyvät Tilastokeskukseen. Paperilomakkeen palautusosoite löytyy lomakkeen lopusta.

Ympäristöliiketoiminta 2009 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2009 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2009 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2009. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet,

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2013 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2013 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2013 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2013. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2012 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2012 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2012 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2012. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2011 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2011 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2011 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2011. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet

Lisätiedot

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintaa ympäristöstä -asiakastilaisuus 10.12.2013 Yliaktuaari Tilastokeskus Ympäristöliiketoiminta osana ympäristötilinpitoa Ympäristötilinpito mittaa

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Voitte vastata kyselyyn yrityksen kaikkien saman toimialan toimipaikkojen osalta yhdellä lomakkeella.

Voitte vastata kyselyyn yrityksen kaikkien saman toimialan toimipaikkojen osalta yhdellä lomakkeella. TÄYTTÖOHJEET 1(5) T e o l l i suuden y m p äristönsuojelumenot 20 1 7 - k y selyn o h j e et Kysely kattaa kaivos- ja kaivannaistoiminnan, teollisen valmistuksen sekä energia- ja puhdasvesihuollon toimialat.

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009 Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden Julkaistavissa 30.12.2003 klo 13.00 2003:16 Lisätietoja: Tilastokeskus / Mirja Kosonen (09) 1734 3543, 050 5005 203; ympäristöministeriö / Jaakko Ojala (09) 1603 9478, 050 3622 035 Suomen kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Bioenergia - yksi Itä-Suomen mahdollisuuksista

Bioenergia - yksi Itä-Suomen mahdollisuuksista Bioenergia - yksi Itä-Suomen mahdollisuuksista pe 30.10.2009 Technopolis Kuopio Euroopan unionin energiapoliittiset tavoitteet bioenergian tuotannolle Apulaispäällikkö Paavo Mäkinen, Euroopan komission

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 7.2.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS

Bryssel COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2016 COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS Kertomus, jolla helpotetaan Euroopan unionin sallitun päästömäärän laskemista, sekä kertomus, jolla helpotetaan unionin, sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström

Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström TEM:n asiantuntijaseminaari uusiutuvasta energiasta Diana-auditorio, Helsinki, 1.2.2008 Uusiutuva energia eri teollisuuden aloilla Metsäteollisuus

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista

Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista Fields marked with are mandatory. Johdanto Lue seuraava tietosuojaseloste ennen kuin täytät kyselylomakkeen: specific-privacy-statement_en.pdf Tämän kyselyn

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008 1 (6) KOMISSION ILMASTO- JA ENERGIAPAKETTI MERKITTÄVIMMÄT PÄÄKOHDAT Ehdotus päästökaupan muutosdirektiiviksi vuosille 2013 2020 Päästöoikeuksien maakohtaisesta taakanjaosta ja kansallisista päästöoikeuksien

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt

Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt Euroopan komission sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosaston järjestämä kuuleminen Alkuhuomautus: Sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto on laatinut tämän kyselyn

Lisätiedot

Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy

Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Tarkastellut strategiat Kansainvälisiä ja kansallisia luonnonvarojen

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Tulisijojen testaaminen

Tulisijojen testaaminen Tulisijojen testaaminen Tulisijojen testaaminen Voimassa olevat tulisijojen standardit ovat SFS-EN 13240 (kamiinat), SFS-EN 13229 (takkasydämet), SFS-EN 15250 (varaavat uunit), SFS-EN 15821 (saunan kiukaat),

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Energiateollisuus ry. Syysseminaari

Energiateollisuus ry. Syysseminaari Energiateollisuus ry Syysseminaari Juha Naukkarinen Kotitaloussähkön hinnan muodostus 30 snt/kwh 25 20 15 10 5 0 Bulgaria Viro Liettua Romania Kreikka Latvia Kroatia Turkki Ranska Suomi 2009 Puola Slovenia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10546/17 ADD 1 COR 1 JUSTCIV 162 EJUSTICE 83 DELACT 108 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 11. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet

Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet Ympäristöviranhaltijat ry:n Lammin päivät 23 2.1.23 Jari Välimäki Suomen ympäristökeskus, Ympäristöpolitiikan tutkimusohjelma www.eea.eu.int/ indeksi

Lisätiedot

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019 1 Parcel and ecommerce, Jouni.lamberg@posti.com 5/31/2019 Paketit ulkomaille nopeasti ja edullisesti Pakettien lähettäminen ja palauttaminen varmasti ja aikataulutetusti. Kun verkkokauppasi tavoittelee

Lisätiedot