Ympäristöliiketoiminta 2013 Täyttöohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöliiketoiminta 2013 Täyttöohjeet"

Transkriptio

1 Ympäristöliiketoiminta 2013 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet ja tarjoamanne palvelut. Lomakkeeseen kuuluu neljä sivua: etusivu, perustiedot, ympäristöliiketoiminta sekä lopetussivu. Voitte liikkua näiden välillä joko lomakkeen ylä- tai alareunassa olevien painikkeiden avulla. Voitte tallentaa täyttämänne tiedot milloin tahansa kunkin sivun alalaidassa olevasta Tallenna - painikkeella. Voitte tallentaa sähköiselle lomakkeelle täyttämänne tiedot halutessanne Tallenna - painikkeella, vaikka tiedot eivät olisikaan vielä lopulliset. Tällöin voitte palata lomakkeeseen myöhemmin. Tallennettaessa tiedot siirtyvät Tilastokeskukseen. Lomakkeen tietojen ollessa lopulliset, siirtykää lopetussivulle, josta pääsette kirjautumaan ulos, ja tiedot tallennetaan Tilastokeskuksen tietojärjestelmään. Voitte myös vielä tämän jälkeen kirjautua uudelleen lomakkeelle ja muuttaa tai täydentää aiemmin tallennettuja tietoja. Paperilomakkeen palautusosoite on lomakkeen lopussa. Perustiedot Täyttäkää yrityksenne ja yhteyshenkilönne yhteystiedot. Jos sähköisen lomakkeen esitäytetyissä tiedoissa on virheitä, korjatkaa ne ystävällisesti vanhan tiedon päälle. Harmailla riveillä olevat tiedot korjataan sivun alaosassa olevaan Lisätietoja -kenttään. Ympäristöliiketoiminnan perustiedot Tutustukaa esitettyihin ympäristöliiketoiminnan tuotantoluokkiin. Luokkien perässä olevista sinisistä informaatiopalloista saatte esille luokkien tarkemmat kuvaukset. Vastatkaa kysymykseen Kyllä, mikäli yrityksellänne oli ympäristöliiketoiminnaksi luokiteltavaa tuotantoa vuonna Arvioikaa ympäristöliiketoiminnan osuus prosentteina yrityksenne liikevaihdosta. Kuvailkaa lyhyesti omin sanoin yrityksenne liiketoiminta. Mikäli yrityksellänne ei ollut ympäristöliiketoiminnan tuotantoa vuonna 2013, vastatkaa Ei ja kuvailkaa lyhyesti omin sanoin yrityksenne liiketoiminta. Tämän jälkeen voitte tallentaa tiedot ja siirtyä lopetussivulle. Ympäristöliiketoiminnan tuotanto 2013 Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet ja tarjoamanne palvelut. Ympäristöliiketoiminnan tuotanto merkitään taulukkoon tuotantoluokittain ja tuotantolajeittain. Varastot lasketaan myös mukaan, jos ne on myyty kirjanpidon mukaan vuonna Osamaksukaupan myyntitulot merkitään myös tähän mikäli tuote tai palvelu on luovutettu asiakkaalle vuonna Koko myyntitulo kirjataan silloin tälle vuodelle.

2 2 Esimerkkivastaus: Tuotantoluokka Tuotantolaji Myynti kotimaahan, euroa (ilman veroja) Vienti ulkomaille, euroa (ilman veroja) 05 Maaperän sekä pohja- ja 1 Tuote pintavesien suojelu ja puhdistus 12 Energiantuotanto uusiutuvista 1 Tuote energialähteistä 12 Energiantuotanto uusiutuvista 2 Palvelu energialähteistä Yhteensä Tuotantoluokat Tuotantoluokkia on 16 kappaletta. Kyselyyn vastataan vain yrityksenne tuotantoon liittyvien luokkien osalta. Luokat liittyvät pääosin ympäristön pilaantumisen estämiseen. Vastaavasti luokat liittyvät pääosin luonnonvarojen säästämiseen ja niiden käytön hallintaan. Valitkaa tässä, mihin luokkaan/luokkiin yrityksenne tuotanto liittyy. Jos tietty tuote tai palvelu liittyy useampaan tuotantoluokkaan, se merkitään sen tuotantoluokan alle johon sen pääasiallisesti voidaan laskea kuuluvaksi. Mikäli useampi tuote liittyy samaan tuotantoluokkaan, ne merkitään yhteenlaskettuina yhdelle riville. Jos tuotatte samaan tuotantoluokkaan liittyen useampaa kuin yhtä tuotantolajia, merkitkää jokainen tuotantolaji omalle rivilleen (ks. esimerkkivastaus). Sähköisellä lomakkeella painamalla "Lisää uusi tuotantorivi" -painiketta saatte näytölle uuden rivin. Kun haluatte poistaa kokonaisen rivin, painakaa rivin lopussa olevaa Poista -painiketta. Paperilomakkeella tuotantoluokat merkitään taulukkoon vain niiden numeroilla (01 16). Tuotantoluokkien kuvaukset: 01 Ulkoilman- ja ilmastonsuojelu kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä (Kasvihuonekaasut: CO2, CH4, N2O, HFC- ja PFC -yhdisteet, SF6) Kaatopaikka- (mm. metaani) ja kasvihuonekaasujen vähentäminen, käsittely, mittaus ja seuranta. Esimerkiksi ohjelmistot, koneet, tarvikkeet, laitteet ja menetelmät päästöjen vähentämiseen ja mittaamiseen. Lisäksi edellä mainittujen tuotteiden asennus ja huolto. Luokkaan kuuluvat lisäksi esimerkiksi kasvihuonekaasuihin liittyvät suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut. 02 Ulkoilman- ja ilmastonsuojelu muilla keinoin kuin kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä (NOx, SOx, CO, VOC, CFC, hiukkaset) Teollisuuden savukaasujen (tai muiden kuin kasvihuonekaasujen) vähentäminen ja käsittely. Kaikki sellaiset ulkoilman- ja ilmastonsuojeluun liittyvät tuotteet tai palvelut, jotka eivät kuulu luokkaan 01, eli eivät liity suoraan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

3 3 Esimerkiksi painepesu tai korkeapainesumutus ilmanlaadun parantamiseksi, biokaasukaivojen tai muiden ilmanpuhdistuslaitteiden tai menetelmien valmistus, sekä alaan liittyvät suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut. 03 Jätevesien käsittelyyn liittyvät tuotteet ja palvelut (kiintoaine, BOD/ COD, N, P, metallit, mikrobit) Jätevesien ja lietteiden kuljetus, käsittely ja käsittelyyn liittyvät prosessimuutokset. Jätevesihuoltoon liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto ja muut palvelut (esim. viemärit, lietekaivot, sakokaivot, septitankit, säiliöt, EI: jätevesilaitosten rakentaminen). Jätevesien määrän vähentämiseen liittyvä toiminta, mittaus, seuranta, ohjaus ja neuvonta. Jäähdytysvesien käsittely. 04 Jätehuoltoon liittyvät tuotteet ja palvelut (tavalliset jätteet ja vaaralliset jätteet) Jätehuolto (jätteiden keräys, kuljetus, lajittelu, käsittely, välisijoitus, loppusijoitus, loppusijoituspaikkojen kunnostus). Jätteiden kierrätys ja kompostointi (jätteestä jalostettu uusioraaka-aine menee luokkaan 15). Jätteenpoltto (jätteen poltto energiaksi menee luokkaan 12). Matalaradioaktiivisen jätteen keräys, kuljetus ja käsittely. Jätteiden synnyn ehkäisy, jäteneuvonta ja -ohjaus, jätehallinto (esim. tuottajayhteisöjen toiminta). Jätehuoltoon liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, asennus, huolto (esim. roskapussit, jätesäkit, astiat, säiliöt, tankit, murskaimet, tiivistäjät, paalaajat, kompostorit). 05 Maaperän sekä pohja- ja pintavesien suojeluun ja puhdistukseen liittyvät tuotteet ja palvelut Pilaavan aineen imeytymisen ja leviämisen ehkäisy. Pilaantuneen maa-aineksen ja maaperän puhdistaminen ja pilaantuneisuuden selvittäminen. Pilaantuneen pinta- tai pohjaveden puhdistaminen (suoranaiset vesistökunnostukset menee luokkaan 07). Maaperän ja vesistöjen mittaus- ja seurantapalvelut. Edellä mainittuihin tarkoituksiin valmistetut laitteet, koneet ja tarvikkeet, sekä niiden asennus ja huolto. Esimerkiksi jätevesien käsittelyjärjestelmät, veden ja maaperän pilaantumisen arvioinnissa käytettävät mittalaitteet ja kemialliset analyysit, pohjaveden suojaamiseen tarkoitetut eristeet ja öljynkeräystarvikkeet. 06 Melun ja tärinän torjuntaan liittyvät tuotteet ja palvelut (poislukien työsuojelu) Melun ja tärinän ehkäisy, eristys ja kuulosuojaus. Muut melun ja tärinän torjuntaan liittyvät toimet, mittaus, seuranta. Melun ja tärinän torjuntaan liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, materiaalit, rakenteet, asennus, huolto (esim. äänieristeet, kuulosuojaimet, meluvallit, akustiikka- ja tärinäselvitykset).

4 4 07 Luonnon monimuotoisuuden ja maiseman suojeluun liittyvät tuotteet ja palvelut Eläin- ja kasvilajien suojelutoimet (esim. uhanalaisten lajien palauttaminen luotoon). Eläin- ja kasvilajien elinympäristöjen suojelu ja ennallistaminen. Luonnonmukaisten maisemien suojelu ja ennallistaminen, sekä luonnonsuojelualueiden hoito. Vesistöjen kunnostus (pilaantuneiden vesistöjen puhdistus menee luokkaan 05). Luonnon monimuotoisuuden ja maiseman suojeluun tarkoitetut koneet, tarvikkeet, rakenteet ja tekniikat, asennus ja huolto. Esimerkiksi ympäristön säästämiseen tähtäävät toimenpideselvitykset, ympäristövaikutusten arvioinnit ja vastaavat asiantuntijapalvelut. 08 Säteilyltä suojaamiseen liittyvät tuotteet ja palvelut Ympäristön suojaaminen säteilyltä radioaktiivisen jätteen käsittelyssä ja kuljetuksessa (poislukien työsuojelu ja ydinvoimalat; matala-radioaktiivinen jäte menee luokkaan 04). Radonin mittaus, radonin poisto/vähentämistoimet. Tähän luokkaan liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto. 09 Muut ympäristönsuojeluun liittyvät tuotteet ja palvelut sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta Ympäristönsuojeluun liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta (eli kaikki luokkiin liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta merkitään tähän luokkaan). Ympäristönsuojeluun ja -hygieniaan liittyvät laboratoriopalvelut. Ympäristönsuojeluun liittyvä työpaikkakoulutus ja harjoittelu. Ympäristönsuojeluun liittyvät tieto- ja viestintäjärjestelmät. Ympäristöohjelmat, ympäristöjärjestelmät, auditoinnit, konsultoinnit. Muut ympäristönsuojeluun liittyvät toimet, jotka eivät sisälly luokkiin Vesivarojen hallintaan liittyvät tuotteet ja palvelut Vedensäästöön liittyvät prosessimuutokset, vedenhukan ja vesivuotojen vähentäminen (EI: itse vesihuolto ja vesilaitosten normaali toiminta). Vedensäästöön ja tehokkaaseen käyttöön liittyvät laitteet, koneet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto. Kuivakäymälöiden rakentaminen (esim. bajamajat, huussit, biokäymälät, tarvikkeet). 11 Metsävarojen käytön vähentämiseen liittyvät tuotteet ja palvelut Tuoteluokkaan kuuluvat sekä talousmetsien että neitseellisten ja suojeltujen metsien käytön vähentäminen Puun käytön tehostaminen ja vähentäminen tuotannossa, hävikin vähentäminen tuotannossa ja käytössä. Puupohjaisten raaka-aineiden kierrätys ja uusiokäyttö tuotannossa. Kierrätyspaperi (osuus myynnistä lasketaan samassa suhteessa kuin lopputuotteessa on kierrätysmateriaalia). Metsävarojen käytön vähentämiseen liittyvä koulutus ja viestintä. 12 Energiantuotanto uusiutuvista energialähteistä sekä siihen liittyvät tuotteet ja palvelut Biopolttoaineiden tuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. ruokohelpi, pelletit, briketit, puupohjaiset polttoliemet,

5 5 polttohake, energiapuukourat, hakkurit, pelletintekokoneet, hakkuutähdepaalaimet, EI: turvepohjaiset polttoaineet). Bioenergian tuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (bioenergia, jätteenpoltto energiaksi, kattilat, maatalouden biokaasulaitokset, varaavat takat, pellettipolttimet, ym. biopoltinjärjestelmät ja komponentit). Tuulivoimatuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. jalustat, turbiinit). Maalämmön talteenotto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. maalämpöputket, pumput, poraus). Aurinkoenergian talteenotto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. paneelit). Vesivoimatuotanto ja siihen liittyvät koneet, laitteet, tarvikkeet, komponentit, asennus, huolto (esim. turbiinit). Muihin uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto. 13 Lämmön / energian tehokkaaseen käyttöön liittyvät tuotteet ja palvelut Uusiutumattomien energialähteiden 1 käytön vähentäminen lämmön ja energian tuotannossa. Lämmön ja energian tuotantoon ja siirtoon liittyvän hävikin vähentäminen (esim. lämmöneristeet, tuuleneristeet, LVI- eristeet, ym. rakennuseristeet sekä niiden asennus). Lämmön ja energian säästötoimet (esim. kolminkertaiset ikkunat, matalaenergiarakentamiseen liittyvät komponentit, rakennustekniset parannustoimenpiteet, lämpöpumput, termostaatit lämmön säätelyyn, lämmön takaisinottolaitteet sekä niiden asennus). Muut lämmön ja energian tehokkaaseen käyttöön liittyvät toimet, mittaus ja seuranta. 14 Fossiilisten energialähteiden käytön vähentäminen energiahuollon ulkopuolisilla aloilla Uusiutumattomien energialähteiden käytön vähentäminen energiahuollon ulkopuolisilla aloilla (esim. muovien, kemikaalien ja kumin tuotannossa). Biohajoavien shampoiden, muovien, maalien ja muiden kemikaalien valmistus Uusiomateriaaleista valmistettu muovi. Pinnoitettujen renkaiden valmistus. 15 Uusiutumattomien luonnonvarojen säästämiseen liittyvät tuotteet ja palvelut Uusiutumattomien luonnonvarojen 2 käytön tehostaminen, käytön vähentäminen tai korvaaminen uusiutuvilla luonnonvaroilla. (EI: Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ottamiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ellei näillä ole erityistä luonnonvaroja säästävää vaikutusta). Hävikin vähentäminen tuotannossa ja käytössä. Uusioraaka-aineiden tuotanto (esim. romusta uusiometalleja). Uusioraaka-aineiden ja kierrätysmateriaalien käytön lisääminen tuotannossa. Kuonan hyödyntäminen maan- ja tienrakennuksessa, maanparannuksessa tai sementin valmistuksessa. 1 Uusiutumattomia energialähteitä ovat: öljy, hiili, maakaasu, turve. 2 Uusiutumattomia luonnonvaroja ovat esimerkiksi fossiiliset polttoaineet, mineraalit ja kiviaines.

6 6 16 Muut luonnonvarojen säästämiseen liittyvät tuotteet ja palvelut sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta Luonnonvarojen hallintaan liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta (eli kaikki luokkiin liittyvä tutkimus ja kehittämistoiminta merkitään tähän luokkaan). Esimerkiksi energiankäytön vähentämiseen tai uusiutuvaan energiaan liittyvät suunnittelu- ja konsultointipalvelut tai teknologian kehittäminen. Luonnonvarojen hallintaan liittyvät mittaus-, seuranta- ja laboratoriopalvelut. Luonnonvarojen hallintaan liittyvät tieto- ja viestintäjärjestelmät. Luonnonvaraisten kasvi- ja eläinlajien kantojen säilyttäminen ja ennallistaminen, aiheeseen liittyvä koulutus, viestintä ja seuranta Muut luonnonvarojen hallintaan liittyvät toimet, jotka eivät sisälly luokkiin Tuotantolaji Paperilomakkeella tuotantolajit merkitään taulukkoon joko numerolla (1 tai 2) tai sanalla (tuote tai palvelu). 1 Tuotteella tarkoitetaan fyysistä hyödykettä (kesto- tai kertakäyttöhyödyke). Tuote on tietyn yrityksen lopputuote (voi myös olla toiselle yritykselle alihankintakomponentti), jolla on ympäristön pilaantumista estävä tai luonnonvaroja säästävä tarkoitus. Poisluettuja ovat tällaisen tuotteen asentaminen ja huolto, jotka lasketaan tässä kyselyssä palveluiksi. 2 Palvelulla tarkoitetaan toimintaa, joka liittyy ympäristöliiketoiminnan tuotteen tai tekniikan suunnitteluun, asentamiseen, käyttöönoton opastukseen ja huoltoon. Se voi myös olla toimintaa, joka liittyy ympäristöliiketoiminnan suunnitteluun, koulutukseen, opastukseen, tiedottamiseen ja tiedonhallintaan. Myös konsultointi ja ympäristövaikutusten arviointi lasketaan palveluiksi. Myynti kotimaahan Merkitkää tähän vuonna 2013 ympäristöliiketoiminnan kotimaan myynnistä saatu tulo euroissa, ilman veroja (ilman arvonlisäveroja ja muita välittömästi myynnin määrään perustuvia veroja sekä ilman myönnettyjä alennuksia). Myös varastojen myynti merkitään tähän, siltä osin kuin ne on kirjattu myydyiksi vuonna Myös osamaksukaupan myynti merkitään tähän mikäli tuote tai palvelu on luovutettu asiakkaalle vuonna Koko osamaksun myyntitulo kirjataan silloin tälle vuodelle. Vienti ulkomaille Tässä kyselyssä viennillä tarkoitetaan myyntiä ulkomaisille talousyksiköille (l. yrityksille). Kysymys koskee siis ulkomaan myynnistä saatuja tuloja (=myyntiarvo). Vientiä on se, kun kotimaisten ja ulkomaisten talousyksiköiden välillä tapahtuu muutos omistuksessa (liittyipä siihen sitten vastaavaa fyysistä tavaroiden liikkumista rajojen yli tai ei). Esimerkiksi palveluiden vienti koostuu kaikista palveluista, joita kotimaiset talousyksiköt tarjoavat ulkomaisille talousyksiköille. Vaikka enimmäkseen tavarat myös fyysisesti liikkuvat rajan yli, fyysinen liikkuminen ei ole välttämätön eikä riittävä edellytys viennille. Kysymys on nimenomaan omistussuhteen muuttumisesta kotimaisen ja ulkomaisen talousyksikön välillä. Merkitkää tähän vuonna 2013 ympäristöliiketoiminnan viennistä (=myyntiarvo) saatu tulo euroissa, ilman veroja (ilman arvonlisäveroja ja muita välittömästi myynnin määrään perustuvia veroja sekä ilman myönnettyjä alennuksia). Myös varastojen myynti merkitään tähän siltä osin kuin ne on kirjattu myydyiksi

7 7 vuonna Myös osamaksukaupan myynti merkitään tähän mikäli tuote tai palvelu on luovutettu asiakkaalle vuonna Koko osamaksun myyntitulo kirjataan silloin tälle vuodelle. Sähköisellä lomakkeella sarakkeen luvut lasketaan automaattisesti yhteen Yhteensä - riville. Paperilomakkeella Teidän tulee itse laskea sarakkeen luvut yhteen Yhteensä - riville. Ympäristöliiketoiminnan työllisyys Merkitkää tähän, mikä %-osuus yrityksessänne vuonna 2013 tehdyistä henkilötyövuosista käytettiin ympäristöliiketoiminnan tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen. Jos mahdollista, ottakaa huomioon myös sellaiset ei-tuotannolliset työtehtävät kuten markkinointi ja tuotekehitys. Lisätietoja Merkitkää tähän lisätietoja ja kommentteja ympäristöliiketoimintaan, tähän kyselyyn tai vastauksiinne liittyen.

Ympäristöliiketoiminta 2010 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2010 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2010 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2010. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet,

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2012 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2012 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2012 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2012. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2009 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2009 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2009 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2009. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet,

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2011 Täyttöohjeet

Ympäristöliiketoiminta 2011 Täyttöohjeet Ympäristöliiketoiminta 2011 Täyttöohjeet Tämä kysely koskee yrityksenne ympäristöliiketoimintaa vuonna 2011. Ympäristöliiketoiminnan tuotannoksi lasketaan valmistamanne ympäristöliiketoiminnan tuotteet

Lisätiedot

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintaa ympäristöstä -asiakastilaisuus 10.12.2013 Yliaktuaari Tilastokeskus Ympäristöliiketoiminta osana ympäristötilinpitoa Ympäristötilinpito mittaa

Lisätiedot

Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy

Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Tarkastellut strategiat Kansainvälisiä ja kansallisia luonnonvarojen

Lisätiedot

Elinkaariajattelu autoalalla

Elinkaariajattelu autoalalla Elinkaariajattelu autoalalla Mikä on tuotteen ELINKAARI? Tuotteen vaiheet raaka-aineiden hankinnasta tai tuottamisesta tuotteen käyttöön ja loppukäsittelyyn. MARKKINOINTI JAKELU, KAUPPA TUOTANTO KÄYTTÖ,

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014

ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kuva: Päijänteen Eetunpohjaa 9/2014 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2015 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ-

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2009

Ympäristöliiketoiminta 2009 Ympäristö ja luonnonvarat 2010 Ympäristöliiketoiminta 2009 Lajiteltujen materiaalien kierrätys oli suurin ympäristöliiketoiminnan toimiala vuonna 2009 Ympäristöliiketoimintaan kuuluvien toimialojen yritysten

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS.

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. VALMISTAJILLE Suomen ympäristökeskus ylläpitää ympäristöhallinnon ilmapäästötietojärjestelmää,

Lisätiedot

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Tuula Pohjola Dosentti, TkT Teknillinen korkeakoulu TKK Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI UUSIKAUPUNKI 2020? Novida 14.4.2010. Reijo Laine Hankkeen projektipäällikkö Senior & Sons Oy. Tässä esityksessä

HIILINEUTRAALI UUSIKAUPUNKI 2020? Novida 14.4.2010. Reijo Laine Hankkeen projektipäällikkö Senior & Sons Oy. Tässä esityksessä HIILINEUTRAALI UUSIKAUPUNKI 2020? Novida 14.4.2010 Reijo Laine Hankkeen projektipäällikkö Senior & Sons Oy Tässä esityksessä 1. Hinku- hankkeen toiminnot prosessi 2. Päästöjen laskenta yrityksissä 3. Yrityskohtainen

Lisätiedot

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä

Lisätiedot

MS1E ja MS3E-ikkunoiden EN-15804 ympäristöselosteet

MS1E ja MS3E-ikkunoiden EN-15804 ympäristöselosteet MS1E ja MS3E-ikkunoiden EN-15804 ympäristöselosteet Tämä seloste kattaa EN 15804-standardin edellyttämän yritysten välisen viestinnän ympäristöselosteen raportoinnin, joka määritetään EN 15942, Sustainability

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Jätehierarkian toteuttaminen YTV-alueella

Jätehierarkian toteuttaminen YTV-alueella Pääkaupunkiseudun jätehuolto- ja energiaratkaisut 1 hanke 2002-2007 YTV:n hallitus hyväksyi strategian 1/2002 Osa YTV:n jätehuoltostrategiaa Tavoitteena on syntyvän jätemäärän väheneminen vuoteen 2007

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2015

Ympäristöliiketoiminta 2015 Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Ympäristöliiketoiminta 2015 Rakentaminen on suurin ympäristöliiketoiminnan toimiala Suomen ympäristöliiketoiminnan liikevaihto oli lähes 36 miljardia euroa vuonna 2015 Ympäristöliiketoiminnan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

RAKENNUSTARVIKELAUSUNTO EPSCement EC350M/EC350P/EC200K

RAKENNUSTARVIKELAUSUNTO EPSCement EC350M/EC350P/EC200K Sivu 1 / 5 Tuoteryhmä: Tuotteet: Lattiat: Käytetään lattioilla EPSCement EC350M EPSCement EC350P EPSCement EC200K Laadittu: 2014-12-16 Päivitetty: 2014-12-16 Yritystiedot: EPSCement AB 132 82 Gustavsberg

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2010

Ympäristöliiketoiminta 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014. Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem

KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014. Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem Säästämme luonnonvaroja Säästämme luonnonvaroja parantamalla asiakkaiden materiaali- ja energiatehokkuutta. 2 Liikevaihto

Lisätiedot

Kouvolan hiilijalanjälki 2008. Elina Virtanen, Juha Vanhanen 7.10.2009

Kouvolan hiilijalanjälki 2008. Elina Virtanen, Juha Vanhanen 7.10.2009 Kouvolan hiilijalanjälki 2008 Elina Virtanen, Juha Vanhanen 7.10.2009 Johdanto Sisällysluettelo Laskentamenetelmä Kouvolan hiilijalanjälki Hiilijalanjäljen jakautuminen Tuotantoperusteisesti Kulutusperusteisesti

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Puu vähähiilisessä keittiössä

Puu vähähiilisessä keittiössä Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa

Lisätiedot

Mineraalisten luonnonvarojen kokonaiskäytön arviointi

Mineraalisten luonnonvarojen kokonaiskäytön arviointi Mineraalisten luonnonvarojen kokonaiskäytön arviointi Johtaja, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN AVAJAISSEMINAARI, 17.3.2010 GTK 18.3.2010 Elinkaariajattelu Jyri

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2013

Ympäristöliiketoiminta 2013 Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Ympäristöliiketoiminta 2013 Ympäristöliiketoiminnan liikevaihdossa pientä kasvua vuonna 2013 Ympäristöliiketoiminta kasvoi hieman vuonna 2013 edellisvuoteen verrattuna. Ympäristöliiketoiminnalla

Lisätiedot

KIERRÄTYSPASSI- koulutus TOTEUTAMISSUUNNITELMA

KIERRÄTYSPASSI- koulutus TOTEUTAMISSUUNNITELMA KIERRÄTYSPASSI- koulutus TOTEUTAMISSUUNNITELMA 1 2 Koulutuksen osat Aikataulu Sisältö Toteutus Kierrätys- ja jäteneuvonta sekä alan lait ja määräykset 4 h 18.3.2015, riippuen sijainnista Yleisimmät kierrätys-

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden Julkaistavissa 30.12.2003 klo 13.00 2003:16 Lisätietoja: Tilastokeskus / Mirja Kosonen (09) 1734 3543, 050 5005 203; ympäristöministeriö / Jaakko Ojala (09) 1603 9478, 050 3622 035 Suomen kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi

ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioavustuslaki n:o 688/2001 - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista, n:o 1063/2012 sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet Elinkeino-,

Lisätiedot

Lappeenrannan tiekartta resurssiviisauteen: tavoitetilat 2050 Kestävä hyvinvointi Ei päästöjä Ei jätettä Ei ylikulutusta Resurssiviisas Lappeenranta 2050 Energian tuotanto ja -kulutus Lappeenranta on ilmastoneutraali

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007

Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007 Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007 Kuntien jätehuoltotehtävät Jätehuollon järjestäminen kunnan näkökulmasta, Kuntaliitto 2006 huolehtia

Lisätiedot

Ympäristöliiketoimintakysely 2004 vuoden 1999 ympäristöalaa ja sen kehittämistä koskevan kyselyn päivitystutkimus

Ympäristöliiketoimintakysely 2004 vuoden 1999 ympäristöalaa ja sen kehittämistä koskevan kyselyn päivitystutkimus Haastattelu- ja tutkimuspalvelut Ympäristöliiketoimintakysely 2004 vuoden 1999 ympäristöalaa ja sen kehittämistä koskevan kyselyn päivitystutkimus Arvoisa vastaanottaja Onko ympäristöliiketoiminnan alalla

Lisätiedot

Metsä- ja peltobioenergian tuotannon työterveys- ja -turvallisusriskien arviointi ja hallinta

Metsä- ja peltobioenergian tuotannon työterveys- ja -turvallisusriskien arviointi ja hallinta Metsä- ja peltobioenergian tuotannon työterveys- ja -turvallisusriskien arviointi ja hallinta Kari Ojanen, Kyösti Louhelainen, Minna Ruokolainen TTL Bioenergian tuotanto kasvava toimiala Nykyisenlainen

Lisätiedot

Myynti- ja käyttöomaisuustiedustelun täyttöohjeet

Myynti- ja käyttöomaisuustiedustelun täyttöohjeet TÄYTTÖOHJEET 1(5) Myynti- ja käyttöomaisuustiedustelun täyttöohjeet 1. Sisäänkirjautuminen 2. Etusivu 3. Perustiedot Tiedusteluun kirjaudutaan yrityskohtaisella käyttäjätunnuksella ja salasanalla osoitteessa:

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö 30.10.2012. Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö 30.10.2012. Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy 31.10.2012 Anna Sarkkinen ja Paula Wilkman, Mitä jäte on? Jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma Energiaa luonnosta GE2 Yhteinen maailma Energialuonnonvarat Energialuonnonvaroja ovat muun muassa öljy, maakaasu, kivihiili, ydinvoima, aurinkovoima, tuuli- ja vesivoima. Energialuonnonvarat voidaan jakaa

Lisätiedot

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Sisältö Yhdyskuntajätteet ja niiden käsittely Kierrätyksestä Jätteenpolton kehitys Suomessa Jätevoimala ja rinnakkaispoltto

Lisätiedot

ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5.

ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5. ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5.2015 SISÄLTÖ Energia- ja ympäristöosaaminen Rambollissa

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

Jätteenpoltto näkökulmia 2008, Dipoli 17.9.2008. P. Kouvo 19.9.2008

Jätteenpoltto näkökulmia 2008, Dipoli 17.9.2008. P. Kouvo 19.9.2008 Jätteenpoltto näkökulmia 2008, Dipoli 17.9.2008 P. Kouvo 19.9.2008 Jätteenpoltto Euroopassa Jätemäärät Suomessa Valtakunnallinen Jätesuunnitelma YTV-alueen tilanne Valtioneuvosto hyväksynyt Valtakunnallisen

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen

Lisätiedot

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Marja-Liisa Tapio-Biström MMM Luomutoimijoiden kiertotalousseminaari Hämeenlinna 29.1.2016 31.1.2016 1 Sisältö tulevaisuuden mahdollisuudet biotalousstrategia

Lisätiedot

VÄHÄHIILISYYS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA VÄHÄHIILISYYS RAKENNERAHASTOHANKKEISSA. Biorex Kajaani 26.5.

VÄHÄHIILISYYS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA VÄHÄHIILISYYS RAKENNERAHASTOHANKKEISSA. Biorex Kajaani 26.5. VÄHÄHIILISYYS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA VÄHÄHIILISYYS RAKENNERAHASTOHANKKEISSA Biorex Kajaani 26.5.2014 EAKR-koordinaattori Tatu Turunen Käsitteitä Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet. Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta Hille Hyytiä

Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet. Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta Hille Hyytiä Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta 201311 Hille Hyytiä Taustaa YK:n ilmastosopimuksen osapuolten 15. konferenssi Kööpenhaminassa

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua

Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua MATTI SNELLMAN Suomessa erityisesti metsät ja suot varastoivat suuria määriä hiiltä. Luonnon omista hiilivarastoista huolehtimalla suojelemme sekä luonnon monimuotoisuutta

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1 Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 1 JÄTTEET OVAT TULEVAISUUDEN RAAKA- AINETTA Kaatopaikat Hygieniauhan torjuminen Jätteiden

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2015 Merja Uusi-Laurila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa

Lisätiedot

Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 19.11.2015 Maija Leino

Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 19.11.2015 Maija Leino Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 19.11.2015 Maija Leino Kuka? Maija Leino, Nuorempi tutkija, maija.leino@lut.fi Ympäristötekniikan DI Sivuaineena LVI-talotekniikka ja Kestävä yhdyskunta

Lisätiedot

Näkökulmia biopolttoaineiden ilmastoneutraalisuuteen palaako kantojen myötä myös päreet?

Näkökulmia biopolttoaineiden ilmastoneutraalisuuteen palaako kantojen myötä myös päreet? Näkökulmia biopolttoaineiden ilmastoneutraalisuuteen palaako kantojen myötä myös päreet? www.susbio.jyu.fi Sisältö Johdanto miten tähän outoon tilanteen on tultu? Hiilitaseet metsässä Entä kannot? Fokus

Lisätiedot

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Rauman kaupunki Yrityspalvelut Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

Energiatuki. Hakeminen

Energiatuki. Hakeminen Energiatuki Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen, energiansäästön tehostaminen, uuden energiateknologian käyttöönoton edistäminen, energian tuotannon ja käytön ympäristöhaittojen vähentäminen,

Lisätiedot

TILASTOLIITELOMAKE. Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Teollisuus ja rakentaminen

TILASTOLIITELOMAKE. Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Teollisuus ja rakentaminen Tiedonhankinta PL 6B 00022 TILASTOKESKUS Puhelin (09)17341 TILASTOLIITELOMAKE Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Teollisuus ja rakentaminen TILKES 2012 Yrityksen nimi ja postiosoite: Lakisääteinen

Lisätiedot

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Biokaasun hyödyntäminen liikenteessä Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Kaasuautojen Edellytykset Suomessa Kaasukäyttöiset autot muodostavat varteenotettavan vaihtoehdon. Päästöt ovat huomattavan

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys 17.03.2010 Kaakosta voimaa Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys Toteutusaika 1.9.2009-31.12.2011 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-tulokas kilpailusarja (enintään 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi:

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Lannasta moneksi ravinteita ja energiaa Liedon kunnantalo 7.11.2011 Kaisa Suvilampi VamBio Oy Yhtiömme toiminta-ajatuksena on bioenergian ja lannoitevalmisteiden

Lisätiedot

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Visio The Biofore Company UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta,

Lisätiedot