VUOSIKERTOMUS Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry AK 4 OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN TUKEMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2013. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry AK 4 OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN TUKEMINEN 27.2.2014 1-1"

Transkriptio

1 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry VUOSIKERTOMUS 2013 AK 4 OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN TUKEMINEN Toiminnankoordinaattori Johanna Lång Toiminnanohjaaja Sari Tuikkanen Toiminnanohjaaja Marjo Salmi Toiminnanohjaaja Leena Koivusaari

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTAA PÄÄMÄÄRÄT JA TAVOITTEET TOIMINTA JA TOIMINTATAVAT Toiminta Kokkolassa Toiminta Kannuksessa VIESTINTÄ TYÖNTEKIJÄT JA OMAISHOITAJAT OSALLISTUIVAT SEURAAVIIN KOULUTUKSIIN TOIMINTA ERI YHTEYSTYÖTAHOJEN KANSSA HENKILÖSTÖRESURSSIT JA TYÖTEHTÄVÄT AK4 työntekijät Koneet, laitteet ja tilat RAPORTOINTI JA SEURANTA ARVIOINTI JA MITTARIT POHDINTAA LIITTEET LIITE 1: LEHTIARTIKKELI, Omaishoitajien omaa aikaa

3 3 VUOSIKERTOMUS 2013 Omaishoitajien jaksamisen tukeminen 1 TAUSTAA Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on perustettu v Yhdistys kuuluu jäsenenä Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry:een. Kokkolan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toimialueena on Kokkola, Kruunupyy, Pedersöre, Luoto ja Kannus, yhteensä alueella on asukkaita n henkilöä. Yhdistys on ollut mukana Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry:n hallinnoimassa TOP-projektissa ja hallinnoinut RAY:n rahoittamia projekteja vuodesta 2001 alkaen: OMA-projekti, OMAA-projekti, TOIMIVAja AKTIVA -hankkeet. Näillä hankkeilla on annettu omaishoitajille konkreettista apua (sijaishoitoa), vertaistukea, erilaista virkistystoimintaa ja palveluohjausta. Sijaishoitotoiminta juurrutettiin perustamalla sosiaalinen yritys OMA-Hoivapalvelu Oy, joka tarjoaa nyt hoitoavun lisäksi mm. veteraanisiivousta. AKTIVA:ssa ja TOIMIVA:ssa on luotu useita hyviä toimintamuotoja: ryhmät (vertaistuki-, virike-, liikunta- ja harrasteryhmät), virkistystoiminta (retket, matkat, leiripäivät) sekä palveluohjaus. AKTIVA- ja TOIMIVA -hankkeiden päätyttyä kesäkuussa 2012 omaishoitajien jaksamista tukeva toiminta on jatkunut RAY:n kohdennetulla toiminta-avustuksella (Ak4). Toiminta-alueena tässä kohdennetussa toiminnassa on Kokkola (n asukasta) ja Kannus (n asukasta). Projektien myötä yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut noin 361 henkilöön ja toimintaan osallistuu myös paljon sellaisia omaishoitajia, jotka eivät ole yhdistyksen jäseniä. Toimintamme on linjassa Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian kanssa. Hyvinvointistrategia 2015 on maakunnan toimijoiden yhteinen tahdonilmaus alueen hyvinvoinnin kehittämisen tavoitteista. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on allekirjoittanut Keski-Pohjanmaan hyvinvointisopimuksen Sen perimmäisenä tavoitteena on lisätä maakunnan asukkaiden hyvinvointia ja lähtökohtana on keskipohjalaisen ihmisen hyvä arki. Strategian läpileikkaavina teemoina on mm. kansalaislähtöisyys ja laaja yhteistyö. Siinä korostetaan kansalaislähtöisen toiminnan, kuten yhdistysten, merkityksen tiedostamista ja mukaan ottamista hyvinvoinnin kehittämiseen sekä laajaa sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Kokkolan kaupunki on panostamassa vanhustenhuoltoon ja ikäihmisten omaishoitoon. Tähän liittyen kaupungille on laadittu konkreettinen toimenpideohjelma vuoteen Toimenpideohjelma pohjautuu alkuvuodesta 2012 valmistuneeseen laajaan konsulttiselvitykseen Kokkolan vanhustenpalvelujen nykytilasta. Omaishoitajien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja jaksamisen tukemiseen tähtäävä toimintamme on hyvin linjassa Kokkolan vanhustenhuollon strategisten tavoitteiden ja KASTE-ohjelman tavoitteiden kanssa. 2 PÄÄMÄÄRÄT JA TAVOITTEET Päämääränä on tavoittaa alueen omaishoitajat mahdollisimman laajasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kannustaa heitä pitämään huolta omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Ylläpitää ja parantaa heidän fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiaan sekä terveyttään ja näin tukea monipuolisesti heidän jaksamistaan ja hoidettavien kotona selviytymistä. Antaa laaja-alaista palveluohjausta ja tehdä moniammatillista yhteistyötä omaishoitajien elämänlaadun ja arjen paremmin sujumiseksi.

4 4 Toiminnan tavoitteina on parantaa omaishoitajien ja hoidettavien psykososiaalista hyvinvointia lisäämällä sosiaalisia kontakteja ja vertaistukea sekä järjestämällä mahdollisuuksia lepoon, virkistykseen ja harrastustoimintaan. o Konkreettisina tavoitteina on yksinäisyyden ja eristyneisyyden vähentäminen, uusien ystävyyssuhteiden luominen, ilon löytyminen elämään. Lisäksi annetaan omaishoitopareille mahdollisuus vielä kokea asioita yhdessä. ylläpitää ja kohentaa omaishoitajien fyysistä kuntoa, jaksamista ja hyvinvointia järjestämällä vertaistuellisia liikuntaryhmiä, liikunnallisia retkiä sekä lomia. edistää omaishoitajien jaksamista ja mahdollistaa omaishoitoparien toimiva ja hyvä arki antamalla järjestölähtöistä palveluohjausta ja konkreettista apua palveluiden ja etuuksien hakuprosesseissa. Tehdään moniammatillista yhteistyötä ja ollaan tukena, "kuljetaan rinnalla". 3 TOIMINTA JA TOIMINTATAVAT Omaishoitajien vertaistuelliset ryhmät sekä heille suunnatut tapahtumat olemme ilmoittaneet tapahtumalehdessä. Tapahtuma-lehti ilmestyy jäsenille jäsenkirjeen yhteydessä kaksi kertaa vuodessa kesäkuun lopulla ja tammikuun alussa. Vuonna 2013 tapahtuma-lehtiä painettiin 950 kappaletta. Lehtisen suunnittelusta vastasi toiminnanohjaaja. Tätä tärkeää vihkosta omaishoitajat ovat jo oppineet odottamaan viiden vuoden ajan. Omaishoitajilla on paremmat mahdollisuudet osallistua heille järjestettyihin tapahtumiin, jos tapahtuma-lehti ilmestyy riittävän ajoissa. Kesäkuun lopussa ilmestyvässä vihkosessa on tapahtumat jouluun asti. Tapahtuma-lehtistä on jaettu myös säännöllisesti yhteistyökumppaneille esim. Kokkolan ja Kannuksen kaupunkien omaishoidon vastaaville, seurakuntien diakoneille ja kotihoidon työntekijöille. Toki pieniä muutoksia voi tulla toiminnan aikana, mutta niistäkin olemme pyrkineet hyvin ilmoittamaan esim. yhdistyspalstalla ja kotisivuillamme. Tapahtuma-lehtinen myös helpottaa toiminnanohjaajien vuosiraporttien tekemistä ja on siten tärkeä työväline. Tapahtuma-lehtistä on pidetty ulkoasultaan hyvin selkeänä ja helposti luettavana. Tapahtumista olemme ilmoitelleet keskiviikkoisin Keski-Pohjanmaa-lehden yhdistyspalstalla sekä liikunnalliset ryhmät ilmoittelemme Kokkolan kaupungin sähköisessä liikuntakalenterissa. Näitä tiedotuskanavia seuraavat myös muut yhdistystoimijat ja yhteistyökumppanit. Suuremmista ja avoimista koulutuspäivistä olemme laittaneet erillisen lehti-ilmoituksen paikalliseen lehteen. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n nettisivuja työntekijät päivittävät viikoittain. Esitteitä, tiedotteita ja Lähellä - lehteä jaettiin Kokkolan ja Kannuksen kaupunkien palvelupisteisiin puolivuosittain. Google Analyticsin tietojen ( ) mukaan kotisivuilla oli eri kävijää ja käyntikertoja on ollut Suurin osa kävijöistä oli kokkolalaisia (43,9%) ja seuraavaksi eniten oli helsinkiläisiä (23,9%). On tärkeää tuoda toiminta näkyväksi ja kaikille tietoisuuteen. Tämä vaatii jalkautumista ihmisten pariin eri tilaisuuksiin sekä monipuolista mainostamista. Toimintamme on vakiintunutta, joten tänä vuonna meillä oli mahdollisuus panostaa tehokkaampaan markkinointiin. Toiminnasta kertovat esitteet uudistettiin ja niitä teetettiin vuoden aikana 1250 kpl:tta, samalla tilattiin yksi roll-up toiminnan esittelytilaisuuksiin. Lisäksi teetettiin nallekortteja, Oletko sinä omaishoitaja? -lipukkeita sekä Minäkö omaishoitajat? - kirjanmerkkejä. Tilattiin myös pieniä mainossuklaanappeja (tummaa suklaata) 2400 kpl ja mainoskyniä 500kpl yhdistyksen omalla EinoAino-logolla. Tuotteita jaettiin esittelytilaisuuksissa (18 esittelytilaisuutta vuonna 2013) ja koulutuspäivissä sekä yhteistyökumppaneille.

5 5 Terve omaishoitaja -vihkosia painettiin 450 kpl jaettavaksi seniori-ikäisille omaishoitajille. Vihkonen oli terveydenhoitajaopiskelijan kehittämistyön tuotos. Joulukortteja teetettiin valokuvasta 70 kpl. Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n VALOT-hanke on tehnyt yhteistyössä Orionin, Graanin apteekin ja Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa lääkeoppaan omaishoitajille. Näitä lääkeoppaita tilasimme postimaksuhintaan ( ) jaettavaksi 150 kpl Kokkolan ja Kannuksen alueen omaishoitajille. Tulevia OVET-koulutuksia varten tilattiin Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n (POLLI) tuottama OPAS omaishoitajalle selkokielellä 15 kpl. Säännöllisesti kokoontuville ryhmille on lähetetty kirjeet puoli vuosittain. Kirjeet olivat lähinnä infotiedotteita vertaisryhmien, retkien/matkojen osallistujille sekä kutsuja yhteistyökumppaneille. Lisäksi lähetettiin hakemuksia ja lomakkeita mm. kansaneläkelaitokseen, perusturvaan ja muihin virastoihin sekä lomajärjestöihin. Osanottokortteja ja suruadresseja lähetettiin myös muutamia. Vuoden aikana kirjeitä lähetettiin 1126 kpl, joista suurimmat määrät lähetettiin tammi- ja kesäkuussa tapahtuma-lehtisen muodossa jäsenille. Lähettämällä omaishoitajille henkilökohtaisia kutsuja, olemme saaneet heidät paremmin sitoutumaan ryhmiin ja osallistumaan varatuille matkoille. Vuonna 2013 jatkoimme edelleen omaishoitajien sähköpostiosoitteiden keräämistä. Halukkaat saivat mm. info-kirjeitä/tiedotteita sähköisesti. Olemme myös muistuttaneet ryhmien alkamisesta tai matkoista tekstiviestein. Melkein jokaisella ikäihmisellä on puhelin. Monet ikäihmiset eivät osaa vielä tekstiviesteihin vastata. Noin 50 omaishoitajaa on tällä hetkellä sähköpostilistalla ja he haluavat tiedotteita sähköisesti. Määrä lisääntyy koko ajan. Sähköisesti lähetettiin myös muiden yhteistyökumppaneiden järjestämien tapahtumien tiedotteita. Toimintaa järjestettiin omaishoitajien olohuoneessa sekä muualla kaupungin tai yksityisten palvelutuottajien tiloissa. Omaishoitajien toimistolla kävi vuonna 2013 noin 1100 henkilöä (2012 kävijöitä oli 1155 ja 2011 kävijöitä 1100), joista 286 oli eri kävijää. Osa kävijämäärästä voi toisinaan jäädä myös kirjaamatta, joten tarkkaa kävijämäärää on vaikea tietää. Omaishoitajien olohuoneessa olemme järjestäneet mm. vertaistuellisia ryhmiä, koulutuksia, kokouksia, esittelytilaisuuksia ja avoimia ovia. Vuonna 2013 toimistolla kokoontuivat erilaiset omaishoitajien vertaistukiryhmät 45 kertaa (joista Kälviällä ja Lohtajalla ryhmiä kokoontui 10 kertaa) ja Kannuksen Kitinkannuksen vertaistukiryhmät kokoontuivat 11 kertaa. Opiskelijaryhmien vierailukäyntejä oli kaksi. Yhteistyöpalavereita ja kokouksia omaishoitajien olohuoneessa oli 19. Toimintaideana on ollut myös se, että omaishoitajien olohuoneeseen voi tulla ilman ajanvarausta joka arkipäivä. Olemme halunneet tehdä toimistolla asioinnin mahdollisimman helpoksi. Kahvikupin ääressä ilman kiirettä haluamme kuunnella ja tukea omaishoitajia. Jaamme tietoa heitä koskevista tärkeistä asioista ja pyrimme ohjaamaan heitä oikeaan paikkaan sekä mukaan meidän monipuoliseen toimintaamme. Omaishoitajat tulevat toimistolle usein muiden viranomaisten tai ystävien lähettämänä. Paras tiedotusväline on kuitenkin usein ollut ns. puskaradio. Tieto omaishoitajien olohuoneesta on levinnyt ja olemme saaneet olla samassa osoitteessa jo neljättä vuotta. Tilat ovat olleet toimivat ja viihtyisät. Olemme saaneet kävijöiltä positiivista palautetta kauniista ja valoista tiloista. Vaikka osa kaupungin keskustan parkkipaikoista on kauempana, niin omaishoitajat ovat reippaillen kävelleet toimistolle. Omaishoitajien olohuoneessa tulee piipahdettua samalla kun asioi keskustassa, sinne ei tarvitse erikseen lähteä.

6 6 Olemme tavoittaneet myös uusia omaishoitajien mukaan toimintaamme. Olemme jalkautuneet ihmisten pariin eri puolille toiminta-aluettamme. Olemme vuoden aikana esitteelleet yhdistystä ja hankkeita 18 eri tilaisuudessa. Esittelimme toimintaamme mm. kahdella Kiurun järjestämällä muistihäiriökurssilla Härmässä, jalkauduimme Lohtajalle eri tilaisuuksiin, olimme Hyvinvoinnin pestuupäivillä Kannuksessa, kutsuttuna RAY:n täyspotissa Kallentorilla sekä Tankkari Rotary-klubilla. Toiminnan kohteet: Omaishoitajat kaikki omaishoitajat, myös ne, jotka eivät ole omaishoidon tuen piirissä kaikenlaisissa omaishoitotilanteissa olevat (puolisoaan, vanhempansa, sisartaan, lastaan tai muuta läheistä hoitavat). Kaikenikäiset omaishoitajat nuorista aikuisista ikäihmisiin. myös etä- ja entiset omaishoitajat sekä jäsenet että ei-jäsenet Omaishoidettavat yhdessä omaishoitajan kanssa Muut perheenjäsenet Toiminnasta kiinnostuneet vapaaehtoiset 3.1 Toiminta Kokkolassa Toiminta Kokkolassa vuonna 2013 on ollut monipuolista ja omaishoitajien tarpeista/ toiveista lähtevää. Se on koostunut erilaisista omaishoitajille ja heidän läheisilleen suunnatuista ryhmätoiminnoista ja muusta omaishoitajien jaksamista tukevasta toiminnasta. Kokkolassa on vuoden aikana järjestetty säännöllisesti kokoontuvia ryhmiä mm. vertaistuki-, virike-, liikunta- ja harrasteryhmiä sekä virkistystoimintaa mm. retkiä, matkoja, leiripäiviä ja konsertteja. Lisäksi olemme järjestäneet erilaisia koulutuspäiviä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Toiminnan suunnittelua ja sen kehittämistä on jatkettu yhteistyössä mm. seurakuntien diakonityön, Kokkolan kaupungin, Muistiluotsin Keski-Pohjanmaan, Omaiset mielenterveystyön tukena Vaasanseutu ry, Kokkolan sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen, Kokkolan ammattioppilaitoksen sekä Centrian ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Toiminta on ollut matalan kynnyksen toimintaa, niin omaishoitajien olohuoneessa kuin muualla toimialueella. Työntekijät ovat osallistuneet moniin yhteistyöpalavereihin ja ovat olleet osallisina eri työryhmissä mm. Verkkarit, Voimaa Vanhuuteen ja kokemusasiantuntijoiden ohjausryhmässä. Yhteistyöryhmissä on monen alan asiantuntijoita, jossa työntekijät saavat työhönsä tukea ja asiantuntemusta toisilta toimijoilta. Olemme saaneet mm. koulutuksien myötä mukaan toimintaamme vapaaehtoisia toimijoita. Vuonna 2013 mukana oli noin 35 vapaaehtoista. Seuraavassa on kooste tuntimääristä, joita vapaaehtoiset ovat tehneet hankkeelle. Lauluryhmä Läheiset laulajat noin 28 tuntia Askarteluryhmän ohjaaja: noin 4-5 tuntia OVET- omaishoitajien valmennuksen kouluttajat: tuntia Liikuntaryhmien vertaisveturit: 99 tuntia Linja-auton kuljettaja: noin 50 tuntia tuotteita myyjäisiin ja arpajaisiin lahjoittaneet

7 7 Virikeryhmät omaishoitopareille Vuonna 2008 alkaneet virikeryhmät kokoontuivat edelleen sekä Kannuksessa ja Kokkolassa. Ryhmäläisille lähetettiin kutsut loppuvuodesta koskien kevätkauden ohjelmaa ja loppukesästä koskien syksyn ohjelmaa. Ryhmässä keskusteltiin mm. Runebergista ja hänen työnsä merkityksestä torttukahvien lomassa. Osallistujat saivat mukaansa Runebergintorttu-reseptin. Vieraamme matkailuopas Tytti Blomqvist kertoi Runebergista. Hän kävi syksyllä myös kertomassa ryhmäläisille ruotsalaisuudesta Kokkolassa. Vierailijana kävi myös hoiva-alan yrittäjä Pia Pahlanen, joka kertoi mm. kotiin annettavista palveluista. Hän myös mittasi ryhmäläisiltä verenpaineet sekä antoi hyviä itsehoito-ohjeita. Agricolan päivänä pidimme suomen kielen sanavisan. Syksyllä teimme Aleksis Kiven päivää ajatellen kirjanmerkit ja mietelausemagneetit jääkaapin oveen. Ryhmäläisille oli varattu oma kabinetti opetusravintola Kokkolinnasta, johon he pääsivät aina kokoontumisen päätteeksi omakustanteiselle lounaalle catering- opiskelijoiden palveltaviksi. Kokkolan virikeryhmä kokoontui vuoden 2013 aikana 7 kertaa ja ryhmään osallistujamäärä oli 64 osallistujaa. Keskiarvo ryhmäkerroilla virikeryhmässä oli 9,4 osallistujaa. Ryhmässä oli eri kävijöitä 14, joista omaishoitajia 8 ja hoidettavia 6. Kaikki omaishoitajat olivat naisia. Uusia osallistujia ryhmään saatiin 4. Kälviän avoin vertaisryhmä Kälviän seurakunnan diakoniatyöntekijä Leena Jämsän kanssa järjestettiin vuorottain kälviäläisille omaishoitajille ja läheisille avoin vertaisryhmä. Ryhmä kokoontui diakonin vuorolla Kälviän seurakuntakodilla ja hankkeen vuorolla helluntaiseurakunnan Siion salilla. Ryhmän yhtenä tarkoituksena on antaa mahdollisuus vertaistukeen sekä hengelliseen toimintaan. Vuoden aikana ryhmässä keskusteltiin mm. hoitotahdosta, edunvalvonnasta sekä voimavaroista, jumpattiin sekä kehoa että mieltä ja mitattiin verenpainetta. Jokaisella kerralla myös laulettiin hengellisiä lauluja ja kuunneltiin vapaaehtoisen emännän Marjatta Koivukankaan sanaa. Hän toimi myös yhdellä kokoontumiskerralla vapaaehtoisena ryhmän vetäjänä. Muita vapaaehtoisia tässä ryhmässä oli kakkosemäntä Kaarina Flinck sekä säestäjä Jukka Koivukangas. Viimeisellä kerralla kokoonnuimme Liljan kartanossa jouluruoan merkeissä. Osallistujat maksoivat ruoasta omavastuuosuuden. Vieraana tilaisuudessa oli Muistiluotsi Keski-Pohjanmaasta muistiasiantuntija Liisa Mäkelä kertomassa aivoterveydestä. Kälviän avoimen ryhmän osallistujat pitivät tärkeimpänä toistensa tapaamista ja hengellistä ilmapiiriä, joka virkisti heitä pitkälle eteenpäin. Ryhmä kokoontui vuoden 2013 aikana 6 kertaa ja osallistujamäärä oli 86 ja ryhmäkerroille osallistui keskimäärin 14,3 henkilöä (edellinen vuosi keskimäärin henkilöä). Eri henkilöitä oli mukana 24, joista omaishoitajia 19. Heistä naisia oli 16 ja miehiä 3. Uusia osallistujia tuli 4. Lohtajan avoin vertaisryhmä Tämä avoin ryhmä omaishoitajille ja läheisille kokoontui aiemmin seurakuntakodin tiloissa vuoroin diakoni Ulla-Maija Karvosen ja vuoroin hanketyöntelijän vetämänä. Ryhmässä on ollut jo vuonna 2011 vähenevässä määrin osallistujia eikä diakoni voinut enää ottaa ryhmää vastuulleen v Seurakuntakodin tilat saatiin maksutta käyttöön. Ryhmään pyrittiin saamaan osallistujia eri tavoin kutsumalla ja kiinnostavilla teemoilla, mutta siitä huolimatta tulijoita ei ollut kovinkaan paljon. Saimme tietää, että lohtajalaisille ikäihmisille järjestettiin samaan aikaan jumppaa, joten siirsimme kokoontumispaikan Lohtaja-talolle keskiviikolle. Ryhmässä oli aiheina aivoterveyden ylläpitäminen, elämänlaatu-

8 8 testamentti ja hoitotahto. Muilla kerroilla oli vierailijoina kokemusasiantuntija Elvi Överman kertomassa kokemuksestaan omaishoitajana olemisesta ja matkailuopas Tytti Blomqvist kertomassa naisten asemasta ja jouluun liittyvistä tavoista ja tottumuksista. Lohtajan avoimessa ryhmässä käyneet kertoivat suullisessa palautteessa saaneensa tietoa, mutta myös virkistystä ja uusia ajatuksia. Markkinointia ja tiedotusta lisäämällä osallistujamäärä näytti ilahduttavasti hieman nousseen. Lohtajan vertaisryhmä kokoontui vuoden 2013 aikana yhteensä 4 kertaa ja osallistujia oli kaikkiaan 20 hlö:ä. Keskimäärin osallistujia oli 5 hlö:ä/kerta (edellisvuonna 2-3 hlö:ä/kerta). Eri henkilöitä oli mukana 12, joista omaishoitajia 10. Heistä 9 naista ja 1 mies. Uusia osallistujia saatiin mukaan kiitettävästi 7. Lauluryhmä Läheiset Omaishoitajista koostuva lauluryhmä Läheiset jatkoi koko vuoden harjoitteluaan. Työntekijä sopi esiintymiset etukäteen ja laulajien toiveena on ollut päästä esiintymään yhdistyksen omien tilaisuuksien lisäksi myös palvelutaloissa. Viime vuonna esiintymisiä oli Honkaharjun palvelutalossa, Sotainvalidien palvelukeskuksessa, Lepolan vanhainkodilla, omaishoitajien kirkkopyhässä ja kahdessa leiripäivässä. Laitosesiintymiset ovat yhdistyksen toimintaa ja siihen voi hakea Kokkolan kaupungilta esiintymispalkkiota 50 /esiintyminen. Se haetaan Kokkolan kaupungin kulttuuripalveluilta jälkikäteen ja tilitetään yhdistykselle. Kokkolan kaupungilta haettavaa toiminta-avustusta lauluryhmän ylläpidosta aiheutuviin kuluihin ei vuonna 2013 ollut lainkaan. Laulajat ovat olleet sitoutuneita harjoitteluun ja ovat saaneet huomattavan paljon esiintymisvarmuutta. Osa laulajista tulee pitkänkin matkan päästä harjoittelemaan, oli sää mikä tahansa, joten ryhmällä on heille erityinen merkitys. Säestystaidottoman työntekijän ohjaamana ryhmän vetäminen on haastavaa, joten vapaaehtoista vetäjää (esimerkiksi opiskelijaa) haetaan edelleen. Lauluryhmään osallistui 15 eri henkilöä, joista miesomaishoitajia 2 ja 13 naista. Uusia laulajia tuli mukaan 4. Lauluryhmä kokoontui vuoden aikana yhteensä 18 kertaa harjoittelemaan ja 6 kertaa esiintymään. Osallistuneita oli 166 ja keskimäärin paikalla oli 9,2 laulajaa. ohjaus ja neuvonta Toimiva-hankkeen tuotoksena syntynyttä muovitaskullista palvelukansiota jaettiin edelleen eri toimipisteisiin. Vuoden 2013 aikana kansioita jaettiin Lohtajan ja Kälviän terveysasemille, seniorineuvolaan ja Yhteisöklubi Sillan tiloihin sekä Kokkolan kaupungin omaishoidon palveluohjaajille Honkaharjuun. Oppaan tiedot päivitettiin vuoden alussa Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n palveluoppaasta ja Kokkolan kaupungin nettisivuilta. Palvelukansio oli myös työntekijöiden käytössä palveluohjausta tehdessä omaishoitajien olohuoneessa. Palvelukansiosta löytyy erilaisia hakukaavakkeita ja viranomaisten puhelinnumeroita. Kansioita päivitettiin puoli vuosittain sekä tarpeen mukaan. Hankkeessa annettiin monipuolista ohjausta/ neuvontaa ja henkilökohtaista tukemista. Jos omaishoitotilanne oli sellainen, ettei puhelimitse ohjaaminen ollut riittävää, voitiin sopia tapaaminen toimistolle. Joskus hoitotilanne oli niin sitova, että tapaaminen mahdollistui vain kotikäynnillä. Henkilökohtaisilla tapaamisilla voitiin päästä täsmällisempään omaishoitajan ohjaukseen ja kotikäynneillä pystyttiin kartoittamaan hoitotilanne paremmin. Ohjausta/ neuvontaa annettiin runsaasti myös eri ryhmissä ja erilaisissa tilaisuuksissa sekä puhelimitse.

9 9 Seuraaviin lukuihin sisältyvät ainoastaan henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa saaneet omaishoitajat, joiden kanssa on sovittu tapaaminen käsiteltävistä asioista. Ryhmissä eikä puhelimitse annettua palveluohjausta ole laskettu mukaan. Kirjaamiseen kehitetään palveluohjaukseen sopiva kirjauskaavake, jotta jatkossa saadaan täsmällisempi tieto myös puhelimitse, ryhmissä ym. tapahtuvasta järjestölähtöisestä ohjauksesta. Jatkossa tilastot olisivat myös keskenään vertailukelpoisempia. Eri omaishoitajia tavattiin vuoden aikana yhteensä 71. Kaikkiaan henkilökohtaista palveluohjausta annettiin 93 kertaa. Suurin osa asiakkaista oli kantakaupungin alueelta, mutta tapaamisia oli myös Kannuksen (6), Lohtajan (6), Kälviän (2) omaishoitoperheiden kanssa. Uusia omaishoitajaperheitä tavattiin 19. Toimistolla tapaamisia oli yhteensä 73. Kotikäyntejä tehtiin yhteensä 13. Muissa tapahtumissa/tilaisuuksissa henkilökohtaista ohjausta/ neuvontaa annettiin 7 kertaa. Ohjauksen määrä ja sisältö on muuttunut ajan kuluessa. Omaishoitajat ovat tietoisempia heille kuuluvista etuuksista ja palveluista, ja he myös osaavat hakea niitä paremmin kuin aikaisempina vuosina. Laajempia, koko perhekokonaisuutta koskevia palvelukartoituksia oli huomattavasti vähemmän. Omaishoitajat osasivat myös paremmin hakeutua toimistolle apua ja neuvoja saamaan, joten kotikäyntien määrä pieneni huomattavasti. Puhelimitse annettava ohjaus ja neuvonta lisääntyivät, mutta siitä ei ole tarkkaa ylös kirjattua tietoa. Tämän kaltainen palvelu oli asiakkaalle usein riittävää ja puhelimitse annetun ohjauksen turvin hän kykeni itsenäisesti hoitamaan ongelmatilanteensa. Arviolta puhelimitse annettavaa ohjausta ja neuvontaa annettiin päivittäin muutamia kertoja. Ohjaus/ neuvonta on ollut monipuolista ja laajaa. Henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa annettiin eniten tuettuihin lomiin liittyvissä asioissa, pelkästään hakukaavakkeita täytettiin asiakkaan kanssa yhdessä 36 kertaa. Omaishoidon tuki oli tapaamisen aiheena 24 kertaa ja eläkkeensaajan hoitotuki 10 kertaa, kansaneläkelaitoksen kautta haettaville kuntoutuskursseille hakemisessa autettiin 8 kertaa. Lisäksi tehtiin muutamia oikaisuvaatimuksia, omaishoidon tukea saavien kunnalle tehtäviä vuosittaisia selvityksiä sekä kuljetuspalveluhakemuksia. Ohjausta ja neuvontaa annettiin myös mm. henkilökohtaisen avustajan hakemisessa, väliaikaishoidon järjestelyissä ja asunnonmuutostöissä sekä ohjattu asiakkaita oikeaan toimipaikkaan, jossa heidän asioitaan voidaan hoitaa eteenpäin. Omaishoidon tuen laskutusperiaatteiden ja laitoshoitomaksujen selvittelyä oli joitakin kertoja, samoin avustettiin turvalaiteiden ja apuvälineiden hankkimiseen liittyvissä asioissa. Kengurut KenguRut (vammaisten lasten vanhempien) vertaistukiryhmä jatkoi kokoontumistaan vuonna Säännöllisellä kokoontumisella on ollut Kokkolassa tarvetta. Ryhmä on kokoontunut jo vuodesta 2007 ja toiminta on ollut aina sen hetken tilanteeseen sopivaa. Olemme käyneet yhdessä erilaisissa koulutuksissa sekä ryhmässä on vieraillut asiantuntijoita säännöllisin väliajoin. Ryhmän jäsenet ovat saaneet tietoa, tukea ja voimavaroja arkeen omaishoitajana. Monelle osallistujalle tämän ryhmän säännölliset kokoontumiset ovat tulleet osaksi arkeen. Ajatusten ja kokemusten vaihtaminen on tuottanut voimavaroja omaishoitajana jaksamiseen. Ryhmässä käy säännöllisesti 16 eri omaishoitajaa, joista 6 on työssäkäyvää ja muut ovat eläkeiässä. Kaikki osallistujat ovat naisia. Ryhmä kokoontui vuoden aikana 7 kertaa ja osallistujamäärä oli yhteensä 63. Osallistujia oli keskimäärin 9 hlöä/ kerta. Vuoden aikana ryhmään osallistui 19 eri henkilöä, joista 3 oli vierailijoita.

10 10 Pohjois-Suomen autismin kirjo ry:n Keski-Pohjanmaan aluekerhon vastuuhenkilön kanssa olemme yhteistyössä sopineet, että hän voi heidän yhdistyksen tiedotteissaan mainostaa KenguRut -vertaisryhmää perheille, joilla on erityislapsi. Näin voimme jakaa tietoja ja tukea molemmin puolin. Tammikuun kokoontuminen oli omaishoitajien olohuoneessa. Suunnittelimme yhdessä tulevan vuoden tapaamisia ja tutustuimme yhdessä yhdistyksen saamaan uuteen RAY:n tukemaan PETU-hankkeeseen, koska hankkeen kohderyhmänä on erityistä tukea tarvitsevat perheet. Helmikuussa ryhmä ei kokoontunut, koska joka vuosi helmikuun viimeinen viikko on alueemme hiihtolomaviikko. Ryhmän osallistujille annetaan mahdollisuus perheen keskiseen lomailuun ja yhdessä oloon. Maaliskuussa (27.3) saimme ryhmään vieraiksi kokemusasiantuntijoita. Kokemusasiantuntijat opiskelivat Keski-Pohjanmaan opistolla ja heidän opintoihinsa kuuluivat vierailut sekä puheenvuorot eri tilaisuuksissa. Kuulimme kahden omaishoitajan kokemuksia autistista lastaan hoitaneena ja yhden puheenvuoron hoitotyöntekijän näkökulmasta Pietarsaaren Eskoon pienryhmäkodista. Kokemusasiantuntijat herättivät monenlaisia tunteita pintaan ja ilta oli omaishoitajille oikein antoisa ja voimia antava. Huhtikuussa (24.4) kokoonnuimme paikalliseen luomukauppaan Chagaan. Tutustuimme luomutuotteisiin, saimme maistella itse tehtyä suklaata sekä meille valmistettiin ja opastettiin smoothie juomien tekemistä. Puhuimme kehon hyvinvoinnista ja terveellisestä sekä puhtaasta ruuasta. Saimme vinkkejä arkielämään. Tutustuimme kauppiaan opastuksella heidän tuotevalikoimaan niin meikkeihin, lihatuotteisiin, erilaisiin jauhoihin, pähkinöihin sekä tee/kahvi valikoimaan. Toukokuun viimeisellä kokoontumisella (15.5) vierailimme Eskoon pienryhmäkodissa Pietarsaaressa. Ryhmäkodissa järjestetään pitkäaikaista asumispalvelua kehitysvammaisille henkilöille, joilla on autismi. Tutustuimme tiloihin ja ryhmäkodin toimintaperiaatteisiin. Vierailukäynti oli monelle osallistujalle hyvinkin tärkeää, koska joskus tilanne kotona voi muuttua ja edessä on oman lapsen muuttaminen pienryhmäkotiin. Omaishoitajat saivat myös vinkkejä ja tietoa kotiin, minkälaisia toimintatapoja voisivat oman lapsen kanssa harjoitella kotioloissa. Syksyllä kokoonnuimme kolme kertaa. Saimme lokakuussa ryhmään vieraaksi jalkojenhoitajan. Illan teemana oli jalkojen itsehoito kotona ja ongelmien ennaltaehkäisy. Osallistujat saivat tietoa kotona käytettävistä jalkojenhoito keinoista esim. miten estetään kovettumat ja miten niitä hoidetaan. Marraskuussa vietimme ryhmän pikkujouluja ravintola Shanghaissa ruokailun merkeissä. Vertaiset Vertaiset (entisten omaishoitajien) vertaistukiryhmä jatkoi kokoontumistaan omaishoitajien olohuoneessa kahvikupin ääressä. Ryhmä on kokoontunut säännöllisesti jo vuodesta Entiset omaishoitajat ovat ystävystyneet ryhmän aikana ja he kokevat suurta yhteenkuuluvuuttaan, juuri sen yhteisen kokemuksen tähden. Osallistujien keski-ikä on korkea noin 75,8 vuotta. Vuonna 2013 ryhmä kokoontui 8 kertaa ja osallistujamäärä oli 96 hlöä. Osallistujia oli keskimäärin 12 hlöä/ kerta. Vuoden aikana ryhmään osallistui 31 eri henkilöä, joista 4 oli vierailijoita. Ryhmään osallistui 2 mieshenkilöä, muiden ollessa naisia. Osallistujat pitävät oman vertaistukiryhmän kokoontumista tärkeänä osana heidän arkielämää. He kokevat saaneensa ryhmästä tukea yksinasumiseen. Ryhmälle olemme tarjonneet virikkeellistä toimintaa ja kulttuurielämyksiä. Ryhmän sisällön suunnittelu lähtee aina osallistujien tarpeista. Osallistujia myös ohjataan jo olemassa oleviin aktiviteetteihin ja palveluiden pariin. Ryhmän yhtenä tavoitteena on ollut omien voimavarojen löytyminen ja aktiivinen arki. Ideoita toiminnan kehittämiseksi kerätään jatkuvasti. Ryhmän keskuste-

11 11 luissa jaamme ajankohtaista tietoa palveluista (esim. senioreiden terveyspiste Daaliasta, kuljetuspalveluista) ja ikäihmisten elämää helpottavista ja hankaloittavista asioista. Kokkolan kaupunki tarjoaa ikäihmisille ns. ennaltaehkäisevää ja matalankynnyksen terveyspalvelua. Kerran kuukaudessa kokoontuneelle vertaistukiryhmälle on ollut tarvetta. Helmikuussa saimme ryhmään vieraaksi Muistiluotsi Keski-Pohjanmaan työntekijän. Saimme kuunnella tietoa muistin hoitamisesta ja aivoterveydestä. Aihe kiinnosti, koska ryhmään osallistui 21 henkilöä. Huhtikuussa Centria ammattikorkeakoulun opiskelija kävi ryhmässä kertomassa hänen tekemästään ryhmähaastattelusta. Haastattelu oli yksi hänen opintoihin kuuluvasta kehittämistehtävästä. Ryhmähaastatteluun osallistui juuri tämän vertaisryhmän osallistujia. Kehittämistehtävän aiheena oli omaishoitajan terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistämiseen suunnatun ohjelehtisen tuottaminen. Osallistujat olivat tyytyväisiä heille järjestetyistä kokoontumisista. Halusivatkin yhdessä juoda kahvia ja jakaa omia arkiasioitaan toisilleen. Ryhmässä puhuimme ja käsittelimme elämänlaatutestamenttia ja edunvalvontavaltuutus asioita, jotka nousivat esille Muistiluotsin vierailukäynnin jälkeen. Osallistuimme yhdessä Voimaa Vanhuuteen -hankkeen eri tapahtumiin esim. koulutuksiin ja liikunnallisiin tapahtumiin. Syksyllä ryhmään saatiin kaksi vierailijaa. Marraskuussa puhuimme jalkojenhoidosta kotona jalkojenhoitajan kertomana ja saimme tärkeitä vinkkejä kotiin. Joulukuun tapaaminen oli pikkujoulun merkeissä ja Kokkolan kaupungin matkailuopas kertoi tarinoita entisajan jouluista. Koulutukset Avoin koulutuspäivä järjestettiin 6.9 Kokkolan kaupungintalolla Kokkola-salissa yhteistyössä Muistiluotsi Keski-Pohjanmaan kanssa. Koulutus oli suunnattu omaishoitajille ja muistisairaiden omaisille, mutta myös ammattihenkilöstölle ja alan opiskelijoille. Koulutuspäivään osallistui 152 ihmistä, joista 40 oli opiskelijoita, 34 omaishoitajia, 33 eläkeläisiä, 30 työelämässä, 4 viranhaltijaa. 4 henkilöä ilmoitti statuksensa olevan joku muu. Ihmisten statuksen kyselyssä ei kaikilta ehditty saamaan tietoa ja osa omaishoitajista vastasi olevansa myös eläkeläinen, joten luvut ovat vain suuntaa antavia. 152 osallistujasta 133 oli naisia ja 19 miehiä.

12 12 Päivä alkoi Ilmoittautumisella ja kahvilla. Päivän avasi Kokkolan vanhusneuvoston puheenjohtaja Sauli Koivukoski. Tervetulosanojen jälkeen PsL Jenny Junkkila kertoi muistisairaan arkielämästä. Junkkilan esityksen jälkeen oli lounastauko. Lounaan jälkeen koulutus jatkui Muistiluotsi Keski-Pohjanmaan vastaavan muistikouluttajan Mirva Hynnisen luennolla edunvalvonnasta, edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta. Omaishoitajuus tänään -luennolla jatkoi Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n aluevastaava Sari Havela. Päivän lopuksi Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n ja Muistiluotsi Keski-Pohjanmaan työntekijät esittelivät omaa toimintaansa. Yhteenvedon ja kiitossanat esitti Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toiminnanjohtaja Kaarina Niemi. Palautteiden yhteenveto: Palautteisiin vastasi 152:stä 109. Palautteisiin vastanneista oli eläkeläisiä 36, omaishoitajia 33, opiskelijoita 33, työelämässä 18 ja viranomaisia 6 ja muu, mikä 9. Osallistujista oli alle 20-vuotiaita 1, vuotiaita oli 14, vuotiaita 32, vuotiaita 22 ja vuotiaita 18. Osallistujilta kysyttiin, miten tilaisuuden sisältö vastasi odotuksia? 109 osallistujasta, 47 vastasi erittäin hyvin, 53 vastasi hyvin, 3 vastasi kohtalaisesti ja 0 osallistujaa vastasi Huonosti tai ei lainkaan.

13 13 Ovet- koulutus Kokkolassa OVET-koulutus järjestettiin syksyllä 2013 (2.10, 9.10, ja 23.10) omaishoitajien olohuoneessa. Koulutukseen ilmoittautui 8 omaishoitajaa, joista 4 puolisoaan hoitavia, 3 vanhempaansa hoitavaa ja 1 osallistuja hoiti ystäväänsä. Käyntikertoja oli kirjausten mukaan 29. Koulutuksen toteuttamisesta vastasivat vapaaehtoiset Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n OVET-kouluttajakoulutuksen käyneet OVET-ohjaajat Kaarina Niemi ja Anna Hakala. Materiaali ja koulutusohjelman rungon on kehitetty Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n OVET-hankkeessa ja OVET-koulutuksen käyneet yhdistykset ovat saaneet maksuttoman koulutusrungon materiaaleineen käyttöön. Koulutuksessa aihealueina olivat omaishoitotilanteen tunnusmerkit (Kaarina Niemi/Anna Hakala), yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut (sosiaalityöntekijät Eija Korkia-Aho ja Kaija Keski-Rahkonen), avustamisen aakkoset ja ergonomia-kuntopiiri (fysioterapeutti Anne Känsäkangas), muutosten kohtaaminen ja omaishoitajan voimavarat (diakoni Mervi Keränen), avaimia hoitotyöhön (sairaanhoitaja Anneli Palosaari) sekä vertaistuki ja aktiivinen osallistuminen (entinen omaishoitaja Hannu Hynynen). Viimeisenä päivänä koulutuksen vastaavat Anna Hakala ja Sari Tuikkanen puhuivat Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n ja yhdistyksen toiminnasta ja hankkeista. Koulutuksen lopussa kerättiin suullinen ja kirjallinen palaute osallistujilta sekä jaettiin todistukset. Osallistujien mielipide kouluttajista ja koulutuksen sisällöstä: Olitte perehtyneet asioihin kunnolla ja osasitte esittää asiat monipuolisesti niin, että kiinnostus säilyi koko ajan. Oppia tuli paljon. Paketti oli täydellinen. Erinomaisia, lämpimiä ja osaavia. Uusia asioita oppi. Valmennus hyvä. Kiitettävä! Retket, matkat ja tapahtumat Retkiä ja matkoja olemme pyrkineet järjestämään joka vuosi lähelle ja vähän kauemmaksi. Kesäkuun retkipäivä suunnattiin lähikaupunkiin Pietarsaareen. Tutustuimme päivän aikana Pietarsaaressa sijaitseviin puistojen viheralueisiin. Kaupunkiopas oli mukana linja-autossa koko päivän. Kävimme koulupuutarhassa, Aspegrenin puutarhassa, Villa Svedenissä ja Sundin puutarhassa. Päivä oli mukava ja rentouttava. Kävelyä helpotti se että, meillä oli linja-auto koko päivän käytössä. Retkipäivään osallistui 41 omaishoitajaa ja heidän läheistään, joista 7 oli miehiä ja 34 naisia.

14 14 Avoimia ovia pidimme vuoden aikana kolme. Tammikuussa pidimme uusien jäsenten treffit omaishoitajien olohuoneessa. Treffien tarkoituksena oli tarjota uusille jäsenille yhteinen tapaaminen työntekijöiden kanssa sekä kertoa heille järjestettävästä toiminnasta. Tilaisuutta mainostimme uusille jäsenille tai niille jotka suunnittelevat jäseneksi liittymistä. Tapahtumaan osallistui 6 henkilöä, joista 3 halusi liittyä jäseneksi. Perinteisen kesäteatterimatkan teimme elokuussa Halkosaareen. Näytelmä oli Yrjö Renvallin musiikkinäytelmä Päivänsäde, minä ja menninkäinen. Ennen esitystä vierailimme ja ruokailimme Punaisen tuvan viinitilalle. Osallistujia oli yhteensä 47 henkilöä, joista miehiä oli 11 ja naisia oli 38 henkilöä. Lions Club Kokkola Tervakokko lahjoitti yhdistykselle 1000 omaishoitajien jaksamisen tukemiseen ja kyseinen summa käytettiin tähän matkaan. Osallistuimme ensimmäistä kertaa Juthbackan markkinoille Uuteenkaarlepyyhyn. Suomen suurimmat rompemarkkinat järjestetään joka vuosi elokuun viimeistä edellisenä viikonloppuna. Alueella oli monta sataa myyjää ja myytävää tavaraa oli laidasta laitaan. Markkinat olivat näkemisen arvoiset ja monet mukana olleet olivat siellä ensimmäistä kertaa. Osallistujat kertoivat, ettei olisi tullut lähdettyä yksin, mutta ryhmän mukana ja yhteisellä kyydillä kaikki on helpompaa. Osallistujia oli yhteensä 25 henkilöä, joista 7 oli miestä ja 18 naista. Marraskuussa olimme virkistysmatkalla Tampereella. Matkalle osallistujat saivat valita menevätkö apuvälinemessuille, Ikeaan tai Lempäälän IdeaParkkiin. Muutamat omaishoitajat vierailivat ystävien ja sukulaisten luona. Osallistujat halusivat vaihtelua arkielämään ja pitivät linja-autolla kulkemista helppona vaihtoehtona. Matkoilla informoimme osallistujia tapahtumista, omaishoitajuudesta ja yhdistyksestämme. Matkalle osallistui 36 henkilöä, joista miehiä oli 7 ja naisia oli 29 henkilöä. Apuvälinemessuille osallistui kaksi, kymmenen IdeaParkkiin ja loput halusivat Ikeaan ostoksille. Vuonna 2013 emme järjestäneet tuettua lomaa yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa, mutta otimme yhdeksi tavoitteeksi kertoa mahdollisimman laajasti Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n tuetuista lomista sekä Kelan kuntoutuskursseista. Vuoden aikana 31 henkilöä tarvitsi tukea tuettujen lomien hakukaavakkeissa. Helmikuussa pidimme avoimet ovet, jossa esittelimme vuoden 2013 tuettuja lomia. Teimme ohjausta ja neuvontaa hakukaavakkeiden kanssa. Toimistolla kävi 6 henkilöä. Järjestimme entisille omaishoitajille virkistysmatkan Härmään Matkalle oli järjestetty yhteiskuljetus ja yhteisöjäsenemme Kokkolan Liikenne Oy lahjoitti yhdensuuntaisen matkan vapaaehtoisen linjaautokuljettajamme Antti Niemen ajamana. Entisten omaishoitajien vertaistukiryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti sekä Kokkolassa että Kannuksessa jo useamman vuoden ajan. Ryhmäläisille nousi esille toive, että virkistysloma järjestettäisiin, koska suosittua tuettua lomaa ei ollut vuodelle 2013 lainkaan. Osallistujia oli 23, joista naisia oli 21 ja miehiä 2. Nuorin osallistuja oli 66- ja vanhin 84- vuotias, matkalaisten keski-ikä 74 vuotta. Ohjelmassa oli yhdessäoloa, ravinto- ja liikuntaluento, tietovisaa ja levyraatia. Perjantaina osallistuimme yhdessä Souvareiden 35-vuotisjuhlakonserttiin. Lomaohjaajina toimivat yhdistyksen toiminnanohjaajat Sari Tuikkanen ja Marjo Salmi. Mukaan lähtivät myös neljä entistä omaishoitajaa Kannuksesta. Mukaan halusi lähteä myös neljä omaishoitajaa, joiden omaishoidettava on jo siirtynyt kodin ulkopuoliseen hoivaan. He kokivat tarvitsevansa juuri heille suunnattua vertaistukiryhmää. Lomalla esittelimme osallistujille Elämäniloa -kurssipakettia. Kurssi on tarkoitettu omaisensa menettäneille omaishoitajille. Se on suunniteltu Oulun seudun Omaishoitajat ja Läheiset yhdistyksen hallinnoimassa Vertaisvoima-projektissa. Kurssin tarkoituksena on voimaannuttaa osallistujaa ja löytää menneisyyden läpikäymisen jälkeen uskoa tulevaisuuteen.

15 15 Palautekyselyn pohjalta nousi esille se, kuinka tärkeä rooli vertaistuella on juuri tässä elämäntilanteessa. Ryhmän tuki oli suuri motivaatio lomalle lähtemiseen. Parasta lomalla oli yhdessäolo/vertaistuki, liikunta, lepo ja irtiotto arjesta. Kiitosta saivat myös vetäjät iloisuudestaan, järjestämästään hyvästä ohjelmasta ja muutoinkin toimivista järjestelyistä. Elämäniloa-kurssille haluaisi osallistua 18 henkilöä 23:sta. lähdin matkalle, koska kaipasin seuraa, joka ymmärtää matka vastasi odotuksia, koska paljoa en odottanut, mutta paljon sain jopa nauraa!! olin iloisen yllättynyt - koska matka oli hyvä ja hyvin suunniteltu. Järjestimme halukkaille omaishoitajille esiin tulleen toiveen pohjalta askarteluryhmän, jossa he saivat tehdä origamitaitteluun perustuvan kukkapallon. Koska työn tekeminen vaati paljon taittelutyötä, ryhmä kokoontui kaksi kertaa; 3.4 ja Kokoontumisväli oli 2 viikkoa, jotta osallistujat pystyivät tekemään taittelutyön valmiiksi kotonaan. Toisella kokoontumiskerralla kukkapallo kasattiin valmiiksi ja osa asensi siihen myös valot. Ryhmän vapaaehtoisena ohjaajana toimi entinen omaishoitaja Raija Tuikkanen. Osallistujia oli yhteensä 14. Omaishoitajien toivomuksesta järjestimme pitkäaikaiselle toiminnanjohtajalle 4.9 yllätysjuhlat eläkkeelle siirtymisen johdosta. Omaishoitajat halusivat muistaa häntä henkilökohtaisesti ja juhlia sitä yhdessä. Halusimme, että laaja yhteistyökumppanien joukko voisi muistaa toiminnanjohtajaa. Juhlien ohjelmaa suunnittelimme yhdessä omaishoitajien kanssa. Kaikki esiintyjät olivat omaishoitajia Kokkolasta ja Kannuksesta. Juhlaan osallistui noin 80 henkilöä. Kokkolan ja JYTA-alueen omaishoitajille järjestettiin yhteistyössä Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan turvallisuustyöryhmän kanssa TURVALLINEN KOTI- päivä Villa Elbassa. Tilaisuuden aloitti pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen, luentoja piti seniorineuvola Daalian työntekijät ja ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Pentti Veijalainen. Kuulimme myös mielenkiintoisia tarinoita Kokkolan matkailuoppailta. Tilaisuudessa nousi esille monia tärkeitä asioita kotitapaturmista ja ensiapu-koulutuksen tärkeydestä. Tilaisuus päättyi yhteiseen lounashetkeen. Omaishoitajille järjestettiin ilmainen, edestakainen linjaautokuljetus. Tilaisuuden kustansi Kokkolan kaupunki. Päivään osallistui 58 omaishoitajaa ja läheistä kutsuimme yhdistyksen vapaaehtoiset joulupuurolle omaishoitajien olohuoneeseen. Vapaaehtoiset ovat vuoden aikana esiintyneet, liikuttaneet ja osallistuneet tapahtumiimme vapaaehtoisen roolissa. Mukana oli 9 osallistujaa.

16 16 Omaishoitajien Valtakunnallinen viikko 48. ( ) Omaishoitajien kymmenennellä valtakunnallisella viikolla ohjelmassa oli paljon eri tapahtumia. Viikko alkoi sunnuntaina omaishoitajien kirkkopyhällä Kokkolan kirkossa ja sen jälkeisellä juhlalounaalla seurakunnan alasalissa. Kirkkopyhä järjestettiin yhteistyössä Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonityön kanssa. Kirkkopyhään ja juhlalounaaseen osallistui 74 omaishoitajaa ja hoidettavaa ja heidän läheisiään. Juhlalounaan ja ohjelman päätyttyä jokaiselle omaishoitajalle jaettiin ruusu, näin huomioitiin heidän tärkeä työnsä juhlavuotena. Ruusut saatiin lahjoituksena Vakkurin ja Maria Havian kukkakaupoista. Palautetta kirkkopyhästä ei erikseen pyydetty, mutta osallistujat kiittivät lähtiessään koskettavasta ja voimaannuttavasta juhlasta. Koko omaishoitajien valtakunnallisen viikon ajan ( ) oli Kokkolan alueen pääkirjastoissa (Kokkola, Kälviä, Ullava ja Lohtaja) ja Kannuksen kirjastossa tarjolla esitteitä, materiaalia ja kirjallisuutta omaishoitoon liittyen. Viikon aikana oli myös mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa palkintona oli omaishoitajuuteen liittyvä kirja. Viikko järjestettiin yhteistyössä alueen kirjastojen kanssa. Toiminnanohjaaja Marjo Salmi oli esittelemässä toimintaa Lohtajan kirjastossa maanantaina klo Viikon aikana 44 henkilöä oli kirjoittanut nimensä esittelypöytien yhteydessä olleisiin vieraskirjoihin ja tutustuneet pöydässä olleeseen materiaaliin. Tiistaina toiminnanohjaajat Sari Tuikkanen ja Marjo Salmi olivat esittelemässä toimintaa seniorikahvilassa Yhteisöklubi Sillan tiloissa. Keskiviikkona omaishoitajien olohuoneessa oli adventtimyyjäiset ja avoimet ovet. Avoimissa ovissa kävi 47 henkilöä. Avoimissa ovissa kävi myös paljon sellaista väkeä, jotka eivät muuten ole toiminnassa olleet mukana, joten myös avoimia ovia on tärkeä järjestää. Valtakunnallinen viikko päätettiin lauantaina Virran viemää konserttiin, johon lähti yhdessä 70 omaishoitajaa heidän hoidettavaa tai läheistään virkistäytymään ja nauttimaan Olavi Virran musiikista. Omaishoitajaviikon tavoitteena oli järjestää erilaista toimintaa, mikä poikkeaa "normaalista". Tarkoituksena oli, että jalkautumalla kirjastoihin ja seniorikahvilaan, tavoitetaan uusia, toiminnan ulkopuolella olevia omaishoitajia. Avoimet ovet madaltavat kynnystä tulla tutustumaan omaishoitajien olohuoneeseen. Viikko onnistui hyvin ja saimme luotua uusia yhteistyökuvioita. Kirjastojen henkilökunnan kanssa oli puhetta esimerkiksi siitä, että tämän tyyppinen toiminta voisi muotoutua jokavuotiseksi perinteeksi. Myös hyväksi koettuja, jo perinteeksi juurtuneita tapahtumia, kuten omaishoitajien kirkkopyhää juhlalounaineen, tullaan jatkamaan. Liikunnalliset vertaistukiryhmät Olemme järjestäneet Kokkolassa omaishoitajille monia eri kuntouttavia liikuntaryhmiä, joihin heillä on ollut mahdollisuus osallistua. Vuoden aikana kokoontui viisi eri liikuntaryhmää. Maksullisista liikuntaryhmistä osallistujat maksavat omavastuuosuuden. Tällä hetkellä Kokkolan kaupunki tarjoaa Honkaharjun toimintakeskuksessa yli 65-vuotiaille kuntosaliharjoittelun, jos ryhmää ohjaa vapaaehtoinen, koulutettu vertaisveturi. Omaishoitajia kannustetaan osallistumaan ryhmiin ja näin myös heidän oma jaksamisensa raskaassakin omaishoitotilanteessa voi parantua. Samalla ryhmissä näkee myös vertaisia, joten liikunnan lomassa saadaan vaihdettua myös ajatuksia ja tuntemuksia erilaisista omaishoitotilanteista. Säännöllinen liikunta vaikuttaa tutkitusti positiivisella tavalla esim. uneen, muistiin ja jaksamiseen. Olemme yhdistyksenä mukana Kokkolan kaupungin Voimaa Vanhuuteen -hankkeessa kuntakoordinaattorin osuudella. Vuoden aikana järjestimme työryhmän kanssa monia liikunnallisia tapahtumia ikäihmisille. Osallistuimme niihin yhdessä sekä informoimme tapahtumista kohderyhmällemme. Ohjasimme omaishoitajia osallistumaan Voimaa Vanhuuteen -hankkeesta järjestettäviin testiryhmiin, muihin ikäihmisille suunnattui-

17 17 hin liikuntaryhmiin sekä hakemaan apua vaikka liikuntaneuvontapisteistä. Ikäihmisten terveysliikunnalla on suuria vaikutuksia terveyteen, toiminta- ja liikkumiskykyyn. Monet omaishoitajat kuuluvat juuri tähän ikäihmisten ryhmään. Omaishoitajille suunnattu Piukkiksen jumpparyhmä jatkoi kokoontumistaan alkuvuodesta. Palvelu ostettiin yksityiseltä palvelutuottajalta. Ryhmä on kokoontunut jo viiden vuoden ajan iltaisin, jotta työssäkäyvät omaishoitajat pääsisivät osallistumaan. Keväällä Piukkiksen jumpparyhmä kokoontui 10 kertaa ja osallistujia oli 8 eri henkilöä. Käyntikertoja oli kirjausten mukaan 50. Ryhmään osallistui keskimäärin 5 hlöä/ kerta. Kaikki osallistujat olivat naisia. Ryhmä ei enää syksyllä kokoontunut, koska ryhmän ohjaaja muutti pois paikkakunnalta. Omaishoitajien ja hoidettavien yhteinen keilaryhmä kokoontui koko vuoden. Keilaryhmää on jo kuuden vuoden ajan ohjannut kaksi vapaaehtoista miesomaishoitajaa. He varaavat itse radat sekä ilmoittavat osallistujille aikataulumuutoksista. Omaishoitajat voivat osallistua ryhmään yksin, mutta omaishoidettavalla tulee aina olla läheinen mukana. Keilailu vaatii osallistujilta tarkkuutta, keskittymistä ja tasapainoa. Keilaryhmä on sekä miehille että naisille. Ryhmässä keilaa mm. puolisoaan hoitavat omaishoitajat sekä vammaista lastaan hoitavat omaishoitajat. Keilaryhmä kokoontui vuoden aikana 33 kertaa ja osallistujamäärä ryhmässä oli 381 ja keskimäärin osallistujia oli 11,9 osallistujaa. Ryhmässä käy 21 eri kävijää, joista naisia on 4 ja miehiä 17. Toiminnanohjaajat ja kuusi omaishoitajaa ovat kouluttautuneet VertaisVeturi ohjaajiksi vuonna Vuonna 2013 koulutukseen osallistui kaksi miesomaishoitajaa, jotka myös lupautuivat vapaehtoisiksi vetäjiksi miesomaishoitajien kuntosliryhmälle. Koulutuksen myötä saimme syksyllä 2012 Kokkolan kaupungilta Honkaharjun toimintakeskuksesta käyttöömme kuntosalitilat ja siellä on toiminut siitä lähtien kaksi ryhmää yli 65-vuotiaille omaishoitajille. Ryhmien ohjauksista ovat vastanneet vapaaehtoiset VertaisVeturit ja toiminnanohjaajat ovat olleet heidän tukenaan tarvittaessa. Toiminnanohjaajat tekivät kaikille kuntosaliryhmiin osallistujille toimintakykytestin. Kummatkin kuntosaliryhmät kokoontuivat vuoden 2013 aikana 33 kertaa ja kävijöitä ryhmissä oli yhteensä 410. Tämä määrä jakaantui niin, että miestenryhmässä oli 204 ja naisten 206. Kävijöitä oli keskimäärin 6,2 omaishoitajaa/kerta. Naisten ryhmässä oli 13 eri kävijää ja miesten ryhmässä oli 9 eri kävijää. Honkaharjun kuntosaliryhmien testitulokset Naiset: 11 teki alkutestin ja heistä 5 lopputestin. Kuntosaliharjoitteluun osallistuvien kehittymistä pyrittiin kartoittamaan testillä, joka koostui neljästä eri osa-alueesta. Ne olivat tasapaino (yhdellä jalalla seisonta, vasen ja oikea 30 sekuntia), tuolilta ylösnousu 5 kertaa, 10 metrin reipas kävely ja timed up and go- testi. Naisilla tulokset eivät olleet ihan selkeitä, kolmella naisella oli kipuja eri paikoissa, joka vääristi tuloksia. Tasapaino parani yhtä lukuun ottamatta kaikilla. Tuolilta ylösnousun tulos parani vain kahdella viidestä. 10 metrin kävelyssä tulos parani yhdellä, muilla lopputestauksen tulos oli lähellä alkutestauksen aikaa. Time up and go- testissä tulos parani kolmella naisella. Miehet: 9 teki alkutestin ja heistä 7 lopputestin. Miesomaishoitajille tehtiin sama toimintakykytestaus kuin naisille. Miehet paransivat tuloksiaan kaikissa osa-alueissa. Kahdella miehellä tuolilta ylösnousu 5 kertaa huononi noin sekunnilla. Kaikki osa-alueet huomioon ottaen miehet olivat selkeästi kohottaneet kuntoaan.

18 18 Vesijumppa on kokoontunut vuodesta 2010 lähtien. Ryhmä on osoittautunut tarpeelliseksi jo senkin takia, että siihen voi osallistua myös omaishoidettavat. Vesijumpparyhmän ohjauksesta vastasi yksityisen palvelutuottajan työntekijät vuoroviikoin. Vesijumpalla vahvistettiin hartioita, vatsaa, keskivartaloa, käsiä ja tehtiin liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. Vuonna 2013 ryhmä kokoontui 29 kertaa ja osallistujia oli keskimäärin 14,9 hlö/kerta. Osallistujamäärä oli kirjausten mukaan 431. Ryhmässä kävi vuoden aikana 33 eri kävijää, joista miehiä oli 5 ja naisia 28. Medirexin omatoimiset kuntosaliharjoittelut ovat jatkuneet läpi koko vuoden. Omaishoitajat voivat käydä kuntosalilla 3 /kerta. Kuntoilijat eivät ole aikaan ja päivään sidottuja vaan voivat mennä silloin, kun se heille parhaiten sopii. Vuoden aikana Medirexissä kävi 12 eri kävijää. Käyntikertoja oli 90. Lajikokeilut jatkuivat vuonna Osallistujat saivat kokeilla toukokuussa jousiammuntaa ja frisbeegolfia. Molemmilla lajilla on Kokkolassa omaa seuratoimintaa. Seurojen puheenjohtajien kanssa sovimme lajikokeiluista yhteistyössä ja sovimme myös käytännön järjestelyistä. Frisbeegolfista on tullut suosittu kesälaji Kokkolassa ja täältä löytyykin harrastajille kaksi rataa. Saimme tuhdin tietopaketin lajista ja sen pelaamisesta Pelaajia oli 10. Jousiammuntaseura Kokkolan Achilles ry:n asiantuntevat jäsenet tutustuttivat meidän lajin pariin Kokkolan urheilutalolla. Osallistujia oli 10 henkilöä. Molemmat lajit kiinnostivat niin miehiä kuin naisiakin. Uudet vertaistukiryhmät Uusi ryhmä puolisoaan hoitaville omaishoitajille Ajoittain omaishoitajilta tuli toivetta ryhmästä, joka olisi suunnattu omaishoitotyötä parhaillaan tekeville omaishoitajille. Laitoimme jäsenillemme postitettavaan tapahtumalehtiseen ilmoituksen uudesta ryhmästä ja ilmoitimme siitä myös Keski-Pohjanmaan yhdistyspalstalla. Erillistä kutsua ei lähetetty kenellekään vaan kerroimme alkavasta ryhmästä yleisesti alkuvuoden muissa tapaamisissa ja tilaisuuksissa. Ajatuksena oli kartoittaa, kuinka paljon ryhmään olisi tulijoita. Ryhmä kokoontui 6.3 ja paikalle saapui kaksi omaishoitajaa. Heidän välilleen syntyi hyvää keskustelua ja he saivat vaihtaa ajatuksia keskenään. Sovimme heidän kanssaan, että kokoonnumme keväällä toisen kerran. Valitettavasti se jouduttiin perumaan, koska vain toinen osallistujista olisi päässyt tuolloin mukaan. Omaishoitotyötä tekevien voi olla vaikeaa järjestää kotitilannetta sillä tavoin, että pääsisivät osallistumaan tällaiseen ryhmään, vaikka tarvetta osallistumiselle olisikin. Tarkoituksena on yrittää ryhmän järjestämistä

TAPAHTUMAT KEVÄT 2013

TAPAHTUMAT KEVÄT 2013 TAPAHTUMAT KEVÄT 2013 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry UUSIEN JÄSENTEN TREFFIT! OLETKO HILJATTAIN LIITTYNYT JÄSENEKSI TAI SUUNNITTELET JÄSENEKSI LIITTYMISTÄ? Tervetuloa omaishoitajien olohuoneeseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Omaishoitajien jaksamisen tukeminen (AK4) toiminnanohjaajat Sari Tuikkanen ja Marjo Salmi Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 1 2 KOHDE JA

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry AK 4 OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN TUKEMINEN 11.3.2015. Toiminnanohjaaja Marjo Salmi

VUOSIKERTOMUS 2014. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry AK 4 OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN TUKEMINEN 11.3.2015. Toiminnanohjaaja Marjo Salmi 11.3.2015 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry VUOSIKERTOMUS 2014 AK 4 OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN TUKEMINEN Toiminnanohjaaja Marjo Salmi Toiminnanohjaaja Sari Tuikkanen SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTAA...

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Omaishoitajien jaksamisen tukeminen (AK4) toiminnanohjaajat Sari Tuikkanen ja Marjo Salmi Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 1 2 KOHDE JA

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

syksy 2013 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE:

syksy 2013 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: syksy 2013 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: Omaishoitajien OMA päivä Vasikkasaaressa to 15.8.2013 klo 9-15 klo 9.00 aamukahvi, tervetuloa leirille, aamuhartaus, lipunnosto

Lisätiedot

SYKSY Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE:

SYKSY Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: SYKSY 2017 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: TERVETULOA Omaishoivakeskukseen Kaarlelankatu 22, 67100 Kokkola Toimisto auki ma - to klo 9:00 15:00 toiminnanjohtaja Jyrki Jouppi/

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 OmaisOiva jaksavat omaishoitajat Oivatoiminnanohjaajat Sari Tuikkanen ja Marjo Salmi Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 1 2 KOHDE JA TOIMINTA-ALUE...

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

ASUNTOMESSUT KOKKOLASSA 2011 OSALLISTUMME YHDESSÄ ASUNTOMESSUILLE. TI 2.8.2011 klo 10.00 AKTIVA-JA TOIMIVA-PROJEKTIT 2007 2011

ASUNTOMESSUT KOKKOLASSA 2011 OSALLISTUMME YHDESSÄ ASUNTOMESSUILLE. TI 2.8.2011 klo 10.00 AKTIVA-JA TOIMIVA-PROJEKTIT 2007 2011 ASUNTOMESSUT KOKKOLASSA 2011 OSALLISTUMME YHDESSÄ ASUNTOMESSUILLE TI 2.8.2011 klo 10.00 ilmoittautumiset viimeistään 17.6.2011 mennessä Marjo/ 044 336 0124 Lipun hinta 10 euroa jäseniltä. Tapaamme asuntomessuportilla

Lisätiedot

KEVÄT 2015. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE:

KEVÄT 2015. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: KEVÄT 2015 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: TERVETULOA Omaishoitajien olohuoneeseen! Isokatu 15 B 67100 KOKKOLA puh. (06) 8226 725 toiminnan koordinaattori / Johanna Lång

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry VUOSIKERTOMUS 2013

Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry VUOSIKERTOMUS 2013 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry VUOSIKERTOMUS 2013 1 Sisällys 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Jäsenistö ja jäsenmaksut... 2 1.2 Hallinto... 3 1.3 Kirjanpito ja tilintarkastus... 3 1.4 Projektitoiminta...

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2012. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry AKTIVA-JA TOIMIVA-HANKE SEKÄ TOIMINTA-AVUSTUS /AK. Kaarina Niemi toiminnanjohtaja

VUOSIKERTOMUS 2012. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry AKTIVA-JA TOIMIVA-HANKE SEKÄ TOIMINTA-AVUSTUS /AK. Kaarina Niemi toiminnanjohtaja Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry VUOSIKERTOMUS 2012 AKTIVA-JA TOIMIVA-HANKE SEKÄ TOIMINTA-AVUSTUS /AK Kaarina Niemi toiminnanjohtaja Sari Tuikkanen Toiminnanohjaaja Marjo Salmi Toiminnanohjaaja

Lisätiedot

KEVÄT Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE:

KEVÄT Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: KEVÄT 2017 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TOIMINTAAMME TUKEE: TERVETULOA Omaishoivakeskukseen Kaarlelankatu 22, 67100 Kokkola puh. (06) 8226 725 Toimisto auki ma - to klo 9:00 15:00 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

KEVÄT 2016 OMAISHOIVAKESKUS. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry www.kokkolanomaishoitajat.fi. Toimintaamme tukee:

KEVÄT 2016 OMAISHOIVAKESKUS. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry www.kokkolanomaishoitajat.fi. Toimintaamme tukee: KEVÄT 2016 OMAISHOIVAKESKUS Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry www.kokkolanomaishoitajat.fi Toimintaamme tukee: TERVETULOA Omaishoivakeskukseen Kaarlelankatu 22, 67100 Kokkola puh. (06) 8226 725

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

SYKSY 2014. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. www.kokkolanomaishoitajat.fi. Toimintaamme tukee:

SYKSY 2014. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. www.kokkolanomaishoitajat.fi. Toimintaamme tukee: SYKSY 2014 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry www.kokkolanomaishoitajat.fi Toimintaamme tukee: TERVETULOA Omaishoitajien olohuoneeseen! Isokatu 15 B, 4 krs 67100 KOKKOLA puh. (06) 8226 725 toiminnan

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA Varhainen havaitseminen ja tukeminen Ihminen tarvitsee toista» Mutta me pohojalaaset... OMAISHOIDON TUKEMISEN ALKUTAIVAL v. 2009 alkoi "Yhdessä tehden- Ajoissa

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

KEVÄT 2014. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. www.kokkolanomaishoitajat.fi. Toimintaamme tukee:

KEVÄT 2014. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. www.kokkolanomaishoitajat.fi. Toimintaamme tukee: KEVÄT 2014 Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry www.kokkolanomaishoitajat.fi Toimintaamme tukee: AVOIMET OVET OMAISHOITAJIEN OLOHUONEESSA ti 14.1.2014 klo 10 14 tule rohkeasti tutustumaan yhdistyksen

Lisätiedot

Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajien OMA PÄIVÄ ke 15.8.2012 Vasikkasaaressa klo 9-15 klo 9 lipunnosto ja aamukahvi klo 9.30 tervetuloa leirille, aamuhartaus klo 10.00 yhteisen tekemisen

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KOKKOLANSEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KOKKOLANSEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Sisällys KOKKOLANSEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY... 2 YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 HENKILÖSTÖ... 3 YHDISTYKSEN TOIMITILAT... 4 YHDISTYKSEN TALOUS...

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PalveluSantran perustehtävät:

PalveluSantran perustehtävät: palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Virkeyttä ja Voimaa vanhuuteen 26.8.2013 ft Kirsi Pölönen

Virkeyttä ja Voimaa vanhuuteen 26.8.2013 ft Kirsi Pölönen Virkeyttä ja Voimaa vanhuuteen 26.8.2013 ft Kirsi Pölönen Esityksen rakenne VoiTas - kunnonhoitaja koulutus Voima- ja tasapainoharjoittelu-ryhmät VoiTas- ryhmien vaikuttavuus Muu virkistyminen Toimintakyky

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 15.15 palautekeskustelu Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 11.00 Tilaisuuden avaus ja ajankohtaista Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 11.15 Puhtia hyvästä itsetunnosta

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TAVOITE KEHITTÄÄ TOIMINTAMALLI, JONKA AVULLA TAVOITETAAN KAIKKI YLI 75 -VUOTIAAT KUUSAMOLAISET. TARKOITUKSENA on tarjota katkeamatonta palveluketjua, jotta omassa kodissa

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12. Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.2013 Muistisairaiden vertaisryhmä Silmu Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Hyvät toimintatavat käyttöön Kunnon Hoitaja muutosta asenteisiin ja toimintakulttuuriin Toimenpideohjelman verkostotapaaminen TERVE-SOS tapahtumassa

Hyvät toimintatavat käyttöön Kunnon Hoitaja muutosta asenteisiin ja toimintakulttuuriin Toimenpideohjelman verkostotapaaminen TERVE-SOS tapahtumassa Hyvät toimintatavat käyttöön Kunnon Hoitaja muutosta asenteisiin ja toimintakulttuuriin Toimenpideohjelman verkostotapaaminen TERVE-SOS tapahtumassa 6.5.2015 Jyväskylä Riitta Turunen Ikääntyvien neuvontakeskus

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Aikuisten startti Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Lähtökohtia: Kunnan vastuun kasvattaminen työllisyyden hoitamisessa (Kuntouttavan) työtoiminnan ohjaajien lisääminen

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA Marja Heikkinen Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry Elina Penger OAKK, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy KETÄ OLEMME? Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot