Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring"

Transkriptio

1 :n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

2 Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen. Omaiset hakeutuvat järjestön palvelujen piiriin vasta myöhäisessä vaiheessa (jäsenistöstä 79% tuen saajia). Hankkeessa pyritään varhaiseen tunnistamiseen. Omaistaan hoitavat toimivat ns. tavallisen ihmisen taidoin, Omaishoito ei ole ammatti, johon olisi tarjolla koulutusta. Omaistaan hoitavilla on tarve saada tietoa omaishoitoon liittyvistä asioista ja ohjausta hoito- ja hoivatyöhön. 2

3 Omaishoitajien toimijuuden vahvistaminen Paikallisyhdistysten toimijuuden vahvistaminen Paikallisen yhteistyön lisääminen 3

4 4 Lähde: Jyrkämä (2008, 195)

5 Osata: - Tietoa käytännön hoivatyöstä, avustamisesta ja palveluista - Tyytyväisyys hoiva- ja avustamistaitoihin Kyetä: - Omaishoitajan terveydentila ja kunto - Voimien riittävyys Voida: - Aikaa itselle - Avun pyytäminen ja saaminen läheisiltä ja ammattilaisilta - Omien ajatusten ja tunteiden jakaminen toisten kanssa - Yhteiskunnan palveluiden käyttäminen 5

6 Tuntea: - Kaikki tunteet ovat sallittuja, ei ole oikeita eikä vääriä tunteita - Elämään on löytynyt lisää myönteisiä tunteita Haluta: - Suhde omaishoitotehtävään - Omaishoitaja tekee usein jotain itselle mieluista, josta saa voimaa - Osallistuminen paikallisen omaisyhdistyksen toimintaan, vertaistuki Täytymiset vähenevät ja haluamiset lisääntyvät 6

7 Etsiä uusia omaishoitotilanteessa eläviä omaisia. Järjestää yhteistyössä omaisyhdistysten kanssa 16 -tunnin omaishoitajavalmennuksia. Sisältö: tietoa, taitoja ja voimavaroja. Kouluttaa ja ohjata paikallisten omaisyhdistysten edustajia ja viranomaisia järjestämään valmennusta yhteistyössä. Auttaa yhdistyksiä löytämään paikallisia yhteistyökumppaneita, jotka tiedottavat valmennuksesta, toimivat asiantuntijaluennoitsijoina ja osallistuvat järjestämiseen. 7

8 Ovet omaishoitajuuteen - omaishoitotilanteen tunnusmerkkejä - omaishoito osana elämän kokonaisuutta Ovet auki yhteiskuntaan - sosiaaliturva ja palvelut - avustamisen perusteet Omat oveni - omaishoitajan henkinen ja fyysinen hyvinvointi - muutoksen kohtaaminen - omien voimavarojen arviointi ja vahvistaminen - hoivatyön perusteet Ovet uudelle polulle - vertaistuki ja aktiivinen osallistuminen - eväitä arkeen, miten tästä eteenpäin 8

9 Yhteistyökumppanit osallistuvat valmennuksesta tiedottamiseen, asiakkaiden ohjaamiseen ja toimivat kouluttajina osalla jaksoista. Yhteistyökumppanit auttavat sijaishoidon järjestämisessä Yhteistyökumppanit osaavat järjestää/ järjestävät Ovetvalmennuksia yhteistyössä liiton paikallisyhdistysten kanssa 9

10 HOIVAA MITEN TAIDAT - O M A I S H O I T A J A N A R K I J A T O I M I J U U S Ulla Halonen Pro gradu -tutkielma Sosiologia/ Sosiaaligerontologian linja Jyväskylän yliopisto

11 AINEISTON KUVAUS Haastattelut omaishoitajat osallistuivat valmennuksiin syksyllä 2010 Etelä- ja Länsi-Suomessa 6 haastateltavaa (4 naista ja 2 miestä), vuotiaita eläkeläisiä Kolme hoivasi puolisoaan ja kolme vanhempiaan Omaishoitotilanteessa eletty ~1-15 vuotta Kahdeksan toimijuushaastattelua, osa ennen ja osa jälkeen valmennuksen

12 HEIKKO, SOPEUTUNUT JA VAHVA TOIMIJA Vahva toimija Osaa, kykenee, voi ja haluaa Sopeutunut toimija Korostuu voiminen ja kykeneminen Ei erityisesti osaamista, haluamista tai täytymistä Kyllä tää täs pikkuhiljaa menee Heikko toimija Tekemisiä määritteli täytyminen Hoivan sitovuus vahva Kaiken. Se on aina, jos me lähetään jonnekkin, niin se on aina täsä. Aina, aina, mun siitä huolehtii täytyy. Että tää kurssi oli sitten juhla, että muutama tunti, että tiesi että pääsee.

13 Valmennettu n. 120 omaishoitajaa Taustatietoja ja alustavia tietoja seurantakyselystä (56 OH) 13

14 % Avustaminen siirtymisissä ja liikkumisessa Esitietolomake Ei koskaan Satunnaisesti Viikottain Päivittäin Useita kertoja päivässä 14

15 % Omaishoitajien arvio ennen valmennusta Omaishoitajalla on riittävästi tietoa avustamistekniikasta Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa sanoa 15

16 % Omaishoitajien tyytyväisyys ennen valmennusta Omaishoitaja on tyytyväinen avustamistaitoihinsa Osata Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa sanoa 16

17 % Omaishoitaja käyttää yhteiskunnan palveluja Esitietolomake Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa sanoa 17

18 % Omaishoitaja kertoo säännöllisesti ajatuksistaan ja tunteistaan muille ihmisille Esitietolomake Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa sanoa 18

19 Keskiarvot tiedoista ja taidoista ennen ja jälkeen Ovet-valmennuksen Omaishoitajalla on riittävästi tietoa avustamistekniikasta Omaishoitaja käyttää yhteiskunnan palveluja Omaishoitajalla on riittävästi tietoa käytännön hoivatyöstä Omaishoitaja on tyytyväinen avustamistaitoihinsa Omaishoitaja on tyytyväinen käytännön hoitotaitoihinsa Omaishoitaja osallistuu säännöllisesti paikallisen omaisyhdistyksen toimintaan 3 kuukautta valmennuksen jälkeen Ennen valmennusta Omaishoitajan voimat riittävät hyvin auttaessaan läheistään Omaishoitaja tekee usein jotain itselleen mieluista, josta hän saa voimia Omaishoitaja kertoo säännöllisesti ajatuksistaan ja tunteistaan muille ihmisille Omaishoitajan auttaessa/ tukiessa läheistään hän selviytyy yksin Omaishoitaja saa apua ammattilaisilta Omaishoitaja saa apua sukulaisilta tai ystäviltä =täysin eri mieltä 4=täysin samaa mieltä

20 - Olen nyt rohkeampi hakemaan apua ja tietoa tarvittaessa - Arvostan nyt valintaani ja työtäni jollain tavoin aiempaa enemmän - Osaan ottaa aikaa itselleni - Olen tunnustanut itselleni, että olen oikeasti omaishoitaja, vaikka olen äitikin - Siellä huomasin, että omaishoitajat ovat mukavia, tavallisia ihmisiä. Aion mennä katsomaan omaishoitajia yhdistykseen. 20

21 Valmennus on saanut paikallisessa mediassa julkisuutta sekä tiedotteiden että etukäteisjuttujen muodossa. Olemme saaneet konkreettisen työkalun lääkäreiden ja muun hoitohenkilöstön käyttöön, sillä nyt he tietävät, mihin ohjata uusia omaishoitajia. Olemme saaneet yhdistykseen uusia jäseniä ja suurin osa valmennettavista on lähtenyt aktiivisesti mukaan toimintaan. Ne, jotka olivat ensimmäisessä valmennuksessa, ovat olleet hyviä sanansaattajia. Ensimmäisen valmennuksen järjestäminen vaati paneutumista ja aikaa, mutta oli sen arvoista. 21

22 % Tiedonsaantikanava valmennuksesta Julkinen tiedotusväline Sosiaalitoimi Seurakunta Terveydenhuolto Paikallinen omaisyhdistys Muu tiedonsaantikanava 22

23 Omaishoitajavalmennus pysyväksi osaksi paikallista yhteistyötä! Kunnat, seurakunnat ja järjestöt, tehkää aloite paikallisen valmennuksen järjestämiseksi! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry kouluttaa valmennuksen järjestäjiä ja ohjaajia. Paikallinen omaisyhdistys tuo kokemustaan omaishoidosta. 23

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Ovet -omaishoitajavalmennus

Ovet -omaishoitajavalmennus Ovet -omaishoitajavalmennus Näin homma toimii -seminaari 27.11. Rovaniemi Sirkka Nissi-Onnela, aluevastaava Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on Raha-automaattiyhdistyksen

Lisätiedot

Ovet -omaishoitajavalmennus

Ovet -omaishoitajavalmennus Ovet -omaishoitajavalmennus AVH-päivät 24.10. 2012 Maria Malmi, projektikoordinaattori Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on Raha-automaattiyhdistyksen tuella kehittänyt

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

Ovet -projekti Tuloksia ja tulevaisuudennäkymiä

Ovet -projekti Tuloksia ja tulevaisuudennäkymiä Ovet -projekti Tuloksia ja tulevaisuudennäkymiä Projektikoordinaattori Maria Malmi Projektisuunnittelija Malla Heino Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Projektin taustaa, käsitteet ja tavoitteet OVET

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Ovet-avaimia oivallukseen Kuopio 27.11.2014. Sandra Gehring, Malla Heino

Ovet-avaimia oivallukseen Kuopio 27.11.2014. Sandra Gehring, Malla Heino Ovet-avaimia oivallukseen Kuopio 27.11.2014 Sandra Gehring, Malla Heino Valmennusta? Omaishoitajilleko? Ovet-valmennusten taustaa Omaistaan hoitavat toimivat tavallisen ihmisen taidoin. He tarvitsevat

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta

Pidämme puolta pidämme huolta Pidämme puolta pidämme huolta Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea 22.10.2013 Pia Järnstedt Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Mihin yhdistykseen kuulut?

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry LAMPPU kumppanuushanke 2012-2015 Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TAUSTA JA TARVE Työssäkäyvät omaishoitajat antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle Läheisensä

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.

Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. LAUSUNTO 1/5 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Kuulemistilaisuus sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.5.2016 klo 10.00 Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon

Lisätiedot

Sivu 1/5 OMAISHOIDON HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä Hoidettavan nimi Ulla Ahkera Hoidettavan henkilötunnus 111111-1111 Hoidettavan osoite Ahertajantie 6 912121 Kuusioja Hoidettavan puhelinnumero

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn

Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Ota Digisti asiantuntijapäivät 1.-2.11.2017 Keskiviikko: Hyvinvointia mobiilisti Eija Sevón ja Jaana Mäkelä 14.11.2017 Mitä on toimijuus? Aloitteellisuus

Lisätiedot

VALOT TOIMINTAMALLI. 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen. 2. Yhteistyön käynnistäminen omaisen kanssa. 3. Selvityksen tekeminen terveydenhuollossa

VALOT TOIMINTAMALLI. 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen. 2. Yhteistyön käynnistäminen omaisen kanssa. 3. Selvityksen tekeminen terveydenhuollossa VALOT TOIMINTAMALLI 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen Kaikki ammattiryhmät Ennustettavissa oleva omaishoito Käynnissä oleva omaishoito 2. Yhteistyön käynnistäminen kanssa Vastuu työntekijä (esim. hoitaja,

Lisätiedot

Helsinki /2016. Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia alkaen

Helsinki /2016. Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia alkaen TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 13.10.2016 6/2016 Omaishoitoa koskevaan lainsäädäntöön muutoksia 1.7.2016 alkaen Tausta Muutokset omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005, omaishoitolaki), sosiaalihuoltolakiin

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Omaishoito Suomessa Omastehooldus Soomes 13.10.2011 Omastehoolduse foorum, Paide

Omaishoito Suomessa Omastehooldus Soomes 13.10.2011 Omastehoolduse foorum, Paide Omaishoito Suomessa Omastehooldus Soomes 13.10.2011 Omastehoolduse foorum, Paide Merja Kaivolainen koulutus ja kehittämispäällikkö Omaishoito Suomessa Omaishoitajien tukeminen Virallinen palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari 23.5.2017 Mitä on tärkeää huomioida omaishoidon tuen kehittämisessä Merja Purhonen, järjestöpäällikkö Liiton toiminnan tarkoitus omaishoitoperheen aseman

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke 23.4.2013 Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry OPASTAVA-hanke pähkinänkuoressa Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014

Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014 Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014 OmaisOiva-toiminta paikallisyhdistyksissä Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö OmaisOiva-toiminta on Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n ja paikallisyhdistysten

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 15.4.2015 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Vuosi on edennyt pikavauhtia ja taas on kevätkokousten aika. Alkuvuoteen ovat oman suolansa tuoneet

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

Ajankohtaista omaishoidossa

Ajankohtaista omaishoidossa Ajankohtaista omaishoidossa Omaishoitolain muutokset 1.7.2016 Sosiaalihuoltolain muutos 1.7.2016 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa kärkihankkeen kuulumiset Kotihoidon

Lisätiedot

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Omaishoito? Omaishoito ja vanhuspalvelulaki Omaishoitoa tuetaan pääasiassa omaishoitolain ja sosiaalihuoltolain perusteella

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! OMAISHOITOTIEDOTE 3/2016 1 / 6 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta.

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013 FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä

Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä Alustavia tuloksia omaishoidon tuen kuntakyselystä RAI-seminaari 4.4.2013 26.3.2013 IIPA/Sari Jokinen 1 Esityksen sisältö Kuntakyselyn toteutuksesta Alustavia lukuja Kuntavastaajien esiin tuomia kehittämistarpeita

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE MAISHIDN UKIMALLI Lähellä tuki-projekti 2010-2012 PAS MAISHIILANEIDEN UNNISAMISEEN ARVIINIIN SEKÄ HJAAMISEEN Satakunnan maishoitajat ja Läheiset ry, 2012 1 MAISHIAJAN UEN ARVE Mistä tunnistaa alkavan omaishoitotilanteen?

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 15.15 palautekeskustelu Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 11.00 Tilaisuuden avaus ja ajankohtaista Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 11.15 Puhtia hyvästä itsetunnosta

Lisätiedot

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21. Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto

Lisätiedot

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,

Lisätiedot

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4020/2016 00.01.01 147 Omaishoidon tuen toimintaohjeen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737 Anu Autio, puh. 043 825 9890 Hannele Vepsäläinen, puh.

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu

Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n ja paikallisyhdistysten hallitusten neuvottelupäivät 30.8.2013 Anne-Mari Raassina,

Lisätiedot

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013 Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 18.12.2015 1 / 5 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Hyvät yhdistystoimijat, Vuoden viimeiset päivät ovat käsillä. Tänäkin vuonna omaishoitajien viikolla

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

Ovet. Valmennusmalli omaishoitajille. Ovet-projekti 2010 2012. Projektiraportti. Malla Heino Maria Malmi, toim.

Ovet. Valmennusmalli omaishoitajille. Ovet-projekti 2010 2012. Projektiraportti. Malla Heino Maria Malmi, toim. Ovet Valmennusmalli omaishoitajille Ovet-projekti 2010 2012 Projektiraportti Malla Heino Maria Malmi, toim. Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 2012 Närståendevårdare och Vänner -Förbundet rf Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

Vastausten määrä: 100 Tulostettu 6.6.2011 15:09:33

Vastausten määrä: 100 Tulostettu 6.6.2011 15:09:33 Vastausten määrä: 100 Tulostettu 6.6.2011 15:09:33 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Oletteko osallistunut SUFACARE tutkimukseen aiemmin vastaamalla postikyselyymme keväällä 2010? Kyllä 12 13% En

Lisätiedot

OMAISHOITAJALOMALLA 2012 OLLEET seurantakysely 03-2013

OMAISHOITAJALOMALLA 2012 OLLEET seurantakysely 03-2013 OMAISHOITAJALOMALLA 2012 OLLEET seurantakysely 03-2013 Seurantakysely lähetettiin maaliskuussa 2013 satunnaisotoksena sadalle omaishoitajalomalle vuoden 2012 aikana osallistuneelle omaishoitajalle. Vastausprosentti

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

Kuntoavustaja valmennus

Kuntoavustaja valmennus Kuntoavustajan toimintamalli Kolarissa 2015-16 Kuntoavustaja valmennus Mistä valmennus sai alkunsa? Kaivattiin apukäsiä vanhusten ulkoiluttamiseen. Haluttiin antaa mahdollisuus työttömille tutustua hoiva-alaan

Lisätiedot

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Anja Noro, THT, Tutkimuspäällikkö Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL RAI-seminaari 4.4.213 Paasitorni, Helsinki Esityksen rakenne Omaisapuun liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Julkisen ja kolmannen sektorin kehitysvaiheet Hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan korostettiin julkisen sektorin vastuuta

Lisätiedot

Omaishoitajien moniammatillinen ohjausmalli terveydenhuollossa

Omaishoitajien moniammatillinen ohjausmalli terveydenhuollossa Omaishoitajien moniammatillinen ohjausmalli terveydenhuollossa VALOT hanke Maarit Väisänen Projektivastaava (sosionomi amk, YTM) Valot hanke 2009-2013 Hallinnoija: Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset

Lisätiedot

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 - Alustavia tuloksia ja havaintoja. 18.1.2013 EERO SILJANDER, CHESS/THL. 1 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 taustat ja aineisto. STM:n toimeksiantona THL:lle 2012 toteuttaa

Lisätiedot

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

PRIDE-valmennuksen arviointi

PRIDE-valmennuksen arviointi PRIDE-valmennuksen arviointi «Hyvä valmistautuminen sijaisvanhemmuuteen Tone Nordby seniorrådgiver Barne-, ungdoms- og familiedirektoratet Norja Side 1 Presentasjon Helsinki, mai 2015 Tausta Norja osti

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta.

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Oulussa 1.6.2016 OULUN KAUPUNKI Arja Heikkinen sosiaalijohtaja Raimo Ojanlatva

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen

Lisätiedot