ETEENPÄIN ELÄVÄN MIELI

Transkriptio

1 ETEENPÄIN ELÄVÄN MIELI Ehkäisevät kotikäynnit Pihtiputaalla v Virpi Lahtinen Opinnäytetyö Syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Virpi Lahtinen. Eteenpäin elävän mieli - Ehkäisevät kotikäynnit Pihtiputaalla v Pieksämäki, syksy s. 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli käynnistää Ehkäisevät kotikäynnit -toimintamuotoa Pihtiputaalla. Ehkäisevien kotikäyntien tavoitteena oli selvittää v syntyneiden pihtiputaalaisten toimintakykyä, terveydentilaa ja kotitilannetta. Ehkäisevien kotikäyntien kohderyhmänä oli v syntyneet pihtiputaalaiset, jotka eivät olleet kunnallisen kotihoidon asiakkaita tai laitoshoidossa (N=44). Lopullinen haastateltavien lukumäärä oli 37 henkilöä, naisia 17 ja miehiä 20. Tutkimuksen aineisto kerättiin ehkäisevillä kotikäynneillä ja aineiston keruumenetelmänä käytettiin haastattelua. Haastattelurunkona käytettiin Suomen Kuntaliiton kehittämää haastattelulomaketta. Lomake sisälsi sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä. Saatu aineisto analysoitiin tilastollisesti ja sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimustulosten mukaan pihtiputaalaisten v syntyneiden terveydentila ja toimintakyky oli hyvä. Useimmat haastateltavat halusivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Haastateltavista noin kolmasosalla oli selkeä avuntarve jo nyt: avuntarve liittyi lähinnä raskaimpiin kotitöihin ja siivousapuun. Myös pitkien välimatkojen- ja yleisten kulkuneuvojen puute puhutti haastateltavia. Asiointipalveluja toivottiin lisää. Haastateltavat olivat tyytyväisiä ehkäiseviin kotikäynteihin. Kotikäyntien yhteydessä tuli esille, etteivät kaikki haastateltavat olleet tietoisia kotiin saatavista tukipalveluista. Haastattelujen yhteydessä annettiin tietoa tarjolla olevista palveluista. Kotikäynnillä käydyillä keskusteluilla ja opastuksella on suuri merkitys vanhuksen turvallisuuden tunteelle, itsensä arvostamiselle ja omassa kodissa selviytymiselle. Tämän perusteella voidaan ehkäisevät kotikäynnit todeta tarpeelliseksi palvelumuodoksi. Asiasanat: Vanheneminen, toimintakyky, kotikäynnit, ennaltaehkäisy, haastattelututkimus, sisällönanalyysi

3 ABSTRACT Lahtinen Virpi. Time Ahead From Now Onwards - Preventive Home Visits in Pihtipudas in Pieksämäki, Autumn 2006, Language: Finnish, 75 p. 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit. Degree programme in Nursing, Nurse. The purpose of this scholarly thesis was to start Preventive Home Visits operation in Pihtipudas. The aim of the preventive home visits was to clear the functional ability, health and home situation of the inhabitants of Pihtipudas born in The subject group of the preventive home visits was the inhabitants of Pihtipudas born in 1932, who are not customers of the local home nursing or a nursing institution (N=44). The final number of the interviewees was 37 persons: 17 women and 20 men. The data for the research was collected on the preventive home visits and the method of collecting data was an interview. Here was used an interview made by Suomen Kuntaliitto. It included both closed and open questions. The data was analyzed statistically and by using content analysis. According to the results, the health and functional ability of the inhabitants of Pihtipudas born in 1932 was good. The most interviewees wanted to live at their own homes as long as possible. About a third of the interviewees had a clear need of help already. They needed help mainly with harder homeworks and cleaning. The interviewees mentioned also long distances and the lack of public transportation. They hoped for more service in doing business. The interviewees were satisfied with the preventive home visits. In connection with the preventive home visits it occured that not all of the interviewees knew about the service available at home. In connection with the interviews we told about the service. The conversation and information on the home visits were very important to seniors` safety, self-respect and managing at home. On this basis we can notice the preventive home visits being a necessary service. Keywords: Aging, Functional Ability, Home Visits, Prevention, Interview, Content Analysis Deposited: Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit Library

4 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLTÖ 1 JOHDANTO VANHENEMINEN JA TOIMINTAKYKY Vanheneminen ja palvelujen sekä hoidon tarve Vanhusten toimintakyky Fyysinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Sosiaalinen toimintakyky Vanhusten selviytyminen kotona ja sen tukeminen Kotona selviytymisen tukeminen Vanhuspalvelut kotona selviytymisen tukena Asuin- ja elinympäristön esteettömyys kotona selviytymisen tukena EHKÄISEVÄ VANHUSTYÖ JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN EHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT KOTONA SELVIYTYMISEN TUKENA Ehkäisevien kotikäyntien taustaa Ehkäiseviin kotikäynteihin liittyviä tutkimuksia Ehkäisevät kotikäynnit Pihtiputaalla EHKÄISEVIEN KOTIKÄYNTIEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Ehkäisevien kotikäyntien kohderyhmän valinta Tutkimusmenetelmät, tutkimusaineisto ja aineiston keruu Haastattelujen suorittaminen ehkäisevillä kotikäynneillä Tutkimusaineiston analysointi TUTKIMUKSEN TULOKSET Asuminen Terveydentila Liikkuminen ja apuvälineiden käyttö Nukkuminen, ruokailu ja lääkkeiden käyttö Aistitoiminta: näkeminen ja kuuleminen Sosiaalinen verkosto, osallistuminen ja viestintäyhteydet Kotiaskareista ja asioinnista selviytyminen Toimeentulo Nykyinen elämäntilanne ja asumisympäristö... 40

5 7.10 Palvelujen tarve Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö Ohjaus kotikäynneillä ja haastattelijan arviot kotona selviytymisestä TUTKIMUSTULOSTEN LUOTETTAVUUS POHDINTA Keskeiset tutkimustulokset Tutkimukseen liittyvät eettiset näkökohdat Johtopäätökset ja jatkotutkimusaiheita Opinnäytetyöprosessi LÄHTEET: LIITTEET: LIITE 1: Ilmoitus paikallislehdessä LIITE 2: Kirje kohderyhmälle LIITE 3: Haastattelulomake LIITE 4: Artikkeli paikallislehdessä

6 1 JOHDANTO Suomalaisten keski-ikä nousee jatkuvasti, ja erityisesti vanhusten osuus väestöstä lisääntyy. Vanhukset ovat entistä hyväkuntoisempia ja haluaisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Tämä on myös valtakunnallinen tavoite. Pärjätäkseen kotona heidän täytyy olla riittävän hyväkuntoisia. Toimintakykyä voidaan edistää sairauksien oikea-aikaisella ehkäisyllä ja hoidolla sekä kuntoutuksella. Vanhuksen kotona pärjäämiseen vaikuttavat asumismuoto, liikuntakyky, kotihoito- ja tukipalvelujen määrä sekä oma tahto. Sosiaaliset suhteet, kokemus hyvästä olosta ja turvallisuuden tunne edistävät kotona selviytymistä. (Sarvimäki 1998, ) Hallitusohjelman mukaan vanhustenhuollon ensisijainen tavoite on kotona asumisen tukeminen. Sitä tuetaan esimerkiksi lisäämällä kotipalvelujen määrää. Kotipalvelujen tarvetta voidaan selvittää esimerkiksi ehkäisevien kotikäyntien avulla. (Häkkinen & Holma 2004, 9.) Ehkäisevien kotikäyntien menetelmä otettiin Suomessa käyttöön Tanskasta saatujen kokemusten rohkaisemana (Häkkinen & Holma 2004, 23; Toljamo ym. 2005, 9). Tavallisesti kotikäynnit tehdään niille kuntalaisille, jotka eivät ole vielä kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä. Kotikäyntien yhteydessä arvioidaan toimintakykyä, asuntoolosuhteita ja palveluntarpeita (Häkkinen & Holma 2004, 23.) Stakesin ja Kuntaliiton suositusten mukaisesti Pihtiputaalla alettiin suunnitella ehkäiseviä kotikäyntiä syksyllä Samoihin aikoihin kyselin opinnäytetyötäni varten aiheideoita kuntamme johtavalta hoitajalta. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua tähän projektiin tai aiheeseen liittyvää osaprojektia. Aihe tuntui kiinnostavalta tutustuttuani Kuntaliiton hankkeeseen ja eri paikkakuntien raportteihin ehkäisevistä kotikäynneistä. Myös toinen shopiskelija oli kiinnostunut aiheesta. Projektin suunnittelutyössä olivat mukana myös johtava hoitaja sekä kotihoidon vastaavahoitaja. Suunnittelutyö ja ehkäisevien kotikäyntien toteuttaminen (haastattelut), sekä loppuraportti kuntaan tehtiin yhdessä toisen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa. Tarkoituksena oli tehdä koko opinnäytetyö yhdessä, mutta aikataulujen

7 7 yhteensovittaminen oli mahdotonta. Molemmilla on oikeus käyttää yhteistä materiaalia opinnäytetyössään. Kohderyhmäksi sovittiin johtavan hoitajan ehdotuksesta v syntyneistä kaikki, jotka eivät vielä olleet kotihoidon piirissä tai laitoshoidossa. Haastatteluissa käytettiin apuna Kuntaliiton kehittämää haastattelulomaketta. Vastaukset tallennettiin kannettavalla tietokoneella Excel-taulukkolaskentapohjalle ja analysointi aloitettiin jo kotikäynnillä. Ehkäisevien kotikäyntien avulla kunta toivoi saavansa tietoa asukkaistaan. Saimme tehtäväksi selvittää haastateltavien terveydentilaa ja toimintakykyä, sekä millaisia palveluja haastateltavat toivoivat saavansa selviytyäkseen kotona mahdollisimman pitkään. Lisäksi saimme tehtäväksi selvittää, sopiiko Kuntaliiton kehittämä haastattelulomake Pihtiputaan tarpeisiin ja mikä olisi sopiva ikäryhmä ehkäisevien kotikäyntien kohteeksi. Haastattelujen suorittamiseen valmistauduttiin tutustumalla eri kaupungeissa ja kunnissa tehtyihin Ehkäisevien kotikäyntien -projekteihin. Niistä poimittiin kehittämisideoita, joita pyrittiin toteuttamaan haastatteluissa. Kotikäyntejä varten koottiin olennaisista asioista kansio, jossa oli tietoa mm. kotihoidosta, tukipalveluista, yleisimmistä sosiaalipalveluista ja Kelan etuuksista. 2 VANHENEMINEN JA TOIMINTAKYKY 2.1 Vanheneminen ja palvelujen sekä hoidon tarve Vanhenemista voidaan tarkastella useista eri näkökulmista. Fyysinen vanheneminen on elimistölle ja elämälle haitallista. Psyykkinen ja sosiaalinen vanheneminen taas voi olla myönteistä kehittymistä (Koskinen, Aalto, Hakonen & Päivärinta 1998, 91). Vanhuus on käsitteenä epämääräinen. Lainsäädännön mukaan vanhuus alkaisi 65-vuotiaana. Vanhuus ei ole sairaus vaan elämään kuuluva ajanjakso, joka kohdataan ennemmin tai myöhemmin.

8 8 Sitä ei voi väistää, mutta sitä voi hidastaa esim. terveillä elämäntavoilla. Normaalin vanhenemisen nopeus on yksilöllistä, mutta yleensä muutokset ilmaantuvat suhteellisen hitaasti. Normaaliin vanhenemiseen liittyviä muutoksia ovat mm. lihasten surkastuminen, liikkumisen hidastuminen, mieleenpainamiskyvyn ja lähimuistin lievä huononeminen, vapina, huimaus, näön heikentyminen, ihon ryppyisyys, korkeiden äänien erottamisen vaikeus ja suolen toiminnan hidastuminen (Marttila 2005). Normaaliin vanhenemiseen kuuluu myös keskushermostoperäisiä oireita, esim. yksilöllisten luonteenpiirteiden korostuminen. Aistitoimintojen heikentyessä vanhuksen toimintakyky vaikeutuu. (Tilvis, Strandberg & Vanhanen 1997.) Eri kulttuureissa ihmistä pidetään vanhana erilaisin perustein ja eri ikäisenä. Kulttuuritausta vaikuttaa myös vanhusten arvostukseen, sekä heidän asemaansa yhteiskunnassa ja perheessä. Käsitykset hyvästä elämästä ja hyvästä vanhenemisesta eroavat eri kulttuureissa (Sarvimäki 2003, 80) Ikääntyneiden ihmisten oma käsitys vanhuudesta on yleensä myönteisempi kuin yhteiskunnallinen vanhuskäsitys. Vanhuus on kokemuksellinen ja asennekysymys. Vanha sanonta ihminen on niin vanha, kuin hän itsensä tuntee pitää usein paikkaansa. Vanhuuden määrittämisessä on tärkeää kysyä, mihin ihminen on liian vanha. Vanhuus on suhteellista (Koskinen ym.1998, 11-17). Ihmisten terveydentilassa on suuria eroja eläkeiän kynnyksellä. Vanhenemiseen liittyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset ilmenevät eri ihmisillä eri aikaan. Elintavat ja elämänhalu vaikuttavat terveyden kokemiseen. (Parviainen 1995, 64.) Vanhenemiseen liittyy useista asioista luopumista, mm. työelämästä eläkkeelle siirtyminen, läheisten kuolema, omatoimisuuden ja itsenäisyyden väheneminen sekä yksinäisyys. Ne voivat altistaa psyykkisille häiriöille. Jotkut vanhukset viettävät tasapainoista elämää yksinäänkin, kun taas toiset katkeroituvat ja ovat elämään tyytymättömiä. (Punkanen 2003, 164.) Vanhenevien ihmisten hoidontarve tulee kasvamaan, koska on arvioitu, että 75- ja 85- vuotiaiden suomalaisten määrä kaksinkertaistuu seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana. Vuoden 2006 Sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan väestön elinajanodote oli vuonna 2004 naisilla 82,3 vuotta ja miehillä 75,3 vuotta. (Sosiaali- ja terveyskertomus 2006, 102

9 9 103). Kasvun ennustetaan edelleen jatkuvan. Mikäli vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö säilyy ennallaan, myös asiakasmäärät kasvavat vastaavasti (Voutilainen & Vaarama 2001, 88 89). Vuoden 2002 lopussa 65 vuotta täyttäneistä oli säännöllisten sosiaalija terveyspalvelujen piirissä vajaa 15 %. 75-vuotta täyttäneistä säännöllisten palvelujen piirissä oli 25 % ja 85 vuotta täyttäneistä 50 % (Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelut 2002, 54-55; Sosiaali- ja terveyskertomus 2006, 175). Dementoituvien määrän kasvu tulee koettelemaan palvelujärjestelmää. Dementoivat sairaudet johtavat yleisesti toimintakyvyn alenemiseen ja palvelutarpeen voimakkaaseen kasvuun. Dementoivat sairaudet liittyvät korkeaan ikään. Koska dementian esiintyvyys kasvaa erityisesti vanhemmissa ikäluokissa, edellä kuvattu väestön ikärakenteen muutos lisää palvelujen tarvetta. (Voutilainen & Vaarama 2001, 88 90). Näiden nykytilasta johdettujen skenaarioiden tulokset antavat aihetta pohtia vakavasti vanhusten palveluja. Skenaariot osoittavat, että jo nykyisen palvelutason säilyttäminen tulee vaatimaan resurssien lisäämistä. Toisaalta tulevaisuuden palvelutarpeita arvioitaessa kuulee myös uskomuksia, että yli 75-vuotiaat ovat tulevaisuudessa nykyistä hyväkuntoisempia ja toimintakykyisempiä. Yli 75-vuotiaiden toimintakyvyn kehittymisestä ei ole väestötasolle yleistettävää tietoa, siten ei voida myöskään luotettavasti olettaa palvelutarpeiden vähenevän tulevaisuudessa. Päinvastoin näyttää siltä, että vaatisi huomattavaa resurssien lisäämistä hoitaa vain kaikkein eniten apua tarvitsevat. Toiveet kohdistuvat siis väestön toimintakyvyn paranemiseen. Tässä ovat keskeisiä vanhenevien ihmisten elinolojen ja elinympäristöjen kehittäminen ja ehkäisevä toiminta. (Voutilainen & Vaarama 2001, 94). 2.2 Vanhusten toimintakyky Toimintakyvyllä voidaan tarkoittaa monia asioita. Käsite liittyy laajasti ihmisen hyvinvointiin ja se voidaan määrittää joko voimavaralähtöisesti, jäljellä olevan toimintakyvyn tasona tai todettuina toimintakyvyn vajeina. (Voutilainen & Vaarama 2005, 7). Vanhustyössä toimintakyvyllä tarkoitetaan suoriutumista arkielämän toiminnoista. Toimintakyky voidaan

10 10 jakaa eri osa-alueisiin. Fyysinen toimintakyky tarkoittaa elimistön suoriutumiskykyä eri tilanteissa. Psyykkinen toimintakyky kuvastaa ihmisen kykyä mm. oppia, muistaa ja suunnitella asioita. Sosiaalinen toimintakyky ilmenee ihmisen toimintaympäristössä ja hänen ihmissuhteissaan. Hyvä itsetuntemus edesauttaa selviytymistä. Toimintakyvyn eri puolet voidaan erottaa toisistaan, mutta jokapäiväisessä toiminnassa ne kuitenkin ilmenevät yhdessä. (Koskinen ym. 1998, ) Väestön toimintakykyä selvittäneiden tutkimusten mukaan yksilön toimintakyky alenee 75. ikävuoden jälkeen. Eniten vaikeuksia tulee liikkumisessa. Korkea ikä ja vanhenemismuutokset eivät sellaisenaan aiheuta toimintakyvyn heikkenemistä, vaan pääsyynä ovat sairaudet. Toimintakyvyn heikkeneminen aiheuttaa huomattavaa avuntarvetta varsinkin iäkkäimmillä. Vanhustenhoidossa tulisikin kiinnittää huomiota vanhuksen toimintakyvyn tukemiseen elämänlaadun parantamisen ja laadukkaan hoidon avulla. Hoitotyön käytännön muuttaminen vanhusta aktivoivaksi edellyttää hoitotyön tavoitteiden kohdentamista vanhuksen toimintakykyyn, omatoimisuuteen, elämänlaatuun ja omanarvontunnon tukemiseen. (Rusi 1998, ) Elimistön normaalit vanhenemismuutokset ja sairaudet voivat heikentää vanhuksen toimintakykyä. Kuitenkin sairauksien varhainen toteaminen ja hyvä hoito saattavat auttaa toimintakyvyn säilyttämisessä, vaikka sairaus ei olisikaan kokonaan parannettavissa. Vanhukset käyttävät usein monia lääkeaineita samanaikaisesti. Ikä ja sairaudet aiheuttavat muutoksia lääkkeiden käyttäytymiseen elimistössä, ja lääkemäärien kasvaessa myös haitallisten yhteisvaikutusten riski lisääntyy. Oikea lääkitys vaikuttaa merkittävästi vanhusten toimintakykyyn. (Nurminen 2006, 566; Koskinen ym. 1998, ) Terveys 2000 tutkimuksessa (vuosina ) pyrittiin edustavalla aikuisväestöotoksella paneutumaan tutkittujen toimintakykyyn mahdollisimman tarkoin. Tutkimuksessa tähdennettiin vertailukelpoisuutta 20 vuotta aiemmin toteutettuun vastaavanlaiseen väestötutkimukseen. Eläkkeelle jäävien suomalaisten toimintakyky on mittausten perusteella selvästi kohentunut 20 viime vuoden aikana. Vaikka lisääntyneet elinvuodet ovat pääosin terveitä, vanhusväestön lukumäärän kasvaminen lisää palvelutarvetta. (Sosiaali- ja terveysker-

11 11 tomus 2006, 103.) Vanhusten sairauksia voidaan ehkäistä, heidän toimintakykyään voidaan edistää ja kuntouttaa ja siten tukea heidän itsenäisyyttään. Terveys ohjelmassa on tavoitteena, että vanhusten toimintakyvyn paraneminen jatkuisi samansuuntaisena kuin viimeisten vuosikymmenien aikanakin on tapahtunut. (Koivisto 2002, 29.) Elinolojen ja toimintakyvyn välisistä yhteyksistä on saatu tietoa mm. edelleen jatkuvalla Ikivihreät projektilla Jyväskylässä. Tutkimus tukee olettamusta, että vanhusten toimintakyky olisi hieman parantunut kymmenen vuoden sisällä. Toisaalta tutkimuksessa todetaan, että väestön sosioekonomisen luokan mukaiset terveyserot eivät ole hävinneet, vaan heikosti koulutetut, vähävaraiset ja raskasta ruumiillista työtä tekevät omaavat jo keski-iässä enemmän ongelmia kuin parempiosaiset kansalaiset. Lisäksi todetaan, että vaikka tulevaisuudessa vanhukset olisivatkin parempikuntoisia, raihnaisuuden aika pitenee elinvuosien pitenemisen myötä. Lisäksi mielenterveysongelmat eläkkeelle siirtymisen syynä eivät ole vähentyneet, mikä lisää myös psykiatristen palvelujen tarvetta ikäihmisillä. (Voutilainen & Vaarama 2001, 95.) Fyysinen toimintakyky Fyysisellä toimintakyvyllä voidaan tarkoittaa pelkästään jonkin yksittäisen elimen ja elinjärjestelmien toimintaa tai elimistön toiminnallista kykyä selviytyä fyysisistä ponnisteluista. Fyysisen toimintakyvyn katsotaan muodostuvan lähinnä hengitys- ja verenkiertoelinten sekä tuki- ja liikuntaelinten toimintakyvystä. Siihen liittyvät läheisesti käsitteet fyysinen suorituskyky ja fyysinen kunto. (Rissanen 1999, 34.) Tutkimusten mukaan vanhenevien ihmisten fyysinen toimintakyky heikkenee yli 75- vuotiailla, miehillä enemmän kuin naisilla. Raskaat taloustyöt ja liikkuminen ulkona ja sisälläkin vaikeutuvat yli 85-vuotiailla. Eri sairaudet vaikeuttavat päivittäisistä toiminnoista suoriutumista enemmän naisilla kuin miehillä ja 90- luvulla tehdyissä tässä tarkastelluissa tutkimuksissa vanhenevien ihmisten toimintakyvyn taso oli pysynyt jokseenkin samanlaisena. Ulkomaisten tutkimusten mukaan vanhenevien ihmisten toimintakyky on yli

12 ja yli 85-vuotiailla parempi kuin suomalaisilla. Tutkimusten mukaan naisilla on liikkumiskyvyssä vaikeuksia enemmän kuin miehillä, mutta naiset ovat päivittäisissä toiminnoissa kykenevämpiä kuin miehet. (Rissanen 1999, 34.) Bäckmand on tutkinut fyysisen aktiivisuuden yhteyttä persoonallisuuteen, mielialaan ja toimintakykyyn, (pitkäaikaisseurantatutkimus ikääntyvillä miehillä). Tutkimuksen mukaan vanhenevien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja kotona selviytymisen tukeminen tulee olemaan yksi tämän vuosituhannen merkittävistä haasteista yhteiskunnalle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mm. pitkäaikaisen liikunnallisen elämäntavan ja urheiluryhmän yhteyksiä keski-ikäisten ja vanhenevien miesten toimintakykyyn ja mielialaan. Tutkimusaineiston muodostivat Suomea vuosina edustaneet entiset mieshuippu-urheilijat ja heidän verrokkinsa. Yhteenvetona hän toteaa että, fyysinen aktiivisuus oli selvästi yhteydessä mielialaan ja fyysiseen toimintakykyyn. Mieliala vaikuttaa huomattavasti toimintakykyisyyteen. Tutkimuksen perusteella fyysisellä aktiivisuudella on tärkeä merkitys vanhenevien ihmisten mielialaan ja toimintakykyisyyteen. (Bäckmand 2006, 7-8.) Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky käsitteenä on monitahoinen, ja sen tutkiminen on ongelmallisempaa kuin fyysisen toimintakyvyn tutkiminen (Rissanen 1999, 35). Psyykkinen toimintakyky muuttuu ihmisen kehittyessä ja vanhetessa. Se ei ole yksilöllinen ominaisuus, vaan vuorovaikutusta ihmisen ja hänen elin- ja toimintaympäristönsä välillä. Psyykkinen toimintakyky on suhteessa ympäristön ihmiselle asettamiin vaatimuksiin ja odotuksiin. Psyykkistä toimintakykyä voidaan arvioida, kun tunnetaan ihmisen elämän tärkeimmät puitteet, kuten asuin- ja elinympäristö sekä sosiaalinen verkko, jotka tukevat ihmistä selviytymään päivittäisistä haasteista ja vaatimuksista. Psyykkiseen toimintakykyyn luetaan myös mielenterveys yhtenä psyykkisen toimintakyvyn edellytyksenä. (Ruoppila 2002, 121.) Käsitteenä mielenterveys on vaikeasti määriteltävissä. Kokemuksellisesti se on useimmille tuttu, omakohtainen ja lähes itsestään selvä asia. Toisaalta siihen liittyy paljon kätkettyä pelkoa. Yksinäi-

13 13 syyden kokeminen lisää tyytymättömyyttä elämään. Vanhuusiässä tapahtuvat elämänmuutokset koettelevat ikääntyneen ihmisen tasapainoa. (Suni 1995, ) Psyykkiseen toimintakykyyn sisältyy myös ihmisen minäkäsitys. Minäkäsitykseen sisältyvät tiedollisen aineksen lisäksi myös itsearvostus ja itsensä hyväksyminen. Hyväksyäkseen itsensä ihminen tarvitsee itseluottamusta, sillä epävarmuus omista kyvyistä johtaa ahdistuneisuuteen ja avuttomuuteen. Se voi jopa lamaannuttaa ihmisen toimintakyvyttömäksi. Itsetuntonsa säilyttämiseksi ihminen tarvitsee tunteen siitä, että hän on merkittävä ja muiden hyväksymä ja että hän ainakin osittain kykenee hallitsemaan omaa elämäänsä. Vanhenemisesta huolimatta useimmat ihmiset kokevat olevansa samanlaisia kuin nuorempana. Psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttavat myös elämän varhaisvuosina koetut onnistumisen ja hyväksynnän tunteet. Lapsuuden kodin ilmapiirin ja lapsuuden psyykkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon on todettu olevan yhteydessä aikuisiän mielenterveyteen ja toimintakykyyn. Vanhuudessa aiemmat merkitykselliset kokemukset ja ratkaisemattomat ristiriidat tulevat uudelleen esiin. Psyykkisen toimintakyvyn tärkeä edellytys onkin elämän tarkoituksen ja olemassaolon mielekkyyden löytäminen vanhuudessa. Myös usko voi antaa elämälle tarkoituksen ja vaikuttaa positiivisesti vanhenevien ihmisten elämänhallintaan. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyy myös usko tulevaisuuteen. (Rissanen 1999, ) Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että vanhenevien suomalaisten muisti on jonkin verran parempi kuin aiemmin eläneiden vastaavan ikäisten. Minäkäsitys on tullut myönteisemmäksi ja itsearvostus on tutkittavien keskuudessa myös parantunut. Yksinäisyyden kokemukset ovat yhä edelleen samansuuntaisia, ja yksinäisyys on lisääntynyt yksinasumisen myötä. Naiset ja maaseudulla asuvat ovat edelleen yksinäisempiä kuin miehet ja kaupungissa asuvat. Suurin osa iäkkäistä on sopeutunut elämäänsä, mutta osa tuntee myös itsensä tarpeettomaksi. (Rissanen 1999, )

14 Sosiaalinen toimintakyky Sosiaalinen toimintakyky tarkoittaa ihmisen edellytyksiä suoriutua elämässä toisten ihmisten kanssa. Sosiaalinen toimintakyky ilmaisee yksilön kykyä suoriutua sosiaalisista rooleista sekä kykyä toimia yhteisöjen ja yhteiskunnan jäsenenä ja edellyttää toteutuakseen myös fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä. Rissasen tutkimuksen mukaan sosiaalinen kanssakäyminen on ikääntyvillä ihmisillä lähes samantyyppistä eri tutkimuksissa. Tärkeimmiksi ihmissuhteiksi vanhenevat ihmiset määrittelevät omat lapsensa. Naiset ovat sosiaalisesti aktiivisempia kuin miehet, mutta ikääntyminen ja terveydentila vähentävät tapaamisia. Erilaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin naiset osallistuvat hieman useammin kuin miehet. Ulkomaisten tutkimusten mukaan ikääntyvien kanssakäyminen on vilkasta, ja naiset ovat suomalaisten tapaan aktiivisempia kuin miehet. Ikääntyvien laaja sosiaalinen verkko vaikuttaa positiivisesti sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Sosiaaliseen ulkopuoliseen toimintaan osallistuminen on ulkomaalaisilla ikääntyvillä ihmisillä runsaampaa kuin suomalaisilla. (Rissanen 1999, ) 2.3 Vanhusten selviytyminen kotona ja sen tukeminen Vanhenevan ihmisen kotona selviytymiseen vaikuttaa se, miten terve ja toimintakykyinen hän on ja miten hän pystyy vastaamaan arkielämän tuomiin käytännön vaatimuksiin. Terveyden ylläpitäminen, terveyden kokeminen sairauksista huolimatta sekä kokemus hyvästä olosta ja sosiaalisista suhteista ovat kotona selviytymistä edistäviä tekijöitä. (Rissanen 1999, 22.) Vanhuksen kotona selviytymiseen vaikuttavat asumismuoto, liikuntakyky, kotihoito- ja tukipalvelujen määrä sekä oma tahto. Sosiaaliset suhteet ja kokemus hyvästä olosta ja turvallisuus edistävät kotona selviytymistä. (Sarvimäki 1998, ) Kotona asuvien ikääntyvien itsestä huolenpitoa tutkiessaan Backman (2001) havaitsi, että toimintakyky, elämään tyytyväisyys ja itsearvostus vaihtelivat eri tavoin itsestään huolehtivilla. Paras toimintakyky oli omapäisesti itsestään huolehtivilla ja heikoin luovuttaneil-

15 15 la. Luovuttaneilla oli myös matalin elämään tyytyväisyys ja itsearvostus. Korkein elämään tyytyväisyys oli puolestaan ulkoapäin ohjautuvasti ja korkein itsearvostus omavastuisesti itsestään huolehtivilla. Kaikki itsestä huolenpidon tyypit ovat hoitotyön näkökulmasta haasteellisia, mutta erityisesti luovuttaneiden ja luovuttamisen uhassa olevien ikääntyvien hoitaminen on suuri haaste tulevaisuudessa. (Backman 2001.) Kotona selviytymisen tukeminen Useissa sekä kansainvälisissä että suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että vanhukset haluavat asua mahdollisimman pitkään kotonaan. Sen edellytyksenä on, että vanhus kokee kotinsa turvalliseksi asua ja että hän tietää, mistä saa tarvittaessa apua ja tukea. Valtakunnallisena vanhuspolitiikan tavoitteena on, että mahdollisimman moni vanhus voi elää itsenäisesti omassa kodissaan ja tutussa asuinympäristössään. (Häkkinen & Holma 2004, 9.) Vanhuksen voimavarojen ja elämänhallinnan vahvistaminen edistää kotona selviytymistä. Ehkäisevällä vanhustyöllä voidaan saavuttaa huomattavia kustannussäästöjä. Tämä edellyttää yhteistyötä kunnan eri toimien (perusturva, tekninen ja kulttuuritoimi) välillä. (Koskinen ym. 1998, 73). Valtakunnallisessa sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa 2015 suositellaan kuntia ottamaan käyttöönsä uusia toimintamalleja vanhusten toimintakyvyn parantamiseksi. Siinä ohjataan lisäämään resursseja riittävän varhaiseen ja monipuoliseen ehkäisevään ja kuntouttavaan toimintaan. Vanhusten omaehtoista liikuntaa ja liikuntapainotteista kuntoutusta pitäisi lisätä. Lisäksi pitäisi opastaa terveelliseen ravitsemukseen ja vahvistaa sosiaalisia verkostoja. Toimintaa tulisi tarjota vanhusten omassa koti- ja lähiympäristössä. Heitä tulisi motivoida ja tukea ottamaan vastuuta oman terveyden ja toimintakyvyn säilyttämisessä. Tavoitteena tulisi olla vanhusten toimintakyvyn koheneminen. Lisäksi toimintasuunnitelmassa mainitaan, että kodin ja lähiympäristön esteettömyys, toimivuus ja turvallisuus tukevat vanhuksen omatoimisuutta toimintakyvyn heikentyessä. Kuntia kannustetaan myös lisäämään yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. (Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat 2015.)

16 Vanhuspalvelut kotona selviytymisen tukena Ihmisten perusoikeuksista säädetään Suomen hallitusmuodossa. Hallitusmuodon mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Suomessa ei ole erillistä lainsäädäntöä vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluista. Heidän oikeuksistaan palveluihin säädetään yleisellä kansallisella lainsäädännöllä ja kansainvälisiä sopimuksia noudattaen. Palvelujen järjestämisvastuu on kunnilla. (Sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteiset palvelut 2005.) Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintasuunnitelmassa vuosille todetaan, että vanhusten palvelujen kehittämisen tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa kotona asuminen mahdollisimman pitkään (Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma ). Vanhusten palvelujen tarkoituksena on tukea vanhusten arkielämän sujumista, ja varmistaa tarpeellinen hoito ja huolenpito luvun alkupuolella laadittiin vanhusten hyvinvoinnin ja palvelujen kehittämisen tueksi valtakunnallisia tavoitteita. Niissä korostetaan toimintakyvyn ylläpitämistä, kotona asumisen tukemista, avopalvelujen ensisijaisuutta sekä riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamista. Kuntien erot palvelutarjonnassa ovat suuria ja kotiapua ei ole ollut mahdollista antaa riittävästi. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelu ja kotisairaanhoito) piirissä oli vuonna 2003 yhteensä 11,4 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ja 20,7 prosenttia yli 85-vuotiaista. Asiakasmäärät ovat laskeneet, mutta palvelujen määrä on noussut. Avopalveluista omaishoidon tukea saavien määrä ja palveluasumisyksiköiden asiakasmäärät ovat kasvaneet. Pitkäaikainen laitoshoito on jatkuvasti vähentynyt luvulta lähtien. Perinteisen vanhainkoti- ja terveyskeskuksen vuodeosastohoidon tilalle on tullut enemmän tehostettua palveluasumista. Palvelujen tarjonta suhteessa kohdeväestöön on kuitenkin niukentunut. (Sosiaali- ja terveyskertomus 2006, ) Kunnalliset kotipalvelut jakautuvat kotipalveluun ja kotisairaanhoitoon. Joissakin kunnissa ne on yhdistetty kotihoidon yksiköksi. Kotipalvelu auttaa, kun asiakas tarvitsee alentuneen toimintakyvyn tai sairauden vuoksi apua kotiin selviytyäkseen arkipäivän toiminnoista.

17 17 Työntekijät seuraavat myös vanhuksen vointia ja neuvovat palveluihin liittyvissä asioissa. Palveluita annetaan monissa kunnissa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kotisairaanhoidon palveluita käyttävät kaikki ikäluokat, mutta vanhusten osuus asiakkaista kasvaa jatkuvasti. Kotisairaanhoitoon kuuluu hoitotoimenpiteitä sekä näytteiden ja kokeiden ottoa. Vaativaakin sairaanhoitoa voidaan toteuttaa kotona, sillä monet haluavat asua kotona elämänsä loppuun asti. Myös omaisten tukeminen on osa kotisairaanhoidon työtä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.) Kotipalvelujen tarvetta voidaan suunnitelmallisesti selvittää ehkäisevien kotikäyntien avulla, niillä on saatu myönteisiä kokemuksia vv toteutetuissa alueellisissa hankkeissa. Kunnat voivat osana sosiaalipalvelua käynnistää ehkäiseviä kotikäyntejä koskevan palvelumuodon kunnan osoittamalle ikäryhmälle. (Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma ) Vanhusten tukipalvelut on tarkoitettu edistämään päivittäistä selviytymistä ja sosiaalista vuorovaikutusta. Niitä ovat esimerkiksi ateriapalvelu, päivätoiminta, kuljetuspalvelut ja saattoapu, erilaiset turvapuhelinratkaisut, kylvetys, vaatehuolto- sekä siivouspalvelut. Kunnat päättävät, mitä palveluja he tarjoavat ja paljonko ne maksavat asiakkaalle. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.) Vanhusten asumista tuetaan heidän kotiinsa tehtävillä parannuksilla sekä tarjoamalla heille asumispalveluja. Asuntojen parannuksista tavallisimpia ovat wc- ja pesutilojen saneeraukset, kynnysten poistot, oviaukkojen levennykset sekä erilaisten tukien asennukset. Muutostöihin voi saada avustusta vammaispalvelulain nojalla, valtion perusparannus- ja korjauslainoja sekä avustuksia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.) Omaiset hoitavat usein vanhusta tai vaikeavammaista, jolloin kunta voi maksaa hoitajalle omaishoidon tukea. Lisäksi kunta voi järjestää hoidon tukemiseksi erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Omaishoidontuen saaminen edellyttää, että kunta ja hoitaja tekevät hoidosta sopimuksen, johon liittyy hoito- ja palvelusuunnitelma. Hoitajana voi toimia muukin henkilö kuin omainen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.) Sosiaalialan kehittämishankkeessa kehitetään myös omaishoitoa: Omaishoitajan aseman parantamista sekä omaishoitajan ja perhehoitajan hoitopalkkioiden indeksisuojaa korotettiin voimaan tulleella lailla.

18 18 Vuonna 2005 valmistui omaishoitoa koskeva opas kuntien päättäjille. (Sosiaali- ja terveyskertomus 2006, 177.) Ikäihmisten kuntoutusta tarjoaa kuntien terveydenhuollon lääkinnällinen kuntoutus sekä valtion rahoittama rintamaveteraanien- ja sotainvalidien kuntoutus. Apuvälinepalvelut ovat pääasiassa terveyskeskusten vastuulla. Terveyskeskusten apuvälinelainaamosta vanhukset voivat lainata kotona tai muualla liikkuessaan tarvitsemiaan apuvälineitä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.) Palvelusetelin käyttöönotto kotipalvelussa -osahankkeen tavoitteena on tuottaa toimiva palvelusetelimalli palveluasumiseen ja kotipalveluun. Laki palvelusetelistä kotipalveluissa tuli voimaan Kunnissa seteliä käytetään pääasiassa kotipalvelun tukitoimien sekä omaishoitajien sijaisten järjestämiseen. Palvelusetelin käyttöä kotipalveluissa koskeva opas valmistui vuonna (Sosiaali- ja terveyskertomus 2006, 177.) Ikäihmisten laitoshoitoon kuuluu hoidon ja hoivan lisäksi myös kuntouttavaa toimintaa. Laitoshoito voi olla osavuorokautista-, lyhytaikaista- tai pitkäaikaista hoitoa. Lyhytaikaisella laitoshoidolla tuetaan vanhuksen kotona selviytymistä ja hoitavan omaisen jaksamista. Samalla ehkäistään pysyvän laitoshoidon tarvetta. Lyhytaikaishoitojaksot voivat olla säännöllisiä, jolloin ne vuorottelevat kotona asumisen kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.) Asuin- ja elinympäristön esteettömyys kotona selviytymisen tukena Asuin- ja elinympäristön sekä liikenteen ja tiedonvälityksen esteettömyys lisää vanhusten itsenäisyyttä. Arjen sujumisen ja mielekkään elämän kannalta on myös tärkeää saada välttämättömät palvelut lähiympäristöstä. Lähipalveluja ovat esimerkiksi kauppa, posti, apteekki, pankki, pesula sekä tietyt sosiaali- ja terveyspalvelut. Myös liikunta-, kirjasto- ja muut kulttuuripalvelut ovat ikäihmisille tärkeitä. Mitä laajempi valikoima erilaisia lähi- ja

19 19 avopalveluja on tarjolla, sitä joustavammin vanhukset saavat apua ja tukea. (Ikäihmisten elinolot 1999.) Suurin osa ikäihmisistä asuu tavallisissa asunnoissa. Ikääntyneen väestön asuntojen korjaus- ja muutostöitä on tehty 1990-luvulla paljon, joten useimpien perusvarustus on kunnossa. Hissien puuttuminen monista kerrostaloista on sen sijaan kasvava ongelma. Vaikeuksia arjen selviytymisessä syntyy myös niissä asunnoissa, jotka ovat ahtaita pyörätuolia ja muita apuvälineitä käyttävälle ihmiselle. (Ikäihmisten elinolot 1999.) Asunnon muutostyöt, apuvälineet ja siivous ja asiointiavun järjestäminen ovat kaikki suhteellisen edullisia palveluja, joiden avulla voidaan pidentää vanhusten kotona selviytymistä (Heinola, Voutilainen & Vaarama 2003, 49). Ruonakoski, Somerpalo, Kaakinen ja Kinnunen ovat tutkineet, miten liikkumisympäristö ja lähipalveluiden saavutettavuus vaikuttavat ikääntyneiden arkeen ja itsenäiseen selviytymiseen. Tutkimuksesta ilmeni, että puutteellinen liikkumisympäristö lisää selvästi avuntarvetta ja kustannuksia, joista ikäihmisten lisäksi vastaavat usein myös heidän omaisensa. Rahassa arvioitavien kustannusten lisäksi liikkumismahdollisuudet vaikuttivat myös elämisen laatuun, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Väestön ikääntyessä ympäristön esteettömyydestä merkittävästi hyötyvien henkilöiden määrä kasvaa. (Ruonakoski, Somerpalo, Kaakinen & Kinnunen 2005.) 3 EHKÄISEVÄ VANHUSTYÖ JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN Ehkäisevä toiminta voidaan jakaa kolmeen tasoon. Ensisijainen ehkäisevä toiminta tarkoittaa terveyden edistämistä ja sairauksien ehkäisemistä, esimerkiksi ravitsemuksesta ja liikunnasta huolehtimista. Toissijainen ehkäisevä työ on sairauksien diagnosointia ja hoitamista aikaisessa vaiheessa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa esim. säärihaavaan viittaava ihomuutos todetaan, sitä tehokkaammin se pystytään hoitamaan. Kolmantena tasona on

20 20 sairauksien uusiutumisen tai pahenemisen ehkäisy, esimerkiksi halvauksen jälkeinen kuntoutus. (Heinola, Voutilainen & Vaarama 2003, 7 8; Häkkinen 2002, 96.) Ehkäisyssä eli preventiossa pyritään poistamaan niitä tekijöitä jotka huonontavat ikääntyvien ihmisten elinoloja, sekä parantamaan elämänlaatua ja elämänhallintaa. Ikääntymisen huomioiminen elinympäristön, asuinalueiden ja liikenteen suunnittelussa on ennakoivaa toimintaa. Ikääntyvän voimavarojen ja elämänhallinnan vahvistaminen edistää kotona selviytymistä (Koskinen ym. 1998, 72-73). Prevention keskeinen tavoite on vanhuksen toimintakyvyn säilyttäminen. Päivittäiset toiminnot vaikeutuvat jossain vaiheessa ihmisen ikääntyessä. Useimmiten toimintakyvyn heikkenemisen taustalla on jokin pitkäaikaissairaus. (Strandberg & Tilvis 2001, 336.) Lähtökohtana terveyden edistämisessä on henkilön toimintakyvyn kartoittaminen ja palvelujen suunnittelu niin, että henkilön oma ja tarvittaessa läheisten päätöksenteko tulee otetuksi huomioon palveluista päätettäessä. Valtakunnalliset ohjeet ja suositukset painottavat toimintaa, jonka tulee perustua tutkittuun tietoon. On haasteellista saada henkilö motivoituneeksi oman toimintakykynsä ylläpitämiseen. Se edellyttää hoidettavan ja hänen läheisensä arvomaailman ja tapojen tuntemista, hienotunteista ja määrätietoista opastamista ja tukemista. Asiantuntijuus ikääntyneen henkilön terveyden edistämisessä on sitä, että ammattihenkilön tiedot ovat ajan tasalla, hän osaa hakea uutta tietoa sekä tarkastella sitä kriittisesti omaan työhönsä soveltaen. Työntekijän ammattitaito tulee esille myös siinä, miten hyvin hän osaa tukea ja auttaa ikääntynyttä henkilöä saavuttamaan ja säilyttämään toimintakykynsä ja miten hyvin hän osaa ottaa omaiset mukaan toimintaan. Taitoa osoittaa myös yhteistyö eri ammattiryhmien välillä. (Routasalo 2002, 117.) Nykyisin puhutaan lisääntyvästi käsitteestä kuntouttava työote. Siinä korostetaan jokaisen hoitotilanteen toteuttamista asiakkaan voimavarat ja toimintakyky huomioiden. Kuntouttavasta työotteesta käytetään myös nimitystä kuntoutumista edistävä hoitotyö. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asiakas tekee hoitotilanteessa kaiken sen, mihin hän pystyy. Hoitotyöntekijä toimii tilanteiden ohjaajana ja asiakkaan motivoijana. Kuntouttava työote on kaikkien ikääntyneiden parissa työskentelevien yhteinen haaste. Työote edellyttää hoita-

21 21 van henkilökunnan omien asenteiden tunnistamista, hyvää ammatillista tietoperustaa ja taitoa toimia ikäihmisten kanssa. Taito kehittyy kokemuksen kautta, mutta tiedon vahvistaminen vaatii jatkuvaa opiskelua. (Holma, Heimonen & Voutilainen 2002, ) Vanheneminen on sarja erilaisia, eri tahtia eteneviä muutoksia, joita ei voida pysäyttää. Vanhusten parissa työskentelevien on tiedettävä nämä kehitykseen liittyvät asiat ja niiden vaikutukset, jotta he osaavat tukea vanhusta itsenäisen elämän ja toimintakyvyn säilyttämisessä sekä kuntouttaa erilaisissa sairauksissa ja niiden jälkitiloissa. Vanhuudessa akuutit sairaudet, liikunnan puute tai masennus voivat romahduttaa toimintakyvyn. Tästä syystä ennaltaehkäisy on vanhustyössä keskeistä silloinkin, kun ikääntyminen näyttää sujuvan ongelmitta. (Medina, Vehviläinen, Haukka, Pyykkö & Kivelä 2006, 11.) 4 EHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT KOTONA SELVIYTYMISEN TUKENA 4.1 Ehkäisevien kotikäyntien taustaa Malli ehkäisevistä kotikäynneistä saatiin Suomeen Tanskasta. (Häkkinen & Holma 2004, 23; Toljamo ym. 2005, 9). Tanskassa ja Iso-Britanniassa ehkäiseviä kotikäyntejä on tehty jo yli 20 vuotta. Tanskassa ehkäisevät kotikäynnit ovat olleet lakisääteisiä vuodesta 1996 lähtien. Nykyisin Tanskassa on kuntien tarjottava ehkäiseviä kotikäyntejä kaikille yli 75- vuotiaille. Kotikäyntien tavoitteena on ennakoida avuntarvetta, arvioida asunnon muutostöitä ja luoda turvallisuutta. Erityisen tärkeänä pidetään kansalaisten omien voimavarojen aktivointia, joilla tuetaan heitä säilyttämään toimintakykynsä mahdollisimman pitkään. (Kankare & Lintula 2005, 8-9; Heinola ym. 2003, 8; Häkkinen 2002, 97.) Tanskassa ehkäisevillä kotikäynneillä saatiin hyviä tuloksia. Niiden innoittamana Suomen Kuntaliitto ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttivat Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille kehittämishankkeen yhdessä kymmenen kunnan kanssa. Hanke toteutettiin vuosina 2001

22 Sen tavoitteena oli kehittää vanhuksille suunnattujen ehkäisevien kotikäyntien toimintamalleja. Tarkoituksena oli koota tietoa ja jakaa saatuja kokemuksia muiden kuntien käyttöön. Hanke oli osa sosiaali- ja terveysministeriön, Stakesin ja Suomen Kuntaliiton valtakunnallista vanhustyön kehittämissuunnitelmaa. (Häkkinen & Holma 2004, 3.) Hankkeen yhteenvedon mukaan Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille palvelumuoto auttaa kuntaa varautumaan tulevaisuuteen ja ennakoimaan tulevia palvelutarpeita. Kunta saa uutta tietoa vanhustyön kehittämiseksi. Ehkäisevät kotikäynnit tukevat vanhuspolitiikan tavoitetta: kotona niin pitkään kuin mahdollista, jos vanhus niin haluaa (Häkkinen & Holma 2004, 25.) Myös vanhukset ja työntekijät kokivat ehkäisevän kotikäynnin positiivisena. Vanhukset saivat tarvittavaa tietoa kuntansa palveluista, ja heidän turvallisuudentunteensa lisääntyi. Työntekijöille myönteiset kokemukset antoivat uutta sisältöä työhön. Kuntaliiton projektikunnissa jatketaan hankkeessa kehitettyä toimintaa edelleen. Useissa kunnissa on käynnistetty ehkäiseviä kotikäyntejä kotona asuville vanhuksille. (Häkkinen & Holma 2004, 3) Vuonna 2003 niitä tehtiin Suomessa jo noin sadassa kunnassa (Toljamo ym. 2005,9). 4.2 Ehkäiseviin kotikäynteihin liittyviä tutkimuksia Heinola, Voutilainen ja Vaarama ovat tutkineet yhteistyössä Stakesin kanssa Ennaltaehkäisevien kotikäyntien suunnittelua, toteutusta ja sisältöä sekä ehkäisevät kotikäynnit toiminnan arviointia viidessä Suomen kunnassa. Aineisto kerättiin haastattelemalla ehkäiseviä kotikäyntejä tehneitä ja suunnitelleita työntekijöitä ja ehkäiseviä kotikäyntejä saaneita vanhuksia sekä analysoimalla asiakirja-aineistoa. Yhteistä kaikille viidelle kunnalle oli se, että ehkäisevät kotikäynnit eivät juuri johtaneet uusiin asiakassuhteisiin, eli ne eivät toimineet palvelujen piiriin tulon automaatteina. Vanhusten mukaan ehkäisevien kotikäyntien hyödyt heille olivat tieto kunnan alueella toimivista sosiaali- ja terveyspalveluista sekä apuvälineistä. Myös vanhusten kokema turvallisuuden tunne lisääntyi ja luottamus siihen, että palveluja saa tarvitessaan. Lisäksi ehkäisevät kotikäynnit koettiin sosiaalisesti virkistävinä. Tämän selvityksen perusteella ehkäisevillä kotikäynneillä olisi myönteisiä vaikutuk-

23 23 sia. Lisäksi toiminta näyttäisi sopivan myös etsivän työn menetelmäksi. Sen avulla löydettiin palvelujen ulkopuolella olevia, mutta niitä tarvitsevia vanhuksia, jotka tulivat autetuiksi. Asunnon muutostyöt, apuvälineet ja siivous- ja asiointiavun järjestäminen ovat kaikki suhteellisen edullisia palveluja, joiden avulla voi pidentää vanhusten kotona selviytymistä. (Heinola, Voutilainen & Vaarama 2003, 4.) Marita Lahti on tehnyt pro gradu tutkielman aiheesta Vanhusperheiden kotona selviytyminen ja ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Tutkielman tarkoituksena oli kuvata vanhusperheiden kotona selviytymistä ja ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä yhtenä kotona selviytymisen tukimuotona. Tutkimusaineisto kerättiin kymmeneltä tutkimukseen osallistuneelta vanhusperheeltä Isojoella ja Kauhajoella. Aineiston keruumenetelmänä käytettiin vanhusperheiden kotona suoritettuja teemahaastatteluita. Tutkimukseen osallistuneiden vanhusten keski-ikä oli 78 vuotta, ja heidän luokseen tehdystä ennaltaehkäisevästä kotikäynnistä oli kulunut 1 2 kuukautta. Tutkimus oli laadullinen, ja aineisto käsiteltiin sisällönanalyysillä. Vanhusperheiden kokemukset ennaltaehkäisevistä kotikäynneistä olivat positiivisia, ja niiden avulla vanhusperheet kokivat saaneensa tukea selviytymiseensä jatkossa. Tutkielman johtopäätöksenä ennaltaehkäisevät kotikäynnit ovat varteenotettava hoitotyön menetelmä. (Lahti 2004, 1.) Terhi Karjalainen, Kati Laakso ja Katja Laakso ovat tehneet opinnäytetyön aiheesta Ennaltaehkäisevät kotikäynnit Saviolla ikääntyvien kotona selviytymisen tueksi Laurea ammattikorkeakoulussa v Opinnäytetyö koostui kotikäynneillä toteutettujen haastattelujen analysoinnista ja projektityöntekijöille tehdystä teemahaastattelusta. (Karjalainen, Laakso & Laakso 2002.) Irmeli Tuohimaa on tehnyt opinnäytetyönsä aiheesta Ennalta ehkäisevät kotikäynnit uutena palvelumuotona ikääntyvien kotihoidossa Kiimingissä v Hänen projektinsa tulostavoitteena oli suunnitella ennaltaehkäisevän kotikäynnin malli 75 vuotta täyttäneille kiiminkiläisille osaksi kotihoitopalvelua. Projektin toiminnallisena tavoitteena oli ennaltaehkäisevän kotikäyntitoiminnan käynnistäminen Kiimingissä. Opinnäytetyötään varten hän suoritti 21 ennaltaehkäisevää kotikäyntiä. (Tuohimaa 2002.)

24 24 Kirsi Kivenne ja Mari Pyyhkälä Pajunen ovat tehneet opinnäytetyönsä Diak Helsingin yksikössä v aiheenaan Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille seurantatutkimus 80 vuotiaille ehkäisevän kotikäynnin vastaanottaneille nurmijärveläisille. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia ehkäisevän kotikäynnin vastaanottaneiden nurmijärveläisten kokemusta kotikäynnistä. Opinnäytetyössä selvitettiin, millaista tietoa vanhukset saivat kunnan palveluista, millainen oli heidän kokemuksensa käynnin oikea-aikaisuudesta ja sovittiinko kotikäynnillä jatkotoimenpiteistä. He keräsivät aineistonsa haastattelemalla yhdeksää vanhusta näiden kotona. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Kivenne & Pyyhkälä - Pajunen 2002, 2.) Sari Elo ja Raija Karhu ovat tehneet opinnäytetyönsä aiheesta Ennaltaehkäisevät kotikäynnit kotihoidon työmuotona Laurea amk:ssa v Opinnäytetyössä tarkastellaan ennaltaehkäisevien kotikäyntien merkitystä kotihoidon työntekijöiden kokemana. Työn tarkoituksena oli selvittää, millaista hyötyä kotihoidon työntekijät kokivat saavansa ennalta ehkäisevillä kotikäynneillä ja miten hoitotyöntekijät kokivat pystyvänsä toteuttamaan ikääntyvien hyvinvointia edistävää hoitotyötä. Lisäksi arvioitiin ennalta ehkäiseviä kotikäyntejä työmenetelmänä. (Elo & Karhu 2004.) Marita Ollikainen on tehnyt opinnäytetyönsä aiheesta Vanhusten kotona selviytyminen - Ehkäisevät kotikäynnit Raumalla, Satakunnan ammattikorkeakoulussa v Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa raumalaisten 1922 syntyneiden vanhusten kotona selviytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida vanhusten avuntai palveluntarve ja tuottaa tietoa, josta on hyötyä päätettäessä ennaltaehkäisevien kotikäyntien jatkosta. Tutkimukseen osallistui 135 vanhusta, jotka eivät olleet kunnallisen kotipalvelun asiakkaita tai laitoshoidossa Tutkimusaineisto kerättiin ehkäisevillä kotikäynneillä loka- joulukuussa Saatu aineisto analysoitiin tilastollisesti ja laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. (Ollikainen 2004, 3.) Näiden opinnäytetöiden yhteenvetojen perusteella ehkäisevät kotikäynnit koettiin tarpeelliseksi ja käyntien toivottiin jatkuvan. Kotikäynnit antavat uutta tietoa sosiaali- ja terveyden-

25 25 huollon henkilökunnalle ikääntyneiden toimintakyvystä ja palvelujen tarpeesta. Hoitotyöntekijät kokivat ehkäisevät kotikäynnit mielekkäänä, piristävänä, uutena työmenetelmänä. Ikääntyvän hyvinvointiin pystyttiin vaikuttamaan viemällä tietoa kunnan palveluista. Samalla voitiin antaa ikääntyville ohjausta ja neuvontaa turvallisuuteen, apuvälineisiin sekä terveyteen ja toimintakykyyn liittyvissä asioissa. Ehkäisevät kotikäynnit lisäsivät vanhusten kokemaa turvallisuuden tunnetta. Kööpenhaminan yliopiston Kansanterveystieteen laitoksella on tehty kolmivuotinen seurantatutkimus ehkäisevien kotikäyntien vaikuttavuudesta vv Siihen osallistui 4060 henkilöä (75 80 vuotiaita) yhteensä 34 kunnasta. Näistä 17 kuntaa oli tutkimusryhmänä ja 17 verrokkiryhmänä. Tutkimustulosten mukaan naiset hyötyivät enemmän ehkäisevistä kotikäynneistä kuin miehet. Lisäksi kotikäynnin vastaanottaneilla naisilla oli parempi liikuntakyky, kuin siitä kieltäytyneillä. Miehillä tällaista vaikutusta ei havaittu. Tutkimuksen mukaan ehkäisevät kotikäynnit vaikuttavat naisten toimintakykyyn positiivisesti ja he tarvitsevat vähemmän terveyspalveluja. (Vass ym. 2004, 106) Vass, Avlund, Lauridsen & Hendriksen tutkivat samaa kohderyhmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ehkäisevät kotikäynnit vaikuttavat vanhusten toimintakykyyn, kuolleisuuteen ja vanhainkotiin siirtymiseen. Tutkimustulosten mukaan 80 vuotiailla toimintakyky parani selvästi, kuolleisuuteen ehkäisevillä kotikäynneillä ei ollut merkittävää vaikutusta, eikä myöskään vanhainkotiin siirtymiseen. (Vass, Avlund, Lauridsen & Hendriksen 2005, 563)

26 Ehkäisevät kotikäynnit Pihtiputaalla Pihtiputaan kunnan vanhustenhuollon toimintastrategian tavoitteena on, että vanhukset selviytyvät kotonaan mahdollisimman pitkään. Suurin osa vanhuksista toivoo saavansa hoitoa ja palveluita kotiin, vaikka kunto heikkenisikin. Väestön ikääntyminen asettaa myös Pihtiputaan kunnalle omat haasteensa. Vanhustenhuoltoa kehitetään kotona asumista tukevaan, ehkäisevään ja kuntouttavaan suuntaan. (Pihtiputaan kunnan vanhuspoliittinen strategia- ja kehittämisohjelma vuosille ) Stakesin ja Kuntaliiton suositusten mukaisesti Pihtiputaalla aloitettiin ehkäisevien kotikäyntien suunnittelu. Hanke käynnistettiin kunnan omana projektina syksyllä Johtava hoitaja tilasi Kuntaliitosta opaskirjat ehkäisevistä kotikäynneistä ja levykkeen, jossa oli valmis haastattelurunko sekä analysointiohjelma haastatteluja varten. Samoihin aikoihin kyselin opinnäytetyötäni varten aiheideoita kuntamme johtavalta hoitajalta. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua tähän projektiin tai mahdollisesti jotain aiheeseen liittyvää osaprojektia toisen sh-opiskelijan kanssa. Suunnittelussa oli mukana myös kotihoidon osastonhoitaja. Käytännön toteutus jäi meidän kahden sairaanhoitajaopiskelijan vastuulle. Työskentelemme molemmat kotihoidossa lähihoitajina opiskelun ohessa. Pihtiputaan kunnan vanhuspoliittisessa strategiassa perustellaan ehkäisevien kotikäyntien aloittamista näin: Kotihoidon tulee varautua tulevaisuuden hoidontarpeeseen, jotta resurssien käyttöä voidaan suunnitella. Tällä hetkellä kunnassa ei ole kokonaisvaltaista näkemystä kunnan vanhusväestön voinnista. Tekemällä ehkäiseviä kotikäyntejä saadaan tietoa mahdollisten asiakkaiden tilanteesta. Kotikäyntien avulla saadaan asiakkaat hoidonpiiriin ajoissa. Niiden tavoitteena on turvata kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Kotikäynnillä käydään läpi terveydentila, toimintakyky ja sosiaalinen hyvinvointi. Lisäksi selvitetään tarvitaanko kotona asumisen turvaamiseksi muutostöitä, tukipalveluita tai apuvälineitä. Kotikäynnit aloitetaan pilottina opiskelijatyönä. Pilotin avulla testataan käytettävää haastattelurunkoa. Sen avulla selvitetään, mikä ikäryhmä on sopiva kartoituskäyntien kohteeksi. Näiden tulosten pohjalta suunnitellaan kartoituskäyntien jatkototeutus. Tulevaisuudessa on