VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET"

Transkriptio

1 VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2011 talousarvion. Suunnitellussa Sivistys ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan palvelutilauksessa on varauksia avustuksille yhteensä euroa. Määräraha jakautuu uusille palvelukokonaisuuksille seuraavasti: harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen euroa, kulttuuripääoma euroa ja kulttuuri ja liikuntatapahtumapalvelut euroa. Sivistys ja elämänlaatupalvelujen palvelukokonaisuudet on uudistettu vuoden 2011 sopimuksiin ja avustusmäärärahat jaettu uusille palvelukokonaisuuksille avustettavan toiminnan keskeisimmän sisällön perusteella. Taide ja kulttuurilaitoksiin lukeutuvien organisaatioiden avustukset perustuvat teatterilakiin, laitoksen saamiin pysyviin valtionosuuksiin tai organisaation merkittävään, vakiintuneeseen asemaan kaupungin kulttuurikentässä. Taide ja kulttuurilaitokset ovat hakeneet toimintaavustusta mennessä. Harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistämisen palvelukokonaisuuteen taidelaitoksista lukeutuvat Tampereen musiikkiopiston säätiö (Tampereen konservatorio), Pirkanmaan musiikkiopisto ja Taito Pirkanmaa ry. Kulttuuripääomapalvelujen palvelukokonaisuuteen taidelaitoksista lukeutuvat Työväenmuseo Werstas ja Lastenkirjainstituutti (ent. Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti). Kulttuuri ja liikuntatapahtumapalveluihin lukeutuvat Tampere talo, Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, TTT talosäätiö, Tampereen Komediateatterin säätiö, Pyynikin kesäteatterisäätiö, Sorin Sirkus, Tampere Maja sekä teatterilain mukaista valtionosuutta saavat pienteatterit Ahaa teatteri, Teatteri 2000, Teatteri Mukamas ja Tanssiteatteri Mobita/Dansco. Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampereen Teatteri, Teatteri Mukamas, Tanssiteatteri Mobita/Dansco ja Lastenkirjainstituutti saavat toimintaavustuksen lisäksi tiloja vastikkeetta käyttöönsä. Samoin tilat vastikkeetta käyttöönsä saavat Pyynikin kesäteatterisäätiö ja Työväenmuseo Werstas. Tilaajalla on kyseisistä tiloista kaupungin sisäiset vuokrasopimukset tilakeskuksen kanssa ja tilaaja maksaa päätöksessä mainitut tilakustannukset tilakeskukselle laskua vastaan. Tilakustannukset sisältyvät tilaajan talousarviossa avustustoiminnan varaukseen. Päätöksessä eritellään rahana maksettavat toimintaavustukset sekä tilaajan maksamat korvaukset tiloista. Tampere talolla on tiloistaan vuokrasopimus tilakeskuksen kanssa. Tampere talon toiminta avustukseen sisältyy toimintaan suunnatun tuen lisäksi avustus tilavuokrien kattamiseen. Tampere talon tila

2 vuokrat vuonna 2011 ovat euroa, joka on n euroa edellisvuotta suurempi. Työväen museoyhdistyksen (Työväenmuseo Werstaan) tilakustannuksen suuruus on euroa, jonka kaupunki maksaa Opetusministeriön ja Tampereen kaupungin välisen sopimuksen mukaisesti. Tampereen Komediateatteri säätiö siirtyi valtionosuuslain piiriin vuoden 2010 alusta. Tampereen Komediateatterin toiminta avustusta esitetään nostettavaksi vastaamaan muiden valtionosuusteattereiden suhteellista tasoa kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti. Tampereen musiikkiopiston säätiö (Tampereen Konservatorio) anoi avustusta vuodelle euroa. Säätiö on hakemuksessaan ilmoittanut, että kaupungin avustuksen jälkeenjääneisyyden vuoksi säätiö joutuu tarkastelemaan toimintaansa kriittisesti, mikäli kaupungin myöntämä toiminta avustus ei tuntuvasti kasva. Tämä koskee erityisesti musiikkivalmennusryhmiä ja puhallinorkesteritoimintaa. Tampereen musiikkiopiston säätiön avustukseen esitetään euron korotusta. Teatteri Mukamas järjestää nukketeatterifestivaalin joka toinen vuosi, jonka järjestelykustannuksiin on festivaalivuonna esitetty toimintaavustuksen korotusta. Vuoden 2011 toiminta avustus pienenee, sillä seuraava festivaali järjestetään vuonna Ahaa Teatterin toiminta avustukseen esitetään korotusta, sillä Ahaa teatterin vuokramenot nousevat merkittävästi vuoden 2011 alusta. Teatterilla ei ole ollut mahdollisuutta varautua riittävästi korotukseen, vuokran vahvistuttua vasta loppuvuodesta Vuokrankorotuksia on tiedossa myös vuosille Taito Pirkanmaa ry:n avustus suunnataan Näpsä käsityökoulun käsityökulttuurin ja käsityötaitojen opetukseen aikuisille sekä lapsille ja nuorille suunnattuun taiteen perusopetukseen. Edellä kuvatun perusteella esitetään, että ns. pysyväisluonteisiin taide ja kulttuurilaitosten tilakustannuksiin ja toiminta avustuksiin varataan määrärahoja seuraavasti: harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen kulttuuripääoma kulttuuri ja liikuntatapahtumat Yhteensä ja että toiminta avustukset ja tilakustannukset myönnetään seuraavasti:

3 esitys 2011 Tampere talo*) toiminta avustus *) avustus sisältää oopperan avustuksen e ja tilakustannuksen e. Tampereen musiikkiopiston säätiö toiminta avustus Pirkanmaan musiikkiopisto / NMKY ry toiminta avustus tilakustannus Tampereen Teatteri Oy toiminta avustus tilakustannus Tampereen Työväen Teatteri Oy toiminta avustus Työväen Teatterin talosäätiö toiminta avustus Tampereen Komediateatteri säätiö toiminta avustus Ahaa Teatterin Kannatus ry toiminta avustus kertaluonteinen lisä Teatteri 2000:n Kannatusyhdistys ry toiminta avustus kertaluonteinen lisä Teatteri Mukamaksen kannatusyhdistys ry toiminta avustus kertaluonteinen lisä tilakustannus Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys ry toiminta avustus tilakustannus Sorin Sirkus ry toiminta avustus kertaluonteinen lisä Pyynikin Kesäteatterisäätiö tilakustannus

4 Tampere maja säätiö toiminta avustus Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry toiminta avustus tilakustannus Työväen museoyhdistys ry tilakustannus Taito Pirkanmaa ry toiminta avustus Päätösehdotus. Tilaajapäällikkö Savisaari: Sivistys ja elämänlaatupalvelujen lautakunta päättää varata tilakustannuksiin euroa ja myöntää taide ja kulttuurilaitoksille tilat korvauksetta käyttöön seuraavasti: Pirkanmaan musiikkiopisto/nmky ry Tampereen Teatteri Oy Teatteri Mukamaksen kannatusyhdistys ry Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry Pyynikin kesäteatterisäätiö Työväen museoyhdistys ry Yhteensä ja myöntää taide ja kulttuurilaitosten rahana maksettavat toimintaavustukset seuraavasti: Tampere talo Tampereen musiikkiopiston säätiö Pirkanmaan musiikkiopisto / NMKY ry Tampereen Teatteri Oy Tampereen Työväen Teatteri Oy Työväen Teatterin talosäätiö Tampereen Komediateatteri säätiö Ahaa Teatterin Kannatus ry Teatteri 2000:n Kannatusyhdistys ry Teatteri Mukamaksen kannatusyhdistys ry Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys ry Sorin Sirkus ry Tampere maja säätiö Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry Taito Pirkanmaa ry Yhteensä Johanna Loukaskorpi ja Sirkkaliisa Virtanen ilmoittivat olevansa esteellisiä. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 1 momentin 5) kohdan

5 perusteella. Loukaskorpi ja Virtanen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Ilmoitus avustuksen hakijat, Pirjo Toivo/sitar, Teemu Irri/tiry, Anne Karinen/tike Lisätietoja hallintokoordinaattori Arja Kekäläinen, puh ,

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 11.2.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2009 kokouksessaan vuoden 2010 talousarvion.

Lisätiedot

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 5.2.2009 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 kokouksessaan vuoden 2009 talousarvion.

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6) 11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2017 TRE:7261/12.03.00/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi

Lisätiedot

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista

Lisätiedot

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013 Tiedote 23.8.2012, sivut 1-5 Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustuksia Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5072-2010 (059) Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua Tiivistelmä: - Avustk 202 Toimikunta keskusteli sille tulleista avustusanomuksista ja avustamisen linjauksista. Joidenkin

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

4 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoiminta-alueen asia)

4 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoiminta-alueen asia) Tampere Pöytäkirja 1/2017 1 (31) Aika 25.01.2017, klo 16:00-17:36 Paikka Tammerkoskisali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE Sivela 8.4.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Vuoden 2010 toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi 4.1.2010. Hakuaika

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (7) 37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille TRE:9/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2014 sekä harkinnanvaraisten avustusten jako

Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2014 sekä harkinnanvaraisten avustusten jako HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNTA Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle sekä harkinnanvaraisten avustusten jako Liite 10.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset

Lisätiedot

VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela 10.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kulttuurin avustustoiminnan uudistaminen

Kulttuurin avustustoiminnan uudistaminen Kulttuurin avustustoiminnan uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Tavoitteena avustustoiminnan vaikuttavuus Erityisesti pienten summien myöntämiseen toiminta-avustusten hakuprosessi on vapaaehtoisvoimin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (6) 48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan TRE:7/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) 132 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-006328 T 02 05 01 00 Päätös päätti maksaa vuoden 2017 talousarvioavustukset kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (6) 89 Yhteisölliset kehityshankkeet 2014 HEL 2014-005821 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä loput vuoden 2014 ammattiteattereiden yhteisölliset kehityshankkeet

Lisätiedot

Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus

Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus Kunnanhallitus 10 20.01.2014 Kunnanhallitus 71 31.03.2014 Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus 13/02.05.01/2014 Kunnanhallitus 20.01.2014 10 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Avustushakemus:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (9) 145 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien avustusmäärärahojen kohdentaminen HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (7) 5 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-013185 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen

Lisätiedot

35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille TRE:12/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen TRE:8/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 13.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2013

Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2013 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNTA Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2013 Liite 11.12.2012 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2013 sekä vuoden 2013

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖTALOUS 2017 4 02 OPETUSVIRASTO 22 591 000 697 011 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT 22 121 000 602 720 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 10 517 000 341 520 500 93 301 500

Lisätiedot

Avustustoiminnan uudistaminen

Avustustoiminnan uudistaminen Avustustoiminnan uudistaminen Kulttuuriharrastusyhdistysten ja maahanmuuttajayhdistysten toimintaavustukset vuonna 2015 1 Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS

VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA VUOSIEN 2017 2020 TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen yhteydessä käsiteltävät asiat; muut toimialat kuin Kj 1. SAMPPALINNAN MAAUIMALAN TEKNISEN

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/02.05.

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/02.05. Maaseutulautakunta 11 18.02.2015 Maaseutulautakunta 18 15.04.2015 Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/02.05.01/2015, 178/02.05.01/2015 MAALTK 18.02.2015 11 Hallintosäännön 9 :n 4. momentin 8. kohdan mukaan

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2013 1 (5) 1 V 19.6.2013, Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin HEL 2012-017593 T 00 01 06 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille TRE:11/00.01.08/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Avustus Avustus Haetaan 2016

Avustus Avustus Haetaan 2016 8.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 7.6. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (14) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (11) 145 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2016 sekä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien varojen kohdentaminen HEL 2015-006751

Lisätiedot

Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta LIITE 1 TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta LIITE 1 TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta 27.9.2016 LIITE 1 TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite parempien ulkokuntoilutelineiden saamiseksi Tampereelle

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4424/12.01.01/2015 167 Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE Sivela 13.3.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin

Lisätiedot

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita:

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita: SAAMELAISESTA KULTTUURIMÄÄRÄRAHASTA MYÖNNETTÄVIEN KULTTUURIAVUSTUSTEN TEKNISET OHJEET Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 3.4.2017 alkaen Kulttuurilautakunta 14.2.2017 Kulttuurilautakunnan myöntämillä

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014 Sivistyslautakunta 18.03.2014 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 18.03.2014 klo 18.00 19.15 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi

Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi Kehysorganisaation näkökulma 3.12.2013 tilaajapäällikkö Lauri Savisaari Kehysorganisaatio? KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 000 000 euroa.

Lisätiedot

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Oikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu

Oikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset Kulttuurialan lait Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset 1/2 Lehtori Juha Iso-Aho Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 1.1. Teatteri- ja orkesterilaki. Valtionrahoituksen määräytyminen.

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 8/2003 Kirsi Laakso Marja Kostiainen Ari Laine 2.9.2003 Korjausavustukset vuonna 2002 Kunnan ja ARAn myöntämien korjausavustusten osuus %-osuus

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu Liikuntapalvelujen toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 56 000 euroa. Valtuudet

Lisätiedot

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja KÄYTTÖTALOUS 2015 4 02 OPETUSVIRASTO Tulot yhteensä 26 839 000 Menot yhteensä 671 863 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT Tulot yhteensä 26 369 000 Menot yhteensä 587 251 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS

Lisätiedot