VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE"

Transkriptio

1 VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi Määräaikaan klo mennessä nuorisoyhdistysten toiminta-avustusta haki yhteensä 40 yhdistystä. Hakemusten loppusumma oli yhteensä euroa. Hakijayhteisöt, haettu summa ja hakijoille vuonna 2007 myönnetyt nuorisojärjestöjen toiminta-avustukset on esitetty liitteessä. Yhtään hakemusta ei saapunut määräajan jälkeen. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päätti kokouksessaan lasten ja nuorten palvelujen toiminta-avustusmäärärahojen suuntaamisesta vuonna Päätöksessä varauduttiin kattamaan osa ( euroa) vuoden 2002 nuorisojärjestöjen toimintaavustusten uudelleen jakamisesta aiheutuvista kustannuksista vuoden 2008 toiminta-avustusmäärärahasta. Päätöksessä nuorisotyön toiminta-avustuksiin varattiin euroa. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan anomusta toiminta-avustusmäärärahojen lisäämiseksi. Päätöksessään kaupunginhallitus totesi, että vuoden 2002 nuorisojärjestöjen toiminta-avustusten uudelleen jakamisesta aiheutuvat kustannukset katetaan lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan talousarviosta käyttämättä kuitenkaan nuorisomäärärahoja. Avustushakemusten käsittelyn yhteydessä päädyttiin esittämään euron siirtämistä psykososiaalisen tuen palvelujen toimintaavustusmäärärahasta nuorisoyhdistysten toimintaavustusmäärärahaan. Nuorisoyhdistysten toiminta-avustuksiin on edellä kuvattujen vaiheiden jälkeen käytettävissä yhteensä euroa. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta hyväksyi kokouksessaan lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessin toiminta-avustusten arviointikriteerit vuodelle Arviointikriteerit jakautuvat määrällisiin ja laadullisiin kriteereihin. Määrällisiä kriteereitä ovat toimintaan aktiivisesti osallistuneiden sekä jäsenten määrä, toiminnan laajuus, säännöllisyys ja ympärivuotisuus sekä avustuksen tarve. Laadullisia kriteereitä ovat toiminnan vastaavuus kaupungin strategisiin tavoitteisiin sekä toiminnan suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus. Lautakunta päätti suunnata avustukset kahdelle eri järjestöryhmälle, jotka ovat nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen keskittyvät yhdistykset ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseen keskittyvät yhdistykset. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päätti samassa yhteydessä lisäksi, että edellisten vuosien avustusten taso ei vaikuta avustuspäätöksiin. Samaan tarkoitukseen Tampereen kaupungilta voi saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Tällä perusteella joitakin avustushakemuksia on siirretty käsiteltäviksi muissa lautakunnissa, joiden piiriin toiminnan pääosin katsotaan kuuluvan. Manse Hockey

2 Team ry:n, Rauma-Repola Diving Club ry:n, Tampereen Motocross ry:n, Tampereen Nappulajalkapallo ry:n sekä Tanssiurheiluseura STEP ry:n hakemukset siirrettiin käsiteltäväksi sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnassa liikuntapalvelujen avustusten yhteydessä. Vastaavasti sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnalle osoitetuista hakemuksista siirrettiin lasten ja nuorten lautakunnan käsiteltäväksi nuorisoyhdistysten avustusten yhteydessä seuraavien yhdistysten avustushakemukset: Hallila-seura ry, Pirkanmaan LA-klubi ry, Tampereen Akvaarioseura ry, Tampereen Capoeiristat ry sekä Vimmart yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnalle osoitetuista hakemuksista Ahjolan kannatusyhdistys ry:n kolme sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminta-avustushakemusta siirrettiin käsiteltäväksi nuorisoyhdistysten avustusten yhteydessä, koska hakemukset kohdistuivat yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaan nuorisotyöhön. Vastaavasti nuorisoyhdistysten toiminta-avustusta hakeneen Youth Against Drugs ry:n hakemus siirrettiin käsiteltäväksi ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustusten yhteydessä, koska toimintasuunnitelman mukaan toiminnan painopiste on ehkäisevän päihdetyön alueella. Nuorisoyhdistysten toiminta-avustuksia esitetään jaettavaksi 36 yhdistykselle yhteensä euroa. Kaikille hakijoille esitetään myönnettäväksi toiminta-avustusta. Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen keskittyville yhdistyksille (10 kpl) esitetään myönnettäväksi yhteensä euroa. Nuorten harrastustoiminnan edistämiseen keskittyville yhdistyksille esitetään myönnettäväksi yhteensä (25 kpl) yhteensä euroa. Tampereen Partiolaiset ry:lle esitettävään toiminta-avustukseen sisältyvät lippukunnille jaettavat avustukset. Lisäksi esitetään, että Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry:lle myönnetään euron suuruinen avustus, joka on sama summa kuin vuonna Kesäsiirtolayhdistyksen toimintaa ei ole voitu kaikilta osin arvioida lautakunnan hyväksymien kriteerien avulla, koska toiminta ei ole ympärivuotista. Yhdistys tarjoaa noin 330:lle tamperelaislapselle mahdollisuuden mielekkääseen ja merkitykselliseen kesäleiritoimintaan. Leirien osallistujat valitaan sosiaalisin perustein, ja avustuksen turvin leirimaksut on voitu pitää hyvin kohtuullisina. Hakijayhteisöt ovat toiminta-avustuslomakkeen allekirjoittaessaan sitoutuneet palauttamaan maksetun avustuksen, mikäli päätös muutoksenhaun johdosta muuttuu ja/tai avustuksen edellytykset eivät täyty. Hakemusasiakirjat liitteineen ovat nähtävinä alkaen suunnittelupäällikkö Lauri Savisaaren työhuoneessa, Keskusvirastotalo, 3 krs, sekä kokouspäivänä klo alkaen kokoushuoneessa. Yhdyshenkilö: suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari, puh , etunimi.sukunimi@tampere.fi

3 Päätösehdotus. Tilaajapäällikkö Kuosmanen: Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päättää, että lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessin psykososiaalisen tuen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalta , tililtä , avustukset yhteisöille, siirretään kulttuuri- ja vapaaaikapalvelujen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalle , tilille , avustukset yhteisöille, euroa, että lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessin psykososiaalisen tuen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalta , tililtä , muut menot, siirretään kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalle , tilille , avustukset yhteisöille, euroa, että nuorisoyhdistysten toiminta-avustuksiin vuonna 2008 kohdistetaan euroa, joka maksetaan lasten ja nuorten kasvun tukemisen kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalta , tililtä , avustukset yhteisöille, että vuoden 2008 nuorisoyhdistysten toiminta-avustukset myönnetään seuraavasti: Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen keskittyvät yhdistykset: Keskustanuorten Tampereen osasto ry Kokoomuksen Nuorten Tampereen aluejärjestö ry SDPL:n Tampereen aluejärjestö ry Tampereen Demarinuoret ry Tampereen Eurooppanuoret ry Tampereen Maan ystävät ry Tampereen Minijellonat ry Tampereen nuoret kotkat aluejärjestö ry Tampereen Vasemmistonuoret ry Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry yhteensä Nuorten harrastustoiminnan edistämiseen keskittyvät yhdistykset: Ahjolan kannatusyhdistys ry Airtime ry CISV Tampere ry Corona MC Club ry 600 Hallila-seura ry Kanta-Teiskon nuorisoseura ry Kaukajärven yhteisötyö ry 7 000

4 Pirkan Berimbao ry 1000 Pirkanmaan LA-klubi ry 800 Pirkanmaan Nakertajat ry Pohjois-Teiskon Nuorisoseura ry Rientolan Setlementti ry Saukkolan Setlementti ry Tampereen Akvaarioseura ry Tampereen capoeiristat ry 800 Tampereen DX-kuuntelijat ry 800 Tampereen Formula K-kerho ry Tampereen NMKY ry Tampereen nuorisoseura ry Tampereen partiolaiset ry (avustus sisältää euroa myönnettäväksi lippukunnille hakemusten perusteella) Tampereen seudun AFS ry 800 Tampereen Ursa ry Tampereen VPK ry/nuoriso-osasto Teiskon-Tampereen 4H-yhdistys ry Vimmart - yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry yhteensä Muut yhdistykset: Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry kaikki yhteensä , ja että avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Asian käsittelyn kuluessa Mervi Janhunen esitti, että euroa ei siirretä lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessin psykososiaalisen tuen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalta , tililtä , avustukset yhteisöille kulttuuri- ja vapaaaikapalvelujen palvelukokonaisuuden kustannuspaikalle , tilille , avustukset yhteisöille. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Mervi Janhunen jätti päätökseen eriävän mielipiteen: Jätän eriävän mielipiteen koskien euron siirtoa sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminta-avustuksista (56 ) nuorisoavustuksiin.

5 Ennaltaehkäisevää työtä ja vertaistukea tuottavaa kolmannen sektorin toimintaa tulisi tukea eikä näiden yhdistysten toimintaedellytyksiä pitäisi vaarantaa. Ilmoitus hakijat, sitar/marja Pärssinen, talsa/vesa-matti Kangas, tiry/anne M Salminen Lisätietoja hallintokoordinaattori Arja Kekäläinen, puh , etunimi.sukunimi@tampere.fi Liite Avustuserittely

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 25.3.2010 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2010 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi

Lisätiedot

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen TRE:8/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (6) 48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan TRE:7/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille TRE:11/00.01.08/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille TRE:12/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

VUODEN 2009 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

VUODEN 2009 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE VUODEN 2009 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela 31.3.2009 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2009 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela 10.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

VUODEN 2010 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

VUODEN 2010 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE VUODEN 2010 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela 8.4.2010 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2010 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 11.2.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2009 kokouksessaan vuoden 2010 talousarvion.

Lisätiedot

62 Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) vuonna Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

62 Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) vuonna Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2018 1 (6) 62 Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) vuonna 2018 TRE:9/05.01.00/2018 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

Lisätiedot

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 5.2.2009 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 kokouksessaan vuoden 2009 talousarvion.

Lisätiedot

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi

Lisätiedot

8 Festivaalien ja suurten yleistötapahtumien toiminta-avustukset v Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

8 Festivaalien ja suurten yleistötapahtumien toiminta-avustukset v Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6) 8 Festivaalien ja suurten yleistötapahtumien toiminta-avustukset v. 2017 TRE:7729/12.03.00/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (7) 37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille TRE:9/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus:

Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus: Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2017 Vuoden 2017 toiminta-avustusta haetaan 31.1.2017 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE Sivela 13.3.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin

Lisätiedot

10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2018 TRE:8513/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

66 Tampereen Viittomakieliset ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustuspäätökseen

66 Tampereen Viittomakieliset ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustuspäätökseen Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (8) Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen, 66, 17.05.2017 Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen, 50, 26.04.2017 66 Tampereen Viittomakieliset ry:n

Lisätiedot

Huom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun.

Huom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun. Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2015 Vuoden 2015 toiminta-avustusta haetaan 30.1.2015 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia: Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Viikoittainen tai säännöllinen toiminta Koulutukset Leirit Tapahtumat. Osall istuji. Ohjausk

Viikoittainen tai säännöllinen toiminta Koulutukset Leirit Tapahtumat. Osall istuji. Ohjausk PerustiedotAvustukset Avustukset % Vuosi Perustiedot Vuosi Päätoimi nen OsapäiväinKoulutuks Nuvaavustus Osapäivä Yhteen Päätoimin inen Päätoimisten avustusta ohjaaja en ohjaaja et Leirit Tapahtumat sä

Lisätiedot

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE Sivela 8.4.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Vuoden 2010 toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi 4.1.2010. Hakuaika

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 4 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6) 11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2017 TRE:7261/12.03.00/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Avustuspäätökset liitteineen

Avustuspäätökset liitteineen Avustuspäätökset liitteineen Maa- ja metsätalousministeri myöntää tällä päätöksellä vuoden 2019 talousarvion momentilta 30.10.63 yhteensä 1 200 000 euron yleisavustuksen (kohdennettu yleisavustus) Suomen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa selvitys

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

34 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuriharrastusyhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Jaatinen Toimi

34 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuriharrastusyhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Jaatinen Toimi Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (9) 34 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuriharrastusyhdistyksille TRE:10/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Jaatinen Toimi Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista

Lisätiedot

Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio

Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio YHDISTELMÄ VUODEN NUORISOAVUSTUSTEN HAKIJOISTA Liikunta nuorisojaosto 8.5. Avustushakemukset kokonaisuudessaan ovat liikunta ja nuorisojaoston jäsenten nähtävänä sivistystoimistossa (Tampereentie 10, II

Lisätiedot

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN Toiminta-avustusten arviointikriteerit 1 (10) SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet KH 26.3.2018 1 Kaupunki voi myöntää yhdistyksille ja järjestöille yleishyödyllisiä toiminta-avustuksia. Toiminta-avustus voi olla joko kohdennettua,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 73 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahoista HEL 2012-017414 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Sotelan toiminta-avustukset

Sotelan toiminta-avustukset Sotelan toiminta-avustukset Pisteytys- ja laskutavoista 1 Kirsi Nurmio Kriteerit hyväksytty lautakunnassa 9.11.2017 Määrällinen arviointi Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien

Lisätiedot

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia

Lisätiedot

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018

LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018 LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018 Porin kaupungin sivistystoimialan liikunta- ja nuorisoyksikkö jakaa liikuntaan ja nuorisotyöhön vuonna 2018 seuraavat avustukset: 1 TOIMINTA-AVUSTUKSET LIIKUNTAAN

Lisätiedot

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 Porin kaupungin vapaa-aikatoimi jakaa liikuntaan ja nuorisotyöhön vuonna 2015 seuraavat avustukset: 1 TOIMINTA-AVUSTUKSET LIIKUNTAAN 352 000 Sisältää merkkivuosi-

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN Toiminta-avustusten arviointikriteerit 1 (11) SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62 12.12.2013 Sivu 1 / 1 4233/12.04.06/2013 62 Nuorisopalveluiden sopimuspohjainen avustus vuodelle 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Carina Granholm, puh. 050 537 9176 Nina Grönmark, puh. 050 044 5500 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Hakemukset ja niiden arviointi

Hakemukset ja niiden arviointi Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 27/29.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleisperiaatteet 3 2 Kulttuuritoiminnan

Lisätiedot

29 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen liikuntapalveluille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

29 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen liikuntapalveluille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (9) 29 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen liikuntapalveluille TRE:13/12.04.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 112 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Asian aikana kuultavana

Lisätiedot

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivistyslautakunta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivistyslautakunta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Aika Keskiviikko 16.5.2018 klo 17.00 Paikka Rautalammin lukio Pöytäkirjan Sivu 43 44 45 46 47 48 Kokouksen

Lisätiedot

Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros

Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros Kaupunginhallitus 107 14.04.2015 Kaupunginhallitus 245 08.09.2015 Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros 621/02.45/2015, 731/02.45/2015 KH 14.04.2015 107 Kaupunginhallitus

Lisätiedot