Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL T Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisoyhdistyksille yhteensä euroa menokohdalta Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta > Raha-avustukset). 2. että partiolippukunta Sinivuoren Tytöt ry:n yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut vahvistetun tilinpäätöksen (tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta vuodelta 2012) nuorten kansalaistoiminnan toimistoon. 3. todeta, että vuoden 2013 yleisavustus tulee selvittää vuoden 2014 toiminta-avustushaun yhteydessä tai viimeistään (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta) 4. olla myöntämättä avustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä nuorisolautakunnan hyväksymiä yleisavustuksen myöntämisperusteita: Helsingin Icehearts ry (nro 26) hylkäysperuste: yhdistyksen toimintaa tuetaan sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuksin ja se kuuluu myös liikuntalautakunnan avustusten piiriin Lasten Teatteriyhdistys Pelikan ry (nro 36) hylkäysperuste: yhdistys on yleistoimija, jonka jäsenistä alle puolet on lapsia ja nuoria ja jonka kirjanpidosta ei ole erotettavissa nuorisotoiminnan kustannukset

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Lisätiedot osastopäällikkö Leena Ruotsalainen Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: virpi.talasmaki(a)hel.fi Liitteet 1 Yleisavustukset 2013 Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Päätösehdotus Lautakunta päättänee 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisoyhdistyksille yhteensä euroa menokohdalta Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta > Raha-avustukset). 2. että partiolippukunta Sinivuoren Tytöt ry:n yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut vahvistetun tilinpäätöksen (tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta vuodelta 2012) nuorten kansalaistoiminnan toimistoon. 3. todeta, että vuoden 2013 yleisavustus tulee selvittää vuoden 2014 toiminta-avustushaun yhteydessä tai viimeistään (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta) 4. olla myöntämättä avustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä nuorisolautakunnan hyväksymiä yleisavustuksen myöntämisperusteita:

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Helsingin Icehearts ry (nro 26) hylkäysperuste: yhdistyksen toimintaa tuetaan sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuksin ja se kuuluu myös liikuntalautakunnan avustusten piiriin Lasten Teatteriyhdistys Pelikan ry (nro 36) hylkäysperuste: yhdistys on yleistoimija, jonka jäsenistä alle puolet on lapsia ja nuoria ja jonka kirjanpidosta ei ole erotettavissa nuorisotoiminnan kustannukset Vuoden 2013 yleisavustukset olivat haettavissa klo mennessä. Avustuksia haettiin tänä vuonna toisen kerran sähköisen hakujärjestelmän kautta ja lähes kaikki avustushakemukset saapuivatkin sähköisesti. Myös paperisina saapuneet hakemukset hyväksyttiin. Yleis- ja toiminta-avustushakemuksia tuli yhteensä 154 hakijalta. Kaikki hakemukset tulivat määräaikaan mennessä ja kaikki yleisavustusennakkoa saaneet yhdistykset hakivat myös varsinaista avustusta. Valmisteluvaiheessa kaksi aiemmin yleisavustusta saanutta yhdistystä siirrettiin käsiteltäviksi toiminta-avustusten puolelle. Viime vuosien tapaan molempia avustuksia hakeneet yhdistykset käsiteltiin kokonaisuudessaan vain toisella puolella. Kokouksessaan nuorisolautakunta päätti yleis- ja toiminta-avustusten raamiksi euroa. Yleisavustusesitys on tehty euron mukaisesti. Nuorisoasiainkeskus on huomioinut jakoehdotuksessaan järjestöjen avustuksen saannin tarpeet nuorisolautakunnan hyväksymän avustusohjesäännön mukaisesti. Tänä vuonna yleisavustusraami on noussut euroa ja korotus on esityksessä jaettu pääasiassa niille yhdistyksille, joilla on oikeus vuokra-avustukseen tai joiden toiminta on laajentunut esim. yhdistymisen myötä. Esitetyt avustussummat ovat pysyneet päässäntöisesti viime vuoden tasolla. Avustussummien laskut johtuvat toiminnan oleellisesta vähenemisestä, julkisen tuen korkeasta määrästä ja/tai siitä, että avustusohjesäännön mukaan avustus voi olla korkeintaan 80 % edellisen vuoden toimintamenoista. Kahdella avustuksenhakijalla, Plk Korven Koukkaajat ry ja Helsingin NMKY ry, on käsittelyssä oleva projektiavustushakemus sisällytetty

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) yleisavustushakuun. Hankkeiden on todettu olevan sen kaltaisia, että niiden tukeminen kuuluu yhdistyksen vuosittaisen toiminnan tukemiseen. Projektiavustusten käsittelystä yleisavustusten yhteydessä on tiedotettu hakijoita. Hankkeet on huomioitu avustusesitystä tehtäessä. Yleisavustusesityksessä on huomioitu vuokra-avustaminen avustusohjesäännön mukaisesti. Vuokra-avustusta voidaan myöntää yleisavustuskelpoisille yhdistyksille, joilla on vuokrattuna oma toimitila ja siinä on toimintaa vähintään neljänä päivänä viikossa. Vuokraavustukseen oikeuttavia menoja oli 18 yhdistyksellä (2012:16). Vuokraavustukseen oikeuttavat menot on huomioitu avustussummassa nuorisolautakunnan linjauksen mukaisesti eli enintään 250 euroa kuukaudessa. Nuorisolautakunnan nimikkotilojen haltijat löytyvät valmistelutaulukosta vuokra-avustukseen oikeuttavien menojen kohdalta. Myös tänä vuonna avustuksen piiriin tuli muutamia uusia yhdistyksiä ja joitakin putosi pois. Vuoden 2012 yleisavustuksen saajista viisi ei hakenut avustusta tälle vuodelle. Plk Sinivuoren Tytöt ry:n kohdalla avustusvalmistelupohjassa on käytetty vielä vahvistamattomia tilinpäätöstietoja. Nuorisoasiainkeskus esittää hylättäväksi Helsingin Icehearts ry:n ja Lasten teatteriyhdistys Pelikan ry:n hakemuksia. Helsingin Icehearts ry:n toiminnan tarkoituksena on toteuttaa Icehearts - toimintamallin mukaisesti pitkäjänteistä ennalta ehkäisevää lastensuojelutoimintaa. Yhdistyksen toimintaa tuetaan liikunta- ja sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuksin. Lasten teatteriyhdistys Pelikan ry on teatteritoiminnan yleisyhdistys, jonka jäsenistä alle puolet on lapsia ja nuoria. Toimintakertomuksen ja -suunnitelman mukaisesti yhdistyksen toiminta koostuu lasten- ja nuorten toiminnan lisäksi myös aikuisten toiminnasta. Yhdistykseen on oltu valmisteluvaiheessa yhteydessä lasten- ja nuorten kulujen selvittämiseksi, mutta eriteltyjä kustannuksia lasten ja nuorten toiminnasta ei ole saatu. Yhdistystä on viime vuonna tuettu kulttuurikeskuksen kohdeavustuksilla. Hakemukset ovat lautakunnan varsinaisten ja varajäsenten nähtävillä nuorisoasiainkeskuksessa klo alkaen. Lisätiedot osastopäällikkö Leena Ruotsalainen Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: virpi.talasmaki(a)hel.fi Liitteet

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Otteet 1 Yleisavustukset 2013 Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Tiedoksi Nuorten kansalaistoiminnan toimisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 67 Nuorisolautakunnan myöntämät toiminta-avustukset 2015 HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (8) 5 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (12) 45 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 4 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 10 Loma-aikojen leiriavustukset 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää esityksen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 627 000 euroa menokohdalta

Lisätiedot

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) 24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus HEL 2014-003799 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus HEL 2016-008862 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää SDPL:n Helsingin

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2011 alkaen 1 Tämä opas perustuu nuorisolautakunnan hyväksymään nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöön 1.1.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Helsingin nuoret ajattelijat ry:n projektiavustushakemus 2017 HEL 2017-000127 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Helsingin

Lisätiedot

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos HEL 2015-000545 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa päätöstään 28.1.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 73 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahoista HEL 2012-017414 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Nuorisolautakunnan palkkausavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000177 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 44 Nuorisolautakunnan palkkausavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000177 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2013 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Nuorten toimintaryhmän Supertiimi projektiavustushakemus HEL 2016-004931 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Supertiimi

Lisätiedot

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus HEL 2015-001791 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Fine Films

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Nuorten toimintaryhmän Kiiski projektiavustushakemus HEL 2016-002595 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Kiiski 1 500

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 70 Kansallinen Lastenliitto - Hgin piirijärjestö ry:n kuljetusavustushakemus HEL 2014-001454 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Kansallinen Lastenliitto

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 tai (019) 75 801 fax (03) 680 1209 tai (019) 758 0209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Nuorten toimintaryhmä Youth in Actionin projektiavustus HEL 2017-001103 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 35 Nuorisolautakunnan hallinnassa olevien nimikkotilojen myöntäminen ajalle 1.9.2017-31.8.2018 HEL 2017-006127 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää Helsingin Vasemmistonuoret

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 112 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Asian aikana kuultavana

Lisätiedot

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 75 Nuorten toimintaryhmä Keijun projektiavustus 2016 HEL 2016-011720 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmä Keijulle 1000 euron

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993. Avustusohjesääntö on päivitetty 30.3.1995,

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2014 alkaen 1 Opas on tiivistelmä nuorisolautakunnan myöntämistä avustuksista ja siinä esitellään avustukset pääkohdittain.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2008 36 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 18.11.2014 24, liite 1 Liikuntalautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola. Askolan kunta HAKEMUS Askolantie 30 Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.fi Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS NUORISOAVUSTUSHAKEMUS Opetus- ja kasvatuslautakunta Vuosiavustus Kohdeavustus Hakija Seura / Yhdistys / Ryhmä Kotipaikka Rekisteröintivuosi Maksaneita jäseniä 31.12. Pankki ja tilin numero Asiaa hoitaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) 208 Virastopäällikön päätös avustuksista järjestöille vuodelle 2016 HEL 2015-008334 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päättää myöntää järjestöjen 98 hakemukselle

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS 1 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. AVUSTAMISEN PIIRIIN KUULUVA TOIMINTA... 2 2.1. Kunnanhallituksen talousarviosta maksettavat avustukset.... 2 2.2. Kulttuuritoimen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 5-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Nlk 20.11.2008 / Voimassa 1.1.2010 alkaen NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993.

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 4 Tilankäyttöavustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005845 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää tilankäyttöavustusta 238 liikuntaseuralle

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Nuorisolautakunta. Aika 14.06.2016 klo 17:00-17:58. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Nuorisolautakunta. Aika 14.06.2016 klo 17:00-17:58. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206. Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Nuorisolautakunta Aika 14.06.2016 klo 17:00-17:58 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Nuorisolautakunnan avustusmäärärahan käyttö 2016 3 14 Nuorisolautakunnan

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (6) 129 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmästä

Lisätiedot

Hakemukset ja niiden arviointi

Hakemukset ja niiden arviointi Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2015 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen Nuoriso- ja liikuntaltk. 9.2.2011 LIITE 2 UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS

AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS Iin kunta/ii-instituutti liikelaitos AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS 1. Avustamisen piiriin kuuluva toiminta Avustukseen ovat oikeutettuja: Rekisteröidyt urheilu- ja liikuntayhdistykset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus

Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Jos olette tehnyt hakemuksen aikaisemmin, löydätte vanhan hakemuksenne kirjoittamalla rekisterinumeronne tai y-tunnuksenne. Jos olette uusi

Lisätiedot