Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL T Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisoyhdistyksille yhteensä euroa menokohdalta Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta->raha-avustukset) 2. että partiolippukunta Lauttasaaren Luotsityttöjen yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut jäljennöksen allekirjoitetusta vuoden että Agape-Keskuksen yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut jäljennöksen allekirjoitetusta vuoden että Leikkiteatteriyhdistys Uudenmaan jaoston yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut vahvistetun tilinpäätöksen (tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta vuodelta 2011) nuorten 5. todeta, että vuoden 2012 yleisavustus tulee selvittää vuoden 2013 yleisavustushaun yhteydessä tai viimeistään klo mennessä (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta)

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) 6. olla myöntämättä avustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä nuorisolautakunnan hyväksymiä yleisavustuksen myöntämisperusteita: Lasten Teatteriyhdistys Pelikan (nro 30) hylkäysperuste: yhdistys on teatteriyhdistys, jota tuetaan kulttuurikeskuksen avustuksin. Plk Aarnikarhut (nro 48) hylkäysperuste: puutteellinen hakemus Pakinkylän VPK/Nuoriso-osasto ( nro 126) Kuunarikerho (nro 127) Esittelijä Lisätiedot vs. osastopäällikkö Markku Toivonen Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: virpi.talasmaki(a)hel.fi Liitteet 1 Yleisavustukset 2012 Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Liite 1 Päätösehdotus Lautakunta päättänee 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisoyhdistyksille yhteensä euroa menokohdalta Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta->raha-avustukset) 2. että partiolippukunta Lauttasaaren Luotsityttöjen yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut jäljennöksen allekirjoitetusta vuoden että Agape-Keskuksen yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut jäljennöksen allekirjoitetusta vuoden että Leikkiteatteriyhdistys Uudenmaan jaoston yleisavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut vahvistetun tilinpäätöksen (tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta vuodelta 2011) nuorten 5. todeta, että vuoden 2012 yleisavustus tulee selvittää vuoden 2013 yleisavustushaun yhteydessä tai viimeistään klo mennessä (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja jäljennös allekirjoitetusta tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta) 6. olla myöntämättä avustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä nuorisolautakunnan hyväksymiä yleisavustuksen myöntämisperusteita: Lasten Teatteriyhdistys Pelikan (nro 30) hylkäysperuste: yhdistys on teatteriyhdistys, jota tuetaan kulttuurikeskuksen avustuksin. Plk Aarnikarhut (nro 48) hylkäysperuste: puutteellinen hakemus Pakinkylän VPK/Nuoriso-osasto ( nro 126)

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Esittelijä Kuunarikerho (nro 127) Vuoden 2012 yleisavustukset olivat haettavissa klo mennessä. Avustuksia haettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran sähköisen hakujärjestelmän kautta sivuilta Myös paperisina ko. määräaikaan mennessä tulleet hakemukset hyväksyttiin. Suurin osa hakemuksista tuli sähköisesti. Uusi hakutapa tuotti aluksi hieman sekaannusta, osa hakijoista haki vahingossa väärällä lomakkeella, osa haki vahingossa toiminta-avustusta yleisavustuksen sijasta ja osa haki väärän viraston lomakkeilla, mutta pääosin kaikki toimi hyvin ja hakijoilta saatiin sähköisestä hakemisesta hyvää palautetta. Sähköisessä avustusten hakemisessa ja käsittelemisessä kehitystyö jatkuu ja seuraavaan vuosiavustusten hakuaikaan mennessä järjestelmää on kehitetty entistä toimivammaksi. Yleis- ja toiminta-avustushakemuksia tuli yhteensä 158 hakijalta. Kaksi yleisavustushakemusta saapui myöhästyneinä. Valmisteluvaiheessa kaksi aiemmin yleisavustusta saanutta yhdistystä siirrettiin käsiteltäviksi toiminta-avustusten puolelle ja toisaalta kaksi hakemusta siirrettiin käsiteltäviksi toiminta-avustuksista yleisavustusten puolelle. Viime vuosien tapaan sekä yleis- että toiminta-avustusta hakeneet yhdistykset käsiteltiin kokonaisuudessaan vain toisella puolella. Yksi hakija veti valmistelun aikana hakemuksensa pois yleisavustuskäsittelystä ja muutti hakemuksensa talokerhoavustushakemukseksi. Kokouksessaan nuorisolautakunta päätti yleis ja toiminta-avustusten raamiksi yhteensä euroa. Yleisavustusesitys on tehty euron mukaisesti. Nuorisoasiainkeskus on huomioinut jakoehdotuksessaan järjestöjen avustuksen saannin tarpeet nuorisolautakunnan hyväksymän avustusohjesäännön mukaisesti. Tänä vuonna yleisavustusraami on noussut viime vuodesta euroa ja avustuksiin on pääsääntöisesti pystytty tekemään yleiskorotus sekä muita korotuksia. Avustusohjesäännön mukaisesti avustus voi olla korkeintaan 80 % edellisen vuoden toimintamenoista. Esityksessä tämä on muutamassa tapauksessa vaikuttanut avustusta alentavasti. Julkisen tuen suuri määrä on myös vaikuttanut esitettyyn avustussummaan. Kolmella avustuksenhakijalla, Plk Helsingin Hakatytöt, Sjöscoutkåren Seaboys ja Helsingin Venäjänkielinen nuorisokulttuuriyhdistys Alliance, on käsittelyssä oleva projektiavustushakemus sisällytetty yleisavustushakuun. Hankkeiden on todettu olevan sen kaltaisia, että

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) niiden tukeminen kuuluu yhdistyksen vuosittaisen toiminnan tukemiseen. Projektiavustushakemusten käsittelystä yleisavustuksen yhteydessä oltu yhteydessä hakijoihin. Myös kuluvana vuonna avustuksen piiriin tuli muutamia uusia tai avustuksen piiristä pois olleita yhdistyksiä ja osa putosi pois. Yleisavustuspuolella pitkään ollut sisulippukunta Siniritarit siirrettiin tänä vuonna käsiteltäväksi toiminta-avustusten puolelle toiminnan painottuessa vuotiaisiin. Leikkiteatteriyhdistys Uudenmaanjaoston tilinpäätöstiedot vahvistetaan toukokuussa ja avustusvalmistelupohjassa on käytetty yhdistyksen hallituksen hyväksymää väliaikaista talousraporttia. Yleisavustusesityksessä on huomioitu vuokra-avustaminen avustusohjesäännön mukaisesti. Vuokra-avustusta voidaan myöntää yleisavustuskelpoisille yhdistyksille, joilla on vuokrattuna oma toimitila ja siinä on toimintaa vähintään neljänä päivänä viikossa. Vuokraavustukseen oikeuttavia menoja oli 16 anojalla (vuonna 2011:18). Vuokra-avustukseen oikeuttavat menot on huomioitu avustussummassa nuorisolautakunnan linjauksen mukaisesti eli korkeintaan 220 euroa kuukaudessa. Nuorisolautakunnan nimikkotilojen haltijat löytyvät valmistelutaulukosta vuokra-avustukseen oikeuttavien menojen kohdalta. Nuorisoasiainkeskus esittää hylättäviksi Kuunarikerho ry:n ja Pakinkylän VPK:n nuoriso-osaston hakemusta, koska ne saapuivat myöhästyneinä sekä Plk Aarnikarhujen avustushakemusta, koska avustushakemus jäi puutteelliseksi huolimatta kirjallisesti lähetetystä lisätietopyynnöstä. Lisäksi hylättäväksi esitetään Lasten teatteriyhdistys Pelikan ry:n avustushakemusta, koska yhdistys on sääntöjensä mukaisesti teatteriyhdistys ja kuuluu kulttuurikeskuksen tuettaviin yhdistyksiin. Hakemukset ovat lautakunnan varsinaisten ja varajäsenten nähtävillä nuorisoasiainkeskuksessa klo alkaen. Esittelijä Lisätiedot vs. osastopäällikkö Markku Toivonen Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: virpi.talasmaki(a)hel.fi Liitteet 1 Yleisavustukset 2012 Otteet

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Liite 1 Tiedoksi Nuorten kansalaistoiminnan toimisto Päätöshistoria Nuorten kansalaistoiminnan toimiston toimistopäällikkö HEL T Päätös Päätöksen perustelut Vs. osastopäällikkö päätti 1. myöntää vuoden 2012 yleisavustusennakkoina liitteen mukaisesti yhteensä euroa menokohdalta olla myöntämättä yleisavustusennakkoa Somaliland Seura ry:lle, perusteena hakemuksen saapuminen myöhästyneenä. 3. todeta, että varsinaiset yleisavustukset ovat haettavissa klo mennessä. Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi > Järjestöille ja nuorten ryhmille > Raha-avustukset) Nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaisesti nuorten kansalaistoiminnan toimiston toimistopäällikkö voi myöntää yleisavustuksista ennakkoa yhdistyksille, jotka ovat edellisenä vuonna saaneet nuorisolautakunnalta yleisavustusta. Ennakon suuruus on enintään 50 prosenttia edellisen vuoden avustuksen määrästä. Vuoden 2012 yleisavustusennakoiden hakuaika päättyi klo Määräaikaan mennessä nuorisoasiainkeskukseen saapui 25 avustusennakkohakemusta. Somaliland Seura ry:n avustusennakkohakemus saapui myöhästyneenä Lisätiedot Talasmäki Virpi, nuorisosihteeri, puhelin: virpi.talasmaki(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 67 Nuorisolautakunnan myöntämät toiminta-avustukset 2015 HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (8) 5 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 4 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (12) 45 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 10 Loma-aikojen leiriavustukset 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää esityksen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 627 000 euroa menokohdalta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 73 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahoista HEL 2012-017414 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Nuorisolautakunnan palkkausavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000177 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 44 Nuorisolautakunnan palkkausavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000177 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus HEL 2016-008862 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää SDPL:n Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 35 Nuorisolautakunnan hallinnassa olevien nimikkotilojen myöntäminen ajalle 1.9.2017-31.8.2018 HEL 2017-006127 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää Helsingin Vasemmistonuoret

Lisätiedot

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) 24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus HEL 2014-003799 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta

Lisätiedot

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos HEL 2015-000545 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa päätöstään 28.1.2015

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2011 alkaen 1 Tämä opas perustuu nuorisolautakunnan hyväksymään nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöön 1.1.2011

Lisätiedot

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus HEL 2015-001791 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Fine Films

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Helsingin nuoret ajattelijat ry:n projektiavustushakemus 2017 HEL 2017-000127 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Nuorten toimintaryhmän Supertiimi projektiavustushakemus HEL 2016-004931 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Supertiimi

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2014 alkaen 1 Opas on tiivistelmä nuorisolautakunnan myöntämistä avustuksista ja siinä esitellään avustukset pääkohdittain.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 70 Kansallinen Lastenliitto - Hgin piirijärjestö ry:n kuljetusavustushakemus HEL 2014-001454 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Kansallinen Lastenliitto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2013 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Nuorten toimintaryhmän Kiiski projektiavustushakemus HEL 2016-002595 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Kiiski 1 500

Lisätiedot

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 tai (019) 75 801 fax (03) 680 1209 tai (019) 758 0209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 112 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Asian aikana kuultavana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Nlk 20.11.2008 / Voimassa 1.1.2010 alkaen NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993.

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2008 36 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 18.11.2014 24, liite 1 Liikuntalautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Nuorten toimintaryhmä Youth in Actionin projektiavustus HEL 2017-001103 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 5-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (19) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993. Avustusohjesääntö on päivitetty 30.3.1995,

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016

Lisätiedot

Hakemukset ja niiden arviointi

Hakemukset ja niiden arviointi Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 Kokousaika 17:00-18:37 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kuitunen, Anita Ahola, Riku Sandberg, Johanna Tiihonen, Tuomas Toivonen, Petra Valokainen, Tuomo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2015 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 75 Nuorten toimintaryhmä Keijun projektiavustus 2016 HEL 2016-011720 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmä Keijulle 1000 euron

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/ /2014. Sivistyslautakunta 47

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/ /2014. Sivistyslautakunta 47 Sivistyslautakunta 47 27.05.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 47 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4 :n 8 kohdan

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola. Askolan kunta HAKEMUS Askolantie 30 Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.fi Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) 208 Virastopäällikön päätös avustuksista järjestöille vuodelle 2016 HEL 2015-008334 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päättää myöntää järjestöjen 98 hakemukselle

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (8) 6 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2017 Pöydälle 06.02.2017 HEL 2016-004731 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää jakaa avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (8) 27 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2018 HEL 2017-005172 T 02 05 01 00 Päätös päätti jakaa avustuksia vuoden 2018 talousarvion kohdalta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016 Sivistyslautakunta 21 17.05.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 17.05.2017 21 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 20.08.2014 Sivu 1 / 1 2468/00.01.01/2014 65 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 Maria Rysti, puh. 050 541

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (6) 129 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmästä

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Nuorten toimintaryhmän FGJ-Group projektiavustuksen 2013 käyttämättä jääneen osuuden takaisinperintä HEL 2013-000228 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS NUORISOAVUSTUSHAKEMUS Opetus- ja kasvatuslautakunta Vuosiavustus Kohdeavustus Hakija Seura / Yhdistys / Ryhmä Kotipaikka Rekisteröintivuosi Maksaneita jäseniä 31.12. Pankki ja tilin numero Asiaa hoitaa

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen TRE:8/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2016 236/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016 42 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (6) 14 Lauttasaari-Seura ry:n oikaisuvaatimus HEL 2012-016385 T 02 05 01 00 Päätös päätti, ettei oikaisuvaatimus anna perustetta ottaa Lauttasaari-Seura ry:n hakemusta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija

Lisätiedot

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu HAKEMUS Kunnan avustus seuralle / yhdistykselle / ryhmälle / yksityishenkilölle Vuosi Hakija Seuran / yhdistyksen / ryhmän / henkilön nimi Pankki ja tilinumero Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot