Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/ /2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu : Kulttuuripalveluiden talousarviossa vuodelle 2015 on varattu euroa yhdistysten ja yhteisöiden kulttuuritoiminnan tukemiseen, yksityisille ei avustuksia myönnetä. Kulttuuritoiminta-avustukset vuodelle 2015 on julistettu haettavaksi mennessä Raisio Tiedottaa -lehdessä 1/2015 ja kaupungin verkkosivuilla. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä 18 (vuonna 2014 yhteisöhakemuksia tuli yhteensä 16). Hakemusten yhteissumma on euroa. Liitteenä yhteenveto avustushakemuksista, jossa on huomioitu yhdistysten mahdollisesti muulla tavoin kulttuuripalveluista saama tuki (tilat, tilaisuuksien yhteisrahoitus ym.). Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt kulttuuriavustusten jakoperusteet kokouksessaan , jakoperusteet oheismateriaalina. Kaupungin muiden toimielimien myöntämät avustukset Avustusten hakukäytäntöä muutettiin vuonna 2008 siten, että kaupungin kaikkien toimielimien myöntämät toiminta-avustukset olivat haettavana samaan aikaan. Hakijayhteisö voi saada vain yhdeltä kaupungin toimielimeltä yleisavustukseksi katsottavan avustuksen. Osa yhdistyksistä on hakenut yleis- tai kohdeavustuksia myös kaupunginhallitukselta, ympäristölautakunnalta tai liikunta-avustuksista. Raision Pohjola - Norden ry. ja Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaat ry. ovat hakeneet yleisavustusta kaupunginhallitukselta, mutta kulttuuripalveluiden kohdeavustusta erikseen nimettyihin kohteisiin vapaa-aikalautakunnalta. Ympäristölautakunnalta saadun tiedon mukaan päällekkäisyyksiä avustushakemuksissa ei ole. Raision Rinkka on hakenut liikunnan perusavustusta. Kulttuuriavustusmäärärahoista esitetään kohdeavustuksia Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaat ry:lle, Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry:lle ja Raision Rinkka ry:lle, koska haetut avustuskohteet eivät ole päällekkäisiä muiden, jo myönnettyjen tai haettujen avustusten kanssa. Lisäksi avustus esitetään myönnettäväksi ehdollisena Raision somaliyhdistys ry:lle, sillä yhdistys ei vielä ole toimittanut tilinpäätös- ja toimintakertomusasiakirjoja.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Jaettujen avustusten valvonta Yleis- ja/tai kohdeavusta saaneilla yhdistyksillä ja yhteisöillä on velvollisuus raportoida avustuksen käytöstä kulttuuripalveluille. Raportti edellisen avustuksen käytöstä on toimitettava maaliskuun loppuun mennessä avustuksen myöntämistä seuraavana vuonna. Mikäli raporttia avustuksen käytöstä ei ole toimitettu määräajassa, yhdistys, yhteisö tai yksityishenkilö voidaan sulkea pois avustuksien piiristä lautakunnan päättämäksi ajaksi. Rekisteröityjen yhdistysten on lisäksi toimitettava edellisen vuoden tilinpäätös viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa. Liitteet 3 Yhteenveto kulttuuritoiminta-avustuksista 2015.pdf Oheismateriaali 1 Jako-ohjeet.pdf Päätösehdotus Sivistysjohtaja Matti Sivonen Vapaa-aikalautakunta päättää myöntää vuoden 2015 kulttuuritoiminta-avustukset yhdistyksille ja yhteisöille seuraavasti; I Kategoria (merkittävän kulttuuritapahtuman järjestäminen, esim. valtakunnalliset tilaisuudet) II Kategoria (avustukset yhdistyksille ja yhteisöille, joilla on yleishyödyllinen merkitys paikkakunnalle) 1. Delicato ry. 3. Raisio-Seura ry. Yleisavustus Raision Harmonikkakerho ry. Yleisavustus 500 Kohdeavustus (osallistumisia eri tapahtumiin, oman konsertin järjestäminen) Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaat ry. Kohdeavustus (markkinointi, alue- ja ammattikoulutukset) 6. Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry. Kohdeavustus (pohjoismainen kirjallisuusmatinea)

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) 7. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry. Kohdeavustus (Pajupilli, opetus- ja yleisötilaisuudet) 8. Raision Kamerat ry. 9. Raision Rinkka ry. Kohdeavustus (Pajupilli) 10. Raision seudun Lausujat ry. 11. Raision seudun taideyhdistys ry. 12. Raision teatteri yhdistys ry. Kohdeavustus (Krookilan kotiseutukeskuksen katsomon parantaminen) Raision Videopaja ry. 16. Raision VPK:n soittokunta Yleisavustus 500 Kohdeavustus (oman konsertin järjestäminen) Savesta ry. 18. Viihdekuoro Kulkurit ry. Kohdeavustus (Esiintymismatka Elmshorniin) 500 III Kategoria (avustukset,joilla on yleishyödyllinen merkitys saajayhteisölle) 2. Petäsmäen pientaloyhdistys ry. 12.Raision somaliyhdistys ry. 14. Raision Tilkkurit Raision somaliyhdistys ry:n avustus myönnetään ehdollisena ja edellytetään, että yhdistys toimittaa edellisen vuoden tilinpäätösasiakirjat, toimintakertomuksen ja vuoden 2015 toimintasuunnitelman ja talousarvion viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Kaikkien rekisteröityjen yhdistysten on lisäksi toimitettava edellisen vuoden tilinpäätös viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa. Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, jos avustuspäätös kumotaan muutoksenhaun johdosta. Päätös Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Jyrki Aaltonen poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi. Tiedoksi Avustusta hakeneet yhdistykset

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (24) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (24) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (24) Kokoustiedot Aika 16.05.2017 tiistai klo 18:00-19:15 Paikka Krookilan kotiseutukeskus, JuhlaMummola Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Riikka Visa, puheenjohtaja Risto

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi

Lisätiedot

puheenjohtaja 18-25, 27-29

puheenjohtaja 18-25, 27-29 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kokoustiedot Aika 24.04.2018 tiistai klo 18:00-19:25 Paikka Kirjastotalo, Raisio-huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Risto Rihko, puheenjohtaja Eeva Savola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu HAKEMUS Kunnan avustus seuralle / yhdistykselle / ryhmälle / yksityishenkilölle Vuosi Hakija Seuran / yhdistyksen / ryhmän / henkilön nimi Pankki ja tilinumero Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 23.1.2018 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.3.2018 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15.

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Kokoustiedot Aika 19.05.2015 tiistai klo 18:00-19:15 Paikka Raisio-huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Riikka Visa, puheenjohtaja Risto Rihko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi

Lisätiedot

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 12.2.2013 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.4.2013 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 13.2.2018 / Karvinen HUOM: käytä logoa Avustusten saajilta on edellytetty jo 2016 alkaen Tukemassa Leppävirta -logon

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (33) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:25

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (33) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:25 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (33) Kokoustiedot Aika 13.05.2014 tiistai klo 18:00-19:25 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Riikka Visa, puheenjohtaja Risto Rihko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 23 Hyvinvointilautakunta 24.05.2016 AIKA 24.5.2016 klo 18:07 20:02 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut Vapaa-aikalautakunta 15 10.05.2017 Vapaa-aikalautakunta 26 17.05.2017 Vapaa-aikalautakunnan yleisavustukset vuodelle 2017 VAPLTK 15 Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avustussäännön kokouksessaan

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Hakemukset ja niiden arviointi

Hakemukset ja niiden arviointi Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS NUORISOAVUSTUSHAKEMUS Opetus- ja kasvatuslautakunta Vuosiavustus Kohdeavustus Hakija Seura / Yhdistys / Ryhmä Kotipaikka Rekisteröintivuosi Maksaneita jäseniä 31.12. Pankki ja tilin numero Asiaa hoitaa

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS Sivistyslautakunnan avustusohjeet 3 1. SIVISTYSLAUTAKUNNALTA HAETTAVAT AVUSTUKSET 4 2. SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSIA EI MYÖNNETÄ 4 3. KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016 Sivistyslautakunta 21 17.05.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 17.05.2017 21 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018 avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien

Lisätiedot

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola. Askolan kunta HAKEMUS Askolantie 30 Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.fi Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS Sivistyslautakunnan avustusohjeet 3 1. SIVISTYSLAUTAKUNNALTA HAETTAVAT AVUSTUKSET 4 2. SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSIA EI MYÖNNETÄ 4 3. KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA

Lisätiedot

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.

Lisätiedot

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet KH 26.3.2018 1 Kaupunki voi myöntää yhdistyksille ja järjestöille yleishyödyllisiä toiminta-avustuksia. Toiminta-avustus voi olla joko kohdennettua,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Sivistyslautakunta 24.03.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 24.03.2015 klo 18.00 19.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet

Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet Avustusten ja apurahojen yleiset Voimassa 1.1.2018 alkaen Hyväksytty Kaupunginhallitus 11.12.2017 VD/10147/02.03.01.03/2017 2/8 SISÄLLYS KAUPUNGIN MYÖNTÄMIEN AVUSTUSTEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET...

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1 1. AVUSTUSKELPOISUUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Kulttuuripalvelut AVUSTUSOHJE

KOKKOLAN KAUPUNKI Kulttuuripalvelut AVUSTUSOHJE KOKKOLAN KAUPUNKI Kulttuuripalvelut AVUSTUSOHJE AVUSTUSOHJE 2 1. Yleistä Kokkolan kaupungin avustustoimintaa sääntelee avustussääntö (KH 24.10.2017 / 459). Avustuksen myöntämiseen, maksamiseen ja käytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014 Sivistyslautakunta 18.03.2014 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 18.03.2014 klo 18.00 19.15 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset - Dorrit ja August Fuchsin rahaston avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet Asukaslautakunta 62 23.11.2016 Asukaslautakunta 15 22.03.2017 Talkoorahan myöntäminen vuonna 2017 509/05.055/2016 kulttuuritoimijoiden kohdeavustus- ja nuorisotoimen Hallintopäällikkö ehdottaa: kulttuuritoimijoiden

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/10 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/10 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/10 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 27.4.2010 KELLO 18.00 21.02 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Nuorisotila Päätalo, Tuusniemi Juha Pitkänen, puheenjohtaja Timo

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ Paikallisen liikuntatoiminnan tukemiseksi Valkeakosken kaupungin liikuntatoimi myöntää vuosittain perusavustusta

Lisätiedot

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...

Lisätiedot

KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA

KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA 22.8.2018 278 1 / 9 KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA YLEISTÄ Kaupunginvaltuusto hyväksyy avustusten myöntämisen yleiset periaatteet talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2016 236/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016 42 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (33) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15. Friisilän verstaat

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (33) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15. Friisilän verstaat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (33) Kokoustiedot Aika 17.05.2016 tiistai klo 18:00-19:15 Paikka Friisilän verstaat Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Riikka Visa, puheenjohtaja Risto Rihko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Liikuntalautakunnan avustukset liikuntayhdistyksille 2014 ja vuoden 2013 liikunta-avustusten tilitykset

Liikuntalautakunnan avustukset liikuntayhdistyksille 2014 ja vuoden 2013 liikunta-avustusten tilitykset Liikuntalautakunta 17 29.04.2014 Liikuntalautakunnan avustukset liikuntayhdistyksille 2014 ja vuoden 2013 liikunta-avustusten tilitykset 213/02.05.01/2014 LIIKL 17 Kauniaisten kaupungin hallintosäännössä

Lisätiedot