Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus 13/ /2014 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Avustushakemus: Taito Ylä-Savo ry on hakenut kunnalta päivätyllä avustushakemuksella vuokrakompensaatiota sekä 4000 euron toiminta-avustusta käsityökeskus Pellavillan toiminnan ylläpitämiseksi vuonna 2014 Sonkajärvellä. Käsityökeskus Pellavilla on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta Toiminta-avustuksen turvin yhdistys tulisi tarjoamaan mm. seuraavia palveluja kuntalaisille: - Virikkeellinen kokoontumispaikka käsityöharrastajille. - Monipuolinen kurssi-, koulutus- ja taitopajatarjonta kaikenikäisille. - Ympärivuotinen näyttelytoiminta niin käsityökeskuksessa, kirjastossa kuin kotiseututalolla (2013 yht. 9 näyttelyä). - Järjestämisvastuu ja kumppanuus monissa sonkajärveläisissä tapahtumissa, mm. Eukonkannossa ja Rutakon Taikayössä. - Paikallistekstiilien suunnittelu ja valmistus (2013 Sonkajärvi-sukat) - Elinkeinoneuvontaa ja asiantuntijapalvelua lähikäsityön menekinedistämiseksi ja paikallisten käsityöyrittäjien osaamisen kehittämiseksi. - Lasten ja nuorten taiteenperusopetus eli Savon Taito -käsityökoulu (2013 kaksi ryhmää, yht. 13 lasta) - Koululaisille järjestettävät loma-ajan kurssit ja päiväleiritoiminta. - Harjoittelupaikka käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoille ja koulujen työssäoppijoille. - Tukityöllistämispaikka työvoimahallinnon kautta tarpeen mukaan. - Kesätyöpaikka sonkajärveläiselle nuorelle. Asian tausta: Taito Ylä-Savo ry:n ylläpitämä käsityökeskus Pellavilla on toiminut Sonkajärvellä yhtäjaksoisesti vuodesta Käsityökeskus Pellavilla toimii kunnan omistamassa vanhassa koulukiinteistössä, jossa yhdistyksellä on tiloja kaikkiaan 180 m2. Yhdistyksen maksama vuokra kunnalle on 450 eur/kk eli euroa vuonna Kunnassa on käynnistetty vuonna 2013 talouden tasapainottamistoimenpiteet ja vuoden 2014 talousarvio ei sisällä määrärahavarausta harkinnanvaraisille avustuksille. Kunnan ensisijaisena tavoitteena kuitenkin on, että vanha koulukiinteistö on yleishyödyllisten yhdistysten käytössä ja palvelee sitä kautta kuntalaisia mahdollisimman

2 laaja-alaisesti. Koska harkinnanvaraisille avustuksille ei talousarviossa 2014 ole varattu määrärahaa, ei avustusta voida myöntää ilman talousarviomuutosta. Vaihtoehtona rahoituksen myöntämiselle on käyttää kunnan rahastoja, mikäli avustushakemuksessa määritelty toiminta täyttää rahaston rahoitukselle määrätyt ehdot. Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt, että Sonkajärven kunta ottaa vastaan Pekka Johannes Ruotsalaisen kuolinpesän testamenttaamattoman omaisuuden ja käyttää omaisuuden nuorisotyön kehittämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Rahaston pääoma on ,68 euroa. Rahaston käyttäminen ei vaikuta kunnan vuoden 2014 määrärahoihin eikä tulokseen. Päätösesitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus myöntää Taito Ylä-Savo ry:lle vuokrakompensaatiota vuodelle 2014 yhteensä euroa. Teknisen toimen tulosalueen vuokratulojen vähennys katetaan teknisen toimen puun myyntituottojen lisäyksellä. Kunnanhallitus myöntää Taito Ylä-Savo ry:lle toiminta-avustusta euroa. Avustus myönnetään lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen, lapsille järjestettävien loma-ajan kurssien, päiväleiritoiminnan sekä muun lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan järjestämiseen. Avustusta tulee kohdentaa myös harjoittelu-, työkokeilu- tai kesätyöpaikkojen järjestämiseen, mikä osaltaan tukee nuorisotakuun toteutumista Sonkajärvellä. Avustuksen käytöstä ja kohdentamisesta on tehtävä kunnanhallitukselle erillinen selvitys ja se maksetaan toteutuneita kustannuksia vastaan. Avustuksen enimmäismäärä vuonna 2014 on enintään euroa. Avustuksen kattamiseen käytetään Pekka Johannes Ruotsalaisen perintövaroja. Asian käsittely: Ilpo Kärkkäinen esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvitystä varten. Selvityspyyntö lähetetään sivistyslautakuntaan valmisteltavaksi. Tavoitteena on selvittää kansalaisopiston ja Taito Ylä-Savo ry:n (Pellavillan) yhteistyömahdollisuuksia. Selvitys tulee laatia mennessä. Riitta Savolainen kannatti Ilpo Kärkkäisen esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja kysyi, onko kunnanhallitus yksimielinen asian jättämisestä pöydälle. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen olevan yksimielinen asian jättämiseksi pöydälle lisäselvitystä varten. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti päätti jättää asian pöydälle. Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

3 Avustushakemus: Taito Ylä-Savo ry on hakenut kunnalta päivätyllä avustushakemuksella vuokrakompensaatiota sekä 4000 euron toiminta-avustusta käsityökeskus Pellavillan toiminnan ylläpitämiseksi vuonna 2014 Sonkajärvellä. Käsityökeskus Pellavilla on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta Toiminta-avustuksen turvin yhdistys tulisi tarjoamaan mm. seuraavia palveluja kuntalaisille: - Virikkeellinen kokoontumispaikka käsityöharrastajille. - Monipuolinen kurssi-, koulutus- ja taitopajatarjonta kaikenikäisille. - Ympärivuotinen näyttelytoiminta niin käsityökeskuksessa, kirjastossa kuin kotiseututalolla (2013 yht. 9 näyttelyä). - Järjestämisvastuu ja kumppanuus monissa sonkajärveläisissä tapahtumissa, mm. Eukonkannossa ja Rutakon Taikayössä. - Paikallistekstiilien suunnittelu ja valmistus (2013 Sonkajärvi-sukat) - Elinkeinoneuvontaa ja asiantuntijapalvelua lähikäsityön menekinedistämiseksi ja paikallisten käsityöyrittäjien osaamisen kehittämiseksi. - Lasten ja nuorten taiteenperusopetus eli Savon Taito -käsityökoulu (2013 kaksi ryhmää, yht. 13 lasta) - Koululaisille järjestettävät loma-ajan kurssit ja päiväleiritoiminta. - Harjoittelupaikka käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoille ja koulujen työssäoppijoille. - Tukityöllistämispaikka työvoimahallinnon kautta tarpeen mukaan. - Kesätyöpaikka sonkajärveläiselle nuorelle. Asian tausta: Taito Ylä-Savo ry:n ylläpitämä käsityökeskus Pellavilla on toiminut Sonkajärvellä yhtäjaksoisesti vuodesta Käsityökeskus Pellavilla toimii kunnan omistamassa vanhassa koulukiinteistössä, jossa yhdistyksellä on tiloja kaikkiaan 180 m2. Yhdistyksen maksama vuokra kunnalle on 450 eur/kk eli euroa vuonna Kunnassa on käynnistetty vuonna 2013 talouden tasapainottamistoimenpiteet ja vuoden 2014 talousarvio ei sisällä määrärahavarausta harkinnanvaraisille avustuksille. Kunnan ensisijaisena tavoitteena kuitenkin on, että vanha koulukiinteistö on yleishyödyllisten yhdistysten käytössä ja palvelee sitä kautta kuntalaisia mahdollisimman laaja-alaisesti. Koska harkinnanvaraisille avustuksille ei talousarviossa 2014 ole varattu määrärahaa, ei avustusta voida myöntää ilman talousarviomuutosta. Vaihtoehtona rahoituksen myöntämiselle on käyttää kunnan rahastoja, mikäli avustushakemuksessa määritelty toiminta täyttää rahaston rahoitukselle määrätyt ehdot. Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt, että Sonkajärven kunta ottaa vastaan Pekka Johannes Ruotsalaisen kuolinpesän testamenttaamattoman omaisuuden ja käyttää omaisuuden

4 nuorisotyön kehittämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Rahaston pääoma on ,68 euroa. Rahaston käyttäminen ei vaikuta kunnan vuoden 2014 määrärahoihin eikä tulokseen. Päätösesitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus myöntää Taito Ylä-Savo ry:lle vuokrakompensaatiota vuodelle 2014 yhteensä euroa. Teknisen toimen tulosalueen vuokratulojen vähennys katetaan teknisen toimen puun myyntituottojen lisäyksellä. Kunnanhallitus myöntää Taito Ylä-Savo ry:lle toiminta-avustusta euroa. Avustus myönnetään lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen, lapsille järjestettävien loma-ajan kurssien, päiväleiritoiminnan sekä muun lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan järjestämiseen. Avustusta tulee kohdentaa myös harjoittelu-, työkokeilu- tai kesätyöpaikkojen järjestämiseen, mikä osaltaan tukee nuorisotakuun toteutumista Sonkajärvellä. Avustuksen käytöstä ja kohdentamisesta on tehtävä kunnanhallitukselle erillinen selvitys ja se maksetaan toteutuneita kustannuksia vastaan. Avustuksen enimmäismäärä vuonna 2014 on enintään euroa. Avustuksen kattamiseen käytetään Pekka Johannes Ruotsalaisen perintövaroja. Asian käsittely: Ilpo Kärkkäinen esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvitystä varten. Selvityspyyntö lähetetään sivistyslautakuntaan valmisteltavaksi. Tavoitteena on selvittää kansalaisopiston ja Taito Ylä-Savo ry:n (Pellavillan) yhteistyömahdollisuuksia. Selvitys tulee laatia mennessä. Riitta Savolainen kannatti Ilpo Kärkkäisen esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja kysyi, onko kunnanhallitus yksimielinen asian jättämisestä pöydälle. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen olevan yksimielinen asian jättämiseksi pöydälle lisäselvitystä varten. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti päätti jättää asian pöydälle. Kunnanhallitus 71 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Selvitys Sonkajärven kansalaisopisto ja Taito Ylä-Savo ry ovat tehneet selvityksen yhteistyömahdollisuuksista. Selvityksessä on käyty läpi selvityksen lähtökohdat, yhteistyö kansalaisopiston ja yhdistyksen välillä vuodesta 2010 lähtien, kansalaisopiston ja yhdistyksen tehtävät ja rahoituksen perusteet sekä kansalaisopiston mahdollisuudet korvata käsityökeskus Pellavillan lopettamisen seurauksena menetettävää toimintaa sekä tuleva yhteistyö Taito Ylä-Savo ry:n kanssa.

5 Yhteenvetona selvityksessä todetaan seuraavaa: Taito Ylä-Savo ry:n ja Sonkajärven kansalaisopiston kesken ei löydy riittävän paljon sellaista yhteistyötä, jolla pystyttäisiin parantamaan Sonkajärven käsityökeskuksen taloudellista tilannetta niin ratkaisevasti, että se kompensoisi kunnan toiminta-avustuksen menettämisestä aiheutuneet ongelmat. Kansalaisopiston ostaman opetuksen tuotot eivät riitä paikkaamaan Pellavillan toiminnan taloudellista tappiota. Käsityökeskus Pellavillan toiminta on päätetty yhdistyksen hallituksen yksimielisellä päätöksellä lakkauttaa mennessä. Toiminnanjohtajan mukaan päätökseen ovat vaikuttaneet kiinteistön sisäilmaongelmat sekä kunnan tekemät päätökset avustusten karsimisesta. Saamansa ylläpitämisluvan ja toimintaan saatavan valtionosuuden perusteella Sonkajärven kansalaisopisto voi korvata Pellavillan toiminnan loppumisen vuoksi menetettävää toimintaa - järjestämällä kädentaitojen kursseja ja siihen läheisesti liittyvää toimintaa, kuten näyttelyitä yhdessä kulttuuritoimen kanssa. Kursseja järjestetään kuntalaisten ja opiskelijoiden toiveiden ja tarpeiden perusteella - tarjoamalla tilojaan käsitöiden omaehtoiselle harrastamiselle silloin, kun tiloissa ei ole opetustoimintaa. Kansalaisopiston käytössä olevia tiloja ovat kirjastotalon alakerran taideluokka sekä Taitotalolla oleva kudontaluokka (tilan soveltuvuus kyseiseen tarkoitukseen on epävarmaa kiinteistön mahdollisten sisäilmaongelmien vuoksi) - välittämällä tarvittaessa opiskelijoille kansalaisopiston kursseilla tarvittavaa materiaalia Kansalaisopisto ei voi ilman lisärahoitusta muun opetustoimen kärsimättä - järjestää päivittäistä kädentaitojen ohjaustoimintaa (vaatisi henkilöstöresurssin lisäystä), osana opiston kurssitoimintaa voidaan tarpeen mukaan järjestää työpajatyyppistä toimintaa - ylläpitää käsityötarvikkeiden myymälää Kansalaisopisto ja Taito Ylä-Savo ry ovat sopineet, että Taito Ylä-Savo ry myy kudonnan opetusta Sonkajärven kansalaisopistolle myös lukuvuonna Kansalaisopiston kannalta on toivottavaa, että Taito Ylä-Savo ry:n osaaminen olisi jatkossakin käytettävissä lasten ja nuorten käsityökouluja sekä koululaisten kesäkurssitoimintaa järjestettäessä. Kansalaisopiston ja Taito Ylä-Savo ry:n välillä käytyjen neuvotteluiden perusteella yhdistys selvittää mahdollisuuksia tarjota jatkossakin Sonkajärvellä - lasten ja nuorten käsityön taiteen perusopetusta eli Savon Taito -käsityökoulua sekä - koululaisten loma-aikojen kurssi- ja kesäleiritoimintaa Kansalaisopisto pyrkii mahdollistamaan näiden kurssien toteuttamisen tiloissaan ja on valmis markkinoimaan kursseja osana opinto-ohjelmaansa Käsityökeskus Pellavillan lakkauttaminen Sonkajärvellä

6 Taito Ylä-Savo ry:n toimittaman pöytäkirjaotteen ( ) perusteella käsityökeskus Pellavillan toiminta lakkaa Sonkajärvellä mennessä. Perusteena päätökselle ovat toiminnalliset ja taloudelliset syyt. Taito Ylä-Savo ry on hakenut kunnalta vuokrakompensaatiota ajalle yhteensä euroa. Kansalaisopiston ja Taito Ylä-Savo ry:n selvitys, Taito Ylä-Savo ry:n pöytäkirjaote käsityökeskuksen lakkauttamisesta sekä hakemus vuokrakompensaatiosta toimitetaan kunnanhallituksen jäsenille oheismateriaalina. Päätösesitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hylkää Taito Ylä-Savo ry:n avustushakemuksen ( ) sillä perusteella, että käsityökeskus Pellavillan toiminta lakkaa mennessä. Kunnanhallitus myöntää Taito Ylä-Savo ry:lle vuokrakompensaatiota yhteensä euroa. Vuokratulojen vähennys katetaan teknisen toimen puun myyntituottojen lisäyksellä. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2014 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2014 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2014 1 Kunnanhallitus Aika Maanantai 31.03.2014 klo 18:05-21:50 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kurtelius Eero Huusko Senja

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Talousarviomuutos 3/2013

Talousarviomuutos 3/2013 Kunnanhallitus 266 25.11.2013 Kunnanvaltuusto 71 09.12.2013 Talousarviomuutos 3/2013 355/02.02.00/2013 Kunnanhallitus 25.11.2013 266 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Vuoden 2013 talousarvion

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 5.2.2009 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 kokouksessaan vuoden 2009 talousarvion.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 219 16.09.2013 Kunnanhallitus 253 28.10.2013 Kunnanhallitus 268 25.11.2013 Kunnanhallitus 282 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 72 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnanhallitus 144 16.06.2014 Lausuntopyyntö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkunnille kuntayhtymän vuoden 2015 ja talousarvion vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 193/00.04.01/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 30 Asianro 1901/00.01.02.00/2016 Taiteen perusopetuksen käsityön laajan oppimäärän opetuksen aloittaminen Kuopiossa, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hakemus kasvun

Lisätiedot

Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus

Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Kansalaisopisto Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Kysely 2013 1. Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset) sekä kunnan jäsenyydet yhdistyksissä ja yhteisöissä

Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset) sekä kunnan jäsenyydet yhdistyksissä ja yhteisöissä Kunnanhallitus 143 09.05.2016 Kunnanhallitus 164 30.05.2016 Kunnanhallitus 213 27.06.2016 Kunnanhallitus 232 08.08.2016 Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset)

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.3.2013 ALKAEN 2 KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET JA STIPENDIT YLEISTÄ Sivistyslautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Elinvoimavaliokunta 6 01.03.2016 Kunnanhallitus 88 14.03.2016 Valtuusto 21 29.03.2016 LEADER HANKKEEN ANTOLAINA / KEMPELEEN NUORISOSEURA RY / MÄÄRÄRAHAN MUUTOS 694/02.05.01/2015 ELIVK 6 Valmistelija kehitysjohtaja

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017

Lisätiedot

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 6/2013 1 Aika: Tiistai 19.11.2013 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans (x) Laakso Matti ( ) Ojala Seija (x)

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että Kunnanhallitus 5 29.01.2004 Kunnanhallitus 24 24.02.2004 LEHTIMÄEN OPISTOLLE MYÖNNETTÄVÄN AVUSTUKSEN SISÄLTÖ 4/04/045/2004 KH 5 Kunta on myöntänyt Lehtimäen Opistolle vuosittain avustuksen, joka on sisältänyt

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto MUNKKINIEMEN KOULUTUSSÄÄTIÖ SR:N PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 11.2.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2009 kokouksessaan vuoden 2010 talousarvion.

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2016 30 Kokousaika 12.5.2016 kello 18.03 18.51 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Pekka

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/2011. Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Pöytäkirja 2/2011. Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Pöytäkirja 2/2011 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 19.5.2011 klo 18.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Pihlajamäki Anu (x) Kulo Eija-Liisa ( ) Salonen

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Kosken Tl kulttuurilautakunta

Kosken Tl kulttuurilautakunta 1 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2013 Aika: Torstai 5.9.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans (x) Laakso Matti ( ) Ojala Seija ( )

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 141 15.08.2016 Kunnanhallitus 148 29.08.2016 Kunnanhallitus 165 19.09.2016 Iitin kyläkoordinaattori -hanke 2017-2019, oikaisuvaatimus 755/00.01.05/2016 Kunnanhallitus 15.08.2016 141 Kyläasiain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 14 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki ry:n yhdistymisavustuksen käytöstä tehdyn esityksen käsitteleminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 34 Asianro 1231/12.00.01.01/2016 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2016-2017 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista

Lisätiedot

Yhdistystaloavustusten hakemukset käyttötarkoituksineen:

Yhdistystaloavustusten hakemukset käyttötarkoituksineen: Kunnanhallitus 207 12.06.2017 Kunnanhallituksen käyttösuunnitelman yhteisöavustukset KHAL 15.5.2017 158 Yhteisöavustusten valmistelu on tapahtunut maaliskuussa toteutetun yhteishaun pohjalta. Valtaosa

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita Järjestöfoorumi 11.3.2015 Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita Ohjelma Avaus Harri Anttila Tulosalueiden alustukset Kehitysjohtaja Annaleena Rita Sivistystoimenjohtaja Eila Toppinen Tekninen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 20.08.2014 Sivu 1 / 1 2468/00.01.01/2014 65 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 Maria Rysti, puh. 050 541

Lisätiedot

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa...

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa... HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa... Esitysvalmistelussa 13.9.2012 91 681 Saapunut 13.9.2012 11:07:29 Päivitetty 10.12.2012 15:15:53 Muutostiedot

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Sivistyslautakunta/liikuntatoimi 1/1 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa. Avustukset

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa. 29 Koululautakunnan tehtävät ja toimivalta Koululautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palveluiden tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen. Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä Jäsenmäärä Vöyriltä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen. Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä Jäsenmäärä Vöyriltä. VÖYRIN KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen AVUSTUSHAKEMUS YHDISTYKSILLE / RYHMILLE VUOSI: Jätetty: HAKIJA Yhdistys/Ryhmä: Osoite: Pankki ja tilin nro: Kotipaikka Rekisteröimisvuosi

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella PAKETTI / Johtoryhmä 16.3.2010 Rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola Hankerahoitus ajalle 1.8.2009 30.9.2010 / 17 000 euroa Tausta:

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot