Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL T Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen mukaisesti kokopäiväistä päivähoitoa korvaavaan tai täydentävään pienten lasten leikki- ja kerhotoimintaan sekä hoitoaputoimintaan tämän asian liitteen nro 1 mukaisesti. Avustuksia myönnetään yhteensä euroa kahdelle hakijalle, joiden hakemuksissa haetaan avustusta avustuskuulutuksen mukaisiin kohteisiin ja jotka täyttävät kaupunginhallituksen antamien avustusohjeiden myöntämisedellytykset. päätti hylätä Lauttasaaren musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n ja Luoteis-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n avustushakemukset, koska avustettavaksi haettu toiminta ei ole avustuskuulutuksen mukaista kokopäiväistä päivähoitoa korvaavaa tai täydentävää pienten lasten leikki- ja kerhotoimintaa eikä hoitoaputoimintaa. Lisäksi varhaiskasvatuslautakunta päätti, että avustukset maksetaan järjestöille yhtenä eränä ja että avustukset myönnetään ehdolla, että ne voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut. Avustettavien yhteisöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen (1126 ) antamia ohjeita. päätti muistuttaa hakijoita seuraamaan joulukuussa 2013 julkaistavaa vuoden 2014 avustuksia koskevaa avustuskuulutusta ja toimimaan sen ohjeiden mukaisesti, mikäli hakijat haluavat jättää avustushakemuksen myös vuodelle Esittelijä Lisätiedot varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas Pirjo Verta, varhaiskasvatuksen asiantuntija, puhelin: pirjo.verta(a)hel.fi Asta Sjöberg, hankintasihteeri, puhelin: asta.sjoberg(a)hel.fi Liitteet 1 Lautakunnan päätettävät avustukset.pdf 2 Khn avustusohje

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Otteet Ote Avustuksen hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Liite 1 Liite 2 Päätösehdotus päättänee myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen mukaisesti kokopäiväistä päivähoitoa korvaavaan tai täydentävään pienten lasten leikki- ja kerhotoimintaan sekä hoitoaputoimintaan tämän asian liitteen nro 1 mukaisesti. Avustuksia myönnetään yhteensä euroa kahdelle hakijalle, joiden hakemuksissa haetaan avustusta avustuskuulutuksen mukaisiin kohteisiin ja jotka täyttävät kaupunginhallituksen antamien avustusohjeiden myöntämisedellytykset. päättänee hylätä Lauttasaaren musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n ja Luoteis-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n avustushakemukset, koska avustettavaksi haettu toiminta ei ole avustuskuulutuksen mukaista kokopäiväistä päivähoitoa korvaavaa tai täydentävää pienten lasten leikki- ja kerhotoimintaa eikä hoitoaputoimintaa. Lisäksi varhaiskasvatuslautakunta päättänee, että avustukset maksetaan järjestöille yhtenä eränä ja että avustukset myönnetään ehdolla, että ne voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut. Avustettavien yhteisöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen (1126 ) antamia ohjeita. päättänee muistuttaa hakijoita seuraamaan joulukuussa 2013 julkaistavaa vuoden 2014 avustuksia koskevaa avustuskuulutusta ja toimimaan sen ohjeiden mukaisesti, mikäli hakijat haluavat jättää avustushakemuksen myös vuodelle Esittelijä Helsingin kaupungin virastot julkaisivat yhteisen järjestöavustuskuulutuksen joulukuun 2012 alussa. Järjestöt voivat hakea avustuksia ensisijaisesti sähköisesti tai toissijaisesti jättämällä kirjallisen hakemuksen. Varhaiskasvatuslautakunnan vuoden 2013 avustuskohteita ovat avustuskuulutuksen mukaan kokopäiväistä päivähoitoa korvaava tai täydentävä pienten lasten leikki- ja kerhotoiminta sekä hoitoaputoiminta, jotka tukevat ja täydentävät

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) varhaiskasvatuksen toimialaa. Varhaiskasvatusvirastolle tarkoitetut avustushakemukset oli jätettävä klo mennessä. Varhaiskasvatusvirastossa päätettäviä hakemuksia on yhteensä 16 kpl, joissa haetaan yhteensä euroa. Vuoden 2013 talousarviossa järjestöavustuksiin on varattu euroa. on oikeuttanut (49 ) varhaiskasvatusjohtajan päättämään varhaiskasvatusviraston toimialaan kuuluvista enintään euron suuruisista järjestöavustushakemuksista. Suuremmista avustuksista päättää varhaiskasvatuslautakunta. Varhaiskasvatusjohtajan päättämien 12 avustuksen yhteissumma on euroa. Varhaiskasvatusjohtajan avustuspäätös jaetaan lautakunnan jäsenille kokouksessa. Varhaiskasvatuslautakunnan päätettäväksi tulee neljä järjestöavustushakemusta, joissa haetaan yhteensä euroa ja myönnettäväksi esitetään kahdelle hakemukselle yhteensä euroa. Hylättäviksi esitetään Lauttasaaren musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n ja Luoteis-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n avustushakemukset, koska avustettavaksi haettu toiminta ei ole avustuskuulutuksen mukaista kokopäiväistä päivähoitoa korvaavaa tai täydentävää pienten lasten leikki- ja kerhotoimintaa eikä hoitoaputoimintaa. Yhteenveto varhaiskasvatuslautakunnan päätettävistä avustuksista on tämän asian liitteenä nro 1. Avustusten valmistelussa on noudatettu kaupunginhallituksen (1126 ) antamia yleisohjeita, joiden mukaan avustuksen myöntämisen perusedellytyksenä on, että järjestö tai yhteisö on yleishyödyllinen, se on rekisteröity ja toiminnasta on näyttöä vähintään vuoden ajalta. Avustamisen tarkoituksena on tukea toimintaa, ei ylläpitää sitä. Avustuksin ei tueta palvelutuotantoa, jota ostetaan tai joka on kilpailutettu. Avustusohjeen mukaisesti avustuksen tarvetta ja sen määrää harkittaessa on otettu huomioon mm. hakijan omat varat ja muu julkinen tuki. Avustuksen saajan on järjestettävä tilintarkastus sekä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Kaupunginvaltuusto on talousarvion noudattamisohjeessa 2013 päättänyt kehottaa lauta- ja johtokuntia ilmoittamaan avustusten myöntämispäätöksissä avustuksen ehdoksi, että avustettavien yhteisöjen tulee toiminnassaan ja taloudenhoidossaan noudattaa kaupunginhallituksen antamia ohjeita, jotka ovat tämän asian liitteenä nro 2. Sähköiset avustushakemukset ovat varhaiskasvatuslautakunnan jäsenten nähtävissä ennen kokousta varhaiskasvatusviraston talous- ja

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) suunnitteluyksikössä osoitteessa: Siltasaarenkatu 13, 4. krs., huone 412. Esittelijä Lisätiedot varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas Pirjo Verta, varhaiskasvatuksen asiantuntija, puhelin: pirjo.verta(a)hel.fi Asta Sjöberg, hankintasihteeri, puhelin: asta.sjoberg(a)hel.fi Liitteet 1 Lautakunnan päätettävät avustukset.pdf 2 Khn avustusohje Otteet Ote Avustuksen hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Liite 1 Liite 2 Tiedoksi Varhaiskasvatusvirasto Päätöshistoria Varhaiskasvatusjohtaja HEL T Päätös Varhaiskasvatusjohtaja päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen mukaisesti kokopäiväistä päivähoitoa korvaavaan tai täydentävään pienten lasten leikki- ja kerhotoimintaan sekä hoitoaputoimintaan tämän asian liitteen nro 1 mukaisesti. Avustuksia myönnetään yhteensä euroa 12 hakijalle, joiden hakemuksissa haetaan avustusta avustuskuulutuksen mukaisiin kohteisiin ja jotka täyttävät kaupunginhallituksen (1126 ) antamien avustusohjeiden myöntämisedellytykset. Lisäksi varhaiskasvatusjohtaja päätti, että avustukset maksetaan järjestöille yhtenä eränä ja että avustukset myönnetään ehdolla, että ne voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Päätöksen perustelut avustuksen myöntämiselle ole ollut. Avustettavien yhteisöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen antamia avustusohjeita. Varhaiskasvatusjohtaja päätti myös muistuttaa hakijoita seuraamaan joulukuussa 2013 julkaistavaa vuoden 2014 avustuksia koskevaa avustuskuulutusta ja toimimaan sen ohjeiden mukaisesti, mikäli hakijat haluavat jättää avustushakemuksen myös vuodelle Helsingin kaupungin virastot julkaisivat yhteisen järjestöavustuskuulutuksen joulukuun 2012 alussa. Järjestöt voivat hakea avustuksia ensisijaisesti sähköisesti tai toissijaisesti jättämällä kirjallisen hakemuksen. Varhaiskasvatuslautakunnan vuoden 2013 avustuskohteita ovat avustuskuulutuksen mukaan kokopäiväistä päivähoitoa korvaava tai täydentävä pienten lasten leikki- ja kerhotoiminta sekä hoitoaputoiminta, jotka tukevat ja täydentävät varhaiskasvatuksen toimialaa. Varhaiskasvatusvirastolle tarkoitetut avustushakemukset oli jätettävä klo mennessä. Varhaiskasvatusvirastossa päätettäviä hakemuksia on yhteensä 16 kpl, joissa haetaan yhteensä euroa. Vuoden 2013 talousarviossa järjestöavustuksiin on varattu euroa. on oikeuttanut (49 ) varhaiskasvatusjohtajan päättämään varhaiskasvatusviraston toimialaan kuuluvista enintään euron suuruisista järjestöavustushakemuksista. Suuremmista avustuksista päättää varhaiskasvatuslautakunta. Varhaiskasvatusjohtajan päätettävien 12 avustuksen yhteissumma on euroa tämän asian liitteen 1 mukaisesti. Yli euron suuruisia varhaiskasvatuslautakunnan päätettäviksi tulevia hakemuksia jätettiin neljä kappaletta. Lautakunnan jaettavaksi esitettävä avustussumma on yhteensä euroa. Avustusten valmistelussa on noudatettu kaupunginhallituksen (1126 ) antamia yleisohjeita, joiden mukaan avustuksen myöntämisen perusedellytyksenä on, että järjestö tai yhteisö on yleishyödyllinen, se on rekisteröity ja toiminnasta on näyttöä vähintään vuoden ajalta. Avustamisen tarkoituksena on tukea toimintaa, ei ylläpitää sitä. Avustuksin ei tueta palvelutuotantoa, jota ostetaan tai joka on kilpailutettu. Avustusohjeen mukaisesti avustuksen tarvetta ja sen määrää harkittaessa on otettu huomioon mm. hakijan omat varat ja muu julkinen tuki. Avustuksen saajan on järjestettävä tilintarkastus sekä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Kaupunginvaltuusto on talousarvion noudattamisohjeessa 2013 päättänyt kehottaa lauta- ja johtokuntia ilmoittamaan avustusten myöntämispäätöksissä avustuksen ehdoksi, että avustettavien

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) yhteisöjen tulee toiminnassaan ja taloudenhoidossaan noudattaa kaupunginhallituksen antamia ohjeita, tämän asian liite 2. Lisätiedot Pirjo Verta, varhaiskasvatuksen asiantuntija, puhelin: pirjo.verta(a)hel.fi Asta Sjöberg, hankintasihteeri, puhelin: asta.sjoberg(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 280 Lapsiperheiden palvelujen vastuualueen avustukset vuonna 2012 Pöydälle 29.5.2012 HEL 2011-008910 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää lapsiperheiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 64/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 64/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 471 Vahinkoilmoitus kotihoidon anastetusta polkupyörästä HEL 2014-012241 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi eteläisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 37 Käynnistämistuen myöntäminen Oy Ankkalampi-Ankdammen Ab, Pakilan Ankkalampi-Duckiesille HEL 2017-001292 T 05 01 08 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti myöntää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 07.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 07.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 3-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (15) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (15) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (15) 58 Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille vuodelle 2013 Pöydälle HEL 2012-016883 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti esittelijän ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Varhaiskasvatuslautakunta Siltasaarenkatu 13, 2.krs Varhaiskasvatuslautakunnan kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Varhaiskasvatuslautakunta Siltasaarenkatu 13, 2.krs Varhaiskasvatuslautakunnan kokoushuone Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kokousaika 16:15-19:06 Kokouspaikka Siltasaarenkatu 13, 2.krs Varhaiskasvatuslautakunnan kokoushuone Läsnä Jäsenet Vesikansa, Sanna Mäki, Terhi Abib, Mukhtar Ebeling,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh 17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 9:00-9:27 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Luukkainen, Hannele Kanerva, Seppo Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 122 Varhaiskasvatusviraston ylitysoikeuden hakeminen vuoden 2016 talousarvion menoihin HEL 2016-011760 T 02 02 02 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 20.08.2014 Sivu 1 / 1 2468/00.01.01/2014 65 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 Maria Rysti, puh. 050 541

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 6 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2016 Pöydälle 18.01.2016 HEL 2015-002528 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää jakaa avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 369 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle palvelusetelien käytön laajentamista koskevasta toivomusponnesta Käsittely päätti palauttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 Varhaiskasvatuslautakunta Siltasaarenkatu 13, 2.krs Vakalk:n kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 Varhaiskasvatuslautakunta Siltasaarenkatu 13, 2.krs Vakalk:n kokoushuone Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 Kokousaika 16:15-19:15 Kokouspaikka Siltasaarenkatu 13, 2.krs Vakalk:n kokoushuone Läsnä Jäsenet Vesikansa, Sanna puheenjohtaja Mäki, Terhi varapuheenjohtaja Abib,

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

myöntämisen saakka ja oikeuttaa

myöntämisen saakka ja oikeuttaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 115 Varhaiskasvatuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatustoiminnan (päivähoitotoiminnan) käynnistämistuen vakinaistamisesta HEL 2014-014404

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 85 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta liikuntaseuroille

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018-

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018- 1 Luonnos 9.10.2017 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018- Sosiaali-ja terveyspalvelujen neuvottelukunta (17.10.2017 ) 2 Sisällys 1 YLEISET AVUSTUSPERIAATTEET... 3 2 AVUSTUSMUODOT...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle Tutustukaa ennen hakemuslomakkeen täyttämistä sen täyttöohjeeseen lomakkeen sivuilla 5-6, sekä hakemuslomakkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 10 Loma-aikojen leiriavustukset 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää esityksen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 627 000 euroa menokohdalta

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2013-012080 T 03 01 00 Päätös päätti hyväksyä ********** oikaisuvaatimuksen varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 10-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (10) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/12 05.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (10) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/12 05.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (10) 12 Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaoston varhaiskasvatustointa koskevat päätökset Päätös päätti merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen sosiaali- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 28.10.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 28.10.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 9-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 lukien HEL 2017-000836 T 02 05 00 Päätösehdotus Päätettävä tässä kokouksessa päättää, että lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen TRE:8/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (8) 6 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2017 Pöydälle 06.02.2017 HEL 2016-004731 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää jakaa avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2013 1 (8) 875 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HEL 2013-010486 T 03 00 00 Päätös päätti

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (21) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/4 09.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (21) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/4 09.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (21) PÖYDÄLTÄ 19.3.2013 81 Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille vuodelle 2013 HEL 2012-016883 T 02 05 01 00 Päätös päätti esittelytekstistä ilmenevin

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(5) HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 12.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(5) HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 12.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(5) Kokousaika Tiistaina kello 8.00 8.40 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 Läsnä Jäsenet Kortelainen Mikko puheenjohtaja Aalto Olli varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET 1 LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET Hyvinvointilautakunta 29.3.2017 2 Sisällys 1 AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN... 3 2 KUKA VOI HAKEA?... 3 3 AVUSTUSTEN HAKEMINEN... 4 4 AVUSTUSHAKEMUKSEEN LIITETTÄVÄT ASIAKIRJAT...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (13) 243 Helsinkimissio ry:n ruotsinkielisen Senioripysäkkitoiminnan järjestöavustushakemuksesta päättäminen HEL 2012-016883 T 02 05 01 00 Päätös päätti esittelytekstissä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS NUORISOAVUSTUSHAKEMUS Opetus- ja kasvatuslautakunta Vuosiavustus Kohdeavustus Hakija Seura / Yhdistys / Ryhmä Kotipaikka Rekisteröintivuosi Maksaneita jäseniä 31.12. Pankki ja tilin numero Asiaa hoitaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatusviraston käyttösuunnitelma vuodelle 2016 HEL 2015-013382 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijä päättää hyväksyä varhaiskasvatusviraston vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 317 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2014 HEL 2014-002567 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää yksityisteiden kunnossapitoavustusta 1 000 euroa / kilometri.

Lisätiedot

AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle

AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle Tutustukaa ennen hakemuslomakkeen täyttämistä sen täyttöohjeeseen lomakkeen sivuilla 5-6, sekä hakemuslomakkeen sivulla 4 mainittuihin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (6) 89 Yhteisölliset kehityshankkeet 2014 HEL 2014-005821 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä loput vuoden 2014 ammattiteattereiden yhteisölliset kehityshankkeet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/9 15.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/9 15.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan ottaminen HEL 2013-011522 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA

KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA Aika: Torstaina 24. helmikuuta 2011 kello 10.00 11.18 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone. Saapuvilla: Paikalla / poissa Puheenjohtaja Timo Vähätalo x

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 172 Finlands svenska taltidningsförening rf avustushakemus HEL 2016-002538 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti olla myöntämättä avustusta Finlands

Lisätiedot

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille TRE:11/00.01.08/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (7) 107 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Kolkan päiväkodin johtajan virkaan valinnasta HEL 2015-003768 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Kulttuuritoimintaan liittyvien avustusten jakamisen päätöksentekotasot Kokkolan kaupungissa ovat seuraavat:

Kulttuuritoimintaan liittyvien avustusten jakamisen päätöksentekotasot Kokkolan kaupungissa ovat seuraavat: KOKKOLAN KAUPUNKI Kulttuuri- ja nuorisotoimen lautakunta AVUSTUSOHJE Yleisen kulttuuritoiminnan avustuksille Kokkolan kaupungissa Kokkolan kaupungin yleiseen kulttuuritoimintaan liittyvät avustukset ovat

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Lieksan kaupunki LIEKSAN KAUPUNGIN VAROISTA AVUSTUKSIA YLEISHYÖDYLLISIIN TARKOITUKSIIN MYÖNNETTÄESSÄ NOUDATETTAVAT YLEISOHJEET 1 SOVELTAMISALA 2

Lieksan kaupunki LIEKSAN KAUPUNGIN VAROISTA AVUSTUKSIA YLEISHYÖDYLLISIIN TARKOITUKSIIN MYÖNNETTÄESSÄ NOUDATETTAVAT YLEISOHJEET 1 SOVELTAMISALA 2 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA nrotta/1981 ===================================================================== 1 (7) LIEKSAN KAUPUNGIN VAROISTA AVUSTUKSIA YLEISHYÖDYLLISIIN TARKOITUKSIIN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (7) 5 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-013185 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Taloussuunnitteluosasto

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Taloussuunnitteluosasto HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) KAUPUNGIN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT YLEISOHJEET 1 Ohjeiden soveltamisala 2 Avustuksen myöntämisen yleiset ehdot Kaupungin viranomaisten on noudatettava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Lautakunta päättänee merkitä tiedoksi vuoden 2012 neljännen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Lautakunta päättänee merkitä tiedoksi vuoden 2012 neljännen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (5) 205 Liikuntatoimen talousarvion toteutumisennuste vuodeksi 2012 ja talousarvion seurantaraportti 31.10.2012 HEL 2012-006097 T 02 02 00 Päätös Käsittely Lautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 51 Julkisena palveluvelvoitteena järjestettävän päiväkotihoidon korvaus vuodelle 2017 HEL 2017-003666 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Allergia-

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ ) Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 157 Avustettavuuden evääminen helsinkiläisiltä avustettavuutta hakeneilta järjestöiltä 2013 HEL 2013-010550 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä seuraavien hakijoiden

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x Kokousaika Maanantaina 27. helmikuuta 2012 kello 10.00-10.50 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä Timo Vähätalo pj x Kalle Mikkola vpj x Riina Paju

Lisätiedot