Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/02.05.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/02.05."

Transkriptio

1 Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/ /2015 MAALTK Hallintosäännön 9 :n 4. momentin 8. kohdan mukaan maaseutulautakunnan toimialaan kuuluu ratkaista asiat, jotka koskevat avustusten myöntämistä järjestöille toimialallaan. Maaseutulautakunta on päättänyt lautakunnan yleiset avustusten jakoperiaatteet. Päätösten mukaisesti maaseutulautakunnan vuosiavustuksia voivat hakea rekisteröidyt toimivat kyläseurat tai yhdistykset, jonka kotipaikka on Sastamala. Lautakunta tekee päätökset vuosiavustusten myöntämisestä. Vuosiavustuksia myönnetään järjestöille vain yhdeltä prosessilta. Maaseutulautakunta on vahvistanut avustuksen kohteena olevan toiminnan tavoitteeksi sastamalaisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin vahvistaminen ja selvityksenä hakemuksessa pyydetään tiedot muun muassa jäsenmäärästä, toiminnan vaikuttavuudesta alueellisesti ja kohderyhmittäin. Kaupunginhallituksen asettama yhteinen avustustiimi (kulttuurijohtaja, liikuntapäällikkö, nuorisotyön päällikkö, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja, maaseutujohtaja elävästä maaseudusta, taloussihteeri tilakeskuksesta, kotihoitojohtaja ikäihmisten kotipalveluista ja asiantuntijana mukana laatujohtaja) on laatinut yhteiset hakulomakkeet ja linjannut yhteiset tavoitteet. Avustustiimin ehdotus yhteiseksi linjaukseksi: - Kaupungin avustusten yhteinen hakuaika (hakemukset toimitettava kello mennessä Sastamalan kaupungintalolle) ja yhteinen hakuprosessi ilmoituksineen ja hakulomakkeineen. - Yhdistyksen avustuksen kohteena olevan toiminnan tavoitteeksi avustustiimi esittää jatkettavan vuodelle 2015 sastamalalaisten elämänhallinnan vahvistamisen. Lomakkeessa pyydetään tietoja muun muassa yhdistyksen toiminnasta, avustuksen käyttötarkoituksesta ja selvitystä edellisen vuoden aikana saaduista avustuksista ja niiden käytöstä sekä kylätalojen kiinteistöveron määrästä. Vuosiavustus myönnetään järjestölle vain yhdeltä prosessilta (järjestö voi jättää Sastamalan kaupungille vain yhden

2 vuosiavustushakemuksen). Kyläyhdistyksiltä pyydetään hakemuslomakkeella tiedot kyläyhdistysten ja - seurojen kylätalojen kiinteistöveroista. Tiedot saatuaan maaseutulautakunta päättää myöhemmin avustuksien suuruuden määrärahojen puitteissa. Valmisteluvastuu: maaseutujohtaja Katariina Pylsy Ehdotus maaseujo: Maaseutulautakunta päättää, että 1. kyläyhdistysten ja -seurojen vuosiavustushakemukset liitteineen on toimitettava kello mennessä Sastamalan kaupungintalolle. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Jos hakemuksesta puuttuu pakollinen liite, on hakemus jätetty myöhästyneenä. 2. vuosiavustusta myönnetään järjestölle vain yhdeltä prosessilta (järjestö voi jättää Sastamalan kaupungille vain yhden vuosiavustushakemuksen). 3. kyläyhdistyksille tai -seuroille ei myönnetä kohdeavustuksia. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja: maaseutujohtaja Katariina Pylsy, p MAALTK 18 Määräaikaan kello mennessä jätettiin seuraavat kyläyhdistysten vuosiavustushakemukset ( 29 kpl) : Honkolan Asukasyhdistys Hyynilän Kyläyhdistys Illon Kyläseura Jaaran Kyläseura Kallialan Seudun Kyläyhdistys Karkun Kotijoukot Kaukolan Kyläseura Kiikan-Jokisivun Kyläseura Kiikan Kyläseura Kiimajärven Kyläseura Koluskosken Seudun Kyläyhdistys Kuorsumaan Kyläseura

3 Kutalan Nuorisoseura Kylätupa Kämmäkän Kyläseura Lantulan Seudun Kyläyhdistys Lahdenperän Kyläyhdistys Leppälammi-Taipaleen Kotiseutuyhdistys Länsi-Mouhijärven Kylät Nohkuan Tyrisevän Kyläyhdistys Pehulan Seudun Kyläyhdistys Pukaran Kyläyhdistys Putajan Ponsi Sastamalan Kylät Stormin Seudun Kyläyhdistys Sävin Pyrkijä Tapiolan Kyläyhdistys Uotsolan Asukasyhdistys Vähähaara-Seura Maaseutulautakunta päätti, että kyläyhdistysten ja -seurojen vuosiavustushakemukset liitteineen on toimitettava kello mennessä Sastamalan kaupungintalolle. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Jos hakemuksesta puuttuu pakollinen liite, on hakemus jätetty myöhästyneenä. Seuraavien kyläyhdistysten ja -seurojen vuosiavustushakemuksista puuttui pakollinen liite: Hyynilän Kyläyhdistys Pukaran Kyläyhdistys Äetsän kunnan tekninen lautakunta on tehnyt sopimuksen Kämmäkän Kylätoimikunnan kanssa vanhemman koulurakennuksen kunnossapitoon myönnettävästä avustuksesta (5000 markkaa/vuosi). Maaseutulautakunnalle tuli avustus maksettavaksi joulukuun lopussa Sopimuksen irtisanominen on perusteltua, koska kyläyhdistyksille myönnetään vuosittain vuosiavustuksia. Muita kyläyhdistyksiä kohtaan ei ole oikeudenmukaista, että yksi kyläkunta saa kylätalon kunnossapitoon avustusta. Sopimuksen irtisanomisesta on neuvoteltu kyläyhdistyksen puheenjohtajan kanssa Valmisteluvastuu: maaseutujohtaja Katariina Pylsy Ehdotus maaseujo: Maaseutulautakunta päättää 1. irtisanoa Äetsän kunnan tekninen lautakunnan

4 allekirjoittaman sopimuksen osan, joka koskee Kämmäkän vanhemman koulurakennuksen kunnossapitoon myönnettävää vuosittaista kunnossapitoavustusta. 2. hylätä Hyynilän Kyläyhdistyksen ja Pukaran Kyläyhdistyksen vuosiavustushakemukset. Hakemuksista puuttuivat pakolliset liitteet. 3. hyväksyä, että 8 kyläyhdistyksen tai - seuran kylätalojen kiinteistöverot tai merkittävät vuokrat, jotka nostavat kiinteistöveron tai vuokran määrällä vuosiavustuksen suuruutta, yhteensä euroa: Illon Kyläseura, 167 euroa Jaaran Kyläseura, 261 euroa Kiikan-Jokisivun Kyläseura, 87 euroa Kiimajärven Kyläseura, 228 euroa Kutalan Nuorisoseura, 121 euroa Lahdenperän Kyläyhdistys, 200 euroa Lantulan Seudun Kyläyhdistys 650 euroa Länsi-Mouhijärven Kylät, 392 euroa Vähähaara-Seura, 263 euroa 4. myöntää Sastamalan Kylien kattojärjestölle Sastamalan Kylät ry:lle euron suuruisen vuosiavustuksen. Osa avustuksesta tulee käyttää heinäkuussa järjestettävän Kylämarkkinoiden markkinointiin ja muiden tilaisuuksien tilavuokriin sekä mahdolliseen kylien yhteiseen virkistysmatkaan tai -tapahtumaan 5. myöntää Lantulan Seudun Kyläyhdistykselle euron suuruisen vuosiavustuksen. Perusteluna erittäin laaja ja aktiivinen toiminta 6. myöntää seuraaville (2) kyläyhdistykselle euron suuruisen vuosiavustuksen, perusteluna hyvin aktiivinen toiminta. Jaaran Kyläseura Tapiolan Kyläyhdistys 7. myöntää seuraaville (6) kyläyhdistykselle 700 euron suuruisen vuosiavustuksen, perusteluna melko aktiivinen toiminta. Illon Kyläseura, Kiikan Kyläseura, Kiimajärven Kyläseura, Kutalan Nuorisoseura, Putajan Ponsi, Vähähaara-Seura,

5 8. myöntää seuraaville (14) kyläyhdistykselle 500 euron suuruisen vuosiavustuksen, perusteluna perustoiminta. Honkolan Asukasyhdistys, Kallialan Seudun Kyläyhdistys, Karkun Kotijoukot Kaukolan Kyläseura, Kiikan-Jokisivun Kyläseura Koluskosken Seudun Kyläyhdistys, Kuorsumaan Kyläseura, Kylätupa, Kämmäkän Kyläseura, Lahdenperän Kyläyhdistys, Leppälammi-Taipaleen Kotiseutuyhdistys, Nohkuan Tyrisevän Kyläyhdistys, Pehulan Seudun Kyläyhdistys, Sävin Pyrkijä, 9. myöntää seuraaville (3) kyläyhdistykselle 300 euron suuruisen vuosiavustuksen, perusteluna vähemmän aktiivinen toiminta. Länsi-Mouhijärven Kylät Stormin Seudun Kyläyhdistys Uotsolan Asukasyhdistys 10. Elävän maaseudun vuoden 2015 talousarvion kustannuspaikalta Leader-rahoitus tilillä 4742 avustukset 26 eri yhdistyksille/seuroille suoritetaan yhteensä euron suuruinen avustussumma. Talousarviossa euroa. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Merkittiin, että Helvi Toivola ja Kirsi Koskinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi eivätkä ottaneet osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: maaseutujohtaja Katariina Pylsy, p

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Maaseutulautakunta Aika 24.04.2014 klo 17:00-18:49 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 24 Kokouksen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Maaseutulautakunta Aika 21.04.2016 klo 17:00-18:01 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Kokouksen

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Maaseutulautakunta Aika 21.02.2017 klo 17:00-17:54 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 12 Kokouksen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Maaseutulautakunta Aika 23.05.2017 klo 17:00-18:55 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Tämä ilmoitus koskee kaikkia niitä avustuksia, jotka myönnetään niistä Kotkan kaupungin talousarviossa 2017 osoitetuista määrärahoista, joissa ei ole nimetty avustuksensaajia.

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET 1.9.2012 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus 4. Kohdeavustukset a) kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Maaseutulautakunta Aika 10.12.2014 klo 17:00-17:32 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Kokouksen

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 17.09.2015 klo 09:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS NUORISOAVUSTUSHAKEMUS Opetus- ja kasvatuslautakunta Vuosiavustus Kohdeavustus Hakija Seura / Yhdistys / Ryhmä Kotipaikka Rekisteröintivuosi Maksaneita jäseniä 31.12. Pankki ja tilin numero Asiaa hoitaa

Lisätiedot

Mitä avustusta haetaan

Mitä avustusta haetaan 1 Hakemus palautetaan: Pirkkalan kunta /Kirjaamo Suupantie 6 C 33960 Pirkkala tai kirjaamo@pirkkala.fi vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi 040 133 5629 Hakemus on jätettävä viimeistään 112016 klo 15.00 Huom!

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh 17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Avustushakemus 4.2.2013. Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Avustushakemus 4.2.2013. Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle Dnro Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle Hakemus koskee rastilla merkittyä rastilla merkittyä kohdeavustusta Palkkausavustus Avustus kansainväliseen

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2008 36 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 18.11.2014 24, liite 1 Liikuntalautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

Hakemukset ja niiden arviointi

Hakemukset ja niiden arviointi Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Hakuaika on klo mennessä.

Hakuaika on klo mennessä. 1 2 Hakija täyttää hakemukseen seuraavat tiedot yhdistyksestä: yhdistyksen nimi, osoitetiedot, pankkitiedot, yhdistyksen rekisteröintipäivämäärä, kotipaikka sekä yhdistyksen toimivat alaosastot / -jaostot.

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018-

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018- 1 Luonnos 9.10.2017 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018- Sosiaali-ja terveyspalvelujen neuvottelukunta (17.10.2017 ) 2 Sisällys 1 YLEISET AVUSTUSPERIAATTEET... 3 2 AVUSTUSMUODOT...

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.

Lisätiedot

40 Kohdeavustus, Suomenniemen kotiseutuyhdistys ry, suomenniemeläinen -julkaisu

40 Kohdeavustus, Suomenniemen kotiseutuyhdistys ry, suomenniemeläinen -julkaisu Mikkeli Kokouskutsu 1 (13) Aika 11.08.2015, klo 18:00 Paikka kahvila-ravintola Salmenranta Käsiteltävät asiat 37 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 38 Pöytäkirjan tarkastus 39 Kohdeavustus, Kauriansalmen

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2017, kohdeavustukset, hakuaika

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2017, kohdeavustukset, hakuaika Sivistyslautakunta 22 17.05.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2017, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2017 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 17.05.2017 22 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 27 Vapaa-aikalautakunta Aika 31.05.2017 klo 17:55-18:40 Paikka Kylmälahti Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 16 Toiminta-avustusten myöntäminen paikalliseen nuorisotoimintaan

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 8.12.2015 2 1. Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa avustusten jakamiseen. Avustusten määrä

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KULTTUURIFOORUMI OUTI RAATIKAINEN

HYVINKÄÄN KULTTUURIFOORUMI OUTI RAATIKAINEN HYVINKÄÄN KULTTUURIFOORUMI OUTI RAATIKAINEN 1.3.2017 UUSI AVUSTUSSÄÄNTÖ: kokemukset ensimmäisen vuoden jälkeen ja tarkennuksia raportointiin Uusittu kulttuuripalveluiden avustussääntö astui voimaan 1.9.2015.

Lisätiedot

Liikuntapalvelut. Hinnasto 1.10.2015 alkaen

Liikuntapalvelut. Hinnasto 1.10.2015 alkaen Liikuntapalvelut Hinnasto 1.10.2015 alkaen SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, 38201 SASTAMALA, puh. (03) 521 31, faksi (03) 5213 4099 sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 20.05.2015 klo 13:00-16:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen. Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä Jäsenmäärä Vöyriltä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen. Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä Jäsenmäärä Vöyriltä. VÖYRIN KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen AVUSTUSHAKEMUS YHDISTYKSILLE / RYHMILLE VUOSI: Jätetty: HAKIJA Yhdistys/Ryhmä: Osoite: Pankki ja tilin nro: Kotipaikka Rekisteröimisvuosi

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 15.11.2010 80/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta

Lisätiedot

Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros

Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros Kaupunginhallitus 107 14.04.2015 Kaupunginhallitus 245 08.09.2015 Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros 621/02.45/2015, 731/02.45/2015 KH 14.04.2015 107 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Maaseutulautakunta Aika 24.02.2016 klo 17:00-17:54 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET EDELLYTYKSET... 3 3. LIIKUNTATOIMEN KOHDEAVUSTUS... 4 3.1 Liikuntatoimen kohdeavustuksen

Lisätiedot

YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE

YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE PALVELUT MIKKELIN KAUPUNGIN YLEISTEN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Hyväksytty kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa 29.5.2013 50 Voimaantulo 1.7.2013 Yleisten

Lisätiedot

Nuorisoleader rahoitusvälineenä

Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader Oulun Seudun Leader ry:n rahoitusväline nuorten omiin projekteihin Nuorisoleader tukea myönnetään projektille, jossa nuorten rooli on aktiivinen Tukea voi

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden avustusohje

Liikuntapalveluiden avustusohje Liikuntapalveluiden avustusohje 1 MIKKELIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Voimaan 1.5.2016 Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut edistää avustuksilla liikuntaa, kilpaurheilua ja niihin liittyvää

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 22.01.2015 torstai klo 16.00-17.20 Paikka Rantakylätalo, Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Saapuvilla olleet jäsenet Siitari Keijo Ahonen

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Maaseutulautakunta Aika 27.05.2015 klo 17:00-18:03 Paikka Kauppalantalo, Elävän maaseudun toimisto, Puistokatu 10, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 24 Kokouksen

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ

KIRKKONUMMEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Liite Lii nro 2/14.12.2005 93 Liite Lii nro 2/19.12.2007 108 KIRKKONUMMEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty liikuntalautakunnassa 14.12.2005 93 Muutettu 19.12.2007 Voimassa 1.1.2008

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Uusi työ Kuusamossa Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan alueen

Lisätiedot

Liikuntapalvelut. Hinnasto alkaen

Liikuntapalvelut. Hinnasto alkaen Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2016 alkaen SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, 38201 SASTAMALA, puh. (03) 521 31, faksi (03) 5213 4099 sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5. 1 NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.2012 2 RAISIOLAISTEN NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Nuorisolain 27.1.2006/72

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemitoimikunta Aika 23.03.2010 klo 19:00-21:00 Paikka Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA. Asukasilta, Toukolan koulu 5.3.2015 Kehittämisjohtaja Tapio Rautava

KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA. Asukasilta, Toukolan koulu 5.3.2015 Kehittämisjohtaja Tapio Rautava KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA Asukasilta, Toukolan koulu 5.3.2015 Kehittämisjohtaja Tapio Rautava Yhdistymisavustus ja Kiikoisten alueen investointihankkeet Yhteensä

Lisätiedot

1 (17) Iisalmen kaupunki Lähiosoite PL 10/ Pohjolankatu 14 Kotisivu:

1 (17) Iisalmen kaupunki Lähiosoite PL 10/ Pohjolankatu 14 Kotisivu: 1 (17) Iisalmen kaupungin avustusten myöntämisperusteet KH 19.1.2015 3 (17) 1 Yleistä myöntää vuosittain avustuksia Iisalmelaisille rekisteröityneille yhdistyksille/yhteisöille. Tässä ohjeessa on kuvattu

Lisätiedot

TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012

TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012 Kaupunginhallitus 457 22.10.2012 Kaupunginvaltuusto 128 29.10.2012 TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012 353/110/2011 KH 457 Talousjohtaja Tuija Ahosen kirje 4.10.2012: Puolivuotiskatsauksen

Lisätiedot